Asunto Oy Espoon Rosetti LINTUVAARA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Espoon Rosetti LINTUVAARA"

Transkriptio

1 LINTUVAARA

2

3 3 Fiksu kodin paikka Siellä, missä kolme suurta kaupunkia: Espoo, Helsinki ja Vantaa kohtaavat sijaitsee metropolin Kuninkaan kolmio. Luonnonläheinen alue, josta on hyvät yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulle ja edemmäs. Mainio paikka asua rauhassa ja silti lähellä parhaita palveluita. Metsäpuistojen Helmipöllönmäki Jylhän kallioiselle paikalle solisevien purokosteikkojen luokse tuleva uusi Helmipöllönmäki on osa Espoon arvostettua Lintuvaaran kaupunginosaa. Uuden kaupunkimaisen pientaloalueen kortteleita ympäröivät idässä Huhuilijanpuisto saniaiskorpineen ja pohjoisessa helmipöllön soidinäänestä nimensä saanut Puputtajanpuisto. Nämä metsäiset lähivirkistysalueet ovat samalla risteyksiä monille houkutteleville ulkoilureiteille. Kaupunkielämän palvelut lähellä Parin kilometrin päähän Leppävaaraan pääsee bussin kyydissä tai omalla autolla nopeasti vain noin vartissa. Siellä sijaitsevassa Kauppakeskus Sellossa on kaikki mahdollinen aina pienistä sisustusliikkeistä hyvinvointipalveluihin ja suurmarketteihin sekä viihdekeskus Sello Rexin vapaaajan elämyksiin. Leppävaaran asemalta voi halutessa jatkaa eteenpäin Helsingin ydinkeskustaan paikallisjunalla, jonne sujahtaa alle puolessa tunnissa. Harrasteiden runsaudensarvi Helmipöllönmäki on vapaa-ajan aktiviteettien runsaudensarvi. Vaihtoehtoja löytyy luonnossa samoilusta urheiluun ja kulttuuriin ympäri vuoden: Leppävaarassa on urheilupuisto hiihtostadioneineen, uima- ja liikuntahalleineen, Alberga Golfi ssa voi hioa lyöntitekniikkaa ja hevosten ystäville löytyy Kilon kartanon ratsastustalli ja Vermon ravirata. Kulttuurinystäville Sellosalin runsas ohjelmisto ja Sellon kirjasto tapahtumineen tarjoaa runsaasti elämyksiä, joista valita. Lisätietoa alueelle tulevista palveluista:

4 Taiteilijan näkemys

5 5 Elegantti Rosetti nautinnolliseen asumiseen Tyylikästä toimivuutta Uusissa Rosetin rivi- ja paritaloissa sinun ei tarvitse huolehtia remonteista tai pihatöistä, vaan voit keskittyä rauhassa mukavaan elämiseen. Hyvin varustetut kodit on suunniteltu yksityiskohtiaan myöten sujuvaan asumiseen. Luonnonvalon runsaus on varmistettu lukuisilla ikkunoilla ja kaukolämpöön liitetty vesikiertoinen lattialämmitys takaa miellyttävän lämmön myös talvipakkasilla. Kaksikerroksisten kotien alakerta avautuu avarana peililiukuovikaapilla varustetusta eteisestä. Yhtenäiseen kodin sydämen olohuoneeseen saa halutessa lisätyönä takan. Osassa huoneistoja olohuoneesta voi jakaa erillisen tilan makuu-, työ- tai kirjastohuoneeksi. Toimivassa keittiössä on moderni varustelu, kuten tasoon upotettu keittotaso, kalusteuuni, liesikupu ja astianpesukone. Keittiön ja laatoitettujen kosteiden tilojen kalusteet sekä kodin kaapistot ovat laadukasta ja Puustellin tuotantoa. Asuinhuoneissa on tammilautaparketti ja eteisessä, pesuhuone-, sauna- ja wc-tiloissa on käytännöllinen ja tyylikäs keraaminen laatta. Makuuhuoneet, sauna ja pesutilat on sijoitettu omaan rauhaansa yläkertaan. Päämakuuhuoneessa on oma parveke tuuletusta ja löylyjen jälkeistä vilvoittelua varten. Säilytystilaa on tarpeeksi: huoneistoilla on lämpimät irtaimistovarastot pihalla sijaitsevassa talousrakennuksessa ja kylmät ulkovarastot, jotka sijaitsevat pääosin asuntojen sisäänkäyntien yhteydessä. Kolmioissa on lisäksi toisen makuuhuoneen yhteydessä reilunkokoinen vaatehuone. Moderni talotekniikka arjen apurina Rosetin YIT Kodissa on lämmöntalteenotolla varustettu, huoneistokohtainen koneellinen tulopoistoilmanvaihto, myös käyttöveden kulutus mitataan asuntokohtaisesti. Tietoliikennekaapelointi kiinteää internetyhteyttä varten ja kaapelitelevisiojärjestelmä kuuluvat luonnollisesti varusteluun. Rosetin etalo -kotiportaalin moniin virtuaalipalveluihin voit tutustua tarkemmin esitteen lopussa. Yksilöllinen YIT Koti Mitä aikaisemmassa vaiheessa rakentamista teet ostopäätöksesi Rosetin uudesta kodista, sitä paremmin voimme yhdessä luoda sinne toiveittesi mukaisen tyylin. Tutustu nautinnollisen asumisen kotivaihtoehtoihin ja valitse omasi. Asuntomyyntimme neuvoo ja palvelee sinua alusta asti kotiunelmasi toteuttamisessa.

6 6 Taiteilijan näkemys Hanketiedot ASUNTOYHTIÖ Helmipöllönkatu 3, Espoo Yhtiössä on kuusi 2-kerroksista paritaloa ja neljä 2-kerroksista rivitaloa. ASEMAKAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava. Alueen asemakaavasta saa tietoja Espoon kaupungilta p TONTTI Kunta: Espoo Kunnanosa: Lintuvaara Kortteli: Tontti: 1 Tontin pinta-ala: m 2 Huoneistoala: 2 529,5 m 2 AUTOPAIKAT Yhteensä 46 sähköistettyä autopaikkaa. Jokaisen asunnon käyttöön kuuluu yksi autokatospaikka. Paritalojen F, H, I ja J huoneistojen käyttöön kuuluu lisäksi yksi avopaikka asuntojen sisäänkäyntien läheisyydessä. HUONEISTOTYYPIT 3 h+k+s 80,5 m 2 2 kpl 3 h+k+s 81,0 m 2 2 kpl 3 4 h+k+s 88,0 m 2 6 kpl 4 h+k+s 95,5 m 2 1 kpl 4 h+k+s 96,0 m 2 1 kpl 4 h+k+s 96,5 m 2 2 kpl 4 h+k+s 97,0 m 2 2 kpl 4 5 h+k+s 106,0 m 2 6 kpl 4 5 h+k+s 116,0 m 2 4 kpl Huoneistojen lukumäärä yhteensä 26 kpl. YHTEISET JA TEKNISET TILAT Irtaimistovarasto/väestönsuoja ja talovarasto sijaitsevat 1. talousrakennuksessa. Osa irtaimistovarastoista ja tekniset tilat sijaitsevat 2. talousrakennuksessa. ARKKITEHTISUUNNITTELU Arkkitehdit Ingervo Oy

7 Asemapiirros 7 Karttakeskus, Lupa L6788

8 8 Julkisivut Talo F Talo G Koilliseen Itään Luoteeseen Etelään Lounaaseen Länteen

9 3 h+k+s 80,5 m 2 Asunto D9 9

10 10 3 h+k+s 80,5 m 2 Asunto D10

11 3 h+k+s 81,0 m 2 Asunto D8 11

12 12 3 h+k+s 81,0 m 2 Asunto D11

13 3 4 h+k+s 88,0 m 2 Asunto C5 13

14 h+k+s 88,0 m 2 Asunto C6

15 3 4 h+k+s 88,0 m 2 Asunto C7 15

16 h+k+s 88,0 m 2 Asunto E12

17 3 4 h+k+s 88,0 m 2 Asunto E13 17

18 h+k+s 88,0 m 2 Asunto E14

19 4 h+k+s 95,5 m 2 Asunto A2 19

20 20 4 h+k+s 96,0 m 2 Asunto A1

21 4 h+k+s 96,5 m 2 Asunto G18 21

22 22 4 h+k+s 96,5 m 2 Asunto G19

23 4 h+k+s 97,0 m 2 Asunto G17 23

24 24 4 h+k+s 97,0 m 2 Asunto G20

25 4 5 h+k+s 106,0 m 2 Asunto B3 25

26 h+k+s 106,0 m 2 Asunto B4

27 4 5 h+k+s 106,0 m 2 Asunto F15 Asunto H21 27

28 h+k+s 106,0 m 2 Asunto F16 Asunto H22

29 4 5 h+k+s 116,0 m 2 Asunto I23 Asunto J26 29

30 h+k+s 116,0 m 2 Asunto I24 Asunto J25

31 Virtuoosimaisen kätevä arjen apuri etalo maksimoi asumisen mukavuuden virtuaalisin keinoin. Saatavillasi on kaikki YIT Kotisi tärkeät tiedot yhdessä ja samassa paikassa, missä ja milloin tahansa. YIT Kodin etalo -kotiportaali on taloyhtiön keskitetty tieto- ja palveluportaali. Saat henkilökohtaiset tunnuksesi etaloon heti kaupanteon yhteydessä ja aluksi voit seurata sieltä uuden YIT Kotisi valmistumista! etalo on pian vakiona kaikissa YIT Kodeissa uuteen kotiin asettumisen ja arjen helpotukseksi. etalo -kotiportaalissa nähtävilläsi on taloyhtiön, isännöitsijän ja palveluntarjoajien tiedotteita sekä omaan asumiseesi, lähiympäristöön ja -palveluihin liittyviä ajankohtaisia tietoja ja tarjouksia. Taloyhtiöstä riippuen saatavilla on myös muita arkea helpottavia edullisia palveluja, jotka olemme neuvotelleet jo valmiiksi käyttöösi. yitkoti.fi/etalo Klikkaa, niin tiedät! Asunnon ostajan opas Taloyhtiön tiedotteet, asiakirjat ja kuvagalleria YIT Kotisi suunnitelmat: pohjakuva, kuvaukset materiaaleista ja kalusteista Hyödylliset yhteystiedot ja pikalinkit Koneiden ja laitteiden huolto- ja käyttöohjeet Yhtiökokousten pöytäkirjat Taloyhtiön turvallisuusohjeet

32 32 Rakennustapaselostus ASUNTOYHTIÖ Yhtiössä on neljä 2-kerroksista rivitaloa ja kuusi 2-kerroksista paritaloa. ULKOSEINÄT Ulkoseinät ovat pääosin puurakenteisia ja lämmöneristeenä on 250 mm mineraalivillaa. Julkisivuverhouksena on pääosin tiiliverhous ja osin puuverhous. SEINÄPÄÄLLYSTEET Kuivien tilojen seinät on tasoitettu ja maalattu. Pesuhuoneiden, erillis-wc:iden ja kodinhoitohuoneiden seinät on laatoitettu. Keittiöissä kalusteväli on laatoitettu. Saunojen seinät on paneloitu. KATOT Katot ovat yleensä ruiskutasoitepintaisia. Alaslasketut katot on maalattu. Saunojen, pesuhuoneiden ja erillis-wc:iden katot paneloidaan. VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat alakerrassa betonirakenteisia ja yläkerrassa puurakenteisia. Huoneiden kevyet väliseinät ovat teräsrunkoisia kipsilevyseiniä. Märkätilojen seinät ovat pääosin teräsrankaisia, kosteisiin tiloihin soveltuvia levyseiniä, ja ne vesieristetään sertifioiduin menetelmin. ALAPOHJAT JA VÄLIPOHJAT Asuinrakennuksissa on maanvarainen betonilaatta. Välipohjat ovat ontelolaattarakenteiset. VESIKATTO JA KATON VARUSTEET Asuinrakennusten katot ovat harjakattoja ja vesikatteena on tiilikate. Tarvittavissa paikoissa on lumiesteet. Sadevesikourut ja syöksytorvet ovat peltiä. LATTIAT Keittiöiden, makuu-, vaate- ja olohuoneiden lattioissa on tammilautaparketti. Eteisissä, pesuhuone-, sauna- ja wc-tiloissa on keraaminen laatta. Ulkovarastojen lattiat ovat hierrettyä betonia. OVET Pääsisäänkäyntien ulko-ovet ovat lämmöneristettyjä ovia. Parveke ja terassiovet ovat ikkunaovia. Sisäovet ovat huullettuja laakaovia. Saunoissa on kokolasiovi. IKKUNAT Asuntojen ikkunat ovat kolminkertaisia, puurakenteisia MSE-ikkunoita. Ulkopuolen verhous on alumiinia. KALUSTEET JA VARUSTEET Keittiöiden kiintokalusteet ovat kotimaisia vakiokalusteita. Keittiöissä on tasoon upotettu keittotaso sekä kalusteuuni, liesikupu, astianpesukone sekä varaus mikroaaltouunille. 3h-asunnoissa on jääpakastinkaappi. 3-4h-, 4h- ja 4h-5h asunnoissa on jääkaappi ja kaappipakastin. SAUNAT JA PESUTILAT Asunnoissa on sauna, jossa on sähkökiuas. Lauteet ovat haapaa. Pesutiloissa on tilavaraukset ja valmiit liitännät pyykinpesukoneelle sekä kuivausrummulle. Taiteilijan näkemys

33 VAATESÄILYTYSTILAT Vaatekomerot ovat melamiiniovilla varustettuja tanko- ja hyllykomeroita. Eteisessä on peililiukuovikaappi. YHTEISTILAT, VARASTO- JA TEKNISET TILAT Erillisissä talousrakennuksissa sijaitsevat väestönsuoja, irtaimistovarasto, talovarasto ja tekniset tilat. Rauhanaikana väestönsuoja palvelee irtaimistovarastona. Jokaisen huoneiston käyttöön kuuluu lämmin irtaimistovarastokoppi. Jätteiden keräysastiat on sijoitettu tontin ajoliittymän läheisyyteen. Huoneistokohtaiset kylmät varastokopit sijaitsevat pääosin asuntojen sisäänkäyntien yhteydessä. Rakennuksien A ja B asuntojen varastokopit sijaitsevat talousrakennuksessa 2. PAIKOITUS Yhtiöllä on yhteensä 46 autopaikkaa, jotka kaikki ovat sähköistettyjä. Jokaisen asunnon käyttöön kuuluu yksi autokatospaikka. Paritalojen F, H, I ja J huoneistojen käyttöön kuuluu lisäksi yksi avopaikka asuntojen sisäänkäyntien läheisyydessä. KONETEKNISET TYÖT Rakennukset liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon. Rakennuksissa on vesikeskuslämmitys (kaukolämpö) toteutettuna vesikiertoisena lattialämmityksenä. Asunnoissa on lämmöntalteenotolla varustettu, huoneistokohtainen koneellinen tulo-poistoilmanvaihto. Asunnoissa on huoneistokohtainen käyttövedenmittaus. Kiinteistössä on tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetyhteyden, sekä kaapelitelevisiojärjestelmän. JÄRJESTELMÄT Yhtiö kuuluu toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella ympärivuorokautiseen etävalvontaan, joka tuottaa reaaliaikaista tietoa teknisten järjestelmien toiminnasta. Hälytykset ja vikailmoitukset tulevat valvomoon, jossa asiantuntija analysoi ne ja tekee tarvittavat toimenpiteet. Valvomo raportoi järjestelmien toiminnasta ja energiankulutuksen poikkeamista säännöllisesti kiinteistön isännöitsijälle. Teknisten järjestelmien etäseuranta lisää järjestelmien toimintavarmuutta, ennaltaehkäisee ongelmia ja nopeuttaa korjaustoimenpiteitä. ULKOPUOLISET TYÖT Yhtiön piha-alueella sijaitsee oleskelu- ja lasten leikkialue. Paikoitusalue ja ajotiet on pääosin asfaltoitu. Leikkialueet ja pihapolut ovat kivituhkapintaisia. Maan kanssa kosketuksiin joutuvat puuosat ovat painekyllästettyjä. Istutukset, nurmikot ja piha-alueen varusteet tehdään erillisen pihasuunnitelman mukaisesti. Tämä esite on laadittu ennakkotietojen antamiseksi asuntojen markkinoinnista annetun asetuksen mukaisesti. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. 33

34 34

35 35

36 ESITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Arkadiankatu Helsinki Puh * RAKENTAJA YIT Rakennus Oy Asuintalot Uusimaa PL 36, Helsinki puh * * Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 senttiä/min.

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA PAKKALA 2 3 Jumbosti viihtyvyyttä maksisti mukavuutta Torpparin uusissa kodeissa on tilaa kasvaa ja nauttia elämästä. Loistava sijainti, mahtavat palvelut Vantaan Pakkalanrinne on viehättävä asuinalue

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Veliini KULLOONMÄKI

Asunto Oy Espoon Veliini KULLOONMÄKI KULLOONMÄKI 2 Astu Aurora Karamzinin jalanjälkiin Veliini on ohutta, pehmeää ja kestävää pergamenttia, jota käytettiin keskiajalla etenkin kirjojen kuvituksissa ja kansissa. 3 Tervetuloa uuteen kotiin

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Vaskiseppä NUMMELA

Asunto Oy Vihdin Vaskiseppä NUMMELA NUMMELA Monipuolista ja luonnonläheistä elämää Nummelan kyläidyllissä Hiidenveden huikeisiin rantamaisemiin sijoittuva Nummela luonnonkauniine hiekkaharjuineen on etenkin pientaloon muuttavien lapsiperheinen

Lisätiedot

ENERGIANERO ASUNTO OY ESPOON SINETTI KULLOONMÄKI

ENERGIANERO ASUNTO OY ESPOON SINETTI KULLOONMÄKI ENERGIANERO ASUNTO OY ESPOON SINETTI KULLOONMÄKI Astu Aurora Karamzinin jalanjälkiin ja tutustu tunnelmalliseen Espoon Kulloonmäkeen. Näihin luonnonmukaisiin maisemiin tultiin 1800-luvulla lepäämään ja

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA K IVINUMMI K IRKONKYLÄ N PO RTILLA Samalla kun Nurmijärvi vaalii Aleksis Kiven rikasta perintöä, sen katse suuntautuu tarmokkaasti tulevaisuuteen ja asukkaiden

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Trissa

Asunto Oy Nurmijärven Trissa Taiteilijan näkemys Asunto Oy Nurmijärven Trissa KLAUKKALA Taiteilijan näkemys RATSUTILA Tunnelmaa kuin pienessä kaupungissa Aivan Klaukkalan keskustaan Nurmijärvelle on valmistumassa Ratsutilan uusi,

Lisätiedot

Asunto Oy Sipoon Laventeli. Söderkulla

Asunto Oy Sipoon Laventeli. Söderkulla Söderkulla Sipoon sinisen taivaan alla kohtaat luonnon ja upeat järvimaisemat Sipoon Söderkullassa asut kuin maalla, lähellä vehmasta luontoa ja järviä, eikä merellekään ole pitkä matka. Porvoon moottoritie

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA

Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA 2 yitkoti.fi/kraatari 3 Mukava pesä Asunto Oy Vantaan Kraatari mukavalta alueelta isommallekin perheelle KRAATARISSA MAHTUU VIIHTYMÄÄN SISÄLLÄ JA ULKONA Asunto Oy Vantaan

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia

Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia Asunto Oy Vantaan LAVASTE 25 Viihdy ja säästä! Matalaenergiakoteja Navethaliaan Navethalian uusi kyläidylli kutsuu aitiopaikalle Tikkurilan naapuriin. Ensimmäisinä

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Samo VIIKKI

Asunto Oy Helsingin Samo VIIKKI VIIKKI e on leijan liidossa kevättuulessa. Pienissä versoissa kasvimaalla ja pikkuvasikan märässä pusussa kämmenelle; eväsrepussa retkellä meren rantaan ja lintutornissa, aamuvirkkujen hiljaisessa vartiossa.

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 3kpl paritaloja 1 autokatosta sekä jätekatos. RS uudiskohde. Oma tontti (3107m2).

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA ENNAKKOMARKKINOINTI - LINTUPOLKU 13, 01450 VANTAA Tietoa kohteesta Vantaan Kulomäkeen nousee tyylikkäät rivitaloasunnot 11 taloudelle. Asunnot sijaitsevat rauhallisella pientaloalueella,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI

Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Hyvän elämän eväät käden ulottuvilla Lahti sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Salpausselän harjujen ja Vesijärven yhtymäkohdassa. Järvenrantakaupungissa

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Tuusulan Petäjä. koskenmäki

Asunto Oy Tuusulan Petäjä. koskenmäki Asunto Oy Tuusulan Petäjä koskenmäki 2 yitkoti.fi/petäjä 3 ASUNTO OY Tuusulan Petäjä Kyläidyllin tunnelmaa, asumisen mukavuutta Asunto Oy Tuusulan Petäjän kodeissa valittavanasi on erikokoisia saunallisia

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin. RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Kodeissa syntyy elämyksiä, ja hyvät elämykset kasvattavat. onnellisuutta. Espoon Tuomarilassa

Kodeissa syntyy elämyksiä, ja hyvät elämykset kasvattavat. onnellisuutta. Espoon Tuomarilassa Kodeissa syntyy elämyksiä, ja hyvät elämykset kasvattavat onnellisuutta Asunto Oy eakoti Dorrit ESPOO Espoon Tuomarilassa 1 Asunto Oy eakoti Dorrit Espoo Kaikki asunnot ovat kooltaan 7 m, ja niissä 4 huonetta,

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE

Asunto Oy Porin Hilman Piha MYYNTIESITE MYYNTIESITE As Oy Porin Hilman Piha Noukantie 10, 28600 Pori 3 kpl 1-kerroksisia rivitaloja, 15 asuntoa Kerrosala: 1102 m 2 Asuinhuoneistoala: 1025 m 2 Rakennusaika: 05/2018-01/2019 HUONEISTOT 3 h+k+s

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ NURMIJÄRVEN PESSOA KLAUKKALA

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ NURMIJÄRVEN PESSOA KLAUKKALA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ NURMIJÄRVEN PESSOA KLAUKKALA RATSUTILA Tunnelmaa kuin pienessä kaupungissa Aivan Klaukkalan keskustaan Nurmijärvelle on valmistumassa Ratsutilan uusi, viehättävä asuinalue. Se on kuin

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

Asunto Oy Vaasan Punostie 5

Asunto Oy Vaasan Punostie 5 Asunto Oy Vaasan Punostie 5 PUROLA, Punostie 5 Vaasa BOBÄCK, Snoddvägen 5 Vasa TAITEILIJAN NÄKEMYS KUVA VIITTEELLINEN Arvioitu valmistuminen: kevät 2015. Uppskattad färdigställning: våren 2015. Myllykatu

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO AS OY ESPOON JAUHOTULLINTIE 7 RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU

AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU AS OY OULUN KNUUTILANRINNE, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3, 90240 OULU As Oy Oulun Knuutilanrinteeseen tulee 17 asuntoa kolmeen rivit- pari- ja luhtitaloon. Arkkitehtuuriltaan moderneja koteja on

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Ukko-Pekka MUSTAMÄNNISTÖ

Asunto Oy Hyvinkään Ukko-Pekka MUSTAMÄNNISTÖ MUSTAMÄNNISTÖ 3 Kaunis koti kotoisassa idyllissä Mustamännistön asuinalueen tekee kodikkaaksi sen eri-ikäiset pientalot. Täällä on viihdytty aina ja tullaan viihtymään. Hyväksi todettu kotiseutu Mustamännistön

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin

Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, Pirkkala. Rakennustapaselostus Ennakkomarkkinointiin Asunto Oy Pirkkalan Soljan Höyry Ompelijankuja 2, 33960 Pirkkala Rakennustapaselostus 6.6.2019 Ennakkomarkkinointiin RAKENNUSHANKE Nimi As Oy Pirkkalan Soljan Höyry Osoite Ompelijankuja 2, Pirkkala Rakennuspaikka

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO ASEMAPIIRROS ERVASTINTIE 2 NÄKYMÄ VANTAANLAAKSONTIELLE KATUSIVU NÄKYMÄ SISÄPIHALLE HUONEISTOLUETTELO HUONEISTO TYYPPI PINTA-ALA m² A-TALO A1 4H+K+S 90,50

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot