Hollanti KOTONA ASUMISEN EDISTÄMINEN
|
|
- Teemu Kinnunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hollanti KOTONA ASUMISEN EDISTÄMINEN Pentsinen Hilkka Opintomatkan raportti 16. lokakuuta 2014
2 Taustaa Hollanti sijaitsee Länsi-Euroopassa Pohjanmeren äärellä. Alankomaiden naapurimaita ovat Saksa ja Belgia. Alankomaat on pinnanmuodostukseltaan tasainen. Osa Alankomaiden maa-alueesta on muodostettu patoamalla merestä alaa ja kuivattamalla sitä (polderi). Esimerkiksi koko Flevolandin provinssi on kuivatettua maata. Alankomaiden korkein kohta sijaitsee maan kaakkoisosassa, Vaaserberg 322,7 metriä. Hollannissa asuu noin 17 miljoonaa asukasta, joista yli 65-vuotiaita on noin 14 prosenttia. Ikääntyneiden määrä kasvaa nopeasti. Vuoteen 2030 on arvioitu, että maan asukkaista yli 65-vuotiaita on 22 prosenttia ja vuonna 2050 määrä kasvaa 26:en prosenttiin. Vuonna 2013 Suomessa 65- vuotta täyttäneitä on n.19,6 prosenttia. Hollannin väkiluku: Väestötiheys: koko maa 405 as./km² Amsterdam 3510 as./km² Rotterdam (2. suurin kaupunki) 2945 as./km² Suomen väkiluku: Väestötiheys: koko maa 18 as./km² Uusimaa 175 as./km Helsinki 2860 as./km² (Lähde: Aalto, E. 2014). Asumisen hintataso vaihtelee eri alueilla Alankomaissa. Kalleimmat alueet löytyvät Amsterdamista, Haagin läheltä Wassenaarista, Aerdenhout/Bloemendaal sekä Het Gooi Hilversumin lähellä. Hollantilainen sosiaaliturva on erilainen kuin Suomessa, sitä on muutettu viimeisen kymmenen vuoden aikana useasti. Osa palveluista on lakisääteistä ja osa on ihmisten omaehtoisesti hoidettava. Lainsäädäntö turvaa osan lääketieteellisistä kuluista. Ihmiset voivat valita henkilökohtaisen budjetin. Hollannissa vaihtui hallitus Hallituksen tavoitteena on pitkäaikaishoidon uudistus, jonka tarkoitus on vähentää pitkäaikaishoidon kustannuksia bruttokansantuotteesta parantaa ammatillisen ja omaishoidon tasapainoa parantaa hoidon laatua Sekä pitkäaikaishoidon laki että sosiaalihuoltolaki ovat olleet parlamentin käsittelyssä. Voimaantulo Siirtymäajan sopimus vakuutusyhtiöiden, kuntien ja palveluntuottajien kesken (1-2 vuotta). SIVU 1
3 Toimenpiteet desentralisaatio, suurin osa pitkäaikaishoidosta kuntien vastuulle alkaen (lienee kyse hoitolaitoksista) ja vakuutusyhtiöiden vastuulle alkaen (muutos Medical Care Actiin) 60 % jää keskitettynä tuotantona enemmän avohoitoa, laitoshoidon vähentäminen (2013) fokusoidaan kotihoitoon (2013) stimuloidaan omaishoitoa henkilökohtainen budjetti (-/-40 %) alkaen, ilmeisesti ollut paljon väärin-käytöksiä. Toiminnassa korostetaan, että tulee ottaa vastuuta omasta terveydestä. Vahvistetaan perheen ja ystävien roolia ennen kuin annetaan ammatillista apua. Tarjotaan palveluja niin aikaisin kuin mahdollista, jos ne ovat tarpeen. Sairaalat ovat yksityisiä, not for profit -sairaaloita. Monessa paikassa on tehty sairaaloiden budjetteihin 15 %:n leikkauksia. Yhden sairaalan johtaja on kertonut, että budjettileikkaukset ovat olleet 2-2,5 % vuosittain. Hänen sairaalassaan on menossa monivuotinen sopeutusohjelma. (Lähde: Häkkinen, H. Kuntaliitto.) Hollannissa ansiotulon veroprosentti on noin 32. Jokainen 18 vuotta täyttänyt maksaa myös henkilökohtaista sairausvakuutusmaksua joka on minimissään 70 :a kuukaudessa. Kattavimmat vakuutukset maksavat kuukaudessa. Maassa on kehitetty runsaasti eri-ikäisille suuntautuvia asumisen malleja, joissa asuminen ja palvelut ovat lähellä toisiaan, voidaan nähdä käytännössä toimivia hoiva-asuinalueita. Asumisen kokeiluista ja malleista De Hogeweyn muistisairaiden kylä (Dementia Village) kuvaa hyvin hollantilaista ikääntyviin suunnattua kehittämistyötä. Kansalaisjärjestöt ovat merkittävässä asemassa ikäihmisten palveluiden tuottamisessa. Naiset ovat perinteisesti olleet kotona tai osallistuneet osaaikaisesti työelämään. Järjestelmiä on hyvin vaikea vertailla eri maiden kesken, yksittäisten hoitokotien ja laitosten toimintatapojen ja vapaaehtois-toiminnan eri muotojen vertailu on toki mahdollista. Myös nuoret suorittavat lakisääteistä vapaaehtoistyötä vuoden iässä 30 tuntia vuoden aikana. Nuoret halutaan tutustuttaa vapaaehtoistyöhön ennen murrosikää ja näin madaltaa vapaaehtoistyöhön osallistumista. SIVU 2
4 Maanantai Saavuimme Hollantiin maanantai-iltapäivänä. Lentokentältä hotelliin oli matkaa noin 20 kilometriä. Meitä oli vastassa hollantilainen opas, joka on toiminut mm. Weespin apulaiskaupunginjohtajana. Hänen johdolla matkustimme kohti Weespiä. Ensimmäisenä matkapäivänä majoituimme hotelliin, kävimme yhteisellä illallisella ja tutustuimme matkalla mukana oleviin kumppaneihimme. Tiistai Aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään pitkin kanaalien vartta Weespin kaupungintalolle. Kaupungintalolle oli kävelymatkaa noin kymmenen minuuttia. Matkan aikana keskustelimme hollantilaisten kodeista, asuntojen hinnoista ja palkoista. Erityisesti kauppojen aukioloajat herättivät keskustelua, sillä kaupat sulkevat ovensa yleensä klo mikä suomalaisessa mittakaavassa tarkoittaa, että monille työssäkäyville päivittäisten ostosten tekeminen olisi mahdotonta. Opas kertoi, että kerran viikossa on pidennetty kauppojen aukioloa klo. 19:sta. Hollannissa on tyypillistä, että naiset ovat kotiäitejä ja hoitavat perheen asioita. Tämä antaa mahdollisuuden, että voi tehdä kauppaostoksia päivisin. Matkamme eteni läpi aamutorin, jossa kauppiaat valmistautuivat päivän myyntiin. Myynnissä oli paljon erilaisia tuotteita. Maistiaisia oli runsaasti tarjolla. Saavuimme Weespin kaupungintalolle, joka on rakennettu (Kuva:Hilkka Pentsinen) SIVU 3
5 Weesp, kotona asumisen tukeminen ja edistäminen Weespin kaupunki sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Amsterdamista, pohjois- Hollannin maakunnassa. Kaupungissa asuu noin asukasta. Kunnan Pintaala on 21,88 km2, vesistönaluetta pinta-alasta on 1,33km2. Asukkaita 857 as./km² vastaava luku Suomessa, asukkaita n esim. Äänekoski 22,52 as/km². Weespin kaupunkilaisten keski-ikä on noin 40 vuotta. Weespin kaupunki on kehittynyt toisen maailmansodan jälkeen, jolloin uusia asuntoja rakennettiin Amsterdam-Reinin varrelle. Weepsiin rakennettiin luvulla lähiö etelään, sen jälkeen kaupunkia ei ole laajennettu. Moottoriteiden rakentaminen on ollut vilkasta, parhaillaan tehdään kahden moottoritien liittymää. Ensimmäinen tie hanke vuonna 1960, herätti vastustusta ympäristösyistä, sillä se olisi vaatinut tunnelirakentamista. Weespin pohjoispuolella rata muodostaa esteen rakentamiselle. Radan pohjoiselle on rakennettu pieni asuntoalue. Hans Beemans, Weespin kunta Hollannissa on laki sosiaalisesta tuesta, jonka nojalla muutoksia tehdään. Laki tulee muuttumaan Tulevaisuudessa kuntien velvollisuudet tulevat kasvamaan, yhä enemmän kodin muutokset ovat kaupunkien ja kuntien vastuulla. Vuokra-asuntoon tehtävien muutostöiden enimmäisarvo on noin euroa. Jos perhe muuttaa pois vapautuva koti osoitetaan toiselle esteetöntä kotia tarvitsevalle henkilölle tai perheelle. Tavoitteena on että ihmiset pystyvät asumaan mahdollisemman pitkään kotona. Kotona asumista tuetaan erilaisilla toimenpiteillä kuten mm. muutostyöt, apuvälineet, kotiapu ja kulkuvälineet. Ennakointi asumisolojen muutostarpeista on tärkeää, ikääntyneen ei ole pakko muuttaa pois kotoa, vaan esteettömyyden SIVU 4
6 tarvetta voidaan kartoittaa etukäteen. Weespissa kodinmuutostöihin käytetään 2,5M vuodessa, joka tarkoittaa henkilölle suunnattua muutostyö avustusta. Summa kohdentuu vammaisille ja vanhuksille. Beemans esitteli Weespin kunnan kotona asumisen muutostyöprosessia. Kodin muutostyöprosessi u iin Muutosprosessi tulisi lain mukaan hoitaa kahdeksan viikon sisällä, mutta ohjeaika ei yleensä toteudu. Asuntojen kuntoon kiinnitetään huomiota. Jos muutos ei kohdistu suoraan esteettömyyden lisäämiseen, ei muutostyötä voi saada. Omistusasuntoon jäädään hyvin usein asumaan, vaikka muutostöiden tekeminen on haasteellista. Vuokra-asunnoissa asuville pyritään osoittamaan asunto, joka paremmin vastaa yksilön/perheen tarpeisiin. Weespissa 60 prosenttia on omistusasuntoja. Vammaisista 60 prosenttia asuu vuokralla. Kun verrataan vuoden 2012 heinä-syyskuun tilannetta vuoden takaiseen, asuntojen hinnat ovat pudonneet. Hollannissa asuntojen hinnat putosivat 8,7 prosenttia. SIVU 5
7 (Hoogstraat Weesp ) Hollantilaisissa rakennuksissa on tyypillistä, että sisään astutaan suoraan katutasolta, tai rivitalon edustalla on pieni piha. Eteinen on katutasossa asunnon alimmassa kerroksessa, Eteisestä nousee erittäin jyrkät portaat toiseen ja vielä kolmanteen kerrokseen. Alimmassa kerroksessa on yleensä oleskelutila/olohuone, mahdollinen ruokailutila, keittiö ja wc-tilat. Toisessa kerroksessa on makuuhuoneet ja kylpyhuonetilat. Kolmannessa kerroksessa on myös varastotilaa tai vinttitilaa. Tyypillistä on, että asuin tilat ovat kapeat, syvät ja korkeat. Hissin asentaminen asuin tilaan mahdollistuu mm. asukkaan omarahoituksella, jonka voi saada osamaksulla. Jos asukas muuttaa tilasta muualle, hissin omistajuus jää seuraavalle omistajalle. Porrashissin keskimääräinen hankintahinta on n SIVU 6
8 (Porrashissi, kuva: H.Pentsinen) Ergotherapie, Jolanda, toimintaterapeutti Yrityksessä toimii kuusi toimintaterapeuttia, jotka saavat kunnalta toimeksiantoja. Terapeutti käy asiakaskäynnillä, asiakkaan kotona jossa he yhdessä asiakkaan kanssa neuvottelevat, erilaisista arjen toimintaa tukevista menetelmistä, kuten apuvälineistä, ohjauksesta ja avustamisen tarpeesta. Arvioinnissa käytetään erilaisia mittareita, joiden avulla voidaan pisteyttää toimintakykyä tukevia tarpeita. Kartoituksessa arvioidaan mm. pukeutumista, peseytymistä, ruokailua, liikkumista, kotitöistä selviytymistä, henkilökohtaisten asioiden hoitamista, kaupassa käyntiä. Tarvittavat apuvälineet voi saada ensin lainaksi, jotta välineiden tarpeellisuus ja hyödynnettävyys voidaan arvioida, ne ovat ensin ns. koekäytössä. Lainaus aika on yleensä 6 kuukautta. Hollannissa jokainen 18 vuotta täyttänyt maksaa sairausvakuutusta kuukausittain. Vakuutus on pakollinen. Vakuutuksen suuruus vaihtelee :n välillä. Perehtyminen Hollannin sosiaali- ja terveysalan järjestelmään, hallintoon, säädöksiin ja lakeihin päättyi osaltamme vieraanvaraisuudesta kiittämiseen ja kaupungin talon esittelykierrokseen. SIVU 7
9 (Kuvassa vasemmalta Hans Beemans, Raimo Hovi ja Tuija Arola) Seuraava tutustumisen kohde oli hollantilaisen perheen yksityinen koti, jonne oli rakennettu lisäsiipi. Perheen 13-vuotias nuori oli syntynyt vammautuneena. Nuoren kasvaessa perhe tarvitsi enemmän tilaa asumiseen. Hollannissa on tavoitteena löytää elämäntarpeiden muuttuessa sopiva asumisen ratkaisu. Tutumiskohteessamme asuva perhe vaikutti tyytyväiseltä kodin muutoksiin. (Lisäsiipi, kuva: H. Pentsinen) SIVU 8
10 (Kuva: H.Pentsinen) Dementia Village, Dementiaville, kokeellinen uusi kaupunki, hollantilainen kylä Hyvällä lapsella monta nimeä, millä nimellä tätä sitten halutaankaan kutsua. Hogewey, idea tapaan kohdata muistisairaita ihmisiä, jossa muistisairaat saavat kulkea paikasta toiseen esteettömästi. Inspiraatio syntyi vuonna 1992, kun Yvonne van Amerongen ja muutama hänen kanssa yhdessä toiminut omainen joutui kohtaamaan perinteisessä hoitokodissa olevien omaistensa kuolema. Hän ja hänen tuttavansa ovat iloisia siitä, että sairaalahoito oli jäänyt lyhyeksi ja heidän iäkkäät vanhemmat olivat kuolleet nopeasti. Muistisairaiden elämän kulun pohtiminen johti lopulta siihen että kehitettiin useita tutkimushankkeita, joiden pohjalta perustettiin aivoriihi työskentely ryhmä vuonna Tuloksina paljastui, että ihmiset valitsevat mieluiten vuorovaikutussuhteeseen samanhenkisiä ihmisiä, joilla on samankaltaisia taustoja ja kokemuksia. Hogewey tarjoaa tämän varmistamalla, että asukkaiden kanssa samankaltaisilla taustoilla elävät edelleen tiiviisti yhdessä. Yvonne van Amerongen, yksi kuudesta perustajasta, kertoo miten idea syntyi. "Se oli 1992, kun Hogeweyta oltiin rakentamassa tavalliseksi hoitokodiksi: pelkäsin että taas osastoilla, oleskelutiloissa, joissa 20 ihmistä istuu televisiota katsellen, tekemättä mitään, odottamassa lääkitystä ja aterioita tekemässä ei mitään SIVU 9
11 Kunnianhimoinen kokeilu alkoi 20 vuotta sitten kiistelyn ja voimakkaan vastustuksen aikana. Kriitikot kyseenalaistivat voiko dementoituneen antaa elää ilman lukkoja, minimaalisella lääkityksellä, omassa kodissaan, tehdä samoja asioita he rakastivat ennen sairauttaan. Rakennushankeen kokonaisbudjetti oli n.20 M, Hollannin hallituksen rahoitus osuus 17M, yksityinen rahoitus 1,5 M. Rakennus maa-alaa varattiin neljä hehtaaria. Hogewey valmistui vuonna Asukkaista suurin osa on muistisairaita, heitä on kaikkiaan 152. Yksiköitä on 23. Henkilökuntaa on vapaaehtoiset mukaan lukien noin 250. Rakennuskompleksiin kuuluvat mm. Kahvila-ravintola, joka on jossain määrin avoinna yleisölle sekä teatteri. Teatteria ovat vuokranneet myös paikalliset yritykset. Vuokratuloilla on voitu tukea Hogewayn juoksevia kuluja. Hoitomaksu vastaa samaa kuin perinteisissä hoitokodeissa n (n ) kuukaudessa. Vivuim on valtion omistama yhtiö, joka toimii Hogewayssa. Kylä on herättänyt maailman laajuista huomioita, joten Vivuimiin on palkattu tiedottaja hoitamaan vierailijoita. Toimintaa ohjaava ideologia perustuu Lifestyle- elämäntyyleihin. Tutkimusten perusteella havaittiin ihmisten viihtyvän parhaiten saman elämäntyylin omaavien kanssa. Lifestyle, elämäntyylit maalainen kaupunkilainen kulttuuriinen uskonnollinen indonesialainen perinteinen hienostomainen Elämäntavat heijastavat maailman porttien ulkopuolelle. "Gooise", tai aristokraattinen Hollanti; "ambachtelijke", tai työväenluokan; "Indische", tai niille Indonesiasta peräisin jotka muuttivat Hollantiin entisestä siirtomaasta; "Huiselijke" tai perheenemäntiä; "Culturele" jotka nauttivat taiteesta, musiikkista ja teatterista; kaupunkeihin sofistikoituneita, jotka ihastuvat kaupungin elämään, ja "Christelijke", joille uskonto on ensiarvoisen tärkeää - kristinuskoa tai toista uskoa; elämänkatsomuksellisia arvoja noudattava. SIVU 10
12 (Kuva: H.Pentsinen) Monet perheet odottavat epätoivoisesti, että heidän omaisensa pääsee Hogeweykiin. mutta se on tarkoitettu potilaille, joilla on pitkälle edennyt dementia. Yhdellä asukkaalla on yleensä neljä huoltajaa. Hoitoa on saatavilla ympäri vuorokauden sairaanhoitajien ja lääkärin palvelut on jatkuvasti saatavilla. Asukkaat käyttävät lääkkeitä, mutta paljon vähemmän, kotona he joutuisivat olemaan voimakkaasti lääkittyinä sanovat johtajat. Ennen siirtymistään Hogeweyhin, tällaiset potilaat näyttäisivät vakavasti sisäänpäin kääntyneiltä tai vihaisilta, he olisivat erittäin riippuvaisia läheisistä. Vapaaehtoistyö Weespissä ja Hogewayssa Paikallishallinnon edellytetään harjoittavan omaa vapaaehtoistyön politiikkaansa ottaen huomioon alueelliset tarpeet ja erityispiirteet. Vapaaehtoistoiminnan vahvistamiseksi tehdään jatkuvasti yhteistyötä paikallisen tason viranomaisten ja keskushallinnon kanssa. Weespissä vapaaehtoistyötä tehdään hyvin monissa organisaatioissa kuten esim. urheiluseuroissa, hyvinvointijärjestöissä, vanhusten hoivakodeissa, yksityisissä säätiöissä, uskonnollisissa yhteisöissä ja paikallisissa organisaatioissa. Vapaaehtoistoimijat ovat vakuutettu sen organisaation toimesta, jonka kautta he toimivat. Weespissä esim. teatteri ja kaupungin museo toimivat vapaaehtoisten voimin sekä kirjaston aukioloaikoja on voitu pidentää vapaaehtoistoimijoiden avulla. Vapaaehtoistyötä Weespissä koordinoi järjestö nimeltään VERSA. Versa= Versa Welfare, hyvinvointia, alueellisesti, paikallisesti, yksilöiden tarpeisiin. Järjestöön kuuluu 280 työntekijää ja 200 vapaaehtoista. Versa:n senioreille suunnattu palvelutoiminta on yksi osa, siitä mitä palveluja järjestö tuottaa. Versa tarjoaa myös lapsiperheille, nuorille suunnattua hyvinvoinnin SIVU 11
13 toimintaa. Järjestön tehtävänä on mm. vapaaehtoisten rekrytointi, välittäminen ja kouluttaminen. Kaupunki ostaa palveluita Versa:lta Kaupungissa on myös palvelupisteessä koordinaattori, joka välittää kotikäyntejä sinne tulleiden yhteydenotto pyyntöjen perusteella. Pääsääntöisesti kaikkiin yhteydenottopyyntöihin pystytään vastaamaan siten, että kaupungin toimesta tehdään koti-käynnit saman viikon sisällä. Tavoitteina ovat yhä enemmän avun tarvitsijan yksilölliset tarpeet, niiden optimaalinen tukeminen. Yhteistyössä vapaaehtoistoiminnan kanssa mahdollistetaan kotona asuminen, siten, että yksilö kokee saavansa riittävää tukea. Hogeweyssä toimii 130 ja Oversingelissä 100 vapaaehtoisia. Vapaaehtoisten tukena on seitsemän henkilökuntaan kuuluvaa jäsentä. Vapaaehtoiset työskentelevät yleensä yhdessä paikassa, mutta poikkeuksiakin on. Vapaaehtoiset tapaavat kerran kuukaudessa Versan vapaaehtoistyön koordinaattorin. 4-5 kertaa vuodessa käydään yhdessä läpi tavoitteita. Toimipisteissä on vapaaehtoisten toimisto. 30 % vapaaehtoisista on työttömiä. He saavat työttömyyskorvauksen lisäksi 170 /kk. Vapaaehtoiset työskentelevät keskimäärin 15h/viikko. Vapaaehtoisen työpanos maksaa noin 1.90 euroa/ tunti, vastaa noin 3 sairaanhoitajan palkkaa vuodessa. Vapaaehtoiset huolehtivat esim. Kahvilasta, Club s (harrastusklubeista), maalaus, musiikki, pelit jne. Vapaaehtoiset raportoivat henkilökunnalle asukkaista. 15min. ennen tapahtumaa ja 15min sen jälkeen työntekijän kanssa keskustelu ajatuksella mitä sinulle kuuluu, kuinka voit jne. eli säännöllinen tukeminen/ työnohjaus. Vapaaehtoistoiminta on kuin ohjelmapalveluiden tuottaminen. He itse kuvasivatkin toimistoa kuin matkatoimistoksi. Vapaaehtoisten toimintaa ovat mm. kerhot, joita on 15 (kahvitus, kuljetus huoneista) toimintatapahtumat 3 kertaa päivässä, kotona esim. ruokailuapu, seurakunnan tapahtumat, retket Amsterdamiin päivittäin, kuusi asukasta ja kaksi vapaaehtoista, pienet korjaustyöt, palvelutiski arkipäivisin, josta organisoidaan kuljetuksia. Asukkaiden tukiryhmä joka toimii ohjausryhmänä, kokoontuu kerran kuukaudessa. Vapaaehtoisille korvataan matkakulut ja tarjotaan päivän aikana lounas. Yhteydenpito omaisiin tapahtuu henkilökunnan kautta, vapaaehtoiset eivät pidä yhteyttä omaisiin. SIVU 12
14 (Vapaaehtoisten toimistotila, kuva:h.pentsinen) Vapaaehtoisten palkitsemiseen ja koulutukseen on tavoitteena panostaa tulevaisuudessa. Tavoitteena on: koulutus vapaaehtoisille 1-2kertaa vuodessa, work- shop menetelmällä yhdessä henkilöstön kanssa vapaaehtoisten muistaminen vähintään kerran vuodessa esim. matka lahja jouluna, sama kuin henkilökunnalle illallinen jos työskentelee kuusi tuntia päivässä Kerran vuodessa henkilökunta ja vapaaehtoiset keskustelevat yhteisistä päämääristä ja tavoitteista. Vapaaehtoisia arvostetaan samalla tavalla, toimivat he sitten kerran viikossa tai joka päivä. Henkilökunta kokee vapaaehtoiset yhä uhkaksi. Sitä yritetään kovasti muuttaa esim. yhteisillä koulutuksilla. Matkakulut korvataan vapaaehtoisille. Yhteistyötä koulun kanssa tehdään, nuorten asenne-muokkausta. Vapaaehtoiset keskimäärin yhteiskunnallista harjoittelua palvelukeskuksissa. Hollannissa kouluja on velvoitettu mukaan elämänkaariajattelua markkinoiden. Hoitoideologiasta on kehittynyt uraauurtava mahdollisuus, joka kiinnostaa maailmanlaajuisesti alalla toimivia. Kahden vuoden välein asukkaat ja heidän perheensä osallistuvat kyselyyn, jossa voi arvioida hoitajien ja toiminnan laatua. Keskimäärin Hollannissa hoitokotien kyselyn tulos on 7,5. Hogewayssa vastaava tulos on ollut 9,1. SIVU 13
15 (Hogewey Lifestyle puutarha, kuva: H.Pentsinen) Merkkirakentaminen, Woonkeur Quality of living, laatua asumiseen Saimme kuulla luennon hollantilaisesta merkkirakentamisesta. Merkkirakentamisessa yhdistyy tekniikka, toiminta, kaupungin rooli. Tavoitteena on että vuoteen 2025 merkkirakentaminen on käytössä kaikkialla Hollannissa. Talojen kunnostamiseen on panostettava, sillä ihmiset elävät yhä iäkkäämmiksi luvulla perustettiin asumisen valtakunnallisia komissioita. Samaan aikaan erilaiset organisaatiot kehittivät kotona asumiseen liittyviä turvallisuus ohjeita ja oppaita luvulla laadun kehittäminen rakentamisessa lisääntyi luvulla päädyttiin yhdistämään rakentamiseen liittyvät organisaatiot. Syntyi merkkiasumisen standardisointi. Uudis- ja korjausrakentaminen kasvoi merkittävästi. Kun rakennus on korjattu ja tarkastus tehty voi rakennukselle saada sertifikaatin. Sertifikaatin voi saada asukas, mutta myös rakentajat voivat saada merkkiasumisen sertifikaatin tehdystä muutostyöstä. SIVU 14
16 Woonkeur, rakentamisen toimintaperiaatteet: laadukkuus saavutettavuus joustavuus mukautuvuus Merkkiasumisessa käytetään erilaisia paketteja, edullisin Living-merkki, kustannukset riippuvat voimakkaasti asunnon koosta ja mahdollisuudesta rakentamiseen käyttää projektirahoitusta. Kustannusten hinnoittelussa käytetään mm. peruspakettia ja pluspakettia. Roadmap Wel Thuis Step 1 valitaan kohderyhmä terveydentilan/ vammojen mukaan Step 2 asukkaan tarpeet, mitä asukas haluaa Step 3 sidosryhmät, laitearviointi, energiakäyttö tarpeet (Kuva: Woonkeur, SIVU 15
17 Keskiviikko Pronkergo Suuntasimme Weespin kaupunkista n.20 kilometrin päähän tutustumaan Pronk ergo yritykseen. Yritys on perustettu Yritys tarjoaa palveluja apuvälineiden muotoiluun, kehittämiseen, kokoamiseen ja asentamiseen. Yritys lupaa, että tuoteratkaisut ovat yksilöllisiä. Yrityksen tiloissa on näyttely koteja, jossa erilaisten ergonomisten laitteiden ja apuvälineiden sopivuutta voidaan testata. Yritys tarjoaa myös monipuolista neuvonta ja konsultaatio apua rakentamiseen ja kodin muutostöihin. Asiantuntija voi mm. arvioida, kuinka rakenteet voivat kestää esim. porrashissin painon tai miten sähköisiä nostureita voidaan sijoittaa koteihin. Yrityksen palvelukonseptiin kuuluvat: kotiin asennettavien apuvälineiden ja laitteiden suunnittelu, tuotekehittely, asiakkaiden neuvonta, asennustyö. Hollannissa Pronkergolla on paikallisia näyttelytiloja kuudessa eri kaupungissa. Pronkergon toimintaa on myös Belgiassa. Kuvissa on muutamia malleja, joita Pronkergolla on kehitetty ja testattu, yhteistyössä muiden teknologiayritysten kanssa. Peilipöydän sähköinen korkeuden säätö SIVU 16
18 Ohjelmoitava wc istuin, joka huutelee ja kuivaa Liikkumisen- ja siirtymisen apuvälineitä SIVU 17
19 Ohjelma: Alankomaiden opintomatka 29. syyskuuta - 2. lokakuuta 2014 Maanantai 29. syyskuuta Lento AY 845 HEL AMS Juna: Schiphol Weesp Junia lähtee 15 minuutin välein. Pysähtyy: Amsterdam Zuid WTC Amsterdam RAI Duivendrecht - Diemen Zuid - Weesp xx.11/41 Laituri 1 tai 2 suuntana: Almere Oostvaarders; matka kestää 26 minuuttia xx.27 /57 Laituri 1 tai 2 suuntana: Hilversum; matka kestää 25 minuuttia Saapuminen Hotel Hart van Weespiin (10 minuutin kävely asemalta) Illallinen SIVU 18
20 Tiistai 30. syyskuuta Aamiainen Lähtö kaupungintalolle (5 minuutin kävelymatka) Kaupunginjohtaja tai kaupunginhallituksen jäsen esittelee Weespin kaupunkia Tietoa asunnon muutostöiden toimintaperiaatteista Ensihoito ja toimintaterapia Kotivierailu (muutostöihin tutustuminen asunnossa ; 20 min. kävely) Lounas Hogeweykissä (Dementia Village )(5 min. kävely) Tutustuminen Hogeweykiin Tietoa asunto sertifioinnista (Merkkiasuminen) ja innovatiivisista teknisistä muutoksista ikä-ihmisten ja vammaisten asunnoissa Illallinen Hogeweykissä Vapaa-aika (20 minuutin kävely hotellille) Keskiviikko 1. lokakuuta Aamiainen Kuljetus Zwanenburgiin Vierailu PronkErgo yrityksessä Zwanenburgissä (asuntojen muutosprosessi) Kuljetus Amsterdamin keskustaan Paluu hotelliin junalla (15 min) xx.10/40 Laituri 11b Amsterdam Centraal suuntana Zwolle Pysähtyy: A dam Muiderpoort - A dam Science Park Diemen - Weesp xx.22/52 Laituri 11a Amsterdam Centraal suuntana Hilversum SIVU 19
21 Pysähtyy: A dam Muiderpoort - A dam Science Park Diemen - Weesp Torstai 2. lokatuuta Aamiainen Lähtö juna-asemalle Laituri 5 suuntana Schiphol; Schiphol Airport Lento Amsterdam AY 842. Tulo Helsinkiin SIVU 20
22 Haluan kiittää kaikkia matkakumppaneitamme aktiivisista ja mielenkiintoisista moniammatillisista keskusteluista ja kommenteista matkamme aikana. Kouvolan kaupungin edustajina olivat matkalla mukana Mervi Takala, Kirsi Kiiski ja Sari Mäkelä. Lisäksi haluan kiittää oppaitamme, koordinaattoreita Marjo Heikkinenden Arendia ja Dick Speliä. Matkaraportin sisällön ja kuvien tuottamiseen ovat osallistuneet Tuija Arola ja Raimo Ala-Mäyry Aikuiskoulutuskeskus Kouvolasta ja Raimo Hovi Rakennusteollisuus RT ry:stä. Kouvolassa Hilkka Pentsinen Projektipäällikkö Kotona asumisen edistäminen hanke SIVU 21
ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos
ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen
Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön
Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:
3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI
JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen
Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä.
Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä Timo Ekroos ISAK- koordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/ Muotoilun
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä
Tervetuloa asumaan. Kotisiipi
Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan
Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa
ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää
TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN
Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa
Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.
Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
Postinumero ja paikka:
Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin
1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT
Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden
Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten
Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010
Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Tervetuloa mukaan koulutusmatkalle Kööpenhaminaan. Matka on räätälöity Scienceverkoston opettajia varten. Ohjelma on mielenkiintoista sekä monipuolista tarjoten
PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI
JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin
Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA
28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina
Vanhusten palvelut Helsinki
Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki
TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa
akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja
KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:
25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton
ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen
ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten
Toimiva kotihoito Lappiin Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy
Toimiva kotihoito Lappiin Rovaniemi 24.1.2017 Pasi Nurmela Seniortek Oy Seniortek Oy riippumaton, yksityinen ja 100% Suomalainen yritys perustettu Rovaniemellä 2005 kehittää innovatiivisia ja toimittaa
Tehostettu palveluasuminen
Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa
Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut
Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. Pirita piirtää kolmea erilaista tikkuukkoa samassa järjestyksessä peräkkäin. Mikä tikku-ukko tulee seuraavaksi? A) B) C) D) E) 2. Mikä on laskun 2 0 0 6 + 2006
P. Tervonen 11/ 2018
P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista
Vammaispalvelulaki uudistuu
1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia
Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi
Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden
Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä
Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014
Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa
TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen
Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00
Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin
Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä
Tukea vapaaehtoistoiminnasta Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia.
Muistisairaat & teknologia -työpaja. Espoo 16.9.2015. Seniortek OY Pertti Niittynen. pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.
Muistisairaat & teknologia -työpaja Espoo 16.9.2015 Seniortek OY Pertti Niittynen pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.fi Suomessa arvioidaan olevan 100 000 lievää sekä 93 000 keskivaikeaa
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,
Oikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013
Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle
Laadukkaampaa asumista
Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,
PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen
PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA Erkki Pekkarinen Varma on keskinäinen ja itsenäinen Varma on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiö Päätösvaltaa Varmassa käyttävät kaikki, jotka maksavat
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään
/2006 Tauno Tuomivaara
FHI:n aamiainen 10/8/2006 /2006 Tauno Tuomivaara Kommentit Susanne Jacobsonin puheenvuoroon: Elämäntapapohjaista senioriasumista VVO:n asumispalveluiden strateginen toimintamalli 1 VVO:N AVAINTIETOJA 2005
Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista
Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?
Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli
Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 476/10.03.02/2015 143 Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja hoito- ja hoivapalveluiden tulosyksikön
/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus
Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä
Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely
Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja
Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja Perustietoa Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön on perustanut Lahden kaupunki v. 1963 tuottamaan
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta
Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten
Sädehoitoon tulevalle
Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,
INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI
. INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI Marko Juslin Intergraph-käyttäjäkerho lienee yksi aktiivisimmista alallaan. Organisoitunutta käyttäjäkerhotoimintaa on tänään yli kahdessakymmenessä
Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa
Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä
Starttipaja Sentteri/ Siikalatvan kunta. S i r p a K i l j o 2. 2. 2 0 1 6
Starttipaja Sentteri/ Siikalatvan kunta S i r p a K i l j o 2. 2. 2 0 1 6 SIIKALATVAN KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Kirjastotoimen johtaja Riitta Tranberg Nuorisopalvelut/Nuorisotoimi Vapaa-aikasihteeri
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET. Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat
SENIORIASUMISEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Asuntotuotannon ja korjausrakentamisen kehittyminen Asumisen trendejä Palvelumarkkinat Senioriasuntokunnat maakunnittain Vuosi 2020 56 000 206 000 (3) 41 000
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!
Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta
Luovat ratkaisut ja omaishoito avuksi vanhustenhuoltoon. sote
sote Luovat ratkaisut ja omaishoito avuksi vanhustenhuoltoon Vanhustenhoidon tulevia kuluja maalaillaan suurin luvuin. Ikäihmisten osuus kasvaa, ja jo nykyisiä laitoshoidon kustannuksia yritetään karsia.
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA
PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa
Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että