LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 / YLEISKAAVAOHJELMA JA ASEMAKAAVA- OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 / YLEISKAAVAOHJELMA 2016-19 JA ASEMAKAAVA- OHJELMA 2016-2018"

Transkriptio

1 LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 / YLEISKAAVAOHJELMA JA ASEMAKAAVA- OHJELMA Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti on vuosittain laadittava kaavoituskatsaus, jossa esitetään kaavoitukseen liittyvät ajankohtaiset asiat. Katsauksessa esitetään yhteenveto vuoden aikana vireillä olevista ja lähiaikoina käynnistettävistä kaavoitushankkeista. Lapuan kaupungilla on vireillä monia suuria kaavoitushankkeita sekä yleis- että asemakaavoituksessa. Lapuan kaupungin alueidenkäytön strategiasuunnitelma sekä laadittavana olevat maakunnan rakennemalli ja vaihemaakuntakaavat antavat osaltaan laajempia lähtökohtia varsinkin yleiskaavoituksen pohjaksi. Vireillä olevat laajat valtakunnalliset infrahankkeet, kuten valtatie 19 kehittäminen, heijastavat myös vaikutuksessa tulevien vuosien maankäytön suunnitteluun. 2. Maankäytön suunnittelujärjestelmä Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä siihen liittyvä asetus (MRA) säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Alueellinen ELY-keskus ohjaa kuntakaavoitusta mm. vuosittain järjestettävillä kehittämiskeskusteluilla sekä yksittäisiä kaavahankkeita koskevilla viranomais- ja työneuvotteluilla. Lapuan kaupunki kuuluu Etelä-Pohjanmaan ELYkeskuksen toimialueeseen. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat kuntien kaavoitusta lähinnä maakuntakaavojen välityksellä. Alueidenkäyttötavoitteiden päivitys on parhaillaan menossa, jossa on tarkoitus keskittyä rajatumpiin ja täsmällisempiin tavoitteisiin, joilla on enemmän vaikuttavuutta alueidenkäyttöön. Valtion toimesta laaditaan lisäksi erityisiä suojelu- ja muita teemaohjelmia, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa eriasteisia kaavoja maakunnan ja kuntien tasolla. Tällaisia ohjelmia ovat mm. soidensuojelu- ja lehtojensuojeluohjelmat sekä kulttuuriympäristö- ja maisemaohjelmat. Valtakunnallisesti arvokkaiden maisemaalueiden päivitysinventointi on parhaillaan lausuntokierroksella. Maakuntakaava Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja se ohjaa muiden kaavojen laatimista. Lapua kuuluu Etelä-Pohjanmaan liiton alueeseen, jonka kokonaismaakuntakaava on vahvistettu ja siihen on vuonna 2006 tullut Lapuan osalta muutos kauppakeskushankkeen pohjalta. Tällä hetkellä on laadittavana useita vaihemaakuntakaavoja. Maakuntakaavat hyväksymismenettely on helmikuun alussa muuttumassa siten, että sitä ei enää tarvitsee alistaa ympäristöministeriön vahvistettavaksi, joskin ympäristöministeriöllä tulee olemaan valitusoikeus maakuntakaavasta. Voimassa oleva maakuntakaava ja laadittavana olevat vaihemaakuntakaavat ovat nähtävissä Etelä-Pohjanmaan liiton internet-sivuilla

2 Yleiskaava Yleiskaava on kunnan maankäytön yleispiirteinen suunnitelma joko koko kunnan alueella tai osalla kunnan aluetta, jolloin puhutaan osayleiskaavasta. Kunnat voivat laatia yleiskaavan strategiseksi pohjaksi erillisen alueidenkäytön strategiasuunnitelman, joka antaa toiminnallisia ja maankäytöllisiä lähtökohtia yleiskaavan laatimiselle. Yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaava ja ranta-asemakaava Asemakaava on yksityiskohtainen maankäytön suunnitelma, joka ohjaa suoraan rakentamista. Asemakaavan laati kunta sen kehityksen ja maankäytön ohjaustarpeen mukaan ja vähäisiä asemakaavamuutoksia lukuun ottamatta asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaavojen ajanmukaisuutta on seurattava ja uusittava niitä kehitystarpeiden mukaisesti. Vesistön rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Yksityinen maanomistaja voi laatia omistamalleen alueelle ranta-asemakaavaehdotuksen, jonka käsittely- ja hyväksymismenettely tapahtuu kunnassa. Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut Kunta ja eräissä tilanteissa ELY-keskus voivat erityisistä syistä myöntää poikkeuksen rakentamista koskevista rajoituksista ja säännöksistä. Asemakaavoittamaton alue, jonka käyttö edellyttää yhteisten kunnallisteknisten verkostojen tai vapaa-alueiden järjestämistä tai muutoin alueelle on odotettavissa rakentamispainetta, on suunnittelutarvealuetta, jolle rakentaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Lapuan kaupungissa tekninen lautakunta päättää käyttötarkoitusta ja kerroslukua koskevista poikkeamisluvista ja muut poikkeamisluvat on delegoitu kaupungingeodeetille. Tekninen lautakunta päättää suunnittelutarveratkaisut ja antaa kaupungin lausunnon ELY-keskuksen ratkaisuvallassa olevista poikkeamisluvista. 3. Maakuntakaava ja laajat infrahankkeet Maakuntakaava Maakuntakaava sisältää maakunnan ja seutukuntien maankäytön kehittämisen keskeiset periaatteet. Sitä toteutetaan mm. maakuntaohjelmaan sisältyvien hankkeiden kautta. Sillä on siis suora yhteys maakunnassa tehtäviin kehittämispäätöksiin. Tästä syystä sen merkitys on tärkeä myös kuntien näkökulmasta katsottuna. Maakuntakaavan tarkistaminen on parhaillaan lähdössä liikkeelle ns. teemallisten maakuntakaavojen kautta. Maakuntakaavan pohjaksi on laadittu erilaisia taustaselvityksiä, joita ovat mm. maankäyttö- ja logistiikkaselvitys, kauppaverkkoselvitys ja tuulivoimaselvitys. Pisimmällä on tuulivoiman vaihemaakuntakaava, jonka maakuntavaltuusto hyväksyi viime vuonna ja se on alistettu ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Vaihemaakuntakaava II, joka koskee kauppaa, liikennettä ja keskustatoimintoja, on kunnissa lausuntokierroksella ja kaavaehdotus on tarkoitus tulla nähtäville kuluvan vuoden keväällä. Vaihemaakuntakaava III, joka koskee turvetuotantoa, suoluonnon

3 suojelua, bioenergialaitoksia, energiapuun terminaaleja ja kulttuurimaisemia, on luonnosvaiheessa. Infrahankkeet Päärata on jo pääosin kunnostettu Lapuan ja Kokkolan sekä Seinäjoen-Lapuan välisillä osuuksilla. Lapuan puolelle rakennettiin hankkeen yhteydessä 5 uutta alikulkusiltaa ja lisäksi Lapuanjoen jokisilta ja Kauppakadun silta uusittiin. Ratahankkeen viimeistelytöitä suoritetaan kuluvan vuoden aikana ja viimeisenä parannettu rataosuus Ruha-Lapua otetaan täysitehoisesti käyttöön vuoden 2016 aikana. Valtatien 19 parantamissuunnitelmat ovat valmiina Koveron eritasoliittymän ja kahden ohituskaistakohdan osalta, joista toinen sijaitsee Lapuan puolella Lapuan Nahkan kohdalta alkaen Seinäjoen suuntaan. Ohituskaistasuunnitelmat päivitettiin viime vuoden aikana. Koveron eritasoliittymän toteuttaminen on priorisoitu ensimmäiseksi toteuttamishankkeeksi sekä Etelä-Pohjanmaan liiton että Etelä- Pohjanmaa ELY-keskuksen suunnitelmissa. Ohituskaista- ja eritasosuunnitelmien toteuttamisen ajankohta on kuitenkin riippuvainen valtion rahoituksesta. Honkimäen eritasoliittymän parantamisen suunnittelu käynnistyy ELY-keskuksessa vuoden 2016 talvella. Lapuan kylä- ja haja-asutusalueita koskeva laaja viemäröintihanke on kokonaisuudessaan suunniteltu ja sen toteuttaminen on valmistumassa Tiistenjoen ja Ruhan suunnalla. Hankkeen jatkuminen/keskeytyminen on vielä auki, koska viemäröintihanketta koskeva kaupunginvaltuuston päätös on hallinto-oikeuden käsittelyssä.

4 4.Yleiskaava ja muu yleiskaavatasoinen suunnittelu Voimassa oleva Keskustan osayleiskaava on vahvistunut suurimmalta osin elokuussa 2002 ja eräiden alueiden osalta lokakuussa 2003, mutta on useilta osiltaan jo vanhentunut ja liian suppea. Keskustan osayleiskaava on nähtävissä kaupungin kotisivuilla osoitteessa Keskustan osayleiskaavan ensimmäinen muutos tuli vireille vuoden 2004 lopulla kauppakeskushankkeen vuoksi. Maakuntakaavan muutoksen tultua vahvistetuksi joulukuussa 2006 saatiin yleiskaavan muutos vietyä nopeasti päätöksen siten, että ko. kaavaa koskeva hyväksymispäätös sai lainvoiman Keskustaajaman-alueen ripeän rakentamisen vuoksi osayleiskaavan uudelleen tarkastelu on ajankohtainen koko nykyisen osayleiskaavan piirissä olevalla alueella. Yleiskaavan tarkastelun pohjaksi on valmistunut syksyllä 2009 alueidenkäytön strategiasuunnitelma, jonka antaa pohjan kaupungin pitemmän tähtäimen strategisten tavoitteiden soveltamiseen ja syventämiseen maankäytön ja aluerakenteen suunnittelussa. Osayleiskaavoitus on vuonna 2009 aloitettu keskustaajamassa Keskustan liike- ja asuinalueen (ns. kaupunkikeskustan alue) ja Keskustaajaman asuin-ja työpaikkaalueen (ns. kaupunkikeskustan ympäristön alue) osalta sekä hieman myöhemmin Jouttikallion alueella. Jouttikallion osayleiskaava sai lainvoiman tammikuussa Kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2015 hieman supistettuna Keskustan liike- ja asuinalueen osayleiskaavan, joka on tällä hetkellä valitusten johdosta hallinto-oikeuden käsittelyssä. Keskustaajaman asuin- ja työpaikka-alueen osayleiskaava on tulossa kaupunginvaltuuston käsittelyyn kuluvan vuoden keväällä. Simpsiön alueella tehdään 2016 aikana yleiskaavan pohjaksi suunnittelun edellyttämiä selvityksiä. Laaditut osayleiskaavat: Y3. Keskustaajaman tuotanto- ja logistiikka-alueen Oyk (laadittu / lainvoimainen) Y1. Keskustan liike- ja asuinalueen Oyk (laadittu / valitettu hallinto-oikeuteen) Vuonna 2016 laadittavana olevat osayleiskaavat: 2016 : Y2. Keskustaajaman asuin- ja työpaikka-alueen Oyk (noin 3900 ha) : Y4. Simpsiön alueen Oyk (noin 1700 ha) Suunnittelukaudella vireille tulevat osayleiskaavat: : Y5. Ruhan kyläalueen Oyk (noin 2600 ha) : Y6. Koivulanmäen alueen Oyk (noin 635 ha) : Y7. Voitilan alueen Oyk (noin 930 ha) : Y8. Alajoen alueen Oyk (noin 1370 ha) Osayleiskaavojen ohjeelliset aluerajaukset on esitetty liitekartassa 1.

5 5. Asemakaavasuunnittelu Lapuan asemakaava-alue ei ole kovin yhtenäinen, vaan sen sisällä on useita aukkoja. Osa niistä on vanhoja pientaloalueita mutta suurin osa vielä maatalouskäytössä olevia alueita, joista on viime vuosina saatu osaksi hankittua kaupungin omistukseen mm. Koskisuvannon, Ilkan ja Alangon alueella. Erillisiä asemakaavaalueita löytyy useita, joista laajimmat ovat Jouttikallion ja Kiviniemen teollisuusalueet sekä Sippolamäen, Koveron, Kukkukankaan ja Poutunlehdon asuntoalueet. Raakamaan ostossa on viime vuosina pyritty panostamaan taajamarakenteen eheyttävään maanhankintaan, joka kaikilla mittareilla mitattuna on selkeästi kokonaistaloudellisesti edullisinta kaupungille. Kaupungin on syytä entisestään tehostaa maanhankintaa näillä alueilla. Maanhankinnan kehittämiseksi ja edistämiseksi valmistui vuoden 2011 alussa maapoliittinen ohjelma, jossa on osoitettu käytettävät maanhankintakeinot ja aluekokonaisuudet, joille pääasiallinen hankinta suuntautuu. Maapoliittisen ohjelman mukaisilta kohdealueilta on vielä useita kaavoituskohteita hankkimatta, mutta ohjelman päivitys on kuitenkin tarpeen tehdä lähivuosina. Ennen maapoliittisen ohjelman päivittämistä tulee laatia alueidenkäytön strategian päivitys, joka ajoittuu jo kuluvalle vuodelle. Asemakaavojen ajantasaisuus Lapualle laadittiin ensimmäinen maankäytön suunnitelma 1940-luvun lopulla, kun lääninhallitus vahvisti Kirkonkylän rakennussuunnitelman Suunnitelma kumottiin rakennuskaavalla vuoden 1969 lopussa. Vanhin voimassa oleva asemakaava on Vähtärintien asemakaava Keisalan kaupunginosassa, jonka sisäasianministeriö vahvisti luvun alussa vahvistettuja asemakaavoja on voimassa Välilässä, korttelit ja Ritakalliolla, korttelit Keskustan kaupunginosan ensimmäinen asemakaava on vahvistettu , joka on osalla aluetta vielä voimassa. Maankäyttö- ja rakennuslain 60 :n mukaan kunnan tulee seurata asemakaavojen ajantasaisuutta ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Alla olevassa taulukossa näkyy voimassa olevien asemakaavojen määrä ja vahvistamisajankohta kaupunginosittain. Voimassa olevia asemakaavoja on yhteensä 269 kpl, joista 21 kpl on laadittu ennen vuotta Kappalemääräisesti eniten asemakaavoja on laadittu 1980-luvulla, jolloin etenkin Ritamäen ja Liuhtarin kaupunginosien kaavoittaminen oli vilkkaimmillaan. Voimassa olevat asemakaavat kaupunginosittain ja niiden laatimisajat: Kaup.osa YHT KPL 1. Keskusta Keisala Välilä Ritakallio Kiviristi Ilkka

6 7. Ritamäki Liuhtari Härsilä Siirilä Koskikylä Saarenkangas Alapää Honkimäki Simpsiö Kiviniemi Alanurmo YHTEENSÄ KPL Kaavojen ajantasaisuuden erillisiä arviointipäätöksiä ei toistaiseksi ollut tarpeen tehdä, sillä voimassa olevat asemakaavat ovat valtaosaltaan hyvin toteutuneita. Vanhentuneiden asemakaavojen uusiminen pannaan tarpeen mukaan vireille normaalissa järjestyksessä kaavoitusohjelman puitteissa. LUETTELO VUODEN 2016 ASEMAKAAVAKOHTEISTA JA SUUNNITTELU- KAUDELLA VIREILLE TULEVISTA MUISTA ASEMAKAAVAKOHTEISTA (kohteiden yleispiirteinen sijainti esitetty liitekartassa 2-3): VUOSI 2016 (laadittavana olevat tai vireille tulevat asemakaavakohteet): Liuhtari/Ritakallio: Alango II, koulun alueen kaavahanke (kohdenumero 1a) Ritamäki: Alangon III, yritysalueen kaavahanke (1b) Liuhtari: Honkimäen risteysalueen kaavamuutos (2a) Liuhtari/Ritamäki: KT 66 kaavamuutos, Kustaa Tiitun tien-simpsiöntien risteys (2b) Ruha: Mäki-Muilun alueen kaavahanke Ruhassa Ritamäki: Korttelin 756 liiketonttien kaavamuutos (3) Liuhtari: Vanhan Paukun alueen kaavamuutos (7) Ritamäki: Ritavuori V, asuntoalueen kaavalaajennus (yksi alue kohteista 4a-c) Keskusta: Korttelin 150 liike- ja asuinalueen kaavamuutos (5) Saarenkangas: Sepänpuiston kaavamuutos (8) Honkimäki: Honkimetsän yritysalueen kaavalaajennus (13)

7 VUODET : Jouttivuori: Jouttikallion kaavalaajennus ( kohdenumero 15) Jouttivuori: Jouttirinteen yritysalueen kaavahanke (14) Keskusta: Korttelin 136 liike- ja asuinalueen kaavamuutos (6) Ritamäki: Ritavuori VI, asunto-alueen kaavalaajennus (yksi alue kohteista 4a-c) Liuhtari: Liuhtarin vanhan koulualueen kaavamuutos (10) Alanurmo: Alanurmon vanhan koulualueen kaavamuutos (12) Ritamäki/Ritakallio: Ritavuorentien ja Simpsiöntien risteysalueen kaavamuutos (9) Ritamäki: KT 66 kaavamuutos, VT 16 risteysalue - Simpsiöntie risteys (2c-2d) Liuhtari: KT 66 kaavamuutos: Kustaa Tiitun tien Honkimäen risteys (2e) Ilkka/Keisala: Vanhan Alanurmontien kaavahanke (11 a-b) Edellä olevista asemakaavahankkeista osa edellyttää raakamaan lisähankintaa. Vuosittain tulee vireille lisäksi muutamia pienempiä/kiireellisiä kaavahankkeita, joista päätetään erikseen hankekohtaisesti. Lapualla Tapio Moisio, kaupungingeodeetti

8 7. Voitilan alue noin 930 ha 8. Alajoen alue noin 1370 ha îðïç ó îðïç ó 6. Koivulanmäen alue n. 635 ha îðïç ó îðïê ïò Õ»-µ«- ² µ»ó -«² ²ò ëëð ò ÊßÔ ÌËÍ ØßÔÔ ÒÌÑó Ñ ÕÛËÜÛÍÍß îò Õ»-µ«- ³ ² -«²ó * µµ ó ²ò íçðð îðïêóïé ìò Í ³ - *² ²ò ïéðð îðïê íò Õ»-µ«- ³ ² «± ² ±ó ±¹ -ó µµ ó ²ò ïêíð ò Ôß ÒÊÑ Óß ÒÛÒ ÑÍßÇÔÛ ÍÕßßÊß îðïéóïç ëò Ϋ² µ < ²ò îêðð ÔßÐËßÒ ÕßËÐËÒÕ Ó ²µ< *ó µ ²» - *±- - ± Ô ÌÛ ï ò ÇÔÛ ÍÕßßÊÑ ÌËÍ ÊËÑÍ Òß îðïêóïç ò Ñ-» -µ ª±»² ±»» -» «µ-» Õ ª ó »² ±»» ²»² îðïê Ñ-» -µ ª±»² ³ -ª«±¼» ò ÓÕ ïæêðððð

9 ì Ritavuori ì½ ì¾ î½ ë Kanta- Keskusta Kelikko í ê î¼ î¾ ç ï¾ ï Alanko ïð î» Honkimetsä ïí è é Liuhtari î ïï¾ ïï

10 Alanurmo Jouttirinteen yritysalue ïî ïì ïë Jouttivuori Jouttikallion teollisuusalueen asemakaava-alue

LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2014 / YLEISKAAVAOHJELMA 2014-17 JA ASEMAKAAVA- OHJELMA 2014-2016

LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2014 / YLEISKAAVAOHJELMA 2014-17 JA ASEMAKAAVA- OHJELMA 2014-2016 LAPUAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2014 / YLEISKAAVAOHJELMA 2014-17 JA ASEMAKAAVA- OHJELMA 2014-2016 1. Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti on vuosittain laadittava kaavoituskatsaus, jossa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s 2014 K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s Tekninen lautakunta Sisällys Yleistä... 2 Maankäytön suunnittelujärjestelmä... 3... 3 Maakuntakaava... 3 Yleiskaava... 4 Asema- ja ranta-asemakaavat...

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUE Alajärvi Soini Vimpeli KAAVOITUSKATSAUS 2015 2(13) JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KAAVOITUSKATSAUS 2015 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RITAVUORI V OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.

LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RITAVUORI V OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2. LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RITAVUORI V OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.2.2017 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie 8 6200

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KORTTELIN 1406 LAAJENNUS OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.2.2017 Kaavan vireilletulo 21.3.2016 khall 5 Hyväksytty kaupunginhallituksessa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6.

LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6. LAPUAN KAUPUNKI 17. ALANURMON KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS ALANURMON VANHA KOULUALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.6.2016 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie 8 6200

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 12. SAARENKANKAAN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 12. SAARENKANKAAN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 12. SAARENKANKAAN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNPUISTON ALUE KORTTELIT 1200, 1202 JA 1241 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.9.2016 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Alajärven kaupunki Alajärvi Aitoa elämää Aaltojen keskellä Alajärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2018 Alajärven kaupunki Alvar Aallon tie 1 62900 Alajärvi www.alajarvi.fi 1(7) SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015

KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014-2015 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta pvm. Kaupunginhallitus pvm. YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

LAPUA LAPUAN KAUPUNKI

LAPUA LAPUAN KAUPUNKI LAPUA 1. KESKUSTAN LIIKE- JA ASUMISALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. KESKUSTAAJAMAN ASUMIS- JA TYÖPAIKKAVYÖHYKKEEN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.10.2009 Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alajärvi Aitoa elämää Aaltojen keskellä Alajärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alvar Aallon tie 1 62900 Alajärvi tel (06) 2412 200 www.alajarvi.fi 2(10) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016 NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016 NOUSIAISTEN KUNTA 1 NOUSIAISTEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL). MRL:n 7 :n mukaan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA 2015 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA 2015 2019 Merijärven kunta Kunnantie 1, 86220 MERIJÄRVI KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSOHJELMA 2015 2019 Hyväksytty kunnanhallituksessa 31.3.2015 39 ja valtuustossa 15.4.2015 9 MERIJÄRVEN KUNTA Merijärvellä on asukkaita

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 LAIHIAN KUNTA Kunnanhallitus K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 Kunnanhallitus: Nähtävillä: Tiedoksi: Tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta, kirjasto, Etelä- Pohjanmaan Ely-keskus. Maankäyttö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 1 2 Sisällysluettelo Mikä on kaavoituskatsaus? 3 Osallistuminen ja vuorovaikutus, kaavaprosessi 3 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 5 Maakunnan suunnittelu 6 Taipalsaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN JA 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSAT

LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN JA 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSAT LAPUAN KAUPUNKI 7. RITAMÄEN JA 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSAT ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VÄLILLÄ VT 16 VT 19 KUORTANEENTIE I-V OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2015 7.12.2015 Lapuan kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan opinto-opas 2011 HELSINGIN YLIOPISTON OHJELMA 2012

Oikeustieteellisen tiedekunnan opinto-opas 2011 HELSINGIN YLIOPISTON OHJELMA 2012 Oikeustieteellisen tiedekunnan opinto-opas 2011 HELSINGIN YLIOPISTON OHJELMA 2012 Tiedekunnan kanslia Porthania, Yliopistonkatu 3, 3. krs (PL 4), 00014 Helsingin ylipisto Yleinen toimisto, puh. 191 22477.

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s 2018 K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s Tekninen lautakunta Sisällys Yleistä... 3 Maankäytön suunnittelujärjestelmä... 4... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 7 Asema- ja ranta-asemakaavat...

Lisätiedot

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s 2016 K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s Tekninen lautakunta Sisällys Yleistä... 3 Maankäytön suunnittelujärjestelmä... 4... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 7 Asema- ja ranta-asemakaavat...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2014-2016 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET. Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA 2016-2018

KAAVOITUSOHJELMA 2016-2018 HAMINAN KAUPUNKI - KAAVOITUS 7.1.2016 Kaavoitusohjelma on kunnan laatima ohjelma siitä, mitä alueita aiotaan kaavoittaa suunnitellussa ajassa. Ohjelma on laadittu kolmen vuoden ajanjaksolle siten, että

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015 1 MERIKARVIAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Kunnanhallitus 29.6.2015 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Tämän kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kuntalaisille

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s

K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s 2015 K A U H A V A N KAUPUNKI K a a v o i t u s k a t s a u s Tekninen lautakunta Sisällys Yleistä... 3 Maankäytön suunnittelujärjestelmä... 4... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 5 Asema- ja ranta-asemakaavat...

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS HONKIMETSÄN YRITYSALUE KORTTELIT OAS. Kaavatunnus

LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS HONKIMETSÄN YRITYSALUE KORTTELIT OAS. Kaavatunnus LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS HONKIMETSÄN YRITYSALUE KORTTELIT 1414-1416 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.11.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS KAAVOITUSKATSAUS 2017-18 Kaavoituskatsauksen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017

KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Imatrankoski 2015 KAAVOITUSKATSAUS JA -OHJELMA VUOSILLE 2016 2017 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 mukaan kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava katsaus

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot