HANKINTATOIMINNAN PERIAATTEISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKINTATOIMINNAN PERIAATTEISTA"

Transkriptio

1 (0) M:\ HANKINTATOIMI\HANKINNAT\Hankintalain periaatteista ja prosesseista 204 _Va.doc HANKINTATOIMINNAN PERIAATTEISTA Hankintajohtaja Kari Paunonen, kevät 204 Hankintalaki on puitelaki, jossa on säädetty yleiset hankintaperiaatteet kuten kilpailun hyödyntäminen, tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu ja pyrkimys kilpailun aikaansaamiseen. Avoimuuden periaate edellyttää, että julkisista hankinnoista tiedotetaan riittävän laajasti, tasapuolisuuden. Syrjimättömyyden periaate tarkoittaa puolestaan sitä, että hankintapäätös perustuu ennalta asetettuihin objektiivisiin valinta- ja arviointikriteereihin, joita sovelletaan samalla tavoin kaikkiin tarjoajiin, ketään suosimatta tai syrjimättä. Syrjimättömyyttä ja tarjoajien yhdenvertaisuutta on oikeuskäytännössä arvioitu ja kuvattu mm. seuraavin tavoin: - osallistuminen hankinnan kohteena olevan palvelun tutkimiseen, kokeiluun, selvittelyyn ja kehittelyyn, jos siitä saatu kokemus asettaa henkilön muita parempaan asemaan hankinnan valmisteluvaiheessa saatujen tietojen ansiosta voi vääristää kilpailua. - eturistiriita voi syntyä myös siitä, että tarjouksentekijä on voinut vaikuttaa hankinnan ehtoihin itselleen edulliseen suuntaan. - tarjoajan osallistuminen tarjouspyynnön liitteenä olleiden asiakirjojen laatimiseen oli omiaan vaarantamaan avoimuuden sekä tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteiden toteutumisen puheena olevassa hankinnassa - Oikeuskäytännössä on otettu se kanta, ettei hankkeen aiempaan vaiheeseen esim. suunnittelijana osallistunutta saa etukäteen sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle, vaan kilpailuneutraliteetti tulee ensisijaisesti pyrkiä turvaamaan sillä, että kaikille tarjouskilpailuun osallistuville jaetaan sama tieto, kuin hankinnan valmisteluun ja suunnitteluun osallistuneelle taholle. - hankintamenettelyn on annettava myös ulospäin uskottava vaikutelma siitä, että kaikilla tarjoajilla on ollut hankintayksikön toiminnan osalta samat mahdollisuudet menestyä

2 2 (0) tarjouskilpailussa. Tähän nähden markkinaoikeus on katsonut, että hankinnan sekä tarjouspyynnön ja lisäselvityspyynnön valmisteluun osallistuneiden henkilöiden taloudelliset sidonnaisuudet ovat tässä asiassa hankintamenettelyn vaiheet huomioon ottaen olleet omiaan vaarantamaan avoimuuden periaatteen toteutumisen ja tarjoajien syrjimättömän kohtelun, eikä hankintayksikön menettely siten ole tältä osin ollut hankintasäännösten mukaista - EU:n uudessa (204) hankintadirektiivin artiklassa 4 Ehdokkaiden tai tarjoajien osallistuminen hankinnan valmisteluun otetaan yhdenvertaisuuteen kantaa seuraavasti: Jos ehdokas tai tarjoaja taikka ehdokkaaseen tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut neuvoja hankintaviranomaiselle, joko 40 artiklan puitteissa tai muutoin, taikka muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun, hankintaviranomaisen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei kyseisen ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen vääristä kilpailua. Toimenpiteitä ovat muun muassa sellaisten tietojen toimittaminen muille ehdokkaille ja tarjoajille, jotka on saatu tai annettu ehdokkaan tai tarjoajan osallistuessa hankintamenettelyn valmisteluun tai jotka ovat tulosta tällaisesta osallistumisesta, sekä riittävien määräaikojen vahvistaminen tarjousten vastaanottamiselle. Asianomaisen ehdokkaan tai tarjoajan saa sulkea pois hankintamenettelystä vain, jos ei ole olemassa muita keinoja varmistaa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamista. Ennen poissulkemista ehdokkaille tai tarjoajille on annettava tilaisuus osoittaa, ettei niiden osallistuminen hankintamenettelyn valmisteluun johda kilpailun vääristymiseen. Toteutetut toimenpiteet on dokumentoitava 84 artiklassa säädetyn erillisen selvityksen muodossa. NEUVOTTELUMENETTELY (Hankintalain 5, 25, 26, 36 ja 38 :t) Hankintalain mukaan neuvottelumenettelyllä tarkoitetaan hankintamenettelyä, jossa hankintayksikkö julkaisee hankinnasta hankintailmoituksen ja johon halukkaat toimittajat voivat pyytää saada osallistua; hankintayksikkö neuvottelee hankintasopimuksen ehdoista valitsemiensa toimittajien kanssa. Neuvottelumenettelyä käytetään yleensä monimutkaisissa ja laajoissa hankinnoissa kun sen luonne ei poikkeuksellisesti mahdollista etukäteistä kokonaishinnoittelua tai johon liittyvät riskit eivät poikkeuksellisesti mahdollista etukäteistä kokonaishinnoittelua ja palveluhankinnassa, jossa hankinnan luonteen vuoksi tarjouspyyntöä tai tehtävänmäärittelyä ei voida laatia niin tarkasti, että paras tarjous voitaisiin valita avointa tai rajoitettua menettelyä käyttäen;

3 3 (0) Neuvottelumenettelystä julkaistaan ilmoitus, jonka perusteella potentiaaliset tarjoajat voivat jättää osallistumishakemuksen. Tarjoajaa voidaan kutsua ehdokkaaksi siihen saakka kun hän on jättänyt tarjouksen. Ilmoituksessa kuvataan neuvottelumenettelyn kulku ja hankinnan kohde ja mikäli mahdollista myös alustava tarjouspyyntö. Osallistumishakemuksen jättämiselle on jätettävä aikaa sähköisessä menettelyssä 30 päivää. Ehdokkaita on valittava vähintään kolme. Neuvottelumenettelyn kulusta on säädetty melko yleisellä tasolla. Hankintayksikkö neuvottelee ehdokkaiden kanssa lopullisten tarjousten mukauttamiseksi hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä esitettyihin vaatimuksiin. Jämsän hankinnassa Jämsän terveyspalvelujen kilpailuttaminen ja kumppanuus vuonna käytettiin vaiheittaista neuvottelumenettelyä seuraavasti: ESIMERKKI VUONNA 200 OSAULKOISTUSPROSESSISTA PPP -HANKINTAPROSESSIN KULKU Hankintajohtaja Kari Paunonen - Sairaalaselvitys vv Jokilaakson sairaalan tulevaisuuden vaihtoehdot, HAUS/ konsultointiraportti 2006/ Markku Sauri ja Leena Silvennoinen PPP-malli tai SHP-fuusio - Maisema I hanke v Neuvottelut K-S Shp:n kanssa v PPP-malli Konseptikilpailutus syksy Maisema II hanke vv Kvalt : Talousarvio 2009: Eräiden terveydenhuoltopalvelujen ulkoistaminen Jämsän kaupunki ja Keski-Suomen shp järjestävät yhteisen hankintaprosessin Maisema I ja Maisema II hankkeet terveydenhuollon yhtiön perustaminen ja eräiden terveyspalvelujen ulkoistaminen Ulkoistustyöryhmä; Jorma Kilpeläinen, Arto Vesala, Kari Paunonen, K-S shp:n edustaja ja henkilöstön edustaja - avustusanomus Tekesille joulukuussa 2008 / uusi innovatiivinen kilpailutushanke

4 4 (0) - Khall : Projektisuunnitelma kaupunginvaltuuston päättämän ulkoistuksen kilpailuttamiseksi: Oman leikkaustoiminnan säilyttäminen laajentaminen Akuutin (sisätautien) vuodeosastotoiminnan moniammatillisuus ja tehokkuus Polikliinisen erikoissairaanhoidon monipuolistaminen PTH:n ja ESH:n raja-aitojen madaltaminen Monipuolisten tukitoimintojen ylläpitäminen Monipuolisten päivystyspalvelujen ylläpitäminen Työvoiman saannin turvaaminen - Sotil : Juridisen konsulttituen kilpailutus - Seminaari Kuinka ostetaan terveysvaikutusta Tietopyyntö Hilmassa : Erikoissairaanhoidon palvelujen (ent. aluesairaala) ja eräiden perusterveydenhuollon palvelujen kilpailuttamisessa huomioitavista seikoista : Tietojenvaihtotilaisuus tietopyyntöön reagoineille Suomen Terveystalo Oy & Mediverklko Oy Coronaria Hoitoketju Oy Jokilaakson Terveys Oy MedOne Oy - Hankintailmoitus / Osallistumishakemukset neuvottelumenettelyyn Hilmassa / Jämsän terveyspalvelujen kilpailuttaminen ja kumppanuus, tarjousten jättöaika Khall Neuvottelumenettelyyn kutsuttavien valinta - Tietojen vaihtotilaisuus kolmen neuvottelumenettelyyn hyväksytyn tarjoajan kanssa: Jokilaakson Terveys Oy, Attendo MedOne Oy ja Mediverkko Oy & Suomen Terveystalo Oy Alustava tarjouspyyntö lähetettiin valitulle kolmelle ehdokkaalle : Toinen tietojen vaihtotilaisuus, jokaiselle ehdokkaalle erikseen

5 5 (0) - 3., 5. ja : Ensimmäiset viralliset neuvottelut jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen Toiset viralliset neuvottelut jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen toimitettiin lopullinen tarjouspyyntö neuvottelumenettelyyn valituille ehdokkaille. Määräaika tarjousten jättämiselle oli Khall : Hankintapäätös - Sopimus allekirjoitettiin Jämsän kaupungin tilaama palvelutuotanto alkoi JÄMSÄN ULKOISTUSVAIHTOEHTOJEN KILPAILUTUSPROSESSIT, KEVÄT 204 Hankintajohtaja Kari Paunonen Vaihtoehto : Koko sosiaali- ja terveystoimen ulkoistamisprosessi 3 kk + x saakka voimassa olevan sopimuksen purkamissopimus Jokilaakson Terveys Oy:n kanssa. (Sopimus terveyspalvelujen tuotannosta, kohta Sopimuksen purkaminen) Kaupunginvaltuuston suunnitelma ja päätös soten ulkoistamisesta; rajaukset esim. viranomaistoimintojen osalta Kaupunginhallitus nimeää hankinnan valmisteluryhmän Hankintaprosessin tarkempi suunnittelu ja hankintaasiakirjojen valmistelu huomioon ottaen hankintalain määrittelemät julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet Varattava riittävä neuvotteluaika! 3 kuukautta?! Yleissuunnitelman laatiminen kk. Valtuuston käsittely ja päätöksen lainvoimaisuus? 2 vkoa 4 kk Tietopyyntö Hilmassa 30 päivää

6 6 (0) Tietojenvaihtotilaisuus tietopyyntöön reagoineille tekninen vuoropuhelu potentiaalisten tarjoajien kanssa parhaan toimintamallin ja hankinnan rajausten määrittelemiseksi Hankinta-asiakirjaluonnosten täydentäminen ja viimeistely em. keskustelujen pohjalta 5 pv Hankintailmoitus Hilmassa ehdokkaiden hakemiseksi neuvottelumenettelyyn Valmisteluryhmä tarkistaa ilmoittautuneiden kelpoisuus ja muotovaatimukset Kaupunginhallitus valitsee vähintään kolme ehdokasta neuvottelumenettelyyn Jos hankintailmoitus liitteineen sähköisenä, osallistumishakemusten jättämiseen varattava 30 pv pv 7 pv 0,75 Valmisteluryhmä valmistelee ja lähettää valituille ehdokkaille alustavan tarjouspyynnön Valmisteluryhmä pitää 2. tietojenvaihtotilaisuuden jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen 3 vkoa 3 + pv 0,5 Valmisteluryhmä valmistautuu ehdokkaiden kanssa käytäviin virallisiin neuvotteluihin. Valmisteluryhmä käy ensimmäisen virallisen neuvottelun jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen Valmisteluryhmä laatii lopulliset tarjouspyyntöasiakirjat ml. sopimusluonnos Kaupunginhallitus hyväksyy lopulliset tarjouspyyntöasiakirjat Hankintailmoitus / tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa Tarjousten vastaanotto ja avaus Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi 2 vkoa + + pv Kohtuullinen tarjousaika hankinnan laajuus huomioiden vähintään 4 vkoa Tarjousten vertailu Hankintapäätös

7 7 (0) Valitusaika MAO:een 30 pv. Hankintasopimuksen allekirjoittaminen Valmistautuminen palvelutuotannon aloittamiseen Hankintaprosessiin kuluu em. prosessilla vähintään 5 kk eli vuosi ja 3 kk. Kuinka paljon nykyinen henkilökunta voi satsata työaikaansa tähän hankkeeseen? Vaihtoehto 2: Nykyisen JLT -sopimuksen laajuisen ulkoistuksen jatkaminen kk + x 2 Suunnitelma ja kaupunginvaltuuston ja päätös jatkokilpailutuksesta Kaupunginhallitus nimeää hankinnan valmisteluryhmän Hankintaprosessin tarkempi suunnittelu ja hankintaasiakirjojen valmistelu huomioon ottaen hankintalain määrittelemät julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet Nykyisen sopimuksen toimivuuden arviointi ja tarpeellisten parannusten valmistelu Yleissuunnitelman laatiminen ja päätösprosessi kk. vko 2 kk Tietopyyntö Hilmassa Tietojenvaihtotilaisuus tietopyyntöön reagoineille tekninen vuoropuhelu potentiaalisten tarjoajien kanssa parhaan toiminta- ja sopimusmallin kehittämiseksi 30 päivää pv Hankinta-asiakirjaluonnosten täydentäminen ja viimeistely em. keskustelujen pohjalta 5 pv Hankintailmoitus Hilmassa ehdokkaiden hakemiseksi neuvottelumenettelyyn Valmisteluryhmä tarkistaa ilmoittautuneiden Jos hankintailmoitus liitteineen sähköisenä, osallistumishakemusten jättämiseen varattava 30 pv

8 8 (0) kelpoisuuden ja muotovaatimukset Kaupunginhallitus valitsee vähintään kolme ehdokasta neuvottelumenettelyyn 0,75 Valmisteluryhmä valmistelee ja lähettää valituille ehdokkaille alustavan tarjouspyynnön Valmisteluryhmä pitää 2. tietojenvaihtotilaisuuden jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen pv 7 pv 3 vkoa 3 + pv Valmisteluryhmä valmistautuu ehdokkaiden kanssa käytäviin virallisiin neuvotteluihin. Valmisteluryhmä käy ensimmäisen virallisen neuvottelun jokaisen ehdokkaan kanssa erikseen Valmisteluryhmä laatii lopulliset tarjouspyyntöasiakirjat ml. sopimusluonnos Kaupunginhallitus hyväksyy lopulliset tarjouspyyntöasiakirjat Hankintailmoitus / tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa Tarjousten vastaanotto ja avaus Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi vkoa + + pv Kohtuullinen tarjousaika hankinnan laajuus huomioiden vähintään 4 vkoa Tarjousten vertailu Hankintapäätös Hankintasopimuksen allekirjoittaminen Valitusaika MAO:een 30 pv 4 Palvelutuotannon aloittamisen valmistelu Hankintaprosessiin kuluu em. prosessilla ottaen huomioon mahdolliselle muulle kilpailutuksen voittavalle varattu 4 kk:n valmistautumisaika vähintään 3 kk eli vuosi ja kk. Kuinka paljon nykyinen henkilökunta voi satsata työaikaansa tähän hankkeeseen?

9 9 (0) SOPIMUS TERVEYSPALVELUJEN TUOTANNOSTA Jokilaakson Terveys Oy ja Jämsän kaupunki Otteita sopimuksesta: Optiovuodet on otettu käyttöön! Kohta Sopimuksen purkaminen Mikäli Sopijapuoli olennaisesti rikkoo sopimusvelvoitteitaan, on toisella sopijapuolella oikeus purkaa sopimus päättymään välittömästi. Mikäli sopimusrikkomus on korjattavissa, sopijapuoli voi purkaa sopimuksen vain, mikäli sopimusrikkomukseen syyllistynyt sopijapuoli ei ole korjannut sopimusrikkomustaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun sopijapuoli on kirjallisesti huomauttanut rikkomuksesta. Olennaiseksi sopimusrikkomukseksi katsotaan toistuvat yli hoitotakuurajojen menevät viiveet toimenpiteeseen pääsyssä, tai terveyskeskusvastaanotolle pääsyssä on toistuvia, yli hoitotakuurajojen meneviä viiveitä. Sopijapuolella on oikeus saada korvaus välittömistä ja välillisistä vahingoistaan täysimääräisesti. Kohta Sopijapuolten velvollisuudet purkamistilanteessa Sopimuksen purkamisesta huolimatta Sopijapuolilla on velvollisuus huolehtia sopimuksen mukaisista tehtävistä sopimuksen mukaista korvausta vastaan kunnes Tilaaja ilmoittaa, että se kykenee huolehtimaan sopimuksen kohteena olevien palvelujen tuottamisesta muutoinkin. Tuottajan tässä tarkoitettu velvollisuus jatkuu enintään 2 kuukautta purkamisilmoituksen vastaanottamisesta. Sopijapuolet neuvottelevat palvelujen tuotannon turvaamisesta ja asianmukaisesta palvelutuotannosta irtisanomiskauden aikana rakentavassa hengessä velvollisuutenaan varmistaa, että järjestämisvastuun piiriin kuuluvat tehtävät tulevat asianmukaisesti hoidetuksi. Kohta Sopimuksen irtisanominen muuttuneiden olosuhteiden johdosta Tilaajalla on oikeus irtisanoa sopimus välittömin vaikutuksin, mikäli Tuottajan olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos, ja Tilaaja osoittaa, ettei olisi tehnyt sopimusta Tuottajan kanssa, mikäli kyseinen olosuhteiden muutos olisi ollut Tilaajan tiedossa sopimuksentekohetkellä. Tällöin Tuottajalla on oikeus saada täysimääräinen

10 0 (0) maksu Sopimuksen päättymishetkeen mennessä suoritetuista palveluista, mutta ei oikeutta muuhun korvaukseen irtisanomisen johdosta. Jos nyt kilpailutetaan koko Sote, on sovittava etukäteen miten JLT -sopimuksen kanssa tehdään, - JLt sopimuksen on purkauduttava kun uusi koko sotea koskeva sopimus astuu voimaan myös siinä tapauksessa, että joku muu kuin Pihlajalinna voittaa kilpailutuksen

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 HAUS kehittämiskeskus Oy Varatuomari Liisa Lehtomäki Luennon tavoitteet Käydä lyhyesti läpi kilpailullisen neuvottelumenettelyn kulku hankintalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnan taloudentasapainottamiseen liittyen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 17.8.2015 62

Lisätiedot

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA 26.1.2015 Kärsämäen kunta Keskuskatu 14 86710 KÄRSÄMÄKI S-posti: karsamaen.kunta@karsamaki.fi Attendo ryhmittymä (Attendo Oy & Attendo Terveyspalvelu Oy) Ilmoitettu virallinen sähköposti: satu.karvonen@attendo.fi

Lisätiedot

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ Uuden hankintadirektiivin vaatimukset Vantaa 16.1.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Suomen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2

Virallinen nimi: Kansallinen yritys- ja yhteisötunnus: 2 Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu Hankintailmoitus Direktiivi 2014/24/EU I kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi ja osoitteet 1

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Rajoitettu menettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Rajoitettu menettely 1/6 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:203186-2010:text:fi:html FI-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2010/S 132-203186 HANKINTAILMOITUS

Lisätiedot

Innovatiivinen hankintaprosessi

Innovatiivinen hankintaprosessi Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio

Lisätiedot

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Alustat ja Apit tilaajaryhmä 29.8. Eriika Autio & Pekka Alahuhta 29.8.2018 1 Sisältö Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa

Lisätiedot

Hankintailmoitus: Itä-Suomen yliopisto : Laboratoriotarvikkeiden kilpailutus

Hankintailmoitus: Itä-Suomen yliopisto : Laboratoriotarvikkeiden kilpailutus Page 1 of 5 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Selaa arkistoa Täytä ilmoitus Hankintailmoitus: Itä-Suomen yliopisto : Laboratoriotarvikkeiden kilpailutus Tarjoukset 23.5.2016 klo 13.00 mennessä

Lisätiedot

OuluBot Innovaatiokumppanuus

OuluBot Innovaatiokumppanuus OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan

Lisätiedot

Kardiologisten palveluiden hankinta

Kardiologisten palveluiden hankinta 55969 24.03.2016 1/12 55969 Kardiologisten palveluiden hankinta Yhteystiedot: Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : : Hankintaviranomaisen luonne: Julkisoikeudellinen laitos: : Terveydenhuolto Muu:

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan Vantaa 6.3.2015 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen

Lisätiedot

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:413695-2014:text:fi:html Suomi-Helsinki: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2014/S 235-413695 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus

Haminan kaupungin hankintaperiaatteet. Kaupunginhallitus Haminan kaupungin hankintaperiaatteet Kaupunginhallitus 15.12.2017 Hankintojen toimintaperiaatteet Haminan kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: 1) Ennakoiva toiminta

Lisätiedot

Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017.

Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017. Isotooppitutkimuksiin ja hoitoihin tarvittavat valmisteet ajalle 1.3.2014 28.2.2016 ja optio ajalle 1.3.2016 28.2.2017. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/41211258.aspx Ulkoinen hankinta

Lisätiedot

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012 Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Infrarakennuttamisen haasteita Infraomaisuuden arvon

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa:

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa: Hankintailmoitus / liite 1.1 1(8) EHDOKKAAN TIEDOT: Ehdokkaan nimi: Ehdokkaan osoite: Y-tunnus: Allekirjoitus ja nimenselvennys: Allekirjoittajalla on laillinen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja: Kyllä

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:375174-2011:text:fi:html FI-Helsinki: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut 2011/S 231-375174 Hankintailmoitus erityisalat

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallitus 16.6.2003 280 Paavo Leskinen Puheenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen Pöytäkirjanpitäjä Unto Matilainen Mauno Tuoriniemi 2 HANKINTAOHJEET

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat

Suomi-Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1 / 5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:232468-2016:text:fi:html -Mäntsälä: Rakennustöiden johto 2016/S 130-232468 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2014/24/EU

Lisätiedot

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:65056-2015:text:fi:html Suomi-Kouvola: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2015/S 038-065056 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen

10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen 10 Urakoitsijan ja urakkamuodon VAlinta 10.1 Urakkatarjouksen pyytäminen Urakkatarjouspyynnön valmistelee projektinjohtaja suunnittelijoiden teknisten asiakirjojen pohjalta. Tarjouspyyntö määrittelee muun

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Yleisradio Oy, henkilöstöravintola, Vaasan toimintakeskus.

Yleisradio Oy, henkilöstöravintola, Vaasan toimintakeskus. Yleisradio Oy, henkilöstöravintola, Vaasan toimintakeskus. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/47853949.aspx Ulkoinen hankinta ID 399502-2014 Hankinnan tyyppi Hankintailmoitus Asiakirjan

Lisätiedot

Suomi-Lahti: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2016/S 042-069684. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Lahti: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2016/S 042-069684. Hankintailmoitus. Palvelut 1 / 5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:69684-2016:text:fi:html Suomi-Lahti: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2016/S 042-069684 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Förin uudistaminen, ylläpito ja liikennöinti

Förin uudistaminen, ylläpito ja liikennöinti Förin uudistaminen, ylläpito ja liikennöinti Tarjoukset tai osallistumishakemukset 14.4.2016 klo 14.00 mennessä osoitteeseen: I kohta: Hankintaviranomainen Hankintalaji Palvelut I.1 Nimi, osoite ja yhteyspiste(et)

Lisätiedot

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010

HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINTATOIMI JUHA-PEKKA KOHO 4.11.2010 HANKINNAT Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI Lounais Suomen koulutuskuntayhtymä / Lounais Suomen ammattiopisto Novida pyytää tarjoustanne viljelykonsultoinnin hankinnasta tarjouspyynnön

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Hankintailmoitus, erityisalat: Vihdin kunta / Vihdin Vesi : Jätevedenpuhdistamolietteen käsittely

Hankintailmoitus, erityisalat: Vihdin kunta / Vihdin Vesi : Jätevedenpuhdistamolietteen käsittely Sivu 1/5 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Selaa arkistoa Täytä ilmoitus Hankintailmoitus, erityisalat: Vihdin kunta / Vihdin Vesi : Jätevedenpuhdistamolietteen käsittely Tarjoukset 31.12.2015

Lisätiedot

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden

Lisätiedot

Perintäpalvelut. Tieto. Hankintayksikkö. Julkaisu pm 29.6.2012 4:23. Versio 1. URL http://dk.mercell.com/permalink/34694079.aspx

Perintäpalvelut. Tieto. Hankintayksikkö. Julkaisu pm 29.6.2012 4:23. Versio 1. URL http://dk.mercell.com/permalink/34694079.aspx Perintäpalvelut. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/34694079.aspx Ulkoinen hankinta ID 203322-2012 Hankinnan tyyppi Hankintailmoitus Asiakirjan tyyppi Contract notice Hankintamenettely

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

HILMA: KORJAUSILMOITUS: Vuosien 2015-2016 arkkitehtisuunnittelutehtävien tuntityö...

HILMA: KORJAUSILMOITUS: Vuosien 2015-2016 arkkitehtisuunnittelutehtävien tuntityö... Sivu 1/6 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Hankintailmoitus: Espoon kaupunki, Tilakeskus -liikelaitos / talonsuunnittelun palveluyksikkö : KORJAUSILMOITUS: Vuosien 2015-2016

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka HUOM. Tämä on osallistumispyynnön liitteenä toimitettu alustava tarjouspyyntö, joka voi muuttua hankintamenettelyn kuluessa. Tässä ilmoitetut

Lisätiedot

HILMA: Vuosien 2015 ja 2017pienet LVIA-suunnittelun tuntiveloitustyöt (Espoon kaupunk...

HILMA: Vuosien 2015 ja 2017pienet LVIA-suunnittelun tuntiveloitustyöt (Espoon kaupunk... Sivu 1/5 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Hankintailmoitus: palveluyksikkö : Vuosien 2015 ja 2017pienet LVIA-suunnittelun tuntiveloitustyöt 7:54 Osallistumishakemukset 26.1.2015

Lisätiedot

Miksi tehdään julkisia hankintoja?

Miksi tehdään julkisia hankintoja? Miksi tehdään julkisia hankintoja? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan tavara, palvelu ja rakennusurakkahankintoja, joita hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkiset hankinnat

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

I Kohta: Hankintaviranomainen. I.1) Nimi ja osoitteet. I.4) Hankintaviranomaisen tyyppi

I Kohta: Hankintaviranomainen. I.1) Nimi ja osoitteet. I.4) Hankintaviranomaisen tyyppi 1/14 20160728 I Kohta: Hankintaviranomainen I.1) Nimi ja osoitteet Virallinen nimi Kansallinen yritys- ja Postiosoite Postitoimipaikka Porvoo Postinumero 06100 Maa Suomi Tarja Juvonen +358 407522998 NUTS-koodi

Lisätiedot

Työvaatteiden vuokravaate- ja pesulapalvelut.

Työvaatteiden vuokravaate- ja pesulapalvelut. Työvaatteiden vuokravaate- ja pesulapalvelut. Tieto Versio 2 URL http://dk.mercell.com/permalink/42634401.aspx Ulkoinen hankinta ID 120988-2014 Hankinnan tyyppi Hankintailmoitus Asiakirjan tyyppi Contract

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Euroopan yhteisöt Rakennusurakoita koskevat sopimukset Rajoitetut menettelyt. FI-Helsinki: Rakennustyöt 2009/S 46-066630 HANKINTAILMOITUS

Euroopan yhteisöt Rakennusurakoita koskevat sopimukset Rajoitetut menettelyt. FI-Helsinki: Rakennustyöt 2009/S 46-066630 HANKINTAILMOITUS 1/5 FI-Helsinki: Rakennustyöt 2009/S 46-066630 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Helsingin kaupungin rakennusvirasto, HKR-Rakennuttaja,

Lisätiedot

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 Leena Hoppu-Mäenpää Lakimies, varatuomari Kuntaliitto / Kuntamarkkinat Leena Hoppu-Mäenpää VT Tehty sopimus sitoo Pacta sunt servanda periaate» Sopimukset

Lisätiedot

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa:

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa: Hallitus 209 24.09.2014 Silmätautien poliklinikan hankintapäätös 110/02.08.00.03.03.00/2014 EKSTPHAL 209 Silmätautien yksikön erikoislääkäripohja on laskettu neljälle silmätautien erikoislääkärille, joka

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN 1 (9) SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Jämsän kaupunki (myöhemmin tilaaja) järjestää tarjouskilpailun työvoiman vuokraamiseksi puitejärjestelyn

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (6) 5 Monivuotisten kasvien taimihankinnan puitejärjestely 2017 2018 hankintayhteistyössä Helsingin kaupungin rakentamispalvelun (Stara) kanssa HEL 2017-001449

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA Neuvottelumenettelyn kulku Helsinki 7.5.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyynnöt

Lisätiedot

FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767. Hankintailmoitus. Rakennusurakat

FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767. Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1/6 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:328767-2012:text:fi:html FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2004/18/EY

Lisätiedot

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Mervi Kuittinen Ehdokkaille ja tarjoajille ilmoittaminen Päätöksistä on ilmoitettava ehdokkaille

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

Henkilökohtaisten avustajien palkanmaksusovellus pilvipalveluna.

Henkilökohtaisten avustajien palkanmaksusovellus pilvipalveluna. Henkilökohtaisten avustajien palkanmaksusovellus pilvipalveluna. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/48129115.aspx Ulkoinen hankinta ID 417256-2014 Hankinnan tyyppi Hankintailmoitus Asiakirjan

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015. Kokousaika 14.10.2015. Tekninen toimisto. Asiat :t 50-54. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015. Kokousaika 14.10.2015. Tekninen toimisto. Asiat :t 50-54. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 10/2015 Kokousaika 14.10.2015 Paikka Tekninen toimisto Asiat :t 50-54 Asialista 50 TEKNIIKKATALON SISÄILMAONGELMAT JA TILARATKAISUT... 129 51 MONITOIMIKESKUS; KOULUN

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188. Hankintailmoitus. Palvelut

Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188. Hankintailmoitus. Palvelut 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:374188-2013:text:fi:html Suomi-Outokumpu: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2013/S 215-374188 Hankintailmoitus

Lisätiedot

Erikoislääkärikonsultaatioiden ja muiden sairaanhoidon erikoispalveluiden hankinta

Erikoislääkärikonsultaatioiden ja muiden sairaanhoidon erikoispalveluiden hankinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 431/02.08.00/2015 90 Erikoislääkärikonsultaatioiden ja muiden sairaanhoidon erikoispalveluiden hankinta Talouspäällikkö Markku Liimatainen 10.6.2015: Erikoislääkärikonsultaatioiden

Lisätiedot

Henkilö- ja yrityskohdentaminen rekrytoivissa koulutusohjelmissa sekä niihin liittyvien palveluiden myynti ja markkinointi.

Henkilö- ja yrityskohdentaminen rekrytoivissa koulutusohjelmissa sekä niihin liittyvien palveluiden myynti ja markkinointi. Henkilö- ja yrityskohdentaminen rekrytoivissa koulutusohjelmissa sekä niihin liittyvien palveluiden myynti ja markkinointi. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/31689321.aspx Ulkoinen hankinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Projektinhallinnan konsultointipalvelut sosiaali- ja terveysvirastoa varten HEL 2016-002088 T 02 08 02 00 H041-16 Päätös Päätöksen perustelut Hankinnan kohde Hankintamenettely

Lisätiedot

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015.

Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015. Kunnanhallitus 192 28.09.2015 TARJOAJIEN VALINTAA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ITSEOIKAISU SIIKALATVAN KUNNAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON ULKOISTUKSEN HANKINTAA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA Kunnanhallitus

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito

Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito 1/9 64014 Kahvilapalvelut ja infopisteen hoito 1. : Markku Auvinen Suomi puh. +358 206323190 fax markku.auvinen@aanekoski.fi : : : Asukaslukumme 31.12.2015 oli 19 635 liian suuri, vaan sopiva, ihmisen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016

TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016 1 (6) LUONNOS TARJOUSPYYNTÖ xx.12.2012 TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016 1. Hankintayksikkö Tarjous pyydetään kuntalain 72 :n mukaisesta

Lisätiedot

Äänekosken kaupunki. Päiväys Äänekosken kaupunki. Kati Miettinen Äänekoski K992

Äänekosken kaupunki. Päiväys Äänekosken kaupunki. Kati Miettinen Äänekoski K992 Päiväys 22.01.2019 Kaupunginhallitus 11.2.2019 liite nro 9 (1/12) TARJOUSPYYNTÖ 218937 Keilahallinlaitteiston ja keilahallikalusteiden hankinta Pääilmoitus 207869 Keilahallinlaitteiston ja keilahallikalusteiden

Lisätiedot

TÄYDELLINEN PROSESSI

TÄYDELLINEN PROSESSI 14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi

Lisätiedot

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Tarjoajan soveltuvuus Hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle Vaatimuksilla

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H069-15/HEL 2015-004326 Päiväys 20.05.2015

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H069-15/HEL 2015-004326 Päiväys 20.05.2015 1/8 TARJOUSPYYNTÖ H069-15/HEL 2015-004326 Päihdehoitopalvelujen hankinta 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Maritta Jääskeläinen Suomi puh. +358 931043121 fax maritta.jaaskelainen@hel.fi Tarjoukset

Lisätiedot