Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon"

Transkriptio

1 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon

2 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon Kihniö Virrat Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi Hämeenkyrö Orivesi Sastamala Punkalaidun Nokia Tampere Pirkkala Kangasala Lempäälä Vesilahti Valkeakoski Akaa Urjala Pälkäne 2 Pirkanmaan liitto Tampere 2012 Taitto Mainoskenttä Oy Painosmäärä 800 kpl Painopaikka Kirjapaino Hermes Oy, Tampere

3 Saatteeksi BUDJETTITAVOITTEIDEN ESITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Pirkanmaan liitossa laaditaan vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistio valtion seuraavan vuoden talousarvioon vaikuttamiseksi ja maakunnallista edunvalvontaa varten. Siihen sisällytetään hankkeita ja toimenpide-esityksiä, jotka ovat maakunnalle keskeisiä ja edellyttävät ratkaisuja määrärahavarauksina tai muutoin toimenpiteitä budjettivalmistelun yhteydessä. Tavoitteisiin ei ole kirjattu kohteita, joiden valtion rahoitus on jo aiemmilla päätöksillä varmistunut, mutta joita ei ole vielä aloitettu, eikä kohteita, joiden esittämisvalmius ei ole vielä riittävä. Maakuntahallitus hyväksyi Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon. Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Esa Halme, , ja edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela,

4 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon SISÄLLYSLUETTELO Saatteeksi 3 Budjettitavoitteiden esittämisen lähtökohdat 3 PIRKANMAAN YKKÖSTAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE Liikenne- ja viestintäministeriö 6 Lisärahoituksen osoittaminen perusväylänpitoon 6 Valtatie 3:n parantaminen runkotietasoiseksi välillä Tampere Vaasa: Hämeenkyrön ohitustie 6 Valtatie 12:lla Tampereella joukkoliikennekaistat Taysin kohdalle ja Paasikiventielle 7 Raideliikenteen sujuvuuden lisääminen Tampereelta etelään: lisäraiteet Toijalaan sekä Riihimäen kolmioraide 7 Ympäristöministeriö 7 Sastamala ( Kiikoinen) Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto 7 Työ- ja elinkeinoministeriö 8 Aluekehittämisen voimavarojen turvaaminen 8 Opetus- ja kulttuuriministeriö 8 Tampereen keskusareenalle valtion rahoitus 8 Valtiovarainministeriö 8 Valtion sitoutuminen ja rahoitus Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimuksen mukaisiin kehittämiskohteisiin (myös liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö) 8 Maa- ja metsätalousministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö 9 Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin valtion rahoitus 9 4

5 MUUT PIRKANMAAN MÄÄRÄRAHATAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE Valtiovarainministeriö 10 Kuntien rahoituksen turvaaminen ja kuntien tehtävät 10 Valtion palveluiden säilyminen kunnissa 10 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaedellytysten vahvistaminen 10 Sastamalassa sijaitsevan valtakunnallisen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin valtionosuuden korottaminen 10 Oppilaitosrakentaminen 10 Liikuntapaikkarakentaminen 11 Maa- ja metsätalousministeriö 11 Hämeenlinna Akaa -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri 11 Valtion avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (myös ympäristöministeriö) 11 Metsäntutkimuksen voimavarojen vahvistaminen Länsi-Suomessa 12 Pirkanmaan kansallispuistojen ja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisääminen (myös ympäristöministeriö) 12 Liikenne- ja viestintäministeriö 12 Valtatie 9:llä liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujumisen parantaminen välillä Tampere Orivesi 12 Valtakunnallisen liikenneturvallisuusohjelman mukaiset teemahankeinvestoinnit 13 TEN-T -ydinverkon kehittämistoimet Suomen pääradalla (Bothnian Corridor) 13 Tampere-Pori -radan peruskorjauksen jatkorahoitus 13 Tasoristeysten vähentäminen (Toijala Turku, Tampere Pori/Rauma) 13 Parkanon raakapuuterminaalin rakentaminen 13 Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tuen korottaminen Tampereen seudulla 13 Joukkoliikenteen tuen korottaminen haja-asutusalueilla 14 Henkilöliikenteen kehittäminen Tampere Mänttä Vilppula -rataosalla (sis. ratayhteyden Mäntän keskustaan) 14 Laajakaistayhteyksien valtion rahoituksen varmistaminen haja-asutusalueilla 14 Työ- ja elinkeinoministeriö 15 Valtion rakennemuutosrahoituksen osoittaminen tietotekniikka-alalle ja valtion työllisyysperusteisten investointien määrärahojen lisääminen 15 Sosiaali- ja terveysministeriö 15 UKK-instituutin budjettirahoituksen korottaminen 15 EVO-rahoituksen tason korottaminen 15 Ympäristöministeriö 15 Valtion rahoituksen turvaaminen aluearkkitehtitoimintaan 15 5

6 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon PIRKANMAAN YKKÖSTAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE Liikenne- ja viestintäministeriö Lisärahoituksen osoittaminen perusväylänpitoon Liikenne- ja viestintäministeriö on siirtämässä rahoituksen painopistettä liikenneverkkojen kehittämisestä perusväylänpitoon vuodesta 2013 alkaen. Tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten jokapäiväisen liikkumisen ja elinkeinoelämän kuljetusten kannalta merkittävän tieverkon hoitoon ja ylläpitoon panostamista. Vuosina osoitetaan lisärahoitusta perusväylänpidon pieniin investointiohjelmiin ja suunnataan se ensisijaisesti taloutta elvyttäviin ja työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin. Pirkanmaalla perustienpidon rahoitus vuonna 2012 on noin 37 miljoonaa euroa. Maakunnan teiden nykyisen palvelutason turvaaminen edellyttäisi noin 12 miljoonan euron vuosittaista lisärahoitusta Pirkanmaalla. Muun muassa huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä Pirkanmaalla on kasvamassa viiden vuoden aikana 200 kilometristä 400 kilometriin. Tämän lisäksi tarvittaisiin noin 5 miljoonan euron vuosittainen investointirahoitus alueellisesti päätettäviin investointeihin. Liikenteen meluhaittoja ehkäiseviä investointeja tulee jatkaa määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Valtion talousarviossa vuodelle 2013 tulee osoittaa lisärahoitusta perusväylänpitoon. Valtatie 3:n parantaminen runkotietasoiseksi välillä Tampere-Vaasa: Hämeenkyrön ohitustie Vt 3:n parantaminen on kirjattu nykyisen liikennepoliittisen selonteon investointiohjelmaan vuoden 2011 jälkeen alkaviin hankkeisiin. Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat ovat esittäneet yhteysvälin Tampere-Vaasa ensimmäisen vaiheen hankkeiden nostamista uuden liikennepoliittisen selonteon toimenpideohjelman ensimmäiseen koriin vuosille ja jatkotoimenpiteiden osalta kakkoskoriin vuosille Tampere Vaasa -yhteysvälin suunnitellut investoinnit sisältävät ohituskaistoja, keskikaiteita, paikallisen liikenteen erottamista päätieliikenteestä, liittymien uudistamista, pohjavesisuojauksia, meluesteiden rakentamista ja valaistuksen lisäämistä. Valtatie 3:n yhteysvälillä Ylöjärvi Vaasa on isoja puutteita liikenneturvallisuudessa ja liikenteen sujuvuudessa. Tie on kaikilla liikenneturvallisuuden tunnusluvuilla mitattuna tuntuvasti muita valtateitä vaarallisempi. Suomen teollisuuden jalostusarvo on maan korkeimpia Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Teollisuuden kuljetuksien häiriöttömyys ja toimivat jatkoyhteydet edellyttävät valtatien 3 yhteysvälin Tampere Vaasa investointien pikaista toteuttamista. Yhteysvälin suunnittelu on edennyt hyvin. Valmius on jo olemassa noin 100 miljoonan euron investointien kilpailuttamiseen vuonna 2012 kokonaisuudessaan 185 miljoonan euron hankkeesta. Pääteiden liittymäkohdissa tarvitaan vielä tarkentavia nopeita suunnittelu- ja rakentamisratkaisuja, jotta ko. pääteiden liikenteen sujuvuus turvataan. Ensimmäisenä investointikohteena oleva Hämeenkyrön ohitustie (noin 10 km) on valmis aloitettavaksi nopealla aikataululla. Hämeenkyrön Kirkonkylän kohdalla vuorokausiliikenne on noin ajoneuvoa, josta raskaan liikenteen määrä on noin ajoneuvoa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio kapeana nelikaistaisena keskikaiteellisena valtatienä on noin 61 miljoonaa euroa, mistä Hämeenkyrön kunnan rahoitusta on noin 1,4 miljoonaa euroa. Valtion rahoituksen tarve vuonna 2013 Hämeenkyrön ohitustielle investoinnin aloittamiseksi on 10,0 miljoonaa euroa.

7 Valtatie 12:lla Tampereella joukkoliikennekaistat Taysin kohdalle ja Paasikiventielle Teiskontien parantaminen Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kohdalla Tampereella on koko Pirkanmaata koskeva liikennehanke. Sillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta tällä yhdellä keskeisimmistä Tampereen kaupungin sisääntuloteistä, joka on samalla valtakunnallista liikennettä välittävä päätie (Vt 12). Se on keskussairaala-alueella kaikkea sinne välittävää liikennettä palveleva väylä ja yhteys muun muassa ensiapu Acutaan. Liikenne sekä sairaala-alueelle että läheiselle ammattikorkeakoululle ja läheiselle Finn-Medin kampukselle tulee lisääntymään niin kasvavien potilasmäärien, kasvavien opiskelijamäärien kuin alueen muun liikennöintitarpeen vuoksi. Tähän valtatien 12 kehittämisinvestointiin kuuluu myös joukkoliikennekaistojen rakentaminen Paasikiventielle. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa. Tampereen kaupunki osallistuu kustannuksiin. Taysin risteysalueen investointi tulee aloittaa vuonna Raideliikenteen sujuvuuden lisääminen Tampereelta etelään: lisäraiteet Toijalaan sekä Riihimäen kolmioraide Uusien raideyhteyksien myötä pääradan liikennöinti pääkaupunkiseudulla on lisääntynyt. Tarpeet taajamajunaliikenteen kehittämiselle koko Helsinki Tampere -rataosalla ovat kasvaneet. Riittävän vuoro tiheyden mahdollistamiseksi taajamajunaliikenteen suunnittelussa tulee ottaa huomioon lisäraiteiden suunnittelu ja rakentaminen Tampereen ja Toijalan (Akaa) välille. Radanvarren kunnilla on akuutti tarve radan lähialueen maankäytön suunnitelmien tekemiseen. Tampereen ja Toijalan välille rakennettavan kolmannen ja neljännen raiteen suunnitteluvalmius on lisättävä tulevan investointitarpeen mukaiseksi. Nykyisin Kouvolan ja Tampereen suuntien välinen raideliikenne joutuu vaihtamaan Riihimäellä kulkusuuntaa, mikä vaatii aikaa ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Tämä on erityinen haitta tavaraliikenteelle, mutta myös henkilöjunaliikenteelle. Kolmioraiteen toteuttaminen tehostaa sekä tavarajunien että henkilöjunien liikennöintiä ja vähentää ympäristöhaittoja. Riihimäen kolmioraide mahdollistaa suorien junayhteyksien toteuttamisen Venäjälle myös Länsi- Suomesta. Kolmioraiteen rakentamisella on positiivinen vaikutus Venäjän ja erityisesti Pietarin markkina-alueen hyödyntämisessä suomalaisille yrityksille. Se edistää myös venäläisten matkailijoiden tuloa Länsi-Suomeen. Valtion rahoituksen tarve Riihimäen kolmioraiteen rakentamiseen on 10 miljoonaa euroa. YMPÄRISTÖministeriö Sastamala( Kiikoinen) Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Hankekokonaisuus on kahden maakunnan ja kolmen kunnan yhteinen. Ensimmäisessä vaiheessa toteutuu kuluvana vuonna Punkalaidun Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto, missä Punkalaitumen jätevedet johdetaan käsiteltäviksi Huittisten saneerattavalle jätevedenpuhdistamolle. Samassa yhteydessä rakennetaan yhdysvesijohto. Toisessa vaiheessa on tarkoitus toteuttaa Sastamala Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto. Hankkeessa Sastamalan kaupungin jätevedet johdetaan käsiteltäviksi Huittisten kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Samassa yhteydessä rakennetaan yhdysvesijohto. Kiikoisten jätevedet on teknistaloudellisesti perusteltua johtaa osana Sastamalan jätevesiä käsiteltäväksi keskitetysti. Jätevesien käsittelyn keskittämisen myötä on mahdollisuus päästä kokonaisuuden kannalta parempaan puhdistustulokseen. Hankkeella on 7

8 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon 8 suuri merkitys sekä elinkeinoelämän toimivuuden että asumisen viihtyvyyden kannalta. Kiikoinen Sastamala -siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon kustannukset ovat 2,5 miljoonaa euroa ja Sastamala Huittinen välin kustannukset ovat 11 miljoonaa euroa. Sastamalan ja Kiikoisten kuntien yhdistymisestä vuoden 2013 alusta päätetään kunnanvaltuustoissa Valtion rahoituksen tarve Sastamala/Kiikoinen Huittinen -siirtoviemäreille ja yhdysvesijohdoille on 5,4 miljoonaa euroa. TYÖ- JA ELINKEINOministeriö Aluekehittämisen voimavarojen turvaaminen Valmistelut vuonna 2014 alkavasta rakennerahastokaudesta ovat meneillään työ- ja elinkeinoministeriössä. Tällä hetkellä maakunnissa hanketoimintaa rahoittavat maakunnan liitot ja ELY-keskukset. Liittojen hankkeet keskittyvät innovaatio- ja osaamisympäristöjen kehittämiseen. ELY-keskusten hankkeet liittyvät pääosin yritysten kehittämiseen ja ympäristökysymyksiin. Alueiden omista lähtökohdista lähtevän kehittämisen kannalta tarvitaan tulevalla ohjelmakaudella edelleen aluelähtöiset monirahastoiset ohjelmat. Ohjelman toteutuksen päävastuu tulee säilyttää kunnilla ja valtiolla sekä maakunnilla niiden resurssien kohdentamiseen, joissa kunnat ovat osarahoittajia. Maakunnan kehittämisrahan sitomatonta, maakunnan vapaaseen maakuntaohjelman mukaiseen hankerahoituksen kuuluvaa osuutta, tulee korottaa. OPETUS- JA KULTTUURIministeriö Tampereen keskusareenalle valtion rahoitus Suomen valmiuksien parantaminen kansainvälisten suurtapahtumien hakemisessa ja järjestämisessä on valtioneuvoston vahvistaman Suomen matkailupolitiikan mukainen tavoite. Se sisältyy myös kulttuurimatkailun valtakunnallisen katto-ohjelman painopistealueisiin. Kansainvälisten suurtapahtumien järjestäminen niin urheilussa kuin kulttuurissa tarvitsee myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevan vetovoimaisen kohteen. Valtakunnallisiin hankkeisiin valtion liikuntaneuvosto on kirjannut Tampereen keskusareenan vuosille siten, että molempina vuosina valtionosuus olisi 2 miljoonaa euroa. Keskusareenan valtion rahoituksen tarve on 10 miljoonaa euroa, mikä tulisi pääosin kattaa Veikkaus Oy:n jakamattomista voittovaroista. Tampereen keskusareenalle tulee osoittaa 2,0 miljoonaa euroa investoinnin aloittamiseen jo vuoden 2013 valtion talousarviossa. VALTIOVARAINministeriö Valtion sitoutuminen ja rahoitus Tampereen kaupunkiseudun MALaiesopimuksen mukaisiin kehittämiskohteisiin (myös liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö) Tampereen kaupunkiseudun tavoitteena on, että valtio varautuu talousarviossaan 2013 kaupunkiseudun laaja-alaista yhdyskuntasuunnittelua konkretisoivan kaupunkiseudun ja valtion aiesopimuksen toteuttamiseen. Tampereen seudun rautatieyhteyksien lähiliikennejärjestelyt ovat mukana liikennepoliittisen selonteon vuoden 2011 jälkeen alkavissa raideliikenteen kehittämishankkeissa. Aiesopimukseen on kirjattu, että valtion osallistuminen Tampereen kaupunkiraitiotien rahoitukseen käsitellään tänä vuonna valmistuvan liikennepoliittisen selonteon yhteydessä. Liikenne- ja viestintäministeriö on varautunut kuluvalla hallituskaudella panostamaan joukkoliikenteeseen suurilla kaupunkiseuduilla ja niillä keski suurilla kaupunkiseuduilla, joilla kunnat ovat valmiita tekemään omat panostuksensa. Edellytyksenä on, että kunnat sitoutuvat maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin ja että valitut ratkaisut ovat liikennejärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisia. Tampereen kaupunkiseudulla on valmistunut lähi junaliikenteen kehittämisselvitys, missä ensimmäisen vaiheen toimenpiteeksi on kirjattu nykyisen junatarjonnan liittäminen seutulippujärjestelmään vuosina

9 Valtion sitoutumista ja rahoitusta tarvitaan erityisesti joukkoliikenteen kehittämiseen Tampereen seudun rautatieyhteyksien lähiliikenteessä ja Tampereen kaupunkiraitiotiessä sekä asuntorakentamisen eri ohjelma- ja avustuskohteisiin. Maa- ja metsätalousministeriö ja opetus- ja kulttuuri - ministeriö Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin valtion rahoitus Tampereen yliopiston yhteydessä toimiva vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAM kehittää ja validoi ihmisperäiseen solu- ja kudosviljelyyn perustuvia menetelmiä, joilla voidaan täydentää tai korvata eläinkokeita. FICAM toimii vaihtoehtomenetelmien asiantuntijakeskuksena Suomessa ja sen johtaja toimii Suomen yhteyshenkilönä Euroopan unionissa. EU-lainsäädännön ja kansallisen koe-eläinlain mukaan tulee Suomessa nimetä virallinen validointija referenssilaboratorio. Maa- ja metsätalousministeriö on ilmoittanut EU:lle, että FICAMilla on edellytykset tähän toimintaan. FICAM on saavuttanut laajaa kansainvälistä tunnustusta ja sillä on parhaat edellytykset Suomessa toimia validointi- ja referenssilaboratoriona. Sen toiminta tulee jatkossa turvata valtion rahoituksella niin, että se ei ole riippuvainen Tampereen yliopiston määrärahoista. EU-direktiivin määrittelemänä koe-eläintoiminnan velvoitteet kohdistuvat maa- ja metsätalousministeriön vastuulle. Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMille tulee osoittaa vuodesta 2013 lähtien pysyvä valtion rahoitus. Valtion rahoituksen tarve maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta on 1,0 miljoonaa euroa vuodessa. 9

10 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon MUUT PIRKANMAAN MÄÄRÄRAHATAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE VALTIOVARAINministeriö Kuntien rahoituksen turvaaminen ja kuntien tehtävät Esitys valmistuu, kun maakuntahallitus antaa lausunnon kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisesta. Valtion palveluiden säilyminen kunnissa Julkisen hallinnon asiakaspalvelujen uudistaminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa kuntauudistuksen yhteydessä. Vahvoissa peruskunnissa tulee olla tarjolla myös monipuoliset valtionhallinnon palvelut. Minimitasolla tarkoituksenmukaisen ja kattavan palvelutarjonnan varmistamiseksi tulee määritellä yhteispalvelupisteiden palvelut. Tarvittava palvelupisteverkko tulee määritellä yhteistyössä maakuntien kanssa. Ensivaiheen ratkaisuna tulee valtion talousarvioon osoittaa kiinteä määräraha, josta kunnalle tai kuntayhtymälle voidaan myöntää avustusta yhteispalvelun järjestämis- ja ylläpitokustannuksiin. OPETUS- JA KULTTUURIministeriö Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaedellytysten vahvistaminen Teknillistieteellisen opetus- ja tutkimuslaiteinfrastruktuurin modernisointi on ollut useita vuosia kansallisesti merkittävänä tavoitteena. Pirkanmaalla on alan strategisia painopistealueita ja klusterikokonaisuuksia. Tampereen yliopistolla, Tampereen teknillisellä yliopistolla ja Helsingin yliopiston Juupajoella sijaitsevalla Hyytiälän metsäasemalla sekä Tampereen ammattikorkeakoululla on infrastruktuurin kehittämiseen liittyviä erilaisia laiteinvestointitarpeita. Pirkanmaalla sijaitseville yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tulee osoittaa teknillistieteellisen opetus- ja tutkimuslaiteinfrastruktuurin modernisointiin rahoitusta valtion vuoden 2013 talousarviossa. Sastamalassa sijaitsevan valtakunnallisen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin valtionosuuden korottaminen Suomalaiselta kirjalta on puuttunut sen asemaa vahvistava ja lukemista edistävä toiminnallinen museo. Sastamalaan avattiin kesällä 2011 Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, jossa edistetään laajaalaisesti sekä tieteen että taiteen keinoin suomalaista kirjakulttuuria ja vahvistetaan suomalaisen kirjan asemaa. Pukstaavi on toteutettu Sastamalan kaupungin, Suomen kirjainstituutin säätiön, opetus- ja kulttuuriministeriön, Pirkanmaan liiton ja muiden hankerahoittajien tuella. Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi on vuoden 2012 alusta ollut valtionosuusmuseo. Tämä toteutui, kun kaupungin hallinnoima Sastamalan seudun Museo sulautui Suomen kirjainstituutin säätiöön opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymällä tavalla. Sulautumisen myötä säätiö saa valtionsuutta neljälle henkilötyövuodelle. Valtakunnallisen museon tehtävien hoitaminen edellyttää kuitenkin kahdeksaa päätoimista museoammatillista henkilöä ja lisäksi osa-aikaisia. Tämän mahdollista miseksi Suomen kirjainstituutin säätiölle on turvattava museoiden lakisääteinen, henkilötyövuosi perusteinen valtionavustus lisäksi neljälle museoammatilliselle henkilölle. Suomalaisen kirjan museon tulevaisuuden toiminnan kannalta on välttämätöntä, että Suomen kirjainstituutin säätiölle osoitetaan valtion vuoden 2013 talousarviossa jatkuva museoiden lakisääteinen valtionosuus kahdeksalle henkilötyövuodelle. Oppilaitosrakentaminen Vuoteen 2012 asti koulutuksen järjestäjien ehdottamista oppilaitosten rakennushankkeista noin

11 kolmannes on saatu toteutetuksi valtion rahoituksella. Kuluvalle vuodelle valtion talousarviossa vähennettiin voimakkaasti valtion rahoituksen määrää, kun yleissivistävän koulutuksen osalta myöntövaltuus koko maassa pieneni 36 miljoonasta eurosta 8 miljoonaan euroon. Samaan aikaan kuitenkaan tosiasiallinen tarve niin uudisrakentamiseen (muuttoliike) kuin korjausrakentamiseen (kosteusja homevauriot) ei ole vähentynyt. Pirkanmaan kunnissa on runsaasti investointipäätöksiä odottavia oppilaitosten rakentamis- ja kunnostamiskohteita. Jatkettaessa nykyisellä rahoitusmenettelyllä tulee valtion talousarvioon osoittaa lisärahoitusta oppilaitosrakentamiseen. Oppilaitosrakentamisen rahoitus tulisi kuitenkin jatkossa sisällyttää kuntien valtionosuusjärjestelmään. Liikuntapaikkarakentaminen Liikuntalain perusteella myönnetään avustuksia liikuntapaikkojen rakentamiseen. Kunnat ilmoittavat vuosittain alueellaan toteutettavaksi aiotut liikuntapaikkojen perustamishankkeet. Valtion liikuntaneuvoston liikuntapaikkarakentamisen linjausten ja kriteerien mukaan painopistealueita ovat muun muassa laajojen käyttäjäryhmien ja terveyttä edistävien liikuntakohteiden rakentaminen. Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa vuosille on nimetty hankkeet, joita opetusja kulttuuriministeriö varautuu avustamaan seuraavina neljänä vuotena edellyttäen, että rahoitus säilyy arvioidun suuruisena. Rahoitussuunnitelma tarkistetaan vuosittain. Pirkanmaalla on odottamassa useita liikuntapaikkahankkeita useissa eri kunnissa. Rahoitussuunnitelmassa ovat Pirkanmaalta seuraavat kohteet vuodelle 2013: Kangasalan Pikkolan liikuntahallin peruskorjauksen jatkaminen ja Tampereen uintikeskuksen perusparannus. Lisäksi vuosien rahoitussuunnitelmassa on yhdellä vuodella viivästynyt Ylöjärven urheilutalon peruskorjaus ja laajennus, jonka vuosille myönnetylle valtionavustukselle on haettu siirtoa vuodella eteenpäin. Valtion talousarviossa tulee osoittaa ylläpitäjien hakema valtion rahoitus vuodelle 2013 liikuntapaikkarakentamiseen Pirkanmaalla. MAA- JA METSÄTALOUSministeriö Hämeenlinna Akaa -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri Hankkeessa ovat mukana Akaa ja Hämeenlinna. Hanke on tarkoitus toteuttaa Pirkanmaan ELY:n ja Hämeen ELY:n yhteisenä ylimaakunnallisena hankkeena, missä on tarkoitus rakentaa yhdysvesijohto ja siirtoviemäri Kalvolan ja Toijalan taajamien välille vedenhankinnan toimintavarmuuden parantamiseksi. Siirtoviemärin rakentaminen mahdollistaa alueen jätevesien johtamisen ja keskittämisen joko Hämeenlinnan tai Akaan puhdistamolle. Etelä-Pirkanmaalla ei ole käyttämättömiä pohjavesivaroja ja koko alueen vedenhankinnan kannalta verkostoyhteys on ensiarvoisen tärkeä. Hanke mahdollistaa linjauksen varrella olevien kylätaajamien kytkemisen järjestetyn vesihuollon piiriin. Tämän myötä asumisviihtyisyys paranee ja ympäristön/ vesistöjen kuormitus vähenee paikallisesti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 9,7 miljoonaa euroa, mistä valtion rahoituksen tarve on 3,8 miljoonaa euroa. Hankkeelle on saatu rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä kuluvalle vuodelle 0,3 miljoonaa euroa. Valtion jatkorahoituksen tarve vuodelle 2013 on 1,0 miljoonaa euroa. Valtion avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (myös ympäristöministeriö) Haja-asutusalueilla tulee pyrkiä liittämään kiinteistöt kunnalliseen vesihuoltoon aina, kun se on teknistaloudellisesti järkevää. Ympäristön ja etenkin vesiensuojelun kannalta jätevesien puhdistaminen tulee keskittää mahdollisimman suuriin yksiköihin. 11

12 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon 12 Vesihuollon haasteena on lisäksi verkostoja uhkaava rappeutuminen, jos tarvittavia investointeja peruskorjauksiin ei tehdä ajoissa. Valtion talousarviossa tulee lisätä avustusmäärärahaa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteitä varten. Metsäntutkimuksen voimavarojen vahvistaminen Länsi-Suomessa Hallitusohjelman mukaan valtion sektoritutkimuslaitokset kootaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Parhaillaan on meneillään selvitystyö, missä käsitellään sektoritutkimuslaitosten ja yliopistojen työnjakoa ja yhteistyötä sekä tutkitaan mahdollista sektoritutkimuslaitosten tehtävien siirtämistä yliopistojen yhteyteen. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) alueyksikköjaossa Länsi-Suomen keskuksena toimii Parkanon yksikkö, jolle on osoitettu myös valtakunnallisia tehtäviä. Keskuksen alueeseen kuuluu myös Metlan Kannuksen yksikkö. Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikkö on arvostettu tiedeyhteisö, joka kykenee vastaamaan tietotarpeisiin ja ennakoimaan niitä erityisesti suometsätalouden, metsien terveydentilan sekä metsän uudistamisen ja kasvatuksen alueilla. Yksikön muita vahvuuksia ovat metsäteknologian, bioenergian ja puutuotealan tutkimukset sekä nousevina potentiaaleina yhteydet bio- ja lääketieteen alueelle. Metlan Länsi-Suomen keskus on tiivistänyt yhteistyötä Pirkanmaalla erityisesti Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Metsäntutkimuksen voimavaroja tulee vahvistaa Länsi-Suomessa sekä tiivistää tutkimuksen yhteistyöverkostoja yliopistojen kanssa ja samalla varmistaa, että suometsätalouden ja uusien bioaktiivisten tuotteiden tutkimus- ja kehittämistyö sekä kenttäja laboratoriotoiminta jatkuu myös Parkanon toimipisteessä. Pirkanmaan kansallispuistojen ja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisääminen (myös ympäristöministeriö) Pirkanmaalla Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot ja niiden lisäksi muut vetovoimaiset luonto- ja virkistysalueet antavat hyvän pohjan elämysmatkailun toteuttamiseen. Seitsemisen ja Helvetinjärven alueilla käy vuosittain kävijää. Luontomatkailukohteisiin liittyvät kävijäpalvelut tarjoavat mahdollisuuksia työtilaisuuksien, yritystoiminnan ja matkailutulojen lisäämiseen. Pirkanmaalla alueiden kestävä virkistys- ja luontomatkailukäyttö tulee turvata niin, että alueet pystyvät vastaanottamaan lisääntyviä kävijämääriä sekä tarjoamaan luontomatkailun elinkeinotoiminnalle riittävän laadukkaat puitteet. Seitsemisen ja Helvetinjärven alueella on tarvetta kulttuuriperintörakennusten ja luontokeskuksen korjauksiin sekä ympäristöystävällisten energiaratkaisujen toteuttamiseen, ympäristöystävällisten joukkoliikenneyhteyksien kehittämiseen Tampereelta Seitsemiseen ja luontokeskuksen esittely- ja opastusaineiston nykyaikaistamiseen. Pirkanmaan kansallispuistojen ja muiden luontoja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisäämiseen tulee osoittaa lisärahoitusta 0,65 miljoonaa euroa valtion vuoden 2013 talousarviossa. Liikenne- ja viestintäministeriö Valtatie 9:llä liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujumisen parantaminen välillä Tampere Orivesi Valtatie 9 on poikittaisyhteytenä tärkeä Suomen valtatieverkon osa. Tie on osin pahasti ruuhkainen ja liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallinen. Vt 9:n suurimmat ruuhkat ovat Tampereen ja Oriveden välisellä osuudella. Tampereen päässä vuorokausiliikenne on noin ajoneuvoa ja Oriveden päässä noin ajoneuvoa. Alasjärvi Orivesi -yhteysväli sijoittuu kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa valtateiden vaarallisimpaan viidennekseen. Liikenteen ennustetaan Tampereen Nurmi-Sorilan maankäytön kasvun takia jopa kolminkertaistuvan Alasjärven ja Aitovuoren välillä vuoteen 2030 mennessä. Oriveden puoleisessa päässä liikenteen ennustetaan kasvavan noin 1,5-kertaiseksi vuoteen 2030 mennessä. Vt 9:n ruuhkaisuus kytkeytyy yhteen myös Vt 12:n ruuhkiin, joita aiheutuu erityisesti Tampereen Teiskontiellä keskussairaalan risteyksen kohdalla puutteellisten risteysjärjestelyjen vuoksi. Valtatie 9:n yhteysväleille Alasjärvi Suinula ja Suinula Orivesi on osoitettava investointirahoitus siten, että se voidaan sijoittaa uuden liikennepoliittisen selonteon toimenpideohjelmaan. Lisäksi tulee teemahankkeina toteuttaa ennakoivia investointeja yhteysvälin liikenteen sujuvuuden ja liikenne turvallisuuden parantamiseksi lisäämällä ohituskaistoja ja keskikaiteita.

13 Valtakunnallisen liikenneturvallisuusohjelman mukaiset teemahankeinvestoinnit Pirkanmaalla on hyvä valmius toteuttaa nopeallakin aikataululla erilaisia teemaohjelmien mukaisia hankkeita. Niiden toteuttamisesta päättää liikennevirasto ELY-keskuksen ehdotusten pohjalta. Pirkanmaalla on runsaasti odottamassa muun muassa valtakunnalliseen liikenneturvallisuusohjelmaan sopivia investointikohteita niin valtateillä ja alemman asteisilla teillä kuin kevyen liikenteen väylillä. TEN-T -ydinverkon kehittämistoimet Suomen pääradalla (Bothnian Corridor) Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa eurooppalaisten kuljetuskäytävien TEN-T -verkosta Komission ehdotus sisältää esityksen Suomen ydinverkosta ja kattavasta verkosta. Suomen tulee arvioida ja kommentoida TEN-T -suuntaviivaehdotuksen ydinverkkoa perusteilla, jotka puolustavat komission priorisoitua ehdotusta: poikittainen Etelä-Suomen yhteys Venäjälle, yksi pohjoinen etelä -raideyhteys (Bothnian Corridor) ja yksi pohjoinen etelä -maantieyhteys (Valtatie 4) sekä näitä edellä mainittuja kuljetuskäytäviä tukevat satama- ja lentoasemayhteydet. Tällä ydinverkolla voidaan Suomessa realistisesti toteuttaa komission tarkoittamia ydinverkon liikenteen kehittämistoimia vuoteen 2030 mennessä. Yhdeksän maakunnan liittoa ovat yhteisesti esittäneet Suomen pääradan ja siihen kytkeytyvien liikenneyhteyksien merkitystä sekä henkilö- että tavaraliikenteessä osana eurooppalaisia kuljetuskäytäviä. Ydinverkkoon esitettyjen kohteiden kehittäminen tulee ottaa huomioon uudessa liikennepoliittisessa selonteossa. Tampere Pori -radan peruskorjauksen jatkorahoitus Lielahti Kokemäki -rataosuuden peruskorjaus alkaa kuluvana vuonna. Peruskorjaus toteutetaan vuoteen 2015 mennessä ja sen kustannusarvio on miljoonaa euroa. Radan perusparannustyöt pitävät radan liikennöitävässä kunnossa niin tavarakuin henkilöliikenteessä ja pienentävät radan kunnossapidon kustannuksia. Peruskorjauksen jatkorahoitus tulee turvata valtion vuoden 2013 talousarviossa perusradanpidon määrärahoissa. Tasoristeysten vähentäminen (Toijala Turku, Tampere Pori/Rauma) Tasoristeysturvallisuus on riippuvainen tasoristeysten ylitysten määrästä, tasoristeyksen varustuksesta ja olosuhteista sekä autoilijoista. Valtion on mahdollista vaikuttaa erityisesti tasoristeysten varustukseen ja olosuhteisiin rakentamalla varoituslaitteita ja merkkejä, huolehtimalla näkemäalueista sekä poistamalla tasoristeyksiä. Tasoristeyksiä tulee poistaa Toijala Turku -rataosalta ja Tampere Pori/Rauma -rataosalta. Viimeksi mainitulla rataosalla tasoristeysten poistosuunnitelma tulee sisällyttää jatkokehittämishankkeeseen, minkä avulla rataosuuden henkilöjunaliikennetarjontaa ja -nopeutta voidaan parantaa. Parkanon raakapuuterminaalin rakentaminen Nykyisen kuljetuskaluston tehokas käyttö edellyttää raakapuuterminaalien rakentamista, joista kuljetukset tuotantolaitoksille hoidetaan asiakasjunina. Liikennevirasto on määritellyt Parkanon rautatieaseman yhdeksi tärkeän rataverkon vaikutusalueeksi. Vuosina metsäteollisuuden logistiikkaongelmien helpottamiseksi toimineet työryhmät esittivät muun muassa puuhuollon terminaaliverkon kehittämistä, missä Parkanon raakapuuterminaali määriteltiin yhdeksi kiireelliseksi investointikohteeksi. Alueen kaavoitus Parkanon kaupungissa mahdollistaa terminaalin rakentamisen aloittamisen. Valtion rahoituksen tarve Parkanon raakapuuterminaalille on 5,7 miljoonaa euroa. Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tuen korottaminen Tampereen seudulla Valtio on viime vuosina pyrkinyt parantamaan joukko liikenteen toimintaedellytyksiä ja palvelua ja lisäämään joukkoliikenteen rahoitusta suurilla kaupunkiseuduilla. Suurissa kaupungeissa joukkoliikenteen tulee olla todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle. Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää ruuhkia. Kuluvana vuonna valtion on varannut suurten kaupunkien joukkoliikenteen tukemiseen 9,25 miljoonaa euroa. 13

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2013 TALOUSARVIOON

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2013 TALOUSARVIOON Pirkanmaan liitto MKH 19.3.2012 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2013 TALOUSARVIOON 1 BUDJETTITAVOITTEIDEN ESITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Pirkanmaan liitossa laaditaan vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistio

Lisätiedot

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2012 talousarvioon

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2012 talousarvioon Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2012 talousarvioon Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2012 talousarvioon 2 Pirkanmaan liitto Tampere 2011 Taitto Mainoskenttä Oy Painosmäärä 800 kpl

Lisätiedot

Pirkanmaan ykköstavoitteet valtion talousarvioon vuodelle 2013

Pirkanmaan ykköstavoitteet valtion talousarvioon vuodelle 2013 Pirkanmaan ykköstavoitteet valtion talousarvioon vuodelle 2013 PIRKANMAAN YKKÖSTAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE 2013 Ajankohtaiset valtion toimenpiteitä vaativat ratkaisut ja määrärahatarpeet

Lisätiedot

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2014 talousarvioon. Teemme muutosta yhdessä

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2014 talousarvioon. Teemme muutosta yhdessä Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2014 talousarvioon Teemme muutosta yhdessä 1 Pirkanmaan liitto ISBN 978-951-590-285-6 Kansikuva Hannele Kaihola Taitto Kirsti Kivilinna Painos 800 kpl Paino

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2011 talousarvioon

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2011 talousarvioon Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2011 talousarvioon Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2011 talousarvioon 2 Pirkanmaan liitto Tampere 2010 Kannen kuva Hannu Vallas Taitto Mainoscraft

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Teemme muutosta yhdessä. Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon

Teemme muutosta yhdessä. Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon Teemme muutosta yhdessä Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon Budjettitavoitteiden esittämisen lähtökohdat Pirkanmaan liitossa laaditaan vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistio

Lisätiedot

Maakuntaohjelman

Maakuntaohjelman Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma 2010-2011 Hannu Korhonen Pääpainotukset: Liikenteellinen saavutettavuus Uusien elinkeinokärkien käynnistäminen Hyvinvointipalvelujen turvaaminen Osaavan työvoiman

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta 06.10.2016 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2017 JTS määrärahakehykset 2016-2021 Hallitus esittää Liikenneverkolle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Seurantaraportti 2016, Keskeiset tulokset Turun seudun kannalta Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Liikennestrategian seuranta Liikennestrategia valmistui vuonna

Lisätiedot

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019 Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 1 Vastataan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeisiin Elinkeinoelämän toimintaedellytysten

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

SATAKUNTA. Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT

SATAKUNTA. Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT 1 SATAKUNTA VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT SATAKUNNAN ELY-KESKUKSEN TOIMINTAEDELLYTYKSET Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 SELKÄMEREN

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

10.11.2011 LVM/1707/08/2011. liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä 1.1.

10.11.2011 LVM/1707/08/2011. liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä 1.1. ;: ft II 1/11 \\1\ "~" Liikenne- ja viestintäministeriö 10.11.2011 LVM/1707/08/2011 VR-Yhtymä Oy liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maankäytön suunnittelujärjestelmä ja maakuntakaavan rooli Pirkanmaan

Lisätiedot

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko 12.12.2014 Parlamentaarinen työryhmä ja sen tehtävät Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 28.2.2014 parlamentaarisen

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 MAAKUNTAKAAVA

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 MAAKUNTAKAAVA Pirkanmaan maakuntakaava Suunnitteluvaiheet ja aikataulu 2011-2012 ALOITUSVAIHE Käynnistäminen (MKV), Ohjelmointi, OAS (MKH) GIS-pohjainen palautesovellus (INSPIRE) Selvitykset, Maankäyttövaihtoehdot Viranomaisneuvottelu

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 343 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2014-2017

Lisätiedot

PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa: Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013 Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan Vesihuollon kehittämissuunnitelman II-vaihe Ensisijaiset toimenpiteet

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

Maakuntauudistus Pirkanmaalta Maakuntauudistus Pirkanmaalta Kirsi Sario, ympäristöterveyspäällikkö, Pirteva 27.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Ympäristöterveydenhuollon yksiköt Keurusselkä (Jämsä, Keuruu, Mänttä-Vilppula, Virrat, Kuhmoinen

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke

Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke 27.4.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke Palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti eri tahojen

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

28.11.2012 Matti Vehviläinen

28.11.2012 Matti Vehviläinen Satakunnan ajankohtaiset liikennehankkeet Perustienpidon tilannekatsaus (Satakunta) Yhteysvälihankkeen Turku Pori eteneminen Muita Satakunnan tieverkon kehittämiskohteita 28.11.2012 Matti Vehviläinen Perustienpito

Lisätiedot

Nykyinen junatarjonta. Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu

Nykyinen junatarjonta. Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu Nykyinen junatarjonta Oriveden keskusta Haapamäen kiskobussit 2 vuoroa/arkivrk Oriveden asema Tampere-Jyväskylä IC-junat 6+6 junaa/arkivrk Haapamäen kiskobussit 2 vuoroa/arkivrk kaupunki lähijunaliikenteen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Pirkanmaan maakuntahallitus kokous 17.6.2013 Ville-Mikael Tuominen, projektipäällikkö, Pirkanmaan liitto Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikennevirasto vastaa liikennejärjestelmästä Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Parkano. Kuntaraportti

Parkano. Kuntaraportti Parkano Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Orivesi. Kuntaraportti

Orivesi. Kuntaraportti Orivesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pälkäne. Kuntaraportti

Pälkäne. Kuntaraportti Pälkäne Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Akaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ylöjärvi. Kuntaraportti

Ylöjärvi. Kuntaraportti Ylöjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Lempäälä. Kuntaraportti

Lempäälä. Kuntaraportti Lempäälä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Nokia. Kuntaraportti

Nokia. Kuntaraportti Nokia Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT 12 2 2.1 Maankäyttö ja väestö Etelä-Päijät-Hämeessä oli vuoden 26 lopussa 166 833 asukasta. Viiden vuoden aikajaksolla (21-26) seudun väkimäärä on ollut lievässä kasvussa. Kasvua on edesauttanut erityisesti

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen:

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: 1. Uuden liikennepolitiikan tarve ja mahdollisuudet Liikennepolitiikka

Lisätiedot

Vesilahti. Kuntaraportti

Vesilahti. Kuntaraportti Vesilahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pirkkala. Kuntaraportti

Pirkkala. Kuntaraportti Pirkkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Liikenteen ja asumisen rahoitus 2017

Liikenteen ja asumisen rahoitus 2017 Liikenteen ja asumisen rahoitus 2017 Keskiviikko 14.9.2016 Kuntamarkkinat Asuntoasioiden asiantuntija Laura Hassi Liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna Yhdyskuntatekniikan asiantuntija Marika Kämppi Asumiseen

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON 1 Pirkanmaan liitto Luonnos, joka on lähetekeskustelussa käsitelty maakuntahallituksessa 10.2.2014 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON 2 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010 PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Kaupunkiseutusuunnitelmien arviointi

Kaupunkiseutusuunnitelmien arviointi Kaupunkiseutusuunnitelmien arviointi - terveiset Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Porin seuduille Kaupunkiseutusuunnitelmien palautetilaisuus Tampereella 11.4.2008 Rakennusneuvos Matti Vatilo / Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Kangasala. Kuntaraportti

Kangasala. Kuntaraportti Kangasala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Valkeakoski. Kuntaraportti

Valkeakoski. Kuntaraportti Valkeakoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot