Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama selvitys pientuotannon nettolaskutusmenettelyistä Energiateollisuus ry:n kommentit

Transkriptio

1 SÄHKÖVERKKO SÄHKÖKAUPPA Heinimäki, Lehto LAUSUNTO 1(6) Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama selvitys pientuotannon nettolaskutusmenettelyistä Energiateollisuus ry:n kommentit Energiateollisuus ry (ET) kiittää mahdollisuudesta kommentoida työ- ja elinkeinoministeriön tilaamaa ja KPMG Oy Ab:n laatimaa selvitystä sähkön pientuotannon nettolaskutusmenettelystä. Kommenttipaperimme alussa ovat yleiset kommenttimme netotukseen ja pientuotannon tukemiseen. Näiden jälkeen olemme keränneet muutamia yksityiskohtaisia kommentteja selvitykseen. Yleiset kommentit Yleisinä keskeisinä kommentteinamme haluamme tuoda esiin seuraavat asiat. Yksinkertaiset ja selkeät ohjeet verotuksesta pientuottajille Selvityksestä käy hyvin ilmi, että pientuotannon verokohtelu ja siihen liittyvät kysymykset ovat hyvin hankalia ja monimutkaisia asioita. Ohjeessa todetaan selvästi tarve sähkön pientuotannon arvonlisäverotusta koskevasta Verohallinnon ohjeistuksesta. Olemme samaa mieltä, että sähkön pientuotannon verotuksesta tarvitaan selkeää ja helppotajuista ohjeistusta. Ohjeistuksen tulee kattaa arvonlisäverotuksen lisäksi myös valmiste- ja tuloverotukseen liittyvät seikat. Laskutuksen selkeys ja läpinäkyvyys pientuottajalle varmistettava Selvitys osoittaa selvästi, ettei nykylainsäädäntö mahdollista arvonlisä- ja sähköveron netottamista. Mikäli sähköyhtiöitä tästä huolimatta velvoitettaisiin netottamaan sähkölaskun muut osat (energia, siirto tai molemmat), perustuisivat asiakkaan laskulla laskutettavat maksukomponentit eri energiamääriin eri maksujen osalta. Tämä lisää sähkölaskutuksen monimutkaisuutta huomattavasti ja voi olla asiakkaalle äärimmäisen hankalasti ymmärrettävä asia. Tämän tyyppisiä ratkaisuja tulisi pyrkiä välttämään kaikin keinoin. On myös tärkeä huomata, että yhä kasvava osa sähkön hinnasta on sellaista mihin netotuksella ei voitaisi selvityksen perusteella vaikuttaa. Mikäli lainsäädännössä tultaisiin velvoittamaan netottamista (vaikka vain tunninsisäistä), tulee se mahdollistaa kaikkien asiakkaan loppuhinnassa olevien maksukomponenttien osalta. Siirtomaksun netottamisen laillisuus Siirtohinnoittelun tulee sähkömarkkinalain mukaan olla tasapuolista ja syrjimätöntä. Selvityksessä on todettu, että sähkömarkkinalaki kuitenkin mahdollistaa siirtomaksun (verkkopalvelumaksun energiaperusteisen osuuden) netottamisen. Selvityksessä on viitattu sähkömarkkinalain 4 luvun 24 :n 3 momenttiin, jonka perusteella hinnoittelussa on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus, sekä ne kustannukset ja hyödyt, jotka aiheutuvat voimalaitosten liittämisestä verkkoon. Hyötyinä on mainittu häviöiden ja kantaverkkomaksujen mahdollinen pieneneminen. Häviöiden ja suurjännitteisen jakeluverkon sekä kantaverkon verkkomaksujen osuus verkkopalvelu kustannuksista on rajallinen (yhteenlaskettuna huomioimatta Energiateollisuus ry Fredrikinkatu B, Helsinki PL 100, Helsinki Puhelin: (09) , faksi: (09)

2 2(6) päällekkäisyyksiä enintään 13 % verottomasta verkkopalvelumaksusta). Todellisuudessa hyöty on luonnollisesti huomattavasti pienempi, koska pientuotanto ei käytännössä koskaan poista kokonaan verkostohäviöitä ja/tai kantaverkkosiirron tarvetta kyseisen sähkönkäyttäjän osalta. Suomessa verkostohäviöt ovat erittäin matalat, keskimäärin noin 3 %, pitäen sisällään koko sähköjärjestelmän häviöt. Vähäinen määrä hajautettua tuotantoa voi jossain määrin pienentää verkostohäviöitä paikallisesti. Tuotantomäärien kasvaessa kuitenkin käy päinvastoin ja häviöt kasvavat alkuperäisestä. Tätä on havainnollistettu esimerkiksi Eurelectricin Active System Management raportissa ( Sähköverkon kustannusrakenne on pääosin, yli 90 prosenttisesti, kiinteä. Pientuotanto tyypillisesti vähentää verkosta otetun energian määrää, muttei vaikuta sähkönkäyttöpaikan huipputehoon. Kuitenkin huipputeho määrittää yli 90 % verkkoyhtiön kustannuksista. Näin pientuotannon mahdolliset hyödyt verkkoyhtiölle eivät ilman huipputehon leikkausta voi edes teoreettisesti olla yli 10 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Pientuotannon siirtopalvelun hinnoittelua on jo nyt lainsäädännöllisesti kevennetty suhteessa muihin sähkönkäyttäjiin. Tuotannon siirtomaksulle on asetettu katto (0,07 c/kwh, alv 0%) ja pientuottaja saa pienennettyä omalla tuotannollaan kulutuksen siirtomaksuaan. Erityisesti jälkimmäinen etu on merkittävä pientuottajan kannalta. Nämä edut kattavat uskoaksemme moninkertaisesti verkkoyhtiölle pientuotannosta mahdollisesti aiheutuvat hyödyt. On lisäksi huomattava, että em. 0,07 c/kwh on selvästi alle EU asetuksen (COMMISSION REGULATION (EU) No 838/2010) salliman ylärajan 0,12 c/kwh. On myös hyvä huomata, että 0,07 c/kwh on vähemmän kuin jakeluverkonhaltija joutuu maksamaan Fingridille (0,85 c/kwh) syöttäessään energiaa kantaverkkoon. Sähkömarkkinalain mukaan siirtopalvelun netottamisen laillisuutta arvioitaessa tulisikin kyetä arvioimaa pientuotantolaitoksen verkkoyhtiölle tuoma hyöty. Mahdollinen hyöty voidaan ottaa hinnoittelussa huomioon, mutta siirtohinnoittelun tasapuolisuuden vuoksi pientuottajille ei tulisi verkkopalvelumaksujen kautta kohdistaa todellista hyötyä suurempaa tukea. Siirtomaksujen netottamisen oikeudenmukaisuus Siirtohinnoittelun tulee sähkömarkkinalain mukaan olla tasapuolista ja syrjimätöntä. Verkkoyhtiöt toimivat Energiaviraston valvonnan ja valvontatyökaluksi määritellyn valvontamallin reunaehtojen puitteissa. Verkkoyhtiön asiakkailta verkkopalvelumaksujen muodossa keräämän rahan tulee vastata verkkotoiminnan ja verkon ylläpidon kustannuksia sekä kattaa Energiaviraston valvoma sallittu tuotto verkon omistajille. Mikäli siirtomaksuja netotettaisiin (verkkopalvelumaksun energiaperusteista osuutta), verkonhaltija saisi pientuottaja-asiakkailta nykyistä vähemmän verkkopalvelumaksuja vuositasolla. Tämä johtaisi siihen, että säilyttääkseen valvontamallin avulla määritetyn liikevaihdon verkonhaltija joutuisi nostamaan tasapuolisesti kaikkien verkkoasiakkaidensa verkkopalvelumaksuja (=energian yksikköhintoja c/kwh). Näin verkkopalvelumaksut kasvaisivat prosentuaalisesti yhtä paljon kaikilla verkon käyttäjillä, mutta euroissa eniten niillä sähkönkäyttäjillä, joilla ei ole omaa pientuotantoa. Tämä aiheuttaa merkittävän ongelman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että muut verkon käyttäjät maksavat myös pientuottajien verkkopalvelun. Erityisesti tämä ongelma korostuisi asiakasmääriltään pienillä verkkoyhtiöillä pientuotantomäärien kasvaessa. Toistaiseksi pientuotantolaitoksen hankinta edellyttää merkittävää investointia, johon pienituloisilla sähkönkäyttäjillä ei ilman merkittävää tukea ole mahdollisuutta. Tämä korostaa entisestään verkkopalvelumaksujen jakautumisen epäoikeudenmukaisuutta. Siirtohinnoittelun kehitys ja vaikutukset energiatehokkuuteen Selvityksen luvun 3.5 lopussa todetaan riskinä, että verkkoyhtiöt muuttaisivat tariffirakenteitaan kiinteämpään suuntaan pientuotannon vuoksi. Tämä ei ole riski eikä

3 johdu pientuotannosta vaan on osa luonnollista kehitystä, jonka tavoitteena on nykyistä kustannusvastaavampi ja oikeudenmukaisempi verkkopalvelun hinnoittelu. Verkkoyhtiön kustannukset ovat yli 90 % kiinteitä ja perustuvat verkon huipputehoon. Siirretyn energian määrään perustuva verkkopalvelun hinnoittelu ei ole kustannusvastaavaa eikä kohdista maksuja kustannuksia aiheuttaville asiakkaille. Verkkotariffien kehitys ei ole käynnissä pelkästään Suomessa vaan kyseessä on koko Euroopassa tapahtuva muutos. Muutoksen tulee luonnollisesti tapahtua maltillisessa aikataulussa, jotta asiakkailla on mahdollisuus varautua muutokseen. Luvun 3.5 lopussa todetaan, että kiinteämpi verkkopalvelun hinnoittelu vähentäisi yleisesti kannusteita energiatehokkuuden parantamiseen. Tämä on harhaanjohtavasti todettu, koska kiinteämpi hinnoittelu voidaan toteuttaa useilla eri tavoilla. On totta, että täysin kiinteä hinta voisi vähentää kannusteita energiatehokkuuteen. Tällainen hinnoittelurakenne ei kuitenkaan ole kenenkään tavoitteena. Nykyistä verkkopalvelun hinnoittelua tulisi muuttaa ennen kaikkea tehoperusteisempaan suuntaan. Ei siis kiinteäksi, vaan huipputehoon sopivalla tavalla sidotuksi. Uusi hinnoittelumalli tuleekin olla riittävän hienojakoisesti porrastettu, jotta asiakas voi tosiasiallisesti omilla toimillaan vaikuttaa maksamaansa verkkopalvelumaksuun. Huipputehoon sähkönkäyttäjä voi vaikuttaa monin tavoin ja jo nyt esimerkiksi saunan ja sähkölämmityksen vuorottelut sekä maalämpöpumppujen käynnistysvirranrajoitukset ovat Suomessa arkipäivää. Nykyiset älymittarit helpottavat asiakkaan huipputehon käytön optimointia ja antavat yhtiöille erinomaisen työkalun, jolla ne voivat auttaa asiakasta optimoimaan omaa sähkönkäyttöään. Energiatehokkuusdirektiivissä käytetään termiä kokonaistehokkuus (mukaan lukien energiatehokkuus), overall efficiency (including energy efficiency). Kokonaistehokkuus on se suure joka määrittää koko energiajärjestelmän tehokkuuden, taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden. Pelkästään energiaan keskittyminen (kilowattituntien vähentäminen) on osaoptimointia, joka ei johda kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen. Nähdäksemme yksittäisen sähkönkäyttäjän näkökulmasta kokonaistehokkuuden kannalta paras ohjausvaikutus saavutetaan energian ja tehon optimoinnin yhdistelmällä. Tähän ohjaa hinnoittelurakenne, jossa osa hinnasta on energiaperusteista (myynti ja verot eli noin 70 %) ja osa hinnasta tehoperusteista (verkkopalvelu eli noin 30 %). Samalla tällainen hinnoittelurakenne takaa kustannusvastaavamman hinnoittelun ja oikeudenmukaisemman asiakkaiden kohtelun. Lisätietoja: sekä Ostovelvoitteen kilpailua vääristävä vaikutus Kuten raportissa oikein todetaan, toimitusvelvollisille tai muille vähittäismyyjille asetettu ostovelvoite johtaa muun muassa sähkönmyyntiyhtiöiden keskinäiseen taloudelliseen eriarvoisuuteen. Edelleen raportissa todetaan, että ostovelvoite poikkeaisi periaatteellisella tasolla valitusta markkinakeskeisestä sähkömarkkinamallista ja saattaisi aiheuttaa erilaisia markkinahäiriöitä. Jaamme nämä raportin huolet täysin. Suomessa pientuotannon osto on käynnistynyt markkinaehtoisesti ja pientuottajalle löytyy jo nykyisellään useita ostajia. Ostovelvoite olisikin huono ratkaisu tässä tilanteensa. Se voisi käytännössä keskeyttää kokonaan tämän käynnistyneen markkinaehtoisen kehityksen. Ostovelvoitteen asettaminen myyjälle asettaa myös asiakkaat keskenään eriarvoiseen asemaan. Jos ostovelvoitesähkö osoittautuisi kalliiksi sähkönmyyjälle, tämä johtaisi siihen, että myyjät haluaisivat välttää sopimuksia mikrotuottajien kanssa. Tämä puolestaan asettaisi nämä pientuottaja-asiakkaat eriarvoiseen asemaan, koska heillä ei ole todellista myyjän valinnanmahdollisuutta. Toimitusvelvollinen myyjä ei ole sillä tavalla eri asemassa muihin myyjiin verrattuna, että ostovelvoitteen asettaminen toimitusvelvolliselle myyjälle olisi ongelmaton ratkaisu. Jos ostovelvoite asetettaisiin toimitusvelvolliselle myyjälle, johtaisi tämä myyjien eriarvoiseen kohteluun ja saattaisi myös johtaa alueelliseen epätasa-arvoon. Asiakkaille, jotka asuvat ja 3(6)

4 toimivat sellaisella alueella, jolle luontaisista (esim. hyvä tuuliolot) tai muista syistä keskittyy eniten pien- ja mikrotuotantoa, kohdistuisi muita asiakkaita suuremmat kustannukset sekä siirron että myynnin osalta. Ensivaiheessa pien- ja mikrotuotantoa voidaan olettaa sijoittuvan erityisesti haja-asutusalueelle. 4(6) Ostovelvoitetta pohdittaessa on syytä huomata, että myyjillä (edes toimitusvelvollisella) ei ole olemassa mitään muiden asiakkaiden pottia jaettavaksi pientuottajille. Mikäli ostovelvoite toteutettaisiin niin, että se on kannattamatonta tai tappiollista myyjälle, joutuisi myyjä kattamaan kustannukset muilta asiakkailta perittävissä hinnoissa, mikä ei käytännössä ole mahdollista markkinoilla, joilla asiakkaiden oletetaan pääsääntöisesti käyttäytyvät rationaalisesti. Ostovelvoite toisi alalle lisää tarpeetonta sääntelyä ja sen edellyttämää valvontaa, joista aiheutuu kuluja niin yhteiskunnalle kuin energiayhtiöille. Sen sijaan toiminnan pitäisi olla markkinaehtoista, vain se luo mahdollisuuksia innovaatioon. Yhtiöitä tulee edelleen kannustaa luomaan markkinaehtoisesti sellaisia tuotteita, joista asiakkaat ovat kiinnostuneita. Markkinaehtoisesti sähkön ostaminen ja myyminen markkinahinnalla voi avata uusille teknologisille ratkaisuille mahdollisuuksia. Oikeudenmukainen hyöty pientuottajalle tulee, kun hän myy tuotantoaan korkean hinnan aikaan ja ostaa sähköä matalan hinnan aikaan. Koska pientuotanto lähtökohtaisesti ei ole säätövoimaa, kannustaa tällainen markkinaehtoinen tapa sähkövarastojen tai kysyntäjouston kehittämiseen ja sitä myötä uusiin innovaatioihin. Ehdotettu suositeltavin netotusmalli vastaa nykykäytäntöä Selvitys päätyy pohdinnassaan, että sähköjärjestelmän tehokkuuden näkökulmasta parempi toteutustapa olisi tuntiperusteiseen sähkön markkinahintaan perustuva netotus, jossa pientuottajien ylijäämätuotanto olisi sitä arvokkaampaa mitä suurempi on kullakin hetkellä sähkön kysyntä ja näin ollen sähkön hinta. Tällöin pientuottajalla olisi kannustin aktiiviseen kysyntäjoustoon mikä vaikuttaa positiivisesti sähköjärjestelmän toimintaan ja sähkön riittävyyteen. Arvoon perustuvassa nettolaskutuksessa myöskään verkkoon syötetyn ja sieltä otetun sähkön tariffirakenteiden ei tarvitsisi olla samat. Tämä on käytännössä yleisin tapa, jolla sähkönmyyjät ostavat tänä päivänä asiakkaidensa pientuotantoa. Tyypillisesti tuotannosta maksetaan kullekin tunnille markkinahintaan perustuva maksu (joko suoraan tai pienellä marginaalilla vähennettynä). Verkosta otetulle energialle on erikseen määritelty myyntisopimuksen mukainen hinta. Laskulla nämä kaksi vastakkaista suoritusta netottuvat laskutusjakson mukaisesti ja laskun loppusumma määräytyy netotetusta summasta. Tämä vaihtoehto on siis jo toteutunut ilman pakotteita tai sääntelyä. Netotuksen tekniset ja taloudelliset vaikutukset Selvityksen alussa todetaan, että selvitys ei sisällä oikeudenmukaisuusarvioita tai määrällisiä analyysejä, esimerkiksi laskelmia netotuksen taloudellisista vaikutuksista sähkömarkkinoiden toiminnan, pientuottajien, verkonhaltijoiden, laitetoimittajien tai energiayhtiöiden näkökulmasta. Selvityksessä ei myöskään tarkastella netotuksen teknisiä vaikutuksia eri toimijoiden kannalta. Selvityksen luvussa 3.5. on todettu, että Ruotsin energiamarkkinaviranomaisten tekemässä selvityksessä on arvioitu nettolaskutuksesta aiheutuvien hallinnollisten lisäkustannusten olevan rajalliset. Suomalaisille toimijoille aiheutuvien lisäkustannuksien arviointi vaatisi kuitenkin paljon enemmän tutkimista, jotta saataisiin selville mahdollisesti toteutuvat lisäkustannukset. Lisäkustannukset voivat olla merkittäviäkin nettolaskutuksen toteuttamistavasta riippuen. Mikäli tulevaisuudessa päädyttäisiin esittämään netotusta pientuotannon tukimuotona, tulisi nämä tekniset ja taloudelliset vaikutukset eri osapuolille selvittää huolella ennen päätöksen tekoa. Haluamme korostaa, että tekniset asiat (mm. vaikutukset sanomaliikenteeseen,

5 5(6) toimijoiden eri tietojärjestelmiin, laskutuksen yksityiskohtiin ja asiakasraportointiin) ovat merkittävä selvitettävä asia, jota ei voi vähätellä. Tunninsisäinen netotus pientuotannon mittauksessa Viime aikoina on ollut paljon pohdintaa tunnin sisäisestä netotuksesta pientuotannon mittauksessa. Tällä hetkellä kaikki asennetut kahdensuuntaiset tuntimittarit mittaavat kullekin tunnille erikseen verkosta oton ja annon, eli kullekin tunnille tulee kaksi arvoa, jos kyseisen tunnin aikana käyttöpaikalla on sekä käyttöä että ns. ylijäämätuotantoa. Osa mittareista mittaa verkkoon annon ja verkosta oton tarkalleen erikseen kunkin vaiheen osalta. Osa mittareista netottaa hetkellisesti vaiheiden välillä. Hetkellinen vaiheiden välinen netotus tarkoittaa, että kullekin mittausjaksolle (noin sekunti) voi tulla vain joko kulutusta tai tuotantoa. Edelleen samalla tunnilla voi olla molempia, mutta yksivaiheinen tuotanto voidaan asiakkaan näkökulmasta hetkellisesti hyödyntää täysimääräisesti. Näin vaiheepäsymmetrian vaikutus asiakkaan saavutettavissa olevaan hyötyyn pienenee. Mikäli katsotaan, että tämä nykyinen tilanne on epätoivottava ja mittaustilannetta halutaan yhdenmukaistaa, on tuotantokohteiden mittauksessa nykytilan lisäksi kaksi vaihtoehtoa: määrätään pakolliseksi kaikille pientuotantokohteiden mittareille hetkellinen vaiheiden välinen netotus mittarilla tai edellytetään tunnin sisäistä netotusta tietojärjestelmissä (tunnin sisäinen netotus ei ole mahdollista nykymittareilla). Molemmat edellyttävät suurehkoja muutoksia juuri asennettuun mittarikantaan tai mittausjärjestelmiin ja aiheuttavat kustannuksia verkkoyhtiöille ja verkkoyhtiön asiakkaille. Hetkellisen netotuksen käyttöönotossa ei nähdä epäkohtia mittauslaitelainsäädäntöön nähden. Hetkellisessä netotuksessa tietojärjestelmissä ei tarvitsisi tehdä muutoksia ja laskutus sekä online-palvelut käyttäisivät samaa tietoa, joka on luettavissa mittarin näytöltä. Pakollinen vaatimus edellyttäisi kuitenkin joidenkin verkkojen osalta jo asennettujen mittareiden vaihtamista tai päivittämistä pientuotantokohteissa. Tunnin sisäisessä netotuksessa mittari voi olla joko hetkellisesti netottava tai ei lainkaan netottava, eli mittarinvaihtoja ei tarvittaisi. Luetut tiedot laskettaisiin mittaustiedonhallintajärjestelmässä yhteen. Mittarin näytöltä asiakas näkisi edelleen siirtotuotteen mukaisesti jaotellut netottamattomat lukemat kullakin hetkellä. Koska mittarin näytöltä näkyvät vain netottamattomat lukemat, laskutus ja online-raportointi käyttäisivät siis eri tietoa kuin mitä mittarin näytöllä on suoraan nähtävissä. Netotettujen tietojen laskeminen mittarin näytöltä ei ole käytännössä mahdollista. Tämän vaihtoehdon mittalaitelainsäädännön mukaisuudesta tulee saada varmuus valvovalta viranomaiselta. Jos lainsäädännössä päädytään velvoittamaan yhtiöt tunnin sisäiseen netotukseen, tulee mittalaitelainsäädännön mukaisuuden lisäksi varmistaa, että tämä vaatimus tunnin sisäisestä netotuksesta viedään läpi koko sähkömarkkinoiden tieto- ja arvoketjun. Tämän jälkeen netotetusta tuntiarvosta tulee ainoa oikea virallinen tuntiarvo, jota käytetään kaikkialla sähkökaupassa, ml. taseselvitys ja verotus. Lainsäädännössä on olennaista puhua taseresoluution mukaisesta netotuksesta. Tällä hetkellä se on yksi tunti, mutta tulevaisuudessa se voi olla jotain muuta, jolloin myös netotusresoluution tulee muuttua vastaavasti. Pientuotannon tukeminen Mikäli pienimuotoiselle tuotannolle halutaan yhteiskunnan tukea, tulee tukimuodon olla yksinkertainen ja hallinnollisesti kevyt. Pientuotantoa tulisi tukea markkinaehtoisesti ja läpinäkyvästi. Pientuottajan kannalta luotettavinta ja selkeintä olisivat investointivaiheen tuet. On tärkeää huomata, että netotuksella saatava taloudellinen hyöty jää usein pientuottajalle varsin pieneksi. Mikäli hyötyä haluttaisiin kasvattaa pidentämällä netotusjaksoa tai maksamalla markkinahintaa suurempaa hintaa ja tämä asetettaisiin myynti- tai verkkoyhtiön velvoitteeksi, tulee tuesta hyvin läpinäkymätön. Lisäksi siitä seuraisi kaikki

6 selvityksessä ja edellä mainitut sähköjärjestelmän ja markkinoiden toimintaan sekä oikeudenmukaisuuteen liittyvät negatiiviset vaikutukset. 6(6) Yksityiskohtaiset kommentit Olemme havainneet selvityksessä muutaman epäselvän tai virheellisen kohdan. sivu 8, luku Selvityksen sivulla 8 luvun lopussa todetaan Silloin kun sähköntuottajaa on pidettävä ammattimaisena sähköntuottajana, sähköntuottaja itse on verovelvollinen vastaanottamastaan sähköstä verkonhaltijan asemesta. Termi ammattimainen sähköntuottaja on kappaleessa käytetyssä yhteydessä epäselvä ja harhaanjohtava. Kaikki sähköntuottajat ovat verovelvollisia itse tuotetusta ja kulutetusta energiasta seuraavin selkein poikkeuksin: - alle 50 kva tuottaja ei ole verovelvollinen kva tuottaja ei ole verovelvollinen, jos sähköä ei siirretä jakeluverkkoon - sähköntuotantolaitteiden omakäyttö on verovapaata. Kappale on viimeistä lausetta lukuun ottamatta kirjoitettu oikein ja selkeästi. Sivu 12, luku Selvityksen sivulla 12 lukua koskevassa yhteenvedossa todetaan: Tuotantolaitos on myös varustettava sellaisella mittauslaitteistolla, joka kykenee mittaamaan sähköverkosta otetun ja siihen syötetyn sähkön määrän. Tämä kohta ei pidä paikkaansa. Valtioneuvoston asetus sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta edellyttää tuotannon mittausta, muttei kahdensuuntaisesti itse tuotantolaitoksessa. Asetuksen 6 luvun 3 :n mukaan mikrotuotantolaitosta ei tarvitse varustaa mittauslaitteistolla lainkaan, mikäli laitos sijaitsee enintään 3x63A:n käyttöpaikassa ja käyttöpaikka on varustettu kahdensuuntaisella mittauksella. Vaatimus kahdensuuntaisesta mittauksesta koskee siis käyttöpaikkaa, ei tuotantolaitosta. Sivu 24, luku 3.5 Luvun 3.5. alussa on todettu: [ ] siirtomaksujen hyvittäminen pientuottajille tarkoittaa verkkoyhtiön näkökulmasta käytännössä sitä, että yhtiön liikevaihto pienenee. Tämä kohta ei pidä paikkaansa. Verkkoyhtiöt toimivat Energiaviraston määrittelemän valvontamallin reunaehtojen puitteissa. Verkkoyhtiön asiakkailta verkkopalvelumaksujen muodossa keräämän rahan tulee vastata verkkotoiminnan ja verkon ylläpidon kustannuksia sekä kattaa Energiaviraston valvoma sallittu tuotto verkon omistajille. Verkkoyhtiön liikevaihto ei siis pienenisi vaikka siirtomaksuja hyvitettäisiin. Verkkoyhtiön tulisi ottaa vastaava raha muualta, jotta tulovirta mahdollistaisi verkon ylläpidon ja uusimisen. Käytännössä tämä voitaisiin tehdä ainoastaan nostamalla tasapuolisesti (prosentuaalisesti) kaikkien verkon käyttäjien verkkopalvelumaksuja. Lisäksi luvun toisessa kappaleessa todetaan "Sähköverkkojen muodostaessa luonnollisen monopolin verkonhaltijat voisivat kuitenkin siirtää nettolaskutuksesta aiheutuvat lisäkustannukset ja tuottojen menetykset suoraan sellaisille verkon käyttäjille, joilla ei ole omaa pientuotantoa." Myöskään tämä ei pidä paikkaansa. Nykyinen valvontamalli ei mahdollista uusista velvoitteista tai palveluista aiheutuvien lisäkustannusten siirtämistä siirtohintoihin. Aikaisempien vuosien vertailutasossa näkymättömät lisäkustannukset alentavat suoraan sallittua tuottoa ja heikentävät siten verkkoyhtiön toimintaedellytyksiä. Lisätietoja ja mahdolliset kysymykset: Riina Heinimäki (riina.heinimaki@energia.fi, ) Ystävällisin terveisin Pekka Salomaa johtaja Energiateollisuus ry Sähkökauppa