Teemme muutosta yhdessä. Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teemme muutosta yhdessä. Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon"

Transkriptio

1 Teemme muutosta yhdessä Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon

2 Budjettitavoitteiden esittämisen lähtökohdat Pirkanmaan liitossa laaditaan vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistio valtion seuraavan vuoden talousarvioon vaikuttamiseksi ja maakunnallista edunvalvontaa varten. Siihen sisällytetään hankkeita ja toimenpide-esityksiä, jotka ovat maakunnalle keskeisiä ja edellyttävät ratkaisuja määrärahavarauksina tai muutoin toimenpiteitä budjettivalmistelun yhteydessä. Maan hallituksen tulevat budjettikehykset, ministeriöiden tulevaisuuskatsaukset ja nykyisen hallitusohjelman seurannasta saatavat tiedot tulevat luomaan pohjaa tulevan vaalikauden hallitusohjelmatyön virkamiesvalmistelulle. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen selviää tulevan hallitusohjelman poliittinen sisältö. Tulevan hallitusohjelman pohjalta luodaan perusteet erityisohjelmille kuten seuraavalle liikennepoliittiselle selonteolle. Strategisia tavoitteita ja kärkitavoitteita Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon on valmisteltu yhteistyössä kuntien ja muiden yhteistyö- ja sidoskumppaneiden kesken. Tavoitteet ovat nyt strategisempia ja vähemmän eriteltyihin määrärahamomentteihin kohdistuvia kuin edellisvuosina. Määrärahatavoitteet on priorisoitu siten, että ne tukevat Pirkanmaan maakuntaohjelman ja maakuntakaavan kehittämistavoitteita, Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja sen aiesopimusta sekä Tampereen seudun MAL-aiesopimusta ja sen jatkamista vuonna 2016 sekä INKA-ohjelman ja Tampereen kaupunkiseudun kasvusopimuksen mukaisia toimenpiteitä. Monet määrärahatavoitteet ovat yhteisiä muiden maakuntien kanssa niin pääradan ja valtateiden kulkusuunnassa Länsi- ja Sisä-Suomen alueella ja HHT-kasvukäytävällä (Helsinki-Hämeenlinna-Tampere). Tavoitteisiin ei ole kirjattu kohteita, joiden valtion rahoitus on jo aiemmilla päätöksillä varmistunut. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Pirkanmaan meneillään olevien tai kuluvana vuonna alkavien isojen vesihuoltohankkeiden jatkorahoitukset. Maakuntahallitus hyväksyi Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon. Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Esa Halme, ja edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, p Pirkanmaan liitto ISBN: Taitto: Lili Scarpellini Painos: 500 kpl Paino: Kirjapaino Hermes Oy, Tampere 2 3

3 1. Valtion ja kuntien välisen työnjaon mukaisen kuntarahoituksen turvaaminen Meneillään on kuntien valtionosuusuudistus, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alussa. Lausuntokierroksella olleen esityksen mukaisesti Pirkanmaan 22 kunnasta 19 olisi menettäjiä valtionosuuksien määrässä. Samanlainen tilanne on myös Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien kuntien osalta. Valtionosuusuudistuksella ei saa vaikeuttaa kuntien jo ennestään heikkoa taloustilannetta. Valtionosuuskertoimia tulisi uudistusesityksessä muuttaa siten, että työttömyyden ja vanhimpien ikäryhmien painoarvoa tulisi korottaa ja sairastavuuden painoarvoa alentaa. Kustannusneutraalisti edellä mainittu hyödyttäisi suurinta osaa Suomen kunnista. Työmarkkinauudistuksen kuntarahoitus on muuttumassa vuoden 2015 alusta siten, että yli 500 päivää ja osan yli 300 päivää työmarkkinatuella olleiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuuta siirretään kunnille. Tätä muutosta ei ole kuitenkaan huomioitu kuntien valtionosuusuudistuksessa. Valtion ja kuntien välistä työnjakoa ja rahoitusta tulisi selkeyttää. Valtiovarainministeriö (VM), Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Valtion ja kuntien välisen rahoituksen ja työnjaon mukaiset kohteet vuonna 2015: Kuntien valtionosuusuudistuksen kertoimien korjaaminen Työmarkkinauudistuksen työnjaon ja rahoituksen selkeyttäminen Lyhyemmällä aikavälillä tarvetta on Tampereen rautatieaseman aluekokonaisuuden kehittämiseen ja joukkoliikenteen tuen nostamiseen lähijunaliikenteen ja bussiliikenteen lisävuorojen ostamiseksi sekä valtion rahoituksen osoittamiseen liityntäpysäköinti-investointien toteuttamiseen. Pirkanmaalla älykäs kaupunki -ohjelman yhtenä osa-alueena tulee olemaan älyliikenteen tarjoamat kehittämismahdollisuudet. Nykyisen liikennepoliittisen selonteon kakkoskorin uudelleenarvioinnit valtatien 3 yhteysvälin Tampere- Vaasa ja valtatien 9 yhteysvälin Tampere-Orivesi osalta valmistunevat kuluvana vuonna. VT 3:n Hämeenkyrön ohitustien investointi tulee sijoittaa tulevan liikennepoliittisen selonteon ykköshankkeisiin ja VT 9:n investoinnit heti sen jälkeen toteutettavaksi. Nykyiseen liikennepoliittiseen selontekoon kirjattu suurten kaupunkiseutujen (muun muassa Tampere) valtion avustus 30 prosentin osuudella kaupunkiraitioteiden rakentamiseen tulee toteuttaa. Vuodelle 2015 Tampereen ratikan rakentamis- ja hankintasuunnittelu edellyttää noin kahden miljoonan euron valtion rahoitusta. Tampereen kaupunki on ilmoittanut liikenne- ja viestintäministeriölle, että ministeriö varautuisi vuosien aikana ratikkahankkeen rakentamisinvestointiin 30 prosentin osuudella. Ensimmäisen vaiheen rakentamiskustannukset ovat tämänhetkisen tietämyksen perusteella noin 220 miljoonaa euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) Pirkanmaalla valtion rahoitusta odottavat liikennekohteet vuonna 2015: Investointikohteet: Valtatien 3 yhteysvälin Tampere-Vaasa Hämeenkyrön ohitustien investoinnin aloittaminen osana HHT-kasvukäytävän jatkokehittämistä Perusväylänpidon maanteihin kohdistuvan rahoituksen lisääminen Raideliikenteen Länsi-Suomen kauko-ohjausjärjestelmän kehittäminen Tampereella Riihimäen kolmioraiteen investoinnin toteuttaminen Suunnittelurahoituskohteet: Tampereen katuraitiotien rakentamis- ja hankintasuunnittelu Valtatien 9 yhteysvälin Tampere-Orivesi tiesuunnitelman tekeminen Valtatien 12 Tampereella sijaitsevan Vaitinaron liittymän suunnittelurahoitus Toijalan kolmioraiteen suunnittelurahoitus Tampereen etelän suunnan lisäraiteiden ratasuunnitelmarahoitus 2. Pirkanmaan logistiseen asemaan liikenteen valtakunnallisena solmukohtana liittyvät investointi- ja suunnittelutavoitteet 3. Pirkanmaan korkeatasoisen osaamisen hyödyntäminen ja saattaminen koko maan kehitystavoitteita tukevaksi Pirkanmaa on useiden valtateiden, pääradan ja poikittaisraideliikenteen sekä niitä tukevan lentoliikenteen solmukohta. Päärata Helsingistä Tampereen kautta Ouluun on keskeinen osa eurooppalaista TEN-Tydinverkkoa, mille on asetettu kapasiteetti-, nopeus-, sujuvuus- ja turvallisuustavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Suomessa on vain kolme merkittävää liikenteen solmualuetta, jotka ovat Pirkanmaa, Kouvolan seutu ja Oulun seutu. Vahvoissa keskuksissa eri liikennemuotojen on kytkeydyttävä toisiinsa. Pirkanmaalla tehdään merkittävä osuus maan tuotannollisesta arvonlisästä. Käytännön toimenpidetarpeita Pirkanmaalla ovat pitkällä aikavälillä Tampereen ratapihan siirto sekä ratapihan ja laajojen logistiikka-alueiden suunnittelu, Tampere-Pirkkalan lentoaseman kytkeminen vahvasti sekä henkilö- että tavaraliikenteen verkkoon ja henkilölähiliikenteen ja kaukoliikenteen kehittäminen samalla tavaraliikenteen tarpeet huomioon ottaen. Tätä palvelevat niin Tampereen etelän suunnan lisäraiteet, Toijalan kolmioraiteen rakentaminen kuin Tampereen läntisen ratayhteyden linjaaminen. Pirkanmaan osaamisen vetureina toimivat alueen korkeakoulut, jotka tarjoavat kasvualustaa koko maan kehitystavoitteita tukevasti. Yhtenä kärkenä on esimerkiksi BioMediTech ja laajemminkin koko terveysteknologia. Edellä mainittujen lisäksi korkeakoulujen yhteistä työtä edustavat Demola-Uusi Tehdas -toiminta ja muukin yliopistojen ja yritystoiminnan yhteistyö. BioMediTechin alaisuudessa toimivan ihmisten varaosat kokonaisuuden yritystoiminta on alkamassa. Kohdentamalla tukea ja investointeja tutkimuksesta syntyvien yritysten alkumetreille voidaan synnyttää jopa kansainvälisesti merkittävä tutkimus- ja yrityskokonaisuus. Ilman investointeja päädytään helposti siihen, että tulokset vain lisensoidaan, jolloin alueellinen työllistävä vaikutus on pienehköä ja varsinainen kaupallinen ja viestinnällinen hyöty valuvat pois alueelta ja jopa Suomesta. Pelkästään tämän alueen yritystoiminnan syntymiseen tulisi panostaa jo vuonna 2015 kohdennetusti ainakin yhden miljoonan euron määrärahalla. Tampereesta tulee kehittää lisäksi Suomen rokotetutkimuksen keskittymä. 4 5

4 Systemaattisen innovaatiotoiminnan ja erityisesti huippututkimuksen myötä syntyvän houkuttelevuuden kehittämiseen ja markkinoimiseen tulisi investoida vuonna 2015 vähintään 0,3 miljoonaa euroa. Valtakunnallisen sektoritutkimuslaitosuudistuksen osana Pirkanmaalle on kehittymässä tulevan luonnonvarakeskuksen korkeakouluyhteistyötä. Sen lisäksi metsäntutkimuksen maasto- ja kenttätyötä Länsi- ja Etelä-Suomessa voidaan kehittää edelleen Parkanon yksikössä. Korkeakoulujen tutkimusinfran uudistamisessa on tarpeita kaikissa korkeakouluissa. Tampereella on lisäksi samaan aikaan tarpeita mittaville investoinneille, joita on meneillään Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY), ja joita on tulossa Kaupin kampukselle Tampereen yliopiston ja muiden toimijoiden toteuttamana. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:llä (SYK) on noin 60 miljoonan euron investointisuunnitelmat uudisrakennukseen lääketieteelle, terveystieteille sekä biotieteille vuodelle Lähiajan rakennusinvestointitarpeita on myös Helsingin yliopiston alaisella Juupajoella sijaitsevalla Hyytiälän metsäasemalla. Tampereen yliopiston yhteydessä toimii eläinkokeita korvaava kansallinen vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAM. Sen viranomaistoiminta tulee jatkossa nykyistä paremmin turvata valtion rahoituksella. Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee omalta osaltaan rahoittamaan vuoteen 2016 saakka keskuksen toimintaa eurolla vuodessa. Keskuksella on tarve vuotuiseen euron lisärahoitukseen maa- ja metsätalousministeriön (MMM) pääluokasta. Vuoden 2014 rahoitus MMM:ltä on euroa ja ministeriön tekemän ohjelman mukainen rahoituksen tarve vuodelle 2015 olisi euroa. Pirkanmaalla on koottu turvallisuusklusteria toimien esimerkkinä koko Suomelle. Turvallisuusalalla Pirkanmaan korkeakoulut kehittävät alan opetusta markkinointituotteeksi, tietoturvallisuutta, turvallista ikääntymistä ja turvallista rakennettua ympäristöä ja liikennettä. Yksi ajankohtainen turvallisuustoimija on aluelennonjohto, jonka säilyminen Tampereella on tärkeää. Pirkanmaasta voidaan kehittää turvallisuuden testikenttä, jossa testataan erilaisia teknologioita ja toimintatapoja. Toimintamalli tukee yhteistyötä ja uusien teknologisten ratkaisujen syntymistä. Viranomaiset, tutkimuslaitokset ja alueen turvallisuusalan oppilaitokset tulisi kytkeä kiinteäksi osaksi liiketoimintavetoista kokonaisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tulee tiivistää rivejään ja muodostaa yhdessä yliopistojen kanssa yhteiskunnallista ja kansantaloudellista vaikuttavuutta nykyistä huomattavasti paremmin. Vaikuttavuuteen ohjaavaan rakenteeseen on panostettava yliopistojen rahoitusperusteissa. Maakuntakorkeakoulun tehtävää korkeakoulukehittämisen välittäjänä koko maakuntaan tulee jatkaa. Pirkanmaalla voimakkaana kasvumaakuntana on lisääntyvä tarve oppilaitos-, päiväkoti-, liikuntapaikkaja kirjastoinvestointien niin uudis- kuin korjausrakentamisen valtion rahoitukselle. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) Pirkanmaalla valtion rahoitusta odottavat osaamisalan kohteet vuonna 2015: Pirkanmaan korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävillä kärkialoilla Pirkanmaan korkeakoulujen valtakunnan kehitystavoitteita tukeva investointirahoitus Kuntien oppilaitos-, päiväkoti-, liikuntapaikka- ja kirjastorakentamiselle osoitettava valtion rahoitus 4. Tampereen yliopistollisen sairaalan uuden lasten ja nuorten sairaalan rakentamisen valtion rahoitus Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alaisen Tampereen yliopistollisen sairaalan nykyinen lasten ja nuorten sairaala on huonokuntoinen, ja se on sairaanhoitopiirin päätöksen mukaan tarkoitus purkaa ja rakentaa uudet tilat. Sairaala on tarkoitettu alle 18-vuotiaiden erikoissairaanhoitoa varten ja se palvelee laajaa osaa koko Suomea. Uuden sairaalan kustannusarvio on noin 70 miljoonaa euroa ja sen on tarkoitus valmistua vuoteen 2018 mennessä. Rakentamiseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri hakee 25 prosentin valtionosuutta. Valtion rahoituksen tarve uudelle lasten ja nuorten sairaalalle on 17,5 miljoonaa euroa. 5. Aluekehittämisen voimavarojen turvaaminen Alueiden kehittämisellä vahvistetaan kilpailukykyä, edistetään taloudellista tasapainoa, kehitetään elinkeinotoimintaa ja tuetaan työllisyyttä. Tavoitteena on kaventaa alueiden välisiä ja niiden sisäisiä kehityseroja sekä edistää väestön hyvinvointia ja osaamista. Lisäksi parannetaan elinympäristön laatua ja tuetaan kestävää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Alueiden omista lähtökohdista lähtevän kehittämisen kannalta on tarpeen antaa riittävästi toimivaltaa tehtävien ja resurssien siirrolla maakuntien liittojen omalle päätöksenteolle muun muassa maakunnankehittämisrahan sitomattoman osuuden lisäämisellä. Kaupunkiseutujen innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelman ja kaupunkiseutujen ja valtion yhteisen kasvusopimuksen tulee vahvistaa alueellisia kehitysympäristöjä ja niistä syntyvää talouskasvua. Rakennerahastovarojen indikatiivisen rahoituskehyksen sisällöllinen suuntaaminen tulee pitää maakunnissa. Valtiovarainministeriö (VM), Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Uuden lasten ja nuorten sairaalan valtion rahoitus Pirkanmaan sairaanhoitopiirille vuosille Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Aluekehittämisen voimavarojen turvaamisen kohteet vuonna 2015: Maakunnan kehittämisrahan sitomattoman osuuden lisääminen Maakuntien päätösvallan turvaaminen rakennerahastovarojen suuntaamisessa 6 7

5 Nalkalankatu 12, PL 76, Tampere Puh. (03) (vaihde) faksi (03) Teemme muutosta yhdessä

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON

PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON 1 Pirkanmaan liitto Luonnos, joka on lähetekeskustelussa käsitelty maakuntahallituksessa 10.2.2014 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2015 TALOUSARVIOON 2 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION

Lisätiedot

PIRKANMAAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA

PIRKANMAAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA Pirkanmaan liitto 15.1.2015 PIRKANMAAN HALLITUSOHJELMATAVOITTEITA 1. Tuotannollinen Suomi: HHT - Suomen kasvukäytävä 2. Pirkanmaan logistinen asema liikenteen valtakunnallisena solmukohtana 3. Sisäinen

Lisätiedot

ISKUKYKYISEMPI PIRKANMAA KOKO SUOMESSA

ISKUKYKYISEMPI PIRKANMAA KOKO SUOMESSA MKH 8.12.2014 ISKUKYKYISEMPI PIRKANMAA KOKO SUOMESSA PIRKANMAA ON TUOTANNOLLISEN SUOMEN YKKÖNEN HHT Suomen kasvukäytävä on tuotannollisen Suomen iskukyvyn takaaja. Kasvukäytävän kehittäminen säteilee elinvoimaa

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus

Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus Pirkanmaan edunvalvontatavoitteet maan hallituksen hallitusohjelman puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen 2018-2021 sekä valtion Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus 13.3.2017 Tiivistelmä Pirkanmaalla kasvumaakuntana

Lisätiedot

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne Olli T. Alho Alueosasto 16.4.2013 Tausta ja tavoitteet Suurten kaupunkiseutujen kansainvälisen kilpailukyvyn ja veturiroolin vahvistaminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 16.10.2012 Vaasa Jäsentelyä MAL osana kaupunkipolitiikkaa Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka

Lisätiedot

MKH 15.6.2015 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2016 TALOUSARVIOON

MKH 15.6.2015 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2016 TALOUSARVIOON 1 Pirkanmaan liitto MKH 15.6.2015 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2016 TALOUSARVIOON 2 3 PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2016 TALOUSARVIOON BUDJETTITAVOITTEIDEN ESITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi

Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Pääradan kehittämisen edunvalvonta ja organisointi Kaupungin jory 23.1.2018 Yhteistyötapaaminen 5.2.2018 Esityksen lähteinä mm. Pirkanmaan liiton materiaalia 1 15.2.2018 Mikko Nurminen EU:n prioriteetti-käytävät

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Mikael Nyberg Mitä rautatiet odottavat liikennepoliittiselta selonteolta 15.3.2012 Liikennepoliittisen selonteon keskeiset teemat Palveleva liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Keskustelutilaisuus kenttäasemaverkosto-selvityksen raportista 11.6.2015 Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala,Tiedepolitiikan vastuualue,

Lisätiedot

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusmenettelyt Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 11.9.2012 Sopimusperusteinen kaupunkipolitiikka Pohjautuu Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, alueiden kehittämisen

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Leena Gunnar Ylijohtaja, KASELY 1 ELYjen toiminta-ajatus (ELY-laki) Elinkeino-,

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke

Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke 27.4.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Tampereen seudulta Lahden ja Kouvolan seuduille ulottuva vyöhyke Palveluja kehitetään kokonaisvaltaisesti eri tahojen

Lisätiedot

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään 29.11.2017 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Sisältö Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 02.05. Anna Saarlo, Liikennevirasto 30.4.2018 Laki alueiden

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä VALTATIE 3 TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä VALTATIE 3 YHDISTÄÄ SUOMEN ETELÄ-POHJOISSUUNNASSA Suomen ruokatie, joka yhdistää kasvukeskukset ja elinvoimaisen maaseudun

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Tilannekatsaus joulukuu 2017 Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Osana maakuntavalmistelua toteutettiin syys-marraskuun aikana tukipalveluselvitys (taloushallinto, henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Pirkanmaan keskeiset. Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa

Pirkanmaan keskeiset. Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa Pirkanmaan keskeiset hallitusohjelmatavoitteet 2019-2023 Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa 4.2.2019 Kilpailukykyiset yhteydet ja ilmastopolitiikan

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit. Kaisa Mäkelä

MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit. Kaisa Mäkelä MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit Kaisa Mäkelä 11.9.2012 MAL aiesopimusmenettelyn lähtökohdat PARAS lainsäädäntö ja Valtioneuvoston selonteon kaupunkiseutulinjaukset (2009) Pilottiaiesopimukset

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

PIRKANMAAN TAVOITTEET VALTION KEHYSBUDJETTIIN 2017-2020 JA VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOON

PIRKANMAAN TAVOITTEET VALTION KEHYSBUDJETTIIN 2017-2020 JA VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOON Pirkanmaan liitto 14.3.2016 PIRKANMAAN TAVOITTEET VALTION KEHYSBUDJETTIIN 2017-2020 JA VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOON Lisätietoja: maakuntajohtaja Esa Halme, 040 500 3531, esa.halme@pirkanmaa.fi edunvalvontapäällikkö

Lisätiedot

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3. Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät

Lisätiedot

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma 14.3.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua)

Lisätiedot

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto 7.5.2012 Kaupunkien merkitys kansantalouden kannalta Kaupunkien merkitys kansantalouden

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmä ja lainsäädäntö (luonnos keskeisistä sisällöistä koskien aluekehittämistä) Maakuntalaki (11/2016 HE eduskunnalle) Maakunnan tehtävät: Aluekehittämisviranomainen

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9. Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.2013 Pääradan merkitys Suomen rataverkolla Päärata on Suomen

Lisätiedot

Viitostien tilannekatsausta

Viitostien tilannekatsausta Viitostien tilannekatsausta Petri Keränen 21.5.2014 27.5.2014 Kajaani Kuopio Mikkeli Kajaani Kajaanin risteykset 5milj. 2023-2027 Mainuanjärven kohta 1 milj. 2023-2027 Iisalmi-Kajaani 2 milj. 2023-2027

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Innovaatiokeskittymät

Innovaatiokeskittymät Innovaatiokeskittymät Uusi ohjelmaväline 2014+ Mika Pikkarainen Elinkeino- ja innovaatio-osasto Innovaatioympäristöt ryhmä 7.9.2012 Innovaatiokeskittymäpolitiikan lähtökohdat Innovaatiojärjestelmä kv-arviointi

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Teollisuuden uusiutuminen on Satakunnan maakunnan kärkitavoite Teollisuuden uusiutumisen edistäminen on keskeinen Satakunnan

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

SATAKUNTA. Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT

SATAKUNTA. Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT 1 SATAKUNTA VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT SATAKUNNAN ELY-KESKUKSEN TOIMINTAEDELLYTYKSET Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 SELKÄMEREN

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti

PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti Sisältää teollisuutta palvelevan liiketoiminnan 10.10.2013 Seutukaupunki Seutukaupunkeja ovat kaupungit: 1. Jotka ovat seutukuntiensa tai talousalueensa

Lisätiedot

Edunvalvontapäällikkö Koskela:

Edunvalvontapäällikkö Koskela: LAUSUNNON ANTAMINEN LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE SUOMEN LENTOLIIKENNESTRATEGIAN VÄLIRAPORTISTA MKH 13.1.2014 Edunvalvontapäällikkö Koskela: Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 17.12.2013 valtakunnallisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Professori Antti Hautamäki Suomeen tulee rakentaa 5-6 maailmanluokan innovaatiokeskittymää. Näiden peitto kattaisi 90% väestöstä! Oulu

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma 2011-2014

Satakunnan maakuntaohjelma 2011-2014 Satakunnan maakuntaohjelma 2011-2014 Osaava Satakunta Saavutettava Satakunta Energinen ja hyvinvoiva Satakunta Mikä on maakuntaohjelma? Maakuntaohjelma kokoaa maakunnan kehittämisen tavoitteet, keskeiset

Lisätiedot

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys

Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Riihimäki-Tampere -rataosan tarveselvitys Liikennejärjestelmäasiantuntija Erika Helin 17.11.2017 Selvityksen tekemisestä Selvitys käynnistynyt alkuvuonna 2017, valmistuu loppuvuonna 2017. Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys

Maakuntavaltuusto 11.3.2013. Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntavaltuusto 11.3.2013 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Maakuntakaavoitustilanne Pirkanmaalla Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Muut suunnitelmat ja selvitykset Maakuntakaavoitusseminaari

Lisätiedot

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE 2016 2040 Hyväksytty Hämeen liiton maakuntahallituksessa 15.2.2016 käytettäväksi maakuntakaavan 2040 mitoituksen lähtökohtana. Päivitetty 2015 väestötietojen osalta 27.4.2016

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva

Lisätiedot

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa Professori Jorma Mäntynen Pysyvät ja muuttuvat tekijät Maantiede Ylivoimainen sijainti sisämaan keskuksena Helsinki-Tampere vyöhykkeellä Parin kolmen tunnin etäisyydellä

Lisätiedot

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 146/2009 vp laiksi alueiden kehittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunta 14.10.2009 Hallitusneuvos Tuula Manelius Neuvotteleva virkamies Tarja Reivonen Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet 1 Ennuste dataosaajien kasvulle vuoteen 2020 2 Tavoite: Osaamisen kasvattaminen Datan

Lisätiedot

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Maakuntien ohjaus Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja,

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Sujuva arki tärkeä osa alueen kilpailukykyä Työ- ja asiointimatkojen helppous Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto

MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista aluekehittämisestä klo 12:30 14:30b

Ajankohtaista aluekehittämisestä klo 12:30 14:30b Ajankohtaista aluekehittämisestä 7.6.2018 klo 12:30 14:30b Helsinki, TEM, Eteläesplanadi 4, Sali 4 b Videoneuvottelu/skype: Liity Skypekokoukseen Neuvottelutunnus: 7539150 Ohjelma Klo 12:30 Valtion ja

Lisätiedot

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA

Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA Tahdon ja erityisesti tarkoitan, että aion tahtoa täsmällisemmin: aion harkita tahtomisen aikomista siis SOPIMASSA VALTION KANSSA 1. Mitä aikomuksia on viime vuosina ollut? Joensuun seudun LJS-aiesopimus

Lisätiedot

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja

Lisätiedot

Liikenteen uudistukset

Liikenteen uudistukset Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot