NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015-2016"

Transkriptio

1 NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

2 NOUSIAISTEN KUNTA 1 NOUSIAISTEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL). MRL:n 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Tässä kaavoituskatsauksessa esitellään lyhyesti perustietoja kaavoituksesta sekä kerrotaan tietoja Nousiaisten kaava-asioista ja niiden käsittelyvaiheista sekä sellaisista päätöksistä ja muista toimista, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. 1.2 Kaavoituksen ohjausvaikutus Kaavoituksella (maankäytön suunnittelulla) ohjataan alueiden käyttöä ja rakentamista. Tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Kunnat voivat myös laatia yhteisen yleiskaavan. Pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittavaa asemakaavaa kutsutaan ranta-asemakaavaksi. Maakuntakaava ja yleiskaava ovat yleispiirteisiä kaavoja, jotka ohjaavat yksityiskohtaisempien kaavojen laatimista. Ne voivat ohjata myös suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. Maakunnan liitto laatii ja hyväksyy maakuntakaavan. Kunnat laativat ja hyväksyvät yleis- ja asemakaavat. Ranta-asemakaavan laatimisesta voi huolehtia myös maanomistaja. Ranta-asemakaavankin käsittely ja hyväksyminen kuuluu kunnalle. Maakuntakaavan ja kuntien yhteisen oikeusvaikutteisen yleiskaavan vahvistaa ympäristöministeriö. Lähde: Ympäristöministeriön Internet-sivut Kansalaisen vaikutusmahdollisuudet Jokainen voi vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan suunnitteluun ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on turvata kansalaisten tiedonsaanti maankäyttöä ja rakentamista koskevista asioista ja mahdollisuus osallistua niiden valmisteluun. Tätä varten laissa on säännökset osallistumisesta kaavojen valmisteluun, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden suunnitteluun sekä kuulemisesta rakentamiseen liittyvissä lupamenettelyissä. Kaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat maanomistajat sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

3 NOUSIAISTEN KUNTA 2 Ajankohtaisista kaava-asioista saa tietoa kunnan kaavoituskatsauksesta. Kaavoituksen alkamisesta ilmoitetaan paikallisissa sanomalehdissä tai kaavoituskatsauksessa. Yksittäisen kaavan valmistelun aikana: - kaavoitustyön aloittamisesta eli vireille tulosta kuulutetaan - kaavoitusmenettely käy ilmi kaavan laadinnan alussa laadittavasta, hyväksyttävästä ja nähtäville asetettavasta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta - kaavaluonnos asetetaan yleensä nähtäville ja/tai sitä esitellään yleisötilaisuudessa. Luonnoksen nähtävillä olon aikana voi jättää sitä koskevan kannanoton - kaavaehdotus asetetaan virallisesti nähtäville yleensä 30 päivän ajaksi. Ehdotusta vastaan voi jättää ehdotuksen nähtävilläolon aikana kirjallisen muistutuksen Kunnan jäsenillä, eräillä yhteisöillä ja valtion viranomaisilla on oikeus hakea muutosta kaavan hyväksymispäätökseen. Yleiskaavaa ja asemakaavaa koskevasta kunnan päätöksestä valitetaan Nousiaisten kaavojen osalta Turun hallinto-oikeuteen. Maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan hyväksymisestä valitetaan ensi vaiheessa ympäristöministeriöön. Jatkovalitukset tehdään Korkeimpaan hallintooikeuteen. Liite 1a ja 1b: Kaaviot kaavoitusprosesseista 2. KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ 2.1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan Tarkistettujen tavoitteiden toteuttamista tulee edistää maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. Maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n 2 momentin mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Tämä velvoite koskee oikeudellisesti kaikkea kaavoitusta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kannalta keskeisimpiä lakeja ovat luonnonsuojelulaki, metsälaki, vesilaki, maa-aineslaki, rakennussuojelulaki, muinaismuistolaki ja ympäristönsuojelulaki. Näissä laeissa säädetään muiden tavoitteiden ohella myös suojelusta kyseisellä toimialalla ja asetetaan rajoituksia ympäristön muuttamiselle. Näiden lakien huomioon ottaminen on kaavoituksen lähtökohta. 2.2 Kolmitasoinen kaavoitusjärjestelmä Kaavahierarkia Suomessa kaavoitus perustuu kolmeen eri suunnittelutasoon. Yleisesti: Maakuntakaava I Yleiskaava I Asemakaava Ranta-alueilla: Maakuntakaava I Rantayleiskaava I Ranta-asemakaava

4 NOUSIAISTEN KUNTA 3 Maakuntakaavoitus Maakuntakaavoja (ent. seutukaava) laaditaan maakunnan tai sen osan alueelle. Maakuntakaavan alue käsittää useita kuntia. Maakuntakaavan laatii Varsinais- Suomessa Varsinais-Suomen liitto. Sen maakuntavaltuusto hyväksyy maakuntakaavan ja kaavan vahvistaa ympäristöministeriö. Yleiskaavoitus Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi (MRL 35 ). Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain, jolloin kaavan nimi on osayleiskaava. Ranta-alueille laaditaan rantayleiskaavoja tai rantaosayleiskaavoja. Niissä keskeisenä sisältönä on rantarakennusoikeuden osoittaminen, vapaa-alueiden järjestäminen sekä luonnon- ja maisemansuojelu. Yleiskaavat ja rantayleiskaavat hyväksyy kunnanvaltuusto. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että Nousiaisten alueella on vähän sellaisia vesistöjä, joiden ranta-alueelle rantayleiskaavan laatiminen olisi perusteltua. Asemakaavoitus Asemakaavoitus (ent. rakennuskaavoitus) on yksityiskohtaisin suunnittelun taso. Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. (MRL 50 ) Ranta-asemakaava on pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittava asemakaavan muoto. Ranta-asemakaava laaditaan yleensä maanomistajan aloitteesta. Asemakaavat ja ranta-asemakaavat hyväksyy kunnanvaltuusto. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että Nousiaisten alueella on vähän sellaisia vesistöjä, joiden ranta-alueelle ranta-asemakaavan laatiminen olisi perusteltua. 3. VOIMASSA OLEVAT KAAVAT NOUSIAISTEN ALUEELLA 3.1 Maakuntakaava Nousiaisten kunnan alueella maakuntakaavoitus kuuluu Varsinais-Suomen liitolle. Ympäristöministeriö vahvisti Loimaan seudun, Turun seudun kehyskuntien, Turunmaan ja Vakka-Suomen maakuntakaavat, jotka muodostavat yhdessä Varsi-

5 NOUSIAISTEN KUNTA 4 nais-suomen maakuntakaavan. Kyseessä on kokonaismaakuntakaava, joka kumosi maakunnan alueella voimassa olleet seutukaavat. Liite 2a ja 2b: Ote Varsinais-Suomen maakuntakaavasta Ympäristöministeriö vahvisti Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuuston kokouksessaan hyväksymän tuulivoimavaihemaakuntakaavan. Vaihemaakuntakaavassa on osoitettu tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvat alueet. Tarve kaavan laadinnalle tulee kansallisista ja maakunnallisista ilmasto- ja energialähtökohdista sekä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Yksi tuulivoimatuotantoon soveltuva alue on osoitettu Nousiaisten Paistanojan itäpuoliselle metsäalueelle. Liite 2c: Ote Varsinais-Suomen Tuulivoimavaihemaakuntakaavasta Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan käynnistää Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan. Vaihemaakuntakaava oli luonnoksena nähtävillä Kaava laaditaan vaihemaakuntakaavana, jossa käsitellään - keskusten ja taajamien maankäyttöä, erityisesti Turun kaupunkiseudulla rakennemallityöhön tukeutuen, - vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus ja sijoittuminen tarkistetun maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti sekä - liikenneverkon kehittämistarpeet maakunnan liikennejärjestelmätyön perusteella. Liite 2d: Ote taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavasta (luonnosvaihe) Lähde: Turun kaupunkiseudun rakennemalli kuntien yhteinen maankäyttöstrategia Rakennemalli työhön osallistuivat Turun kaupunkiseudun työssäkäyntialueen 14 kuntaa: Aura, Kaarina, Lieto, Länsi-Turunmaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo, Tarvasjoki ja Turku. Muista toimijoista mukana olivat Varsinais-Suomen liitto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rakennemallissa esitetään vuoteen 2035 ulottuvia alueellisia kehityskuvia koskien asumista, työpaikka-alueita, kaupan ja palveluiden alueita, liikenneverkkoa, virkistyksen ja vapaa-ajan alueita sekä yhdyskuntatekniikkaa. Rakennemallin on tarkoitus ohjata kuntien maankäyttöä yleispiirteisesti, vaikka se ei ohjaa kaavoitusta eikä rakentamista juridisesti. Luonteeltaan rakennemalli on siten kuntien yhteinen maankäyttöstrategia. Rakennemallia on jatkossa tarkoitus käyttää maakunta- ja yleiskaavoituksen pohjana. Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi rakennemallin Lisätietoja: Yleiskaavat ja rakenneyleiskaava Kunnan alueella on seuraavat yleiskaavatasoiset kaavat: Oikeusvaikutteiset osayleiskaavat ja yleiskaavat - Nummen läntisen alueen osayleiskaava, hyväksytty Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaava, hyväksytty

6 NOUSIAISTEN KUNTA 5 Kunnanvaltuuston hyväksymät osayleiskaavat - Kirkonseudun osayleiskaava, hyväksytty Valpperin osayleiskaava, hyväksytty Keskustan osayleiskaava, hyväksytty Liite 3: Osayleiskaava-alueet Nousiaisten koko kunnan alueen kattava rakenneyleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Se on oikeusvaikutukseton. Rakenneyleiskaava toimii kunnan maankäytön strategisena välineenä ja oikeusvaikutteisten osayleiskaavojen tausta-aineistona näyttäen mm. todennäköisesti seuraavaksi asemakaavoitettavat asuntoja yritysalueet. 3.4 Asemakaavat Nousiaisiin on laadittu asemakaavoja vaiheittain usean vuosikymmenen aikana. Asemakaava-alueista yksi on kirkolta noin kilometri Vahdon suuntaan. Muut asemakaavoitetut alueet ovat Nummella ja sen lähiympäristössä sekä Kaitaraisten alueella. Voimassa olevat asemakaavat on koottu numeeriseksi asemakaavayhdistelmäksi: Asemakaavayhdistelmä on selattavissa kunnan kotisivujen kautta: a.psp?kartta=kaavayhdistelma Liite 4: Luettelo asemakaavoista Liite 5 a, b, c ja d: Asemakaavayhdistelmä (pienennökset 1:5500) 3.5 Ranta-asemakaavat Nousiaisten alueella sijaitsevien vesistöjen ranta-alueille ei ole laadittu rantaasemakaavoja. 4. VIREILLÄ TAI SUUNNITTEILLA OLEVAT KAAVOITUSHANKKEET 4.1 Maakuntakaavoitus Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan käynnistää Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan. Vaihemaakuntakaavan tärkeimmän tarkistusperusteen muodostavat muuttuneet vähittäiskaupan suuryksiköiden sijainninohjausta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain määräykset sekä Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035, joka hyväksyttiin keväällä 2012 kaikissa alueen 14 kunnassa ja maakuntahallituksessa Lisätietoja: Liite 2d: Ote taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavasta (luonnosvaihe)

7 NOUSIAISTEN KUNTA Yleiskaavoitus 4.4 Asemakaavoitus Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaava Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaavan laadinta alkoi syksyllä Nousiaisten kunnanvaltuusto on hyväksynyt osayleiskaavan Hyväksymisestä tehtiin valitus, jonka johdosta kunnanhallitus päätti osayleiskaavan tulemaan voimaan lukuun ottamatta valitusaluetta. Kaavoitettuun alueeseen kuuluvat pääosa Keskustan osayleiskaavan alueesta ja Kirkonseudun osayleiskaavan alue sekä pienet laajennusalueet etelä- ja pohjoisosassa. Nummen läntisen osayleiskaavan alue ei kuulu laadittavan kaavan alueeseen. Liite 6: Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaava (hyväksytty ) Valpperin osayleiskaava Vuonna 1993 hyväksytyn Valpperin osayleiskaavan alueelle on suunniteltu oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimista. Kaavahanke on mukana kunnan kaavoitusohjelmassa vuosille Kaavan laatimisesta päätetään vuoden 2016 aikana. Liite 7: Kaavoitusohjelma Kaitaraisten yritysalueen asemakaava Kaitaraisten yritysalueen asemakaava hyväksyttiin Tämän asemakaavan muutos on tullut vireille syyskuussa Kaavamuutoksella varataan maantien aluetta Mynämäentien uutta linjausta ja valtatieliittymää varten. Tiealueen vuoksi eteläosan kortteli- ja katualueita sekä vesihuollon aluevarauksia on tarve muuttaa. Nummen alueen asemakaavan muutokset Nummen alueella on vireillä asemakaavan muutos, jolla Nummentien tiealue muutetaan kaduksi välillä Mietoistentie-Koljolantie. Kaavamuutos tehdään, jotta Nummentie voidaan lakkauttaa maantienä ja muuttaa kaduksi siinä vaiheessa, kun valtatie 8:n parantamistoimenpiteet valmistuvat ja rinnakkaisyhteys Mietoistentieltä maantielle 2010 on käytettävissä. Moisiontien varrella oleva ns. eläinlääkärin talon tontin käyttöä on tarve suunnitella. Alue sijaitsee lähellä kirjaston ja kunnantalon muodostamaa kokonaisuutta. Tavoitteena on tutkia em. alueella asumisen ja julkisten palvelujen aluevarauksia sekä liikenteen ja pysäköinnin järjestelyjä. Suden alueen asemakaava Maskun rajan tuntumaan Maskuntien itäpuolelle kaavoitetaan työpaikka-alue pienimuotoiseen yritys-, tuotanto- ja varastotoimintaan. Alueelle sijoittuu myös asuinrakentamista. Kaavoitus aloitetaan arviolta vuoden 2016 aikana. Liite 7: Kaavoitusohjelma 5. RAKENNUSJÄRJESTYS Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi Nousiaisten rakennusjärjestyksen ja se tuli voimaan Uusi rakennusjärjestys kumosi hyväksytyn rakennusjärjestyksen.

8 NOUSIAISTEN KUNTA 7 Lisätiedot: 6. KUNNAN MAAPOLIITTINEN OHJELMA Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan maapoliittisen ohjelman Maapoliittisessa ohjelmassa määritellään kunnan lähitulevaisuuden suuntaviivat kunnan omalle maapolitiikalle ja siihen kiinteästi liittyville eri toiminnoille. Ohjelman laatimiseen osallistuivat luottamushenkilöt ja henkilöstö varsin kattavasti. Lisäksi eri kuntalaisryhmien näkemyksiä kuultiin. Maapoliittisen ohjelman kehittämistarpeita ja toteutumista seurataan säännöllisin väliajoin valtuustokausien viimeisen vuoden aikana ja tarvittaessa sitä päivitetään. Lisätiedot: 7. MAANKÄYTTÖSOPIMUKSET Maankäyttösopimuksia tai kaavoitussopimuksia ei kunnassa ole valmisteilla. 8. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET KUNNAN ALUEELLA 8.1 Tiestö, liikenne Valtatie 8 yhteysvälin Turku - Pori tiehankkeeseen voi tutustua Liikenneviraston internetsivuilta. Sivulla tiedotetaan mm. Maskun ja Nousiaisten välisen moottoritien rakentamistilanteesta. Lisätietoja: Liikennevirasto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus (ent. Turun tiepiiri) laati vuonna 2009 yleissuunnitelman valtatien 8 välin Nousiainen-Mynämäki parantamisesta osana valtatien 8 tavoitetilan mukaista kehittämistä. Liikenteen ennakoidaan tulevaisuudessa kasvavan Turusta Mynämäelle saakka niin paljon, että tieosuudella on varauduttava toiseen ajorataan ja eritasoliittymien toteuttamiseen. Hanke ei sisälly parhaillaan käynnissä olevaan valtatien 8 Turku-Pori yhteysvälihankkeen toteutukseen. Kaitaraisten kohdalla on käynnissä valtatien 8 ns. Kurjenmäen ohituskaistaparin suunnitelmien päivitystyö. Tähän liittyen suunnitellaan vaihtoehtoa, jossa uusi Mynämäentien (yhdystie 12397) liittymä on siirretty pohjoiseen, Kaitaraisten asemakaavoitetun yritysalueen tuntumaan. Lisätietoja:

9 NOUSIAISTEN KUNTA 8 Maskuntien (mt 12418) parantaminen kevyen liikenteen väylällä välillä Nousiainen Vuorentaustantien risteys - Masku Ruutontien risteys, on rakentamisvaiheessa. Hanke yhdistää kevyen liikenteen reitin yhtenäiseksi Nousiaisten Nummen ja Maskun keskustan välille. 8.2 Vesi- ja viemäriverkko Nousiaisten vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys on hyväksytty vuonna Kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen päivitys hyväksyttiin Vesi- ja viemäriverkosto on keskittynyt asemakaava-alueille ja taajamien läheisyyteen. Lisäksi haja-asutusalueille on rakennettu vesijohtoja. Uusia verkostoja rakennetaan kaavaalueiden rakentuessa. Lisäksi on tarkoitus viemäröidä merkittävimmät taajama- ja kyläalueet. Vuonna 2015 saatiin valmiiksi siirtoviemäri Valpperista Nousiaisten keskustaajamaan sekä Kärmälän viemäröinti. Valpperin taajaman viemäriverkoston rakentamistyöt aloitetaan vuonna Kaitaraisten teollisuusalueen kunnallistekniikan suunnittelu käynnistettiin syksyllä 2015 ja rakentamistyöt aloitetaan vuonna Muita tuleville vuosille suunniteltuja viemäröintialueita ovat seuraavat alueet toteutusvuosineen (vahvistamattomat): - Kylävuori vahvistuu, kun asemakaavan toteutus alkaa - Vuorenpää vahvistuu, kun asemakaavan toteutus alkaa - Topoinen Kaisela Koljola Ylhäinen Killainen Puteri Laaleinen Keskustan viemäriverkoston vuotovesimäärät ovat suuret. Vuotovesiä pyritään vähentämään verkostosaneerauksilla. 8.3 Kulttuurimaisema, rakennusperinne Museovirasto laati valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY) inventoinnin. Se on valtioneuvoston päätöksellä otettu maankäyttöja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta alkaen. Valtakunnalliseen inventointiin valitut kohteet antavat alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan maamme rakennetun ympäristön historiasta ja kehityksestä. Nousiaisten ainoa RKY-alue on Nousiaisten kirkko ja kirkkomaisema. Henrikin kulttiin liittyvä Nousiaisten kirkko on Turun tuomiokirkon ohella Suomen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin merkittävin muistomerkki. Kirkko pappiloineen on säilyttänyt vuosisataisen maisemallisen asemansa avoimella viljelysaukealla Hirvijoen laaksossa. Lisätiedot: Koko Nousiaisten kunnan alueen vanhaa rakennuskantaa on inventoitu vuosien kuluessa 1980-luvulta lähtien. Inventoinnin tiedot on koottu vuonna 2002 Turun maakuntamuseon julkaisusarjan kirjaan Nousiaisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta.

10 NOUSIAISTEN KUNTA 9 Vuonna 2005 käynnistetyssä Varsinais-Suomen rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema inventointiprojektissa (VARAKUM 2/5) on rakennusinventointia ja muinaisjäännösinventointia täydennetty. 8.4 Luonto Koko kunnan alueen arvokkaiden luontokohteiden selvitys tehtiin vuonna Keskustan ja kirkonkylän osayleiskaavan perusselvityksenä tehtiin vuonna 2013 kaava-alueen luontoselvitys. Lisätiedot: 9. LISÄTIEDOT 9.1 Neuvonta kunnassa Kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvissä asioissa tietoja antaa Nousiaisten kunnassa kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä, puhelin Kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvää aineistoa ja lisätietoja Maankäyttöä, kaavoitusta ja lainsäädäntöä koskevia julkaisuja voi tilata Edita Oyj:sta, puhelin , Internet Ympäristöministeriö Puhelin Internet: Alueiden käyttö, luonnonsuojelu, maantiet, elinkeinot Maakuntakaavoitus Rakennussuojelu Arkeologia Maanmittaustoimitukset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) puhelin Internet: Varsinais-Suomen liitto puhelin (02) Internet: Varsinais-Suomen maakuntamuseo Turun kaupungin puhelinvaihde (02) Internet: varsinais-suomen-maakuntamuseo Museovirasto puhelin Internet: Maanmittauslaitos Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto puhelin Internet:

11 NOUSIAISTEN KUNTA 10 Nousiaisissa NOUSIAISTEN KUNNANHALLITUS LIITTEET 1a ja b: Kaaviot kaavoitusprosesseista 2a ja b: Ote Varsinais-Suomen maakuntakaavasta 2c: Ote Varsinais-Suomen Tuulivoimavaihemaakuntakaavasta 2d: Ote taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavasta (luonnos) 3: Osayleiskaava-alueet 4: Luettelo asemakaavoista 5a, b, c, d: Asemakaavayhdistelmä 6: Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaava (hyväksytty ) 7: Kaavoitusohjelma (päivitys) Kansikuva: Kaitaraisten yritysalueen havainnekuva

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017 Lähde: Google Maps 2016 NOUSIAISTEN KUNTA 1 NOUSIAISTEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: MML / Karttapaikka

NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: MML / Karttapaikka NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Lähde: MML / Karttapaikka NOUSIAISTEN KUNTA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2018 NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kemiönsaaren kunta Kaavoituskatsaus sisältää muun muassa: sivu Mitä kaavoitus on? 2 Ajankohtaista kaavoituksessa Vuonna 2016 kaavoitusyksikkö tulee työskentelemään useamman ison asemakaavahankkeen

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela puh 03 41201

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela puh 03 41201 SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 MAAKUNNALLISET HANKKEET... 3 MAAKUNTAKAAVOITUS... 3 FORSSAN SEUTUKUNNAN STRATEGINEN RAKENNETARKASTELU... 5 YLEISKAAVOITUS... 6 SUKULAN JA HÄIVIÄN OSAYLEISKAAVA...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NOUSIAISTEN KUNTA NUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NUMMENTIE JA MOISIONTIEN ALKU TYÖNUMERO: 20600529 PÄIVÄYS: 3.11.2015 Sweco Ympäristö Oy 1 (7) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: E25837. Turku, 11.6.2013, tark. 28.2.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: E25837. Turku, 11.6.2013, tark. 28.2.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Keskustan ja kirkonseudun osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: E25837 Turku, 11.6.2013, tark. 28.2.2014 Sweco Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 Östensön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 2 Sisällysluettelo: 1. KAAVA-ALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 3. TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Aloite Naantalin kaupunki 7.2.2011, päiv. 1.6.2012 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Naantalin kaupungissa Velkuanmaan Pohjakylässä.

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KESKUSTA-ASEMASEUDUN OSAYLEISKAAVA JA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2040. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KESKUSTA-ASEMASEUDUN OSAYLEISKAAVA JA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2040. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (11) Maritta Heinilä MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTA-ASEMASEUDUN OSAYLEISKAAVA JA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2040 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2008 / tark. 31.8.2009, 4.3.2014, FCG Suunnittelu ja tekniikka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NOUSIAINEN LIITE 1 RAKENNEYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma esittelee Nousiaisten rakenneyleiskaavan laadinnan lähtökohtia, sisältöä ja tavoitteita

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark.

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Selostus Työ: 26024 Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. Sweco Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.scewo.fi Toimistot:

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KÖYLIÖN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUKSEN LAATIMINEN Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asia 563/713/2004 VIHDIN KUNTA Ympa 25.11.2004 Ympa liite 3 Ympa 28.2.2006, kaavaselostuksen liitteenä 1 OTALAMMEN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 1-7, 10, 30, 30, 31 JA 35

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS. Haapaveden kaupunki. Laatinut: Haapaveden kaupunki ja Sweco Ympäristö Oy. Haapaveden kaupunginhallitus hyväksynyt..

KAAVOITUSKATSAUS. Haapaveden kaupunki. Laatinut: Haapaveden kaupunki ja Sweco Ympäristö Oy. Haapaveden kaupunginhallitus hyväksynyt.. KAAVOITUSKATSAUS 2016 Haapaveden kaupunki Haapaveden kaupunginhallitus hyväksynyt.. Laatinut: Haapaveden kaupunki ja Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö Oy Raportin muut kuvat: Sweco Ympäristö

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI FCG Planeko Oy JÄMSÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI 9.4.2008, TARK. 27.6.2008, TARK 17.5.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: Eurajoen kunnan kotisivut

EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: Eurajoen kunnan kotisivut EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Lähde: Eurajoen kunnan kotisivut EURAJOEN KUNTA 1 EURAJOEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2014 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I Muutosalue koskee tiloja: Kummeli 529-409-5-3, Kaukoranta 529-409-4-2 Tamminiemi I 529-402-1-40, Tamminiemi II 529-412-1-36,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx.2013, xx Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuva: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10/2011 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU KAAVOITUS JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU Liite: Asumisen ympäristö, kaavoitus ja yhdyskuntasuunnittelu 14.1.2005 Hyvä asuminen 2010 Valmisteluhanke Osatehtävä 1 Yhdyskunta rakenne ja taajamat Yhdyskuntarakenteella

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot