Lempäälän ympäristölautakunnan kirje ja
|
|
- Niko Manninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päiväys Datum Dnro Dnr PIR 2008 R Lemminkäinen Oyj Juha Arvola PL JYVÄSKYLÄ Viite / Hänvisning Lempäälän ympäristölautakunnan kirje ja Asia / Ärende YVA LAIN 6 MUKAINEN PÄÄTÖS YVA MENETTELYN SOVELTAMISESTA LEMMINKÄINEN OYJ:N LEMPÄÄLÄN LEPOKALLION HANKKEESEEN Lemminkäinen Oyj:n hanke on Lepokallion louhinta ja murskauslaitos sekä asfaltin valmistus ja uusioasfaltin murskauslaitos Lempäälässä Sarvikkaan kylän tiloilla Uotila 3:17 Kangaslammi 8:11. Tilat rajoittuvat Kangasalan kuntaan ja Savontiehen mt Kiviainesotto on keskimäärin m 3 /a ja enintään tonnia eli m 3 /a. Kiviainesten ottomäärä on noin kiintokuutiometriä 15 hehtaarin alueelta, noin 300 m x 500 m. Tilojen pinta alat ovat noin 175 ja 27 ha, yhteensä noin 200 ha. Asfalttia valmistetaan enintään tonnia vuodessa, josta tonnia valmistetaan sulattamalla massaan 50 tai 25 % uusioasfalttia. Uusioasfalttia murskataan ja varastoidaan alueella enintään 5000 tonnia. Uusioasfaltin käsittelyä on alueella keskimäärin 4000 tonnia vuodessa ja enintään alle tonnia vuodessa. Asfaltin täytejauheena käytetään lentotuhkaa enintään 120 tonnia vuorokaudessa ja enintään 1000 tonnia vuodessa ja lisäksi prosessista palautuvaa kivipölyä. Asfalttiaseman suojausluokka on A. Kalliota louhitaan ja kiviaineksia murskataan ympärivuoden noin 6 kuukauden aikana vuosittain, ja louhinnan ja murskauksen toiminta ajan kerrotaan rajoittuvan 2 4 kuukauteen. Kiinteä asfalttiasema on toiminnassa välisenä aikana eli vuosittain 8,5 kuukauden ajanjaksolla. Asfalttiaseman teho on noin 150 tonnia asfalttia/h ja tuotanto päivässä on 1500 tonnia, ja keskimääräisen tuotannon mukaan ( t/1500 t/pv) tuotantopäiviä olisi laskennallisesti 20 ja korkeimman tuotannon mukaan vastaavasti 33 päivää vuodessa. Käytännössä kaikkina päivinä ei valmisteta samaa määrää massaa, joten työpäiviä voi olla enemmänkin. Laitos on toiminnassa pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo Murskauslaitos on B suojausluokkaa. Hankkeeseen sisältyy jätteenkäsittelyä yhteensä alle 6000 tonnia vuodessa (uusioasfaltti ja lentotuhka). Asfalttiaseman tuotantopäivien mukaan jätteidenkäsittelyä on enintään noin 180 tonnia vuorokaudessa. Laskennallisesti asfalttiaseman vuosittaisen toimintaajanjakson mukaan jätteenkäsittelyä olisi noin 33 tonnia vuorokaudessa. Porausta on noin 10 tuntia päivässä, josta 80 % tehollista työaikaa eli 8 tuntia. Rikotusta on 6 8 tuntia päivässä. Melua on siten tuntia päivässä. Räjäytyksiä on 2 3 kertaa Yliopistonkatu 38 PL 297, Tampere Puh Yliopistonkatu 38 PB 297, FI Tammerfors, Finland Tfn Laboratorio Kokkolankatu 4 PL 297, Tampere Puh Laboratoriet Kokkolankatu 4 PB 297, FI Tammerfors, Finland Tfn
2 2/7 viikossa. Asfaltin valmistuksessa melua aiheuttavat eniten kuivausrumpu, rummunimuri ja polttimet. Murskeen lastaus ja pudotus sekä peruutusäänet aiheuttavat melua. Porauksen ja asutuksen väliin hakemuksessa esitetään sijoitettavaksi pintamaavalleja. Louhos avautuu maastossa etelään. Ottoalueen reuna on lähimmillään 20 m Savontiestä, ja reuna muodostaa oton edetessä m korkean seinämän. Raskasta liikennettä (murske, asfaltti ja sen raaka aineet ml. uusioasfaltti) on keskimäärin 30 käyntiä vuorokaudessa klo 6 22 välisenä aikana eli 60 täysperävaunullista/säiliöautoa (bitumi, lentotuhka, polttoaine) autoa. Bitumikuljetuksia on lisäksi muinakin aikoina. Suunnitelma alueelle liikennöidään sorapäällysteistä Savontietä lännestä päin 9 km Marjamäentieltä tai idästä Savontietä, joka jatkuu Kangasalan suuntaan Kaarina Maununtyttärentienä (310). Teillä ei ole kevyen liikenteen väyliä. Laitos toimii polttoöljyllä. Murskauslaitoksen tarvitsemat polttoaineet varastoidaan kaksoisvaippasäiliöissä ja katetussa suoja altaassa, muut ympäristölle haitalliset aineet niille varatuissa säilytyspaikoissa ja ongelmajätteet sadevesiltä suojatuissa säilytysastioissa. Hakemuksessa ilmoitetun mukaan pölyämistä estettäisiin kastelulla ja tarvittava vesi otettaisiin maastosta tai tuodaan säiliöautolla. Kaikki vesi sitoutuisi materiaaleihin. Talousvesi tuodaan säiliössä ja sosiaalitilojen jätevedet kerätään umpisäiliöön poiskuljetettaviksi. Sade ja sulamisvedet suotautuisivat osin rikotetun pohjankautta alueen eteläpuolelle maastoon eikä toiminta siten aiheuttaisi hankkeesta vastaavan arvion mukaan virtaaman suurta lisäystä alapuolisissa ojissa, koska alue säilyy pinta alallisesti likimain alkuperäisenä, eikä kiintoainekuormitusta aiheutuisi suotautumisen vuoksi. Hakemuksen mukaan asfalttiasema kaksinkertaistaa typenoksidipäästöt, mutta laitosten aiheuttamaan hiukkasmäärään vaikutus olisi pieni. Uusioasfaltin murskaus aiheuttaa kuitenkin lisäksi hiukkaspäästöjä. Lentotuhka tuodaan säiliöautolla ja puhalletaan suoraan varastosiiloon, josta se johdetaan suljetulla järjestelmällä suoraan massan valmistukseen. Asfaltinvalmistus aiheuttaa lisäksi hiilivetypäästöjä. Liikenne aiheuttaa pölyämistä hankealueella ja Savontiellä. Toimintaa alueella ei ole aloitettu. Hankealue on metsätalousmaata ja pääosin kivikkoista puolukkatyypin kangasta ja louhikkoa. Ottoalueella on kaksi kallioaluetta ja niiden välissä on kosteikko. Lepokallion korkeimmat kohdat kohoavat tasolle +151,5 Savontien puoleisella kalliolla ja ottoalueen alimmat tasot olisivat tasolla Alueen järvet ovat tasolla noin m. Hakemuksen mukaan ottotoiminnan jälkeen alue verhoillaan vaiheittain alueelta saatavilla mailla kaltevuuteen 1:3 ja metsitetään mäntyvaltaiseksi metsäksi. Ympäristölupaa on haettu toistaiseksi ja maa aineslupaa 10 vuodeksi. Hankkeesta vastaavan selvitykset hankkeen ympäristövaikutuksista Ympäristölupa ja maa ainestenotto lupahakemuksissa esitetty selvitys hankkeen aiheuttamasta melutasoista ja hiukkaspäästöjen aiheuttamista pitoisuuksista perustuu Tielaitoksen Asfalttiasemien ja kivenmurskaamojen ympäristösuojelu julkaisuun vuodelta Julkaisussa tarkastellaan pölyn laskeutumisen suojaetäisyyttä, ja lisäksi hakemuksessa viitataan vastaavissa kohteissa tehtyihin mittauksiin, mainitsematta lähdetietoa tarkemmin. Hankkeesta vastaava ei ole esittänyt laskennallisiin malleihin perustuvia arviointeja. Hankkeesta vastaava on esittänyt hakemuksissa melun lieventämiseksi massojen sijoitteluja, joista kuitenkin määrätään sitovasti vasta kunkin lain mukaisesti. YVA lain mukaisessa päätöksessä ei ennakoida muiden lakien soveltamisalaan kuuluvia määräyksiä.
3 3/7 Metsätalousteknikko Sysmäläinen, Vaajakoski, lausunto Maastokäynnin mukaan suunnitelma alueella ei ole metsälain 10 erityisen tärkeitä elinympäristökohteita eikä havaintoja liito oravasta tai muita suojeltavia eläin tai kasvilajeja. Suunnitelma alue rajoittuu osittain ojitettuihin suoalueisiin. Asiankäsittely Vireilletulo Lempäälän kunta on kirjeellään siirtänyt hankkeen ympäristölupahakemuksesta annetun Kangasalan eteläisten kylien asukkaiden 178 allekirjoitusta sisältävän mielipiteen perustellun esityksen YVA menettelyn soveltamisesta ja kirjeellä hankkeen maaainesluvasta annetun Hämeen Heimoliitto ry:n mielipiteen perustellun esityksen YVAmenettelyn soveltamisesta käsiteltäväksi Pirkanmaan ympäristökeskukselle. Kangasalan Luonto ry on lisäksi toimittanut ympäristökeskukselle kirjeen YVAmenettelyn soveltamisesta maa aineshankkeeseen (murskaus ja asfalttiasema). Hankkeesta vastaavan kuuleminen Hanke sijaitsee geologisesti Pirkanmaan liuskevyöhykkeellä, jossa esiintyy yleisesti korkeita kallioperän arseenipitoisuuksia. Korkeat arseenipitoisuudet ovat luontainen alueellinen, geologinen erityispiirre Pirkanmaalla. Lemminkäinen Oyj on toimittanut ympäristökeskukselle GTK:n Etelä Suomen yksiköllä teetetyn tutkimusraportin Lepokallion alueen kivinäytteiden arseenipitoisuus, Tutkittujen kivinäytteiden arseenipitoisuudet eivät ylitä Etelä Pirkanmaan alueen luontaisesti korkeata taustapitoisuutta. Yhdessä näytteessä ylittyi kivilouheen tms. ympäristökelpoisuuden arvioinnissa käytettävä PIMAasetuksen kynnysarvo kromille ja vanadiinin alempi ohjearvo. Hankkeesta vastaavaa kuultiin muun muassa viranomaisten kannanotoista. Niihin ei esitetty kommentteja. Neuvottelut viranomaisten kanssa Pirkanmaan ympäristökeskuksessa pidettiin Lempäälän, Kangasalan, Tampereen ja Valkeakosken kuntien edustajien kesken neuvottelu hankkeesta. Maankäytön ja virkistyksen näkökulmasta todettiin muun muassa: Maakuntakaavassa osoitettu alue toimii eteläisen kaupunkiseudun ylikunnallisena ulkoilualueena ja on siten merkittävä kokonaisuus. Tampereen yleiskaavatöissä on kiinnitetty huomiota reittien jatkumiseen tähän suuntaan. Maakuntakaavassa, ja aikaisemmin seutukaavassa, varattu aluekokonaisuus Tampereen eteläosista Valkeakoskelle kytkeytyy Hervannan, Vuoreksen ja Kirskaanniemen alueisiin Birgitan polun ja Kaarinan polun kautta. Valkeakoskelta tuleva reitti on samoin tärkeä virkistykselle. Maakuntakaavassa osoitetun alueen merkitys kasvaisi, mikäli pääradan länsipuolelle sijaitseva maakuntakaavan MU 008 alueen käyttökelpoisuus virkistykseen supistuisi maakunnallisten suunnitelmien ja hankkeiden vuoksi. Alueelle olisikin tarpeen laatia ylikunnallinen yleiskaava. Virkistysalue ja ulkoilureitistö sijoittuvat erämaamaisen hiljaiselle alueelle. Virkistysalue on ympärivuotisessa vilkkaassa käytössä. Virkistysalue ei ole vain läpikulkureitillä vaan laavu ja Taivalpirtti soveltuvat alueella oleskeluun ja yöpymiseen. Hankkeen melu ja pöly vaikuttaisivat todennäköisesti heikentävästi seudullisen ulkoilureitin ja virkistysalueen käyttökelpoisuuteen maa ainesoton jatkuessa. Savontie soveltuu huonosti hankkeen kuljetuksiin. Ottoalue olisi myöhemmin maisemoitavissa. Kartan avulla tarkennettiin muun muassa Taivalpirtin sijainti Iso Riuttajärven rannalla, seurakunnan ja partiolaisten leirikeskusten sijainteja sekä tähtitornihanketta Tornimäellä.
4 4/7 Pirkanmaan liitto viittasi Lempäälän kunnalle antamaansa lausuntoon hankkeen maa aineslupahakemuksesta. "Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa olevilla hakemusalueeseen liittyvillä merkinnöillä ei ole erikseen kielletty maa ainestenottoa. Maakuntakaavan merkinnät kuitenkin osoittavat alueella olevan ulkoilun ohjaamistarpeen, joka tulee ottaa huomioon alueella tehtävissä yksityiskohtaisimmissa suunnitteluissa ja lupamenettelyissä. Alueen läheisyydessä sijaitseva, maakuntakaavassa retkeilyyn ja ulkoiluun osoitettu aluevaraus (VR 009) on perusteltua ottaa huomioon varaamalla riittävä suojaalue aiotun ottoalueen väliin. Hakija maa ainesottosuunnitelmaa tehdessä ei ole huomioinut maakuntakaavan merkintöjä, mikä ilmenee mm. hakemuksessa olevasta maininnasta, ettei alueella olisi kaavaa. Ottosuunnitelmaa tulee tarkentaa siten, että siitä selviää ulkoilun ja retkeilyn mahdollisuuksien säilyminen sekä mahdollisten haittojen minimointi niin työn aikana kuin varsinaisen ottotoiminnan jälkeenkin. Alueen tuntumassa on Pirkan Taival reitin ura, joka ei suoraan sijoitu suunnitellun maa ainesten oton alueeseen. Savontien kelpoisuus kuljetuksiin tulee selvittää. Edellä mainittuja tekijöitä tulee selvittää, jotta ottoluvan hyväksymisedellytykset voidaan arvioida. Pirkanmaan liitto ei ota kantaa ottoluvan mahdollisesta myöntämisestä aiheutuviin muihin ympäristöhaittoihin, joiden arviointi kuuluu kunnan myöntämien ottamisluvan ja ympäristöluvan lupaehtoihin." Hämeen tiepiiri on samoin viitannut samoin lausuntoonsa hankkeen maaainestenotto ja ympäristölupahakemuksista. " Nykytilanteessa liittymässä ei ole riittäviä näkemiä. Maastokäynnin perusteella riittävän liittymisnäkemän toteutuminen vaatisi puuston raivauksia ja mahdollisesti Savontien pystygeometrian muutoksia. Tulee vielä selvittää liittymän sijoittamista toiseen paikkaan. Varsinkin keväisin Savontien kantavuus voi muodostua rajoittavaksi tekijäksi. Tien hajoamisen estämiseksi ja elintärkeiden kuljetusten turvaamiseksi tiepiiri joutuu asettamaan mahdollisesti painorajoituksia kelirikkoaikaan. Lemminkäinen Infra Oy:n suunnittelemasta kiviaineksen ottoalueesta sekä asfalttiasemasta johtuva liikenne vaikuttaa laajalla alueella sekä Lempäälän että Kangasalan puolella. Lisääntyvä raskaan liikenteen määrä voi huonontaa liikenneturvallisuutta. Savontien länsipäässä on voimassa Marjamäen asemakaava, jonka mukaan Savontien liittymää maantiellä 130 siirretään pohjoisemmaksi. Liittymän siirtäminen parantaa liittymäalueen turvallisuutta ja sujuvuutta. Marjamäen alueen turvalliset kevyen liikenteen yhteydet tulee rakentaa uuden maankäytön toteutumisen myötä. Tiehallinnolla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa eikä suunnitella maankäytön kehittymisestä aiheutuvia liikenneverkon investointeja kuten maankäyttöä palvelevia liittymiä ja niiden aiheuttamia muutoksia maanteillä eikä kevyen liikenteen väyliä. Pirkanmaan maakuntamuseo viittasi lausuntoonsa maa ainesluvasta , jossa todetaan muun muassa: Hankealueelta ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä irtolöytöjä. Savontien linjaus 1700 luvulta on säilynyt lähes alkuperäisenä ja päällystämättömänä. Maa aineottolupa ei suunnitelman mukaan koske tiealuetta vaan alue on 20 m etäisyydellä. Tien maisemallinen ja historiallinen arvo tulee kuitenkin ottaa huomioon hankkeessa ja sen tiejärjestelyissä. Historiallisesti merkittävään tielinjaukseen ei tule tehdä tien luonnetta tai maisemallista arvoa vaarantavia toimenpiteitä. Savontien puoleinen raja pitäisi sovittaa maastoon, siten että hankkeen aiheuttama maiseman muutos ei näy teille. Muu asiankäsittely Ympäristökeskukselle on toimitettu Lempäälän Lepokallion hanketta vastustava kirje ja internet adressi, johon kerätty allekirjoitukseksi 237 nimeä, ja Tervajärvi yhdistys on toimittanut ympäristökeskukselle kopiot lupahakemusmuistutuksistaan.
5 Hankkeen todennäköiset ympäristövaikutukset 5/7 Hankkeen todennäköisesti merkittävien haitallisten ympäristövaikutusten tunnistamisessa on tarkasteltava erityisesti maankäyttöön ja ihmisiin kohdistuvaa melua ja hiukkasmaisia päästöjä sekä maiseman muutosta mukaan lukien maakuntakaavan virkistysalue sekä nykyiset ja ohjeelliset virkistysreitit sekä Savontie ja mahdollista pintaveden määrän ja/tai laadun muutosten ja hiukkasmaisten päästöjen sekä melun kohdistumista luontoarvoihin erityisesti Natura alueisiin. YMPÄRISTÖKESKUKSEN PÄÄTÖS Pirkanmaan ympäristökeskus päättää, että hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Perustelut Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA lain) 4 :n mukaan arviointimenettelyä sovelletaan asetuksella tarkemmin säädettäviin hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Lain 4 :n 2 ja 3 momenttien mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointia edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa lain mukaan vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Kiviainesotto tiloilta vastaa noin 60 % hankeluettelon 2b kohdan ottomäärästä. Ottoalueen laajuus vastaa 60 % 2b kohdan mukaisesta laajuudesta. Hankkeeseen kuuluu lisäksi asfalttiasema ja siihen liittyvää hankeluettelon 11b kohdassa tarkoitettua jätteenkäsittelyä. Laskennallisesti jätteenkäsittelyä olisi asfalttiaseman vuotuisen toiminta ajan mukaan kuitenkin noin 33 tonnia vuorokaudessa. Kalliokiviainesotolla ja murskauksella on yhteisvaikutuksia asfalttiaseman ja siihen sisältyvän jätteenkäsittelyn kanssa. Hankealue sijaitsee maakuntakaavan maa ja metsätalousvaltaisella alueella Hervanta Taivalpirtti Valkeakoski (MU006), jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta. Maakuntakaavan yhtenäinen aluekokonaisuus ulottuu Tampereelta Kangasalan ja Lempäälän rajan kahtapuolen Valkeakoskelle. MU006 alueen keskellä sijaitsee maakuntakaavan rajattu virkistysalue Salmuksen ja Iso Riutan järvet (VR009). Hanke sijaitsee virkistysalueen vieressä Savontien toisella puollella. Salmuksen Natura alue sijaitsee lähimmillään noin 600 metriä hankealueesta, osin Salmuksen ja Iso Riutan järvien virkistysalueella. Virkistysarvot ja luonnonarvot muodostavat yhdessä merkittävän aluekokonaisuuden yhdyskuntarakenteessa. Hankkeen aiheuttamat melun keskiäänitasot ulottuvat merkittävästi noin 123 hehtaarin laajuisen Salmuksen ja Iso Riutan järvien virkistysalueelle ja seudullisiin ulkoilureitteihin, ja häiritsevät hetkelliset korkeat melutasot ovat todennäköisesti kuultavissa koko virkistysalueella. Lisäksi hankkeen hiukkaspäästöjä leviää todennäköisesti virkistysalueelle ja ulkoilureiteille. Ottoalue todennäköisesti heikentää ulkoilureitiltä ja virkistysalueelta sekä Savontieltä avautuvia näkymiä.
6 6/7 Hanke aiheuttaa todennäköisesti merkittävää haittaa maakuntakaavan osoittamalle MU006 alueen, Salmuksen ja Iso Riutan järvien virkistysalueen, ja sen osana myös Salmuksen Natura alueen, muodostamalle kokonaisuudelle. Salmuksen ja Iso Riutan järvien virkistysalueella yhdistyvät Lempäälästä, Tampereelta ja Kangasalta sekä Valkeakoskelta tulevat seudulliset ulkoilureitit, Birgitan polku, Kaarinan polku ja Pirkan Taival. Birgitan polku kulkee alueen poikki, ja reitin varrelle Vähä Riuttajärvelle on laavu ja Iso Riuttajärvellä Tampereen taivaltajien Taivalpirtti. Alue on ympärivuotisessa vilkkaassa käytössä. Savontien varressa on virkistysalueen käyttäjille varattu paikoitusalue. Seudullinen ulkoilureittiyhteys kulkee Birgitan polkuna hankealueen vieritse. Hanke aiheuttaa todennäköisesti laajaan väestöön kohdistuvaa merkittävää haittaa. Virkistys ja ulkoilukäytössä olevat alueet ovat nykyisin erämaamaisen hiljaisia. Hiljaisella alueella hankkeen aiheuttama melu koetaan todennäköisesti virkistystä heikentävänä, myös alueen loma asutuksen alueilla vielä etäälläkin hankealueesta. Hankkeeseen liittyvät raskaan liikenteen kuljetukset asukkaat ja loma asukkaat kokevat liikenneturvallisuutta vähentävänä. Hankealueen kalliokiviaineksen arseenipitoisuus vastaa Etelä Pirkanmaan luontaisesti korkeita pitoisuuksia ja ottoalueen kalliossa tai maaperässä ei esiinny erittäin korkeita arseenipitoisuuksia. Hankkeesta aiheutuu todennäköisesti ottaen huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne laadultaan tai laajuudeltaan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ovat rinnastettavissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa asetuksessa mainittujen hankkeiden merkittäviin haitallisiin ympäristövaikutuksiin. Hankkeesta vastaavan on oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994, 67/1999, 458/2006) 4, 6,19 Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6, 7 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Osastopäällikkö Leena Strandén Ylitarkastaja Leena Ivalo
7 PÄÄTÖS saantitodistusta vastaan hankkeesta vastaavalle 7/7 TIEDOTTAMINEN Päätöksestä kuulutetaan (14 pv) Lempäälän, Kangasalan, Tampereen ja Valkeakosken virallisilla ilmoitustauluilla ja päätös on nähtävillä Lempäälän kunta, Tampereentie 6 Kangasalan kunta, Kunnantie 1, Tampereen kaupunki, Frenkellinaukio 2 B ja Valkeakosken kaupunki, Sääksmäentie 2.Päätös on sähköisesti nähtävillä ympäristökeskuksen kotisivulla, Internetosoitteessa TIEDOKSI Lempäälän kunta Kangasalan kunta Tampereen kaupunki Valkeakosken kaupunki Pirkanmaan maakuntamuseo Pirkanmaan liitto Hämeen tiepiiri Kangasalan Luonto ry Hämeen Heimoliitto ry Kangasalan kylien asukkaat/ 1. allekirjoittaja Tervajärvi yhdistys Suomen ympäristökeskus Ympäristöministeriö Pirkanmaan ympäristökeskus, ympäristölupa, luonnonsuojelu, vesienhoito ja ympäristösuojeluosastot LIITE Valitusosoitus LISÄTIETOJA Ylitarkastaja Leena Ivalo, p tai
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA
Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN
Päätös PIRELY/8/07.04/2012 Pirkanmaa 18.6.2012 Julkinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PL 2000, 33521 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN Pirkanmaan
Hanketta koskevat luvat
Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN
11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT
PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO
PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN
21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää
Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517
3-Kulman puuterminaali vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa
3-Kulman puuterminaali 20.6.2018 vaikutusten arviointi ja terminaalin jatkosuunnittelun ohjeistus kaavaehdotuksessa Maakuntakaavaa varten tehdyn selvityksen mukaan: Tampereen kaupunkiseudun lämpölaitokset
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA
Päätös PIRELY/6/07.04/2011 Pirkanmaa 12.6.2012 Julkinen Maanrakennus Sulin Oy Keskuojankatu 28 33900 TAMPERE PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Hankkeesta vastaavan muuttaman
Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.
PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi
Lemminkainen MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Tilalle Juho Kula 636-416-5-65 10.3.2014 Poytyan kunnan Kumilan kylassa 1 (7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA Kumilan kyla Tila Juho Kula 5:65
ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.
KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna
2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA
Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä
37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE 54/8.86/2013 VALVJAOS 37 Ympäristönsuojelusihteeri 13.6.2013 ASIA Päätös maa-aineslain
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen
Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta
PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS
Päätös Dnro UUDELY/12/07.04/2012 19.3.2013 Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki Saantitodistuksella Saantitodistuksella PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL
Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.
FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja
57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen
Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA Tiituspohja Ympäristöselvitykset KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu, 000 Jyväskylä www.keskisuomi.fi Liikennevarausten ympäristöselvitykset..006 TIITUSPOHJA Sisältö PERUSTEET Selvitystyön
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys
Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Luonto, retkeily ja virkistys Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika
Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011
Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston
Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO
SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti
Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin
Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.
Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5
Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.5.2002 Kokouspvm 16.5.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n
Tilastokatsaus YVA-menettelyihin
Sofia Lakka Jorma Jantunen 23.1.217 Tilastokatsaus YVA-menettelyihin 1994-216 Laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994. YVA-lain mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä
Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi
Kuva: Jyrki Vesa Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi RAKENNUKSET JA RAKENTEET, TIET, KADUT, RADAT, LENTOKENTÄT, SATAMAT, VAPAA-AJAN ALUEET, KRIISIAIKOJEN RAKENTAMINEN, RAKENNUSKANNAN KORJAUS JA KUNNOSSAPITO
Hankkeen kuvaus Eläinmäärän muutos ja eläinsuojan maksimikapasiteetti: Lietelannan varastointitilan muuttaminen:
KESELY/7/07.04/2012 Keski-Suomi 11.6.2012 Tiina ja Petri Vammelvirta Ridantie 55 41580 Sauvamäki Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Lausuntopyyntö YVA -menettelystä Länsi- ja
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.
PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan
lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto
INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu
VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Meluntorjuntaa
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 7.1.2005. No YS 22
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 7.1.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0197Y0014 111 No YS 22 ASIA Päätös toimintaa koskevien lupapäätösten rauettamisesta. LUVAN HALTIJA Altia Oyj Rajamäen tehtaat Valta akseli
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA
Kiviaineshuolto kaavoituksessa
Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen
KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA
KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista
Tekninen lautakunta 24 29.08.2013 Ympäristöluvan myöntäminen Louhinta Kääntä Oy:lle Teknltk 24 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista Hakija
Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä
Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus
Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy
Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy Helpottaa tekovaiheessa, kun asiat ovat tuoreena muistissa, mutta Ulkopuolisten lausunnot ja mielipiteet sekavia, koska eivät oikein tiedä kumpaan haluavat antaa palautetta
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä
Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.
PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän
20 Jalkapallokentän kokoinen kivilouhos Joutsaan Suonteen rannalle
20 Jalkapallokentän kokoinen kivilouhos Joutsaan Suonteen rannalle 17.6 on esille laitettu kuulutus jonka aihe on: Ympäristönsuojelu- ja maa-aineslain mukaiset ympäristö- ja maa-aineslupahakemukset, jotka
Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet
Valmisteluvaihe Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Yleisötilaisuus, Kokemäki, 14.2.2017 Laajat aurinkoenergian tuotantoalueet Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Pöyry Finland Oy Esiselvitys aurinkoenergian
Östersundomin maa-aines-yva
Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Östersundom Ympäristösi parhaat tekijät 2 Illan ohjelma 18.00 Aloitussanat Mikko Suominen, HKR 18.10 YVA-menettelyn
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8
Pieksämäen kaupunki Rakennusvalvonta/ Juhani Ronkainen juhani.ronkainen@pieksamaki.fi 5/2016 Viite: pyyntö 2.2.2016 17/10.03.00.00/2016 maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti
Viite Tampereen kaupungin lausuntopyyntö 9.2.2007 ympäristölupahakemuksesta Dnro YVI:5469/643/2002
Päiväys Datum Dnro Dnr 25.10.2007 PIR 2007 R 7 531 Lemminkäinen Oyj Esterinportti 2 00240 HELSINKI Viite Tampereen kaupungin lausuntopyyntö 9.2.2007 ympäristölupahakemuksesta Dnro YVI:5469/643/2002 Asia
Helsinki Dnro UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta
PÄÄTÖS Helsinki Dnro 24.11.2008 UUS 2007 R 14 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Lemminkäinen Infra Oy PL 23 00241 Helsinki
13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi
Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven
Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014
Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien
Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen 21.9.2015
Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen Pornaisten kunta, kiinteistöt 611-405-1-37, 611-405-1-34, 611-405-1-39, 611-405-1-40 ja 611-405-1-43 Toiminta Hakija Kallion louhita, louheen murskaus sekä maiden
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA LEMPÄÄLÄN KARHUMÄEN KIVIAINESOTTO- JA MURSKAUS -HANKKEESEEN
PÄÄTÖS PIRELY/10/07.04/2013 Etelä-Savo 10.1.2014 Juha Kallonen Tervajärventie 37 as 2 37501 LEMPÄÄLÄ PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA LEMPÄÄLÄN KARHUMÄEN KIVIAINESOTTO- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
Hankkeesta vastaa NCC Roads. Yhteyshenkilönä on toiminut Riku Rousku Viita- Yhtiöt Oy:stä.
LAUSUNTO YVA-OHJELMASTA, OHKOLAN KIVIAINESTEN OTTOALUE, MÄNTSÄLÄ Ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA) annetun lain (468/94, muutos 267/99) ja YVA-asetuksen (268/99) 6 :n hankeluettelon kohdan 2 b mukaan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 15.2.2007
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/7 1 b 7 LAUSUNTO PORVARINLAHDEN ETELÄRANNAN LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESITYKSESTÄ SEKÄ HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMASTA Kslk 2007-56, Ylk 2 9.1.2007 Karttaruudut L6,
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598
PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n
TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019
PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan
Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma