Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen."

Transkriptio

1 1(6) Maistraattien palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 29. päivänä helmikuuta 2008 valtiovarainministeriön, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä 1 Sopimuksen lähtökohta Tavoitteena on oikeudenmukainen ja kannustava palkkausjärjestelmä, jossa toteutuu maistraattien sisäisten ja niiden välisten palkkasuhteiden oikeudenmukaisuus. Palkkausjärjestelmä tukee maistraattien henkilöstön osaamista, kehittymistä sekä entistä vaativampiin tehtäviin hakeutumista. Lisäksi palkkausjärjestelmä tukee tuloksellisuuden, esimiestyön ja johtamisen kehittymistä sekä naisten ja miesten välisen palkkatasa-arvon ja samapalkkaisuusperiaatteen toteutumista. Palkkausjärjestelmä parantaa maistraattien kilpailukykyä työnantajana. 2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen. Tätä sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin, enintään kuuden kuukauden määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyihin virkamiehiin, harjoittelijoihin eikä työllisyysvaroin palkattaviin henkilöihin. Sopimusta sovelletaan myös sellaisissa määräaikaisissa palvelussuhteissa, jotka yhdessä osassa tai toisiinsa keskeytyksettä liittyvissä osissa kestävät yli kuusi kuukautta. Viimeksi mainituissa tapauksissa sopimusta sovelletaan sen osan alusta, jonka aikana kuusi kuukautta täyttyy. Sellaisille määräaikaisille virkamiehille, jotka eivät 2 momentissa sanotun aikarajan johdosta muutoin kuulu sopimuksen soveltamisalaan, nimittävä viranomainen määrittelee palkan ottaen kokonaisuutena huomioon sopimuksen mukaiset palkkatasot ja -perusteet. 3 Palkkausperusteet Virkamiehen palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta, henkilökohtaisesta palkanosasta sekä 7 :ssä mainituissa tapauksissa takuupalkasta. Lisäksi suoritetaan allekirjoituspöytäkirjan 4 :ssä mainittuja lisiä ja palkkioita. 4 Tehtäväkohtainen palkanosa Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy tehtävän vaativuustason perusteella. Liitteessä 1 ovat tehtävien vaativuuden tasokuvaukset, jotka on laadittu seuraavien vaativuustekijöiden perusteella: asiantuntemus vastuu itsenäisyys yhteistyötaidot koulutus työkokemus

2 2(6) Tehtäväkohtaisen palkanosan määrä kullakin vaativuustasolla ilmenee liitteenä 2 olevasta palkkataulukosta. Esimies ja maistraatin päällikön osalta lääninhallitus arvioivat maistraatin virkamiehen tehtävien vaativuuden vuosittain virkamiehen kanssa käymässään tulos- ja kehityskeskustelussa ja aina virkamiehen tehtävien muuttuessa oleellisesti joko toistaiseksi tai määräaikaisesti. Tehtävien muuttuessa suoritetaan uusi arviointi viipymättä. Arvioinnissa huomioidaan tehtävien vähittäisen, useamman arviointijakson aikana tapahtuneen muuttumisen vaikutus vaativuustasoon. Aloitteen viran vaativuuden uudelleen arvioimiseksi voi tehdä myös asianomainen virkamies tai häntä edustava luottamusmies. Työnantaja- ja palkansaajaosapuolen yhteinen arviointiryhmä käsittelee uusien ja muuttuneiden tehtävien vaativuustasoarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin. Lääninhallitus vahvistaa maistraatin päällikön ja maistraatin päällikkö vahvistaa maistraatin henkilöstön tehtävien vaativuusarvioinnit ja tasot sekä tehtäväkohtaiset palkanosat saatuaan esimiesten ehdotukset ja mahdolliset arviointiryhmän lausunnot. Muutettaessa tehtäviä vakinaisessa palvelussuhteessa tehtävien vaativuustaso yleensä pysyy ennallaan tai nousee. Mikäli maistraatti tekee aloitteen vakinaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, maistraatin on selvitettävä mahdollisuus järjestää tehtävät siten, että tehtävien vaativuustaso säilyy ennallaan. Arviointiryhmä määrittelee tehtävien vaativuutta arvioidessaan kantansa myös tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Edellä tässä momentissa sanottua sovelletaan myös sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan määräaikaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseen siihen annetun nimityksen tai määräyksen kestoaikana. 5 Henkilökohtainen palkanosa Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilökohtaisen suoritustason mukaisesti. Henkilökohtainen palkanosa on enintään 45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan prosenttimäärä kullakin suoritustasolla ilmenee liitteestä 3. Henkilökohtaisen suorituksen arviointikriteerit alakohtineen, joista kukin arvioidaan pistearvosanoin 1 5, ovat muilla paitsi maistraattien päälliköillä seuraavat: Ammatinhallinta o Ammattitaito ja asiantuntemus o Ongelmanratkaisutaito o Monipuolisuus tai erityisosaaminen Tuloksellisuus o Aikaansaavuus o Vastuuntunto ja luotettavuus o Aloitteellisuus ja omatoimisuus Yhteistoimintakyky o Yhteistyökyky ja joustavuus o Palveluhenkisyys Kehitysmyönteisyys Johtamistaito (esimiehillä) o Henkilöstön johtaminen o Asioiden johtaminen

3 3(6) Maistraatin päälliköllä henkilökohtaisen suorituksen arviointikriteereitä on 5, joista kukin arvioidaan pistearvosanoin 1 5. Johtamistaidon osalta sekä henkilöstön johtaminen että toiminnan johtaminen muodostavat oman arviointikriteerinsä. Kriteerit ovat seuraavat: Tuloksellisuus Yhteistoimintakyky Kehitysmyönteisyys Johtamistaito o Henkilöstöjohtaminen o Toiminnan johtaminen Henkilökohtaisen suorituksen arvioinnin kohteena on virkamiehen suoriutuminen tehtävänsä vaatimuksista sekä tulos- ja kehityskeskusteluissa asetetuista tavoitteista. Esimies ja maistraatin päällikön osalta lääninhallitus arvioi henkilökohtaisen suorituksen vuosittain virkamiehen kanssa käymässään tulos- ja kehityskeskustelussa. Mikäli todetaan, että virkamiehen henkilökohtainen suoritus ei yllä edellisessä arvioinnissa todetulle tasolle, henkilökohtaista palkanosaa ei välittömästi alenneta. Tulos- ja kehityskeskustelussa täsmennetään ne toimenpiteet, joihin ryhdytään suoritustason palauttamiseksi. Uusi arviointi suoritetaan aikaisintaan kolmen ja viimeistään kuuden kuukauden kuluttua. Tämän jälkeen henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa ryhdytään maksamaan viimeisimmän arvioinnin perusteella seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. Kohtien a) ja b) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla. a) Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. b) Jos henkilö on ollut huomattavan osan 5 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 6 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuitenkaan tarkisteta. Maistraatin palvelukseen uutena tulevan virkamiehen ja henkilön, jonka tehtävät olennaisesti muuttuvat, henkilökohtainen palkanosa määritellään alustavasti palvelussuhteen alkaessa tai muutoksen tapahtuessa vähintään kahden kuukauden ajaksi sen tiedon perusteella, joka on käytettävissä virkamiehen ammattitaidosta ja hänen kyvystään suoriutua tehtävistään. Henkilökohtainen suoritus arvioidaan tämän jälkeen kuuden kuukauden kuluttua. Henkilökohtaisen suorituksen arvioinnin vahvistaa maistraatin päällikön osalta lääninhallitus ja muun maistraatin henkilöstön osalta maistraatin päällikkö.

4 4(6) 6 Palkkauksen maksaminen Vuotuisten tulos- ja kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen tehtävien vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kyseessä olevan kalenterivuoden maaliskuun alusta. Tehtävien vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason muuttuessa muulloin kuin vuotuisen tulos- ja kehityskeskustelun perusteella sekä kokemusosan perusteiden muuttuessa palkkauksen tarkistus toteutetaan seuraavan kalenterikuukauden alusta. 7 Takuupalkka Virkamiehellä, joka käyttöönottoajankohtana oli tämän sopimuksen piiriin kuuluva ja silloin maistraatin vakinaisessa virassa, on oikeus vähintään tämän pykälän mukaiseen euromääräiseen takuupalkkaan. Myös määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyllä virkamiehellä, joka käyttöönottoajankohtana oli tämän sopimuksen piiriin kuuluva, on oikeus tämän pykälän mukaiseen takuupalkkaan kyseisen määräaikaisen virkasuhteen päättymiseen saakka. Takuupalkkaoikeus säilyy sen jälkeenkin niin kauan kuin hän keskeytyksettä jatkaa palvelustaan virastossa sellaisessa palvelussuhteessa, jonka tehtävät ovat vähintään samalla vaativuustasolla kuin hänen tehtävänsä käyttöönottoajankohtana olivat. Alle 30 päivän keskeytys ei johda takuupalkkaoikeuden lakkaamiseen. Takuupalkka vastaa kuukausipalkkaa, joka hänelle silloin olisi ollut maksettava vanhan järjestelmän mukaisesti. Jos vakinainen virkamies on käyttöönottoajankohtana ollut nimettynä määräaikaiseen korkeampipalkkaiseen virkasuhteeseen, takuupalkka määräytyy hänen vakinaisen virkansa käyttöönottoajankohdan palkan mukaan, kun hän palaa hoitamaan sitä. Takuupalkkaoikeus säilyy sen ajan, jonka virkamies on käyttöönottoajankohdan jälkeen keskeytyksettä samaan tai toiseen maistraattiin vakinaisessa virkasuhteessa. Takuupalkkaa tarkistetaan keskustasolla sovittavilla yleiskorotuksilla. Yleiskorotus määräytyy henkilön uuden palkkausjärjestelmän mukaisen palkan perusteella, jos korotus siten on suurempi. Myös takuupalkkaa saavan virkamiehen tehtävien vaativuustaso ja henkilökohtainen suoritustaso arvioidaan siten kuin 4 ja 5 :ssä on sanottu. Takuupalkka alenee, jos asianomainen virkamies itse hakeutuu tehtäviin, joiden vaativuustaso on alempi kuin hänellä oli käyttöönottoajankohtana. 8 Keskijohdon työaikakorvausraja Työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen 13 :n 1 momentissa sanottuihin korvauksiin oikeutettuja ovat ne virastotyötä tekevät virkamiehet, joiden tehtävät sijoittuvat enintään vaativuustasolle 10. Ne virastotyötä tekevät virkamiehet, joiden vaativuustaso on 11 tai enemmän ja jotka eivät ole johtavassa asemassa, ovat oikeutettuja sanotussa virka- ja työehtosopimuksen 18 :ssä tarkoitettuihin korvauksiin.

5 5(6) 9 Tietojen saanti ja tilastoyhteistyö Henkilöllä on oikeus saada kirjallinen tieto tehtäviensä vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksensa arviointituloksista ja niiden perusteista sekä tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosastaan samoin kuin muistakin tämän sopimuksen mukaisista palkkaustekijöistään ja niiden perusteista. Sopimusosapuolilla ja pääluottamusmiehillä ja, oman toimipiirinsä tai työpaikkansa osalta, muilla luottamusmiehillä on oikeus vuosittain sekä ennen palkkausta koskevia neuvotteluja luottamuksellisesti saada tiedot tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilöstön sijoittumisesta vaativuus- ja suoritustasoille sekä tilastotiedot henkilöiden kokonaispalkkauksesta ja sen kehityksestä vaativuustasoittain, henkilöstöryhmittäin, koulutustasoittain ja sukupuolen mukaan ryhmiteltyinä. Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ja edellytyksin oikeus saada tiedot edustamiensa henkilöiden tehtäväkuvauksista, vaativuusarvioinneista ja tasoista sekä kokonaispalkkauksesta palkkatekijöittäin eriteltynä ja niiden perusteista. Henkilökohtaisen palkanosan perusteita koskevan tiedon antaminen edellyttää kuitenkin, että henkilö on suostunut siihen yksilöidyllä valtakirjalla. Tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja annettaessa on otettava huomioon tietosuojavaatimukset. Tiedot luovutetaan maksutta. 10 Toiminta erimielisyystapauksissa Mikäli tehtävän vaativuustason tai henkilökohtaisen suoritustason arvioinnista syntyy erimielisyyttä, pyritään erimielisyydet käsittelemään ensisijaisesti esimiehen ja asianomaisen virkamiehen kesken. Esimiehen on, virkamiehen sitä esittäessä, kuultava virkamiestä edustavaa luottamusmiestä. Ellei yksimielisyyteen päästä, voidaan viran vaativuustasoa koskeva arviointi jommankumman osapuolen aloitteesta käsitellä läänikohtaisessa arviointiryhmässä, joka voi antaa asiasta lausunnon. Maistraatin päällikön osalta erimielisyysasian käsittelee valtakunnallinen seurantaryhmä. Ratkaisut tässä momentissa tarkoitetussa tapauksessa tekee lääninhallitus maistraatin päällikön osalta ja maistraatin päällikkö muun henkilöstön osalta. Erimielisyystapaus on käsiteltävä kolmen kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai hänen pyynnöstään häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan maistraatin edustajan kanssa. Mikäli asia edelleen jää erimieliseksi, voidaan se, samoin kuin muut tämän sopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevat erimielisyydet, saattaa ratkaistavaksi neuvottelumenettelyllä sen mukaan kuin siitä on erikseen sovittu valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksessa. 11 Sopimuksen seuranta Sopimusosapuolet seuraavat järjestelmän toteuttamista. Sitä varten perustetaan valtakunnallinen seurantaryhmä, jonka tehtävänä on seurata palkkausjärjestelmän yhdenmukaista soveltamista maistraateissa ja tehdä palkkausjärjestelmän kehittämisehdotuksia.

6 6(6) Seurantaryhmässä ovat edustettuina eri osapuolet tasapuolisesti. Ryhmän asettaa valtiovarainministeriö. 12 Työrauhavelvoite Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä tai sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja henkilöstö, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen. 13 Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus on voimassa saakka. Sopimus on tämän jälkeen voimassa vuoden kerrallaan, ellei joku sopimusosapuolista irtisano sitä viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamissopimuksen irtisanomisella tulee tämä sopimus samalla irtisanotuksi. Allekirjoitukset: Valtiovarainministeriö Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Palkansaajajärjestö Pardia ry Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry

7 MTI-VES (3) Tehtävien vaativuustasot Liite 1 Taso 1 Tehtäviin kuuluu mm. erilaisten otteiden ja todistusten antamista, kun tieto annetaan suoraan maistraatin tietojärjestelmästä eikä tiedon sisältöä käsitellä. Lisäksi tasoon kuuluvia tehtäviä ovat esim. postin käsittely. Taso 2 Tehtävät vaativat rekisterien sisällön ja tarkoituksen ja tai muun asiakokonaisuuden tuntemista sekä tarkkuutta. Tehtävissä painottuvat ryhmän 2 tehtävät, mutta yleensä kokonaisuuteen kuuluu myös ryhmien 1, 3 ja 4 tehtäviä. Tehtäviin kuuluu mm. tiedon antamista tietojärjestelmästä, tietojen tallentamista ja rekisterin ylläpitoa sekä tietojen vastaanottoa asiakkailta ja saatujen asiakirjojen teknisluontoista tarkastamista (liitteet, allekirjoitus). Tehtävät voivat olla myös muita maistraatin toimistotehtäviä. Taso 3 Tehtävässä vaaditaan rekisterien tietosisällön ja/tai muun asiakokonaisuuden hyvää tuntemista. Tehtävä vaatii asiantuntemusta ottaa kantaa tiedon oikeellisuuteen tai lainmukaisuuteen. Tehtävät painottuvat ryhmän 3 tehtäviin, mutta tehtäviin sisältyy yleensä myös ryhmien 1, 2 ja 4 tehtäviä. Tehtävät koostuvat tietojen rekisteröinneistä, rekisteröitävien tietojen sisällön tarkastamisista sekä puutteiden tai selvitystä vaativien asioiden havaitsemisesta sekä lisäselvitysten pyytämisestä. Taso 4 Tehtävä edellyttää maistraatin palvelujen laajempaa ja/tai syvällisempää asiantuntemusta sekä vaativampia yhteistyötaitoja sekä rekisterien tietosisällön ja käyttötarkoituksen tai muun asiakokonaisuuden laajempaa ja/tai syvempää asiantuntemusta. Tehtävät painottuvat ryhmän 4 tehtäviin, mutta tehtäviin sisältyy yleensä myös muiden ryhmien tehtäviä. Tehtävät koostuvat tietojen rekisteröinnistä, tiedon oikeellisuuden selvittämisestä sekä tiedon varmentamisesta. Tehtäviin sisältyy myös ilmoitusten ja hakemusten käsittelyä ja ratkaisua. Taso 5 Tehtävässä edellytetään maistraatin palvelujen laajaa tuntemista tai tehtävän asiakokonaisuuden perusteellista tuntemusta. Tehtävässä vastataan rekistereihin merkittävän tiedon sisällön lainmukaisuudesta ja oikeellisuudesta. Tehtävässä ratkaistaan vaativia asioita tai hoidetaan laaja-alaisia ja vaativia valmistelutehtäviä. Tehtävät koostuvat mm. erilaisten kohdennettujen korjausten, selvitysten ja tarkastusten tekemisestä. Tehtävään saattaa sisältyä vaativia asiakastilanteita ja yhteydenottoa yhteistyötahoihin. Tehtävään saattaa sisältyä työnjohtotehtäviä

8 MTI-VES (3) Taso 6 Tehtävät edellyttävät laajaa tuntemusta maistraatin palveluista tai tehtävän asiakokonaisuuden perusteellista tuntemusta. Tehtäviin sisältyy asioiden valmistelua ja/tai esittelyä päätöksentekijälle. Tehtäviin sisältyy vaativia asiakastilanteita ja yhteydenottoa yhteistyötahoihin. Taso 7 Tehtävässä edellytetään asioiden selvittämistä ja tutkimista sekä vaativaa, myös juridista, harkintaa. Tehtävässä suoritetaan valmistelua ja esittelyä sekä tehdään myös päätöksiä. Tehtäviin voi kuulua myös juridista harkintaa vaativaa päätöksentekoa tehtäväkokonaisuuden alueella. Taso 8 Tehtävässä edellytetään vaativien asioiden selvittämistä ja tutkimista sekä vaativaa, myös juridista, harkintaa. Tehtävässä suoritetaan valmistelua, esittelyä sekä päätöksentekoa. Tehtäviin kuuluu yleensä juridista harkintaa vaativaa päätöksentekoa tehtäväkokonaisuuden alueella Taso 9 Tehtävässä suoritetaan vaativia valmistelu- ja esittelytehtäviä sekä tehdään päätöksiä. Tehtäviin voi kuulua maistraatin toiminnan kannalta merkittävää valmistelua, päätöksentekoa ja toimenpiteisiin ryhtymistä. Tehtävät edellyttävät yleensä yhden tai usean tehtäväalueen tai tehtäväkokonaisuuden monipuolista juridista harkintaa ja päätöksentekoa. Taso 10 Tehtäviin kuuluu mm. maistraatin toiminnan kannalta merkittävien päätösten tekeminen, toimenpiteisiin ryhtyminen ja valituksiin vastaaminen. Tehtävät edellyttävät yhden tai usean tehtäväalueen tai tehtäväkokonaisuuden monipuolista juridista harkintaa ja päätöksentekoa. Tehtävissä annetaan juridista neuvontaa. Taso 11 Tehtäviin kuuluu mm. maistraatin toiminnan kannalta merkittävien päätösten tekeminen, toimenpiteisiin ryhtyminen ja valituksiin vastaaminen. Tehtävät edellyttävät vaativaa ja monipuolista juridista harkintaa ja päätöksentekoa. Tehtävissä annetaan juridista neuvontaa. Lisäksi tehtävään saattaa sisältyä esimiestehtäviä.

9 MTI-VES (3) Taso 12 Tehtäviin kuuluu mm. maistraatin toiminnan kannalta merkittävien päätösten tekeminen, toimenpiteisiin ryhtyminen ja valituksiin vastaaminen. Tehtävät edellyttävät vaativaa ja monipuolista juridista harkintaa ja päätöksentekoa. Tehtävissä annetaan juridista neuvontaa. Tehtävässä edellytetään kykyä luoda ja ylläpitää suhteita organisaation ulkoisiin ja sisäisiin yhteistyötahoihin sekä aktiivista toimintaa suhteiden edistämiseksi. 12 a Tehtävässä vastataan maistraatin toimintojen järjestämisestä sekä maistraatille tai maistraatin merkittävälle tulosalueelle osoitettujen määrärahojen ja henkilöstöresurssien käytöstä. 12 b Tehtävässä vastataan maistraatin toimintojen järjestämisestä sekä maistraatille osoitettujen määrärahojen ja henkilöstöresurssien käytöstä. Tehtävään sisältyy laaja tulos- ja talousvastuu sekä maistraatin tehtävistä johtuva monipuolinen ja laaja henkilöstöjohtaminen. 12 c Tehtävässä vastataan maistraatin toimintojen järjestämisestä sekä maistraatille osoitettujen määrärahojen ja henkilöstöresurssien käytöstä. Tehtävään sisältyy erittäin laaja tulos-, talous- ja henkilöstövastuu. 12 d Tehtävässä vastataan maistraatin toimintojen järjestämisestä sekä maistraatille osoitettujen määrärahojen ja henkilöstöresurssien käytöstä. Tehtävään sisältyy erittäin laaja tulos-, talous- ja henkilöstövastuu. Maistraatissa on lisäksi poikkeuksellisen suuret suoritemäärät, henkilöstön lukumäärä sekä toimialueen asukasluku, jotka aiheuttavat erityisiä vaatimuksia johtamistehtävälle.

10 MTI-VES (1) Palkkataulukko Liite Vaativuustaso /kk Vaativuus- /kk taso , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,25 12a 3470,27 12a 3470,27 12b 3869,36 12b 3869,36 12c 4314,34 12c 4314,34 12d 4810,48 12d 4810,48

11 MTI-VES (1) Palkkataulukko Liite 2 Vaativuustaso /kk , , , , , , , , , , ,25 12a 3470,27 12b 3869,36 12c 4314,34 12d 4810,48

12 MTI-VES (1) Henkilökohtaisen suoritusosan määräytyminen Liite 3 Suorituspisteet Johtamistehtävissä toimiville suorituksen pistemäärä määritellään 9/11 osana yhteispistemäärästä ja tulos pyöristetään täysiin pisteisiin pyöristyssäännön mukaisesti. Suorituspisteet Maistraattien päälliköt Suoritustaso Henkilökohtainen palkanosan % , , , , , , , , ,

13 Tämä Internet-teksti ei ole virallinen versio, eikä Valtiokonttori tai sopimuksen antaja vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Hakemistosivulle Valtiokonttori Aineistoa ei saa julkaista ilman sopimuksen antajan tai Valtiokonttorin lupaa. Ylläpitäjä: VALTIOKONTTORI Hallinnon ohjaus Siltasaarenkatu A PL Valtiokonttori puhelin (09) , faksi (09)

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. DNo YM 1/10/2012 Ympäristöministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä on 9.1.2012 tehty

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES: 310251 TES: 310201 Virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 22.6.2010 Liikenneviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Sopimus on tehty 11 päivänä huhtikuuta 2005 maa- ja metsätalousministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 340151 01 101-111 (työvoimatoimistot) 02 102-114 (Työministeriö ja Työvoimaopisto) Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä MTT:n

Lisätiedot

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työvoima- ja elinkeinokeskuksissa. Sopimus on tehty 15. elokuuta 2005 kauppa- ja

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 1 päivänä lokakuuta 2008

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus tehtävien vaativuuteen perustuvasta palkkausjärjestelmästä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksessa (jäljempänä Tekes). Sopimus on tehty 28 päivänä

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VES 280151 PL 01 Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. 1 VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. Sopimus on tehty.päivänä joulukuuta 2005 Kuluttajaviraston,

Lisätiedot

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 1 SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 Suomen ympäristökeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n

Lisätiedot

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen. ves-koodi: 251053 Oikeuslaitoksen yleistä sopimusalaa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 22 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Patentti- ja rekisterihallituksessa. Sopimus on tehty 19 päivänä huhtikuuta 2005 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta aluehallintovirastoissa. Sopimus on tehty 24. päivänä marraskuuta 2011 Itä-Suomen aluehallintoviraston, Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

260151/01/101-109 Liite 1

260151/01/101-109 Liite 1 260151/01/101-109 Liite 1 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin sisäasiainministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti. TRAFI/20771/01.00.01/2010 Virkaehtosopimus 4.1.2011 Virkaehtosopimus Liikenteen turvallisuusviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelu-järjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion mielisairaaloissa. Sopimus on tehty 21 päivänä joulukuuta 2006 Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281805 Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Verohallinnon atk-henkilöt VERO-ATK ry ovat tehneet 20 päivänä joulukuuta 2005 työehtosopimuksen verohallinnon

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281851 Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 1 päivänä kesäkuuta 2009 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä. 1 Sopimuksen tavoitteet

Lisätiedot

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:297051, PL:01,PR:104-110 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Opintotuen muutoksenhakulautakunta Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä). Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa käräjäoikeuksien haastemiehiin koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä lokakuuta 2005 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet VES 324051 TES 324001 Palkkaliitteet 1 ja 2 Kuluttajaviraston tarkentava virkaehtosopimus 324051 ja työehtosopimus 324001. Sopimus on tehty 8. päivänä kesäkuuta 2011 Kuluttajaviraston, Julkisalan koul

Lisätiedot

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1(13) Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin lokakuun 2 päivänä 2008 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n

Lisätiedot

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen. VES-koodi: 254051 Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 20 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä.

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti. STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sopimus on tehty

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen. 1 VES: 260551 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa lääninhallituksissa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 17. päivänä marraskuuta 2003 sisäasiainministeriön, Akava-JS:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys Uhvy ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry:n välillä ulkoasiainhallinnon virkamiehiin sovellettavasta

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S . Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus,

Lisätiedot

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Säteilyturvakeskus (STUK), Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet 24.8.2006 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia. Ves-koodi 251055 Tarkentava virkaehtosopimus kihlakunnanulosottomiesten palkkauksesta, Sopimus tehtiin 27 päivänä toukokuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES:299451 PL:01 PR:101-113 (liite 1) VES:299751 PL:01-05 (liite2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 28 päivänä

Lisätiedot

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 Väestörekisterikeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ovat tehneet 29.

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä Sopimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin. 1 Sopimuksen perusteet Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 26 päivänä helmikuuta 2009 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus HAKl20101121 Hätäkeskuslaitosta koskeva tarkentava virkaehtosopimus kehittämiserien kohdentamisesta Hätäkeskuslaitoksen palkkausj ärj estelmään, joka on tehty 28.1.2010 Hätäkeskuslaitoksen, Julkisalan

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ JUKO ry, VES: 33 10 51 Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja JUKO ry:n välisestä neuvottelusta, joka pidettiin

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Liite 1 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 13.12.2004 ulkoasiainministeriön ja Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys

Lisätiedot

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2)

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) OIKEUSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) Asia Samapalkkaerän kohdentaminen oikeuslaitoksen yleisellä sopimusalalla; uusiin välitasoihin Y 7,5 ja Y 8,5 sijoittuvat virkamiehet, uusien vaativuustasojen

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Sopimus on tehty 12 päivänä lokakuuta 2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 23.1.2014 ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY

Lisätiedot

Dnro. Pardia ry:n välillä. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Dnro. Pardia ry:n välillä. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Dnro Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmän soveltamisesta Opetushallituksessa. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011 Opetushallituksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

v ltion taloudellinen tutkimuskeskus sekä L...,.:D:...:.n..:..:r-=O,..::.u~/I1_I/-f-!-(

v ltion taloudellinen tutkimuskeskus sekä L...,.:D:...:.n..:..:r-=O,..::.u~/I1_I/-f-!-( VAn v ltion taloudellinen tutkimuskeskus sekä.3 I~ I d7a.::'-.5 J kisalan koulutettujen neuvottelujärjestö 1/ J KG ry. sekä Julkisten ja hyvinvointialojen ~.:.."'l..j.!.-.-1d_1..j.-~_~ ~I=riito JHL ry

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön. Tarkentava virka- ja työehtosopimus Kotimaisten kielten keskuksen palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Kotimaisten kielten keskuksen, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Liite 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Sopimuksen tavoitteena on tuloksellista toimintaa tukeva, tehtävän vaativuuteen

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15. päivänä lokakuuta 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön (hallinnonalan

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta oikeusministeriössä, Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa, Tietosuojavaltuutetun toimistossa, Konkurssiasiamiehen toimistossa, Onnettomuustutkintakeskuksessa,

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen 1 (8) Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin Valtiokonttorissa 1. päivänä joulukuuta 2010 Valtiokonttorin, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 PALKKAUSJÄRJESTELMÄN TAVOITTEET JA SOVELTAMINEN Palkkausjärjestelmän tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta,

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA. Tarkentava virkaehtosopimus Suomen

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA. Tarkentava virkaehtosopimus Suomen TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA Tarkentava virkaehtosopimus Suomen Akatemian palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Suomen Akatemian, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

1 Sopimuksen tavoitteet

1 Sopimuksen tavoitteet Keskushallintoyksikön palkkausta säätelevä tarkentava virkaehtosopimus Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikössä (Rikosseuraamusvirastossa) koskeva tarkentava

Lisätiedot

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. VES 230351 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. Sopimus on tehty 3 päivänä joulukuuta 2004 oikeuskanslerinviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tarkentava virkaehtosopimus

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tarkentava virkaehtosopimus Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tarkentava virkaehtosopimus Sopimus on tehty 29. päivänä lokakuuta Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut 29.3.2010 neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/00.00.00/2010) koskien

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut 29.3.2010 neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/00.00.00/2010) koskien SÄTEILYTURVAKESKUS - Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) - Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) - Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 - Tarkentava virkaehtosopimus

Lisätiedot

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien:

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien: TES: 313012 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS (sisävesiluotsit, väylämestarit ja väylänhoitajat) P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välisestä työ/virkaehtosopimusneuvottelusta,

Lisätiedot

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA Sopimus on tehty 16 päivänä huhtikuuta 2008 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299151, PL:01, PR:101-109 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta opetusministeriön kulttuurihallinnonalalla eli Kansallisessa audiovisuaalisessa

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 10827/191/04 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Valtion asuntorahastossa Sopimus on tehty 26. päivänä elokuuta 2004 Valtion asuntorahaston sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten Tarkentava virkaehtosopimus oikeusministeriön ja Valtakunnansyyttäjänviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä paikallisesti toteutettavien erien käytöstä syyttäjälaitoksessa

Lisätiedot

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä joulukuuta 2004 opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Varastokirjasto VES 298351; PL: 01; PR: 102-112 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 18 päivänä

Lisätiedot

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet. RVLPJTARKVES 22.4.2005 (VM 3.5.2005) Päivitetty 1.10.2007 1 ( 11 ) Rajavartiolaitoksen esikunnan ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n, SKL Suomen Konepäällystöliitto ry:n sekä Valtion Yhteisjärjestö VTY

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet. RVLPJTARKVES 22.4.2005 (VM 3.5.2005) Neuvottelutulos 14.3.2013 1 ( 10 ) Rajavartiolaitoksen esikunnan ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n, SKL Suomen Konepäällystöliitto ry:n sekä Valtion Yhteisjärjestö

Lisätiedot

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 Väestörekisterikeskus ja Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Valtion erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry ovat tehneet 29. päivänä marraskuuta 2002 tarkentavan

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. VES 260451/ 01/ 101 111 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALK- KAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTAMISES- TA HALLINNON TIETOTEKNIIKKAKESKUKSES- SA (HALTIK) Sopimus on tehty 29 päivänä tammikuuta 2010 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta Sopimus 1(5) Turvallisuus-ja Diaariryhmä muutettu 22.8.2018 9181/01.00.01/2018 6.7.2018 9181/01.06/2018 VES-koodi322351 Tarkentava virka- ja työehtosopimus joka on tehty 6 päivänä heinäkuuta 2018 Turvallisuus-ja

Lisätiedot

TES 285203 VES 285251

TES 285203 VES 285251 1(7) 1 Sopimuksen perusteet Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin syyskuun 29 päivänä 2010 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla. Pöytäkirja valtiovarainministeriön 2.11.2007 antamien neuvottelumääräysten kohdan 3 mukaisesta sopimusten uudistamisen ja vuoden 2007 yleiskorotuksen toteamisesta. Pöytäkirja on laadittu 20 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (jäljempänä virasto) toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Sopimusta sovelletaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (jäljempänä virasto) toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin. VES 324052 Palkkaliite 01 1 Sopimuksen tavoitteet Tarkentava virkaehtosopimus Kilpailu- ja kuluttajaviraston palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 12. päivänä kesäkuuta 2018 Kilpailu- ja kuluttajaviraston

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa. Sopimus on tehty 23 päivänä kesäkuuta 2005 työministeriön sekä Julkisalan

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion koulukodeissa muiden kuin opetustehtävissä työskentelevien virkamiesten osalta. Sopimus on tehty 17 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY

Lisätiedot

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla. Pöytäkirja valtiovarainministeriön 2.11.2007 antamien neuvottelumääräysten kohdan 3 mukaisesta sopimusten uudistamisen ja vuoden 2007 yleiskorotuksen toteamisesta. Pöytäkirja on laadittu 12 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Säteilyturvakeskus (STUK), Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet 24.8.2006 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia VES:298151 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 23 päivänä lokakuuta 2003

Lisätiedot

VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504

VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO VES 299151, PL:01, PR:101-109 VES 299751, PL:01-05, PR:101-504 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 29. päivänä

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1 Veskoodi: 33085101101-108 Teskoodi: 33080101101-108 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaja työehtosopimus, joka tehtiin 26.2.2003 Kansanterveyslaitoksen (KTL) sekä Akava-JS ry:n, Valtion ja erityispalvelujen

Lisätiedot

Uusi palkkausjärjestelmä toteutetaan työsopimussuhteisen henkilöstön osalta työsopimuksilla.

Uusi palkkausjärjestelmä toteutetaan työsopimussuhteisen henkilöstön osalta työsopimuksilla. 260151/01/101-109 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmän uudistamista koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja, joka tehtiin 11 päivänä toukokuuta 2006 sisäasiainministeriön,

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen vakinaisessa virkasuhteessa olevaan (entiseen C palkkaiseen) opetushenkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen vakinaisessa virkasuhteessa olevaan (entiseen C palkkaiseen) opetushenkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opetushenkilöstön (ent. C-palkkaisten) osalta. Sopimus on tehty 17 päivänä syyskuuta 2007

Lisätiedot