FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN"

Transkriptio

1 (12) Finanssivalvonnalle FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta (FK) määräys- ja ohjekokoelman (MOK) luonnoksesta Kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevat määräykset: Vakuutusyhtiöt, työeläkevakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, vakuutusomitusyhteisöt, kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliitteet ja lailla perustetut eläkelaitokset. FK esittää lausuntonaan seuraavaa: FK pitää hyvänä sitä, että kaikkien FIVAn valvottavien nykyiset määräys- ja ohjekokoelmat/standardit sijoitetaan samaan määräys- ja ohjekokoelmaan ja että ne ovat rakenteeltaan yhdenmukaiset ja niissä noudatetaan yhdenmukaisia laadintaperiaatteita (esim. määräyksessä tai ohjeessa ei toisteta sitä, mikä on todettu laissa tai asetuksessa). FK kiinnittää huomiota, että lausunnolle tulleet luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vastaavat MOK -luonnokset poikkeavat kuitenkin rakenteeltaan tästä MOK-luonnoksesta. FK toteaa, että tässä MOK -luonnoksessa ei ole erotettu toisistaan määräystä ja ohjetta, jolloin määräyksen ja ohjeen juridinen luonne muuttuu (sääntelyn sitovuuden ohjeistus). Aikaisemmin ohjeena ollut säännös on tämän määräysluonnoksen eri kohdissa muutettu pakottavaksi säännökseksi (määräys). Viranomaisohjeilla ei ole velvoittavaa vaikutusta, joten on mahdollista, että laitokset ovat soveltaneet ohjetta tarkoituksenmukaisella tavalla. Viranomaisen antamat ohjeet eivät voi sisältää oikeudellisesti sitovia oikeussäännöksiä. Säännöksen juridisen luonteen muuttaminen aiheuttaa yhtiöissä lyhyellä aikajänteellä järjestelmämuutoksia, joiden toteuttaminen vaatii aikaa ja resursseja. FK esittää, että määräys- ja ohjekokoelmassa määräykset ja ohjeet erotetaan selkeästi toisistaan ja että voimassa olevan MOKin ohjeet säilytetään rakennemuutoksen yhteydessä edelleen ohjeina. FK:n käsityksen mukaan pankkitoimialan vastaavassa MOK osiossa määräykset ja ohjeet on erotettu toisistaan. FK toteaa lisäksi, että määräyksissä on tehty asiamuutoksia (mm. lisätty täydentävää tekstiä, muutettu tekstiä tai termejä), vaikka näin ei liene ollut alunperin tarkoitus tehdä. Muuttunut määräys on muuttanut useimmiten myös määräyksen asiasisällön toiseksi. FK toteaa, että aikanaan säännöksiä (esim. fair value direktiivi) vakuutusyhtiöille implementoitaessa asioissa on tehty toimialalle tietyt linjaukset, joita ei tule myöskään tämän rakennemuutoksen yhteydessä muuttaa, etenkään koska taustasäännöksissä ei ole tapahtunut vastaavaa muutosta. Asiamuutokset aiheuttavat yhtiöissä järjestelmämuutoksia, joiden toteuttaminen lyhyellä aikajänteellä vaatii aikaa ja resursseja.

2 (12) FK pitää hyvänä sijoitusten tuoton ja sijoitusjakauma tunnusluvun yhtenäistämistavoitetta Finanssivalvonnalle toimitettavan raportoinnin (VG) kanssa. Tämä vähentää yhtiöiden hallinnollista taakkaa (jatkossa yksi raportoitava jakauma). Sijoitustoiminnan sijoitusjakaumatunnusluvun riski- ja perusjakauman osalta FK esittää, että FIVA antaisi lisäohjeistusta riskikorjatun jakauman laatimisesta, jotta varmistettaisiin tunnusluvun yhdenmukainen laatiminen. Ongelmaksi muodostuvat myös vertailutiedot. Ongelma syntyy siirtymävaiheessa, jos vanhojen vuosien luvut on laskettu perusjakauma-ajattelun mukaisesti. FK esittää, että vanhoilta vertailuvuosilta annetaan luvut perusjakauman mukaisesti. Uudet vertailujakaumat kertyvät sitten vuosittain ensimmäisestä soveltamisvuodesta alkaen (ei taannehtivaa muutoksen tekemistä). FK esittää, että sijoitustoiminnan sijoitusjakauma tunnusluvun riskikorjattu jakauma vertailuvuosilta esitettäisiin vain prosentteina. FK esittää, että STM:n tilinpäätösasetuksessa esitettyä tietoa ei enää toistettaisi FIVAn määräyksessä, esimerkiksi tuloslaskelma ja tasekaavat sekä asetusteksti. Asioiden toistaminen toiseen kertaan alemmanasteisessa säännöksessä lisää FIVAn hallinnollista taakkaa ja sitoo henkilöresursseja. FK n esittää, että tilinpäätöksen liitetietojen erittelyissä säilytettäisiin malliviivaus. Tämä helpottaa liitetietojen laatimista ja varmistaa vakuutustoimialalla liitetietojen esitystavan yhdenmukaisuuden ja vertailukelpoisuuden. FK toteaa, että MOK -luonnoksesta puuttuvat työeläkevakuutusyhtiölain muutoksesta (442/2012) seuraavat MOK muutokset (vakavaraisuus). Muutokset tulevat voinaan alkaen ja ne vaikuttavat MOKin eri lukuihin. FIVAn lausuntopyynnössä todetaan, että määräykset ja ohjeet on tarkoitus saattaa voimaan FK esittää, että määräykset ja ohjeet tulevat voimaan , mutta niitä voidaan soveltaa tilinpäätöksessä. Yksityiskohtaiset kommentit MOK luonnokseen: Luku 4 Yleiset kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevat määräykset Alakohta 9 FK kiinnittää huomiota, että määräyksestä ei ilmene, koskeeko määräys sekä hankintamenopohjaista että käyvän arvon kirjanpitoa. Määräys on siirretty aikaisemmasta asiayhteydestä, joten määräystä tulisi selkeyttää. Luku 5 Sijoitusten arvostaminen hankintamenoon Alakohta 9 Määräysluonnoksessa ehdotetaan, että indeksiin sidottujen lainojen ohella myös muut vastaavan tyyppiset yhdistelmäinstrumentit, joihin liittyy johdannainen, jaetaan kirjanpidossa pääsopimukseksi ja johdannaissopimukseksi. Määräys koski aikaisemmin indeksiin sidottuja lainoja. Indeksiin sidottu laina voidaan jakaa kirjanpidossa laina-osuuteen ja johdannaisosuuteen (tuottoon). Indeksilainaa voi käsitellä kirjanpidossa myös yhtenä kokonaisuutena (ks. KILA). IAS 39 tai tuleva IFRS 9 ei myöskään edellytä yhdistelmäinstrumentin pakottavaa jakamista osiin. Käytännössä

3 (12) yhdistelmäinstrumentin jakaminen kirjanpidossa ja sen alajärjestelmissä saattaa olla vaikeata tai ainakin työlästä. Tästä johtuen vakuutuslaitokset saattavat joutua arvostamaan yhdistelmäinstrumentin yhtenä kokonaisuutena alimman arvon periaatteella. Lisäksi vakuutusyritys, joka laatii IFRS - konsernitilinpäätöksen ja kansallisen erillistilinpäätöksen käsittelisi eri tilinpäätöksissä yhdistelmäinstrumenttia eri tavalla. Määräyksen muut vastaavat yhdistelmäinstrumentit tulee myös määritellä tarkemmin. Yhdistelmäinstrumentteja on erilaisia. Yhdistelmäinstrumentin osiin jakamisen tavoitteena kirjanpidossa on tuoda tilinpäätöksessä esille sijoitukseen liittyvät riskit. Vakuutusyritysten tilinpäätöksessä sijoituksista ja niiden riskeistä annetaan nykyisin laajasti lisätietoa liitetietoina tilinpäätöksen lukijalle. Vakuutusyhtiöiden sijoituskanta pitää sisällään erilaisiin sijoituksiin liittyviä sijoitusriskejä. Yhden sijoitusinstrumenttityypin pakottava jakaminen osiin hankintamenopohjaisessa kirjanpidossa ei paranna tai muuta sijoitusten riskeistä vakuutusyrityksen tilinpäätöksessä jo nykyisin annettavaa riski-informaatiota. Pakollinen jakaminen osiin johtaisi usein suuriin järjestelmämuutoksiin ja lisäisi valvottavien hallinnollista taakkaa. Vakuutusyhtiöt noudattavat hankintamenopohjaisessa kirjanpidossa aina alimman arvon periaatetta. FK esittää, että määräys kirjoitettaisiin siten, että se mahdollistaa indeksiin sidotun lainan käsittelemisen hankintamenopohjaisessa kirjanpidossa aina myös yhtenä kokonaisuutena. Alakohta 13 Määräyksessä todetaan, että Rakennuksesta tehdään suunnitelman mukaisten poistojen lisäksi arvonalentuminen. FK esittää, että määräyksessä säilytettäisiin nykyinen viittaus käyttöomaisuusluonteisen sijoituksen erityissäännökseen. Määräys antaa muutoin väärän kuvan asiasta. Luku 7 Suojaaminen kirjanpidossa Alakohta 11 Suojaavat johdannaiset: Ko. kohdassa on lueteltu riskit, joilta voidaan suojautua. Siinä ei lue esim.. Tämä johtaa siihen, ettei miltään muulta riskiltä suojautumista voida katsoa kirjanpidolliseksi suojaukseksi. Alakohta 19 Määräyksessä todetaan, että Suojauksen kohteena voi olla myös taseen vastuuvelkaan liittyvä valuuttariski ja markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriski. FK esittää, että lause muutetaan seuraavaksi: Suojauksen kohteena voi olla myös vastuuvelkaan liittyvä riski, esim. valuutta- tai korkoriski. Vakuutusyhtiön vastuuvelan riskin suojaamista kirjanpidossa ei tule rajata vain valuuttariskiin tai markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriskiin. Yhtiöille voi tulevaisuudessa, muuttuvissa taloudellisissa tilanteissa syntyä tarve suojata vastuuvelkaan sisältyvää muutakin riskiä. Ylemmänasteiset säännökset eivät rajoita vastuuvelan eri riskien kirjanpidollista suojaamista. Alakohta 23 Määräyksessä todetaan, että Operatiivisesti suojaavia johdannaissopimuksia käsitellään kirjanpidossa samalla tavalla kuin ei-suojaavia johdannaissopimuksia. Asia on todettu jo määräyksen alakohdassa 6. Alakohdassa 24 todetaan, että Kirjanpidollisen suojauksen kohteena voi olla taseen vastuuvelkaan liittyvä markkinariski ja markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriski. Asia on jo todettu alakohdassa 19.

4 (12) Alakohdassa 26 todetaan, että Arvonmuutosten välillä on riittävä yhteys ja suojaus on tehokas, jos suojauksen arvonmuutokset kumoavat suojattavan kohteen arvonmuutokset %:sesti. FK esittää, että lausetta korjattaisiin seuraavasti jos suojaavan arvonmuutokset kumoavat suojattavan kohteen arvonmuutokset %:sesti. Suojauksen arvonmuutokseen vaikuttavat sekä suojaava että suojattava. Alakohta 27 Kirjanpidollisesti suojaavan OTC-johdannaisen edellytetään olevan ISDA:n ja CSAmenettelyn alaisia. Kun vuoden vaihteessa tulee voimaan EU:n CCP-menettely (tietyt OTCjohdannaiset tehtävä keskusvastapuolen kanssa), tällaiset johdannaiset eivät enää ole ISDA/SCAmenettelyn alla ja siten eivät kelpaa suojaukseen. Tämä ei liene FIVAn tarkoitus? Miksi edellytys koskee vain markkinaehtoista vastuuvelkaa? Alakohdassa 33 todetaan, että Johdannaissopimuksen korvaaminen uudella sopimuksella tilanteissa, jossa suojattavat erät eivät enää ole identtiset tekohetkellä suojatun suhteen, rinnastetaan sopimuksen sulkemiseen. FK:n käsityksen mukaan suojattavat erät ja suojattu viittaa samaan kohteeseen. FK esittää, että määräystä muutetaan muotoon: jossa suojattavat erät eivät ole identtiset tekohetkellä suojaavan suhteen tai jossa suojaavat erät eivät ole identtiset tekohetkellä suojatun suhteen. Alakohdassa 34 todetaan, että jos suojaussuhde ei täytä kirjanpidollisen suojauksen edellytyksiä ( %), suojaussuhde puretaan. FK toteaa, että määräys on ristiriidassa määräyksen luvun 7.2 kanssa. FK esittää, että määräyksessä ei edellytettäisi ehdotonta, jatkuvaa %:n määrää riittävälle yhteydelle (suojauksen tehokkuudelle), vaan esim. tilapäiset, hetkelliset ylitykset/alitukset voitaisiin korjata tietyllä lyhyellä aikajänteellä (esim. Jos tehokkuus ei tietyllä hetkellä toteudu, yhtiön on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla tehokkuus palautetaan vaaditulle välille. ). Vrt. esim. tuleva IFRS 9:n yleinen suojauslaskenta (tai vakavaraisuusrajojen hetkelliset alitukset). Vastuuvelan korkosuojaus on useinkin monimutkainen järjestely, jossa hetkelliset tehokkuuden alitukset/ylitykset voivat olla mahdollisia. Luku 8 Johdannaissopimukset Alakohta 12 Miten huomioidaan OTC-johdannaiset, jotka tehdään kahdenvälisenä, mutta selvitetään keskusvastapuolen kanssa. Asia tulee täsmentää. Luku 10 Sijoitusten arvostaminen käypään arvoon ja suojauslaskenta Alakohdat 25, 27 ja 28 Määräyksen kohdassa painotetaan, että johdannaisiin liittyvät erät voivat olla vain kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviä. FK toteaa, että jos johdannaista käsitellään kirjanpidossa suojaavana, se luokitellaan suojattavan sijoituksen mukaiseen luokkaan. Säännöstä on muutettu aikaisemmasta määräyksestä. Johdannainen voi käypää arvoon arvostamista sovellettaessa olla myös suojaava. Alakohta 26 FK toteaa, että viittaus tulee olla alakohtaan 25.

5 (12) Alakohta 29 FK toteaa, että rahoitusvarojen (ml. eräpäivään asti pidettävät) uudelleen luokittelua koskevat säännökset ovat muuttuneet voimassa olevasta MOKista, ilman, että taustasäännöksissä on tapahtunut muutosta. Alakohdat 29 ja 30 (eräpäivään pidettävä sijoitus) Eräpäivään pidettävien rahoitusvarojen määräystä on muutettu aikaisemmasta ja määräyksen alakohtaan 30 on lisätty uusi määräys, jossa todetaan, että Jos luokittelun muutoksiin on alkuperäisen kirjaamisen jälkeen tarvetta, tulee niistä ottaa yhteyttä Finanssivalvontaan. FK toteaa, että määräystä ei tule muuttaa nykyisestä ja että laissa tai asetuksissa ei Finanssivalvonnalle ole annettu määräyksen alakohdan 30 mukaisia valtuuksia. Alkuperäinen säännös on linjattu IAS 39 säännöksiä implementoitaessa vakuutusyhtiöiden kirjanpitoon ja säännös on ollut IAS 39 mukainen (kielto olla luokittelematta eräpäivään pidettäviin ei voi kestää määräämättömän ajan ja uudelleen luokittelu tulee jäädä soveltajan päätettäväksi). Vakuutuslaitoksille rajattiin uudelleen luokittelumahdollisuus koskemaan vain eräpäivään pidettäviä rahoitusvaroja ja mikäli säännöstä rikkoi (saastuminen), kielto luokitella ko. ryhmään kesti määräajan (Kielto on voimassa kaksi vuotta tilikauden päättymisestä). Lisäksi aikaisemmassa määräyksessä oli määritelty olennaisuuden laskentapohja (Olennaisuutta tarkastellaan suhteessa koko eräpäivään asti pidettävien ryhmään ). FK toteaa, että IAS/IFRS standardit ovat periaatepohjaisia ja säännökset uudelleen luokittelun osalta eivät ole muuttuneet määräyksessä esitetyllä tavalla. FK esittää, että aikaisemman määräyksen linjauksia ei tässä vaiheessa muuteta. Alakohta 35 Määräyksessä todetaan, että Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset on arvostettava alkuperäisen kirjaamisen jälkeen hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä. Aikaisempi säännös salli eräpäivään asti pidettävien sijoitusten arvostamisen jaksotettuun hankintamenoon joko efektiivisen koron menetelmällä tai lineaarisella jaksotusmenetelmällä. Aikaisempi määräys edellytti aina myös arvonalentumisen kirjaamista, mikäli oli objektiivista näyttöä arvonalentumisesta, jaksotustavasta riippumatta. Lineaarinen jaksotustapa ei aiheuta vakuutusyhtiöiden tulokseen jaksotuksesta syntyvää kirjanpidollista volatiliteettia kuten efektiivisen koron menetelmä. FK esittää, että nykyinen määräys pidetään ennallaan tai ainakin asiamuutos edellyttäisi pitkää siirtymäaikaa. Alakohdassa 39 todetaan, että Alkuperäisen kirjaamisen jälkeen lainat ja muut saamiset arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmää käyttäen. FK toteaa, että kaikkia lainoja ja saamisia ei voi arvostaa jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä, esim. saaminen jolla ei ole eräpäivää tai saaminen, jolle ei kerry korkoa. FK esittää siten, että lauseessa todettaisiin: jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmää käyttäen tai hankintamenoon. Alakohdassa 68 todetaan, että Suojauksen kohteena ei kuitenkaan voi olla markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriski eikä eräpäivään pidettävien sijoitusten korkoriski. FK toteaa, että voimassa olevan määräyksen asiasisältöä on muutettu siten, että määräyksen asiasisältö on laajennettu kattamaan myös markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriskin. FK:n toteaa, että käypään arvoon arvostettaessa suojauslaskennan kohteena voi olla myös 7 luvun 8 alakohdan mukainen markkinaehtoisen vastuuvelan korkoriski. (vrt, kappale 7). Ylemmän asteiset säännökset tai IAS 39 (eikä tuleva IFRS 9) ei rajaa sitä suojauslaskennan ulkopuolelle. FK toteaa, että määräyksen termi markkinaehtoinen vastuuvelka tulee määritellä. Esim. voi olla markkinaehtoisen vastuuvelan (ks. luku 7 alakohta 8).

6 (12) Luku 11 Sijoitusten käypien arvojen määrittäminen Alakohtien 35 ja 36 otsikossa todetaan, että Indeksiin sidotut lainat ja muut yhdistelmäinstrumentit. FK esittää, että otsikkoa muutetaan seuraavasti Indeksiin sidotut lainat ja muut vastaavat yhdistelmäinstrumentit. Yhdistelmäinstrumentteja on erilaisia (kaikki eivät ole lainapapereita). Alakohdassa 36 todetaan, että Lähtökohtaisesti käypä arvo määritetään erikseen yhdistelmäinstrumentin pääsopimukselle ja siihen sisältyvälle johdannaiselle. FK toteaa, että yhdistelmäinstrumentille, mm. indeksiin sidottua lainalle, voidaan määritellä käypä arvo myös yhtenä kokonaisuutena. Luku 12 Tuloslaskelma FK esittää, että Stm:n tilinpäätösasetuksessa esitettyä tietoa ei enää toistettaisi FIVAn määräyksessä, esimerkiksi tuloslaskelma ja tasekaavat sekä asetusteksti. Asioiden toistaminen toiseen kertaan alemmanasteisessa säännöksessä lisää FIVAn hallinnollista taakkaa ja sitoo henkilöresursseja. Alakohdissa 5-9 esitetyt tiedot sekä tuloslaskelma- ja tasekaavat on jo esitetty STM:n tilinpäätösasetuksessa (STMtpA). Tuloslaskelma-kaavassa on tekninen virhe, joka johtaa siihen, että tuloslaskelma-kaava ei vastaa STMtpA:sta. Ja lisäksi tuloslaskelma-kaavaan alaviittaukset eivät vastaa STMtpA:sta. Alakohdassa 39 todetaan, että saatavat Eläketurvakeskus (ETK) luottovakuutustoiminnan lopettamisesta. FK toteaa, että Eläketurvakeskuksen luottovakuutuksen lopettaminen on jo saatettu loppuun. Määräyksen kohdassa 54 todetaan, että Yhdistelmäinstrumentista voidaan kirjata tilikaudelle korkotuottoa mikäli liikkeeseenlaskija tai muu osapuoli on alkuperäisissä lainaehdoissa tai muussa kirjallisessa sopimuksessa sitoutunut maksamaan tuoton (taattu tuotto). Tuoton takaavan järjestelyn tulee olla liikkeeseenlaskijaa tai muuta osapuolta sitova siten, ettei sitä voida purkaa sopimusaikana. Määräys koski aikaisemmin indeksiin sidotun lainan (yksi yhdistelmäinstrumentin muoto) tuoton kirjaamista. FK esittää, että nykyistä määräystä ei muuteta tai mikäli voimassa olevaa indeksiin sidottua lainaa koskevaa määräystä muutetaan, määräys olisi seuraava Yhdistelmäinstrumentista voidaan kirjata tilikaudelle tuottoa mikäli liikkeeseenlaskija. Yhdistelmäinstrumentteja on erilaisia (kaikki eivät ole lainapapereita) ja niiden tuotto voi olla erilainen (ei välttämättä korkotuotto). Mikäli käytetään yleistermiä yhdistelmäinstrumentti, tulee määräyksen kattaa ne kaikki ja niiden kaikenlainen tuotto (korko, osinko, muu tuotto jne.). Aikaisempi määräys koski indeksiin sidottua lainaa ja sen taatun korkotuoton kirjaamista. Määräyksen alakohdassa 57 todetaan, että Sijoituksen realisoitumattomat arvonkorotukset ja niiden peruutukset esitetään tuloslaskelmassa kohdissa Sijoitusten realisoitumattomat arvonnousut ja Sijoitusten realisoitumattomat arvonlaskut. FK toteaa, että säännösten mukaan arvonkorotukset voidaan esittää myös erillisenä eränä (vrt. luonnoksen sivu 54, alaviite 8).

7 (12) Alakohta 72 MOKin luvun 7 alakohdassa (30) puhutaan ylityksen kirjaamisesta, mutta 12 luvun alakohdassa (72) koko vastuuvelkaa suojaavan johdannaisinstrumentin arvostustuloksen kirjaamisesta. Alakohdassa 72 todetaan Vastuuvelan suojaamiseksi tehtyjen johdannaissopimusten arvostustulos kirjataan sijoitusten arvonalentumisiin ja arvonalentumisten palautuksiin. Määräykset ja ohjeet 2/2012 kohden 12 tekstin mukaan nämä erät kirjattiin muiden sijoitusten tuottoihin ja kuluihin. Ehdotettu muutos vastaa muita ehdotettuja johdannaisten kirjausmääräyksiä, mutta eroaa keväällä julkaistusta määräyksestä. FK toteaa, että jos kaikki 2/2012 määräyksen ja ohjeen Vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittely asiat on sisällytetty lausunnolla olevaan luonnokseen, em. määräys 2/2012 tulee kumota. Alakohta 90 Esimerkki vakuutusyhtiö Garantian osakkeiden myynnistä on jo toteutunut vakuutusalan järjestely. Vakuutusyhtiö Garantiaa koskevan esimerkin voi poistaa vanhentuneena. Samoin alakohta 92 on korjattava vastaavasti. Luku 13 Tase Tasekaavassa on tekninen virhe, joka johtaa siihen, että tase ei vastaa STMtpA:sta. Tasekaavan alaviittausten tulee vasta asetusta (STMtpA). Luku 15 Liitetiedot FK n esittää, että liitetietojen erittelyissä säilytettäisiin malliviivaus. Tämä helpottaa liitetietojen laatimista ja varmistaa vakuutustoimialalla liitetietojen esitystavan yhdenmukaisuuden ja vertailukelpoisuuden. FK toteaa, että MOK luonnoksen liitetiedoista puuttuvat työeläkevakuutusyhtiölain vakavaraisuutta koskevien säännösten muutokset. Muutokset tulevat voinaan alkaen. FK toteaa, että alan esityksen mukaisesti liitetieto sijoitustoiminnan nettotuottoerittely on poistettu sekä eläkelaitoksilta että vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiltä. FK esittää, että koska termi sijoitustoiminnan nettotuotto säilyy eri liitetiedoissa edelleen, määräyksessä (tunnuslukujen tekstiosio) säilytettäisiin sijoitustoiminnan nettotuoton määritelmä ja vaatimus siitä, että sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin tulee eri taulukoissa olla sama. Liitetieto 15.2 Vahinkovakuutuksen vakuutusluokkaryhmäkohtaiset tiedot FK toteaa, että yhteistakuuerää koskevat tiedot tulee poistaa taulukosta. Liitetieto 15.4 Lakisääteisen työeläkevakuutuksen vakuutusmaksutulo ja maksetut korvaukset FK toteaa, että alakohdasta 22 puuttuu tieto YEL:n mukaisesta lisäeläkevakuutuksesta. Liitetieto 15.7 Sijoitustoiminnan nettotuoton erittely Alakohdan 28 alaviite 3) rivillä Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut pitäisi olla 4), joka on alaviitteenä sivulla 92.

8 (12) Alakohdan 28 rivin Sijoitustoiminnan nettotuotto ennen realisoitumattomia arvonmuutoksia alaviitteen pitäisi olla 5) sekä liitetiedon kaavassa että sivun 93 alaviitteessä. Arvonalentumisten palautukset pitäisi olla samassa sarakkeessa kuin Myyntivoitot ja Arvonalentumiset ja poistot pitäisi olla yksi sarake ennen rivejä Arvonalentumiset ja Rakennusten suunnitelmapoistot eli kahden viimeksi mainitun rivin otsikkona. Liitetieto Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Ensimmäiseen alaviitteeseen on jäänyt vanhan sisällysluettelon mukainen viittaus. Liitetieto Sijoitussidonnaisen vakuutuksen katteena olevat sijoitukset Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset on ensimmäisen sarakkeen otsikko ja pitäisi siirtää vasemmalle tekstirivien Osakkeet ja osuudet jne. yläpuolelle. Liitetieto Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Alakohdassa 81 todetaan, että sanallinen selostus asian luonteesta, liiketoiminnallisesta perusteesta ja arvostusperiaatteista. Voimassa olevan määräyksen tekstiin on lisätty sanat liiketoiminnallisesta perusteesta. FK toteaa, että vastuusitoumusten ja muiden taloudellisten vastuiden osalta ei pitäisi vaatia kertomaan julkisesti vastuusitoumusten tai muiden taloudellisten vastuiden liiketoiminnallista perustetta. Liiketoiminnalliset perusteet sisältävät yhtiön liikesalaisuuksiin kuuluvia asioita. FK toteaa, että vastaava vaatimus ei määräyksessä koske esim. vakuuksia. Liitetieto Johdannaissopimuksia koskevat liitetiedot Alakohta 90 FK esittää, että liitetiedon kohtaan Muut johdannaissopimukset lisättäisiin alarivi Muut, jolloin vakuutusyritys voi esittää liitetiedossa myös esim. luottoriskin vaihtosopimukset ja muita johdannaissopimuksia. Esimerkiksi luottojohdannaisia käytetään nykyisin myös vakuutustoimialalla. Liitetieto Lähipiirilainat, lähipiirille annetut vakuudet ja vastuusitoumukset ja lähipiiriliiketoimet Alakohta 109 FK toteaa, että VYL 8 luvun mukaan kaikki vakuutusyrityksen lähipiiriä koskevat tiedot on aina mahdollista antaa myös tilinpäätöksen liitetiedoissa toimintakertomuksen sijaan. Liitetieto Vakavaraisuutta koskevat liitetiedot Alakohta 112 FK toteaa, että tasoitusmäärä suhteessa täyteen määräänsä on saanut alaviitteen 5) VYL 11 luvun 5 kohta, pitäisi olla alaviite 4) Koskee vain vahinkovakuutusyhtiöitä, vakuutusyhdistyksiä ja sivuliikkeitä.

9 (12) Luku 16 Tunnusluvut ja niiden LIITTEET FK pitää hyvänä sijoitusten tuoton ja sijoitusjakauma tunnusluvun yhtenäistämistavoitetta Finanssivalvonnalle toimitettavan raportoinnin (VG) kanssa. Tämä vähentää yhtiöiden hallinnollista taakkaa (jatkossa yksi raportoitava jakauma). FK toteaa, että MOK luonnoksen tunnuslukuosiosta puuttuvat työeläkevakuutusyhtiölain vakavaraisuutta koskevien säännösten muutokset. Muutokset tulevat voinaan alkaen. FK esittää, että sijoitustoiminnan sijoitusjakaumatunnusluvun riskikorjattu jakauma vertailuvuosilta esitettäisiin vain prosentteina. Alakohta 22 tulee poistaa tarpeettomana. Taulukoihin on tehty muutos, jonka mukaan taulukoiden erä muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset sisältää tase-erän rahat ja pankkisaamiset. Alakohdassa 27 termi rahoitusvälineet tulee muuttaa termiksi rahoitusmarkkinavälineet. Sama termimuutos tulee tehdä tunnuslukuliitteessä 1.7 ja 2.5 ja alakohdassa 85. Alakohta 28 Tekstiin on lisätty vaatimus muiden sijoitusten jaottelusta kuten VG:llä (hedge-rahastot, hyödykesijoitukset ja muut sijoitukset), mikäli muiden sijoitusten määrä on olennainen. FK toteaa, että mikäli jaottelu on tehtävissä liitetiedoissa, asiaa koskeva ohjeistus tulisi siirtää ao. liitetiedon alaviitteeksi (liitteet 1.7 ja 2.5). Alakohdassa 24 tulee viittaus olla liitteeseen 2.6 (ei 2.5) ja alakohdassa 30 tulee viittaus olla liitteeseen 2.5 (ei 2.6). Alakohdassa 51 on jäänyt vanhat liitetietoviittaukset. Alakohdat 68 ja 69 Vahinkovakuutuksen tulosanalyysin rivin Vähemmistöosuudet ja Henkivakuutuksen tulosanalyysin rivien Osuus osakkuusyrityksen voitoista ja tappioista ja Vähemmistöosuudet viittaukset viittaavat nyt sivun 123 alaviitteeseen 1) Lisäetuihin sisällytetään takuukoron ylimenevät korot, vaikka niiden tulisi viitata sivun 122 alaviitteeseen 19 Koskee konsernitilinpäätöstä. Alakohta 79 Määräyksessä todetaan, että Rahoihin ja pankkisaamisiin sisältyvien euromääräisten että valuuttatilien tuotot kirjataan kohdistamattomiin tuottoihin. FK toteaa, että määräystä on muutettu siten, että rahat ja pankkisaamiset otetaan mukaan uusitussa sijoitusten jakauma tunnusluvussa tase-erässä muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset. Sijoitusten tuotto tunnusluvussa ko. instrumenttien tuottoa käsitellään vastaavasti. Alakohdassa 81 viittaus tulee olla liitteeseen 3.6. Alakohta 86 Muut sijoitukset eritellään raportissa (p.o. liitteessä) hedge -rahastoihin, hyödykesijoituksiin ja muihin sijoituksiin mikäli määrä on olennainen. Mikä on olennainen määrä? Liitteessä ei ole kohtaa näille sijoituksille, lisätäänkö rivit itse. Liitteissä 1.7, 2.5, 3.5. ja 4.3 on viittaus 2) kohdassa Muut sijoitukset, alaviite puuttuu.

10 (12) Alakohdassa 88 viittaukset tulee olla liitteisiin 3.5 ja 4.3. Tunnuslukujen liitteet (luku 20) Liitteet 1.7 ja 2.5 Sijoitusjakauma käyvin arvoin ja liitteiden 1.8 ja 2.6 Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle. Liitetietojen listalle olisi näiden liitteiden nimien jälkeen hyvä lisätä maininta siitä, että ne koskevat työeläkevakuutusyhtiöitä, merimieseläkekassaa ja maatalousyrittäjien eläkelaitosta. Muissa liitteissä on vastaavat maininnat. Liite 1.1. Tiivistelmä tunnusluvuista Siirto asiakashyvityksiin tunnusluku pitäisi ilmoittaa kahdella prosentin desimaalilla, sillä 1 desimaalilla olennainen informaatio jää pyöristyessä jo pois. Liite 1.4 Tunnusluvut/tulosanalyysi Tulosanalyysissa Liite 1.4 Tuloksen käyttö kohdassa puuttuvat sisennykset. Liite 1.6. Tunnusluvut TP liitteissä - vakavaraisuus Toimintapääoma termi on alkaen vakavaraisuuspääoma. Taulukon riveillä olisi selkeämpää esittää suhdeluvut yleisillä termeillään vakavaraisuusraja-% ja vakavaraisuusaste-%. Liite 1.7. Tunnusluvut TP liitteissä sijoitusjakauma käyvin arvoin Liitteissä 1.7 ja 3.5 on tullut vuodelle 201x raportoitavaksi sekä perusjakauma että riskikorjattu jakauma. Liitteissä 1.7 ja 3.5 raportoidaan vanhemmista vuosista vain riskikorjattu jakauma. Riskikorjattu jakauma 5 vuotta taaksepäin on hankala toteuttaa ja sen informaatioarvo jää vähäiseksi (kukin riskikorjaus heijastelee suhdannetilanteita hyvinkin päiväkohtaisen satunnaisesti). Perusjakauman historiatiedolla on sen sijaan merkitystä käteisinstrumenttien jakaumamuutoksia on helpompi vertailla. Termi rahoitusvälineet tulee muuttaa termiksi rahoitusmarkkinavälineet. Rivin Muut sijoitukset puuttuu 2 -alaviitteeseen liittyvä lisäkommentti? Vrt. alakohta 86:n kommentit. Yksi vaihtoehto on esittää kaikki alaviite 2)-kommentit kohdan 86 alla tai sitten erikseen jokaisen liitteen kohdalla. Nyt liitteiden 3.5 ja 4.3 puutteet ovat kohdan 86 alla, kohdan 1.7 puute tässä ja kohdan 2.5 puutetta ei ole missään.

11 (12) Liite 1.8. Tunnusluvut TP liitteissä sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Sitoutunut pääoma sarake pitäisi esittää ainakin viimeisimmästä tuloskaudesta; se kertoo aidon keskimääräisen rahamääräisen panostuksen kauden aikana sekä liiteotsikon mukaisesti. Sitoutuneen pääoman sarakkeet on poistettu myös liitteistä 3.6 ja 4.4. sekä liitteestä 2.5, jonka kohdalla kommenteissa viitataan liitteen 1.8 kommentteihin. Sisällöllisten muutosten takia saattaa olla hankalaa alkuun laskea useita vuosia taaksepäin vertailukelpoista tietoa. Sijoitusjakauman muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset ryhmään mukaan otetut pankkitilien tuotot pitäisi näyttää pääoman mukaisesti samassa ryhmässä, ei kohdistamattomissa tuotoissa ja kuluissa. Liite 2.4. Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa - vakavaraisuus Samat kommentit kuin liite 1.6. Liite 2.4. Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa sijoitusjakauma käyvin arvoin Samat kommentit kuin liite 1.7. ilman historiaongelmaa Liite 2.5 Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa sijoitustoiminnan nettotuotto Samat kommentit kuin liite 1.8. ilman historiaongelmaa Liitteessä 2.5 on lisätty teksti perusjakauma sarakkeeseen x. mutta riskikorjattu jakauma samalta ajankohdalta puuttuu. Riskikorjatun jakauman kohdalla (keskimmäisessä sarakkeessa) tulisi päivämäärän olla X. Liite 2.6 Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa FK esittää, että vertailutiedoissa riittäisi tuottoprosentit kuten ehdotetussa liitteessä 1.8 (koskien tp-tunnuslukuja) ja kuten nykyisinkin.

12 (12) Liite 3.5 Tunnuslukujen esittäminen tilinpäätöksen liitetiedoissa Liitteessä 3.5 tulee esittää riskikorjatut jakaumat neljältä edeltävältä vuodelta. Näiden raportointia ei ole vaadittu aikaisemmin, joten on haasteellista laatia ne jälkikäteen näin monelta ajankohdalta. FK esittää, että vanhoilta vertailuvuosilta annetaan luvut perusjakauman mukaisesti. Uudet vertailujakaumat kertyvät vuosittain ensimmäisestä soveltamisvuodesta alkaen. FK esittää, että riskikorjattu jakauma vertailuvuosilta esitettäisiin vain prosentteina. Liite 4.3 Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa Liitteessä esitetään perusjakauma, vertailutietoina on riskikorjattu jakauma Perusjakaumien ja riskikorjattujen jakaumien vertailu eri ajankohdilta ei ole mielekästä. Riskikorjatun jakauman laadinnasta ei ole ohjeistusta. Liite 4.4 Tunnuslukujen esittäminen osavuosiraportoinnissa sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Liitteessä 4.4. on sarakkeissa x-1 ja x-1 nyt myös sarakkeet absoluuttisille tuottoluvuille ei vain prosenteille. Luku 18 Konsernitilinpäätös Alakohdan 22 viittaus tulee olla FINANSSIALAN KESKUSLIITTO Esko Kivisaari Varatoimitusjohtaja

Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön

Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön 1 (6) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja tilinpäätöskäsittelymääräystä koskevaan lausuntopyyntöön Kooste annetuista lausunnoista FK toteaa, että soveltamisalan

Lisätiedot

Kooste annetuista lausunnoista. Yleistä

Kooste annetuista lausunnoista. Yleistä 1 (13) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute lausuntopyyntöön vakuutusyhtiöiden, työeläkevakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutusomistusyhteisöjen, kolmannen maan vakuutusyhtiöiden sivuliikkeiden

Lisätiedot

Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet.

Olisi tärkeää, että vanhasta määräys- ja ohjekokoelmasta poistettaisiin nyt näillä määräyksillä kumotut osuudet. 1 FINANSSIVALVONNALLE (Dnro 11/01.00/2012) Finanssivalvonnan pyydettyä yhdistyksemme lausuntoa eläkesäätiöiden ja eläkekassojen kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevista määräyksistä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2012

Määräykset ja ohjeet 2/2012 Määräykset ja ohjeet 2/2012 Vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja Dnro FIVA 10/01.00/2011 Antopäivä 23.2.2012 Voimaantulopäivä 31.12.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN 25.10.2012 1 (5) Finanssivalvonnalle FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta (FK) määräys- ja ohjekokoelman (MOK)

Lisätiedot

Kooste annetuista lausunnoista. Määräysten voimaantulo

Kooste annetuista lausunnoista. Määräysten voimaantulo 1 (6) Instituutiovalvonta Reija Anttila Palaute lausuntopyyntöön eläkekassat ja -säätiöt kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin ml Tyel-vakavaraisuusmuutokset

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

HE98/2015. Finanssialan Keskusliitto (FK)

HE98/2015. Finanssialan Keskusliitto (FK) HE98/2015 Finanssialan Keskusliitto (FK) 13.11.2015 1 HE98/2015 HALLITUKSEN ESITYS VAKUUTUSYHTIÖLAIN MUUTTAMISEKSI 1. FK katsoo, että STM:n olisi tullut laatia vain kirjanpitolain (KPL) muutoksista johtuvat

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

Esitys 1 (6) Luonnos Julkinen

Esitys 1 (6) Luonnos Julkinen Esitys 1 (6) Palaute vakuutusyhtiöiden, työeläkevakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutusomistusyhteisöjen, kolmannen maan vakuutusyhtiöiden sivuliikkeiden ja lailla perustettujen eläkelaitosten,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016)

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016) Finanssivalvonnan pyyntö määräyksistä ja ohjeista 2/2016 Organisaation/henkilön nimi: Finanssiala ry (jäljempänä FA) /Pirjo Saarelainen Ilmoita mikäli tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin Organisaation/henkilön nimi: FINANSSIALA RY Ilmoita mikäli lausunto tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta pyytää lausuntoa määräyksistä ja ohjeista 14/2012, 15/2012 ja 16/2012. Lausunnot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Finanssivalvonnan lausuntopyyntö määräyksistä ja ohjeista 1/2011 (Dnro FIVA 8/01.00/2015)

Finanssivalvonnan lausuntopyyntö määräyksistä ja ohjeista 1/2011 (Dnro FIVA 8/01.00/2015) Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle vakuutussektorin määräys- ja ohjeluonnoksista 1/2011, 4/2015 ja 14/2012 Organisaation/henkilön nimi: Finanssiala ry (jäljempänä FA) Ilmoita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista ja

Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista ja Palautelomake 1 (5) Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista 31.12.2016 ja 1.1.2017 Kooste lausunnoissa esitetyistä kommenteista Finanssivalvonnan vastaus

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset 1 (5) Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset 1 Muutokset Määräyksiin ja ohjeisiin 1/2011 Määräyksiin ja

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS:

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: 8.11.2013 1 (9) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7/2013 14.10.2013 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: Valtiovarainministeriön asetukseen (1478/2011) perustuvat rahoitussektorin tasetta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tilien ryhmittelyn ja nimien tulee vastata virallisen tuloslaskelman, taseen

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN VAKUUTUSSEKTORIN VAKUUTUSYHTIÖLAIN SOVELTAMISTA KOSKEVAT TÄYDENTÄVÄT MÄÄRÄYKSET JA OHJEET

FINANSSIVALVONNAN VAKUUTUSSEKTORIN VAKUUTUSYHTIÖLAIN SOVELTAMISTA KOSKEVAT TÄYDENTÄVÄT MÄÄRÄYKSET JA OHJEET MÄÄRÄYS/OHJE 1 (1) 19.02.2009 Dnro 1/101/2009 Kotimaisille vakuutusyhtiöille, työeläkevakuutusyhtiöille, vakuutusyhdistyksille, vakuutusomistusyhteisöille, kolmannen maan vakuutusyhtiöiden sivuliikkeille

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot 153 V osa: Valvonta 13 VVV:lle toimitettavat tiedot Valtuutussäännös VYL 25 luvun 24 VakYhdL 12 luvun 5, UVYL 39, MEL 211, MYEL 131, TVYL 1 ja 30 (1) Kohdissa 13.1 13.5 tarkoitetut asiakirjat on toimitettava

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Lausuntopyyntö: STM/4750/2014

Sosiaali- ja terveysministeriö. Lausuntopyyntö: STM/4750/2014 Lausunto 1 (8) 27.1.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntö: STM/4750/2014 LAUSUNTOPYYNTÖ VAKUUTUSYHTIÖLAIN 8 LUKUA JA VAKUUTUSYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ JA KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ ANNETUN

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

30.12.2002 Dnro 11/002/2002. Määräyksiä on velvoittavina noudatettavana.

30.12.2002 Dnro 11/002/2002. Määräyksiä on velvoittavina noudatettavana. MÄÄRÄYS/OHJE 30.12.2002 Dnro 11/002/2002 Vakuutuskassalain alaisille hautaus- ja eroavustuskassoille Valtuutussäännökset: Vakuutuskassalaki (1164/1992) 74 c, 77, 83, 83 f, 96, 97, 172 a Vakuutuskassalain

Lisätiedot

Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset

Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset Finanssivalvonnan standardin 3.1 muutokset Tilinpäätös ja toimintakertomus Esityksen rakenne Nykyisen 3.1 Tilinpäätös ja toimintakertomus laajuus ja rakenne Uudet Fivan sääntelyn ohjeet Esitystekniset

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004

Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rahoitusvälineiden, sijoituskiinteistöjen, biologisten hyödykkeiden ja eräiden muiden sijoitusten merkitsemisestä vakuutusyrityksen

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä 31.12.2008 materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen.

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä 31.12.2008 materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen. SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 27.5.2009 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tehtävässä käyttävien tilien nimien ja ryhmittelyn tulee vastata virallisen

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Ohjeistus 1 (134) 10.11.2010 Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Sisällys VA Tuloslaskelma- ja tasetaulukot... 2 VB Tilinpäätöksen liitetietotaulukot... 17 VC Tunnuslukutaulukot...

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 13/2012

Määräykset ja ohjeet 13/2012 Määräykset ja ohjeet 13/2012 Työeläkelaitosten vakavaraisuus Dnro FIVA 10/01.00/2012 Antopäivä 13.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistioluonnos 1(5) Rahoitusmarkkinaosasto 24.9.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI-

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 13/2012

Määräykset ja ohjeet 13/2012 Määräykset ja ohjeet 13/2012 Työeläkelaitosten vakavaraisuus Dnro FIVA 10/01.00/2012 Antopäivä 13.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1414. Valtioneuvoston asetus. viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen myöntämisperusteista

SISÄLLYS. N:o 1414. Valtioneuvoston asetus. viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen myöntämisperusteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1414 1415 SISÄLLYS N:o Sivu 1414 Valtioneuvoston asetus viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen.

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Luento 8 Arvonmuutokset: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Suoriteperuste Valmistusasteen mukainen tulouttaminen. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 8a: Arvonmuutokset:

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Sisällys sijoitustoimintaympäristö... 3 sijoitukset 31.12.2008 (käyvin arvoin)... 4 uudet sijoitukset 2008... 6 Sijoitustoiminnan tuottojen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista

Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus

Lisätiedot

HE 98/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 98/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (8) 12.11.2015 Talousvaliokunta HE 98/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN 11.11.2011 1 (6) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7.10.2011, Dnro 10/2011 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot