Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista"

Transkriptio

1 Kokemusten, arjen ja hyvien vinkkien jakamista Huomasin, että muillakin vanhemmilla on samoja huolia ja ajatuksia koulun aloittamisesta kuin itselläni. Äh, en muista vielä Hyviä sinun käytännön nimeä. vinkkejä sekä vertaistukea.

2 Vanhempien keinot ja koulun keinot yhdessä auttavat lapsen hyvään alkuun koulutiellä Hyvä kurkistus nykyiseen koulumaailmaan. Äh, en muista Erityisopettajan puheenvuoro ehkä avasi silmiä siinä, vielä sinun nimeä. että erityisopetus onkin etu.

3 2.ilta

4 Itsensä äärelle asettumisen kautta on helpompi ymmärtää myös toista Millainen itse olit koululaisena? Mitähän lapsesi ajattelee koulusta? Pelottavat asiat ja mukavat asiat? Käyvätkö ajatuksenne yksiin?

5 TULOKSIA KUULUI VANHEMPIEN ÄÄNTÄ, TAPAHTUI KOHTAAMISIA, = VARHAISEN TUKEMISEN UUSI MUOTO?! Toiminnalliset ohjausmenetelmät toivat vanhemmat oikeasti osallisiksi illan kulkuun, vanhempien ääni oli kuuluvilla. Vanhempien omat huolenaiheet ja ajatukset tulivat hyvin esiin. Rento tunnelma! Vanhemmilla oli mahdollisuus tutustua toisiinsa ja kokea vertaisuutta. Vanhemmat saavat itselleen tukiverkkoja ja myös mahdollisista eteen tulevista vaikeistakin asioista on helpompi keskustella kun tietää toiset vanhemmat. Hyödynnettiin vertaisuutta, vahvistettiin yhteisöllisyyttä Samassa veneessä ollaan.

6 TULOKSIA KUULUI VANHEMPIEN ÄÄNTÄ, TAPAHTUI KOHTAAMISIA = VARHAISEN TUKEMISEN UUSI MUOTO?! Vanhemmat jakoivat keskenään arjen tieto-taitoa ja vanhempien tieto-taito pääsi arvoonsa! (voimavaralähtöisyys) Käytettyjen menetelmien taustalla siemeniä lapsen arvokkaaseen kohteluun, esim. kuulluksi tulemiseen Kaksi korvaa ja yksi suu, eli muista kuuntelemisen jalo taito. Vahvistettiin yhdessä vanhemmuudessa tärkeitä asioita esim. yhteisen ajan merkitys arjessa, lapsensa tunteminen jne. Vanhemmat opettivat työntekijöitä: Vanhempien kanssa toimiminen auttoi minua ymmärtämään heidän lapsiansa paremmin. (koulun eskariopettaja)

7 TULOKSIA UUSI TAPA TEHDÄ MONIAMMATILLISTA YHTEISTYÖTÄ TUO TULLESSAAN HAASTEITA.. aikataulut ja ajankäyttö, uuden tuominen ennestään täyteen työnkuvaan, erilaiset työehtosopimukset uuden toimintatavan opettelu vaatii aikaa ja panostusta, sekä esimiehen ja työkavereiden tukea kokonaisuuden hahmottaminen, yhteisen päämäärän ja näkemyksen löytyminen, roolit ja ryhmäytyminen

8 ..JA HYÖTYJÄ.. kokonaisuuden hahmottaminen, yhteisen päämäärän ja näkemyksen löytyminen, roolit ja ryhmäytyminen Oli hienoa tulla tutuksi oman kunnan työntekijöiden kanssa, jatkossa on helppoa ottaa yhteyttä erilaisiin toimijoihin ja neuvoa vanhempiakin erilaisten ammattilaisten piiriin. Moniammatillinen yhteistyö oli ehdottomasti ammatillisessa mielessä projektin antoisin osuus. Suunnittelu ja toteutus eri ammattikuntiin kuuluvien henkilöiden kanssa antoi laajempia näkökulmia asioihin. Luulen, että jokaiselle ammattikunnalle on tullut rutkasti tietoa muiden ammattikuntien osaamisesta ja lisää toisen työn arvostusta. Tuntemus lisännee ja helpottanee jatkossa yhteistyötä.

9 MITÄ MUUTA SIIRTYMÄVAIHEEN TUKEA MEILLÄ JO ON? vanhempien ja esiopetushenkilöstön arki lapsen kanssa (kunnan esiopetussuunnitelma työntekijöiden työn taustalla) kummitoiminta (eskari - 2. lk), vierailut, yhteisiä teema-päiviä ym. kasvatuskeskustelut esiopetusvuoden syksyllä ja keväällä yksilöllinen lapsen esiopetussuunnitelma, kouluvalmiuden havainnointi -kaavake, jatkuva havainnointi. Näiden pohjalta toiminta arjessa. kummi 3 tehtävistö, jonka pohjalta lisää havainnointitietoa yhteys koulun oppilashuoltoryhmään tarvittaessa jo esiopetusvuonna havaintotieto lapsesta (vanhemmat + esiopetushlöstö) tiedonsiirtona kouluun siirtopalaverissa jossa paikalla opettajat ja esiopettajat kouluun tutustuminen tuleville oppilaille vanhempineen kouluun lähtevien vanhempainilta koulun järjestämänä SEVEN UPIN YHDISTYMINEN OLEMASSA OLEVAAN?

10 SEVEN UPIN JATKO? Korvaa perinteiset/tavalliset vanhempainillat. / Täydentää? Erityisen tärkeää on tällaisella kasvupaikkakunnalla lisätä vanhempien osallistumista ja tutustumista toisiinsa, varmasti helpottaa vanhempien ja lasten elämää sitten murrosiässä. OIKEA AJOITUS JA KOHDERYHMÄ? Ensimmäisen lapsen kanssa aivan loistava, en tiedä sitten kuinka monen sisarussarjan lapsen kohdalla tulisi lähdettyä mukaan. Ajankohta ehkä parempi vanhempien tutustumisen kannalta vasta ekaluokan syksyllä.

11 Me nyt ja tässä - olemme tärkeitä. Jatkamme yhdessä vahvempina eteenpäin.

Tukea, Kehitystä, Vastuuta =TUKEVA SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ. Oulun seudun Oulun seudun osahanke. Kainuun osahanke. Oulunkaaren osahanke

Tukea, Kehitystä, Vastuuta =TUKEVA SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ. Oulun seudun Oulun seudun osahanke. Kainuun osahanke. Oulunkaaren osahanke Tukea, Kehitystä, Vastuuta =TUKEVA SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Oulun seudun Oulun seudun osahanke Kainuun osahanke Oulunkaaren osahanke yhteensä 23 kuntaa SEVEN UP Toiminnallisin menetelmin ohjatut vanhempainillat

Lisätiedot

Yhteistyön tavoite Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma. Toteuttamistapa Aikataulu Resurssitarve

Yhteistyön tavoite Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma. Toteuttamistapa Aikataulu Resurssitarve ESI- JA ALKUOPETUKSEN YHTEISTYÖSUUNNITELMAT 2016-2017 Päiväkodit: Näsin päiväkoti & Hornhattula Koulu: Albert Edelfeltin koulu: yleisopetus 1-2lk Kummitoiminta jatkuu 2016-2017 siten, että 5. luokkalaiset

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.

VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi. VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Toiminnalliset vanhempainillat

Toiminnalliset vanhempainillat Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa Laura Kortesoja Kalliomaan koulu Polikliininen luokka aloitti toimintansa syksyllä 2008 oppilaspaikkoja 8 opetuksesta vastaa pääosin polikliinisen luokan

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Johdanto... 2 Kummassa meressä uit?... 2 10 kysymystä Onko aika katsoa uuteen?... 3 Vähennä, luovu, vahvista, luo -matriisi... 4 Muutoksen karikot...

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen

3. Nykyisen toimintatavan toimivuuden arviointi/kehittämiskohteiden tunnistaminen KEHITTÄJÄTIIMI_JYTA 1/09 Aika 26.10.2009 klo 12-14 Paikka Toholammin kunnantalo, khall-huone Läsnä Neuvola Inkeri Jussila Varhaiskasvatus, Terhi Elamaa Koulukuraattori Perheneuvola, Merja Heikkilä Lapsiperheiden

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut-

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Suvi Lakkala, yliopistonlehtori, kasvatustiede Erkki Kuure, tutkija, sosiaalityö Lapin yliopisto 20.4.2015 Koulusiirtymä alakoulu-yläkoulu

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle

Lisätiedot

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Varhaiskasvatuksemme pohjautuu Luumäen varhaiskasvatussuunnitelmaan 2017 ja kunkin Lapsen (omaan) varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä Luumäen kunnan

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Alku- ja esiopetuksen yhteistyö

Alku- ja esiopetuksen yhteistyö Alku- ja esiopetuksen yhteistyö KOS-lomakkeet, pedagogiset asiakirjat sekä koulukohtaisesti toteutettu yhteistyö Keskeiset kysymykset Miten KOS-lomakkeet on koettu tänä lukuvuonna Onko KOS-lomakkeita käytetty

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA 27.4.2011 HAILUODON PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Suunnitelma on toteutettu opetusministeriön rahoittamalla Oppilaanohjauksen kehittämishankkeen kautta saadulla rahoituksella. Tekijät: Hailuodon

Lisätiedot

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta TAIKA-hanke Anu-Liisa Rönkä Palmenian tutkijaseminaari 27.8.2010 Taustaa Kulttuurimessut lahtelaisille peruskoulunopettajille 21. 25.9.2009. Lahden kaupungin

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään?

Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään? Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään? Ennen valintaa olisi syytä pohtia Mitä ollaan valitsemassa? Miksi? Miten se toimii? Olisiko minusta näihin hommiin? Tähän kannattaa käyttää

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle esiopetuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti. Kun lapsi vaihtaa

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

HYVINVOIVA MINÄ JYVÄVERSITAS-PROJEKTI 2016 ELISA LUOMARANTA & TIINA BÖÖS YLIOPISTOLIIKUNTA LIIKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA

HYVINVOIVA MINÄ JYVÄVERSITAS-PROJEKTI 2016 ELISA LUOMARANTA & TIINA BÖÖS YLIOPISTOLIIKUNTA LIIKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA HYVINVOIVA MINÄ JYVÄVERSITAS-PROJEKTI 2016 ELISA LUOMARANTA & TIINA BÖÖS YLIOPISTOLIIKUNTA LIIKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA YTHS JYY TAVOITE OPISKELIJOIDEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa

Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa 14.1.2016 15.1.2016 1 Panelistit - Esittäytyminen Toimiala-asiantuntija (verkostotyö) Olli Laiho, Nurmijärvi Lastensuojelun päällikkö, Sanna

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013. Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ 07.10.2013 Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen Lasten turvataitokasvatus suomalainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyohjelma

Lisätiedot

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun Hyvät esiopetusikäisen lapsen vanhemmat! Tämä tiedote kertoo esiopetuksen järjestämisen yleisistä periaatteista Ylöjärvellä. Jokaisella esiopetusta

Lisätiedot

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä -

Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Tukea, turvaa ja ohjausta - Lähellä lasta ja perhettä - Avata uusi ikkuna jokaisen työntekijän oman työn tarkastelulle uudesta näkökulmasta. Antaa rohkeutta lähteä rakentamaan uusia yhteistyömuotoja eri

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön hedelmiä

Alueellisen yhteistyön hedelmiä Alueellisen yhteistyön hedelmiä 28.10.2009 Helsinki Anne Waldèn/ YTT YTRY Kuopion alueellinen työryhmä YTRY/ 1984- Lastensuojelun keskusliiton toimikunta, joka työskentelee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

Kevään 2016 toimintasuunnitelma POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

1. Vastuullinen kumppani

1. Vastuullinen kumppani YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 1 1. Vastuullinen kumppani Näin onnistut kilpailuttamisessa Tunnetko jo kilpailutuksen erityisvaatimukset omalla toimialallasi? Entä minkä verran kilpailutukseen on hyvä varata

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

ESI- JA ALKUOPETUKSEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ESI- JA ALKUOPETUKSEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ESI- JA ALKUOPETUKSEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS 2.1.2013 www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Erityisopettaja Ensimmäisten luokkien oppilaiden taitojen kartoitus

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot