- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen"

Transkriptio

1 Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

2 Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä aikavälillä Kokonaistaloudellista lli suhdannetilaa kuvaa kansantalouden tilinpito i ja käytetyimpiä tilastoja ovat mm. asuntojen hinnat, erilaiset hinta- ja kustannusindeksit sekä teollisuustuotannon indikaattorit Tilastokeskus tuottaa 27 erillistä suhdannetilastoa ja ne löytyvät kootusti Tilastokeskuksen internet-sivuilta Suhdannetilastoja käytetään yleisimmin mm. liiketoiminnan strategiseen suunnitteluun, elinkeinotoiminnan alueelliseen kehittämiseen i ja seurantaan sekä toimintaympäristön i t i tö seurantaan. Lisäksi ne toimivat hyvin myös vertailutietona suhdanne-ennusteille ennusteille sekä barometreille

3 Tuonnin, viennin ja investointien muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen TUONTI VIENTI INVESTOINNIT N1 N2 N3 N4 N1 N2 N3 N4 N1 N2 N3 N4 N1 N Lähde: Kansantalouden tilinpito Reetta Moilanen

4 Tuotannon suhdannekuvaajan muutos -% vuodentakaisesta, työpäiväkorjattu sarja , Tammikuu Kesäkuu Marraskuu Huhtikuu Syyskuu Helmikuu Heinäkuu Lähde: Tilastokeskus, Tuotannon suhdannekuvaaja

5 Toimialojen arvonlisäyksen volyymin muutos vuoden takaisesta neljänneksestä Teollisuus (D) Rakentaminen Kauppa Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kiinteistö- ja liike-elämää palv. Toim. Muut toimialat N1 N2 N3 N4 N1 N2 N3 N4 N1 N Lähde: Kansantalouden neljännesvuositilinpito

6 Teollisuuden uudet tilaukset, vuosimuutos % ,8 31, ,2 Tammikuu 2008 Kesäkuu 2008 Marraskuu 2008 Huhtikuu 2009 Syyskuu 2009 Helmikuu 2010 Heinäkuu 2010 Lähde: Tilastokeskus, Teollisuuden uudet tilaukset

7 Kuluttajabarometri

8 Kuluttajabarometri

9 Liiketoiminnan kuukausikuvaajat Kuukausitason suhdannetietoa yritysten liikevaihdon, palkkasumman ja teollisuuden viennin kehityksestä toimialoja saatavilla vaihtelevalla toimialasisällöllä teollisuudesta, rakentamisesta, kaupasta sekä muista palveluista aikasarjat 1/1995 lähtien, julkaisuviive n. 3 kk aineistona i verohallinnon kausiveroaineisto i i ja Tilastokeskuksen k k oma suuryritystiedustelu (kokonaisaineistot kattaa koko yritystoiminnan) Asiakaskohtainen suhdannepalvelu tuottaa räätälöityjä suhdannetietoja maksullisena palveluna käyttäjän tietotarpeen mukaan mahdollistaa laajemman muuttuja-, toimiala- ja aluesisällön Näiden tietojen rinnalla vuositason tiedot rakennetyyppisiä, suhdannetilastoja tukevia ja täydentäviä äd äiäi tietoja

10 Liikevaihdon kaikkien toimialojen (A-X) yhteenlaskettu koko maassa ja maakunnissa vuosina =100 Perusvuosi Koko maa yhteensä Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Lähde: Tilastok esk us, Asiak ask ohtainen suhdannepalvelu

11 Liikevaihdon neljännesvuosimuutokset toimialoittain Turun seutukunnassa % 40 % jännesvuosim muutos-% Nelj 20 % 0 % -20 % -40 % -60 % I/2006 I/2007 I/2008 I/2009 I/2010 Lähde: Tilastok esk us, Asiak ask ohtainen suhdannepalvelu Teollisuus Rakentaminen Kauppa Muut palvelut

12 Mihin tarvitaan pienyritysten suhdannetietoja - Miten menestyvät suomalaiset pienyritykset? Pienyritykset vuonna 2008 yhteensä n yritystä (yli 82 % kaikista yrityksistä) henkilöstömäärä näissä yrityksissä n henkilöä, joka on 20 % koko yrityskannan henkilöstömäärästä pienyritysten kokonaisliikevaihto n. 36,7 miljardia euroa - määrä ä ulottuu 9 prosenttiin koko k Suomen liikevaihdosta ihd Pienyritysten kehitys sekä niiden suhdannetilanne peittyy suurten yritysten alle

13 Pienyritysten suhdannetiedot Indikaattori tarjoaa alueellista suhdannetietoa mikroyritysten liikevaihdon ja palkkasumman kehityksestä neljännesvuosittain Pienyritys-tarkasteluun it t t on valittu ne yritykset, t joiden vuosiliikevaihto on vuosina alle 2 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät korkeintaan 10 henkilöä ( mikro-yritykset ) mikroyritykset Tiedot on saatavilla päätoimialatasolla: teollisuus, rakentaminen, kauppa, palvelualat sekä koko talous yhteensä Aluetasolla tiedot saatavilla maakunnittain ja seutukunnittain (tarvittaessa myös kunnittain) Aineistona käytetään verohallinnon kausiveroaineistoa sekä Tilastokeskuksen Yritysrekisteriä (kokonaisaineistot)

14 Pienyritysten liikevaihdon neljännesvuosimuutos verrattuna kaikkiin yrityksiin Suomessa 8,0 % 3,0 % -2,0 20% -7,0 % -12,0 % -17,0 % -22,0 % I/2008 II/2008 III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 IV/2009 I/2010 II/2010 Kaikki yritykset koko Suomi Pienyritykset koko Suomi

15 Varsinais-Suomen kaikkien yritysten sekä pienyritysten liikevaihdon vuosimuutos verrattuna koko maan yrityksiin y 35,0 % 25,0 % 15,0 % 5,0 % -5,0 % -15,0 150% -25,0 % -35,0 % I/2008 II/2008 III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 IV/2009 I/2010 II/2010 Pienyritykset koko maa Kaikki yritykset koko maa Pienyritykset Varsinais-Suomi Kaikki yritykset Varsinais-Suomi

16 Varsinais-Suomen i liikevaihdon ihd jakaantuminen eri toimialoille vuonna 2008 Pienyritysten liikevaihdon jakaantuminen toimialoittain 2008 Kaikkien yritysten t liikevaihto iht toimialoittain i itt i 2008 Palvelualat yhteensä %16 Palvelualat yhteensä %41 Teollisuus %14 Rakentaminen %19 Tukku- ja vähittäiskauppa %20 Rakentaminen %8 Teollisuus %56 Tukku- ja vähittäiskauppa %

17 Pienyritysten liikevaihdon kehitys verrattuna kaikkiin yrityksiin päätoimialoittain Varsinais-Suomen maakunnassa I/2010-4,6 % -2,4 % Kaikki toim ialat yhteensä -12,4 % -3,0 % Teollisuus yhteensä (TOL BCDE ) -14,0 % -9,0 % Rakentaminen (TOL F) -2,5 % -0,1 01% Koko kauppa (TOL G) -3,8 % -1,7 % Muut palvelut (TOL H-S ) -20 % -15 % -10 % -5 % 0 % 5 % 10 % Pienet yritykset t Kaikki yritykset t Lähde: Asiakaskohtainen suhdannepalvelu

18 Pienyritysten liikevaihdon neljännesvuosikehitys Varsinais-Suomessa ja Turun seutukunnassa I/2008-II/2010 0,08 0,03-0,02-0,07-0,12 I/2008 II/2008 III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 IV/2009 I/2010 II/2010 Varsinais-Suomi Turku

19 Pienyritysten liikevaihdon neljännesvuosikehitys Turun seutukunnassa toimialoittain I/2008-II/2010 0,2 0,15 0,1 0,05 0-0,05-0,1-0,15-0,2 I/2008 II/2008 III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 IV/2009 I/2010 II/2010 Teollisuus Rakentaminen Kauppa Muut Palvelut

20 Ovatko pienyritykset selvinneet keskimäärin suuria paremmin taantumassa? Kysymykseen ei ole selvää vastausta Puhtaasti liikevaihtoa tarkastellen vastaus olisi kyllä: pienten yritysten liikevaihto kääntyi laskuun suuria yrityksiä myöhemmin eikä pudotus ollut yhtä jyrkkä pienyritykset ovat vähemmän vientiriippuvaisia Pienten ja suurten yritysten kulu- ja tuotantorakenteissa on eroja Pienyrityskentässä korkea vaihtuvuus - sekä aloittavia että lopettavia yrityksiä on paljon, mutta sopeuttaminen henkilöstön kautta ehkä vähäisempää

21 Kiitos! Lisätietoja Reetta Moilanen p Internetissä: tilastokeskus.fi/suhdannepalvelu

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Jyväskylä 1.12.2009 1.12.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot

Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan Suhdanteet Asiakastilaisuus Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan liikevaihtokuvaaja- ja myynnin määrä, kk Kaupan palkkasummakuvaajat, kk Kaupan varastotilastot, neljännesvuosi Kaupan

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.05.2009 13.05.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Tampere 11.3.2009 11.03.2009 A 1 Jos taantuma määritellään vähintään puoli vuotta kestäneeksi

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Oulu 29.10.2009 2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Mikkeli

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Mikkeli NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Mikkeli 30.9.2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan Seinäjoki 22.04.2008 Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008 NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 Mark Rantala (09) 1734 3552 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kuopio 12.11.2008 12.11.2008

Lisätiedot

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Turku 13.03.2008

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Turku 13.03.2008 NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.03.2008 13.03.2008 A 1 A) Budjettirahoitteinen

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan ASAKASKOHTANEN SUHDANNEPALVELU - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan Oulu 15.2.2007 (09) 1734 2709 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 15.2.2007 A 1 Liikevaihdon

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Karppanen (09) 1734 2656 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lappeenranta 1.10.2008 1.10.2008 A 1 Mihin suhdannetietoja

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Marko Tuomiaro (09) 1734 2705 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Pori 18.11.200911 18.11.2009 A 1 Sisältö: 1. Suhdannetietojen esittely Kuukausittain

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Liikevaihdon kehitys Pirkanmaalla 2009

Liikevaihdon kehitys Pirkanmaalla 2009 Liikevaihdon kehitys Pirkanmaalla 2009 1 Liikevaihdon kehitys Pirkanmaalla 2002 2009, kaikki toimialat (vuosimuutos, %) Lähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu 2 Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus

Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus Kasvukatsaus ja Toimialakatsaus -Uudet tuotteet suhdanteiden seurantaan palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kasvukatsauksen käyttötarkoitus! Liiketoiminnan kuukausikuvaajat kertovat koko toimialan kehityksen,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 Pk-yritysten rooli Suomessa 1 1 Yritysten määrä on kasvanut 2 Yritystoiminta maakunnittain 3 Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä 4 Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot 5 Pk-sektorin rooli kansantaloudessa

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Matkailukehityksen seuranta nopein suhdannetiedoin. Sami Laakkonen

Matkailukehityksen seuranta nopein suhdannetiedoin. Sami Laakkonen Matkailukehityksen seuranta nopein suhdannetiedoin Sami Laakkonen 13.12.2011 HS 7.12.2011 Nopeat suhdannetiedot konsepti, jolla matkailun aluetaloudellisia vaikutuksia ja niiden kehitystä voidaan seurata

Lisätiedot

23.2.2016 Matti Paavonen 1

23.2.2016 Matti Paavonen 1 1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015 Pirkanmaan yritysbarometri II/215 Lokakuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri ll/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Osuus vastaajista Pirkanmaan

Lisätiedot

Ajankohtaista tilastouudistuksista. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Tilastokeskus

Ajankohtaista tilastouudistuksista. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Tilastokeskus Ajankohtaista tilastouudistuksista Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Tilastokeskus Esityksen sisältö Uusia tilastoja Toimiala Onlinessa Seutukunnittaiset liiketoimintakuvaajat

Lisätiedot

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Matkailun asiantuntijaseminaari Jyväskylä 12.12.2012 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen Toimialaraporttien käyttö 12 000-22 000 kpl/kk Alueelliset

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Toukokuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2004

Yritystoiminta Helsingissä 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 9 Yritystoiminta Helsingissä 2004 Helsingin kaupungin tietokeskus/ Kari Palomäki Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-644-6 Painettuna ISSN

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Heinäkuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Heinäkuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Heinäkuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys

Lisätiedot

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Työnvälityspalveluiden toimialaraportin julkistaminen Turku 16.10.2012 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen Ulkomaisen työvoiman käytöstä, syksy 2012,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan

Lisätiedot

hyödyntämismahdollisuuksia

hyödyntämismahdollisuuksia Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia Toimialaseminaari Helsinki 8.12.2011 Esa Tikkanen TEM Toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu kokoaa, analysoi ja välittää relevanttia tietoa tulevaisuusorientoituneesti

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry BKT-aikasarjaan merkittävä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2014

Keski-Suomen Aikajana 2/2014 Keski-Suomen Aikajana 2/2014 Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Rakentamisen liikevaihtokuvaaja

Rakentamisen liikevaihtokuvaaja Rakentaminen 2011 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2011, huhtikuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 13 prosenttia helmi-huhtikuussa Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi helmi-huhtikuussa 13 prosenttia

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana

Keski-Suomen Aikajana Keski-Suomen Aikajana Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429 8.9.200 Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 7 34 telefax: (09) 734 3429 Tiedustelut: Pasi Koikkalainen, +358 9 734 3332, e-mail: kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi Samu Hakala, +358 9

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2010

Keski-Suomen Aikajana 1/2010 Keski-Suomen Aikajana 1/2010 Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen

Lisätiedot

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin

- kaupunkialueen tuotanto voidaan jakaa paikalliseen käyttöön jäävään ja alueen ulkopuolelle menevään vientiin 76 9. Kaupunkialueiden kasvu - talouskasvu: kaupunkialueen työllisyyden (ja tuotannon) kasvu, jonka taustalla on - kaupungin tuottamien hyödykkeiden kysynnän kasvu ---> työvoiman kysynnän kasvu - työvoiman

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

18.8.2015 Matti Paavonen

18.8.2015 Matti Paavonen 1 Pienin askelin eteenpäin 18.8.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Ei uutisia aallonpohjalta BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100 114 112 110 108 106

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan liikevaihtokuvaaja

Kaupan liikevaihtokuvaaja Kauppa 2015 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, lokakuu Koko kaupan myynti painui lokakuussa 6,5 prosentin laskuun Tilastokeskuksen mukaan myynnin lasku jatkui lokakuussa kaupan toimialoilla autokauppaa lukuun

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015

Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015 Yhteistietohankintojen tarve- ja käyttöarvio vuodelle 2015 Tavoite: kartoittaa laajasti mm. TEM hallinnon alan, ministeriöiden, seutukuntien ja kuntien arviot ja tarpeet taustana julkisen hallinnon vaikeutuva

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kaupan liikevaihtokuvaaja

Kaupan liikevaihtokuvaaja Kauppa 2016 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, marraskuu Koko kaupan myynti kasvoi marraskuussa 0,4 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan myynti kasvoi marraskuussa 0,4 prosenttia

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 18.2.2010 Jenni Ruokonen Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö Strategia ja kumppanuudet ELY-YLIJOHTAJA Johtoryhmä

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot