Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018 2019 laadintaohje"

Transkriptio

1 Talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman mukaisesti julkinen talous säilyy alijäämäisenä edelleen vuoden 2020 loppuun saakka. Kuntatalous on osa julkista taloutta. Kuntatalouden heikentyneeseen tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti verotulojen hidastunut kasvu, valtiontalouden tervehdyttämistoimenpiteet, kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisääminen, palveluiden kysynnän kasvu työttömyyden lisääntymisen myötä, muuttoliike sekä ikääntymiskustannusten asteittainen nousu. Vuoden 2015 tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien ja kuntayhtymien vuosikate oli vuonna 2015 yhteenlaskettuna 2,5 mrd. euroa, mikä kattoi poistoista 98 prosenttia. Vuosikate kuitenkin heikkeni 400 milj. euroa vuoteen 2014 verrattuna. Vaikka vuosikate oli lähes poistojen tasolla, niin kuntien ja kuntayhtymien velkamäärä on jatkanut kasvuaan läpi luvun. Lainakanta oli vuoden 2015 lopussa noin 17 mrd. euroa. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kuntien velan kasvu on perustunut pääasiassa investointien rahoittamiseen. Kireä taloustilanne on merkinnyt monissa kunnissa myös kunnallisverojen korotuspäätöksiä. Yhteensä 98 kuntaa korotti tuloveroprosenttiaan vuodelle 2015, mikä on noin kolmannes kunnista. Sote- ja aluehallintouudistus Maan hallitus on sopinut linjaukset, jotka ohjaavat sote-järjestämisuudistuksen, sekä aluehallintouudistuksen lainvalmistelua. Lakiesitykset sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämislaista ja maakuntalaista tulevat kuntiin lausuntokierrokselle elokuun 2016 aikana. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ja aluehallinnon uudistuksella ei ole välittömiä vaikutuksia vuoden 2017 talousarvioon, mutta toiminnallisesti ja taloudellisesti uudistukseen valmistaudutaan. Sosiaali- ja terveys-palveluiden rahoitusmallin uudistaminen valtionrahoituksen pohjalle tulee vaikuttamaan olennaisella tavalla kunnan vero- ja valtionosuusjärjestelmään vuoden 2019 alusta lukien. Kuntakonserni Uusi kuntalaki (410/2015) korostaa konserninäkökulmaa sekä kunnan toiminnan ja talouden ohjausta kokonaisuutena. Kuntakonserni sisältää kunnan oman organisaation, mukaan lukien

2 kunnan liikelaitokset, sekä eri yhteisöt, joissa kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) tarkoittama määräysvalta. Kuntakonsernin tilipäätöstiedot kerätään nykyisin vain taseen osalta. Kuntien talous- ja toimintatilastouudistus toteutetaan vuonna Uudistuksen jälkeen kuntatalouden tilan seurannan kannalta olennaiset tuloslaskelma- ja rahoituslaskelmatiedot saadaan myös kuntakonserneista. Kuntalain mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Mikäli alijäämää ei ole säädetyssä määräajassa katettu, kunta voi joutua erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyyn. Myös kuntayhtymät kuuluvat jatkossa alijäämän kattamisvelvollisuuden piiriin. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt eivät kuulu alijäämän kattamisvelvollisuuden piiriin, mutta vuodesta 2017 lähtien erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien arviointimenettely perustuu kunnan taseeseen kertyneen alijäämän lisäksi myös kuntakonsernia koskeviin tietoihin. Arviointimenettely voidaan käynnistää kuntakonsernin taseeseen kertyneen alijäämän perusteella tai muiden rahoituksen riittävyyttä ja vakavaraisuutta kuvaavien kunnan ja kuntakonsernin talouden tunnuslukujen perusteella. Riskienhallinta Talousarvion laadintaprosessin yhteydessä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti kaikkia organisaation toimintaan liittyvä riskejä. Talousarvion laadinnan yhteydessä talousarvioissa esitettyihin taloudellisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiin liittyvät riskit on tunnistettava, analysoitava, sekä arvioitava niiden merkitys suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja organisaatioon. Tavoitteiden kannalta merkittävimmät riskit esitetään talousarviossa toimiala-/yhtiö tasolla. Vuosikate Yhteenlaskettujen vuosikatteiden pitää ylittää suunnitelmakaudella suunnitelman mukaiset poistot ollakseen tasapainossa. Tasapainoisen talouden turvaamiseksi vuosikatteen tason tulee olla koko kunta huomioiden noin euroa vuosittain.

3 Lainat Kärsämäen kunnan lainamäärä oli vuoden 2015 lopussa 12,9 milj. euroa, e/asukas, konsernin lainamäärä oli 19,3 miljoonaa, e/asukas. Tavoitteena on pitkällä aikavälillä vähentää korollisten lainojen määrää. Verotulot Kunnan verotulojen kehitystä on arvioitu Kuntaliiton kesäkuussa 2016 päivittämän ennustekehikon avulla. Kärsämäen kunnan kunnallisveroprosentti on tällä hetkellä 21,50 %. Kunnallisveron tuoton arvioidaan pienenevän 2,3 % vuonna 2017 vuoden 2016 arvioon verrattuna. Kiinteistöverotuoton ja -prosenttien oletetaan pysyvän vuoden 2016 tasolla koko talousarviokauden. Valtionosuudet Kuntien valtionosuuksiin kohdistetut leikkaukset näkyvät edelleen vuoden 2017 taloussuunnittelussa. Vuodesta 2012 toteutetut valtionosuusleikkaukset alentavat valtionosuuksien vuositasoa 1,7 mrd. euroa vuonna Vuoden 2016 kehysriihessä sovittu uusi juustohöylä -lisäleikkaus alentaa valtionosuuksia 75 milj. euro/ vuosi. Kuntaliiton ennakkolaskelmassa kuntien valtionosuusrahoituksesta vuonna 2017 ( ) Kärsämäen kunnan valtionosuuksien yhteismääräksi on arvioitu n. 11,3 milj. euroa. Valtionosuuslaskelmat tarkentuvat talousarvion laadinnan aikana. Maksut ja taksat Kunnan perimiin maksuihin ja taksoihin edellytetään tehtäväksi vähintään kustannustason muutosta vastaavat korotukset tulotavoitteiden saavuttamiseksi lakien ja asetusten edellyttämissä puitteissa. Toimialoja kehotetaan kiinnittämään huomiota kustannuslaskentaan erityisesti niissä erissä, joiden hinnoittelua ei määritellä lainsäädännössä.

4 Toiminnalliset tavoitteet Talousarvion 2017 toiminnalliset tavoitteet johdetaan kunta-, elinkeino- ja markkinointistrategiasta. Tavoitteiden laadinnassa korostetaan erityisesti mitattavuutta. Tavoitteista laaditaan erilliset taulukot. Talousarvion laadinnassa on huomioitava, että valtuuston käsittelyssä olevien tavoitteiden tulee olla helposti seurattavia. Toimintamenot Hallintokunnat arvioivat ostot itse, Valtiovarainministeriö arvioi inflaation olevan vuonna 2017 noin 1,3 %. Kunnan oman toiminnan kasvun pitäisi olla sote-palvelusopimuksen hinnankorotusta lukuun ottamatta talousarviovuonna 2017 ja suunnitelmavuosina ,0 %, joka käytännössä tarkoittaa kustannusten leikkausta. Käyttötalouden menoesitykset on käytävä tiukasti läpi. Hallintokunnilta edellytetään huolellista paneutumista myös vuosien taloussuunnitelman valmisteluun, jotta talouden vakauttamiselle saadaan realistiset pohjaluvut. Oleellista on huomioida menoissa ja tuloissa sellaiset toiminnalliset muutokset, jotka perustuvat tuleviin lainsäädännöllisiin velvoitteisiin tai tiedossa oleviin volyymin muutoksiin. Palkat ja palkkiot Kilpailukykysopimuksen mukaisten kunta-alan virka- ja työehtosopimusten piirissä ovat kaikki kunta- ja kunta-yhtymien palkansaajaa. Sopimuskausi on Kilpailukykysopimus vaikuttaa vuoden 2017 talousarvioihin. Talousarviovalmistelussa on otettava huomioon: Palkkoja ei koroteta sopimuskaudella. Lomarahoja leikataan 30 % eli ajanjaksolla maksetaan vuoden 2016 lomarahaprosentteihin verrattuna pienempää lomarahaa. Työnantajan sosiaalivakuutusmaksut alenevat: o KuEL/JuEL-palkkaperusteinen maksu laskee 0,20 %-yksikköä. o Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu alenee. Vuoden 2017 tarkemmista maksuista neuvotellaan elokuussa o Työnantajan sosiaaliturvamaksu (sairausvakuutusmaksu) alenee 0,94 %-yksikköä. STM vahvistaa ensi vuoden sotu-maksut loppuvuodesta. Nämä edellä mainitut muutokset vähentävät työvoimakustannuksia.

5 Kilpailukykysopimuksessa todetaan, että sosiaaliturvamaksun alennus rahoitetaan julkisen sektorin työnantajille aiheutuvilla säästöillä, jotka syntyvät työaikaan ja julkisen sektorin lomarahoihin liittyvillä toimilla sekä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen rahoitusvastuumuutoksilla. Kuntatalous ei siten välittömästi vahvistu nyt sovituilla toimenpiteillä tai työ- ja virkaehtosopimusmuutoksilla, koska valtio tulee leikkaamaan kuntien rahoitusta arvioiduilla säästövaikutuksilla. Investoinnit Huom! Palkkojen sivukuluja ei saa tallentaa Intime-taloussuunnitteluun, ohjelma laskee sivukulut automaattisesti. Lähtökohtaisesti vuoden 2017 talousarvon investoinneissa toteutetaan aiemmin päätetyt investoinnit, investointi -raamia tarkennetaan syyskuun aikana. Aikataulu Vuoden 2017 veroprosentit on tarkoitus vahvistaa valtuustossa. Lautakuntien tulee antaa esityksensä vuoden 2017 TA:n ja vuosien TS:n osalta mennessä. Esa Jussila kunnanjohtaja Tuukka Kuisma kunnansihteeri

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus ja kunnat. 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto

Kilpailukykysopimus ja kunnat. 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Kilpailukykysopimus ja kunnat 7.6.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Kilpailukykysopimuksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä, talouskasvua ja sopeuttaa julkista taloutta Hallituksen

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut. 24.5.2016 Heikki Miettinen

Kuntatalouden tunnusluvut. 24.5.2016 Heikki Miettinen Kuntatalouden tunnusluvut 24.5.2016 Heikki Miettinen Kymenlaakso Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Iitti Kouvola Etelä- Kymenlaakso Pohjois- Kymenlaakso Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät

Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimuksen vaikutukset kuntatalouteen Kilpailukykysopimuksen kokonaisvaikutus kuntataloutta vahvistava Hillitsee kuntatalouden menojen kasvua Työnantajamaksualennukset

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntien tilinpäätökset 2017 Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat 2019-2020 Tiedotustilaisuus 13.2.2019 Kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu @IlariSoosalu 13.2.2019 Kuntien ja kuntayhtymien

Lisätiedot

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia 00.09.2015 / Jukka Laiho 01 Katsaus talouden tilanteeseen ja suunnitteluraamin päivitys Taloustilanteen kehitys huolestuttaa Euroopan

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö

Kuntatalouden näkymät. Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.2012 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntatalouden näkymät Kokkola / Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 25.4.212 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 25 211 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Lisätietoa kuntien taloudesta

Lisätietoa kuntien taloudesta Lisätietoa kuntien taloudesta 1 Tilikauden tulos 2018, euroa/asukas Suurimmat arvot (Manner-Suomi): 1. Viitasaari (1 783 / as.) 2. Taivassalo (827 / as.) 3. Luhanka (676 / as.) 4. Pyhäranta (664 / as.)

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Ilari Soosalu, Johtaja, kuntatalous Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätös Hallituksen talousarvioehdotus/ PPB 2015, RaPo:n

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Liite 1. Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Valtiovarainvaliokunta 5.6.2018 Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Suomen Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 5,0 4,5

Lisätiedot

Talouden tilanne kesäkuu Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa

Talouden tilanne kesäkuu Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa Talouden tilanne kesäkuu 2013 Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa Lähtökohta verot+valt.osuudet vs nettomenot 36000 34000 32000 30000 28000 26000 24000 22000 20000 34457 33085

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017

Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017 1.6.2018 Muistio Manner-Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2017 1.6.2018 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 17.6.2016 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2015 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,4 % (-18) -0,6 % (-60) -0,9 % (-13)

Lisätiedot

Suurten kaupunkien talousarviot 2008

Suurten kaupunkien talousarviot 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuskatauksia 2007 11 HEIKKI HELIN Suurten kaupunkien talousarviot 2008 Verkossa ISSN 1796-7236 ISBN 978-952-223-039-3 Painettu ISSN 1455-7266 LISÄTIETOJA Heikki Helin

Lisätiedot

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Maakuntien puheenjohtajien ja maakuntajohtajien yhteiskokous 11.4.2012 Kehysratkaisu ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Hallituksen sopeutustoimet 22.3.2012 Veronkorotuksia toteutetaan 1,5

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä

Lisätiedot

Yksikkötyökustannuksia alentavien toimenpiteiden arvioiden tausta

Yksikkötyökustannuksia alentavien toimenpiteiden arvioiden tausta Luonnos 28.9.2015 kello 17:09 1(7) Yksikkötyökustannuksia alentavien toimenpiteiden iden tausta Tässä muistiossa avataan hallituksen 8.9.2015 kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi esittämien toimien vaikutusita

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 3.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami

Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami Yleistä Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta, joista talousarvio on ensimmäinen. Suunnitelmassa ei vielä ole huomioitu

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 27.4.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Maakunnan talous ja rahoitus

Maakunnan talous ja rahoitus Maakunnan talous ja rahoitus Maakuntatilaisuus Kajaani 24.4.2018 Mikko Mehtonen, kehityspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2018 Kuntatalous vahvistui 2017 edelleen,

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta Taloustorstai 14.12.2017 Sanna Lehtonen Taloustorstai 14.12.2017 klo 14:00 Ajankohtaista kuntataloudesta / Sanna Lehtonen klo 14:10 Sote-muutosrajoitin / Sanna Lehtonen klo

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Havaintoja Kankaanpään kaupungin taloudesta

Havaintoja Kankaanpään kaupungin taloudesta Havaintoja Kankaanpään kaupungin taloudesta Pentti Meklin Emeritusprofessori Helsinki 4.10.2018 Kolme teemaa 1. Kuntakonserni - kunta 2. Kunnan ja kuntakonsernin talouden tasapaino kirjanpidollinen ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Askola Copyright Perlacon Oy 1

Askola Copyright Perlacon Oy 1 Askola Askolan tase on loppuraportissa esitellyillä mittareilla arvioituna joukon heikoin. Nettolainakanta on suurin ja taseeseen on kertynyt alijäämää. Myös käyttöomaisuuden määrä on pienin. Toisaalta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 319 11.10.2016 Kaupunginhallitus 377 29.11.2016 Valtuusto 60 15.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1026/02.05/2016 KH 11.10.2016 319 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013

TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013 TA ehdotus 2014 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 28.10.2013 Yleinen taloudellinen tilanne Muuttuja (%-muutos) Tuotanto (määrä) Palkkasumma Ansiotaso Työlliset (määrä) Inflaatio (%-yksikköä) Työttömyysaste

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 6.6.2018 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2017, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-165) -0,2 % (-5) -0,7 %

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

3 (3) Kuntatalouden näkymät

3 (3) Kuntatalouden näkymät 3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä OULAISTEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston 14.12.2016 58 hyväksymä SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla - rahoituslaskelma - käyttötalous vastuualueittain (määrärahataso)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Kuntatalouden sopeutusohjelma Tiedotustilaisuus

Kuntatalouden sopeutusohjelma Tiedotustilaisuus Kuntatalouden sopeutusohjelma 2014-2017 Tiedotustilaisuus 8.2.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Suomen Kuntaliitto Kansantalouden kehitys eri vaihtoehdoissa (Muuttujien keskimääräinen vuotuinen

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot