Max Manus nimesi iskun operaatio Mardoniukseksi muinaisen persialaisen sotasankarin mukaan. norsk scanpix

Transkriptio

1 Toinen maailmansota Norjan vastarintaliike hyökkäsi kanooteilla: Isku Oslon satamaan Max Manus nimesi iskun operaatio Mardoniukseksi muinaisen persialaisen sotasankarin mukaan. norsk scanpix Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

2 Huhtikuussa 1943 neljä miestä meloi kanooteilla miehitetyn Oslon satamaan. Kanootit oli lastattu täyteen aseita ja miinoja, ja miesten tarkoituksena oli tuhota satamassa olevia saksalaislaivoja. Vaarallista sabotaasioperaatiota johti Norjan vastarintaliikkeen sankari Max Manus. boris koll Kuljetuskone lensi matalalla Pohjanmeren yllä 12. maaliskuuta Se kuljetti vaarallista lastia: kahta norjalaista vastarintasotilasta, 28-vuotiasta Max Manusta ja 25-vuotiasta Gregers Gramia, sekä kolmea laatikkoa, joihin oli pakattu miinoja ja aseita. Miesten oli tarkoitus hypätä laskuvarjoilla vähän matkan päähän Oslosta ja hankkia apuvoimia. Sen jälkeen he meloisivat kanooteilla Oslon satamaan ja räjäyttäisivät siellä mahdollisimman monta saksalaista laivaa. Tehtävän vaarallisuudesta huolimatta Manus ja Gram olivat tyyniä. He olivat olleet kaksi vuotta maanpaossa Britanniassa ja osallistuneet Britannian salaisen erikoisyksikön, noin miehen vahvuisen Special Operation Executiven eli SOE:n järjestämään rankkaan sotilaskoulutukseen. Nyt he olivat matkalla kotiin Norjaan auttamaan Norjan vastarintaliikettä sen taistelussa saksalaisia miehittäjiä vastaan. Oli jo pimeää, kun Manus ja Gram erottivat ensimmäiset vuonot, metsät ja talot kuun valossa. Siinä samassa saksalaisten ilmatorjunta alkoi tulittaa brittikonetta, joka kuitenkin vältti osumat ja jatkoi matkaa. Hetkeä myöhemmin koneen lastitilassa syttyi punainen valo merkiksi siitä, että oli tullut aika hypätä. Manus ja Gram menivät avoimen luukun luo, ja kun vihreä merkkivalo syttyi, he hyppäsivät peräjälkeen ulkona odottavaan pimeyteen. Norjalaisten kadottua varjoineen pimeään SOE:n brittisotilaat heittivät varustelaatikot näiden perään. Operaatio Mardonius oli alkanut. Laskuvarjo ei auennut Vapaan pudotuksen aikainen ilmanvastus sai Max Manuksen haukkomaan henkeään. Hän avasi laskuvarjonsa ja tunsi vauhtinsa hidastuvan hieman. Jokin oli kuitenkin pielessä. Manus vilkaisi ylöspäin ja näki, että hänen varjonsa punokset olivat sotkeutuneet toisiinsa eikä varjo siksi ollut auennut kunnolla. Manus tiesi, että hän iskeytyisi maahan kuin kivi, jos varjo ei aukeaisi. Hän pysyi kuitenkin rauhallisena ja teki kuten hänelle oli sissikoulutuksessa opetettu: hän ojensi käsivartensa Print: tre Status: Er PDFet Layout:bmRed.sek:ib yhteenveto Taustaa: Kaksi brittiarmeijan palveluksessa olevaa norjalaista lähetettiin keväällä 1943 sabotoimaan Oslon satamassa olevia saksalaislaivoja. Tapahtumat: Norjalaiset meloivat pimeän turvin kanooteilla satamaan ja kiinnittivät seitsemään laivaan ajastimella varustettuja miinoja. Seuraukset: Kolme laivaa tuhoutui, mutta neljään laivaan kiinnitetyt miinat eivät räjähtäneet. Norjan vastarintaliikkeen iskun ansiosta saksalaiset eivät voineet tuntea oloaan Norjassa täysin turvatuksi. Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

3 Toinen maailmansota skandinavisk pressebureau Manus näyttää, miten hän ja Gram naamioivat telttansa laskeuduttuaan Steinsjøeniin. suoriksi sivuilleen ja alkoi pyöriä oman akselinsa ympäri, kunnes laskuvarjon punokset olivat auenneet. Sitten hän pysäytti pyörimisliikkeen tarttumalla kantohihnoihin. Laskuvarjo-ongelmasta selvittyään Manus vilkuili ympärilleen etsien toveriaan, mutta tätä ei näkynyt missään. Sitten olikin aika valmistautua laskeutumiseen. Manus tajusi harmikseen, että heidät oli pudotettu väärään paikkaan, sillä avoimen maaston sijasta alapuolella näkyi pelkkää metsää. Hän onnistui täpärästi välttämään törmäyksen kallionkielekkeeseen ja tömähti sitten raskaasti maahan. Laskeutuminen ei ollut järin tyylikäs, mutta Manus ei loukannut itseään. Hän nousi seisomaan, avasi laskuvarjon valjaat ja otti kypärän päästään. Hänen korviinsa kantautui jostain vaimeaa haitarimusiikkia. Piru vieköön, hyppäsimme suoraan sakalaisten varuskunnan viereen, Manus ajatteli, mutta sitten hän tajusi, mistä oli kyse. Ääni ei ollutkaan musiikkia, vaan hänen korvansa vain soivat voimakkaasti tavallista nopeamman putoamisen vuoksi. Epätasainen maasto oli laskeutumisen kannalta pahin mahdollinen, ja Gramin kohtalo huolestutti Manusta. Ennen kuin hän lähti etsimään toveriaan hän kuitenkin asetti merkin osoittamaan suunnan, johon kuljetuskone oli kadonnut, jotta he löytäisivät varustelaatikot myöhemmin. Läheistä järveä peittävä kevätjää rasahteli, ja Manus ehti jo pelätä Gramin pudonneen jäihin. Hän ei kuitenkaan nähnyt jäällä ketään ja jatkoi etsimistä toisesta suunnasta. Noin puoli tuntia myöhemmin hän löysikin Gramin, jonka laskeutuminen ei ollut sujunut yhtä pehmeästi kuin Manuksen. Gramin kasvot olivat veressä, mutta onneksi hän ei ollut murtanut luitaan. Manus oli helpottunut löydettyään toverinsa. Yhteiset kokemukset olivat lähentäneet miehiä, ja toisen kuolema olisi ollut toiselle raskas isku. Hypyn onnistuminen ja paluu kotimaahan saivat miehet tunnekuohun valtaan. He torjuivat liikutusta vitsailemalla reippaaseen sävyyn ja kaivoivat esiin rommia sisältävät taskumatit. Sitten he skoolasivat kotiinpaluulle ja tulevan tehtävänsä onnistumiselle. Varustelaatikoita etsimässä Maljat juotuaan miehet alkoivat etsiä varustelaatikoita mutta eivät löytäneet niitä pimeässä. Lopulta he päättivät jatkaa etsimistä seuraavana aamuna ja palasivat laskuvarjojensa luo. Gramin varjo oli tarttunut puun latvaan, ja aamun valjettua se näkyisi kauas. Kaksikon ei auttanut muu kuin ryhtyä irrottamaan varjoa puunlatvasta, vaikka he olivatkin lopen uupuneita. Makuupussit ja teltta olivat yhdessä kolmesta varustelaatikosta, joten kaksikolla ei ollut muuta kuin laskuvarjonsa suojaksi kylmää vastaan. He kääriytyivät varjoihinsa ja yrittivät nukkua. Päivän valjettua Manukselle valkeni, missä he olivat. He olivat laskeutuneet Steinsjøeniin noin 15 kilometrin päähän Oslosta kaakkoon. Miehet jatkoivat varustelaatikoiden etsimistä ja Vaarallinen kanoottiretki Manus ja Gram olivat jatkuvassa vaarassa siitä lähtien, kun heitä kuljettanut brittikone tuli miehitetyn Norjan ilmatilaan, eikä tilanne helpottunut heidän asettamiensa miinojen räjähdettyä Oslon satamassa huhtikuun lopulla. Oslo yksityiskokoelma 4 Hermojaraastava odotus iltahämärissä Ohitettuaan Hovedøyan saaren miehet rantautuivat Bleikøyan saareen odottamaan hämärän laskeutumista. Oslovuono Nessoddtangen Satama Oslo Hovedøya Bleikøya 5 Isku satamaan Vastarintasissit räjäyttivät laivat Oslon keskustassa aivan saksalaisten nenän edessä. Ljan 6 Isku onnistui osin Norjalaisten asettamat ajastetut miinat tuhosivat kolme satamassa ollutta saksalaislaivaa. 1 Tulo miehitettyyn Norjaan 13. maaliskuuta 1943 Max Manus ja Gregers Gram hyppäsivät laskuvarjoilla noin 15 kilometrin päässä Oslosta sijaitsevaan Steinsjøeniin. Oslovuono 3 Harhautus kanooteilla 27. huhtikuuta iltapäivällä operaatio vihdoin käynnistyi. Peittääkseen aikeensa sabotöörit meloivat ensin länteen kohti Nessoddtangenin saarta ja kääntyivät vasta sitten kohti Osloa. 2 Iskun valmistelut Manus ja Gram asuivat iskuun asti Halvor Haddelandin tilalla Manuksen kotikylässä Ljanissa. 0 5 km Steinsjøen Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications

4 löysivät ensimmäisen laatikon melko pian. Se oli pudonnut järven jäälle, ja sen laskuvarjo näkyi kauas. Pian he löysivät kaksi muutakin laatikkoa. Nyt heillä oli teltta, makuupussit, sukset ja sauvat, konekivääri, viisi konepistoolia, useita magneettimiinoja ja runsaasti muonaa muun muassa 20 kiloa suklaata. Miehet latasivat konekiväärin ja yhden konepistoolin. Sen jälkeen he tunsivat olonsa turvallisemmaksi, sillä siihen asti heidän ainoat aseensa olivat olleet kaksi pistoolia, joista ei olisi ollut paljonkaan apua saksalaista partiota vastaan. Seuraavaksi he etsivät sopivan leiripaikan tiheästä metsiköstä, jossa teltta olisi helppo naamioida oksilla ja lumella. Saatuaan teltan pystyyn he lakaisivat kuusenoksilla jalanjälkensä leirin ympäristöstä ja ryhtyivät ruuanlaittoon. Aterian ja rommihuikan jälkeen he ryömivät makuupusseihinsa ja vajosivat uneen. Manus sairastui Yöstä tuli levoton, sillä Manukselle nousi korkea kuume ja hän alkoi houria. Gram kuuli koiran haukkuvan jonkin matkan päässä ja yritti turhaan tyynnytellä toveriaan, joka vääntelehti levottomasti makuupussissaan tuon tuostakin yskien ja limaa kakoen. Seuraavana päivänä Gram joutui yksin raahaamaan painavat varustelaatikot parempaan piiloon ja hoitamaan siinä sivussa sairasta toveriaan. Sitten hän itsekin sairastui. Miehet viettivät teltassa lopulta viisi päivää, ennen kuin he olivat toipuneet sen verran, että jaksoivat nousta taas makuupusseistaan. Manus kirjoitti myöhemmin muistelmissaan ihmetableista, jotka olivat vauhdittaneet kaksikon paranemista. Tabletit olivat luultavasti penisilliiniä, jota oli ollut saatavana vasta pari vuotta. Kun Manus oli paremmassa kunnossa, Gram lähti Osloon tapaamaan tämän vanhaa ystävää Kjell Staffia, jonka kaksikko toivoi saavansa suostuteltua avukseen. Staff suhtautui suunnitelmaan erittäin epäilevästi mutta lupasi auttaa. Pulaa avusta Manus oli optimistisesti arvioinut voivansa värvätä tehtävään parikymmentä norjalaista, jotka hyökkäisivät satamaan jopa kymmenellä kanootilla. Staff oli pessimistisempi ja hän oli oikeassa. Vaikka moni norjalainen halusikin taistella saksalaisia miehittäjiä vastaan, kanootti-isku kuulosti silkalta itsemurhalta. Lopulta Manus ja Gram onnistuivat värväämään avukseen Staffin lisäksi kolme miestä: Halvor Haddelandin, Einar Riisin ja Sigurd Jakobsenin. Jakobsen työskenteli Akerin konepajalla Oslon satamassa. Konepajan laiturissa oli useita saksalaislaivoja, ja Manus ehdotti, että Jakobsen kiinnittäisi niihin miinoja samana yönä kuin muut iskisivät kanooteilla satamaan. Oli hyvin vaarallista käyttää sabotaasi-iskussa konepajan omaa työntekijää. Jos saksalaiset saisivat juonesta vihiä, seurauksena saattaisi olla julma kosto viattomille sivullisille. Siksi saksalaiset piti saada uskomaan, että sabotaasi oli sukellusveneellä tulleiden brittiagenttien työtä. Apuvoimien värvääminen osoittautui odotettua vaikeammaksi, mutta Manus ja Gram onnistuivat melko helposti hankkimaan katon päänsä päälle. Ensin he majoittuivat maanviljelijä Trygve Martinsenin luo ja sitten operaatioon osallistuvan Halvor Haddelandin luo. Haddeland asui Ljanissa lähellä paikkaa, josta melojien oli määrä lähteä matkaan. Kaikki varusteet siirrettiin hänen kotiinsa piiloon, ja sabotöörit onnistuivat helposti hankkimaan myös kanootit, joita tarvittiin nyt vain kaksi kappaletta. Ryhmä tarkkaili Oslon satamaa ja havaitsi, että sitä vartioi öisin kolme voimakkailla valonheittimillä varustettua partiovenettä, joiden miehistöt ampuivat varoittamatta kaikkia luvattomia vesilläliikkujia. Lisäksi kaikkia satamassa olevia laivoja vartioivat saksalaiset sotilaat, joilla oli aseinaan konepistoolit ja käsikranaatteja ja joiden ker- Manus kertaa sabotaasiiskun tapahtumia Oslon satamassa sodan jälkeen. Sabotöörit suosivat magneettimiinoja, vaikka ne eivät aina toimineetkaan. Royal marine museum skandinavisk pressebureau Historia Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications -

5 Toinen maailmansota istuskelivat kaikessa rauhassa rannalla muutaman norjalaistytön kanssa. Liikenisikö teiltä tyttöjä meillekin? yksi sabotööreistä huusi saksalaisille, jotka vastasivat heittoon huutelemalla hävyttömyyksiä. Pilkkakirje viholliselle Maanviljelijä Trygve Martinsen vaaransi henkensä majoittaessaan Manuksen ja Gramin ennen sabotaasi-iskua. skandinavisk pressebureau skandinavisk pressebureau Max Manuksella oli useita valehenkilöllisyyksiä. Tässä passissa hänen nimensä on Thorleif Pettersen. rottiin ampuvan hanakasti ja sen enempiä kyselemättä kaikkea vähänkin epäilyttävää. Operaatio käynnistyi Noin kymmenen päivän kuluttua operaatio oli valmis alkamaan, mutta miehillä oli uusi ongelma. Täydenkuun aika lähestyi, ja yöt olivat kirkkaita ja valoisia. Saksalaisten olisi helppo havaita kanootit kuunvalossa. Niinpä ryhmä päätti lykätä operaatiota siksi, kunnes kuu olisi vähenemässä. Sigurd Jakobsen oli jo aiemmin salakuljettanut tarvitsemansa miinat työpaikalleen konepajalle, ja 27. huhtikuuta 1943 hän sai Manukselta Kjell Staffin välityksellä tiedon, että isku toteutettaisiin sinä yönä. Jakobsenin piti hiipiä laiturille kello 23, kiinnittää miinat laivojen kylkeen ja ajastaa ne räjähtämään kahdeksan tuntia myöhemmin. Jakobsenin kiinnitettyä miinat operaatiota ei voinut enää keskeyttää. Kanootti-isku oli toteutettava samana yönä, mikäli haluttiin antaa se vaikutelma, että iskun takana olivat brittikommandot eivätkä norjalaiset vastarintasotilaat. Kaksi kanoottia, joista toisessa olivat Manus ja Riis ja toisessa Gram ja Haddeland, lähtivät matkaan Ljanin lähistöltä hyvän matkan päässä Oslon satamasta. Kanootteihin oli lastattu runsaasti miinoja ja konetuliaseita, sillä miehet eivät aikoneet päätyä saksalaisten vangiksi ja Gestapon kidutettavaksi. Jos he jäisivät kiinni, he taistelisivat viimeiseen saakka. Nelikko oli pukeutunut brittiläisiin sotilasunivormuihin, joiden päälle he olivat vetäneet tuulenpitävän takin. Jos saksalaiset tappaisivat heidät ja tutkisivat ruumiit, he luulisivat vainajia briteiksi. Miehet meloivat kohti Osloa ja toivoivat näyttävänsä kauempaa katsottuna tavallisilta retkimelojilta. Matkan varrella he ohittivat Hovedøyan saaren, jossa partioivat saksalaiset katselivat heitä kiinnostuneina kiikareillaan. Jonkin ajan kuluttua he ohittivat ryhmän saksalaissotilaita, jotka Nelikko meloi Bleikøyan saareen, missä he vetivät kanoottinsa rantaan ja jäivät odottamaan pimeän tuloa. Saksalaisten Hovedøyassa sijaitsevalle vartioasemalle oli matkaa vain pari sataa metriä, ja vihollisen läheisyys raastoi sabotöörien hermoja, mutta mitään ei onneksi tapahtunut. Pian tuli pimeää ja saksalaisten määräämä vesilläliikkumiskielto astui voimaan. Yhtäkkiä pimeydestä kuului moottoriveneen ääni, ja saksalaisten partiovene kiisi suoraan kohti Bleikøyaa valonheittimet loistaen. Norjalaiset heittäytyivät maahan pensaiden suojaan. Manus tunsi sydämensä takovan rinnassaan. Jos saksalaiset rantautuisivat saareen, sabotöörien ainoa mahdollisuus olisi syöksyä kanooteissa oleville aseille ja alkaa ampua vimmatusti. Sabotööreillä oli onnea. Saksalaiset tyytyivät pyyhkimään saarta pari kertaa valonheittimellään, ja sitten he jatkoivat matkaansa kohti satamaa. Norjalaiset huokaisivat helpotuksesta. Jonkin ajan kuluttua Manus alkoi virittää ajastettua miinaa, jonka hän aikoi jättää Bleik øyaan. Kun se räjähtäisi varhain aamulla, saksalaiset kiiruhtaisivat toivon mukaan saareen tutkimaan, mitä siellä oli tapahtunut. Manus oli tuonut mukanaan Britannian sukellusvenelaivaston kuvitteellisen korpraalin Tommy Atkinsin allekirjoittaman kirjeen. Se oli osoitettu Saksan laivaston ylipäällikölle amiraali Karl Dönitzille ja siinä luki: Me nousemme maihin siellä, missä meitä huvittaa. Nähdään! Nelikko kiinnitti kirjeen puunrunkoon sissien varustukseen kuuluvalla puukolla ja viimeisteli brittihyökkääjiin viittaavan hämäyksen sirottelemalla sinne tänne mukanaan tuomia brittiläisten savukkeiden tumppeja. Sitten oli aika käynnistää iskun viimeinen vaihe. Manusta kalvoi hienoinen pelko: sää oli selkeä, mutta yö oli aivan liian valoisa. Pilvipeite olisi helpottanut heidän urakkaansa huomattavasti. Nyt saksalaisten olisi helppo nähdä sabotöörit, mutta oli jo liian myöhäistä kääntyä takaisin. Miehet kättelivät vakavina, työnsivät kanootit ääneti vesille ja alkoivat meloa. Piinaavaa jännitystä satamassa Satamassa ei tuona yönä ollut niin paljon laivoja kuin Manus oli toivonut. Akerin konepajan laiturissa oli uusi miinanraivaaja-alus ja kaksi muuta laivaa. Läheisessä Grønlian laiturissa oli kaksi laivaa, Tugela ja Winrich von Kniprode, ja satama- altaassa kellui vielä muutama muu alus. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications

6 Manus ja Gram olivat aiemmin jakaneet kohteet kolikkoa heittämällä, ja Gram oli voittanut satama- altaassa olevat laivat ja Manukselle olivat jääneet Grønlian laiturissa olevat alukset. Kanootit erka nivat tahoilleen. Manus ja Riis eivät ehtineet pitkällekään, kun pimeydestä ilmestyi saksalaisten partioalus. Se valaisi hetken laituriin kiinnittyneen Tugelan kylkeä ja sammutti sitten valonheittimensä ja suuntasi suoraan kohti Manusta ja Riisiä. Sitten saksalaiset sytyttivät valonheittimen uudelleen. Sen valokeila pyyhkäili satamalaituria mutta ei osunut kanoottiin. Hetkeä myöhemmin myös kaksi rannalle sijoitettua valonheitintä syttyivät ja alkoivat valaista satamaa. Manus istui liikkumatta sydän pamppaillen. Satamassa oli lähes yhtä valoisaa kuin keskipäivällä. Saksalaiset voisivat havaita ja ampua sabotöörit hetkenä minä hyvänsä, mutta jostain syystä niin ei tapahtunut. Partiovene sammutti valonheittimensä ja suuntasi suoraan kohti Gramin ja Haddelandin kanoottia. Manus tiesi tilaisuutensa koittaneen. Jos Gram ja Haddeland jäisivät kiinni, toinen kanootti saattaisi ehtiä kiinnittää miinat ja päästä livahtamaan pakoon saksalaisten huomaamatta. Ajatus inhotti Manusta, mutta hän tiesi, että muuta vaihtoehtoa ei ollut ja että jos tilanne olisi ollut päinvastainen, Gram olisi päätynyt samaan ratkaisuun. Kaksikko meloi lähemmäksi Tugelaa. Laiva oli kauttaaltaan valaistu ja sitä lastattiin täydellä vauhdilla myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Alus kuljetti varusteita ja muonaa saksalaisille joukoille, ja sen piti päästä lähtemään pian. Manus ja Riis meloivat lähemmäs, ja yhtäkkiä heihin osui valonheittimen voimakas valokeila. Miehet jäykistyivät ja odottivat laukauksia. Niitä ei kuulunut, ja valokeila kääntyi toisaalle. Olivatko saksalaiset sokeita vai miksi he eivät huomanneet miehiä kanooteissa? Vartija säikäytti sabotöörit Pian Manus ja Riis pääsivät satamalaiturin suojiin ja meloivat sen varjossa kohti Tugelaa. Pian he tulivat laiturin kylkeen kiinnitettyjen rautatikkaiden kohdalle, ja Manus kiipesi varovasti ylös tarkkailemaan tilannetta. Kun hän kurkisti laiturin reunan yli, hän näki suoraan edessään saksalaisen sotilaan saappaiden kannat. Hän veti päänsä piiloon ja viittilöi alhaalla odottavalle Riisille, että tämän piti olla hiirenhiljaa. Sitten laiturilta kuului etääntyviä askeleita, kun saksalainen lähti jatkamaan partiokierrostaan. Kaksikko oli nyt noin 30 metrin päässä Tugelasta. Las tauksessa käytettyjen nostokurkien puomeihin kiinnitetyt valonheittimet valaisivat laivan ympäristön kirkkaasti. Manus tajusi, että juuri nostokurjen valonheittimen valo keila oli osunut heidän kanoottiinsa, ja siksi saksalaissotilaat eivät olleet havainneet heitä. Meloessaan Manus ja Riis näkivät selvästi laivalla uurastavat miehet, joiden joukossa oli tasaisin välein sak salaissotilaita vartiossa. Oli suoranainen ihme, etteivät sabotöörit olleet vielä paljastuneet. Kaksikon hyvä onni jatkui, ja Manus oli syntynyt seikkailijaksi Max Manus oli värikkäällä urallaan muun muassa talvisodan vapaaehtoinen, vastarintasissi ja kuninkaan henkivartija. Max Manus syntyi vuonna 1914 Ljanissa, missä hän myös kävi koulua 5. luokkaan asti. Tuolloin hän matkusti isänsä luo Kuubaan. Vietettyään useita vuosia Karibialla ja Etelä- Amerikassa muun muas sa aseiden salakuljettajana Manus palasi Norjaan. Kun talvisota syttyi vuonna 1939, Manus lähti vapaaehtoisena taistelemaan Suomen puolella. Välirauhan jälkeen hänet kotiutettiin 9. huhtikuuta 1940 eli samana päivänä, jona Saksa hyökkäsi Norjaan. Manus osallistui taisteluihin ja liittyi Norjan vastarintaliikkeeseen. Tammikuussa 1941 hän oli vähällä jäädä saksalaisten vangiksi ja pakeni Britan niaan, missä hän liittyi norjalaiseen vastarintakomppaniaan Kompagni Lingeen. Max Manus Manus ja Gram saivat taistelukoulutusta Britanniassa. privateje Manus yleni luutnantiksi ja sai useita ansiomerkkejä. Vuosina Britannian erikoisosasto Special Operations Executive lähetti hänet useisiin salaisiin tehtäviin Norjassa. Sodan loputtua Manuksesta tuli Norjan kuninkaan ja kruununprinssin henkivartija, ja syksyllä 1945 hän perusti konttorikoneita myyvän yrityksen. Hän uskoi, että Norja kaipasi sovintoa, ja palkkasi yritykseensä maanpetturuudesta tuomittuja, mikä herätti Norjassa suurta kohua. Vuonna 1947 Manus avioitui Ida Nikoline Lie Lindebrækken kanssa. Pari sai viisi lasta ja piti yhtä kuolemaan asti. Max Manus kuoli vuonna 1996, ja vuonna 2008 Norjassa valmistui hänen elämästään kertova elokuva Max Manus. Gregers Gram Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications -

7 Toinen maailmansota Churchillin salainen armeija Eurooppalaiset vastarintaliikkeet saivat apua Britannian salaiselta erikoisyksiköltä Special Operations Executivelta eli SOE:lta, joka auttoi niitä järjestäytymään ja koulutti niiden jäseniä. Britannia turvautui kaikkiin keinoihin sodassa Saksaa vastaan. Sen perustama salainen erikoisyksikkö Special Operations Executive (SOE) tuki Saksan miehittä mien Euroopan maiden vastarintaliikkeitä ja koulutti niiden jäseniä. SOE perustettiin heinäkuussa 1940 taloudellisesta sodankäynnistä vastaavan ministeriön, ei sota ministeriön, toimivallan alle. SOE:a kutsuttiinkin leikillisesti Britannian pääministerin Winston Churchillin salaiseksi armeijaksi. Sillä oli muitakin lisänimiä, kuten epäherrasmiesmäisen sodankäynnin ministeriö ja Baker Street Irregulars. Jälkimmäinen nimitys viittasi Arthur Conan Doylen luoman salapoliisin Sherlock Holmesin kotikatuun Baker Streetiin, jolla myös SOE:n päämaja sijaitsi, ja kadulla partioiviin katupoikiin, joita Holmes käytti urkkijoinaan. SOE oli osallisena yli sadassatuhannessa salaisessa operaatiossa, ja enimmillään sen palveluksessa oli noin miestä ja naista. Koostaan huolimatta SOE pysyi salaisena. Sodan päätyttyä vain harvat ulkopuoliset olivat kuulleet SOE:sta ja sen sabotaasi-iskuista. Monet niistä toteutettiin Norjassa, kuten saksalaisten raskaan veden tuotantolaitoksen tuhoaminen, joka hidasti ratkaisevasti Saksan ydinaseen kehittämistä. Sodan jälkeen SOE ajautui ankaraan kilpailuun tiedustelupalvelu MI6:n kanssa. SOE hävisi kilvan, ja se lakkautettiin vuonna Vesitiivis aukkopeite popular science SOE:n sukelluskanootti Max Manus ja Gregers Gram käyttivät Oslon sataman iskussa tavallisia kanootteja, mutta vuoden 1943 lopulla SOE kehitti sukelluskanootin eli kanoottia muistuttavan pienoissukellusveneen. Siihen mahtui 1,6 kiloa räjähteitä, ja muun muassa vastarintakomppania Kompagnie Linge käytti niitä Oslon satamaan suunnatussa iskussa vuonna Isku epäonnistui, mutta kaikki norjalaiset pääsivät Trimmisäiliö pakenemaan. Vesitiivis luukku Kojelauta Sähkömoottori Potkuri Peräsin Kumipuskuri Akkuja Painolastisäiliö he pääsivät melomaan saksalaisten huomaamatta Tugelan kylkeen. Manus viritti ensimmäisen miinan ja kiinnitti sen pitkän rautatangon avulla laivan kylkeen pari metriä vesilinjan alapuolelle. Magneetti miinan kolahdus laivan teräksiseen kylkeen oli musiikkia kaksikon korville. Manus kiinnitti Tugelaan neljä miinaa kolmen metrin välein. Sitten hän kiinnitti varmuuden vuoksi vielä toiset neljä miinaa konehuoneen kohdalle. Tugelan jälkeen vuorossa oli noin 30 metrin päässä oleva Winrich von Kniprode. Arvioidessaan tilannetta ja todetessaan, että laivojen välinen vesialue oli kirkkaasti valaistu, Manus päätti muuttaa suunnitelmaa. Jos heidät äkättäisiin Winrich von Kniproden kimpussa, saksalaiset löytäisivät Tugelaan kiinnitetyt miinat, jolloin koko operaatio epäonnistuisi. Manus ja Riis lähtivät melomaan kovaa vauhtia pois valaistulta alueelta. Joka hetki he odottivat kuulevansa laukauksia, ja Manus laski mielessään etäisyyttä laivoista: 20 metriä, 30 metriä, 40 metriä nyt saksalaiset saattaisivat jo ampua ohi. 50 metriä, 60 metriä, 70 metriä pako näytti mahdolliselta. 100 metriä nyt he olivat melko varmasti turvassa. Miehet meloivat kuin riivatut, ja Manus tunnusti myöhemmin muistelmissaan, että he olivat paenneet satamasta täyden paniikin vallassa. Saksalainen pissi Gramin päälle Gram ja Haddeland kokivat hekin jännittäviä hetkiä satamassa. He eivät osuneet valonheittimien valokeilaan, mutta kun he pääsivät ensimmäisen kohteen, Ortelsburgin, vierelle, he huomasivat saksalaisen vartijan seisomassa reelingin vierellä aivan heidän yläpuolellaan. Hetken ajan norjalaiset uskoivat loppunsa tulleen, mutta sitten he tajusivat, että vartiossa seissyt saksalaissotilas oli humalassa ja keskittyi aivan muuhun kuin mahdollisiin sabotööreihin: Gram tunsi lämpimän virtsasuihkun lotisevan päälleen, mutta hän pysyi hiljaa ja kärsi nöyryy- 70 Historia Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications

8 äsin tyksen isänmaan puolesta. Kun saksalainen oli saanut asiansa hoidettua, hän poistui huomaamatta lainkaan allaan lymyileviä norjalaisia. Gram onnistui kiinnittämään miinoja Ortelsburgin lisäksi viiden-kuuden tonnin vetoiseen rahtilaiva Sarpfossiin sekä hieman pienempään öljy proomuun. Sitten Gram ja Haddeland meloivat kiireen vilkkaa ulos satamasta, rannikkoa pitkin poispäin Oslosta ja vielä jonkin matkaa Ljans elvenjokea pitkin. Sitten he rantautuivat ja kätkivät kanoottinsa joenrannan pensaikkoon. Manus ja Riis eivät vielä olleet saapuneet sovittuun tapaamispaikkaan, ja Gram ja Haddeland alkoivat jo huolestua heidän puolestaan. Jonkin ajan kuluttua kaksikon kanootti kuitenkin lipui esiin pimeydestä. Miehet tervehtivät toisiaan riemuissaan siitä, että tehtävä oli suoritettu ja kaikki neljä olivat päässeet pakenemaan ehjin nahoin. Miehet vaihtoivat pikaisesti muutaman sanan operaatiosta ja hakivat sitten polkupyörät, jotka he olivat piilottaneet valmiiksi pensaikkoon. Sitten he lähtivät polkemaan kohti Tryggve Martinsenin maatilaa, jonne heidän oli määrä piiloutua. Pahin vaara oli ohi, ja nyt nelikko saattoi vain odottaa miinojen räjähdystä. Kolme laivaa räjähti Halvor Haddeland pyöräili takaisin Osloon ollakseen todistamassa miinojen räjähdyksiä. Hän odotti tähystyspaikassaan jännittyneenä h-hetkeä, ja noin kuuden aikaan aamulla kuuluikin ensimmäinen räjähdys. Ortelsburgin ympärille kohosi korkeita vesipatsaita ja laiva alkoi vajota. Reilut viisi minuuttia myöhemmin Ortelsburg oli kadonnut pinnan alle, ja vedessä ui muutamia hätääntyneitä saksalaisia. Satama oli hälytystilassa, ja Haddeland näki saksalaisten ryntäilevän hädissään edestakaisin. Muutama sotilas oli kiivennyt Tugelan mastoon nähdäkseen paremmin, mistä oli kyse. Yhtäkkiä Tugelaan kiinnitetyt miinat räjähtivät ja alus alkoi täyttyä vedellä. Saksalaiset juoksivat paniikissa laiturille tai hyppäsivät veteen. Seuraavaksi räjähti Bleikøyaan jätetty miina ja pian sen jälkeen satamassa ollut öljyproomu. Haddelandia ilahdutti nähdä, miten satamassa työskentelevät norjalaiset heittelivät riemuissaan lakkejaan ilmaan. Haddeland odotti Sarpfossin ja muiden Akerin konepajan laiturissa olevien laivojen räjähtävän seuraavaksi, mutta mitään ei tapahtunut. Sigurd Jakobsen oli kyllä kiinnittänyt miinat paikoilleen sovitusti, mutta ne olivat viallisia ja jäivät suutareiksi, aivan kuten Sarpfossiinkin kiinnitetty miina. Jakobsen, joka oli jo tullut töihin konepajaan, tajusi vaarantaneensa henkensä turhan takia. Hän ei voinut kuin seurata sivusta, miten saksalaiset löysivät hänen asettamansa miinat ja tekivät ne vaarattomiksi. Operaatio Mardonius onnistui vain osittain mutta johti silti kolmen saksalaislaivan tuhoon. Lisäksi kaikki operaatioon osallistuneet pääsivät turvaan. Parin päivän päästä Manus ja Gram livahtivat puolueettomaan Ruotsiin ja hankkiutuivat lopulta takaisin Britanniaan. Saksalaiset pitivät sabotaasia brittien työnä. Totuus selvisi vasta, kun vastarintaliikkeessä jatkanut Sigurd Jakobsen vangittiin ja hän tunnusti kidutettuna osallisuutensa operaatio Mardoniukseen. Saksalaiset teloittivat hänet. Sodan jälkeen Manuksesta tuli joksikin aikaa Norjan kuninkaan ja kruununprinssin henkivartija. norsk scanpix Elokuva Vuonna 2008 valmistui norjalainen elokuva Max Manus. Jännittävä elokuva kuvaa Manuksen vaiherikasta elämää ja toimintaa sodan aikana. Katso elokuvan traileri osoitteessa historianet.fi/maxmanus Lue lisää Max Manus: Mitt liv, N. W. Damm & Søn a.s., 1995 Charles Cruickshank: SOE in Scandinavia, Oxford University Press, 1986 nuav.net/maxmanus privateje Gregers Gram kuoli sodassa Gregers Gram syntyi Oslossa vuonna Vartuttuaan hän opiskeli oikeustiedettä ja värväytyi heti Norjan asevoimiin, kun Saksa hyökkäsi Norjaan vuonna Gram osallistui moniin taisteluihin Saksan miehitysjoukkoja vastaan. Miehityksen aikana Gram liittyi Norjan vastarintaliikkeeseen, ja vuonna 1941 hän Manuksen seinällä riippui Gramin ja muiden kaatuneiden toverien kuvia. joutui pakenemaan Britanniaan. Siellä hän liittyi Kompagni Lingeen ja osallistui useisiin onnistuneisiin sabotaasi-iskuihin Norjassa vuosina Vuonna 1944 vasta 26-vuotias Gram liittyi sabotaasiryhmittymään nimeltä Oslogjengen ja osallistui sen iskuihin. Saksalaiset pääsivät kuitenkin selville hänen toiminnastaan, ja 13. marraskuuta 1944 Gram joutui kahvilassa väijytykseen. Hän sai luodin kurkkuunsa ja kuoli heti. Historia Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications