Taustaselvitys rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntämis- tä koskevan valtioneuvoston asetuksen valmistelemiseksi (MASA-asetus) Sisällysluettelo

Transkriptio

1 Taustaselvitys rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntämistä koskevan valtioneuvoston asetuksen valmistelemiseksi (MASA-asetus) Ramboll => SYKE => Kommentointia varten => YM:lle Sisällysluettelo 1 Johdanto Tavoitteet ja rajaukset Materiaalit Pilaantumaton maa-ainesjäte Haitallisia aineita sisältävä maa-aines Rakennusjätettä sisältävä maa-aines Stabiloitu maa-aines ja sideaineet Maalle nostettava sedimentti Hiekoitus- ja raidesepeli Infra- ja maarakentamiskohteet Rakentamisen yleisiä ohjauskeinoja Rakentamishankkeen suunnitelmallisuus ja vaatimukset Tiet ja kadut Liikenneväylien toimivuusvaatimukset Liikenneväylien pengerrakenteiden vaatimukset Liikenneväylien päällysrakenteiden vaatimukset Kentät ja ulkoliikuntapaikat Vallit ja penkereet Täytöt Kaatopaikat Stabiloidut rakenteet Välivarastointi Rakentamiskohteiden elinkaari ja dokumentointi Rakentamiskohteiden vesitase Vesitase ja imeyntä Joidenkin rakenteiden laskettu imeyntä Tierakenne Kenttärakenne Meluvalli Stabiloitu maa-aines Imeynnät ympäristökelpoisuuden arviointiin Hyödyntämisen yleiset edellytykset Ympäristökelpoisuuden arviointimenettely ja raja-arvot Laadunvalvonta Kirjallisuus TARKISTUS!

2 LIITTEET: Liite 1 Rakenteeseen imeytyvät vesimäärät, lasketut Liite 2 Joidenkin rakennusosien materiaalien tekniset vaatimukset (InfraRYL) Liite 3 XXXXX MÄÄRITELMÄT: TERMINOLOGIA EI OLE AIVAN YHTENÄISTÄ MASA-MATERIAALIEN OSALTA, JOTEN MÄÄ- RITELMÄT OLISI TARPEEN TÄHÄN LISÄTÄ 2

3 1 Johdanto Ympäristö- ja jätepolitiikan yleiset tavoitteet ohjaavat luonnonvarojen ja muiden materiaalien kestävään käyttöön sekä resurssitehokkuuden parantamiseen (kiertotalous). Kestävä luonnonvaratalous ja materiaalien tehokkaampi hyödyntäminen on myös merkittävä liiketaloudellinen menestystekijä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Yhdyskuntien rakentamisessa maa-aineksia kaivetaan pois rakennusten ja infrarakenteiden tieltä sekä pohjaolosuhteiden muokkaamiseksi tulevan rakentamisen tarpeisiin. Toiminnan seurauksena syntyy runsaasti kaivumassoja, joista osa hyödynnetään suoraan syntypaikalla tai muissa lähialueiden rakentamiskohteissa. Suurelle osalle kaivumassoista ei kuitenkaan ole osoittaa välitöntä hyödyntämiskohdetta ja ne joudutaan välivarastoimaan odottamaan hyödyntämistä tai toimittamaan loppusijoitukseen maa-ainesjätteinä. Tällaisia loppusijoitukseen toimitettuja maita kutsutaan usein ylijäämämaiksi. Rakentamisen yhteydessä syntyvistä maa- ja kiviainevirroista ei ole saatavissa vastaavalla tavalla vuositasolla eriteltyjä tilastotietoja kuten esimerkiksi maa-ainesten otosta ja kaivostoiminnasta. Tilastokeskus kuitenkin ylläpitää tietoja rakentamisessa syntyvien jätteiden kokonaismääristä, minkä lisäksi monet kunnat seuraavat omien rakennushankkeidensa massataseita. Rakentamisen maa-ainesvirtoja on tarkasteltu viime vuosina myös monissa muissa selvityksissä (mm. Perälä ja Nippala 1998; Pokki ym. 2009; Vaara ym. 2011; Sito 2012 ja 2103; Koivuniemi 2013; Tapio 2014). Näiden tilastojen ja selvitysten perusteella rakennustoiminnassa syntyy vuosittain miljoonaa tonnia maa-ainesjätteiksi katsottavia ylijäämämaita, ja määrän ennustetaan tulevaisuudessa entisestään kasvavan. Rakennusjätteen vuosittaisesta kokonaismäärästä ylijäämämaiden osuus on tyypillisesti yli 90 %. Suuri osa teknisesti heikkolaatuisista ylijäämämaista sijoitetaan nykyisin maankaatopaikoille. Monissa kaupungeissa maankaatopaikat sijaitsevat entistä kauempana keskustoista ja muista taajamien rakentamiskohteista, mikä lisää ylijäämämaiden kuljetusmatkoja. Kuljetusmatkojen kasvaessa lisääntyvät sekä liikennemäärät että niistä aiheutuvat kustannukset ja ympäristöpäästöt. Ylijäämämaiden korvaaminen maa-ainesten ottoalueilta tuodulla neitseellisellä maa- ja kiviaineksella kuluttaa lisäksi uusiutumatonta luonnonvarantoa ja lisää entisestään kuljetusten määrää ja niistä aiheutuvia haittoja. Ylijäämämaiden hyödyntämisastetta lisäämällä voitaisiin parantaa rakentamisen resurssitehokkuutta ja vähentää sen kokonaisympäristövaikutuksia. Ylijäämämaiden hyödyntämisasteen lisäämisessä on useita haasteita ja esteitä, joita on tarkasteltu viime vuosina monissa eri selvityksissä. Hallinnollisia haasteita hyödyntämiselle aiheutuu lähinnä ylijäämäainesten jäteluonteesta ja sen monivaiheisista arviointiperusteista (kuva 1.1). Rakennusalan kattava sääntely velvoittaa ja ohjaa kaikkea ammattimaista infra- ja maarakentamista. MASAasetuksen mukaisessa hyödyntämisessä vapautus ympäristölupamenettelystä ei siten poista tai muuta rakentamishankkeelle ja siinä käytettäville materiaaleille asetettavia yleisiä laatuvaatimuksia. Koska ammattimaisessa rakentamisessa noudatetaan InfraRYL-ohjeistoa sekä suunnitteluohjeistusta, joka ei välttämättä ole tuttu ei-ammattimaisille rakentajille, sitä on kuvattu luvussa 4 melko laajasti. Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa sovelletaan jätelain mukaista jätteen yleistä määritelmää. Ainoastaan sellainen rakentamistoimien aikana kaivettu pilaantumaton maa-aines, joka hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman merkittäviä muuntamistoimia, ei ole jätettä eikä hyödyntämiseen tällöin liity ympäristönsuojelulain mukaisia hyväksymismenettelyitä. Rakentamisen yhteydessä muodostuvan kaivumaan, jolle ei ole välitöntä hyödyntämistä tiedossa, jäteluonnetta koskeva harkinta on siten tehtävä tapauskohtaisesti monivaiheisella arvioinnilla, jossa kaikkien arviointiperusteiden on täytyttävä, jotta maa-ainesta ei pidettäisi jätteenä. Tämä vaikeuttaa kaivumaiden hyödyntämistä ja toiminnan suunnittelua, koska arviointiperusteiden soveltaminen jäteluonteen määrittelyssä ei ole aina täysin ennakoitavissa. Arviointiperusteistaan johtuen rakentamisen yhteydessä muodostuva kaivumaa, jolle ei ole välitöntä hyödyntämistä tiedossa luokitellaan usein jätteeksi, jolloin sen hyödyntämistä koskevat jätelain 3

4 velvoitteet kuten ympäristölupamenettely. Tämä heikentää merkittävästi kaivumaiden hyödynnettävyyttä neitseellisiin maa- ja kiviaineksiin verrattuna, vaikka ne soveltuisivat teknisesti useisiin käyttötarkoituksiin. Ympäristölupamenettelyn laajuus sitoo viranomaisten resursseja ja tuo haasteita rakentamisen usein kiireelliseen aikatauluun eikä se aina edistä ympäristönsuojelua ja kiertotalouden tavoitteita tarkoituksenmukaisella tavalla. Raskaaksi koetun lupaprosessin seurauksena osa rakentamiseen soveltuvista kaivumaista saattaa päätyä myös epätarkoituksenmukaisiin tai luvattomiin sijoituspaikkoihin. Käytännössä ylijäämämaat ovat usein savia tai muita pehmeitä maa-aineksia, joiden käyttö maarakennusmateriaalina sellaisenaan on haasteellista. Tällaisen maa-aineksen rakennettavuusominaisuuksia voidaan kuitenkin parantaa erilaisilla stabilointitekniikoilla. Stabiloinnissa maa-aines voidaan lujittaa sideaineilla tavoitesyvyyteen suoraan maaperässä tai kaivettuna. Molemmissa tapauksissa stabiloitu materiaali voi jäädä pohjanvahvistukseksi paikalleen tai se voidaan lujittumisen jälkeen siirtää lopulliseen käyttökohteeseen esim. pengertäytön tai mineraalisen tiivistyskerroksen materiaaliksi. Stabiloinnin sideaineina voidaan toisinaan käyttää tiettyjä jäteperäisiä uusimateriaaleja, mikä lisää toiminnan kustannustehokkuutta. Samalla se edistää myös näiden uusimateriaalien hyödyntämistä ja kiertotalouden tavoitteita. Jäteperäisillä uusiomateriaaleilla toteutettavan stabiloinnin katsominen jätteen käsittelyksi tai jätelain tarkoittamaksi muuntamistoimeksi edellyttää kuitenkin ympäristölupaa, vaikka lopputuote olisikin ympäristön kannalta turvallinen ja uusimateriaalin käyttö resurssitehokkuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Vanhojen teollisuus- ja kaupunkialueiden rakennuskohteissa syntyvät maa-ainekset sisältävät usein haitallisia aineita. Haitallisten aineiden pitoisuudet vaikuttavat maa-aineksen luokitteluun jätteeksi. Jätteenä maa-ainesta voidaan yleensä pitää valtioneuvoston PIMA-asetuksen (214/2007) mukaisen kynnysarvon ja alueellisen taustapitoisuuden ylittävissä haitta-ainepitoisuuksissa, jolloin maa-aineksen hyödyntäminen kaivukohteen ulkopuolella edellyttää ympäristölupaa ja teknisesti hyvälaatuinenkin maa-aines voi jäädä hyödyntämättä. Riittävä ympäristönsuojelun taso haitallisia aineita sisältävien maa-ainesten hyödyntämisessä voitaisiin saavuttaa myös ympäristölupaa hallinnollisesti kevyemmällä menettelyllä. Maankaatopaikoille joudutaan usein kuljettamaan maa-ainesjätteenä myös teknisesti hyvälaatuisia pilaantumattomia maamassoja, koska niille ei ole aina tiedossa välitöntä suunnitelmallista jatkokäyttöä tai mahdollisuutta pidempiaikaiseen välivarastointiin. Maa-aineksen jäteluonteen arvioinnissa jo yli vuoden kestävä välivarastointi voidaan katsoa pitkäaikaiseksi, mistä syystä toiminta voi edellyttää ympäristölupaa. Rakentamisen erilaisille ylijäämäaineksille yleisesti soveltuvia käyttötapoja ja niitä koskevia suunnitteluperusteita tarkentamalla ja yhdenmukaistamalla hyödyntämisen varmuutta ja suunnitelmallisuutta voitaisiin edistää. Kuva 1.1 Jätelain soveltamisalan rajausta koskevat arviointikriteerit rakentamisen maa-aineksille (Ympäristöministeriö, 2015). 4

5 2 Tavoitteet ja rajaukset Valmisteilla olevan valtioneuvoston asetuksen, ns. MASA-asetus, tavoitteena on edistää rakentamisen ylijäämäainesten tarkoituksenmukaista ja turvallista hyödyntämistä infra- ja maarakentamisessa. Asetuksen on tarkoitus kattaa myös kaivetun ja kaivamattoman maa-aineksen stabilointi tietyillä jäteperäisillä uusiomateriaaleilla. Asetuksen on suunniteltu perustuvan rekisteröintimenettelyyn ja sitä koskeviin edellytyksiin, joiden täyttyessä asetuksen soveltamisalaan kuuluvien materiaalien hyödyntäminen rakentamisessa ei edellyttäisi ympäristölupaa. Tämä helpottaisi ylijäämäainesten suunnitelmallista hyödyntämistä ja vähentäisi neitseellisten luonnonvarojen käyttöä. Tämän selvityksen tavoitteena oli tuottaa tarvittavaa tausta-aineistoa ja perusteluja MASAasetuksen laatimiseksi. Selvityksen ensimmäisessä vaiheessa laadittiin ehdotukset MASAasetuksen soveltamisalaan kuuluvista materiaaleista ja hyödyntämiskohteista. Lähtökohta MASA-asetukseen ehdotettavien materiaalien valinnalle oli tunnistaa sellaiset rakentamistoiminnassa syntyvät ylijäämäainekset, joiden jäteluonne tai mahdollinen jäteluonne heikentää ainesten hyödynnettävyyttä neitseellisiin maa- ja kiviaineksiin verrattuna. Tämä tarkoittaa mm. haitallisia aineita ja mineraalista rakennusjätettä sisältäviä maa-aineksia sekä sellaisia rakennusteknisesti heikkolaatuisia maa-aineksia, joiden käyttö edellyttää aineksen jäteluonteeseen mahdollisesti vaikuttavia muuntamistoimia kuten stabilointia. Stabiloinnin sideaineiden osalta asetuksen soveltamisalaan ehdotetaan liitettäväksi myös sellaisia jäteperäisiä uusiomateriaaleja, joiden soveltuvuus käyttötarkoitukseen on todettu sekä tutkimuksissa että käytännön maarakennushankkeissa. Ehdotus asetuksen soveltamisalaan kuuluvista maa-aineksista ja muista materiaaleista, joita tässä selvityksessä kutsutaan MASA-materiaaleiksi, on esitetty taulukossa 2.1. Materiaalit on kuvattu tarkemmin luvussa 3. Selvityksen toisena keskeisenä tavoitteena oli määritellä sellaiset MASA-asetukseen soveltuvat infra- ja maarakentamiskohteet, joissa maa-ainesjätteiden ja jäteperäisten stabilointisideaineiden hyödyntäminen on tarkoituksenmukaista huomioiden vaatimukset sekä rakentamiskohteiden suunnittelulle ja toimivuudelle että ympäristölle. Määrittelyn lähtökohtana on, että asetuksen mukaisessa hyödyntämisessä materiaalien käyttöä koskevat samat rakennusosan toimivuusvaatimukset kuin mitä tahansa muuta maa- ja kiviainesta tai rakennustuotetta vastaavissa rakennusosissa. Ehdotus asetuksen soveltamisalaan kuuluvista rakentamiskohteista ja niiden rakennusosista on esitetty taulukossa 2.1. Rakentamiskohteet ja rakennusosat on kuvattu tarkemmin luvussa 3, joka sisältää yhteenvedon myös niille annetuista suunnitteluohjeistuksista ja yleisistä vaatimuksista. Rakentamiskohteiden lisäksi MASA-asetuksen soveltamisalaan ehdotetaan sisällytettäväksi pilaantumattoman maa-aineksen välivarastointimahdollisuus. MASA-asetukseen sisältyvä ympäristökelpoisuuden osoittamismenettely eli materiaali- ja rakennekohtaiset raja-arvot haitta-aineille sekä niitä koskevat tutkimus- ja määritysmenetelmät laadunvalvontaohjeineen valmistellaan erillisessä SYKEn ja ympäristöministeriön hankkeessa ja liitetään tähän selvitykseen työn valmistuttua. Tämän lisäksi ympäristöhallinnossa valmistellaan erillisenä projektina asetuksen rekisteröintimenettelyä, joka sisältää tarvittavat työkalut ja ohjeet mm. hyödyntämishankkeen sähköisen asiointiin sekä sitä koskevien tietojen dokumentointiin. 5

6 Taulukko 2.1. Ehdotukset MASA-asetuksen soveltamisalaan kuuluviksi materiaaleiksi (MASAmateriaalit) sekä infra- ja maarakentamiskohteiksi rakennusosineen (MASA-rakentamiskohteet). TARKISTETTAVA / TÄYDENNETTÄVÄ MASA-materiaalit - pilaantumaton maa-ainesjäte - haitallisia aineita sisältävä maa-aines - pieniä määriä mineraalista rakennusjätettä sisältävä maa-aines - jäteperäiset uusiomateriaalit, joita käytetään pehmeiden maa-ainesten stabilointiin paikan päällä (in situ) - stabiloitu maa-aines kaivettuna (sisältäen jäteperäiset sideaineet) - stabiloitu rakennekerrosmateriaali kaivettuna (sisältäen jäteperäiset sideaineet) - maalle nostettava meren/vesistön pohjasedimentti esikäsiteltynä (kuivaus ja/tai stabilointi) - hiekoitussepeli (käytetty) - raidesepeli (käytetty) MASA-rakentamiskohteet: - liikenneväylät (yleiset tiet, kadut, pyörätiet ja jalkakäytävät sekä niihin välittömästi liittyvät, tienpitoa tai liikennettä varten tarpeelliset alueet) - kentät ja ulkoliikuntapaikat (satama-, teollisuus-, jätteenkäsittely- ja lentoliikenteen alueiden varastointikentät ja tiet, ratapihat, pysäköintialueet, urheilukentät sekä urheilu- ja ulkoilureitit) - vallit (meluvallit, tulvapadot, maisemointipenkereet ja ampumaratojen vallit) - täytöt (puistot, maa-ainesten ottoalueiden maisemoinnit, putkikaivantojen lopputäytöt väylillä ja väylien ulkopuolella) - kaatopaikat (pintarakenne tiivistysrakenteen yläpuolella, maankaatopaikkojen tukipenkereet ) - pilaantumattoman maa-aineksen välivarastointi MASA-rakentamiskohteiden rakennusosat: - pohjanvahvistukset (syvästabilointi jätepohjaisilla sideaineilla) - mineraaliset tiivistyskerrokset - kuivatuskerrokset - maapenkereet (liikennekuormitetut ja ei liikennekuormitetut) - vallit - luiskatäytöt - vastapenkereet - putkikaivantojen lopputäytöt - muut täytöt ja - väylien päällysrakenteet (joissa suuremmat tekniset vaatimukset materiaalille) -. 6

7 3 Materiaalit 3.1 Pilaantumaton maa ainesjäte Pilaantumattoman maa-aineksen käsitteelle ei ole lainsäädännössä vahvistettua yleispätevää määritelmää. Ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten perusteella pilaantumattoman maa-aineksen voidaan katsoa tarkoittavan maaperästä kaivettua maa-ainesta, joka on luonnontilaista tai joka ei sisällä haitallisia aineita siten, että siitä voi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Ympäristön pilaantumisen yleinen määritelmä kattaa mahdolliset ympäristö ja terveyshaitat sekä laajasti myös ympäristön käyttöarvoille aiheutuvat seuraukset. Lainsäädännön näkökulmasta ja kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta tulkittaessa maa-aineksen pilaantumattomuus määräytyy periaatteessa näin ollen maa-aineksen luonnontilaisuuden, sen sisältämien haitta-aineiden sekä sen käyttö-/sijoituspaikan herkkyyden perusteella. Edellä mainituista lähtökohdista maa-ainesta voidaan pitää aina pilaantumattomana vain silloin, kun sen edustava haitta-ainepitoisuus alittaa PIMA-asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvon tai maa-aineksen käyttö-/ sijoituspaikan taustapitoisuuden. Kynnysarvon soveltaminen pilaantumattomuuden raja-arvona johtuu suoraan sen määritysperusteista (Reinikainen 2007). Kynnysarvo on asetettu pitoisuustasoon, jossa haitta-aineiden aiheuttamia ympäristöriskejä, ihmisen terveys ja haitta-aineiden kulkeutuminen mukaan lukien, voidaan pitää merkityksettöminä maankäytöstä ja ympäristöolosuhteista riippumatta. Kynnysarvon alittuessa maaperän tai kaivetun maa-aineksen käytölle ei siten ole tarve asettaa rajoitteita haitta-aineista johtuen. Pilaantumattomuuden määrittelyssä taustapitoisuudella tarkoitetaan haitallisten aineiden luontaisesti tavanomaisia pitoisuuksia tai sellaisia ihmistoiminnasta peräisin olevien haitta-aineiden pitoisuuksia maaperässä, jotka esiintyvät laaja-alaisesti alueen pintamaassa ja ovat peräisin useasta eri päästölähteestä (esim. teollisuuden ja liikenteen ilmapäästöjen seurauksena kohonneet pitoisuudet taajamien, tie- ja rata-alueiden tai laajojen teollisuusalueiden pintamaissa). (Ympäristöministeriö 2015). Vaikka kaivettu maa-aines edellä mainituin perustein olisi pilaantumatonta, sitä voidaan silti pitää jätteenä, jos yksikin jäteluonteen muista keskeisistä arviointiperusteista jää täyttymättä. Näitä ovat maa-aineksen: 1) jatkokäytön varmuus, 2) jatkokäytön suunnitelmallisuus ja 3) jatkokäyttö sellaisenaan ilman muuntamistoimia. Koska näiden arviointiperusteiden soveltaminen ei ole täysin yksiselitteistä ja ennakoitavaa, MA- SA-asetuksen on tärkeä kattaa myös sellainen pilaantumaton maa-aines, jota muilla arviointiperusteilla voitaisiin pitää jätteenä. Edellä esitetyn lisäksi on syytä tiedostaa, että siirtoasiakirjavelvollisuutta koskevassa jätelain 121 :ssä ja ympäristölupaviranomaisten toimivaltaa koskevissa ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2014, YSA) säännöksissä ( f ja b ) rajataan velvollisuuksia viittaamalla pilaantumattoman tai pilaantuneen maa-ainesjätteen käsitteeseen. Näitä säännöksiä sovellettaessa maa-ainesjätettä voidaan yleensä pitää pilaantumattomana silloin, kun sen haitta-ainepitoisuudet alittavat PIMA-asetuksen mukaisen alemman ohjearvon. Vastaavasti, samoja säännöksiä sovellettaessa, maa-ainesjäte voidaan yleensä katsoa pilaantuneeksi haittaainepitoisuuksien ylittäessä alemman ohjearvon. (Ympäristöministeriö 2015). MASA-asetuksen soveltamisen kannalta pilaantuneen maa-aineksen käsitteelle ei ole tarvetta eikä sen määrittely siten ole tarkoituksenmukaista (ks. luku 3.2). Pilaantumattoman maa-aineksen tulee olla teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaa ja täyttää myös muut MASA-asetuksen vaatimukset. 3.2 Haitallisia aineita sisältävä maa aines Haitallisia aineita sisältävällä maa-aineksella tarkoitetaan tässä kaivettua maa-ainesta, jossa haitta-aineen edustava pitoisuus ylittää kynnysarvon tai sen hyödyntämispaikan taustapitoisuuden (vrt. 7

8 luku 3.3.). Kynnysarvon ja taustapitoisuuden ylittyessä, kynnysarvon määritysperusteet huomioiden, maa-aineksen sisältämistä haitta-aineista voi tietyissä olosuhteissa aiheutua haittaa ympäristölle, minkä seurauksena sen käyttö ei voi olla täysin vapaata ja käytön turvallisuus tulee erikseen varmistaa. Kynnysarvon ja taustapitoisuuden ylittyessä myös kaivamattoman maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve tulee tapauskohtaisesti arvioida PIMA-asetuksen mukaisesti. Tästä syystä kaivettua maa-ainesta on yleensä pidettävä jätteenä kynnysarvon ja taustapitoisuuden ylittyessä. Kynnysarvon ja taustapitoisuuden ylittyminen ei kuitenkaan tarkoita, että maa-aineksen käytöstä aiheutuvat ympäristöriskit yleensä olisivat merkittäviä. Haitta-aineita sisältävän maa-ainesjätteen turvallisuus voidaan varmistaa hyödyntämispaikkaa koskevalla tapauskohtaisella riskinarvioinnilla tai maa-aineksen ympäristökelpoisuutta sekä hyödyntämispaikan ympäristöolosuhteita ja teknisiä rakenteita koskevilla yleisillä vaatimuksilla. MASA-asetuksessa haitta-aineita sisältävän maaainesjätteen hyödyntäminen tulee perustumaan jälkimmäiseen. Tapauskohtaisen riskinarvioinnin kautta haitta-aineita sisältävän maa-ainesjätteen hyödyntäminen edellyttää tällä hetkellä ympäristölupaa. Ympäristönsuojelulain nojalla maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen perusteella voidaan kuitenkin hyväksyä puhdistamisen yhteydessä kaivetun, haitta-aineita sisältävän maa-aineksen hyödyntäminen samalla kaivualueella. Hyödyntämisen edellytykset määritellään hanketta koskevassa suunnitelmassa. Valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen, jossa annetaan tarvittavat määräykset myös maaaineksen mahdollisesta hyödyntämisestä kaivualueella (= käytännössä puhdistettava alue). MASA-asetuksen mukainen ympäristökelpoisuuden arviointimenettely ja raja-arvot valituille hyödyntämiskohteille on esitetty luvussa XX ja hyödyntämisen muut yleiset edellytykset luvussa XX. LISÄTÄÄN MYÖHEMMIN Haitta-aineita sisältävän maa-aineksen tulee olla teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaa ja täyttää myös muut MASA-asetuksen vaatimukset. 3.3 Rakennusjätettä sisältävä maa aines Kaivu tulisi tehdä lajittelevana siten, että kaivumaahan ei sekoiteta muita aineksia. Rakentamistoiminnan yhteydessä kaivettu pilaantumaton tai haitta-aineita sisältävä maa-aines saattaa sisältää siihen aikaisemmassa rakennus- tai täyttötoiminnassa sekoittunutta rakennus- ja purkujätettä kuten betonia, asfalttia, tiiltä, eristemateriaalia, muovia, kantoja tai tuhkaa. Jos jätteen määrä on merkittävä eikä sitä voida erotella maa-aineksesta, koko jäte-erä luokitellaan sekalaiseksi rakennus- ja purkujätteeksi (jäteluokka ). Merkittävyyden raja riippuu muun jätteen ominaisuuksista ja määrästä eikä sitä ole yleispätevästi määritelty. Maa-aines, joka sisältää vain pienen määrän hajoamatonta mineraalista rakennusjätettä, kuten asfalttia, betonia, tiiltä ja tuhkaa, voidaan rakentamiskohteen vaatimukset huomioiden hyödyntää usein sellaisenaan aineksen jäteluonteesta riippumatta. Tästä syystä rakennusjätettä sisältävän maa-aineksen liittäminen osaksi MASA-asetuksen soveltamisalaa on tarkoituksenmukaista. Rakennusjätettä sisältävä maa-aines tarkoittaa tässä yhteydessä maa-ainesta, jonka seassa on vähemmän kuin 10 % keskimäärin raekooltaan alle # 150 mm mineraalista rakennusjätettä. Tällöin materiaalia voidaan hyödyntää sellaisenaan, jos se on teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaa ja täyttää muut MASA-asetuksen vaatimukset. Rakennusjätteen määrän arviointiperusteista on selostettu tarkemmin luvussa XX. Rakennusjätettä sisältävän maa-aineksen hyödyntämisellä ei ole tarkoitus antaa lupaa jättää maahan rakennusjätettä, joka on rakennus- ja purkutöiden yhteydessä eroteltavissa maa-aineksesta. Rakennusjätettä sisältävän maa-aineksen lajittelu, murskaus, seulonta tai muu hyödyntämisen kannalta mahdollisesti tarpeellinen esikäsittely ei kuulu MASA-asetuksen soveltamisalaan ja voi edellyttää erillistä lupaa. 8

9 3.4 Stabiloitu maa aines ja sideaineet Pehmeiden maa-ainesten, kuten savi, lieju ja turve, rakennettavuusominaisuuksia voidaan parantaa erilaisilla stabilointitekniikoilla. Suomessa pilaristabilointia on käytetty 1970-luvulta ja massastabilointia 90-luvun alusta pohjavahvistusmenetelmänä (syvästabilointina). Esimerkiksi massa- tai pilaristabilointia voidaan tehdä kaivamattomalle maaperälle (in situ), jolloin luonnontilainen pehmeä maa stabiloidaan tavoitesyvyyteen asti, maaperästä kaivetulle maa-ainekselle tai vesistöstä ruopatulle ruoppausmassalle (sedimentille). Kaikissa tapauksissa stabiloitu materiaali voi jäädä maapohjan vahvistamiseksi paikalleen tai se voidaan lujittumisen jälkeen siirtää lopulliseen käyttökohteeseen hyödynnettäväksi. Stabilointia, jonka tarkoituksena on ainoastaan parantaa maa-aineksen rakennettavuusominaisuuksia, ei pidetä jätelain tarkoittamana muuntamistoimena, joka edellyttäisi ympäristölupaa. Syvästabilointitekniikka on esitelty tarkemmin mm. Liikenneviraston Syvästabilointiohjeessa (2010) ja Massastabilointikäsikirjassa (Forsman ym. 2014). Maa-aineksen lujittamiseen stabiloinnissa käytettävä sideaine valitaan ja sen määrä mitoitetaan hankekohtaisesti rakentamiskohteen maaperän ominaisuuksien ja rakenteen vaatimusten perusteella. Sideainemäärä ja -laatu määritetään kohteen maaperästä otetuilla näytteillä tehdyillä stabiloitavuuskokeilla laboratoriossa. Massa- tai pilaristabiloinnissa voidaan käyttää kaupallisia ja tuotteistettuja sideaineita kuten sementti ja kalkki tai kohdekohtaisesti räätälöityjä sideaineseoksia, joissa sideainekomponentteina voi olla jäteperäisiä uusiomateriaaleja kuten lentotuhka, masuunihiekka tai teräskuona. Jäteperäisten uusiomateriaalien käytöllä heikkolaatuisten maa-ainesten stabiloinnissa voidaan vähentää sekä rakentamishankkeen kustannuksia että ympäristövaikutuksia stabiloinnin sideaineiden osalta sekä korvaamalla stabiloidulla ylijäämämaalla luonnonmateriaaleja. Uusiomateriaalin hyödyntämisellä stabiloinnin sideaineena taloudellinen säästö voi olla merkittävä, koska korvattava hankkeessa muutoin tarvittava kaupallinen sideaine on hankintahinnaltaan kallista. Uusiomateriaalilla stabiloimalla voidaan saavuttaa myös parempia teknisiä ominaisuuksia kuin pelkällä kaupallisella sideaineella stabiloimalla. Jäteperäisten uusiomateriaalien hyödyntämistä stabiloinnissa on selvitetty ja kehitetty mm. valtakunnallisen UUMA2-tutkimusohjelman yhteydessä. Tämän lisäksi uusiomateriaalien käytöstä stabiloinnissa on jo paljon käytännön kokemuksia todellisista maarakennushankkeista, joissa uusiomateriaaleilla on saavutettu teknisiltä ominaisuuksiltaan vastaavia rakenteita kuin kaupallisilla sideaineilla (mm. Kiviniemi ym. 2012; Niemelin ym. 2015; Forsman ym. 2015). Jäteperäisen uusiomateriaalin käyttö stabiloinnin sideaineena voi kuitenkin edellyttää ympäristölupaa stabiloinnille, jos toiminta katsotaan jätteen laitos- tai ammattimaiseksi käsittelyksi (jätelain mukaan jätteen käsittely sisältää jätteen hyödyntämisen sekä hyödyntämisen valmistelun). Tämän lisäksi jätteeksi luokiteltava sideaine, voi määritellä aiemmin stabiloidun maa-aineksen kaivettuna jätteeksi. Näistä lähtökohdista MASA-asetukseen ehdotettava stabilointia koskeva määrittely kattaa kolme pehmeää maa-ainesta (1-3) sekä rakennekerrosmateriaalin (4), joissa stabiloinnin sideaine tai kaivettu stabiloitu maa-aines voidaan luokitella jätteeksi: 1. in situ syvästabiloitu pehmeä pohjamaa, jonka stabiloinnissa on käytetty jäteperäistä uusiomateriaalia ja stabiloitu maa-aines jää maaperään pohjanvahvistukseksi, 2. in situ syvästabiloitu maa-aines, joka on kaivettu esim. putkilinjojen kohdalta (sisältäen kaupalliset ja jäteperäiset sideaineet), 3. ex situ massastabiloitu ruoppausmassa ja kaivumaa, jotka kaivun jälkeen massastabiloidaan stabilointialtaassa tai aumasekoitetaan aumalla rakennusmateriaaliksi (sisältäen kaupalliset ja jäteperäiset sideaineet) sekä 4. stabiloitu rakennekerrosmateriaali kaivettuna, esim. stabiloitu kantava kerros (sisältäen tavanomaiset ja jäteperäiset sideaineet). Jäteperäisillä uusimateriaaleilla tarkoitetaan tässä sellaisia materiaaleja, joiden soveltuvuudesta maa-ainesten stabilointiin on riittävästi tutkimustietoa ja kokemuksia käytännön maarakennussovelluksista. Tällä hetkellä tällaisia materiaaleja ovat lähinnä lentotuhka, masuunihiekka ja teräs- 9

10 kuona. Vaikka näille materiaaleille on jo esitetty yleisiä materiaalikohtaisia vaatimuksia ja mitoitusparametreja tietyissä rakentamiskohteissa, stabiloitavan maa-aineksen riittävän leikkauslujuuden saavuttamiseksi tarvittava sideainemäärä ja -laatu tulee aina varmistaa hankekohtaisesti ennakkoon tehtävillä tutkimuksilla. Tarkoitukseen soveltuvat menettelytavat on kuvattu mm. Massastabilointikäsikirjassa ja Liikenneviraston ohjeessa Syvästabiloinnin suunnittelu. Koska jäteperäisillä uusiomateriaaleilla stabiloinnin ensisijainen tavoite on pehmeän maa-aineksen rakennettavuusominaisuuksien parantaminen vastaavalla tavalla kuin perinteisiä sideaineita käytettäessä, MASA-asetuksen soveltamisalan on tarkoitus kattaa myös stabilointiprosessi näillä materiaaleilla (ks. luku 4.8). Pelkästään haitta-aineiden sitomiseksi ja niistä aiheutuvien riskien hallitsemiseksi tehtävä stabilointi voidaan sen sijaan rinnastaa maaperän puhdistamiseen tai jätteen käsittelyyn, mistä syystä se edellyttää erillistä viranomaishyväksyntää joko PIMA-ilmoitus- tai ympäristölupamenettelyn kautta. Stabiloitu maa-aines kaivettuna tarkoittaa tässä aiemmin stabiloimalla lujitettua pehmeää maaainesta, joka kaivetaan pois alkuperäiseltä stabilointipaikaltaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi stabiloituun saveen kaivetun putkikaivannon maa-aines, joka koostuu stabilointipilarien sideaineella stabiloidusta savesta ja pilarien välisestä stabiloimattomasta savesta tai massastabiloidusta maaaineksesta. Alkuperäisen massa- tai pilaristabiloinnin sideaine voi olla kaupallisten sementti- ja kalkkilaatujen lisäksi jätepohjaista uusiomateriaalia (esim. lentotuhkaa tai kipsiä). Stabiloitu rakennekerrosmateriaali tarkoittaa esimerkiksi aiemmin kerrosstabiloidun tie- tai kenttärakenteen purettavasta päällysrakenteesta kaivettua materiaalia. Kerrosstabiloimalla stabiloitu materiaali on tyypillisesti kalliomursketta tai muuta kantavan kerroksen materiaalia, jonka sekaan on mahdollisesti jyrsitty myös päällyste. Alkuperäisen kerrosstabiloinnin sideaine voi olla kaupallisten sementtisideaineiden lisäksi esim. lentotuhkaa. Stabiloidun materiaalin tulee olla teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaa ja täyttää myös muut MASA-asetuksen vaatimukset. 3.5 Maalle nostettava sedimentti Maalle nostettava sedimentti tarkoittaa tässä merestä tai vesistöstä ruopattuja massoja, jotka on tarkoitus hyödyntää maarakentamisessa. Ruoppausmassat ovat usein kantavuusominaisuuksiltaan heikkolaatuisia ja edellyttävät siten kuivausta ja/tai massastabilointia ennen maa-alueella tapahtuvaa hyödyntämistä. Tämän lisäksi ne sisältävät usein haitallisia aineita. Näistä syistä maaalueella hyödynnettävää sedimenttiä voidaan yleensä pitää jätteenä. Maalle nostetun sedimentin kuivaus ja massastabilointi toteutetaan yleensä altaissa. Massastabiloinnissa sideaineina voidaan käyttää kaupallisia tuotteita tai jäteperäisiä uusiomateriaaleja vastaavalla tavalla kuin pehmeiden maa-ainesten stabiloinnissa (ks. luku 3.4). Kuivauksessa voidaan hyödyntää myös geotekstiilejä kuten polypropeenista kudottuja säkkejä (ns. geotuubi). Kuivattu ja/tai stabiloitu sedimentti voidaan kuljettaa lujittumisen jälkeen lopulliseen käyttökohteeseen hyödynnettäväksi tai se voidaan hyödyntää suoraan kuivaus-/stabilointialtaassa osana alueen rakentamisessa tarvittavaa maapohjan vahvistamista. Ehdotus MASA-asetuksen soveltamisalaan liitettävästä maalle nostettavasta sedimentistä kattaa lähinnä sellaisen ruoppausmassan, jota voidaan pitää sen esikäsittelyn tai haitta-aineiden vuoksi jätteenä maa-alueella tapahtuvassa hyödyntämisessä. MASA-asetuksen soveltamisalan on tarkoitus kattaa myös stabilointiprosessi vastaavalla tavalla kuin pehmeiden maa-ainesten stabiloinnissa (ks. luku 3.4). Maalle nostetun ja esikäsitellyn sedimentin tulee olla teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaa ja täyttää myös muut MASA-asetuksen vaatimukset. 10

11 3.6 Hiekoitus ja raidesepeli HIEKOITUSHIEKKA? Käytetty hiekoitussepeli kerätään tie- ja katualueilta aurauslumien mukana tai lumettomana aikana harjaamalla. Hiekoitussepelin rakeisuus on tyypillisesti 3-6 mm, joten se vastaa teknisiltä ominaisuuksiltaan karkeaa hiekkaa/soraa. Käytetty raidesepeli on rata-alueiden tukikerroksesta poistettua kiviainesta, jonka rakeiden pinnat ovat murskaantuneita. Raidesepelin alkuperäinen raekoko on 32/63 tai 32/50. Raidesepeli on ns. lujaa kiveä eli normaalia kiviainesta kestävämpää materiaalia, jota Suomessa esiintyy vain paikallisesti. Käytetyn hiekoitus- ja raidesepelin jäteluonne aiheutuu lähinnä niiden mahdollisesti sisältämistä haitta-aineista, kuten suolauksen jäämät, raskasmetallit ja öljy, sekä roskista. Hiekoitus- ja raidesepelit ehdotetaan liitettäväksi MASA-asetuksen soveltamisalan silloin, kun ne ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivia ja täyttävät myös muut MASA-asetuksen vaatimukset kuten ympäristökelpoisuuden raja-arvot. 11

12 4 Infra ja maarakentamiskohteet 4.1 Rakentamisen yleisiä ohjauskeinoja Rakennusalan kattava sääntely velvoittaa ja ohjaa kaikkea ammattimaista infra- ja maarakentamista. MASA-asetuksen mukaisessa hyödyntämisessä vapautus ympäristölupamenettelystä ei siten poista tai muuta rakentamishankkeelle ja siinä käytettäville materiaaleille asetettavia yleisiä laatuvaatimuksia. Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL 132/1999) ja sen nojalla annettu asetus (MRA 895/1999) ohjaavat rakentamisen yleisiä periaatteita, vastuita ja toimintatapoja. Niissä määritellään rakentamista koskevat yleiset edellytykset, olennaiset tekniset vaatimukset sekä rakentamisen lupamenettely ja viranomaisvalvonta. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa säädetään myös alueiden käytön suunnittelujärjestelmästä, johon kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä maakunta-, yleis- ja asemakaavat. Infra- ja maarakentamisen suunnittelua, työnjohtoa ja viranomaistoimintaa säädellään myös monilla muilla säädöksillä. Esimerkiksi väylärakentamista ohjataan maantielain (503/2005), ratalain (110/2007) ja yksityistielain (358/1962) säännöksillä ja tulvapatojen rakentamista tulvariskien hallinnasta annetun lailla (620/2010) ja asetuksella (659/2010). Rakentamishankkeita koskevat yleisesti myös työmaaolosuhteiden ja työmaan toiminnan järjestämisestä annettu työturvallisuuslaki (738/2002) sekä tilaajan selvitysvelvollisuutta ja vastuita ulkopuolista työvoimaa käytettäessä koskeva ns. tilaajavastuulaki (1233/2006). Rakentamistoimintaa koskevien säännösten lisäksi EU:n rakennustuoteasetuksessa 305/2011 säädetään siitä, kuinka rakennustuotteen ominaisuuksista kerrotaan ja millä edellytyksillä rakennustuotteet voidaan CE-merkitä. Rakennustuotteen CE-merkintä on keino osoittaa tuotteen ominaisuudet siten, että tuotteen voi laittaa markkinoille kaikissa Euroopan talousalueen maissa. Rakennustuotteiden CE-merkintä on tehtävä tuotteille, joille on olemassa harmonisoitu tuotestandardi (hen). Luonnonmateriaaleille kuten maa-aineksille CE-merkintävaatimus ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Laki eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä (954/2012) koskee rakentamisessa käytettävien rakennustuotteiden hyväksymistä silloin, kun rakennustuote ei kuulu harmonisoidun tuotestandardin soveltamisalaan tai sille ei ole eurooppalaista teknistä arviointia (ETA). Lainsäädännön lisäksi toimialan ohjauskeinoihin kuuluvat mm. rakentamismääräykset, kuntakohtainen rakennusjärjestys, hyvän rakentamistavan periaatelinjaukset ja lukuisat yksityiskohtaiset toimintatapaohjeet. Rakentamista koskevat säännökset, rakentamismääräykset ja tietyt viranomaisohjeet on koottu Suomen rakentamismääräyskokoelmaan, joka on maankäyttö- ja rakennuslain toteuttamiseen luotu velvoittava ja noudatettava ohjeisto (Ympäristöhallinto 2015). Rakennustyömaiden ympäristöhaittojen ehkäisystä on annettu erillisohjeita myös kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä. 4.2 Rakentamishankkeen suunnitelmallisuus ja vaatimukset MASA-asetuksen keskeisenä lähtökohtana on, että asetuksen mukaiselle hyödyntämiselle on todellinen tarve eli hanke toteutettaisiin myös siinä tapauksessa, että MASA-materiaalia ei olisi saatavilla. Hyödyntämishanke edellyttää siten materiaalin suunnitelmallisen käytön osoittamista sekä teknisten edellytysten määrittelyä hankkeen varsinaisissa toteutussuunnitelmissa. Olennaista on, että sama suunnitelmallisuus ja samat materiaalivaatimukset tietyssä rakentamiskohteessa koskevat kaikkea infra- ja maarakentamista eikä MASA-materiaalien hyödyntäminen tulevan asetuksen mukaisesti tee tähän poikkeusta. Infra- ja maarakentamisessa toiminnan suunnitelmallisuus voidaan osoittaa useissa lainsäädännön edellyttämissä hyväksymismenettelyissä ja hankkeen eri toteutusvaiheissa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia hyväksyntämenettelyitä ovat mm. yleiskaava, osayleiskaava, asemakaava, rakennuslupa, toimenpidelupa, purkamislupa, maisematyölupa, maisematyöilmoitus, yleisen alueen toteuttamissuunnitelma, katusuunnitelma, puistosuunnitelma sekä esirakentamissuunnitelma. Maantielain ja rautatielain mukaisia menettelyitä ovat mm. tie- ja ratasuunnitelmat sekä maantie- 12

13 tai rautatiealueella toteutettavaa hanketta koskevat rakentamis- ja parantamissuunnitelmat. Kaikkiin edellä mainittuihin kaavoihin, lupiin ja suunnitelmiin sisältyy viranomaishyväksynnän lisäksi asianosaisten tahojen kuuleminen asianmukaisessa laajuudessa. Lainsäädännöllisten velvoitteiden lisäksi suunniteltavan rakenteen tulee täyttää sille asetetut toiminnalliset ja tekniset vaatimukset. Hankkeen rahoittajan ja rakennuttajan intresseissä on pitää kiinni näistä vaatimuksista huomioiden mm. toiminnan taloudelliset ja oikeudelliset riskit. Toimivuusvaatimuksilla kuvataan rakenteen ja sen osien elinkaaren aikaista käyttäytymistä koskevia edellytyksiä. Toimivuusvaatimukset ovat raja-arvoja, joita enempää rakenne ei saa huonontua menettämättä käyttäjien, omistajien ja ympäristön rakenteelle asettamaa vaatimustasoa. Ne ohjaavat suoraan rakenteen suunnittelua ja mitoitusta. Tekniset vaatimukset puolestaan määrittelevät rakenteiden valmistushetken vaatimustason. Valmistumisen jälkeen rakenteet kuormitusten ja rasitusten vaikutuksesta yleensä hitaasti heikkenevät tai menettävät ominaisuuksiaan. Rakenteet mm. väsyvät, rappeutuvat, kuluvat, muuttavat muotoaan, halkeilevat ja kallistuvat, jolloin niiden toimivuus yleensä heikkenee. (InfraRYL 2006) Rakenteiden suunnittelu sisältää kaikki tarkastelut, joissa rakenneosien keskinäinen toimivuus mitoitetaan ja varmistetaan rakenteen kestävyys sen koko elinkaaren aikana arvioidun kuormituksen perusteella. Esimerkiksi tie- ja kenttärakenteissa toimivuusvaatimusten periaatteiden mukaan alemman tai peittyvän kerroksen tai rakenneosan suunniteltu kestoikä on suurempi kuin päällimmäisessä kerroksessa, jotta koko rakenne ei rappeudu tai hajoa yhden alla olevan osan heikkouden vuoksi. Päällysrakenne puolestaan mitoitetaan kestämään liikennekuormituksia ja ympäristötekijöistä aiheutuvia rasituksia kuten sade, lumi, lumen sulaminen, routa ja auringon säteily. Toiminnallisia ja teknisiä vaatimuksia maa-ainesten ja muiden materiaalien käytölle eri rakentamiskohteissa on esitetty niiden suunnittelun ja rakentamisen ohjeistuksista, joista vastaavat Suomessa useat eri tahot (taulukko 3.1). Esimerkiksi Liikennevirasto antaa ohjeita maanteiden ja rautateiden rakentamisesta (joitakin näistä ohjeista lähetetään notifioitavaksi Euroopan yhteisöjen komissiolle). Suunnittelu, mitoitus- ja rakentamisohjeiden perusteella hankkeelle laaditaan kohdekohtaiset suunnitelmat, joihin sisältyvät mm. rakennus- ja työselostukset, rakennusosat, piirustukset, arvio käytettävien materiaalien määrästä ja työn aikataulu. Nämä ohjeet tulevat sopimusteknisesti sitovaksi, kun ne liitetään urakkasopimukseen. Hankkeen rakennusurakoitsija vastaa siitä, että rakentaminen toteutetaan kohdekohtaisten suunnitelmien pohjalta rakentamisen yleisiä vaatimuksia noudattaen. Rakentamisen aikaisen laadunvalvonnan tuloksista sekä muusta aineistosta kootaan hankekohtainen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseen liittyvä kansio (tai arkisto) eli kelpoisuusasiakirja. Asiakirjaa ylläpidetään työmaalla ja se luovutetaan työn valmistuttua tilaajalle. Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset on määritelty kattavimmin InfraRYL-julkaisuissa, joita päivitetään säännöllisesti. InfraRYL otetaan käyttöön hankekohtaisesti suunnittelua ja rakentamista koskevien tarjouspyyntöjen kautta. Viittaamalla suunnitelma-asiakirjoissa InfraRYLin yksilöityyn kohtaan saadaan sen määräykset voimaan hankkeessa. Se määrittää hyvää rakennustapaa myös silloin, kun hankkeen osapuolet ovat siitä eri mieltä. InfraRYL sisältää seuraavat julkaisut: Osa 1 Väylät ja alueet (painettu julkaisu 2006, josta päivitetty painos 2010 ja 08/2016) Osa 2 Järjestelmät ja täydentävät osat (2009) Osa 3 Sillat ja rakennustekniset osat (2008) Osa 4 Liikunta- ja virkistyspaikkojen rakenteet (2009) INFRA Rakennusosa- ja hankenimikkeistö ja määrämittausohje (2008, josta päivitetty painos 2011 ja 2015). Rakenteiden ja materiaalien InfraRYL:ssä esitetyistä toiminnallisista ja teknisistä vaatimukset eivät ole sitovia, joten niistä voidaan poiketa toimittaessa kohteen rakennuttajan erikseen hyväksymillä kohdekohtaisilla suunnitelmilla. Suunnitelmat eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa rakennustuoteasetuksen vaatimusten kanssa. Seuraavissa luvuissa on esitetty ehdotukset MASA-asetukseen sisällytettävistä infra- ja maarakentamiskohteista ja kuvattu niiden rakennusosien pääasialliset toiminnalliset vaatimukset, jotka ovat 13

14 olennaisia MASA-asetuksen mukaisissa hyödyntämishankkeissa. Kunkin rakennusosan kohdalla suluissa esitetty numero viittaa kyseisen rakennusosan toimivuusvaatimuksiin InfraRYL:ssä (osa 1; 2010). Joidenkin rakennusosien kohdalla on esitetty myös keskeisiä teknisiä vaatimuksia (kursivoitu teksti). Vaatimuksia on kuvattu esimerkkien kautta erityisesti liikenneväylien osalta, koska muissa rakennuskohteiden monet tekniset vaatimukset ovat vastaavat kuin väylärakenteissa ja väylärakentaminen sisältää suuren osan MASA-asetukseen ehdotettavista rakennusosista. Vastaavat vaatimukset koskevat kuitenkin myös muiden rakentamiskohteiden, kuten kenttärakenteiden, rakennusosia niiden käyttötarkoituksesta ja laatuvaatimuksista riippuen. Taulukko 3.1. Rakennuskohteiden suunnittelun ja rakentamisen ohjeistuksia laativat organisaatiot. Talonrakennuksen ja infrarakentamisen mitoitusohjeet ovat eurokoodin mukaisia. TARKISTUS! Sovellus Suunnitteluohjeistus Rakentamisen ohjeistus Radat Liikennevirasto * InfraRYL Tiet Liikennevirasto InfraRYL Vesiväylät Ympäristöministeriö (Vesilaki) InfraRYL Liikennevirasto Kadut Kuntaliitto SKTY (Suomen kuntatekniikan yhdistys) InfraRYL Sillat ja muut taitorakenteet Kunnallistekniikka ja aluerakentaminen Meluesteet vallit ja seinät) Satamat Maisema- ja viherrakentaminen Ulkoliikuntapaikat Kaivosalueet Jätehuoltoalueet Teollisuuden ja kaupan alueet Maa- ja metsätalous Tulvasuojelurakenteet kaupungit ja kunnat Ympäristöministeriö (Vesilaki) Liikennevirasto Rakennusinsinööriliitto RIL ** Kuntaliitto SKTY (Suomen kuntatekniikan yhdistys) Vesilaitokset yms. (esim. HSY verkosto) kaupungit ja kunnat Liikennevirasto (maantien ja rautatien meluesteet) Oikeusministeriö (Vesilaki) SYKE (?) ELY (ruoppaus) Liikennevirasto Rakennusinsinööriliitto RIL Kuntaliitto (mm. Hulevesiopas) Kaupungit (ohjeet ja mallipiirustukset) Opetus- ja kulttuuriministeriö (Rakennustieto) InfraNET (Rakennustieto) Hämeen ELY (Patoturvallisuusopas) Maa- ja metsätalousministeriö (Patoturvallisuuslaki ja -asetus) Ympäristöministeriö (VNa kaatopaikoista) SYKE Rakennusinsinööriliitto RIL Kuntaliitto Luonnonvarakeskus (LUKE) Metsäkeskus (?) Hämeen ELY (Patoturvallisuusopas) Maa- ja metsätalousministeriö (Patoturvallisuuslaki ja -asetus) InfraRYL InfraRYL InfraRYL InfraRYL InfraRYL Viherympäristöliitto InfraRYL OPM (liikuntapaikkajulkaisusarja) InfraRYL (?) Kainuun ELY InfraRYL SYKE MaaRYL / InfraRYL Luonnonvarakeskus (LUKE) InfraRYL Ampumaratojen vallit Puolustusvoimat, Suomen Ampumaurheiluliitto InfraRYL Talonrakentamisen Rakennusinsinööriliitto RIL MaaRYL maatyöt VTT RIL * Liikenneviraston suunnitteluohjeet radanpitoon, tienpitoon ja vesiväylän pitoon ovat ladattavissa osoitteesta ** Suomen Rakennusinsinöörien Liiton (RIL) suunnitteluohjeet talojen, pihojen, kuivatuksen, yms. suunnitteluun löytyvät osoitteesta 14

15 4.3 Tiet ja kadut Tässä luvussa on kuvattu lyhyesti liikenneväylien rakennusosat ja niiden pääasialliset toiminnalliset vaatimukset, jotka ovat olennaisia MASA-asetuksen mukaisissa hyödyntämishankkeissa. Kunkin rakennusosan kohdalla suluissa esitetty numero viittaa kyseisen rakennusosan toimivuusvaatimuksiin InfraRYL:ssä (osa 1; 2010). Joidenkin rakennusosien kohdalla on esitetty myös keskeisiä teknisiä vaatimuksia (kursivoitu teksti). Lisäksi tässä on esitetty liikenneväylän poikkileikkauksen eri osien nimitykset Liikenneväylien toimivuusvaatimukset Tierakenne (10000) koostuu mm. väylistä, silloista, tunneleista, liittymistä, poikkeavista, rinnakkaisista ja kevyen liikenteen väylistä sekä kuivatusjärjestelmistä, melusuojauksesta ja pohjavedensuojauksesta. Tien poikkileikkauksen osat on esitetty kuvassa 4.1 ja tiepenkereen osat kuvassa 4.2. Tierakenteen ajoradan toimivuusvaatimuksena (11000) on, että liikennöintiä varten tien pinnan tulee olla tasainen ja säilyttää tasaisuutensa ja ehjyytensä suunnitellun käyttöiän. Rakenteiden painumien ja siirtymien tulee olla turvallisen liikennöinnin kannalta riittävän pieniä. Maapohjan ja rakenteiden varmuuden sortumista, murtumista ja halkeilua vastaan on oltava riittävän suuri. Katurakenne (20000): Kadulla tarkoitetaan ajorataa, jalkakäytävää, erillisiä kevyen liikenteen väyliä sekä toreja ja aukioita. Kadulle sijoitetaan myös kunnallisteknisiä johtoja ja laitteita. Tierakenteen toimivuusvaatimuksien lisäksi katurakenteen toimivuusvaatimuksena on (21000), että siihen voidaan sijoittaa vesihuollon, energiansiirron ja tietoliikenteen johdot, kaapelit yms. laitteet, ja se on mahdollista varustaa liikennettä ohjaavilla ja tukevilla varusteilla ja laitteilla. Rakenteiden painumien ja siirtymien tulee olla sallittua pienempiä yhdyskunnan johtoverkon toimivuuden varmistamiseksi. Ratarakenteen toimivuusvaatimukset (31000): Rakenteiden painumat ja siirtymät ovat radan turvallisen liikennöinnin kannalta riittävän pienet ja että maapohjan ja rakenteiden varmuus sortumista, murtumista ja halkeilua vastaan on riittävän suuri. Radan päällysrakenne (31100) koostuu ratapölkyistä ja -kiskoista, tuki-, väli-, eristys- ja suodatinkerroksesta Liikenneväylien pengerrakenteiden vaatimukset Pengerrakenteella (11200, 21200, 31210, 18110) tasataan ensisijaisesti maanpinnan luonnollisia korkeusvaihteluita. Pengermateriaalin tulee olla homogeenista ja sen jälkitiivistymisen tulee olla vähäistä. Sallittu kokoonpuristuminen asetetaan tieluokkakohtaisesti suunnitelma-asiakirjoissa (esim. moottoriteiden penkereen kokoonpuristuminen ei saa olla yli 1 % käyttöönoton jälkeen). Maapenkereen materiaalina käytetään hiekkaa ja sitä karkeampia tiivistettävissä olevia kivennäismaalajeja. Penkereiden maa-ainekset eivät sisällä haitallisia määriä epäpuhtauksia. Tie- ja katurakenteiden sekä ratarakenteiden pengertäytteelle on esitetty InfraRYLssä tarkemmat vaatimukset. Vastapenkereen (11230, 31210, 18150, kuva 4.3) tehtävänä on parantaa massallaan varsinaisen penkereen stabiliteetti riittävälle tasolle huonosti kantavalla maapohjalla. Vastapenkereissä käytetään kivennäismaa-aineksia. Routivia materiaaleja voi käyttää ellei ole asetettu muita toimivuusvaatimuksia (esim. kantavuus). Liian kevyitä maamateriaaleja, kuten eloperäisiä maalajeja (turve, multa, muu pintamaa), ei saa käyttää. Pinta tasataan niin, että vesi ei lammikoidu penkereen pinnalle. Pengerrettäessä routivilla massoilla, kunkin kerroksen yläpinta tasoitetaan ja muotoillaan riittävän sivukaltevaksi (1:20), jotta vedet kulkeutuvat mahdollisimman nopeasti pois rakenteen pinnalta. Luiskatäytteellä (11600, 21600) loivennetaan tien liityntää ympäristöön ja vähennetään vesien valumista tien rakenteeseen. Luiskatäyte toimii myös kasvualustana. Luiskatäytteellä tarkoitetaan tien pinnan ja luiskapinnan leikkauspisteestä maapenkereillä kaltevuudessa 1:1,5 ja louhepenkereillä kaltevuudessa 1:1 olevan kuvitellun rajapinnan ulkopuolista täyttöä. Luiskatäytemateriaalin vedenläpäisevyyden tulee olla niin pieni, etteivät tiepäällysteeltä valuvat vedet merkittävässä määrin valu tien runkoon. Vedenpitäväksi luiskatäytteeksi katsotaan savi, siltti ja silttimoreeni. 15

16 Ympäristörakenteilla (13000, 23000) pyritään vähentämään tieväylästä ja sen käytöstä ympäristölle aiheutuvia haittoja ja pehmentämään väylän liityntää muuhun ympäristöön sekä parantamaan tiellä liikkujien viihtyisyyttä. Ympäristörakenteet voivat olla melun tai tärinän vaikutuksia pienentäviä tai estäviä rakenteita, pohjavedensuojausrakenteita tai esteettisesti väylän viihtyisyyttä parantavia istutuksia, verhouksia tms., joiden toimivuusvaatimukset ja ominaisuudet ovat rakennekohtaisia. Liitteen 2 taulukoissa 2.1 ja 2.2 on esitetty esimerkin omaisesti tekniset vaatimukset maapenkereen materiaaleille ja jakavan kerroksen materiaalille. Vaatimukset poikkeavat merkittävästi toisistaan, koska jakavassa kerroksessa rakennusosaan kohdistuu selvästi suurempi liikennerasitus. Ko. rakennusosien vaatimukset on katsottava aina uusimmasta InfraRYLstä ei tästä raportista. 1 Tieliikennelain mukainen ajorata (1a oikea, 1b vasen) 2 Peruskaista 3 Ohituskaista 4 Piennar 5 Ajoratojen väli 6 Sisäluiska 7 Sivuojan pohja 8 Ulkoluiska ja ulkoluiskan pyöristys 9 Reuna-alue 10 Tiealue Kuva 4.1 Kaksiajorataisen, keskikaiteellisen tien poikkileikkauksen osat. Vastaavat poikkileikkaukset on esitetty myös yksi- ja kaksiajorataiselle keskialueelliselle tielle (Liikennevirasto 2013b). Kuva 4.2 Tiepenkereen osat (InfraRYL kuva 18110:K4). a) b) Kuva 4.3 Esimerkki vastapenkereen poikkileikkauksesta: a) Liikennevirasto (2014) ja b) Infra- RYL (Kuva 18150:K1). 16

17 4.3.3 Liikenneväylien päällysrakenteiden vaatimukset Tien ja kadun tavanomaiseen päällysrakenteeseen kuuluvat sidotut ja sitomattomat rakennekerrokset sekä siirtymärakenteet. Pohjamaa ja pengertäyte eivät kuulu päällysrakenteeseen. Tien ja kadun päällysrakenteen nimitykset on esitetty kuvassa 4.4. Päällysrakenteen (11199, 21100) suunnittelun lähtökohtana on rakenteen käyttöikävaatimus. Vaurioittavat rasitukset ovat liikenneperäisiä, ilmastoperäisiä tai painumisesta ja vakavuuden puutteesta johtuvia tai näiden yhdistelmiä. Alemman kerroksen kestoikävaatimus on aina suurempi kuin ylemmän kerroksen. Suodatinkerroksen, Jakavan kerroksen ja Kantavan kerroksen (21110, 21210, 21300) tekniset vaatimukset on esitetty InfraRYLissä. Kerrosten tulee täyttää suunnitelmassa ja/tai InfraRYLissä esitetyt mitta-, tarkkuus- ja kantavuusvaatimukset. Lisäksi materiaaleille esitetyt vaatimukset tulee täyttyä. Esimerkkinä materiaaleille esitetyistä vaatimuksista on kohdassa esitetty jakavan kerroksen materiaalin vaatimukset ja ohjeet InfraRYL 2015 mukaisesti. Siirtymärakenteita (21500, 31312) käytetään tasaamaan pituussuuntaisia painumaeroja. Painumaeroja syntyy, kun perustamistapa tai pohjasuhteet muuttuvat. Siirtymäkiiloja (31312) käytetään kantavuus- ja routivuuserojen tasaamiseen. Liitteessä 2 on esitetty esimerkki siitä, millä periaatteella ja tarkkuudella jakavassa kerroksessa käytettävien maa-ainesten materiaalivaatimukset ja ohjeet on esitetty InfraRYL:ssä (2016, luonnos). Taulukossa tekstiä on lyhennetty InfraRYL:iin verrattuna. Kuva 4.4 Tien ja kadun päällysrakennekerrosten nimitykset. Kaikkia kuvan kerroksia ja vaihtoehtoisia päällysteitä tai kerrosstabilointeja ei ole samassa rakenteessa. (InfraRYL20006, kuva 101) 4.4 Kentät ja ulkoliikuntapaikat MASA-asetuksen soveltamisalaan kuuluvia kenttärakenteita voivat olla mm varastointiin ja liikennöintiin tarvittavat kentät: - satama-alueilla - teollisuusalueilla - jätteenkäsittelyalueilla - lentoliikenteen alueilla - ratapiha-alueilla ja - pysäköintialueilla. Kenttärakenteiden toimivuusvaatimukset vaihtelevat niiden käyttötarkoituksesta riippuen. Liikennöidyillä kenttäalueilla kentän rakennusosien tekniset vaatimukset ovat yleensä samat tai lähes 17

18 samat kuin vastaavasti kuormitetuissa väylien rakennusosissa (luku 4.3). Kentän tasaisuus- ja kantavuusvaatimukset saattavat kuitenkin olla jopa suuremmat kuin väylärakentamisessa (esim. lentokenttä). Toisaalta joissakin kenttärakenteissa rakennusosien vaatimukset voivat olla huomattavasti pienempiä (esim. päällystämättömät epätasaisesti painuvat varastokentät). Kentän tavanomaiseen päällysrakenteeseen kuuluvat sidotut ja sitomattomat rakennekerrokset sekä siirtymärakenteet (kuva 4.4). Kenttien päällystevaatimuksena voi olla esim. hyväkuntoinen AB-päällyste, johon on tehty riittävät kallistukset. Tämän lisäksi kenttärakenteelta voidaan edellyttää hulevesien keräysjärjestelmää, jolloin siihen ei käytännössä imeydy vettä lähes lainkaan. Toisaalta kenttä voi olla myös sorapäällysteinen ilman hulevesien hallintaa, jolloin suurin osa sade- ja sulamisvesistä imeytyy kentän rakennekerroksiin. Ulkoliikuntapaikat ovat kenttärakenteita, joiden vaatimukset poikkeavat mm. pienemmän rasituksen vuoksi liikennöidyistä kentistä. Ulkoliikuntapaikkojen toimivuusvaatimukset ja tekniset vaatimukset on esitetty InfraRYL 2006:n osassa 4 (Liikunta- ja virkistyspaikkojen rakenteet). MASA-asetuksen soveltamisalaan sisältyviä ulkoliikuntapaikkoja voivat olla mm: - ulkokentät (mm. urheilukentät, pallokentät, pesäpallokentät, tenniskentät), - maastoliikuntapaikat (mm. laskettelurinteet, kuntopolut ja -radat, luontopolut ja retkeilyreitit), - erityisurheilualueet (mm. ampumaurheilupaikat, golfkentät) sekä - eläinurheilualueet (hevosurheilupaikat, koiraurheilualueet). 4.5 Vallit ja penkereet Vallit ovat maankäytön kannalta tarpeelliseksi todettuja ympäristörakenteita, joiden rakentamista edellytetään mm. alueidenkäyttösuunnitelmissa. Erilaisten vallien ja penkereiden sijainti ja yleiset periaatteet esitetään tie-, katu- tai puistosuunnitelmassa, tulvanhallintasuunnitelmassa tai ampumaratasuunnitelmassa ja yksityiskohtaisesti vallien rakennussuunnitelmissa. Vallien toiminnallisia vaatimuksia on esitetty alla. MASA-asetuksen soveltamisalaan sisältyviä vallirakenteita voivat olla mm.: - meluvallit (meluesteet) - tulvapenkereet (vallit) - maavallikatsomot ja - ampumaratojen vallit. Meluesteiden (13100, 23100) tulee estää liikennemelua suunnitellusti, ja niiden tulee olla visuaalisesti maastoon sopivia. Meluesteillä pyritään alentamaan ympäristöön leviävä melu hyväksyttävälle tasolle. Melueste ei saa siirtyä riittämättömän vakavuuden, painumisen tai routimisen johdosta haitallisesti (ulkonäkö, eristävyys jne.) käyttöiän aikana. Erilaatuisten maa-ainesten soveltuvuutta meluvallipenkereen rakentamiseen voidaan arvioida liitteen 2 taulukossa 2.1 esitetyn perusteella. Tulvapenkereet (tulvavallit) ovat patoja, joiden suunnittelussa voidaan ottaa huomioon tulvan lyhytaikaisuus. Sisäinen eroosio voi tapahtua nopeastikin, joten se tulee tarkastella ja maapato on suunniteltava siten, että haitallista sisäistä eroosiota ei pääse kehittymään. Padotuksen lyhytaikaisuudesta seuraa, että usein tulvapenkereeseen ei tarvita tavanomaiseen maapatoon kuuluvaa sisäistä kuivatusjärjestelmää ja suodatinrakenteita eikä myöskään märän luiskan, harjan ja kuivavaran mitoitusvaatimuksia käytetä sellaisenaan. Penkereiden tekniset ratkaisut tulee kuitenkin harkita ja perustella tapauskohtaisesti. Tulvapenkereet on usein rakennettu paikalta saaduista materiaaleista. (Isomäki et al. 2012) Maavallikatsomon pengerrungon rakentamiseen soveltuvat kaikki kivennäismaalajit ja kalliolouhe. Eloperäisiä maalajeja, kuten ruokamultaa ja turvetta voidaan käyttää maavallin viimeistelytöihin. Materiaalivalinta vaikuttaa vallin jyrkkyyteen. Hyvin koossapysyvillä, suuren kitkakulman omaavilla materiaaleilla (louhe, sora, karkea hiekka, karkeat moreenit) voidaan valli luiskata jyrkemmäksi. Huonosti koossapysyviä materiaaleja (savi, siltti, hieno hiekka) voidaan hyödyntää rakentamalla hyvin koossapysyvistä materiaaleista altaita, jotka täytetään huonosti koossapysyvillä materiaalilla. 18

19 Tällöin on otettava huomioon, että savi ja siltti painuvat käytön aikana. Maavallirakenteen vaativuuden sekä rakentamisolosuhteiden takia voidaan käytettäville materiaaleille joutua asettamaan laatuvaatimuksia. Luonnon kiviaineksia voidaan korvata uusiomateriaaleilla, joita saadaan ylijäämämaista, teollisuuden sivutuotteista ja jätteistä, lievästi pilaantuneista maista sekä vanhojen maarakenteiden materiaaleista Monia uusiomateriaaleja voidaan käyttää sellaisenaan tai toisiinsa sekoitettuina ja stabiloituina. Osaa niistä voidaan käyttää myös stabiloitujen rakenteiden tai kerrosten sideaineena, jolloin ne voivat korvata sementin tai osan siitä. Suotavaa on, että hyödynnetään läheltä saatavia muista käytöstä poistuneita materiaaleja. (Infra ) Ampumaradat suunnitellaan noudattaen ohjetta Ampumaratojen ympäristövaikutusten hallinta (Kajander & Parri 2014). Ohje sisältää ohjeet vallin ympäristönsuojausrakenteille eli vallien korkeuksille meluntorjunnan ja pintarakenteille pohjaveden suojauksen kannalta, mutta ohjeessa ei ole muutoin esitetty miten ja millaisella materiaalilla vallirakenteet toteutetaan. Vallien täytöt toteutetaan noudattaen infraryliä. Lajitietoutta ampumaratojen rakentamiseen löytyy lisäksi ohjeesta Ampumarataopas (Suomen Ampumaurheiluliitto 2005) sekä puolustusvoimien ampumaratoja koskevista määräyksistä. 4.6 Täytöt Täytöillä tarkoitetaan maa- ja infrarakentamisessa syntyvien kaivantojen täyttämistä sekä suunnitelmien mukaista maapinnan muotoilua ja korottamista. MASA-asetukseen sisältyvät täytöt voivat koskea mm.: - massanvaihtoja väylien, kenttien, talojen ja johtokaivantojen rakentamisessa, - massanvaihtoon sisältyviä pengerryksiä, - maa-ainesten ottoalueiden maisemointia sekä - puistojen muotoiluja ja korotuksia. Täyttöjen materiaalivaatimukset määräytyvät kyseessä olevan rakentamiskohteeseen toiminnallisten ja teknistenvaatimusten perusteella. Esimerkiksi, jos täyttö jää osaksi kantavaa tai routimatonta rakennetta, tulee täyttömateriaalin raekoon ja vesipitoisuuden täyttää lopullisen rakenteen niille asettamat vaatimukset. Johtokaivannoissa olennaista on, että täyttömateriaali ei sisällä aineita, jotka voivat vahingoittaa putkia tai liitosmateriaalia. Maisemointi- ja muotoilutäytöissä vaatimukset täyttömateriaaleille ovat yleensä vähäisempiä. InfraRYL 2010 (osa 1) sisältää vaatimukset mm. massanvaihtoon kuuluville täytöille (18300) sekä johtokaivantojen lopputäytöille. Massanvaihdolla (11463, 21463, 31313, 18360) korvataan runsaasti kokoonpuristuvat luonnonmaakerrokset siten, että kovaan pohjaan ulottuvalla massanvaihdolla poistetaan painumat lähes kokonaan tai osittaismassanvaihdolla korvataan maan pehmeät pintakerrokset sellaiseen syvyyteen niin, että massanvaihdon alapuolelle jäävien kokoonpuristuvien maakerrosten aiheuttama kokonaispainuminen pysyy suunnitelluissa rajoissa (kuva 4.6). Massanvaihdon täyttömateriaali on suunnitelma-asiakirjojen mukaista. Täyttönä käytetään hiekkaa, hiekkamoreenia tai näitä karkeampia, mieluimmin kivisiä maalajeja tai louhetta. Jos käytetään olosuhdeherkkää täyttömateriaalia, joka voi muuttua työn aikana juoksevaksi, tehdään työ materiaalille soveltuvissa sääolosuhteissa. Täyttömateriaalin laatu tarkistetaan silmämääräisesti sekä tarvittaessa määrittelemällä maanäytteistä rakeisuus sekä vesipitoisuus ennen penkereeseen ajoa. Työn aikana täyttömassojen laatua seurataan jatkuvasti silmämääräisesti sekä tarvittaessa näytteillä. Lopputäytön (18330, johtokaivantojen eli putkien, johtojen, salaojien, kaivojen yms. lopputäytöt) täyttömateriaali ei sisällä aineita, jotka voivat vahingoittaa putkia tai liitosmateriaalia. Lopputäyttö tehdään täyttömateriaalilla, joka on tiivistämiskelpoista ja vastaa routimisominaisuuksiltaan kaivannosta poistettua materiaalia. Suurin sallittu kivien tai lohkareiden läpimitta on 2/3 kerralla tiivistettävän kerroksen paksuudesta, kuitenkin enintään 400 mm. Liikennöitävällä alueella lopputäyttö ulotetaan liikennealueen rakennekerrosten alapintaan. (kuva 4.5). Maisemointipenkereitä rakennetaan mm. puistoihin ja muille viheralueille. Niiden luiskat ovat tyypillisesti loivia. Niissä käytettävien materiaalien valinnassa tulee yleensä huomioida niiden päälle suunniteltu kasvillisuus. 19

20 Maa-ainesten ottoalueiden maisemoinnilla tarkoitetaan sellaista täyttöä, joka on esitetty maaainesten ottosuunnitelmissa tai näiden alueiden jälkihoitosuunnitelmissa. Suunnitelmat ovat viranomaisen hyväksymiä. Kuva 4 5 Massanvaihdon kaivannon kaivurajat, esimerkki ratarakenteista (InfraRYL 18360; 2009) Kuva 4.6 Johtokaivanto. (InfraRYL Kuva 31100:K1, InfraRYL 2009/2, ) 4.7 Kaatopaikat Ehdotus MASA-asetukseen sisältyvästä hyödyntämisestä kaatopaikoilla koskee lähinnä kaatopaikan tai sen tietyn osa-alueen käytöstä poistamisen jälkeen tehtävän pintaeristyksen tiivistys- ja kuivatuskerroksen yläpuolisessa pintakerroksessa. Pintakerroksen tehtävänä on suojata kaatopaikkarakenteen alapuolisia kerroksia kuivumiselta ja jäätymiseltä, toimia vesivarastona ja kasvualustana sekä mahdollistaa alueen jatkokäyttö. Kaatopaikan pintakerroksen ja muiden rakennekerrosten suunnittelua ja vaatimuksia on kuvattu mm. ohjeessa Kaatopaikkarakenteet (Infra ; 2009). Ohjeen mukaan pintakerroksessa pitää olla riittävästi huokostilaa ja vedenpidätyskykyä varastoimaan rankkasateen aikainen vesimäärä. Liian huonosti vettä läpäisevä materiaali voi aiheuttaa pinnan liettymistä ja lammikoitumista ja luiskissa stabiliteetti- ja eroosio-ongelmia. Pintakerrokseen on tyypillisesti käytetty paikallisesti saatavilla olevia ylijäämämaita, jotka soveltuvat tarkoitukseen teknisesti ja täyttävät pysyvän jätteen vaatimukset. Kaatopaikka-alueiden muita maarakentamiskohteita, kuten tie- ja kenttärakenteet, koskevat näille erikseen asetetut vaatimukset (ks. edelliset luvut). Tämän lisäksi toiminnassa olevalla kaatopaikalla ylijäämämaita voidaan hyödyntää kaatopaikkojen esipeitto- ja päiväpeittokerroksissa kaatopaikan kelpoisuusvaatimusten perusteella. 20