TAMPEREEN YLIOPISTO. Antti Pösö PORVOON MERIMIESHUONEEN SOSIAALINEN TOIMINTA 1800-LUVUN JÄLKIPUOLISKOLLA PURJEMERENKULUN MAAILMASSA

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Antti Pösö PORVOON MERIMIESHUONEEN SOSIAALINEN TOIMINTA 1800-LUVUN JÄLKIPUOLISKOLLA PURJEMERENKULUN MAAILMASSA Historian pro gradu tutkielma Tampere 2008

2 Tampereen yliopisto Historiatieteen laitos PÖSÖ ANTTI: Porvoon merimieshuoneen sosiaalinen toiminta 1800-luvun jälkipuoliskolla purjemerenkulun maailmassa Pro gradu tutkielma, 71 s. Historia Toukokuu 2008 Tämä pro gradu tutkielma käsittelee Porvoon merimieshuoneen tarjoamaa sosiaalista turvaa 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin purjemerenkulku oli vielä voimissaan. Merimieshuoneet toimivat useimmissa rannikkokaupungeissamme ja huolehtivat merimiehistä ja heidän perheistään. Tukimuotoihin kuuluivat niin eläkkeet, sairaus- ja hautausavustukset kuin lasten ylläpito ja erilaiset harkinnanvaraiset kertakorvaukset. Tutkin miten sosiaalinen avustustehtävä toteutui ja muuttui tässä noin 50 vuoden tarkastelujakson aikana. Aikarajaukseksi hahmottui Krimin sodan päättymisen ja vuosisadan vaihteen välinen aika ( ) ja tutkielman jäsentelytapa on kronologinen. Työn painopiste on merimieshuoneen tutkiminen organisaationa ja etenkin sen taloudellinen tila eri aikoina saa paljon huomiota. Erityisenä viitekehyksenä ja taustavaikuttajana kuljetan mukana purjemerenkulun kehitystä Suomessa ja Porvoossa. Tutkimuksen tärkein lähdeaineisto on Porvoon merimieshuoneen arkisto, joka on sijoitettu pääosin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, mutta osia siitä sijaitsee myös Jyväskylän maakunta-arkistossa. Käytin työssäni erityisesti merimieshuoneen johtokunnan pöytäkirjoja sekä merimieshuoneen huolella laadittuja tilikirjoja, joista selviävät vuotuiset tulonlähteet ja eritellyt menot. Lisäksi apunani oli Porvoon paikallislehti Borgåbladet, Suomen asetuskokoelma ja lähinnä merihistoriaan ja Porvoon historiaan painottunutta kirjallisuutta. Suomen merimieshuoneista on tähän mennessä tehty vain yksi laajempi teos, joka on Tapani Mattilan pro gradu Helsingin merimieshuoneesta vuodelta Se löytyy vain hieman muokattuna kirjasta Kauppiaiden ja merenkulkijain Helsinki (1954). Käytin työssäni historiallista metodia, jossa tutkimuskohteesta jääneiden alkuperäislähteiden avulla ja laajempaan kontekstiin sitoen tarkastellaan aineistolle asetettuja kysymyksiä. Krimin sodan jälkeiset kymmenen vuotta olivat Porvoon merimieshuoneelle melko rauhallista ja staattista aikaa. Avunsaajien määrät ja kassan tulot ja menot eivät paljon heilahdelleet. Nälkävuodet 1860-luvun lopussa lisäsivät avun tarvitsijoita, joita alkoi seuraavalla vuosikymmenellä olla yli 50 vuodessa. Samalla kaupungin vilkastunut kauppapurjehdus ja merimieshuoneen saamat lainojen korot kasvattivat tuloja mahdollistaen laajemman sosiaalisen avustustoiminnan. Kuitenkin vuodesta 1878 kassan menot alkoivat olla tuloja suuremmat ja tilanne kärjistyi entisestään vuonna 1885, kun tulot olivat noin 600 markkaa edellisvuotta pienemmät. Merimieshuone joutui leikkaamaan avustuksia ja muitakin menoja, kuten asiamiehen palkkaa. Myös merimiesten lääkehankinnoista luovuttiin. Merimieshuoneen merkitystä vähensi, heikentyneen kauppalaivaliikenteen lisäksi, vuonna 1879 perustettu merimiesten yleinen eläkelaitos, jolle osa vanhoista tulonlähteistä siirtyi. Porvoon merimieshuone luopui vuonna 1887 eläkkeiden jakamisesta, mutta jatkoi edelleen muuta

3 avustustoimintaa, tosin heikentynein resurssein. Merimiesten eläkelaitos ei siis syrjäyttänyt merimieshuoneita, varsinkaan kun sen saama vastaanotto miehistön keskuudessa oli odotettua laimeampi. Osa merimiehistä jättäytyi kummankin instanssin ulkopuolelle ja Porvoon merimieshuoneen rooli sosiaalisena avustuskassana laski koko ajan vuosisadan loppuun mentäessä. Kiinteä yhteys purjemerenkulkuun on tämän tutkielman kantava teema. Porvoon merimieshuone kykeni toteuttamaan sosiaalista avustustehtäväänsä selkeästi paremmin, kun kaupungin kauppalaivoilla riitti vientiä. Ansiomaksuista, pestausmaksuista ja lästimaksuista kertyi silloin enemmän rahaa, jota voitiin siirtää jäsenille ja heidän omaisilleen. Avustukset pyrittiin keskittämään kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, mistä johtui avustettavien leskien suuri määrä. Porvoon merimieshuoneen sosiaalinen toiminta perustui keskinäisen avun periaatteelle, joka oli kasvava ilmiö 1800-luvun jälkipuoliskon Suomessa. Sen olennaiset piirteet olivat yhteisön tarjoama sosiaalinen turva ja toisia jäseniä kohtaan tunnettu solidaarisuus. Porvoon merimieshuone teki sosiaalisesti arvokasta työtä, tukien puutteenalaisia merimiehiä ja heidän perheitään. Avustussummat olivat melko vaatimattomia, mutta varmasti nekin tulivat tarpeeseen. Yhteisö ei hylännyt heikoimpiaan.

4 Sisällysluettelo 1. Johdanto Tutkimustehtävä Lähteet ja kirjallisuus Merimiesten sosiaalinen turva Porvoo purjehtii Tyvenessä lipuen ( ) Kauppapurjehdus nousee sodan jälkeen jaloilleen Suomessa ja Porvoossa Merimieshuone vakiinnuttaa paikkansa sosiaalisen turvan antajana Suotuisat tuulet ( ) Purjeet pitävät vielä pintansa Merimieshuoneen toiminta laajenee Lainanannosta tärkeä tulonlähde Karikoita näköpiirissä ( ) Purjemerenkulun iltahämärä Merimieshuone uusien haasteiden edessä Suhde merimiesten eläkelaitokseen Yhteisöllistä turvaa...62 Lähdeluettelo...67

5 1. Johdanto 1.1 Tutkimustehtävä Merimieshuone oli useimmissa rannikkokaupungeissamme toiminut elin, joka huolehti merenkulkijoista ja heidän perheistään niin merellä kuin maissakin. Sen laajaan tehtäväkenttään kuului muun muassa työnvälitystä ja palkkausasioiden valvontaa, 1 mutta tässä pro gradussa keskityn merimieshuoneen sosiaaliseen avustustoimintaan. Tutkimuskohteeksi valitsin synnyinkaupunkini Porvoon merimieshuoneen ja kartoitin sen tarjoamaa sosiaalista turvaa Suomen purjemerenkulun kukoistuskaudella. Merimiehet olivat, ja ovat varmasti vieläkin, erityislaatuinen ammattiryhmä. Heidän työnsä oli raskasta ja vaarallistakin sekä tapahtui pienessä, suljetussa ja hierarkkisessa yhteisössä kaukana merellä. Tämän perinteisen ammatin piirissä kehittyi aikaansa nähden varsin merkittävä sosiaalisen turvan järjestelmä. Tutkin miten Porvoon merimieshuoneen kohdalla sosiaalinen avustustehtävä toteutui ja mitkä olivat sen pääpiirteet. Keskityn merimieshuoneeseen organisaationa ja tutkin sen toimintaedellytyksiä sosiaalisen avun jakamiseen. Tähän liittyen kiinnitän erityishuomion merimieshuoneen taloudenpitoon, sen tuloihin ja menoihin. Tutkielman aikarajaukseksi hahmottui aika Krimin sodan päättymisestä eli vuodesta 1856 aina 1800-luvun loppuun asti. Alkupiste on perusteltavissa sillä, että silloin sodan keskeyttämä merenkulku pääsi taas vauhtiin. Tätä perustetta on merenkulkuun liittyvissä tutkimuksissa käytetty aikaisemminkin. 2 Tässä katsannossa kaksi viimeistä vuosikymmentä eivät enää ole purjelaivojen parasta kulta-aikaa, vaikka niitä vielä paljon käytettiinkin. Halusin kuitenkin ulottaa aikarajauksen vuosisadan loppuun ja katsoa miten Porvoon merimieshuone toimi tämän taantuman kohdatessa. Näin pääsin myös tutkimaan merimieshuoneen suhdetta vuonna 1879 perustettuun yleiseen merimiesten eläkelaitokseen. 3 Tutkimus päättyy vuosisadan loppuun, koska siihen mennessä pystyn jo hahmottamaan, miten merimieshuone suhtautui edellä mainittuihin haasteisiin. Myös purjemerenkulku, joka on työn yksi kantava teema, alkoi silloin vähitellen hiipua ja väistyä höyrylaivojen tieltä. Porvoossakin purjelaivoja haaksirikkoutui tai myytiin pois yksi toisensa jälkeen, eikä uusia enää rakennettu. 4 Lisäksi on syytä mainita vielä yksi lähteisiin liittyvä syy. Porvoon 1 Mattila Ks. esim. Kaukiainen 1970, Hoffman 1974, Hornborg

6 merimieshuoneen arkistosta puuttuu johtokunnan pöytäkirjat vuosilta , mikä olisi vaikeuttanut tarkastelun ulottamista 1900-luvun puolelle. Tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa on perinteinen historiallinen metodi, jossa tutkimuskohteesta jääneitä alkuperäislähteitä tarkastellen ja ne laajempaan kontekstiin sijoittaen pohditaan aineistolle asetettuja kysymyksiä. Tutkimus ei ole tilastotieteellinen, vaikka siinä kvantitatiivisia piirteitä onkin. Jouduin käyttämään paljon lukuja kertoessani tapahtumista ja niiden yhteyksistä. Olen kurkistanut lukujen taakse ja selittänyt sanallisesti mitä johtopäätöksiä olen niistä tehnyt. Tutkimuksen selkeyden varmistamiseksi olen kuitenkin liittänyt tekstin joukkoon jonkin verran asetelmia ja taulukoita kuvaamaan merimieshuoneen ominaispiirteitä ja kehityssuuntia. Käytän niissä läpileikkausvuosia esimerkiksi viiden tai kahden vuoden välein, jotka antavat riittävällä tarkkuudella oikean yleiskuvan käsiteltävästä aihealueesta. Merimieshuoneen rooli sosiaalisena avustuskassana on vähän tutkittu aihe, joka tarjoaa yhtymäkohtia myös laajempaan kontekstiin. Tarkastelen teemaa etenkin merenkulun kehityksen kautta, en niinkään Suomen sosiaaliturvan tason ja vaiheiden kautta. Toisaalta yhteen ajan sosiaaliseen ilmiöön otan laajemmin kantaa. Katson nimittäin merimieshuoneen täyttävän keskinäisen avun yhteisön kriteerit. Tämä sosiaalisen turvan jakotapa oli voimissaan Suomessa 1800-luvun loppupuolella ja se perustui ihmisten yhdessä luomaan sosiaaliseen turvallisuuteen. 5 Tutkin miten merenkulun suhdanteet vaikuttivat merimieshuoneen jakamiin avustuksiin. Pääsin näin hahmottamaan toimintaan liittyviä ajallisia vaihteluita. Tutkimuksen kronologinen etenemistapa on näin ollen perusteltu vaihtoehto, koska se tuo ajalliset erityispiirteet ja mahdolliset ongelmat merimieshuoneen sosiaalisessa avustustyössä jäsennellysti esiin. Tutkimuksen taustaksi esittelen pääpiirteissään merimiesten sosiaalisen turvan ja merimieshuonejärjestelmän vaiheita Suomessa, jotta lukija pääsee heti hyvin sisälle aiheeseen. Tämän lisäksi kerron taustatietoa Porvoosta ja sen merenkulusta. Näin välittyy kuva millaisissa olosuhteissa kaupungin merimieshuone toimi. Tässä alaluvussa on hyvä paikka ottaa esiin myös suomalainen ja porvoolainen merimies. Valaisen ketkä ryhtyivät merimiehiksi ja kuvailen heidän työolojaan. Tarkastelen myös kahden porvoolaisen 5 Ks. Jaakkola

7 merimiehen purjehdusuria, jotka sisältävät monia laivoja ja lukuisia satamia. Varsinainen tutkimus on jaettu kolmeen päälukuun, jotka karkeasti kuvaillen edustavat merimieshuoneen kohdalla alkuvaihetta, huippuvaihetta ja laskuvaihetta. Tällä tarkoitan sekä merenkulun luomia toimintaedellytyksiä että avustettavien määrää ja avustuksiin käytettyjä rahasummia. Ensimmäinen pääluku kattaa noin kymmenen vuotta Krimin sodan jälkeen. Suomen merenkulku toipui nopeasti sodan vahingoista ja Porvoossakin innostuttiin taas laivanvarustuksesta. Kaupunkiin valmistui jopa oma laivaveistämö. Se aika oli merimieshuoneelle melko tasaista ja rauhallista. Avustettavien määrä ja avustuksiin käytetyt rahasummat pysyivät melko vakioina. Toinen pääluku alkaa vuodesta 1866, koska silloin on havaittavissa selvä avustettavien määrän nousu, joka kiihtyi vuosikymmenen loppua kohti. Seuraava vuosikymmen, eli 1870-luku, oli merimieshuoneen toiminnan aktiivisinta aikaa. Vilkastunut purjehdus ja rahanlainaus takasivat hyvät tulot, joiden ansiosta merimieshuone kykeni pitämään yllä parempaa sosiaalisen turvan tasoa. Viimeinen pääluku keskittyy vuosisadan viiteentoista viimeiseen vuoteen, sillä perusteella, että vuonna 1885 Porvoon merimieshuoneen tulot laskivat peräti neljänneksellä edelliseen vuoteen nähden ja sillä oli pian edessä tiukka kulukuuri. Merimieshuone joutui painimaan monien ongelmien parissa. Talouden murheet laskivat avustussummia ja vasta perustettu merimiesten yleinen eläkelaitos toi omat haasteensa. Suomen merenkulun taustan ja kehityksen olen esitellyt laajahkosti, koska se auttaa ymmärtämään merimieshuoneen toimintatapoja ja merimiehiä ylipäätään. Porvoon kaupunki ja sen merenkulku on toinen kehys, joka joko suoraan tai välillisesti vaikutti tutkimuskohteeseen. Tämän takia kerron aina ennen varsinaista tutkimustehtävän käsittelyä kunkin aikajakson toimintaympäristön, jonka nämä kehykset määrittävät. Porvoon laivaston koko auttaa hahmottamaan merimiesten määriä kaupungissa, sillä tältä osin merimieshuoneen arkistot ovat puutteelliset. Ne eivät kerro jäsenmääriä eivätkä liioin merimieshuoneen ulkopuolelle jääneiden merimiesten lukumääriä. Kolmas toimintaan vaikuttanut kehys oli lainsäädäntö. Se muuttui tutkimuskohteeseen olennaisesti vaikuttaen 1870-luvulla kahteen otteeseen; ensin vuonna 1874 säädettiin asetus merimieshuoneista ja vuonna 1879 annettiin ohjesääntö yleisestä merimiesten eläkelaitoksesta. 6 Käsittelen näiden lakimuutosten seurauksia sekä yleisellä tasolla että Porvoon merimieshuoneen kohdalla. 6 Suomen asetuskokoelma 1874,

8 Merimieshuonejärjestelmä syntyi jo vuonna 1748 Ruotsissa annetulla ohjesäännöllä kauppalaivureita ja laivaväkeä varten. 7 Tämän vanhan säädöksen esittelen kirjallisuuden perusteella, jotta lukija saa kuvan miten merimieshuoneet saivat alkunsa. Merimieshuoneen johtokunnan jäsenet olen myös esitellyt kirjallisuuden pohjalta. Näin syventyy kuva toimijoista ja päätöksien tekijöistä. Pohdin myös millä motiiveilla he johtokunnassa toimivat. Tavallisista merimiehistä kertominen henkilöinä jää vähäisemmäksi, eikä heistä tietoa edes olisi ollut kovin helposti kerättävissä. Kirkonkirjoihin sukeltamista en tämän tutkimuksen osalta katsonut tarpeelliseksi, koska tutkimustehtävä keskittyy merimieshuoneen sosiaaliseen toimintaan yksikkönä ja organisaationa, ei niinkään yksilöiden kautta, vaikka toki havainnollisia ja mielenkiintoisia esimerkkitapauksia tuensaajista esittelen. Pohdin ennen kaikkea millainen merimieshuoneen tarjoama sosiaalinen turva oli ja miten se muuttui ulkoisten tai sisäisten paineiden alla, tässä lähes puolen vuosisadan katsannon aikana. Sosiaalisella turvalla tarkoitan tässä tutkimuksessa kaikkea merimieshuoneen avustustoimintaa, jolla se pyrki helpottamaan hankalaan elämäntilanteeseen ajautuneiden merimiesten ja heidän omaistensa arkea. Siihen sisältyvät eläkkeet, sairaus- ja hautausavustukset sekä muu ylläpito ja tuki. Osittain lasken lainanannonkin sosiaalisen turvan piirin. Esimerkiksi silloin, kun miehistön jäsen lainasi rahaa eläkelaitoksen maksujen maksamiseen Lähteet ja kirjallisuus Tutkimuksen tärkein lähdekokonaisuus on Porvoon merimieshuoneen arkisto, joka sijaitsee pääosin Hämeenlinnan maakunta-arkistossa, mutta osia siitä on sijoitettu myös Jyväskylän maakunta-arkistoon, August Eklöfin arkiston yhteyteen. Arkiston olennaisimmat ja tutkimuksen kannalta hedelmällisimmät osat ovat johtokunnan pöytäkirjat ja merimieshuoneen tilikirjat. Johtokunta kokoontui tarvittaessa useammankin kerran vuodessa päättämään merimieshuoneen asioista. Tavallisesti kokouksissa käsiteltiin anottuja eläkkeitä ja muita etuisuuksia sekä talouteen liittyviä kysymyksiä, kuten lainoja. Tilikirjoissa puolestaan on vuosittain eritelty merimieshuoneen kassan tulot ja menot. Niiden avulla voi seikkaperäisesti seurata merimieshuoneen talouden kehitystä. Esimerkiksi kaikki avustuksia saaneet ovat järjestelmällisesti listattu tilikirjoihin. Lisäksi Porvoossa vierailleet laivat ja 7 Gerentz 1948, 9. 8 Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ca:1 Johtokunnan pöytäkirjat

9 niiden maksamat maksut on merkitty vuosittain ylös. Lainoistakin on, etenkin vuosisadan loppupuolelta, tarkat tiedot. Merimieshuoneen matrikkeli on valitettavasti vajavainen. Siinä on kyllä aakkosellisessa järjestyksessä merimieshuoneen jäsenten nimiä, mutta niitä on alle 50 kappaletta, joten voin käyttää sitä lähinnä esitellessäni yksittäisten merimiesten purjehdusuria. Jyväskylässä sijaitsevat kirjekonseptit olen todennut osin käyttökelpoisiksi. Muut osat Porvoon merimieshuoneen arkistosta ovat hajanaisia, sisältäen vähemmän kiinnostavia tietoja tai sijoittuvat 1900-luvun puolelle, johon en tässä tutkimuksessa puutu. 9 Ainakin kirjeenvaihtoa olisi tietysti toivonut säilyneen enemmän ja varhaisemmalta ajalta. Myös avustushakemuksia jäin kaipaamaan sekä perusteluja myönnetyille avustuksille. Muutenkin kokousten pöytäkirjat kertovat viralliseen ja toteavaan sävyyn tehdyt päätökset, joten johtokunnan keskustelu ja pohdinta eivät niistä välity, puhumattakaan tavallisen merimiehen tai heidän omaisten äänestä. Arkistolähteet ovat ruotsiksi ja käsinkirjoitettuja. Sekä tilikirjat että johtokunnan pöytäkirjat ovat huolellisesti laadittuja ja pidän niitä luotettavina lähteinä. Porvoon paikallislehteä Borgåbladetia käytän valikoiden poimien merenkulkuun tai merimieshuoneeseen liittyviä artikkeleita. Lehti on aivan viime aikoina digitoitu Kansalliskirjaston sanomalehtiarkistoon, mikä helpotti suuresti sopivien artikkeleiden löytämistä. Tärkeimmät aiheeseen liittyvät 1800-luvun jälkipuoliskolla annetut asetukset olen tarkastanut Suomen asetuskokoelmasta. Ne ovat: Asetus merimieshuoneista Suomessa (1874) ja Ohjesääntö yleiselle pensionilaitokselle päälliköitä ja muuta meriväkeä varten suomalaisilla kauppalaivoilla y. m. (1879). Käyttämäni kirjallisuus on paikoin melko vanhaa, koska uudempaa tutkimusta aiheen tiimoilta ei ole olemassa. Tapani Mattila on tehnyt vuonna 1952 pro gradu -työn Helsingin merimieshuoneesta. Tämä tutkimus, nimeltään Helsingin merimieshuone ja kaupungin merenkulkijaväestön sosiaalinen turva vv , löytyy vain hieman muokattuna teoksesta Kauppiaiden ja merenkulkijain Helsinki (1954). Mattila on myöhemmin kirjoittanut artikkelin merimieshuoneista myös laajaan merihistoriaan keskittyvään Navis Fennica kirjasarjaan. Hänen tekstinsä ovat olleet suurena apuna työni edistymisessä, sillä muita suoraan Suomen merimieshuoneista kertovia kirjoja en löytänyt. Mattila on pohtinut Helsingin osalta nimenomaan merimieshuoneen sosiaalista avustustehtävää. Kai Hoffmanin kirja vuodelta 1974, Merimieskirstusta eläkelaitokseen. 9 Esimerkiksi päästökatselmusluettelot , nimi- ja matkustusluettelot ja vain joiltain vuosilta olevat pestautumisasiakirjat sekä laivaluettelot. 5

10 Merimieseläkejärjestelmän historia vuosina , on hyvä yleisesitys merimiesten eläkejärjestelyistä ja sitä olen käyttänyt myös paljon, varsinkin selvittäessäni merimiesten eläkelaitoksen vaiheita. Muussa kirjallisuudessa pääpainoni on ollut merenkulun ja Porvoon historiassa. Suomen merihistorian läpikotaisin tuntevan Yrjö Kaukiaisen teokset ovat pitkälti edesauttaneet suomalaisen merenkulun vaiheitten selvittämisessä. Eirik Hornborgin Borgås sjöfart (1925), puolestaan on ainutlaatuinen kirja Porvoon merenkulun historiasta. Hornborg kuuluu merihistoriallisen tutkimuksen pioneereihin Suomessa. Merimiesten karusta arjesta amerikkalaisella kauppalaivalla kirjoitti Richard Henry Dana kuuluisan omakohtaisen päiväkirjateoksen, Two Years Before the Mast 10, jo vuonna Kirja antaa realistisen kuvauksen merimiesten työoloista purjelaivoilla, ja se toimi innoittajana tutkimuksen alkuvaiheissa. Varsinaisena alkuperäislähteenä en sitä kuitenkaan käytä, joten lähdeluettelossa se on sijoitettu kirjallisuuteen. Suomalaisista merimiehistä ei ikävä kyllä ole vielä tehty kunnollista tutkimusta, jossa käytäisiin läpi niiden toimeentuloa ja asemaa, etenkin suhteessa muuhun väestöön, purjemerenkulun vuosina. Tietoja merimiehistä löytyy kyllä monista kirjoista, mutta kattava yleisesitys puuttuu vielä. Porvoon kaupungin historiasta ovat tällä vuosikymmenellä valmistuneet Anneli Mäkelä- Alitalon kattavat esitykset (2000 ja 2004). Käytin myös Torsten Hartmanin Borgå stads historia (1906) teosta hyödykseni. Se on ikänsä puolesta lähes aikalaiskertomus ja painottaa hieman eri asioita kuin uudempi tutkimus. Lea Nevanlinna on koonnut mainion historiikin Hamarista, Porvoon merenrantakylästä. Paikka on minulle tärkeä, koska vietin siellä lapsuuteni ja kouluvuoteni. Tärkeä se oli myös Porvoon merenkululle, sillä suuret laivat eivät matalan sataman takia päässeet kaupunkiin asti, vaan jäivät redille Hamarin edustalle ja Haikkoon selälle. Hamarissa sijaitsivat niin ikään suuri saha ja laivaveistämö. 11 Yleiskuvan 1800-luvun sosiaaliturvasta olen saanut kirjasta Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia (1994), ja tietoa keskinäisen avun kassoista Jouko Jaakkolan artikkelista: Kun valtio ei auttanut työväen keskinäinen apu Suomessa (1993). Näiden edellä mainittujen teosten lisäksi olen perehtynyt moniin muihinkin tutkimuksiin ja kirjoihin, joista olen saanut joitain spesifejä tietoja tähän pro gradu -tutkielmaani liittyen. 10 Käytin suomennettua versiota, Kaksi vuotta keulanpuolella (1968). 11 Nevanlinna 1994;

11 1.3 Merimiesten sosiaalinen turva Merimieshuonejärjestelmä sai alkunsa 30. maaliskuuta 1748 annetulla ohjesäännöllä, jossa koko valtakunnan merimieshuone määrättiin perustettavaksi Tukholmaan. Tämä uudistus liittyi laajempaan, vuosien valtiopäivillä valmisteltuun, ohjesääntöön kauppalaivureita ja laivaväkeä varten. Nämä säädökset olivat merkittäviä toimenpiteitä merimiesten sosiaalisen turvan parantamiseksi. Aikaisemmin oli toki ollut merimieskirstuja, joihin laivaväki keräsi varoja vanhoille ja sairaille tovereilleen. Nämä vapaaehtoiset maksut eivät kuitenkaan tuottaneet kovin suuria summia jaettavaksi. Sosiaalisesta turvasta huolehtimisen lisäksi merimieshuoneella oli muitakin tehtäviä. Se vastasi ammattitaitoisen työvoiman riittävyydestä kauppalaivoilla sekä työ- ja palkkausolojen valvonnasta. Etenkin kauppalaivaston lisääntynyt pätevien merimiesten tarve vauhditti merimieshuoneen perustamista. Varat toimintaansa merimieshuone sai ensisijaisesti merimiesten maksamista ansiomaksuista ja varustamoilta perityistä laivojen lästimaksuista 12, jotka määräytyivät aluksen kantavuuden mukaan. Rahaa saatiin toisinaan myös kirkon kolehtirahoista, lahjoituksista ja laivapalveluksen sakkomaksuista. Omaisuuden kasvaessa lainojen korkotuloista muodostui tärkeä tulonlähde. 13 Tukholman merimieshuoneen piti edustaa koko maata, mutta se osoittautui pian mahdottomaksi, sillä muut kaupungit olivat haluttomia lähettämään keräämiään varoja pääkaupunkiin. Vuonna 1752 annettiin kuninkaallisella julistuksella muillekin tapulikaupungeille lupa perustaa oma merimieshuone. Esimerkiksi Göteborg ja Turku kiirehtivät etunenässä perustamaan omansa, Helsingin odottaessa vuoteen Ajan mittaan merimieshuone perustettiin jokaiseen tapulikaupunkiin, eli ulkomaankauppaa harjoittaviin kaupunkeihin. Porvoo sai tapulioikeudet vasta vuonna 1830, jonka jälkeen oli luonnollista perustaa oma merimieshuone, mikä tapahtuikin 9. toukokuuta vuonna Merimieshuonetta hallinnoi johtokunta, joka valitsi keskuudestaan puheenjohtajan. Porvoossa johtokuntaan kuului laivanvarustajia ja muita porvariston edustajia sekä kapteeneita. Johtokunta käsitteli eläke- ja laina-anomukset sekä muut suuremmat avustushakemukset ja päätti muutenkin rahojen käytöstä. Käytännön asioita ja pieniä korvausanomuksia hoiti 12 Vanha tilavuus- ja painomitta lästi oli 2448 kg ja uusi lästi vuodesta 1863 oli 4250 kg. 13 Gerentz 1948, 9, 21; Hoffman 1974, 9, 11 13, 21; Mattila 1995, Mattila 1954, 80 82; Hoffman 1974, 18 19; Selén 1997, 290; Hornborg 1925,

12 waterschout 15, myöhemmältä nimeltään asiamies, joka oli arvostettu ja tärkeä henkilö. Waterschoutille kuului monia tehtäviä kuten laivaväen pestauksesta huolehtiminen, merimiesten riitojen sovittelu, matrikkelin ylläpito ja epäselvien eläketapausten setviminen. Tapana oli, että waterschout esitti loppuvuonna pidetyssä kokouksessa kaikki kuluneen vuoden aikana myöntämänsä kiireellisemmät avustukset ja pyysi toimenpiteilleen johtokunnan hyväksynnän. Johtokunnan jäsenyys oli luottamustoimi, mutta waterschout sai toimestaan palkkaa. Merimieshuoneella oli varsin itsenäinen asema kaupunkiyhdyskunnassa, vaikka se olikin maistraatin valvoma laitos. Se myös pyrki hoitamaan tasapuolisesti sekä porvaristoon kuuluvien laivojen päälliköiden että työväkeen laskettavien miehistön jäsenten asioita. 16 Merimieshuonejärjestelmä säilyi perusteiltaan pitkään muuttumattomana. Merimieshuoneita kyllä perustettiin uusiin kaupunkeihin, mutta tehtävät pysyivät samoina. Vähitellen Ruotsissa syntyi ajatus keskitetystä merimiesten eläkelaitoksesta. Siellä asiaa oli pohdittu jo luvulla ja se toteutettiin vuonna Suomessa asia oli ensimmäisen kerran korkealla tasolla esillä vuosien valtiopäivillä porvarissäädyn toimesta. Eläkejärjestelyn kehittäminen kuitenkin hidastui, kun se niputettiin merilain uudistamisen yhteyteen. Merilaki Suomen Suuriruhtinaanmaalle valmistui kesäkuussa vuonna Säädyt jakaantuivat eläkeasiassa niin, että aatelisto, papisto ja porvaristo kannattivat yleisen eläkelaitoksen perustamista, kun taas talonpojat olivat merimieshuonekeskeisyyden kannalla. Lopulta 30. huhtikuuta vuonna 1874 annettiin asetus merimieshuoneista ja erillinen komitea jatkoi eläkejärjestelmän tutkimista. 17 Asetus oli ensimmäinen yli sataan vuoteen Suomessa toimeenpantu uudistus koskien merimieshuoneita. Sen mukaan kaikkiin ulkomaankauppaa harjoittaviin kaupunkeihin tuli perustaa merimieshuone, jonka tarkoitus on edistää hyvää järjestystä meritoimesta sekä auttaa köyhiä ja puutteenalaisia merenkulkijoita ynnä heidän leskiänsä ja lapsiansa. Myös sisämaan kaupunkeihin ja maaseudun satamapaikoille tuli mahdolliseksi oman merimieshuoneen perustaminen. Merimieshuoneeseen kuuluminen ei tosin enää ollut meripalveluksen ehtona. Valvoviksi viranomaistahoiksi määrättiin senaatin valtiovaraintoimituskunta ja läänin kuvernööri. Uudesta, waterschoutin korvaavasta, asiamiehen virasta puhuttiin asetuksen 15 Sananmukaisesti käännettynä tarkoittaa vesivahtia, (saks. Wasserschout). 16 HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ca:1 Johtokunnan pöytäkirjat ; Mattila 1954, 85, 93 95, , Hoffman 1974,

13 monissa pykälissä. Siihen kuului tehtäviä ruokajärjestyksen tarkastamisesta laivaväen riitojen sovitteluun sekä matrikkelin ylläpitämisestä laivojen sisään kirjoituksen ja päästökatselmuksen toimittamiseen. Virkaan tulikin valita meritoimessa taitonsa näyttänyt mies. Johtokunta pysyi kuitenkin edelleen merimieshuoneen ylimpänä päättävänä elimenä. Sen kooksi tuli viisi henkeä; kaksi laivanvarustajien edustajaa, kaksi päällystön edustajaa ja yksi miehistön edustaja. Merimieshuoneen tilintarkastuksesta annettiin asetuksessa tarkat ohjeet. Tarkastuksen jälkeen tilikirjat oli vielä esitettävä maistraatille ja läänin kuvernöörille. 18 Tulonlähteet oli asetuksessa myös kerrattu, ja niitä olivat lainojen korot, pestausmaksut, ansiomaksut, rangaistusmaksut ja sakot, vapaa-ehtoiset antimet, lästimaksut ja kolehti. Lästimaksun kohdalla oli tosin lisämerkintä sen siirtymisestä yleisen pensionilaitoksen käyttöön, kun se perustettaisiin. Avustustoiminnan painottamisesta kertoi pykälä, jonka mukaan hoitokulujen jälkeen tulot oli käytettävä ylöspidoksi ja satunnaisiksi awun-annoiksi warattomille ja hädän-alaisille päällysmiehille, styrmanneille, ala-styrmanneille ja muille merimiehille sekä masinistoille ja lämmittäjille, kuin myös heidän leskilleen ja lapsilleen. 19 Asetuksella vahvistettiin merimieshuoneiden asema ja samalla tehtiin pieniä muutoksia ja tarkennuksia sen toimintaan. Asetus siis turvasi toistaiseksi merimieshuoneiden jatkon, vaikka yleinen merimiesten eläkelaitos oli jo kovasti valmisteilla. Pitkään tekeillä ollut suunnittelutyö merimiesten eläkejärjestelyissä konkretisoitui vuoden 1879 ohjesäännön myötä. Se vahvisti eläkelaitoksen, viralliselta nimeltään yleisen pensionilaitoksen päälliköitä ja muuta meriväkeä varten suomalaisilla kauppalaivoilla, perustamisen. Eläkelaitos sijoitettiin Turkuun ja sen hallintoon kuului senaatin talousosaston asettama puheenjohtaja sekä neljä muuta johtokunnan jäsentä, jotka valittiin maan merimieshuoneiden toimesta. Valtio avusti eläkelaitoksen toimintaa ensimmäisen kymmenen vuoden aikana markalla. Lisäksi tuloja kertyi jäsenten maksamista eläkemaksuista ja varustajien maksamista lästimaksuista sekä kirkoissa kerätystä kolehdista. Kaksi jälkimmäistä tulonlähdettä olivat aikaisemmin kuuluneet merimieshuoneille. Myöhemmin myös korkotulot muodostuivat eläkelaitokselle merkittäviksi. Lästimaksuja ei enää vuodesta 1880 lähtien kirjattu Porvoon merimieshuoneen tilikirjoihin. Merimieshuoneet jatkoivat kuitenkin edelleen toimintaansa. Merimiesten eläkelaitos ei nimittäin ollut etenkään miehistön keskuudessa 18 Suomen asetuskokoelma Suomen asetuskokoelma

14 kovin suosittu. Vuonna 1897 oli maan noin 9000 merimiehestä ainoastaan 1527 liittynyt laitoksen jäseniksi. 20 Merimieshuoneiden sosiaalinen avustustehtävä ei 1900-luvulla ollut enää niin merkittävä. Pääpaino toiminnassa oli vaihtunut työnvälityksen puolelle. Merimiesten eläkelaitoksenkin oli vaikea saada toimintojaan sujumaan. Muun muassa inflaation syömien eläkkeiden pienuutta valitettiin jatkuvasti. Lopulta vuonna 1932 valtioneuvoston asettama komitea päätyi ehdottamaan sekä merimieshuoneiden että merimieseläkelaitoksen lakkauttamista. Päätös oli kaikesta huolimatta yllättävä, sillä komitean tarkoituksena oli vielä yrittää kehittää ja järkeistää merimiesten eläketurvaa. Viimeinen sinetti asialle oli vuoden 1937 kansaneläkelaki, joka takasi kaikille Suomessa työskenteleville henkilöille, myös merimiehille, toimeentulon vanhuuden ja invaliditeetin varalta. Näin ollen erilliset ammattikohtaiset eläkelaitokset voitiin lakkauttaa tarpeettomina. 21 Autonomian jälkipuoliskon Suomi oli sosiaalisten kysymysten yhteiskunta, jossa köyhän kansanosan tilanne tiedostettiin uudella tavalla. Väestön sosiaalisesta turvasta huolehtivat vaivais- ja köyhäinhoito, avustuskassat, yksityinen hyväntekeväisyys ja lähiyhteisöt. 22 Porvooseen saatiin kunnallinen köyhäintalo vuonna 1840, missä pystyttiin huolehtimaan henkilöstä. Loput noin 50 henkilöä sijoitettiin sopivien ihmisten luokse kaupunkiin tai lähiympäristöön. Helsingin merimieshuoneen piirissä saatettiin sijoittaa huonokuntoisia vanhoja merimiehiä tai heidän leskiään paikalliseen köyhäintaloon, mutta Porvoon kohdalla tällaisista tapauksista ei ole merkintöjä. Hallinnollisella tasolla köyhien asioista huolehti kaupungin köyhäinhoitojohtokunta tuomiorovastin johdolla. 23 Merimiesten eläkejärjestely ei ollut ainakaan enää 1800-luvulla mitenkään ainutlaatuinen, vaan muillakin aloilla oli kassoja eläkkeitä varten sekä leskien ja orpojen auttamiseksi, kuten esimerkiksi Suomen siviilivirkakunnan leski- ja orpokassa ja yliopiston eläkekassa. Muista kassoista on syytä mainita myös 1800-luvun jälkipuoliskolla nopeasti levinneet tehdaskassat. Ne olivat monipuolisuudessaan merimieshuoneiden kaltaisia, sillä niistä sai sairaus- ja hautausavun 20 HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto Ga:3 Tilikirja ; Suomen asetuskokoelma 1879; Hoffman 1974, 46 48; Mattila 1954, Mattila 1954, 137, 142; Hoffman 1974, 58, Jaakkola 1994, Hartman 1906, ; Mattila 1954,

15 lisäksi eläkkeitäkin. Tärkeäksi koettiin nimenomaan se, että kassoista saatavilla avustuksilla ei ollut köyhäinhoidon nöyryyttävää leimaa. 24 Suomessa varhaisimpia keskinäiseen apuun perustuvia yhteenliittymiä olivat käsityöläisten ammattikuntakassat 1700-luvulla. Ammattikunnilla oli erilaisia laatikoita, joihin kerättiin rahaa vaatimattomia avustuksia varten. Samaan tapaan toimivat merimieskirstut. Kuitenkin vasta tehdasteollisuus 1800-luvun lopulla loi laajamittaisen keskinäisen avun tarpeen. Tämä synnytti paljon työyhteisöihin sidottuja kassoja, kun taas yleiset kassat jäivät vähemmistöön. Suomessa oli ennen teollistumista omaksuttu saksalaistyyppinen ideologia, jossa vahva valtio oli keskeinen. Käytännössä valtiollisen sosiaalipolitiikan ja sosiaalivakuutuksen kehitys oli erittäin hidasta, mikä johti keskinäisen avun lisääntymiseen, samaan suuntaan vaikutti virallisen sosiaaliturvan jälkeenjääneisyys. 25 Merimiehistä puhuttaessa varmasti tietynlainen omanarvontunto, ammattiylpeys ja yhteishenki, jotka syntyivät erityislaatuisista työoloista, vauhdittivat keskinäisten kassojen perustamista. Merimieshuone oli mielestäni eräänlainen sovellus keskinäisen avun yhteisöstä. Siinä oli mutualismin perusajatus ihmisistä luomassa yhteistoimin sosiaalista turvallisuutta. Keskinäisen avun periaatteet, tasavertaisuus, yhteisvastuu ja solidaarisuus, toteutuivat melko hyvin. Vaikka avustussummat eivät olleet kaikille samansuuruisia, ne jaettiin kuitenkin oikeudenmukaisesti kassaan suoritettuihin maksuihin nähden. Merimieshuone noudatti pääosin myös vakuutusperiaatetta, jonka mukaan jäsenellä oli maksut maksamalla oikeus korvaukseen. Tiettyjä ehtoja kyllä korvauksen saamiseksi asetettiin, esimerkiksi lesken piti pysyä köyhyydessä ja naimattomana sekä elää siveellisesti. Vuosisadan lopulla, kun taloudelliset vaikeudet haittasivat Porvoon merimieshuoneen toimintaa, vakuutusperiaate oli koetuksella. Keskinäisen avun kassoihin kuului yleensä tiukka ryhmäkuri ja sosiaalinen kontrolli, mikä pätee myös Porvoon merimieshuoneen kohdalla. Niin ikään voimakas itsekontrolli ja moraalisten aspektien korostus, mikä näkyy juuri leskien kohtelussa, toteutuivat merimieshuoneen kohdalla. Kaikki tulot ja menot kirjattiin tarkasti ylös, eikä pikkukaupungin pienissä piireissä varmasti ollut mahdollisuuksia rahojen väärinkäyttöön. Merimieshuoneella oli paljon samoja piirteitä keskinäisen avun kassojen kanssa, joiksi usein ymmärretään vain tehdastyöläisten ja käsityöläisten piirissä syntyneet kassat Hoffman 1974, 63; Mattila 1954, 145; Jaakkola 1994, Jaakkola 1993, 27, 29 30, 35, HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ca:1 Johtokunnan pöytäkirjat ; Jaakkola 1993,

16 1.4 Porvoo purjehtii Porvoo on Suomen toiseksi vanhin kaupunki, sillä se sai kaupunkioikeutensa jo 1300-luvulla. Se sijaitsee meren rannalla 50 kilometriä Helsingistä itään, ja tarjoaa näin oivalliset mahdollisuudet merenkulkuun liittyvien elinkeinojen harrastamiseen. Laivaliikenteelle on hyvät yhteydet Suomen etelärannikon kaupunkien lisäksi Pietariin, Tallinnaan ja Tukholmaan. Autonomian aikaan nimenomaan sijainti Pietarin ja Helsingin välissä oli kauttakulkua ajatellen tärkeä. Suuriruhtinaskunnan uuden pääkaupungin ja Venäjän keskuspaikan välillä liikennettä riitti. Porvoota ympäröi lisäksi viljava maaseutu, jonka keskellä yksi tärkeä liikenneväylä Porvoonjoki kiemurtelee. 27 Suomen erillinen asema Venäjän yhteydessä vahvistettiin vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä, kun keisari Aleksanteri I lupasi säilyttää maan perustuslain. Näin hallintonsa ja kulttuurinsa säilyttänyt Suomi sai erinomaisen tilaisuuden kehittää valtiollisia elimiään ikään kuin toisen valtion sisällä. 28 Porvoolle Suomen liittymisestä Venäjään oli positiivisia seurauksia. Uuden pääkaupungin Helsingin läheisyys vilkastutti talouselämää, samoin kuin vuonna 1811 tapahtunut Vanhan Suomen liittäminen Porvoon hiippakuntaan. Kirkollisesti Porvoo oli näin Itä-Suomen keskus. Lisäksi Porvoo tunnettiin vilkkaana koulukaupunkina, jonka kymnaasiin hakeutui oppilaita ympäri Suomen. 29 Porvoo oli vielä valtiopäivien aikaan melko pieni keskiaikainen kaupunki. Asukkaita tilastoitiin vuonna 1809 vain 1886 henkeä. Vuosisadan mittaan väkiluku kasvoi hitaasti niin, että esimerkiksi vuonna 1875 asukkaita oli Taantumia kehitykseen aiheuttivat lähinnä Krimin sota ja 1860-luvun lopun nälkävuodet. Sääty-yhteiskunta määritteli kaupunkilaisten sosiaalisen rakenteen. Aatelistoa oli väkiluvusta noin kaksi prosenttia ja papistoa, johon laskettiin myös opettajat, hivenen enemmän. Porvaristo, eli kauppiaat ja käsityöläiset, oli hallinnollisesti merkittävä ryhmä ja lukumääräisestikin heitä oli noin 17 prosenttia kaupungin asukasluvusta. He myös maksoivat kaupungille eniten veroa ja rikkaimmat heistä olivat kaupungin vaikutusvaltaisimpia miehiä, joilla oli tärkeä osa purjehduselinkeinonkin kehityksessä Hartman Meinander 2006, Mäkelä-Alitalo 2000, 24 25, 281; Meinander 2006, Mäkelä-Alitalo 2000, 30, , 239, 273,

17 Porvoon seudulla harrastettiin jo ja 1600-luvuilla runsaasti talonpoikaispurjehdusta. 31 Se oli rannikon talonpoikien käymää pienimuotoista kauppaa, joka usein suuntautui Tallinnaan. Kruunu pyrki kielloin rajoittamaan purjehdusta, jotta olisi saanut kaupan paremmin valvonnan ja verotuksen piiriin. Merkantilistinen talouspolitiikka ei kuitenkaan onnistunut tukahduttamaan tätä laillisuuden rajoilla liikkunutta elinkeinoa. 32 Porvoolla ei vielä 1700-luvulla ollut tapulioikeuksia, jotka olisivat mahdollistaneet ulkomaankaupan. Helsingillä sellaiset luonnollisesti oli kuin myös Porvoon itäpuolelle vuonna 1752 perustetulla Loviisalla. 33 Kruunu ei siis tukenut Porvoon kehittymistä kauppakaupungiksi. Vaikeuksia aiheutti myös Porvoon ahdas satama. Vielä keskiajalla alukset pääsivät jokirantaan saakka, mutta vedenpinnan laskettua ja laivojen suurennettua ne joutuivat luvulta lähtien jäämään Hamarin edustalle. 34 Kaikesta huolimatta ulkomaanpurjehdukset lisääntyivät ja kauppakieltoa kierrettiin muun muassa ryhtymällä osakkaaksi alukseen, jonka kotipaikka oli joku muu kuin Porvoo. 35 Kauan kaivatut tapulioikeudet myönnettiin Porvoolle vuonna 1830, ja kaupunki sai nyt muodollisenkin oikeuden kehittää merenkulkuaan. Mitään radikaalia muutosta tämä ei aiheuttanut, sillä Porvoosta oli totuttu jo purjehtimaan aina Englantiin asti. Laivojen määrä ja koko oli Porvoossa vielä tuohon aikaan vaatimatonta luokkaa. Esimerkiksi vuonna 1840 Porvoon laivastoon laskettiin kuuluvan seitsemän laivaa joiden yhteinen kantavuus oli 420 lästiä, kun taas Loviisan laivasto ylti noin tuhanteen lästiin ja Helsingin kolmeen tuhanteen. Tästä eteenpäin Porvoon laivasto alkoi kuitenkin kasvaa ja Krimin sodan taantuman jälkeen kasvu oli merkittävää. Esimerkiksi vuonna 1872 Porvoon laivojen yhteenlaskettu lästiluku oli jo Purjelaivojen huippuaika näkyi siis Porvoossakin. Merimiesten työ poikkesi monelta osin esimerkiksi talonpoikien tai käsityöläisten ammatista. He työskentelivät laivalla, joka saattoi purjehtia viikkokausia aavalla merellä, välillä myrskyn keinuttamana tai tyvenessä lipuen. Merimiehet olivat pitkiäkin aikoja poissa perheensä ja ystäviensä luota ja laivalle muodostui eristäytynyt pienoisyhteiskunta omine rooleineen ja sääntöineen. 37 Kuri oli laivalla kovaa, joskaan pohjoismaisilla laivoilla ei tiettävästi menty 31 Selén 1997, Kaukiainen 1970, 10, Nevanlinna 1994, Hornborg 1925, 8; Selén 1997, Selén 1997, Mäkelä-Alitalo 2000, 40, 82, Kirby & Hinkkanen 2000,

18 ruumiillisen rankaisemisen suhteen niin pitkälle kuin amerikkalaisilla kauppalaivoilla. 38 Työolot olivat usein vaativat ja ruokahuolto puutteellista sekä työtehtävät raskaita ja vaarallisiakin. Laivojen haaksirikot, yksittäiset työtapaturmat tai onnettomuudet ja kaukomailta tuodut taudit varjostivat toisinaan merimiesten elämää. 39 Tätä taustaa vasten ei olekaan niin kovin ihmeellistä, että merenkulun piirissä kehittyi aikaansa nähden kattava sosiaalisen turvan järjestelmä, jota merimieshuoneet edustivat. Tarvetta sellaiselle oli selkeästi olemassa. Myös karkaamisia tapahtui. Vuosina porvoolaislaivoista karkasi 204 kotikaupungista pestattua miestä, suurin osa Brittein saarilla ja Pohjois-Amerikassa. 40 Syinä olivat varmasti kyllästyminen merielämään, seikkailunhalu tai vaihto paremmin maksavaan ulkomaiseen laivaan. Hoffman mainitsee myös yksinkertaisesti halvan merimatkan toivossa tapahtuneen siirtolaisuuden. 41 Porvoon paikallislehti Borgåbladet puuttui myös merimiesten karkaamisiin kahdessa artikkelissaan talvella vuonna Se oli laskenut, että vuosina porvoolaisia merimiehiä karkasi kaikkiaan 22. Syynä tähän mainittiin paremmat palkat ulkomaisilla laivoilla ja röyhkeät värvääjät vieraissa satamissa, jotka houkuttelivat etenkin juopuneita merimiehiä. Huono kohtelu laivassa saattoi johtaa myös karkaamiseen. Lehdessä ehdotettiin tilanteen parantamiseksi, että merimiesten ei tarvitsisi sitoutua koko matkan ajaksi yhteen laivaan, vaan he voisivat pestautua satamissa muihinkin laivoihin ilman sanktioita. 42 Porvoolaisilla laivoilla purjehti etupäässä Porvoossa tai lähialueilla syntyneitä merimiehiä. Niinpä Porvoon merimieshuoneen matrikkelissa, jossa on kirjattuna tietoja 49 merimiehestä vuosilta , kaiken kaikkiaan 36 miehen syntymäpaikka on Porvoo tai Porvoon pitäjä. Viiden merenkulkijan syntymäpaikkaa ei mainita ja kahdella se on Pornainen, joka sekin sijaitsee Porvoon lähellä, vain noin 20 kilometriä kaupungista luoteeseen. Yksittäisiä miehiä on Valkealasta, Tammisaaresta, Inkoosta, Pohjasta, Pedersörestä ja Kuopiosta. Matrikkeliin on syystä tai toisesta kirjattu vain osa Porvoon merimieshuoneen jäsenistä. On selvää, että merimieshuoneella on historiansa aikana ollut satoja jäseniä. Mahdollisesti muut 38 Hornborg 1925, 63; Kaukiainen 1998, HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ca:1 Johtokunnan pöytäkirjat ; Dana Hornborg 1925, 73, Hoffman 1974, Borgåbladet ; Matrikkelin arvoa paikallisuuden todistajana tietysti laskee se, että ei tiedetä miksi juuri nämä merimiehet on kirjattu ylös tältä pitkältä aikaväliltä. Toisaalta kirjallisuus (esim. Hornborg 1925) tukee käsitystä laajasta paikallisen työvoiman käytöstä. 14

19 jäsenluettelot ovat hävinneet. Puutteineenkin matrikkeli on kuitenkin hedelmällinen lähde, sillä siinä mainitaan monien miesten kohdalla kaikki heidän pestinsä eri laivoilla ja myös matkakohteet. Lisäksi suurin osa luetteloiduista merimiehistä purjehti 1800-luvun jälkipuoliskolla, eli tämän tutkimuksen aikaraameissa. 44 Esimerkiksi Porvoossa vuonna 1848 syntyneen, kajuuttavahdista merikapteeniksi nousseen, Frans Oskar Björkqvistin ura on tarkastelemisen arvoinen. Hän lähti merille vuonna 1865 priki Justitian mukana, täytettyään juuri 17 vuotta. Samalla hän kirjautui Porvoon merimieshuoneen jäseneksi. Björkqvist joutui aloittamaan kajuuttavahtina, mutta nousi jungmanniksi heti ensimmäisen merimatkan jälkeen. Amerikan purjehduksellaan vuonna 1867 hän oli kohonnut matruusiksi ja vuotta myöhemmin hän oli jo perämies. Urakehitys oli yllättävän nopeaa, sillä parikymppisen nuorukaisen täytyi olla poikkeuksellisen nuori perämiehen tehtävään. Vuodet hän työskenteli ulkomaisilla laivoilla. Palatessaan porvoolaisen priki Alexandran palvelukseen hän kävi muun muassa Rio de Janeirossa, Brasiliassa ja Cadizissa, Espanjassa. 45 Näinä aikoina Björkqvist linkittyy jälleen mielenkiintoisella tavalla Porvoon merimieshuoneeseen, sillä hänelle myönnettiin 600 markan laina, jossa takaajina olivat johtokunnan jäsen konsuli C. M. Lindroth, rehtori C. H. Forsius ja tarkastaja W. Granberg. Vuonna 1876 hän suoritti kapteenin tutkinnon ja kävi höyryalus Aimon päällikkönä Lyypekissä. Tämän jälkeen Björkqvist palasi vielä perämieheksi parkki Oskarin Lontoon matkalle, kunnes otti jälleen kapteenin tehtävät hoitaakseen tutussa Alexandrassa. Vuonna 1880 Björkqvist toimi vielä suuren parkkilaiva Reginan kapteenina. Hornborgin mukaan tämä Hamarissa vuonna 1874 valmistettu 321 lästin (571 tonnin) alus oli viimeinen Hamarin telakalta valmistunut kauppalaiva. Pitkään purjehtinut Regina joutui vuonna 1916 saksalaisen sukellusveneen kynsiin Barcelonan edustalla ja poltettiin. Miehistölle annettiin puoli tuntia aikaa poistua tuhoon tuomitusta aluksesta. Matrikkelin viimeinen merkintä F. O. Björkqvististä kertoo hänen siirtyneen vuonna 1882 Venäjälle. 46 Uuttera ja lahjakas merimiehen alku pystyi siis nousemaan kansipojasta aina kapteeniksi saakka, jos suoritti tarvittavat tutkinnot ja sai sopivia pestejä, jotka edesauttoivat uralla. 44 HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ba:1 Merimieshuoneen matrikkeli HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ba:1 Merimieshuoneen matrikkeli HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ba:1 Merimieshuoneen matrikkeli ; Ca:1 Johtokunnan pöytäkirjat ; Hornborg 1925, , ,

20 Toinen esimerkki valottaa Porvoon pitäjässä vuonna 1853 syntyneen puolimatruusi A. W. Karlssonin vaiheita. Hän lähti merille 20-vuotiaana nuorukaisena vuonna 1873 priki Alexanderilla. Ensimmäisen, aina Rio de Janeiroon, Cadiziin ja Malagaan, suuntautuneen matkansa aikana hän toimi jungmannina, mutta jo seuraavan pestin vuonna 1876 hän otti vastaan puolimatruusina. Parkki Herkules lähti tuolloin kohti Hollantia. Puolimatruusina Karlsson teki kuusi matkaa neljällä eri laivalla, kunnes vuonna 1883 hän yleni matruusiksi. Seuraava työpaikka löytyikin norjalaiselta laivalta, jonka mukana Karlsson teki kahdeksan kuukauden matkan Ranskaan. Palatessaan suomalaisaluksiin hän teki neljä matkaa Välimerelle, joista yhden kirvesmiehenä. Matrikkelin mukaan viimeisen matkansa matruusi Karlsson teki vuonna 1892 Dieppeen Ranskan rannikolle. 47 Merimiesten urat koostuivat usein, kuten A. W. Karlssoninkin tapaus osoittaa, lukuisista matkoista eri laivoissa ja niiden välissä olevista lyhyistä jaksoista maissa. Kaikki eivät suinkaan edenneet päällystötehtäviin, vaan pysyttelivät tiivisti miehistömessissä. Kokeneille matruuseille ei liene ollut vaikeaa löytää pestejä, koska he kuitenkin monitaitoisina ja karaistuneina miehinä muodostivat aina laivan miehistön rungon. Merimiehet olivat ammatin kuluttavuuden takia yleensä nuoria alle 30 vuotiaita miehiä. Huomattavaa on myös, että suomalaislaivat käyttivät paljon paikallisia merimiehiä. Näin oli niin Porvoossa kuin esimerkiksi toisessa pienessä merikaupungissa Raumalla. 48 Näkemykseni mukaan tämä johtui Suomen syrjäisestä sijainnista merenkulun keskuksiin nähden ja kotimaisen halvan työvoimaa riittävyydestä. Palkkataso vaihteli tehtävien mukaan. Kapteeni ja perämies saivat 1860 luvulla markkaa kuussa, jonka päälle kapteeni otti vielä osuuden lastin tuotosta. Tavallisesti kapteenille kuului noin viisi prosenttia rahdin arvosta. Ei ollut harvinaista, että kapteeni oli myös laivan osaomistaja. Matruusin kuukausipalkka oli markkaa ja puolimatruusin markkaa, jungmannin ansiot jäivät alle 30 markan. Kirvesmies sai yleensä hiukan enemmän kuin matruusi ja nuori konstaapeli saman verran kuin puolimatruusi. Melko matalilta tuntuviin palkkoihin saatiin pientä parannusta luvulla palkkojen noustessa prosenttia. 49 Tässä vaiheessa teollistuminen ja elinkeinotoiminnan vapautuminen olivat luoneet enemmän kilpailevia työpaikkoja kaupunkeihin, joten merimiesten korvauksia oli nostettava työvoiman riittävyyden turvaamiseksi. 47 HMA, Porvoon merimieshuoneen arkisto, Ba:1 Merimieshuoneen matrikkeli Hornborg 1925, 53, 70; Lybeck 1988, Hornborg 1925, 53 54; Kaukiainen 1991, 112,