Aikuisetkin saa leikkiä! Yhteisöllinen kuvapajapilotti Kelloniemessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aikuisetkin saa leikkiä! Yhteisöllinen kuvapajapilotti Kelloniemessä"

Transkriptio

1 Aikuisetkin saa leikkiä! Yhteisöllinen kuvapajapilotti Kelloniemessä OLE-hankkeen päätösseminaari Kuopion Kaupungintalo Mari Lindfors Yhteisötaiteilija, Kuopion kaupunki, Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue, Kansalaistoiminnan aktivointi kuvataideopettaja (TaM), kuvataideterapeutti (MSc)

2 Mikä ihmeen kuvapaja? Kuvapaja on osallistujille maksuton luovan työskentelyn paikka, jossa voi tavata toisia alueen asukkaita, käyttää taidetarvikkeita, kahvitella ja vaihtaa ajatuksia. Kaupungin yhteisötaiteilijan ohjaamalla avoimella toiminnalla tähdätään asuinalueiden viihtyvyyden ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseen.

3 Mallina avoin kuvapaja (community based open art studio), Lontoon Studio Upstairs.

4 TAVOITTEET: -Kelloniemen alueen työikäisten asukkaiden osallistaminen, aktiivisuuteen kannustaminen sekä yhteisöllisyyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. -Syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja voimauttaminen, mahdollisuus tulla kuulluksi ja näkyväksi uudella tavalla. -Kommunikointi. Työtapoja kehitetään ja ideoidaan vuorovaikutuksessa pajatoimintaan osallistujien kanssa, heidän tarpeensa ja lähtökohtansa huomioiden. Ryhmässä tapahtuva luova työskentely voi auttaa osallistujia tunnistamaan itsessään piileviä taitoja ja voimavaroja sekä tekemään tilaa uusille suhtautumistavoille, mahdollisuuksille ja valinnoille. Tällaisessa kuvan tekemisessä, kokeilevuus, leikkisyys ja spontaanius, ovat lopputulosta tärkeämmässä asemassa.

5 Kelloniemessä alkaa tammikuussa kaikille alueen aikuisikäisille asukkaille suunnattu kuvapaja. Maksuton ja ohjattu paja on paikka, jossa voit päästää luovuutesi laukkaan ja antaa kynän tai pensselin viedä. Halutessasi voit osallistua myös vaha-animaation tekemiseen tai ryhmänäyttelyn järjestämiseen. Voit tulla mukaan ilman minkäänlaista kokemusta kuvallisesta työskentelystä, sillä tärkeintä on tekemisen meininki! Jos inspiraatio on tiukassa, olet tervetullut pajaan myös vain katselemaan, kahvittelemaan ja tapaamaan muita alueen asukkaita.

6

7 Kuvapaja numeroin Kuvapaja kokoontui , yhteensä 11 kertaa. -Viikoittain pajassa oli kävijää. -Osallistujia oli yhteensä 30, joista miehiä 7. -Useamman kerran kävijöitä oli 24, kuvan tekemiseen tai animointiin osallistuneita 21. -Ikähaitari 6-70 (4 lasta, loput aikuisia) -2 osallistujaa Kelloniemen ulkopuolelta, muut lähialueelta tai Saarijärveltä

8 Projektin eteneminen Suunnittelu ja tiedotus Yhteistyökumppaneiden etsiminen Tilan ja materiaalien hankinta Yhteisöön jalkautuminen Pajatoiminta Animaatioiden editointi Raportointi Näyttelyjen ripustaminen, avajaispiknik Kelloniemessä Näyttelyiden purku

9 Ankkuritie 9 B

10 TYÖMUODOT: muovailuvaha-animaatio

11 maalaus ja piirustus

12 Kuvapaja tiedotusvälineissä -Kuopio-lehti, Viikkosavo, Kaupunkilehti -Savon Sanomat YLE Savo, YLE Puhe, Aspekti-ohjelma , -Nikulainen, Viikkosavo 2.5.

13 Kokemuksia kuvapajalta Eri osallistujat hakivat pajalta eri asioita: toiset ennen kaikkea juttuseuraa, toiset taas uusia taitoja, ohjeita tai puitteita kuvien tekoon. Suuri ikäjakauma teki ohjaamisesta joskus melko haastavaa, mutta toisaalta se edisti yhteisöllisyyttä ja rikastutti työskentelyä. Eri ikäpolvien kohtaamista kommentoitiin positiivisesti. Toiminta mahdollisti uusien tuttavuuksien solmimisen ja jo olemassa olevien sosiaalisten suhteiden syventämisen. Toisinaan jotkut osallistujat kävivät pajalla kiireiden vuoksi vain kääntymässä, tervehtimässä ja ehkä kahvilla. Pari koiraakin tuotiin piipahtamaan pajaan!

14 Palautetta pajalaisilta Ehdottoman tarpeellista. Lähdin kotoa johonkin missä tuli positiivisia elämyksiä. Mielenkiintoista jokaiselle jotakin kannustavaa opastusta! Yhdessä tekemistä + tutustumista alueen ihmisten kanssa. Tämän muotoinen toiminta on alueellisesti asukkaita yhdistävä. Kuvapajassa oli tarpeeksi erikokoisia papereita. Siel oli mahtava fiilis ja animaatio oli myös kiva juttu. Hienoa jos olisi samanlaista toimintaa tulevaisuudessa.

15 Hyödyllisintä/kivointa toiminnassa oli näkyvyys ja esille tulo tehdä Kelloniemen aluetta tunnetuksi. Se että oli rauhallinen paikka, missä pystyi piirtämään/maalaamaan ja sai palautetta. pajan olemassa oleminen > saa taiteilut aikaiseksi. Ihmisten kokoontuminen asuinalueen hyväksi. asuinalueen uudenlainen näkeminen avoin ilmapiiri. En kokenut itseäni syrjäiseksi. Kuvapajalla käynti rytmitti viikkoohjelman.

16 TÄRKEÄÄ JA TOIMIVAA -Tiedotus. Tiedon on mentävä perille mediassa ja ruohonjuuritasolla hyvissä ajoin ennen toiminnan alkua. -Pajatila sijaitsi aivan yhteisön ytimessä, joten osallistumiskynnys oli mahdollisimman matala. Tilassa oli useita pöytiä, pöytiä, päivänvaloa, lukittava varastotila, vesipiste ja WC -Kahvitus madaltaa kynnystä tulla mukaan. -Paikallinen kontakti -Kumppanuus paikallisen yrityksen kanssa oli varmasti molemmille hyvä asia. -Löyhät teemat ja joustavat suunnitelmat. Yhteisön ihmisille, heidän omille ideoilleen, jutustelulle ja leikille on jätettävä tilaa aikuistenkin pajatoiminnassa. -Tunnelma ja tekemisen meininki. Koin, että tärkeimpiä tehtäviäni ohjaajana olivat puitteiden luominen, työskentelyn pohjustaminen, kuunteleminen, innostaminen, rohkaiseminen, eri kävijöiden erilaisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen sekä tarvittaessa eri tekniikoiden ja materiaalien käytön ohjaaminen.

17 KEHITETTÄVÄÄ -Ikä ja yhteisöllisyys. Pelkästään aikuisille rajattu yhteisöllinen toiminta tuntuu keinotekoiselta. Käytännön rajanveto voi olla hankalaa. -Pajan kesto > 2-3 h / kerta riittäisi. -Projektin pituus. Kuvapajatoiminta Kelloniemessä osoitti, millainen potentiaali työmuodolla on, ja pilottina 11-viikoinen kuvapajatyöskentely tuntuikin perustellulta. Pitkäkestoisena toiminta mahdollistaisi syvemmän yhteisöllisyyden kehittämisen ja voisi johtaa kantavampiin muutoksiin.

18 Kuvapajalaisten töitä esillä! Mahdollisuus esittää omia töitä näyttelyssä, eli tulla näkyväksi laajemmassa yhteisössä, lisäsi työskentelyyn merkityksellisyyttä ja antoi pontta uuden oppimiseen ja voimautumiseen. Työn tulosten näyttäminen muille, varsinkin oman alueen asukkaille, tuntui monesta tärkeältä mahdollisuudelta. Kuvapajalaisten töitä esitellään: -Valtuusto-virastotalon galleriatilan näyttelyssä Ympäristötaidenäyttelyssä Kellolahdentien koivikossa Animaatiot löytyvät kaupungin infotv ruuduilta ja netistä alkaen.

19 Tulikukka. Pitkään ajatuksissa ollut kuva, joka alunperin syntyi suuresta tunteesta ja päätyi paperille tällaisena. Tässä kuvassa on lihan-syöjä-kasvi ja värisade.

20 Pastelliliidut käteen... ja uusi elämä alkoi tästä. Iloinen tulppaanikimppu inspiroi tähän työhön.

21 Leikki on välttämätöntä: kulttuurin elinvoimaisuus on kiinni leikistä. Eläimet ja lapset leikkivät luonnostaan. Monen aikuisen leikkitaidot ovat sen sijaan ruostuneet. Se on harmillista, sillä leikki tuo tyydytystä ja mielihyvää elämään Leikkiä, pelaamista, harrastamista - on samantekevä, miksi vapaaehtoista, muusta elämästä erillistä, tuottamatonta toimintaa kutsutaan. Intensiivinen leikki on mitä mainioin vastalääke ikävystymiseen ja ahdistukseen. Kalliala, M Leikki nyt, aina ja kaikkialla. Lelun Lumo, Helsingin taidemuseon julkaisu 1/2012, s

22 Ympäristötaidenäyttely Kellolahdentiellä

23

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9. Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.2011, Lahti Sisältö Sosiologinen näkökulma leikin ja lapsuuden tutkimukseen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Isäryhmän ohjaajalle Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Miksi ryhmään? Ryhmään kuuluminen on yksilölle tärkeää, sen avulla rakennetaan identiteettiä ->

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Esiintymisvalmennus, 6h

Esiintymisvalmennus, 6h Esiintymisvalmennus, 6h Vaikuttavuudella epäreilua kilpailuetua " Erilaisuus, avoimuus, aitous ja rohkeus huokui valmentajasta. Mari Seppänen 1 / 9 Oletko esiintyessäsi epämukavuusalueella? Kuunnellaanko

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta

ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta Näkökulmia oppimisvuorovaikutukseen Jyväskylän yliopisto 4.6. 2013 Antti Niskanen Teatterikuraattori, KM Jyväskylän kaupunginteatteri Miltä

Lisätiedot

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle Monitoimitalo 13 tekemistä kivijalasta kattojen ylle TOIMINTAA VIIDESSÄ KERROKSESSA Monitoimitalo 13 on tamperelaisten harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikka, jonka seinien suojissa on 2500 neliömetriä toiminta-,

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

ALISUORIUTUMINEN. Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää. ihmistä.

ALISUORIUTUMINEN. Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää. ihmistä. ALISUORIUTUMINEN Ajoittain kaikki ihmiset saavuttavat vähemmv hemmän, kuin mihin he pystyisivät t ja se voi suojata sekä säästää ihmistä. Alisuoriutuminen on kyseessä,, kun siitä tulee tapa - voimavarat

Lisätiedot

TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA

TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA TAIDEKASVATUS YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAJANA Siellä sai olla yhdessä Sai tehdä porukassa erityisopettaja 1 TAIDEPAJALAISTEN POSITIIVISIA KOKEMUKSIA TAIDEPAJOISSA Yhdessä tekeminen oli kaikkein tärkein t

Lisätiedot

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Kulttuuripajatoiminta pähkinänkuoressa Koulutetut vertaisohjaajat vetävät toiminnallisia vertaisryhmiä 18-35 vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12. Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.2013 Muistisairaiden vertaisryhmä Silmu Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske)

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen 22.1.2014 työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Tavoite 1. Työpajassa luodaan kuvapuhelinpalvelun tuottamiselle yhteiset tavoitteet ja kuvaus käyttötilanteesta

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Kohtaamisen kolme E:tä

Kohtaamisen kolme E:tä Kohtaamisen kolme E:tä Anita Malinen 1. marraskuuta 2013 Kohtaamisen kolme E:tä viittaa sivistysopettajan - episteemiseen vastuuseen, - eksistentiaaliseen vastuuseen ja - eettiseen vastuuseen I EPISTEEMINEN

Lisätiedot

Kokemuksia depressiokouluista. depressiokouluista

Kokemuksia depressiokouluista. depressiokouluista Kokemuksia depressiokouluista selvitys pääp ääkaupunkiseudun seurakunnissa toteutetuista depressiokouluista Eila Jantunen, TtL,, diakonissa, Diak Taustaa Depressiokoulu millainen koulu? Depressiokoulun

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä

Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Case: Vyyhtipeli Susanna Snellman Vyyhti-hanke Pelillisyys vai peli? - Pelillistäminen tarkoittaa toiminnon tai menetelmän pelillistämistä (joskus se voi olla myös leikillistämistä)

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Hahmotelmaa ja taustaa wikipohjaisen opintokerho-opiskelun toteuttamiseksi

Hahmotelmaa ja taustaa wikipohjaisen opintokerho-opiskelun toteuttamiseksi Hahmotelmaa ja taustaa wikipohjaisen opintokerho-opiskelun toteuttamiseksi Opintokeskus Kansalaisfoorumin STUDIO-ryhmä: Eija Majoinen Irma Syrén Timo Tervo Pekka Kinnunen Opintokeskus Kansalaisfoorumi

Lisätiedot

OLE aktiivinen läpi elämän

OLE aktiivinen läpi elämän OLE aktiivinen läpi elämän Hanke pähkinänkuoressa Laura Hakumäki 9.5.2012 Mikä OLE -hanke? OLE aktiivinen Läpi Elämän hanke Toteutusaika 1.6.(1.9.)2009 31.5.2012 Manner-Suomen ESR ohjelman Itä-Suomen suuralueosion

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Elämyksi kehittämisseminaari

Elämyksi kehittämisseminaari Elämyksi myksiä sisält ltävä kehittämisseminaari Könkäällä 31.3.2008 Anne Korva Merja Saukkoriipi EVÄIT ITÄ ELÄMÄÄ ÄÄN N RYHMÄT Ylitorniolla ja Pellossa pidetty: pienten lasten vanhemmille eri työntekij

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie

Opettajan materiaali. Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011. Luova tie Opettajan materiaali Kaija Hinkula Taiteilija koulussa-hanke 2011 Luova tie Maalaamaan voi oppia monin tavoin. Monet lähestymistavat ovat tarpeellisia, niin tarkat, tiettyyn teoriaan tai tekniikkaan pohjautuvat

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa Otetta opintoihin -ryhmämalli Jaana O. Liimatainen 28.9., 5.10 ja 12.10.2010 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat tavat alkuopetuksessa Sari Havu-Nuutinen KT, yliassistentti Mitä on opetus, opiskelu ja oppiminen? 1 Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi oppijana Lapsi konkreetisten

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS

Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä Leikin tasot sairaalassa TASO 4 Yksilöllisesti suunniteltu TASO 3 Tutkimuksiin ja toimenpiteisiin valmistava leikki TASO 2 Ohjattu läpityöskentelyleikki,

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Digitaalinen oppimispeli VauvaPolku uutena perhevalmennuksen työvälineenä

Digitaalinen oppimispeli VauvaPolku uutena perhevalmennuksen työvälineenä Digitaalinen oppimispeli VauvaPolku uutena perhevalmennuksen työvälineenä Anna Rönkä ja BabyTrail -tiimi VauvaPolku-oppimispelin tausta ja tarve Vanhemmuuteen siirtyminen epävarmuuden ja muutoksen leimaavassa

Lisätiedot

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun. Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut

Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun. Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Kestävä kehitys mukaan toiminnansuunnitteluun Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Ohjelma Tutustuminen Kestävä kehitys eli Keke Keke-toiminnan hyötyjä Toiminnan aloittaminen Vinkkejä motivointiin

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Ohjaus tuutorin roolissa

Ohjaus tuutorin roolissa Ohjaus tuutorin roolissa Vertaistutorkoulutus Tommi Pantzar Millainen ohjaaja minä olen? OHJAAMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT TOIMINTATAVAT Miten arvot ja käsitykset näkyvät toiminnassa? ASENTEET Mikä on ohjaajan

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori 1 24.5.2018 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä 2017 4 Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Metropolian uusi hybridi KAMPUS. Planning of an interactive and multisensory campus

Metropolian uusi hybridi KAMPUS. Planning of an interactive and multisensory campus Metropolian uusi hybridi KAMPUS Planning of an interactive and multisensory campus Työpajatyöskentelyn eteneminen ja ohjeistus klo: 10:15-10:30 Alustus: Virittäytyminen asiaan, kuva PP-show ja työpajan

Lisätiedot

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Kirsi Saukkola Psykiatrinen sairaanhoitaja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Työnohjaaja ETELÄ-SUOMEN OPPIMISEN JA KASVUN TUEN PÄIVÄT 21.3.2018

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap. MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien

Lisätiedot