9-luokkakaisten mielenterveys Tampereella ja Vantaalla, kaksivuotisseuranta

Transkriptio

1 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 6/ luokkakaisten mielenterveys Tampereella ja Vantaalla, kaksivuotisseuranta Sari Fröjd Riittakerttu Kaltiala-Heino Mauri Marttunen

2 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 6/ LUOKKALAISTEN MIELENTERVEYS TAMPEREELLA JA VANTAALLA, KAKSIVUOTISSEURANTA Sari FRÖJD, Riittakerttu KALTIALA-HEINO, Mauri MARTTUNEN Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, psykiatrian vastuualue Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos Helsingin yliopistollinen sairaala, Peijaksen sairaanhoitoalue Kansanterveyslaitos, mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Tampere 2006

3 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL TAMPERE ISBN ISSN Tampereen Yliopistopaino Oy Tampere 2006

4 KUVAILUSIVU PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN JULKAISUSARJA THE PUBLICATION SERIES OF PIRKANMAA HOSPITAL DISTRICT Julkaisun nimi: 9-luokkalaisten mielenterveys Tampereella ja Vantaalla, kaksivuotisseuranta Tekijä/tekijät: Fröjd Sari, Kaltiala-Heino Riittakerttu, Marttunen Mauri Julkaisun numero: 6/2006 ISSN ISBN Julkaisupaikka: Tampere Julkaisija: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Julkaisun luokitus: Kokonaissivumäärä: 27 s. + liitteet (yht. 38 s). Alueelliset hoito-ohjelmat ja menettelytapaohjeet Kehittämisprojektien loppuraportit Selvitykset ja tutkimukset Muut Tiivistelmä: Tampereen ja Vantaan peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisille tehtiin vuosina mielenterveyden ongelmien yleisyyttä sekä riski- ja suojaavia tekijöitä koskeva kyselytutkimus. Tutkimus kuului Pirkanmaan sairaanhoitopiirin, Kansanterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston Nuorten mielenterveys, prospektiivinen seurantatutkimus -hankkeeseen. Nyt tehty raportti kuvaa samoille nuorille tehdyn kaksivuotisseurannan tuloksia. Tavoitteena on antaa tietoa nuorilla esiintyvien mielenterveyden ongelmien yleisyydestä ja jatkuvuudesta koulun ja kouluterveydenhuollon sekä nuorten terveyspalvelujen kehittäjien käyttöön. Koska aineiston keruu tehdään PSHP:n ja HUS:n alueella, selvitys soveltuu erityisen hyvin juuri näiden alueiden palvelujen kehittämiseen. Raportti on kirjoitettu yleiskielellä, jotta niin opettajat, nuorten vanhemmat kuin nuoret itsekin voisivat helposti tutustua siihen. Suurimmalla osalla seurattavistamme asiat olivat hyvin niin yhdeksännellä luokalla kuin kaksi vuotta myöhemmin. Masentuneiden osuus oli pysynyt samana molemmissa kyselyissä, sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivien osuus oli lisääntynyt mutta useita käytöshäiriöoireita raportoivien ja erityisesti viikoittain itsensä humalaan juovien nuorten osuus vähentynyt.yhdeksännellä luokalla näkyvissä olleiden ongelmien jatkuminen vielä kaksi vuotta myöhemmin näytti kuitenkin huolestuttavan yleiseltä. Keskimäärin % nuorista, jotka olivat kärsineet tietystä ongelmasta peruskoulun yhdeksännellä luokalla, kärsivät siitä edelleen tai uudelleen kaksi vuotta myöhemmin. Vertailtaessa lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia nuoria toisiinsa, voitiin havaita, että ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla oli erityisesti päihteiden käyttöä ja käytöshäiriöoireilua lukiolaisia enemmän. Lukiolaisten keskuudessa puolestaan oli yleisempää kokea opiskelu jatkuvasti liian raskaaksi ja harvinaisempaa pitää opiskelusta melko tai hyvin paljon. Lukiolaiset kokevat terveytensä hyväksi ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia useammin. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei vastaa kirjoittajien esittämistä mielipiteistä, eikä julkaisu muodosta PSHP:n virallista kantaa. Ydintermejä indeksointia varten: nuoruusikä, mielenterveyden häiriöt, seurantatutkimus Hinta: (sis. alv 8%) Julkaisu tulostettavissa osoitteesta: Julkaisu tilattavissa Julkaisu ostettavissa Juvenes Kirjakaupasta: Yliopiston Kirjakauppa Kalevantie 4, Tampereen Yliopisto puh Julkaisu indeksoituna osoitteessa:

5 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUORTEN MIELENTERVEYS - SEURANTATUTKIMUS Johdanto 2-vuotisseurantaraportille Tutkimuksen aineisto ja menetelmät Ketkä eivät vastanneet? MASENNUS NUORUUSIÄSSÄ Nuorten masennus 2-vuotisseurannassa SOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö 2-vuotisseurannassa SYÖMISHÄIRIÖT Syöminen ja sen ongelmat 2-vuotisseurannassa Mitä nuoret ajattelivat painostaan Syömishäiriöoireet KÄYTÖSHÄIRIÖOIREILU Käytöshäiriöoireet 2-vuotisseurannassa Aggressiivinen käyttäytyminen Rikekäyttäytyminen PÄIHTEET Tupakka, alkoholi ja huumeet 2-vuotisseurannassa Tupakointi Alkoholi Huumeet KIUSAAMINEN Koulukiusaaminen 2-vuotisseurannassa AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA JA LUKIOISSA OPISKELEVIEN VERTAILUA Mihin vuoden tamperelaiset ja vantaalaiset nuoret menivät opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Mielenterveysmuuttujat ja koettu terveys Koulunkäyntiin liittyvät muuttujat Perheeseen liittyvät muuttujat Tupakka, alkoholi ja huumeet YHTEENVETO JA POHDINTA Mielenterveysongelmien jatkuvuus nuoruusiässä Tyttöjen ja poikien väliset erot LOPUKSI LIITTEET LÄHTEET Työryhmämme julkaisemaa suomenkielistä kirjallisuutta nuorten mielenterveydestä...37

6 7 1. NUORTEN MIELENTERVEYS - SEURANTATUTKIMUS 1.1 Johdanto 2-vuotisseurantaraportille Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä. Lähes neljännes suomalaisista vuotiaista nuorista aikuisista kärsi psykiatrisen haastattelun mukaan jostakin mielenterveyden häiriöstä. Näistä 40 % kärsi useammasta häiriöstä yhtä aikaa.(1) Mielenterveyden ongelmat eroavat suuresti sen suhteen, miten suurta haittaa ne aiheuttavat, millaiset ovat hoitomahdollisuudet ja kuinka suuri on hoidon tarve. Kaikki, joilla on jokin diagnosoitavissa oleva häiriö, eivät siis tarvitse mielenterveyspalveluja. Toisaalta nuorella voi olla suhteellisen vaikeita oireita vaikka hänellä ei olisi varsinaista mielenterveyshäiriötä. Joskus oireet ovat häiriölle epätyypillisiä tai kaikkia diagnoosikriteerit täyttäviä oireita ei esiinny. Toisinaan taas oirekuva vaihtelee niin, etteivät oireet kestä kyllin kauaa yhtäjaksoisesti oikeuttaakseen diagnoosiin. Silti oireista kärsivän nuoren toimintakyky saattaa häiriytyä niin pahoin, että hän tarvitsee hoitoa. Nuoruusikä on voimakkaan psyykkisen kehityksen aikaa. Muutoksen mahdollisuus antaa toivoa: lapsuusiän vinoutunut kehitys voi kääntyä parempaan päin nuoruusiässä. Toisaalta kehityksen häiriintyminen juuri nuoruusiässä voi luoda pitkälle aikuisikään asti ulottuvaa haavoittuvuutta. Nuoruusiän mielenterveyden häiriöt eivät yleensä ole iän mukana ohi meneviä ongelmia. Vaikka ongelma menisikin itsestään ohi, esimurrosiän tai murrosiän aikana psyykkisesti sairastuneella on kolminkertainen riski sairastua uudelleen vielä nuoruusiän aikana. (2) Lisäksi vain pieni osa nuoruusiän mielenterveyden ongelmista menee ohi jälkiä jättämättä. Mielenterveyden ongelmista vuotiaana kärsineistä vain kolmanneksen mielenterveys oli merkittävästi parantunut kahdeksan vuotta myöhemmin (3). Aiempi tutkimustieto viittaa siihen, että aikuisiän mielenterveyden häiriöillä on usein juuret nuoruusiässä ja toisaalta nuoruusiän mielenterveysongelmat usein jatkuvat aikuisiässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt mielenterveyden ongelmien kanssa painiva nuori olisi tuomittu kärsimään niistä vuosia eteenpäin. Ongelmiin on tarjolla apua. Tärkeää onkin se, että nuoret itse tai heidän kanssaan tekemisissä olevat aikuiset huomaavat avun tarpeen. Ei kannata ajatella, että masentunut mieliala tai aggressiivinen käyttäytyminen kuuluu nuoruusikään. On syytä erottaa sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä nuori luonteeltaan ujosta nuoresta. Mielen ongelmat vaikeuttavat opiskelua, harrastuksia ja ihmissuhteita. Mielenterveyden ongelmista kärsivät nuoret osallistuvat vähemmän koulun ulkopuolisiin harrastuksiin ja menestyvät huonommin koulussa. Käytöshäiriöt ovat erityisen selvästi yhteydessä keskimääräistä huonompaan koulumenestykseen. Erityisesti pojilla myös masennus vaikeuttaa selvästi koulussa pärjäämistä. (4) Voi siis käydä niin, että psyykkisistä ongelmista kärsivä nuori menestyy huonosti koulussa, menettää itseluottamuksensa ja hakeutuu kykyjään vaatimattomampaan koulutukseen. Jos mielenterveyden ongelmat vaikuttavat koulu- ja opiskelumenestykseen ja koulutusvalintoihin, niillä on kauaskantoiset seuraukset. Mielenterveyden ongelma voi ohjata alempaan sosioekonomiseen asemaan. Terveyseroja sosioekonomisten ryhmien

7 8 välillä on selitetty kahdella mallilla. Ensimmäisessä mallissa huonot sosioekonomiset olot lapsuudessa aiheuttavat terveysongelmia. Toisessa mallissa terveysongelmat ohjaavat nuoren alemmalle koulutusuralle. Mielenterveysongelmien kohdalla molemmat mekanismit näyttäisivät toimivan, mutta eri häiriöiden kohdalla eri tavoin. Vähemmän koulutettujen vanhempien lapsilla esiintyy esimerkiksi enemmän masennusta mutta lapsuusiän tai varhaisnuoruuden masennus sinänsä ei näyttäisi ohjaavan nuorta vaatimattomammalle koulutusuralle. Masennuksen ja vähäisemmän koulutuksen yhteyttä mutkistaakin todennäköisesti vanhempien koulutus: vähemmän koulututtujen vanhempien lapset valitsevat useammin lyhyen, vähemmän teoreettisen koulutuksen. Sen sijaan päihdeongelmista kärsivä amerikkalaisnuori näyttää valitsevan lyhyemmän koulutuksen ja keskeyttävän koulunsa herkemmin kuin kohtuukäyttäjä tai raitis nuori riippumatta vanhempien koulutustasosta. (5) Runsaalla alkoholinkäytöllä (käytti alkoholia viikoittain tai oli vähintään kerran kuussa humalassa) 14-vuotiaana oli yhteys matalaan koulutustasoon myös suomalaisessa tutkimuksessa (6) 1.2 Tutkimuksen aineisto ja menetelmät Tampereen ja Vantaan 9-luokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana (Tampereella lokakuussa 2002 ja Vantaalla tammikuussa 2003) luokkakyselynä toteutettuun Nuorten mielenterveys -tutkimukseen. Tutkimus kartoittaa mielenterveyden ongelmien yleisyyttä sekä riski- ja suojaavia tekijöitä nuoruusikäisessä väestössä. Tässä raportissa käsittelemme tähän vuonna peruskoulun 9-luokalla olleiden kohorttiin kuuluvien nuorten tilannetta kaksi vuotta myöhemmin, kun he ovat päättäneet peruskoulun ja suurimmaksi osaksi siirtyneet opiskelemaan lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Seurantaan osallistuivat vain ne, joilta olimme saaneet täytetyn vastauslomakkeen vuonna Tampereen kohortiksi kutsumme niitä, jotka vastasivat peruskoulun 9. luokalla tehtyyn kyselyyn jossakin tamperelaiskoulussa ja Vantaan kohortiksi vastaavasti niitä nuoria, jotka vastasivat tuolloin jossakin vantaalaiskoulussa. Kaikki kohorttien jäsenet eivät enää seurantaa tehtäessä asuneet tai opiskelleet Tampereella tai Vantaalla. Aineiston keräys tehtiin Tampereella syyslukukaudella 2004 ja Vantaalla kevätlukukaudella Kun peruskoulun oppilaat oli varsin helppo saavuttaa kouluissaan, oli nuorten tavoittaminen seurantaan työläämpää. Tampereen kohorttiin kuuluneita tavoiteltiin ensisijaisesti oppilaitoksista, mikäli tieto opiskelupaikasta oli saatavilla. Tietojen keruu sattui oppilaitosten kannalta hankalaan aikaan, koska tietojärjestelmät ja osin opetustoimen organisaatiokin olivat muutoksen kourissa. Suuri osa oppilaitoksista, joita lähestyttiin, suhtautui tutkimukseen positiivisesti ja tarjosi mahdollisuuden valvottuun lomakkeiden täyttötilaisuuteen. Suurkiitos näiden koulujen rehtoreille, opettajille ja muulle henkilökunnalle, joka auttoi oppilaiden jäljittämisessä ja järjesti lomakkeiden keräyksen! Vastanneista Tampereen kohortin jäsenistä lähes 80 % vastasi oppilaitoksissa järjestetyssä, valvotuissa täyttötilaisuudessa. Niille, jotka eivät opiskelleet, joita ei tavoitettu opiskelupaikassaan tai joiden opiskelupaikkaa ei saatu selville, lähetettiin lomake postitse. Kaikkiaan tavoitelluista 1483 tamperelaisnuoresta vastasi seurantakyselyyn 1163, joten Tampereen kohortin vastausprosentti oli 78. Vantaan kohorttiin kuuluneiden tavoittaminen oppilaitoksista tiedettiin etukäteen hankalammaksi kuin Tampereen kohortin, koska oppilaitoksia, joihin he hakeutuvat

8 9 peruskoulun jälkeen, on yksin pääkaupunkiseudulla kymmeniä. Siksi heitä tavoiteltiin ensisijaisesti postitse. Vastausaktiivisuus jäi tavoiteltua vaatimattomammaksi, joten vastaamatta jättäneitä lähestyttiin myös oppilaitosten kautta ja lomakkeen internetversion avulla. Tästä huolimatta vastausprosentti jäi 50:een, kun tavoitelluista 1795 vantaalaisnuoresta 907 vastasi. Vastanneista runsas puolet täytti lomakkeensa oppilaitoksessa järjestetyssä tilaisuudessa, noin 40 % palautti lomakkeensa postitse ja viisi prosenttia käytti internetlomaketta. Seurantakyselyyn vastasi yhteensä 2070 nuorta (vastausprosentti koko otoksen osalta 63), joista tamperelaisia (56 %) merkitsevästi enemmän kuin vantaalaisia (44 %). Tyttöjen vastausprosentti (72) oli merkitsevästi korkeampi kuin poikien (54). Vantaan kohortin pojat vastasivat erityisen laiskasti (vastausprosentti 37). Lukioissa opiskelevat vastasivat merkitsevästi useammin (91 %) kuin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat (76 %). Vastaustapa (oppilaitoksessa vai postitse/netissä) ei vaikuttanut merkitsevästi mielenterveyttä koskeviin vastauksiin: masennus, runsas rikekäyttäytyminen, runsas aggressiivinen käyttäytyminen, sosiaalisten tilanteiden pelko ja viikoittainen humalajuominen oli yhtä yleistä koulussa ja muualla vastanneilla, Koettu terveys oli kuitenkin merkitsevästi parempi koulussa vastanneilla. Tässä raportissa esitetään keskeisimpiä nuorten mielenterveyteen liittyviä tuloksia Tampereen ja Vantaan 2-vuotisseuranta-aineistosta. Tutkittavista ilmiöistä kuvataan niiden yleisyys vastanneiden joukossa prosentteina. Lisäksi ilmoitetaan sellaiset ristiintaulukoimalla saadut yhteydet, jotka ovat tilastollisen testauksen (Pearsonn Chi square tai Fisher`s exact test) avulla osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Tällä tavoin ristiintaulukoimalla vertaillaan esimerkiksi lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien tilannetta. Alustavia tuloksia esitetään myös siitä, kuinka pysyviä tai herkästi uusivia peruskoulun yhdeksännellä luokalla havaitut ongelmat ovat olleet. Keskeisten ongelmien jatkuvuuden todennäköisyyttä tutkittiin logistisella regressiomallilla, jossa sukupuoli vakioitiin. Mallissa lasketaan vedonlyöntisuhde (OR, odds ratio) sille, että ongelma esiintyy kaksivuotisseurannassa, jos se on esiintynyt peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Keskeiset tulokset on koottu taulukoiksi raportin loppuun. 1.3 Ketkä eivät vastanneet? Tieto siitä, millaisia olivat ne tutkittavat, jotka eivät vastanneet tutkimukseen, auttaa arviomaan tulosten yleistettävyyttä koko tutkimusjoukkoon. Jos esimerkiksi poikia olisi vastanneissa kovin vähän, voidaan arvioida, että tulokset kertovat enemmän tyttöjen tilanteesta. Jotkut erot vastanneiden ja vastaamattomien välillä voivat myös selittää vastaamattomuuden mahdollisia syitä. Jos peruskohortissa masentuneiksi todetut jättävät vastaamatta seurantaan, heidän masennuksensa on saattanut olla niin vakavaa ja pitkäkestoista, että se on vakavasti vaikuttanut heidän toimintakykyynsä. Mielenterveyskyselyssä vastausprosenttia saattaa pienentää se, että mielenterveyden ongelmat koetaan usein häpeällisiksi. Ne, joilla ei ole ongelmia puolestaan saattavat kokea kysymykset sellaisiksi, jotka eivät lainkaan koske heidän elämäänsä. On myös muistettava, että nuorille suunnattuja kyselytutkimuksia tehdään Suomessa varsin paljon. Monissa tutkimuksissa käytetään samoja mittareita ja kysymyssarjoja. Nuoret saattavat

9 10 olla kyllästyneitä vastaamaan uudelleen ja uudelleen samoihin kysymyksiin. Eräs tutkimukseemme vastannut nuori pohti: Miksi vain nuoria testataan huumeista, alkoholista, seksistä ja työstä/koulusta? Yhtälailla näitä kysymyksiä voisi esittää vuotiaille, he elävät yhtä irstasta elämää, kuin nuoretkin. Ja vanhemmille ihmisille voitaisiin tehdä yliopistollinen kysely, että mitä mieltä he ovat nuorista ja miksi koska meitä pidetään usein huonossa valossa. Tässä olisi mielestäni ideaa? Usein on arvioitu, että ne, joilla ei ole ongelmia, vastaavat innokkaammin tutkimuskyselyihin. Tämä tutkimus antaa tukea tällaiselle oletukselle. Vastaamatta jättäneistä merkitsevästi suurempi osa (12 %) oli masentuneita vuonna kuin vastanneista (9 %). Samoin vastaamatta jättäneiden joukossa oli enemmän niitä, jotka olivat kokeilleet jotakin huumetta vuonna kuin vastanneiden joukossa (17 % vs 12 %). Vastaamatta jättäneihin kasautui enemmän nuoria, joilla oli runsasta rikekäyttäytymistä (13 % vs 8 %) ja niitä, joilla oli runsaasti aggressiivisuuteen viittaavaa käyttäytymistä (11 % vs 9 %) vuonna MASENNUS NUORUUSIÄSSÄ Sana "masennus"on kotiutunut yleiskieleen niin, että joskus on vaikea erottaa, puhutaanko lääkärin diagnosoimasta mielenterveyden häiriöstä, vai normaaliin ihmiselämään kuuluvasta surusta menetyksen jälkeen tai ohimenevästä alakuloisuudesta. Mielenterveyden häiriöön masentunut mieliala liittyy silloin, kun siihen liittyy masentuneen mielialan lisäksi mielenkiinnon ja mielihyvän tunteiden katoaminen, muita masennustilan oireita ja kun tilanne on jatkunut vähintään kaksi viikkoa. Muita masennustilan oireita ovat unihäiriö, poikkeuksellinen väsymys, ruokahalun muutos, keskittymisvaikeudet, kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset, päätöksenteon vaikeus tai psykomotorinen hidastuminen (ajattelu on jähmeää, liikkeet hitaita). Oireet aiheuttavat haittaa ja/tai kärsimystä jokapäiväisessä elämässä. Nuoruusiässä masentuneen mielialan sijaan voi esiintyä poikkeavaa ärtyneisyyttä. On huomattava, että masennus ei aina näy ulospäin. Jotta saa selville, onko nuori masentunut, hänen kanssaan on puhuttava ja kyseltävä mitä hänen elämäänsä kuuluu, kärsiikö hän edellä mainituista oireista jne. Masennus on yleinen mielenterveyden ongelma. Suomalaisissa lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa esimerkiksi 30 oppilaan luokassa on todennäköisesti vähintään yksi niin vakavasti masentunut, että masennus vaikuttaa hänen opiskeluunsa ja ihmissuhteisiinsa (7). Masennusjakso kestää usein yli puoli vuotta, lievittyen vähitellen yleensä noin vuoden kuluessa. (8) Noin puolella masentuneista on myös jokin toinen, samanaikainen mielenterveyden häiriö, esimerkiksi ahdistuneisuus- tai käytöshäiriö. (9) Lisäksi masennus lisää runsaan alkoholinkäytön ja päivittäisen tupakoinnin riskiä. (10-12) Masennustila on myös varsin usein uusiutuva ongelma. Suomalaisessa seurantatutkimuksessa havaittiin, että 16-vuotiaana sairastettu masennus ja myös masennusoireet, jotka eivät riittäisi masennusdiagnoosin tekemiseen lisäävät huomattavasti todennäköisyyttä masennukselle 22-vuotiaana (13). Lisäksi nuoruusiän masennus ennusti masennuksen kanssa yhtä aikaa ilmeneviä muita mielenterveyden ongelmia, alkoholiongelmia sekä toimintakyvyn laskua varhaisaikuisuudessa. (14)

10 11 Lääkärin toteama, diagnoosikriteerit täyttävä ja toimintakyvyn laskua aiheuttava depressio vaatii aina hoitoa. On kuitenkin havaittu, että myös sellainen nuori, jonka oireilu ei riitä masennusdiagnoosin tekemiseen, voi olla hoidon tarpeessa. Tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa diagnoosiin riittämättömistä masennusoireista kärsivien vuotiaiden toimintakyky oli laskenut jopa enemmän kuin masennusdiagnoosin saaneiden. He kärsivät myös muista, samanaikaisista mielenterveyden häiriöistä yhtä usein kuin depressiodiagnoosin saaneet. (15) Nuoret eivät kuitenkaan kovin helposti hakeudu hoitoon masennuksen takia. Osittain kyse voi olla siitä, että nuori ei tunnista omaa masennustaan. Nuoruusiässä tapahtuvien muutosten keskellä voi olla vaikea hahmottaa, että mielialan muuttuminen alakuloiseksi ei kuulukaan normaaliin nuoruusiän kehitykseen. Ilottomaan elämään tottuu varsin nopeasti eikä ehkä enää tule ajatelleeksi, ettei elämä aina ole ollut tällaista ja että se voisi olla valoisampaakin. Toisaalta se, että mielenterveydessä olisi jotakin vikaa, voi tuntua pelottavalta ajatukselta. Leimautumisen pelossa ja tietämättömänä hoidon mahdollisuuksista nuori ei ehkä haekaan apua itselleen. 2.1 Nuorten masennus 2-vuotisseurannassa Tässä tutkimuksessa masennusta mitattiin Beckin lyhyen, 13-osioisen depressiokyselyn suomalaisella versiolla R-BDI:llä (16), jonka käytöstä suomalaisilla yläasteikäisillä on jo kertynyt runsaasti aiempaa kokemusta useammista tutkimusryhmämme projekteista (17). BDI:n avulla ei voi suoraan tunnistaa hoitoa vaativaa vakavaa masennusta, mutta korkeat pisteet saavien mieliala on niin merkittävästi poikkeava, että heidän joukostaan löytyvät hoidon tarpeessa olevat. Suurin osa tällä mittarilla keskivaikeaan tai vakavaan masennukseen viittaavat pisteet saaneista nuorista tarvinnee hoitoa, kaikki ainakin arviota ja seurantaa. Tähän tutkimukseen osallistuneista nuorista 2 % sai vakavaa masennusta ja 6 % keskivaikeaa masennusta ilmaisevat pisteet. Tässä raportissa sekä keskivaikeaa että vaikeaa masennusta osoittavien pistemäärien saaneita kutsutaan masentuneiksi. Kuten nuoria koskevissa tutkimuksissa tavallisesti havaitaan, masennus oli tässäkin aineistossa yleisempää tytöillä (10 %) kuin pojilla (6 %). Suurin osa (95 %) tutkituista nuorista ei ollut masentuneita 9. luokalla eikä kahden vuoden kuluttua. Viisi prosenttia niistä, jotka eivät olleet masentuneita peruskoulun 9. luokalla, oli kahden vuoden kuluttua tehdyssä seurantamittauksessa masentuneita. Yli puolet (60 %) 9. luokalla masentuneiksi luokittuneista ei luokittunut seurantamittauksessa masentuneiksi, mutta 40 %:lla masennus edelleen jatkui tai edellinen masennusjakso oli lievittynyt mutta sittemmin uusinut (ks. taulukko 2 raportin lopussa). Masennuksen todennäköisyys kaksivuotisseurannassa oli 12- kertainen nuorella, joka oli peruskoulun yhdeksännellä luokalla masentunut verrattuna nuoreen, joka ei ollut silloisessa kyselyssä masentunut. 3. SOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS Sosiaalinen ahdistuneisuus on ahdistuneisuutta, joka liittyy olemiseen sosiaalisissa tilanteissa eli toisten todellisen tai kuvitellun huomion kohteena olemiseen. Siitä kärsivä ihminen pelkää joutuvansa olemuksensa tai käyttäytymisensä takia noloon tilanteeseen tai nöyryytetyksi. Samasta ilmiöstä lievässä muodossaan käytetään usein ilmaisua sosiaalinen jännittäminen.

11 12 Ahdistuneisuutta voi esiintyä vain joissakin tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, kuten esiintymispelkona tai jännittämisenä julkisissa esiintymistilanteissa, tai laaja-alaisemmin useissa sosiaalisissa tilanteissa kuten tutustumis- tai seurustelutilanteissa, uusia ihmisiä tavattaessa tai julkisissa tiloissa, kuten esimerkiksi ruokaloissa. Vähäinen sosiaalinen jännittäminen on varsin tavallista. Esitelmän tai puheen pitäminen voi saada kädet hikoamaan ja sydämen takomaan tavallista kiivaammin. Jos tilanne ei aiheuta kohtuutonta ahdistusta eikä johda julkisten puhumistilanteiden välttämiseen, kyse ei ole varsinaisesta häiriöstä. Sosiaalisen ahdistuneisuuden vaikea muoto, sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö, johtaa usein ahdistusta tuottavien tilanteiden välttämiseen tai niiden sietämiseen vain vahvaa ahdistusta ja kärsimystä kokien. Vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko voi johtaa opiskelun tai harrastuksien estymiseen, itselle epäsuotuisiin koulutusvalintoihin tai ystävyyssuhteiden kehittymättä jäämiseen. Tällöin sosiaalisten tilanteiden pelko haittaa selvästi nuoren kehittymistä hänelle tärkeillä elämänaloilla ja vaatii siksi psykiatrista hoitoa. Hoitoon nuori pitäisi ohjata myös silloin, kun sosiaalisissa tilanteissa esiintyvä ahdistuneisuus on niin vaikeaa, että se heikentää nuoren elämänlaatua. Usein tällainen ahdistuneisuus syvenee ja siihen alkaa liittyä sosiaalisten tilanteiden vähittäistä välttämistä. Sosiaalisten tilanteiden pelko on kansainvälisissä tutkimuksissa ollut yleisempää tytöillä kuin pojilla. 3.1 Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö 2-vuotisseurannassa Tässä tutkimuksessa sosiaalista ahdistuneisuutta mitattiin nuorten täyttämällä 17- kysymyksisellä itsearviointiasteikolla The Social Phobia Inventory (SPIN, 18). Asteikko mittaa pelkoa, välttämistä ja fyysisiä ahdistuneisuusoireita sosiaalisissa tilanteissa. Vastauksesta kuhunkin kysymykseen saa 0-4 pistettä. Kaikkien vastausten pisteet laskettiin yhteen ja luokiteltiin neljään luokkaan: 0 18 pistettä = sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus on normaalitasolla pistettä= sosiaaliset tilanteet yleensä aiheuttavat jonkin verran ahdistuneisuutta tai jotkut tietyt tilanteet ahdistavat merkittävästi; sosiaalinen ahdistuneisuus on koholla 24 28= sosiaaliset tilanteet aiheuttavat merkittävästi ahdistuneisuutta 29 tai yli= todennäköisesti kyse on hoitoa vaativasta sosiaalisten tilanteiden pelos ta eli sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä Tällä tavoin mitattuna sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsi 7 % nuorista, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä mittauksessa. Tyttöjen ja poikien välillä ei olut tilastollisesti merkitsevää eroa sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivien määrässä (pisteet 29 tai yli), vaikka tytöt saivatkin mittauksessa enemmän koholla olevia arvoja eli heistä useampia sosiaaliset tilanteet ahdistivat jonkin verran tai merkittävästi. 41 % sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä peruskoulun 9. luokalla kärsineistä kärsi kaksi vuotta myöhemmin siitä edelleen. Viisi prosenttia niistä, jotka eivät kärsineet sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä peruskoulun 9. luokalla, kärsi siitä kaksi vuotta myöhemmin. (ks. taulukko 2 raportin lopussa). Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö peruskoulun yhdeksännellä luokalla lisäsi saman häiriön

12 13 todennäköisyyttä kaksivuotisseurannassa 13-kertaiseksi niihin nuoriin verrattuna, joilla ei esiintynyt sosiaalista ahdistuneisuushäiriötä tuolloin tehdyssä kyselyssä. 4. SYÖMISHÄIRIÖT Syömishäiriöillä tarkoitetaan pitkäaikaisia oireyhtymiä, joille on ominaista riittämätön tai hallitsematon syöminen. Ruoka ei syömishäiriöstä kärsivälle ole vain ravinnon tarpeen tyydyttäjä vaan ruoasta ja sen ajattelusta tulee hänen elämänsä keskipiste. Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö (anoreksia nervosa) ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa). Nuorilla syömishäiriöt ovat usein epätyypillisiä, eli oireita ei ole tarpeeksi anoreksia- tai bulimiadiagnoosin kaikkien kriteerien täyttämiseksi. (19) Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin prosentti väestöstä sairastaa anoreksiaa, 1-5 prosenttia bulimiaa ja 5-10 prosenttia epätyypillisiä syömishäiriöitä. Kahdeksan kymmenestä syömishäiriöön sairastuneesta paranee. Ennuste on paras, kun häiriöön puututaan mahdollisimman nopeasti. Jos nuori ehtii kärsiä häiriöstä kauan ennen hoidon alkamista, hänelle ehtii syntyä vakavia psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia haittoja, jotka heikentävät terveyttä vielä aikuisiälläkin ja jopa lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskiä.(19) Anoreksia alkaa tyypillisesti laihduttamisesta, jota on saattanut edeltää pyöreydestä kiusatuksi tuleminen tai muusta syystä tyytymättömyys omaan kehoon. Yleensä nuori jättää aluksi pois herkut ja vähitellen yhä useampia ruoka-aineita, minkä seurauksena hänen painonsa laskee aiheuttaen nälkiintymistilan. Nälkiintymistilan seurauksena hänen kuukautisensa loppuvat ja siitä puolestaan seuraa luukato jo muutaman kuukauden kuluttua sairauden alkamisesta. Liiallisesta laihuudestaan huolimatta nuori tyypillisesti joko pitää itseään lihavana tai normaalipainoisena, tai pelkää äkillisesti lihavaksi tulemista. Tämän vuoksi hän ei uskalla nostaa painoaan eikä lisätä syömänsä ruoan määrää, mistä seuraa sairauden pitkittyminen. Bulimialle ovat tyypillisiä ahmimiskohtaukset, joita seuraa erilaisten lihomista estävien kompensaatiokeinojen käyttö. Tällaisia ovat ahmitun ruoan oksentaminen, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden väärinkäyttö sekä liiallinen liikunta. Ahmimiskohtausten aikana bulimiaan sairastunut ahmii suuremman määrän ruokaa kuin terve ihminen missään olosuhteissa pystyisi ahmimaan, esimerkiksi muovikassillisen ruokaa. Ahmimiskohtausten tiheys vaihtelee voimakkaasti. Toiset ahmivat 1 2 kertaa viikossa tai harvemmin, toiset kerran päivässä tai useammin. Ahmimiskohtauksille on tyypillistä tunne kontrollin menettämisestä. Sairastunut kokee, ettei hän pysty estämään ahmimiskohtauksen tuloa. Kohtauksiin liittyy usein myös epätodellinen ja sekava olo. Bulimiapotilas kokee arvonsa ihmisenä riippuvan hänen kehonsa muodosta. Tämän vuoksi ahmimiskohtausten aiheuttama lihomisen vaara sekä oireiden koettu hallitsemattomuus aiheuttaa tavallisesti sairastuneessa voimakasta ahdistusta ja masennusta. Tavallisin syömishäiriöihin sairastumisikä on vuotta. Anoreksiaan sairastutaan tyypillisesti puberteetin alkaessa ja bulimiaan hieman vanhempana, noin vuotiaana. (20, 21)

13 Syöminen ja sen ongelmat 2-vuotisseurannassa Mitä nuoret ajattelivat painostaan Pojat kokivat tyttöjä useammin olevansa joko sopivan painoisia (60 % vs. 50 %) tai alipainoisia (23 % vs. 5 %). Tytöt puolestaan kokivat poikia useammin olevansa hieman (40 % vs. 15 %) tai paljon (5 % vs. 2 %) liikapainoisia. Ylipaino tai ylipainoiseksi itsensä kokeminen oli varsin pysyvää. Lähes puolet (46 %) niistä, jotka kokivat olevansa paljon liikapainoisia peruskoulun 9. luokalla, koki samoin kahden vuoden kuluttua. Sopivan painoisina itsensä 9.luokalla nähneistä alle viidennes (16 %) koki kaksivuotisseurannassa itsensä hieman liikapainoiseksi mutta paljon liikapainoiseksi vain puoli prosenttia. Hieman liikapainoisina itseään pitävistä paljon liikapainoisina itseään pitävien ryhmään oli seurannassa siirtynyt kuusi prosenttia. Havaintoa voidaan alustavasti tulkita niin, että 16-vuotiaana normaalipainoinen ei enää myöhemmin nuoruusiällä kovin todennäköisesti liho, ainakaan merkittävästi. Toki täytyy muistaa, että myös nuorten käsitykset siitä, mikä on normaalipaino, ovat voineet muuttua. Syömishäiriöoireet Tytöt olivat viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana laihduttaneet useammin kuin pojat (22 % vs. 7 %). He olivat myös ahmineet suuria määriä ruokaa kerralla useammin kuin pojat (19 % vs. 12 %) ja ahmiessaan kokeneet menettävänsä syömisen hallinnan huomattavasti useammin kuin pojat (57 % vs. 25 %). Sekä laihduttamista että ahmimista esiintyi vähemmän 2-vuotiskyselyssä kuin peruskoulun 9.luokalla tehdyssä (ks. taulukko 2 raportin lopussa). Ahmimisen lihottavaa vaikutusta oli pyritty lievittämään dieetin (53 % tytöistä, 13 % pojista), rankan liikunnan (43 % tytöistä, 20 % pojista), oksentamisen (19 % tytöistä, 4 % pojista) sekä ulostus ja nesteenpoistolääkkeiden (4 % tytöistä, 4 % pojista) avulla. Kaikki ahmimisen kompensointikeinot olivat lisääntyneet kaksivuotisseurannan aikana. Tytöt tunsivat poikia useammin ahmimisesta häpeää ja syyllisyyttä (70 % vs. 14 %). Samoin he tunsivat poikia useammin menettävänsä hallinnan ahmimiskohtauksen aikana (25 % vs. 57 %). Sekä hallinnan menettäminen että häpeä ahmimisesta olivat lisääntyneet kaksivuotisseurannan aikana, erityisesti tytöillä. Tytöistä kolmella prosentilla oli epäilty anoreksiaa, kahdella bulimiaa ja yhdellä prosentilla molempia. Pojilla vastaavasti yhdellä prosentilla anoreksiaa, 0,3 %:lla bulimiaa ja yhdellä prosentilla molempia. Syömishäiriöiden vuoksi hoidossa on oman ilmoituksensa mukaan ollut tytöistä 1,2 % ja pojista 0,7 %.

14 15 5. KÄYTÖSHÄIRIÖOIREILU Käytöshäiriöt ovat yksi yleisimmistä nuorten mielenterveyden häiriöistä. Käytöshäiriöiset nuoret voidaan jakaa sellaisiin, joiden ongelmakäyttäytyminen alkaa nuoruusiässä ja usein rajoittuukin vain siihen ikäkauteen ja sellaisiin, joilla ongelmat ovat alkaneet jo varhemmin. Usein lapsilla diagnosoitava uhmakkuushäiriö on käytöshäiriön esiaste tai lievä muoto, joka jatkuessaan saattaa muuttua vakavammaksi käytöshäiriöksi. Tällainen varhain alkanut ongelmakäyttäytyminen jatkuu nuoruusiässä alkavaa useammin aikuisikään asti ja saattaa johtaa syrjäytymiseen ja jopa rikosuralle. Näyttää siltä, että nuoruudessa käytöshäiriödiagnoosin saaneista suuri osa kuuluu niihin, joilla ongelmat ovat alkaneet jo varhain lapsuusiässä. (22) Käytöshäiriöitä luonnehtii toistuva ja pysyvä malli käyttäytyä epäsosiaalisesti. Nuori rikkoo toistuvasti iänmukaisia sosiaalisia normeja ja odotuksia. Nuori on tyypillisesti tottelematon, uhitteleva, aggressiivinen tai väkivaltainen. Hän saa herkästi raivokohtauksia, saattaa käyttää runsaasti päihteitä ja tehdä ilkivaltaa. Hänellä on usein ongelmia koulunkäynnissä tai opiskelussa, hän jättäytyy pois koulusta, kiusaa muita koulussa ja saattaa tulla itsekin kiusatuksi. Suhteet aikuisiin ja auktoriteettiasemassa oleviin (vaikkapa opettajiin) menevät helposti solmuun eikä nuori välttämättä tule toimeen ikätovereidenkaan kanssa. Nuorella ei ehkä ole läheisiä ystäviä, vaan hän ajelehtii usein toisten epäsosiaalisten nuorten joukossa. Nuori ei kadu tekemisiään vaan harmittelee lähinnä sitä, että jäi niistä kiinni. Jos nuori on saanut työpaikan, hän ei noudata esimiestensä ohjeita tai työpaikan sääntöjä ja on usein luvatta poissa töistä. Käytöshäiriöinen ei ota vastuuta teoistaan, vaan löytää syyn käyttäytymiseensä itsensä ulkopuolelta, joko olosuhteita tai muista ihmisistä. Hän kokee rangaistukset epäoikeudenmukaisina eivätkä ne saa häntä muuttamaan käyttäytymistään hyväksyttävämpään suuntaan. Käytöshäiriö on diagnoosi, jota käytetään vain lapsilla ja nuoruusikäisillä. Käytöshäiriödiagnoosi voidaan asettaa, jos nuorella havaitaan vähintään kuuden kuukauden ajan toistuva ja pitkäaikainen käytösmalli, jossa nuori rikkoo toisten perusoikeuksia tai iänmukaisen sosiaalisen käyttäytymisen perusnormeja tai -sääntöjä. Diagnoosin asettaminen vaatii useita epäsuoraa aggressiivisuutta kuvastavia tai lievää rikekäyttäytymistä edustavia oireita. Vakavaa väkivaltaa tai rikoksen tunnusmerkitkin täyttävää tuhoamista edustavia oireita ei diagnoosin asettamiseen edellytetä kuin yksi. Jos käytöshäiriöille tyypillinen käyttäytyminen jatkuu aikuisiällä, puhutaan persoonallisuushäiriöstä, jonka rinnalla esiintyy usein päihdehäiriö. 5.1 Käytöshäiriöoireet 2-vuotisseurannassa Tässä tutkimuksessa käytöshäiriöoireilua arvioitiin YSR-mittaristolla (Youth Self Report, 23). YSR -kysymyssarjassa on 29 kysymystä, jotka koskevat erilaisia ongelmakäyttäytymisen muotoja. Vastausvaihtoehdot kuvaavat kyseisen käyttäytymisen yleisyyttä: en koskaan (=0 pistettä)/ joskus (=1 piste) / usein (= 2 pistettä). Mittarista voidaan erottaa kysymykset, jotka kuvaavat käytöshäiriöoireiluun kuuluvaa aggressiivista käyttäytymistä ja rikekäyttäytymistä.

15 16 Aggressiivinen käyttäytyminen sinänsä ei automaattisesti kerro mistään psykiatrisesta häiriöstä, mutta jatkuva ja monimuotoisena ilmenevä aggressiivisuus on huolestuttavaa ja edellyttää nuoren tilanteen arvioimista ja mahdollisesti hoitokontaktia. Nuoren pitkäaikainen ja monenlaisena ilmenevä aggressiivisuus on yleisimmin yhteydessä käytöshäiriödiagnoosiin, mutta se voi myös liittyä päihdehäiriöihin ja masennukseen tai viitata jopa psykoosin (mielisairauden) riskiin. Runsaasti rikkeitä tekevät nuoret ovat muita suuremmassa riskissä syrjäytyä jatkoopiskelusta ja työelämästä. Nuoruusiän rikekäyttäytyminen voi johtaa myös vuosia kestävään rikoskierteeseen. Usein toistuva rötöstely on yhteydessä käytöshäiriöön mutta rikkeiden ja rikosten teko voi kertoa myös masennuksesta. Aggressiivinen käyttäytyminen Aggressiivista käyttäytymistä arvioitiin 18 väittämällä, joista osa kuvaa sanallista aggressiota (esim. kerskailen, leuhkin tai mahtailen; olen itsepäinen), osa fyysisen väkivallan käyttöä tai sillä uhkailua (esim. käyn herkästi toisten kimppuun, uhkailen satuttavani muita, rikon muiden tavaroita). Vastausvaihtoehdot olivat ei koskaan, joskus ja usein. Jos nuori kuului niihin 10 %, joilla kyselyssä esiintyi eniten aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvää oireilua, hänellä kuvataan esiintyneen runsasta aggressiivista käyttäytymistä. Vertailtaessa usein -vaihtoehdon valinneita tyttöjä ja poikia, oli fyysinen aggressiivisuus pojilla yleisempää. He rikkoivat tyttöjä useammin omia ja muiden tavaroita, uhkailivat useammin satuttavansa muita ja kävivät useammin herkästi muiden kimppuun. Tytöt puolestaan käyttivät useammin sanallisia aggression muotoja: olivat kateellisia, huusivat paljon ja puhuivat liian paljon. Vain usein leuhkimisen suhteen pojat olivat enemmistönä. Nuorista 61 %:lla ei ollut yhtään usein vastausta (69 % pojista, 55 % tytöistä). 9. luokalla tehdyssä kyselyssä tällaisten nuorten osuus oli 55 %. Yli puolet (10 tai enemmän) usein -vastausta oli alle prosentilla nuorista. Yli kolmanneksella niistä nuorista (37 % kaikista, 42 % pojista, 33 % tytöistä), joilla peruskoulun 9. luokalla esiintyi runsasta aggressiivista käyttäytymistä, esiintyi sitä myös kaksivuotisseurannassa. Runsas aggressiivinen käyttäytyminen peruskoulun yhdeksännellä luokalla lisäsi saman ongelman todennäköisyyden kaksivuotisseurannassa seitsenkertaiseksi niihin verrattuna, joilla ei esiintynyt runsasta aggressiivista käyttäytymistä 9. luokalla.

16 17 Taulukko 1a: Aggressiiviseen käyttäytymiseen viittaavat YSR-muuttujat: kutakin käyttäytymisen muotoa usein harrastavien osuus (% pojista ja tytöistä). YSR-aggressiivinen käyttäytyminen Pojat Tytöt P väittää usein vastaan kerskailee, leuhkii, mahtailee <0.001 on ilkeä, kiusaa muita yrittää saada paljon huomiota rikkoo omia tavaroitaan <0.001 rikkoo muiden tavaroita on tottelematon koulussa on kateellinen muille käy herkästi toisten kimppuun (esim tönäisee, lyö) huutaa paljon pelleilee, yrittää tehdä vaikutuksen on itsepäinen <0.001 mielialat tai tunteet vaihtelevat äkillisesti 7 21 <0.001 puhuu liian paljon 8 13 <0.001 kiusaa aika paljon muita on kiivasluontoinen uhkailee satuttavansa muita <0.001 on äänekkäämpi kuin muut nuoret Rikekäyttäytyminen Rikekäyttäytymistä mitattiin väittämillä, joista osa kuvaa varsinaisiksi rikoksiksi luokiteltavia ilmiöitä (kuten varastaminen), osa muita nuoren sopeutumattomuutta ympäröivään yhteisöön kuvaavia ilmiöitä (kuten karkailu ja koulupinnaus). Yhteensä rikekäyttäytymistä kuvaavia väittämiä oli 11. Vastausvaihtoehdot olivat ei koskaan, joskus ja usein. Jos nuori kuului niihin 10 %, joilla kyselyssä esiintyi eniten rikekäyttäytymiseen liittyvää oireilua, hänellä kuvataan esiintyneen runsasta rikekäyttäytymistä. Puolella nuorista ei ollut yhtään usein vastausta (49 % kaikista, 47 % pojista, 51 % tytöistä). 9. luokalla tehdyssä kyselyssä tällaisten nuorten osuus oli 47%. Yli puolet (6 tai enemmän) usein -vastausta oli alle prosentilla nuorista. Kolmanneksella niistä nuorista (29 % kaikista, 40 % pojista, 22 % tytöistä), joilla peruskoulun 9. luokalla esiintyi runsasta rikekäyttäytymistä, esiintyi sitä myös kaksivuotisseurannassa. Runsas rikekäyttäytyminen 9. luokalla lisäsi saman ongelman todennäköisyyden kaksi vuotta myöhemmin viisinkertaiseksi niihin nuoriin nähden, joilla ongelmaa ei esiintynyt 9. luokalla. Poikien osuus usein -vaihtoehdon rikekäyttäytymistä kuvaaviin väittämiin valinneista oli suurempi lähes kaikkien väittämien kohdalla. Tytöt kuitenkin valitsivat usein - vaihtoehdon poikia useammin kohdissa olen mieluiten itseäni vanhempien nuorten kanssa ja pinnaan joiltakin tunneilta tai koulusta. Itseään vanhempien nuorten kanssa

17 18 oleilu näytti etenkin tytöillä liittyvän vakituiseen seurusteluun. Puolet tytöistä, jotka vastasivat olevansa mieluiten itseään vanhempien nuorten seurassa, seurusteli vakituisesti ja yli kolmannes oli seurustellut vakituisesti aiemmin. Taulukko 1b: Rikekäyttäytymiseen viittaavat YSR-muuttujat: kutakin käyttäytymisen muotoa usein harrastavien osuus (% pojista ja tytöistä). YSR-rikekäyttäytyminen Pojat Tytöt P ei tunne syyllisyyttä, kun on tehnyt väärin* <0.001 liikkuu kavereiden kanssa, jotka joutuvat usein vaikeuksiin valehtelee tai petkuttaa on mieluiten itseään vanhempien nuorten kanssa <0.001 karkailee kotoa sytyttelee tulipaloja <0.001 varastelee kotoa varastelee kodin ulkopuolelta kiroilee tai käyttää rivoa kieltä pinnaa joiltakin tunneilta tai koulusta käyttää alkoholia tai muita huumaavia aineita * syyllisyydentunteita kuvaavassa väittämässä ilmoitetaan poikkeuksellisesti ei koskaan - vaihtoehdon valinneiden osuus 6. PÄIHTEET Nuorten tupakoinnin aloittamisen vähentämispyrkimykset perustuvat havaintoon, että jollei tupakointia tule aloittaneeksi nuoruusiässä, on varsin harvinaista että niin tulisi tehneeksi enää aikuisiässä. Poikien tupakointi on Suomessa vähentynyt mutta tyttöjen tupakointi on pikemminkin lisääntynyt. Tupakointi altistaa keuhkosairauksille, sydän- ja verisuonisairauksille, erilaisille syöville ja muille terveysongelmille. Lisäksi tupakoivat vanhemmat altistavat lapsensa jo kohdussa kasvuhäiriöille ja myöhemmin sisällä tupakoidessaan esimerkiksi hengitystieongelmille. Suomalaisnuoret ovat tanskalaisten jälkeen Euroopan innokkaimpia humalajuojia (24). Alkoholikokeilut ja päihdyksiin asti juominen eivät siis nuoruusiässä ole harvinaisia. Miksi sitten nuorten juomisesta ollaan huolestuneita? Onko alkoholista haittaa nuoruusikäisen fyysiselle tai psyykkiselle kehitykselle? Runsaan alkoholin käytön fyysisistä haitoista nuorilla on tehty melko vähän tutkimusta. Alkoholia runsaasti käyttävillä nuorilla hippokampus (aivoalue, joka osallistuu uusien asioiden oppimiseen ja muistamiseen) on merkitsevästi pienempi kuin muilla nuorilla. Tytöt ovat ilmeisesti herkempiä alkoholin haitallisille hermostovaikutuksille kuin pojat, sillä heillä muutoksia tulee jo lyhyemmän juomishistorian jälkeen. Todennäköistä on, että runsaalla alkoholinkäytöllä on haitallinen vaikutus nuoren nopeasti kehittyviin aivoihin mutta ei tiedetä, millaisilla annoksilla haittoja syntyy tai miten pysyviä mahdolliset haitat ovat. (25)

18 19 Alkoholinkäyttö on yhteydessä ehkäisyn laiminlyöntiin, liikenneonnettomuuksiin, tapaturmiin ja itsemurhiin. (26) Alkoholi sinänsä ei niitä välttämättä aiheuta mutta samat nuoret, jotka ovat taipuvaisia käyttämään runsaasti alkoholia, saattavat olla taipuvaisia muunkinlaiseen riskikäyttäytymiseen. Huolta nuoruusiän alkoholinkäytöstä tunnetaan myös siksi, että pelätään nuoruusiän runsaan alkoholinkäytön jatkuvan aikuisuudessakin ja johtavan myöhemmin alkoholiriippuvuuteen, maksasairauksiin, alkoholidementiaan ja muihin haittoihin. Nuoruusiän huumeiden käytön fyysisiä vaikutuksia koskeva tutkimus on vähäistä. Kannabiksen käytöllä ja mielenterveyden ongelmilla tiedetään olevan yhteys. Tämän yhteyden mekanismeja ei tarkoin tunneta. Keskinuoruusiän (15 v) mielenterveyden ongelmat näyttävät lisäävän kannabiksen käytön riskiä kolme vuotta myöhemmin. Toisaalta aikuisuuden kynnyksellä 18-vuotiaana kannabiksen käyttö lisää mielenterveysongelman riskiä 22-vuotiaana. (27) 6.1 Tupakka, alkoholi ja huumeet 2-vuotisseurannassa Tupakointi Alle kolmannes (26 %) vastanneista tupakoi päivittäin. Päivittäinen tupakointi oli yleisempää pojilla kuin tytöillä. Puolet vastaajista ei ollut koskaan polttanut tupakkaa. Suurin osa (81 %) niistä, jotka polttivat tupakkaa päivittäin peruskoulun 9. luokalla, tupakoi päivittäin myös kaksi vuotta myöhemmin. Joka kymmenes silloisista päivittäistupakoijista kertoi kuitenkin kaksivuotisseurannassa lopettaneensa tupakoinnin tai tehneensä tupakkalakon. Vain 2 % niistä, jotka peruskoulun 9. luokalla eivät olleet eläessään polttaneet yhtään savuketta, ilmoitti kaksi vuotta myöhemmin tupakoivansa päivittäin. 84 % oli edelleen tupakoimattomia, loput tupakoivat, mutta harvemmin kuin päivittäin. Tässäkin tutkimusaineistossa näytti siis siltä, että jollei nuori yläasteiässä aloita tupakointia, on aloittaminen myöhemmin melko harvinaista. Alkoholi Viidennes vastaajista ei käyttänyt alkoholia lainkaan ja kolmannes ei koskaan käyttänyt niin paljon, että tulisi tosi humalaan. Raittius oli tytöillä ja pojilla yhtä yleistä. 8 % puolestaan joi itsensä humalaan vähintään kerran viikossa. Viikoittainen humalajuominen oli pojilla kaksi kertaa yleisempää kuin tytöillä (ks. taulukko 2 raportin lopussa). Kolmannes niistä, jotka joivat itsensä humalaan vähintään kerran viikossa peruskoulun 9.luokalla, vastasi tekevänsä niin myös nyt tehdyssä kyselyssä. Viikoittaisen humalajuomisen todennäköisyys kaksivuotisseurannassa oli kuusinkertainen niillä, joiden juomatavat olivat samanlaisia jo yhdeksännellä luokalla verrattuna niihin, jotka joivat itsensä 9. luokalla humalaan harvemmin. Lähes puolet niistä, jotka olivat raittiita vielä peruskoulun 9. luokalla, oli myöhemmin alkanut käyttää alkoholia. Myöhemmin aloittaneiden juomatavat olivat kuitenkin maltillisemmat kuin jo peruskoulussa aloittaneiden. Kun jo 9. luokalla alkoholia käyttäneistä lähes kolmasosa käytti kaksivuotisseurannassa tehdyn kyselyn mukaan alkoholia vähintään kerran viikossa, oli 9.luokalla raittiiden joukossa vain neljä prosenttia viikoittaisia alkoholinkäyttäjiä. Juuri

19 20 kukaan niistä, jotka peruskoulun viimeisellä luokalla ilmoittivat, etteivät lainkaan käytä alkoholia, ei juonut itseään joka viikko humalaan kaksi vuotta myöhemmin. Suurin osa (57 %) myöhään alkoholinkäytön aloittaneista käytti alkoholia harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Huumeet Viimeksi kuluneiden 30 päivän aikana huumaavia aineita (hasista, tinneriä, liimaa, alkoholia ja pillereitä yhdessä, lääkkeitä päihtymystarkoituksessa, ekstaasia, heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia LSD:tä tms.) oli käyttänyt ainakin kerran 11 % vastaajista, yli 5 kertaa 2 %. Suurin osa (87 %) vastaajista ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt huumaavia aineita. Niiden nuorten osuus, jotka ovat kokeilleet hasista tai "kovia huumeita" yli viisi kertaa, oli hiukan lisääntynyt edellisestä kyselystä. (ks. taulukko 2 raportin lopussa). Eniten oli lisääntynyt poikien hasiksen käyttö. 9.luokalla 3 %, mutta kaksi vuotta myöhemmin 6 % pojista oli kokeillut hasista yli viisi kertaa. Niistä, jotka eivät olleet koskaan kokeilleetkaan hasista peruskoulun 9. luokalla joka kymmenes oli kokeillut sitä ainakin kerran 2-vuotisseurannassa mutta vain 2 % viidesti tai enemmän. Suurin osa (72 %) niistä, jotka olivat kokeilleet hasista peruskoulun 9. luokalla vähintään viidesti, oli käyttänyt sitä myös 2-vuotisseurannassa, mikä viittaa siihen, että kokeilu viidesti tai useammin viittaa jo varsin vakiintuneeseen huumeiden käyttöön. Hasiksen käyttö oli yhteydessä tupakoinnin aloittamiseen. Lähes kaikki (96 %) niistä, jotka käyttivät hasista kaksivuotisseurannassa tehdyssä kyselyssä, olivat polttaneet ainakin yhden savukkeen peruskoulun 9. luokkaan mennessä. Mitä useampia savukkeita nuori oli polttanut 9. luokkaan mennessä, sitä todennäköisempää oli hasiksen käyttö kaksivuotisseurannassa. Yli 50 savuketta siihen mennessä polttaneista 12 % käytti hasista kaksi vuotta myöhemmin. 7. KIUSAAMINEN Koulukiusaaminen vähentyy siirryttäessä lapsuudesta nuoruusikään. Noin kolmannes 8- vuotiaista suomalaispojista ja viidennes tytöistä kiusasi muita. Samoista pojista viidennes ja tytöistä alle 10 % kiusasi muita vielä 16-vuotiaana. Kiusaajan ja kiusatun roolit sen sijaan voivat olla varsin pysyviä, etenkin pojilla. Puolet 16-vuotiaana muita kiusaavista pojista ja neljännes tytöistä on ollut koulukiusaajia jo 8-vuotiaana. Lähes kaikki pojat, joita kiusattiin 16-vuotiaana, olivat olleet kiusattuja myös 8-vuotiaina kun taas 16- vuotiaista kiusatuista tytöistä noin puolet oli ollut kiusattuja myös 8-vuotiaana.(28) Vastoin yleistä käsitystä, kaikkien tutkimusten mukaan koulukiusaajalla ei ole huono itsetunto. Sen sijaan tyypillinen kiusaaja haluaa olla muiden yläpuolella ja manipuloida muita, suhtautuu keskimääräistä suopeammin väkivallan käyttöön, eikä juuri tunne empatiaa kiusaamisen uhreja kohtaan. (29) Tutkimusten mukaan koulukiusaaminen onkin yhteydessä monenlaisiin mielenterveyden ongelmiin. (30,31)

20 Koulukiusaaminen 2-vuotisseurannassa Kuten peruskoulun 9. luokalla tehdyssä kyselyssäkin, myös kaksi vuotta myöhemmin pojat kiusasivat muita ja olivat kiusaamisen uhreina tyttöjä useammin. Kiusaaminen ja sen uhrina oleminen olivat kuitenkin vähentyneet sitten edellisen kyselyn. Kun 9. luokalla 5 prosenttia pojista kiusattiin vähintään kerran viikossa, kaksivuotisseurannassa viikoittain kiusattujen poikien osuus oli 2.5 % (ks. taulukko 2 raportin lopussa.) 8. AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA JA LUKIOISSA OPISKELEVIEN VERTAILUA 2-vuotisseurantalomakkeessa kysyttiin missä vastaaja opiskelee (lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuskoulutuksessa, kansanopistossa, muussa oppilaitoksessa tai ei missään). Lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien vastauksia verrattiin toisiinsa. Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleviksi luokiteltiin myös oppisopimuskoulutuksessa olevat. Näistä vertailuista pois jätettiin ne, jotka eivät opiskele lainkaan tai opiskelevat kansanopistossa tai muussa oppilaitoksessa. Vertailun tulokset on koottu taulukkoon 3, joka löytyy raportin lopusta. 8.1 Mihin vuoden tamperelaiset ja vantaalaiset nuoret menivät opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Lomakevastaustensa mukaan 66 % nuorista opiskeli lukiossa, 30 % ammatillisissa oppilaitoksissa, 2 % jossakin muussa oppilaitoksessa ja 2 % ei opiskellut lainkaan. Tytöistä suurempi osa (72 %) kuin pojista (58 %) oli mennyt lukioon. Myös niistä, jotka eivät opiskelleet lainkaan, suurempi osa oli tyttöjä (3 % vs. 1.4 %). Tyttöjen opiskelemattomuutta ei kokonaan selittänyt raskaus tai lapsen saanti, sillä 35 tytöstä, jotka eivät opiskelleet, viidellä oli lapsi tai lapsia ja viisi oli raskaana. Noin puolitoista prosenttia sekä tytöistä että pojista ilmoitti olevansa kokopäivätyössä. Puolet päätoimisesti työssä olevista opiskeli työnsä ohella. 8.2 Mielenterveysmuuttujat ja koettu terveys Masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko olivat yhtä yleisiä lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla. Laihduttaminen ja toistuva suurten ruokamäärien ahmiminen olivat yhtä yleisiä mutta vaikuttaa siltä, että epänormaalin syömiskäyttäytymisen raja tuli lukiolaisilla vastaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia useammin. Lukiolaisista useampi oli ollut hoidossa syömishäiriön vuoksi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan ole tilastollisesti merkitsevä tulos. Ahmimiskohtauksen aikana syömisen hallinnan menettäneitä oli lukiolaisissa enemmän kuin ammattioppilaitoksessa opiskelevissa. Käytöshäiriöoireilu, etenkin rikekäyttäytyminen, sen sijaan oli yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla. Ero runsasta rikekäyttäytymistä harrastavien määrässä saattaa syntyä siitä, että runsasta rikekäyttäytymistä harrastavat eivät hakeudu tai pääse lukioon. Seurantatutkimuksessa havaittiin, että niistä, joilla esiintyi peruskoulun 9. luokalla runsasta rikekäyttäytymistä, vain 38 % päätyi lukioon..