FYSIOTERAPIAYRITYSTEN YRITTÄJIEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSIA TYÖN FYYSISISTÄ KUORMITUSTEKIJÖISTÄ, TERVEYDESTÄ JA ERGONOMIASTA

Transkriptio

1 FYSIOTERAPIAYRITYSTEN YRITTÄJIEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSIA TYÖN FYYSISISTÄ KUORMITUSTEKIJÖISTÄ, TERVEYDESTÄ JA ERGONOMIASTA Riikka Yliniitty Pro gradu tutkielma Ergonomia Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Joulukuu 2011

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Ergonomia YLINIITTY, RIIKKA: Fysioterapiayritysten yrittäjien ja työntekijöiden kokemuksia työn fyysisistä kuormitustekijöistä, terveydestä ja ergonomiasta. Opinnäytetutkielma, 60 sivua, 3 liitettä (7 sivua) Ohjaajat: TtL Airi Laitinen, TtM, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen Joulukuu 2011 Avainsanat: fysioterapeutti, fyysinen kuormitustekijä, tuki- ja liikuntaelimet, ergonomia Tuki- ja liikuntaelinsairauksien, niiden hoidon, ennaltaehkäisyn sekä ergonomian tuntemus eivät suojaa fysioterapeutteja sairastumasta tule -vaivoihin. Suomessa tehtyjä julkaisuja tai raportteja fysioterapeuttien työn kuormitustekijöistä ei ole saatavilla. Kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että fysioterapeutin työssä on useita tuki- ja liikuntaelinvaivoille altistavia fyysisiä kuormitustekijöitä, kuten selän keskiasennosta poikkeavia työasentoja, voimankäyttöä ja toistotyötä. Työperäiset tukija liikuntaelinvaivat ovat fysioterapeuteilla tavallisia, sillä niiden yleisyydeksi on raportoitu yhden vuoden seurannan aikana % ja jossain työuran vaiheessa jopa 90 %. Tavallisimpia tule -vaivoja ovat alaselän, käden sekä ranteen ongelmat. Pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää fysioterapiayrityksissä työskentelevien yrittäjien ja työntekijöiden kokemia työn fyysisiä kuormitustekijöitä sekä koettua terveyttä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää mitä koettuja tuki- ja liikuntaelinvaivoja yrittäjillä ja työntekijöillä on. Tutkielman tarkoituksena oli myös selvittää millaista vaikutusta fysioterapeutin työssä koetuilla fyysisillä kuormitustekijöillä on viimeisen vuoden aikana esiintyneisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin sekä millaisia ergonomiaratkaisuja fysioterapeutit hyödyntävät työssään. Tutkielma on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, joka toteutettiin verkkokyselynä. Kysely lähetettiin 80 fysioterapiayritykseen eri puolille Suomea. Verkkokyselyn laadinnassa hyödynnettiin TIKKA työkuormituksen arviointimenetelmää, työkykyindeksiä sekä rasittuneisuusmittaria. Fysioterapeuttien työssään hyödyntämiä ergonomiaratkaisuja selvitettiin verkkokyselyssä avoimella kysymyksellä. Fysioterapiayrityksissä työskentelevät yrittäjät ja työntekijät kokivat työssään fyysisesti raskasta työtä, hankalia työasentoja sekä toistotyötä. Heidän koettu työkyky oli keskivertoa ja terveydentila melko hyvä, jotka ovat yhteneväisiä kuntoutusalan henkilöstön kokemuksien kanssa. Yleisimmin tuki- ja liikuntaelinvaivat kohdistuivat fysioterapeuteilla alaselkään ja käsiin tai ranteisiin. Tässä tutkielmassa tule -sairauksia esiintyi fysioterapeuteilla vähemmän kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Fysioterapeutit hyödynsivät työssään pääasiassa työpisteen kalusteisiin sekä työasentoihin ja -liikkeisiin liittyviä ergonomiaratkaisuja. Ergonomiatietämyksen lisääminen fysioterapeuteille on suositeltavaa, jotta ergonomiaratkaisuja pystytään hyödyntämään fysioterapeutin työssä nykyistä laaja-alaisemmin.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine Ergonomics YLINIITTY, RIIKKA: Entrepreneurs and employees experiences of physical load factors, health and ergonomics in physiotherapy companies. Thesis, 60 pages, 3 appendixes (7 pages) Tutors: Airi Laitinen, LicSc, Susanna Järvelin-Pasanen, MSc, Eur.Erg. December 2011 Keywords: physiotherapist, physical load factor, musculoskeletal system, ergonomics The knowledge of musculoskeletal disorders, their treatment, prevention and ergonomics do not protect physiotherapists against getting musculoskeletal disorders. Publications or reports on the load factors of physiotherapists work in Finland are not available. On the basis of international studies it is known that physiotherapist s work includes several physical load factors, such as working with a bent or twisted trunk, forceful or repetitive work tasks, which predispose musculoskeletal disorders. Workrelated musculoskeletal disorders are common in physiotherapists; their prevalence has been reported from 40 % to 60 % in a one-year follow-up and even 90 % at some stages of physiotherapists careers. The most common musculoskeletal disorders among physiotherapists are low back, hand and wrist problems. The purpose of this thesis was to examine what kind of perceived physical load factors entrepreneurs' and employees' work includes in physiotherapy companies, and how physiotherapists perceive their work ability and health. Another purpose was to find out what kind of experience of musculoskeletal disorders entrepreneurs and employees have. The third purpose of this thesis was to examine what kind of influence the physical load factors of physiotherapists work has on the one-year prevalence of musculoskeletal disorders, and what kind of ergonomic solutions physiotherapists use in their work. The thesis was a quantitative cross-sectional study, which was conducted as an online survey. The survey was sent to 80 physiotherapy companies in different parts of Finland. The questionnaire was based on the workload assessment method TIKKA, the Work Ability Index and questions of musculoskeletal discomfort. In addition the ergonomic solutions in physiotherapists work were asked in one open question. The entrepreneurs and the employees in physiotherapy companies had physically demanding work, awkward postures and repetitive work tasks. Their perceived work ability was above the average and health status was pretty good. These findings are consistent with experiences of rehabilitation personnel in general. The most common musculoskeletal disorders among physiotherapists focused on low back and hands or wrists. In this study the number of musculoskeletal disorders was lower than in previous studies concerning physiotherapists. The ergonomic solutions concentrating on workstation furniture, working positions and movements were the most common implementations used by physiotherapists. Improving the knowledge of ergonomics is recommended to physiotherapists so that the use of ergonomic solutions will be more wide-ranging than at present.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KIRJALLISUUSKATSAUS Fysioterapia ammattina Työn fyysiset kuormitustekijät Työn fyysisten kuormitustekijöiden arviointi ja vähentäminen Fyysiset kuormitustekijät fysioterapeutin työssä Terveys Työkyky ja terveydentila Tuki- ja liikuntaelinvaivat Tuki- ja liikuntaelinvaivat fysioterapeutin työssä Ergonomia TUTKIMUSKYSYMYKSET JA TEOREETTINEN VIITEKEHYS AINEISTO JA MENETELMÄT Aineisto Mittausmenetelmät Työkuormituksen arviointimenetelmä TIKKA Työkykyindeksi Rasittuneisuusmittari Tilastolliset menetelmät TULOKSET Tausta Koetut työn fyysiset kuormitustekijät Koettu työkyky ja terveydentila Koetut tuki- ja liikuntaelinvaivat Koettujen fyysisten kuormitustekijöiden vaikutus tule -vaivojen esiintymiseen Ergonomiaratkaisujen hyödyntäminen fysioterapeutin työssä POHDINTA Menetelmien pohdinta Tulosten pohdinta JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Verkkokysely Liite 2 Verkkokyselyn saatesähköposti Liite 3 Verkkokyselyn muistutus-sähköposti

5 3 1 JOHDANTO Joka viidennellä suomalaisella on jokin pitkäaikainen tuki- ja liikuntaelimistön (tule) sairaus (Heliövaara ym. 2010). Tyypillisesti suomalaisen työikäisen työkykyä rajoittaa selkäkipu (Koskinen ym. 2010, Martimo 2010), jonka vuoksi hakeudutaan fysioterapeutin vastaanotolle. On todennäköistä, että selkävaivaista asiakastaan kuntouttava fysioterapeutti kärsii itsekin jossain työuran vaiheessa samasta ongelmasta. Fysioterapeutin omaa terveyttä ei suojaa ammattiin valmistavan koulutuksen sekä työkokemuksen myötä saatu tieto tule -vaivoista, niiden hoidosta ja ennaltaehkäisystä (Cromie ym. 2000). Kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että alaselän, käden ja ranteen ongelmat ovat yleisiä fysioterapeuttien ammattikunnassa. Fysioterapeutin työssä on useita tule -vaivoille altistavia fyysisiä kuormitustekijöitä, kuten selän keskiasennosta poikkeavia työasentoja, voimankäyttöä ja toistotyötä. Näiden kuormitustekijöiden ja työperäisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen välillä on todettu olevan yhteyttä (Glover ym. 2005, Campo ym. 2008, Darragh ym. 2009). On myös havaittu, että tule -sairauden takia yksi kuudesta fysioterapeutista joutuu vaihtamaan erikoistumisalaansa tai jättämään ammattinsa (Glover 2002). Työssä esiintyviä fyysisiä kuormitustekijöitä ovat käsien voimankäyttö, toistotyö, fyysisesti raskas työ, taakkojen käsittely ja hankalat työasennot (Ketola ja Lusa 2007). Lisäksi fyysisiä kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi nopea työtahti ja riittämätön työn tauotus (Punnett ja Wegman 2004). Fyysisten kuormitustekijöiden terveydelle aiheuttamat haitat ilmenevät yleensä pitkällä aikavälillä (Lindström ym. 2006), joten työn kuormitustekijöihin on kiinnitettävä huomiota riittävän ajoissa työperäisten tule - vaivojen ennaltaehkäisemiseksi. Fyysisen työn haittojen ratkaisemisessa ergonomia on olennaisessa roolissa (Louhevaara ja Launis 2011). Fysioterapeuttien kokemia tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä fysioterapeutin työn kuormitustekijöitä on tutkittu kansainvälisesti, mutta Suomessa tehtyjä selvityksiä ei ole saatavilla. Sen vuoksi on tarpeellista selvittää millaisia työn fyysisiä kuormitustekijöitä ja niistä mahdollisesti aiheutuvia tuki- ja liikuntaelinvaivoja esiintyy suomalaisten

6 4 fysioterapeuttien työssä. Fysioterapeutit ovat liikkumisen sekä toimintakyvyn asiantuntijoita (Suomen Fysioterapeutit 2011) ja heitä pidetään myös ergonomian asiantuntijoina, sillä terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta sisältävät muun muassa työssä kuormittumiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen liittyvää ohjausta sekä työtapoja koskevaa ergonomiaohjausta (Holma 2007). Onkin tärkeää selvittää, tukeeko työ ja työympäristö fysioterapeutin omaa terveyttä. Tutkielman kohteeksi valittiin fysioterapiayrityksissä työskentelevät fysioterapeutit, sillä tavoitteena oli saada aineistoa mahdollisimman laajalti eri puolelta Suomea. Pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää fysioterapiayrityksissä työskentelevien yrittäjien ja työntekijöiden kokemia työn fyysisiä kuormitustekijöitä sekä koettua terveyttä. Tarkoituksena oli myös selvittää millaista vaikutusta fysioterapeutin työssä koetuilla fyysisillä kuormitustekijöillä on viimeisen vuoden aikana esiintyneisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin sekä millaisia ergonomiaratkaisuja fysioterapeutit hyödyntävät työssään.

7 5 2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Fysioterapia ammattina Fysioterapia perustuu fysioterapiatieteeseen, jossa ollaan kiinnostuneita ihmisen toimintakyvystä, liikkumisesta ja näiden suhteesta yksilön toimintaan sekä toiminnan heikkenemisestä ja häiriöistä (Suomen Fysioterapeutit 2011). Fysioterapian tavoitteena on liikkumisen ja toimintakyvyn häiriöiden ehkäisy, korjaaminen ja tasapainottaminen sekä jäljellä olevan toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen (Talvitie ym. 2006). Fysioterapian keskeisiä menetelmiä ovat terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut (Suomen Fysioterapeutit 2011). Työhön sisältyy työtehtävästä riippuen myös asiantuntija- ja koulutustehtäviä, asiakastyöhön liittyvää muuta fysioterapiaa sekä johtamiseen ja hallintoon liittyviä tehtäviä. Terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta tarkoittavat verbaalista, manuaalista tai visuaalista ohjausta. Terapeuttinen harjoittelu sisältää aktiivisten sekä toiminnallisten menetelmien käyttöä asiakkaan kuntoutuksessa, joka voi tapahtua yksilöllisesti tai ryhmässä. Manuaalisessa terapiassa tutkimis- ja terapiamenetelminä käytetään pehmytkudosten ja -nivelten mobilisointia ja manipulointia sekä hermokudoksen mobilisointia. Fysikaalisella terapialla tarkoitetaan fysikaalisten vaikutusten kuten lämmön ja sähkön käyttöä kivun lievittämiseksi, aineenvaihdunnan parantamiseksi ja pehmytkudosten venyvyyden lisäämiseksi. Asiakastyöhön liittyvä muu fysioterapia käsittää muun muassa tiedonhankinnan, dokumentoinnin ja kirjaamisen (Holma 2007). Fysioterapeutti on terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on suorittanut fysioterapeutin, lääkintävoimistelijan tai erikoislääkintävoimistelijan tutkinnon (Suomen Fysioterapeutit 2011). Fysioterapeutti on eri-ikäisten liikkumisen ja toimintakyvyn asiantuntija (Työ- ja elinkeinoministeriö 2011) ja hänen tehtävänä on arvioida asiakkaan terveyttä, toimintakykyä ja toimintarajoitteita (Suomen Fysioterapeutit 2011). Fysioterapeutti on vastuussa työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista sekä kehittämisestä. Fysioterapeutit työskentelevät ammatissaan itsenäisesti tai moniammatillisen tiimin jäseninä (Talvitie ym. 2006). He työskentelevät muun muassa terveyskeskuksissa, sairaaloissa, tutkimus- ja kuntoutuslaitoksissa, yrittäjinä ja

8 6 asiantuntijatehtävissä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2011). Fysioterapeutit voivat työskennellä myös kuntoutujien kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa tai työpaikoilla (Talvitie ym. 2006). Suomessa oli vuonna 2008 hieman yli työssä olevaa fysioterapeuttia. Heidän keski-ikänsä oli noin 42 vuotta (Ailasmaa 2011). Vuonna 2010 kuntoutustyön henkilöstöstä, joihin kuului fysioterapeuttien lisäksi viisi muuta ammattiryhmää, naisia oli 84 %. Yleisesti sosiaali- ja terveysalan henkilöstö on hyvin naisvaltaista, sillä vuonna 2010 naisia oli noin 92 % (Työterveyslaitos 2011a). 2.2 Työn fyysiset kuormitustekijät Kuormitus ei sinänsä ole vaarallista, vaan hyvinvoinnin edellytyksenä on sopiva kuormitustaso. Monipuolinen ja vaihteleva työ voi parhaimmillaan ylläpitää ja edistää terveyttä. Sen sijaan terveyden näkökulmasta yli- ja alikuormittuminen ovat pitkään jatkuessaan haitallisia (Lindström ym. 2006, Louhevaara ja Launis 2011). Työn ohella myös vapaa-ajan kuormituksella on merkitystä, sillä se voi olla jopa työhön liittyvää kuormitusta suurempaa (Takala 2007). Liiallinen lihaskuormitus aiheuttaa väsymystä sekä ylikuormittumista ja tällöin elimistön palautuminen rasituksesta hidastuu. Ylikuormittuminen voi aiheuttaa vaurioita elimistön rakenteissa ja johtaa näin rasitussairauksiin. Elimistön alikuormittumisen myötä kudokset heikkenevät ja niiden kuormituksen sietokyky alenee. Sopiva kuormitustaso sopeuttaa elimistöä työn sekä toimintaympäristön vaatimuksiin (Louhevaara ja Launis 2011). Tällöin tuki- ja liikuntaelimistö vahvistuu ja kestää kuormitusta entistä paremmin (Takala 2007). Tässä tutkielmassa aihe on rajattu niin, että fysioterapeutin työstä tarkastellaan ainoastaan koettuja fyysisiä kuormitustekijöitä. Yleisimpiä fyysisiä kuormitustekijöitä työssä ovat käsien voimankäyttö, toistotyö, fyysisesti raskas työ, taakkojen käsittely ja hankalat työasennot (Ketola ja Lusa 2007). Lisäksi fyysisiä kuormitustekijöitä ovat nopea työtahti, riittämätön työn tauotus, tärinä sekä paikallinen tai koko kehon altistuminen kylmälle (Punnett ja Wegman 2004).

9 7 Kuormitusta tulisi käsitellä kokonaiskuormituksena, sillä eri kuormitustekijät summautuvat ja näin ollen vaikuttavat toisiinsa. Työn kuormitustekijöitä voidaan tarkastella kuorma-kuormittuminen mallin avulla (kuvio 1). Mallia voidaan hyödyntää, kun tutkitaan työhön ja työympäristöön kuuluvien tekijöiden mahdollisia haittavaikutuksia muun muassa tuki- ja liikuntaelimiin (Lindström ym. 2006). KUORMA TYÖNTEKIJÄ KUORMITTUMINEN Työn fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset kuormitustekijät Työaika Yksilölliset tekijät - ikä - sukupuoli - toiminta- ja suorituskyky Lyhytaikainen kuormittuminen - ohimenevät oireet Pitkäaikainen kuormittuminen - kasautuvat oireet - työperäiset sairaudet SÄÄTELYTOIMET Kuvio 1. Modifioitu kuorma-kuormittuminen malli (Louhevaara ym. 1995, Lindström ym. 2006). Kuorma tarkoittaa elimistöön kohdistuvaa vaikuttajaa, joka voi olla fysikaaliskemiallinen, biologinen tai sosiaalinen, ja jonka voimakkuus on elimistöstä riippumaton (Kirjonen 2007). Kuormitustekijöillä tarkoitetaan ihmisen toimintaan ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Ne voivat liittyä työhön, työprosesseihin, työn organisointiin tai työyhteisön ja organisaation toimintatapoihin tai työympäristöön. Kuormitustekijöihin luetaan kuuluvaksi myös työaika ja psykososiaaliset tekijät (Lindström ym. 2006). Kuormittumisella tarkoitetaan niitä muutoksia elimistön toiminnassa, joita ilmenee kuormituksen aikana. Kuormittumisen suuruus riippuu kuorman suuruudesta, elimistön toiminta- ja suorituskyvystä sekä työtoiminnasta tai altistustavasta (Kirjonen 2007). On havaittu, että työntekijän fyysinen kunto ja suorituskyky vaikuttavat työssä kuormittumiseen (Passier ja McPhail 2011). Tuki- ja liikuntaelinten kuormittumiseen

10 8 vaikuttavat yksilöllisistä ominaisuuksista ikä, sukupuoli, elimistön mittasuhteet sekä lihasten voima- ja kestävyysominaisuudet. Naisilla lihasvoimat ovat keskimääräisesti miehiä pienemmät ja iän myötä lihasvoima tyypillisesti heikkenee. Lisäksi elimistön kudosten kuormituksen sietokyky heikkenee niin iän kuin päivittäisen työsuorituksen aiheuttaman väsymisen myötä (Takala 2007). Säätelytoimilla kuten ergonomisilla ratkaisuilla pyritään haitallisten kuormitustekijöiden poistamiseen tai vähentämiseen sekä terveydelle haitallisen lyhyt- ja pitkäaikaisen kuormittumisen vähentymiseen (Lindström ym. 2006) Työn fyysisten kuormitustekijöiden arviointi ja vähentäminen Fyysisten kuormitustekijöiden arvioinnissa tarkastellaan työpisteiden, työvälineiden ja - laitteiden sopivuutta, työn fyysistä raskautta ja monipuolisuutta, taakkojen käsittelyä, toistotyön esiintymistä, työlle ominaisia liikkeitä ja -asentoja sekä työympäristön lämpötilaa (Lindström ym. 2006). Työturvallisuuslaki (2002) 24 määrää, että työpisteessä pitää olla mahdollisuus vapaasti liikkumiseen sekä seisomisen ja istumisen vuorotteluun. Työasennon vaihtamiseksi työntekijän on voitava järjestellä työkohteiden sijoittelua. On tärkeää, että työkohteet ovat sellaisella korkeudella, etäisyydellä ja suunnassa, että työtä voi tehdä turhaan jännittämättä, kumartumatta, kiertymättä ja olkavarret lähellä vartaloa (Lindström ym. 2006). Työntekijän työasento on tällöin tasapainoinen tai hyvin tuettu. Lisäksi kalusteiden on oltava helposti säädettävissä ja työntekijälle sopivat (Launis ja Lehtelä 2011). Käsin käytettävien työvälineiden ja laitteiden käytön on oltava vaivatonta eikä niiden käyttö saa vaatia liiallista voimaa (Launis ja Lehtelä 2011). Työvälineiden ja laitteiden pitää olla kyseiseen työhön hyvin soveltuvia, niistä pitää saada hyvä ote ja peruskäytössä käden nivelten tulee pysyä keskialueellaan. Työssä käytettävien laitteiden on oltava tarkoituksenmukaisia ja säädettäviä siten, että niskan, käsien ja selän työasento pysyy hyvänä (Lindström ym. 2006).

11 9 Raskaan fyysisen työn osalta arvioidaan voiko työntekijä säädellä työtahtiaan ja tauottaa työtään. Raskaissa työvaiheissa on oltava mahdollisuus käyttää apuvälineitä tai työtoveria apuna. Koko työpäivän aikainen fyysinen kuormitus ei saa olla niin suurta, että se estää fyysisesti rasittavia toimia vapaa-aikana. Työ ei myöskään saa olla liiaksi paikalleen sidottua, vaan työmenetelmien, työtilan ja työvälineiden on mahdollistettava asennon vaihtaminen ja liikkuminen (Lindström ym. 2006). Työturvallisuuslain (2002) 24 mukaan työn tulee sisältää mahdollisimman vähän käsin tehtäviä nostoja ja painavissa tai toistuvissa nostoissa on käytettävä nostoapuvälineitä. Jos käsin tehtäviä nostoja kuitenkin esiintyy, on ne tehtävä mahdollisimman turvallisiksi (Työturvallisuuslaki 738/2002). Hyvässä työasennossa staattisen lihastyön tarve on vähäinen. Parhaimpana työasentona voidaan pitää vaihtelevaa työasentoa, jolloin dynaaminen ja staattinen lihastyö vuorottelevat, vartalon asennot vaihtuvat usein istumisen, seisomisen ja liikkumisen välillä ja työtehtävissä vartalon hankalien ääriasentojen määrä on olematon tai vähäinen (Pheasant 1991). Työssä ei saa esiintyä toistuvasti tai pitkiä aikoja kerrallaan niskan taakse taivutusta, olkavarsien kohoasentoa, selän kumaria ja kiertyneitä asentoja tai muuten vaikeita asentoja. Työssä ei niin ikään saa esiintyä jatkuvaa polvillaan oloa tai kyykyssä työskentelyä. Tavoitteena on, että työhön sisältyy vaihtelevasti erilaisia työvaiheita ja -liikkeitä, jolloin samojen työliikkeiden toisto vähenee (Lindström ym. 2006). Työturvallisuuslain (2002) 24 mukaan toistorasituksen aiheuttama haitta työssä on vältettävä tai sen on oltava mahdollisimman vähäistä. Ympäristötekijöiden, kuten valaistuksen ja ääniympäristön, pitää olla työtehtävän vaatimusten mukaisia (Launis ja Lehtelä 2011). Työympäristön lämpötilan on oltava suoritettavaan työhön sopiva. Esimerkiksi keskiraskaassa työssä suositeltava sisäilman lämpötila on C (Työsuojeluhallinto 2011) Fyysiset kuormitustekijät fysioterapeutin työssä Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla tutkimuksen perusteella kuntoutustyössä noin 20 % vastaajista kokee työn ruumiillisesti raskaaksi usein tai

12 10 jatkuvasti (Laine ym. 2006). Fysioterapeutin työssä esiintyy fyysisiä kuormitustekijöitä, jotka liittyvät työtapoihin ja -menetelmiin kuten manuaalisten terapiamenetelmien käyttöön ja potilassiirtoihin sekä työasentoihin ja -liikkeisiin kuten hankaliin tai staattisiin työasentoihin. Lisäksi fysioterapeutin työssä kuormittavat työkuormaan liittyvät tekijät kuten suuri työmäärä päivää kohti ja työn riittämätön tauotus. Työhön liittyviin yksilöllisiin tekijöihin kuuluvat muuan muassa työntekijän työskenteleminen oman suorituskyvyn äärirajoilla tai tuki- ja liikuntaelinoireisena sekä riittämätön koulutus tuki- ja liikuntaelinvammojen ennaltaehkäisyyn (Cromie ym. 2000, Adegoke ym. 2008). Fysioterapeuteille tuki- ja liikuntaelinvaivoja aiheuttavat erityisesti potilassiirrot, manuaalisten terapiamenetelmien käyttö sekä työstressi (Campo ym. 2008). Työvaiheista potilassiirrot johtavat useimmiten työperäiseen tuki- ja liikuntaelinvammaan (Glover 2002) ja altistavat erityisesti alaselän työperäisiin sairauksiin (Campo ym. 2008, Rozenfeld ym. 2009, Nordin ym. 2010). Alaselkäoireisiin altistavat myös hankalat ja staattiset työasennot, toistuva polvillaan olo sekä kyykyssä työskentely (Wilhelmus ym. 2011). Toistotyön, pitkäkestoisten samana toistuvien työasentojen (Glover ym. 2005) sekä suuren työmäärän on havaittu lisäävän fysioterapeuttien tule -vaivoja (Adegoke ym. 2008, Darragh ym. 2009). Lisäksi työn vähäinen tauottaminen, riittämätön henkilöstömäärä ja siitä aiheutuva suuri työkuorma lisäävät tule -sairauksien riskiä (Glover 2002). Manuaalisten terapiamenetelmien käyttö lisää riskiä ranteen ja käden sairauksiin (Campo ym. 2008, Rozenfeld ym. 2009, Nordin ym. 2010). Manuaaliseen terapiaan liittyvä pehmytkudosten käsittely on työvaiheena erityisen haitallinen tuki- ja liikuntaelimistölle sen pitkäkestoisuuden takia (Campo ym. 2008). Ranne- ja käsioireisiin liittyvät myös työskentely hankalissa tai staattisissa työasennoissa sekä psyykkisesti vaativa työ liittyvät (Wilhelmus ym. 2011). Fysioterapeuttien peukaloongelmien todennäköisyyttä lisäävät terapeutin peukalon nivelten yliliikkuvuus (McMahon ym. 2006) sekä manuaalisten terapiamenetelmien käyttö (Cromie ym. 2000). Lisäksi Cromie (2000) työryhmineen on todennut, että kokonaisuudessaan suuri työmäärä on yhteydessä niskan sekä yläraajojen oireiden esiintyvyyteen.

13 Terveys Työkyky ja terveydentila Terveys määritellään fyysiseksi, psyykkiseksi sekä sosiaaliseksi hyvinvoinnintilaksi eikä vain sairauden tai vamman puuttumiseksi (World Health Organization 2011). Terveyden heikkeneminen voi johtaa toimintakyvyn rajoituksiin ja edelleen työkyvyn heikkenemiseen (Koskinen ym. 2010). Terveys muodostaa työkyvyn perustan yhdessä fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen toimintakyvyn kanssa. Muita työkyvyn osaalueita ovat ammatillinen osaaminen sekä arvot ja asenteet. Kun työkyky on hyvä, ovat ihmisen voimavarat ja työ yhteensopivia sekä tasapainossa keskenään (Ilmarinen 2006). Jos työkyky koetaan huonoksi, voi taustalla olla terveyden heikkeneminen, osaamisen tai motivaation puute, työn raskaus, työyhteisölliset vaikeudet tai muita työprosessin tai työn ulkopuolisen elämänpiirin ongelmia (Koskinen ym. 2010). Koettu työkyky ja koettu terveys eivät tarkoita samaa, sillä terveyttään hyvänä pitävä voi kokea työkykynsä rajoittuneeksi ja toisaalta terveytensä huonoksi arvioiva voi kokea itsensä täysin työkykyiseksi. Sairaus ja työkykyongelmat eivät aina ole yhteydessä toisiinsa, sillä työkykyongelmia voi olla sekä terveillä että sairailla. Noin kaksi kolmasosaa vuotiasta suomalaisista piti terveyttään hyvänä tai melko hyvänä ja heistä lähes kaikki (95 %) koki olevansa täysin työkykyisiä. Puolestaan 16 % vuotiasta koki terveydentilansa melko huonoksi tai huonoksi ja heistä 90 % piti työkykyään rajoittuneena (Koskinen ym. 2010). Kuntoutustyön työntekijöistä nykyisen työkykynsä koki hyväksi 46 % ja heikoksi 7 %. Puolestaan terveydentilan koki hyväksi tai melko hyväksi 88 % ja melko huonoksi tai huonoksi noin 2 % kuntoutustyön työntekijöistä (Työterveyslaitos 2011a). Sosiaali- ja terveysalan henkilöstöstä työkykynsä koki hyväksi noin 40 % ja heikoksi noin 10 % (Laine ym. 2006). Suurin osa sosiaali- ja terveysalan henkilöstöstä (76 %) pitää työkykyään ja terveydentilaansa hyvänä, mutta siitä huolimatta alalla työskentelevillä on enemmän sairauslomapäiviä kuin ammatissa toimivilla keskimäärin (Laine ym. 2006). Vuonna 2008 kunta-alalla työskentelevillä fysioterapeuteilla oli noin 15 sairauslomapäivää

14 12 vuodessa. Sekä kuntien että sairaanhoitopiirien henkilöstöllä oli sairauslomapäiviä vuonna 2008 keskimäärin 19 päivää (Oksanen ym. 2010) Tuki- ja liikuntaelinvaivat Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan työperäinen tuki- ja liikuntaelinsairaus on seurausta useista eri työn ja työympäristön tekijöistä (World Health Organization 1985). Osa työkuormitukseen liittyvistä sairauksista määritellään ammattitaudeiksi, jolloin työhön liittyvän haitallisen kuormituksen tiedetään olevan sairauden tärkein aiheuttaja (Takala 2007). Yleisimmin työperäiset tuki- ja liikuntaelinvaivat kohdistuvat selkään, niskaan, olkapäihin tai yläraajoihin (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011a). Suomessa yleisin työikäisen työkykyä rajoittava tuki- ja liikuntaelinvaiva on selkäkipu (Koskinen ym. 2010, Martimo 2010). Työperäisissä tuki- ja liikuntaelinvaivoissa on kyse kehon rakenteiden, kuten lihasten, nivelten, jänteiden, nivelsiteiden, hermojen ja luiden vaivoista, jotka ovat aiheutuneet ensisijaisesti työstä tai työympäristön olosuhteista. Työperäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet kehittyvät yleensä pitkällä aikavälillä (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011a). Lisäksi hetkellinen kuormitushuippu esimerkiksi raskaan taakan käsittelyssä (Lindström ym. 2006) tai työtapaturmat voivat aiheuttaa tuki- ja liikuntaelinvaurioita (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011a). Toisaalta jos työntekijän fyysinen suorituskyky ei ole työn edellyttämällä tasolla, voi se johtaa tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Lisäksi vähäinenkin lihasten staattinen työ, esimerkiksi asentoa ja otetta ylläpidettäessä, voi olla pitkään kestäessään terveydelle haitallista (Louhevaara ja Launis 2011). Työn fyysisistä kuormitustekijöistä tuki- ja liikuntaelinvaivoja aiheuttavat samana toistuvat työliikkeet, voimakkaat fyysiset ponnistukset, keskiasennosta poikkeavat asennot (Punnett ja Wegman 2004, da Costa ja Vieira 2010) sekä tärinä. Tuki- ja liikuntaelinvaivojen syntyyn voivat vaikuttaa myös työn organisointiin liittyvät tekijät kuten työtahti, työn toistuvuus ja työaikajärjestelyt (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011b) sekä psykososiaalisesti vaativa työ (da Costa ja Vieira 2010). Sairastumisriskiä suurentaa, jos työ sisältää altistumista kahdelle tai useammalle

15 13 kuormitustekijälle samanaikaisesti. Lisäksi tule -vaivojen riskiä lisäävät altistuminen yhtäaikaisesti sekä fyysisille että psykososiaalisille kuormitustekijöille, kuten suurille työn vaatimuksille ja vähäisille vaikutusmahdollisuuksille työssä (Punnett ja Wegman 2004). Työntekijän puutteellinen ammattitaito voi aiheuttaa haitallista kuormitusta, joka vaikuttaa tuki- ja liikuntaelimiin. Tällöin kyseessä voi olla esimerkiksi työlaitteen virheellinen käyttö tai väärä työtekniikka (Lindström ym. 2006). Yksilöllisiä riskitekijöitä työperäisille tule -sairauksille ovat fyysinen suorituskyky, ikä, tupakointi (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011a) ja korkea painoindeksi (da Costa ja Vieira 2010). Myös ympäristötekijät sekä sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat työperäisten sairauksien yleisyyteen (World Health Organization 1985) Tuki- ja liikuntaelinvaivat fysioterapeutin työssä Tule -sairaudet ovat fysioterapeuteilla tavallisia, sillä yli puolella heistä on useiden tutkimuksien mukaan todettu olevan tuki- ja liikuntaelimistön kipua, särkyä ja epämukavuutta 12 kuukauden seurannassa (Glover ym. 2005, Campo ym. 2008, Nordin ym. 2010). Koko eliniän aikainen tule -sairauksien yleisyys on jopa 90 % (Cromie ym. 2000, Glover 2002). Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja niiden hoitokäytäntöjen tunteminen sekä tietämys ergonomiasta eivät suojaa fysioterapeutteja tuki- ja liikuntaelinvaivoilta (Cromie ym. 2000). Vuoden seurannassa yleisimmin tuki- ja liikuntaelinvaiva liittyy fysioterapeuteilla alaselkään ja sen yleisyydeksi on raportoitu % (Cromie ym. 2000, Adegoke ym. 2008, Rozenfeld ym. 2009). Niskan ja yläselän vaivoja on todettu %:lla (Cromie ym. 2000) ja ranteen sekä käden ongelmia on esiintynyt %:lla fysioterapeuteista (Cromie ym. 2000, Wilhelmus ym. 2011). Yksityisellä sektorilla työskentelevät fysioterapeutit kärsivät enemmän peukalo- sekä niskaongelmista ja sairaaloissa työskenteleviä vaivaavat useimmiten alaselän ongelmat (Cromie ym. 2000). On tyypillistä, että fysioterapeuteille ilmaantuu vakavia tuki- ja liikuntaelimistön oireita viiden ensimmäisen työvuoden aikana ja tällöin he ovat alle 30 -vuotiaita (Glover 2002,

16 14 Glover ym. 2005, Adegoke ym. 2008). Naisfysioterapeuteilla tule -oireilua on todettu olevan miehiä enemmän (Darragh ym. 2009, Nordin ym. 2010). Nuorempien fysioterapeuttien suurempi tule -sairastavuus voi olla seurausta siitä, ettei peruskoulutus anna riittävästi valmiuksia työperäisten vaivojen ennaltaehkäisyyn, kun taas vanhemmat fysioterapeutit ovat omaksuneet niitä työkokemuksen kautta (Cromie ym. 2000). Fysioterapeuttien voi olla vaikea myöntää tuki- ja liikuntaelinvaivojen johtuvan potilastyöstä (Darragh ym. 2009). Fysioterapeutit pyrkivät usein työskentelemään kivuista huolimatta ja he hoitavat itse itseään tai pyytävät kollegoiden apua oireiden hoitamiseksi (Glover 2002, Darragh ym. 2009). Tule -vaivat vaikuttavat kuitenkin fysioterapeuttien työhön, vapaa-aikaan ja urasuunnitelmiin (Campo ja Darragh 2010). Yksi kuudesta fysioterapeutista joutuu vaihtamaan erikoistumisalaansa tai jättämään ammattinsa työperäisen tule -sairauden takia (Glover 2002). Toisaalta fysioterapeuttien työssä on mahdollista toimia hyvin erilaisissa tehtävissä ja erilaisten potilasryhmien kanssa. Näin ollen fysioterapeutit voivat työskennellä ammatissaan työperäisistä tule - sairauksista huolimatta siirtymällä toisiin työtehtäviin (West ja Gardner 2001). 2.4 Ergonomia Ihanteellisessa toimintaympäristössä työ on sujuvaa ja työntekijä voi hyödyntää taitojaan parhaimmalla tavalla. Kun ergonomiaa sovelletaan toimintaympäristöön, tavoitellaan tekniikan ja työntekijän yhteistoiminnan tehokkuutta, laatua sekä häiriöttömyyttä ja toisaalta työntekijän turvallisuutta, terveyttä, hyvinvointia sekä kehittymistä. Ensisijaisesti ergonomian kehittämiskohteina ovat työjärjestelyt, työtehtävät, koneet ja laitteet, kalusteet, tilat ja fysikaalinen ympäristö (Launis ja Lehtelä 2011). Ergonomia voidaan jakaa fyysiseen, kognitiiviseen ja organisatoriseen ergonomiaan. Fyysisessä ergonomiassa tarkastellaan fyysistä toimintaa muun muassa työasennoissa, taakkojen käsittelyssä ja toistotyössä sekä suunnitellaan työympäristöä, työpisteitä, työvälineitä sekä -menetelmiä. Kognitiivisessa ergonomiassa tiedonkäsittelyn erityispiirteet kuten havaitseminen, muisti ja päättely vaikuttavat järjestelmien ja niiden käyttöliittymien sekä tiedon esittämistapojen suunnitteluun. Henkilöstön, työprosessien,

17 15 työkokonaisuuksien sekä työaikajärjestelyjen suunnittelu sekä laadunhallinta ja yhteistyön kehittäminen ovat puolestaan osa organisatorista ergonomiaa (International Ergonomics Association 2011). Fyysisen työkuorman keventäminen ei automaattisesti johda tule -vaivojen vähentymiseen tai työkyvyn kohentumiseen (Martimo 2010). Tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä fyysistä toimintaa työssä voidaan säädellä merkittävästi ergonomian avulla. Työtahtia ja työssä tarvittavaa voimankäyttöä voidaan määrittää työntekijän suorituskykyyn nähden sopivaksi ja työssä voidaan hyödyntää teknisiä apuvälineitä. Lisäksi fyysinen ympäristö ja välineet voidaan mitoittaa työntekijän voimantuoton kannalta mahdollisimman optimaaliseksi. Ergonomian keinoina ovat myös työskentelyjaksojen ja tauotuksen määrittäminen sekä työn järjestelyt tilassa ja itse työprosessissa (Louhevaara ja Launis 2011) ja fyysistä työkuormaa voidaan keventää työnjaolla (Passier ja McPhail 2011). Tuki- ja liikuntaelinvaivoja ennaltaehkäistään tehokkaasti silloin, kun työn kuormitustekijät tunnistetaan ja niihin puututaan. On tärkeää, että haitalliset kuormitustekijät poistetaan tai altistumista vähennetään niin paljon kuin mahdollista (Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto 2011b). Yläraajavaivojen osalta on todettu, että yhdistämällä varhaisia ergonomisia toimenpiteitä lääketieteelliseen hoitoon saavutetaan parempia tuloksia kuin pelkällä lääketieteellisellä hoidolla. Toisaalta ergonomiset toimenpiteet ovat vähemmän vaikuttavia, jos niihin ryhdytään vasta yläraajavaivojen muututtua vakavammiksi (Martimo 2010). Tuki- ja liikuntaelinsairauden jälkeen fysioterapeutit ovat muuttaneet työtehtäviään tai työjärjestelyjä, vähentäneet työtunteja tai vaihtaneet hoidettavaa potilasryhmää (West ja Gardner 2001). Lisäksi on tavallista, että fysioterapeutit ovat muuttaneet käyttämiään työtekniikoita pystyäkseen jatkamaan työtään (Rozenfeld ym. 2009). Campo työryhmineen (2008) esittää, että fysioterapeutin työssä tulisi käyttää tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisemiseksi suojaavia toimenpiteitä aina kuin mahdollista. Nämä toimenpiteet tarkoittavat esimerkiksi nostoapuvälineiden, liukulevyjen ja -lakanoiden sekä korkeussäädettävien hoitopöytien ja sänkyjen käyttöä. Lisäksi manuaalisissa terapiamenetelmissä on suositeltavaa hyödyntää peukalolastoja, mobilisointikiiloja ja pehmytkudosten käsittelyyn tarkoitettuja laitteita (Campo ym.

18 ). On havaittu, että työkollegoiden antama esimerkki vaikuttaa muun muassa selkävaivoja ennaltaehkäisevien työmenetelmien käyttöön (Hanson ym. 2007). Suojaavien toimenpiteiden lisäksi työn fyysisten kuormitustekijöiden haittojen vähentämisessä on tärkeää, että fysioterapiassa kiinnitetään huomiota terapiamenetelmien vaikuttavuuteen ja siihen, että asiakkaat hyötyvät käytetyistä hoitomenetelmistä (Campo ym. 2008). Väitetään, että oikean nostotekniikan opettaminen ei vähennä alaselkäkipua eikä ole yhteydessä työkykyyn. Syynä voi olla esimerkiksi työn fyysisten ja psykososiaalisten kuormitustekijöiden monimuotoisuus, johon pelkällä nostotekniikalla ei voida vaikuttaa (Martimo 2010). On myös havaittu, että työssään toistuvasti taakkojen käsittelyä tekevällä esiintyy selkäkipua, mutta näin on myös harvoin tai ei koskaan taakkoja käsittelevillä työntekijöillä. Alhaisin alaselkäkivun esiintyvyys on niillä, jotka käsittelevät taakkoja työssään vaihtelevasti. Niin ikään työntekijät, jotka voivat vapaasti muuttaa työasentoaan ja ajoittain istua tai seistä, kärsivät alaselkävaivoista vähiten (Pheasant 1991). Potilassiirtoihin liittyen tiedetään, että potilaiden ottama tuki muualta kuin hoitajasta vähentää hoitajan kuormittumista. Lisäksi hoitajan fyysistä kuormittumista vähentää, että hoitaja aktivoi potilasta paremmin ja antaa hänelle enemmän aikaa sekä tilaa, jolloin potilas pystyy paremmin osallistumaan siirtymiseensä (Tamminen-Peter 2005).

19 17 3 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA TEOREETTINEN VIITEKEHYS Pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää fysioterapiayrityksissä työskentelevien yrittäjien ja työntekijöiden kokemia työn fyysisiä kuormitustekijöitä sekä koettua terveyttä. Tarkoituksena oli myös selvittää millaista vaikutusta fysioterapeutin työssä koetuilla fyysisillä kuormitustekijöillä on viimeisen vuoden aikana esiintyneisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin sekä millaisia ergonomiaratkaisuja fysioterapeutit hyödyntävät työssään. Tutkimuskysymykset olivat: - Millaisia koettuja fyysisiä kuormitustekijöitä on fysioterapiayrityksissä työskentelevillä yrittäjillä ja työntekijöillä? - Millaisiksi fysioterapiayrityksissä työskentelevät yrittäjät ja työntekijät kokevat työkykynsä ja terveydentilansa? - Mitä tuki- ja liikuntaelinvaivoja fysioterapiayrityksissä työskentelevillä yrittäjillä ja työntekijöillä on? - Millaista vaikutusta on fysioterapeutin työssä koetuilla fyysisillä kuormitustekijöillä viimeisen vuoden aikana esiintyneisiin tuki- ja liikuntaelinvaivoihin? - Millaisia ergonomiaratkaisuja fysioterapeutit hyödyntävät työssään? Pro gradu tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu kuorma-kuormittuminen malliin (kuvio 2), jossa kuorma kuvaa fysioterapeutin työtä ja siinä olevia fyysisiä kuormitustekijöitä. Kuormittumisella tarkoitetaan tuki- ja liikuntaelinten rasittuneisuutta, -oireita sekä -sairauksia, joita tässä tutkielmassa tarkasteltiin yhteisellä käsitteellä tuki- ja liikuntaelinvaivat.

20 18 KUORMA TYÖNTEKIJÄ KUORMITTUMINEN Fyysiset kuormitustekijät fysioterapeutin työssä - työpiste - työvälineet ja laitteet - työn fyysinen raskaus - työn fyysinen monipuolisuus - nostaminen - toistotyö - hankalat työasennot - työympäristön lämpötila Työaika - työaika/viikko, työn tauotus Ikä Sukupuoli Työkokemus Terveydentila Työkyky Tule -vaivojen koettu haitta työssä Tuki- ja liikuntaelinten rasittuneisuus Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Sairauspoissaolot ERGONOMIA Ergonomiaratkaisut fysioterapeutin työssä Kuvio 2. Tutkielmassa tarkasteltavat muuttujat teoreettisessa viitekehyksessä.

21 19 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Aineisto Tutkielman kohderyhmänä olivat fysioterapiayritysten yrittäjinä ja työntekijöinä työskentelevät fysioterapeutit. Tutkielman otanta toteutettiin poimimalla yksinkertaisella satunnaisotannalla 130 kuntaa Suomen kuntaluettelosta (Kunnat ja maakunnat 2011). Google -hakukoneella haettiin näistä kunnista fysioterapiayrityksiä, joihin yhteydenottaminen oli mahdollista sähköpostitse. Näin saatiin 80 fysioterapiayritystä, joissa työskenteli noin 240 fysioterapeuttia. Tutkielman kohteeksi valittiin fysioterapiayrityksissä työskentelevät fysioterapeutit, sillä tavoitteena oli saada aineistoa laajalti eri puolelta Suomea. 4.2 Mittausmenetelmät Pro gradu tutkielma on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus (kuvio 3), joka toteutettiin verkkokyselynä (liite 1). Verkkokysely lähetettiin fysioterapiayrityksiin sähköpostilla (liite 2 ja 3), jossa vastaanottajaa pyydettiin ohjeistamaan yrityksen kaikkia fysioterapeutteja kyselyn vastaamiseen. Verkkokyselyiden vastausprosenttien on havaittu olevan % (Sheehan 2001, Kaplowitz ym. 2004). Elokuu 2011 Tutkimusaineiston otanta 80 fysioterapiayritystä (N = 240) Syyskuu 2011 Syys-joulukuu 2011 Aineiston keruu Verkkokysely sähköpostitse yrityksiin 5.9. Muistutus sähköpostitse kyselyyn vastaamisesta Määräaikaan mennessä n = 50 Aineiston analysointi ja raportointi Kuvio 3. Pro gradu tutkielman eteneminen.

22 20 Verkkokyselyn (liite 1) laadinnassa hyödynnettiin soveltaen TIKKA työkuormituksen arviointimenetelmää (Lindström ym. 2006), työkykyindeksiä (Ilmarinen 1995) sekä rasittuneisuusmittaria (Työterveyslaitos 2011b). Taustatietoina vastaajilta selvitettiin syntymävuosi, sukupuoli, ammatti/ammattinimike ja työkokemus kyseisessä ammatissa. Lisäksi selvitettiin työskentelevätkö he yrityksessä yrittäjinä vai työntekijöinä ja millaisista työkokonaisuuksista heidän tyypillinen työviikkonsa koostuu. Verkkokyselyyn sisältyi myös avoin kysymys ergonomiasta. TIKKA työkuormituksen arviointimenetelmästä (Lindström ym. 2006) hyödynnettiin soveltaen osioita, jotka käsittelivät työn fyysisiä sekä työaikoihin liittyviä kuormitustekijöitä. Fyysisiä kuormitustekijöitä koskevat kysymykset muotoiltiin strukturoituun muotoon niin, että vastausvaihtoehtoina olivat kyllä ja ei. Työaikaan liittyen selvitettiin, kuinka monta tuntia vastaajat työskentelevät viikossa ja kuinka monta minuutin taukoa he pitävät työpäivän aikana. Työkykyindeksistä (Ilmarinen 1995) hyödynnettiin osiot, jotka käsittelivät nykyistä työkykyä ja ennustetta työkyvystä kahden vuoden kuluttua. Koetun työkyvyn pistemäärät määriteltiin samoin kuin Laineen ym. (2006) tutkimuksessa, missä pistemäärät 9 10 kuvaavat hyvää, 7 8 keskivertoa ja pistemäärät 0 6 huonoa koettua työkykyä. Lisäksi työkykyindeksistä hyödynnettiin kysymykset, jotka liittyivät tuki- ja liikuntaelinsairauksien esiintyvyyteen, niiden aiheuttamaan haittaan työssä ja sairauspoissaolopäivien määrään. Koettua nykyistä terveydentilaa selvitettiin Laineen ym. (2006) käyttämällä 5-portaisella asteikolla, jossa 1 tarkoittaa Huono koettu terveydentila ja 5 Hyvä koettu terveydentila. Tuki- ja liikuntaelinten rasittuneisuutta selvitettiin rasittuneisuusmittarilla (Työterveyslaitos 2011b). Rasittuneisuusmittarin sisältämiä kehonalueita yhdistettiin osittain siten, että hartia, olkapää, olkavarsi sekä kyynärvarsi muodostivat kokonaisuuden yläraaja. Tämän lisäksi ranne sekä käden sormet muodostivat kokonaisuuden ranne ja käsi. Eri kehon alueiden rasittuneisuutta arvioitiin asteikolla 1 5, jossa 1 tarkoittaa Ei lainkaan rasittunut ja 5 tarkoittaa Erittäin rasittunut.

23 Työkuormituksen arviointimenetelmä TIKKA Työkuormituksen arviointimenetelmä TIKKA (Työn Integroitu KokonaisKuormituksen Arviointimenetelmä) on kartoittava ja yleisellä tasolla oleva työkuormituksen perusselvitys (Lindström ym. 2006). Arviointimenetelmässä työtehtävän tai työkokonaisuuden eri kuormitustekijöitä arvioidaan kolmiportaisella asteikolla Kunnossa Osittain kunnossa Ei kunnossa. Menetelmän tavoitteena on tunnistaa työn ja työympäristön tekijöitä, jotka voivat johtaa fyysisiin tai henkisiin terveydenhäiriöihin, tapaturmiin, ammattitauteihin tai muihin haittoihin. TIKKA - menetelmä on ensisijaisesti työterveyshuoltojen, työsuojeluhenkilöstön ja asiantuntijoiden käyttämä, sillä menetelmän käyttö vaatii ymmärrystä työn ja terveyden välisestä vuorovaikutuksesta. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota ainoastaan työn ominaisuuksiin riippumatta siitä, kuka työtä arviointihetkellä tekee (Lindström ym. 2006). Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että fyysisten kuormitustekijöiden arviointimenetelmien vertailussa työntekijän itsensä täyttämä kyselylomake on tarkkuudeltaan huono, sillä ongelmana on ollut johdonmukainen yliarviointi (Spielholz ym. 2001). Toisaalta on havaittu, että kyselylomakkeiden kysymyksillä, jotka käsittelevät yleistä fyysistä aktiivisuutta, istumatyöasentoa ja vapaa-ajan liikunnan harrastamista, on hyvä validiteetti. Sen sijaan kysymykset, jotka liittyvät selän keskiasennosta poikkeaviin työasentoihin sekä toistotyöhön, tulisi kehittää tulosten oikeellisuuden parantamiseksi (Leijon ym. 2002). Kun kaksijakoisella asteikolla on selvitetty kuormitustekijän olemassaoloa tai sen puuttumista, on vastausten toistettavuus ollut kohtalaisen hyvää (Stock ym. 2005). Viikari-Juntura ym. (1996) mukaan työntekijöiden itse täyttämät kyselylomakkeet voivat auttaa fyysisten kuormitustekijöiden mukaan tehtävää työtehtävien luokittelua. Työn kuormitustekijöitä selvitettäessä kyselyä voidaan pitää käyttökelpoisena menetelmänä (Rosecrance ym. 2002).

24 Työkykyindeksi Työkykyindeksi on Työterveyslaitoksen kehittämä mittaristo, jonka tavoitteena on työkyvyn arviointi ja sen muutosten havaitseminen (Ilmarinen 1995). Työkykyindeksi sisältää yksilön subjektiivisen arvion työkyvystä, sairauksista, sairauspoissaoloista sekä henkisistä voimavaroista ja sitä käytetään tutkimustarkoituksiin sekä työterveyshuolloissa terveystarkastusten rutiinimenetelmänä (Ilmarinen 1995). Työkykyindeksi on todettu kansainvälisissä vertailuissa toistettavaksi työkyvyn mittaamisen välineeksi (Radkiewicz ja Widerszal-Bazyl 2005) ja subjektiivisen työkyvyn arvioinnissa luotettavaksi menetelmäksi (De Zwart ym. 2002). Tuomen ym. (1991) mukaan työkykyindeksi ennustaa hyvin psyykkistä sekä erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttamaa haittaa työkyvyssä Rasittuneisuusmittari Tuki- ja liikuntaelinten rasittuneisuuden selvittämiseksi verkkokyselyssä käytettiin soveltaen Työterveyslaitoksen rasittuneisuusmittaria (Työterveyslaitos 2011b). Epämukavuuden ja rasittuneisuuden tuntemukset voivat muuttua ajan kuluessa tule - oireiksi (Hamberg-van Reenen ym. 2008, Työterveyslaitos 2011b) ja oireet voivat olla ensimmäisiä merkkejä tule -sairaudesta. Tuki- ja liikuntaelinoireet ovat subjektiivisia tuntemuksia, joita kuvataan usein kipuna, pistelynä, ja tunnottomuutena (Rosecrance ym. 2002). Tuki- ja liikuntaelinten kipu on usein hankalasti paikannettavaa ja laajalle levinnyttä. Oirekysely viimeisen kuluneen 12 kuukauden ajalta on todettu luotettavammaksi kuin oirekysely lyhyemmältä esimerkiksi viimeisen kuukauden ajalta (Ketola 2003). Tuki- ja liikuntaelinoireita ja erityisesti käsioireita selvittävien kyselyjen luotettavuus on ollut keskinkertaista tai hyvää (Rosecrance ym. 2002). 4.3 Tilastolliset menetelmät Tilastollisessa analysoinnissa käytettiin SPSS Statistics (versio 17.0) ohjelmaa. Muuttujia kuvailtiin frekvenssien, keskiarvojen, keskihajontojen, vaihteluvälien ja pylväsdiagrammien avulla. Verkkokyselyn (liite 1) työn fyysisiä kuormitustekijöitä

25 23 koskevat väittämät c, e, i, o ja s muunnettiin käänteisiksi, jotta tulosten tulkinta ja vertailu yhdenmukaistuivat. Fyysisten kuormitustekijöiden osa-alueista muodostettiin SPSS -ohjelmalla summamuuttujat. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin luokiteltujen muuttujien osalta ristiintaulukoinnilla (χ 2 -testi), jossa selitettävänä muuttujana olivat tuki- ja liikuntaelinvaivat viimeisen vuoden aikana ja selittävänä muuttujana koetut fyysiset kuormitustekijät. Jatkuvien muuttujien tarkastelussa käytettiin Mann-Whitney U-testiä, joka ei edellytä muuttujan arvojen normaalijakautuneisuutta. Tulokset tulkittiin tilastollisesti merkitseviksi silloin, kun p < 0,05.

26 24 5 TULOKSET 5.1 Tausta Verkkokyselyyn vastasi 20 % fysioterapeuteista. Tutkimusaineiston (n = 50) muodostivat 37 naista (74 %) ja 13 miestä (26 %). Aineistosta muodostettiin uudelleen luokitellut ryhmät yrittäjät ja työntekijät. Yrittäjiin kuului 28 ja työntekijöihin 22 fysioterapeuttia. Yrittäjien ryhmässä naisia oli 18 (64 %) ja miehiä 10 (36 %). Työntekijöiden ryhmässä naisia oli 19 (86 %) ja miehiä 3 (14 %). Ryhmät eivät eronneet toisistaan iän, sukupuolen tai työkokemuksen perusteella. Ryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi viikon työajan (p = 0,015) sekä työpäivän taukojen määrän (p = 0,045) osalta (taulukko 1). TAULUKKO 1. Taustamuuttujien tunnusluvut (ka = keskiarvo, kh = keskihajonta, vv = vaihteluväli). Ikä vuosina Koko aineisto (n = 50) Yrittäjät (n = 28) Työntekijät (n = 22) ka ± kh vv ka ± kh vv ka ± kh vv p a 45 ± ± ± ,402 Työkokemus vuosina 19 ± ± ± ,439 Työtunteja viikossa 42 ± ± ± , min taukoja päivässä 2 ± ± ± ,045 a = Mann-Whitney U-testi Fysioterapiayrityksissä työskentelevien yrittäjien ja työntekijöiden tyypillisessä työviikossa oli eniten manuaalista ja fysikaalista terapiaa sekä toiseksi eniten yksilöllisen terapeuttisen harjoittelun ohjausta. Ryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti

27 25 merkitsevästi hallinnollisten tehtävien (p = 0,000) osalta, sillä yrittäjillä oli hallinnollisia tehtäviä työntekijöitä enemmän (taulukko 2). TAULUKKO 2. Eri työkokonaisuuksien prosentuaaliset osuudet yrittäjien ja työntekijöiden tyypillisestä viikon työajasta (ka = keskiarvo, kh = keskihajonta, vv = vaihteluväli). Manuaalinen ja fysikaalinen terapia Yrittäjät (n = 28) Työntekijät (n = 22) ka ± kh vv ka ± kh vv p a 46 ± ± ,459 Yksilöllisen terapeuttisen harjoittelun ohjaus 31 ± ± ,610 Terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta 14 ± ± ,328 Hallinnolliset tehtävät Liikuntaryhmien ohjaus Asiantuntijatehtävät 10 ± ± ,000 2 ± ± ,053 1 ± ± ,857 Asiakastyöhön liittyvä muu fysioterapia 1 ± ± ,439 a = Mann-Whitney U-testi

28 Koetut työn fyysiset kuormitustekijät Suurin osa yrittäjistä (82 96 %) ja työntekijöistä ( %) kokivat työpisteen mitoituksen ja säätöjen, työvälineiden käytön sekä työssä käytettävien laitteiden sopivuuden olevan kunnossa (kuvio 4). Kuvio 4. Työpisteen mitoitukseen ja säätöihin, työvälineiden käyttöön sekä laitteiden sopivuuteen liittyvät tekijät fysioterapiayrityksissä työskentelevillä yrittäjillä ja työntekijöillä.

29 27 Työn fyysiseen raskauteen liittyen suurin osa yrittäjistä (82 %) ja työntekijöistä hieman alle puolet (45 %) kokivat työn olevan vaihtelevaa, jossa ei esiinny raskaita kuormitushuippuja. Yrittäjistä 82 % ja työntekijöistä 91 % olivat sitä mieltä, että työ sisältää jatkuvaa liikkumista ja fyysistä toimintaa (kuvio 5). Suurin osa sekä yrittäjistä (93 96 %) että työntekijöistä (82 91 %) kokivat työn olevan fyysisesti monipuolista (kuvio 5). Yli puolet yrittäjistä (54 61 %) ja suurin osa työntekijöistä (77 86 %) kokivat, että nostamiseen liittyvät tekijät ovat kunnossa (kuvio 5).