Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä)."

Transkriptio

1 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa käräjäoikeuksien haastemiehiin koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä lokakuuta 2005 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä 1 Sopimuksen tavoitteet Tämä sopimus on tehty valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen 13 :n mukaisesti. Sopimuksella toteutetaan tuloksellista toimintaa tukeva ja kilpailukykyä parantava, tehtävän vaativuuteen sekä henkilökohtaiseen työsuoritukseen ja pätevyyteen perustuva oikeudenmukainen palkkaus ja palkkausjärjestelmä. Ne kannustavat henkilöstöä hakeutumaan vaativampiin tehtäviin ja parantamaan työsuoritustaan ja tukevat henkilöstön kehittymistä sekä kehittävät ja parantavat esimiestyötä ja johtamista. 2 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä). Sopimusta sovelletaan myös sellaisissa määräaikaisissa palvelussuhteissa, jotka yhdessä osassa tai toisiinsa keskeytyksettä liittyvissä osissa kestävät yli kuusi kuukautta. Viimeksi mainituissa tapauksissa sopimusta sovelletaan sen osan alusta, jonka aikana kuusi kuukautta täyttyy. Sopimusta ei sovelleta enintään tämän ajan kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa. Niissä työnantaja vahvistaa euromääräiset palkat siten, että ne valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 6 :n 2 momenttia vastaavasti kokonaisuutena vastaavat tämän sopimuksen mukaisia palkkoja tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen sekä muiden palkkaustekijöiden toimenpidepalkkiota lukuun ottamatta, osalta vastaavissa tehtävissä. Toimenpidepalkkio määräytyy sen mukaan kuin siitä on sovittu 9 :ssä. Palvelussuhteiden yhteenlaskettu todellinen kestoaika voidaan niiden välisen lyhyen keskeytyksen, enintään 30 päivää, estämättä ottaa huomioon laskettaessa sopimuksen soveltamisalaan kuulumista. Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön. 3 Palkkaustekijät Palkkaus muodostuu tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta sekä kokemusosasta, kielilisästä ja kielitaitolisästä. Toimenpidepalkkiosta on sovittu 9 :ssä ja takuupalkasta 11 :ssä. 4 Tehtäväkohtainen palkanosa Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy tehtävän vaativuustason perusteella. Vaativuuden arviointitekijät ovat: tehtävän luonne, vastuu ja ratkaisut, itsenäisyys, vuorovaikutus, ammatilliset tiedot ja kokemus, työympäristö sekä tehtävän vaikuttavuus. Tehtäväkohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 1.

2 2 Tehtävien vaativuusarviointi perustuu tehtäväkuvaukseen ja haastemiesten osalta noudatettavaan arviointijärjestelmään. Tehtävän vaativuutta ja vaativuustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella niistä ehdotuksen. Sopimusalalla on työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteinen arviointiryhmä, joka käsittelee uusien ja muuttuneiden tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin. Työnantaja vahvistaa tehtävien vaativuusarvioinnit ja tasot sekä tehtäväkohtaiset palkanosat saatuaan esimiesten ja arviointiryhmän ehdotukset. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Arviointi tehdään viimeistään yhden kuukauden kuluttua tehtävien muuttumisesta. Lyhytaikaiset sijaisuudet, kuten esimerkiksi vuosilomasijaisuudet ja vastaavat, eivät muuta vaativuustasoa. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen tehtävien vaativuustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Siirtymäkauden aikana sovelletaan 10 :ssä vaiheiden 2-4 tarkistusten ajankohdista sovittua. Muissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta. Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Muutettaessa tehtäviä vakinaisessa palvelussuhteessa tehtävien vaativuustaso yleensä pysyy ennallaan tai nousee. Mikäli työnantaja tekee aloitteen vakinaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, työnantajan on selvitettävä mahdollisuus järjestää tehtävät siten, että tehtävien vaativuustaso säilyy ennallaan. Arviointiryhmä määrittelee tehtävien vaativuutta arvioidessaan kantansa myös tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Edellä tässä momentissa sanottua sovelletaan myös sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan määräaikaisen palvelussuhteen tehtävien muuttamiseen siihen annetun nimityksen tai määräyksen kestoaikana Palkkatekijätunnus: YK Prima Henkilökohtainen palkanosa Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu haastemiesten osalta noudatettavaan arviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuorituksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset

3 3 palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Kohtien A) ja B) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla. A) Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai edellä sanotulla vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet vuotuisen arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. B) Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta A)-kohdassa tarkoitetulla sairauslomalla tai vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuitenkaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Siirtymäkauden aikana sovelletaan 10 :ssä vaiheiden 2 4 tarkistusten ajankohdista sovittua. Muissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta. Palkkatekijätunnus: YK 02627, Prima Kokemusosa Kokemusosaa maksetaan virkamiehelle työkokemuksen perusteella seuraavasti 8 vuoden työkokemus 5 % tehtäväkohtaisesta peruspalkasta 15 vuoden työkokemus 10 % tehtäväkohtaisesta peruspalkasta. Työkokemukseksi hyväksytään kokoaikaisena suoritettu haastemiehen, haastemiesten esimiehen viran, virkasuhteen tai vastaavan tilapäisen tehtävän hoito sekä muu viran hoitoa olennaisesti hyödyttävä palvelu.

4 4 Osa-aikatyöstä kokemusosaan oikeuttavaksi ajaksi luetaan se osuus, mikä vastaa osa-aikatyön suhteellista osuutta kokoaikaisesta työstä. Palkkatekijätunnus: YK 02295, Prima Kielilisä Virastoissa ja laitoksissa, joiden virka-alueeseen kuuluu kaksikielisiä kuntia, palveleville virkamiehille, joiden virkatehtävät edellyttävät molempien kotimaisten kielten hallintaa ja joilla on suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa annetun valtioneuvoston asetuksen (481/2003) mukainen tutkintotodistus hyvästä kielitaidosta siinä toisessa kotimaisessa kielessä, joka ei ole hänen äidinkielensä tai tällaisen todistuksen sanotun asetuksen nojalla korvaava todistus, voidaan suorittaa kielilisänä 30 euroa kuukaudessa hyvästä suullisesta taidosta tai 40 euroa kuukaudessa hyvästä suullisesta ja kirjallisesta taidosta. Sellaiselle edellä mainitulle virkamiehelle, joka erinomaisesti (aik. täydellisesti) hallitsee molemmat kotimaiset kielet (VNA 481/2003), voidaan kielilisänä suorittaa 60 euroa kuukaudessa. Kielilisää ei kuitenkaan suoriteta virkamiehelle, jonka päätehtäviin kuuluvat käännöstehtävät kotimaisten kielten välillä. Palkkatekijätunnus: YK 02787, Prima: Kielitaitolisä Jos virkamiehelle kuuluvien tehtävien hoitamiselle on huomattavaa etua muun kuin suomen tai ruotsin kielen taidosta ja jos hän jatkuvasti joutuu kysymyksessä olevaa vierasta kieltä virantoimituksessa käyttämään, voidaan hänelle suorittaa kielitaitolisänä vieraan kielen - hyvästä suullisesta ja kirjallisesta taidosta 40 euroa kuukaudessa; taikka - hyvästä suullisesta tai kirjallisesta taidosta 30 euroa kuukaudessa kultakin kieleltä erikseen. Kielitaitolisää ei kuitenkaan suoriteta, jos viran tai toimen kelpoisuusehdot taikka virka tai toimi luonteensa puolesta edellyttää vieraan kielen taitoa. Virkatehtäviin liittyvästä vieraskielisen kirjallisuuden tai julkaisujen tutkimisesta kielitaitolisää ei suoriteta. Palkkatekijätunnus: YK 02071, Prima: Toimenpidepalkkio Haastetiedoksiantona toimitetusta tiedoksiannosta suoritetaan toimenpidepalkkiota 2 euroa. Palkkio maksetaan myös toimitustodistajalle, mikäli tiedoksiannon laillisuus edellyttää toimitustodistajan läsnäoloa. Palkkatekijätunnus: YK 04061, Prima: 3752

5 5 Kun samassa asiassa annetaan tiedoksi yhtäaikaisesti eri asiakirjoja, maksetaan yksi palkkio. Tiedoksisaajalta tiedoksiannon yhteydessä pyydettävästä suostumuksesta ei suoriteta palkkiota. Toimenpidepalkkio sisältyy valtion yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (13 ja 52 ) sairauslomalisään ja vuosilomalisään oikeuttaviin lisäpalkkioihin. Palkkion suuruutta tarkistetaan keskustasolla sovittavia yleiskorotuksia vastaavasti. Oikeusministeriö vahvistaa palkkion suuruuden. Tarkistettu palkkio maksetaan niistä tiedoksiannoista, jotka suoritetaan yleiskorotuksen voimaantulon jälkeen. 10 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto ja siirtymäkausi sekä muut määräykset Uusi palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön 1 päivästä syyskuuta Käyttöönottoajankohdasta lukien palkat muutetaan euromääräisiksi ja silloin lakkaavat A-palkkaustaulukoiden ja niihin liittyvien palkkausperusteiden ja niitä koskevien keskus- ja virastotason sopimusmääräysten soveltaminen sekä kaikkien muidenkin lisien ja lisäpalkkioiden. Tämän sopimuksen piiriin kuuluvalle maksetaan luottamusmies- ja yhteistoimintalisää ja luottamusmiespalkkiota sekä työsuojeluvaltuutetun palkkiota voimassa olevan tarkentavan virkaehtosopimuksen mukaisesti (tarkentava ves ). Tässä momentissa mainitut lisäpalkkiot eivät kuulu 1 momentin mukaiseen euromääräiseen palkkaan. Tehtäväkohtainen palkanosa ja toimenpidepalkkiot maksetaan heti täysimääräisenä. Muutoin uuden järjestelmän palkat toteutetaan siirtymäkauden kuluessa vaiheittain seuraavasti: Mikäli jäljempänä tässä pykälässä vaiheessa 1 b tarkoitettu henkilön palkkojen välinen erotus on enintään 25 euroa, tarkistus toteutetaan henkilölle kokonaisuudessaan käyttöönottoajankohdasta lukien. Edellä 1 momentissa tarkoitettu euromääräinen palkka sisältää henkilölle säännönmukaisesti maksetun kiinteän palkkauksen (enimmäislaajuus: voimaan tulleiden taulukoiden mukainen peruspalkka, ikälisät, määrävuosikorotukset, kalliinpaikanlisä, kylmän seudun lisä sekä henkilökohtainen lisä, kielilisä ja kielitaitolisä) ja 49 prosenttia vuosien 2003 ja 2004 keskimääräisten palkkioiden, sairauslomalisien ja vuosilomalisien perusteella lasketusta kuukausittaisesta toimenpidepalkkioiden määrästä. Virkamiehelle, joka on tullut sopimusalaan kuuluvaan virkaan jälkeen, mutta kuitenkin ennen sopimuksen voimaantuloa, euromääräinen palkka sisältää henkilölle säännönmukaisesti maksetun kiinteän palkkauksen ja 49 % prosenttia vuosien 2003 ja 2004 keskimääräisten, asianomaisessa virastossa maksettujen, palkkioiden, sairauslomalisien ja vuosilomalisien perusteella lasketusta kuukausittaisesta toimenpidepalkkioiden määrästä. Uuden järjestelmän mukainen palkka sisältää tämän sopimuksen mukaiset, 3 :n ensimmäisessä virkkeessä mainitut palkkaustekijät. Vaihe 1 Henkilöllä on käyttöönottoajankohdasta lukien oikeus a) sanotun ajankohdan mukaiseen euromääräiseen palkkaan tai sitä korkeampaan tehtäväkohtaiseen palkkaan sekä lisäksi b) uuden järjestelmän mukaisesta palkasta määrään, joka vastaa 25 prosenttia hänen täysimääräisen uuden järjestelmän mukaisen ja a-kohdan mukaisen palkkansa välisestä

6 6 Vaiheet 2-4: Vaihe 5: erotuksesta. Palkkoja tarkistetaan vuonna prosentilla (vaihe 2), vuonna prosentilla (vaihe 3), vuonna prosentilla (vaihe 4) kullekin silloin maksetun palkan ja uuden järjestelmän mukaisen täysimääräisen palkan jäljellä olevasta erotuksesta. Vaiheiden 2-4 tarkistukset toteutetaan kunakin vuonna 1.6. lukien. Samoista siirtymäkauden ajankohdista toteutetaan myös vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistetuista tehtävien vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason muutoksista johtuvat palkkausten tarkistukset. Palkkaus maksetaan täysimääräisesti uuden järjestelmän mukaisena 1 päivästä heinäkuuta 2009 lukien. Palkkatekijätunnus: YK 02627, Prima 1591 Vaiheissa 1 4 tarkoitettua erotusta laskettaessa uuden järjestelmän mukainen palkka määräytyy henkilön kulloistenkin tämän sopimuksen 3 :n ensimmäisessä virkkeessä mainittujen palkkaustekijöiden perusteella. Jos tehtävien vaativuustaso tai henkilön suoritustaso taikka muu 3 :n ensimmäisessä virkkeessä mainittu palkkaustekijä muuttuu siirtymäkauden aikana vuotuisen kehityskeskustelun yhteydessä tai muuna aikana, kulloinkin maksettavaa palkkaa tarkistetaan samassa suhteessa kuin uuden järjestelmän mukainen täysimääräinen palkka sanotun muutoksen johdosta muuttuu. Siirtymäkauden aikana uutena viraston palvelukseen tulevalle maksetaan tehtäväkohtainen palkanosa ja 5 :n 6 momentin mukaisesti määrättävä henkilökohtainen palkanosa sekä muiden 3 :n ensimmäisessä virkkeessä mainittujen palkkaustekijöiden osat siten, että niiden yhteismäärä vastaa siirtymäkauden sen vaiheen palkkakäytäntöä sopimusalalla vastaavissa tehtävissä, samoilla vaativuus- ja suoritustasoilla. Sen jälkeen hänen palkkaustaan tarkistetaan siirtymäkauden aikana edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti. Keskustason sopimuksiin perustuvat käyttöönottoajankohdasta alkaen toteutettavat virastokohtaiset palkantarkistuserät, kuten liitto-, järjestelyvara- ja tasa-arvoerät käytetään edellä sanotun vaiheittaisen toteuttamisen rahoitukseen kokonaisuudessaan sitä mukaa kuin ne keskustason sopimusten mukaan tulevat virastotasolla toteutettaviksi, yhteensä 2,4 prosentin määrään saakka. Määrää laskettaessa edellä tarkoitetut palkantarkistuserät, mukaan lukien tasa-arvo- ja vastaavat erät, määritetään sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien haastemiesten kokonaisuudesta. Sellaiset virastokohtaiset sopimuserät, joita ei käytetä edellisessä momentissa tarkoitettuihin rahoituksiin, kohdennetaan erillisinä järjestelyvaraerinä uuden palkkausjärjestelmän kehittämiseen ottaen huomioon, mitä niistä keskustasolla sovitaan. Uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa tehdyn virkaja työehtosopimuksen 6 :n 3 momentin nojalla on sovittu, ettei vuoden 2005 liittoerän siirtoa välisellä ajalla korvata siirtoa vastaavalla kertaluontoisella erällä, koska erä on käytetty siirtymäkauden lyhentämiseen. 11 Takuupalkka

7 7 Henkilöllä, joka on käyttöönottoajankohtana viraston vakinaisessa palvelussuhteessa, on oikeus euromääräiseen takuupalkkaan. Takuupalkan määrä vastaa vanhan järjestelmän laskennallista kuukausipalkkaa sellaisena kuin edellä 10 :n 5 momentissa on määritelty. Takuupalkkaoikeus säilyy niin kauan, kuin virkamies on käyttöönottoajankohdasta alkaen keskeytyksettä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan viraston vakinaisessa palveluksessa haastemiestehtävissä. Takuupalkka maksetaan siltä ajalta, jona se on korkeampi kuin tämän sopimuksen mukaan määräytyvä palkka Lyhyt, enintään 30 päivän keskeytys vakinaisessa palvelussuhteessa, ei johda takuupalkkaoikeuden lakkaamiseen. Jos henkilö on käyttöönottoajankohtana ollut vakinaista palvelussuhdettaan korkeampipalkkaisessa määräaikaisessa palvelussuhteessa, takuupalkka määräytyy vakinaisen palvelussuhteen käyttöönottoajankohdan palkan mukaan, kun hän palaa siihen. Jos henkilö olisi yhden vuoden aikana sopimuksen käyttöönottoajankohdasta tullut oikeutetuksi uuteen ikälisään, korotetaan hänen takuupalkkaansa tätä ikälisää vastaavalla määrällä siitä ajankohdasta lukien, kuin hän olisi vanhan järjestelmän mukaan tullut siihen oikeutetuksi. Ikälisään oikeuttavaa aikaa laskettaessa ei oteta huomioon aikaa Myös henkilöllä, joka on käyttöönottoajankohtana määräaikaisessa palvelussuhteessa, on oikeus takuupalkkaan tämän määräajan. Takuupalkkaoikeus säilyy sen jälkeenkin niin kauan kuin hän keskeytyksettä jatkaa palvelustaan haastemiehenä sopimuksen soveltamisalaan kuuluvassa virastossa sellaisessa palvelussuhteessa, jonka tehtävät ovat vähintään samalla vaativuustasolla kuin hänen tehtävänsä käyttöönottoajankohtana olivat. Jos hänet nimitetään vakinaiseen palvelussuhteeseen, noudatetaan 1 momentin toisessa virkkeessä sanottua. Lyhyt, enintään 30 päivän keskeytys samankaltaisia tehtäviä koskevissa, toisiaan seuraavissa määräaikaisissa palvelussuhteissa, ei johda takuupalkkaoikeuden lakkaamiseen. Takuupalkkaa tarkistetaan keskustasolla sovittavilla yleiskorotuksilla. Yleiskorotus määräytyy henkilön uuden palkkausjärjestelmän mukaisen palkan perusteella, jos korotus on siten suurempi. Myös takuupalkkaa saavan virkamiehen tehtävien vaativuustaso ja henkilökohtainen suoritusosa arvioidaan siten kuin 4 ja 5 :ssä on sanottu. Jos hän itse hakeutuu tehtäviin, joiden vaativuustaso on alempi kuin hänen vakinaisessa palvelussuhteessaan käyttöönottoajankohtana, takuupalkka alenee vastaavalla määrällä. Palkkatekijätunnus: YK 02642, Prima Tietojen saanti ja tilastoyhteistyö Henkilöllä on oikeus saada kirjallinen tieto tehtäviensä vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksensa arviointituloksista ja niiden perusteista sekä tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosastaan samoin kuin muistakin tämän sopimuksen mukaisista palkkaustekijöistään ja niiden perusteista. Sopimusosapuolilla sekä pääluottamusmiehillä ja, oman toimipiirinsä tai työpaikkansa osalta, muilla luottamusmiehillä on oikeus vuosittain ja 7 :ssä tarkoitettujen käyttöönotto- ja siirtymävaiheiden yhteydessä sekä ennen palkkausta koskevia neuvotteluja luottamuksellisesti saada tiedot tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilöstön sijoittumisesta vaativuus- ja suoritustasoille sekä tilastotiedot henkilöiden kokonaispalkkauksesta ja sen kehityksestä vaativuustasoittain, henkilöstöryhmittäin, koulutustasoittain ja sukupuolen mukaan ryhmiteltyinä.

8 8 Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ja edellytyksin oikeus saada tiedot edustamiensa henkilöiden tehtäväkuvauksista, vaativuusarvioinneista ja -tasoista sekä kokonaispalkkauksesta palkkatekijöittäin eriteltynä ja niiden perusteista. Henkilökohtaisen palkanosan perusteita koskevan tiedon antaminen edellyttää kuitenkin, että henkilö on suostunut siihen yksilöidyllä valtakirjalla. Tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja annettaessa on otettava huomioon tietosuojavaatimukset. Tiedot luovutetaan maksutta. 13 Erimielisyyksien ratkaiseminen Mikäli tehtävien vaativuuden tai henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnista syntyy erimielisyyttä, se pyritään selvittämään seuraavasti. Erimielisyydet tehtävän vaativuustason tai henkilökohtaisen suorituksen arvioinnista pyritään selvittämään ensisijaisesti esimiehen ja asianomaisen henkilön kesken. Vaativuusarviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa ja jommankumman osapuolen aloitteesta arviointiryhmässä. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai hänen pyynnöstään häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia koskevassa erimielisyysasiassa voidaan, suoritusarviointien oikeellisuuden ja yhdenmukaisuuden varmistamiseksi sopia myös asian käsittelemisestä ylemmän esimiehen taikka muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa. Vastaavasti kuin 4 :n 5 momentissa ja 5 :n 4 momentissa työnantaja vahvistaa edellä tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa muutokset arvioinneissa, tasoissa ja palkkauksissa. Mikäli asia edelleen jää erimieliseksi, se voidaan samoin kuin muut tämän sopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevat erimielisyydet, saattaa ratkaistavaksi neuvottelumenettelyllä, jolloin noudatetaan valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksen mukaista menettelyä. 14 Seuranta ja kehittäminen Sopimusosapuolet seuraavat ja varmistavat yhteistyössä palkkausjärjestelmän toteuttamista, yhdenmukaista soveltamista ja muuta toimivuutta. Vuosittain osapuolet tarkastelevat yhteisesti, miten järjestelmä on toteuttanut tarkoitustaan, ja sopimusalan palkkausten kilpailukykyä suhteessa valtion ja yleisten työmarkkinoiden palkkatasoon sekä järjestelmän kehittämistarpeita ja mahdollisuuksia. 15 Työrauhavelvoite Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä tai sopimukseen perustuvasta

9 9 vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja henkilöstö, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen. 16 Voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan ja on voimassa saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, sikäli kuin joku sopimusosapuolista ei irtisano sitä viimeistään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Tämä sopimus tulee irtisanotuksi myös valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehdyn virka- ja työehtosopimuksen irtisanomisella. 17 Allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kolme samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopimusosapuolelle. Helsingissä 13 päivänä lokakuuta Oikeusministeriö Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry LIITTEET Liite 1 tehtäväkohtainen palkanosa Liite 2 henkilökohtainen palkanosa

10 10 LIITE 1 Tehtäväkohtainen palkanosa Vaativuustaso Tehtäväkohtainen palkka (peruspalkka) /kk H H H H

11 11 LIITE 2 Henkilökohtainen palkanosa Pisteet Suoritus- Suoritusosa yhteensä taso % tehtäväkohtaisesta palkasta 0 4, ,9 2 7,5 6 6,9 3 9,0 7 7,9 4 10,5 8 8,9 5 12,0 9 9,9 6 13, ,9 7 15, ,9 8 16, ,9 9 18, , , , , , , , , , , , , , ,

12 Tämä Internet-teksti ei ole virallinen versio, eikä Valtiokonttori tai sopimuksen antaja vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Hakemistosivulle Valtiokonttori Aineistoa ei saa julkaista ilman sopimuksen antajan tai Valtiokonttorin lupaa. Ylläpitäjä: Hallinnon ohjaus Siltasaarenkatu A PL Valtiokonttori puhelin (09) , faksi (09) sähköposti:

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Sopimus on tehty 11 päivänä huhtikuuta 2005 maa- ja metsätalousministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Patentti- ja rekisterihallituksessa. Sopimus on tehty 19 päivänä huhtikuuta 2005 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan

Lisätiedot

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004

VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 VES 321151 ja TES 321101 25/110/2004 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työvoima- ja elinkeinokeskuksissa. Sopimus on tehty 15. elokuuta 2005 kauppa- ja

Lisätiedot

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 2.12.2010 tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen. ves-koodi: 251053 Oikeuslaitoksen yleistä sopimusalaa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 22 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä MTT:n

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 340151 01 101-111 (työvoimatoimistot) 02 102-114 (Työministeriö ja Työvoimaopisto) Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. DNo YM 1/10/2012 Ympäristöministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä on 9.1.2012 tehty

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281851 Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 1 päivänä kesäkuuta 2009 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä. 1 Sopimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281805 Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Verohallinnon atk-henkilöt VERO-ATK ry ovat tehneet 20 päivänä joulukuuta 2005 työehtosopimuksen verohallinnon

Lisätiedot

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. 1 VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. Sopimus on tehty.päivänä joulukuuta 2005 Kuluttajaviraston,

Lisätiedot

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

Sopimus korvaa 12.11.2010 tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen. VES-koodi: 254051 Tarkentava virkaehtosopimus ulosottomiesten palkkauksesta. Sopimus tehtiin 20 päivänä kesäkuuta 2011 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä.

Lisätiedot

260151/01/101-109 Liite 1

260151/01/101-109 Liite 1 260151/01/101-109 Liite 1 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin sisäasiainministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VES 280151 PL 01 Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus tehtävien vaativuuteen perustuvasta palkkausjärjestelmästä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksessa (jäljempänä Tekes). Sopimus on tehty 28 päivänä

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion mielisairaaloissa. Sopimus on tehty 21 päivänä joulukuuta 2006 Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES: 310251 TES: 310201 Virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 22.6.2010 Liikenneviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia. Ves-koodi 251055 Tarkentava virkaehtosopimus kihlakunnanulosottomiesten palkkauksesta, Sopimus tehtiin 27 päivänä toukokuuta 2011 oikeusministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 1 päivänä lokakuuta 2008

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta aluehallintovirastoissa. Sopimus on tehty 24. päivänä marraskuuta 2011 Itä-Suomen aluehallintoviraston, Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti. TRAFI/20771/01.00.01/2010 Virkaehtosopimus 4.1.2011 Virkaehtosopimus Liikenteen turvallisuusviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelu-järjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 1 SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 Suomen ympäristökeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:297051, PL:01,PR:104-110 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Opintotuen muutoksenhakulautakunta Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1(13) Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin lokakuun 2 päivänä 2008 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet VES 324051 TES 324001 Palkkaliitteet 1 ja 2 Kuluttajaviraston tarkentava virkaehtosopimus 324051 ja työehtosopimus 324001. Sopimus on tehty 8. päivänä kesäkuuta 2011 Kuluttajaviraston, Julkisalan koul

Lisätiedot

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten Tarkentava virkaehtosopimus oikeusministeriön ja Valtakunnansyyttäjänviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä paikallisesti toteutettavien erien käytöstä syyttäjälaitoksessa

Lisätiedot

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti. STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sopimus on tehty

Lisätiedot

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Säteilyturvakeskus (STUK), Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet 24.8.2006 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 23.1.2014 ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY

Lisätiedot

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin. Liite 1 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainhallinnon virkamiesten uudesta palkkausjärjestelmästä, joka tehtiin 13.12.2004 ulkoasiainministeriön ja Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys

Lisätiedot

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla. Pöytäkirja valtiovarainministeriön 2.11.2007 antamien neuvottelumääräysten kohdan 3 mukaisesta sopimusten uudistamisen ja vuoden 2007 yleiskorotuksen toteamisesta. Pöytäkirja on laadittu 20 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen. 1(6) Maistraattien palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 29. päivänä helmikuuta 2008 valtiovarainministeriön, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä Sopimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S . Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus,

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 Väestörekisterikeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ovat tehneet 29.

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Sopimus on tehty 12 päivänä lokakuuta 2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys Uhvy ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry:n välillä ulkoasiainhallinnon virkamiehiin sovellettavasta

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15. päivänä lokakuuta 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön (hallinnonalan

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön. Tarkentava virka- ja työehtosopimus Kotimaisten kielten keskuksen palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Kotimaisten kielten keskuksen, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. VES 230351 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä. Sopimus on tehty 3 päivänä joulukuuta 2004 oikeuskanslerinviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Varastokirjasto VES 298351; PL: 01; PR: 102-112 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 18 päivänä

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen. 1 VES: 260551 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa lääninhallituksissa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 17. päivänä marraskuuta 2003 sisäasiainministeriön, Akava-JS:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA Sopimus on tehty 16 päivänä huhtikuuta 2008 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ JUKO ry, VES: 33 10 51 Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja JUKO ry:n välisestä neuvottelusta, joka pidettiin

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Liite 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Sopimuksen tavoitteena on tuloksellista toimintaa tukeva, tehtävän vaativuuteen

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 10827/191/04 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Valtion asuntorahastossa Sopimus on tehty 26. päivänä elokuuta 2004 Valtion asuntorahaston sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla. Pöytäkirja valtiovarainministeriön 2.11.2007 antamien neuvottelumääräysten kohdan 3 mukaisesta sopimusten uudistamisen ja vuoden 2007 yleiskorotuksen toteamisesta. Pöytäkirja on laadittu 12 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion koulukodeissa muiden kuin opetustehtävissä työskentelevien virkamiesten osalta. Sopimus on tehty 17 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES:299451 PL:01 PR:101-113 (liite 1) VES:299751 PL:01-05 (liite2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 28 päivänä

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen 1 (8) Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin Valtiokonttorissa 1. päivänä joulukuuta 2010 Valtiokonttorin, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin. 1 Sopimuksen perusteet Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 26 päivänä helmikuuta 2009 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2)

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) OIKEUSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) Asia Samapalkkaerän kohdentaminen oikeuslaitoksen yleisellä sopimusalalla; uusiin välitasoihin Y 7,5 ja Y 8,5 sijoittuvat virkamiehet, uusien vaativuustasojen

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut 29.3.2010 neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/00.00.00/2010) koskien

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut 29.3.2010 neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/00.00.00/2010) koskien SÄTEILYTURVAKESKUS - Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) - Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) - Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 - Tarkentava virkaehtosopimus

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

Sopimus koskee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen virkamiehiä ja työntekijöitä.

Sopimus koskee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen virkamiehiä ja työntekijöitä. 1 TARKENTAVA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Hallinnonalakohtainen tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus HAKl20101121 Hätäkeskuslaitosta koskeva tarkentava virkaehtosopimus kehittämiserien kohdentamisesta Hätäkeskuslaitoksen palkkausj ärj estelmään, joka on tehty 28.1.2010 Hätäkeskuslaitoksen, Julkisalan

Lisätiedot

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet. RVLPJTARKVES 22.4.2005 (VM 3.5.2005) Neuvottelutulos 14.3.2013 1 ( 10 ) Rajavartiolaitoksen esikunnan ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n, SKL Suomen Konepäällystöliitto ry:n sekä Valtion Yhteisjärjestö

Lisätiedot

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet. RVLPJTARKVES 22.4.2005 (VM 3.5.2005) Päivitetty 1.10.2007 1 ( 11 ) Rajavartiolaitoksen esikunnan ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n, SKL Suomen Konepäällystöliitto ry:n sekä Valtion Yhteisjärjestö VTY

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299151, PL:01, PR:101-109 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 Väestörekisterikeskus ja Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Valtion erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry ovat tehneet 29. päivänä marraskuuta 2002 tarkentavan

Lisätiedot

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien:

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien: TES: 313012 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS (sisävesiluotsit, väylämestarit ja väylänhoitajat) P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välisestä työ/virkaehtosopimusneuvottelusta,

Lisätiedot

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 PALKKAUSJÄRJESTELMÄN TAVOITTEET JA SOVELTAMINEN Palkkausjärjestelmän tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta,

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä joulukuuta 2004 opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen vakinaisessa virkasuhteessa olevaan (entiseen C palkkaiseen) opetushenkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen vakinaisessa virkasuhteessa olevaan (entiseen C palkkaiseen) opetushenkilöstöön. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opetushenkilöstön (ent. C-palkkaisten) osalta. Sopimus on tehty 17 päivänä syyskuuta 2007

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 230251 PL 01 Valtioneuvoston kanslia sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Valtion ja erityisalojen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 18 päivänä elokuuta 2004 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Suomen elokuva-arkistossa otetaan 1.4.2005 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Suomen elokuva-arkistossa otetaan 1.4.2005 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299551, PL:01, PR:101-112 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015 Pöytäkirja on laadittu 8 päivänä toukokuuta 2015 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä käydystä, valtiovarainministeriön 3.12.2013

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Säteilyturvakeskus (STUK), Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet 24.8.2006 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

TES 285203 VES 285251

TES 285203 VES 285251 1(7) 1 Sopimuksen perusteet Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin syyskuun 29 päivänä 2010 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1 Veskoodi: 33085101101-108 Teskoodi: 33080101101-108 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaja työehtosopimus, joka tehtiin 26.2.2003 Kansanterveyslaitoksen (KTL) sekä Akava-JS ry:n, Valtion ja erityispalvelujen

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta oikeusministeriössä, Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa, Tietosuojavaltuutetun toimistossa, Konkurssiasiamiehen toimistossa, Onnettomuustutkintakeskuksessa,

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia VES:298151 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 23 päivänä lokakuuta 2003

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. VES 260451/ 01/ 101 111 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALK- KAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTAMISES- TA HALLINNON TIETOTEKNIIKKAKESKUKSES- SA (HALTIK) Sopimus on tehty 29 päivänä tammikuuta 2010 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta opetusministeriön kulttuurihallinnonalalla eli Kansallisessa audiovisuaalisessa

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12 ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12.2004 UUDISTETUN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015 Pöytäkirja on laadittu 18 päivänä toukokuuta 2015 oikeusministeriön sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Työnantaja vahvistaa henkilön tehtäväkohtaisen ja henkilökohtaisen palkanosan.

Työnantaja vahvistaa henkilön tehtäväkohtaisen ja henkilökohtaisen palkanosan. 1 VES: 317051 PL: 02 TES: 317001 PL: 02 VIESTINTÄVIRASTON, VIESTINTÄVIRASTON HENKILÖSTÖ RY:N JA JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY:N VÄLINEN TARKENTAVA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA 281852 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA Verohallitus sekä AKAVA-JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. ja Valtion

Lisätiedot

Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 22.12.2011 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 22.12.2011 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. Pöytäkirja on laadittu 15 päivänä maaliskuuta 2013 oikeusministeriön sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä käydystä, valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 31 päivänä tammikuuta 2002 oikeusministeriön ja AKAVA-JS ry:n välillä tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Sisältää vuonna 2009, 2010, 2011 ja 2012 tehdyt muutokset

Sisältää vuonna 2009, 2010, 2011 ja 2012 tehdyt muutokset Sisältää vuonna 2009, 2010, 2011 ja 2012 tehdyt muutokset VES 230251 PL 01 Valtioneuvoston kanslia sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Valtion ja erityisalojen ammattiliitto VAL

Lisätiedot

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten

Lisätiedot