L i i k KUVAT. Raportti vuoden 2014 toiminnasta LiikKUVAT palvelussa. - v i d e o t a i d e t t a h o i t o l a i t o k s i i n

Transkriptio

1 L i i k KUVAT - v i d e o t a i d e t t a h o i t o l a i t o k s i i n Raportti vuoden 2014 toiminnasta LiikKUVAT palvelussa Teoskuva: Johanna Ketola, Shine on You Eevaliisa, Anni Venäläinen Kuraattori

2 Sisältö: Esittely 3 Lähtökohdat palvelulle vuonna Teosvalintojen taustaa 5 Esityspaikoista 7 Vuonna 2014 esitetyt teokset 9 Teoskohtaiset esittelyt ja palautteet 9 Huomioita ja kehittämisehdotuksia 25 2

3 Esittely LiikKUVAT-videotaidetta hoitolaitoksiin palvelu on suunniteltu tarjoamaan pitkäaikaisessa hoidossa asuville vaihtoehdon television katselulle. Tavoitteena on tuottaa liikkuvan kuvan teosten kautta uudenlaisia elämyksiä myös niille ihmisille, joiden elämä on erilaisten fyysisten tai psyykkisten rajoitteiden kahlitsemaa. Palvelu perustuu ajatukseen, että isona valkokankaalle heijastettu videoteos mahdollistaa kokonaisvaltaisen elämyksen, joka poikkeaa merkittävästi totunnaisesta television katselusta. Palvelun avulla sekä vaihtoehtoisten sisältöjen että visuaalisten ja auditiivisten elämysten tarjoaminen on mahdollista. LiikKUVAT-palvelua tuotetaan Kaupin sairaalaan ja Koukkuniemen vanhainkotiin. LiikKUVAT -palvelua tuottaa Tampereen taidemuseo Nykytaiteen museo ja kulttuurikasvatusyksikkö TAITE. Kuraattorina työskentelevä taiteilija etsii videoteoksia, joiden toivotaan kiinnostavat ikäihmisiä, herättävän erilaisia tunteita ja joista voisi syntyä keskustelua. Teoksia valittaessa huomioidaan asukkailta ja henkilökunnalta vuosien mittaan saatu palaute, sekä pyydetään palautetta esitettäväksi ehdolla olevista teoksista. Palvelussa merkittävä osa on vuorovaikutuksella virikeohjaajien tai avustavan henkilökunnan kanssa, sekä teosten valinnassa, että niiden käytössä osastoilla. LiikKUVAT-palvelu on esimerkki kasvavasta alueesta taiteessa; taiteen soveltavalle käytölle osana hyvinvointia haetaan jatkuvasti toimivia tapoja. Tällä alueella on tehty paljon merkittäviä oivalluksia ja taiteen vaikutukset hyvinvoinnin lisääjinä alkavat olla yleisesti tunnistettuja. Tarve kokea kulttuuria säilyy ihmisellä läpi elämän. LiikKUVAT-palvelun myötä taidekontekstiin alun perin toteutettujen teosten esitysfoorumi laajenee museoiden, gallerioiden ja festivaalien ulkopuolelle, osaksi hoivatyön arkea. Taide tulee niiden luo, jotka eivät enää itse pääse käymään näyttelyissä. Taide yllättää läsnäolollaan myös ne, jotka eivät ole osanneet odottaa sitä näkevänsä, kun teoksista pääsevät nauttimaan myös omaiset ja muut osastolla vierailevat. Uudessa esityskontekstissa ovatkin LiikKUVAT-palvelun mahdollisuudet - ja samanaikaisesti sen ongelmat. Tämä raportti tarkastelee palvelun toteutumista, teosvalintoja ja saatuja kokemuksia vuonna

4 LÄHTÖKOHDAT PALVELULLE VUONNA 2014 Palvelun toiminta lähti vuonna 2014 liikkeelle tilanteesta, jossa pilottivaiheessa kuraattorina ja palvelun kehittäjänä toiminut Henrietta Lehtonen vetäytyi tehtävästä. Lila Heinola jatkoi palvelussa koordinoiden sen toimintaa ja pitämällä yhteyttä mukana oleviin toimijoihin. Kun kuraattorin paikka vapautui, kiinnostuin haastavasta ja innostavasta itselleni uudesta kohderyhmästä aikaisemmin olin kuratoinut liikkuvan kuvan teoksia vain taidekontekstiin. Taidemuseotyön kautta muistisairaat ja heidän tarpeensa olivat kuitenkin jo jonkin verran tuttuja. Pilottihankkeessa tehty valtava pohjatyö antoi selkeän lähtökohdan uuden kuraattorin toiminnalle. Esityspaikat olivat valittuina ja henkilökunta sekä Koukkuniemessä että Kaupin sairaalassa oli sitoutettu toimintaan. Heillä oli myös odotuksia siitä millaiset sisällöt olisivat toivottavia. Kuratointityö lähti siitä, että jokaisesta teoksesta keskustellaan henkilökunnan kanssa ennen lopullista päätöstä sen esittämisestä. Valintoja pohjustettiin ensin Lila Heinolan kanssa, joka aikaisemman kokemuksensa pohjalta pystyi esittämään arvioita teosten sopivuudesta ja henkilökunnan suhtautumisesta kuhunkin teokseen. Se, että Heinola tuntee sekä taiteen että ikäihmisten kulttuuritoiminnan alueen, oli tärkeä silta kuraattorin ja hoivahenkilökunnan välillä. Heinola järjesti myös vuoden 2014 aikana LiikKUVATpalvelun osana teoskohtaisesti taiteilijoiden vetämää koulutusta virikeohjaajille, antamaan ideoita ja keinoja taidelähtöiseen työskentelyyn. Taidemuseon tekniselle henkilökunnalle Mikko Marjamäelle ja Antti Sompinmäelle kohteet ja niissä toimiminen olivat tuttuja. Esittämiseen tarvittavat laitteet eli videotykit ja soittimet sekä äänentoisto on asennettuna esityspaikkoihin pysyvästi palvelun pilottivaiheen aikana, lisäksi projisoinnille varattu seinä oli valmiina, siten teoksen vaihtamisen yhteydessä ei teosta tarvinnut ripustaa alusta alkaen. Taiteilijat toimittivat teoksen tiedostona laitteille sopivassa tiedostomuodossa mm. We transferpalvelun kautta, AV-arkki DVD-kopiona, ja taidemuseon tekninen henkilökunta huolehti tiedoston siirtämisestä esityspaikkaan ja sen pistämisestä esityskuntoon paikan päällä. Laitteet vaativat kuitenkin myös huoltoa ja ajoittaista tarkistamista, joten teosten vaihtamisen lisäksi palvelu kuormittaa henkilöstöä jonkin verran myös muuten. 4

5 Kuraattorin tehtäväksi tuli teosten etsiminen ja valinta, yhteydenpito joko suoraan taiteilijaan tai teoksen välittävään tahoon (AV-arkki), sekä yhteydenpito henkilökuntaan Kaupin sairaalassa ja Koukkuniemen vanhainkodissa ja Tampereen taidemuseoon (tiedottaja ja teknikot). Lisäksi kuraattori huolehti lehdistötiedotteiden kirjoittamisesta, mediakuvien hankkimisesta, teosesittelyistä ja raportoinnista. Vuonna 2014 LiikKUVAT-palvelussa maksettiin taiteilijoille esityskorvausta 170 2kk ajalta. Summa vastasi AV-arkin kanssa sovittua esityskorvaussummaa samanpituiselta ajanjaksolta. Esilläolevasta teoksesta oli samaan aikaan käytössä useita kopioita, joista ei maksettu erillistä korvausta taiteilijalle. Esityskorvaukset maksettiin Ikäihmisten virkistysrahastosta. Esityspaikat olivat Kaupin sairaalan viriketila Virkku ja porrastasanne sekä Koukkuniemen vanhainkodin juhlatalon Pylvässali. Lisäksi teoksista kiersi kopioita osastoilla virikeohjaajien käytössä. Yhteyshenkilöinä kohteissa olivat Kaupin sairaalassa Kirsti Taskinen ja Sinikka Kaurahalme Kaupin sairaalassa. Virikeohjaajat ovat keränneet kommentteja teosten katselutuokioista, ja ne on liitetty mukaan tähän raporttiin. TEOSVALINTOJEN TAUSTAA Teosvalinnoista käytiin dialogia kuraattorin, LiikKUVAT-palvelua koordinoivan Lila Heinolan sekä kohteiden hoivahenkilökunnan yhteyshenkilöiden kanssa. Palveluun etsittiin teoksia, jotka sopisivat kohdeyleisölle ja ympäristöön ja kuhunkin esityspaikkaan mahdollisimman hyvin ja tukisivat muun hoivan tavoitteita. Pyrkimyksenä oli löytää teoksia, jotka virittäisivät yhteistä keskustelua, toimisivat virkistävästi ja antaisivat mahdollisuuden taide-elämyksiin. On tärkeää korostaa, että LiikKUVAT-palvelussa ei ole kysymys taideterapiasta, vaan myös laitoshoidossa olevien mahdollisuudesta kokea taidetta ja kulttuuria. Henkilökunnan toiveena oli, että asukkaille näytettäisiin teoksia, joissa on tuttuja asioita, kuten saunan lämmittämistä ja muita arkisia askareita, ylipäänsä ihmisiä toimimassa, miksei elämiäkin. Saunanlämmittämiseen ja arkiaskareisiin viittaavat toiveet kuvastavat ajatusta dokumentaarisesta materiaalista. Juuri tällaista materiaalia 5

6 olisi mahdollisesti löydettävissä erilaisista dokumenttiarkistoista. Tampereen taidemuseon ja Konkarit Ikäihmisten kulttuuripalvelujen toimintaan kuuluvassa LiikKUVAT -palvelussa sisällöt on kuitenkin suunnattu juuri taiteeksi tehtyihin teoksiin. Pilottivaiheen aikana oli jo nähty useita teoksia ja näistä saadut kokemukset antoivat osaltaan suuntaviivoja sille, minkälaiset teokset jatkossa voisivat tulla kysymykseen. Heiluvat kameraotokset, epätarkkuudet, huono näkyvyys ovat ominaisuuksia joita täytyy välttää muistisairaiden mutta myös sellaisten katsojien kanssa, joilla on näkemisen ongelmia, huimausta ja niin edelleen. Myös erilaisista syistä ahdistavalta tuntuva tunnelma teoksessa sulkevat sen käytön mahdollisuuden pois. Näin kysymykseen tulevien teosten joukko kapenee jo aika paljon. Koska henkilökunta tuntee asukkaat parhaiten, on heidän näkemyksiään kuitenkin kuunneltava herkällä korvalla ja keskustelujen kautta päädyttiin hylkäämään ainakin yksi ehdolla ollut teos. Toisaalta täytyy uskaltaa myös hieman haastaa henkilökunnankin ennakkoolettamuksia siitä mikä potilaita kiinnostaa ja neuvotella hyvänä pidetyn teoksen kokeilemisen puolesta. Aivan aukottomasti ei voida toisen katsojan eikä potilaan puolesta sanoa, miten jokin teos hänessä vaikuttaa. Siten saattaa käydä niinkin, että potilaiden puolesta tullaan ylivarovaisiksi tai pitäydytään teosten kanssa omiin henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Muistisairaan mieleen ei ulkopuolisella ole pääsyä, mutta sama koskee kaikkea taiteen vastaanottoa ja taiteen kokijoita. Valinnoissa voidaan vain pyrkiä parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun käytettävissä olevista teoksista. 6

7 ESITYSPAIKOISTA Teosten projisointipaikat olivat luonteeltaan erilaisia. Yhdessäkään paikassa tilaa ei alun perin oltu suunniteltu liikkuvan kuvan esittämiseen; siinä vaiheessa kun näitä rakennuksia on suunniteltu, ei tällaista elävän kuvan käyttömahdollisuutta ollut vielä olemassakaan. Henrietta Lehtosen toimesta tiloja oli kuitenkin pilottivaiheen aikana muutettu esityskäyttöön soveltuviksi. Koukkuniemen vanhainkodissa teoksia katsellaan juhlahuoneiston ulko-oven puoleisen sisäänkäynnin läheisyyteen jäävässä käytävässä. Paikka on suhteellisen toimiva, sillä tilaa teoksen äärelle jää siten, ettei tarvitse olla liian lähellä teosta. Siihen on myös mahdollista ottaa istuimia tai pysähtyä pyörätuolin kanssa ja kulku tilaan on esteetön. Tilassa teoksen äänet eivät häiritse muita tilan käyttäjiä, sillä teos laitetaan päälle vain silloin kun sitä tullaan katsomaan. Tilassa olevasta muusta valaisusta huolimatta kuvan näkyvyys on hyvä. Kaupin sairaalassa on kaksi esityspaikkaa. Porrastasanteella kulkevat henkilökunta, vierailijat, asukkaat, omaiset, huoltohenkilökunta ja niin edelleen. Se on siis tiloista se, jossa teoksella on potentiaalisesti suurin yleisö. Ja voi sanoa, että tämä yleisö on varsin suuri ja moninainen verrattuna moneen galleriatilaan. Taiteilijalle kysymyksessä on siis tilaisuus saattaa teoksensa uudenlaisten yleisöjen ulottuville. Toisaalta sairaalaympäristössä vierailijoiden orientaatio on muissa asioissa kuin taiteessa. Tunnelmat ovat usein omaisen vuoksi ehkä surulliset tai huolestuneet, minkä vuoksi vähänkin epämieluisaan kokemukseen reagoidaan helposti voimakkaasti, ja ehkä kärkevämminkin kuin jos oltaisiin henkisesti valmistauduttu taiteen kohtaamiseen. Saman teoksen näkeminen yhä uudelleen ja uudelleen voi myös alkaa kyllästyttää. Porraskäytävä on myös kirjaimellisesti läpikulkupaikka, joka ei houkuttele pitkäkestoiseen teoksen äärellä viipymiseen, vaikka siinä onkin tarjolla pari tuolia joissa voi istahtaa. Käytännön syistä tuolit ovat kuitenkin vasten projisointiseinää, joten teos jää istujan selän taakse. Paikkaan sopivat ehkä parhaiten taulumaiset liikkuvan kuvan teokset, jotka eivät vaadi niiden äärelle jäämistä ja läpi katsomista tullakseen nähdyiksi kokonaan. Kaupin sairaalan porraskäytävä poikkeaa kahdesta 7

8 muusta tilasta, joten joissakin tilanteissa teos, joka sopii muihin kohteisiin, ei välttämättä toimi siinä. Tämä korostuu erityisesti teosten kohdalla, joissa on mukana ääni, sillä ääni kantautuu helposti porraskäytävästä osastoille. Siinä ei ole myöskään mahdollisuutta valita haluaako teosta katsella, sillä teos toimii ajastimella. Kaupin sairaalan viriketila Virkku on paikoista miellyttävin osallistujien kannalta. Tila on kodikas ja viihtyisä ja tulee tutuksi asukkaille muidenkin viriketuokioiden myötä. Tilaa käytetään yhdessä virikeohjaajien kanssa, jotka voivat kuhunkin tuokioon suunniteltujen sisältöjen mukaan hyödyntää teosta. Tilassa teos voi olla päällä ja halutessa äänet voidaan laittaa siitä pois ja antaa kuvan pyöriä taustalla kun keskustellaan ja puuhaillaan muuta. Tilaan tulee ikkunoiden kautta aika paljon luonnonvaloa, joka ei ole projisoinnin kannalta ideaalitilanne, mutta ilmeisesti se ei ole osoittautunut kuvan näkyvyyden kannalta häiritseväksi. 8

9 VUONNA 2014 ESITETYT TEOKSET Vuonna 2014 LiikKUVAT-palvelussa esitettiin 5 teosta, kolmessa eri jaksossa yksi teos keväällä ja kaksi syyskaudella. Kesällä pidettiin taukoa, koska silloin viriketoiminta painottuu ulkoiluun. Esitetyt teokset olivat: Raakel Kuukka, Rumpali, Annu Wilenius & Oula Salokannel, Lautta, joki ja luumupuu, Emma Suominen, Lilli uima-altaassa, Elli Maanpää, Pilventekijä, Johanna Ketola, Shine on You Eevaliisa, TEOSKOHTAISET ESITTELYT I. Jakso / Huhtikuu 11. kesäkuu 11. Raakel Kuukka, Rumpali, 2003 Kesto: 3min 11sec Levitys: AV-arkki Kuva: Antti Sompinmäki/Tampereen taidemuseo Rumpali oli esillä Kaupin sairaalassa ja Koukkuniemen vanhainkodissa

10 Valintaperusteet: Rumpali-teos on videon muodossa toteutettu muotokuva rumpuja soittavasta Reginasta. Liikkuva kuva mahdollistaa henkilön koko tunneskaalan esiintuomisen. Rumpali tarjoaa positiivisen näkökulman vanhenemiseen. Teoksessa voikin nähdä yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Vanhempi nainen rumpujen takana haastaa pohtimaan, mitä odotuksia eri-ikäisiin ihmisiin kohdistuu. Kuka uskaltaa tehdä toisin, olla oma itsensä ja tarttua siihen mistä aina on haaveillut? Teoksessa näemme kuusikymppisen naisen soittamassa rumpuja. Nainen rummuttaa rytmiä haitarin soittamalle melodialle. Kappale on monelle tuttu renkutus autolla ajetaan varo varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti... Kuva on rajattu siten, että vain nainen rumpuineen on nähtävissä. Välillä näemme hänen vaihtavan pari sanaa hanuristin kanssa, joka pysyy koko teoksen ajan poissa kuvasta. On selvää, että kysymyksessä on tilanne, joka on järjestetty tätä kuvaushetkeä varten. Raakel Kuukan teosten keskiössä on usein ihminen. Rumpali-teos on videon muodossa toteutettu henkilökuva, tai muotokuva. Liikkuva kuva mahdollistaa henkilön koko tunneskaalan esiintuomisen. Kuukka kertoo, että hän sai ajatuksen teoksen toteuttamiselle vietettyään viikonloppua motellissa kesällä Nähtyään Reginan soittavan rumpuja karaokeillan jälkeen, Kuukka vaikuttui tavasta, jolla tämä paneutui soittamiseen ja siihen, kuinka tunteet näkyivät soittajan kasvoilla. Teoksessaan taiteilija haluaa tuoda esiin rumpalin persoonallisuuden ja kasvojen ilmaisuvoiman. Teoksen taustaa: Raakel Kuukka (s. 1955) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui valokuvataiteen osastolta Taideteollisesta korkeakoulusta Kuukka sai vuonna 2013 taiteen valtionpalkinnon. Rumpali teokselle myönnettiin Suomen taiteilijaseuran "Taiteilijat 2005"-näyttelyn Palokärkipalkinto. Juryn perustelujen mukaan: Kuukan teos (Rumpali) on elämänmyönteinen ja humoristinen. Huumori on taiteessa vaikea laji. Kuukka onnistuu saamaan katsojan hyvälle tuulelle ilman, että kuvattavalle nauretaan - teos kunnioittaa hänen persoonaansa. Teoksessa voi nähdä myös anarkistisuutta ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Vanhempi nainen 10

11 rumpujen takana rikkoo vakiintuneita käsityksiä siitä, kuinka asioiden pitäisi olla. Teos on teknisesti hyvin toteutettu, yksinkertainen ja selkeä. Saamastaan palkinnosta Kuukka on todennut että tuntuu mukavalta, että työ herättää jotakin positiivista. Hän muistutti myös, että kunnia kuuluu myös videolla esiintyvälle Reginalle. Kuukka on kuvannut itseään valokuvataiteen sekatyöläiseksi. Taiteellisen työn ohella hän on toiminut myös valokuvauksen opettajana. Teoksissaan taiteilija käsittelee usein aiheita, jotka ovat lähtöisin hänen omasta elämästään. Hän pyrkii kuitenkin liittämään omakohtaiset, arkiset kokemuksensa laajempiin yhteyksiin, ja saamaan aiheille yleisempää merkitystä. Tämä tuo teoksiin usein hienovaraisen yhteiskunnallisesti kantaaottavan tason, esimerkiksi kyseenalaistamalla ennakkoolettamuksia tai näyttämällä asioita hieman yllättävässä valossa. Suomen valokuvataiteen museossa pidetyn retrospektiivisen näyttelynsä yhteydessä Raakel Kuukka on kertonut itsestään ja työskentelystään seuraavasti: Ehkä minusta tuli valokuvaaja, koska olin niin tietoinen menneisyyden merkityksestä. Olin myös herkkä tuntemaan koti-ikävää. Myöhemmin valokuvaamiseen liittyi halu rakentaa oman elämän käsikirjoitusta; tutkin valokuvaamalla identiteetin käsitteitä ja käytin valokuvaa kommunikaatiovälineenä. Pyrin myös uudistamaan kangistuneita ja stereotyyppisiä kuvia naisista ja identiteeteistä. Tekstissä käytetyt lähteet: Huomiot ja palaute: Rumpali-teoksen äänimaisema on teoksen kannalta tietenkin olennainen, mutta se on myös nopeasti häiritsevä. Tästä syystä harkittiin Kuukan teoksen esittämistä ilman ääntä Kaupin sairaalan porraskäytävässä, mutta keskustelun kautta päädyttiin kuitenkin siihen että äänet ovat päällä. Jossain vaiheessa teoksen äänipiuhat oli käyty repimässä irti, joten on ilmeistä, että ääni oli alkanut ärsyttää. 11

12 Kuva: Antti Sompinmäki/Tampereen taidemuseo Palautetta teoksesta Rumpali. Koukkuniemen vanhainkoti, Pylvässali. - Hauska, menevä, hyvin rytmikäs! - Pisti jalat vipattamaan. - Rumpalia katsellessa ei voi muutakuin tulla hyvälle tuulelle. - Kiva. - Hyväntuulisuus ja ilo tarttuu. - Kähee rouva. 12

13 II. jakso/ Elokuu 22. lokakuu 10. Nähdyt teokset olivat: Emma Suominen, Lilli uima-altaassa, 2007, Elli Maanpää, Pilventekijä, 2012 ja Annu Wilenius & Oula Salokannel, Lautta, joki ja luumupuu, Teoksiin pääsi tutustumaan sopimuksen mukaan. Kaupin sairaalan 3.krs:n porrastasanteella olivat esillä teokset Lilli in the Swimming Pool ja Lautta, joki ja luumupuu. Viriketila Virkussa olivat esillä teokset Lautta, joki ja luumupuu ja Pilventekijä. Koukkuniemen vanhainkodin Pylvässalissa oli esillä Lautta, joki ja luumupuu. Teoskokonaisuudella oli yhteinen teema vesi. Veteen liittyvät sanonnat ja sananlaskut oli nyt hyvä hetki muistutella mieleen, sillä myös näissä teoksissa vettä nähtiin erilaisissa muodoissa, tilanteissa ja tapahtumien osana. Teoksia katsellessa alkaa vaikuttaa ihan siltä, kuin teokset jatkaisivat toistensa tarinoita. Pilviä tekevän tytön takana näkyy ihan selvästi kaksi melaa, jotka voisivat olla peräisin toisessa teoksessa lauttamatkaa tekevien varusteista - ja onko lauttamatkan kesken yllättävä sade kenties peräisin juuri tytön tekemistä pilvistä? Elli Maanpään Pilventekijä, 2012 Kesto: 04:53 min. 13

14 Valintaperusteet: Elli Maanpään teos Pilventekijä on sympaattinen lyhytelokuva joka on toteutettu animaation ja näyttelijän avulla. Teos kertoo tytöstä, joka tekee pilviä. Kaikki menee ensin hyvin, kunnes pilvien tuotanto muuttuu teolliseksi tehtaiden ottaessa vallan seurauksena on rajuilma. Mutta kuinka siitä selvitään? Pilventekijä nähtiin vuonna 2014 Tampereen elokuvajuhlilla. Henkilökunta oli painokkaasti toivonut teoksilta iloa ja värejä. Pilventekijä on tehty alun perin lapsille, mutta siinä on toivottuja ominaisuuksia, joten tuntui sopivalta kokeilla miten se toimisi tämän yleisön kanssa. Teoksessa on tarina, ja kerronnan kaari, jossa edetään esittelyn kautta toimintaan ja kriisiin (myrsky ja vedenpaisumus) sekä ongelmanratkaisun kautta onnelliseen lopputulokseen. Elli Maanpää on taiteilija joka on luonut oman visuaalisen leikkisän maailmansa. Hän on suunnitellut, toteuttanut ja näyttelee itse teoksessaan. Palautetta teoksesta Pilventekijä. Kaupin sairaala, virikekuntoutus. - Mistä kyse? - Lasten fantasioita - Alakoululaisen töitä - Mukavan värikäs - Musiikki mukavaa - Ukkonen ilma, pelottavat asiat tuli mieleen - Pilvi ei todellisuudessa ole suorareunainen - Lasten ohjelma - Ei englantia vanhuksille - Katselee kun ei ole parempaa - Nauratti, kun pilvet tuli piipusta - Tehdaspilviä, muuttui harmaaksi - Ai, ai, kun kiva (Elli heitti auringon taivaalle) se nauraa ittekin. Mitä piditte? - Olihan se ihan kiva - Lasten 14

15 - En yhtään mitään, väsyttää - Ihan muuten, mutta täältä kipeä - Kauhean mukava - Yhtä kaunis oli talo ja tyttö Annu Wilenius & Oula Salokannel, Lautta, joki ja luumupuu, 2010 Kesto: 7:13 min. Kaitafilmi. Ei ääntä. Teoksen taustaa: Oula Salokanteleen ja Annu Wileniuksen kaitafilmi on osa installaatiokokonaisuudesta Lautta, joki ja luumupuu, Filmi on dokumentaatio taiteilijoiden matkasta itse rakentamallaan tukkilautalla kesällä Taiteilijat asuivat lautalla neljä päivää matkaten Porin keskustan tuntumasta pitkin Kokemäen jokea, ohjaten hitaasti lipuvaa asumustaan vaihtelevissa sääolosuhteissa, valmistaen ruokaa, nukkuen, keitellen kahvia ja katsellen ryteikköistä jokirantaa majavanpesineen, määränpäänään jokisuiston ruovikkoalue meren äärellä. 15

16 Valintaperusteet: Teos vie ajatukset Suomi-filmien tukkilaisromantiikkaan. Mustavalkoinen kuva on varmasti tuttu vanhemmalle väelle elokuvien kautta. Kuva on ajoittain heiluva ja hämärä, mutta kokonaisuus on helppo seurata. Ihana keskikesän päivä siivittää alussa huolettomia tunnelmia ja näemme nuoren salskean miehen siirtelemässä tukkeja. Pian selviää että hän on rakentamassa lauttaa. Lautta sisustetaan kodiksi, mukaan otetaan jopa viherkasvi ruukussaan! Näemme otteita lauttamatkan etenemisestä, poutapilvien heijastuksen vedenpintaan, kesäisen maiseman. Lopussa sataa ja lautta lipuu hiljaa joella. Teos on nostalginen ja siinä on tuttuja asioita. Teos kuvastaa taiteilijoiden kaipuuta toteuttaa lapsuutensa unelmat lautalla asumisesta kuin Kon-tikillä, ja seikkailuista joella kuin elokuvassa Afrikan kuningatar. Palautetta teoksesta Lautta, joki ja luumupuu. Kaupin sairaala, virikekuntoutus. - Sota-aika tulee mieleen. - Tukin uittoa - Ei haluta muistella menneitä 16

17 - Isä oli laivassa uittomestarina - Huono lautta hökkeleineen - Onnetonta nuoruusaikaa - Vanhoja nämä kuvat, tutun näköisiä - Silmiin tekee kipeää kun liikkuu tuo kuva - Komea kaislikko tuolla rannalla - Riun päässä kahvipannu, rajavartiossa keitettiin aina - Hyvä filmi sen aikaiseksi - Historiallisia nämä mustavalkoiset - Ei kiinnosta pätkääkään - Etäistä kaukokaipuuta tukinuittoa lapsena - Mukavia ja vähemmän mukavia hetkiä - Tykkäsin, en osaa muuta sanoa - Onko tämä jostain elokuvasta? - Ei tämä tästä päivästä ole - Onko se kalastaja Eemeli tänne päässyt hakemaan kalakaveria - Mikä vuodenaika? Veikkaisin kuitenkin, että kevääseen mennään - Ei mitään tuttua, olen keskikaupungin kasvatti - Ei mitään tuollaista romantiikkaa ollut - Esiintyjästä tuli joku elokuvahahmo mieleen - Olisi ollut parempi jos olisi ollut ääntä Erään potilaan kokema tarina: Herätti kovasti kevättä. Lumi oli sulanut pehmeäksi. Toivat meidän ikkunan alle tukkeja metsästä. Ne piti olla pienestä isompaan, siististi isossa kasassa. Joku proomu tuli niitä hakemaan joen suuhun. Sidottu kestävillä ketjuilla. Vietiin eri laitoksille. Hyvä kyyti, halpa. Nätti vesijuova vain jäi. Olisin ollut Jokelan pirtissä ja katsellut ikkunasta. Kaupin sairaalan porrastasanteen vieraskirja - Kuva olisi saanut olla selkeämpi. Ääni ei kuulunut. - (reunahuomautus) Ei ole ääntä ollenkaan! - Kiitos hyvästä toteutuksesta. Tuli hyvä mieli. 17

18 - Hyvä idea! - Kiitos, hyvä juttu. - Kuin olisin katsellut ripsieni lomasta kesäpäivää. Jostain syystä en kuullut ääntä. Volumet oli kyllä kympissä. Jos oli tarkoitus niin toimi. Emma Suominen, Lilli uima-altaassa (Lilli in the Swimming Pool), 2007 Kesto 23:25 min. Valintaperusteet: Teoksessa näkyy nuori nainen kellumassa vedessä. Nainen kuvassa ei katso suoraan kameraan. Vettä menee silmiin, ja vesi hyväilee kehoa. Kelluminen on hyvin erityinen tunne, jonka useimmat meistä ovat kokeneet ja siihen on helppoa samaistua. Toistot antavat katsojalle mahdollisuuden tarkastella kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti; liehuvia hiuksia, kasvojen ilmeiden nyansseja sekä veden pintaa, sekä kokea teoksen katselemisen herättämät tunteet omassa kehossaan. 18

19 Katsoja voi ehkä pelätä Lillin olevan hukkumaisillaan, mikä vähän mietitytti valintaa tehdessä. Kuitenkin kun teosta malttaa seurata, tulee ilmi että Lilli vaikuttaa rauhalliselta ja on selvää, että hänellä ei ole varsinaisesti hätää. Teos on todella kaunis, ja vahva esteettisenä kokemuksena, mikä toimi valintaperusteena, samoin kuin kiinnostus kokeilla sitä miten tämän tyyppinen ei-kerronnallinen teos toimisi. Teosta ei tarvitse katsoa alusta loppuun. Ajattelin teosta suurena liikkuvana maalauksena, joka toimisi elämyksellisesti tässä nimenomaisessa sijoituspaikassa intensiivisen värimaailmansa ja runollisen olemuksensa kautta. Teoksen äänimaailma on rosoista huminaa, joka tulee tilan ilmastoinnista, sekä veden ääntä, kun se iskeytyy uima-altaan reunoihin. Äänimaailma on voimakas ja tuo katselukokemukseen ahdistavuutta, jota kuvassa itsessään ei niinkään ole. Oma ja myös taiteilijan ajatus oli, että teos esitettäisiin ilman ääntä. Kaupin sairaalan Porraskäytävässä teos oli päädytty esittämään kuitenkin äänen kanssa. Kiinnostava huomio vieraskirjan palautteesta on, että juuri ikäihmisiltä on tullut teoksesta myönteisiä kommentteja, ainakin sen perusteella miten kommentoijan ikä on mainittu. Voidaanko vieraskirjan pohjalta tehdä oletus, että omaiset (ja muut vierailijat?) ovat epäilleet teosta liian ahdistavaksi vanhuksille, kun sen sijaan moni vanhuksista on tavoittanut teoksesta muunlaisia tasoja, kuten uimiseen liittyviä muistoja, ja myös pitänyt teosta kauniina. Teoksen taustaa: Teos on installaatio, jossa performanssin dokumentointi kohtaa tilan, jossa teos on esillä. Emma Suominen kertoo halunneensa visualisoida tätä tunnetta kuvaan, ja äänen avulla sulkea katsojan ympäröivästä äänimaailmasta. Teoksen narratiivi on yksinkertainen ja ehkä jopa naiivi, se antaa tilaa subjektiivisille tulkinnoille. Näemme nykyään jatkuvasti kontrolloitua liikkuvaa hektistä kuvaa, ja halusin kontrastina sille tehdä videon avulla jotain orgaanista ja tunnepohjaista. Performanssi on konstailematon, ja yksi taiteilijan tavoitteista on että katsoja saa aikaa tunnistaa performanssin aikaansaamat tunteet itsessään. 19

20 Palautetta teoksesta Lilli uima-altaassa. Kaupin sairaalan porrastasanteen vieraskirja. - Hieno! Ja mikä pa(i)kka! - Ahdistava! - Hieno. Hyvä uimari joka liikkuu. Anja 83 v. - Tuli mieleen isäni joka oli kova uimaan. Itsekin olin kova uimaan. Ilona 90 v. - Hieno. Anita 83 v. - Ihan ok. - Lilli. Pelottava. Näyttää hukkuvan. Ei sovi sairaalaan. Emma 29 v. - Aikooko Lilli hukuttautua? - Hyvä idea. Kelluvan tytön osuus vähän ahdistava. - Aivan kauhea. - Ei hyvä. Epämiellyttävä etenkin sairaalassa olijoille. Tänne tarvitaan toivoa ja iloa. Ei synkkyyttä. - Ahdistava. - Hukkuva ihminen :/ - Ahdistava. Ei sovi sairaalaan. - Hienoa kun sairaalassa on taidetta. - Lilli uima-altaassa. Ahdistava. Kauempaa kuin kelmeä ruumis. Ei sovi sairaalaan. - Lilli. Kaunis idea, mutta huono toteutus. Elämä kannattelee kuin elämän vesi. Mutta tausta ääni on synkeä. - Pelottava. Hui! - Kylmän ja luihun näköistä touhua. - Masentava!! Kokonaisuus ei sovi ikä-ihmisten katseltavaksi tai kuunneltavaksi. Nuoremmatkin ahdistuu. Pitäisi olla positiivista, elämänmakuista. Musiikin muistoja herättävää ja/tai iloista. - Vesi vanhin voitehista. Taustamelu ei korvia hivele. - Ei sovi sairaalaan. - Hieno ja hyvin tehty. Vilho 86 v. - Laittakaa nyt jotain syksyä ja talvea eikä aina hukkuvia ihmisiä. 20

21 III. Jakso / lokakuu tammikuu Johanna Ketola, Shine on You, Eevaliisa, 2013 Kesto: 8:51 min. Teos oli esillä Kaupin sairaalassa Porrastasanteella ja viriketila Virkussa sekä Koukkuniemen vanhainkodin Pylvässalissa ajalla Lisäksi virikeohjaajilla oli käytössään esityskopioita. Valintaperusteet: Johanna Ketolan teosten kuvaamassa arjessa piilee yllättäviä ilmiöitä. Ketolan Shine On You, Eevaliisa on tuttua ja surrealistista kiehtovasti yhdistävä teos. Maailma, jossa olemme tottuneet elämään ja suunnistamaan saattaa yhtäkkiä näyttäytyä yllättävänä ja vieraana. Kuinka suhtautua silloin, kun kohtaamme asioita joita emme osaakaan heti selittää? Teos on tyyliltään elokuvallinen, mutta siinä ei ole dialogia tai kertojaa. Kuvat ovat kauniita ja kameraotokset vakaita ja pitkiä, kerronnan rytmi on kokonaisuudessaan rauhallinen, mutta ei junnaava. Katsojalla on aikaa seurata mitä kuvassa tapahtuu ja tapahtumat etenevät loogisesti. Teoksessa näemme noin 70-vuotiaan Eevaliisan kotonaan valmistautumassa lähtemään jonnekin. Kodin sisustuksessa, naisen vaatetuksessa, puuhissa ja teoksen miljöössä on vahvasti nostalginen tuntu. On ehkä 21

22 vaikea sanoa mitä vuosikymmentä eletään, mutta ollaan kenties jossakin kuvitteellisessa ajassa jossa sekoittuvat nykyhetki ja 50-luvun Suomi. Teoksessa on siis runsaasti tarttumapintaa ikäihmisille. Sen tunnelma on samaan aikaan verkkainen, arkinen ja hieman surrealistinen. On kesä. Eevaliisa tekee eväät ja pakkaa ne mukaansa kassiin. Teoksessa seurataan Eevaliisan kulkua metsäisten polkujen ja maalaismaisemien halki kunnes päädytään tienristeykseen, johon hän istuutuu odottamaan. Aikaa kuluu, vuorokauden aika vaihtuu kesäyöhön, eikä ole ihan selvää mitä Eevaliisa oikeastaan odottelee. Katsoja odottaa myös jotain tarinan kannalta tärkeää täytyy olla tulossa. Lopulta risteyksen ohi vyöryy omituinen, tunnistamattomaksi jäävä suurikokoinen ja värikäs esine, joka trilogian myöhempien osien perusteella voisi ehkä olla kylän seurantalon näyttämölavaste. Vaille selitystä jäävä tapahtuma on teoksen juju, arjen hassu pieni nyrjähdys, joka hämmentävyydessään voi olla häiritsevä yhtä hyvin kuin sadunomainen. Mietin myös teosta katsellessani, että ilmiö muistuttaa unen ja todellisuuden sekoittumista, hallusinaatiota tai sitä kuinka joskus mieli ei löydä syytä tai nimeä asioille joita tapahtuu ja todellisuus näyttäytyy käsittämättömänä. Voisiko tämä avata meille muille myös muistisairaan kokemusmaailmaa? Teoksen taustaa: Shine On You, Eevaliisa on ensimmäinen osa Ketolan samannimisestä trilogiasta. Ketola kuvaa teostaan näin: Teoksessa Shine On You, Eevaliisa (2013) kuvaan erityisesti havainnon ja sen merkityksellistämisen välistä jännitettä. Innoituksena teokselle ovat lisäksi olleet hiljaisuuden kokemus, arkisten toimien hauraus sekä kokemus tragikoomisesta. Teoksessa todellisuutta - maailman aistimellista ja hiljaista pintaa - lähestytään kulkemisen ja lopulta kärsivällisen odottamisen kautta. Sen avaintapahtuma on itselleni eräänlainen inhimillisen tilan manifestaatio; arjen murtumisen hetki, jolloin ei voi olla varma miksi jokin asia tapahtuu ja rationaaliset välineet jättävät pulaan. Silloin täytyy antautua, päätyä arvailemaan tai siirtyä uskomisen alueelle. Hiljaisessa tyrmäävyydessään ja arkisuudessaankin tämänkaltainen hetki voi olla myös ylevä kokemus ja Shine On You, Eevaliisan kohdalla itselleni lopulta myös humoristinen. 22

23 Johanna Ketola (s.1978 Jyväskylässä) asuu ja työskentelee Jämsässä. Ketola on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen osastolta (BA) ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta (KuM). Ketola työskentelee valokuvan, videon, installaation, tekstin ja performanssin keinoin. Ketola on kiinnostunut ihmisen tilasta ja arjesta erityisesti aktuaalisen ja potentiaalisen välisen jännitteen ilmentymispaikkana. Ketolan teoksia on ollut esillä sekä Suomessa että ulkomailla mm. Portland Institute for Contemporary Artissa, Mäntän kuvataideviikoilla, Amos Andersonin taidemuseossa ja Nykytaiteen museo Kiasmassa. Ketola työskentelee myös freelancer-valokuvaajana. Palautetta teoksesta Shine on You, Eevaliisa. Kaupin sairaala, virikekuntoutus. Potilaiden kommentteja teoksesta. - On viljapelto - Onko siellä puimuri - Iso niitty - Jakkara mukana - Hienoja maisemakuvia - Sitä on lähdetty oikein eväiden kanssa matkaan - Aika yksitotinen filmi - Eipä siitä paljon tullut hullua hurskaammaks - Aina tuota samaa - Onko tämä ennen vanhaan otettu Tampereella? - Idiotismia - Tylsää maaseutua, pitäisi olla järvi tai joki - On nähty paljon enemmänkin - Taisi olla rakennuselementti - Silee seinä oli - Mikä se kulki siinä sitten - Termospulllo sillä oli - Ajattelin että se meni sieneen, mutta ei kai siihen aikaan - Lapsellista tämmöinen - Onko tämä mykkäfilmi 23

24 - Pätkä jonkun elämästä - Linja-autoa se kai siellä vartos - Minulle tuli mieleen se sodanjälkeisyys - Tässä oli paljon mielenkiintoista - Lähellä maaseutua joka vetää ihmisiä - Oli avo-ojat, ei oltu tehty metsähakkuita. Olin tyytyväinen tähän. - Tuli nuoruus mieleen - Härveli jäi kysymysmerkiksi - Eikös se ollut marjassa siinä - Kori oli muovinen - Se täti oli noin 60 v. - Mutta se teki eväät. Kai se meni sinne oottamaan jotain kyytiä. - Siinä alussa se kivi. Ajattelin että onko se jokin eläin kun sillä oli niin kuin korvat. - Elokuvissa saisi olla eläimiä - Saisi olla susia ja karhujakin 24

25 Huomioita ja kehittämisehdotuksia LiikKUVAT-palvelussa teosvalintojen haasteena on, kuten todettua, asukkaiden erityistarpeiden huomioiminen. Ensimmäisessä tapaamisessa hoivahenkilökunnan kanssa Kaupin sairaalassa nousikin esiin, että toiveisiin voitaisiin mahdollisesti vastata yhteisötaiteen keinoin, esimerkiksi siten, että työntekijät ja mahdollisuuksien mukaan myös asukkaat pääsisivät itse toteuttamaan teosta yhdessä jonkun taiteilijan kanssa. Tämä vaatisi kuitenkin aivan oman projektin käynnistämisen, mihin nykyisen LiikKUVAT-palvelun valitun toimintamuodon puitteissa ei ollut mahdollista. Ylipäänsä voidaan kokemusten perusteella todeta, että varmin tapa onnistua videotaiteen ja muun liikkuvan kuvan nykytaiteen teosten tuomisessa laitoshoidossa olevien vanhusten luo, on räätälöityjen, juuri tälle yleisölle esityspaikkaan suunnattujen teosten toteuttaminen. Samalla tavalla toimivat myös hoivamuusikot ja sairaalaklovnit jotka pyrkivät sopeuttamaan taiteen tilanteen ja vastaanottajan mukaan. Hoivamuusikon on helppo toimia potilaslähtöisesti, nykytaiteen kanssa on hieman haasteellisempaa, ei kuitenkaan mahdotonta. Tästä käy esimerkkinä Henrietta Lehtosen teos Kesäikkuna, joka on todettu hyväksi. Ongelmana on, että uusien teosten tilaaminen taiteilijoilta vaatii kuitenkin aivan erilaista rahoitusmallia kuin erittäin edullisessa valmiiden teosten vuokraamiseen perustuvassa palvelumuodossa. Lisäksi kuraattorin, tuottajan tai muun näistä teoksen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvistä tehtävistä huolehtivan henkilön täytyy löytää taiteilijoita, joilla on keskusteleva työskentelytapa, sopiva näkemys ja tyyli sekä motivaatiota tehdä teoksia tällaiseen kontekstiin. Mikäli tuottajan tai kuraattorin järjestäminen taiteilijan työpariksi ei ole mahdollista, joutuu taiteilija taiteellisen työskentelyn lisäksi ottamaan vastuulleen myös muut tuotannolliset kysymykset. Taidekontekstiin, eli gallerioihin ja museoihin tehty taide on yleensä toteutettu aivan toisenlaisista lähtökohdista käsin kuin mitä tässä tavoitellaan. Siten juuri sellaiset piirteet teoksissa, joita laitoshoidossa olevien vanhusten kanssa täytyy välttää, ovat keinoja, joita kuvataiteilijat mielellään käyttävät teoksissaan. Videotaiteen ja mediataiteen estetiikkaan liittyy usein juuri erilaiset keinot häiritä, etäännyttää ja hätkähdyttää katsojaa. 25

26 Totunnaisia elokuvallisia ja television kerronnan tapoja ja rakenteita, kuten tarinan kuljetusta tai sisällöllistä ymmärrettävyyttä rikkovat keinot ovat useasti liikkuvan kuvan parissa työskentelevien taiteilijoiden työstämisen kohteena. Taiteilijat ovat kiinnostuneita kummallisista, arkisista, rumista, epätodellisista, hiljaisista, meluisista, oudon kauniista, meditatiivisista, runollisista, luonnon ja kulttuurin synnyttämistä ilmiöistä. He kohdistavat katseensa muun kuvavirran jättämille katvealueille tai kääntävät taiteessaan tutut asiat päälaelleen. Heitä kiehtoo kuvan pitkitetyn hidas, tai yhtä hyvin nopea, katkonainen tai poukkoileva liike. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta jo tästä käy ilmi, että näistä yleisesti käytetyistä keinoista aiheutuu usein liikkuvan kuvan teosten katselemiseen liittyvä epämääräinen ahdistuksen ja kiusaantuneisuuden tunne. Mitä tässä oikein on meneillään, miksi minulle näytetään näitä outoja tilanteita, asioita ja henkilöitä? Kuinka pitkä tämä on, miten jaksan syventyä tähän? Mihin tällä pyritään? Taidekontekstiin alun perin tehdyt liikkuvan kuvan teokset, myös silloin kun ne täyttävät potilaiden tarpeiden kriteerit, testaavat kuitenkin aina jonkin verran katsojaa ja tämän vastaanottokykyä. Siksi toisesta katsojasta jokin teos voi tuntua kauniilta, koskettavalta ja miellyttävältä, ajatuksia herättävältä ja tärkeältä, kun se jonkun toisen mielestä on vain sekava ja turhanpäiväinen. Myös taiteen asiantuntijat ovat teoksista erimielisiä, oikeaa tulkintaa ja kokemistapaa ei ole. Taide-elämyksiin kuuluu myös niistä kiisteleminen ja hankalalta tuntuva teos voi osoittautua hyväksi keskustelun herättäjäksi. Taiteen hyvinvointivaikutukset ovat tilanne- ja kokijasidonnaisia, ja niiden vaikuttavuutta on hankala ennakoida tai varmistaa. Ongelmallista ei-muistisairaillekin on taiteen äärellä koetun ja nähdyn sanoiksi pukeminen. Omien tunnetilojen tunnistaminen, eritteleminen ja jakaminen muiden kanssa vaatii sosiaalisia ja kielellisiä taitoja. Jotta keskustelua voisi syntyä, teoksen äärellä olevien ihmisten tulisi kyetä kertomaan teoksen myötä esiin nousseista ajatuksistaan, seuraamaan keskittyneesti, palauttamaan mieleen nähdyt asiat ja myös reagoida toisten kertomaan, jolloin teoksen tulkinta avautuu ja syvenee yhteisessä prosessissa. Muistisairaiden kanssa nämä asiat korostuvat ja mutkistuvat omalla erityisellä tavallaan 26

27 Tilannetta ohjaavien henkilöiden taito poimia asioita keskusteluun ja johdattaa sitä ovat avainasemassa. Kehittämisen kannalta olisi kiinnostava tietää miten keskustelua on johdateltu ryhmän kanssa, eli miten paljon esimerkiksi kommentit heijastelevat sitä mitä ohjaajat ovat teoksesta nostaneet esiin. Viriketuokioiden dokumentoiminen videokameran avulla voisi olla hyvä tapa päästä tarkastelemaan perusteellisemmin sitä millä tavoin eri osapuolet tilanteessa toimivat ja reagoivat ja miten teokset ja tuokiot vaikuttavat osallistujiin. Olisi myös kiinnostavaa tietää, herääkö teoksista tai niiden läsnäolosta keskustelua vielä jälkikäteen potilaiden, omaisten tai henkilökunnan kesken. Tuoko taide jotain pysyvämmin laitoksen toimintaan ja näkyykö se potilaiden voinnissa jollakin tavalla. Anni Venäläinen (TaM) on ammatiltaan museopedagogi ja näyttelykuraattori, joka tekee taiteen katsojia koskevia odotuksia käsittelevää väitöskirjaa Aaltoyliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. 27