Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010"

Transkriptio

1 Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa hakukohteita on kaksi: Tampereen yliopisto ja Tampereen yliopiston Porin yksikkö sekä Itä-Suomen yliopistossa Kuopio ja Joensuu. Hakukelpoisuus: Korkeakoulukelpoisuudesta on säädetty yliopistolaissa (558/ 2009), laissa ylioppilastutkinnon järjestämisestä (672/2005) ja lukiolaissa (629/1998). Sosiologian yhteisvalinnassa kelpoinen hakemaan yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin on henkilö, joka on suorittanut jonkin seuraavista tutkinnoista: 1) ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon; 2) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot; 3) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon; taikka 4) ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Opiskelijaksi voidaan hyväksyä myös henkilö, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet, täyttämättä kuitenkaan pohjakoulutusvaatimuksia. Tällaisen hakijan tulee mennessä hakea erivapautta / oikeutta osallistua valintakokeisiin. Erivapauden myöntämisperiaatteet voivat vaihdella yhteisvalinnan sisällä yliopistoittain. Tarkempaa tietoa erivapauden hakemisesta löytyy yhteisvalintojen verkkosivuilta Hakeminen: Hakeminen tapahtuu yliopistojen yhteishaussa valtakunnallisen sähköisen hakujärjestelmän kautta. Hakuaika alkaa 1.3. ja päättyy klo Sosiologian yhteisvalinnassa on mahdollista hakea korkeintaan kolmeen (3) hakukohteeseen, jotka hakija asettaa hakulomakkeella ensisijaisuusjärjestykseen. Ensisijaisuusjärjestys on sitova, ja sitä päätettäessä on hyvä huomata, että mikäli hakija tulee valituksi johonkin sosiologian yhteisvalinnan hakukohteista, ei hän tämän jälkeen voi enää jonottaa ja tulla valituksi mihinkään muuhun yhteisvalinnan hakukohteista. Valintakoe Sosiologian yhteisvalinnan valintakokeet järjestetään keskiviikkona 2. kesäkuuta klo Koe järjestetään samanaikaisesti jokaisessa yhteisvalintaan osallistuvassa yksikössä, ja hakija voi osallistua valintakokeeseen haluamallaan paikkakunnalla. Kokeeseenosallistumispaikka ilmoitetaan sähköisellä hakulomakkeella. Ilmoitus koepaikasta on sitova. 1

2 Valintakoekysymykset on mahdollista saada joko suomen tai ruotsin kielellä. Kielivalinnasta ilmoitetaan sitovasti sähköisellä hakulomakkeella. Koepaikat ovat: Helsingin yliopisto: Ks. (17.5. jälkeen) Itä-Suomen yliopisto, Kuopio: Snellmania, Yliopistonranta 1 E Itä-Suomen yliopisto, Joensuu: Metria, Yliopistokatu 7 Jyväskylän yliopisto: Agora, Mattilanniemi 2 Lapin yliopisto: Yliopistonkatu 8 Tampereen yliopisto: Kalevantie 4 Tampereen yliopiston Porin yksikkö: Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 1 Turun yliopisto: Publicum, Assistentinkatu 7 Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Samaan aikaan sosiologian yhteisvalinnan valintakokeiden kanssa järjestetään sosiaalityön yhteisvalinnan valintakokeet. Hakija ei voi samanaikaisesti osallistua molempien yhteisvalintojen valintakokeisiin, vaan hänen tulee hakuvaiheessa valita, hakeeko sosiologian vai sosiaalityön yhteisvalinnassa. Erityisjärjestelyt valintakokeessa: Valintakokeiden erityisjärjestelyillä tarkoitetaan lähinnä käytännön järjestelyjä valintakoetilanteessa, joita voivat olla esim. liikuntaesteiden poistaminen, rauhallinen koetila, laajempi kirjoitustila, apuvälineiden käyttö tai muu vastaava järjestely. Näillä järjestelyillä on tarkoitus huolehtia siitä, että vammaiset tai muutoin erityisjärjestelyjä valintakoetilanteessa tarvitsevat hakijat ovat tasavertaisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Lukihäiriön perusteella on mahdollista saada lisäaikaa valintakokeen suorittamiseen, mikäli lukihäiriö on vaikea tai keskivaikea. Lisäaikaa anovan tulee jättää kirjallinen hakemus, jonka liitteenä on joko ylioppilaskirjoituksia varten hankitut lausunnot lukihäiriöstä tai erikoislääkärin (lastenneurologi, neurologi tai foniatri) antama asiantuntijalausunto. Myönnettävä lisäaika voi olla 0,5-2 tuntia kokeen luonteesta ja mahdollisen lisäajan myöntämisen syistä riippuen. Erityisjärjestelyjä on haettava viimeistään siitä yliopistosta, jossa hakija on ilmoittanut osallistuvansa valintakokeeseen. Kirjalliseen hakemukseen tulee liittää lääkärin antama asiantuntijalausunto, josta ilmenee vamman laatu sekä sen vaikutus valintakoetilanteessa. Tällainen lausunto voi olla korkeintaan kaksi vuotta vanha. Lisätietoja valintakokeiden erityisjärjestelyjen hakemisesta löytyy yhteisvalintojen verkkosivuilta Valintakoevaatimukset Sosiologia: Saaristo K, Jokinen K: Sosiologia, 2004 (tai uudempi) tai Saaristo K, Jokinen K: Sociologi 2005 sekä aineistokoe. 2

3 Valintakokeesta voi saada yhteensä enintään 60 pistettä: pelkkään valintakoekirjaan perustuvasta kokeen osasta 30 pistettä ja valintakoekirjan tietojen soveltamista valintakokeessa jaettavaan materiaaliin edellyttävästä aineisto-osasta 30 pistettä. Voidakseen tulla valituksi sosiologian yhteisvalinnassa, hakijan tulee saavuttaa vähintään 25 % valintakokeen maksimipistemäärästä (15 / 60 pistettä). Aloituspaikat ja valintaryhmät Hakijat valitaan kahdessa ryhmässä: 1. ylioppilastutkinnon tai IB-, EB- tai Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneet hakijat todistuspisteiden ja valintakoepisteiden yhteispistemäärän perusteella 2. pelkän valintakoemenestyksen perusteella valittavat Ensin valitaan todistuspisteiden ja valintakoepisteiden yhteispistemäärän perusteella valittavat ja sen jälkeen loput paikat täytetään pelkän valintakokeen perusteella valittavilla. Aloituspaikat hakukohteittain: Hakukohde Valintaryhmät Aloituspaikat yht. 1. ryhmä 2. ryhmä Helsingin Yliopisto Itä-Suomen Yliopisto, Joensuu Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Jyväskylän Yliopisto Lapin Yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto, Porin yksikkö Turun Yliopisto Saamenkieliset hakijat Edellä esitetyn lisäksi Lapin yliopistoon voidaan hyväksyä yksi sellainen saamen kieltä taitava opiskelija, jonka saavuttama pistemäärä on alhaisempi kuin viimeisenä hyväksytyllä, mutta jonka katsotaan menestyneen valintakokeessa riittävän hyvin. Tällä perusteella valitun tulee osoittaa saamen kielen taitonsa kielikokeella. Sellaista saamen kieltä taitavaa hakijaa, joka tulee muutoinkin 3

4 hyväksytyksi yliopistoon, ei lueta saamen kielen taitoisten kiintiöön. Huom! Saamenkielisten kiintiö koskee yhteisvalinnassa ainoastaan Lapin yliopistoa. Ylioppilastutkintotodistuksesta annettavat pisteet Ylioppilastutkintotodistuksen painoarvo valintaryhmässä 1 on 50 % eli ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saa molemmista yhtä paljon pisteitä (60+60). Ylioppilastutkintotodistuksesta annetaan pisteitä seuraavasti: 1. äidinkieli (tai äidinkielen korvaava koe) 2. reaali tai jonkin reaaliaineen koe 3. kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta (voivat olla myös muita reaaliaineiden kokeita) Suomalaisesta ylioppilastutkinnosta annettavat pisteet * äidinkieli, reaali, ainereaalikokeet, muu laajan oppimäärän koe äidinkielen korvaava koe, muu lyhyen tai keskipitkän oppimäärän koe Laudatur Eximia cum laude approbatur 12 9 Magna cum laude approbatur 9 6 Cum laude approbatur 6 3 Lubenter approbatur 3 1 Approbatur 1 - *(IB- EB- ja Reifeprüfung-tutkintojen pisteytys, ks. kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytys) HUOM! Helsingin yliopiston sosiologian hakukohteen osalta ylioppilaskokeista annettavat pisteet poikkeavat edellä mainituista. Helsingin yliopiston sosiologian valinnassa annetaan lähtöpisteitä seuraavista ylioppilastutkintoaineista: 1. äidinkieli 2. reaali tai ainereaali 3. matematiikka Aineet pisteytetään seuraavasti: Arvosana Ylioppilastutkinnon aineet äidinkieli reaali/ ainereaali matematiikka lyhyt/pitkä Laudatur Eximia cum laude approbatur Magna

5 cum laude approbatur Kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytys International Baccalaureate (IB) -tutkinnon, Reifeprüfung-tutkinnon ja Eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB) osalta pisteytys löytyy yhteisvalintojen verkkosivuilta Valintamenettely Vähintään puolet kunkin hakukohteen aloituspaikoista täytetään ensin ylioppilastutkinnon, IB-, EBtai Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneilla hakijoilla todistuspisteiden ja valintakoepisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä (valintaryhmä 1). Loput aloituspaikat täytetään pelkän valintakokeen pistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä (valintaryhmä 2). Tasapistetilanteessa hakijoiden välisen järjestyksen ratkaisee ensisijaisesti valintakokeen kokonaispistemäärä ja toissijaisesti valintakokeen aineisto-osion pistemäärä. Mikäli nämäkin ovat samat, asetetaan hakijat paremmuusjärjestyksessä samalle sijalle. Loput valintakokeisiin osallistuneet ja valintakokeessa vähimmäiskoepistemäärän (15 / 60 pistettä) saavuttaneet hakijat asetetaan varasijoille yhteisvalinnassa ensisijaiseksi ilmoittamaansa hakukohteeseen. Tulosten julkistaminen ja paikan vastaanottaminen Sosiologian yhteisvalinnan tulokset julkistetaan viimeistään Kaikille valintakokeisiin osallistuneille hakijoille lähetetään kirjeitse tieto valinnan tuloksista. Lisäksi tulokset julkistetaan yhtä aikaa yliopistojen omilla julkaisukanavilla. Yhden paikan säännös Opiskelija voi ottaa vastaan vain yhden yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen valtakunnalliseen yhteishakuun kuuluvan korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta ( tai ).Tarkempia tietoja yhden paikan säännöksestä löytyy Koulutusnetistä (Miten opiskelijat valitaan? Yhden korkeakoulupaikan säännös). Hakijan on klo mennessä ilmoitettava sitovasti, ottaako saamansa korkeakoulupaikan vastaan. Jonottaminen ja varasijoilta kutsuminen Hakijan tultua valituksi johonkin sosiologian yhteisvalinnan hakukohteeseen, hän ei enää ole varasijalla muihin yhteisvalinnan hakukohteisiin, eikä voi jäädä jonottamaan yhteisvalinnan sisällä mihinkään muuhun hakukohteeseen. Mikäli hakija ei ole valinnan ensimmäisessä vaiheessa tullut valituksi mihinkään hakemistaan sosiologian yhteisvalinnan hakukohteista, hänet asetetaan valintakoemenestyksen perusteella varasijalle yhteisvalinnassa ensisijaiseksi ilmoittamaansa hakukohteeseen (1. prioriteetti). Varasijalle voidaan asettaa hakija, joka on saavuttanut valintakokeelle asetetut minimipistevaatimukset. 5

6 Oikaisumenettely: Kirjallinen oikaisupyyntö sosiologian yhteisvalinnan opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä osoitetaan sen yliopiston tiedekunnalle, jonka valintaan haetaan oikaisua. Oikaisupyyntö toimitetaan klo mennessä yhteisvalintojen koordinaattorille (ks. tarkemmat yhteystiedot Hakijalla on oikeus tutustua valintakoepapereihinsa välisenä aikana siinä yliopistossa, missä on osallistunut valintakokeeseen. Tarkemmat aikataulut, yhteystiedot ja yliopistokohtaiset menettelyohjeet julkaistaan yhteisvalintojen verkkosivuilla 6

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiaalityön yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2011 SOSIOLOGIAN YHTEISVALINTA Hakeminen

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2011 SOSIOLOGIAN YHTEISVALINTA Hakeminen Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2011 SOSIOLOGIAN YHTEISVALINTA 2011 Hakeminen Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2011 hakea Helsingin, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun

Lisätiedot

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA Hakeminen

Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA Hakeminen Sosiaalityön yhteisvalinnan valintaperusteet SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA 2011 Hakeminen Hakukohteet: Sosiaalityön yhteisvalinnassa voi keväällä 2011 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen

Lisätiedot

Valintaperusteet 2016 1 (6)

Valintaperusteet 2016 1 (6) Valintaperusteet 216 1 (6) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET 2016

VALINTAPERUSTEET 2016 VALINTAPERUSTEET 06 Korkeakoulujen yhteishaku - kandidaattiohjelmat SISÄLTÖ Aloituspaikat hakukohteittain.... Ensikertalaisille varattavat aloituspaikat... Hakuohjeet.... Hakukelpoisuus.... Tärkeät päivämäärät....

Lisätiedot

DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017

DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017 Möte 5/2016, ärende 12, bilaga 1 1 DIPLOMI-INSINÖÖRI- JA ARKKITEHTIKOULUTUKSEN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET 2017 Haku tekniikan kandidaatin hakukohteisiin 1. Yhteisvalinta Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA... 3

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA... 3 YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA... 3 A. KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTOIHIN JOHTAVA KOULUTUS... 4 HAKUKELPOISUUS... 4 HAKUMENETTELY JA HAKUAJAT... 4 Yhteishaku (kesän valintakoe)... 4 Erillisvalinnat...

Lisätiedot

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto)

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) 1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2016 (ennakkotieto) Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA

YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA Sisältö YHTEISKUNTATIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA...176 VALTIOTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO...177 VALINTAMENETTELY: FILOSOFIA, SOSIAALITIETEET, POLIITTINEN

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016

BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016 1 BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNTA VALINTAPERUSTEET 2016 Koulutustarjonta ja hakukohteet Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekuntaan valitaan korkeakoulujen sähköisessä yhteishaussa (opintopolku.fi)

Lisätiedot

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Valtakunnalliseen valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen valintaan vaikuttaa koulumenestys, ensimmäinen

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINTA 2014

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINTA 2014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINTA 2014 Huom! Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu ei ole mukana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa. 1. Kauppakorkeakoulun koulutusalat

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET JA TUKKK:N SISÄÄNOTTOMÄÄRÄT VUONNA 2013 KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINTA HAKEMINEN

KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET JA TUKKK:N SISÄÄNOTTOMÄÄRÄT VUONNA 2013 KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINTA HAKEMINEN 1 KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINNAN VALINTAPERUSTEET JA TUKKK:N SISÄÄNOTTOMÄÄRÄT VUONNA 2013 KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINTA Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa opiskelijoita otetaan yliopistolain

Lisätiedot

yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Historia Humanististen tieteiden kandidaatti (alempi) Filosofian maisteri (ylempi) Julkisoikeus Hallintotieteiden kandidaatti (alempi)

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus ABI-päivät 11.-12.11.2015 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 1 YLEISOSIO; AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

Koulutustarjonta ja valintaperusteet Koulutustarjonta ja valintaperusteet Saimaan ammattikorkeakoulu kevään 2016 yhteishaku Yhteishakuinfo 21.10.2015 Ammattikorkeakoulujen valintaperusteet Kolme valintatapaa Ammattikorkeakoulu määrittelee

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET KOULUTUSOHJELMAT (Koulutusalat) Biologian koulutusohjelma - aineenopettajan sv, (johon koulutusohjelman

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2012

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2012 Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2012 Päävalinta (yhteishaku ja valintakoe) Hakeminen Hakukohteet Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan hakukohteina ovat yhteiskuntatieteiden ja filosofian

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016 Julkaisija: Toimitus: Kansi: Painatus: Lapin yliopisto Opiskelupalvelut Opiskelupalvelut Reetta Linna Lapin yliopistopaino Rovaniemi 2015 SISÄLLYS VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa.

LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. Valintaperusteet 215 1 (5) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016 Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan kohteiden pisteitys 2016 Yhteispistejono: Yhteispistevalintaa varten valintapisteet muodostuvat ensisijaisuuspisteiden, koepisteiden sekä ylioppilastutkinnon arvosanojen

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Korkeakoulujen yhteishakua koskeva uudistus 2014 Yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin saman hakulomakkeen kautta Yhteinen hakuaika 6 hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen, hakijalle tarjotaan

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016

YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016 YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNTA VALINTAOPAS 2016 Julkaisija: Toimitus: Kansi: Painatus: Lapin yliopisto Opiskelupalvelut Opiskelupalvelut Reetta Linna Lapin yliopistopaino Rovaniemi 2015 SISÄLLYS YHTEISKUNTATIETEIDEN

Lisätiedot

12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 12 LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Liiketalouden ammattikorkeakoulututkintoon liittyvään koulutusvastuuseen kuuluvat seuraavat kuusi koulutusalaa, joita tämä suositus koskee: 1. Liiketalous 2.

Lisätiedot

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA 1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2015 Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan valittavien uusien

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Lapin yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa voi opiskella kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai mediakasvatuksen koulutuksissa sekä luokanopettajan koulutuksessa.

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA VALINTAPERUSTEET

OULUN YLIOPISTON BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA VALINTAPERUSTEET 1 OULUN YLIOPISTON BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 Koulutusohjelmassa suoritettava

Lisätiedot

Taloustiede, kauppatieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v) (Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta)

Taloustiede, kauppatieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v) (Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta) Taloustiede, kauppatieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v) (Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta) Valintaperusteet Tämä hakukohde on osa kauppatieteellisen alan yhteisvalintaa. Valinta perustuu

Lisätiedot

Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa.

Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. Valintaperusteet 214 1 (5) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2011

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2011 Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valintaperusteet 2011 Päävalinta (yhteishaku ja valintakoe) Hakeminen Hakukohteet Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen pääaineet: yhteiskuntapolitiikka

Lisätiedot

Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot

Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot Hakukohde Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (60 op) Hakuaika 4.1. 22.1.2016 (klo 16.15) Hakeminen Koulutukseen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto)

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) 1 OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) KOULUTUSOHJELMAT(Koulutusalat) Geotieteiden koulutusohjelma - geologian ja mineralogian suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Yliopistojen yhteishaku 2011

Yliopistojen yhteishaku 2011 Yliopistojen yhteishaku 2011 Hakijamäärä 2010, 66 300 (2009, 63 900) Hakijat koulutusaloittain I koulutusala 2010 2009 muutos Eläinlääketieteellinen 708 Farmasia 1526 Hammaslääketieteellinen 948 Humanistinen

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015

VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015 VALINTAINFO LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO OPINTO-OHJAUS 7.12.2015 SUOMEN KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ VAIHTOEHTOJA LUKION JÄLKEEN Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toisen asteen ammatillinen koulutus Oppisopimus Armeija/siviilipalvelus

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 14.-15.11.2012 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

- mitä pitäisi tietää?

- mitä pitäisi tietää? - mitä pitäisi tietää? Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi Voit hakea enintään 6 korkeakoulujen yhteishaussa olevaan koulutukseen (yliopistojen & ammattikorkeakoulujen hakukohteet) Voit saman

Lisätiedot

Valintaperusteet 2016 1 (6)

Valintaperusteet 2016 1 (6) Valintaperusteet 216 1 (6) HAMMASLÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 4 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS: LASTENTARHANOPETTAJIEN KOULUTUS

VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS: LASTENTARHANOPETTAJIEN KOULUTUS VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Kasvatustieteiden tiedekunnassa voi suorittaa varhaiskasvatukseen suuntautuvan kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon ja kasvatustieteen maisterin tutkinnon: 1) Kasvatustieteen

Lisätiedot

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan vaikuttavat

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA 1 OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA Opiskelijat valitaan kahdella tavalla: Jono 1: 15 opiskelijaa valitaan koulumenestyksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010 MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010 Päävalinnat... 2 Valintaperusteet koulutusohjelmittain... 7 Biokemian koulutusohjelma... 7 Biologian koulutusohjelma... 8 Fysikaalisten

Lisätiedot

Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin

Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin INFO 12.2.2013 www.novida.fi Amk-nuorten koulutus ja yliopistojen yhteishaku 4.3.-3.4.2013 www.amkhaku.fi ja www.yliopistohaku.fi Valintakokeet järjestetään

Lisätiedot

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014)

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) 1 Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) Opiskelijavalinnan maksimipisteet (100 pistettä): Koulumenestys Valintakoe 60 pistettä 40 pistettä Kaikki hakukelpoiset

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 13.-14.11.2013 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot

- Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi s. 1 8 - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat s. 9

- Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi s. 1 8 - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat s. 9 1 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Lisähaku 23.-.25.8.2010 Koulutusohjelmat joihin voi hakea: Puutekniikan koulutusohjelma, Kuopio Kone- ja tuotantotekniikan

Lisätiedot

Opoinfo 1.11.2013. Sirkku Mäntyniemi

Opoinfo 1.11.2013. Sirkku Mäntyniemi Opoinfo 1.11.2013 Sirkku Mäntyniemi Valintaperusteet Valintaperusteet kevään 2014 yhteishakuun, ei muutoksia vuoden 2013 valintaperusteisiin Syksyn 2014 hakuun uudet valintaperusteet Kuka voi hakea yleinen

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN

VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen vieraskieliseen koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta. Outi Sirniö ja Elina Tuusa

Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta. Outi Sirniö ja Elina Tuusa Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta Outi Sirniö ja Elina Tuusa Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2010... 2 Taulukko

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

TUKKK:n hakukohteet ja valintaperusteet 2016 KAUPPATIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO

TUKKK:n hakukohteet ja valintaperusteet 2016 KAUPPATIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO TUKKK:n hakukohteet ja valintaperusteet 2016 Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto (KTK) ja valtiotieteiden kandidaatin tutkinto (VTK) ovat alempia korkeakoulututkintoja ja niiden laajuus on 180 opintopistettä

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen yhteishaut ja yliopistohaku 2013

Ammattikorkeakoulujen yhteishaut ja yliopistohaku 2013 Ammattikorkeakoulujen yhteishaut ja yliopistohaku 2013 Yleistä yhteishauissa hakemisesta Vuonna 2013 edelleen omat erilliset haut ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin Amk-hauissa voi hakea 1-4 hakutoiveeseen/haku

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

Sisällys. 1 Johdanto... 3. 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4

Sisällys. 1 Johdanto... 3. 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4 OPISKELIJAVALINNAT RAPORTTI 2012 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4 Taulukko 1. Valtiotieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2012 hakeneet, hyväksytyt

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2011 ENNAKKOTIEDOT Tiedekunnan viralliset valintaperusteet julkaistaan myöhemmin joulu-tammikuussa tällä samalla verkkosivulla. Kaikki

Lisätiedot

TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2007

TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2007 TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2007 Huom! Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunta ei ole mukana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa. 1. TIEDEKUNNAN KOULUTUSALAT JA NIITÄ VASTAAVAT

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu

Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu A ineenopettaian ja luokanopettajan koulutus antaa laaja-alaisen opettajan kelpoisuuden. Koulutusohjelmaan valitut

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 Liiketalouden alaan kuuluvat seuraavat koulutuksen osa-alueet.: 1. Liiketalous 2. Johdon assistenttityö ja kielet 3. Tietojenkäsittely

Lisätiedot

filosofinen tiedekunta

filosofinen tiedekunta filosofinen tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Suomen kieli ja kirjallisuus Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelma Englannin kieli ja kulttuuri Englannin kieli ja kääntäminen Ruotsin kieli Saksan kieli Venäjän

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun

Lisätiedot

TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2010

TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2010 TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2010 Huom! Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunta ei ole mukana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa. 1. TIEDEKUNNAN KOULUTUSALAT JA NIITÄ VASTAAVAT

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen koulutus: Lastentarhanopettajien koulutus

Varhaiskasvatuksen koulutus: Lastentarhanopettajien koulutus Varhaiskasvatuksen koulutus Kasvatustieteiden tiedekunnassa voi suorittaa varhaiskasvatukseen suuntautuvan kaksiportaisen kasvatustieteen maisterin tutkinnon: 1) Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (120

Lisätiedot

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 OPISKELIJAVALINTA Kulttuurialalla opiskelijavalinnassa valintakokeella on suuri painoarvo. Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan valintakokeeseen tai hakijat

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA SISÄLTÖ LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA... 76 LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO... 76 HAMMASLÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO... 8 TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA

Lisätiedot

6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 6.1 Suomenkielinen/ruotsinkielinen koulutus 6.1.1 Opiskelijavalinta Yleinen hakukelpoisuus tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin on kerrottu

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Sisältö MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN tiedekunnan tutkintoja... 102 TUTKINNOT JA OPINTO-OIKEUDET... 102 Yhteishaku...103 TEKNIIKAN KANDIDAATIN JA DIPLOMI-INSINÖÖRIN

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus)

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus) AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus) VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään

Lisätiedot

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA. 2015 (ennakkotieto)

TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA. 2015 (ennakkotieto) 1 TIETO- JA SÄHKÖTEKNIIKAN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) Valtioneuvoston asetuksen yliopistojen tutkinnoista (794/2004) mukaan opiskelemaan

Lisätiedot

terveystieteiden tiedekunta

terveystieteiden tiedekunta terveystieteiden tiedekunta KUOPION KAMPUS Farmaseutin koulutusohjelma Farmaseutti (alempi) Proviisorin koulutusohjelma Farmaseutti (alempi) Proviisori (ylempi) Hammaslääketieteen koulutusohjelma Hammaslääketieteen

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava

Lisätiedot

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 Kevään 2015 yhteishaussa on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Korkeakoulujen valintojen uudistukset

Korkeakoulujen valintojen uudistukset Korkeakoulujen valintojen uudistukset Riku Hanhinen 10.11. Opintopolku ja muut oppijan palvelut -tilaisuus Johdanto Mikä muuttuu 2018? Mikä muuttuu 2019? Mikä muuttuu 2020? Mistä löydän lisätietoa? 2 Alatunnisteteksti

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot