KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN KAHDEKSAS LEHTI
|
|
- Marjatta Seppälä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN KAHDEKSAS LEHTI 1
2 Hyvät Sukulaiset Viime keväänä lähdin ihan karjalaista uteliaisuuttani (kohtalokkain seurauksin) vuosikokoukseen Karjalatalolle Helsinkiin. Kotoisin olen Nurmeksesta, mutta elämä on heittänyt minut Helsingin Käpylään, jossa olen jo parikymmentä vuotta viihtynyt. Olen kirjoittanut ja kuvannut paikallislehteen vuosia, joten ajattelin lähteä juttureissulle aiheena miten nykyään sukututkimus ja sukuseurat ovat niin suosittuja. Ihmisen kaipaus juurilleen saa meidät janoamaan tietoa menneisyydestä. No ei tullut sitten juttua, vaan ansiokkaasti päätoimittajuutta hoitaneen Eero Kakkosen houkuttelemana pesti sukulehteen. Vaikka en itse olekaan ollut aktiivi, olen huomannut että Kakkoset viihtyvät yhdessä ja toiminta on aktiivista. Viime kesänä Kakkoset tekivät yhdessä retken suvun syntysijoille rajantakaiseen Karjalaan Siitä Eero Kakkosen juttu tässä samassa lehdessä. Sukuseuralla on myös tavoittena ensi vuonna sukukirjan ilmestyminen ja siihen toivotaan ja tarvitaan tarinoita ja valokuvia niin menneiltä kuin lähivuosiltakin. Jouni Kakkonen ottaa mielellään vastaan valokuvianne ja tarinoitanne sekä tarvittaessa opastaa asioissa. Hänen yhteystietonsa löydätte seuraavalta sivulta sekä takasivulta. Ps. Otan mielelläni vastaan juttuja PikkuKakkoseen: Kakkosten muisteluita, Kakkonen harrastaa, Kakkoset ulkomailla, lasten piirrustuksia ja jos vaikka joku tuntee paloa sarjakuvapiirtämiseen. Yhdessä tehtynä lehdestä tulee mielenkiintoisempi Valoisaa talviaikaa toivoo Eine Kakkonen Kannen kuva Eero Kakkonen 2
3 Isännänviiri Pöytästandaardit on loppuneet, niitä voidaan tilata lisää tarvittaessa. Isännänviirejä on jäljellä muutama kappale. Tilaukset yhdistyksen sihteeriltä Leena Kakkoselta osoitteella: Hirvirinne 2 A JYVÄSKYLÄ puh sähköposti leenam.kakkonen@elisanet.fi Sukutietoja kaivataan lisäää Jotta saisimme tiedot ajan tasalle myös Kakkosen suvun nykypolvista ja niiden jälkeläisistä (1900- ja 2000-luvulla syntyneistä), niin tarvitsemme myös sinun apuasi. Lähetä Jouni Kakkoselle tietosi Kakkos-sukuun kuuluvista, vaikka ne olisivat vajanaiset. Kaipaamme tietoa henkilöiden esivanhemmista niin pitkälle, että päästään 1800-luvulle, tämä helpottaa meitä yhdistämään heidät jo valmiina olevaan aineistoon. Lisäksi tulevaa sukukirjaa varten olisi arvokasta saada aineistoa, joka tuo kirjassa mainituille henkilöille myös lihaa luiden ympärille niin eläville kuin kuolleillekin. Joukossamme on vielä sellaisia henkilöitä, joilla on muistoja henkilöistä, joista nykyaikaisilla tallennusvälineillä ei ole vielä kovinkaan paljon, jos lainkaan dokumentoitua aineistoa. Niinpä olisi tärkeää kirjata ylös erityisesti näitä muistoja. Muistot voisivat kuvata arkipäivän elämää tämän ihmisen elinaikana, hänen asennettaan elämään, valottaa hänen luonnettaan, arvojaan sekä asioita, mitä kyseessä oleva henkilö piti elämässään tärkeinä jne. Myös valokuvia kaivataan, sekä vanhoja että uudempiakin. Vaikka kaikkia henkilöitä kuvassa ei tunnistaisikaan, niin yhden ihmisen nimi riittää. Ja vielä parempi olisi, jos tietää jotain tilanteesta ja mahdollisesti kuvassa näkyvistä rakennuksista. Tiedot pyydämme toimittamaan: Jouni Kakkonen Läntinen Pitkäkatu 20 C TURKU jouni.ju.kakkonen@luukku.com p Kotisivut Sukukokouksessa sovittiin, että kotisivujen yhteyshenkilönä toimii Eero Kakkonen ja hän siirtää toimitetun aineiston kotisivuille. Sovittiin myös, että vieraskirjaan kirjoitetaan omalla nimellä ja kaikki sinne tarkoitetut viestit/mielipiteet/kirjoitukset hyväksyy Eero. Tämä oli yksimielinen päätös. Kirjoitukset ja kuvat toimitetaan Eerolle, joka hoitaa ne eteenpäin kotisivuille. Vieraskirjaan kirjoitetut viestit tulevat näkyviin Eeron sähköpostiin, ja Eero hyväksyy ne näkyville vieraskirjaan.lisää aineistoa odotamme teiltä. 3
4 Karjalan kunnailla Joensuusta starttasi klo 8.00 Pekka Koposen kuljettama ja Pekka Ripatin opastama 25:n hengen ryhmä Kakkosten sukuyhdistyksen järjestämälle matkalle rajantakaiseen Karjalaan. Kurkijoen kaunista maisemaa. Rajanylityspaikalla Niiralassa tullimuodollisuudet sujuivat joutuisasti. Kahvi- ja rahanvaihtotauko pidettiin hetimiten Öljymäellä. Siitä matka jatkui kohti Ruskealaa. Silmiinpistävää olivat melkeinpä tielle asti yletäneet pusikot, joita tuntui jatkuvan kilometri toisensa jälkeen. Ruskealan Otrakkalan kylässä pysähdyimme marmorilouhoksella. Louhos avattiin 1767 ja siitä louhittua marmoria on käytetty mm. Pietarin Iisakin kirkossa ja Talvipalatsissa sekä Helsingissä Säästöpankin ja Yleisradion rakennuksissa. Nyt louhos on täyttynyt vedellä ja toimii matkailunähtävyytenä sekä vapaa-ajanviettopaikkana. Ruotsissa asuvien Eevan ja Leenan isä Väinö Kakkonen työskenteli louhimossa ennen sotia. Tutustuimme Ruskealassa myös hautausmaahan ja Kalevi Keinosen puuhaamaan uuteen 2010 vihittyyn kirkkoon Herran kukkaroon, jossa on myös majoitustiloja ja ruokasali. Kirkon rakennustyöt jatkuvat edelleen. Se sijaitsee C.L. Engelin suunnitteleman, 1834 valmistuneen ja 1940 salaman iskusta palaneen kirkon vieressä. 4
5 Sukututkimuksen mukaan Ruskealassa on asunut useita Kakkosia, jotka joutuivat muutamaan sodan jaloista muualle Suomeen. Matka jatkuu... Matka jatkui kumpuilevassa maastossa vuonna 1643 perustettuun Sortavalaan. Lounastimme hotelli-ravintola Piipun Pihassa Laatokan rannalla. Piipun Piha on kunnostettu vanhaan saharakennukseen. Lounaan jälkeen teimme kaupunkikierroksen bussilla. Kaupungissa on paljon jäljellä suomalaisten rakentamia rakennuksia, tosin osa tyhjillään ja huonossa kunnossa. Seuraava kiertoajelun kohde oli Jaakkiman Huuhanmäki. Paikka on vanha suomalaisten rakentama Viipurin Rykmentin kasarmialue, joka oli infrastruktuuriltaan Suomen modernein varuskunta. Siellä kävi armeijansa moni Pohjois-Karjalan poika. Jaakkimassa tutustuimme myös 1977 palaneen kirkon raunioihin. Kirkko valmistui 1851 ja on C.L. Engelin suunnittelema. Sisään mahtui n ihmistä. Neuvostoaikana kirkkoa käytettiin vankilana, korjaamona ja varastona. Jaakkimasta suuntasimme Kurkijoelle, jossa vuonna 1991 palaneen kirkon kohdalla nautimme kuljettaja Pekan keittämät kahvit. Kurkijoen kirkonkylässä, Lopotissa, on säilynyt suomalaista rakennuskantaa. Kurkijoki on rakennettu seitsemälle kukkulalle niin kuin Roomakin. Niinpä näkymät olivatkin kauniita. Matka jatkui Hiitolan kautta Käkisalmeen Laatokan rannalla sijaitsevaan lomakylä Kaptain Morganiin. Lomakylä on aika uusi ja sijaitsee hienolla paikalla. Illallinen maistui, olihan takana pitkä päivä. Iltaa istuttiin terassilla Laatokkaa ihaillen. Innostuipa Timo tarjoamaan helmikuussa olleen 50-vuotispäivänsä kunniaksi venäläistä vodkaa. Lauantaiaamuna Otrakkalan louhos Jaakkiman palanut kirkko Laatokka siintää 5
6 kaikki saapuivat virkeänä aamiaiselle. Totiset tarjoilijattaret pitivät tarkoin huolen, että kaikki saivat vain sen, mitä hotelli oli aikonut tarjoilla. Aamiaisen jälkeen suuntasimme Käkisalmen kaupunkikierrokselle ja tutustumaan linnaan. Linna on perustettu 1200-luvun alussa luvun lopulla ruotsalaiset rakensivat linnoitukseen mm. kivivallit ja tornit lukujen vaihteessa linnassa toimi vankila. Käkisalmessa on ollut asutusta 1100-luvulta alkaen. Kaupunkioikeudet se sai Matkalla Kiviniemeen ohitimme Pyhäjärven sekä sikataloudesta kuuluisan Sakkolan peltoaukeamat. Kiviniemi on vilkas kauppa- ja taukopaikka. Paikalta voi vuokrata kanootteja ja kumiveneitä, joilla voi laskea kuohuvaa Vuoksea pitkin. Kiviniemestä muutaman kilometrin päässä sijaitsee Kasarmilan sotilasalue, jossa oli aikoinaan myös suomalainen jääkäripataljoona. Kyseisessä pataljoonassa suoritti asepalveluksensa myös isäni Eino Kakkonen. Seuraava kohde oli Raudun kirkonkylä. Kylästä ei juuri löydy suomalaisten rakennuksia, ne on tuhottu lähes kaikki. Kuolemanlaaksossa käytiin Raudun taistelu 1918 sisällissodassa. Valkoiset torjuivat täällä venäläisten hyökkäyksen. Siiranmäen seutu oli aikoinaan viljavaa ja hedelmällistä maaperää. Nykyisin siellä kasvaa pusikkoa ja neljä metriä korkeaa jättiukonputkea. Kylät ja rakennukset on hävitetty. Siiranmäellä on jonkin verran näkyvissä sodanaikaisia panssariesteitä ja juoksuhautoja. Siiranmäellä käytiin jatkosodassa rajuja taisteluita, joissa kaatui tuhansia ihmisiä. Paikalle on pystytetty 2004 sotamuistomerkki. Siiranmäellä pidetyn kahvitauon aikana skoolattiin Jounin tarjoamat samppanjat syntymäpäivän kunniaksi. Matkamme jatkui kohti Äyräpäätä Muolaanjärven ja Kuusan hovin kautta. Matkanvarrella pysähdyimme ostoksille metsämarkettiin. Tie ennen Äyräpäätä oli todella surkeassa kunnossa. Sanonta kävellen olisit jo perillä tuli mieleen useampaan kertaan. Äyräpäässä tutustuimme Vuosalmen suurtaisteluiden tantereihin. Rakennukset tuhoutuivat sodassa lähes kokonaan. Kirkon paikalle on pystytetty merkiksi sinivalkoisia paaluja. Paikalta löytyy myös Suomen valtion muistokivi. Käkisalmi 6
7 Illansuussa saavuimme toiseen majapaikkaamme Viipuriin hotelli Drushbaan. Illallisen jälkeen osa matkalaisista kävi tutustumassa pyöreen tornin hämärään. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa kaupunkikierros, jonka aikana oppaamme Pekka kertoi Viipurin historiasta ja käydyistä taisteluista. Tutustuimme uusittuun kauppahalliin sekä toriin. Ja vielä kerran juotiin maljat nyt Siltakylän Kyöstin tulevan 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Viipuri olikin sopiva paikka tähän tarkoitukseen, onhan Kyösti viettänyt lapsuutensa Viipurissa. Matkalla rajanylityspaikkaan Ensoon, tutustuimme vielä Portinhoikan, Talin ja Ihantalan sotanäyttämöihin. Näissä paikoissa käytiin jatkosodan loppuvaiheen kuuluisimmat taistelut. Onpa Ihantalassa saavutettua torjuntaa pidetty ratkaisevana Suomen itsenäisyyden kannalta. Tullimuodollisuudet sujuivat rajalla joutuisasti. Imatran asemalla osa seurueestamme siirtyi Helsinkiin menevään junaan. Ennen Joensuuta matkalaisia jäi vielä pois Kiteellä, Tohmajärvellä ja Hammaslahdessa. Onnistunut matka takana Matkamme oli onnistunut ja mielenkiintoinen. Kuljettaja Pekka luotsasi meitä turvallisesti paikasta paikkaan, vaikka osa teistä olikin kurjassa kunnossa. Myös venäläisten hurjat ohitukset mäkien päällä ja teiden pientareiden kautta hirvittivät. Oppaamme Pekka Ripatti tuntui tietävän jokaisen tienristeyksen, notkelman ja nyppylän. Hän kertoili asiantuntemuksella rauhalliseen tapaansa Karjalan vanhemmasta ja sodanaikaisesta historiasta. Sotiin liittyvät kertomukset ja tarinat vetivät useimmat meistä hiljaisiksi ja mietteliäiksi. Itselleni jäi sellainen kuva, että luovutettu Karjala on huonossa kunnossa. Toivottavasti Karjalan uusi johtaja saa aikaan parannuksia, ettei kaunis Karjala olisi muisto vain. Teksti ja kuvat Eero Kakkonen Kakkosten iloinen joukko juhlistaa yhteistä matkaa. 7
8 Uusi vauva on syntynyt. Lähetääkös rotinoille? Yksi mukavista lapsuudenmuistoista on se, kun pieni veljemme Pasi syntyi. Heti, kun äiti pääsi kotiin, tuli mummo rotinoiden kanssa kylään. Oli piirakoita, pikkuleipiä ja suuren suuri rotinarinkeli. En muista, iloitsimmeko me siskosten kanssa enemmän uudesta pikkuveljestä, vaiko mummon tuomista herkuista? Joka tapauksessa pulla maistui! En koskaan tullut kysyneeksi mummolta, oliko hänelle tuotu rotinoita niihin aikoihin kun isäni tai hänen veljensä olivat syntyneet. Luulen, että olisin saanut myöntävän vastauksen. Kuuluuhan Nurmes niihin pitäjiin, joissa on pitkä rotinaperinne. Jos olisimme kotoisin läntisestä Suomesta, olisi niiden sijaan vietetty varpajaisia. Niihin olisivat miehetkin olleet tervetulleita viinaryyppyä naukkailemaan! Rotinaperinne puolestaan on ollut tyypillistä Karjalan ja Raja-Karjalan alueille ja onpa tapaa tavattu myös keskemmältäkin Suomea. Kun karjalaiset toisen maailmansodan jälkeen asutettiin melko tasaisesti ympäri Suomea, oli rotinaperinteellä mahdollisuutensa levitä koko Suomeen. Ja paikka paikoin se onkin elänyt rinnan varpajais-perinteen kanssa. Mitä rotinat sitten ovat? Ennen vanhaan ja toisinaan vielä nykyisinkin juhlistettiin lasten syntymää tervehdyskäynnillä ja vietiin monenlaisia herkkuruokia vastasynnyttäneelle äidille. Usein naapurit ja sukulaiset tarkkailivat jo hyvissä ajoin sitä, milloinka alkaa saunan piisistä savu nousta. Tiedettiin, että nyt valmistauduttiin synnytykseen. Pantiin taikinat alulle ja uunit lämpiämään, jotta leipomukset olisivat valmiina, kun uusi tulokas olisi saatettu maailmaan. Oli aivan kunniaasia, että rotinat vietiin synnyttäneelle äidille niin pian kuin mahdollista ja siitä jopa kilpailtiin! Jo heti, kun on saatu kuulla, että on pikku tussa [vauva] saatu, rupeavat naapurin naiset käymään lapsensaajaa ja lasta katsomassa, hammasta kantamassa - - äidille kalittaa, 8
9 kalakukkoa, kakkaroita ja sokeria, kerrotaan Vienan-Karjalasta. (Sipilä 1960, 11.) Rotina-reissulle lähtivät yleensä naispuoliset sukulaiset ja naapurin naiset ja hyvät tuttavat. Rotinat pakattiin vasuihin tai rotinakoreihin. Jotkut asettelivat tuomisensa leivinlaudalle, toiset kääräisivät ne käspaikkaan. Korissa saattoi olla piirakoita, kakkaroita, kukkoja ja munia. Ehkä vähän lihaa ja erilaisia makeita leivonnaisia. Joskus tuotiin myös pieniä lahjoja äidille ja lapselle, tai annettiin hammasrahaa. Entä miksi rotinoita vietiin? Meillä nykyajan ihmisillä on taipumus selitellä asioita melko rationaalisesti. Siksi tuntuu luontevalta selitykseltä se, että synnyttänyt äiti tarvitsi paljon voimia ja hyvää ruokaa. Toiseksi, kun lähtee rotinat kainalossa kylään, ei tuoreen äidin tarvitse vaivautua laittamaan tarjottavaa, kun vieras tuo sen mukanaan. Joissain paikoin oli myös tapana se, että synnyttänyt äiti ei ennen kirkottamista saanut laittaa ruokaa epäpyhyytensä vuoksi. Siksi oli tärkeätä saada syötävä jostain muualta. Mutta aivan varmasti rotinoilla on jokin syvempikin tarkoitus ja sen täytyy olla se, että iloitaan yhteisön uudesta jäsenestä ruoan ja tervehdyskäynnin voimin! Rotinaperinne oli voimissaan vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta alkoi muuttua toisen maailmansodan aikoihin. Kun oli pitkään oltu vaatimattoman ruoan varassa, olivat sokerit ja makeat herkut arvossaan sodan jälkeen. Niinpä niillä täytettiin myös rotinakorit. Myös kahvittelu tuli muotiin. Ennen rotinavieraille ei synnytyssaunoilla juuri kahvia tarjoiltu, korkeintaan ryyppy viinaa. Synnytysten siirryttyä sairaaloihin rotinoita vietiin vasta, kun äiti pääsi kotiin ja näihin tilaisuuksiin kahvin juonti istui luontevasti. Nykyisin monet tuoreet isät viettävät varpajaisia muiden nuortein isien ja miespuolisten ystävien seurassa. Monin puolin Suomea naiset tai kokonaiset perheet edelleenkin käyvät tervehtimässä äitiä ja vastasyntynyttä viemällä herkkuja ja lahjoja. Elävä perinne sopeutuu siis aikaansa löytämällä uusia muotoja! Rotinarinkel: 7 dl maitoa 60 g hiivaa 3 tl suolaa ½ rkl hienonnettua kardemummaa 3 dl sokeria 1 dl rusinoita n. 2 kg vehnäjauhoja 250 g voita voitelemiseen kananmunaa tai sokerivettä (Veden voi korvata kahvilla, niin kuin meidän mummo teki!) Tehdään, kuten tavallinen pullataikina. Letitetään kolmella tai neljällä säikeellä ja käännetään isoksi rinkeliksi. Paistetaan asteessa noin minuuttia. (Ohje teoksesta Seppänen-Pora 1979: Apposkaalista mantsikkamöllöön.) Teksti ja kuvat Maarit Knuuttila Lähteet: Sipilä, Leena 1960: Varpajaisista. Käsikirjoitus. Museovirasto, kansatieteellinen arkisto. Alma Kakkonen, os. Haapalainen 9
10 Kakkoset maailmalla Vuosi Dubaissa Vuosi sitten käpyläläinen elokuvatyöntekijä Veera Ovaska suuntasi kohti lentokenttää. Seikkailu ja suuri tuntematon odotti Arabiemiraateissa Dubaissa, jonne hän oli päätänyt lähteä työnhakuun ja viettämään vuoden elämästään. Veera on koulutukseltaan media-assistentti. Nuoresta iästään huolimatta (21 v.) hän on työskenellyt elokuvatyöntekijänä Suomessa lukuisissa mainoksissa, tv-sarjoissa sekä pitkissä elokuvissa. Olin aina haaveillut ulkomaille muuttamisesta, lähtö tapahtui spontaanisti. En suhtautunut muuttamiseen mitenkään dramaattisesti, vaan ajattelin että jos en onnistu työnsaannissa, niin aina pääsee takaisin. Mielestäni matkustaminen ylipäätään on ainoa juttu, jota saa rahalla ja joka tekee ihmistä rikkaamaksi. Veera mietiskelee. Monenlaisia töitä vuoden aikana Vuoden aikan hän teki paljon tv-mainoksia, lyhytelokuvia ja yritysesittelyitä. Työ kuljetti myös muissa Lähi-idän maissa. Erikoisimpia töitä oli Bahrainissa kuvattu maan itsenäisyysäivästä ja sen juhlasta kertova video. Quatarissa taas kuvattiin lentokoneen osien valmistamista ja moottorien kasaamista. Veera oli mukana myös Hollywood elokuvassa, kun Dubaissa kuvattiin Meduusan perintö -nimistä elokuvaa, joka 10 on jatko-osa Meduusan verkko-elokuvalle. Tuotannoissa hän työskenteli kamera-assistenttina sekä videoassistenttina Työkaverit olivat ympäri maailmaa mm. Etelä Afrikasta, Tsekeistä, Australiasta, Uudesta Seelannista, Briteistä ja Pakistanista. Työskentelykielenä oli englanti. On tosi mukavaa työskennellä kansainvälisessä ryhmässä ja se, että monen muunkaan äidinkieli ei ollut englanti, teki työskentelystä tasa-arvoisempaa. Suurempia törmäyksiä ei tullut vaikka kulttuurit olivat erilaisia. Veera muistelee. Dubaissa kuvauksiin mennessä oletaan, että tiedät todella kaiken ja olet täysin ammattilainen, harjoittelijoita ei käytetä lainkaan, toisin kuin Suomessa. Siellä annettiin ymmärtää että olet tasan niin hyvä kuin viimeinen työsikin on. Ramadan (joka on islamilaisen hijra-kalenterin yhdeksäs kuukausi ja sen näkyvin tapahtuma on koko sen kuukauden kestävä uskonnollinen paasto) aikana julkinen syöminen, juominen ja tupakointi on kielletty auringonvalon aikaan, joten kuvauksissa
11 pystytettin erikseen teltta, jossa sai syödä ja juoda. Käytäntö oli ihan tavallinen, koska työntekijät tulevat muualtakin kuin islamilaisesta kulttuurista. Kaikki suhtautuivat todella hyvin naistyöntekijään. Tosin eräs intialainen mies kuvausryhmästä ihmetteli miten nainen voi tehdä niin raskasta työtä? Tai sitä että vanhemmat ylipäätään olivat päästäneet nuoren tyttären yksin ulkomaille töihin? Kesäaikaan Dubain lämpötilan kohotessa usein yli + 50 celsiusasteen, työskentely voi olla joskus tukalaa. No jos Suomessa olen tottunut että kuvauksissa jäädään joskus jumiin lumeen, niin Dubaissa taas jäätiin hiekkaan. Kerran kuvauksissa vapaa kameli tuli kuvausryhmän lähelle, kuvaukset keskeytyivät ja kamelia yritettiin hätistellä pois. Veera naurahtaa. Arkielämää Dubaissa valtateiden varsilla hirviaidan sijaan on kameliaita. Vapaapäivisin kävin usein rannalla uimassa ja vietin aikaa paikallisten tapaan Malleilla, eli suurissa ostoskeskuksissa. Siellä shoppaillaan, käydään ravintoloissa syömässä tai vaikkapa elokuvissa. Vaikka Dubai on keskellä hiekka-aavikkoa, Dubai Mallilla voi jopa lasketella ja luistella. Välimatkat ovat pitkiä ja kaikkialle liikutaan usseimmiten autoilla. Kävelyä ei juuri harrasteta, ja polkupyöriä ei näkynyt, lukuunottamatta perheiden asuinalueita, joissa näki pyöräileviä lapsia. Vuokrat ovat Suomen tasolla, ehkä vähän kalliimpaakin. Virastoissa saa aina mennä ensin, jos on nainen. Metroissa ja busseissa on myös vain naisille tarkoitettuja osastoja. Liikkuminen on turvallista, varkaita ei ole ja uskontonnon voimakas vaikutus pitää ihmisiä kuuliaisina. Vuoden aikan sain paljon uusia ystäviä joita jäin kaipaamaan. Ilmastokin on suurimman osan aikaa auringosta pitävälle mitä loistavin. Enkä sulje pois sitä vaihtoehtoa, että palaisin sinne vielä uudelleen. Veera Ovaska on äidin puolelta Kakkosia. Kuvat ja teksti Eine Kakkonen 11
12 KAKKOSTEN SUKUYHDISTYS Hallitus Eero Kakkonen, puheenjohtaja puhelin Kyösti Kakkonen Jani Kakkonen puhelin Eine Kakkonen Jouni Kakkonen puhelin Toivo Kakkonen Tenkakankaantie Tohmajärvi puh Hallituksen sihteeri ja jäsenrekisteri Leena Kakkonen puhelin PikkuKakkosen toimitus Eine Kakkonen Osmontie 35 E 54, Helsinki eine2@hotmail.com Sukututkimus Jouni Kakkonen Läntinen Pitkäkatu 20 C Turku jouni.ju.kakkonen@luukku.com Sukuyhdistyksen jäsenmaksut Aikuisjäsen 25 eur/v, lapsi (alle 18 v.) 10 eur/v Pankkitili Nordea
KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry
To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014
Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010
Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme
4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.
Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen
Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla
POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)
1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
Ritva bingo-emäntänä VANA
VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
AIKAMUODOT. Perfekti
AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
PikkuKakkonen KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN SEITSEMÄS LEHTI
PikkuKakkonen KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN SEITSEMÄS LEHTI Hyvät sukulaiset Kesä on jälleen koittanut joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Tulevana kesänä emme sukuyhdistyksen puitteissa järjestä sukujuhlaa.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera
KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN YHDEKSÄS LEHTI
KAKKOSTEN SUKUYHDISTYKSEN YHDEKSÄS LEHTI 1 Hyvät Sukulaiset Unto Monosta pidetään somerolaisena, mutta hän oli kotoisin Karjalankannaksen Muolaasta. Monosen perhe tuli Somerolle sodan jälkeen osana Karjalan
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30
Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille
SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ
SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011
Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että
Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015
Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,
TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!
TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,
Majoitusliikekysely 2009
Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Puheenjohtajan tervehdys
Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä
Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.
Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Työssäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Leirikari ja Petäjäselkä
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Ketosen tilausajobussi odotti pääjulan päätyttyä Jänkätien ammattioppilaitoksen pihalla piirikokoukseen lähteviä juhlijoita. Suuntana oli Rovaniemen kaupungin omistama leirikeskus
https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden
03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle
Elena haluaa uuden auton
Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000
KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:
Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla
Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija
Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin
Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin
EN Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin 28.-30.5.2016 Kuvat: SHM Sari ja Hannu Myllymäki EN Eero Niemelä RO Ritva Ohmeroluoma TPR Tuula ja Pentti Rauhala JV Juhani
Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.
Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?
KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.
MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015
Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008
Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Lähettänyt Markku Havu 18.06.2008 Viimeksi päivitetty 14.11.2010 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 18 hengen ryhmä, jossa oli osallistujia mm. Karstulasta, Jyväskylästä,
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006
SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto
Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa
Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.
1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry
VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000
JOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.
HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA
Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
Näyte. PS-kustannus, ina Majaniemi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen
uteliaisuus Kyseletkö paljon? Oletko monessa jutussa mukana? Hankitko aina lisätietoa asioista? Vahvuutesi on UTELIAISUUS Haluat nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Kyllästyt nopeasti, jos et pääse ottamaan
Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.
Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy
Vesilaitoksentie Vaasa puh
Matka Laatokan Karjalaan 21.06-25.06.2000 Rapon sukuseura ry. Lumivaara-seura ry. Kuvaaja: Seppo Rapo Synt. 19.06.1950 Vaasa Juuret Lumivaaran Kumolan kylässä 1 Vesilaitoksentie 381 65370 Vaasa puh. 06-3168
Retki Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen 3.9.2011
Retki Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen 3.9.2011 Aamulla seitsemältä lähdimme liikkeelle Espoosta, ensimmäinen kohde oli Säkylän Myllylähde, josta saa alkunsa Säkylän Pyhäjoki, joka puolestaan luovuttaa
]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv
]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,
SUKUSEURA TUO YHTEEN
SUKUSEURA TUO YHTEEN Heikkisten perinnepäivä keräsi sukulaisia lähes 400 vuotta suvussa olleelle tilalle. Heikkisten Sukuseuran Kainuun osasto kokoontui 4. elokuuta Moisiovaaran Seppälässä perinnepäivää
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit
Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura
Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,