PADASJOEN KUNTA. Mylly-Mäkelän ranta-asemakaava. Mylly-Mäkelän tila Selostusosa (ehdotus)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA. Mylly-Mäkelän ranta-asemakaava. Mylly-Mäkelän tila 576-406-2-18. Selostusosa 7.1.2016 (ehdotus)"

Transkriptio

1 PADASJOEN KUNTA Mylly-Mäkelän ranta-asemakaava Mylly-Mäkelän tila Selostusosa (ehdotus) DI Jarmo Mäkelä Heikinkatu Kotka jarmo.makela@karttaako.fi

2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen määrittely ja sijainti Suunnittelualue muodostuu noin 22 hehtaarin kokoisesta alueesta Myllyjärven koillisosassa n. 10 kilometriä Kirkonkylältä luoteeseen. Suunnittelualueen ranta rajoittuu lännessä Haukniemeen ja etelässä Kaukilankoskeen. Alueelle on hyvät tieyhteydet. Alueella on toiminut jo pitkään vuokralaisena SF-Caravan Länsi-Päijänne ry, jonka tavoitteena on edelleen kehittää aluettaan (n. 7 ha). Muilta osin aluetta on käytetty metsätalouteen, harvoin virkistykseen. 1.2 Työn tarkoitus ja keskeiset tavoitteet Maanomistajan/ kunnan tavoitteena on nyt kaavoituksella turvata karavaanarialueen toiminta jatkossakin sekä osoittaa alueelle myös lisärakennusoikeutta omarantaisina lomarakennuspaikkoina kunnan yleiskaavojen periaatteiden mukaisesti. Virkistyskäytön osalta haetaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää järven ja lähialueen vetovoimaa. 1.3 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen määrittely ja sijainti Työn tarkoitus ja keskeiset tavoitteet Sisällysluettelo Luettelo selostukseen liittyvistä asiakirjoista LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Luonnonympäristö, muinaismuistot ja maisema Rakennettu ympäristö Maanomistus Suunnittelutilanne Maakuntakaava

3 2.22 Osayleiskaava Ranta-asemakaava Rakennusjärjestys Rakennuskiellot Pohjakartta RANTA-ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Aiemmat käsittelyvaiheet ja päätökset Ranta-asemakaavan tavoitteet Tutkitut vaihtoehdot Osallistuminen ja yhteistyö RANTA-ASEMAKAAVAN KUVAUS Yhteenveto ja mitoitus Kokonaismitoitus Aluevaraukset Korttelialueet (RA ja RV) Tiealueet Virkistysalueet sekä maa- ja metsätalousalueet Tekninen huolto Vesihuolto KAAVAN VAIKUTUKSET Suhde maakuntakaavaan Suhde voimassa olevaan yleiskaavaan Vaikutukset kulttuuriympäristöön Vaikutus luonnonarvoihin ja maisemakuvaan Vaikutus yleiseen virkistykseen ja vapaan rannan riittävyys Vaikutukset liikenteeseen ja ympäristön häiriötekijät Taloudelliset vaikutukset ja kaavan toteuttaminen Luettelo selostukseen liittyvistä asiakirjoista 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) , päivitetty Muistio viranomaisneuvottelusta Luontoselvitys (Ekotoni Ky, raportti ) 4. Muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti Oy, raportti ) 5. Mitoitustaulukko ja -kartta 6. Tilastolomake - Ranta-asemakaavakartta 1:2000 / Ranta-asemakaavan merkinnät ja määräykset Näkymä karavaanarialueelta luoteeseen kohti Myllyjärven selkävesiä ja Haukniemeä 2

4 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 2.11 Luonnonympäristö, muinaismuistot ja maisema Suunnittelukohteena on Myllyjärven koillisosassa olevan alueen loivasti kumpuilevat rantamaastot ja kapea maisemallisesti arvokas Haukniemen ranta-alue, joilla on rantaviivaa yhteensä lähes kolme kilometriä. Alue on rannoiltaan pieneltä osin matala ja soistunut, parhaat paikat rakentamiseen ovat nykyisen karavaanarialueen rannat sekä Myllyjärven suurimmalle selälle lounaaseen avautuvat rannat. Kokonaisuutena alueen yleisilmettä ja maisemaa hallitsevat karavaanarialueen rakennukset ja matkailuvaunut sekä varsinkin länteen kurottavat hienot järvimaisemat Haukniemen kärjessä. Luonnonoloiltaan alue on suurelta osin ollut voimakkaiden metsänhakkuiden piirissä, rakennettu tai pihapiirinä. Haukniemen kärjessä luonto on monimuotoisempaa. Erityispiirteenä voidaan mainita muinaismuistot Haukniemessä ja sen tyvessä. Alueen muinaishistoriaa on tarkennettu työn alkuvaiheessa. Maastotyöt suoritettiin , tekijät Mikroliitti Oy/ Timo Jussila, Timo Sepänmaa ja Teemu Tiainen (aiemmat tutkimukset: Timo Sepänmaa, inventointi 2003). Kiinteistön luoteisosan niemen kärjessä sijaitseva Haukiniemen kivikautinen asuinpaikka rajattiin ja todettiin suppea-alaiseksi. Kiinteistön muu alue inventoitiin silmänvaraisesti. Luoteisosassa, Haukniemen tyvessä havaittiin viljelyröykkiöalue jossa myös naurishautoja. Röykkiöalue todettiin muinaisjäännökseksi. Ks. tarkemmin liitteenä 4 oleva raportti. Tulokset huomioidaan asianmukaisesti kaavakartalla. Haukniemeen johtava kapea kannas ja näkymä luoteeseen niemen kärjestä Alueen luontoarvot on inventoitu tarkemmin kaavahanketta varten laaditussa luontoselvityksessä kesän 2015 aikana (raportti / Ekotoni Ky). Yhteenveto ja suositukset raportista, ks. kartat ja kuvat tarkemmin liitteenä 3: "Luontoselvityksen perusteella on annettu joitain suosituksia alueella havaituista kohteista: 1. niemialueen kannas, rakentamista tulisi välttää Haukniemeen kapeimpaan kohtaan; luo-merkintä 2. itäisen lahden pohjukka, rakentamista tulisi välttää ; MY-merkintä 3. Haukniemen kärkialue, Haukniemen niemen kärkialue on maisemallisesti keskeinen; rakentamista tulisi välttää niemen kärkialueelle; MA-merkintä Luontoselvityksessä ei tullut esiin sellaisia ympäristöön liittyviä arvoja, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista. Pääosa suunnittelualueesta voidaan luonnehtia kasvillisuudeltaan ja luonnonympäristöltään tavanomaiseksi ja ihmistoiminnan vaikutus ilmenee lähes kauttaaltaan suunnittelualueella. Erityisesti Haukniemen keskiosa ja nykyisen karavaanarialueen eteläpuoli soveltuvat hyvin täydennysrakentamiseen." 3

5 2.12 Rakennettu ympäristö Suunnittelualue muodostuu Mylly-Mäkelän tilasta (rekisteröity , pinta-ala 21,00 ha (kiinteistörekisteri), 2 palstaa joiden välissä yhdystie 3203 Vesijako Kaukela). Nyt käsiteltävää kokonaisuutta rasittaa yksi jo olemassa oleva rakennettu asuinrakennuspaikka yhdystien ja Kaukilankosken välisellä alueella (vuokrattu kantatilasta). Kyseistä aluetta ei ole tarpeen kaavoittaa tässä yhteydessä, mutta se huomioidaan mitoituksessa yhtenä paikkana. Kaukilankoski ja vanha rakennuspaikka sen rannalla, pihapiirissä vanha myllyn/ voimalaitoksen rakennus Ranta-asemakaavan ns. vaikutusalue on jonkin verran edellistä laajempi. Lähialueella on paikoitellen hyvin tiivistäkin loma-asutusta sekä muutamia asuinrakennuksia. Suunnittelualueen yleispiirteinen rakennusinventointi tehtiin ranta-asemakaavoituksen lähtöaineistoksi kesän 2015 aikana, tuoreesta pohjakartasta löytyvät rakennusten ja rakennelmien sijainti. Alueella ei tiettävästi ole merkittäviä kulttuurihistoriallisia arvoja. Karavaanarialueen omaleimaista vanhaa rakennuskantaa on säilytetty ja halutaan säilyttää/ saneerata jatkossakin (selostusosan kannessa on vanha päärakennus/pirtti, ilmeisesti vuodelta 1913). Karavaanarialueen eteläosan vanhoja talousrakennuksia sekä uudempi grillikatos ja huoltorakennus saunan takana Vaunukenttää 4

6 "Alueeltamme löytyy välttämättömimmät palvelut omatoimiselle luonnonläheiselle karavaanarille. Näitä palveluita on mm. vesipiste, astianpesupaikka, kem. wc:n tyhjennyskaivo, valosähkö, ulkohuussit, kesä vesi-wc, tilava sauna mukavine takkatupineen, pirtti yleiseen oleskeluun ja illanviettoon takkoineen, grillikota ym. Kuuma vesi on toistaiseksi saunan padan armoilla. Sitäkin enemmän täällä on luontoa, järvimaisemaa ja rauhaa. Alue toimii omatoimialueperiaatteella, mutta kesäaikaan varsinkin pyrimme noudattamaan yleisiä sauna-aikoja jakamalla isäntävuoroja vapaaehtoisille. Leiriläisen käytettävissä on yhdistyksen vene sekä rajoitteellinen kalastuslupa niemeämme ympäröivään Myllyjärveen." /( Kaukelan kylän kulttuurimaiseman arvokkain osa sijaitsee suunnittelualueen itäpuolella. "Kaukilankosken varrelle rakennettiin vuonna 1919 toinen kunnan voima-asemista. Vuonna 1919 perustetun Padasjoen sähkölaitoksen toinen voima-asema sijoitettiin Arrakoskelle. Alkuperäisellään säilyneen voima-aseman ympärillä on 1900-luvun alkuun palautuvia pientaloja. Kaukilanjärven länsirannalla on lukujen vaihteesta olevia huviloita." (Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö, Päijät-Hämeen liitto 2006). Uuno Pulkkilan kirjoittamassa Padasjoen historiassa (1947) mainitaan useasti suunnittelualueen itäpuolelle jäävät Kaukilan (Kaukelan) kylän kulttuurihistorialliset alueet, ytimenä jo vuodelta 1560 mainitut Ylimmäisen ja Alimmaisen talot. Kaukilankoskessa oli vanhastaan ollut Vesijaon kyläläisten perustama mylly (vrt. tilan nimi Mylly-Mäkelä), johon Kaukilan kyläläiset olivat hankkineet oikeuden. Tähän myllyyn, joka oli joutunut viimeksimainitun kylän haltuun, olivat osallistuneet myös Toritun kyläläiset. Siinä todettiin v pidetyssä tarkastuksessa olevan 1 kivipari ja kotitarvemylly. Ilmoitettiin, ettei tämä mylly saanut periä tullia, ettei se kilpailisi Arrakosken myllyn kanssa. Kunnan omista voima-asemista (Arrakoski ja Kaukilankoski) Pulkkila toteaa, että ne jäivät v vain vara-asemiksi Lahden kaupungin ja Imatran voiman kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen. 5

7 2.13 Maanomistus Alueen maanomistaja on Padasjoen kunta, karavaanarialue (n. 7 ha) on vuokrattu vuoteen 2029 saakka SF-Caravan Länsi-Päijänne ry:lle. 2.2 Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja niihin liittyvät erityiskysymykset on käsitelty maakuntakaavoituksen yhteydessä Maakuntakaava Päijät-Hämeen ensimmäinen maakuntakaava (kokonaismaakuntakaava) on lainvoimainen ympäristöministeriön vahvistettua sen ja korkeimman hallinto-oikeuden tekemän päätöksen jälkeen. Maakuntakaavasta huomioitavia seikkoja ovat Haukniemen muinaismuistokohde sekä ohi kulkeva melontareitti. Ote maakuntakaavasta, suunnittelualue osoitettu punaisella ympyrällä Alueelle ei ole osoitettu myöskään uusia toimintoja juuri nähtävillä olleessa Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotus 2014 aineistossa Osayleiskaava Alueelle ei ole aiemmin laadittu yleiskaavoja. Mitoitusperusteiden osalta on luontevinta hyödyntää lähes viereisen Vesijaon ja Salmentaustanjärven rantaosayleiskaavan perusteita vuodelta Samoja periaatteita on noudatettu mm. hieman tuoreemmassa Päijänteen laajassa yleiskaavassa. 6

8 2.23 Ranta-asemakaava Alueelle ei ole aiemmin laadittu asemakaavoja Rakennusjärjestys Kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa ja tuli voimaan Rakennuskiellot Alueelle ei ole tehty rakennuskieltopäätöksiä Pohjakartta Asemakaavan pohjakarttana käytetään tätä hanketta varten laadittua karttaa. Maastotyöt tapahtuivat kesällä 2014 ja kartan hyväksyttäminen on jo tapahtunut / Heinolan kaupunki. Alueen pohjakartta, ei mittakaavassa 7

9 3 RANTA-ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Aiemmat käsittelyvaiheet ja päätökset Kaavahankkeen taustoja on selvitetty selostusosan alussa. - Maastokäynti ja alustavat neuvottelut kunnassa pidettiin talvella Kaavoituksen käynnistämispäätös ja kaavoittajan valinta (tammikuu 2015). Kaavoittaja toimitti osallistumis- ja arviointisuunnitelman kuntaan huhtikuussa 2015 (MRL 74 ). - Viranomaisneuvottelu , muistio selostusosan liitteenä 2. - Maastokatselmukset tarkemmin ja luontoselvitys sekä arkeologinen selvitys keväällä-kesällä 2015, raportit liitteenä 3 ja 4. - Vaihtoehtoisten maankäyttömallien laadinta ja alustava kaavaluonnos loppukesällä Alueen toimintasuunnitelman ja tavoitteiden tarkentaminen. Varsinaisen kaavaluonnoksen laatiminen syksyllä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos asetettiin yleisesti nähtäville ja osallisilla oli mahdollisuus antaa niistä palautetta ( ). Nähtävillä pitämisestä ja asemakaavan vireilletulosta (MRL 62 ja 63 ) tiedotettiin kunnan ilmoitustaululla/ nettisivuilla ja lehtikuulutuksella sekä ilmoitettiin kirjeitse lähialueen maanomistajille. Myös tarvittavat lausunnot pyydettiin tässä vaiheessa (Hämeen ELY-keskus, maakuntaliitto, maakuntamuseo, tekninen lautakunta, kunnanhallitus). -> Kaavaehdotus on laadittu saadun palautteen perusteella ja toimitetaan kuntaan. - Asemakaavaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville (MRA 27 ) ja siitä pyydetään vielä tarvittavat lausunnot (tammi-helmikuun 2016 aikana). - Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarpeen mukaan. - Kaavahankkeesta järjestetään tarpeen mukaan toinen viranomaisneuvottelu (MRL 66.2 ). - Kunnanvaltuuston on tarkoitus hyväksyä asemakaavaehdotus (tavoite keväällä 2016). Päätöksestä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. 3.2 Ranta-asemakaavan tavoitteet Maanomistajan (kunnan) tavoitteena on mm. hyödyntää alueen jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja toimintoja (vuokra-alueen toiminnan turvaaminen), säilyttää maisemallisesti ja luonnonarvoiltaan arvokkaat kohteet sekä hyödyntää vetovoimaista ympäristöä uudellakin käyttömuodolla osoittamalla uutta rakennusoikeutta omarantaisina rakennuspaikkoina. Tavoitteena on siis muuttaa alueen luonnetta enemmän pelkästä metsätalouskäytöstä rakennuspaikkakohtaiseen ja yksityiseen loma-asumiseen (M -> RA). Alueelle tehdyt luontoselvitykset, arkeologiset selvitykset ja maastotarkastelut ovat tuoneet jonkin verran reunaehtoja suunnittelulle (mm. paikoitellen lähes luonnontilaisen Haukniemen maisemalliset arvot, muinaisjäännökset). 8

10 3.3 Tutkitut vaihtoehdot Kaavaluonnoksen pohjaksi laadittiin vaihtoehtoisia ratkaisuja uuden rakennusoikeuden määrän ja sijoittelun kannalta. Kaavaluonnoksen ja jatkosuunnittelun pohjaksi maanomistaja valitsi vaihtoehdon, jossa karavaanarialueen käyttö säilyy alueella ja painottuu edelleen rannan eteläosaan. Omarantainen, tavanomainen uudisrakentaminen keskittyy Haukniemen tyven lounaaseen avautuville rannoille. Maisemalliset arvot, luonnonarvot ja muinaisjäännökset otetaan huomioon jo olemassa olevien ja tehtyjen selvitysten pohjalta. Kaavaluonnoksesta osallisilta saatu vähäinen palaute on pyritty ottamaan huomioon kaavan jatkokäsittelyssä. Huomautuksia ei jätetty määräaikana Määräaikana jätettiin neljä lausuntoa, joissa: - Padasjoen kunnanhallituksella ( ) - Lahden kaupunginmuseon Tutkimus- kulttuuriympäristöyksikkö/ arkeologialla ( ) - Päijät-Hämeen liitolla ( ) ja - Arrakosken kyläyhdistys Ry:llä ( ) ei ollut huomautettavaa kaavaratkaisusta. Päijät-Hämeen maakuntamuseon Tutkimus- kulttuuriympäristöyksikkö/ rakennuskulttuurin ( ) esittämät täsmennykset mm. alueen historiallisesta kehityksestä ja merkityksestä Kaukelan kylän kulttuurimaiseman osalta on tehty kaavaselostuksen kohtaan 2.12 ja kaavamääräyksiin. Maanomistajan (kunnan) sekä alueen vuokralaisen (SF-Caravan Länsi-Päijänne ry:n) yhteisenä tavoitteena on säilyttää alueen vanha rakennuskanta. Hämeen ELY-keskus on lausunnossaan ( ) mm. todennut, että luontoselvitys on kaavan tehtävään ja tarkoitukseen nähden riittävä. ELY-keskuksen käsityksen mukaan mitoitus vastaa Padasjoella noudatettua rantamitoitusta, luontoselvitys on riittävästi otettu huomioon ja kaavamääräykset ovat asianmukaiset. ELY-keskuksen liikennepuolen kommenteissa esitetään mm. Mylly-Mäkeläntien mukaan ottamista kaavaan kokonaisuudessaan, suoja-alueen merkitsemistä kaavakartalle sekä paljon teknisiä yksityiskohtia, joilla maantien liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa. Kuten lausunnossa jo todetaankin, niin kyseinen maantien osuus on erittäin vähäliikenteinen. Kulku asuntovaunualueelle ja loma-asuntojen alueille tapahtuu jatkossakin nykyisen pääliittymän eli Mylly-Mäkeläntien kautta. Kaava-alueen laajentaminen ei ole tarpeen, sillä kunta omistaa myös tilan, jolla liittymä sijaitsee. Käyttöoikeudet virallistetaan tarpeen mukaan yksityistietoimituksessa/ lohkomisten yhteydessä. Lausunnossa esille tuodut tekniset yksityiskohdat kirjataan ylös tiedoksi ja toteutetaan tarpeen mukaan. Maantien suoja-alue merkitään kaavakartalle. Rakennustarkastajan ja kunnanhallituksen ( ) esittämät pienet täsmennykset VL/yk- ja RA-alueiden osalta on tehty kaavakartalle ja -määräyksiin (saunojen rakentamisen ja venevalkaman tarkempi ohjaus VL/yk-alueella sekä loma-asunnon maksimikoon poistaminen tarpeettomana/ RA-tonttien pienet laajennukset metsätiehen saakka). 3.4 Osallistuminen ja yhteistyö Osallistumista ja vuorovaikutusta sekä mm. osalliset on kuvattu tarkemmin liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. 9

11 4 RANTA-ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Yhteenveto ja mitoitus 4.11 Kokonaismitoitus Kaava-alueen pinta-ala on 22,2 ha. Myllyjärven todellisen rantaviivan pituus suunnittelualueella on 2830 m. Ranta-asemakaavan pinta-alat jakaantuvat eri käyttötarkoituksiin seuraavasti: Alue Kortteli m 2 e Rakennusoikeus, k-m 2 RA RA RV VL/yk VR MY M Yht Kaavalla esitetään suunnittelualueelle nykyistä ja uutta rakennusoikeutta yhteensä 3050 k-m 2 kunnan rakennusjärjestyksen, ympäristönäkökohtien, maastotarkastelujen ja alueen tulevien omistajien todennäköisten tarpeiden perusteella. Alueen kokonaistehokkuus säilyy tästä huolimatta hyvin väljänä (e=0,01). Karavaanarialueen (RV + VL/yk) nykyisen rakennuskannan kerrosala on noin 400 k-m 2 hieman laskentatavasta riippuen (arvio pohjakartalta, tarkkoja lupatietoja ei vanhoilla rakennuksilla ole). Ranta-asemakaavaratkaisun kokonaismitoitus on yhteensä 14 rantarakennuspaikkaa (9 omarantaista lomarakennuspaikkaa, karavaanarialue vie 4 rakennuspaikka ja yksi olemassa oleva rakennettu rakennuspaikka). Tilalla on mitoituksessa huomioitavaa todellista rantaviivaa yhteensä 2940 metriä sekä muunnettua rantaviivaa yhteensä 2331 metriä. Rakentamistiheydeksi muodostuu 6,0 rantarakennuspaikkaa /muunnettu km. Mitoitus on kuntaan aiemmin muualle laadittujen yleiskaavojen mukainen. Mitoitusrantaviivan muodostuminen on tarkemmin esitetty liitteenä 5 olevassa kartassa ja taulukossa. Keskimääräinen RA-rakennuspaikkojen koko on 4142 m 2. Rakennuspaikoilla on rantaviivaa keskimäärin noin 60 metriä. Tilastolomake on liitteenä. Rakennuspaikkakohtaiseksi rakennusoikeudeksi RA-kortteleissa on osoitettu kunnan rakennusjärjestystä ja pinta-aloja myötäillen k-m 2. Rakennusoikeuksien määrissä ja kerrosluvuissa on korttelikohtaisesti otettu huomioon myös alueen rakennettavuus, vastarannan läheisyys, lähiympäristön maankäyttö jne. Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden yksiasuntoisen lomarakennuksen sekä enintään neljä sauna- tai muuta talousrakennusta. 4.2 Aluevaraukset 4.21 Korttelialueet (RA ja RV) Loma-asuntojen korttelialue (RA). Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden yksiasuntoisen lomarakennuksen sekä sauna- ja muita talousrakennuksia siten, että rakennusten lukumäärä 10

12 on enintään viisi. Päärakennus ja talousrakennukset on sijoitettava vähintään 25 metrin ja enintään 25 k-m2 rantasauna vähintään 10 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Rakennuspaikat on sijoitettu siten, että niille on mahdollista rakentaa tieyhteys helposti nykyistä metsäautotietä hyödyntäen. Rakennuspaikkojen pinta-alat ovat neliömetreissä: Kortteli 1/ , , ja ja Kortteli 2/ , , , ja Asuntovaunualue (RV). Alueelle saa sijoittaa uusia huolto- ja talousrakennuksia rakennusjärjestyksen mukaisesti. Alueen nykyisiä rakennuksia saa peruskorjata, saneerata tai rakentaa tilalle vastaavan kokoiset uudisrakennukset. Käytännössä alueen toiminta voi kaavaratkaisun myötä jatkua lähes ennallaan. Käytännössä kokonaan uusia RA-rakennuspaikkoja on esitetty yhdeksän kappaletta Haukniemen tyven eteläosaan pääosin lounaaseen avautuvalle rantajaksolle. Parhaiten rakentamiseen soveltuvat paikat löytyvät useimmiten rakennuspaikkojen keskivaiheilta, maasto on pääosin hyvin rakentamiseen soveltuvaa. Rakennuspaikkakohtaisia kerrosaloja on osoitettu vastaamaan nykypäivän vaatimuksia k-m2 / rakennuspaikka (kunnan uusimman rakennusjärjestyksen mukaisesti). Alueen nykyisin läpäisevä metsäautotie sopii hyvin rakennuspaikkojen rajaamiseen. Korttelialueen 1 rantaa idästä länteen päin mentäessä Korttelialueen 2 rantaa idästä länteen päin mentäessä 4.22 Tiealueet Tiealueet on osoitettu lähes kokonaan olemassa olevan tilanteen mukaisesti ohjeellisina ajoyhteyksinä. Korttelin 1 ja 2 täydentävät tieyhteydet rakennuspaikkojen taustalla eivät riko maisemaa juuri lainkaan Virkistysalueet, muinaismuistot sekä maa- ja metsätalousalueet Suurin osa karavaanarialueen rannasta on osoitettu edelleen Lähivirkistysalueena (VL/yk). Lähivirkistysalue, joka on tarkoitettu suluissa mainittujen korttelien käyttöön. Alueelle voi sijoittaa saunoja, uimarannan, pallokenttiä, leikkikentän, grillikatoksia, laavun, yms. korttelialuetta 3 tukevia toimintoja sekä alueen huoltoyhteyksiä rakennusjärjestyksen mukaisesti. Alueen metsiä saa käsitellä vain puistomaisena harvennushakkuuna siten, että alueen viihtyisyyden ja rantamaiseman kannalta riittävä puusto säilytetään. 11

13 Käytännössä alueen toiminta voi kaavaratkaisun myötä jatkua ennallaan ja alueelle voi sijoittaa myös toisen saunan. Alueella sijaitsee jo lupamenettelyn kautta rakennettu saunarakennus, grillikatos, jne. (ks. pohjakartta). Lähialueen asukkaiden käyttämä uimapaikka Haukniemen juuressa on edelleen osoitettu Retkeily- ja ulkoilualueena (VR). Alueelle voi sijoittaa uimarannan, grillikatoksen, laavun, yms. retkeily- ja ulkoilualueen toimintoja sekä alueen huoltoyhteyksiä rakennusjärjestyksen mukaisesti. Alueen metsiä saa käsitellä vain puistomaisena harvennushakkuuna siten, että alueen viihtyisyyden ja rantamaiseman kannalta riittävä puusto säilytetään. Alueen merkittävimmät luontoarvot on luontoselvityksen mukaisesti turvattu omalla merkinnällään: Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä alue. Alue tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena (luo). Haukniemen kärjen maisemallisia arvoja on korostettu merkinnällä: Maisemallisesti arvokas alue. Alue tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena (ma). Em. merkintöjen lisäksi on korostettu varsinkin Haukniemen aluetta MY. Maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Alueen metsiä saa käsitellä vain puistomaisena harvennushakkuuna siten, että alueen viihtyisyyden ja järvimaiseman kannalta riittävä puusto säilytetään. Ks. liiteraportti 3. Entuudestaan tiedossa ollut, sekä kaavahankkeen selvityksen myötä löytyneet uudet muinaisjäännökset on osoitettu asianmukaisesti: Alueen osa, jolla sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista on neuvoteltava Museoviraston kanssa (sm). Ks. liiteraportti Tekninen huolto 4.31 Vesihuolto Kaavaan sisältyy seuraavat mm. vesi- ja jätehuoltoakin koskevat yleiset määräykset: Alueella on sopivina ryhminä noudatettava rakennuksen koon, mittasuhteiden, materiaalin ja värityksen suhteen yhtenäistä rakentamistapaa. Korttelialueiden rakentamattomat osat, joita ei käytetä liikenteeseen, oleskeluun tai muuhun sellaiseen, on pidettävä huolitellussa kunnossa. Olemassa olevaa puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää. Rakennuksen alapohjan kosteudesta tai vedestä vaurioituvan alimman osan on oltava vähintään keskimäärin kerran sadassa vuodessa toistuvan tulvakorkeuden (HW/100) tasolla. Tämän lisäksi on huomioitava aaltoiluvara. Hulevesien käsittelyssä ja kunnallistekniikan suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota 12

14 vesiensuojelulliseen näkökulmaan. Hulevesistä ja viemärivesien johtamisesta on esitettävä tarkemmat suunnitelmat alueen jatkosuunnittelun ja rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Hulevesien käsittely tulee tapahtua kiinteistökohtaisesti. Jätevesien käsittelyssä ja johtamisessa tulee noudattaa ympäristönsuojelulakia ja sen nojalla annettuja säädöksiä ja voimassa olevia kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä sekä terveydenja ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymiä ohjeita. Rakennuslupa-asiakirjoihin on liitettävä jätevesien käsittelysuunnitelma tarvittavine maaperäselvityksineen. Jätevedet tulee käsitellä sellaisella tekniikalla, ettei jätevesistä missään olosuhteissa aiheudu haittaa tai vaaraa pohjavesistölle tai järven veden laadulle. Jätehuollossa on noudatettava jätelain ja kunnan jätehuoltomääräysten säädöksiä. Venepaikkoja on hoidettava niin, ettei minkäänlaisia polttoainepäästöjä maastoon tai vesistöön tule. VL/yk - alueen "rantaraittia" 13

15 5 KAAVAN VAIKUTUKSET 5.1 Suhde maakuntakaavaan Nyt käsillä olevalla alueella merkintöinä on suoranaisesti vain yksi muinaismuisto ja melontareitti. Tarkat ranta-asemakaavamääräykset turvaavat kyseiset arvot ja toiminnat alueella myös tulevaisuudessa. Kanoottien nostopaikka VL/yk - alueella ennen kivistä koskea 5.2 Suhde voimassa olevaan yleiskaavaan Alueella ei ole yleiskaavaa. Kaavaratkaisu ja mitoitus ovat täysin neuvotteluissa esille tulleiden kunnan yleiskaavallisten periaatteiden mukaisia (ks. muistio liitteenä 2). Kun alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on suunnittelussa on otettava huomioon myös mitä Maankäyttö- ja rakennuslaki sanoo yleiskaavan sisältövaatimuksista (MRL 39 ): "Yleiskaavaa laadittaessa on maakuntakaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys; 2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö; 3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus; 4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla; 5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön; 6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset; 7) ympäristöhaittojen vähentäminen; 8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä 9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Edellä 2 momentissa tarkoitetut seikat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa." Kaikki edellä mainitut vaatimukset on otettu huomioon ranta-asemakaavaa laadittaessa ja useimmat niistä ovat olleet korostetusti esillä jo suunnittelutyön alkuvaiheen tavoiteasettelussa. 5.3 Vaikutukset kulttuuriympäristöön Alueella ei tiettävästi ole kulttuurihistoriallisia arvoja. Vanhojen rakennusten osalta käyttö jatkuu ennallaan, tarkennukset on tehty kaavamääräyksiin työn aikana. Maisemallisesti kyseinen alue on muokkaantunut nykyiseen muotoonsa tehokkaan lomailukäytön kautta. 14

16 5.4 Vaikutus luonnonarvoihin ja maisemakuvaan RV-korttelialue sijoittuu alueille, jotka ovat jo pääosin pihapiireinä ja olleet vuosikymmeniä tehokkaassa lomailukäytössä (kenttäkerroksen kuluneisuus jne.). Kaavan seurauksena luonnonoloissa ja maisemakuvassa ei tältä osin tapahdu erityisiä muutoksia. Rannan läheisyyteen ei ole osoitettu paljoa uudisrakentamista. Uudisrakentamiseen varatuilla RA-alueilla ei myöskään ole erityisiä maisema-arvoja (pääosin nuorta metsää). Haukniemen luonto- ja maisema-arvot on turvattu asianmukaisilla merkinnöillä (luo, ma). 5.5 Vaikutus yleiseen virkistykseen ja vapaan rannan riittävyys Vapaan rannan määrä suunnittelualueella säilyy korkeana ja vesistölle jää edelleen pitkiä rakentamisesta vapaita alueita. Haukniemen pohjoispuolelle ei osoiteta lainkaan rakentamista ja yleisessä käytössä ollut uimapaikka säilytetään. 5.6 Vaikutukset liikenteeseen ja ympäristön häiriötekijät Liikennejärjestelyihin kaavahankkeella ei ole merkittäviä vaikutuksia. Nykyiset liittymäjärjestelyt on otettu huomioon kaavaratkaisussa. Kaavakartalla on informatiivisesti osoitettu korttelialueiden yhteydet ja liittymä yleiselle tielle. Alueelta ei ole tiedossa ympäristön häiriötekijöitä. Korttelialueen 3 taustalle jäävä harjanne (M-alue) toimii lisäksi luontaisena meluesteenä maantien suuntaan (myös liikenneturvallisuus). 5.7 Taloudelliset vaikutukset ja kaavan toteuttaminen Kunnalle kaavasta aiheutuu laadinta- ja selvityskustannuksia, mutta vastaavasti selkeää taloudellista hyötyä rakennuspaikkojen myynnin kautta. Lisäksi kaavahanke tukee kunnan ja läheisen kyläalueen elinvoimaisuutta ja tunnettavuutta vahvistamalla loma-asumisen elinkeinoa. Yhdyskuntarakenteeseen hanke sulautuu saumattomasti (paikoitellen tiivis mökkiasutus lähiympäristössä, hyvä liikenteellinen saavutettavuus, suurelta osin nykyisen käyttömuodon säilyttäminen). Uudisrakentaminen tapahtuu vaiheittain suhdanteiden ja kysynnän mukaan. Maanomistaja toteuttaa kaavan rakentamalla ja myymällä aluetta harkintansa mukaan. Kunta seuraa kaavan toteuttamista rakennuslupamenettelyn yhteydessä rakennusvalvonnan avulla. KARTTAAKO OY DI Jarmo Mäkelä Heikinkatu Kotka jarmo.makela@karttaako.fi Luettelo selostukseen liittyvistä asiakirjoista 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (päivitetty ) 2. Muistio viranomaisneuvottelusta Luontoselvitys (Ekotoni Ky, raportti ) 4. Muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti Oy, raportti ) 5. Mitoitustaulukko ja -kartta 6. Tilastolomake - Ranta-asemakaavakartta 1:2000 / Ranta-asemakaavan merkinnät ja määräykset 15

LEMIN KUNTA. Kuhasensaaren ranta-asemakaavan muutos. Selostusosa 15.8.2015 (Luonnos) Kuva: Keväinen näkymä Kilkinlahdelle kaavamuutosalueen itäosassa

LEMIN KUNTA. Kuhasensaaren ranta-asemakaavan muutos. Selostusosa 15.8.2015 (Luonnos) Kuva: Keväinen näkymä Kilkinlahdelle kaavamuutosalueen itäosassa LEMIN KUNTA Kuhasensaaren ranta-asemakaavan muutos Selostusosa 15.8.2015 (Luonnos) Kuva: Keväinen näkymä Kilkinlahdelle kaavamuutosalueen itäosassa LEMIN KUNTA, KUHASENSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 1

Lisätiedot

ENONKOSKEN KUNTA. Pahkalahden ranta-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2013. A. Ahlström Oy Tornator Oy

ENONKOSKEN KUNTA. Pahkalahden ranta-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2013. A. Ahlström Oy Tornator Oy ENONKOSKEN KUNTA Pahkalahden ranta-asemakaava A. Ahlström Oy Tornator Oy Kirkasvetinen 46-404-2-5 Mäkisalo 46-404-2-6 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2013 DI Jarmo Mäkelä Motellikuja 2 49220

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA

VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA NOKIA Tilat: Vesmala 536-410-1-7 Perämetsä 536-410-1-31 (osa tilasta) VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.12.2015 Teernijärvi RANTA-ASEMAKAAVA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 JUUPAJOEN KUNTA JUUPAJOEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

ENONKOSKEN KUNTA. Pahkalahden ranta-asemakaava. Selostusosa 3.1.2013. A. Ahlström Oy Tornator Oy. Kirkasvetinen 46-404-2-5 Mäkisalo 46-404-2-6

ENONKOSKEN KUNTA. Pahkalahden ranta-asemakaava. Selostusosa 3.1.2013. A. Ahlström Oy Tornator Oy. Kirkasvetinen 46-404-2-5 Mäkisalo 46-404-2-6 ENONKOSKEN KUNTA Pahkalahden ranta-asemakaava A. Ahlström Oy Tornator Oy Kirkasvetinen 46-404-2-5 Mäkisalo 46-404-2-6 Selostusosa 3.1.2013 Pahkajärven Pahkalahden luoteisrantaa DI Jarmo Mäkelä Motellikuja

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014 YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2 Kaavaluonnos 17.11.2014 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaavaa.

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 7..06 liite PADASJOEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELA VUODELLE 06 / TYÖOHJELA S=suunnittelu, H=hankinta, R=rakentaminen Hanke 000 HANKKEEN TOTEUTUINEN / KK 4 5 6 7 8 9 0

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS VETELIN KUNTA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS Koskee 15.4.2014 päivättyä Patanan tekojärven Kettusaaren ranta-asemakaavaa Vetelin kunnassa Asemakaavanlaatija Dipl.ins. Mauno Vähämäki Kaavan hyväksymiskäsittelyt:..

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17.

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. SULKAVAN KUNTA KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA- ASEMAKAAVA Kaavaselostus Luonnos 11.1.2012 Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. Ranta-asemakaavalla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218

SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI. Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALLIJÄRVI Kylän Sammi tiloja: Marjamäki 747-411-3-207 ja Rantamäki 747-411-3-218 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12015 28.8.201 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA JURVA 593-410-6-119

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA JURVA 593-410-6-119 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA JURVA 593-410-6-119 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi: Kaavan tunnus: NAARAJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA

HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2013 HANKO, VESTERVIK RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

PADASJOKI KASINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN. Alavirta

PADASJOKI KASINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN. Alavirta PADASJOKI Alavirta Osa tiloista Metsä-Ansio 576-405-1-264 Pelto-Ansio 576-405-1-311 Karhunsalmi 576-405-1-360 Rimminmutka 576-405-1-277 KASINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava)

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Pori 609 Lampaluoto 420 SISÄLTÖ 1. Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta (Ehdotus).

Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta (Ehdotus). Kangasniemen kunta Ote Vuorisalon ranta-asemakaavasta (vahvistettu 20.12.2000). Punainen pistekatkoviiva on 10 metriä sen kaava-alueen ulkopuolella, jonka sisäpuolinen asemakaava kumoutuu. 1:5000 Vuorisalon

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIPERIN KUNTA PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 1.3.2016 Kaavan valmisteluaineisto nähtävillä: 17.12.2015 15.1.2016 Kaavaehdotus nähtävillä:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428 LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

POHJAHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA

POHJAHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA TAIPALSAAREN KUNTA (831) Solkein kylä (444) POHJAHIEKAN RANTA-ASEMAKAAVA Kangaslahti 6:58 (osa) Selostusosa 9.10.2014 (luonnos) DI Jarmo Mäkelä Heikinkatu 7 48100 Kotka 0400 220082 jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26 94 98 405 372 407 372 90 409 rp411 374 94 376 413 378 386 380 415 382 429 431 3 417 427 425 419 423 421 60 11 3 1 4 5 6 7 8 59 9 76 67 86 2 24 62 1 1:155 1 43 53 49 26464800 6776200 95 69 96 1290 80 1:81

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI

HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI 1 HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU HAMINAN KESKEISTEN ALUEIDEN YLEISKAAVAN MUUTOS SUMMAN KYLÄSSÄ TILALLA 2:24 NUOTTASAARI KAAVASELOSTUS 10.4.2014 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISKAAVAN TARKOITUS JA SISÄLTÖ

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Venesjärven kylän tiloja Liisanniemi 214-423- 3-141 ja Etelärinne 214-423-3-145 koskeva ranta-asemakaava. VENESJÄRVEN MARJAKEITAAN RANTA-ASEMAKAAVA 2 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2

SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 243-RAK1605 UUSIKAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 26.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus-

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SALON KAUPUNKI RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos koskee Förbyn kylässä: Nedergård-Övergård ranta-asemakaavaa Koivikon ranta-asemakaavaa Tilaa Riretu

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot