VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VALINTAKOE 2006 POLIITTISEN HISTORIAN ARVOSTELUPERUSTEET KIRJALLISUUSKOE:
|
|
- Kai Pakarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VALINTAKOE 2006 POLIITTISEN HISTORIAN ARVOSTELUPERUSTEET KIRJALLISUUSKOE: 1. Perustele väite, että Helmikuun manifesti oli aiemman kehityksen johdonmukainen lopputulos ( 6 p.). Täydet kuusi pistettä on saanut vastaus, josta löytyvät seuraavat elementit: Helmikuun 1899 manifestin sisältö: Suomen lainsäädännön alistaminen yleisvaltakunnalliselle lainsäädännölle, joka tarkoitti sitä, että Suomen valtiopäivillä oli vain neuvoantava rooli sellaisten lakien säätämisessä, jotka koskevat niin Suomea kuin Venäjääkin. Rajaa yleisten ja Suomen lakien välillä ei kuitenkaan määritelty. (0,50)Yleisvaltakunnallista lainsäädäntöä oli kuitenkin harjoitettu jo aiemminkin, kun Venäjän ministerit ja valtakunnanneuvosto olivat asettuneet Suomen säätyjen yläpuolelle ja ajaneet tahtonsa läpi. Yleensä tämä tapahtui niin, että esitys annettiin valtiopäiville niin monta kertaa, että säädyt katsoivat viisaimmaksi taipua. Ennen vuotta 1899 yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä oli olemassa kaksi asetusta: 1826 vahvistettu valtiosihteerin ohjesääntö määräsi, että lakiasioissa Venäjän viranomaisten tuli kääntyä Suomen valtiosihteerin puoleen silloin, kun he halusivat saada jonkin Venäjällä annetun tai valmisteltavan lain voimaan myös Suomessa.(0,50 p.) Vuonna 1891 puolestaan määrättiin, että Suomen ministerivaltiosihteerin tuli ennen asian esittelyä keisarille hankkia valtakunnan ministerin lausunto sellaisista Suomesta lähtevistä lakialoitteista, jotka koskivat myös Venäjää. (0,50 p.) Venäläisten näkökannalta merkittävä puute oli, että nämä säädökset jättivät Suomen ministerivaltiosihteerin ratkaistavaksi sen, mikä oli yleisvaltakunnallinen asia. Maininta Suomen erillisvaltiokehityksestä (Suomen valtioidean ja perustuslakitietoisuuden synty) sekä Venäjän yhtenäistymiskehityksestä (yhtenäinen ja jakamaton Venäjä). (0,50 p.)
2 Helmikuun manifestiin johti kaksi selkeää kehityslinjaa: vuoden 1878 asevelvollisuuslain tarkistus ja kenraalikuvernööri Heidenin käynnistämä lakikodifikaatio.(0,50 p.) Vuoden 1878 asevelvollisuuslain sisältö, jota ryhdyttiin muuttamaan: vaikka univormut, ohjesäännöt, komentokieli jne olivat yhtäläiset kuin muuallakin keisarikunnassa, ainoa orgaaninen yhdysside oli kenraalikuverööri, joka oli Suomen sotaväen ja sotilaspiirin päällikkö. Upseerien ja sotaväen oli oltava suomalaisia eikä joukkoja saanut viedä Suomen rajojen ulkopuolelle. Ainoa Helmikuun manifestin perusteella säädetty asetus olikin vuoden 1901 asevelvollisuuslaki, jonka perusteella suomalaisia joukkoja voitiin viedä Suomen rajojen ulkopuolellekin. (0,50 p.) Lakikodifikaatio: Suomen lakeja oli yritetty kodifioida jo aiemminkin, mutta huonolla menestyksellä, jo vuonna 1835 kenraalikuvernööri Menshikov torjui lakikodifikaation ulottamisen Suomeenkin, jotta maassa ei syntyisi levottomuuksia. Vuonna 1882 yleistä lakien kodifikaatiota varten asetettu Weissenbergin komitea laatikin 1885 uuden hallitusmuotoesityksen, johon oli sisällytetty senaikainen Suomen valtio-oppi. Heiden laati siihen oman vastaesityksensä, jonka mukaan Suomen lainsäädäntö oli alistettu paikallisena venäläiselle. Molemmat menivät Venäjän valtakunnan neuvoston kodifikaatio-osaston tarkistettavaksi ja sen lähtökohtana oli, että Suomi oli maakunta, jonka lainsäädäntö oli alistettu yleiselle lainsäädännölle. Osaston lausunnon jälkeen asetettiin Bungen venäläis-suomalainen sekakomitea, jossa suomalaiset eivät tunnustaneet yleisvaltakunnallista lainsäädäntöä, jossa Suomen valtiopäivillä olisi vain neuvoaantava rooli. Bungen komitean mietintöä ei pantu toimeen, mutta sitä käytettiin painostusvälineenä suomalaisia kohtaan etenkin 1890 luvulla. Vuonna 1857 uudelleen perustettu Suomen asiain komitea lakkautettiin 1891 sen muututtua sovittelufoorumista konfliktifoorumiksi. ( 2 p.) Kun oli käynyt selväksi, että uusi asevelvollisuuslaki ei menisi läpi valtiopäivillä, Bungen komitean mietintö kaivettiin esiin ja ns. Mihailin komitea muokkasi sen helmikuun manifestiksi, jonka keskeinen sisältö siis oli, että Suomen lainsäädäntö oli alisteinen yleiselle. Suomen senaatin tuli lisäksi lähettää kaksi edustajaa valtakunnanneuvostoon Suomea koskevia asioita käsittelemään ( ei lähetetty). ( 1 p.) 2. Missä historiallisessa tilanteissa Suomessa on pääsykoekirjan mukaan ryhdytty yleislakkoon tai uhattu sillä? Ketkä ovat olleet lakkojen osapuolina? Mitä niillä on tavoiteltu ja saavutettu? ( 6 p.)
3 Arvostelussa on otettu huomioon se, miten kukin kirjassa kuvatuista kolmesta laajasta yleislakosta on osattu taustoittaa eli asettaa historialliseen yhteyteensä sekä se, kuinka selkeästi ja johdonmukaisesti lakkojen osapuolet, tavoitteet ja saavutukset on kuvattu. Kaikkia alla olevia yksityiskohtia ei ole tarvinnut tietää. Yhden lakon puuttuminen on laskenut pisteitä, ei kuitenkaan mekaanisesti 1/3:lla. Muutoin hyvä esitys on tällaisissa tapauksissa saattanut nostaa pistemäärää. Samoin 1920-luvun epäonnistuneen lakon ja sodanjälkeisten lakonuhkien kuvaus on vaikuttanut arvosteluun. Yleislakkoa on käytetty Suomessa sekä ammatillisen että poliittisen kamppailun välineenä. Suuria lakkoja on ollut vuosina 1905, 1917 ja Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) antoi useita yleislakkovaroituksia. Ensimmäinen yleislakko oli vuoden 1905 suurlakko, joka levisi Suomeen Venäjältä loka-marraskuun vaihteessa. Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa ja lakon taustalla olivatkin vahvasti emämaan tapahtumat. Tappiollinen Venäjän Japanin sota oli horjuttanut keisarikuntaa ja avannut siten tilan, jossa saatettiin toimia. Suomeen oli samaan aikaan syntynyt valmiutta tarttua tilaisuuteen. Venäjä oli pyrkinyt 1800-luvun lopulta turvaamaan koillista rajaansa heikentämällä Suomen erityisasemaa. Suuriruhtinaskuntaa oli alettu alistaa yleisvaltakunnalliselle lainsäädännölle ja hallinnolle. Ohjelman pääkohtia olivat olleet armeijan yhtenäistäminen, kenraalikuvernöörin vallan lisääminen ja venäjän kielen tuominen ylimpään hallintoon: kieliasetus annettiin 1900, uusi asevelvollisuuslaki 1901 ja lisävaltuudet kenraalikuvernöörille Toimien tarkoittamattomana seurauksena oli suomalaisten kansallisen liikkeen voimistuminen ja passiiviseen ja sittemmin myös aktiiviseen vastarintaan nousu. Suurlakkoa pohjusti myös kansalaisyhteiskunnan järjestäytyminen: 1800-luvun jälkipuoliskolta oli muodostunut suuria kansanliikkeitä, viimeisimpänä työväenliike, josta tuli suurlakon keskeinen voima. Lakossa esiin nousivatkin niin Venäjän-kysymys vaatimus laillisten olojen palauttamisesta kuin yhteiskunnallinen kysymys, ennen muuta työväenliikkeen esittämät vaatimukset poliittisen järjestelmän demokratisoinnista. Lakko alkoi ns. kansallislakkona: virkamiehetkin yhtyivät siihen ja tavoitteena oli juuri paluu tilaan,
4 jossa oli oltu ennen Nikolai Bobrikovin kautta kenraalikuvernöörinä. Pian lakon alkamisen jälkeen sosiaalidemokraatit toivat mukaan omia yhteiskunnallisia uudistustavoitteitaan. Sosiaalidemokraattien keskeinen vaatimus oli edustuslaitoksen uudistaminen sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Uudistukseen tuli pyrkiä vallankumouksellisin menetelmin: oli järjestettävä demokraattinen kansalliskokous, joka valitsisi väliaikaisen hallituksen asiaa hoitamaan. Sosiaalidemokraatit esittivät vaatimuksensa Tampereella julkaistussa ns. punaisessa julistuksessa. Siinä vastapuolena nähtiin paitsi Venäjän vanha hallinto myös etuoikeutetut luokat. Lakon loppuvaiheessa oltiin yhtä mieltä säätyedustuslaitoksen purkamisesta ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden voimaansaattamisesta, mutta keinoista oltiin erimielisiä: perustuslailliset kannattivat laillista tietä eli säätyvaltiopäivien säätämää uutta valtiopäiväjärjestystä, sosiaalidemokraatit ja aktivistit taas kannattivat kansalliskokousta, ja vanhasuomalaiset, jotka olivat olleet sivussa lakon aikana, ehdottivat että säätyvaltiopäivät luovuttaisi vallan kansalliskokoukselle. Sosiaalidemokraatit järjestivät myös lakon loppuvaiheessa Helsingin Rautatientorilla vaatimansa kansalliskokouksen, joka valitsi väliaikaisen hallituksen. Päätös alistettiin kuitenkin kenraalikuvernöörille, joka väliaikaisen hallituksen sijasta nimitti perustuslaillisen senaatin Leo Mechelinin johdolla. Puolueet pääsivät nyt ensi kertaa nimeämään senaatin jäsenet. Suomessa laillinen ja vallankumouksellinen linja jakautuivat myös kahdeksi kaartiksi: lakon alussa perustettu yhteinen kansalliskaarti oli hajonnut perustuslaillisten porvarien, lähinnä ylioppilaiden, omaksi kaartiksi, ja punakaartiksi. Lakon lopettaneessa nk. marraskuun manifestissa julistettiin helmikuun manifestin soveltaminen toistaiseksi keskeytyneeksi ja kumottiin vuoden 1901 asevelvollisuuslaki, vuoden 1903 diktatuuriasetus, santarmien laajempaa toimivaltaa koskeva asetus sekä muutokset kenraalikuvernöörin, senaatin ja kuvernöörin valtasuhteissa. Myös vuoden 1900 venäjän kielen asetus kumoutui käytännössä. Manifestissa määrättiin myös perustuslaillisten esittämän linjan mukaisesti senaatti tekemään ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi, joka perustuisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Samoin sen tuli ehdottaa perustuslain säädöksiä, joilla eduskunnalle annettaisiin oikeus tarkistaa hallituksen jäsenten
5 toiminnan laillisuutta ja turvattaisiin kansalaisvapaudet. Senaatin oli niin ikään annettava julistus ennakkosensuurin lakkauttamisesta. Lakon saavutuksena oli näin ollen vaadittu laillisten olojen palauttaminen. Saavutus ei kuitenkaan ollut pysyvä, sillä kun Venäjän hallintojärjestelmä vuoden 1905 jälkeen niin ikään uudistui, oli tällä Suomelle ikäviä seurauksia: Osmo Jussilan tulkinnan mukaan Venäjän vapaus tekikin käytännössä lopun Suomen autonomiasta. Lakon pysyvämpi seuraus oli Suomen uusi, eurooppalaisittain radikaali edustusjärjestelmä. Kansaa edusti yksikamarinen eduskunta, joka valittiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden periaatetta noudattaen. Uudistus ei kuitenkaan muuttanut keisarin ja edustuslaitoksen valtasuhdetta, eikä venäläisten oikeuksia Suomessa. Valtiopäiväjärjestys ei myöskään muuttanut eduskunnan ja senaatin suhteita, vaan senaatti jäi poliittisesti vastuulliseksi vain keisarille. Vuoden 1917 yleislakko oli sekin poliittinen ja kehkeytyi jälleen Venäjän tapahtumista. Keisari oli kukistunut maaliskuun vallankumouksessa ja tämän valtaoikeudet olivat siirtyneet väliaikaiselle hallitukselle. Lokakuun vallankumouksessa valtaan nousivat bolševikit. Suomessa tämä kehitys oli aiheuttanut epätietoisuutta korkeimman vallan haltijasta ja halua täyttää syntynyt valtatyhjiö: yleislakon julistaminen liittyikin sosiaalidemokraattien ja porvarien vastakkaisuuteen ja vallantavoitteluun. Sosiaalidemokraatit olivat alkuvuoden 1917 olleet vahvassa valta-asemassa ja ajaneet kesällä läpi nk. valtalain (laki korkeimman vallan käytöstä), jossa korkein valta olisi siirretty Pietarista Helsinkiin ja senaatilta eduskunnalle. Laki oli syntynyt bolševikkien Pietarissa heinäkuussa pitämän neuvostokongressin kannanoton mukaisesti kongressi oli suomalaisten sosialistien ehdotuksesta asettunut kannattamaan korkeimman vallan siirtämistä Suomen eduskunnalle. Väliaikainen hallitus säilyi kuitenkin vielä jonkin aikaa vallassa. Sosiaalidemokraatit alkoivat menettää asemiaan ja väliaikaisen hallituksen kukistuttua itsenäisyyspolitiikan aloite siirtyi porvarillisille puolueille, jotka halusivat nyt irrottaa Suomen Venäjästä mahdollisimman nopeasti ja Saksaan tukeutuen. Sosiaalidemokraattien tavoitteeksi nousi lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomen itsenäisyyden toteuttaminen Venäjän uuden hallituksen manifestilla. He toivat
6 eduskuntaan Me vaadimme -julistuksen, jossa yhteiskunnallisten uudistusten ohella vaadittiin Venäjän kanssa tehtävää sopimusta, joka tunnustaisi valtalain. Eduskunta ei ottanut julistusta käsiteltäväksi. Poliittinen tilanne alkoi nyt kiristyä silminnähden: Suomen Ammattijärjestö (SAJ) julisti yleislakon, joka alkoi vastaisena yönä. Viisi päivää kestäneen lakon aikana monilla paikkakunnilla sattui kahakoita ja väkivaltaisia yhteenottoja, jotka tulehduttivat ilmapiiriä. Eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi: Suomen ja Venäjän valtioyhteys purkautui. Seuraavana päivänä vahvistettiin uudet kunnallislait ja kahdeksan tunnin työaikalaki. Lakon jo loputtua nimitettiin Svinhufvudin porvarillinen nk. itsenäisyyssenaatti. Työväenkaarteja oli perustettu eri paikkakunnille jo keväällä 1917, mutta lokakuun lopulla SAJ kehotti perustamaan niitä lisää. Kaartien perustaminen alkoi todenteolla marraskuun yleislakon aikana ja vuoden lopussa kaartilaisia oli n Seuraava yleislakon julistus liittyi 1920-luvun lopun kireään tilanteeseen äärivasemmiston ja sitä vastustavien voimien välillä. Kommunistit julistivat marraskuussa 1929 yleislakon Tammisaaren pakkotyölaitoksen poliittisten vankien nälkälakon tueksi. Lakko kohdistui siten valtiovaltaa vastaan. Tämä lakko epäonnistui, mutta provosoi vastustajia yhä jyrkempiin vastatoimiin äärivasemmiston toiminnan suitsimiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen ammatillinen järjestäytyminen lisääntyi huomattavasti ja keskusjärjestö SAK:lla alkoi olla valtaa liikutella suuriakin joukkoja. Tämä antoi sille mahdollisuuden myös uhata yleislakolla taistelussa yhteiskunnan tulonjaosta. Työmarkkina- ja muiden taloudellisten etujärjestöjen voima kasvoi yleisestikin huomattavasti, työntekijäjärjestöjen ohella Maataloustuottajain Keskusliitto (MTK) oli aktiivinen hallitukseen ja yhteiskuntaan kohdistamassaan painostustoiminnassa. Vuoteen 1950 mennessä MTK oli uhannut jo kolmesti maataloustuotteiden luovutuslakolla. SAK puolestaan oli antanut vuonna 1947 yleislakkovaroituksen ja turvautui tähän painostuskeinoon kahdesti Kekkosen ensimmäisen hallituksen aikana. Yhteensä uhkauksia oli ennen vuoden 1956 yleislakkoa neljä.
7 Vuoden 1956 presidentinvaalien jälkeen MTK ja SAK ajautuivat työntekijä- ja maataloustuottajajärjestöjen välisen sovitteluyrityksen epäonnistuttua lakkoliikkeisiin toisiaan vastaan. Lakon taustalla oli sodan aiheuttaman säännöstelytalouden purkautuminen, mikä päästi eturyhmien ristiriidat valloilleen. Vuoden 1955 lopussa kumoutui määräaikainen valtalaki, jolla hintoja ja palkkoja oli säännöstelty vuodesta SAK ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK) sopivat marraskuussa 1955 indeksiehdosta, siltä varalta että säännöstely purkautuu. Näin SAK ja STK asettuivat yhdessä torjumaan MTK:n vaatimia hinnankorotuksia. Tammikuussa 1956 käydyt maatalousneuvottelut ajautuivat umpikujaan, ja maataloustuotteiden hinnat kohosivat rajusti. SAK vaati edellisvuoden hintatason palauttamista tai palkkojen tarkistamista elinkustannusten nousua vastaavalla määrällä. Palkankorotusvaatimus oli 12 markkaa tunnilta, mutta työnantajat eivät tähän suostuneet. SAK ryhtyi 1.3. työnantajien vastarinnan murtaakseen työtaisteluun, ja MTK julisti samanaikaisesti maataloustuotteiden luovutuslakon. SAK:n julistaman lakon piirin kuului miltei puoli miljoonaa työläistä: teollisuudessa ulkopuolelle jäi vain jatkuvatoiminen prosessituotanto. Myös palvelualat olivat lakossa. Lakko liittyi myös puolueiden väliseen ja sisäiseen valtakamppailuun. Urho Kekkonen oli presidentinvaalit voitettuaan luopunut pääministerin paikasta 15.2., niinpä maalla ei tammi-helmikuussa ollut toimivaa hallitusta eikä myöskään presidenttiä. Kekkonen astui virkaansa samana päivänä kun yleislakko alkoi. Lakkovyyhtiä selvittääkseen ja sitoakseen sosiaalidemokraatit vastuuseen Kekkonen valitsi presidentinvaaleissa hävinneen K. A. Fagerholmin hallituksen muodostajaksi. Fagerholm oli ennen lakkoa toiminut molempien etujärjestöjen keskeisenä välittäjänä. Luovutuslakko päättyi jo päivää uuden hallituksen virkaanastumisen jälkeen, mutta SAK:n lakkoliike kesti pidempään. Järjestöllä oli tarve pitää kiinni arvovallastaan ja toisaalta sen johdon sisäinen kilpailu heikensi lakkojohdon neuvotteluvalmiutta. Vastapuolena ollut työnantajajärjestö STK taas näki lakossa tilaisuuden päästä eroon vallitsevasta palkkausjärjestelmästä indekseineen. Lähes kolme viikkoa kestänyt lakko toi työntekijöille vaaditun palkankorotuksen, mutta samalla SAK:n asema heikkeni tulopoliittisissa neuvotteluissa. Jukka Nevakiven tulkinnan mukaan lakko kävi kalliiksi myös yhteiskunnalle, ja sillä oli kauaskantoisia hajottavia vaikutuksia.
8 Lakolla oli seurauksia myös sosiaalidemokraattiselle puolueelle: asettaessaan SAK:n johdon alttiiksi valtapoliittisille houkutuksille ja loitontaessaan sitä SDP:stä yleislakko vaikutti keskeisesti seuraavana vuonna avoimeksi puhjenneeseen puoluehajaannukseen. Maalaisliitto taas sai tämän myötä sosiaalidemokraattisesta oppositiosta liittolaisia, joista monet ay-miehet olivat yleislakon syttyessä olleet vastakkaisella puolen barrikadia kuin maataloustuottajat. STK suostui palkankorotusvaatimuksiin vasta kun hallitus oli luvannut alentaa työnantajien lapsilisämaksuja. Lakko päättyi Määrittele ja aseta historiallisiin yhteyksiinsä seuraavat käsitteet: a) Osuustoimintaliike (1 p.): Osuustoimintaliike oli merkittävä osa kansanliikkeitä. Isänä voidaan pitää Hannes Gebhardia, joka esitti liikkeen syntysanat (0,25 p.) Liikkeen perustarkoitus oli kohottaa kansan alempien kerrosten siveellistä ja henkistä tasoa. (0,25 p.) Osuustoiminnalla oli myös Venäjän-poliittinen ulottuvuutensa, sillä myös sillä vahvistettiin suomalaisten puolustusrintamaa Venäjää vastaan.(0,25 p.) Juridisen pohjan toiminnalle loi 1901 säädetty osuustoimintalaki. (0,25 p.) b) Suuri adressi ( 1 p.): Helmikuun manifestia vastaan kerätty suuri kansalaisadressi, joka sisälsi allekirjoitusta. (0,25 p.) Suuri lähetystö vei sen Pietariin, mutta keisari Nikolai II ei ottanut sitä vastaan. (0,25 p.) Adressin merkitys oli lähinnä se, että se mobilisoi suomalaisten kansalaistunteen ja mielipiteen sekä yhdessä Helmikuun manifestin kanssa teki suuret kansanjoukot tietoisiksi Suomen perustuslaeista ja valtio-opista. (0,50 p. ) c ) Kornilovin manifesti ( 1 p.):
9 Venäjän Väliaikainen hallitus lähetti Suomen senaatille syyskuussa 1917 kirjeen, jolla eräitä asioita siirrettiin Suomen senaatin lopullisesti ratkaistavaksi. (0,25 p.) Nimen Kornilovin manifesti tämä kirje on saanut siitä syystä, että Väliaikaisen hallituksen aseman heikennyttyä Kornilovin kapinan seurauksena (0,25 p.) se oli pakotettu hyväksymään suomalaisten jo keväällä esittämät vaatimukset: valtiopäiviä koskevat oikeudet sekä ns. yleisvaltakunnalliset asiat jäivät edelleen väliaikaiselle hallitukselle mutta muutoin suuri osa suuriruhtinaan entisistä oikeuksista siirtyi senaatille (ns. lex Tulenheimo).(0,50 p.) d) Vapaamielisten liitto (1 p): Vapaamielisten liito syntyi vuonna 1951 (0,25) liberaalia ajatussuuntaa edustaneen Edistyspuolueen hajottua (0,25): tällöin muodostui kaksi ryhmittymää, Vapaamielisten liitto ja valtasuuntaa edustanut Suomen kansanpuolue (0,25). Liiton johtohenkilöitä oli Suomen pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja (0,25), joka toimi ulkoministerinä Kekkosen kolmannessa hallituksessa. Hän oli myös liiton ehdokkaana vuoden 1956 presidentinvaaleissa. e) Oslo-valtiot (1 p): 1930-luvulla pohjoismaisen yhteistyön merkitys Suomelle kasvoi Kansainliiton heikentyessä. Suomi liittyi syksyllä 1933 (0,25) ns. Oslo-valtioihin, joihin kuuluivat Ruotsi, Tanska, Norja, Belgia, Hollanti ja Luxemburg (0,25). Vuonna 1930 allekirjoitettu Oslon-sopimus koski lähinnä tulli- ja kauppasuhteita, mutta sillä oli myös poliittista merkitystä. Osanottajavaltiot toivoivat voivansa turvata yhteistyön avulla puolueettomuutensa (0,25). Heinäkuussa 1936 Oslo-valtiot antoivat yhteisen julistuksen, jossa ne pidättivät itselleen oikeuden harkita kussakin tapauksessa erikseen, osallistuvatko ne Kansainliiton 16. artiklassa säädettyihin pakotteisiin (0,25). f) torpparivapautuslaki (1 p) Toukokuusta 1918 helmikuuhun 1919 istuneen nk. tynkäeduskunnan merkittävimpiä sisäpoliittisia ratkaisuja oli sisällissodan jalkoihin jääneen torpparivapautuslain
10 säätäminen (0,25). Lokakuussa 1918 hyväksytyn (0,25) lain mukaan maanvuokraajat saivat lunastaa viljelmät itselleen vuoden 1914 hintatason mukaan, mikä oli n. kymmenesosa käyvän rahan arvosta (0,25). Aluksi lakiin jäi nk. punakaartilaispykälä, jonka mukaan vuokramies, joka oli tuomittu valtionpetoksesta vähintään 10 vuoden vapausrangaistukseen, ei saanut lunastaa vuokratilaa omakseen. Tämä lainkohta kumottiin poliittisen suunnanmuutoksen jälkeen jo seuraavana kesänä. (0,25) AINEISTOKOE Teksti I: Otteita J.V. Snellmanin artikkelista Sota vai rauha Suomelle 4. Mihin historialliseen tilanteeseen artikkeli liittyy? ( 4 p.) Artikkeli on kirjoitettu toukokuussa 1863 Puolan kapinan aikana ja valtiopäivien avajaisten aattona. Useat pyrkijät ovat arvelleet kirjoituksen sijoittuvan aikaan ennen Krimin sotaa ja kirjoituksessa mainitun Puolan kapinan tarkoittavan vuoden 1830 kapinaa. Selvästikään näin ei voi olla: 1830 suomalaiset olivat täysin lojaaleja keisarille ja osallistuivat kyseisen kapinan kukistamiseenkin, kuten pääsykoekirjassa mainitaan (s. 26). Toisen Puolan kapinan aikaan sen sijaan venäläiset jo epäilivät Suomen puolueettomuutta ja keisari Aleksanteri II nimittikin Suomen Pieneksi Puolaksi ja valtiopäivien kokoontumista harkittiin peruutettavaksi. Ne kuitenkin pidettiin samanaikaisesti näyttävän sotilasparaatin kera (pääsykoekirja s. 49). Kun lisäksi tiedetään, että kansallistunne heräsi Venäjällä nimenomaan Puolan 1863 kapinan jälkeen ja yhä enenevässä määrin haluttiin yhtenäistä ja jakamatonta Venäjää, ei ajankohta voi olla 1860 lukua vanhempi. Näin ei myöskään siitä syystä, että ns. perustuslakitietoisuus Suomessa heräsi myös vasta 1860 luvulle tultaessa. Snellman ei olisi voinut kirjoittaa ennen Krimin sotaa kuten hän kirjoitti vuonna Artikkelissa mainitut puolueettomuussuunnitelmat ja oma kauppalippu ovat Krimin sodan jälkeen syntyneitä ideoita, jotka heräsivät uudelleen tässä tilanteessa, jossa pelättiin länsivaltojen sekaantuvan Venäjän ja Puolan väleihin. Helsingfors Dagblad ehdotti 1863, että Suomen tuli pyrkiä puolueettomaksi maaksi (pääsykoekirja s. 55).
11 Snellmanin kirjoittaessa Suomen nykyisen hallitsijan jalosta oikeudenmukaisuudesta ja hyväntahtoisuudesta, mikä on nopeuttanut ajankohdan ilahduttavia ilmiöitä, hän tarkoittaa Aleksanteri II:sta, joka Suomessa sai liberaalin hallitsijan maineen (pääsykoekirja s. 41). Vielä artikkelin lopussa olevat lauseet en ole puhunut lehtimiehenä. Minun tehtäväni sillä alalla on loppumassa. osoittavat ajankohtaa: Snellman nimitettiin 1863 finanssiministeriksi (pääsykoekirja s. 56) Täysin oikeasta ajoituksesta ja siihen liittyvästä analyysistä on annettu 4 pistettä. Mikäli ajoitus on ollut epämääräisempi, pisteet ovat jääneet kahteen tai kolmeen vastaukseen liittyvän analyysin tasosta riippuen. 5. Millaisena Snellman näkee Suomen aseman Venäjän yhteydessä? ( 3 p.) Snellman arvioi Suomen asemaa selkeän positiivisesti, kuten artikkelin useista kohdista näkyy, esim. maininta, että Suomen kansa on nauttinut puolen vuosisadan ajan rauhantilan siunauksista ; Suomi ei voisi olla puolueeton Venäjän käydessä sotaa; suomalaiset eivät halua palata Ruotsin yhteyteen; edeltävät kaksikymmentä vuotta pitivät sisällään suurta ja varmaa edistystä ; Suomella on oma hallinto, oma verotus, omat sotajoukot, oma lainsäädäntö ja perustuslaillinen valtiomuoto. Eli Suomen asema on hyvä, vaikka se onkin pieni ja valtiollisesti epäitsenäinen maa. Mikäli nämä kohdat on tekstistä löytänyt ja analysoinut niitä asianmukaisesti, on annettu kolme pistettä. Analyysin heikko laatu ja tarvittavien havaintojen vähäisyys on vähentänyt pisteitä. Osviittaa analyysille voidaan saada pääsykoekirjan huomautuksesta, että Suomi oli Snellmanin mielestä ns. lydland suhteessa Venäjään (s.56). 6. Millä tavalla artikkelissa näkyy Snellmanin käsitys sivistyksen voimasta? (2p.) Snellmanin käsitys sivistyksen merkityksestä voidaan havaita useassa kohtaa artikkelia: kansakunnan tulee luottaa vain itseensä, mihin liittyy se, ettei sen tule
12 haluta ja tavoitella mitään muuta kuin mitä sen mahti riittää saavuttamaan ja säilyttämään ; pieni ja heikko kansa voi osoittaa mahtinsa itse alistumisessa eikä ole kohtaloita, joiden yläpuolelle se ei kykenisi kohottautumaan kehittämällä itse itseään omassa keskuudessaan; lain ja velvollisuuksien mukaisen käyttäytymisen säilyttäessään kansakunnalla on tulevaisuus vallassaan; kansakunnan tavoissa vallitsevalla ja voimassaolevalla oikealla on itsessään sellainen valta, ettei kukaan uskalla siihen koskea; saavuttamansa sivistyksen myötä kansa tulee tietoiseksi oikeudestaan alistua historian ulkoiseen pakkoon oman tulevaisuutensa säilyttämiseksi ( vain villien heimojen nähdään taistelevan tuhoonsa asti ). Kristinuskon merkitys näkyy huomautuksessa, että kristityillä kansoilla on usko siveelliseen maailmanjärjestykseen ja tämän myötä tulevaisuuden toivo. Täydet kaksi pistettä vastauksesta on saanut, kun edes muutamia näistä kohdista on löydetty ja analysoitu. Teksti II: Valtiopäivien avajaiset helmikuun 3. päivänä 1942, presidentti Rytin avajaispuhe Teksti III: Ote Jörn Donnerin teoksesta Uusi maammekirja (1967) Vastaa tekstien II ja III pohjalta seuraaviin kysymyksiin: 7. Kuvaile pääsykoekirjaan tukeutuen missä historiallisissa tilanteissa tekstit on kirjoitettu ja selvitä tältä pohjalta, miksi niissä on näkökulma- ja tulkintaeroja. (3 p.) Rytin teksti on kirjoitettu valtiopäivien avajaispuheeksi tammi-helmikuun vaihteessa Suomi oli tuolloin käymässä sotaa Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Tammikuussa 1942 sota oli kesän ja syksyn hyökkäysvaiheen jälkeen muuttunut asemasodaksi: Armeija oli edennyt kauas vanhojen rajojen ohi ja ylimmän johdon oli ratkaistava, miten toimia alueelle jääneiden noin neuvostokansalaisen kanssa. Vanhojen rajojen ylitys oli herättänyt voimakasta arvostelua muun muassa vasemmiston piirissä. Vasemmistolaisia, niin kommunisteja kuin muutama
13 sosiaalidemokraattikin, oli poliittisessa vankeudessa ja myös hallituksessa olleet sosiaalidemokraatit, esimerkiksi Väinö Tanner, kritisoivat kärkevästi valloituspolitiikkaa. Saksan hyökkäys oli sekin juuttunut paikoilleen tai Neuvostoliitto oli onnistunut valtaamaan takaisin Saksan jo saavuttamia alueita. Armeijan ylipäällikkö Gustaf Mannerheim oli jo loppuvuodesta 1941 alkanut epäillä Saksan voittoa. Iso-Britannia oli julistanut Suomelle sodan pari kuukautta ennen Rytin puhetta. Ryti ei puhetta pitäessään tiennyt sodan lopputulosta, mutta helmikuun alussa 1942 tilanne ei vaikuttanut hyvältäkään. Maan ylimmän johdon sisäpiiriin kuuluvana Ryti tiesi tarkalleen asioiden taustat, poliittiset neuvottelut ja sotatilanteen. Ryti kirjoitti puheensa erimielisille kansanedustajille ja kansalaisille. Niinpä puheen yksi tarkoitus oli perustella toisinajatteleville hyökkäyssodan mielekkyyttä. Epäilevällä kannalla oleville tuli vakuuttaa, että oltiin oikealla asialla. Presidentin julkinen puhe oli niin ikään suunnattu tiedotusvälineille ja ulkomaisille tahoille, jotka olivat kiinnostuneita Suomen virallisista kannoista. Rytin tulikin puheessaan ottaa huomioon Saksa, joka asemansa heiketessä alkoi pitää Suomea yhä tärkeämpänä liittolaisena. Ryti kuitenkin esitti hallituksen linjan mukaisesti Suomen käymän sodan Neuvostoliiton hyökkäyksen aiheuttamana erillissotana, jossa saatiin apua saksalaisilta aseveljiltä muutoin hän teki puheessaan eroa natsi-saksaan. Puheessa esitetyt pohdinnat ja tulkinnat ovat sävyltään pessimistisiä, vaikka Rytin olikin presidenttinä pyrittävä pitämään yllä taistelutahtoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Donnerin teksti on julkaistu vuonna 1967, jolloin Suomen suhde Neuvostoliittoon oli uudella pohjalla, Saksa oli jaettu maa ja idän ja lännen välillä vallitsi kylmä sota. Suomen poliittisessa kulttuurissa oli niin ikään tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Vasemmisto, erityisesti sosiaalidemokraatit, oli saavuttanut suurvoiton vuoden 1966 vaaleissa: uuteen kansanrintamahallitukseen tulivat myös kansandemokraatit ja näiden kanssa liittoutunut Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto luvun alkupuolella oli perustettu uutta ajattelua ilmentäviä yhdenasianliikkeitä kuten pasifistinen Sadankomitea ja sosiaalikriittinen Marraskuun liike. Sellaiset
14 kirjailijat kuin Väinö Linna, Paavo Rintala ja Arvo Salo olivat alkaneet tulkita uudelleen muun ohessa historiaa. Hannu Salamaa vastaan oli vuonna 1964 nostettu syyte Jumalan pilkasta. Uusi poliittinen kulttuuri sai jalansijaa myös Yleisradiossa, joka tuolloin oli tärkeä mielipidevaikuttaja. Vuoden 1966 vaalien jälkeen nuorisokin alkoi kiinnostua perinteisistä puolueista ja erityisesti kansandemokraatit, mutta myös sosiaalidemokraatit, saivat uusia, nuoria jäseniä. Niin kutsuttu uusvasemmistolaisuus oli kansainvälinen ilmiö, jota vauhditti muun muassa Vietnamin sodan vastainen liike: ensimmäinen sodanvastainen mielenosoitus järjestettiin Suomessa pian vuoden 1966 vaalien jälkeen. Donnerin tekstin voikin nähdä osana tätä sotasukupolven arvoja kyseenalaistavaa ja kansainvälistyvää keskustelua. Sodasta oli edetty riittävän kauas, jotta sitä saatettiin arvioida kriittisesti, ainakin akateemisen historiantutkimuksen ulkopuolella. Tutkijoista Arvi Korhonen oli esittänyt oman tulkintansa niin kutsutun ajopuuteorian vuonna 1961 ilmestyneessä kirjassa Barbarossa-suunnitelma ja Suomi. Donnerin teksti kommentoi sekä kotimaista keskustelua että eurooppalaista natsiaatteesta ja holokaustista käytyä keskustelua. Hän osoittaa sanansa uusiutuvassa Suomessa eläville ja tavoitteena on osallistua avoimen yhteiskunnan synnyttämiseen. Osa uutta ajattelua oli yritys sijoittaa Suomessa jatkosodaksi nimetty vaihe eurooppalaiseen kehikkoon. Donner lienee kirjoittajana samastunut Thomas Mannin kaltaisiin eurooppalaisiin toisinajattelijoihin. 8. Miten ja mistä aineksista teksteissä rakennetaan kuvaa suomalaisuudesta, Suomen kansasta ja kansallisesta historiasta? (3 p.) Ryti pohtii puheessaan Suomen paikkaa maailmassa tilanteessa, jossa Suomi oli natsi- Saksan liittolainen ja sodassa Neuvostoliittoa ja Isoa-Britanniaa vastaan. Hän esittää käsityksensä siitä, mihin yhteyksiin Suomi kuitenkin pohjimmiltaan kuuluu ja miksi sillä on olemassaolon oikeutus kansakuntana. Rytille Suomi on samanmielisten kansalaisten muodostama kokonaisuus, hän korostaa erityisesti yhtenäisyyden merkitystä, vaikka viittaakin menneisiin erimielisyyksiin. Rytin suomalaisten parhaat puolet olivat tulleet esiin talvisodassa, joka oli osoittanut suomalaisten miesten olevan pelottomia ja uhrivalmiita. Talvisodan toinen merkitys oli, että se yhdisti kansan ja
15 puhdisti sen sielusta sisällissodan aikaiset riidat: sota teki suomalaisista epäitsekkäitä ja yhteisvastuullisia. Kansakuntana Suomi on Rytin tekstissä pieni, puolueettomuuteen pyrkivä, rauhantahtoinen ja muiden kanssa taloudelliseen ja sivistykselliseen vuorovaikutukseen hakeutuva. Ryti määrittelee niin ikään Suomea rinnastamalla sen muihin maihin: näissä rinnastuksissa tehdään eroa nimenomaan Neuvostoliittoon ja myös Venäjään, jota Ryti pitää Suomen ikiaikaisena vihollisena, ainoana maana, joka on historian kuluessa hyökännyt Suomeen. Suomen ja Venäjän pitkän yhteisen historian rauhan kauden, jonka aikana Suomi muodostui omaksi kansakunnakseen Ryti sivuuttaa. Sen sijaan Ryti haluaa sitoa Suomen pohjoismaiseen yhteyteen ja toteaa Ruotsin kansan olevan historiallisesti lähempänä Suomea kuin minkään muun kansan vuotisen yhteisen historian aikana on Suomelle ja Ruotsille Rytin mukaan kehittynyt samanlaiset yhteiskunta- ja oikeuskäsitykset ja kulttuuriperinteet. Ruotsalais- ja suomalaismiesten aseveljeydellä on niin ikään usean sadan vuoden perinteet. Korostamalla Ruotsin ja Suomen läheistä ja Rytin katsannossa tasaveroista yhteyttä Ryti alleviivaa Suomen demokraattista järjestelmää: maan yhteiskuntajärjestys pohjautuu talonpojan ikivanhaan vapauteen, olivathan talonpojat edustajiensa kautta osallistuneet valtiopäiväasioiden käsittelyyn ja kuninkaanvaaliin yli 500 vuotta. Kuvaamalla Suomen demokraattisia perinteitä Ryti tekee eroa natsi-saksan poliittiseen järjestelmään. Donner lähtee tekstissään purkamaan kansallista kertomusta. Jo kirjan nimi viittaa tähän: tarkoitus on kommentoida Zachris Topeliuksen suomalaisuutta 1800-luvun puolivälistä rakentanutta Maammekirjaa kirjoittamalla Uusi maammekirja. Donner rakentaa uutta näkemystä erittelemällä yhtenäisen ja yksimielisen kansan ideaa ja osoittamalla erilaisia ja erimielisiä ryhmiä. Erityisesti hän viittaa punaisiin, jotka sisällissodan jälkeen pakenivat maasta ja kommunisteihin, joita luvulla pidettiin poliittisessa vankeudessa. Punaisten historiaan saatettiinkin 1960-luvun vasemmistolaistuvassa ilmapiirissä tarkastella uusilta kannoilta. Hän purkaa myös sankarimyyttiä viittaamalla sodan arkipäiväisyyteen ja raadollisuuteen, sodassa kuolleisiin ja vammautuneisiin sekä näiden omaisiin. Viime mainittuja tekstissä
16 edustaa eräs nainen, joka on saanut arkussa väärän miehen ruumiin osia, vain jalka kuului naisen tuntemalle miehelle. Donner näkee Suomen ja erityisesti sen johtajat valloitushaluisina ja kansalliskiihkoisina. Näiden vaalima Suur-Suomi-ajattelu oli johtanut kansakunnan sotaan. 9. Minkälainen kuva teksteissä rakentuu Saksasta sekä Suomen ja Saksan suhteesta? (3 p.) Ryti haluaa puheessaan osoittaa, että Saksa on Suomelle tärkeä tuki Suomen kansallisten päämäärien toteuttamisessa. Sen sijaan hän painottaa maiden yhteiskuntajärjestelmien eroa: Suomi on pohjoismainen demokratia, sen järjestelmä perustuu talonpojan ikivanhaan vapauteen, Saksassa taas yhteiskuntajärjestelmä pohjautuu Rytin mukaan sen omiin historiallisiin vaiheisiin ja niiden asettamiin välttämättömyyksiin. Ryti toteaa Suomella ja Saksalla kuitenkin olevan vuosisataisen yhteisen historian: maat ovat olleet läheisessä sivistyksellisessä ja taloudellisessa vuorovaikutuksessa. Yhteinen historia on pohja sille, että maiden välit ovat ystävälliset kaikissa oloissa. Vaikka Saksan valtio- ja yhteiskuntajärjestelmä on Rytin mukaan ollut ja oli tuollakin hetkellä erilainen, tämä ei saanut vaikuttaa maiden väleihin. Ryti kutsuukin Saksaa sivistysmaaksi ja puolustaa Saksan sotapolitiikkaa mainitsemalla, että Versailles n pakkorauha sisälsi uuden sodan siemenen, josta loogillisella välttämättömyydellä kehittyi toinen maailmansota. Pakkorauhaksi Ryti nimittää myös Moskovan rauhaa, joten saman logiikan mukaan siitä välttämättä seurasi uusi sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Donner viittaa tekstissään tavallaan kahteen Saksaan: Hitlerin ja Thomas Mannin Saksaan. Hitler edusti tässä hirviömäisyyttä, joka tuhoaisi niin Saksan kuin muunkin Euroopan, Mann taas kantoi saksalaisen sivistyksen perintöä. Donner arvioi suomalaisen sivistyneistön, jota tekstissä edustaa runoilija ja professori V. A. Koskenniemi, valinneen väärän Saksan. Donnerin mukaan Suomi ryhtyi kesällä 1941 natsi-saksan rinnalla hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan ja maan sivistyneistö tuki natsien ideologiaa. Esimerkiksi Koskenniemen mukaan Suomi oli kasvanut Skandinavian ohi entistä lujemmin kiinni Keski-Eurooppalaiseen suureen kulttuuriyhteyteen. Donner tulkitsee Koskenniemen halunneen osoittaa Suomelle
17 uuden elämänihanteen, joka pohjaisi natsiaatteeseen. Mannin henkilöimä kriittinen sivistyneistö Suomesta Donnerin mukaan puuttui vielä 1960-luvullakin, koskapa välejä natsismiin ei ollut selvitetty. Yksi Donnerin tekstin tavoite olikin synnyttää keskustelua suomalaisten suhteesta natsismiin ja holokaustiin: suomalaisten tulisi eurooppalaisina kantaa osansa kollektiivisesta vastuusta.
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.
Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa
I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.
9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni
9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan
Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )
2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.
LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä
Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa
Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan
Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa
Rautatieläisten ammattiyhdistystoiminnan historiaa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Yhteiskuntahistorian laitos Rautatiekulttuurikeskus REILIA Kouvola 19.9.2009 1 Rautatieläisten ammattiliitot tänään
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 70 72 SISÄLLYS N:o Sivu 70 Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä. FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia
Käyttäjäystävällinen tapa saada luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä FT Ulla Rosenström Politiikka-analyysiyksikkö Valtioneuvoston kanslia Indikaattoritietoja halutaan paljon mutta käytetään vähemmän
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista
Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki
Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous
Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016
Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta
Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset
Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa
Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen
Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan
saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa
1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid
Viking Line halusi liputtaa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöineen Rosella-laivan pois Suomen lipun alta.
EY-tuomioistuin: Lakko-oikeus ei ole ehdoton Viking Line halusi liputtaa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöineen Rosella-laivan pois Suomen lipun alta. Syynä olivat merihenkilökunnan palkat ja edut
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen
Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet
Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko
SOTE-SOLMUJA JA PAKKOPAITAA Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja lähidemokratian? Lahti 6.4.2014 Antti Holopainen
Voidaanko kansanvallan rapauttaminen pysäyttää? SOTE-SOLMUJA JA PAKKOPAITAA Miten käy kunnallisen itsehallinnon ja lähidemokratian? Lahti 6.4.2014 Antti Holopainen Kansanvallan rapauttaminen edennyt pitkälle
Juoksuhaudoista uussuomettumiseen
Matti Vuorikoski Juoksuhaudoista uussuomettumiseen Suomi-Venäjä-Seura 70 vuotta Pirkanmaalla Matti Vuorikoski 2015 Kustantaja: BoD Books on Demand, Helsinki, Suomi Valmistaja: Bod Books on Demand, Norderstedt,
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?
Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia
EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA
Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-
Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A
LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA
Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80
Vaalikysely 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosiaalidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
LIITE 2: Kyselylomake
LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen?
Miksi Untola liittyi vanhasuomalaisiin eduskuntauudistuksen jälkeen? Helsingin työväenopisto Irma.tapaninen@pp.inet.fi Lue diat osoitteessa http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Sisältö Untolan kiinnekohtana
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja
Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt
Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen
Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet
Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus
Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt
MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
Työhyvinvoinnin vuosikymmenet
kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN
Mitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
EUROOPAN PARLAMENTTI
26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia
31.5.2016 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia Suomen Yrittäjät hylkäsi paikallista sopivan kompromissiesityksen. Esityksen hyväksyminen
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen
TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA
Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki
SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta tehdyn sopimuksen
"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta
JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen
Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889
Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 18.12.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012) Asia: Vetoomus nro 0430/2012, Heikki Auvinen, Suomen kansalainen, hänen irtisanomisestaan Euroopan komission
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.
Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota
3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien
Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001
Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan
Luettiin Mr. R.A. Palmerin^ myöhemmin lordi Rusholme^J tervehdys. Olen iloinen saadessani tämän tilaisuuden puhua Suomen kansalle, koska
angxannin uaventry n radio klo 20,00 suomeksi 23,10,4-1. Luettiin Mr. R.A. Palmerin^ myöhemmin lordi Rusholme^J tervehdys. Olen iloinen saadessani tämän tilaisuuden puhua Suomen kansalle, koska minulla
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
.RPLVVLRK\YlNV\\XXGLVWXVVWUDWHJLDQVD
,3 Bryssel, 1. maaliskuuta 2000.RPLVVLRK\YlNV\\XXGLVWXVVWUDWHJLDQVD (XURRSDQ NRPLVVLR K\YlNV\L WlQllQ YXRWLVHQ KLVWRULDQVD NDXDVNDQWRLVLPPDQ XXGLVWXVVWUDWHJLDQ 7lPl \NVLW\LVNRKWDLQHQ VWUDWHJLD MXONDLVWDDQ
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen
99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8
99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN
PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT
PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta
YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta
YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen
1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
A-Sanomat. SAL-Jyväskylä. 1990-luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright
Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen SAL-Jyväskylä 1990-luku SAL-Jyväskylä A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston
3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen