Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet"

Transkriptio

1 Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet LAATUOSION ELEMENTTI Palvelutarjonta LAATU PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-8/2014 TOTEUMA 1-12/2014 Tampere on Suomen vetovoimaisin ja kansainvälisesti tunnettu matkailukaupunki ja alue Matkailijoiden houkuttelu: seudun matkailutarjonnan markkinointi ja viestintä Matkailupalveluilla tuetaan seudun elämystalouden vahvistumista. Seudun matkailutulo on kasvanut. Raportoidaan matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen yhteydessä. Viimeisimmän, keväällä 2014 tehdyn Tampereen seutukunnan matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen (mukana 10 kuntaa) mukaan matkailun kokonaistulovaikutus oli vuonna miljoonaa euroa vuodessa, ja suurimmat hyötyjät olivat vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemuspalvelut sekä virkistys- ja muut palvelut. Henkilöverotuloina matkailu toi seudulle 19,6 miljoonaa euroa (vähennetty kaikki kuntien matkailumenot), ja henkilötyövuosia kertyi Viimeisimpään selvitykseen pääsee tutustumaan täällä: hankkeet/matkailutulo.html. Majoitus- ja ravitsemisalan liikevaihto kasvoi 2,4 % vuonna Vuonna 2014 ensimmäisellä neljänneksellä kasvua oli 0,6 %. Palkkasumma kasvoi nopeammin kuin liikevaihto. Vuoden 2013 aikana palkkasumma nousi 4 % vuoteen 2012 verrattuna. Kasvutahti hidastui hieman vuoden lopussa ja vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä kasvua oli enää 1,3 %. Liikevaihto 2013 arvio 593 M Liikevaihdon muutos 2,4 % Toimipaikkoja QI/ (Lähde: Pirkanmaantalous.fi, Majoitus- ja ravitsemistoiminta TOL I 55 56). Viimeisimmän, keväällä 2014 tehdyn Tampereen seutukunnan matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen (mukana 10 kuntaa) mukaan matkailun kokonaistulovaikutus oli vuonna miljoonaa euroa vuodessa, ja suurimmat hyötyjät olivat vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemuspalvelut sekä virkistys- ja muut palvelut. Henkilöverotuloina matkailu toi seudulle 19,6 miljoonaa euroa (vähennetty kaikki kuntien matkailumenot), ja henkilötyövuosia kertyi Viimeisimpään selvitykseen pääsee tutustumaan täällä: 1

2 s/hankkeet/matkailutulo.html. Kansainvälisten matkailijoiden motiiveja tutkittiin kesän ajan kyselytutkimuksella. Vastauksia heinä-elokuun aikana toteutettuun tutkimukseen saatiin 277 kappaletta. Matkailijoilta kysyttiin mm. mistä he etsivät tietoa Tampereesta matkailukohteena ja mikä sai heidät valitsemaan Tampereen matkakohteekseen. Tulosten perusteella 56 % oli etsinyt Tampereesta tietoa internetistä, joko erilaisilta matkailusivustoilta tai applikaatioista (esim. TripAdvisor) ja reilut 25 %:lle Tamperetta oli suositellut sukulainen tai ystävä. Matkailukohteena Tampere sai arvosanaksi 8. Erityisen tyytyväisiä olivat kulttuurista kiinnostuneet matkailijat. Kesällä tehtyä kyselyä on syvennetty syksyn aikana. Matkailijoilta kysytään tarkemmin, miksi he päätyivät juuri Tampereeseen. Tämän myötä matkailun kehittämistä osataan suunnata oikeisiin kohteisiin. Matkailuneuvonta on toiminut Hämeenkadulla heinäkuun alusta lähtien yhteistyössä kulttuuritoimijoiden lipunmyynnin kanssa. Neuvonnalla on edelleen viisi tähteä, ja uusia tiedotustapoja edustaa mm. näyteikkunalla oleva näyttö, johon saadaan syötettyä ajankohtaista matkailutietoa. Matkailuneuvonta toimii monikanavaisesti, ja mm. some -sisältöihin on panostettu kovasti. Visittampere.fi -matkailuportaalia ollaan parhaillaan uudistamassa entistä asiakasja tapahtumalähtöisemmäksi. Matkailuneuvonnalla oli tammi-marraskuussa asiakaskontaktia. Luvussa on hieman laskua vuoden 2013 vastaavaan määrään verrattuna, joka oli reilut Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että uuteen neuvontaan tulee vähemmän Markkinoinnin ja viestinnän tueksi selvitetään matkailevien kvasiakkaiden motiiveja ja tarpeita. Luodaan metodi järjestelmälliseen tiedonkeruuseen. Metodin tilanne. Kansainvälisten matkailijoiden motiiveja tutkittiin kesän ajan kyselytutkimuksella. Vastauksia heinäelokuun aikana toteutettuun tutkimukseen saatiin 277 kappaletta. Matkailijoilta kysyttiin mm. mistä he etsivät tietoa Tampereesta matkailukohteena ja mikä sai heidät valitsemaan Tampereen matkakohteekseen. Tulosten perusteella 56 % oli etsinyt Tampereesta tietoa internetistä, joko erilaisilta matkailusivustoilta tai applikaatioista (esim. TripAdvisor) ja reilut 25 %:lle Tamperetta oli suositellut sukulainen tai ystävä. Matkailukohteena Tampere sai arvosanaksi 8. Erityisen tyytyväisiä olivat kulttuurista kiinnostuneet matkailijat. Matkailuneuvonta ja tiedotus: monikanavainen neuvonta Matkailuneuvonnan asiakkaat saavat tasokasta neuvontapalvelua Tähtiluokitus ja palvelujen saatavuuden kehittyminen. Henkilökohtaisesti palveltujen asiakkaiden määrä. Matkailuneuvonta muutti heinäkuun alussa Hämeenkadulle, Tampereen Teatterin taloon. Matkailuneuvonta ja kulttuurimyymälä Aplodista saa paitsi matkailuneuvontaa, myös lippuja Tampereen Teatterin, Työväenteatterin ja Tamperetalon esityksiin sekä muihin kulttuuritapahtumiin. Uusi sijainti tuo matkailuneuvonnan entistä paremmin myös tamperelaisten tietoon ja ulottuville. Neuvonnalla on edelleen viisi tähteä, ja asiakkaita palvellaan monikanavaisesti, uudistuneessa matkailuneuvonnassa asiakkaat saavat laajempaa ja keskitetympää palvelua. Asiakaskontakteja tammi-elokuussa 2014 oli Luvussa on laskua vuoden 2013 vastaavaan arvoon verrattuna, joka oli reilut Matkailuneuvonnan muutto kesken sesongin on saattanut jonkin 2

3 verran vaikuttaa henkilökohtaisesti palveltujen asiakkaiden määrään, mutta tilastojen mukaan eniten vähennystä on tapahtunut puhelimitse ja sähköpostilla palveltujen asiakkaiden määrissä. yleisneuvontaa etsiviä asiakkaita kuin Rautatieasemalla, jossa matkailuneuvonta sekoittui helposti VR:ään ja muihin aseman palveluihin. Uudessa neuvonnassa päästään keskittymään nimenomaan Tampereen matkailuneuvontaan. Myyntiyhtiö Visit Tampere Oy on myynyt n. 80 opastettua yleisökierrosta ja n. 370 tilausopastusta marraskuun loppuun mennessä. Myyntiyhtiö Visit Tampere Oy oli myynyt n. 80 opastettua yleisökierrosta ja reilut 300 tilausopastusta elokuun loppuun mennessä. Tätä kuvaa parhaiten välitön matkailutulo, koska se kuvaa matkailumyynnin osuutta matkailusta hyötyä saavien yritysten liikevaihdosta. Ks. tarkemmat tiedot: hankkeet/matkailutulo.html. Matkailun kehittäminen: yritysten palvelutarjonta ja tuotepaketointi Pirkanmaan elämystalouden liikevaihdon kasvu on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin koko maan keskimääräinen kasvu. Matkailuyhtiön toiminta on käynnistynyt ja yhtiö on tunnettu maakunnassa. Elämystalouden liikevaihdon kasvu. Raportoidaan kerran vuodessa. Tätä kuvaa parhaiten välitön matkailutulo, koska se kuvaa matkailumyynnin osuutta matkailusta hyötyä saavien yritysten liikevaihdosta. Ks. tarkemmat tiedot: s/hankkeet/matkailutulo.html. Myynti- ja opasvarausjärjestelmän tilanne. Liikevaihdon kehitys Tehtyjen tarjousten määrä Myyntiyhtiö Visit Tampere Oy:n myyntijärjestelmä on ollut toiminnassa keväästä lähtien, ja opasvarausjärjestelmä saadaan pian käyttöön. Myyntitoiminta käynnistyi Liikevaihto helmi-kesäkuun aikana oli Pakettitarjouksia on tehty n. 50 ja niiden lisäksi bussiopasvarauksia on n. 20 kpl tähän mennessä. Myyntijärjestelmä on ollut normaalisti käytössä, ja uusi opasvarausjärjestelmä on otettu juuri käyttöön. Liikevaihto helmi-lokakuun aikana oli Pakettitarjouksia on tehty helmikuusta lähtien noin 60 ja bussi-opasvarauksia n. 30. Tampere on Suomen paras paikka yritysten synnylle, kasvulle ja kansainvälistymiselle Yritysten kasvua ja innovatiivisuutta tukevan toimintaympäristön kehittäminen ja siitä viestiminen Monikanavainen viestintä Osaamisportaalia on kehitetty kokonaisuutena Sähköisten kanavien vaikuttavuus ja kävijämäärien kehitys WWW. TREDEA. FI = (N/A) WWW. TAMPEREALLBRIGHT.FI= (N/A) WWW. VISITTAMPERE.FI= (+1 %) WWW. VISITTAMPERE.RU=5.362 (-50 %) Sivustokävijät (muutos 2013): (N/A) (N/A) (+2 %) 3

4 Tampere dirtycarsmillioncows -blogin lukijoita on , joista 50 % ulkomaalaisia. Venäjänkielisellä Tampere -blogilla lukijaa/kk. Tampereen kaupunkiseudun vetovoimaan liittyvät tekemiset ja uutiset löytyvät nyt osoitteesta Uusimmat uutiset löytyvät Tredean Facebook (seuraajat=4.384) ja Twitter (seuraajat=3.620) kanavista. Lisäksi tilejä Pinterest, Instagram, LinkedIn ja venäläinen V-kontakte. Tampereallbrightmagazine.fi puolestaan kertoo seutumme kiinnostavimmista henkilöistä ja ilmiöistä englanniksi ja niiden tarkoituksena on kasvattaa seutumme kansainvälistä vetovoimaa. Visit (matkailu) ja Live (osaajien houkuttelu) sivustouudistus on käynnistynyt ja järjestelmätoimittaja kilpailutettu. Matkailuportaalissa oli toukokuussa 2014 yli käyntiä, kesäkuussa yli käyntiä ja heinäkuussa reilut käyntiä. Vuoden 2013 vastaavat luvut olivat , ja käyntiä, joten määrät ovat kasvaneet jälleen selvästi alkuvuoden tavoin. Matkailuneuvonnalla oli heinäkuun lopussa Facebookissa ja Twitterissä seuraajaa. Chatin kautta on palveltu 173 asiakasta tammi-heinäkuussa (-54 %) Blogilukijat: Tampere dirtycarsmillioncows blogin lukijoita , joista 40 % ulkomaalaisia. Venäjänkielisellä Tampere -blogilla lukijaa/kk. Facebook -tykkääjät: Tampere AllBright (englanti) Visit Tampere (suomi) 966 perustettu lokakuussa Tredea (suomi) 392. Twitter-seuraajat: Tampere AllBright (englanti) Visit Tampere (suomi) Tredea (suomi) 714. Lisäksi tilejä: Pinterest, Instagram, LinkedIn, YouTube ja venäläinen V-kontakte sekä kaksi sosiaalista julkaisua tampereallbrightmagazine.fi (eng) ja tampereenseudunvetovoima.fi (suomi). Laaja sivustouudistus Visit (matkailu) ja Live (osaajien houkuttelu) palveluiden osalta valmistuu v alussa. Matkailuportaalissa (www.visittampere.fi) oli käyntejä 2014, elokuussa (2013=33 394), syyskuussa , (2013=23 980), lokakuussa (2013=26 767), 4

5 Seudullisen elinkeinopolitiikan toimenpiteillä on vaikutettu yritysten perustamiseen, kasvuun, sijoittumiseen sekä investointien määrään Yritysten t&kinvestointien määrä vuositasolla Alkavien yritysten ja kasvuyritysten määrät kaupunkiseudulla Investointien määrät raportoidaan kerran vuodessa. Investoinnit kerätään yhdessä kuntien elinkeinotoimijoiden kanssa vuoden lopussa. Alkavien ja kasvuyritysten määrät raportoidaan kerran vuodessa marraskuussa (2013=25 675). Tampere Tourist Informationilla oli Facebookissa seuraajaa lokakuun lopussa, jolloin sivu lakkasi olemasta aktiivinen. Uudella Visit Tampereen Facebook -sivulla oli marraskuun lopussa 909 seuraajaa. Twitterissä Visit Tampereella oli marraskuun lopussa seuraajaa (sivu muuttui suomenkieliseksi lokakuun lopussa). Chatin kautta on palveltu 190 asiakasta lokakuun loppuun mennessä. Pirkanmaa on ensimmäisellä sijalla yritysten suhteellisessa osuudessa t&k menoista, sekä toisena t&k rahoituksen käytössä tutkimustyössä suhteutettuna työllisten määrään. Myös maakunnan suhteellinen osuus t&k menoista oli valtakunnallisesti merkittävällä tasolla 15 %:ssa. Pirkanmaalle myönnetyn rahoituksen määrä on pysynyt alkuvuodesta lähes ennallaan verrattuna vuoden 2013 vastaaviin lukuihin. Merkittävimmät rahoittajat ovat Finnvera ja Tekes. Rahoituspäätöksistä 80 % myönnetään paikallisesti toimiville yrityksille sekä kotimarkkinoilla toimiville yrityksille. Kokonaissumma rahoituspäätösten osalta oli lähes ennallaan. Kasvuyritysten määrä on säilynyt taantumasta huomatta hyvällä tasolla ja todennäköisesti vuosi 2015 tuottaa enemmän kasvuyrityksiä kuin vuosi Lähde: TEM, toimialaraportit: Alueelliset kehitysnäkymät 2/2014 Uusien yritysten kokonaismäärä oli Asiakastiedon rekistereissä ytj -merkinnän mukaan yhteensä 1968 (tieto asti), joista Ensimetrin kautta oli perustettu 669 (34 %). Alkavien yritysten Keskitetyn alka- Neuvonta Alkavien yritysten neuvontapalvelumalli on käyn- Palvelumalli on toiminut koko vuoden

6 neuvonta, yritysten tukipalvelut ja niistä viestiminen vien yritysten neuvontapalveluiden toiminnan käynnistäminen käynnissä ja malli toimii nissä koko kaupunkiseudun alueella. Uusyritysneuvontaa antaa noin 5,5 henkilöä ja osuuskunta -neuvontaa antaa yksi henkilö. Uusyritysneuvontaa Ensimetrissä antaa noin 5,5 henkilöä ja osuuskunta -neuvontaa antaa yksi henkilö. Kolme neuvojaa on tehnyt työtä Tredean kautta palkattuna. Uusyritysneuvonnassa on käyty läpi 2000 yritysideaa ja niistä on syntynyt 700 uutta yritystä Neuvonnan ja uusien yritysten määrä 1. Uusyritysneuvonnassa uusien asiakkaiden määrä (Naiset 611) 2. Perustettujen yritysten määrä on 496 (naiset=240) Tampere 304, Ylöjärvi 50, Kangasala 42, Lempäälä 25, Nokia 29, Pirkkala 24, Vesilahti 3 ja Orivesi Tunnistettuja kasvupotentiaali-ideoita oli 22 (naiset=2) 4. Viestinvaihto -palvelussa: jatkajia 49, luopujia 16 ja toteutuneita vaihtoja Uusyritysneuvonnassa uusien asiakkaiden määrä 1725 (Naiset 838) 2. Perustettujen yritysten määrä on 669 (N=340) Tampere 430, Ylöjärvi 56, Kangasala 46, Lempäälä 36, Nokia 44, Pirkkala 31, Vesilahti 6 ja Orivesi Tunnistettuja kasvupotentiaali-ideoita oli yhteensä 26 (N=2) 5. Yrityskummi -palvelussa aloittaneita uusia yrityksiä on noin 20 kpl 4. Viestinvaihto -palvelussa: 68 jatkajaa, 19 luopujaa ja 15 toteutunutta yrityskauppaa 5. Yrityskummi -palvelussa toiminnassa on ollut mukana yhteensä 191 (Tre 134, Ylöjärvi 15, Kangasala 14, Lempäälä 10, Nokia 9, Pirkkala 5, Orivesi 4) yritystä vuoden 2014 aikana, joista klinikoihin on osallistunut 84 yritystä (Tre 61, Ylöjärvi 5, Kangasala 7, Lempäälä 4, Nokia 5, Pirkkala 2). 250 uutta osuustoimintaasiakasta on neuvottu ja 10 uutta osuuskuntaa on perustettu Neuvottujen uusien asiakkaiden ja perustettujen osuuskuntien määrä Osuuskuntaneuvonnassa asiakkaiden määrä oli 266 (naiset=166) Tampere 180, Ylöjärvi 7, Kangasala 8, Lempäälä 6, Nokia 18, Pirkkala 15, Vesilahti 1 ja Orivesi 0. Muut 31 (perustamista miettivät ryhmät, joissa jäseniä muualta kuin kaupunkiseudulta). 2. Perustettujen osuuskuntien määrä on 13 (nai- 1. Osuuskuntaneuvonnassa asiakkaiden määrä oli vuonna 2014 yhteensä 427 (N=258) Tampere 311, Ylöjärvi 10, Kangasala 11, Lempäälä 9, Nokia 22, Pirkkala 20, Vesilahti 2 ja Orivesi 0. Muut 42 (perustamista miettivät ryhmät, joissa jäseniä muualta kuin kaupunkiseudulta). 6

7 set=2) Tampere 12 ja Nokia 1, uusien työpaikkojen määrä on Perustettujen osuuskuntien määrä on 21 Tampere 19, Nokia 2 Kohdennetut investointien houkuttelutoimenpiteet sekä markkinointi ja viestintä Kaupunkiseudulle kohdistuneet investoinnit pystytään tunnistamaan ja syntyy trendi ja historiadataa, jota voidaan käyttää toimenpiteiden kohdistamiseen. Kaupunkiseudulle tulleet investoinnit selvitetään (yhteistyössä kuntien elinkeinojohtajien kanssa) ja raportoidaan vuositasolla. Investointien määrät raportoidaan kerran vuodessa Muutamien yritysten mittavat hankkeet tuovat Tampereen lähikuntiin positiivisia signaaleja. Näitä ovat Insta (lisärakennus), NTT Docomo (tuotekehitysyksikkö), Valio (uusi meijerin tuotantolinja), ATA Gears Oy (uusi tuotantolinja), Stockmann (lisärakennus), Lielahti keskus (lisää toimi- ja liiketiloja), Varma (konekaupan keskittymä Pirkkalaan), Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (lisätilan rakentaminen), SOKO- TEL (tornihotelli) ja lisäksi useita muita kaupan alan ja palvelualan uudisrakennuksia sekä saneerauskohteita. Ikean viereen rakennetaan suuri erikoistavarakauppakeskus Ikano sekä suurehko rautakuppa. ICT yritykset ovat olleet edelleen aktiivisia investointien suhteen, tosin niiden mittakaava ei ole suuri. Myös Tampereen kaupungin mittavat liikennehankkeet edistyvät. Nokialle suunnitellaan biovoimalaitosta, jonka työllistävä vaikutus on huomattava. Toimintatapa kuntien kanssa investointien seuraamiseksi vuositasolla on sovittu ja on käytössä. Investointien seurannassa on malli. Kaupunkiseudun elinkeinojohtajista koostuvan ulkoisen johtoryhmän vuosikellossa seuranta tehdään kolmannella vuosikolmanneksella. Sähköinen investointien seurantamalli on otettu käyttöön. Seutumarkkinoinnin apu kaupungille ja yksittäisille yrityksille Kaupunkiseudun ulkopuolella toimiviin kotimaisiin/ulkomaisiin yrityksiin on kohdistettu Markkinointitoimenpiteiden laajuus (medioiden kohdeyleisö) Ilmoitukset ja lukijamäärät: Helsingin Sanomat Intohimo-teemalehti , MTV3 kesäkampanja 3 milj. Lehdistövierailuja 11 kpl, joista 6 Venäjä, 2 Saksa, 2 Iso-Britannia ja 1 Italia. Russian Business Channel ohjelma, jolla 21 Mediamarkkinoinnin lukijamäärät: Helsingin Sanomat Intohimo-teemalehti , MTV3 kesäkampanja 3 milj., Tontit ja toimitilat lehti: 2 ilmoitusta, 1 sivu, lukijaa 7

8 markkinointia. milj. katsojaa RyanAir-markkinointiyhteistyö 3,8 milj selaajaa. Mediatiedotteet 32 kpl Oma artikkelituotanto 28 kpl Uutiskirjeet sidosryhmille 2 kpl (ajankohtaiset artikkelit Tampereen-seudunvetovoimadigilehdessä) Lehdistövierailuja 13 kpl, joista 6 Venäjä, 2 Saksa, 4 Iso-Britannia ja 1 Italia. Russian Business Channel ohjelma: 21 milj. katsojaa FDI Magazine: 2 numeroa, 4 sivua, lukijaa RyanAir -markkinointiyhteistyö 3,8 milj. selaajaa. Mediatiedotteet 96 kpl Oma artikkelituotanto 179 suomen- ja 40 englanninkielistä Uutiskirjeet sidosryhmille 4 kpl (ajankohtaiset artikkelit Tampereen-seudunvetovoima- digilehdessä), valtakunnallisessa kohderyhmässä sähköpostiosoitetta Messuosastot: Kotimaan matkailumessut, Alihankinta ja valtakunnalliset yrittäjäpäivät. Sijoittumispalvelut yrityksille Kaupunkiseudun ulkopuolella toimiviin kotimaisiin/ulkomaisiin yrityksiin on kohdistettu houkuttelutoimia (myyntiä). Kiinnostus selvitetty vähintään 100 yrityksen osalta. Tredean investointien houkuttelutoimissa on tunnistettu 472 yritystä houkuttelutoimien kohdeyrityksiksi. Näistä on kontaktoitu 262 yritystä, joista edelleen 134 yritykselle on vireillä yrityskohtainen tarjoama. Yrityksistä, joihin on kohdistettu houkuttelutoimia, on Tampereen kaupunkiseudulle sijoittunut 15 yritystä. Tavoitteena on pitää kaupunkiseudulla jo olevat yritykset seudulla (11 sijoittumista), sekä saada uusia sijoittumisia kv. yrityksistä ja muualta Suomesta (4 sijoittumista). Tredean investointien houkuttelutoimissa on tunnistettu 1234 yritystä houkuttelutoimien kohdeyrityksiksi vuoden 2014 aikana. Näistä on kontaktoitu 864 yritystä, joista edelleen 255 yritykselle on vireillä yrityskohtainen tarjoama. Yrityksistä, joihin on kohdistettu houkuttelutoimia, on Tampereen kaupunkiseudulle sijoittunut 27 yritystä. Tavoitteena on pitää kaupunkiseudulla jo olevat yritykset seudulla (16 sijoittumista), sekä saada uusia sijoittumisia kv. yrityksistä (2 sijoittumista) ja muualta Suomesta (4 sijoittumista). Yrityskontakteja on välitetty ja tarjottu kuntiin, tai yritykselle on selvitetty yrityksen kiinnostuk- Yrityskontakteja on välitetty ja tarjottu kuntiin, tai yritykselle on selvitetty yrityksen kiinnostuksen perusteella sijoittumismahdollisuudet kun- 8

9 sen perusteella sijoittumismahdollisuudet kuntiin seuraavasti: Tampere (78), Ylöjärvi (12), Kangasala (13), Lempäälä (15), Nokia (15), Pirkkala (17), Vesilahti (5) ja Orivesi (8). Yritykset ovat sijoittuneet seuraavasti: Tampere (13 yritystä), Pirkkala (1 yritys) ja Nokia (1 yritys). Yritysten nimet ovat luottamuksellisia kunnes yritykset itse haluavat sijoittumisensa julkistaa. Kaupunkiseutu tarkemmin: Tunnistettu: 112, Kontaktoitu: 97, Vireillä: 64, Sijoittunut: 11 Muu Suomi tarkemmin: Tunnistettu: 92, Kontaktoitu: 74, Vireillä: 37, Sijoittunut: 4 Kansainvälinen tarkemmin: Tunnistettu: 268, Kontaktoitu: 91, Vireillä: 33, Sijoittunut: 0 Osana ulkomaisten yrityksien houkuttelua, Finnlanding kilpailun kautta on tunnistettu 179 venäläistä yritystä jotka ovat kiinnostuneet mahdollisuuksista sijoittua Suomeen. Näistä kontaktoitu 25 yritystä. Roadshow tapahtumaan kaupunkiseudulle saapuu 10 yritystä. tiin seuraavasti: Tampere (124), Ylöjärvi (22), Kangasala (19), Lempäälä (23), Nokia (22), Pirkkala (25), Vesilahti (7) ja Orivesi (11). Yritykset ovat sijoittuneet seuraavasti: Tampere (21 yritystä), Pirkkala (2 yritys), Nokia (1 yritys) ja Ylöjärvi (3). Yritysten nimet ovat luottamuksellisia kunnes yritykset itse haluavat sijoittumisensa julkistaa. Kaupunkiseutu tarkemmin: Tunnistettu: 205, Kontaktoitu: 173, Vireillä: 114, Sijoittunut: 16 Muu Suomi tarkemmin: Tunnistettu: 398, Kontaktoitu: 126, Vireillä: 63, Sijoittunut: 9 Kansainvälinen tarkemmin: Tunnistettu: 631, Kontaktoitu: 565, Vireillä: 78, Sijoittunut: 2 Osana ulkomaisten yrityksien houkuttelua, Finnlanding kilpailun kautta on tunnistettu 179 venäläistä yritystä jotka ovat kiinnostuneet mahdollisuuksista sijoittua Suomeen. Näistä kontaktoitu 25 yritystä. Roadshow tapahtumaan kaupunkiseudulle saapuu 10 yritystä. Valmistavan teollisuuden kehittymisen mahdollistava liiketoimintaympäristö on vahvistunut Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelman teemapakettien toteutus, vuorovaikutus, ohjelman koordinointi ja viestintä *) Tavoiteet riippuvat Ohjelma organisoitunut ja ensimmäisen vaiheen kärkihankkeet käynnistyneet kaikissa teemapaketeis- Vähintään 4 Tamperevetoista kärkihanketta käynnissä (*ehdollinen) INKA:n alueellinen valmistelu käynnistyi vuoden 2014 alusta ja Tampereen vetämään Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus teemaan on ehdolla useita kärkihankkeita. Älykäs kaupunki kokonaisuuteen valmisteilla olevia ja lähitulevaisuudessa Tampereella käynnistyviä yritys-, tutkimus- tai kaupunkivetoisia kärkihankkeita ovat INKA:n alueellinen valmistelu käynnistyi vuoden 2014 alusta ja Tampereen vetämään Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus teemaan on ehdolla useita kärkihankkeita. Älykäs kaupunki kokonaisuuteen valmisteilla olevia ja lähitulevaisuudessa Tampereella käynnistyviä yritys-, tutkimus- tai kaupunkive- 9

10 kansallisen INKAohjelman käynnistymisen aikataulusta sa. Avoin kuvadata, Sähköisen liikenteen hankinnat, Reaaliaikainen tilannekuva, Maksaminen liikenteessä, COMBI (palvelurakennusten energiatehokkuus) ja Älykkään kaupungin teolliset symbioosit. toisia kärkihankkeita ovat: avoin kuvadata, sähköisen liikenteen hankinnat, reaaliaikainen tilannekuva, maksaminen liikenteessä, COMBI (palvelurakennusten energiatehokkuus) älykkään kaupungin teolliset symbioosit. Uudistuva teollisuus kokonaisuuteen on jätetty Tekesiin neljä Tampere-vetoista kärkihanketta (Palvelua koneen datasta, Tampark, Vaativan valmistuksen verkostot sekä Lasista lisäarvoa) Ensimmäisten hanke-ehdotusten Tekeskäsittely tapahtuu loka-joulukuun aikana. Nopeita pilotteja on käynnissä valmisteltaviin kärkihankkeisiin liittyen. Niistä odotetaan syntyvän useita Tekes hankkeita. Pilotteja ovat: älykäs julkinen valaistus, some teollisuudessa, logistiikkaprosessien tehostus, mittausdatan prosessointi hyötykäyttöön, 3D tulostus Lisäksi on käynnissä/käynnistymässä pilotteja, jotka tukevat esim. älykästä liikennettä ja vanhustenhoitoa. Yritykset sitoutuneet toteutukseen (yrityslähtöiset hankkeet) Ulkopuolista hankerahoitusta vähintään 4 M (*ehdollinen) Jätettyjen yritysvetoisten Tekes-hakemusten kokonaisarvo on n. 4 m. Yritykset ovat sitoutuneet kyseisten hankkeiden omarahoitukseen Jätettyjen yritysvetoisten Tekes-hakemusten kokonaisarvo on n. 4 MEUR. Yritykset ovat sitoutuneet kyseisten hankkeiden omarahoitukseen. 10

11 Yhteiskokeilut käynnistyneet kansallisella tasolla sekä älykäs kaupunki osuuden kanssa Vähintään 2:ssa Horizon 2020 konsortiossa mukana kansallisella tasolla (*ehdollinen) Kansallisen tason hankekandidaatit: Älykäs julkinen valaistus, Teollinen palvelumuotoilu, Palvelua koneen datasta. Vahva sidos Älykäs kaupunki hankkeiden kanssa: Älykäs julkinen valaistus, Tampark, Imaging City. Horizon konsortioita ei vielä toistaiseksi ole tunnistettu. Kansallisen tason hankekandidaatit ovat Älykäs julkinen valaistus, Teollinen palvelumuotoilu, Palvelua koneen datasta. Vahva sidos Älykäs kaupunki hankkeiden kanssa: Älykäs julkinen valaistus, Tampark, Imaging City. Älykäs julkinen valaistus kytkeytynee Euroopan laajuiseen Humble Lamppost hankkeeseen, mikäli se käynnistyy. Horizon konsortioita ei vielä toistaiseksi ole tunnistettu. Osaavan työvoiman saatavuutta on turvattu Ulkomaisen työvoiman houkuttelu Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty Livetampere.fi verkkopalvelun päivitys 2 krt vuodessa, palvelussa 1200 kävijää/kk Työperusteisen maahanmuuton edistämistoimenpiteiden toteuttaminen Verkkopalvel un Google Analytics seuranta Toteutuneet lähtömaakoulutukset ja rekrytoinnit LIVETAMPERE.FI -sivuilla kävijää/kk; sivuston päivitys 1/2014. Yliopistojen kv. tutkijoille kysely (n=88) Tampereen vetovoimatekijöistä ja yritys-yhteistyöstä. Hoitoalan kv. rekrytointimahdollisuuksia markkinoitu työnantajille, ei rekrytointiyhteistyötä. Bright place, bright people: Live in the Tampere region klusterimateriaali on valmistunut tammikuussa. Livetampere.fi sivustolla n kävijää vuoden 2014 aikana. (Google Analytics) Liveosion sisältöjen täydellinen päivitys ja 1/2015 tapahtuvan sivustouudistuksen valmistelut. Yliopistojen kv. tutkijoille kysely (n=88) Tampereen vetovoimatekijöistä ja yritysyhteistyöstä. Hoitoalan kv. rekrytointimahdollisuuksia markkinoitu työnantajille, ei rekrytointiyhteistyötä. Bright place, bright people: Live in the Tampere region klusterimateriaali on valmistunut tammikuussa. Työnantajien neuvonta ja tuki työvoiman kansainvälistyessä sekä tuloksellista työntekoa edistävät palvelut Yrityksille sopivan työvoiman saatavuutta on edistetty Yritysten tarpeisiin sopivan työvoiman saatavuus (Yritysbarometri) EK:n aluebarometrin mukaan teollisuudessa tuotantokapeikkoja oli heinäkuussa 41 %:lla Pirkanmaan vastaajista. Kysyntä oli heikkoa 35 %:lla. Työvoimasta oli pulaa neljällä prosentilla. Palveluissa työvoiman määrä pysynee lähikuukausina ennallaan. EK:n aluebarometrin mukaan tuotantokapeikkoja oli marraskuussa teollisuudessa 41 %:lla ja palveluissa 73 %:lla Pirkanmaan vastaajista. Vastaavasti kysyntä oli heikkoa 39 %:lla (teollisuus) ja 62 %:lla (palvelut). Samanaikaisesti ammattityövoimasta oli teollisuudessa pulaa 4 %:lla ja palveluissa 12 %:lla vastaajista. Suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän lähikuu- 11

12 elokuu-2014.pdf kausina. ek.fi/wpcontent/uploads/sb_marras2014.pdf Koulutusten, ohjelmien ja tapahtumien lukumäärä ja osallistujamäärä Kuusi työpaikkasuomen kurssia ja kaksi suomen kurssia, yht. 71 osallistujaa. Kaksi mentorointiohjelmaa, joista toinen hoitoalalle, yht. 32 osallistujaa. Kaksi monikulttuurisuuskoulutusta työyhteisöille, yht. 80 osallistujaa. Talent Attraction Management Osaamisen houkuttelu -koulutus, yht. 28 osallistujaa. Mentorointitapahtuma, yht. 25 osallistujaa. Ilmianna ulkomaalainen työtoverisi kampanja Seitsemän työpaikkasuomen kurssia ja neljä suomen kurssia, yht. 114 osallistujaa. Neljä mentorointiohjelmaa, joissa, yhtensä 84 osallistujaa. Kaksi monikulttuurisuuskoulutusta työyhteisöille, yht. 80 osallistujaa. Talent Attraction Management Osaamisen houkuttelu -koulutus, 28 osallistujaa. Mentorointitapahtuma, 25 osallistujaa. Ilmianna ulkomaalainen työtoverisi kampanja Viisi KOP-hankkeen hyvien käytäntöjen / palveluiden juurrutustilaisuutta, yht. 62 osallistujaa + messuosallistuminen Twinkle 2014 tapahtuma Pirkanmaalla asuville kv. osaajille, n. 150 osallistujaa. Finnpartnership matchmaking -infotilaisuus kehittyville markkinoille suuntaaville yrityksille, 54 osallistujaa. Vastaus-% työnantajien yhteydenottoihin Kaikki yhteyttä ottaneet yritykset on palveltu. Kaikki yhteyttä ottaneet yritykset on palveltu. Koulutuksen kansainvälisyyden tukeminen Ulkomaisten opiskelijoiden hyödyntämistä yrityksissä edis- Ulkomaisten opiskelijoiden hyödyntämisen toimenpiteiden toteut- Talent Tampere työryhmän vetäminen verkostoyhteistyön ja palveluiden kehittämiseksi, ml. strategiapäivä (20 osallistujaa). Talent Tampere verkostotyön tavoitteena on luoda alueelle vakiintunut palvelumalli edistämään työnantajien ja Korkeakouluja on tuettu kv. opiskelijamarkkinoinnin sisältöjen tuotannossa. Talent Tampere työryhmän vetäminen verkostoyhteistyön ja palveluiden kehittämiseksi, 12

13 tetään taminen kv. osaajien kohtaamista. Talent Tampere kokoaa ja luo työvoiman kansainvälistymistä edistäviä palveluita ja vahvistaa Pirkanmaan tunnettuutta paikkana, jonka elinkeinoelämä arvostaa ja osaa hyödyntää kansainvälisiä osaajia. ml. strategiapäivä (20 osallistujaa). Talent Tampere verkostotyön tavoitteena on luoda alueelle vakiintunut palvelumalli edistämään työnantajien ja kv. osaajien kohtaamista. Talent Tampere kokoaa ja luo työvoiman kansainvälistymistä edistäviä palveluita ja vahvistaa Pirkanmaan tunnettuutta paikkana, jonka elinkeinoelämä arvostaa ja osaa hyödyntää kansainvälisiä osaajia. Aktiivisella edunvalvonnalla on turvattu elinkeinoelämän menestymistä ja parannettu alueen saavutettavuutta Tampereen ja kaupunkiseudun yrittäjämyönteisyys on kehittynyt Yrittäjämyönteisyysselvitysten tulokset Raportoinnissa on käytetty vertailutiedon saamiseksi EK:n yritysilmastotutkimusta. Edellinen tutkimus toteutettiin Ilmastotutkimusta ei ole vielä toteutettu tänä vuonna. Raportoinnissa on käytetty vertailutiedon saamiseksi EK:n yritysilmastotutkimusta. Edellinen tutkimus toteutettiin Ilmastotutkimusta ei ole vielä toteutettu tänä vuonna. Alueen elinvoimaisuuden ja menestymisen tukena on vahva sidosryhmäyhteistyö ja verkostomainen toiminta Alueen politiikan, yritysten ja muiden sidosryhmien yhteistyötä on säännönmukaistettu Pyöreän pöydän tapaamiset on järjestetty ja elinkeinopoliittisen yhteistyön periaatteet laadittu Logistiikan pyöreä pöytä järjestettiin kesäkuussa, jossa läsnä oli 10 henkeä. Pääkaupunkiseudun kasvuyritysten kartoitus on meneillään ja lopulliset tulokset saadaan kolmannen kolmanneksen aikana. Kartoituksen perusteella yrityksille tarjotaan kasvuvaihtoehtona Tampereen kaupunkiseutua. Logistiikan pyöreä pöytä järjestettiin kesäkuussa, jossa läsnä oli 10 henkeä. Pääkaupunkiseudun kasvuyritysten kartoitus on meneillään ja lopulliset tulokset saadaan kolmannen kolmanneksen aikana. Kartoituksen perusteella yrityksille tarjotaan kasvuvaihtoehtona Tampereen kaupunkiseutua. Asiakastyytyväisyys Asiakaspalvelujärjestelmää kehitetään Palaute asiakkailta ja sidosryhmiltä kerätään vuosittain (ZEF/kirjalline n) Kyselyn analysointi ollut käynnissä kesän ajan. Tulokset julkaistaan syyskuussa Kysely lähetettiin yritykselle, vastausprosentti oli 10 %. Keskeiset tulokset ovat osoitteessa: ysyimme-yrityksilta-palveluista-vetovoimastaja-tarpeista KEHITTÄMINEN Kehittämishankkeet Palvelujen skaalautuvuutta eri laitteissa ja palvelujen monimuotoisuutta Digitaaliset kanavat Tampere AllBright! etusivu otettiin käyttöön 2/2014 ja Tampere AllBright Magazine kv. uutiskirje otettiin käyttöön 3/2014. Tampereen kaupunkiseudun kansainvälisen tunnettuuden ja vetovoiman lisäämiseksi Invest ja Innovate portaalit on yhdistetty ja uudistettu 4/2014. Käytössä on 14 verkkosivustoa (joista 10 suomeksi ja englanniksi, joista 2 myös venäjäksi), 16 some -kanavaa ja 2 sosiaalista julkaisua. Tampere AllBright! etusivu otettiin käyttöön 2/2014 ja Tampere AllBright Magazine kv. 13

14 lisätään Kaikki tieto kaupunkiseudun tutkimus- ja liiketoimintapotentiaalista löytyy osoitteesta WWW. TAMPEREALLBRIGHT.FI. Kaikkien käytössä olevat myyntimateriaalit löytyvät sivun Invest & Innovate -osiosta. Hakemistot avattiin 4/2014. Tredean facebook- ja twitter-tilit ovat avattu 2/2014 ja Tampereen seudun vetovoimaa suomenkielinen uutiskirje otettiin käyttöön 3/2014 uutiskirje otettiin käyttöön 3/2014. Tampereen kaupunkiseudun kansainvälisen tunnettuuden ja vetovoiman lisäämiseksi Invest ja Innovate portaalit on yhdistetty ja uudistettu 4/2014 ja julkaistu myös venäjäksi 11/2014. Kaikki tieto kaupunkiseudun tutkimus- ja liiketoimintapotentiaalista löytyy osoitteesta WWW. TAMPE- REALL-BRIGHT.FI. Kaikkien käytössä olevat myyntimateriaalit löytyvät sivun Invest & Innovate -osiosta. Hakemistot avattiin 4/2014. Pitkällä tähtäimellä työnantajalähtöinen Talent Tampere palvelumalli Rahoitusmallit yrityksille, erityisesti business enkeli -verkosto ja coaching ke- Osaavan työvoiman (Talent Attraction) houkuttelun työryhmä on kokoontunut säännöllisesti. Maaliskuussa oli Talent Tampere strategiapäivä. Talent Tampere edistää työnantajien ja kv. osaajien kohtaamista, kokoaa ja luo työvoiman kansainvälistymistä edistäviä palveluja, lisää alueen houkuttelevuutta. Talent Tampere toiminnan kehittämiseksi Tampereen kaupungin Elinkeinorahasto on myöntänyt osarahoituksen vuosille Pietarissa järjestettyyn bisnesenkelitapahtumaan valikoitui karsinnan kautta kaupunkisedulta neljä yritystä. Bisnesenkelitoiminnan vakiinnuttaminen Startup Uusi, matkailun ja asumisen yhdistävä verkkosivusto Visit&Live avataan 1/2015 kolmella kielellä. Tredean facebook- ja twitter-tilit ovat avattu 2/2014 ja Tampereen seudun vetovoimaa suomenkielinen sosiaalinen julkaisu otettiin käyttöön 3/2014 Talent Tampere edistää työnantajien ja kv. osaajien kohtaamista, kokoaa ja luo työvoiman ja yritystoiminnan kansainvälistymistä edistäviä palveluja sekä lisää alueen houkuttelevuutta. Talent Tampere toiminnan kehittämiseksi Tampereen kaupungin Elinkeinorahasto on myöntänyt osarahoituksen vuosille Johtoryhmä on kokoontunut vuoden aikana 5 kertaa sekä pienemmät teemaryhmät useita kertoja. Alueelliseksi osaajapankiksi kehitetyssä LinkedIn -ryhmässä on yli 1100 jäsentä ja aktiivista toimintaa. Joukkorahoitukseen on herännyt uutta alueellisesti kiinnostusta. Pietarissa järjestettyyn bisnesenkelitapahtumaan valikoitui karsinnan kautta kaupunkisedulta neljä yritystä. 14

15 hittäminen (StartUp Tampere) Brokerverkoston toiminta käynnissä: Alkavien yritysten neuvonnan vaihe 2.0 toiminta käynnissä Ymmärrettäv ät yrityspalvelut - kokonaisuuden selkeyttäminen edel- Tampere hankkeen jälkeen on otettu työn alle. Yritysten rahoitusta saatiin kehitettyä eteenpäin, vaikka rahaston osalta hankkeen rahoitus on jo päättynyt, niin neuvottelut jatkuvat Teollisuussijoituksen ja muutaman kansainvälisen sijoitusyhtiön kanssa. Pääomasijoitusverkostossa kerättiin investointitietoja ja investointiesimerkkejä ja niitä esitellään kiinalaisille sijoittajille elokuussa. Syksyn arvonluontitalkoiden (VCF) ja bisnesraatien aikataulutettu ohjelma on suunniteltu ja laitettu markkinointiin. Yhteistyötä valikoitujen Ensimetrin asiakkaiden kanssa on tehty niiden saamiseksi mukaan valmennuksiin. Pirkanmaan liitolle on jätetty esiselvityshankehakemus yrityspalvelusetelimalliin liittyen. Bisnesenkelitoiminnan aktivoinnin vakiinnuttamisessa vetovastuu vaihtuu ja siihen on ensi vuodeksi kiinnostunut osallistumaan ryhmä vetovastuullisia enkeleitä. Myös Fibanin osallistumisesta on keskusteltu. Fiban enkeleitä on 50 kpl Pirkanmaalla ja se on pk -seudun jälkeen aktiivisin seutu. Rahaston osalta neuvottelut jatkuvat muutaman kansainvälisen sijoitusyhtiön kanssa. Pääomasijoitusverkostossa on kerätty investointitietoja ja investointiesimerkkejä sijoittajille. Heistä on myös olemassa tietokanta. Seudun yritykset osallistuvat aktiivisesti rahoitustapahtuma Slushiin. Arvonluontitalkoiden (VCF) ja bisnesraatien ohjelmaa on toteutettu suunnitellusti ja VCF on toteutettu alkuvaiheen ei ict taustaisten yritysten kanssa. Tämän toiminnan jatkumisen osalta tarvitaan resursseja yritysten deal flown ylläpitämiseen ja yritysten valmennukseen rahoituksen hakuun. Yrityspalvelusetelin esiselvityshanke käynnissä Pirkanmaan liiton rahoittama EAKR-hanke. 6Aika/avoimet innovaatioalustat Tampereen kärkihankkeen kokonaisuuteen suunniteltu osio, jossa kehitetään innovaatioalustojen yritysrajapintaa ja -palveluita. Hanke käynnistyy kun 6Aika/avoimet innovaatioalustat hankekokonaisuus on jätetty rahoittajalle (tammikuun 2015 puoliväli) Yrityspalveluiden kehittämistä suhteessa IN- KA:aan ja innovaatioklusterin toimintaan on 15

16 leen koordinoitu Yrityspalveluiden yhteistyön koordinointi on aloitettu yhteisessä tilaisuudessa , paikalla noin 40 eri yrityspalvelutoimijaorganisaation edustajaa. Suunnitelmat ymmärrettävien yrityspalveluiden kehittämiseksi on tehty (mm. yhteinen palvelusivusto, palveleva puhelin, yhden luukun palvelupisteet). Yrityspalvelupisteen tilasuunnittelu on käynnistetty osana kuntarahoitteisten toimijoiden yhteistä tilasuunnittelua. TEKES:in rahoittamaan POP UP tietotyön tuottavuus hankkeeseen osallistuminen (koordinoi TTY). Hanke käynnistyy , tavoitteena synnyttää yrityspalveluiden liikkuva pop up konsepti Pop up for bright business Pidetty ajan tasalla Tredean sivulle koottua yrityspalvelukokonaisuutta ja kehitetty yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa kokonaisuutta täydentäviä yrityspalveluita keskustelut mm. innovaatio- ja teknologiasetelistä, kv -setelistä, alueelle suuntautuvasta joukkorahoitusalustasta, start up yrittäjän palveluista (osana EAT-tutkintoja), perustetun yrityksen alkuvaiheen palvelujen kehittämisestä (TE-toimiston kanssa), Uuden tehtaan palveluiden hyödyntämisestä palveluliiketoimintaa tuke-maan (arvonluontityöpaja palveluliike-toiminnan yrityk- 16

17 sille) jne. Osallistuttu aktiivisesti erilaisuus yrityspalveluiden yhteistyöfoorumeihin mm. Ensimetrin työvaliokunta, Yritys Suomen johto- ja ohjausryhmä, TeamFinland Pirkanmaan verkostoon, TeamTampere verkoston tilaisuuksiin, TREAMryhmän toimintaan, TUTUIN hankkeen verkostoriiheen, ELY -keskuksen yhteistyökumppaneille järjestämiin yrityspalvelutilaisuuksiin (mm. Hyvät eväät eteenpäin) ja Omayrityssuomen asiakaspalvelun työtilan pilotointiin Pirkanmaalla Lisäksi raportoidaan soveltuvin osin seuraavat tunnusluvut: TOTEUMA 1-8/2014 TOTEUMA 1-12/2014 työpaikkojen määrän kehitys - Avoimien työpaikkojen määrässä oli edelleen kasvua vuositasolla Pirkanmaalla Avoimien työpaikkojen määrä oli syyskuussa kpl (12,1 %) suurempi kuin edellisvuoden syyskuussa ja Pirkanmaan TE - toimistossa oli avoimia työpaikkoja elokuun 2014 lopussa kp. Edellisvuoden syyskuuhun verrattuna avointen työpaikkojen määrä kasvoi hieman muutamissa ammattiryhmissä kuten erityisasiantuntijatehtävissä sekä toimisto- ja asiakaspalvelutehtävissä että rakennus-, korjaus- ja valmistustyössä ja ryhmässä muita työntekijöitä. Muissa pääammattiryhmissä avoimien työpaikkojen muutos oli laskeva. Ammattiryhmittäin avoimien työpaikkojen kasvu suuntautui opetusalan työhön, asiakaspalvelutyöhön, laskennan ja varastoinnin ammattiryhmiin sekä sähkö- ja elektroniikka-alan töihin. Lähde: Pirkanmaan työllisyyskatsaus, Heinäkuu

18 yritysten työvoimatilanne elinkeinoelämän rekrytointiongelmat Tredean tekemän yrityspalvelukyselyn mukaan Tampereen kaupunkiseudulle sijoittumisen ja pysymisen vaikuttimina työntekijöiden saatavuus on hyvä ja korkeakoulukaupunki tarjoaa oikeanlaisia osaajia koettiin tärkeiksi ja hyvin toteutuneiksi kaikilla toimialoilla. Työntekijöiden saatavuutta ja osaamisen laatua kaupunkiseudulla pitää hyvänä n. 80 % kaikista vastanneista. Suhteellisesti eniten ongelmia osaavan työvoiman saatavuudessa oli: Älykkäät koneet (63%), terveysteknologia, cleantech ja energia sekä logistiikka. Vähiten ongelmia oli: Matkailu (12 %), kauppa, palvelut ja valmistava teollisuus. Yleisimpänä ongelmana tilauksien/asiakasprojektien vähäisyys. Rekrytointiongelmat koskettavat eniten yrityksiä kooltaan ja/tai iältään 3-10 vuotta. Ulkomaalaista työvoimaa on käyttänyt 25 % yrityksistä. Näiden lisäksi 23 % yrityksistä on kiinnostunut kv. työntekijöistä tarvittaessa. (Lähde: Tredean Rohkee, mutta sopii sulle -kysely 5/2014, otos: n= 592) Pirkanmaan yritysten osalta EK:n Pk barometri näyttää hyvältä. Yli 70 % yrityksistä arvioi liikevaihdon joko kasvavan tai pysyvän samana kuin 2013, kasvua ennusti 41 %. Henkilöstön rekrytointitarve on edelleen olemassa lähitulevaisuudessa. Henkilöstön lisäystä suunnitteli noin viidennes yrityksistä. Positiivista on, että ¾ yrityksistä aikoi säilyttää valtaosin nykyisen työvoimansa. Tässä korostuu pienten ja keskisuurten yritysten merkitys työllistävänä kokoluokkana ja ennen kaikkea kasvua hakevat sekä kansainvälisesti jo toimivat ns. perheyritykset ovat tärkeässä roolissa. Kaikkien yritysten mielestä työvoimantarve näyttäisi olevan ennallaan 2014, mutta arvio on, että tilanne muuttuisi parhaimmillaankin vasta ensimmäisen neljänneksen aikana 2015 ja merkittävä tarve henkilöstön rekrytoinnin osalta alkaisi vuoden 2015 keväällä. Lähde: TEM, toimialaraportit: Alueelliset kehitysnäkymät 2/2014 Pitkällä aikavälillä näyttää viimeaikainen kehitys työllisyyden näkökulmasta kehittyvän negatiiviseen suuntaan, vaikka työvoiman kysyntä ja tarjonta osoittaa kohtaanto -ongelman suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työvoimamarkkinat eivät toimi kunnolla eivätkä avoimet työpaikat, joita on melko hyvin tarjolla täyty asianmukaisesti. Mikäli trendi ei känny, niin mitä ilmeisimmin rekrytointiongelmat kasvavat ja muodostavat ennen pitkään talouden kasvulle esteen ja samalla aiheuttavat työllisyystilanteen lisäheikentymisen. Matalapalkka alat rekrytoisivat henkilöstöä lisää, mutta ongelmaksi tulee ammattien arvostuksen puute lähinnä palkkauksen osalta. Yritykset näyttävät myös vaativan hakijoilta selvästi enemmän ja ovat sen takia tarkkoina rekrytointien suhteen. Todennäköisesti rekrytointiongelmat ovat joka tapauksessa Pirkanmaan osalta edessä vuoden välillä. Lähde: TEM, toimialaraportit: Alueelliset kehitysnäkymät 2/

19 yritysten määrän nettomuutos - Asiakastiedon rekistereissä ( ): matkailijoiden yöpymisten määrä Tampereen majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset ( ) lisääntyivät tammi-kesäkuussa ,7 % edellisvuodesta. Kasvu tuli kokonaan ulkomailta (+ 4,6 %), kun taas kotimaiset yöpymiset pysyivät lähes ennallaan (- 0,1 %). suorien lentoyhteyksien ja muiden erityskohteiden (suorien lentoyhteyksien lähialueet, Pietarin alue) tulevat matkailijamäärät Tampere-Pirkkalan lentoaseman matkailijamäärän kehitys Ryanairin kohteista ei saa enää lukuja Finavialta, ja niitä ei saatu lentoyhtiöltäkään. Myöskään Pietarin alueelta tulevista matkailijoista ei ole olemassa tarkkoja lukuja. Tampere-Pirkkalan tammi-heinäkuun 2014 matkailijamäärä oli reilut Näistä yli oli kotimaisia ja vajaat kansainvälisiä. Huhtikuulta matkailijamäärissä oli miinusta 6,9, toukokuun osalta 8,6, kesäkuulta 3,6 ja heinäkuun osalta 15,7 % aktiivisia yrityksiä (oy, osk, ky, ay, tmi) koko alueella (8 kuntaa) yhteensä aktiivisia yrityksiä (oy, osk, ky, ay, tmi) koko alueella (8 kuntaa) yhteensä Nettolisäys: 1754 yritystä Arvio kasvuyritysten määrästä alueella (8 kuntaa) Aktiivisista yrityksistä vientiä/tuontia/molempia harjoitti yhteensä 1607 yritystä. Aktiivisten yritysten sijoitetun pääoman tuotto oli >15% (hyvä) yhteensä 3354 yrityksellä. Aktiivisten yritysten liikevaihdon muutos oli >20% (vahva) yhteensä 1850 yrityksellä. Aktiivisten yritysten nettotulos oli > 7% (hyvä) yhteensä 3151 yrityksellä. Tampereen majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset ( ) vähenivät tammi-syyskuussa ,4 % edellisvuodesta. Lasku tuli pääosin kotimaasta (- 2,6 %), kun taas ulkomaiset yöpymiset vähenivät vain prosenttiyksikön verran. Ryanairin kohteista ei saa enää lukuja Finavialta. Myöskään Pietarin alueelta tulevista matkailijoista ei ole olemassa tarkkoja lukuja. Tampere-Pirkkalan tammi-marraskuun 2014 matkailijamäärä oli reilut Näistä yli oli kotimaisia ja reilut kansainvälisiä. Elokuulta matkailijamäärissä oli miinusta 12,2, syyskuun osalta 12,9, lokakuulta 11,8 ja marraskuun osalta 13,9 %. 19

Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet

Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet LAATUOSION ELEMENTTI Palvelutarjonta LAATU PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-8/2014 Tampereen kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin

Lisätiedot

PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-4/2014 Tampere kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin ja kansainvälisesti

PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-4/2014 Tampere kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin ja kansainvälisesti Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet LAATU LAATUOSION ELEMENTTI Palvelutarjonta PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-4/2014 Tampere kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin

Lisätiedot

TAHTOTILA VUOTEEN 2017

TAHTOTILA VUOTEEN 2017 TAHTOTILA VUOTEEN 2017 TREDEAN FOKUS 2015: Omistajan näkemys seuraaviin kokonaisuuksiin 1. Toimijakentän kokonaisuus alueen kehitysyhtiöiden roolit 2. Seudun markkinoinnin kokonaisuus 3. Matkailun rooli

Lisätiedot

Tervetuloa! maailman parhaan maan vetovoimaisimmalle kaupunkiseudulle!

Tervetuloa! maailman parhaan maan vetovoimaisimmalle kaupunkiseudulle! Tervetuloa! maailman parhaan maan vetovoimaisimmalle kaupunkiseudulle! Tavoite: Tampereen kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin ja kansainvälisesti tunnettu alue Matkailijoiden houkuttelu: Matkailumarkkinointi

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUT PALVELUSOPIMUS - puiteosa 1.1.2014 31.12.2014 - tarkistusosa 1.1.2014 31.12.2014 2 PALVELUSOPIMUS ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUISTA

Lisätiedot

18.11.2014 ONLINE. Tampere All Bright!

18.11.2014 ONLINE. Tampere All Bright! ONLINE Tampere All Bright! 1 Visittampere.fi -verkkosivusto Visittampere.fi on Tampereen seudun virallinen matkailusivusto. Sivuston ydinsisältö koostuu suosituksista ja tapahtumien, kohteiden ja paikkojen

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUS n aluehallintoryhmän 7.3.2016 kokouksen toimeksiannon mukaisesti n elinkeinopalveluiden kokonaisuus, nykytilakuvaus työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Millainen osaaminen saa uudet yritykset siirtymään Tampereelle?

Millainen osaaminen saa uudet yritykset siirtymään Tampereelle? Millainen osaaminen saa uudet yritykset siirtymään Tampereelle? Oula Välipakka / Tredea Oy Nääsvillen oliopäivät 02.12.2015 Tredea Oy Elinkeinokehityksen kokoava voima Toiminta käynnistyi 1.1.2009 Osakkaat:

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-8/2015

PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-8/2015 Elinkeino- ja matkailupalvelut Laadulliset tavoitteet ja kehittämishankkeet LAATUOSION ELEMENTTI PALVELU TAVOITE MITTARI TOTEUMA 1-8/2015 Palvelutarjonta Tampereen kaupunkiseutu on Suomen vetovoimaisin

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelma 2015-2020

Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli 21.6.2016 Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö Lempäälä Ylöjärvi Pirkkala Orivesi Vesilahti alustat 6Aika AOA Nokia Tampere Kangasala Kaupunkien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

26.1.2015 Ari Hiltunen

26.1.2015 Ari Hiltunen 26.1.2015 Ari Hiltunen Kilpailukyvyn ja elinkeinopolitiikan ohjaus- ja toimintakokonaisuus Selonteko Jyväskylän valtuustolle 26.1.2015 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 2. Jyväskylän Yritystehdas 3. Tehokkaat

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015 Pirkanmaan yritysbarometri II/215 Lokakuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri ll/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Osuus vastaajista Pirkanmaan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 2 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 7 Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 2 4 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana,

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät Alueilla ja TEM:ssä laaditaan kaksi kertaa vuodessa alueellisten kehitysnäkymien katsaukset, jotka

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys jatkaa ennätyskorkealla tasolla. Erityisasiantuntijoiden, palvelu- ja myyntityöntekijöiden

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan

Lisätiedot

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013 Miset Matkailu Miset Matkailun tehtävät Mikkelin seudun matkailumarkkinointi VisitMikkeli Palvelusopimus Mikkelin seudun matkailupalvelu ry (7 kuntaa, n. 150 yritystä) Yhteistyössä yrittäjien ja eri sidosryhmien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta 1 Tampereen pormestarin puheenvuoro Suomalais Saksalaisessa Ystävyyskuntakokouksessa 17.6.2011 Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta Hyvät suomalais saksalaisen

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen 23.10.2013 Elinkeinopoliittiset toiminta- ja organisaatiomallit JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Tradenomiharjoittelijan paikka keväälle 2017

Tradenomiharjoittelijan paikka keväälle 2017 Tradenomiharjoittelijan paikka keväälle 2017 Esa Tikkanen TEM Toimialapalvelu TRADENOMIHARJOITTELUPAIKKA KEVÄÄLLE 2017 Työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatio-osasto tarjoaa harjoittelupaikkaa

Lisätiedot

Rohkee, mutta sopii sulle

Rohkee, mutta sopii sulle Rohkee, mutta sopii sulle Johanna Holmberg Markkinointijohtaja Tredea Oy 23.10.2012 Tredean seutumarkkinointi Tredean seutumarkkinoinnin tehtävä on seudun kansainvälisen tunnettuuden kasvattaminen ja vetovoimisuuden

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut.

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut. Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto kesäkuussa selvästi vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista

Lisätiedot

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet,

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, 10.3.2016 GoTavastia! markkinointitoimet lokahelmikuu Uuden vuoden kampanjan toteutus ja seuranta digitaalisissa kanavissa Sisällöntuotanto

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Näkemyksestä ja tiedosta menestystä

Näkemyksestä ja tiedosta menestystä Näkemyksestä ja tiedosta menestystä Alueiden ennakointiseminaari Rovaniemi 21.3.2014 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen TEM Toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu kokoaa, analysoi ja välittää relevanttia

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Esityksen tavoite Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 22.7.2014 klo 9.00 Ulkomaalaisten, naisten ja nuorten työttömyys kasvaa. Kesäkuun lopussa työttömiä oli 10 288 henkilöä,

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KYMMENEN KIPUPISTETTÄ MAANKÄYTÖN SEUDULLISESSA SUUNNITTELUSSA

ELINKEINOELÄMÄN KYMMENEN KIPUPISTETTÄ MAANKÄYTÖN SEUDULLISESSA SUUNNITTELUSSA ELINKEINOELÄMÄN KYMMENEN KIPUPISTETTÄ MAANKÄYTÖN SEUDULLISESSA SUUNNITTELUSSA Elinkeinoelämän seutuseminaari Toimitusjohtaja Ari Tuulentie 07.06.2011 Tredea Oy:n osakkaat + Tampereen kaupunkiseutu Tampere

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUT PALVELUSOPIMUS - Sopimus voimassa 1.1.2015 31.12.2015 2 PALVELUSOPIMUS ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUISTA PUITEOSA 1. Sopimusosapuolet

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk)

Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Voimaa Pirkanmaan matkailuun 2016 2017 (18 kk) Lähtökohta Suomen matkailustrategia, Visit Finlandin katto ohjelmat, Pirkanmaan elämystalouden strategia ja Pirkanmaan matkailuyritysten toiveet (kysely tehty

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä Juha Metsänoja, Elina Ilmanen Palvelun kohderyhmäyrityksiin kuuluivat Yritysharavan yhteydessä rekrytointitarpeista raportoineet yritykset

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Lentoliikenteen pitkäjänteinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla. Ehdotus kunnille, kjk 2.4 ja sh 29.4

Lentoliikenteen pitkäjänteinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla. Ehdotus kunnille, kjk 2.4 ja sh 29.4 Lentoliikenteen pitkäjänteinen kehittäminen Tampereen kaupunkiseudulla Ehdotus kunnille, kjk 2.4 ja sh 29.4 Esityksen tavoitteena kuntien sitouttaminen yhteiseen kehittämiseen 1. Millainen on kuntien tahtotila

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015

Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015 Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015 ARKTIKUM 12.3.2015 LAPELY Pirkko Saarela Lappi Kansainvälinen maakunta Lapin merkittävimmät kansainväliset yritystoimijat ovat teollisuutta, kaivostoimintaa ja matkailua

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen

YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen ELY-keskuksen, TE-toimiston ja seudun kuntien välillä on ollut seitsemän YS-sopimusta. Aluekohtaisesta YS-toiminnan palvelujen koordinoinnista vastaa TE-toimisto.

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Innovaatio, käyttöönotto ja leviäminen 25.3.2015 2 Seuranta- ja arviointimalli Panokset Toiminta

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015

Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015 Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015 Tavoite: kartoittaa laajasti mm. TEM hallinnon alan, ministeriöiden, seutukuntien ja kuntien arviot ja tarpeet taustana julkisen hallinnon vaikeutuva

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN

OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN OSAAMISEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUT PALVELUSOPIMUS - puiteosa 1.1.2015 31.12.2016 - tarkistusosa 1.1.2015 31.12.2015 2 PALVELUSOPIMUS ELINKEINO- JA MATKAILUPALVELUISTA

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016

Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016 Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016 TEM Toimialapalvelu Esa Tikkanen KORKEAKOULUHARJOITTELUPAIKKA KESÄLLE 2016 Työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelu tarjoaa harjoittelupaikkaa kesälle 2016

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 2014

Elokuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti

Lisätiedot

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.

TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10. TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Projektikoodi: A32211 Ohjausryhmän kokous 21.10.2013 Karoliina Korpela TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 Hiltunen Heikki Junnila Tiia Luukkonen Aki Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 213 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21 3 krs., 91 Oulu puhelin 1 322 198 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Toimialapalvelun ajankohtaista

Toimialapalvelun ajankohtaista Toimialapalvelun ajankohtaista Toimialojen rahoitusseminaari 11-12.5.2016, Helsinki Esa Tikkanen Ajankohtaista kesä ja alkusyksy 2016 (1/2) Avoin tilastotieto yrittäjyyden ja ennakoinnin tukena (TEM kärkih.-ehd.

Lisätiedot