Esitämme valtakunnallisen, sähköisesti internetissä ylläpidettävän sähkölaitteistorekisterin perustamista.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esitämme valtakunnallisen, sähköisesti internetissä ylläpidettävän sähkölaitteistorekisterin perustamista."

Transkriptio

1 LAUSUNTO Työ- ja elinkeinoministeriö PL Valtioneuvosto Lausunto ehdotuksesta TEM/1808/ /2015 Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto sähköturvallisuuslakia ja siihen liittyviä valtioneuvoston asetuksia koskevista ehdotuksista. Esitämme lakiehdotukseen ja ehdotuksiin valtioneuvoston asetuksiksi seuraavia muutoksia. Säädöskokonaisuuden rakenne Voimassa olevan sähköturvallisuutta koskevan säännöstön keskeinen ongelma on ollut eritasoisten normien suuri lukumäärä. Tämä on ollut omiaan vaikeuttamaan normien muodostaman säännöskokonaisuuden hahmottamista. Normien selkeydellä on merkitystä paitsi turvallisuustavoitteen toteutumisen kannalta erityisesti myös siksi, että normeja joudutaan niiden laiminlyöntitapauksissa soveltamaan myös rikosoikeudellisilla oikeusperiaatteilla rikosoikeudellisessa asiayhteydessä. Tämän vuoksi ehdotamme edelleen harkittavaksi, että säädösmateriaalia tiivistettäisiin vielä nyt ehdotetusta siten, että uuden lain säätämisen yhteydessä annettaviksi ehdotettujen neljän valtioneuvoston asetuksen sisältö kirjoitettaisiin suoraan ehdotetun uuden sähköturvallisuuslain asianomaisiin lukuihin. Laissa voidaan tarvittaessa viitata niihin liitteisiin, joita nyt ehdotetaan valtioneuvoston asetusten liitteiksi. Ehdotettujen valtioneuvoston asetusten laajuus on pykälämääräisesti arvioituna suppea. Niiden asiallinen merkitys on kuitenkin sähköturvallisuutta koskevan kokonaisuuden hahmottamisen sekä asiaan liittyvän rikosoikeudellisen vastuun kannalta tärkeä. Mielestämme mainitut seikat tukevat esitystämme sisällyttää kyseiset normit suoraan lakiin. Lakiehdotus 52, Jakeluverkonhaltijan rekisteri Esitämme valtakunnallisen, sähköisesti internetissä ylläpidettävän sähkölaitteistorekisterin perustamista.

2 Lausunto 2 Läheisyysperiaate ja rekisterin fyysisen ylläpidon tarve eivät nykyisin puolla siitä, että juuri jakeluverkon haltija toimisi rekisterin pitäjänä. Valtakunnallinen sähkölaitteistorekisteri on toteutettu muun muassa Islannissa. Perustettavaan rekisteriin voitaisiin sisällyttää kutakin sähkölaitteistoa koskeva, laitteiston rakennetta ja turvallisuutta koskeva loppudokumentaatio. Tämä lisäisi oikeusvarmuutta ja turvallisuutta esimerkiksi tilanteissa, joissa sähkölaitteiston haltija vuosien kuluessa vaihtuu, laitteiston rakentaja lopettaa toimintansa tai joissa ilmenneen ongelmatilanteen takia joudutaan jälkeenpäin selvittämään, onko laitteisto ollut sitä käyttöön otettaessa pakottavien turvallisuusvaatimusten mukainen. Laitteisto, sen alkuperäinen rakenne ja turvallisuus sekä laitteiston rakentaja olisivat aina jälkeenpäin todennettavissa. Rekisteriin merkittäisiin myös varmennus- ja määräaikaistarkastuksia koskevat tiedot. Katsomme, että nykyisessä sähköturvallisuuslaissa olevaa ilmoitusvelvollisuutta varmennus- ja määräaikaistarkastusten toimittamisesta ei tule nyt ehdotettavalla tavalla poistaa laista. Ehdottamassamme valtakunnallisessa sähkölaitteistorekisterissä on automaattisen tietojenkäsittelyn menetelmin mahdollista varmistaa, että säädetyt tarkastukset todella tehdään. Tarkastusvelvollisuuksia ei ole säädetty itsetarkoituksellisesti laitteistojen haltijoiden kiusaksi, vaan siitä syystä, että kyseisissä kohteissa halutaan niiden luonteen takia varmistautua sähkölaitteistojen turvallisuudesta. Sähköinen rekisteri ja siihen liittyvät aktiiviset kontrollimenettelyt ovat looginen osa tätä turvallisuuskokonaisuutta. Lakiehdotus 4 -luku Sähkösuunnitelmaa koskevan säännöksen sisällyttäminen lakiin Lakiehdotukseen tulisi sisällyttää oma säännöksensä sähkösuunnittelusta. Niissä tapauksissa, joissa sähkösuunnitelma laaditaan, tulisi sähkösuunnitelman laatijalle säätää velvollisuus antaa vaatimustenmukaisuusvakuutus siitä, että suunnitelman mukainen sähkölaitteisto täyttää sähköturvallisuuslain mukaiset vaatimukset. Vaikka pidämme hyvin laadittua sähkösuunnitelmaa laadukkaan ja turvallisen sähkölaitteiston rakentamisen kannalta tarpeellisena, emme kuitenkaan lausunnossamme esitä, että sähkösuunnitelman laatiminen säädettäisiin laissa kaikissa tapauksissa pakolliseksi. Tämä ei olisi tarkoituksenmukaista, jos kyse on pienestä laitteistosta tai laitteistoon tehtävästä pienestä muutoksesta. Sähkölaitteiden osalta laki toteuttaa periaatetta, jonka mukaan kaikkien toimitusketjuun osallistuvien toimijoiden, joiden toiminnan välityksellä sähkölaite saatetaan markkinoille, tulee osaltaan varmistaa sähkölaitteen turvallisuus (lakiehdotuksen 12, 13, 17, 20 ). Pidämme epäloogisena, että vastaavaa

3 Lausunto 3 periaatetta ei toteutettaisi sähkölaitteistojen ja niiden rakentamista koskevan sähkösuunnitelman osalta. Sähkösuunnitelmalla on olennainen merkitys sen kannalta, millaisia sähkölaitteistoja Suomessa ryhdytään rakentamaan. On tärkeää, että suunnitelma kokonaisuutena jo lähtökohtiensa osalta täyttää olennaiset turvallisuusvaatimukset. Sähkösuunnitelman laatii yleensä rakennuttajaan sopimussuhteessa oleva elinkeinonharjoittaja, ei sähkölaitteiston rakentaja. Turvallisen lopputuloksen varmistaminen ei sähkölaitteistojen osalta saisi jäädä yksin laitteiston rakentavan toimijan vastuulle. Mikäli vastaavaa ajattelua toteutettaisiin sähkölaitteiden osalta, pitäisi vain sähkölaitteen markkinoille saattajalla olla lain mukaan vastuu liikkeelle laskettavan sähkölaitteen turvallisuudesta. Mielestämme ei ole olemassa rationaalista syytä siihen, että sähkölaitteistojen osalta turvallisuusajattelua ei toteutettaisi samoin kuin sähkölaitteiden osalta. Tämä näkökulma puoltaa esittämäämme tapaa sisällyttää sähkösuunnittelu sähköturvallisuuslain piiriin. Loppudokumentaation laadintaa koskevan velvoitteen sisällyttäminen lakiin Sähkölaitteiston sekä sen kiinteistön, johon sähkölaitteisto on rakennettu, käytön sekä sähkölaitteiston myöhemmän ylläpidon, korjaamisen ja siihen tehtävien muutosten turvallisuuden kannalta on keskeistä, että laitteistosta on laadittu asianmukainen loppudokumentaatio sitä rakennettaessa. Tämä loppudokumentaatio voitaisiin tallentaa ehdottamaamme valtakunnalliseen sähkölaitteistorekisteriin, josta se olisi myöhemmin kaikkien tarvitsevien saatavissa. Ehdotamme tämän vuoksi, että sähkötöiden johtajan tehtäviin, lakiehdotus 59, sisällytetään uusi 4)- kohta seuraavasti: Sähkötöiden johtajan tehtävät: = = = = 4) rakennetusta sähkölaitteistosta ja siihen tehdyistä muutoksista laaditut loppupiirustukset sekä käyttöönottotarkastustiedot on tallennettu 52 :ssä tarkoitettuun valtakunnalliseen sähkölaitteistorekisteriin. Lakiehdotus 62, Käytön johtajan tehtävät Voimassa olevassa laissa ja edelleen uudessa lakiehdotuksessa edellytetään, että lakiehdotuksen 60 :n tarkoittamille sähkölaitteistoille, joissa laitteiston jännitetason tai liittymistehon takia on tarvetta erityisin toimenpitein varmistaa laitteiston ja sen käytön turvallisuus, nimetään käytön johtaja. Katsomme, että ehdotetun lain 60 :n tavoite huomioon ottaen käytön johtajan tehtävät sähkölaitteiston kunnon osalta tulisi määritellä 62 :ssä nyt ehdotettua täsmällisemmin ja vastaten sähkötöiden johtajan tehtäviä.

4 Lausunto 4 Esitämme, että lakiehdotuksen 62 :n säännökseen lisätään uusi 2) -kohta: Käytön johtajan on huolehdittava siitä, että 1) sähkölaitteiston käytössä ja huollossa noudatetaan tätä lakia; 2) sähkölaitteisto on tämän lain edellyttämässä kunnossa käytön aikana; 3) käyttötöitä tekevät henkilöt ovat ammattitaitoisia ja riittävästi opastetut tehtäviinsä Esittämämme 62 :n 2) kohdan sanamuoto vastaa sähkötöiden johtajan tehtäviä koskevan lakiehdotuksen 59 :n 2) kohdan säännöksen sanamuotoa. Esitämme myös harkittavaksi, että lakiehdotuksen 62 :ään sisällytetään toinen momentti, joka velvoittaa käytön johtajaa ryhtymään viipymättä toimenpiteisiin sähkölaitteistossa todetun turvallisuuspuutteen poistamiseksi sekä oikeuttaa käytön johtajan saattamaan laitteiston jännitteettömäksi, mikäli laitteistosta aiheutuu välitöntä vaaraa hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Lakiehdotus 68, Sähköpätevyys 2 Lakiehdotuksen 68 2 momentin 2) kohdan mukaan sähköturvallisuustutkinnon hyväksytysti suorittanut henkilö, jolla on soveltuva ammatillinen perustutkinto, ja jolla on perustutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kolmen vuoden työkokemus, on kelpoinen toimimaan sähkötöiden johtajana ja käytön johtajana sähköpätevyyttä 2 edellyttävissä sähkötöissä. Esimerkiksi sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon teoreettinen oppisisältö sähkö- ja sähkötyöturvallisuuden osalta on varsin suppea. Tätä teoriapohjan puutetta ei riittävällä tavalla korjaa edellytetty kolmen vuoden työkokemus. Pitkä ja monipuolinen työkokemus pätevöittää henkilön noudattamaan työssä sähköturvallisuuden vaatimia menettelyjä. Sähkötöiden johtajan ja käytön johtajan vastuisiin sisältyy osana myös vastuu erilaatuisten sähkölaitteistojen rakenteellisesta turvallisuudesta. Tämä edellyttää perustutkinnon antamia valmiuksia laajempaa teknistä ja turvallisuusosaamista. Viittaamme tältä osin vielä siihen, että olemme edellä tässä lausunnossamme esittäneet sähkölaitteistoa koskevan loppudokumentaation laatimista koskevan velvollisuuden sisällyttämistä sähkötöiden johtajan tehtäviin. Katsomme, että esimerkiksi sähköasentajan ammattitutkinto mittaa ja edellyttää perustutkintoon verrattuna merkittävästi monipuolisemmin tutkinnon suorittaneen henkilön teknistä osaamista ja kykyä laitteiston dokumentointiin. Katsomme, että alan ammatillinen perustutkinto voi pitkälläkin työkokemuksella ja suoritetulla sähköturvallisuustutkinnolla täydennettynä riittää enintään lakiehdotuksen 69 :ssä tarkoitettuun sähköpätevyyden 3 mukaiseen sähkötöiden johtajan tehtävään. Ehdotamme lisäksi, että lakiehdotuksen 69 toisen momentin viimeinen virke, jossa sähköpätevyyden kelpoisuusvaatimukset käsitellään, erotetaan omaksi momentikseen samoin kuin on tehty ehdotuksen :issä.

5 Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi sähkötyöstä ja käyttötyöstä 4 Sähköalan opintojen perusvaatimukset Lausunto 5 Valtioneuvoston asetuksen 4 2 momentti sisältää sähköturvallisuuslakia koskevan ehdotuksen :issä mainittuihin ammatillisiin tutkintoihin sisältyviksi edellytettävät oppiaineiden aihealueet ja niiden oppisisältöjen vähimmäislaajuutta koskevat vaatimukset. Kyseisessä asetuksen kohdassa luetellut kaikki aihealueet ovat keskeisiä, kun arvioidaan henkilön osaamista, edellytyksiä ja kelpoisuutta toimia sähkötöiden johtajana tai käytön johtajana lakiehdotuksen :issä tarkoitetuissa tehtävissä. Asetusehdotuksessa oleva vaatimus yhden opintoviikon tai 1,5 opintopisteen vähimmäisoppisisällöstä jokaisen aihealueen opintojen osalta on lähinnä muodollinen. Ainakin lakiehdotuksen :issä mainittujen tehtävien osalta oppisisältövaatimus tulisi vähintään kaksinkertaistaa kahteen opintoviikkoon ja 3,0 opintopisteeseen. Tämäkin oppisisältövaatimus on varsin alhainen ja antaa asianomaiselle henkilölle vain näkemyksen aihealueeseen liittyvästä tematiikasta. Esitämme myös harkittavaksi, onko tämä todella riittävä teoreettisen osaamisen taso sähköturvallisuuden kannalta keskeisillä osaamisalueilla, kun kyse on sähkötöiden johtajan ja/tai käytön johtajan tehtävien hoitamisesta sekä sähköturvallisuuden varmistamisesta eri laatuisissa sähkölaitteistoissa ja niihin kohdistuvissa töissä. Espoossa 13. marraskuuta 2015 Sähkötekniset työnantajat STTA ry Esa Larsén Toimitusjohtaja Puhelin

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille

Lisätiedot

Vastuu sähköalan töissä

Vastuu sähköalan töissä 1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus sähkötyöstä ja käyttötyöstä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sähköturvallisuuslain (1135/2016) nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään sähköturvallisuuslain

Lisätiedot

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 TEM/1808/03.01.01/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan

Lisätiedot

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy

Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Perustettu 1996 Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy Nimetty 2.9.1996 sähköturvallisuuslaissa tarkoitetuksi arviointilaitokseksi FINAS akkreditoinut toiminnan ja tekee

Lisätiedot

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt: Käyttötyöllä tarkoitetaan sähkölaitteiston käyttötoimenpiteitä, niihin verrattavia korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteistoon kohdistuvia tarkastustoimenpiteitä.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011

KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet. Arto Kari 17.5.2011 KTMp 516 Sähköalan ammattilainen Sähköpätevyydet Arto Kari 17.5.2011 Sähköalan ammattilainen KTMp 516, 11 Riittävän ammattitaitoiseksi valvomaan ja itsenäisesti tekemään koulutustaan ja työkokemustaan

Lisätiedot

SÄHKÖTURVALLISUUSLAIN UUDISTAMINEN

SÄHKÖTURVALLISUUSLAIN UUDISTAMINEN SÄHKÖTURVALLISUUSLAIN UUDISTAMINEN Uudistuksen taustat Keskeiset muutokset Aikataulut SÄHKÖTURVALLISUUSLAIN UUDISTAMINEN Miksi laki uudistetaan? Keväällä 2014 annetut LVD-, EMC- ja hissidirektiivi on saatettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin

Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin TAMK/388/03.00.00/2016 1 (3) 6.5.2016 Työ ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Viitteet: s posti 29.4.2016 TEM/1808/03.01.01/2015 Lausunto sähköturvallisuuslain nojalla annettaviin asetuksiin Kiitämme

Lisätiedot

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille

Lisätiedot

HE eduskunnalle sähköturvallisuuslaiksi ja laiksi eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta HE 116/2016 vp

HE eduskunnalle sähköturvallisuuslaiksi ja laiksi eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta HE 116/2016 vp HE eduskunnalle sähköturvallisuuslaiksi ja laiksi eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annetun lain muuttamisesta HE 116/2016 vp Talousvaliokunta 30.9.2016 Sähköturvallisuuslain kokonaisuudistus

Lisätiedot

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen KOSKI-tietovarannon käyttöönotto 1.1.2018 TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE Olli Laaksonen 12.12.2017 KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT Turvatekniikan keskus S5-2008 Tukes-ohje 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10)

Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10) Ohje S5-2015 21.11.2014 1 (10) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT 1. Johdanto 2. Ohjeen sitovuus ja voimassaolo 3. Lisätietoja Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY

HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY HENKILÖ- JA YRITYSARVIOINTI SETI OY TUKES:n nimeämä sähköturvallisuuslain mukaisten pätevyystodistusten arvioija. Oy/AK 1 Henkilö- ja Yritysarviointi SETI Oy Perustettu 1996 Kuulu STUL konserniin Pätevyystodistukset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE [27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta?

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Liisa Tiittula 18.8.2017 Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutuksen infotilaisuus Näkökulmia Yhteiskunnallinen tilanne tulkkauksen kasvanut tarve

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

16.11.2015 LAUSUNTO: HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI. Suomen Kiinteistöliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta.

16.11.2015 LAUSUNTO: HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI. Suomen Kiinteistöliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Lausunto 1(5) Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Viite: TEM/1808/03.01.01/2015 LAUSUNTO: HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUSLAIKSI 1. Suomen Kiinteistöliitosta 2. Keskeistä uudesta

Lisätiedot

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto sähköturvallisuuslakiehdotukseen sekä valtioneuvoston asetusluonnoksiin.

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto sähköturvallisuuslakiehdotukseen sekä valtioneuvoston asetusluonnoksiin. Hannu Luukkonen 10.11.2015 Kirjaamo@tem.fi Lausunto ehdotuksesta TEM/1808/03.01.01/2015 44 Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto sähköturvallisuuslakiehdotukseen sekä valtioneuvoston asetusluonnoksiin.

Lisätiedot

Sähkötekniset työnantajat STTA ry LAUSUNTO 1/7 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Sähkötekniset työnantajat STTA ry LAUSUNTO 1/7 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry Sähkötekniset työnantajat STTA ry LAUSUNTO 1/7 Sivistysvaliokunta 00102 EDUSKUNTA siv@eduskunta.fi Viite: HE 39/2017 vp Lausunto: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja

Lisätiedot

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT

SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT S5-2011 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä kelpoisuus, joka osoitetaan arviointilaitoksen

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) 16.9.2013

Lausunto 1 (5) 16.9.2013 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO ESITYKSESTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN MUUTTAMISEKSI JA ASETUKSESTA ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

tältä osin muihin korkeakoulututkintoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 161/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilintamastuslain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tilintarkastuslakia muutettavaksi niin, että ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (7) 238 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ 992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto 1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN EHDOTUS TOIMENPITEISTÄ SÄHKÖNJAKELUN VARMUUDEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SÄHKÖKATKOJEN VAIKUTUSTEN LIEVITTÄMISEKSI

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN EHDOTUS TOIMENPITEISTÄ SÄHKÖNJAKELUN VARMUUDEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SÄHKÖKATKOJEN VAIKUTUSTEN LIEVITTÄMISEKSI LAUSUNTO Versio 1.0F 1 (5) Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry Korkeavuorenkatu 30 A 01300 Helsinki 24.4.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi Viite Lausuntopyyntö 19.3.2012,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Käytössä olevien hissien turvallisuuden parantaminen. Liite kirjalliseen lausuntoon talousvaliokunnalle

Käytössä olevien hissien turvallisuuden parantaminen. Liite kirjalliseen lausuntoon talousvaliokunnalle Käytössä olevien hissien turvallisuuden parantaminen Liite kirjalliseen lausuntoon talousvaliokunnalle 17.3.2016 Korjataan Suomen hissit vastaamaan nykyajan turvallisuustasoa Suomessa käytössä olevista

Lisätiedot

Ajankohtaista KYSistä 25.4.2015

Ajankohtaista KYSistä 25.4.2015 Ajankohtaista KYSistä 25.4.2015 Jo kolmas tulipalo KYSissä, joka on saanut alkunsa valosäätimestä (tällä kertaa painikesäädin, aiemmin kierrettävä säädin)! Hyvää tässä tapauksessa oli: Paloilmoitin Palokatkot

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus: on kaikille Suomessa sähkötöitä tekeville pakollinen.

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESTA 1 Asian tausta ja asetusehdotuksen

Lisätiedot

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2007 vp Hallituksen esitys laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta (HE 118/2007 vp).

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2015 1 (5) 738 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuluttajapalveluiden turvallisuusvalvonnan valtiollistamisesta ja keskittämisestä

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien

Lisätiedot