Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus"

Transkriptio

1 Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus

2 9 500 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus on vuorovaikutusta Turun kaupungilla on noin 50 päivähoitoyksikköä, jotka voivat koostua useista eri päiväkodeista tai esimerkiksi leikkikouluista. Toimintaa on yli 90 toimipisteessä. Turun kaupungin varhaiskasvatus tarjoaa osa- ja kokopäiväistä päiväkotitoimintaa, ilta- ja ympärivuorokautista päiväkotitoimintaa, esiopetusta sekä täydentävää päivähoitoa joko päiväkotien tai koulujen yhteydessä. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan omassa kodissa sekä kolmiperhepäivähoitona. Turussa on myös paljon yksityisiä päivähoitopaikkoja, joista perhe voi hankkia hoitopaikan palvelusetelillä tai yksityisen hoidon tuella ja sen kuntalisällä. Avoimessa varhaiskasvatuksessa toimii lähes 30 leikkipuistoa eri puolilla kaupunkia. Lisäksi avoimessa varhaiskasvatuksessa toimii leikkikouluja ja perhekerhoja, joita järjestetään myös yhteistyössä seurakuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Leikkikouluja järjestetään myös ulkoiluleikkikouluina. Varhaiskasvatus järjestää ruotsin kielen kielikylpytoimintaa ja esiopetusta sekä englannin kielen kielisuihkutoimintaa ja esiopetusta. Lisäksi tehtävänä on tukea kult tuurivähemmistöihin kuuluvien lasten kasvua oman kulttuurinsa ja suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi. Varhaiserityiskasvatuksen palveluja ovat yksittäisille lapsille suunnitellut erilaiset tukimuodot lähipäiväkodissa tai alueellisissa erityisryhmissä. Erityisopettajat tukevat lapsia, henkilökuntaa ja perheitä konsultoimalla ja osallistumalla päiväkotien arjen toimintaan. Varhaiskasvatus on mukana monissa lasten liikuntaa ja liikkumista edistävissä hankkeissa, ja lasten liikunnallinen arki näkyy toiminnan painotuksissa. Turussa on myös tarjolla englannin kielen kielisuihkutoimintaa ja esiopetusta Tuomaansillan päivähoitoyksikössä. varhaiskasvatuksen palveluohjaus: varhaiskasvatuksen chat:

3 Perusopetus Turun kouluverkko kattaa saaret ja salot, ja periaatteena on yhtenäinen opetus ekaluokalta ysille. Turun kaupungin perusopetuksessa on 32 suomenkielistä ja neljä ruotsinkielistä koulua. Englanninkielistä opetusta tarjotaan Turun kansainvä lisessä koulussa. Turun kouluissa puhutaan äidinkielenä yli 70 kieltä. Monikulttuuriset kohtaamiset ovat oppilaille osa arkea. Perusopetus mahdollistaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden. Tavoitteena on tukea oppilaan kasvua sekä tarjota hänelle tarpeellisia tietoja ja taitoja. Oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Kaikki oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista sekä kehittää yhteistyötä. Kaikista alakouluista kaksi oppilasta edustaa kouluaan Turun Lasten Parlamentissa. Yläkoululaiset saavat äänensä kuuluviin Turun Nuorisovaltuustossa. Tuubi on Turun koulujen ja oppilaitosten yhteinen julkaisualusta ja viestintäfoorumi, joka avaa näyteikkunan koulumaailmaan ja tehostaa koulujen yhteisöllisyyttä. Harva suomalainen peruskoululainen on päässyt haastattelemaan yhtä paljon kansainvälisiä tähtiä kuin Tuubiin reportaaseja tehneet oppilaat. Kameran edessä ovat olleet muun muassa Robin, Michael Monroe ja Von Hertzen Brothers. Osallistavaa ja aktiivista koulupäivää tuubi.edu.turku.fi/

4 4 400 Ruotsinkielinen kasvatus ja opetus Turun sivistyksen kaksikieliset juuret ovat pitkät ja elinvoimaiset: Suomen vanhin koulu, Katedralskolan i Åbo, perustettiin vuonna Koulun rehtorina on toiminut muun muassa Mikael Agricola 1500luvulla. Ruotsinkielisissä päiväkodeissa ja kouluissa panostetaan korkealaatuisen pedagogiikan ohella suomenruotsalaisen kulttuurin vahvistamiseen. Turun ammatti-instituutti tarjoaa ruotsinkielistä koulutusta kaupan ja tietotekniikan aloilla. Turun ruotsinkielinen työväenopisto, Åbo svenska arbetarinstitut, Arbis taas tarjoaa monipuolista kurssi- ja harrastustoimintaa vapaa-ajalle. Turun ruotsinkielinen kasvatus ja opetus tarjoaa lapsille ja nuorille turvallisen kasvu- ja oppimisympäristön omalla äidinkielellään. Tavoitteena on tarjota ruotsinkielisen koulutuksen valitseville lapsille mahdollisimman yhtenäiset koulunkäyntiolosuhteet varhaiskasvatuksesta peruskoulutuksen kautta toisen asteen opintoihin. Turun ruotsinkielisissä kouluissa opiskelee lapsia ja nuoria myös naapurikunnista. Lär och lev på svenska Ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut ovat mukana yhteispohjoismaisessa ystävyyskaupunkitoiminnas sa. Turku ja sen pohjoismaiset ystävyyskaupungit Bergen, Göteborg ja Århus ovat jo 40 vuoden ajan järjestäneet leirikouluja yhdeksäsluokkalaisille. Lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille järjestetään vuosittain Nuorten konferenssi. Joka vuosi järjestetään myös muutaman päivän opettajavaihtoja ystävyyskaupunkien kesken. Ovi yhteispohjoismaalaiseen yhteistyöhön on avoinna myös suomenkielisille oppilaille ja opettajille.

5 Turku - Suomen vanhin koulukaupunki Suomen vanhin koulu, Katedralskolan i Åbo, perustettiin Rehtorina toimi mm. Mikael Agricola 1500-luvulla luvun alussa Turkuun perustettiin ensimmänen lukio, kymnaasi, joka muutettiin Turun akatemiaksi Turun ensimmäinen kunnallinen kansakoulu aloitti 1872 ja ensimmäinen oppikoulu, Turun Suomalainen Lyseo Turun ensimmäinen päiväkoti, Kansanlastentarha nro 1, aloitti toimintansa Turun suomenkielinen työväenopisto aloitti toimintansa Kristillisen raittiusseuran talossa Puutarhakadulla Turun ammattiinstituutin Aninkaisten koulutalo saatiin opetuskäyttöön 1950 mm. ystävyyskaupunki Göteborgin kone- ja kalustolahjoituksilla. Suomen hallituksen tavoite on, että suomalaiset ovat maailman osaavin kansa vuonna Aikuiskoulutus Sivistystoimiala lukuina lapsia, oppilaita, opiskelijoita henkilöstöä Varhaiskasvatus Perusopetus Ruotsinkielinen kasvatus ja opetus Ammatillinen koulutus ja oppisopimus Lukiokoulutus

6 4 200 Ylioppilaaksi huipputuloksin Lukiokoulutus Turkulaisissa lukioissa kirjoitetaan ylioppilaaksi huipputuloksin vuodesta toiseen - kiitos korkeatasoisen opetuksen ja motivoituneiden opiskelijoiden. Turun ruotsinkielinen lukio, Katedralskolan i Åbo, on Suomen vanhin lukio, jossa muun muassa Mikael Agricola on ollut rehtorina. Lukion voi suorittaa itselleen sopivimmalla tavalla, esimerkiksi englannin kielellä Turun kansainvälisessä koulussa tai joustavasti Turun iltalukiossa. Opiskelijat voivat valita kursseja kaikista Turun lukioista. Turkulaisista lukioista pääsee maan keskiarvoa paremmin korkeakouluihin. Lähes kaikilla Turun lukioilla on opetusministeriön myöntämä erityistehtävä. Näitä ovat ilmaisu, ICT, urheilu, musiikki ja luonnontiede. Lisäksi Turussa toimii merilinja. Lukion erityistehtävä tarkoittaa normaalin lukio-opiskelun ohella tuntikaupalla esimerkiksi improvisaatiota, pelisuunnittelua, ankaraa treeniä, suuria musiikkiproduktioita, laboratoriokursseja yliopistolla ja kenttätutkimusta Saaristomerellä. Jokaisessa Turun kaupungin lukiossa voi suorittaa monissa eri aineissa lukiodiplomin. Suomen, ruotsin ja englannin lisäksi opiskelija voi valita myös saksan, ranskan, espanjan, italian, kreikan, latinan, kiinan tai japanin kielen opinnot. Kaikilla turkulaisilla lukioilla on paljon kansainvälistä toimintaa.

7 6 000 Ammatillinen koulutus On helmee olla amis Turun ammatti-instituutti kouluttaa menestyksekkäästi vuosittain tuhansia nuoria ammattiin. Yksilölliset opintopolut varmistetaan henkilökohtaisilla opiskelusuunnitelmilla. Valittavina ovat esimerkiksi huippuosaajan polku, kansainvälisyyspolku tai tukea tarvitsevan opiskelijan polku. Tarjolla on myös erinomaisia koulutusvaihtoehtoja ylioppilaille. Kahden tutkinnon polku, urheilijan polku sekä yrittäjyyteen kannustavat opinnot tukevat opiskelijoiden tarpeita ja kehittymistä. Turun ammatti-instituutin opiskelijavaihdot ulkomaisiin yhteistyöoppilaitoksiin sekä eri alojen yrityksiin tuottavat uudenlaista osaamista ja kielitaitoa kulttuurien kohtaamiseen. Yhteistyötä tehdään Euroopan eri maista aina muun muassa Kiinaan ja Kanadaan asti. Oppimisen pedagogiset ratkaisut ovat monipuolisia, oppimista tukevia, toiminnallisia sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen kannustavia. Ammateissa tarvittava osaaminen varmistetaan työssäoppimisen jaksoilla yrityksissä sekä monipuolisilla työelämäkontakteilla. Turun ammatti-instituutin yritysyhteistyöverkosto on maamme kattavimpia. Turun ammatti-instituutin opiskelijat työllistyvät muun maan keskiarvoa paremmin. Opiskelijat saavat ohjausta ja opastusta valintojensa tueksi koko koulutuksensa ajan. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa VALMA-koulutusta tarjotaan niille nuorille, jotka eivät ole päässeet valitsemalleen alalle, keskeyttäneet opintonsa tai harkitsevat alanvaihtoa. Kilpailutoiminta mahdollistaa kilpailemisen ammattitaidossa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Turun ammatti-instituutin opiskelijat ovat perinteisesti kotiutuneet kilpailuista useiden mitalien kera.

8 Aikuiskoulutus Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutuksen koulutustarjonta on aloiltaan laajinta Varsinais-Suomessa. Koulutuksia toteutetaan yli kymmenellä alalla. Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja voi suorittaa näyttötutkintona aidoissa työelämän tuotanto- ja palvelutilanteissa. Tutkintoon valmistavat koulutukset on suunniteltu aikuisten tarpeisiin ja elämäntilanteisiin sopiviksi. Tarjontaan kuuluu myös valmentavaa koulutusta ja maahanmuuttajakoulutusta, opettajien täydennyskoulutusta sekä työpaikkaohjaajakoulutusta. Vuosittain aikuiskoulutuksessa opiskelee noin 6000 aikuisopiskelijaa. Aikuiskoulutus toimii tiiviissä yhteistyössä alueen elinkeinoelämän, muiden oppilaitosten ja yhteistyökumppaneiden kanssa niin koulutuksia suunniteltaessa kuin toteutettaessa. Turun suomenkielinen työväenopisto tarjoaa monipuolista vapaan sivistystyön opetusta asiakaslähtöisyyden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja työhyvinvoinnin huomioon ottaen. Opisto järjestää vuosittain noin 800 kurssia sekä luentosarjoja ja seminaareja. Suurimpia aineryhmiä ovat kielet, kädentaidot, kuvataiteet, musiikki, tietotekniikka ja erilaiset vapaa-aikaan liittyvät harrastekurssit. Opisto tarjoaa myös monikulttuurista opetusta, josta suurin osa koostuu eritasoisista suomen kielen kursseista sekä harrasteaineista, kuten musiikista ja liikunnasta. Maahanmuuttajakotiäideille järjestetään kotouttavaa opetusta. Maahanmuuttajanuorille suunnattu koulutus, KOKO, on vakiinnuttanut asemansa osana opiston toimintaa. Opetustarjonnassa on huomioitu myös erityistukea tarvitsevat opiskelijat. Oppia ikä kaikki Turun ammatti-instituutti, aikuiskoulutus palveluneuvonta: Turun suomenkielinen työväenopisto palveluneuvonta:

9 Turun kaupungin sivistystoimiala Yliopistonkatu 27 a, PL Turku puh Julkaisija: Turun kaupunki, sivistystoimiala Ulkoasu ja taitto: Anna Zhuchkova Kuvat: pixhill.com Painopaikka: Turun ammatti-instituutin painopalvelut 2016

Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus

Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus Turku perinteikäs ja moderni koulukaupunki! turku.fi/opetus Oppia ikä kaikki 189 900 asukasluku Ainutlaatuinen kaupunki Turku on perinteinen ja moderni kaupunki samaan aikaan. Neljä piirrettä tekee Turusta

Lisätiedot

Oppimisen iloa! www.turku.fi/opetus

Oppimisen iloa! www.turku.fi/opetus Oppimisen iloa! www.turku.fi/opetus Tässä esitteessä: Turun sivistystoimiala 5 Varhaiskasvatus 6 Perusopetus 8 Ruotsinkielinen kasvatus ja opetus 10 Lukiokoulutus 12 Ammatillinen koulutus 14 Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla

Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla Yanzu-seminaari /Ressun lukio, Helsinki Helena Mikkola, KV-asiat/ tiiminvetäjä 5.11.2013 1 Yhteinen toiminta alkoi 1.1.2011 Turun kaupungin Sivistystoimiala aloitti

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

KV-verkostot strategisen toiminnan toteuttajina Turun ammatti-instituutissa

KV-verkostot strategisen toiminnan toteuttajina Turun ammatti-instituutissa KV-verkostot strategisen toiminnan toteuttajina Turun ammatti-instituutissa Helena Mikkola Tiiminvetäjä/ Kansainväliset asiat Turun kaupungin sivistystoimiala/ Hallinto 6.5.2013 1 Yhteinen toiminta alkoi

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii

Lisätiedot

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto ECVET Round Table 2016 Osaamisperusteisuus ja eurooppalaiset suositukset muutoksessa Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto Mitä tunnustettavaksi haettavat opinnot ja osaaminen voivat ammatillisessa

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomessa on ensimmäistä kertaa kerätty tietoa alueella aikuiskoulutukseen osallistuneiden määristä ja taustoista. Aikuiskoulutusmittareiden

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Arviointien kertomaa. Johtaja-forum, Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj.

Arviointien kertomaa. Johtaja-forum, Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj. Arviointien kertomaa Johtaja-forum, 9.6.2011 Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj. Esityksen perusta Koulutuksen arviointineuvoston arvioinnit vuosina 2009-2011 Kohdistuneet mm. perusopetuksen

Lisätiedot

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla Luku-ja kirjoitustaidon koulutus siirtyi vuoden 2018 alusta Työ- ja elinkeinoministeriöstä Opetus-ja kulttuuriministeriöön TE-toimisto vastaa edelleen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Maahanmuuttajien työllisyydellä ja osallisuudella hyvinvointia 24.10.2013 Sannasirkku Autio 25.10.2013 Sannasirkku Autio

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola

O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola O M N I A N I N F O O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E 23.9.2016 klo 11.30-15.00 Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola OHJELMA Uudistuva Omnia, yksi oppilaitos Opiskelijatilanne syksyllä 2016 Ammatilliset

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Suomen koulutusjärjestelmä on kolmiasteinen. Ensimmäisen asteen muodostaa perusopetus, toisen asteen muodostavat lukio- ja ammatillinen koulutus ja kolmannen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen 9.11.2017 Historiaa Sivistystoimeen perustettiin 2006 erityispalveluyksikkö, johon kuuluivat sekä suomenkielisen perusopetuksen kuraattorit

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus TILINPÄÄTÖS 31.12. Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA

MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Ulkomaan kansalaisia 121 739 2,3 % väestöstä Pakolaisia vastaanotettu vuodesta 1973 yht. 27

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit. Pirkko Kuhmonen 19.10.2011

Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit. Pirkko Kuhmonen 19.10.2011 Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit Pirkko Kuhmonen 19.10.2011 1 Mittarit virtauma (kuinka monta opiskelijaa on osallistunut vuoden aikana koulutukseen) sukupuoli: miesten ja naisten osuus virtaumasta

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta

OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset Johtaja Kirsi Kangaspunta OKM:n työryhmän maahanmuuttoa koskevat pääehdotukset 4.2.2016 Johtaja Kirsi Kangaspunta Vuonna 2015 Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden ikäjakauma 0-5 vuotiaat (7%) 6-15 vuotiaat (10 %) 16-18 vuotiaat

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1

Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala Timo Jalonen 1 Toimintoanalyysin syventäminen Sivistystoimiala 6.2.2015 Timo Jalonen 1 Varhaiskasvatus Palvelualuejohtajat Maija-Liisa Rantanen, Vesa Kulmala ja Liliane Kjellman 16 kpl 1.475,7 htv Esitetyt toimenpiteet

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola / Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen merkitys kunnille ja elinkeinoelämälle -seminaari 11.5.2011 Sanna Halttunen-Välimaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Turun toimisto

Lisätiedot

Kaksikielinen opetus Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa & Eurooppa-kouluissa. Kari Kivinen

Kaksikielinen opetus Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa & Eurooppa-kouluissa. Kari Kivinen Kaksikielinen opetus Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa & Eurooppa-kouluissa Kari Kivinen 18.11.2016 FAKTAT Valtion koulu Suomen ja Ranskan välillä sopimus Vanhempainyhdistyksen ylläpitämä lastentarha

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

Uusi NAO maahanmuuttajille

Uusi NAO maahanmuuttajille Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin

Mikko Laaksonen Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin Mikko Laaksonen 11.9.2013 Poliitikon näkökulma opetustoimen uudistuksiin RVS 2009-2012 4) KESKITYTÄÄN YDINPALVELUIHIN Palveluverkkoselvitys tehdään kaikkien palveluiden osalta poikkihallinnollisesti ja

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot