3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohdat 15. Motiva, 10. Kevätkokous ja 8. Varainhankintakampanja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohdat 15. Motiva, 10. Kevätkokous ja 8. Varainhankintakampanja."

Transkriptio

1 TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 08/ klo 12 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Aleksi Oja Tuomas Timonen Marika Meriläinen Eetu Riskumäki Jarno Friimäki Taneli Kastikainen Riku Yliviuhkola Joakim Tervonen Jenni Perälä Anton Kurttila Kimmo Mäkelä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12: Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätään kohdat 15. Motiva, 10. Kevätkokous ja 8. Varainhankintakampanja.

2 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjojen tarkistaminen Kokouksessa kiertävät pöytäkirjat 6/2016 ja 7/ Saapunut posti ja ilmoitusasiat Tiima on saanut Oulun kaupungilta onnittelut 50 vuoden johdosta. Postissa on saapunut myös Polho ry:n lehti Poleemi. Tiima sai Communicalta 50-vuotislahjaksi Huolisyöpön. Jos joku ahdistaa, huolensa voi kirjoittaa Huolisyöpölle. Huolisyöppö oli saanut jo useita viestejä; useampi kirjoittaja valitti vitutusta ja yleistä ahdistustaan, masentunut kakkanen taas ei tiennyt, kuinka selviää kandi-ahdistuksestaan. 6. Kuitit ja laskut - Pa-laitteiston vahinko Vuosijuhlilla meni rikki kaiuttimen suojakotelo, josta koitui lisälaskua, summa 50. Jenni Perälä saapuu kokoukseen klo 12:08. Lasku Citybiljardilta, summa 126. Lasku Kukka- ja Hautauspalvelu Sotaniemeltä vuosijuhlien ruusuista, summa 227. Lasku Peuhusta, vuosijuhlien tilojen vuokraus, summa V*tun Peuhu. Kulukorvaus Joakim Tervoselle, vujuhenkilökunnan eväät, summa 23,89. Kulukorvaus Taneli Kastikaiselle, vuosijuhlien alkoholittomat juomat, summa 45,48. Kulukorvaus Marika Meriläiselle, 50kpl kynttilöitä vuosijuhlille, summa 50. Hyväksytään kaikki laskut ja kulukorvaukset Riku tiedottaa, että 97 ihmistä on maksanut illalliskortin. Paheksutaan entisiä ja nykyisiä puheenjohtajia, jotka ovat saattaneet unohtaa tämän tehdä. 7. Jaosto- ja kiltakuulumiset Taneli kertoo, että tapaus englannin opettaja on edennyt ja opetuksessa on tapahtunut edistystä. Opiskelijat ovat saaneet ohjeita sähköpostitse ennen tuntia. Kopojaosto on kokoontunut. Tutkinto-ohjelmia vähennetään humanistisella puolella kolmeen. Nämä tulisivat olemaan 1. logopedia, 2. historiatieteet, kulttuuriantropologia ja

3 arkeologia ja informaatiotutkimus, ja 3. kielet ja suomenkieli ja kirjallisuus. Saamen kielen ja kulttuurin suhteen kieli ja kulttuuri jakautuisivat omiin tutkinto-ohjelmiinsa. Muutos on lähinnä kosmeettinen; käytännössä uusi opiskelija hakee ensin tutkinto-ohjelmaan, jonka jälkeen eriydytään pääaineisiin. Ei vaikuta sivuaineoikeuksiin ja pääaineisiin. Yhdellä tutkinto-ohjelmalla tulisi olemaan perusopintoja max 15op. Se, miten tämä toteutuisi käytännössä, ei ole vielä ihan selvillä. 96 % Oulun yliopiston vaihto-opiskelijoista tulee EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta, heille ollaan kaavailemassa lukukausimaksuja. Aapo 2.0 on tulossa, ohjelma toimii netissä. Tulossa on myös sähköinen palautejärjestelmä yliopistolle. Jaostossa oltiin hyvin tuohtuneita fuksien orientaatioviikosta, joka järjestetään jo elokuun puolella. Pienryhmäohjaajat eivät voi siis olla elokuuta töissä. Tätä tullaan käsittelemään vielä erillisessä tilaisuudessa. Yleisissä tenteissä on havaittu lunttaamista, tätä on esiintynyt huolestuttavan paljon. Tämä täytyy ottaa huomioon fuksien ohjaamisessa ja korostaa, että lunttaamisen takia voi pahimmillaan menettää opiskeluoikeutensa. Eilen ollut missä mennään tilaisuus. Anton Kurttila saapuu kokoukseen klo 12:25. Työelämäpäivät järjestetään yhdessä Killan kanssa. Mukana ovat myös Communica, Verba, Kultu ja ehkä Index. Teemana on Humanistit maailmalla kansainvälisyys ja kansainvälisyys Suomessa. Työelämäpäivät järjestetään marraskuussa, tapahtuma kestäisi kolme päivää (mahdollisesti ). Pitää alkaa miettiä tapahtumaan puhujia. Kilta auttaa tilavuokrissa. Tilavuokra voitaisiin esimerkiksi jakaa kolmeen osaan: Specia, Kilta ja ainejärjestö maksaisivat omat osuutensa. Kilta järjestää ensi viikon torstaina kynttiläkulkueen Franzenin patsaalle, lähtö rotuaarilta. Kulkueen ideana on käydä hautaamassa tiede. Pääsiäisen jälkeen on Killan osalta tapaamiset fuksivastaavien ja pienryhmäohjaajien kanssa. Pienryhmäohjaajille järjestetään ohjausta ennen vappua. 4.4 on seuraava ainejärjestötapaaminen ja vappuinfo klo 18:00 alkaen. Vappu alkaa OHS:n vuosikokous on 30.4, tilaisuus on avoin kaikille ja kokouksen jälkeen on luentotilaisuus. On ilmeisesti ollut suunnitteilla, että OHS:n ja PSH:n jäsenet voisivat ottaa fuksit vastaan ja kierrättää heitä kaupungilla historiallisissa kohteissa.

4 8. Varainhankintakampanja Kampanja on käynnissä. Kilta järjestää somekampanjan, johon Tiima lähtee mukaan. Kampanjaa voisi jakaa myös henkilökohtaisilla Facebook-tileillä. Puskaradiossa julkaistaan jotakin, mutta toisaalta on tullut pyyntö, että puskaradiota ei käytettäisi järjestön infokanavana. Olemme saaneet julisteita ja pöytäkolmioita, jotka laitetaan tiimahuoneelle; nämä tiimalaistetaan eli kirjoitetaan niihin jotain omaa sanomaa, esim. Tiima approves. Henkilökunta ei halua lähteä mukaan stand-up haasteeseen. Painotus on somemainonnassa. Kimmo Mäkelä saapuu kokoukseen klo 12: Vujut on viimein ohi Jee. Valokuvat epäonnistuivat; isoimmissa ryhmäkuvissa ihmiset on aseteltu miten sattuu ja valotus on huono. Pöytäjuhlasta otetut kuvat ovat kadonneet. Päädytään siihen, että Ilkka ja Taneli katsovat kuvia ja Ilkka alkaa selvittää asiaa valokuvaajan kanssa. 2. kassan vihko on hukassa, etsinnät ovat käynnissä Kevätkokous Kevätkokous on tänään klo 16:30. Kaikki asiakirjat ovat valmiina. Kimmo hoitaa paikalle kahvitarjoilun. 11. Sääntöpäivitykset Sääntömuutosehdotus yleiskokoukselle: 2. pykälä: muutetaan sanamuotoa. 3. pykälä: Poistetaan Suhol, koska yhdistyksen toiminta on lähes lakannut. 4. pykälä: yhdistyksellä on tähän asti ollut varsinaisia, kannattaja ja kunniajäseniä. Lisätään uusi jäsenluokka alumnit. Varsinainen jäsen muuttuu alumnijäseneksi 2v päästä valmistuttuaan filosofian maisteriksi. Alumnijäsenellä ei ole äänioikeutta. Kohta oikeuskelpoinen on muutettu muotoon oikeustoimikelpoinen. Vain varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus. Alumnijäsenen hänen varsinaisena jäsenenään suorittama jäsenmaksu on hänen ainoa jäsenmaksunsa.

5 8. pykälä: kohta 7 syyskokous: valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänen varahenkilönsä, kohta 8 eli valitaan yhdistykselle kuraattori, poistetaan. Aloitteet on palautettava ennen yhdistyksen kokouksen alkamista. 9. pykälä: hallituksen tulee toimittaa tilit toiminnantarkastajalle (muutettu pois tilintarkastaja) 3 viikkoa ennen kevätkokousta ja ne on toimitettava takaisin yhdistykselle viikko ennen kokousta. 10. pykälä: puheenjohtaja ja taloudenhoitaja voi kirjoittaa nimen yksin, koska kummallakin tilivastuu, tai vastaavasti nimen voivat kirjoittaa sihteeri ja varapuheenjohtaja yhdessä. 11. pykälä: poistetaan kohta kuraattorista. Varapuheenjohtaja toimittaa tarvittaessa puheenjohtajan tehtäviä. Jäsenluettelon ylläpitäminen siirretään varapuheenjohtajalta sihteerille. 13.pykälä: sääntömuutoksen vaativat yleiskokoukset pidettävä enintään kuukauden sisään toisistaan. 12. Lippukilpailu Tiima on saanut aloitteen Jaakko Mäki-Petäjältä siitä, että Tiiman sisällä kytee historiattomuus ja lippua ei saisi muuttaa. Asia käsitellään tänään kevätkokouksessa. 13. Pahvijouko Kimmo korjaa Pahvijoukon. 14. Tiiman mieskalenteri Kalenteria varten pitää etsiä sponsoreita; Specia toimii kalenterin pääsponsorina. Kalenteria aiotaan painattaa kpl. Kalenteria kuvataan ja malleja tarvitaan vielä. 15. Motiva Motiva tarvitsee vuosijuhlilleen 9.4 kaksi tarjoilijaa, palkkio 100. Jarno ja Aleksi lupautuvat menemään. Motivan kanssa on suunniteltu yhteistä tapahtumaa, tämä voisi olla esimerkiksi vappupiknik. Joakim on yhteydessä Motivaan tämän tiimoilta.

6 16. Wappu Aleksi päästetään lomalle vapun ajaksi. Aleksi Pannula ja Joakim hoitavat vapputapahtumat. 17. YK - MMT Lippu on 14, kultulaiset mokasivat haalarimerkin hankinnan, tilasivat liian myöhään, eli tuli lisäkustannuksia, jotka näkyvät lipun hinnassa: paheksutaan Kultua. Saatiin samaan hintaan 65-paikkainen bussi 50-paikkaisen sijaan. Tiedossa on siis 15 extrapaikkaa varasijoilla olijoille. Haalarimerkkejä on vain 50kpl, joten näille 15 viimeiselle lippu myydään hintaan 11. Lippuja voi ostaa 2/henkilö. Lipunmyynti alkaa torstaina klo 11:45. Kalle toimii matkanjohtajana. Bussikuskille pullo Xantea. - Bakkanaalit Ovat 8.4 Tetralla. Kutsuja kaivataan. 18. META Paheksutaan Kultua, vujujen kuvaajaa, Peuhua, puheenjohtajia, jotka eivät ole maksaneet illalliskorttia, lipun varastaneita veteraaneja, veteraaneja ylipäätään, sitä, joka hajotti äänentoiston, Belgian tapahtumia, typeriä aloitteita, jalluvarkaita, kahvinkeittimen päälle jättämistä, Rikua ja OYY:aa. 19. Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraavan kokouksen ajankohta doodlitaan. 20. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13:49. Puheenjohtaja Ilkka Peuna Sihteeri Noora Alatainio

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S TIIMA RY PÖYTÄKRIJA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 01.02.2016 klo 13.00 Tiimahuone Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Jarno Friimäki Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Taneli Kastikainen

Lisätiedot

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 05/2017 21.02.2017 klo 16:00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnä: Minttu Eskonniemi Antti Hupli Henri Lepistö (saapui klo 16:07) Elina Lukkarinen Mirja Mustapirtti Kimmo

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Kohtaan 16. lisätään myös kokardi, speciakuulumiset lisätään kohtaan 7. Jaosto- ja kiltakuulumiset.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Kohtaan 16. lisätään myös kokardi, speciakuulumiset lisätään kohtaan 7. Jaosto- ja kiltakuulumiset. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 09.02.2013 klo 10.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Taneli Sihvonen Nita Mäenpää Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2017 01.03.2017 klo 13:00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnä: Noora Alatainio (poistui klo 14:08) Minttu Eskonniemi (saapui klo 13:57) Taneli Kastikainen (saapui klo

Lisätiedot

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 08.01.2015 klo 16.00 Oulun yliopisto, Tiima-huone Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Aleksi Oja Nita Mäenpää Taneli Sihvonen Marika Meriläinen Kimmo

Lisätiedot

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S

O U L U N Y L I O P I S T O N H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N Y H D I S T Y S TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 01/2017 11.1.2017 klo 16:00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnä: Minttu Eskonniemi Taneli Kastikainen Elina Lukkarinen Mirja Mustapirtti Nita Mäenpää Kimmo Mäkelä Tomi Nissinen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 5/2016 24.2.2016 klo 10.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Kimmo Mäkelä Jarno Friimäki Taneli Kastikainen Nita Mäenpää Joakim Tervonen

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Kohdaksi 15. lisätään Tiiman nettisivut ja kohdaksi 16. lisätään tenttipankki.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Kohdaksi 15. lisätään Tiiman nettisivut ja kohdaksi 16. lisätään tenttipankki. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 03/2017 01.02.2017 klo 16:00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnä: Minttu Eskonniemi Elina Lukkarinen Marika Meriläinen Valtteri Moilanen (poistui klo 17:20) Mirja Mustapirtti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 20/2013, 11.9.2013 klo 8.15 Olkkarilla Paikalla: Emmi Peltonen, Sofia Ahanen, Vesa Laakso, Lotta Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Otso

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 28.03.2015 Aika: 30.03.2015 klo 09.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun Yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Daniel Stafford

Lisätiedot

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen Pöytäkirja Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 7.2.2017 klo: 12:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai klo 14.00 Paikka: Salpamaja, Rutola, Mikkelintie

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Katri (lähti 17.00), Veera, Eetu V., Tinja, Saara, Eetu A., Charlotte, Elina, Enni E. (lähti 16.46),

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ARMATUURI RY 4/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ARMATUURI RY 4/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 16.00 Paikka: Mikroluokka (4402),

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

mediakasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö

mediakasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Aikuiskasvatuksen, kasvatustieteen ja sivu 1 / 7 ROVANIEMEN LASTU RY PÖYTÄKIRJA PL 122 96101 Rovaniemi pvm 24.4.2015 Rovaniemen Lastu ry:n hallituksen kokous Aika: 24.4.2015 klo. 10.00 Paikka: Ainejärjestötilat,

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi.

Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi. OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS ARTIKLA RY Pöytäkirja Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi. Läsnä: Jäsenet:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 8/2013 22.4.2013 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 23.4.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Kotaniemen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ Aika: klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ Aika: klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2014 24.02.2014 Aika: 26.02.2014 klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Jenni Ruuti Nelli Koutaniemi Miia Paavola Samuli Tala Jukka Ojala Oskari Auranaho

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

Maa- ja vesirakentajat -kerho Hallituksen kokous 9/2011. Aika 1.8.2011, klo 18.00 Paikka: Leppävaara Alberganesplanadi 2 A 12 02600 Espoo

Maa- ja vesirakentajat -kerho Hallituksen kokous 9/2011. Aika 1.8.2011, klo 18.00 Paikka: Leppävaara Alberganesplanadi 2 A 12 02600 Espoo Maa- ja vesirakentajat -kerho Hallituksen kokous 9/2011 Aika 1.8.2011, klo 18.00 Paikka: Leppävaara Alberganesplanadi 2 A 12 02600 Espoo Läsnäolijat: Hallitus: Eleonoora Väisänen, pj ja siht. Kaisa Mäkinen

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 10.09.2015 kello 12.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 17/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tinja, Elina, Eetu A., Riikka, Charlotte, Katri, Saara, Tiina, Eetu V., Tanja, Liisa. Arttu. 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012

PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012 15.5.2012 PL 1627 70211 KUOPIO hallitus@serveriry.fi serveriry.fi PöYTÄKIRJA Hallituksen kokous 8 / 2012 Aika: Maanantaina 14.5.2012 klo 14:15 Paikka: Malja, Kuopio Läsnä: Aappo Alamäki, hallituksen PJ

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kosmos Buran ry Hallituksen kokous 1/2016 Pöytäkirja Aika: torstai 14.1.2016 klo 15:00 Paikka: Yliopiston akvaario Läsnä: Hilma Sormunen, Liina Tamminen, Jarno Vartiainen, Iida Vesterinen, Bigga Konola,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 11/2013, 4.4.2013 klo 12.15 @Ttalo, A106 Paikalla: Christian Mohn, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Emmi Peltonen, Mikko LatvaKäyrä,

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 14/2014 22.08.2014 Aika: 24.08.2014 klo 17.15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Niklas Harki Jenni Ruuti Miia Paavola Jukka Ojala Nelli Koutaniemi Aleksi Poropudas

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

1 Tampereen Yliopisto Staabi ry Pöytäkirja 1/2016

1 Tampereen Yliopisto Staabi ry Pöytäkirja 1/2016 1 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 12.01.2016 klo 16:23 Paikka: Kasino-kabinetti Paikalla: Roosa Virtanen Joel Auranen Aino Haaranen Mikko Hätilä Elina Takku Riina Rinta-Aho Linda Korhonen Kyösti Husso

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16. Paikka: Ttalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Talsi Sihteeri: Alexia Leimu Paikalla: Aleksi Talsi Alexia Leimu Jessica Mason Antti Tolppanen Ilona Rahnasto Joel Lappalainen Niklas Hellström (poistui ja palasi

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS

MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY KUUKAUSIKOKOUS Paikka: Laitoksen kahvihuone, Physicum Aika: 25.2.2014 klo 17:20 Läsnä: Aliisa Priha, opintovastaava Sampo Vesanen Johannes Nyman Aleksi Rautio, isäntä Sonja Pietiläinen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ARMATUURI RY 8/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 /! 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 12.00 Paikka: Mikroluokka 4502,

Lisätiedot

Reetta Arokoski saapui 8.24.

Reetta Arokoski saapui 8.24. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 30/2014 Aika: 20.11.2014 klo 8.15 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Aleksi Talsi, Atte Keinänen, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Mikko

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Illanvietto. Raitanen järjestää luonaan illanvieton 25.9. klo 18 alkaen.

Illanvietto. Raitanen järjestää luonaan illanvieton 25.9. klo 18 alkaen. HALLITUKSEN KOKOUS 25/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 24.9.2014 klo 9.00 Paikka: Seminaarisali 3 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jenni Jalonen Johanna Kirveskoski Elena Lukkarinen Antti Malmberg Tuomas

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi ihmisiä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi ihmisiä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2013, 6.3.2013 klo 10.00, paikkana A142 Paikalla: Sofia Ahanen, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4)

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) KOLHON KYLÄYHDISTYS RY KOKOUSKUTSU Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) SYYSKOKOUS Aika 24.11. klo 18.00 19.30 Paikka Läsnä Kolhon koulu Kokoukseen otti osaa 19 henkilöä, joiden nimilista on pöytäkirjan

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/2017 1 (5) ASTERISKIN HALLITUKSEN KOKOUS Aika 29.8.2017 klo 16.00 Paikka Asteriskin toimisto, Agoran kellari Läsnä Tiina Nokelainen Puheenjohtaja Mirva Tapola Sihteeri Marko

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: tiistaina 6.9.2016 klo 10.00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB 1076 Läsnä: Serafia Kari (pj),

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 16/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tiina, Elina, Riikka, Charlotte, Eetu A., Katri, Liisa, Tanja (saapui klo 14.16). Eetu V., Arttu,

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina

Unioninkatu 40A, Helsingin yliopisto. Aika: klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone. Valitaan kokouksen sihteeriksi Niina Dilemma ry Unioninkatu 40A, 00014 Helsingin yliopisto 20.1.2012 http://dilemma.fi Aika: 19.1.2012 klo 17 Paikka: Mechelininkatu 3C, Lakki-kokoushuone 1. Kokous avataan klo 17.08 2. Järjestäytyminen Paikalla

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 7/2013, 27.2.2013 klo 8.15 @B122 Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Edward Landtman, Otso Hannula, Christian Mohn, Lotta Ahonen, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09. 1(5) YNNÄ RY:N SYYSKOKOUS Aika 4.11.2013 kello 18.09 21.26 Paikka Läsnä Nanosauna, Ylistö Jyri Hämäläinen (puheenjohtaja) Heikki Pitkänen (sihteeri) Miikka Harju Ville Berg Saana Saajoranta (poistui kohdassa

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 1/2011 Aika: 13.1.2011 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, kokoushuone E220 Läsnä: Puheenjohtaja Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Emäntä Isäntä

Lisätiedot

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kangasalan Ratsastajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kangasalan kunta Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu joulukuun 19.

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 20/2015 Aika: 9.10.2015 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone, Otakaari 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli-Pekka Pajala Henri Heilala

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot