Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT. Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT. Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat"

Transkriptio

1 Iloa elämään - voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat

2 Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia RAY:n tuella henkilöille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta lomailla. Lomia järjestetään eri puolilla Suomea yhteistyössä eri lomakohteiden kanssa. Lomatukea voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat. Lomajärjestön tavoitteena on tukea lomalaista itsenäisessä selviytymisessä elämän eri tilanteissa ja vahvistaa perheen sisäisiä vuorovaikutussuhteita. MTLH ry järjestää 2/3 lomista yhteistyössä yhdistysten ja järjestöjen kanssa ja 1/3 lomista on nk. yleishaussa olevia lomia. Toimintamme mahdollistaa RAY:n myöntämä kohdennettu toiminta-avustus. Lomatukea haetaan erillisellä lomatukihakemuksella, joka tulee olla lomajärjestössä viimeistään kolme kuukautta ennen toivotun loman alkamista. Lomahakemus voidaan siirtää lomaryhmästä toiseen hakijan toivomuksesta tai lomajärjestön toimesta. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää! Tuensaaja maksaa lomasta omavastuuosuuden, josta lähetetään lasku. Ellei omavastuuosuutta ole maksettu eräpäivään mennessä, loma katsotaan peruutetuksi. Lomaan sisältyy puoli- tai täysihoito lomamuodosta riippuen sekä majoitus ja lomaohjelma. Hakemuksen voi täyttää myös sähköisesti sivuilta Lomatukea voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi. Tuen myöntäminen perustuu valtioneuvoston päätökseen, sosiaali- ja terveysministeriön ja RAY:n erillisohjeisiin. Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry Mannerheimintie 31 B 20, Helsinki p , f Puhelinpalveluaika arkisin klo 9-15 Puhelun hinta (sis. alv 23 %) Kiinteän verkon liittymästä: 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min Matkaviestintäverkon liittymästä:8,28 snt/puh + 17,04 snt/min Yhteystiedot Aulonen Anne, lomasihteeri, järjestölomat puhelin , gsm Kainulainen Maarit, taloussihteeri, yrittäjälomat puhelin , gsm Lindell Leena, lomasihteeri, yleislomat puhelin Otava Sirpa, tiedottaja, yhdistysten lomat puhelin , gsm Tella Airi, toiminnanjohtaja puhelin , gsm Työntekijöiden sähköpostit: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN TUKEMINEN- LOMAT, ALLE 60-v. Kuntoloman kohderyhmänä ovat erilaisissa ammateissa työskentelevät työikäiset ja työttömät. Loman ohjelmassa on ohjattua liikuntaa, kuntoilua ja terveystestejä. Loman tavoitteena on, että työikäinen aktivoituu hyvinvointinsa ylläpitämisessä ja voimaantuu loman aikana. Omavastuuosuus kuntolomalla on 33 /vrk , kuntoloma peliriippuvaisille , työttömät (omavastuu 15 /vrk) Kisakallion Urheiluopisto, Lohja VOIMAVARALOMAT + 60 v. Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus , työttömät (omav. 15 /vrk) journalistit, tulkit ja kääntäjät Terveyslomat on suunnattu ikääntyneille työikäisille ja työttömille. Tavoitteena on, että ikääntyvän työikäisen voimavarat vahvistuvat ja lomalainen aktivoituu kohentamaan ja ylläpitämään hyvinvointiaan. Loma sisältää ohjausta ja liikuntaa. Omavastuuosuus on 30 /vrk , työttömät (omav. 15 /vrk) Kuusamon Tropiikki, Kuusamo , painonhallintaloma , painonhallintaloma Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi , työttömät (omavastuu 15 /vrk), perinneloma Spa Hotel Casino, Savonlinna , parisuhdeloma Urheiluopisto Kisakeskus, Raasepori

3 TYÖT TAKANA, ELÄMÄÄ EDESSÄ...- LOMAT +65 V. Lomien tavoitteena on, että äskettäin eläkkeelle jäänyt ja jo eläkkeellä oleva virkistyy loman aikana ja aktivoituu oman hyvinvointinsa ylläpitämisessä. Lomaohjelmassa on ohjausta, liikuntaa ja keskusteluja. Omavastuuosuus lomalla on 28 /vrk , yksinasuvat eläkeläiset Hotelli Kajaani, Kajaani Kansanlääkintäkeskus, Kaustinen Kyyhkylä, Mikkeli Hotelli Siikaranta, Espoo Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi ILOA ELÄKEIKÄÄN (+75V) -LOMAT Lomien tavoitteena on, että eläkeikäinen virkistyy, kokee yhteisöllisyyttä ja voimaantuu. Lomaohjelmassa on ohjausta, liikuntaa ja keskusteluja. Loman omavastuuosuus on 28 /vrk Kansanlääkintäkeskus, Kaustinen Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi Lehmirannan lomakeskus, Perniö Lomakeskus Marjola, Lappeenranta Spa Hotel Casino, Savonlinna

4 LIIKKUEN LUONNOSSA -LOMAT Kuntoilulomat on suunnattu työikäisille sekä äskettäin eläkkeelle jääneille. Lomien tavoitteena on, että lomalainen liikkuu luonnossa ja voimaantuu loman aikana. Ohjelma painottuu luonnossa liikkumiseen. Omavastuuosuus lomalla on 30 /vrk , työttömät (omav. 15 /vrk) Santasport Lapin Urheiluopisto, Rovaniemi MEIDÄN PERHEEN LOMAT Perhelomat on tarkoitettu lapsiperheille, joissa on kouluikäisiä lapsia ja juniorilomat on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten perheille. Lomaohjelmassa on perheen jäsenten yhteistä tekemistä ja eri ikäisille lapsille suunnattua ohjelmaa. Lomien tavoitteena on perheyhteyden vahvistuminen ja virkistyminen. Omavastuuosuus on 23 /vrk aikuiselta, lapset 8-16 v. 7 /vrk. Alle 8-vuotiaat lomailevat maksutta. Holiday Club Kuusamon Tropiikki, Kuusamo , junioriloma , junioriloma , pääsiäinen , junioriloma , junioriloma , junioriloma , junioriloma , junioriloma , työttömien junioriloma (omavastuu aikuisilta 15 /vrk) Kisakallion Urheiluopisto, Lohja , junioriloma , junioriloma Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus , työttömät (omav. aik. 15 /vrk) , isovanhempien kanssa , yhden huoltajan perheiden pääsiäisloma junioreille(omav. aikuisilta 15 /vrk) , junioriloma Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi , työttömät (omav. aik. 15 /vrk) Santasport Lapin Urheiluopisto, Rovaniemi Tanhuvaaran Urheiluopisto, Savonlinna Urheiluopisto Kisakeskus, Raasepori , pääsiäinen , pääsiäinen

5 Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n JÄRJESTÖLOMAT 2013 Yhteistyölomat eri järjestöjen kanssa vuonna 2013 MTLH ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea yhteistyössä eri lomakohteiden kanssa ja toiminnan mahdollistaa RAY:n myöntämä kohdennettu toiminta-avustus. Tuetut lomat on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole omin varoin tai muuten mahdollisuutta lomailla. Lomien tavoitteena on tukea lomalaista itsenäisessä selviytymisessä elämän eri tilanteissa ja vahvistaa perheen sisäisiä vuorovaikutussuhteita. Osa MTLH ry:n tuetuista lomista järjestetään yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Tuettuja lomia voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat. Lomatuen hakeminen Lomatukea haetaan erillisellä lomatukihakemuksella, jonka tulee olla perillä viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkua. Lomahakemus voidaan siirtää lomaryhmästä toiseen hakijan toivomuksesta tai lomajärjestön toimesta. Tuen saaja maksaa lomasta omavastuuosuuden, josta lähetetään lasku ennen lomaa. Ellei omavastuuosuutta ole maksettu eräpäivään mennessä, loma katsotaan peruutetuksi. Lomaan sisältyy majoitus ja lomaohjelma sekä puoli- tai täysihoito lomamuodosta riippuen. Lomatukea voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi. Tuen myöntäminen perustuu valtioneuvoston päätökseen, sosiaali- ja terveysministeriön ja RAY:n erillisohjeisiin. Hakemuksen voi täyttää myös sähköisesti sivuilta Yhdistysten kanssa järjestettävät yhteistyölomat Järjestämme osan lomaviikoista yhteistyössä alueellisten yhdistysten kanssa. Yhteistyökumppaneina lomilla on eläkeläisyhdistyksiä, potilasjärjestöjen paikallisyhdistyksiä sekä muita yhdistyksiä. Näidenkin lomien tavoitteena on, että lomalainen kokee yhteisöllisyyttä vertaisryhmässä, saa tietoa ja ohjeita arkeen sekä voimaantuu. Omavastuuosuus aikuislomilla on 28 / vrk, perhelomilla aikuisilta 23 / vrk, lapsilta 8-16 v 7 / vrk. Alle 8v. lapset lomailevat maksutta. Kysy alueesi yhdistysten varaamista lomaviikoista toimistostamme, p tai katso sivuiltamme

6 VOIMAA VERTAISUUDESTA -LOMAT Lomien tavoitteena on, että lomalainen kokee yhteisöllisyyttä vertaisryhmässä, saa tietoa ja ohjeita arkeen sekä voimaantuu. Omavastuuosuus aikuislomilla on 28 euroa/vrk, perhelomilla aikuisilta 23 /vrk, lapsilta 8-16 v. 7 euroa/vrk. Alle 8 v. lapset lomailevat maksutta. Omaishoitaja-lomat on tarkoitettu omaishoitajalle ja apua tarvitsevalle hoidettavalle tai omaishoitajalle ja omatoimiselle hoidettavalle. Tavoitteena on, että omaishoitaja saa vertaiskokemuksen, mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen. Toisena tavoitteena on se, että hoidettava virkistyy ja molemmat voimaantuu lomalla. Omavastuuosuus on 28 /vrk. ADHD-liitto ry , perheloma , perheloma, perheloma ADHD, Aivo- ja Autismi- ja Aspergerliitto ry Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi, perheloma Aivoliitto ry Kruunupuisto, Punkaharju , perheloma SOLUKU-lomat (omavastuu aikuisilta 15 /vrk) Möhkön Manta, Ilomantsi , omaishoitajat , liikkuen luonnossa , liikkuen luonnossa, perheloma , nuorten loma Aivovammaliitto ry , sinkkuloma, perheloma A-kiltojen liitto ry Kisakallion Urheiluopisto, Lohja Autismi- ja Aspergerliitto ry, perheloma Urheiluopisto Kisakeskus, Raasepori , perheloma Crohn ja Colitis ry Erityislasten Omaiset ELO ry , perheloma Lapin Urheiluopisto, Rovaniemi , perheloma Epilepsialiitto ry Kruunupuisto, Punkaharju , aikuisten loma , perheloma Hengitysliitto ry Verve, Mikkeli , ikääntyneet hengityssairaat , harvinaiset hengityssair , uniapneaa sairastavat , vesiliik. loma hengityssairaille , asbestialtistuneiden loma Verve, Oulu, ikääntyneet hengityssairaat , ikääntyneet hengityssairaat , ikääntyneet hengityssairaat, uniapneaa sairastavat Iholiitto ry , Atopiaperheet , perheloma , Alopecia-perheet , valoherkät aikuiset Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja , Iktyoosiayhdistys Inkerikeskus (lomien omavastuu aikuisilta 15 /vrk) Urheiluopisto Kisakeskus, Raasepori, perheloma , perheloma, iloa eläkeikään , iloa eläkeikään Invalidiliitto ry (lomien omavastuu 15 /vrk) Hotelli Ivalo, Ivalo , Lapin taikaa , liikkuen luonnossa Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus , vaikeavamm. pääsiäinen , vaikeavammaisten joulu , vaikeavamm. uusivuosi Kruunupuisto, Punkaharju , omaishoitaja+hoidettava , selkäydinvammaiset , nuorten loma Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja , senioriloma , perheloma Lomakeskus Marjola, Lappeenranta , Saimaan saaressa , miesten loma , naisten loma , kaamosloma Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kylpylähotelli Peurunka , perheloma , Malike, perheloma Keliakialiitto ry , liikkuen luonnossa, perheloma, perheloma, perheloma Kuuloliitto ry (lomien omavastuu 15 /vrk) Kopolan kurssikeskus, Kuhmoinen , huonokuuloiset aikuiset , huonokuuloiset aikuiset , huonokuuloiset aikuiset , huonokuuloiset aikuiset

7 Lihastautiliitto ry (lomien omavastuu 15 /vrk), perheloma Möhkön Manta, Ilomantsi , liikkuen luonnossa Mielenterveyden Keskusliitto ry (lomien omavastuu aikuisilta 15 /vrk) Härmän kuntokeskus, Ylihärmä , aikuisloma , aikuisten joulu Kylpylähotelli Summassaari, Saarijärvi, perheloma Lomakeskus Huhmari, Polvijärvi , perheloma , vertaisohjaajat Muistiliitto ry Muistiyhdistysten lomat Etelä-Karjalan Muisti ry , omaishoitajat Lomakeskus Marjola, Lappeenranta , omaishoitaja-hoidettava Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan Muistiyhdistys , omaishoitaja-hoidettava Kanta- ja Päijät-Hämeen Muistiyhdistys Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala , omaishoitajat Keski-Suomen Muistiyhdistys , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitajat Lapin Muistiyhdistys , liikkuen luonnossa , voimavaraloma Lapin Urheiluopisto, Rovaniemi , voimavaraloma Mikkelin ja Savonlinnan Muistiyhdistykset Kyyhkylä, Mikkeli , omaishoitaja-hoidettava , yksinasuvat sairastuneet Spa Hotel Casino/Kyyhkylä, Savonlinna , omaishoitajat Spa Hotel Casino, Savonlinna , vapaaehtoiset Oulun seudun Muistiyhdistys, omaishoitajat , omaishoitaja-hoidettava Pirkanmaan Muistiyhdistys , omaishoitajat , vapaaehtoistyöntekijät Pohjois-Savon Muistiyhdistys , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitaja-hoidettava Salon ja Varsinais-Suomen Muistiyhdistys Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja , omaishoitajat Omaiset mielenterveystyön tukena ry Omaiset mtt:n tukena Etelä-Karjala ry Kyyhkylä, Mikkeli Omaiset mtt:n tukena Etelä-Pohjanmaa ry , omaishoitajat , erityislasten vanhemmat , omaishoitajat Omaiset mtt:n tukena Itä-Suomi ry Omaiset mtt:n tukena Keski-Suomi ry , omaishoitajat Omaiset mtt:n tukena Salon seutu Kylpylähotelli Päiväkumpu, Karjalohja Omaiset mtt:n tukena Tampere ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry, omaishoitajaloma , omaishoitajaloma , omaishoitajaloma Kruunupuisto, Punkaharju , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitaja-hoidettava Kuntoutuskeskus Kankaanpää, Kankaanpää , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitajaloma Lamminniemen Hyvinvointikeskus, Somero , omaishoitaja-hoidettava , omaishoitajaloma , omaishoitajaloma , perheloma MTLH:n omat omaishoitajalomat Kymen hoito- ja Kuntoutuskeskus, HOIKU, Hamina , omaishoitajaloma Perhehoitoliitto ry, perheloma, perheloma Tanhuvaaran Urheiluopisto, Savonlinna , perheloma Psoriasisliitto ry ruotsinkieliset psoriaatikot Kisakallion Urheiluopisto, Lohja , perheloma Reumaliitto ry , perheloma Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala Suomen CP-liitto ry , perheloma, perheloma , perheloma Möhkön Manta, Ilomantsi , liikkuen luonnossa, perheloma Suomen Diabetesliitto ry , perheloma Suomen Monikkoperheet ry Holiday Club Kuusamon Tropiikki, Kuusamo , perheloma

8 Suomen MS-liitto ry, perheloma , , perheloma , perheloma Suomen Nivelyhdistys ry Suomen Parkinsonliitto ry HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN TUKEMINEN, ALLE 60 V. Kuntoloman kohderyhmänä ovat yrittäjät. Loman ohjelmassa on ohjattua liikuntaa, kuntoilua ja terveystestejä. Loman tavoitteena on, että työikäinen aktivoituu hyvinvointinsa ylläpitämisessä ja voimaantuu loman aikana. Omavastuuosuus kuntolomalla on 33 /vrk Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala Lehmirannan Lomakeskus, Perniö Suomen Uusperheellisten liitto ry Tanhuvaaran Urheiluopisto, Savonlinna , perheloma , perheloma , perheloma , perheloma Sydänlapset ja -aikuiset ry, perheloma, perheloma Sylva ry , perheloma YRITTÄJÄLOMAT VOIMAVARALOMA, + 60V. Terveyskateloma on suunnattu ikääntyneille työelämässä toimiville yrittäjille. Tavoitteena on, että lomalaisen voimavarat vahvistuvat ja hän aktivoituu ylläpitämään hyvinvointiaan. Omavastuuosuus lomalla on 30 /vrk Spa Hotel Casino, Savonlinna LIIKKUEN LUONNOSSA Kuntoilukateloma on suunnattu työikäisille sekä eläkeikäisille yrittäjille. Tavoitteena on, että lomalainen liikkuu luonnossa ja voimaantuu loman aikana. Omavastuuosuus on 30 /vrk Santasport Lapin Urheiluopisto, Rovaniemi , perheloma , perheloma Yhden vanhemman perheiden liitto ry (lomien omavastuu aikuisilta 15 /vrk), perheloma , perheloma, perheloma Muut järjestöt Karpatiat ry Käpy ry Suomen Kipu ry Sydän- ja keuhkosiirrokkaat -Syke ry MEIDÄN PERHEEN LOMA Perhelomat on tarkoitettu lapsiperheille. Lomaohjelmassa on perheen yhteistä tekemistä ja eri ikäisille lapsille suunnattua ohjelmaa. Juniorilomat on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten perheille. Lomien tavoitteena on perheyhteyden vahvistuminen ja virkistyminen. Omavastuuosuus on aikuisilta 23 /vrk, 8-16 v. lapsilta 7 /vrk. Härmän Kuntoutuskeskus, Ylihärmä , junioriloma , junioriloma MAA- JA METSÄTALOUSTUOTTAJAIN KESKUSLIITTO MTK:n LOMAT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN TUKEMINEN, ALLE 60 V. (omavastuu 33 /vrk) MEIDÄN PERHEEN LOMA (omavastuu aikuisilta 23 /vrk, 8-16v. 7 /vrk), perheloma

YLEISET LOMAT 2015 HYVINVOINTILOMAT

YLEISET LOMAT 2015 HYVINVOINTILOMAT Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea olevissa lomakohteissa. Loman aikana on mahdollisuus levätä, virkistyä ja koota elämän eväitä arkielämään. MTLH:n

Lisätiedot

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT

YLEISET LOMAT 2016 HYVINVOINTILOMAT Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry järjestää tuettuja lomia eri puolilla Suomea olevissa lomakohteissa. Loman aikana on mahdollisuus levätä, virkistyä ja koota elämän eväitä arkielämään. MTLH:n

Lisätiedot

ota 1.Askel hyvinvointiisi.

ota 1.Askel hyvinvointiisi. 1.Askel- HyvinVointIjaksot 2013 ota talteen! HyvinVointI- JaksoT AikuiSille HyvinVointI- JaksoT PerheIlle ota 1.Askel hyvinvointiisi. TutusTu ja hae: www.pht.fi haluatko kokeilla uutta? Koetko olevasi

Lisätiedot

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013 2014 TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013 E L Ä M Y K S I Ä T U E T U LTA TÄY S I H O I T O L O M A LTA Lomakodit LOMAKOTI HAAPALAHTI Pielniementie 31, 81295 Haapalahti puh. 013 774 925 www.haapalahti.fi

Lisätiedot

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto

Palveluntuottaja/kuntoutuslaitos/järjestö/ Laskut- Kelan maksava paikkakunta/kurssipaikka taja vakuutuspiirin toimisto 1 ADHD-liitto ry/helsinki Ammattiopisto Luovi järjestö Helsinki/Malmi Aivoliitto/Turku Erityisosaamiskeskus Suvituuli (omat tilat) järjestö Turku Kuntoutumiskeskus Summassaari järjestö Turku Allergia-

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY

MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY VUOSIKIRJA 2012 SISÄLTÖ 1. Toimintavuosi 2012... 4 2. Loman myöntämisperusteet... 5 3. Lomamuodot... 7 4. Lomakohteet... 9 5. Markkinointi ja tiedotus... 11 6. Hallinto

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS!

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! LOKAKUU JOULUKUU SYKSY Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta Hae tuetulle täysihoitolomalle Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Lomatukihakemukset

Lisätiedot

2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU

2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU 2014 SYKSY LOKAKUU JOULUKUU ELÄMYKSIÄ TUETULTA TÄYSIHOITOLOMALTA HAE TUETULLE TÄYSIHOITOLOMALLE Lomatuki myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Lomatuki myönnetään korkeintaan

Lisätiedot

Veteraanineuvonta RINTAMAVETERAANIEN LAITOSKUNTOUTUSTA JÄRJESTÄVÄT KUNTOUTUS-JA HOITOLAITOKSET 2012

Veteraanineuvonta RINTAMAVETERAANIEN LAITOSKUNTOUTUSTA JÄRJESTÄVÄT KUNTOUTUS-JA HOITOLAITOKSET 2012 1 (7) Mikevan Helmi/Mikeva Oy Pyyntitie 5 02230 ESPOO Oulun seudun Kuntoutussairaala Kajaanintie 48 90220 OULU Asumispalvelukeskus Wilhelmiina Taavetti Laitisen katu 4 00300 HELSINKI Debora Hoitokoti Harmonia

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2012

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2012 Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2012 1 (8) Valtiokonttori on sopinut jäljempänä mainittujen kuntoutus- ja hoitolaitosten kanssa vuodelle 2012 seuraavat

Lisätiedot

Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa?

Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa? Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa? Avoin keskustelutilaisuus Pikkuparlamentin kansaliasinfo 21.10.2015 Sari Tervonen POTKA-verkoston pj, Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen

Lisätiedot

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2011

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2011 Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2011 1 (8) Valtiokonttori on sopinut jäljempänä mainittujen kuntoutus- ja hoitolaitosten kanssa vuodelle 2011 seuraavat

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013 Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2013 1 (8) Statskontoret har avtalat med efterföljande anstalter för året 2013 om följande vårddygnspris. De nya priserna

Lisätiedot

Loman tarpeessa? 2015 KEVÄT TAMMIKUU TOUKOKUU

Loman tarpeessa? 2015 KEVÄT TAMMIKUU TOUKOKUU Loman tarpeessa? 2015 KEVÄT TAMMIKUU TOUKOKUU ELÄMYKSIÄ TUETULTA TÄYSIHOITOLOMALTA HYVINVOINTILOMAT RY Hyvinvointilomat järjestää ennaltaehkäisevää tuettua loma toimintaa. Hyvinvointilomat haluaa mahdollistaa,

Lisätiedot

Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta

Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Kokemuskoulutuksen historiaa Kokemustietoa käytetty kautta aikojen opiskelijoiden opetuksessa Potilasluennoitsija-projekti 1988-1991 Sosiaalihallituksen rahoituksella

Lisätiedot

Kuntoutus- ja hoitolaitokset, joissa voidaan kuntouttaa toimintakykyluokkaan I, II ja III kuuluvia rintamaveteraaneja.

Kuntoutus- ja hoitolaitokset, joissa voidaan kuntouttaa toimintakykyluokkaan I, II ja III kuuluvia rintamaveteraaneja. Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2010 1 (10) Valtiokonttori on sopinut jäljempänä mainittujen kuntoutus- ja hoitolaitosten kanssa vuodelle 2010 seuraavat

Lisätiedot

SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA

SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA Sari Tervonen, pj Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä 17.9.2015 Potilaiden äänellä POTKA:n tavoitteena on lisätä Sostenjäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011 Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2011 1 (8) Statskontoret har avtalat med efterföljande anstalter för året 2011 om följande vårddygnspris. De nya priserna

Lisätiedot

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013. elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta

TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013. elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta 2014 TAMMIKUU TOUKOKUU Hakuaika 1. 30.11.2013 elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta Hae tuetulle täysihoitolomalle Lomatuki myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Lomatuki myönnetään

Lisätiedot

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma

Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma 10.00-11.00 Kuntosaliharjoittelun perusteet omaishoitajille 13.00-14.30 Sosiaalietuudet sosiaaliturva opetuskeskustelu omaishoitajille 13.00-14.00 Tuoliryhmä hoidettaville

Lisätiedot

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2016

Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2016 Rintamaveteraanien laitoskuntoutusta järjestävät kuntoutus- ja hoitolaitokset vuonna 2016 1 (8) Valtiokonttori on sopinut jäljempänä mainittujen kuntoutus- ja hoitolaitosten kanssa vuodelle 2016 seuraavat

Lisätiedot

Hyvinvointiloma 5 vrk Kuulo-Auriksessa

Hyvinvointiloma 5 vrk Kuulo-Auriksessa Hyvinvointiloma 5 vrk Kuulo-Auriksessa Tervetuloa! Tavoite: voimaantuminen ja aktivoituminen hyvinvoinnin ylläpitämisessä 1. päivä tulopäivä 2. päivä 3. päivä klo. 9.00-10.00 4. päivä klo. 9.00-10.00 5.

Lisätiedot

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2016

Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2016 Rehabiliteringsanstalter som arrangerar anstaltsrehabilitering för frontveteraner år 2016 1 (8) Statskontoret har avtalat med efterföljande anstalter för året 2016 om följande vårddygnspris. De nya priserna

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Tuetut täysihoitolomat vuonna 2009 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt

ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Kelan ASLAKkurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Päivitetty 12.4.2012 1 Kelan ASLAK -kurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt Sisällysluettelo 1. ASLAK-kurssien ja TYK-kuntoutuksen yhdyshenkilöt

Lisätiedot

Kurssit ja perhetapaamiset

Kurssit ja perhetapaamiset Kurssit ja perhetapaamiset l Ensitietokurssit l Kelan sopeutumisvalmennuskurssit l Harvinaisten vammaryhmien perhetapaamiset Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kurssit ja perhetapaamiset Kehitysvammaisten

Lisätiedot

1. TOIMINTAVUOSI 2014... 5. 2. Lomatoiminta... 5. 2.4 Lomista tiedottaminen... 9. 2.5 Maaseudun Tukihenkilöverkon toiminta... 9

1. TOIMINTAVUOSI 2014... 5. 2. Lomatoiminta... 5. 2.4 Lomista tiedottaminen... 9. 2.5 Maaseudun Tukihenkilöverkon toiminta... 9 SISÄLTÖ 1. TOIMINTAVUOSI 2014... 5 2. Lomatoiminta... 5 2.1. Lomaa hakeneiden kuvaus... 6 2.2. Lomamuodot... 8 2.3. Lomapaikat... 9 2.4 Lomista tiedottaminen... 9 2.5 Maaseudun Tukihenkilöverkon toiminta...

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Esivalintakurssit 2014 Liite 3

Esivalintakurssit 2014 Liite 3 Espoon vakuutuspiiri Puh. 020 371 012 Tapiolan toimisto Tapiontori, 02100 Espoo postiosoite: PL 21, 00232 HELSINKI Sirpa Vakkamäki Varahenkilö: Leena Eerola Kiipula/Espoon toimipaikka Kuntoutussäätiö Verve

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS!

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! K E S Ä K U U S Y Y SK U U Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta Hae tuetulle täysihoitolomalle Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Lomatukihakemukset

Lisätiedot

PRAXIS FÖR FAKTURERINGEN AV FPA-KURSER 2012

PRAXIS FÖR FAKTURERINGEN AV FPA-KURSER 2012 1 Fakturerare Betalare FPA-förs.distr/ ADHD-förbundet rf/helsingfors Ammattiopisto Luovi Hfors/Malm Aivoliitto/Åbo Erityisosaamiskeskus Suvituuli (omat tilat) Åbo Kuntoutumiskeskus Summassaari Åbo Allergi-

Lisätiedot

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS PAREMPIIN HETKIIN. KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS KUNTOUTUS - TYÖHYVINVOINTI Malliohjelma Arki haltuun 5 vrk + 2 vrk Perusloma 5 vrk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Tutustutaan toisiin, ryhmäytymisharjoituksia,

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Tuetut täysihoitolomat vuonna 2010 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY

MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY VUOSIKIRJA 2013 SISÄLTÖ 1. Toimintavuosi 2013... 1 2. Lomatoiminta... 2 2.1 Lomalaisten ja lomaa hakeneiden kuvaus... 2 2.2. Lomamuodot... 4 2.3. Lomakohteet... 5 2.4.

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2013

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2013 Soluku-luontolomat vuonna 2013 Soluku Erityisryhmien sosiaalinen luontolomatoiminta 2013 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (lyhennys Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja

Lisätiedot

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011

Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011 Tuetut täysihoitolomat vuonna 2011 Viihdy ja virkisty - elämyksiä lomalta Lomakotien Liitto järjestää kohtuuhintaisia ja hyvätasoisia lomia aikuisille, lapsiperheille ja ryhmille. Tähän työhönsä liitto

Lisätiedot

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry Sidosryhmäyhteistyö tuetussa lomatoiminnassa

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry Sidosryhmäyhteistyö tuetussa lomatoiminnassa Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry Sidosryhmäyhteistyö tuetussa lomatoiminnassa Mustonen, Reija Peltokangas, Esa 2015 Tikkurila Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto

Lisätiedot

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012 Soluku luontolomat vuonna 2012 Soluku Erityisryhmien sosiaalinen luontolomatoiminta 2012 Yleistä Soluku-lomista Lomat toteutetaan yhteistyössä neurologisten järjestöjen kanssa ja on suunnattu kaikille

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS!

HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! HYVINVOINTILOMALLE LOMPS! 2016 HKESÄ KESÄKUU SYYSKUU AKUAIKA 1. 31.3.2016 Elämyksiä tuetulta täysihoitolomalta HAE TUETULLE TÄYSIHOITOLOMALLE Jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja luottamuksellisesti.

Lisätiedot

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tehtävät tukiasuntojen hankinta vuokraustoiminta kunnossapito ja ylläpito hallinnollinen isännöinti erillisprojektit Henkilöstö

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet

Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet Kokemuskoulutusverkoston kumppanuussopimus ja toimintaperiaatteet Kokemuskouluttajina toimivat tehtävään peruskoulutuksen saaneet eri sairaus- ja vammaisryhmiä edustavat henkilöt ja heidän läheisensä.

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT Kansaneläkelaitos Dnro 19/331/2010 1(7) VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT TYÖKOKEILU * Etelä-Suomi Avire-Kuntoutus Oy, Helsinki (M) Kiipulasäätiö, Kiipulan kuntoutuskeskus (M) Kiipulasäätiö, Kiipulan kuntoutuskeskus/hämeenlinna

Lisätiedot

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&! RAY myöntää 5, miljoonaa nuorten palkkaamiseen Vuonna06vaikeastityöllistyvillenuorilleaukeaa70työpaikkaa järjestöissäympärisuomen. RAYmyöntääavustustasosiaalijaterveysalanjärjestöillevaikeastityöllistyvän,

Lisätiedot

Lomaopas 2016. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit

Lomaopas 2016. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit Lomaopas 2016 Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit Tervetuloa Vire Kotiin! omaishoitaja, VieTä HuoleTTa HyVä loma Me huolehdimme läheisestäsi, jotta sinä voit lomailla turvallisin mielin. Meillä on

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2011

PIENI PALVELUOPAS 2011 PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA

KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA KYSELY LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN SAATAVUUDESTA Uudistuneen sosiaalihuoltolain yhtenä tavoitteena on parantaa lapsiperheiden kotipalvelun saatavuutta. Lain mukaan lapsiperheille on järjestettävä välttämätön

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014. Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014.

SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014. Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014. SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014 Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014. SoveLin jäsenjärjestöt 2014 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto

Lisätiedot

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Maaseudun Tukihenkilöverkko Maaseudun Tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa apua kaikille maaseudun

Lisätiedot

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.

Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja. Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Palveluntuottajat 2009-2012 Dnro 9/331/2008 (tarjouskilpailu) ja Dnro 10/331/2008 (suorahankinta)

Palveluntuottajat 2009-2012 Dnro 9/331/2008 (tarjouskilpailu) ja Dnro 10/331/2008 (suorahankinta) Palveluntuottajat 2009-2012 Dnro 9/331/2008 (tarjouskilpailu) ja Dnro 10/331/2008 (suorahankinta) ADHD-liitto ry Sitrantie 7 00420 HELSINKI puh. 09 45411120 www.adhd-liitto.fi Aivohalvaus- ja dysfasialiitto

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Nordenskiöldinkatu 18 A, 00250 Helsinki puh. (09) 836 6580 (klo 9 15) aivovammaliitto@aivovammaliitto.fi www.aivovammaliitto.

Aivovammaliitto ry Nordenskiöldinkatu 18 A, 00250 Helsinki puh. (09) 836 6580 (klo 9 15) aivovammaliitto@aivovammaliitto.fi www.aivovammaliitto. Vammaisjärjestöjen yhteystiedot: Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry Stroke- och dysfasiförbundet r.f. Suvilinnantie 2 Suvilinnavägen 2, 20900 Turku Åbo puh./tfn (02) 213 8200, faksi (02) 213 8210 info@stroke.fi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit 2013 Omaishoitajalle lomaa ja kuntoutusta Tämän oppaan lomat (RAY) ja kuntoutuskurssit (Kela) on tarkoitettu Sinulle, joka

Lisätiedot

Esivalintakurssit 2015 Liite 3

Esivalintakurssit 2015 Liite 3 Espoon vakuutuspiiri Puh. 020 371 012 Tapiolan toimisto Tapiontori, 02100 Espoo Postiosoite: PL 21, 00232 HELSINKI Sirpa Vakkamäki Varahenkilö: Leena Eerola Kiipula/Espoon toimipaikka Kuntoutussäätiö Verve/Helsinki

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit 2012 Omaishoitajalle lomaa ja kuntoutusta Tämän oppaan lomat (RAY) ja kuntoutuskurssit (Kela) on tarkoitettu Sinulle, joka

Lisätiedot

Esivalintakurssit 2015 Liite 3

Esivalintakurssit 2015 Liite 3 Espoon vakuutuspiiri Puh. 020 371 012 Matinkylän Olarin toimisto Piispansilta 11 A, 2 krs. PL 21, 00232 Helsinki Sirpa Vakkamäki Varahenkilö: Leena Eerola Kiipula/Espoon toimipaikka Kuntoutussäätiö Verve/Helsinki

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

ESIVALINTAKURSSIEN KELAN YHTEYSHENKILÖT KESKITETTYJEN VAKUUTUSPIIRIEN TOIMISTOISSA V. 2012

ESIVALINTAKURSSIEN KELAN YHTEYSHENKILÖT KESKITETTYJEN VAKUUTUSPIIRIEN TOIMISTOISSA V. 2012 POHJOIS-SUOMI Pohjois-Pohjanmaan vakuutuspiiri Puh. 020 635 4090 Ylivieskan toimisto Kyöstintie 22, PL 22 84101 YLIVIESKA Kati Salonpää Taukokangas Aikuisten ammatilliset kuntoutus Varahenkilö: Auli Mustikkamaa

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Lomaopas 2015. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit

Lomaopas 2015. Omaishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit Lomaopas 2015 maishoitajien lomat ja kuntoutuskurssit maishoitaja, vietä huoletta hyvä loma. me hidamme läheisesi vire kdissa arjoamme turvallista ja viihtyisää asumista, hoivaa ja huolenpitoa muistisairaille

Lisätiedot

KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE 2013

KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE 2013 KURSSI- JA LOMATOIMINTAA AIVOVAMMAUTUNEILLE 2013 - SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT - KUNTOUTUSKURSSIT - TUETUT LOMAT Yhteistyössä: Aivovammaliitto ry Invalidiliitto ry MLL:n Huvitus Tatu ry Tietoa sosiaali-,

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. Kurssiesite. Sopeutumisvalmennuskurssit Moijalan juhlapyhät Nuoriso- ja liikuntatoiminta Lomajaksot

Suomen CP-liitto ry. Kurssiesite. Sopeutumisvalmennuskurssit Moijalan juhlapyhät Nuoriso- ja liikuntatoiminta Lomajaksot Suomen CP-liitto ry Kurssiesite Sopeutumisvalmennuskurssit Moijalan juhlapyhät Nuoriso- ja liikuntatoiminta Lomajaksot Sisällysluettelo Sopeutumisvalmennus... 3 Perhekurssit... 4 Nuorten kurssit... 6 Aikuisten

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat

Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat Kurssit ja lomat 2013 MUNUAIS- JA MAKSASAIRAUTTA SAIRASTAVILLE JA LÄHEISILLE Sopeutumisvalmennuskurssit Tuetut lomat www.musili.fi Sopeutumisvalmennus Sopeutumisvalmennus on lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Oltermannissa. Tarja Pajunen

Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Oltermannissa. Tarja Pajunen Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Oltermannissa Tarja Pajunen Hengitysliitto Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysterveys on jokamiehenoikeus Tarja Pajunen 2013 Hengitysliitto on Hengitysliitto on sosiaali-

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi

Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Miten jaksat, millä maksat mitä Mela tarjoaa työhyvinvoinnin tueksi? Pirjo Saari Työhyvinvointitiimi Työhyvinvointipalvelut Sujuvaa ja turvallista työtä Suojaintietoiskut Suojainnäyttelyt Työturvallisuuskilpailut

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT

MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT Lomalle! 2011 MS-LIITON JÄRJESTÄMÄT LOMAT Lukijalle ESTEETTÖMYYS Lomalla voit rentoutua, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä saada uusia virikkeitä. Voit tehdä lomastasi juuri sellaisen

Lisätiedot