TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä"

Transkriptio

1 VALTATIE 3 TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

2 VALTATIE 3 YHDISTÄÄ SUOMEN ETELÄ-POHJOISSUUNNASSA Suomen ruokatie, joka yhdistää kasvukeskukset ja elinvoimaisen maaseudun Viennin runkoväylä, joka yhdistää teollisuuden satamiin ja maailmalle Investointi Suomen kilpailukykyyn, joka kuroo Suomen liikenteellistä takamatkaa markkinoille parantaen vientiteollisuuden kilpailukykyä

3 VALTATIE 3 ASETETTU YHDEKSI SUOMEN PÄÄVÄYLÄKSI E12 on osa Euroopan valtiot yhdistävää kansainvälistä E-tieverkkoa Sisältyy EU:n päättämiin pääliikenneväyliin (TEN-T, kattava verkko) LVM:n päättämän valtakunnallisen päätieverkon osa Alueen maakunnat priorisoineet tärkeimmäksi valtatiehankkeeksi Tulevan hallituksen tulee investoida liikenteen sujuvuuden parantamiseen elinkeinoelämän tärkeimpiin valtateihin kuuluvalla kolmostiellä

4 VALTATIE 3 ON SUOMEN TÄRKEIMPIÄ ELINKEINOELÄMÄN KULJETUSVÄYLIÄ Tiellä kulkee vuosittain 3,5 miljoonaa ajoneuvoa, joista raskaan liikenteen kulkuneuvoja lähes puoli miljoonaa. Kolmostie on Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä, joka yhdistää kasvukeskukset ja elinvoimaisen maaseudun Elintarviketeollisuuden sekä alkutuotanto- että tuotekuljetukset ovat sijoittunut Länsi- Suomeen ja Pohjanmaalle Pohjanmaan maailmanluokan energiaklusterin ja Pirkanmaan vahvan konepajateollisuuden keskittymän kautta kolmostie muodostaa elinkeinoelämän erikoiskuljetusten tärkeän runkoreitin

5 VALTATIE 3 ON INVESTOINTI SUOMEN KILPAILUKYKYYN Maantiet ylivoimainen kuljetusmuoto: tavarakuljetuksista 85 prosenttia kulkee maanteitse Suomalaisten yritysten logistiikkakustannukset kilpailijoita korkeammat liikenteellistä takamatkaa kurottava kotimaisin päätöksin Hyvä saavutettavuus on toiseksi tärkein yritysten sijoittumisperuste Pitkän aikavälin kasvua parannetaan tehokkaimmin kotimaista ja kansainvälistä saavutettavuutta parantamalla Investointi kolmostiehen kuroo Suomen liikenteellistä takamatkaa markkinoille, mikä parantaa vientiteollisuuden kustannuskilpailukykyä

6 VALTATIE 3 EI TÄYTÄ KANSALLISELLE VALTAVÄYLÄLLE ASETETTUJA VAATIMUKSIA Valtakunnallisen päätieverkon nopeustavoite 80 km/h nyt Vaasa-Tampere -välillä pitkiä, km/h osuuksia Ilman tarvittavia päivityksiä, kolmostie on muita valtateitä vaarallisempi Liikenteen sujuvuus heikentynyt: Osuudella 50 vaarallista liittymää Rajalliset ohitusmahdollisuudet: yksikaistainen ja mäkinen Raskaalle liikenteelle hankalia kiertoliittymiä Syksyisin ja keväisin maatalouskoneita Paljon yksityistieliittymiä

7 RATKAISUNA REALISTINEN JA PITKÄLLE VALMISTELTU INVESTOINTIPAKETTI Koottu taloudellisesti realistinen 128 M hankekori Valittu kustannustehokkaimmat kohteet yksimielisesti: Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Pirkanmaa Satakunta ELY-keskus ja Väylävirasto Hankkeet suunniteltu, eli rakentaminen voidaan käynnistää välittömästi

8 KIIREELLISIMMÄT INVESTOINTIKOHTEET Hämeenkyrön ohitustie 65 M Keskikaiteet Sikuri Ikaalinen ohituskaistoille 4,6 M Teikangas-Mansonniemi ohituskaistapari 5,5 M Alaskylä Parkano (Vt 23) uusi ohituskaista ja tielinjan oikaisu 13,0 M Koskuen ohituskaistapari 4,5 M Rajalanmäen ohituskaista ja Mantilan liittymä 5,6 M Lamminkosken ohituskaistapari 5,5 M Jalasjärven eritasoliittymä 6,5 M Valtatie 3 ja valtatie 8 Vaasan yhdystien eritasoliittymän parantaminen 5,5 M Pienet liittymä- ja liikenneturvallisuushankkeet 12,0 M Yhteensä 128 miljoonaa euroa

9 VALTATIE 3 TAMPERE-VAASA-VÄLIN TUNNUSLUVUT

Suomen ruokatie ja viennin valtaväylä

Suomen ruokatie ja viennin valtaväylä Suomen ruokatie ja viennin valtaväylä Valtatie 3 yhdistää Suomen etelä-pohjoissuunnassa sekä linkittää Pohjanmaan, Etelä-Pohjamaan ja Pirkanmaan maaseudun, taajamat ja kasvukeskukset yhdeksi kasvualueeksi.

Lisätiedot

Valtatie 3 hallitusohjelmatavoitteet Tien merkitys

Valtatie 3 hallitusohjelmatavoitteet Tien merkitys Valtatie 3 hallitusohjelmatavoitteet 2019-2023 Tien merkitys Valtatie 3 on maamme tärkeimpiä valtateitä, koska se yhdistää Suomen etelä-pohjoissuunnassa. Kolmostie on Helsingin ja Norjan Mo I Ranan yhdistävä

Lisätiedot

Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut

Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut Kolmostien ajankohtaiset, mitä tapahtuu ja on tapahtunut Kurikka 28.5.2018 Johtaja Anders Östergård Valtatien 3 tie- ja yleissuunnittelusta Yhteysvälin suunnittelutyö käynnistetty vuonna 2006 Suunnitteluun

Lisätiedot

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Kolmosta pitkin Suomeen ja maailmalle Kaupunkiseudut, Suomen menestys globaalissa toimintaympäristössä Kasvava

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit

Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit Liikenteen uusi rahoitusmalli mahdollistaa jätti-investoinnit 6.3.2018 Suomen menestys vientiyritysten varassa Kansantalouden tuotosta 46 % syntyy viennistä Vientiyritykset ovat palkanneet 1,1 työntekijää

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso tilannekatsaus Sonja Heikkinen 12.4.2017 Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakson palvelutasoselvitys laadittu Linkki sähköiseen julkaisuun: http://www.doria.fi/handle/10024/131011

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma. Virtuaalimallin havainnekuvat Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta Nuijamaa, Yleissuunnitelma Virtuaalimallin havainnekuvat 20.5.2016 Karjalantietä parannetaan Hakalinkadun kohdan kiertoliittymällä. Havainnekuva liittymästä

Lisätiedot

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! 1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävän kehityksen perustana Elinvoimaiset kaupunkikeskukset Vientikuljetukset nopeasti asiakkaalle Energia- ja teollisuusrannikko Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista

Lisätiedot

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Jussi Kailasto Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vetävät väylät 13.9.2017

Lisätiedot

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Yhteinen päämäärä Viitosväylä Itä-Suomen elinkeinoelämän ja kaupunkiseutujen kehityksen moottori Kehittyvä elinkeinoelämä Liikenneyhteyksien kehittäminen on yritysjohtajien

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? LOGISTICS 2008 Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? 17.4.2008 Kaupungininsinööri Urpo Vainio Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Helsingin tavarasataminen tonnivirrat

Lisätiedot

Ajankohtaista tienpidosta

Ajankohtaista tienpidosta Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne- ja infrastruktuurivastuualue VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kimmo Antila: Pietarin ja Viipurin teillä; maantieliikenne

Lisätiedot

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3. Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS

HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS Tiekuva.com HAURUKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LIIKENNESELVITYS 19.10.28 TYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtatien 4 länsipuolella on nykyään asemakaavoitettu alue Haurukyläntien liittymän pohjoispuolella Alue on rakentamaton

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus Kouvola

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus Kouvola Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus Kouvola 12.3.2013 Tilaisuuden ohjelma Klo 17.30-17.45 Tilaisuuden avaus ja työn taustojen esittely Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola Tiesuunnitelman tarkistaminen Yleisötilaisuus 5.11.2014 Kymen Paviljonki 5.11.2014 1 Hankkeen taustaa Valtatien 12 tieosuudelle on laadittu

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus 1 Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 2 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus

Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus Pirkanmaan edunvalvontatavoitteet maan hallituksen hallitusohjelman puolivälitarkasteluun ja kehysriiheen 2018-2021 sekä valtion Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus 13.3.2017 Tiivistelmä Pirkanmaalla kasvumaakuntana

Lisätiedot

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Tytti Viinikainen Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmän kokous 21.4.2017 Taustaa Työtä esitelty aiemmin Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmässä keväällä 2016

Lisätiedot

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III-Lahnus 1 Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri Espoon kaupunki Vantaan kaupunki Destia Selvitysalue Vihdintien

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, 7.11.2011. Työ: 23687 MUSTASAAREN KUNTA Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos Työ: 23687 Tampere, 7.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 www.airix.fi

Lisätiedot

Vt 4 Kirri-Tikkakoski

Vt 4 Kirri-Tikkakoski Vt 4 Kirri-Tikkakoski 5.2.2019 Ohjelma Tilaisuuden avaus Väylän ja hankkeen esittely Urakan perustietoja Urakan sisältö Alustava aikataulu, vaiheet, koulujen ympäristöjen liikenne Keskustelua ja suunnitelmiin

Lisätiedot

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy KUVIA 1950-LUVULTA - MILLAINEN ON KUVA TULEVAISUUDESTA? http://suomenmuseotonline.fi/ ja Kuljetusliike

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI VALTATIEN 4 PARANTAMINEN ÄÄNEKOSKEN KOHDALLA, TIESUUNNITELMA, ÄÄNEKOSKI TIESUUNNITELMAN YLEISÖTILAISUUS JORMA LAAKSO JA ANNA ELF 20.6.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tiesuunnitelman lähtökohdat, perustiedot ja

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

Alahärmän tieverkkosuunnitelma

Alahärmän tieverkkosuunnitelma Alahärmän tieverkkosuunnitelma Kauhava KAUHAVAN KAUPUNKI ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO 2015 2 Alahärmän tieverkkosuunnitelma Kauhava Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lusi-Iisalmi yhteysväliselvityksen palvelutasoajattelu. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 28. 29.10.2014

Lusi-Iisalmi yhteysväliselvityksen palvelutasoajattelu. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 28. 29.10.2014 Lusi-Iisalmi yhteysväliselvityksen palvelutasoajattelu Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 28. 29.10.2014 POS ELY / Airi Muhonen 28.10.2014 1 POS ELY / Airi Muhonen 28.10.2014 2 Pitkien matkojen ja kuljetusten

Lisätiedot

Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana

Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Pokat 2021 Maakuntaohjelman käynnistysseminaari 22.3.2018 Maakuntasuunnittelija Jyrki Suorsa Maakunnan saavutettavuus käsitteenä Sijainti

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla. Tieverkon jatkosuunnitteluun valitut vaihtoehdot sekä ratkaisusuositukset

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla. Tieverkon jatkosuunnitteluun valitut vaihtoehdot sekä ratkaisusuositukset Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla Tieverkon jatkosuunnitteluun valitut vaihtoehdot sekä ratkaisusuositukset 20.11.2013 Palvelutasopuutteiden analyysi Tarkastellaan palvelutasopuutteita ja ongelmia

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Nelostie E75 ry. NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän

Nelostie E75 ry. NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän Nelostie E75 ry NELOSTIE Läpi Suomen ja elämän ALUSTAVA LUONNOS / MANIFESTI Suomi on suuri ja harvaan asuttu maa. Sujuvammin ja puhtaammin läpi Suomen Me raivasimme yhteydet erämaihin, nostimme teollisuuden

Lisätiedot

V T 9 K A N G A S A L A - O R I V E S I - K E H I T T Ä M I S S U U N N I T E L M A L Y H Y E S T I. Pullonkaulasta edelläkävijäksi

V T 9 K A N G A S A L A - O R I V E S I - K E H I T T Ä M I S S U U N N I T E L M A L Y H Y E S T I. Pullonkaulasta edelläkävijäksi V T 9 K A N G A S A L A - O R I V E S I - K E H I T T Ä M I S S U U N N I T E L M A L Y H Y E S T I Pullonkaulasta edelläkävijäksi Lähtökohdat Elintärkeä poikittaisliikenteelle ja elinkeinoelämälle VT9

Lisätiedot

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto Tekninen lautakunta 20 07.03.2017 Kunnanhallitus 54 20.03.2017 Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto 797/10.03.01.01/2016 Tekninen lautakunta 07.03.2017

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Eduskunta/keskeiset valiokunnat. Kannanotto vuoden 2019 valtion talousarvioon

Eduskunta/keskeiset valiokunnat. Kannanotto vuoden 2019 valtion talousarvioon Eduskunta/keskeiset valiokunnat Kannanotto vuoden 2019 valtion talousarvioon Hämeenkyrön kunta, Ikaalisten ja Parkanon kaupungit ja Kihniön kunta esittävät eduskunnalle, että tarpeelliseksi ja toteutusvalmiiksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja satamien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit

Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti. Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Hongiston asemakaavan meluselvitys, Hämeenlinna Päivitetty väliraportti Optimia Oy/Eriksson Arkkitehdit Versio 1.0 Matti Manninen 26.3.2008 2007 Suunnittelukohde 30.4.2008 Page 2 Melulähteet Tässä selvityksen

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit

Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO Paula Qvick MKV 15.5.2017 SAAVUTETTAVUUS MILLISEKUNTI JA ÄLYKÄS EKOSYSTEEMI OVAT KILPAILUETUJA Suoraa yhteyttä hyödyntävä Northern

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Midway Alignment of the Bothnian Corridor

Midway Alignment of the Bothnian Corridor Midway Alignment of the Bothnian Corridor 04-02-15 EU-hanke joka luotiin laajentamaan yhteyksiä vahvojen, nopeasti kasvavien, kansainvälisesti merkittävien seutujen välillä seutujen, jotka varmistavat

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma 1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen

Lisätiedot

Maanteiden ja rautateiden runkoväylät

Maanteiden ja rautateiden runkoväylät Maanteiden ja rautateiden runkoväylät Tero Jokilehto 25.01.2018 Päätöksen valmistelu ja vuorovaikutus Maantielain sekä ratalain mukaan osa liikenneväylistä voidaan määritellä runkoväyliksi Liikenne- ja

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019 Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 1 Vastataan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeisiin Elinkeinoelämän toimintaedellytysten

Lisätiedot

Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus

Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus Martti Sassi Terästuotannon johtaja Outokumpu Stainless Oy 19.02.2014 Outokumpu Tornion tehtaat Outokummun Kemin kromiittikaivos ja Tornion ferrokromi- ja terästuotanto

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö Erika Helin 10.6.2014 Suunnittelun tavoitteet ja eteneminen

Lisätiedot

TIENSUUNNITTELU Uudenmaan Maantien 1521 parantaminen ELY-keskus rakentamalla kevyen liikenteen väylä /Sipoon kunta välille Nikinmäki - Nikkilä, Sipoo

TIENSUUNNITTELU Uudenmaan Maantien 1521 parantaminen ELY-keskus rakentamalla kevyen liikenteen väylä /Sipoon kunta välille Nikinmäki - Nikkilä, Sipoo TL-Suunnittelu Oy 1 (5) TIENSUUNNITTELU Maantien 1521 parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä / välille Nikinmäki - Nikkilä, Sipoo 2014 Tiesuunnitelma Nastolan kunta Villähteen koulun liittymäjärjestelyt

Lisätiedot

Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa

Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja niiden toimintaympäristö Lapin satamat 1 Liikenneviraston

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

Export-Finlands konkurrenskraft i skick Vienti-Suomen kilpailukyky kuntoon

Export-Finlands konkurrenskraft i skick Vienti-Suomen kilpailukyky kuntoon Export-Finlands konkurrenskraft i skick Vienti-Suomen kilpailukyky kuntoon www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Diasarjasta Tämä on kooste Pohjanmaan liiton vuoden 2019 ajankohtaisista edunvalvontakohteista.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Rautatieliikenne vastaa useaan megatrendiin Ilmastonmuutos EU:n

Lisätiedot

Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus,

Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 64 Valtatie 8 välillä Raisio-Nousiainen LÄHTEET LÄHTEET Biota BD Oy 2003: Raision liito-oravaselvitys Brusila Heljä. Vt 8 Raisio-Nousiainen. Muinaisjäännösinventointi 2004. Turun maakuntamuseo. Matinkainen

Lisätiedot

Niskanperän OYK liikenneselvitys

Niskanperän OYK liikenneselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskanperän OYK liikenneselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26781 Raportti 1 (6) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Liikenteen nykytilanne... 1 1.1 Tieverkko... 1 1.2

Lisätiedot