PIANOIMPROVISAATION JUURILLA Tutkimus pianonsoitonopettajien improvisaation käytöstä, tavoitteista ja menetelmistä

Transkriptio

1 PIANOIMPROVISAATION JUURILLA Tutkimus pianonsoitonopettajien improvisaation käytöstä, tavoitteista ja menetelmistä Seminaarityö Kevät 2015 Opettajan pedagogiset opinnot Tampereen yliopisto Emma Teronen Taideyliopiston Sibelius-Akatemia/ Pianon, harmonikan, kitaran ja kanteleen aineryhmä/ kirjallinen työ

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSTEHTÄVÄ, -METODI JA AINEISTO Kyselyn toteutus ja käytännöt Kyselylomake 6 3 IMPROVISAATIO Mitä improvisaatio on? Improvisaation historiasta lyhyesti Kokemuksiani improvisaation mahdollisuuksista pianonsoiton opetuksessa 11 4 PIANOIMPROVISAATION MENETELMIÄ Imitointi improvisoidessa Kysymys-vastaus-improvisointi Tarinaan improvisointi Kuvasta improvisointi Asteikko-/sävelikköpohjainen improvisointi Pianon eri sointeihin, kuten koputuksiin tai kielten näppäilyyn pohjautuva improvisointi Ostinatoon pohjautuva improvisointi Tyylinmukainen improvisointi Sointukiertoon perustuva improvisointi Soinnun sävelillä improvisointi Rytmiin perustuva improvisointi Intervalleihin perustuva improvisointi Taustanauhan päälle improvisointi Improvisoitu soolo Kappaleen muokkaaminen Muotoon improvisointi Nelikätinen improvisointi Kelluntamusiikki Vapaa improvisaatio 19 5 TULOKSET Vastaajat Improvisaation opetus Improvisaatiomenetelmät Improvisaatiossa kehittyvät osa-alueet Improvisaatiota opettavien vastaukset Improvisaatiota opettamattomien henkilöiden vastaukset Hyvä improvisaatio 31 6 YHTEENVETO 32 LÄHTEET LIITE: Kyselylomake

3 1 JOHDANTO Olin noin 10-vuotias, kun opettajani tutustutti minut improvisaation maailmaan. Teimme erilaisia retkiä muun muassa aavikolle itämaan tietäjien luokse ja loihdimme pianoluokkaan tähtitaivaan. Nämä seikkailut inspiroivat minua improvisoimaan enemmänkin, ja 11-vuotiaana improvisoin ensimmäisen kerran julkisesti Lauttasaaren pianokilpailuissa. Kappaleiden vaatimustason noustessa ja harjoittelumäärän lisääntyessä improvisaatio jäi taka-alalle useaksi vuodeksi, kunnes Sibelius-Akatemiassa ollessani oivalsin, että haluan osata soittaa musiikkia myös ilman nuotteja. Kyky tuottaa musiikkia ilman nuotteja oli lähtökohtana oman improvisaatioinnostukseni uudelleensyntyyn. Kävin kursseja ja opiskelin improvisaatiota, ja pääsinkin niiden myötä ehkä lähemmäs sen luonnetta. Opiskeluni ovat tuoneet lisää sisältöä improvisaatiokäsitteeseen ja uusia menetelmiä, joita voin käyttää esimerkiksi omassa opetustyössäni. Improvisaatio on kuitenkin itselleni yhä mysteeri. Kuinka uudet ideat syntyvät ja mistä vanhat kumpuavat? Me muusikot soitamme valtavan määrän repertuaaria, joka jää muhimaan alitajuntaamme, mutta muusikoiden tehtävä on tuottaa musiikkia myös ilman nuotteja. Sen pitäisi olla muusikkouden edellytys. Nuottikirjoitus mahdollistaa taidemusiikkimme säilymisen vuosisadasta toiseen, ja nuoteista soittaminen on yksi edellytys soivan perinteen jatkumolle. Olisi kuitenkin tärkeää, että muusikot saisivat valjastaa luovuutensa myös improvisaatioon. Tutkimuksessani halusin selvittää opetetaanko improvisoinnin taitoa nykyisin musiikkioppilaitoksissa. Halusin myös koota yhteen pianoimprovisaatiossa käytettyjä keskeisiä menetelmiä, sillä niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Suomessa.

4 5 Tutkimuksen aikana kysyin, mitä hyvä improvisaatio voi antaa oppilaalle. Voiko se auttaa esiintymisjännitykseen ja epäonnistumisen pelkoon, joka lymyilee useiden pianistien takaraivossa? Vapauttaako se, tuoko se rohkeutta? Viime aikoina improvisaatio on nostanut päätään suomalaisella pedagogisella kentällä ja aiheesta on ilmestynyt monia julkaisuja. Kyselytutkimukseni pureutuu improvisaation ytimeen ja lähestyy suomalaisia pianopedagogeja kysymyksillä, jotka vastaavat pinnalla olevaan aiheeseen pianoimprovisaatioon. 2 TUTKIMUSTEHTÄVÄ, -METODI JA AINEISTO Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisten pianonsoitonopettajien improvisaation käytöstä seuraavat asiat: Kuinka tärkeäksi opettajat kokevat improvisaation opettamisen ja oppimisen? Kuinka suuri osa opetuksesta kohdistuu improvisaatioon? Millaisia menetelmiä opettajat käyttävät improvisaation opettamiseen? Millaisia tavoitteita opettajat asettavat improvisaation käytölle? Selvitän näitä kysymyksiä kyselytutkimuksen avulla, mikä on yksi perinteisimmistä tavoista kerätä tutkimusaineistoa. Kysely on poikittaistutkimus, jossa aineisto on kerätty yhdessä ajankohdassa useilta vastaajilta (Vastamäki 2010). Tapa, jota käytän kyselyn toteuttamiseen on kysely samanaikaisesti isolle ryhmälle, jossa tutkija on paikalla (Valli 2010). Tutkimuksen vaiheet etenevät seuraavalla tavalla: 1) Aiempaan improvisaatiokirjallisuuteen tutustuminen 2) Kyselylomakkeen tekeminen

5 6 3) Kyselyn toteuttaminen Tampereella Pianopedagogit ry:n seminaarissa 4) Kyselyaineiston siirtäminen tietokoneelle Webropol-ohjelmaan 5) Kyselyaineiston analysointi, pohdinta ja kommentointi Aineistona on Pianopedagogit ry:n jäsenten palauttamat vastaukset kyselyyn. Yhdistyksen jäsenet ovat joko aktiivisesti pianonsoittoa opettavia, sitä opiskelevia tai uralta eläköityneitä henkilöitä. Oletan, että kyselyyn vastaajat tietävät oman ammattitaitonsa valossa, mitä improvisaatio on, joten en lähde sitä kyselylomakkeessa määrittelemään. Improvisaatio-käsitteellä tarkoitan kuitenkin tässä tutkimuksessa länsimaiseen perinteeseen liittyvää ilman nuottia tai suurempaa valmistelua tuotettua musiikkia. 2.1 Kyselyn toteutus ja käytännöt Toteutin kyselyn Pianopedagogit ry:n järjestämässä seminaarissa Tampereella Jaoin kyselylomakkeita seminaariin ilmoittautumisen yhteydessä halukkaille ja lausuin samalla muutaman sanan kyselyn tarkoituksesta. Kyselyyn oli aikaa vastata koko seminaarin ajan eli lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään. Seminaariin osallistui yli 200 pianopedagogia ympäri Suomen. Jaoin lomakkeita yhteensä 95, joista 35 palautettiin. Laitoin lomakkeet Webropol-palveluun ja käytin sitä tilastointiin. Analysoin aineistoa luvussa 5 kommentoiden sitä samalla. 2.2 Kyselylomake Halusin kartoittaa kyselylomakkeellani pianoimprovisaation opetuksen eri osaalueita. Taustoittava tieto oli myös oleellista, jotta vastaajien ikää ja koulutusta olisi mahdollista suhteuttaa vastauksiin. Myös paikka, jossa improvisaatiota opetetaan, oli kiinnostava tietää.

6 7 Kysymykset, joissa vastaajaa pyydettiin arvioimaan vastaustaan Likertin asteikolla 1-5 (Valli 2010), eivät ole absoluuttisia, vaan pikemminkin suuntaa antavia. On vaikeaa antaa tarkkaa vastausta improvisaation käytöstä esimerkiksi tuntitasolla. Siksi oli mielestäni kätevämpää kysyä yleisesti Likertin asteikolla, kuinka suuri osa opetuksesta kohdistuu improvisaatioon. Kysymys, voiko improvisaatiosta olla haittaa, oli myös merkittävä, sillä halusin tietää onko joukossa ihmisiä, joiden mielestä improvisointi ei kannata. Eri menetelmiä luettelin lukuisia ja niiden löytämisen pohjatyönä kyselin kollegoiltani, mitä menetelmiä he käyttävät opetuksessaan. Jätin loppuun myös avoimen vastausvaihtoehdon (muu, mikä/mitkä?), jotta metodit selviäisivät kattavasti. Kyselyssä luetellut menetelmät on kuvailtu luvussa 4. Yksi tutkimusongelmista oli opettajien improvisaatioon liittyvät tavoitteet ja siihen liittyen kysyin, mitä eri osa-alueita improvisaatio kehittää ja kysyin myös suoraan keskeisiä tavoitteita avoimen kysymyksen muodossa. Muita avoimia kysymyksiä olivat improvisaation merkitys oppilaalle ja sen suhde esiintymisjännitykseen. Myös hyvän improvisaation käsite kiinnosti, ja se liittyy myös improvisaation opetuksen tavoitteisiin. Kysymys haluaisitko lisäkoulutusta improvisaatiosta nousi esiin seminaariryhmässäni ja tarkoituksenani on esittää esimerkiksi Pianopedagogit ry:lle mahdollisen lisäkoulutuksen kysyntä vastausten pohjalta.

7 3 IMPROVISAATIO Mitä improvisaatio on? Improvisaatio on tässä hetkessä tapahtuvaa toimintaa. Me kaikki improvisoimme läpi elämämme tilanteissa, joissa kohtaamme ihmisiä tai joudumme käyttäytymään ennalta valmistelemattomalla tavalla. Improvisaatio on spontaania ilmaisua, joka kumpuaa ihmisen tietoisesta mielestä tai alitajunnasta. Johnstonen (1981, 28) mukaan kun lakkaamme estämästä spontaanien ideoiden tulemista, pääsemme lähemmäs todellisen improvisaation luonnetta (Johnstone 1981, 28). Musiikillinen improvisaatio on myös hetkessä tapahtuvaa toimintaa, ja jokainen esitys sisältää yleensä improvisatorisia elementtejä. Miten reagoida, kun soittaakin suunnittelemattaan väärän äänen tai muistikatkos yllättää? Katkeaako musiikki vai pääseekö siitä luovimaan yli improvisoinnin avulla? Usein musiikillinen improvisaatio käsitetään kuitenkin ilman nuotteja tai valmistelua toteutetuksi siinä hetkessä tuotetuksi musiikiksi. Improvisaatio on musiikin muotona hyvin laaja alue. Sitä on myös tutkittu paljon, esimerkiksi haku Google Scholar -palvelussa tuottaa 791 tulosta. Monet kulttuurit ovat improvisoineet ja improvisoivat yhä kutsumatta musisointiaan improvisaatioksi, vaikka se täyttäisikin improvisaation määritelmän. Improvisaatio kattaa muun muassa barokin, urkumusiikin, jazzin, bluesin, intialaisen musiikin, flamencon, rockin, islamilaisen musiikin, turkkilaisen musiikin, monet afrikkalaiset musiikit, polynesialaisen musiikin ja monenlaiset vokaalimusiikit presbyteerisistä kappeleista kairolaisiin basaareihin (Bailey 1993, x). Tässä seminaarityössä viittaan improvisaation käsitteellä länsimaiseen improvisaation perinteeseen. Kokemukseni mukaan improvisaatio on muodostaan riippumatta samankaltainen. Siinä soitetaan ilman nuotteja melodioita, kuvioita, harmonioita ja sävyjä, mitä mielen syövereistä nousee. Joissain improvisaatioissa, kuten intialaisissa raagoissa

8 9 tai länsimaisessa bluesissa tai jazzissa, rakenne määrää paljon improvisaation luonteesta (Bailey 1993, x). On yleisesti tunnettu tosiseikka, että on olemassa myös vapaata improvisaatiota, jossa rakenne määräytyy improvisaation edetessä. Kokemukseni mukaan on mahdollista esimerkiksi lähteä liikkeelle teemasta, joka muuntuu kappaleen aikana erilaiseksi ja lopulta ilmentyy uudelleen kaiken jälkeen. Johnstonen mukaan (1981, 116) improvisaatiossa voidaan noudattaa hyvin tyypillistä tarinankerronnallista piirrettä juonen sitoututumista itseensä. Juonen sitoutuminen itseensä tuo tarinaan tai improvisaatioon yhtenäisyyttä. Sisällöllä ei juuri ole merkitystä, kunhan tapahtumat liittyvät toisiinsa jollain tavalla. Improvisaatio onkin kuin kävelemistä takaperin (Johnstone 1981, 116). Koskaan ei tiedä mitä edessä on, mutta aina voi viitata siihen mitä on jo ollut. Näin ollen Poutiaisen (2013) sanoin improvisaatiossa yhdistyvät eri aikatasot - mennyt, nykyisyys ja tuleva (Poutiainen 2013). Improvisaatio voi olla mitä monimuotoisinta musiikkia. Mielestäni se voi heijastella yksilön sisimpiä tunteita aggressiosta rakkaudentunnustukseen. Kokemukseni mukaan aloittelevan improvisoijan ilmaisu voi olla karkeaa, mutta taitojen kehittyessä improvisaatiosta saattaa muodostua ihmiselle ainutlaatuinen kanava itsensä esille tuomiseen. 3.2 Improvisaation historiasta lyhyesti Improvisaatio on varmasti aina ollut läsnä musiikissa. Se on ollut mukana eurooppalaisessa musiikissa varhaisista ajoista lähtien, mutta ensimmäiset yksityiskohtaiset tiedot improvisaatiosta liittyvät liturgiseen organum-tyyliseen lauluun 800- luvulla (Horsley 2001). Organum on yleisnimitys kirkkolaulumelodiaan perustuvalle moniäänisyydelle. (Korhonen 2002, 373)

9 10 Keskiajalla ja renessanssin aikaan improvisoitu cantus firmus oli osa muusikon koulutusta ja se oli merkittävintä kirjaamatonta musiikkia ennen barokkiaikaa (Fuller 2002). Woodring Goertzen artikkelin pohjalta käy ilmi, että hetkessä tuotetut preludit olivat tyypillisiä improvisaation muotoja. Preludin soittaminen mahdollisti esimerkiksi soittimeen tutustumisen ennen varsinaisen teoksen esitystä (Woodring Goertzen 1998). Solomonin (1994, 419) mukaan klassisen aikakaudella muiden muassa W. A. Mozart improvisoi julkisesti erittäin paljon ja jätti jälkeensä teoksia, jotka muistuttavat siitä, millaisia hänen häikäisevät improvisaationsa olivat (Solomon 1995, 419). Abert (2007, ) kertoo, että myös improvisaatiokilvoittelut olivat tavallisia ja yksi tiukka taistelu käytiin Muzio Clementin ja Mozartin välillä (Abert 2007, ). Solomonin mukaan (1998, 78-79) Beethoven voitti monia improvisaatiotaistoja ja peittosi muiden muassa Johann Nepomuk Hummelin (Solomon 1998, 78-79). Hamilton (2008,101-38) kuvaa kirjassaan, että improvisaatio taidemusiikin saralla on vähentynyt vasta äänitysten yleistyttyä. (Hamilton 2008, ) Varhaisella 1900-luvulla improvisaation avulla säestettiin mykkäelokuvia, mutta suurin yksittäinen improvisaation alue oli jazz (Griffiths, ND) luvulla improvisaation arvostus kääntyi laskuun verrattuna sävellettyyn materiaaliin eivätkä improvisoijat saaneet enää tilaa lavoilla (Griffiths, ND). Sittemmin improvisaatiota on kokemukseni mukaan esiintynyt jonkin verran sävellyksien osana esittäjälle on annettu mahdollisuus improvisoida tiettyjä osioita kappaleista. Paljon improvisaation käytännöistä on kuitenkin jäänyt historian havinaan, joskin joitakin improvisaatioistaan tunnettuja nimiä on nykyisinkin kentällä, Suomessa esimerkiksi Jukka Nykänen ja Antti Hotti sekä maailmalla Anto Pett ja David Dolan.

10 3.3 Kokemuksiani pianoimprovisaation mahdollisuuksista opetuksessa 11 Piano on instrumenttina kiitollinen improvisaatioväline, sillä se tuottaa joka tapauksessa ääntä eikä käytetyllä tekniikalla ole niin väliä. Lisäksi pianon erilaisia ääniefektejä voi käyttää monipuolisesti esimerkiksi näppäilemällä kieliä tai koputtelemalla kantta. Pianon sisältä aukeaakin aivan uusi maailma, jos vähintään kaksi soittajaa improvisoivat yhdessä. Toinen pianisteista soittaa koskettimia ja painaa pedaalia, ja toinen soittaja tuottaa erilaisia ääniefektejä pianon sisältä joko ilman apuvälineitä tai esimerkiksi rumpukapuloita käyttäen. Musiikillinen improvisaatio voi lähteä liikkeelle hyvin yksinkertaisista elementeistä, ja sitä voi tehdä kuka tahansa taitotasosta riippumatta. Varsinkin pianolla improvisaation aloittaminen on helppoa. Pienten oppilaiden kanssa improvisointi on antoisaa, ja se kehittää heidän soittotaitoaan luonnollisella tavalla. Improvisointi voi olla täysin vapaata tai sille voi asettaa selkeät raamit. Jotkut oppilaat pitävät enemmän rajoitteista, ja toiset taas improvisoivat helposti kaikilla koskettimilla. Opettajan tehtäväksi jää seurata sivusta, antaa täydentäviä ohjeita improvisaation edetessä tai säestää oppilasta. Olen esitellyt erilaisia improvisaation menetelmiä luvussa 3.4. Niitä soveltamalla aukeaa maailma, jossa oppilas voi vapaasti toteuttaa itseään. Voiko pianoimprovisaatio voi kehittää muusikkoutta ja onko improvisointitaito tarpeellinen muusikolle? Nuottien tai korvakuulolla opeteltujen kappaleiden kautta valmiiden - jo olemassa olevien - kappaleiden soittaminen on myös yksi tapa oppia pianonsoittoa, mutta improvisaatio tarjoaa mahdollisuuksia laajempaan ymmärrykseen. Improvisaatio on yksilön ilmaisun muoto. Improvisointi voi olla hyvin herkkää ja improvisoidessaan ihminen paljastaa usein sisimpänsä. On erittäin merkityksellistä, kuinka ihmisen omaan improvisointiin suhtaudutaan, sillä hyväksyntä on merkittävä tekijä myös improvisoidessa. Kaikki ihmiset kaipaavat toistensa hyväksyntää. Siksi opettajan on tärkeää olla vastaanottavainen ja reagoida oppilaan impro-

11 12 visaatioon hyväksyvästi. Kaikenlainen improvisaatio on oikein, ei ole olemassa väärää tapaa improvisoida. 4 PIANOIMPROVISAATION MENETELMIÄ Improvisoinnin menetelmiä on varmasti yhtä monia, kuin on improvisoinnin opettajia. Menetelmät vaihtelevat erilaisista mielikuvista käytännöllisiin sointukiertoihin ja niitä voidaan käyttää lukuisilla eri tavoilla. Alla on lueteltuna ehkä yleisimpiä improvisointitapoja tai -menetelmiä, joita olen opiskellut Sibelius-Akatemian improvisaatioaiheisilla kursseilla sekä henkilökohtaisilla tunneillani ja käyttänyt pianonsoiton opetuksessa sekä nähnyt muiden käyttävän 4.1 Imitointi improvisoidessa Imitointi on hyvä lähtökohta improvisaatioon. Imitaatio perustuu ajatukseen, että toinen keksii fraasin, jonka toinen puolestaan kopioi. Useinkaan imitoitu fraasi ei ole tismalleen samanlainen, vaan se muuttaa hieman muotoaan eri soittajan käsissä. Imitaatiota voidaan tehdä siten, että opettaja keksii fraaseja ja oppilas toistaa tai toisinpäin.

12 4.2 Kysymys vastaus-improvisointi 13 Kysymys vastaus-improvisointi pohjautuu imitaatioimprovisaatioon. Sen tarkoituksena on myöskin keksiä omia fraaseja, mutta tällä kertaa niitä ei kopioidakaan, vaan alkufraasiin keksitään oma lopetus. Fraasit voivat olla kysymys vastausmuodossa, jolloin useimmiten kysymys päättyy viidennelle asteelle ja vastaus päättyy toonikaan. Pentatonisessa improvisoinnissa kysymykset ja vastaukset voivat kuitenkin vaihdella siten, etteivät ne välttämättä aina kuulosta kysymyksiltä ja vastauksilta vaan yksinkertaisesti jatkumolta. 4.3 Tarinaan improvisointi Omien tarinoiden keksiminen on jo eräänlaista improvisaatiota. Tarinoiden keksimiseen on olemassa erilaisia tapoja, esimerkiksi sana kerrallaan tarinan tekeminen. Tarinassa on tärkeää draaman kaari, jotta se voidaan ilmaista improvisaation avulla. Tarinaan improvisointi voidaan toteuttaa siten, että yksi improvisoi tarinaa ja toinen reagoi siihen samalla musisoiden. Tarinaimprovisaatiota kuten muitakin improvisaatiomenetelmiä voi tietysti toteuttaa myös ryhmässä, jolloin tarinaa voi keksiä useampi ihminen tai soittajia voi olla monia. Tarinaan improvisointia voi toteuttaa myös siten, että tarina on keksitty yhdessä ja sen jälkeen aloitetaan tarinankerronta improvisoimalla. Tarina voi siis olla improvisaation taustamotiivina. 4.4 Kuvasta improvisointi Kuvasta improvisointi, kuten tarinaan improvisointikin, voi tapahtua samanaikaisesti. Opettaja näyttää oppilaalle kuvan, johon oppilas keksii soivan vastineen. Improvisaatio voi jatkua keskeytyksettä opettajan näyttäessä aina uuden kuvan esimerkiksi postikortin muodossa. Tällöin improvisaation luonne muuttuu jatkuvasti.

13 14 Improvisaation aiheena voi myös olla yksi kuva, jonka pohjalta improvisaatiota lähdetään toteuttamaan. Aluksi voi olla hyvä miettiä, mitä kuvassa tapahtuu. 4.5 Asteikko- tai sävelikköpohjainen improvisointi Tyypillinen asteikkopohjainen improvisaatio perustuu pentatoniseen, kokosäveltai dooriseen asteikkoon. Näihin kolmeen asteikkoon on hyvin helppo lähteä kehittämään harmoniaa, joka sopii melodiaan huolimatta siitä, mitä ääntä soitetaan. Pentatonisesta asteikossa (C, D, E, G, A) puuttuu tritonus, jolloin voimakkaat kadensiaaliset jännitteet poistuvat ja improvisaatiosta tulee vaivatonta sävelten leikkiä. Kokosävelasteikon ollessa kysessä voi käyttää sekä mustia että valkoisia koskettimia ja kehittää jännittäviä harmonioita. Improvisaatio kokosävelasteikolla on maagisen kuuloista ja se sopii hyvin, kun oppilas hahmottaa jo koskettimiston. D- doorinen asteikko tarkoittaa valkoisia koskettimia, jolloin mitä tahansa koskettimia voi painaa. Harmonia on merkittävässä osassa, jotta improvisaatio ei muodostu C- duuri-improvisaatioksi. Myös muihin sävelikköihin on toki mahdollista improvisoida ja tällöin lähestytäänkin jazzin perusluonnetta, asteikkoihin pohjautumista. 4.6 Pianon eri sointeihin, kuten koputuksiin tai kielten näppäilyyn pohjautuva improvisointi Pianosta löytyy paljon erilaisia sointeja, joita etsimällä voidaan toteuttaa modernilta kuulostavaa improvisaatiota. Pianon kannen koputukset tai flyygelin kielten näppäily ovat yleisimpiä tapoja kehittää erilaisia sointeja. Pianon sisälle voi myöskin huutaa tai laulaa pitäen samalla pedaalia pohjassa. Näin saadaan luotua kaikuvia sointeja. Koputukset ja näppäilyt voi liittää osaksi esimerkiksi vapaata improvisaatiota (katso luku 4.18).

14 Ostinatoon pohjautuva improvisointi Ostinatolla tarkoitetaan musiikissa toistuvaa, usein bassokuviota. Toistuva kuvio voi olla myös diskantissa. Ostinatosoitto on siitä hyödyllistä, että oppilas voi itse tuottaa koko improvisaation. Hän voi esimerkiksi vasemmalla kädellään soittaa ostinatoa ja oikealla improvisoida sen päälle. Ostinato tuottaa haasteita koordinaatiolle, kun ostinato ei saa muuttua ja toinen käsi improvisoi vapaasti. Helpointa on muodostaa ensin lyhyt fraasi mielessään ja sen jälkeen soittaa se. 4.8 Tyylinmukainen improvisointi Esimerkiksi barokki, klassismi, romantiikka ja impressionismi ovat musiikin eri tyylilajeja. Tyylinmukainen improvisaatio vaatii soittajaltaan laajaa lajin tuntemusta. Tyylinmukaisen improvisaation voi aloittaa esimerkiksi klassismin tyylisestä musiikista, jolloin voidaan lähteä perinteisestä I-IV-V-I-kadenssista ja etsiä tyylinmukaisia piirteitä, kuten albertinbassoa ja melodian koristeluelementtejä kuten trillejä ja appoggiaturia. 4.9 Sointukiertoon perustuva improvisointi Sointukulkuun tai sointukiertoon perustuva improvisointi on tyypillistä jazzille, mutta sitä voidaan toki tehdä myös barokki- ja muissa tyyleissä. Kyseisessä menetelmässä valitaan sointukierto, johon improvisoidaan melodia. Oppilas voi joko itse soittaa koko satsia tai opettaja voi soittaa sointukulkua ja oppilas improvisoida päälle.

15 Soinnun sävelillä improvisointi Soinnun sävelillä improvisointi on eräänlaista sointukiertoon improvisoimista. Siinä kuitenkin soitetaan ainoastaan sointuun kuuluvia säveliä. Tärkeässä roolissa on muistin- ja kuulonvaraisuus mitä sointua soitetaan nyt? Varsinkin, jos opettaja soittaa sointukiertoa, oppilaan on muistettava tai kuultava, mikä sointu on seuraavana. Tämä harjoitus kehittää myös musiikillista hahmotuskykyä. Jos ollaan sovittu, että kierto kestää esimerkiksi kahdeksan tahtia ja sointu vaihtuu kahden tahdin välein, on oppilaan voitava soittaa kaksi tahtia saman soinnun säveliä ja sitten sulavasti siirtyä seuraavaan sointuun Rytmiin perustuva improvisointi Tässä harjoituksessa valitaan rytmi, jota soitetaan improvisoiden eri sävelillä. Säveliä voi olla vähän (esimerkiksi pelkkä C) tai paljon (kaikki valkoiset koskettimet) ja niitä käyttäen muodostetaan samaa rytmiä. Rytmit voivat vaihtua. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi Vivo-pianokoulussa esiintyvät torivihannekset; kurkku, porkkana, punajuuri, ananas. Voidaan tehdä improvisaatio, jossa oppilas käyttää annettuja sanarytmejä. Näin rytmi- ja pulssintaju kehittyy ja oppilas oppii neljäsosa- ja kahdeksasosanuotit Intervalleihin perustuva improvisointi Samalla tavalla kuin rytmin, voi myös intervallit valita. Oppilaan kanssa voidaan päättää, että soitetaan esimerkiksi vain terssejä. Tällöin soitetaan säveliä, jotka ovat terssin päässä toisistaan tai soitetaan sävelkimppuina terssejä. Tämä haastaa aivot

16 17 miettimään, mitä voi soittaa. Opettaja voi soittaa säestystä tai oppilas voi keksiä rytmin itse Taustanauhan päälle improvisointi Jos opettaja ei itse halua taustaa, taustanauhan käyttö on aina mahdollista. On olemassa paljon erilaisia improvisointitaustoja varsinkin jazzpuolella, joihin voi improvisoida päälle. Myös blues on helppoa sointuihin perustuvaa improvisaatiota taustanauhan kanssa. Voi olla hauskaa vaihtelua soittaa muidenkin instrumenttien kuin pianon kanssa. Tässä vaaditaan jo varsin pitkälle kehittynyttä rytmitajua, jotta oppilas pysyy pulssissa Improvisoitu soolo Improvisoidun soolon voi tehdä kappaleeseen, joka on jo olemassa. Sen voi soittaa esimerkiksi taustanauhan päälle. Jazzmusiikki on laji, johon improvisoidut soolot sopivat erityisen hyvin Kappaleen muokkaaminen Kappaletta voi muokata improvisaation keinoilla vaikkapa teknisesti oppilaalle sopivammaksi. Tietyt sointukulut voi pitää vakioina tai niistä voi irtautua kokonaan ja soinnuttaa kappaleen uudestaan. Mahdollisuudet kappaleen muokkaamiseen ovat rajattomat. Esimerkiksi sen rakennetta, tekstuuria, melodioita ja sointuja voidaan muokata improvisoiden.

17 Muotoon improvisointi Oppilaan kanssa voidaan päättää muoto, jota improvisoidaan. Sovitaan, että A- osassa tehdään jotain tiettyä ja B-osassa tehdään jotain muuta. Muoto voi olla mikä tahansa ja sovitut raamit ovat myös vapaavalintaisia. ABA-muoto on tyypillinen klassisen musiikin muoto, jota voi helposti soveltaa esimerkiksi aloittamalla A-osa tietyllä sointukierrolla ja B-osassa muuttamalla sitä. Rakenne on tärkeää pitää samana, esimerkiksi 8 tai 16 tahdin jaksoina. Tämä metodi kehittää oppilaan rakenneajattelua Nelikätinen improvisointi Nelikätinen improvisointi tarkoittaa, että molemmat osapuolet soittavat yhdellä pianolla ja muodostavat yhdessä improvisaation. Usein opettaja improvisoi harmoniaa pianon basso- tai secondo-puolella ja oppilas saa soittaa diskanttia eli olla primo. Osia voi myös vaihdella. Helpointa on lähteä aluksi pentatonisesta asteikosta, jotta vääriä ääniä ei ole. Opettaja voi esimerkiksi soittaa C-duuria ja a-mollia vaihdellen eri rytmiikalla Kelluntamusiikki Kelluntamusiikki on Teemu Kiteen kehittämä opetusmetodi, jossa valitaan kelluntapohja ja soitetaan sen päälle improvisaatioita. Erilaisia kelluntapohjia on esitelty Kiteen kirjassa Kelluntamusiikki improvisoinnin opetusmenetelmä. Kelluntamusiikki perustuu tonaliteetista irroittautumiseen ja musiikin virtaan heittäytymiseen kuin veden kannateltavaksi (Kide 2014, 60-67).

18 4.18 Vapaa improvisaatio 19 Vapaa improvisaatio on nimensä mukaisesti vapaata eikä sille ole asetettu rajoitteita. Soittaja itse päättää onko kappaleessa pulssia, mitä sointuja käytetään, mihin kappale etenee ja miten sen draamankaari muodostuu. Vapaata improvisaatiota kannattaa harjoittaa, kun improvisaatiossa on edistytty jo jonkin verran. Muuten luvassa voi olla kaaosta. 5 KYSELYN TULOKSET Jaoin 95 kyselyä ja vastauksia tuli 35. Vastausprosentti oli 36,8. Otanta antaa suuntaa-antavia vastauksia tutkimuksen kysymyksiin, mutta vastausten pohjalta ei voida yleistää improvisaation opetuksen käytäntöjä valtakunnallisesti. Tässä luvussa vastaan kysymyksiin, kuinka tärkeäksi improvisaation opettaminen ja oppiminen koetaan, kuinka suuri osa opetuksesta kohdistuu improvisaatioon, millaisia menetelmiä improvisaation opettamiseen käytetään ja millaisia tavoitteita improvisaation käytölle asetetaan. 5.1 Vastaajat Vastaajien sukupuoli jakautui siten, että naisia oli enemmistö (80%) ja miehiä vähemmistö (20%) vastaajista. Naisia oli yhteensä 28 ja miehiä seitsemän.

19 20 Taulukko 1. Vastaajien ikä! N=35 yli 65! 56 65! 46 55! 36 45! 26 35! 18 25! Enemmistö vastaajista kuului ikäryhmään 46 55, yhteensä 14 vastaajaa. Toiseksi eniten (10) oli vuotiaita vuotiaita oli kuusi ja vuotiaita viisi. Ikäryhmään ei kuulunut kukaan vastaajista. Taulukko 2. Vastaajien koulutus! N=35! 0! 2! 4! 6! 8! 10! 12! 14! ammattikorkeakoulu! yliopisto! Sibelius-Akatemian solistinen koulutus! Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osasto! muu! 40 prosenttia vastaajista oli saanut koulutuksensa Sibelius-Akatemian solistisessa koulutuksessa (14). 11 vastaajaa (30%) sanoi saaneensa koulutuksen muualla, kuin kuvatuissa kouluissa. Yleisin muu paikka oli konservatorio (seitsemän) ja toiseksi

20 21 yleisin oli musiikkikorkeakoulu ulkomailla (Petroskoin musiikkiakatemia, Saksa ja muut ulkomaat, kolme). Seitsemän vastaajaa (20%) oli valmistunut Sibelius- Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta. Yksi vastaajista (3%) oli valmistunut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta. Taulukko 3. Opetuspaikka! N=35! 0! 2! 4! 6! 8! 10! 12! 14! 16! 18! 20! 22! 24! yksityisesti tai oppilaiden luona! musiikkikoulu! musiikkiopisto! konservatorio! ammattikorkeakoulu! Sibelius-Akatemia! Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista opetti musiikkiopistossa (69%), yhteensä 24 vastaajaa. Toiseksi eniten vastauksia saatiin konservatorion opettajilta (20%, seitsemän vastaajaa). Ammattikorkeakoulussa opetti kolme (9%) ja Sibelius- Akatemiassa yksi (3%). Yksityisopetusta antoi yksi vastaajista (3%). Kansalaisopisto ja seurakunnan tarjoama musiikinopetus olivat muita mainittuja paikkoja. Moni opetti useammassa paikassa kuin yhdessä. Suurin osa (74%) vastaajista opetti improvisaatiota: yhdeksän ei opettanut improvisaatiota ja 26 opetti. 72 % vastaajista kaipaisi lisäkoulutusta improvisaatiosta. Kolme henkilöä ei vastannut kysymykseen lisäkoulutuksen tarpeesta.

21 5.2 Improvisaation opetus henkilöä vastasi kysymykseen improvisaation opetuksen tärkeydestä. Keskiarvoksi tuli 3,59 asteikolla yhdestä viiteen. Se on hyvä tulos ja kertoo, että improvisaation opettamista pidetään tärkeänä muusikoksi kasvamisessa. Kaikki pitivät improvisaation opetusta jokseenkin tärkeänä, sillä kukaan ei vastannut numerolla 1 (ei ollenkaan tärkeänä). Opetuksen kohdistuminen improvisaatioon sai keskiarvokseen oli 2,03, mutta luvussa ovat mukana myös ne, jotka eivät opeta improvisaatiota ollenkaan. Niiden, jotka opettivat improvisaatiota, keskiarvo oli 2,35. Keskiarvo kertoo, että improvisaatiota opetetaan jonkin verran, mutta suurin osa pianotunnista menee muihin asioihin kuin improvisaatioon. Oma huomioni on, että poikkeuksena ovat esimerkiksi vapaan säestyksen opettajat, jotka käyttävät paljon improvisaatiota opetuksessaan. Kaikki 35 henkilöä vastasivat tähän kysymykseen. Kaikki vastaajat pitivät improvisaatiotaidon oppimista jokseenkin tärkeänä, sillä kukaan ei vastannut en ollenkaan tärkeänä. Viisi vastaajaa (14%) piti improvisaatiotaidon oppimista erittäin tärkeänä. Vastausten keskiarvo oli 3,53 asteikolla yhdestä viiteen, mikä on jälleen verrattain korkea luku. Improvisaatiota opettavien keskiarvo oli 3,72. Pyöristettynä luku on 4 eli toiseksi korkein mitta-asteikolla. Improvisaatiotaidon oppimista pidetään siis erittäin merkittävänä ja tärkeänä muusikoksi kasvamisessa. Vain kaksi vastaajaa piti improvisaatiota haitallisena. Molemmat opettivat silti improvisaatiota. Perusteluina oli (Aniharvoin) voi ilmetä laiskuutta nuotinlukutaidon oppimista kohtaan. ja Huonosti valmistetuista tehtävistä huonoja kokemuksia. Kaiken kaikkiaan 94% ei pitänyt improvisaatiota haitallisena. Kaikki vastasivat kysymykseen improvisaation haitallisuudesta.

22 Improvisaatiomenetelmät Taulukko 4. Improvisaatiomenetelmät! N= tarinaan improvisointi asteikko- /sävelikköpohjainen improvisointi sointukiertoon perustuva improvisointi kysymys- vastaus- improvisointi pianon eri sointeihin (esim. koputukset, vapaa improvisaatio soinnun sävelillä improvisointi rytmiin perustuva improvisointi kuvasta improvisointi imitointi improvisoidessa nelikätinen improvisointi improvisoitu soolo ostinatoon pohjautuva improvisointi taustanauhan päälle improvisointi tyylinmukainen improvisointi kappaleen muokkaaminen muotoon improvisointi, esim. ABA intervalleihin perustuva improvisointi muu, mikä/mitkä? Kelluntamusiikki (Teemu Kiteen menetelmä) Improvisaatiomenetelmistä yleisin oli tarinaan improvisointi (74%). Toiseksi yleisin oli asteikko-/sävelikköpohjainen improvisointi (66%) ja kolmanneksi sointukiertoon improvisointi ja kysymys vastaus-improvisointi (62%). Pianon eri sointeihin pohjautuvaa improvisointia opetti 55 prosenttia vastaajista. Opettajat käyttivät soinnun säveliin, rytmiin ja kuvaan perustuvaa improvisaatiota yhtä paljon kuin vapaata improvisaatiota eli 51 prosenttia. Vähiten opettajat käyttävät uutta Kelluntamusiikki-menetelmää (4%).

23 24 Erilaiset improvisaation menetelmät, jotka olivat yleisimpiä ovat myös varsin intuitiivisia menetelmiä. Tarkoitan tällä sitä, että improvisaatiota lähestyttäessä nämä tulevat helposti mieleen. Tarinaan improvisointi on helppoa lasten kanssa, ja asteikko- ja sävelikköpohjaisella improvisaatiolla kudoksen saa helposti kuulostamaan hyvältä, samoin sointukiertoon perustuvalla improvisaatiolla. Kysymys vastaus-improvisaatio on tehokas menetelmä korvakuulon ja reaktiokyvyn kehittämiseen ja opettajat käyttävät sitä varmasti myös vuorovaikutuksellisuutensa vuoksi. Vapaa improvisaatio on haastava alue, mutta ilmeisesti opettajat ovat uskaltautuneet ja saaneet rohkaistua myös oppilaitaan vapaaseen itseilmaisuun. Se on hienoa, ja vapaa improvisaatio onkin yksi parhaista tavoista olla luova. Toki kaikki improvisaatio on jossain määrin luovaa, mutta mitä enemmän rajoitteita tulee, sitä enemmän vasen aivopuolisko puuttuu peliin ja estää luovaa puoltamme toteuttamasta itseään. On yllättävää, että ostinatoon pohjautuva improvisaatio ja muotoon improvisointi ei ole yleisempää. Itse olen improvisaatiotunneilla tehnyt paljon muotoon improvisointia ja se on erittäin kehittävää. Myös ostinatoon pohjautuva improvisointi tuo haasteita, kun yksi osa-alue pysyy jatkuvasti samana ja sen päälle joutuu keksimään kudosta. Ehkä niihin tarttuminen vaatii opettajalta edistyneempää otetta improvisaatioon, sillä kuka tahansa myös pieni lapsi pystyy improvisoimaan tarinaan äänitehosteita. Jännittävää on myös, ettei nelikätistä improvisaatiota käytetä enempää. Itse improvisoin oppilaiden kanssa todella paljon nelikätisesti siten, että oppilas saa soittaa melodiaa ja opettaja säestää. Joskus edistyneempien oppilaiden kanssa osia voi vaihtaa. Yhdessä improvisointi kehittää korvakuuloa, sisäistä pulssia ja yhteismusisointitaitoja. Muut mainitut improvisointimenetelmät olivat 6- ja 8-kätiset improvisaatiot ja eri instrumenttia soittavien kesken improvisointi sekä liikkeeseen improvisointi. 27 vastaajaa vastasi kysymykseen improvisaation menetelmistä, vaikka vain 26 sanoi opettavansa improvisaatiota.

24 5.4 Improvisaatiossa kehittyvät osa-alueet 25 Taulukko 5. Improvisaatiossa kehittyvät osa-alueet! N= itseluottamus sisäinen kuulo ilmaisu klaviatuurin hallinta korvakuulolta soittaminen ennakoiva ajattelu omakohtainen musiikkisuhde pulssintaju keskittymiskyky huomiokyky musiikillinen varmuus dramaturgisen kaaren taju yhteismusisointi- /yhteistyökyky rytmiikka muototaju tilannetaju motoriikka ajan hahmottaminen tekniikka muisti tyylitaju muu, mikä/mitkä? Eniten vastauksia kaikista sai itseluottamus (91%). Se on siis lähes kaikkien mielestä improvisaatiossa kehittyvä osa-alue. Tulos on yllättävä, mutta vastaa osittain kysymykseeni voiko improvisaatio auttaa esiintymisjännitykseen. Mitä itsevarmempi soittaja on esitystilanteessa, sitä vähemmän häntä jännittää huonolla, suoritusta heikentävällä tavalla. Improvisaatio kehittää pianonsoitonopettajien mielestä myös sisäistä kuuloa, ilmaisua ja klaviatuurin hallintaa (85%). Tulos kertoo siitä, että improvisaation avulla improvisoija pystyy ilmaisemaan itseään pianon avulla ja toteuttamaan sisäistä

25 26 ääntään. Kun improvisoija soittaa sitä, mitä hän kuulee sisällään vaikka rytmin tai pulssin hän vahvistaa sisäistä kuuloaan. Myös klassisessa musiikissa on tärkeää kuulla kappaleet sisällään, jotta ne pystyy soittamaan. Klassisessa pianonsoitossa soittaja opettelee kappaleet niin hyvin, että hän pystyy toistamaan ne ulkoa, mutta improvisaatiossa tämän vaiheen voi ylittää. Siispä keksiminen tulee mukaan, ja soittaja voi olla kosketuksissa luovan sisimpänsä kanssa. Korvakuulolta soittaminen, ennakoiva ajattelu ja omakohtainen musiikkisuhde (79%) nousivat myös esiin. Etenkin omakohtainen musiikkisuhde on tärkeää muusikoksi kasvamisessa. On merkittävää, että opettajat pitävät omakohtaisen musiikkisuhteen syntymistä improvisaatiossa kehittyvänä osa-alueena. Se kertoo, että improvisaatiota pitäisi opettaa kaikille. Korvakuulolta soittaminen on yksi muusikkouden piirre. Se helpottaa elämää merkittävästi esimerkiksi tilanteissa, joissa pyydetään säestämään kappaleita ilman nuotteja. Pianistien taidot vapaassa säestyksessä ovat kokemukseni mukaan heikot. Paljon onnea vaan -kappaleen säestys yllättävässä tilanteessa saattaa olla paha paikka kokeneellekin pianistille. Improvisaation avulla korvakuuloa voi kehittää, kun soittaja oppii soittamaan, mitä sisällään kuulee. Samalla hän voi alkaa kehittää itseään korvakuulolta soittamisessa soittamalla tuttuja melodioita ja kappaleita. Joskus tutut laulumelodiat eksyvät improvisaatioihinkin. Ennakoiva ajattelu taas kertoo, että ajattelu tulee ennen soittoa soitto ei siis ole vain mekaanista koskettimien painamista. Joskus kappaleita opettaessa huomaa, että oppilas ei kuuntele soittoaan, vaan ainoastaan keskittyy siihen, että nuotit menevät oikein. Improvisaation avulla avataan korvat harmonialle, melodialle ja soinnin kuuntelulle. Pulssintaju ja keskittymiskyky mainitaan seuraavaksi yleisimpänä kehittyvänä osa-alueena (71%). Etenkin nelikätistä improvisaatiota tehdessä opettajan soittaessa voimakasta pulssia oppilas vetäytyy väkisinkin musiikin virtaan. Se voi olla oppilaalle täysin uusi kokemus. Kappaleita hioessa joutuu keskittymään todella paljon oikeiden äänten soittamiseen, jolloin pulssissa oleminen ja siihen kellumaan heittäytyminen on monille haastavaa, aluksi jopa lähes mahdotonta. Siksi improvisointi on tärkeä työkalu oppilaan oman sisäisen pulssin vahvistamisessa. Improvi-

26 27 saatiossa soittaja keskittyy kuunteluun ja uuden tuottamiseen, jolloin keskittymiskyky oletettavasti paranee. 67 prosenttia vastaajista piti huomiokyvyn kohentumista ja musiikillisen varmuuden syntymistä improvisaatiossa kehittyvinä piirteinä. Uskon, että tulos viittaa myös omakohtaiseen musiikkisuhteeseen ja keskittymiskykyyn. Musiikillinen varmuus liittyy myös sisäiseen kuuloon. Kun voi luottaa siihen, että osaa soittaa, mitä sisällään kuulee, muodostuu musiikillinen varmuus. Dramaturgisen kaaren taju ja yhteismusisointi/yhteistyökyky kehittyy improvisaation avulla (59%). Improvisaatioon muodostuu joskus kulminaatio, joka kehittää oppilaan kykyä muodostaa dramaturgista kaarta myös esityskappaleisiin. Yhteismusisointi ja yhteistyökyky viittaa siihen, että opettajat improvisoivat yhdessä oppilaidensa kanssa. 55 prosenttia uskoi, että rytmiikka kehittyy improvisaation avulla. Se on varmasti totta, sillä improvisoidessa oppilas pystyy toteuttamaan monimutkaisempia rytmejä kuin mitä hän ehkä osaisi muuten soittaa. Improvisaatiossa soittaja venyy usein äärirajoilleen ja voi toteuttaa musiikillisesti haastaviakin ideoita. Rytmiä voidaan myös harjoitella improvisaation avulla, kuten 52 prosenttia vastaajista tekeekin. 53 prosenttia pitää muoto- ja tilannetajun kehittymistä mahdollisena. Silti muotoon perustuvaa improvisointia opettaa vain 18 prosenttia vastaajista. Tämä liittyy luultavasti dramaturgisen kaaren syntymiseen, joka opettaa myös klassista muodon hahmottamista. Tilannetaju kehittyy, kun oivaltaa, ettei herkässä kohdassa välttämättä kannata alkaa soittaa repetitiota fortissimossa. Se voi toki olla myös erityinen tehokeino ja toimia tilanteen katkaisevana elementtinä. Motoriikka on osa-alue, joka kehittyy improvisaatiossa etenkin pienillä soittajilla, joille instrumentti on vielä uusi (50% vastaajista). Motoriikka voi kehittyä myös silloin, kun soittaja venyy äärirajoilleen ja alkaa kokeilla uusia tekniikoita. Mietitäänpä esimerkiksi Chopinin etydejä, jotka on sävelletty Chopinin ollessa pari-

27 28 kymppinen. Voisiko olettaa, että etydit ovatkin syntyneet improvisoiduista motorisista elementeistä? 34 prosenttia vastaajista pitääkin mahdollisena, että tekniikka kehittyy improvisoidessa. Ajan hahmottaminen (47%) on mielipiteitä jakava osa-alue, sillä ajantaju saattaa kadota tyysin improvisoidessa. Vähiten vastauksia saivat muisti (35%), tekniikka (34%) ja tyylitaju (29%). Muistiakin improvisointi voi kuitenkin kehittää, sillä usein samat kuviot toistuva monissa improvisaatiossa ja improvisoija saattaakin ajautua keksimään oman tyylinsä improvisoidessaan. Tyylitaju voi siis kehittyä samalla. Tyylinmukaista improvisaatiota tehdessä tyylin ominaispiirteet voivat jäädä helpomminkin mieleen kuin pelkkiä trillejä harjoitellessa. Lähes kaikki (97%) vastasivat kysymykseen improvisaatiossa kehittyvistä osaalueista. 5.5 Improvisaatiota opettavien vastaukset Taulukko 6. Improvisaatiota opettavien ikäjakauma! N= yli 65

28 29 Improvisaatiota opettavia henkilöitä oli yhteensä 26 kyselyn 35 vastaajasta eli 74 prosenttia. Heistä suurin osa oli naisia (81%). Suurin osa vastanneista kuului ikäryhmään vuotiaat vuotiaat eivät ehkä osallistuneet seminaariin ja seminaarin keski-ikäkin oli verrattain korkea. Tästä ei kuitenkaan voi yleistää, että vain nuoren sukupolven opettajat opettaisivat improvisaatiota, sillä näyttäisi kyselyn valossa siltä, että myös pitkään alalla olleet opettavat improvisaatiota. Suurin osa improvisaatiota opettavista oli saanut koulutuksensa Sibelius-Akatemian solistisessa koulutuksessa tai musiikkikasvatuksen osastolla ja suurin osa heistä opetti musiikkiopistossa. Myös konservatorio oli yleinen opetuspaikka. Taulukko 7. Improvisaatio-oppilaiden ikä! N=26 yli 18- vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat 5-7- vuotiaat alle 5- vuotiaat Pianonsoitonopettajat opettavat improvisaatiota kaikenikäisille, selviää kyselystä. Eniten sitä näyttäisi hyödynnettävän 8 10-vuotiaiden opetuksessa, tosin vain hivenen enemmän kuin vuotiaiden ja 5 7-vuotiaiden. Käsittääkseni juuri nämä ikäryhmät ovat musiikkiopistoissa myös eniten edustettuina. Alle 5-vuotiaita ja yli 18-vuotiaita on kokemukseni mukaan vähemmistö oppilaista. Myös alle 5- vuotiaille ja yli 18-vuotiaille kuitenkin opetetaan improvisaatiota. Luovuus, vapautuminen ja rohkeus nousevat esiin improvisaatiota opettavien vastauksista improvisaation keskeisiin tavoitteisiin. Se tukee useimpien näkemystä itseluottamuksen kasvusta ja ilmaisun kehittymisestä (85%). Useat vastaajat pitävät improvisaation tavoitteena lapsen tai nuoren oman musiikillisen minäkuvan vah-

29 30 vistumista ja musiikkisuhteen henkilökohtaisemmaksi tulemista, joka nousee esiin myös improvisaatiossa kehittyvistä osa-alueista. Musikaalisuuden tukeminen ja vahvistaminen sekä ilmaisuun rohkaiseminen ovat improvisaation tavoitteita opettajien näkökulmasta. Tärkeää on myös soiton ilo ja uskallus heittäytyä musiikkiin, vapautua leikkimään ja ilmaisemaan musiikkia. Tavoitteena on oman soittimen hallinta sekä korvan ja käden yhteistyön lisääntyminen. Myös nuottikuvasta irtautuminen mainitaan tavoitteeksi, vaikka se totetutuukin improvisaatiossa ilman varsinaista tavoittelua. Muita esiin nousseita tavoitteita olivat mm. pulssin tajuaminen ja siinä uiskentelu, yhteissoiton kommunikaatio, virheiden sietokyvyn lisääntyminen ja korvien avaaminen soinnin kuuntelulle. Jos tavoitteet toteutuvat näyttäisi siltä, että musikaalisuutta voidaan tukea improvisaatiota harjoittamalla, ja improvisaatio auttaa vapautumaan soittajana ja muodostamaan henkilökohtaisemman musiikkisuhteen. Vastaajat olivat sitä mieltä, että improvisoinnilla voi olla oppilaalle kokonaisvaltaisesti vapauttava merkitys. Se paitsi motivoi, myös tuo hyviä kokemuksia itsensä toteuttamisesta tuoden samalla itseluottamusta ja varmuutta. Improvisaatiossa kehittyvistä ominaisuuksista nousi esiin itseluottamus ja vaikuttaa siltä, että myös improvisoinnin merkityksestä kysyttäessä juuri itseluottamus on tärkeä tekijä. Kun vapautuu ilmaisemaan itseään pianolla, itseluottamus kasvaa. Se on myös hauskaa, sillä aloittelijakin saa soittaa oikean kuuloista musiikkia, ja improvisointi voi sytyttää halun musiikin tekemiseen. Improvisointi voi tuoda lisäksi tärkeän kokemuksen itsestä luovana musiikillisena toimijana oivalluksen siitä, ettei musiikki ole vain valmiiden teosten toteuttamista. Suurin osa improvisaatiota opettavista oli sitä mieltä, että improvisointi voi auttaa esiintymisjännitykseen. Yksi vastaajista oli sitä mieltä, että improvisointi ei suoraan auta esiintymisjännitykseen, sillä improvisointikin voi epäonnistua. Monet olivat kuitenkin sitä mieltä, että virheiden sietokyky kasvaa ja pulssissa eteneminen vahvistuu, jolloin soittaja kykenee tuottamaan musiikkia ja jatkamaan huononkin kohdan jälkeen. Improvisaatio voi erään vastaajan mukaan auttaa huomattavasti esiintymisjännitykseen, jos oppilas oppii että aina voi tuottaa jotakin musiikkia, mikäli sattuu muistikatkos. Jälleen improvisaation vapauttava luonne

30 31 nousi vastauksista esiin. Kun improvisaatiossa ei voi soittaa väärin ja saa tehdä mitä vain, virheiden pelko vähenee. 5.6 Improvisaatiota opettamattomien henkilöiden vastaukset Improvisaatiota opettamattomat henkilöt olivat vähemmistö kyselyyn vastanneista (26%). Heistä suurin osa kuitenkin vastasi myös avoimiin kysymyksiin. Improvisaation tavoitteista itseluottamuksen ja rohkeuden kasvaminen nousevat esiin myös improvisaatiota opettamattomien henkilöiden vastauksista. Myös suhde musiikkiin ja soittimeen, oman tulkinnan kehittäminen ja oman musiikillisen äänen löytäminen ovat esimerkkejä vastauksista. Koskettimiston hallinta ilman nuotteja, mikä vapauttaa. Suurin osa improvisaatiota opettamattomista henkilöistä piti improvisaatiota tekijänä, joka auttaa esiintymisjännitykseen. Yhden vastaajan mielestä improvisaatio ei voi auttaa epäonnistumisen pelkoon, sillä suurin osa jännityksestä ja pelosta johtuu siitä, että esitystilanne koetaan tärkeäksi ja onnistuminen on merkityksellistä. Monet kuitenkin olivat sitä mieltä, että oppilas oppii improvisaation avulla luottamaan omaan kykyynsä hallita klaviatuuri vaikeuksissakin. Erityisesti tämä selviytymistaitojen kehittyminen nousi esiin improvisaatiota opettamattomien henkilöiden vastauksista. 5.7 Hyvä improvisaatio Kaikki impro on hyvää, vastasi eräs pianonsoitonopettaja. Tärkeänä pidettiin sitä, että löytyy musiikin punainen lanka ja että soittajan korvat ovat auki. Soittajalla ja kuulijalla on hauskaa, mutta onnistuminen on ennen kaikkea soittajan omasta ko-

31 32 kemuksesta kiinni. Selkeästi rajattu improvisaatio on hyvä siihen kaivataan alku, keskikohta ja loppu. Improvisaation muotoutuu rakenne kuin itsestään ja soittaja tempautuu mukaan improvisaation tarinaan. Uuden ideointi ja yllätyksellisyys ovat hyvän improvisaation elementtejä. Jälleen esiin nousee vapautuminen ja itsevarmuuden tukeminen. Hyvä improvisaatio on luova, soiva ja kuunteleva, jossa tärkeää on ilmaisevuus. Hyväkin improvisaatio loppuu ajoissa. 6 YHTEENVETO Kyselystä käy ilmi, että improvisaatiota opetetaan laajasti eri musiikkioppilaitoksissa. Se, että 74% prosenttia vastaajista opetti improvisaatiota, saattoi johtua siitä, että improvisaatiota opettavat henkilöt saattavat vastata herkemmin kyselyyn improvisaatiosta. Tutkimuksen luotettavuuden ja yleistettävyyden kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös improvisaatiota opettamattomat henkilöt vastasivat kyselyyn. Kyselyn tulokset vastasivat hypoteesia siitä, että improvisaation opetus koetaan tärkeäksi muusikoksi kasvamisessa. Ne kyselyyn vastanneet, jotka opettivat improvisaatiota, asettuivat Likertin asteikolla kohtaan 3,72. Ne, jotka eivät opettaneet improvisaatiota, pitivät silti improvisaation opettamista jokseenkin tärkeänä. Heidän keskiarvonsa oli 3,22. Tässä asteikossa ei ollut määritetty kohtia 2 4 kirjallisesti, vaan pelkästään ääripäät, joten numeroarviointi on hieman epätarkka. Se antaa kuitenkin suuntaa siitä, kuinka tärkeäksi opettajat kokevat improvisaation opettamisen. Kyselystä käy myös ilmi, että improvisaation osuus opetuksesta on verrattain pieni. Niillä, jotka opettivat improvisaatiota keskiarvo oli 2,35. Jos ajatellaan, että en

32 33 opeta improvisaatiota oli kohta 1, niin kohta 2 on varmasti opetan improvisaatiota vähän. Kysymys kuuluukin, pitäisikö improvisaatiota opettaa enemmän? Kuitenkin improvisaatiotaidon oppimista pidettiin tärkeänä 3,53 keskiarvolla ja kaikki pitivät sitä edes vähän tärkeänä, sillä kukaan ei vastannut ei ollenkaan tärkeänä. Improvisaation eri menetelmiä käytetään kyselyn perusteella laajasti, ja oli mielestäni hyvä, että menetelmät on nyt dokumentoitu tämän tutkimuksen puitteissa. Teemu Kiteen Kelluntamusiikki-menetelmä on ainoa, jota ei käytetä kovin pajon, mutta se johtunee siitä, että menetelmä on muihiin verrattuna uusi ja siksi vielä tuntematon. Opettajat pitävät improvisaation tärkeinä tavoitteina vapautumista ja itseluottamuksen kasvua. Aineistosta nousee esiin vahvasti improvisaation vapauttava luonne ja sen vaikutus itseluottamukseen. Pianonsoitonopettajat tuntuvat olevan vankasti sen kannalla, että improvisaatio lisää itseluottamusta. Mistä tämä juontaa juurensa? Usein hyvät muusikot ovat varmoja omasta soitostaan ja seisovat tulkintansa takana. Auttaisiko improvisaatio siis yleisessä muusikoksi kasvamisessa ja muusikon identiteetin löytämisessä? Kun identiteetti on vahva, se vaikuttaa myös itseluottamukseen. Oppilaan kokiessa, että hän kykenee tuottamaan hienolta kuulostavaa musiikkia, hänen itseluottamuksensa musisointia kohtaan kasvaa. Jos on tottunut soittamaan aina kappaleita, jotka ovat hivenen liian vaikeita, ja jotka vaativat kovasti työtä onnistuakseen, ei itseluottamuskaan pääse kasvamaan. On siis erittäin tärkeää, että improvisaatiota opetetaan pienille lapsille, jotta heidän musiikillinen identiteettinsä muodostuisi terveeksi. Musiikki-improvisaation yhteys säveltämiseen on myös ilmeistä ja siitä muutama vastaaja myös mainitsi avoimissa kysymyksissä. Luova muusikkous on osaltaan myös säveltämistä, ja improvisaation avulla oppilas voi astua säveltämisen maailmaan. Itsevarmuus omista sävellyksistä kasvaa, mitä enemmän improvisoi ja pääsee tuottamaan oman kuuloista musiikkia. Tällöin se, mitä paperille jää, miellyttää.

33 34 Tutkimus onnistui tavoitteessaan vastata asetettuihin kysymyksiin. Vastausprosentti oli alhainen (n. 37%), mutta tutkimukseen tuli silti kattava määrä erilaisia vastauksia (35 kappaletta). Vastaukset olivat relevanttia ja harvinaista hiljaista tietoa. Käy ilmi, että pianonsoitonopettajat kokevat improvisaation tärkeäksi. Käy myös ilmi, että opetuksesta vain pieni osa kohdistuu improvisaatioon. Olisikin paikallaan kysyä, pitäisikö improvisaatiota opettaa enemmän jopa erillisenä oppiaineena. Kaikki opettajat eivät kuitenkaan ammattitaidoltaan veny improvisaatioopettajiksi. 72 prosenttia vastaajista nimittäin haluaisi lisäkoulutusta improvisaatiosta. Vapaan säestyksen opettajia kyllä on, mutta pelkän improvisaation opettajia on vähemmän. Tutkimuksen perusteella uskoisin improvisaation opetukselle olevan tulevaisuudessa kysyntää. Oppilaiden näkökulma jää tutkimuksessa selvittämättä ja tulevaisuudessa olisikin mielenkiintoista tutkia, mitä mieltä oppilaat itse ovat improvisaatiosta ja sen opetukseen käytetyistä menetelmistä. Mitä hyötyä oppilaat ovat saaneet improvisaatiosta? Onko heille ylipäätään opetettu sitä? Tämän tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että monille on. Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että erilaisia improvisaation menetelmiä tunnetaan laajasti ja niitä osataan myös käyttää. Improvisaatiota opettavat henkilöt käyttävät useita eri menetelmiä monipuolisesti ja kattavasti. Mikäli lisäkoulutusta improvisaatiosta olisi saatavilla, määrä todennäköisesti lisääntyisi. Viime aikoina onkin ollut erilaisia improvisaatioseminaareja esimerkiksi Taideyliopistossa, jotka antavat lisätietoa improvisaatiosta. Varsinaisia kursseja valmistuneille opettajille kuitenkin on vähän. Ehkäpä esimerkiksi Sibelius-Akatemian Täydennyskoulutukselle voisi ehdottaa improvisaatiotyöpajan järjestämistä. Musiikillinen improvisaatio on aina ollut läsnä musiikinhistoriassa ja se näkyy edelleen vahvana perinteenä myös musiikinopetuksessa. Improvisaation rooli on muuttunut nyky-yhteiskunnassa ja nykyisin sen tavoitteet koetaan enemmän voimaannuttavina elämyksinä kuin virtuoosisina sävellyksennäytteinä. Improvisaatio