1) työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen välittömästi vaikuttavat asiat ja niitä koskevat muutokset;
|
|
- Tuulikki Hovinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työsuojelun vastuut selvillä (Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 44/2006, 29 Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla 22 Yhteistoiminnan tavoitteet ja toteuttaminen Tässä luvussa säädetyn yhteistoiminnan tavoitteena on edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä vuorovaikutusta ja tehdä mahdolliseksi työntekijöiden osallistuminen ja vaikuttaminen työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevien asioiden käsittelyyn. 23 Sopimisoikeus Tässä luvussa tarkoitetusta yhteistoiminnan järjestämisestä voidaan sopia toisin kirjallisella sopimuksella, jonka osapuolina ovat työnantajien ja työntekijöiden valtakunnalliset yhdistykset. Mitä 1 momentissa säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelisluterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan, Suomen Pankkiin sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Työnantaja ja työsuojeluvaltuutettu tai henkilöstön valtuuttama edustaja, tai jollei tällaista ole valittu, henkilöstö tai henkilöstöryhmä voivat sopia yhteistoiminnan järjestämisestä työpaikan olosuhteisiin soveltuvalla tavalla, joka turvaa työntekijöille vähintään tässä luvussa säädettyjen osallistumismahdollisuuksien tasoiset mahdollisuudet osallistua yhteistoiminnassa työsuojelua koskevien asioiden käsittelyyn. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja se voidaan irtisanoa päättymään kahden kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Sopimus sitoo niitä työntekijöitä, joita sopimuksen tehneen työntekijöiden edustajan on katsottava edustavan. Työnantajan tulee kirjallisesti ilmoittaa sovellettavasta sopimuksesta ja sen sisällöstä sopivalla tavalla työpaikalla. 24 Sopimisoikeuden rajoitukset Edellä 23 :ssä tarkoitetulla sopimuksella ei voida rajoittaa 32, 36 ja 37 :ssä tarkoitettuja oikeuksia. Sopimuksella ei voida poistaa 33 :ssä, 34 :n 1 ja 3 momentissa eikä 35 :ssä säädettyjä oikeuksia. Edellä 23 :n 3 momentissa tarkoitetulla sopimuksella ei voida rajoittaa 29 :ssä, 33 :n 1 momentissa, 34, 35, 40 eikä 41 :ssä säädettyjä oikeuksia. 25 Työpaikka
2 Tässä luvussa työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipisteiden tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muodostamaa kokonaisuutta. 26 Yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat Työnantajan ja työntekijöiden välisessä yhteistoiminnassa käsitellään sen lisäksi, mitä muualla säädetään, työn ja työpaikan olosuhteet huomioon ottaen muun ohella: 1) työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen välittömästi vaikuttavat asiat ja niitä koskevat muutokset; 2) periaatteet ja tapa, joiden mukaan työpaikan vaarat ja haitat selvitetään sekä edellä tarkoitetussa selvityksessä ja työterveyshuollon tekemässä työpaikkaselvityksessä esille tulleet työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen yleisesti vaikuttavat seikat; 3) työkykyä ylläpitävään toimintaan liittyvät ja muut työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttavat kehittämistavoitteet ja -ohjelmat; 4) työntekijöiden turvallisuuteen, terveyteen ja työkykyyn vaikuttavat työn järjestelyyn ja mitoitukseen sekä niiden olennaisiin muutoksiin liittyvät asiat; 5) työsuojeluviranomaisen valvontaan kuuluvassa laissa tarkoitetun työtekijöille annettavan opetuksen, ohjauksen ja perehdyttämisen tarve ja järjestelyt; 6) työhön, työympäristöön ja työyhteisön tilaan liittyvät, työn turvallisuutta ja terveellisyyttä kuvaavat tilasto- ja muut seurantatiedot; 7) edellä 1 6 kohdassa tarkoitettujen asioiden toteutumisen ja vaikutusten seuranta. Edellä 1 7 kohdassa tarkoitettuja asioita on käsiteltävä niiden valmistelu- ja toteuttamisaikataulu huomioon ottaen yhteistoiminnan tavoitteiden kannalta riittävän ajoissa. 27 Yhteistoiminta-asioiden käsittely Yhteistoimintaan 26 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan kuuluvat asiat käsitellään työnantajan tai tämän edustajana toimivan esimiehen ja työntekijän kesken. Työntekijää edustavalla työsuojeluvaltuutetulla on oikeus osallistua asian käsittelyyn työntekijän pyynnöstä ja tarvittaessa muutoinkin. Laajakantoiset ja työpaikkaa yleisesti koskevat 26 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut ja muut 26 :ssä tarkoitetut asiat käsitellään 38 :ssä tarkoitetussa työsuojelutoimikunnassa. Työsuojelutoimikunnan jäsenellä on oikeus tehdä esityksiä työsuojelutoimikunnassa käsiteltäviksi asioiksi ja muutoinkin yhteistoiminnan kehittämiseksi sekä saada esityksistään perusteltu palaute. Jos työpaikalla ei ole työsuojelutoimikuntaa, 26 :n 2 7 kohdassa tarkoitetut asiat käsitellään työnantajan ja työsuojeluvaltuutetun kesken. Jos työpaikalla ei ole työsuojelutoimikuntaa eikä
3 työsuojeluvaltuutettua, 26 :ssä tarkoitetut asiat käsitellään soveltuvin osin siten kuin työturvallisuuslain (738/2002) 3 luvussa säädetään. Yhteistoiminnasta työterveyshuollon osalta säädetään erikseen. Jos työpaikalle on valittu työehtosopimuksen perusteella luottamusmies tai yhdysmies taikka työsopimuslain (55/2001) 13 luvun 3 :ssä tarkoitettu luottamusvaltuutettu, työsuojeluvaltuutettu edustaa työntekijöitä ainoastaan työn turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevissa asioissa. Sama henkilö voidaan valita luottamus- tai yhdysmieheksi taikka luottamusvaltuutetuksi ja työsuojeluvaltuutetuksi. 28 Työnantajaa edustava yhteistoimintahenkilö Työnantajan on nimettävä edustajansa (työsuojelupäällikkö) tässä luvussa tarkoitettua yhteistoimintaa varten, jollei hän itse hoida tätä tehtävää. Työsuojelupäällikön tehtävänä on avustaa työnantajaa ja esimiehiä tehtävissä, jotka liittyvät työsuojelun asiantuntemuksen hankintaan sekä yhteistyöhön työntekijöiden ja työsuojeluviranomaisten kanssa. Tässä tarkoituksessa työsuojelupäällikön tehtävänä on ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin työnantajan ja työntekijöiden välisen yhteistoiminnan järjestämiseksi ja ylläpitämiseksi työpaikalla sekä toimia työsuojelua koskevan yhteistoiminnan kehittämiseksi. Työsuojelupäällikön tulee olla työpaikan ja työn luonne sekä työpaikan laajuus huomioon ottaen riittävän pätevä ja hänellä on oltava riittävän hyvä perehtyneisyys työsuojelusäännöksiin ja työpaikan olosuhteisiin sekä muutoinkin asianmukaiset edellytykset 26 :ssä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja yhteistoiminnan järjestämiseen. 29 Työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työntekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen tässä luvussa tarkoitettuun yhteistoimintaan sekä yhteydenpitoon työsuojeluviranomaisiin. Muussakin työpaikassa työntekijät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työpaikan toimihenkilöasemassa olevilla työntekijöillä on oikeus valita keskuudestaan heitä edustava työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua. Jos työsuojeluvaltuutetun työ- tai virkasuhde tai muu julkisoikeudellinen palvelussuhde päättyy tai hän eroaa työsuojeluvaltuutetun tehtävästä kesken toimikautensa, hänen sijaansa tulee varavaltuutettu jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Työsuojeluvaltuutetun sijaan tulleella varavaltuutetulla on työsuojeluvaltuutetun asema. Jos työsuojeluvaltuutettu ei voi hoitaa tehtäviään tilapäisen esteen vuoksi, varavaltuutettu huolehtii välttämättömistä työsuojeluvaltuutetun tehtävistä, joita ei voi siirtää odottamaan työsuojeluvaltuutetun esteen päättymistä. Varavaltuutetulla on tällöin työsuojeluvaltuutetun oikeuksia vastaava oikeus kyseisten tehtävien edellyttämään tiedon saantiin, ajankäyttöön ja ansionmenetysten korvauksiin sekä oikeus keskeyttää vaarallinen työ 36 :n mukaisesti. Työsuojeluvaltuutetun esteen aikana hänen tehtäviään hoitaa se varavaltuutetuista, joka varavaltuutettujen vaalissa on saanut eniten ääniä, jollei 23 :ssä säädetyn mukaisesti toisin sovita.
4 30 Työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutettujen valinta Työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut on valittava työntekijöiden järjestämällä vaalilla toimikaudeksi, jonka pituus on kaksi kalenterivuotta, jollei toimikaudesta 23 :ssä säädetyn mukaisesti toisin sovita. Kahta kalenterivuotta pidemmästä toimikaudesta voidaan sopia 23 :n 1 momentissa tarkoitetulla sopimuksella. Toimikausi voidaan sopia myös työsuojelutoimikunnassa tai sitä vastaavassa yhteistoimintamenettelyssä perustellusta syystä neljäksi kalenterivuodeksi. Vaalin ajasta ja paikasta on sovittava etukäteen työnantajan kanssa. Vaali on järjestettävä niin, että työpaikan kaikki työntekijät voivat osallistua siihen ja että se ei aiheuta tarpeetonta haittaa työpaikan toiminnalle. Työnantajan on tarvittaessa annettava työpaikalla tietoa työntekijöiden oikeudesta valita työsuojeluvaltuutettu. Vaalin järjestämistä varten työnantajan on annettava työntekijöiden käyttöön luettelo työpaikan työntekijöistä ja tarvittaessa erikseen toimihenkilöasemassa olevista työntekijöistä ja luovutettava maksutta työntekijöiden käyttöön hallinnassaan olevia tiloja. Työnantaja ei saa estää tai vaikeuttaa vaalin järjestämistä. Vaalin toimittajien on välittömästi ilmoitettava työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutettujen vaalin tuloksesta kirjallisesti työnantajalle. Jos työsuojeluvaltuutetun vaalin järjestämisessä ilmenee työpaikalla epätietoisuutta, tarkastajan tulee antaa työntekijöille tarvittavat ohjeet. Jollei työpaikalla, jolla 29 :n mukaan on valittava työsuojeluvaltuutettu, ole toimitettu vaalia, tarkastajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin vaalin aikaansaamiseksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutettujen vaalin ajankohdasta, vaalikelpoisuudesta, ehdokasasettelusta, äänestysmenettelystä ja muusta vaalin järjestämisestä. 31 Työsuojeluvaltuutetun tehtävät Työsuojeluvaltuutettu edustaa työpaikan työntekijöitä käsiteltäessä 26 :ssä tarkoitettuja asioita yhteistoiminnassa työnantajan kanssa ja suhteessa työsuojeluviranomaisiin. Tämän lisäksi työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työympäristöön ja työyhteisön tilaan liittyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin sekä työsuojelusäännöksiin. Samoin hänen tulee osallistua työsuojelua koskeviin tarkastuksiin ja asiantuntijan tutkimuksiin, jos tämä tai työsuojeluviranomainen katsoo tutkimukseen osallistumisen tarpeelliseksi. Työsuojeluvaltuutetun tulee myös osaltaan kiinnittää edustamiensa työntekijöiden huomiota työn turvallisuutta ja terveellisyyttä edistäviin seikkoihin. 32 Työsuojeluvaltuutetun oikeus tiedon saantiin
5 Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada työnantajalta nähtäväkseen asiakirjat ja luettelot, joita työnantajan on pidettävä työsuojelua koskevien säännösten mukaan. Hänellä on myös oikeus tutustua työnantajan hallussa oleviin työympäristön ja työyhteisön tilaan liittyviin työn turvallisuutta ja terveellisyyttä koskeviin asiakirjoihin. Lisäksi hänellä on oikeus muutenkin saada työnantajalta tarpeelliset tiedot yhteistoimintatehtäviensä hoitamista varten. Työsuojeluvaltuutetulla on niin ikään oikeus saada työnantajalta nähtäväkseen työnantajan ja työterveyshuoltopalvelujen tuottajan välinen työterveyshuollon järjestämistä koskeva sopimus tai työnantajan laatima kuvaus itse järjestämästään työterveyshuollosta sekä työterveyshuollon toimintasuunnitelma. Työsuojeluvaltuutetun lausunnon antamisesta työterveyshuollon kustannusten korvaamista koskevasta hakemuksesta säädetään erikseen. Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada jäljennöksiä 1 ja 2 momentissa mainituista asiakirjoista yhteistoimintatehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. 33 Työsuojeluvaltuutetun ja varavaltuutetun oikeus saada koulutusta Työnantajan tulee huolehtia siitä, että työsuojeluvaltuutetulla ja varavaltuutetulla on mahdollisuus saada yhteistoimintatehtäviensä hoitamiseksi asianmukaista koulutusta työsuojelua koskevista säännöksistä ja ohjeista sekä muista tehtävien hoitamiseen kuuluvista asioista ottaen huomioon heidän kokemuksensa ja aikaisemmin saamansa koulutus työsuojeluasioissa. Työnantajan ja työsuojeluvaltuutetun sekä varavaltuutetun on käsiteltävä koulutustarvetta ja -järjestelyjä kahden kuukauden kuluessa valinnasta. Koulutuksesta ei saa aiheutua kustannuksia eikä ansion menetystä työsuojeluvaltuutetulle eikä varavaltuutetulle. Kouluttamisen on tapahduttava työaikana, jollei 23 :ssä säädetyn mukaisesti toisin sovita. 34 Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu 31 :ssä säädettyjen tehtävien hoitamista varten säännöllisistä työtehtävistään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka tämä tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten, jollei pätevä syy tilapäisesti ole vapautuksen esteenä. Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten tarvittavaa aikaa määrättäessä on otettava huomioon tämän edustamien työntekijöiden lukumäärä, työpaikan alueellinen laajuus, työskentelypaikkojen lukumäärä ja niissä suoritettavan työn luonne, töiden järjestelystä johtuvat työsuojeluvaltuutetun tehtävien määrään vaikuttavat tekijät sekä muut työntekijöiden turvallisuuteen ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen vaikuttavat työturvallisuuslaissa tarkoitetut haitta-, vaara- ja kuormitustekijät. Jollei työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä ole 23 :n 1 momentissa säädetyn mukaisesti muuta sovittu, työnantajan on työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään 10 työntekijää, vapautettava työsuojeluvaltuutettu 1 momentin tarkoittamat tekijät huomioon ottaen säännöllisistä työtehtävistään työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten vähintään neljäksi tunniksi kunkin neljän perättäisen kalenteriviikon pituisen ajanjakson aikana, jollei tuotannolle tai työnantajan toiminnalle vapautuksesta aiheutuva tuntuva haitta ole tilapäisesti vapautuksen esteenä. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, koskee sen työntekijöiden tai toimihenkilöasemassa olevien työntekijöiden ryhmän valitsemaa työsuojeluvaltuutettua, jonka ryhmän työntekijöiden
6 turvallisuudelle tai terveydelle työstä aiheutuva haitta tai vaara on suurempi kuin toisen ryhmän työntekijöille aiheutuva haitta tai vaara. Työsuojeluvaltuutetun 1 momentissa tarkoitettu vapautus on hänen säännöllisten työtehtäviensä niin edellyttäessä otettava töiden järjestelyssä huomioon. Työsuojeluvaltuutetun on muutoin huolehdittava työ- tai virkasuhteesta tai muusta palvelussuhteesta johtuvista velvollisuuksistaan. 35 Työsuojeluvaltuutetun ansion menetyksen korvaaminen Työnantajan on korvattava työsuojeluvaltuutetulle työsuojeluvaltuutetun tehtävien työaikana hoitamisesta aiheutuva ansion menetys. Korvaus lasketaan sen mukaan, mitä työsuojeluvaltuutettu olisi säännöllisessä työssään ansainnut sinä aikana, jona hän hoiti työsuojeluvaltuutetun tehtäviä. Työnantajan on suoritettava kohtuullinen korvaus työsuojeluvaltuutetun työajan ulkopuolella suorittamista välttämättömistä työsuojeluvaltuutetun tehtävistä, joista työsuojeluvaltuutettu on ilmoittanut työnantajalle. 36 Työsuojeluvaltuutetun oikeus keskeyttää vaarallinen työ Jos työstä aiheutuu välitöntä ja vakavaa vaaraa työntekijän hengelle tai terveydelle, työsuojeluvaltuutetulla on oikeus tässä pykälässä säädetyin rajoituksin keskeyttää työ edustamiensa työntekijöiden osalta. Työsuojeluvaltuutetun on, milloin se vaaran laatuun ja muihin olosuhteisiin nähden on mahdollista, ilmoitettava työn keskeyttämisestä työnantajalle ennakolta ja joka tapauksessa heti, kun se voi vaaratta tapahtua. Työnantaja voi varmistuttuaan, ettei 1 momentissa tarkoitettua vaaraa ole, määrätä työn jatkettavaksi. Työn keskeyttäminen ei saa rajoittaa työntekoa laajemmalti kuin työn turvallisuuden ja terveellisyyden kannalta on välttämätöntä. Työtä keskeytettäessä on huolehdittava siitä, että keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuva haitta ja vaara on mahdollisimman vähäinen. Jos työsuojeluvaltuutettu on tämän pykälän mukaisesti keskeyttänyt työn, hän ei ole velvollinen korvaamaan työn keskeyttämisestä mahdollisesti aiheutuvaa vahinkoa. 37 Työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuoja Työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta on voimassa, mitä työsopimuslain 7 luvun 10 :ssä säädetään luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta. 38 Työsuojelutoimikunta
7 Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään 20 työntekijää, on perustettava kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan työsuojelutoimikunta. Työsuojelutoimikunnassa ovat edustettuina työnantaja sekä työpaikan työntekijät. Työnantajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin tässä pykälässä tarkoitetun yhteistoiminnan järjestämiseksi. 39 Työsuojelutoimikunnan valitseminen ja kokoonpano Jollei työsuojelutoimikunnan jäsenmäärästä ja eri osapuolten edustuksesta muuta sovita, toimikunnan jäsenmäärä on neljä, kahdeksan tai kaksitoista sen mukaan kuin työpaikan laatu, laajuus ja muut olosuhteet edellyttävät. Jäsenistä neljännes edustaa työnantajaa sekä puolet sitä työntekijöiden tai toimihenkilöasemassa olevien työntekijöiden ryhmää, joka on näistä suurempi ja neljännes sitä ryhmää, joka on näistä pienempi. Työnantaja nimeää työsuojelutoimikuntaan sellaisen edustajansa, jonka tehtäviin toimikunnassa käsiteltävien asioiden valmistelu kuuluu. Työsuojelutoimikunnan puheenjohtajana toimii työnantaja tai tämän edustaja taikka toimikunnan keskuudestaan valitsema henkilö. Työsuojelupäällikkö osallistuu toimikunnan kokouksiin silloinkin, kun hän ei ole sen jäsen. Työsuojeluvaltuutetut ovat työsuojelutoimikunnan jäseniä. Työsuojelutoimikunnan työntekijöitä edustavat muut jäsenet valitaan vaalilla, jossa noudatetaan soveltuvin osin, mitä 30 :ssä työsuojeluvaltuutettujen vaalista säädetään. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työsuojelutoimikunnan vaalin ajankohdasta, vaalikelpoisuudesta, ehdokasasettelusta, äänestysmenettelystä ja muusta vaalin järjestämisestä sekä toimikunnan koolle kutsumisesta ja muusta sen tehtävien järjestelystä. 40 Työsuojelutoimikunnan jäsenen ajankäyttö ja korvaus Työsuojelutoimikunnan työntekijöitä edustavien jäsenten oikeudesta saada vapautusta säännöllisistä työtehtävistään välttämättömien työsuojelua koskevien tehtävien suorittamista varten ja oikeudesta saada korvaus edellä mainittujen tehtävien johdosta heille aiheutuneesta ansionmenetyksestä sekä palkkiota heidän työajan ulkopuolella suorittamistaan tehtävistä ja työsuojelutoimikunnan kokouksista on soveltuvin osin voimassa, mitä työsuojeluvaltuutetun vastaavista oikeuksista 34 ja 35 :ssä säädetään. 41 Työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelutoimikunnan toimitila Työnantajan on osoitettava hallinnassaan olevista tiloista korvauksetta paikka työsuojeluvaltuutetulle ja työsuojelutoimikunnalle näiden tehtävien hoitoon liittyvien asiakirjojen säilyttämistä ja niihin tutustumista varten sekä tila tehtävien hoidon kannalta tarpeellisia kokouksia varten.
8 Työsuojeluvaltuutetulla on oikeus käyttää työpaikalla yleisesti käytössä olevia tavanomaisia toimisto- ja viestintävälineitä työsuojeluvaltuutetun tehtävien edellyttämässä laajuudessa siten kuin niiden käytöstä 23 :n mukaisesti sovitaan. 42 ( /701) 42 on kumottu L:lla / Salassapitovelvollisuus Tässä luvussa tarkoitetun tai 23 :n mukaisesti sovitun yhteistoimintatehtäviä hoitavan henkilön on pidettävä salassa tehtävää hoitaessaan saamansa työnantajan taloudellista asemaa, liike- ja ammattisalaisuutta sekä yritysturvallisuutta ja vastaavaa turvajärjestelyä koskevat tiedot, joiden leviäminen olisi omiaan vahingoittamaan työnantajaa tai sen liike- tai sopimuskumppania, sekä yksityisen henkilön taloudellista asemaa ja muutoin häntä henkilökohtaisesti koskevat tiedot, jollei se, jonka suojaksi salassapitovelvollisuus on voimassa, ole antanut suostumustaan tietojen luovuttamiseen. Salassapitovelvollisuus jatkuu senkin jälkeen, kun henkilö on lakannut hoitamasta mainittua tehtävää. 5 a luku ( /701) Työsuojelun yhteistoiminta yhteisellä työpaikalla ja yhteisten vaarojen torjunnassa 43 a ( /701) Yhteistoiminnan järjestäminen yhteisellä työpaikalla Työturvallisuuslain 49 :ssä tarkoitetulla yhteisellä työpaikalla (yhteinen työpaikka) pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta mainitun lain 51 :stä johtuvat 26 :n mukaiset yhteistoiminta-asiat käsitellään 27 :n mukaisesti. 43 b ( /701) Sopimisoikeus Tässä luvussa tarkoitetusta yhteistoiminnan järjestämisestä yhteisellä työpaikalla voidaan sopia toisin siten kuin 23 :ssä soveltuvin osin säädetään. Työsuojeluvaltuutetun yhteistoiminta-asioiden hoitamiseksi yhteisellä työpaikalla on tällöin otettava huomioon, mitä sopimisoikeuden rajoituksista säädetään 24 :ssä. Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan palveluksessa olevan työsuojeluvaltuutetun oikeutta toimia työsuojeluvaltuutettuna työturvallisuuslain 51 :stä johtuvissa työsuojelun yhteistoiminta-asioissa ei voida rajoittaa 23 :n 3 momentissa tarkoitetulla sopimuksella. Siitä, että yhteinen työpaikka on 25 :ssä tarkoitettu työpaikka ei voida sopia toisin 23 :ssä tarkoitetuilla sopimuksilla.
9 43 c ( /701) Yhteistoiminnan osapuolet yhteisellä työpaikalla Yhteisellä työpaikalla yhteistoiminnan osapuolina ovat työturvallisuuslain 51 :stä johtuvissa 26 :n mukaisissa yhteistoiminta-asioissa pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja tai tämän edustaja ja pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan palveluksessa oleva työsuojeluvaltuutettu. Muut työsuojelun yhteistoiminta-asiat käsitellään asianomaisen työnantajan ja hänen palveluksessaan olevan työsuojeluvaltuutetun kesken. Jos yhteinen työpaikka on rakennustyömaa, siellä työskentelevillä, eri työnantajien palveluksessa olevilla työntekijöillä on oikeus valita yhteinen työmaakohtainen työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustamaan heitä työsuojelun yhteistoiminnassa kyseisen työmaan kaikkien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien kanssa sekä suhteessa työsuojeluviranomaisiin. 43 d ( /701) Yhteinen työsuojelupäällikkö Jos työnantajat eivät ole nimenneet yhteistä työsuojelupäällikköä, yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä tai pääurakoitsijan asemassa oleva työnantaja huolehtii 28 :n mukaisista työsuojelupäällikön tehtävistä. 43 e ( /701) Työsuojeluvaltuutetun oikeudet yhteisellä työpaikalla Työsuojeluvaltuutetun oikeuksista yhteisellä työpaikalla on soveltuvin osin voimassa mitä :ssä säädetään. Tässä luvussa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi työsuojeluvaltuutetulla on oikeus seurata ja selvittää työturvallisuuslain 51 :ssä tarkoitettujen seikkojen toteutumista yhteisellä työpaikalla. Tämä oikeus kohdistuu kaikkiin työpaikalla toimiviin työnantajiin, työntekijöihin ja itsenäisiin työnsuorittajiin. Työmaakohtaisen työsuojeluvaltuutetun oikeuksista yhteisellä rakennustyömaalla on voimassa, mitä työsuojeluvaltuutetusta säädetään :ssä. 43 f ( /701) Ulkopuolisen työnantajan palveluksessa olevan työsuojeluvaltuutetun kulkuoikeudet yhteisellä työpaikalla Työturvallisuuslain 50 :ssä tarkoitetun ulkopuolisen työnantajan palveluksessa olevalla työsuojeluvaltuutetulla on tehtävänsä hoitamiseksi oikeus päästä yhteiselle työpaikalle samoilla edellytyksillä kuin hänen edustamillaan työntekijöillä ottaen huomioon työpaikan yleiset kulku- ja turvallisuusmääräykset. 43 g ( /701) Työsuojelutoimikunnassa käsiteltävät yhteisen työpaikan työsuojeluasiat Työsuojelutoimikunnan tehtävistä työturvallisuuslain 51 :stä johtuvien 26 :n mukaisten yhteistoiminta-asioiden käsittelyssä yhteisellä työpaikalla on soveltuvin osin voimassa, mitä 27 :ssä säädetään.
10 Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan tulee tarpeen mukaan varata yhteisellä työpaikalla työtä teettäville ulkopuolisille työnantajille ja itsenäisille työnsuorittajille sekä tarpeen mukaan asian käsittelyn sitä edellyttäessä ulkopuolisen työnantajan työsuojeluvaltuutetulle mahdollisuus osallistua työturvallisuuslain 51 :stä johtuvien 26 :n mukaisten yhteistoimintaasioiden käsittelyyn 38 :ssä säädetyssä työsuojelutoimikunnassa tai sitä vastaavassa yhteistoimintaelimessä. 43 h ( /701) Työsuojelun yhteistoiminta yhteisten vaarojen torjunnassa Työturvallisuuslain 54 :ssä tarkoitetusta työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta johtuvat 26 :n mukaiset yhteistoiminta-asiat käsitellään 27 :n mukaisesti. Työturvallisuuslain 54 :ssä tarkoitetulla työpaikalla toimivilla työnantajilla on oikeus sopia yhteisen työsuojelupäällikön nimeämisestä. III OSA MUUTOKSENHAKU, ILMOITUSVELVOLLISUUDET, RANGAISTUSSÄÄNNÖKSET JA ERINÄISET SÄÄNNÖKSET 6 luku Oikeusturvakeinot 44 ( /1564) Muutoksenhaku työsuojeluviranomaisen päätöksestä Aluehallintoviraston tämän lain nojalla antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja ministeriön työsuojeluviranomaisena tämän lain nojalla antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitus on hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävä kiireellisenä. Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään valituksen tekemiseen oikeutetuista, asianomainen työsuojeluvaltuutettu saa valittaa päätöksestä, jolla on myönnetty lupa poiketa työntekijän suojaksi säädetystä vaatimuksesta. Hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa myös valituksen kohteena olevan päätöksen tehnyt työsuojeluviranomainen. Edellä 16 :n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen käyttökiellon ja 18 :n 4 momentissa tarkoitetun väliaikaisen kiellon asettamiseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen vain pääasian yhteydessä. Muutoksenhausta aluehallintoviraston antamaan päätökseen, joka koskee työneuvostosta ja eräistä työsuojelun poikkeusluvista annetun lain (400/2004) 9 :ssä tarkoitettuja poikkeuslupia, säädetään mainitussa laissa.
11 45 ( /1564) Muistutus Työnantajalla, asianomaisella työsuojeluvaltuutetulla ja työntekijällä on oikeus tehdä aluehallintovirastolle kirjallinen muistutus siitä, ettei työsuojelutarkastuksessa ole toimittu tämän lain mukaisesti. Muistutus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa työsuojelutarkastuksesta tai muusta valvontatoimenpiteestä. Muistutuksen johdosta on tutkittava tehdyt valvontatoimenpiteet ja tarvittaessa tehtävä uusi tarkastus. Muistutuksen tekijälle on kohtuullisessa ajassa asian selvittämisestä ilmoitettava muistutuksen aiheuttamista toimenpiteistä. 7 luku Ilmoitukset työsuojelun valvontaa varten 46 Työtapaturmasta ja ammattitaudista ilmoittaminen Työnantaja on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työsuojeluviranomaiselle kuoleman tai vaikean vamman aiheuttaneesta työtapaturmasta, jonka johdosta tapahtumapaikalla on tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaan suoritettava poliisitutkinta. Jos lääkäri perustellusti epäilee ammattitautilaissa (1343/1988) tarkoitettua ammattitautia tai työstä johtuvaa muuta työperäistä sairautta, hänen on viipymättä tehtävä salassapitosäännösten estämättä asiasta ilmoitus aluehallintovirastolle. ( /1564) Ilmoituksesta on käytävä ilmi: 1) sairastuneen nimi, henkilötunnus sekä muut yhteystiedot; 2) työnantajan nimi sekä tämän ja työpaikan yhteystiedot; 3) muut tarpeelliset yhteystiedot; 4) altistumisen laatu ja kesto; 5) tieto sairauden laadusta, toteamisesta ja siitä aiheutuneesta haitasta. Aluehallintoviraston tulee toimittaa 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tiedot työterveyslaitokselle työperäisten sairauksien rekisteriä varten. ( /1564) Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmoituksen sisällöstä ja lähettämisestä. 47
12 Yhteistoimintahenkilöistä ilmoittaminen Työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut työsuojeluhenkilörekisteriin säädetään työsuojeluhenkilörekisteristä annetussa laissa (1039/2001). 48 Ennakkoilmoitusvelvollisuus Joka päätoimialanaan tarjoaa julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 4 luvun 8 :n 1 momentissa tarkoitettuja yksityisiä työvoimapalveluja, on velvollinen ilmoittamaan toiminnan aloittamisesta työsuojeluviranomaiselle. Työnantajan tai muun toiminnasta vastaavan on tehtävä ilmoitus työsuojeluviranomaiselle asbestityöstä, muusta kuin tilapäisestä rakennustyöstä ja muusta vastaavasta erityistä tapaturman vaaraa tai terveyden haittaa aiheuttavasta työstä, sen luonteesta ja kestosta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmoitettavasta työstä tai toiminnasta, ilmoituksen sisällöstä, ilmoitusajasta ja muista menettelytavoista.
YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014
YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS
Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-
annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun
KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan
1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta
Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta /44
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006/44 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET JA VIRANOMAISVALVONTA 1 luku Yleiset säännökset 1
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006/44
1 of 17 21/03/2011 13:46 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 20.1.2006/44 20.1.2006/44 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki työsuojelun
SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA
1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista
Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto
1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41
Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET
Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET Sisältö 1... 1 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 1 3 Luottamusmiehen tehtävät... 3 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 4 5 Ehdokkaiden asettaminen...
YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN
2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449
Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla
Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta
Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)
Liite: Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) LM-sopimus: Alueluottamusmies 1. Suureen tai alueellisesti hajautettuun yritykseen on oikeus valita tämän sopimuksen tarkoittamia
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä
Työehtosopimuspöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Valtion ja erityispalvelujen
TES 270105 Työehtosopimuspöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä 1.9.2003 alkaen noudatettavista eräistä työehtosopimusmääräyksistä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun
EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:
Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
Työsuojeluvaalit 2017
Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä
Lakimiesasessori Sari Anetjärvi YHTEISTOIMINTA
Lakimiesasessori Sari Anetjärvi YHTEISTOIMINTA YHTEISTOIMINTA Yhteistoiminnan tarkoitus on, että työnantaja ja sen edustajat sekä työntekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja keskustelevat työhön liittyvistä
3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä
Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja. 2 Toiminta-alue Yhdistyksen pääasiallinen toiminta-alue
yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.
VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan
KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT
KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT 31.1.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO I Kiinteistöarviointilautakunta 2 1 Lautakunnan tehtävät 2 2 Lautakunnan jäsenet 2 3 Lautakunnan toiminta 2 4 Esteellisyys
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien
EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen
Työsuojelun valvontalaki
Työsuojelun valvontalaki Sosiaali- ja terveysministeriö Esitteitä 2006:2 Helsinki 2006 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1922-7 (nid.) ISBN 952-00-1923-5 (PDF) Yliopistopaino Helsinki 2006 1 Työsuojelun valvontalaki
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010
Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2006 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2006 N:o 44 58. Laki. N:o 44
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2006 N:o 44 58 SISÄLLYS N:o Sivu 44 Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta... 193 45 Laki eräiden teknisten
Palvelutyönantajat ry/erja Nuottimäki Eteläranta 10 00130 Helsinki Puh. 09-17 2831 e-mail: erja.nuottimaki@palvelutyonantajat.fi
Keskusjärjestösopimus Yhteistoimintasopimus PT-SAK Keskusjärjestösopimuksen nimi ruotsiksi Keskusjärjestösopimuksen työnantajapuolen nimi Palvelutyönantajat ry Työnantajajärjestön nimi ruotsiksi Servicearbetsgivarna
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö
Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016
Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen
YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Oili Marttila KiT 2017
YHTEISTOIMINTA JA SEN JÄRJESTÄMINEN Oili Marttila KiT 2017 2 Yhteistoimintaorganisaatio ja siihen liittyvät valinnat Edustuksellinen yhteistoiminta Yhteistyötoimikunta Työnantajalla palveluksessa säännöllisesti
Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi
Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema Minna Pirttijärvi 1 Luottamusmiehen tehtävät Osallistua tarvittaessa työsuojeluvaalien järjestämiseen sekä henkilöstöedustuksen nimeämiseen edustukselliseen
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan
LAKI. yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996
LAKI yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 9 päivänä elokuuta 1996 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä 22 päivänä syyskuuta 1978
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet
Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus
Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon
PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta
Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä
Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat 7.11.2013 uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle 2014-2017.
Suomen ympäristökeskuksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välinen TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008
Laki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti:
EV 181/1996 vp- HE 140/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi puutavaranmittauslain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 140/1996 vp laiksi puutavaranmittauslain
työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
EDUSKUNNAN VASTAUS 178/2005 vp Hallituksen esitys laiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:
1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013
Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)
Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) HOITOONMÄÄRÄÄMISPÄÄTÖS Lomake M3 (täytetään lomakkeen kielellä) 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus 2. Tutkimusaika Tarkkailulähetteen
PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013
PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle
Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.
YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti
KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96
KITEEN KAUPUNKI 1 (9) TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLISEN 2015 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa astui voimaan 1.9.2007. näillä yhteistoiminnan pelisäännöillä sovitaan
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus
Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen
Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen
ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ
ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TIEDOT Yhtiön nimi Huoneiston numero Osakkeiden numero OSAKKEEN OMISTAJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet Sähköposti Asunto-osakeyhtiölain 5. luku 2, ilmoitus
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.
6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Helsingin yliopiston työsuojelun yhteistoimintasopimus
Helsingin yliopiston työsuojelun yhteistoimintasopimus Yleistä Työsuojelun yhteistoiminnasta on säädetty työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (131/73) (valvontalaki)
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1
Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä
VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY
SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka
Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen
Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.
Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014
PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,
TYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ
1 TYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ Kunnallisen alan työsuojelu- ja työympäristösopimus 1 Sopimuksen soveltamisala ja tarkoitus 2 Organisaatio Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa
KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2
(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n
Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS
Voimaantulo 1.1.2009 Hall 6.5.2008, 55 Valt 28.5.2008, 14 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KUNTAYHTYMÄN NIMI JA KOTIPAIKKA Kuntayhtymän nimi on Salon seudun
Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina
Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,