Eriävä mielipide ( Espoon sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksen asianro 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eriävä mielipide ( Espoon sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksen asianro 4"

Transkriptio

1 Eriävä mielipide ( Espoon sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksen asianro 4 Valtuustoaloite koskien terveys- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin järjestämistä Ämmässuon kaatopiakn ympärillä sijaitsevien asuinalueiden asukkaista) Esitän eriävän mielipiteen Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen hylätä äänin 4-8, yksi tyhjä, lisäysehdotukseni. Lisäysehdotukseni puolesta äänestivät allekirjoittanut Ruoho Veera (PerusS), Hiltunen Leo (PerusS), Karhula Jukka (Vas.) ja Haapajärvi Henrik (SDP). Ehdotuksiani vastaan äänestivät Nieminen Pinja (Vihreät), Ruusu Henna,( Vihreät), Niemi Marika ( Kok), Koskinen Jussi (Kok.) Seppä Heikki (Kok.), Konttas Hanna (Kok.), Meriläinen Valto (Kok.) ja af Hällström Nina (SFP). Lautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä (SDP) äänesti tyhjää. Esitin lisättäväksi seuraavat lauseet, jotka perustelen kunkin numeroidun kohdan jälkeen: "Lisäksi lautakunta toteaa seuraavaa: 1. lisäysehdotus: "Kohderyhmän elintavat olivat kyselyn perusteella liikunnan, tupakoinnin ja alkoholin käytön osalta kohtuullisen hyviä." Päätöstekstissä vastoin ehdotustani elintavat arvioitiin vain kohtuullisiksi, vaikka 87% ilmoittaa terveyskyselyssä, ettei tupakoi ollenkaan, 98% ilmoittaa, ettei sisätiloissa tupakoi kukaan muukaan. Alkoholin käytöstä (kuinka usein juot kerrallaan vähintään 6 annosta) 40% ilmoittaa ettei koskaan, 28% ilmoittaa harvemmin kuin kuukausittain, 18% ilmoittaa kuukausittain, 12% viikoittain, 1 % päivittäin. Liikkuminenkin on aktiivista kyselytulosten perusteella: vähintään puoli tuntia kerrallaan niin että hikoilee ja hengästyy 12% päivittäin, 26% vastaajista 4-6 krt/vko, 37% 2-3 krt/vko, 12% kerran viikossa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että terveyskyselyyn osallistuneiden elintavat ovat hyviä ja terveellisiä. Lautakunnan kokouksessa 9.12 tiedustelin terveyspalvelujen johtajalta, voitaisiinko arvioida terveyskyselyyn vastanneiden elintapoja kohtuullista positiivisemmaksi tuolloin ehdottamallani tavalla "kohtuullisen hyviksi", koska maallikonkin silmin tulokset tupakoinnin, alkoholinkäytön ja liikunnan osalta näyttivät suorastaan hyviltä. Terveyspalvelujen johtaja vastasi, että se sopii hänen puolestaan. 1

2 Elintapojen oikealla arvioinnilla on merkitystä arvioitaessa kaatopaikan terveyshaittoja, kun elintapoja verrataan esimerkiksi säännöllisesti käytettäviin lääkkeisiin tai diagnosoituihin sairauksiin. Jos esimerkiksi alueen väestön elintavat olisivat huonoja, silloin kaatopaikan vaikutukset eivät välttämättä yksin selittäisi koettuja terveyshaittoja (Tulosten perusteella yli puolet vastaajista koki kaatopaikan toiminnan vaikuttavan omaan terveyteensä, läheisten terveyteen ja juomaveden, ilman sekä maaperän laatuun), sairauksia ja lääkkeiden käytön tarvetta. Nyt kun kyselytutkimuksen vastausten perusteella asukkaiden elintavat ovat terveelliset, mutta he kuitenkin käyttävät säännöllisesti suhteellisen runsaasti verenpainelääkkeitä (28%), sydänlääkkeitä (15%) ja keuhkolääkkeitä (12%) on ilmeisempää, että kaatopaikalla on vaikutusta ihmisten terveyteen haitallisesti. Vertailun vuoksi keuhkolääkkeitä käyttää muu väestö "hieman alle 10 %". Myös verenpainelääkkeiden ja sydänlääkkeiden säännöllisen käytön osalta terveyspalvelujen johtaja myönsi kyselytulosten olevan "korkeahkot", kun sitä häneltä erikseen kysyin pidetyn lautakunnan kokouksen yhteydessä. Suomessa on noin verenpainetautia sairastavaa eli vain noin 8 prosenttia väestöstä. "Kohonneen verenpaineen lääkityksen erityiskorvausoikeus oli vuonna :lla eli 9,1 %:lla suomalaisista." Terveyskyselyn mukaan verenpainelääkkeitä käyttää Ämmässuon vaikutusalueen asuinalueilla säännöllisesti 28%. Ero on huomattava, miltei kolminkertainen, vaikka ottaisi huomioon KTL:n raportissa vuoden 2001 tiedon ja valikoitumisharhankin. Tutkimusten mukaan sydän ja verisuonitauteihin sairastuu enemmän alhaisemmin koulutettu väestönosa. Terveyskyselytutkimukseen mukaan Ämmässuon vaikutusalueen asukkaat eivät kuulu tähän ryhmään korkeammin koulutettuina. Aiemminhan totesin heidän elintavat terveellisiksi, joka sekään ei selitä keuhko-, verenpaine- ja sydänlääkkeiden korkeampaa käyttöä verrattuna muuhun väestöön. 2. lisäysehdotus: "Kyselytutkimukseen vastaajista ilmoitti säännöllisesti käyttävänsä verenpainelääkkeitä 28% ja sydänlääkkeitä 15%. Määrät ovat verrattain korkeita säännöllisesti käytettäviin lääkkeisiin." Viittaan edellisen kohdan (1) perusteluihin. Nämä tiedot ovat terveyskyselytutkimuksen liitteestä numero kolme (3), ja näen, että verenpainelääkkeiden ja sydänlääkkeiden käyttömäärä olisi tullut nostaa lautakunnan päätöstekstiin, koska kaatopaikasta tulee sellaisia päästöjä, jotka voivat aiheuttaa sairauksia, joita lääkitään myös ko lääkkeillä. Kuten aiemmin totesin, ko lääkkeiden käyttöaste on korkea verratuna muuhun väestöön, vaikka asukkaiden elintavat ovat terveellisiä. 2

3 3.lisäysehdotus: "Useat toimijat toteuttavat omia tarkkailuohjelmiaan tai ovat liittyneet Ämmässuo - Kulmakorven alueen yhteiseen vesientarkkailuun lupaehtojen velvoitteiden mukaisesti. " Ympäristöluvissa vaaditaan, ettei toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraakaan. Toimintaa tulee tarkkailla huolellisesti, jotta voidaan ajoissa puuttua riskitilanteeseen, aiheutettuihin ongelmiin tai häiriötilanteisiin. 4.lisäysehdotus: " Sekä toimijat että Espoon kaupunki ovat reagoineet asukkaiden toistuviin valituksiin." Reagointia on tullut vasta, kun paikalliset asukkaat ovat valittaneet runsaasti eri tahoille aina Korkeimpaan hallinto-oikeutta ja EU:ta myöten. Saamani asukaspalautteen mukaan toimijoiden ja Espoon kaupungin reagointi on ollut vuosikymmeniä hidasta, asukkaiden kokemusten vähättelyä ja kaupungin vastuun välttelyä, siksi sitä ei voi sanoa asianmukaiseksi, kuten terveyspalvelujen vastauksessa väitetään. 5. lisäysehdotus: "Terveyskyselyssä todettiin terveyshaittoihin viittaavaa. Terveyskyselyssä ilmoitettiin myös yksittäisiä vakaviakin sairauksia." Terveyshaittoja kyselytutkimuksen tulosten perusteella on kiistämättä. Esimerkiksi terveystutkimuksen perusteella yli puolet vastaajista koki kaatopaikan toiminnan vaikuttavan omaan terveyteensä, läheisten terveyteen ja juomaveden, ilman sekä maaperän laatuun. ( Lautakunnan 9.12 hyväksymässä päätöksen selostusosassa todettu ) Tuloksissa kysymys Aiheuttaako haju sinulle joitakin oireita? 25% vastasi yökkäilyä, 23% nenän ärsytystä, 17% päänsärkyä, 15% hengitysoireita, 7 % yskää, 22% jotain muuta, 33% ei aiheuta oireita. Ilmanpäästöissä on mikrohiukkasia, jotka hengityksen kautta painuvat verenkiertoon ja niitä on mitattu jopa aivoista. Lisäksi minulle on luovutettu kopiot kahden asukkaan vastauksista terveyskyselyyn, joissa mainitaan kahdesta vakavasta sairaudesta, jotka ovat puhjenneet samanaikaisesti, kun Ämmässuolle on tuotu puhdistamatonta jätevesilietettä Suomenojan häiriön aikana. Haju ollut niin voimakasta, ettei koira ollut suostunut menemään ulos, ihmiset yökkäilivät ja ko henkilön keuhkot tulehtuivat ja joutui tehoosastolle, sairastui hengenvaarallisesti ja invalidisoitui. Kompostilaitoksen käynnistyshäiriöiden aikana tilanne uusiutui ja asukkaan keuhkot tulehtuivat niin, että hän joutui loppuiäkseen sidotuksi happilaitteisiin. Hajuhaitta ongelmat jatkuvat edelleen, kuten terveyskyselytutkimuksestakin ilmenee. Sekajätteen polton siirtyminen Vantaalle ei ole poistanut ongelmaa, koska biojätteiden käsittely on keskitetty Ämmässuolle. Terveyskyselyyn on myös vastannut henkilö, joka menetti tajuntansa 3

4 kaatopaikkatulipalon yhteydessä. Asukas oli käynyt katsomassa lähempää kaatopaikkaa mistä savukaasuja tulee ja palattuaan kotiin menetti tajuntansa. ( Olen saanut luvan käyttää näitä tietoja tämän asian käsittelyssä myös julkisesti.) Vaasan hallinto-oikeus on päättänyt aiemmin, että asukkaita on informoitava häiriötilanteista tekstiviestein tai muulla tavoin välittömästi, mutta tätä Vaasan hallintooikeuden päätöstä ei ole noudatettu. Terveyshaittojen olemassaolo tulee ilmi lautakunnan selostustekstistä useammassa kohdassa. Lainaus: "Vaikka monellakaan soittaneella ei itsellään ollut merkittäviä terveyshaittoja." Lause pitää sisällään myönnön, että joillakin soittaneilla terveyshaittoja on ollut, jopa merkittäviä. Lisäksi lainaus tekstistä: "vakaviin terveyshaittoihin viittaavaa ei ilmennyt" pitää edelleen sisällään myönnön siitä, että terveyshaittoihin viittaavia on ilmennyt, vaikkakaan tekstin mukaan ei vakaviin terveyshaittoihin viittaavaa. Lainaus päätöstekstistä: " Näiden vaikutusta koettuihin terveyshaittoihin ei kyselyn perusteella voida erotella asuinympäristön vaikutuksista. " Terveyspalvelujen johtaja esitti terveyskyselyn tuloksia esitellessään seuraavasti: "(vaikka)yksittäisiä vakaviakin sairauksia ilmoitettiin/ilmeni terveyskyselyssä." Ei voi sanoa, ettei olisi vakaviinkin terveyshaittoihin viittaavaa, jos yksikin olisi ilmaissut saaneensa vakavia oireita nimenomaan kaatopaikan toiminnoista johtuen -viite on olemassa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa mitä Terveydensuojelulain ensimmäinen pykälä (1 ) sanoo terveyshaitasta: "Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa (terveydensuojelu). Tässä laissa tarkoitetaan terveyshaitalla ihmisessä todettavaa sairautta, muuta terveydenhäiriötä tai sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä." (TSL 1.) Asukkaat ovat ilmaisseet terveyskyselyssä kokeneensa terveyshaittoja ja useilla kerrottu sairaus oli ilmoitettu vielä diagnosoiduksi, silloin "viittaa" siihen, että terveyshaittoja on. Väitän, etteivät lääkärit voi väittää 100% varmuudella, ettei terveyshaittoja ole tullut, tai toisin sanoen väittää, ettei kaatopaikalla olisi ollut vaikutusta ihmisten kertomiin hengitys- tms. oireisiin/sairauksiin. Ihmisten omakohtaisille kokemuksille ja paikallistuntemukselle -jota asiaa arvioivalla lääkäreillä ei oletulee antaa painoarvoa, muuten terveyskyselyn järjestämisessä ei ole mitään mieltä. 4

5 Saamani asukaspalautteen mukaan alueella on ennenaikaisesti kuollut ihmisiä myös erilaisiin autoimmunikatiivisiin sairauksiin, sydäntauteihin ja syöpäsairauksiin mm keuhkosyöpään eräs tapaus. On myös muistettava, että nämä tahot eivät enää ole olleet vastaamassa tehtyyn terveyskyselyyn. Kuolinsyihin voi vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä ympäristö, mutta tieteellisesti on todistettu, että ympäristöllä -ja varsinkin ilmanlaadulla on hyvin merkittävä rooli ihmisten terveyteen ja ennenaikaisiin kuolemiin. Muistutan kertaalleen kyselytutkimuksen tuloksista alueen asukkaiden elintavoista, jotka ovat terveellisiä. Hajut eivät ole vain viihtyvyyshaitta, jota terveyspalvelujen vastauksessa haluttiin korostaa, vaan haju on varoittava merkki siitä, että ilmassa on epäpuhtauksia. Myös melu aiheuttaa tutkitusti terveysvaikutuksia, puhumattakaan huonolaatuinen ja pilaantunut juomavesi, joita ongelmia on alueen kaivoissa runsaasti. Mustanpurontien kaivoista oli jopa todettu kolibakteereja. Kaatopaikan läheisyys on itsestään selvästi riskialuetta, ja asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi niiden läheisten asuinalueiden vesihuolto tulisi olla järjestetty kuntoon jo ennen Ämmässuon tapaisen massiivisten kaatopaikkatoimintojen aloittamista. Tällä hetkellä vain kaatopaikalla on kunnallistekniikka. Kaatopaikkaa ympäröivillä asuinalueilla ei kunnallistekniikkaa ole rakennettu. Kyseessä ei enää ole pelkästään riskistä vaan terveyttä vaarantavaa pilaantumista on jo tapahtunut, esimerkiksi Ahma oy:n vuonna 2014 tekemässä vesiraportissa todettiin Ämmässuon alueen näyttöönottopisteessä 207A vaarallisia myrkkyjä esim. syanidia ja PAH-yhdisteitä, jotka aiheuttavat mm. syöpää. Mustanpurontien kaivoista on löydetty kolibakteereja, jotka ovat aiheuttaneet ihmisille ripulia ja muita oireita. 6. lisäysehdotus: Jos terveystarkastuksissa ilmenee hälyttävää, vastaavat viranomaiset ryhtyvät asianmukaisiin toimenpiteisiin välittömästi. On huomioitava, että lautakunta on käsitellyt terveyskyselyn tuloksia, eikä tulevien terveystarkastuksien tulokset liity enää terveyskyselyyn. Tätä seikkaa ovat asukkaat ihmetelleet, koska he odottivat, että suoritettavien terveystarkastuksen jälkeen vasta vedettäisiin johtopäätöksiä. 7. Lisäysehdotus: "Nyt tehdyn katsauksen perusteella alueen toimijoita on valvottu. Näen, ettei voida sanoa alueen toimijoita valvotun asianmukaisesti, kuten lautakunnan enemmistö (vihreät, kokoomus ja rkp, kts. pöytäkirja) näki, koska ympäristöterveydenhuollon valvonnassa on ollut resurssiongelmia jo useamman vuoden ajan. Lisäksi päätöstekstissäkin ilmenee, että viranomaiset ovat reagoineet vasta asukkaiden valituksiin, eivät oman valvontansa seurauksena havaittuihin epäkohtiin. Epäkohtia ei olisi edes huomioitu ilman asukkaiden toistuvia valituksia. Lainaan päätöstekstistä: "ELY-keskus on huomioinut asukkaiden valituksia antamalla kehotuksia ja määräyksiä haittojen vähentämiseksi ja estämiseksi. Vaasan hallinto-oikeus on reagoinut asukkaiden valituksiin 5

6 täydentämällä ja muuttamalla ympäristölupia sekä antamalla määräyksiä, joilla ehkäistään toiminnoista aiheutuvia haittoja." Ei voida myöskään väittää, että toimijat olisivat noudattaneet annettuja määräyksiä ainakaan kaikissa tapauksissa, kuten päätösteksti väittää. Lainaus liitteestä: "Vuonna 2015 lähialueen asukkaat ovat valittaneet Kulmakorven alueella syntyvistä pölypäästöistä sekä tärinästä. Toukokuussa 2015 ELY-keskus on kieltänyt Rudus Oy:tä toimimasta voimassa olevan ympäristöluvan vastaisesti ja antanut kehotuksen suunnitella räjäytystöiden mitoitukset siten, etteivät louhinnat aiheuta kohtuutonta rasitusta lähialueen asukkaille." Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä siitä, että asukkaita on informoitava häiriötilanteista välittömästi, ei ole noudatettu. 8. lisäysehdotus. Asukkaiden esiintuomiin huolenaiheisiin ja kokemuksiin on reagoitu. Kyselytutkimuksessa ilmenee asukkaiden kokemuksia, siksi kokemuksen lisääminen on tärkeää: Esimerkiksi hajuhaitat on jo koettu tosiasia eikä enää mikään pelkkä huolenaihe, samoin juomaveden pilaantuminen on kokemus, eikä niinkään huoli jostakin ehkä tulevasta, hajun johdosta tapahtunut yökkäily ja päänsäryt ja jopa niihin liittyvä kuumeilu ovat niinikään kokemus, oirehtiminen. 9. lisäysehdotus. " Asukkaiden kokemat terveys-, viihtyvyys- ja taloushaitat, huoli ja kokemukset tulee ottaa vakavasti ja ne tulee huomioida mm. kaavoituksessa jo nykyisten toimintojen suhteen ja varsinkin alueelle suunniteltavien uusien toimintojen suhteen." kts aiemmin esitetty ja kyselytutkimuksen tulokset. Perustuen saamaani asukaspalautteeseen esitän mielipiteenäni, että Ympäristöterveydenhuollon/ kaupungin virkamiehille tulisi antaa huomautus hitaasta ja peräti asukasvastaisesta asenteesta vuosikymmenien ajan, siitä lähtien kun yksi Euroopan suurimmista kaatopaikoista (Ämmässuo) on rakennettu liian lähelle asutusta, eikä ole lupauksista huolimatta laitettu mitään perusasioita kuntoon, kuten kunnallistekniikkaa turvaamaan puhtaan veden saantia ja toisaalta kevyenliikenteenväylää parantamaan huonoa liikenneturvallisuutta alueella, jota raskas kaatopaikkaliikenne pääasiassa aiheuttaa. Asenteellisuutta on ilmennyt esimerkiksi virkamiesten seuraavissa kommenteissa: " Kyllä asukkaat niihin (hajuihin) tottuu". Toinen esimerkki: Maankäyttöpaikan korotuksen yhteydessä asukkaat ilmoittivat, että se vaikuttaa häiritseväksi radio-ja tv lähetyksiin, jolloin virkamiehet nauroivat, että ko alueen asukkailta jäävät Kauniit ja Rohkeat näkemättä". Kolmas esimerkki: Kun siirtoviemärin pumppaamo oli rikkoutunut Kolmperäntien risteyksessä, siitä valui likavedet Kolmperän järveen. 6

7 Asukkaat huolestuivat, koska vesinäytteet oli otettu kylmällä ilmalla, ja ilman lämmetessä ja veden lämmetessä myöskin bakteerimäärät kasvoivat. Tähän virkamies oli vastannut: "Eikös bakteerit keittämällä kuole". Lisäksi virkamies on väittänyt sidosryhmäkokouksessa, jossa keskusteltiin Ämmässuon pohjavesien laadusta, että Omalla maalla saa pohjavesiä liata.". Kuten edellä jo mainitsin Ahma oy:n vuonna 2014 tekemässä vesiraportissa todettiin Ämmässuon alueen näytötönottopisteessä 207A vaarallisia myrkkyjä esim. syanidia ja PAH-yhdisteitä, jotka aiheuttavat mm. syöpää. On huomioitava myös, että kesäasukkaat syrjäytettiin terveyskyselystä. Kesäasukkaiden pitäisi tonteillaan virkistäytyä, viihtyä ja kerätä energiaa jaksaakseen töissään, mutta jätteenkäsittelykeskuksesta kantautuvien päästöjen vuoksi se ei onnistu. Kaatopaikan haitat aiheuttavat myös segregoitumista. He eivät vastaile kyselyihin (toisaalta terveyskyselyyn vastanneiden kyselyprosentti oli parempi kuin vastaavien kyselyiden), eivätkä ole esimerkiksi aktiivisia äänestäjiä, koska luottamus alueen asioiden vaikuttamiseen on menetetty vuosien saatossa. Kaatopaikka hajuineen voi aiheuttaa myös masennusta, eikä esimerkiksi nuoriso kehtaa tuoda kavereita kaatopaikan hajujen vuoksi. On myös arvelu, että erään Ämmässuon vaikutusalueen urheilukentän vähäinen käyttö voi johtua kaatopaikalta kantautuvista hajuista. Ongelmaa olen kuullut myös asukkailta, joiden lapset ja lapsenlapset ovat kieltäytyneet menemästä ulos leikkimään pahojen hajujen aikana. Vantaalle siirtynyt sekajätteen poltto ei vähennä kaatopaikalla syntyviä haittoja, koska alueella on runsaasti toimintoja: siellä käsitellään pilaantuneita maita, alueelle kompostoidaan biojätettä, Ämmässuon kaatopaikalle loppusijoitetaan jätteiden poltosta syntyneet tuhkat ja kiven louhinta- ja murskaus aiheuttavat runsaasti päästöjä. On tärkeää huomioida kaatopaikan terveyshaittoja arvioitaessa kaatopaikan toimintojen laatu ja laajuus, mitkä ovat erityisen vaikuttavia ja suurta yhden Euroopan suurimman kaatopaikan, Ämmässuon alueella. Eriävän mielipiteeni lopuksi haluan kuitenkin kiittää Espoon terveyspalvelua ripeästä vastauksesta valtuustoaloitteeseen tekemällä terveyskyselyn. Tulosten tulkinnassa olleita selkeitä virheitä oli myös korjattu toiseen asian käsittelyyn mennessä. Päätöstekstiä oli myös lähetekeskustelumme perusteella muokattu ja se sisälsi paljon tekstiä, jotka vastasivat terveyskyselyn tuloksia. Merkillepantavaa oli kuitenkin selkeitä terveyshaittoja osoittavien tulosten vähättely, joka ilmeni siinä, että mieluimmin ilmaistiin, että vakaviin terveyshaittoihin ei ollut viittaavaa kuin että olisi suoraan sanottu ja tuotu päätöstekstin yhteenvetoonkin, että terveyshaittoja (kts. TSL 1 ) vastausten perusteella ilmeni. Kiinnitin myös huomion siihen kuinka selostusosaan oli tuotu ns. Valikoitumisharha, joka on spekulatiivinen väittämä tehtyä terveyskyselyä koskien. Näen, että sillä on haluttu selitellä huonolta näyttäviä tuloksia. Lisäksi kiitän HSY:n ympäristöpäällikköä Juha Uuksulaista, joka Ämmässuon sidosryhmätapaamisissa on asukkaille kertonut hajuhaittojen syistä, joita ei ole toistaiseksi kyetty poistamaan. 7

8 Espoossa Veera Ruoho 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 15.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 15.02.2016 Sivu 1 / 1 Valtuusto 15.02.2016 Sivu 1 / 1 1525/2015 11.03.02 Kaupunginhallitus 23 18.1.2016 24 Valtuustoaloite terveys- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin järjestämisestä Ämmässuon kaatopaikan ympärillä sijaitsevien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106 18.11.2015 Sivu 1 / 1 1525/2015 11.03.02 106 Valtuustoaloite koskien terveys- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin järjestämistä Ämmässuon kaatopaikan ympärillä sijaitsevien asuinalueiden asukkaista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112

Espoon kaupunki Pöytäkirja 112 09.12.2015 Sivu 1 / 1 1525/2015 11.03.02 106 18.11.2015 112 Valtuustoaloite koskien terveys- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin järjestämistä Ämmässuon kaatopaikan ympärillä sijaitsevien asuinalueiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 25.04.2016 Sivu 1 / 1 1525/2015 11.03.02 Kaupunginhallitus 23 18.1.2016 Valtuusto 24 15.2.2016 Valtuusto 38 14.3.2016 50 Valtuustoaloite terveys- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin järjestämisestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 1008/14.05.00/2015 Tekninen lautakunta 34 18.3.2015 126 Valtuustoaloite Espoon Nupurin Mustanpurontien ja Arkiniityntien vesihuoltoasian pikaiseksi ratkaisemiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Ämmässuon lähiympäristön terveyskysely 2015

Ämmässuon lähiympäristön terveyskysely 2015 Ämmässuon lähiympäristön terveyskysely 205 Yhteenveto ja pohdintaa Alueen asukkaista kokee terveytensä olevan heikko ja noin kolmannes keskinkertainen. Heikkoa terveyttä ei selitä ikä tai sukupuoli (pl.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5442/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 8 7.1.2013 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sen jaostojen vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä.

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. PÄÄTÖS Nro 48/05/1 Dnro ISY-2005-Y-46 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Pekka Leppänen ASIA Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. HAKEMUS Pekka Leppänen

Lisätiedot

2) Kuka katsotaan välitystehtäviä suorittavaksi henkilöksi?

2) Kuka katsotaan välitystehtäviä suorittavaksi henkilöksi? TIEDOTE 1 (5) Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 15.12.2015 Julkinen Välitysliikerekisteriin merkitty välitysliike VÄLITYSLIIKELAIN AMMATTIPÄTEVYYSVAATIMUSTEN MUUTOS 1.1.2016 astuu voimaan kiinteistönvälitysliikkeistä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -

Lisätiedot

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander

Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta. Sanni Helander Kyselytutkimus elintavoista ja elämänlaadusta 29.09.2011 Miksi? Tausta: seulonnalla voi olla ei-toivottuja vaikutuksia elintapoihin Norja: seulontaan osallistuneiden ja negatiivisen seulontavastauksen

Lisätiedot

Henkilöstön voimavarakartoituskysely

Henkilöstön voimavarakartoituskysely Henkilöstön voimavarakartoituskysely HENRY Foorumi 3.11.2004 Henkilöstön voimavarakartoitus Laaja-alainen kyselykartoitus Perustuu tieteelliseen tutkimukseen Hyödyntää uusinta tietotekniikkaa Tuloksia

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: A:lle on maksettava 24

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17005 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Kartanonkosken koulussa ja päiväkodissa

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Arja Holopainen, terveysvalvonnan johtaja

Ehdotus Esittelijä: Arja Holopainen, terveysvalvonnan johtaja Mikkeli Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (8) Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 28, 12.03.2015 Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 57, 04.06.2015 57 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Einola -tilan asiassa

Lisätiedot

Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja

Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja 1 Aika: 30.4.2013 klo 10.00 12.10 Paikka: Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja Jari Isohella Kurikka, 1. varapj Markku Rintamäki Seinäjoki,

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista

Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenvedossa käytetyt Saattohoidon arviointilomakkeet on jaettu yksiköissä Kouvolassa ja Eksoten alueella. Lomakkeita on jaettu omaisille vuosina 2009 2010 ja yhdistykselle

Lisätiedot

TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA

TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA 24.5.2005 2324/2/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA 1 OMA ALOITE Valtakunnallisen

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008 Meri Heinonen Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.28 Kunnallisvaalikysely 28 yhteisöllisyydestä ja kestävästä kehityksestä Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnallisvaaliehdokkaille

Lisätiedot

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla

Lisätiedot

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013 Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 Sisäilmatalo Kärki Oy www.sisailmatalo.fi Sisäilmastokyselyt 2013 2012 Henkilökunnan kysely 14.2-8.3.2013

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 81/2011 2.12.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, tutkimusapulainen Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Perustelut

Lisätiedot

Ikäjakauma 3 % 1 % alle 20 20-29 30-39 40-49 50-59 60-69 70 -> ikävuodet

Ikäjakauma 3 % 1 % alle 20 20-29 30-39 40-49 50-59 60-69 70 -> ikävuodet Kysely SKAL:n jäsenille 5.1.26/MV Toukokuussa SKAL:n jäsenlehdessä (nro 4/6) olleen kyselyn avulla pyrittiin selvittämään liikenteen ammattilaisten työnaikaisia ravitsemus- ja liikuntatottumuksista sekä

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto 1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) 16.9.2013

Lausunto 1 (5) 16.9.2013 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO ESITYKSESTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN MUUTTAMISEKSI JA ASETUKSESTA ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA

Lisätiedot

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä ( HSY )

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä ( HSY ) 1 (5) Helsingin seudun ympäristöpalvelut - kuntayhtymä Asia Vastineen antaja Asiamies ja prosessiosoite Hankintayksikkö Oikaisun vaatija Vastine betoniputkien ja betonisten kaivonosien hankintaa koskevassa

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 879 Diaarinumero 34/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1369-2000 (ään. 5-2, 1/2000)

Työneuvoston lausunto TN 1369-2000 (ään. 5-2, 1/2000) 1 (8) Työneuvoston lausunto TN 1369-2000 (ään. 5-2, 1/2000) Työneuvoston lausunto palolaitoksen viranhaltijoiden oikeudesta kieltäytyä varallaolosta työaikalain (605/1996) perusteella. Annettu Mikkelin

Lisätiedot

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta LAUSUNTO 26.2.2010/SH Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia HARE: MMM004/2010 Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta Pyydettynä lausuntona luonnoksesta

Lisätiedot

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö 1 16.4.2018 Vesa Pekkola Terveyshaitta - Terveydensuojelulaki Tämän lain tarkoituksena on

Lisätiedot

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN SISÄLLYS 1. Artikkelin tarkoitus ja sisältö...3 2. Johdanto...4 3. Sisäilma syntyy monen tekijän summana...5 4. Sisäilmatietoiskujen teemat...6

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

Täydennetty lausunto Mastokankaan tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Täydennetty lausunto Mastokankaan tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 30.6.2015 POPELY/1/07.04/2014 Tuulikolmio Oy Heikki Kauppinen Lars Sonckin kaari 14 02600 Espoo Täydennetty lausunto Mastokankaan tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ELY-keskus

Lisätiedot

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS

TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS TUULIVOIMAN TERVEYS- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIIN LIITTYVÄ TUTKIMUS VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN SISÄLLÖN YHTEISKEHITTÄMINEN 1 5.10.2017 Tilaisuuden ohjelma: klo 9:00 9:15 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi Lataa ISBN: 9789522457387 Sivumäärä: 397 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.86 Mb Raportissa tarkastellaan venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten maahanmuuttajien

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon

Lisätiedot

Johtava ympäristötarkastaja 30.01.2012 1

Johtava ympäristötarkastaja 30.01.2012 1 576/67/675/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN (86/2000) 60 :N MUKAINEN ILMOITUS MELUA JA TÄRINÄÄ AIHEUTTAVASTA TILAPÄISESTÄ TOIMINNASTA; Lujatalo Oy, Kiveläntie 4, Lohja. Ilmoitus erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta

Lisätiedot

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista.

1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. 1. Puheeni valtuustossa 20.10.2014 koskien Hallintosääntöuudistusta ja tulevaa Rovaniemen kaupungin organisaationmuutosta ja hallinnon uudistamista. Käsittelemme tänään Rovaniemen hallintosääntöä ja kaupungin

Lisätiedot

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut18.12.2007 ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut18.12.2007 ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä. Ympäristölautakunta 46 17.06.2008 Ympäristölautakunta 32 14.04.2009 Ympäristölautakunta 36 12.05.2009 Ympäristölautakunta 53 23.06.2009 Pakkausjätteen keräilyä koskeva kielto 340/11.02.04/2008 YMLA 46

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.05.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.05.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 100 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto ympäristölautakunnalle Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelmaluonnokseen 2017-2024 Lausunto antoi ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet) Ydinviestit Joka viides nuori aikuinen koki terveytensä huonoksi tai keskitasoiseksi. Miehillä koettu terveys oli huonompi Läntisellä

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Somalian kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.

Lisätiedot

Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta

Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta Arviointitutkimuksen johtopäätökset Paltamo-kokeilusta Paltamo-kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.2013 Työllisyysvaikutuksia Työttömyys aleni Paltamossa jyrkästi, 17 prosentista noin 4

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.5.2002 Kokouspvm 16.5.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com KIMMO SUNDSTRÖM HAKEMUS Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com Helsingin käräjäoikeus Porkkalankatu 13 00180 Helsinki HAASTEHAKEMUS Asia Kustannus

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO

TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 21.4.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Kommentaattorina Lisa Salonen terveydenedistämisen yhdyshenkilö Turun hyvinvointitoimiala

Lisätiedot

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Kysey toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 60 koulun 64 oppilaasta (94 %). Tutkimusta voidaan pitää tältä

Lisätiedot

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY Kuntien liikenneturvallisuustyö Lain edellyttämää asukkaiden hyvinvoinnin

Lisätiedot

Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma. Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki

Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma. Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki Siivoton asunto Ympäristöterveydenhuollon näkökulma Heikki Kallunki Ympäristöterveystarkastaja Kuopion kaupunki Ympäristöterveydenhuollon rooli siivottomuusasioissa Arvioida aiheuttaako siivottomuus terveyshaittaa:

Lisätiedot

Ravitsemus- ja terveysväitteet

Ravitsemus- ja terveysväitteet Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Kaisa Kukkonen Tuoteturvallisuusyksikkö Lastenruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006 elintarvikkeita

Lisätiedot

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä

Sairauspoissaolo-ohje. Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sairauspoissaolo-ohje Ohje esimiehille ja henkilöstölle sairauslomien hyväksymisestä Sisältö 1 Lyhyet sairauspoissaolot... 2 2 Sairauspoissaolot seitsemän kalenteripäivän jälkeen... 6 3 Työterveyspalvelujen

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 8/2010 29.1.2010 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: X, sairaanhoitaja Virasto: Sairaala Päätös, johon haetaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. 1 Siikajoen kunnanhallitus 03.02.2014 Liite 27. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2013 jätetyt Valtuusto 28.8.2013 1. Päivi Eskola Aloite Siikajoen kunnan julistautumisesta savuttomaksi

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla

E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 1 E-laskun asiakasarvo pk-sektorilla 2 Esityksen sisältö Miksi tutkimus tehtiin? Mitä haluttiin selvittää? Tutkimuksen suoritus Tulokset Koetut hyödyt ja haitat Miksi pk-yritys siirtyi käyttämään e-laskua

Lisätiedot