Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta (Ehdotus).

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta (Ehdotus)."

Transkriptio

1 Kangasniemen kunta Ote Vuorisalon ranta-asemakaavasta (vahvistettu ). Punainen pistekatkoviiva on 10 metriä sen kaava-alueen ulkopuolella, jonka sisäpuolinen asemakaava kumoutuu. 1:5000 Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta (Ehdotus). DI JARMO MÄKELÄ KARTTAAKO OY Kumottava Vuorisalon ranta-asemakaava-alue. Punainen pistekatkoviiva on 10 metriä sen kaava-alueen ulkopuolella, jonka sisäpuolinen asemakaava kumoutuu. 1:5000 Pohjakartta on hyväksytty

2 KANGASNIEMEN KUNTA Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta Kaavaehdotus Kuva: Näkymä Puulan Pitkälahdelta. Kumoaminen tapahtuu tämän kapean lahden koillisrannalla.

3 KANGASNIEMEN KUNTA, Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta, EHDOTUS 1 Ranta-asemakaavan kumoamisen selostusosa, joka koskee 29. helmikuuta 2016 päivättyä kaavakarttaa. Kaava-alueen sijainti Kaava-alueet sijaitsevat eri osissa Puulaa, maanteitse noin km:n etäisyydellä Kirkonkylän keskustasta. Seuraavana on yleissilmäyskartta, jossa nyt kaavoitettavat alueet on esitetty likimääräisesti punaisilla ympyröillä ja kohteet on numeroitu selkeyttämään alueiden käsittelyä. Ranta-asemakaavan kumoaminen tapahtuu osa-alueella 2. Osa-alueet tiloista: 2. Suomäki (osin ranta-asemakaavan kumoaminen) ja Pitkälahti PERUSTIEDOT 1.1 Suunnittelutilanne 1.11 Maakuntakaava Kaavan kumoamisalueella ei ole maakuntakaavan merkintöjä tai aluevarauksia Yleiskaava Suunnittelualueella on voimassa Kangasniemen kunnanvaltuuston hyväksymä Puulan rantaosayleiskaava, jossa aiemmin laaditut ranta-asemakaavat on osoitettu informatiivisessa tarkoituksessa sellaisenaan (ks. sivu 3). KARTTAAKO OY HEIKINKATU KOTKA PUH

4 KANGASNIEMEN KUNTA, Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta, EHDOTUS Asema- ja ranta-asemakaavat Vuorisalon ranta-asemakaava on vahvistettu (Etelä-Savon ympäristökeskus), selostusosan yhteydessä on ote voimassa olevasta kaavasta. Kaavamerkinnät ja -määräykset: 1.14 Rakennusjärjestys Kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty (voimaan ) Pohjakartta Pohjakarttana kumoamisessa käytetään alkuperäisen ranta-asemakaavan pohjakarttaa mittakaavassa 1:5 000, hyväksytty Maanomistus Kaavan kumoamisalueen maanomistaja on Paavo Sävilammi. 2 NYKYINEN MAANKÄYTTÖ JA TAVOITTEET Osa-aluekohtaiset (yleiskaavatyön alkuvaiheessa) esitetyt tavoitteet on esitelty seuraavassa: 2. Suomäki ( ) ja Pitkälahti ( ) Kolme (3) rakentamatonta lomarakennuspaikkaa Yleiskaavan muutoksen tavoitteena on siirtää nykyisen kaavan mukaista kolmea (3) RArakennuspaikkaa rakennettavuudeltaan soveltuvampiin kohtiin. Voimassa olevan kaavan mukaiset rakennuspaikat ovat maastoltaan alavia ja maaperä märkää. Maasto nousee kyseisen poukaman KARTTAAKO OY HEIKINKATU KOTKA PUH

5 KANGASNIEMEN KUNTA, Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta, EHDOTUS 3 molemmin puolin reilusti rinteiksi, jotka ovat rakennuttavuudeltaan selkeästi parempia. Rinteiltä myös avautuvat komeat näkymät Pitkälahdelle. Kuvat: Alavan poukaman molemmin puolin maasto nousee paremmin rakentamiseen soveltuviksi rinteiksi (kuva vasemmalla). Rinteiltä avautuvat näkymät lahden yli, oikean puoleisessa kuvassa maisemaa voimassa olevan yleiskaavan mukaisten rakennuspaikkojen länsipuoleiselta rinteeltä. Samanaikaisesti yleiskaavan muutoshankkeen kanssa kumotaan Vuorisalon ranta-asemakaavasta osa (Pitkälahden koillinen niemi), jotta yleiskaavan muutos voidaan kaavahierarkian mukaisesti toteuttaa myös detaljikaavatasolla (nyt käsillä olevat asiakirjat). Osayleiskaavan muutoksen luonnos oli nähtävillä Luonnoksesta jätettiin kolme lausuntoa (ei huomautuksia). Kaavaluonnoksen kuulemisvaiheen aikana täsmentyneet tavoitteet (osa-alueen 2 osalta): Kaavanlaatijan vastine kaavaluonnoksesta jätettyyn palautteeseen/ viranomaislausunnot: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kohteiden 2 ja 4 osalta ELY-keskus muistuttaa riittävän pitkien rakentamattomien rantaosuuksien tärkeydestä, rakennuspaikat on yksittäin ripottelun sijaan pyrittävä sijoittamaan ryhmiin. Vastine: Vapaan rantaviivan määrä ei kokonaisuutena juurikaan muutu näissäkään kohteissa, siirroille on selkeät maankäytölliset perusteet, varsinkin parempi rakennettavuus ja kohteen 4 osalta myös vilkas/ häiritsevä veneliikenne. Todettakoon, että mm. osa-alueella 1 vastaavasti merkittävä vapaan rannan jakso pitenee kaavamuutoksen myötä (Syvälahden eteläranta). KARTTAAKO OY HEIKINKATU KOTKA PUH

6 KANGASNIEMEN KUNTA, Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta, EHDOTUS 4 ELY-keskuksen mukaan ranta-asemakaavan kumoaminen on oma prosessinsa, joka vaatii omat asiakirjat. Vastine: Kaavaehdotusvaiheessa asiakirjat on eriytetty ja asetetaan nähtäville samanaikaisesti. Kaavojen hyväksymiskäsittelyä on syytä pohtia vielä myöhemmin kohteen 2 osalta, prosessin sujuvuus. 3 RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN JA SEN PERUSTELUT Osayleiskaavan muutosten tavoitteet ovat osa-alueiden 1 4 ja 6-8 osalta sopusoinnussa yleiskaavan alkuperäisten tavoitteiden ja mitoitusperusteiden kanssa. Kyseessä olevat muutokset ovat pääosin teknisluonteisia ja perustuvat kyseisten alueiden yksityiskohtaisempaan suunnitteluun. Kaavamerkinnöissä pyritään noudattelemaan alkuperäisen rantaosayleiskaavan merkintöjä ja määräyksiä. Osa-aluekohtaiset selvitykset ja perustelut kaavamuutoksille: 2) Kaavaratkaisu on tavoitteiden mukainen. Voimassa olevaa ja oikeusvaikutukseltaan voimakkaampaa ranta-asemakaavaa on kumottava pieneltä osin (M-aluetta), jotta yleiskaavan muutoksen tavoitteet voidaan toteuttaa, nyt käsillä olevat asiakirjat. 4 KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Nyt laadittu ranta-asemakaavan kumoaminen on luonteeltaan hyvin tekninen, eikä poikkea millään tavalla voimassa olevan ranta-asemakaavan tai yleiskaavan laadinnassa käytetyistä periaatteista. Kaava-alueen ja naapuritilojen maanomistajia kuullaan vielä toiseenkin kertaan kaavan ehdotusvaiheen kuulemisen yhteydessä. Osallisten kuulemisesta ja vaikutusten arvioinnista on kerrottu lisää liitteenä olevassa yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). Kotkassa DI Jarmo Mäkelä Kaavoitusinsinööri Henna Arkko Selostusosan yhteydessä ovat: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (yleiskaavan muutosten yhteydessä) - Tilastolomake - Kaavamerkinnät ja kaavamuutoskartta 1 : KARTTAAKO OY HEIKINKATU KOTKA PUH

7 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 213 Kangasniemi Täyttämispvm Kaavan nimi Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] -0,7776 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] 0,0000 Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] -0,7776 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] -0,25 Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset [ha] [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] n muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä -0, ,0 0-0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä -0, ,0 0-0, W yhteensä Maanalaiset tilat [ha] [%] Kerrosala [km²] n muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

8 Alamerkinnät Aluevaraukset [ha] [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] n muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä -0, ,0 0-0, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä -0, ,0 0-0, M -0, ,0 0-0, W yhteensä

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus KANGASNIEMEN KUNTA Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan 213-436-1-48 osa-alueelta Kaavaehdotus 29.2.2016 Kuva: Näkymä Puulan Pitkälahdelta. Kumoaminen tapahtuu tämän kapean lahden koillisrannalla.

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Kaavaehdotus

KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Kaavaehdotus KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET 2015-2016 Kaavaehdotus 29.2.2016 Kuva: Näkymä Puulan Vuojaselältä etelään. Osa muutoskohteista sijoittuu tämän laajan selän läheisyyteen. KANGASNIEMEN

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET VUORISALON RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaluonnos 18.9.

KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET VUORISALON RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaluonnos 18.9. KANGASNIEMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET 2015-2016 VUORISALON RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaluonnos 18.9.2015 Kuva: Näkymä Puulan Vuojaselältä etelään. Osa muutoskohteista

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 895 Uusikaupunki Täyttämispvm 25.07.2016 Kaavan nimi Sauko-Mustakarta-Koivuniemen ranta-asemakaavan muutos 2 Hyväksymispvm Ehdotuspvm

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI

JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI E27462 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN JA KURENALAN ETELÄISEN OSAN ASEMAKAAVOJEN MUUTOS JALANKULKU- JA POLKUPYÖRÄTEIDEN MUUTTAMINEN VALTATIEN LIIKENNEALUEEKSI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus MYKKÄLÄ - TORPPI TORNION KAUPUNGIN 15. TORPIN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 21 ASEMAKAA- VAN MUUTOKSEN SELOSTUS 22.9.2015 LUONNOS TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄNKAUPUNKI Vatajanasemakaavanmuutoksenselostus Kankaanpäänkaupungin11.kaupunginosan(Lorvikylä)korttelin848 tonttia2,korttelin847tonttia1,katualuettajapuistoaluettakoskeva asemakaavanmuutos.(vataja)

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus Ak 5157 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus 1. kaupunginosa (Keskus) korttelin 53 osa ja kortteli 50 sekä katualueet YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 14.12.2010

Lisätiedot

RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26942 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI RIMMINKANKAAN KORTTELIN 316 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2.5.2014 päivämääriä lisätty 28.5.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Kaavatyön käynnistäminen,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin 30 osa. NOKIAN KAUPUNKI 12-KAUPUNGINOSA VIIKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 30 osaa. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan

Lisätiedot

Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017

Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu. 110-tie NÄKINKATU SIJAINTIKARTTA 1: Salon kaupunki ja MML, 2017 Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkisuunnittelu 0-tie Salon kaupunki ja MML, 07 SIJAINTIKARTTA :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET: YKSITYISEN OMISTAMAT ALUEET KAUPUNGIN VUOKRAAMAT ALUEET KAUPUNGIN OMISTAMAT ALUEET

Lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 895 Uusikaupunki Täyttämispvm 07.08.2017 Kaavan nimi Rantamäen ranta-asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KINKOVUORENTIE ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 31 ja 34. KAUPUNGINOSAAN Kaavatunnus 34:006 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

VÄHÄ KIVIJÄRVI II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VÄHÄ KIVIJÄRVI II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VÄHÄ KIVIJÄRVI II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Kankaanpään Vihteljärven kylän tiloja Vähäkivijärvi 214-425-27-24, Urjanlinna 214-425-27-22, Rantatila 214-425-27-23 KAAVATUNNUS 214003028 27.6.2011 1.

Lisätiedot

PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Jari Ahonen puh. 044 794 2527, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 7084 PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY 20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 8.11.2016 Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki Kilpeläinen Sijaintikartta

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

Terminaalitie 1, 2538 ASEMAKAAVAN SELOSTUS. (ehdotus) kaupunginosa, Hattelmala, kortteli 54, tontit 4 ja 5 dnro YHLA

Terminaalitie 1, 2538 ASEMAKAAVAN SELOSTUS. (ehdotus) kaupunginosa, Hattelmala, kortteli 54, tontit 4 ja 5 dnro YHLA ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotus) 6.9.2017 Terminaalitie 1, 2538 22 kaupunginosa, Hattelmala, kortteli 54, tontit 4 ja 5 dnro YHLA Niklas Lähteenmäki maankäytön suunnittelujohtaja kaupunkirakennepalvelut

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8122015 tark 1522016, 3182016 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO wwwsalofi salo@salofi Y-tunnus:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUURMETSÄ, PUISTOLA TONTIT 41274/2 JA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12092 SELOSTUS 2011:12092 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 577 Paimio Täyttämispvm 08.06.2017 Kaavan nimi Valtatie 1:n asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...

Lisätiedot

Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto

Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 257 Kirkkonummi Täyttämispvm 16.05.2017 Kaavan nimi Suvimäen ja Majvikin asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014 YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2 Kaavaluonnos 17.11.2014 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaavaa.

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus

TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAUTIO TORPPI Tornion kaupungin 15. Torpin kaupunginosan korttelin 19 asemakaavan muutoksen selostus 18.5.2016, ehdotus 2 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18.5.2016 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA.

Lisätiedot

TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro selostus

TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro selostus HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO 2012:12131 TAPANINKYLÄ Tontti 39335/7 (Rasmuksentie 7) Asemakaavan muutoksen nro 12131 selostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA KANGASNIEMEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET

KANGASNIEMEN KUNTA KANGASNIEMEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET KANGASNIEMEN KUNTA KANGASNIEMEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Kaavaehdotus 24.3.2015 Näkymä Suurolansaaren pohjoisosasta Ruovedenselän yli Kirkonkylälle (osa-alue 4) KANGASNIEMEN KUNTA, KANGASNIEMEN

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 JUUPAJOEN KUNTA JUUPAJOEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/7 1-153 Asianumero188/10.02.03/2016 Asra 01.03.2016 16.08.2016 6.9.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 1. kaupunginosan korttelin 18 tonttia 10 ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 1. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

HALLILA 12. kaupunginosa, Hallila, kortteli nro 9 (osa) sekä siihen liittyvä erityisalue.

HALLILA 12. kaupunginosa, Hallila, kortteli nro 9 (osa) sekä siihen liittyvä erityisalue. 10.5.2011 (täydennetty 15.8.2011) Diaarinumero 503/2008 Toimielinkäsittely Kaupunginhallitus Kaavanumero 12032 HALLILA 12. kaupunginosa, Hallila, kortteli nro 9 (osa) sekä siihen liittyvä erityisalue.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO. SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO. SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO SELOSTUS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO SUUTARILA, SILTAMÄKI TONTTI 40047/22 (Pohjantähdentie 46 b) ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN NRO 12073 SELOSTUS 2012:12073 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS NOKIAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 2. kaupunginosan kortteli 3 tonttia 15 sekä katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat 2. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne

TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne CASTRENINKATU: 10. PUTAAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 35 SEKÄ SIIHEN LIITTYVÄN KA- TUOSUUDEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 23.10.2009 TORNION KAUPUNKI 2 Tekninen

Lisätiedot

KANGASMANNILANTIEN JA RONKAVUORENTIEN ASEMAKAAVA

KANGASMANNILANTIEN JA RONKAVUORENTIEN ASEMAKAAVA Liite 2 / Kh 30.3.2016 87 Kangasmannilantien ja Ronkavuorentien asemakaava_kaavaselostus 16.3.2016 KAAVASELOSTUS KANGASMANNILANTIEN JA RONKAVUORENTIEN ASEMAKAAVA Asemakaavan muutos KUVA Pvm. 16.3.2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos 51:005 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3 Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 4.5.2016 KAAVOITUS 2015 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PADASJOKI KEULAINMETSÄ Keulainniemi RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Helsinki 9.1.2017. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 895 Uusikaupunki Täyttämispvm 26.10.2016 Kaavan nimi Loukeenluodon ranta-asemakaava Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 172-RAK1506 SALON KAUPUNKI VAKURIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.6.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KELPPIÄNSELÄN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLA TILAA TAKA-VAIJALA RN:o 8:65

KELPPIÄNSELÄN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLA TILAA TAKA-VAIJALA RN:o 8:65 PÄLKÄNE EPAALA Pälkänevesi, Kelppiänselkä KELPPIÄNSELÄN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLA TILAA TAKA-VAIJALA RN:o 8:65 Ranta-asemakaavan kumoaminen koskee loma-asuntokorttelia 6, maa- ja metsätalousaluetta

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus

FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 297 Kuopio Täyttämispvm 6.02.206 Kaavan nimi Kaivannonlahti Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireiltulosta ilm. pvm 05..202 Hyväksymispykälä

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2663, Jalkaranta, Kankolankatu 8 25.4.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).

Lisätiedot

Liite 2. Kuvia suunnittelualueelta. Kunnallistekninen verkosto. Näkymä alueelle etelästä Silakkamäentieltä.

Liite 2. Kuvia suunnittelualueelta. Kunnallistekninen verkosto. Näkymä alueelle etelästä Silakkamäentieltä. Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Näkymä alueelle etelästä Silakkamäentieltä. Näkymä alueelle ja Kansanlähetysopiston suuntaan Eteläkaarelta. Oikealla teollisuusrakennukset. Kunnallistekninen verkosto

Lisätiedot

LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos

LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 3 LIITE 4 UUSIKAUPUNKI YLEISKAAVA KESKEINEN ALUE

Lisätiedot

! " #$%&!! "#! $#%&#' ()) *#+,-./0 / '4!!)") ))" #)!" ' )#')) '! ))#)! " -'# '))#'# # ' %(%$)! ) ))#)! $!( ''#! '( -!!!( -!)'4#!!)'!!!! #) '(-!!# $)) "!)) "!))!!! ( #) %! /!!%(%$)!$!!!!!!' ))#)! )%&# '))#'!!'"!

Lisätiedot

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428 LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

YÖVEDEN-LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YÖVEDEN-LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Jari Ahonen puh. 044 794 2527, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 7089 YÖVEDEN-LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8

Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutos nro A-2664, Laune, Porvoonjoentie 8 6.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta).

Lisätiedot

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.9.2016 Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa Pertti Hartikainen

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1.

Savonlinnan kaupunki 1(8) Punkaharjun Pihlajaveden sekä Moinsalmen osayleiskaavojen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, luonnos, 4.1. Savonlinnan kaupunki 1(8) PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN SEKÄ MOINSALMEN OSAYLEISKAAVOJEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot