Lausunto tekijänoikeudellista lainauskorvausta koskevasta hallituksen esityksestä HE 126/2006 vp

Transkriptio

1 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Helsinki Lausunto tekijänoikeudellista lainauskorvausta koskevasta hallituksen esityksestä HE 126/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tekijänoikeudellista lainauskorvausta koskevasta hallituksen esityksestä HE 126/2006 vp ja toteaa esityksestä seuraavaa: Pääviestit 1. Kirjojen ja lehtien laaja saatavuus kirjastoista vaikuttaa tuotteiden kaupallisiin markkinoihin ja kustantajien liiketoimintaan. Lainaamisessa on kysymys teosten levittämisestä yleisölle, mikä kuuluu kustantajien julkaisuoikeuksien piiriin. Näistä syistä kustantajilla, ei pelkästään tekijöillä, on oltava oikeus osuuteen esitetystä lainauskorvauksesta. Lainauskorvauksia maksetaan kustantajille useissa maissa. 2. Viestinnän Keskusliitto puoltaa tekijänoikeuslain muuttamista siten, että oikeudenomistajat saavat korvausoikeuden teosten lainaamisesta yleisölle kirjastoista. Korvausoikeus tulisi ulottaa yleisten kirjastojen lisäksi myös tutkimusta ja opetustoimintaa palveleviin kirjastoihin. 3. Korvaukset on tarkoitus maksaa valtion varoista ja tilittää tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestöjen kautta. Sitä, mille järjestölle tai järjestöille korvaukset käytännössä maksetaan, ei ole esityksessä käsitelty. Myöskään oikeussuojakeinoja korvauksia koskevista päätöksistä ei ole mainittu. Kun kysymys on julkisten varojen käytöstä, lakiesitystä on tältä osin ehdottomasti tarpeellista täydentää.

2 2 Yleistä Hallituksen esityksessä käsitellään lainauskorvausta yksinomaan EU:n vuokraus- ja lainausdirektiivin (92/100/ETY) näkökulmasta. Perusteluista saa käsityksen, että nyt halutaan komission pakottamana toteuttaa pienin mahdollinen muutos kansalliseen lainsäädäntöön. Asiaa olisi pitänyt mielestämme käsitellä sekä perusteluissa että itse lakitekstissä laajemmin ja perusteellisemmin. Ehdotetussa muodossa esitys jättää vastaamatta liian moneen kysymykseen. Tekijänoikeudellinen lainauskorvaus on perusteltu sen vuoksi, että kirjastojen lainaustoiminta vähentää kirjojen ja lehtien myyntiä ja sitä kautta oikeudenomistajien tuloja. Kustantajien tekemät investoinnit teosten tuotteistamiseen, markkinointiin ja jakeluun jäävät ilmaisen lainauksen osalta vaille katetta. Jo pelkästään tästä liiketoiminnallisesta näkökulmasta, ei pelkästään direktiivin pohjalta, kustantajien on kohtuullista saada osuus korvaustuotoista. Kustantajien toiminta tuo kirjalliset teokset yleisön saataville. Ihmiset eivät lue käsikirjoituksia, vaan kirjoja ja lehtiä - joko painetussa tai sähköisessä muodossa. Tekstin on oltava hyvin toimitettu, kuvituksen on tuettava viestiä, teksti on aseteltava helposti luettavaan muotoon jne. Yleisön kiinnostus tuotteeseen on lisäksi eri tavoin herätettävä, jotta teos löytää lukijansa. Kaikki tämä edellyttää kustantajan panostuksia. Jotta uusien teosten julkaiseminen on mahdollista, kustannukset on pystyttävä kattamaan myynnillä. Yleisenä kannanottona Viestinnän Keskusliitto puoltaa ehdotettua lainauskorvausta. Kirjojen lainaaminen yleisistä kirjastoista on huomattavasti yleisempää kuin kirjojen ostaminen. Kirjojen lainausmarkkinoiden volyymi on lähes kolme kertaa suurempi kuin myyntivolyymi. Kirjastoissa on myös runsain mitoin saatavilla aikakaus- ja sanomalehtiä. On selvää, että yleisten kirjastojen toiminnalla on huomattavia vaikutuksia lainattavien tuotteiden kaupallisiin markkinoihin. Tutkimusta ja opetustoimintaa palvelevien kirjastojen kohdalla tilanne on periaatteessa sama: Jos aineistoa saa ilmaiseksi kirjastosta, sitä hankitaan vähemmän kaupallisilta markkinoilta. Sanoma- ja aikakauslehtiä ei lainata kirjastoista yleensä ulos samalla tavalla kuin kirjoja tai äänitteitä. Lehdet on mahdollisuus lukea kirjaston lukusalissa tai muussa vastaavassa kirjaston tilassa. Tämä vastaa aineiston kulutustapahtumana lainausta: kirjaston asiakas saa aineiston luettavakseen ilmaiseksi eikä osta lehteä irtonumerona tai tilaa sitä. Tästä syystä ei ole syytä sulkea aikakaus- ja sanomalehtien kustantajia korvausoikeuden ulkopuolelle. Lainaamisella tarkoitetaan direktiivin 1 artiklan 3 kappaleen mukaan saataville saattamista rajoitetuksi ajaksi ilman suoraa tai välillistä taloudellista tai kaupallista etua, kun se tapahtuu yleisölle avointen laitosten välityksellä. Määritelmä pitää sisällään myös ns. lukusalikäytön, koska kirjaston asiakas saa kirjat ja lehdet käytettäväkseen lukusalissa vain rajoitetuksi ajaksi, ei pysyvästi.

3 3 Ehdotetun lainauskorvausjärjestelmän vaikutuksista ns. kirjastokorvausjärjestelmään ei esityksen perusteluissa ole mainintaa. Käsittääksemme tarkoitus kuitenkin on, että uudet säännökset eivät vaikuta kirjailijoille ja kääntäjille valtion varoista maksettaviin kirjastokorvausapurahoihin. Tämä on oikea lähtökohta. Tekijänoikeuden varjolla ei olisi kohtuullista heikentää kulttuurin ja taiteen tukemista. Kustantajien oikeus korvaukseen Vuokraus- ja lainausdirektiivi velvoittaa 1 artiklassa jäsenvaltiot säätämään oikeudesta sallia tai kieltää teosten sekä muiden 2 artiklan 1 kohdassa mainittujen kohteiden vuokraus ja lainaus. Sanotun 2 artiklan 1 kohdan mukaan yksinoikeus sallia tai kieltää vuokraus ja lainaus kuuluu seuraaville oikeudenomistajaryhmille: tekijät esittäjät äänitteiden tuottajat ja elokuvatuottajat. Tekijänoikeuden perusteisiin kuuluu se, että tekijänoikeussuojaa nauttivat alkuperäisen tekijän lisäksi ne luonnolliset tai juridiset henkilöt, joille oikeudet ovat siirtyneet joko sopimuksin tai lain nojalla. Tämä perusperiaate on ilmaistu esimerkiksi Bernin sopimuksen 1 2 artiklan 6 kohdassa: Tässä artiklassa mainittuja teoksia suojataan kaikissa liittomaissa. Suoja on voimassa tekijän ja hänen oikeutensa haltijoiden hyväksi. Bernin sopimusta koskevassa WIPO:n oppaassa Guide to the Berne Convention periaate on ilmaistu ytimekkäästi: The right is not personal since it can be disposed of by contract. The author may assign some or all of it and the assignee then enjoyes the rights assigned as if he were the author. This paragraph ensures that his heirs and assignees stand in his shoes. 2 (Oikeus ei ole henkilöön kytkeytynyt, koska siitä voidaan määrätä sopimuksella. Tekijä voi siirtää kaikki tai osan oikeuksistaan ja siirronsaaja nauttii suojaa oikeuksien perusteella aivan kuin hän olisi tekijä. Tämä kappale takaa, että tekijän perilliset ja siirronsaajat ovat samassa asemassa kuin tekijä. - Käännös kirjoittajan.) Myös tekijänoikeutta koskevassa yhteisölainsäädännössä sekä Suomen ja muidenkin maiden tekijänoikeuslaeissa on voimassa sama perusperiaate: vaikka direktiivi tai laki mainitsee oikeudenomistajana ainoastaan tekijän, oikeuksien siirronsaaja on tekijän 1 Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta, SopS 79 2 Guide to the Berne Convention for the Protection of Literary and Artistic Works. WIPO Geneva 1978.

4 4 asemassa niiden oikeuksien osalta, jotka ovat hänelle siirtyneet. Jos näin ei olisi, tekijänoikeuden siirrettävyys menettäisi kokonaan merkityksensä ja suojajärjestelmän peruste romahtaisi. Yhteisölainsäädännön osalta on vielä todettava, että direktiivit eli lainsäädäntöohjeet eivät voi velvoittaa jäsenvaltioita loukkaamaan niitä sitovia kansainvälisiä yleissopimuksia. Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat myös Bernin sopimuksen jäsenvaltioita ja velvollisia noudattamaan sopimusvelvoitteitaan. Direktiivitason sääntelyllä ei voida murtaa tekijänoikeuden kansainvälisiä ydinperiaatteita ja tekijyyden käsitettä. Kuten edellä on todettu, vuokraus- ja lainausdirektiivissä tekijöille sekä ns. lähioikeuksien haltijoista esittäjille ja äänitteiden ja elokuvien tuottajille taataan yksinoikeus sallia tai kieltää teoksen lainaus. Jäsenvaltiot voivat poiketa tästä yksinoikeudesta, jos ainakin tekijät saavat korvauksen lainauksesta. Sana tekijät on tulkittava vakiintuneen tekijänoikeuden perusperiaatteen mukaisesti: tekijät tarkoittaa teosten alkuperäisiä tekijöitä ja tekijänoikeudet siirron perusteella saaneita. Tekijät ja tekijöiden oikeudenomistajat ovat vuokraus- ja lainausdirektiivin perusteella oikeutettuja korvaukseen. Siirronsaajien oikeuden, joka sinänsä on selvä jo tekijänoikeuden yleisten perusperiaatteiden nojalla, vahvistaa direktiivin 2 artiklan 4 kohta. Sen mukaan: Edellä 1 kohdassa tarkoitetut oikeudet (eli vuokraus- ja lainausoikeudet, kirjoittajan huomautus) voidaan siirtää tai luovuttaa taikka niihin voidaan antaa sopimukseen perustuva käyttölupa. Direktiivin oikeudellinen ohje jäsenvaltioille on edellä sanotun perusteella seuraava: 1. Tekijällä on yksinoikeus sallia tai kieltää lainaus yleisölle. 2. Tekijä voi siirtää oikeutensa toiselle henkilölle sopimuksella. Oikeus voi siirtyä myös esimerkiksi perintönä tai avio-oikeuden nojalla. 3. Jäsenvaltio saa rajoittaa lainausoikeutta edellyttäen, että lainattavien teosten tekijöille maksetaan korvaus lainauksesta (ns. pakkolisenssi eli pakkolupa). Esittäjille ja tuottajille korvausta ei tarvitse maksaa, mutta toisaalta estettä korvauksen maksamiseen heille ei myöskään ole. 4. Jos tekijän lainausoikeus on siirtynyt toiselle henkilölle, tämä toinen henkilö on tekijän sijasta - tai sopimuksen sisällöstä riippuen tekijän ohella - oikeutettu korvaukseen. Hallituksen esityksen perusteluista saa käsityksen, että kaikista edellä esiin tuoduista seikoista huolimatta lainauskorvaukset on tarkoitus ohjata ainoastaan tekijöille, ei oikeudet siirron perusteella saaneille. Lainmuutoksen valmistelusta vastaava opetusministeriön virkamies on vahvistanut, että korvauksia ei ole tarkoitus maksaa kustantajille. Keskusliitto vastustaa ehdottomasti sellaista lainauskorvausoikeuden tulkintaa, joka vastoin kansainvälisiä sopimuksia, direktiiviä ja kansallista lakia sulkee tekijän käsitteestä pois oikeuksien siirronsaajat. Mielestämme esityksen

5 5 eduskuntakäsittelyssä tulee selkeästi todeta, että tekijällä tarkoitetaan esityksessä tekijänoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti myös oikeuksien siirronsaajaa, esimerkiksi kustantajaa. Esityksen perusteluissa ei ole selvitetty tilannetta muissa EU-maissa. Kustantajat saavat osuuden lainauskorvauksesta tietojemme mukaan ainakin Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Virossa. Irlannissa kustantajat ovat vapaaehtoisesti luopuneet osuudestaan. Kansainvälinen tilanne muuttuu jatkuvasti ja suuntana on kustantajien korvausoikeuden toteutuminen yhä laajemmin. Oikeuksien siirtyminen kustannusalalla Kirjankustannustoiminnassa tekijät siirtävät kustannussopimuksilla kustantajille oikeuden teostensa monistamiseen ja julkaisemiseen. Lehdenkustannustoiminnassa julkaisuoikeuksista sovitaan niin ikään sopimuksilla. Julkaisemisen käsite on määritelty tekijänoikeuslain 8 :n 2 momentissa: Julkaistuksi teos katsotaan, kun sen kappaleita tekijän suostumuksella on saatettu kauppaan tai muutoin levitetty yleisön keskuuteen. Levittämistä on tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 3-kohdan mukaan teoksen kappaleen tarjoaminen myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi tai sen levittäminen muutoin yleisön keskuuteen. Koko tekijänoikeuslain tähänastisen voimassaolon ajan on ollut sääntönä, että tekijän lainausoikeus lakkaa ( raukeaa ), kun teos on ensimmäisen kerran tekijän suostumuksella myyty. Tekijänoikeudellista korvausta lainauksesta ei ole tarvinnut maksaa. Tästä syystä myöskään kustannussopimuksissa tai muissa julkaisutoiminnan sopimuksissa ei ole ollut tarvetta sopia lainauskorvauksesta eikä sen mahdollisesta jakautumisesta tekijän ja kustantajan kesken. Julkaisuoikeuden omistajina kustantajat ovat oikeutettuja tekijänoikeudelliseen lainauskorvaukseen. Tämä oikeus pitää tunnustaa lain valmisteluaineistossa. Lainauskorvausten maksaminen Lainauskorvaukset on esityksen mukaan tarkoitus rahoittaa valtion tulo- ja menoarvioon otettavalla määrärahalla. Tällaiselle rahoitusmallille ei ole oikeudellista estettä, mutta varsinainen korvausvelvollinen on kuitenkin tekijänoikeuslain 2 :n nojalla teoksen yleisölle lainaamisesta vastaava käyttäjä, tässä tapauksessa kunkin kirjaston ylläpitäjä. Jos oikeudenomistaja ei ole tyytyväinen saamaansa, tai saamatta jääneeseen, korvaukseen, hän voi tekijänoikeuslain yleisten periaatteiden mukaisesti kohdistaa

6 6 vaatimuksensa teoksen yleisölle lainaajaan eli kirjaston toiminnasta vastaavaan kuntaan tai muuhun yhteisöön. Esityksen perustelujen mukaan yksittäisten tekijöiden lainauskorvausvaatimukset ohjataan korvauksia hoitaviin tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestöihin. Kun korvausvelvollinen viime kädessä on kunkin yksittäisen kirjaston ylläpitäjä eikä suinkaan korvausten maksamisessa käytettävä järjestövälikäsi, perustelumaininta ilman vastaavaa katetta lakitekstissä ei ole ymmärrettävä. Lakiehdotus ja sen perustelut ovat ristiriidassa. Kiinnitämme sivistysvaliokunnan huomiota tähän epäkohtaan ja toteamme, että lakiesitystä on tältä osin tarpeellista täydentää. Jos on tarkoitus, että yhteisvalvontajärjestöt vastaavat korvausten maksamisesta tekijöille ja että tekijät voivat kohdistaa vaatimuksensa järjestöihin, asia on kirjoitettava lakitekstiin. Tekijänoikeusjärjestöt Hallituksen esityksen mukaan korvausten tilittämisestä koti- ja ulkomaisille tekijöille huolehtivat tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestöt. Esityksessä ei lähemmin käsitellä niitä edellytyksiä, joita tilityksistä huolehtivalle järjestölle on syytä asettaa. Perusteluissa ei myöskään mainita yhtään järjestöä nimeltä, vaan puhutaan vain epämääräisesti yhteisvalvontajärjestöistä. Tekijänoikeuksia on perusteltua hallinnoida tekijänoikeusjärjestöjen välityksellä niin sanotuissa massakäyttötilanteissa, joissa oikeudenomistajakohtainen sopiminen ei käytännössä ole mahdollista. Teosten lainaaminen yleisistä kirjastoista on luonteeltaan massakäyttöä ja näin ollen korvausten tilittäminen tekijänoikeusjärjestön välityksellä on hyväksyttävää. Korvauksia tilittävälle järjestölle on asetettava samat vaatimukset kuin niin sanotuille sopimuslisenssijärjestöille. Lainauskorvauksissa on kysymys on julkisten varojen käytöstä ja julkisen vallankäytön lainalaisuusvaatimus edellyttää säätämistä lain tasolla. Tämän on todennut perustuslakivaliokunta käsitellessään vuoden 2005 tekijänoikeuslain muutosesitystä (PeVL 7/2005). Korvauksia tilittävälle järjestölle tulee mielestämme asettaa seuraavat edellytykset: Järjestöllä on oltava taloudellinen ja toiminnallinen valmius ja kyky hoitaa tilitysten maksamista. Järjestön on vuosittain annettava opetusministeriölle selvitys tilitysten maksamisesta. Järjestön tulee edustaa merkittävää osaa niistä eri alojen teosten koti- ja ulkomaisista oikeudenomistajista, joiden teoksia lainataan yleisölle yleisistä kirjastoista. Edustuksen on katettava sekä tekijät että kustantajat. Järjestön on toimittava täysin läpinäkyvästi ja kustannustehokkaasti.

7 7 Järjestön on kohdeltava eri oikeudenhaltijaryhmiä tasapuolisesti. Suomessa toimii tällä hetkellä käytännössä vain yksi tekijänoikeusjärjestö, jolla on mielestämme tarvittavat edellytykset huolehtia kirjoja ja lehtiä koskevien lainauskorvausten tilityksistä. Tämä järjestö on Kopiosto ry, joka edustaa laajalti erilaisten yleisistä kirjastoista lainattavien teosten tekijöitä ja kustantajia. Pelkkä tekijöiden edustus lainauskorvausten tilittämisestä huolehtivassa järjestössä ei ole riittävä, koska myös kustantajat ovat oikeutettuja korvaukseen. Tästä syystä esimerkiksi Sanasto ry, joka edustaa ainoastaan tekijöitä, ei voi olla lainauskorvauksia hallinnoiva järjestö. Esityksen valmistelu Hallituksen esitystä ei ole valmisteltu riittävän avoimesti eikä kaikkia osapuolia ole kuultu valmistelussa. Vaikka valmisteleva viranomainen olisi itse sitä mieltä, että direktiivi ei velvoita antamaan korvausoikeutta kustantajille, hallituksen esitys kuitenkin selvästi vaikuttaa kustantajien etuihin. Kustantajille olisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pitänyt antaa mahdollisuus tuoda esiin ja perustella oma näkemyksensä. Myöskään mm. Kopiosto ry:tä mahdollisena korvauksia tilittävänä järjestönä ei ole kuultu valmistelussa. Haluamme kiinnittää sivistysvaliokunnan huomiota esityksen suppeaan valmisteluun, mikä väistämättä näkyy esityksen sisällössä. Viestinnän Keskusliitto ry. Satu Kangas johtaja, lakiasiat Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö, joka edistää toimialan yleisiä toimintaedellytyksiä tavoitteenaan turvata monipuoliset joukkoviestintäpalvelut suomalaisille. Viestinnän Keskusliitto edustaa noin 800 yritystä, jotka työllistävät noin henkilöä. Edustettujen yritysten osuus joukkoviestintämarkkinoista on noin 80 %. Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Radioiden Liitto sekä Suomen Televisioiden Liitto. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Håkan Gabrielsson Satu Kangas Toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat puhelin puhelin GSM GSM