Katsaus Kymenlaakson liiton rahoittamiin EAKR hankkeisiin ohjelmakaudella (tilanne )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus Kymenlaakson liiton rahoittamiin EAKR hankkeisiin ohjelmakaudella 2007-2013 (tilanne 31.12.2014)"

Transkriptio

1 Katsaus Kymenlaakson liiton rahoittamiin EAKR hankkeisiin ohjelmakaudella (tilanne ) Kymenlaakson liitto on tehnyt ohjelmakaudella myönteisen rahoituspäätöksen 121 hankkeelle, joista päätökseen on saatu mennessä päättyneissä hankkeissa seudulle on pystytty luomaan 1087 uutta työpaikkaa ja 85 uutta yritystä. Kaikkiaan EAKR rahoitusta hankkeisiin on sidottu n. 28,02 milj.. Tähän alustavaan raporttiin on koottu hankkeiden tiedot toimintalinjoittain. Päättyneistä hankkeista taulukoihin on koottu toteutuneet tiedot hankeajasta, - toteuttajasta, toteutuneesta rahoituksesta, syntyneistä työpaikoista ja uusista yrityksistä sekä kuvaus hankkeiden tavoitteista ja tuloksista. Tiedot on kerätty hanketoteuttajien EURA järjestelmään toimittamista loppuraporteista ja seurantatiedoista.

2 TL 1 YRITYSTOIMINNAN EDISTÄMINEN

3 ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA TL 1 YRITYSTOIMINNAN EDISTÄMINEN SISÄLLYS 1. Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma Kutsetti projekti 4. Bisnesmaraton 5. Kymenlaakson pk-yritysklinikka 6. Kymenlaakso for International Travellers & Travel-Trade House (KIT) 7. Tulitus - Tuotteita, liiketoimintaa ja tulosta Merikeskus Vellamossa 8. SummaRun, Kotkan-Haminan seudun rakennemuutoshanke 9. Digitaalisen liiketoiminnan kasvu - Digikasvu 10. Innorail Development jatkohanke 11. Palvelualan kasvuohjelma - Palkeet 12. Straightway challenge 13. Valitse Kymi 14. DigiService - Digitaalisten palvelujen ja tuotteiden kehittäminen 15. Pietarin ja sen lähialueen ajoneuvoteollisuutta palvelevan verkoston luominen Kouvolaan 16. BioA esiselvitys 17. Invest in Voikkaa 18. Contract 19. Rajukaasu - Rakennemuutoksen johtaminen Kaakkois-Suomessa 20. Kouvolan seudun sijoittumismarkkinointi 21. Kymenlaakson Y4 - Elinkeinoilmaston ja yrittäjyysilmapiirin kehittäminen Kymenlaakson maakunnassa 22. SOTE-ICT 23. Kymi Film Location Leijonansydän pilotti 24. Kotka-Kunda-Kronstat, Trik 25. Kymenlaakso - elintarvikkeiden väylä Venäjälle 26. Road Show for Funding 27. Kouvolan seudun urheilu- ja tapahtumamatkailun kehittämisprojekti 28. Vaalimaan ja Versson profilointia masterplanin ja viestinnän keinoin 29. Kotkan-Haminan seutu kansainvälisen risteilijäliikenteen käyntikohteeksi 30. Neliapila 31. Innovative Research Network for Kymenlaakso - INTER 32. Access Southeast135 - Matkailun pelilliset mobiilisovellukset ja seudun vetovoiman kehittäminen 33. Ankkuri - luovien alojen keskuksen toiminnan suunnittelu 34. Kaakko kasvuun! -viestintä 35. Investor Network For Innovations INI 36. 3D-tuotantoteknologiat 37. Slush Boost Uusiutuva teollisuus ja logistiikka strategia 39. Entrepreneur-SHIP - Yrittäjyyden luova laiva TL 1

4 1. Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma KyAMK Yksityinen Yhteensä Parantaa yritysten kilpailukykyä ja logistiikkaa sekä synnyttää uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja alalle. Jatkaa Kaakkois-Suomen Osaamiskeskusohjelmaan kuuluneen logistiikan aseman vahvistamista ja kehitystyötä Kymenlaakson näkökulmasta. RAMAPOT hankeselvitys rahti- ja matkustajaliikennepotentiaalista Kotkan ja Sillamäen satamien välillä; laivalinja avattiin, joka kuitenkin kuihtui lamaa edeltävänä aikana rahdin puutteeseen MOPO hankkeen satamatiedonhallintaa koskeva selvitystyö on johtanut tietojärjestelmän suunnitteluvaiheeseen ja logistiikka-alustan suunnitteluun (Merikotka, Kyamk) taustaselvitykset konttinosturin kuljettajan ohjaamon ergonomisesta kehittämisestä, sekä lastausrobotin tarpeesta satama- ja varastokäsittelyssä liikenteen turvallisuusviraston sijoittumisselvitys tuulivoimaklusterin ja WinWindin tehtaan logistiikkaselvitys, tehdas avattiin Haminaan eurooppalaisen logistiikkatoimijoiden klusteriverkoston kokoaminen 2. Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma KyAMK Yksityinen Yhteensä Alan uusimman kansainvälisen osaamisen tuonti ja soveltaminen Kymenlaaksossa - koulutuksessa ja yritystoiminnassa. Alan uusimpien innovaatioiden ja teknologioiden tuonti ja soveltaminen sekä myös uusien innovaatioiden luonti. Alan yritystoiminnan kasvun tukeminen ja uusien yritysten syntyminen alalle ja tämän myötä alan uudet Kymenlaaksossa. Toteuttaa ohjelmakauden aikana 10 merkittävää yrityslähtöistä teemoihin perustuvaa kehittämishanketta. NELIstä on muodostunut kansainvälisesti verkostoitunut toimija, joka on haluttu yhteistyökumppani ja hankepartneri myös kansainvälisiin hankkeisiin yritysten kilpailukykyä on pystytty kasvattamaan toteutettujen projektien avulla luotu edellytyksiä uuden liiketoiminnan syntymiselle ja uusille alan työpaikoille useissa kehityshankkeissa on syntynyt tietoa logistiikan opetukseen ja NELI on osallistunut aktiivisesti myös opetussuunnitelmien tekoon sekä logistiikan koulutuksen kokonaisuudistuksen suunnitteluun neljä toteutettua yritysten verkostoitumishanketta, joihin on osallistunut yhteensä n. 100 yritystä, ovat parantaneet yritysten logistista osaamista, kustannustehokkuutta ja kilpailukykyä kehittämällä toimitusketjuja, markkinointi ja yritysten välistä yhteistyötä projekteissa käytetyt klusterimallit ja teoreettinen viitekehys sekä hajautetun johtamisen mallit on kehitetty ja testattu yhdessä asiantuntijaorganisaatioiden ja tutkijoiden kanssa NELI hankkeessa TL 1

5 3. Kutsetti projekti Yksityinen Yhteensä Tehdä business plan, joka selvittää sellu- ja paperiteollisuuden toimintaedellytyksiä seudulla, antaa suuntaviivoja jatkokehitykselle mukaan lukien raaka-aineen ja energian käyttö sekä selvittää lopputuotteiden uudistamislinjaukset. syntyi näkemys siitä, millaisella liiketoimintasuunnitelma konseptilla Kaakkois-Suomen sellu- ja paperiteollisuudella on mahdollisuus jatkaa toimintaa ulkopuolisten tahojen päätöksistä johtuen ei ko. suunnitelmaa ollut mahdollista sellaisenaan toteuttaa, ainakaan Summan tehtaiden osalta. Tehty selvitys antoi kuitenkin paljon pohjatietoa jatkoa ajatellen. 4. Bisnesmaraton Kouvolan seudun kuntayhtymä Yksityinen Yhteensä Kehittää ja edistää alueiden etenkin pk-yritysten kansainvälistymistä Venäjälle ja sen kautta niiden kasvua ja kilpailukykyä. Kotkan-Haminan ja Kouvolan välinen Venäjä-yhteistyö tiivistyi merkittävästi ja laajentui yritystoiminnan ja matkailun kehittämisestä mm. investointien houkuttelemiseen suhteita, shakkia ja shampanjaa -bisnesopas kansainvälistymisarvioinnit 55 yritykselle ja yrityskohtaisia toimenpiteitä 40 yritykselle 10 palvelupakettia, jotka käsittelevät mm. messutoimintaa, ostoprosessia, markkinaselvityksiä, partnerihakua, neuvotteluprosessia, tiedotus ja koulutustoiminta ja yritysvierailuja TL 1

6 5. Kymenlaakson pk -yritysklinikka Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä :n mikro- ja pk-yrityksen toiminnan kehittäminen, joilla poistetaan rahoituksellisia ja muita yrityksen kehittymisen ja kasvun esteitä. Konkreettinen yhteistyö muiden julkisten ja yksityisten yritysrajapinnan toimijoiden kanssa. yritysklinikka teki kehittämistarveyhteenvedon ja ehdotukset kehittämistoimiksi 122 yritykselle. 80 yritystä ohjattiin kehittämispalveluihin yritysklinikan tarjoamat konsultoinnit veivät yrityksiä eteenpäin: rahoituksellisia esteitä saatiin poistetuksi ja kaksi yritystä perustettiin, omistajanvaihdoksia valmisteltiin ja muita yrityksen kannalta merkittäviä kehittämistoimia toteutettiin projektin myötävaikutuksella. verkostoitumista ja yhteistyötä yritysrajapinnan toimijoihin ja konsultteihin erilaisissa yrityksille järjestetyissä tilaisuuksissa ja ohjauksena palveluihin puolin ja toisin. 6. Kymenlaakso for International Travellers & Travel-Trade House (KIT) Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Kymenlaakson matkailun kansainvälisen kilpailukyvyn ja palveluiden kehittäminen sekä matkailuyritysten aktivoiminen yhteistyöhön. Selvittää kaakkoissuomalaisten maaseutu- ja ekomatkailutuotteiden ja suomalais-venäläisen kauppahuoneen perustamisen edellytyksiä Pietariin ja yhteisten Pietarin kaupunkimatkailutuotteiden ja kaakkoissuomalaisten luontomatkailutuotteiden myyntiä muihin maihin. Hankkia kansainvälisiä matkailualan investoijia Kymenlaakson alueelle. Kymenlaakson tunnettuus matkailualueena on parantunut ja alueen monipuolinen matkailutarjonta tunnetaan paremmin avattu kansainvälisiä kohdemarkkinoita kansainvälistymisestä kiinnostuneille yrityksille ja perustettu pohja markkinaosuuden kasvattamiselle uudet Kymenlaakso-tuotteet vientiverkosto Keski-Euroopan markkinoille esiselvitys Kotkan-Haminan seudun ja Pietarin yhteistuotteiden myynnistä ja markkinoinnista esiselvitys suomalais-venäläisen kauppahuoneen perustamisesta tuotettu useita erilaisia yhteistuotteita Pietarin alueen kanssa ja saatettu usean matkanjärjestäjän tietoon ja osittain myös tuotantoon. Kotkan-Haminan seudulle tullut yksi sijoittaja TL 1

7 7. TULITUS - Tuotteita, liiketoimintaa ja tulosta Merikeskus Vellamossa Yksityinen Yhteensä Rakentaa Vellamoon muuttaneille museoille (Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo) yhteinen asiakaspalveluorganisaatio, museokauppakonsepti ja lanseerausmarkkinointikampanja sekä luoda markkinointitoiminnoille pysyvät toimintamallit. kahden museon yhteinen asiakaspalveluorganisaatio, museokauppakonsepti ja opastus- ja palvelutuotteita Vellamon tapahtumatuotantoa suunnittelemaan ja toteuttamaan on perustettu työryhmä Vellamon kävijämäärät vaikuttavat myönteisesti myös Suomen kansallismuseon kokonaiskävijämääriin. Molempien museoiden verkkosivujen kävijämäärät ovat myös kohonneet merkittävästi Merikeskus Vellamon myötä 8. SummaRun, Kotkan-Haminan seudun rakennemuutoshanke Yksityinen Yhteensä Mahdollistaa Summan tehtailta työttömiksi jäävien uudelleen työllistyminen, selvittää yrittäjyysvaihtoehdot, kehittää ja vahvistaa seudun yrityksiä, selvittää korvaavan yritystoiminnan vaihtoehdot sekä hyödyntää vapautuvat tilat uuden tai sijoittuvan yritystoiminnan muodossa. Summan teollisuusalue on uusiokäytössä ja Kotkan-Haminan seudulle on etabloitunut kaksi merkittävää yritystä: WinWinD ja Google seudun pk-yrityksille on avattu uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uudistettu alueen elinkeinorakennetta luotu toimintamallit rakennemuutoksen johtamiseen ja merkittävien yrityscasejen hoitamiseen löydetty Haminan satamasta paikat tuuliluokkaan II ja III sekä ja löydetty kaksi investoria neuvottelupöytään WinWinDin kanssa diplomityö tuulivoimaklusterin rakentamisesta Kotkan-Haminan seudulle Googlen tuleminen Haminaan on tuonut tunnettavuutta Haminalle ja Cursorille maailmalla luotu kestävän kehityksen konsepti uusiutuvan energian tuotantoon ja ravinteiden talteenottoon. Uusi konsepti sai nimen BioA, joka sittemmin suojattiin tavaramerkkinä BioA. TL 1

8 9. Digitaalisen liiketoiminnan kasvu - Digikasvu Yksityinen Yhteensä Kehitetää yritysten digitaalista liiketoimintaa vastaamaan elinkeinoelämän rakennemuutokseen ja korvaamaan perinteisiltä toimialoilta poistuvia työpaikkoja yrityslähtöisiä kehittämishankkeita 4 opinnäytetyötä 10. Innorail Developement jatkohanke Kouvolan Yritysmagneetti Oy Yksityinen Yhteensä kehittää rautatieliiketoiminnan paikallista osaamista nykyisen liiketoiminnan turvaamiseksi ja uusien kansainvälisten sijoittajien ja palveluyritysten houkuttelemiseksi Kouvolan seudulle. 162 uutta työpaikkaa 12 väliaikaista työpaikkaa Yhteensä 12 uutta yritystä 11. Palvelualan kasvuohjelma - Palkeet Yksityinen Yhteensä Kehitetään kasvuhaluisten ja -kykyisten palvelualan liiketoimintaa harjoittavien yritysten toiminataa yhteistyössä :n Palvelut -toimialan kehittämisyksikön, oppilaitosten ja PK-yritysten kanssa. kehitettiin seudun palvelualan yritysten (yli 100) liiketoimintaosaamista osallistuttiin matkailubrändi Kaakko135 -suunnitteluun ja markkinointimateriaalien tuottamiseen perustettiin Haminan keskustayhdistys Kehittyvä Hamina ry. yrityksistä n. 10 toteutti hankkeen aikana mm. investointeja ja osoitti selkeää kasvuhalukkuutta TL 1

9 12. Straightway Challenge Straightway Finland ry Yksityinen Yhteensä Löytää uusia tuoteryhmiä ja liikennevirtoja Venäjän kauttakulkuliikenteeseen ja sitä palvelevaan suomalaiseen logistiikka-alaan. Säilyttää ja lisätä transitoliikenteen ja logistiikan alan. Kehittää rautatieliikennettä, esim. Trans-Siperian radan aitoa transitoa ja vientiä Venäjälle. Lisätä yritysten markkinatietoa painopistealueista. Tiivistää yritysten välistä yhteistyötä ja yhteismarkkinointia uusilla ja olemassa olevilla markkinoilla. Lisätä markkina-alueiden tietämystä Suomesta logistiikan palvelukeskuksena. teetettiin 5 isompaa markkinatutkimusta (Sverdlovsk, Moskova, Mumbai, Kazakshtan ja Venäjä) järjestettiin 32 kansainvälistä messu- tai kontaktitapahtumaa, tutustuttiin 13 satamaan kilpailevilla reiteillä, järjestettiin noin 20 verkoston seminaari- ym. kokoustapahtumaa ja lisäksi lukuisia pienempiä tilaisuuksia ja tapaamisia koti- ja ulkomaassa. Parhaimpana tuloksena voidaan pitää verkoston vahvistumista, toiminnan säilymistä ja uuden toiminnan kehittämistä projektin jälkeen Finnhub -yhdistyksessä. Straightway Finland ja Challenge -projekti ovat ainutlaatuinen yritysverkosto ja ainoa toimija, joka on tehnyt kansainvälisesti Suomea ja Suomen logistiikkapalveluja tunnetuksi maailmalla. 13. Valitse Kymi - matkailuhanke Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Matkailun kehittäminen: Löytää Venäjältä potentiaaliset matkailijakohderyhmät, löytää näiden ostopäätösmotiivit ja tuottaa tarpeen mukaisia tuotteita ja palveluita. Lisätä yritysten myyntiä ja tehostaa markkinointia Kymenlaakson alueella. Muodostaa yhtenäinen, sähköinen liiketoiminta- alustan/-järjestelmä. Dolina reki Kymi - Kymijokilaakso ja sen kolme kaupunkia, markkinointiviesti ( jakelu kpl) mediatutkimus Pietarissa v Kymenlaakson matkailun sähköisen verkkokaupan esiselvitystyö v sähköinen markkinointi -strategiatyö asiakastyytyväisyystutkimus investointiohjelma osallistuminen yritysten kanssa markkinointitapahtumiin Pietarissa radiomainoskampanjat ja Kanal 100 tv ohjelma kymenlaaksosta sekä lehtimainokset yhteistyön syventäminen venäläisten matkanjärjestäjien kanssa TL 1

10 14. DigiService - Digitaalisten palvelujen ja tuotteiden kehittäminen Yksityinen Yhteensä Kotkan-Haminan seudun palvelualan yritysten digitaalisten palvelujen ja tuotteiden kehittäminen. seudulle kehitettiin seitsemän uutta ICT alan tuotetta tai palvelua seudulla toimivien avainyritysten liikevaihto kasvoi ja saatiin synnytettyä uusia alihankintaverkostoja sekä investointeja 15. Pietarin ja sen lähialueen ajoneuvoteollisuutta palvelevan logistiikka- ja palveluverkoston luominen Kouvolaan Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Ajoneuvojen kokoonpanoteollisuuden hajanainen toimittajakenttä järjestäytyy ja mahdollistaa verkostoon myös suomalaiset toimittajat sekä sijoittumisen Kouvolaan. Logistiikkavisio vahvistunut, määritelty tavoiteltavat yhteistyökumppanit ja sovittu ensimmäisten pilottiyritysten kanssa toimintamallin raamista. Ford Motor Companyn logistiikkavision vahvistivat OEM't (FORD, GM ja Nissan), logistiikkatoimijat (Itella Logistics, Ceva Logistics, Posten Logistik ja Vantec) ja kansainväliset järjestelmätoimittajat (Mitsui & Co ja Haldex) kiinnostuksen pilottivaiheeseen on ilmoittanut 26 yritystä (3 OEM, 3 logistiikkatoimijaa, 18 osatoimittajaa ja 1 rakentaja), teollisuusliitot Suomessa ja Ruotsissa sekä kansainväliset kauppajärjestöt Suomessa, Japanissa ja Koreassa projektin tuloksena vahvistui, että Suomen osalta raskasajoneuvoteollisuus tulee saada jatkossa mukaan Ruotsissa toimivien autoteollisuuden alihankkijayritysten kiinnostus Venäjän markkinoille lisääntyi TL 1

11 16. BioA esiselvitys Yksityinen Yhteensä Selvittää BioA-konseptin kannattavuus. BioA esiselvitys lähdettiin mukaan kansainväliseen yhteistyöhön VTT:n kanssa Cursor osallistuu Euroopan laajuiseen tutkimusohjelmaan, jossa kartoitetaan jätteistä muovin raakaaineita (Biowade) 17. Invest in VOIKKAA European Business Innovation Center Kymi Oy Yksityinen Yhteensä Järjestää Invest in Voikkaa forum, jonka tavoitteena on käynnistää 1-3 merkittävää investointihanketta Kymenlaaksoon. aloitettiin yhden investointihankkeen selvittäminen. Myöhemmin on aloitettu myös toinen selvitys. Lisäksi UPM hoitaa suoraan ainakin kahta foorumin kautta syntynyttä yrityskontaktia luotiin kontakteja, jotka mahdollistavat uusien investointihankkeiden syntymisen Kouvolan ja Kymenlaakson nostaminen merkittävien datakeskustoimijoiden tietoon potentiaalisena sijoittumispaikkana TL 1

12 18. Contract Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Seudullisten yritysten vienti- ja myyntitoiminnan aktivoiminen Venäjä -liiketoimintaa kehittäviä palvelupaketteja ja koulutuksia toteuttamalla. Tukea ja aikaansaada yrityksille oma-aloitteista Venäjä -toimintaa. Luoda uusia palvelupaketteja ja työkaluja Venäjä -toimintaan. Laatia Kymenlaakson Venäjä -palveluverkosto. yrityksille uutta Venäjä -osaamista- Tavoitteet on saavutettu hyvin, josta ovat osoituksena mm. keväällä 2013 toteutetun asiakaskyselyjen tulokset sekä hankkeen toimenpiteissä olleiden yritysten runsas määrä. uusia palvelupaketteja - Projektin aikana syntyi yksi uusi palvelupaketti. Sen lisäksi paketteja muokattiin hankkeen aikana paremmin yritysten tarpeisiin sopiviksi. uusia malleja Venäjä-liiketoiminnan kehittämiseksi -Projektin aikana Cursorin ja asiakkaiden välisen yhteistyön uutena mallina oli Virolahden apteekille toteutettu apteekkisanasto. Yritys- ja toimialakohtaiset kielikoulutukset ja kehittämisprojektien voimien yhdistäminen yhteisen asiakkaan hyväksi olivat Kouvolassa menestyksekkäästi toteutettuja uusia toimintamalleja paikallisten pkyritysten Venäjä-liiketoiminnan kehittämiseksi Kymenlaakson laajuinen Venäjä-palveluverkosto 19. Rajukaasu - Rakennemuutoksen johtaminen Kaakkois-Suomessa Kouvola Innovation Oy Wirma Lappeenranta Oy Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Yksityinen Yhteensä Toteutetaan äkillisen rakennemuutoksen johtamista ja strategisia linjauksia Kaakkois-Suomessa. vaaran paikka -loppuraportti joka kuvaa rakennemuutoksen ajureita, vaikutuksia, selviytymisiä, ennakointia ja johtopäätöksiä valmistui alkukesästä 2014 yhteistyösopimus Karhulan teollisuusalueen kiinteistöjen ja alueiden kehittämisestä Karhula2020 -selvitys kuvaus Karhulan alueen teollisuudesta kasvun, liiketoiminta-ajattelun kehittymisen ja rakennemuutoksen vaikutuksista vuosina logististen palveluiden toimintamalli Karhulan teollisuuspuistoon Bioenergiaklusteria (jalostamoiden valmistusverkostoa) on selvitetty valmistuksen laajuuden, alueen yritysten ja työllisyysvaikutusten osalta. rikinpoistolaitoksen prosessi- ja liiketoimintasuunnitelma E18 - Siltakylän risteysalueen kehityssuunnitelma ja kehityssuunnitelman projektointi esiselvitystyö eri oppilaitosten ja muiden toimijoiden perustehtävistä ja rooleista Kouvolan seudulla ja laajemmin Kymenlaaksossa Etelä-Karjalan aluetta koskeva sijoittautumispotentiaaliselvitys, TL 1

13 ICT-alan selvityksessä kartoituksen tuloksena tunnistettiin 33 Suomessa toimivaa yritystä, jotka hyötyisivät Etelä-Karjalassa olevasta teknologiaosaamisesta. Näistä yrityksistä lopulta viisi on edennyt pidemmälle vietyihin sijoittautumisneuvotteluihin. 20. Kouvolan seudun sijoittumismarkkinointi Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Yritysten sijoittuminen Kouvolan seudulle. Investointien määrän huomattava lisääminen eri toimialoilla elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi. seudulle syntyi 20 uutta yritystä ja perustettu yksi logistiikka-alan yhdistys. Uusista yrityksistä 13:ssa on venäläistaustaisia omistajia uudistettiin Kouvolan seudun toimitilarekisteri toimenpiteissä on ollut mukana lähes 70 yritystä. Suurin osa niistä osallistui projektin järjestämille matkoille ja oli mukana tapahtumissa -mainoskampanja sijoittumispalveluista on tulossa osa Kinnon pysyvää toimintaa Yrityspalvelun ja Matkailupalvelun lisäksi. 21. Kymenlaakson 4Y- Elinkeinoilmaston ja yrittäjyysilmapiirin kehittäminen Kymenlaakson maakunnassa Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Kehittää koko Kymenlaakson maakunnan kilpailukykyä muokkaamalla seudun elinkeinoilmastoa ja yrittäjyysilmapiiriä vetovoimaisemmaksi yrityksille. Parantaa yritysten huomioimista julkisessa päätöksenteossa ja yrityksille suunnatuissa palveluissa. Yhtenäistää seudun elinkeinoilmaston ja yrittäjyysilmapiirin kehittäminen yhteisen prosessin kautta. TL 1

14 22. SOTE-ICT Yksityinen Yhteensä Tavoitteena kaupallisista lähtökohdista yksi aktiivinen ja kehittyvä SOTE- sekä hyvinvointialalle suuntautuva PK-ICT- yritysverkosto, jonka tuotteilla on vientipotentiaalia. Pilotoidaan (3-4) tuotetta/palvelua ja tuotteistetaan jatkoa varten. Yritysverkostolle haetaan TEKES-tukea. Verkoston sisälle rakennetaan ns. konseptikone, joka tuottaa pilottien lisäksi kaupallisesti kannattavia asiakaslähtöisiä tuote- ja palvelukonsepteja. - muodostettiin 15 ICT- alan organisaation klusteri - toteutettiin 7 terveysalan pilottia: 1 )Premia Solutions Oy, Carea - Mystic/Selfit - Sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuus 2) Serious Games Finland Oy, Carea - SOTE ICT Kinect Fysioterapia 3) Suomen Kotilääkäripalvelu Oy, Edocare Oy ja Pyhtään kunta - Videoetähoito ikuispsykiatriassa 4) TripleBit Oy - Taukojumppa -sovellus 5) Olento Games Oy - WeDidIt - parisuhdepelin hyödyntäminen perhe- ja mielenterveystyössä 6) Healthgamer Oy, KIHU - Juoksukoulu 7) Linguacare Oy ja Pyhtään kunta - LIVE video etäasiointipalvelusovelluksen kehittäminen sosiaalityöhön - luotiin kontaktit kansainvälisiin merkittäviin metaverkostoihin, joiden kautta yrityksille löytyyi potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja investoreita mm. Health 2.0 (Piilaakso), Innovations & Investments in Healthcare (Berlin),Games for Health (Boston, Amsterdam) - projektipäällikkö kutsuttiin Euroopan Komission järjestämään Serious games -kehittämistyöpajaan. Euroopan komissio on kiinnostunut siitä kuinka Serious games -teemaa voitaisiin soveltaa Euroopan kilpailukyvyn kehittämiseksi. Työpajan tuloksena syntyi lähes 100-sivuinen evaluointityö, jonka perusteella Horizon 2020:en avattiin myös oma hakukuulutuksensa Serious games -teeman ympärille. 23. Kymi Film Location Leijonansydän pilotti Yksityinen Yhteensä Palvella alueella toteutettavan Helsinki Filmi Oy:n pitkän fiktioelokuvan "Leijonansydän" pikkukaupunkiosuuden kuvaukset. Valmistuu lyhytelokuva "Kaikki maailman kulta", joka kuvataan Kymijoella. Pitkän tähtäimen tavoite on tuoda alueelle TV- ja elokuva-alan klusteri ja luoda uutta liiketoimintaa elokuvaa tukeville toimialoille. n. 10 minuutin pituinen elokuva 37 yrityksen verkosto joka on keskeinen uusien elokuvatuotantojen toteutuksessa ja kun aluetta markkinoidaan suomalaisille ja kansainvälisille tuotantoyhtiöille Leijonasydän- tuotannon palveluostot olivat noin euroa. Alueelle koitunut taloudellinen kokonaishyöty oli noin elokuvatuotannon käyttöön soveltuva ja jatkossakin yhteistyöhön valmis kattava yritysverkosto TL 1

15 24. Kotka-Kunda -Kronstat, Trik Kyamk Yksityinen Yhteensä Lisätä HaminaKotka Sataman tavara- ja matkustajaliikennettä, luoda ja avata uusia tavara- ja matkustajareittejä mm. Länsi-Virumaan maakuntaan, Keski-Viroon, Kronstadiin ja Kymenlaaksoon, sekä edelleen Pietariin ja Itä-Eurooppaan. Selvitystyön tuloksena syntyy uuden laivareitin avaamiseen johtava kansainvälinen yhteishanke aiesopimuksen allekirjoittaneiden osapuolten välillä. Luoda mahdollisuuksia ja edellytyksiä yrityksille uusien työpaikkojen synnyttämiseen, sekä uusien yritysten syntymiseen, lisääntyneeseen tavaraliikenteen palvelujen kysyntään. kirjallinen selvitys Kotkan, Kundan ja Kronstadtin välisen laivareitin matkustaja- ja rahtipotentiaalista. yhteinen näkemys siitä, käynnistetäänkö yhteinen kansainvälinen hanke laivalinjan avaamiseksi Kotkan, Kundan ja Kronstadtin välille analyysi jatkokehityspotentiaalista reitillä testiristeily/pr-purjehdus. Testiristeily toteutettiin elokuussa 2013 ja sen avulla testattiin reitin toimivuutta (mm. rajamuodollisuudet, fasiliteetit satamissa jne.) 25. Kymenlaakso- elintarvikkeiden väylä Venäjälle ProAgria Kymenlaakso ry Yksityinen Yhteensä Vahvistaa Kymenlaakson roolia konkreettiseksi elintarvikkeiden Venäjän viennin väyläksi ja nostaa alueen profiilia viennin osaajana. Luoda menetelmiä, joilla vientinsä aloittaneet pystyvät kehittämään ja vakauttamaan vientitoimintaansa ensisijaisesti Pietarin alueella, myöhemmin myös muualla Venäjällä. Kehittää tapoja, joilla tuotteita ja niiden käyttötapoja tehdään tunnetuksi venäläiselle kuluttajalle. TL 1

16 26. Road show for Funding Yksityinen Yhteensä Pääomarahaston hallinnointiyhtiön perustaminen vuoden 2013 aikana. Rahasto kokoaa investointeja portugalinkielisistä maista sekä Saksasta. taustaselvitykset ja työpaperit kansainvälisille investoreille: rahastoa esiteltiin 26 eri sijoittajataholle yhteensä n. 50 eri tapaamisessa. investointien kerääminen jatkuu vuoden 2014 aikana. Ensimmäiset investoinnit rahastoon toteutuvat vuoden 2014 alkupuolella. 27. Kouvolan seudun urheilu- ja tapahtumamatkailun kehittämisprojekti Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Urheilu-, tapahtuma- ja kokousmatkailusta tulee liiketoimintalähtöistä ja tuottavaa toimintaa, joka nostaa seudun elinvoimaisuutta. Seudun monipuoliselle liikunta- ja urheilupaikkatarjonnalle saadaan entistä enemmän kysyntää ja käyttöä niin Venäjällä kuin Keski-Euroopassa ja kysyntää vauhdittamaan haetaan liikunta- ja urheilutilojen myyntikonseptia. 28. Vaalimaan ja Versson profilointia masterplanin ja viestinnän keinoin Yksityinen Yhteensä Synnyttää Vaalimaalle tasokas ja kokonaisvaltainen masterplan. Muodostaa Versön alueelle hotelli ja huvilamajoitus kokonaissuunnitelma. Rakennetaan brändit ja tuotetaan sopivat viestinnän materiaalit ja taustamateriaalit. TL 1

17 29. Kotkan - Haminan seutu kansainvälisen risteilijäliikenteen käyntikohteeksi Yksityinen Yhteensä Luoda edellytykset nostaa Kotkan-Haminan seutu Itämeren alueen risteilykohteiden joukkoon. Kehittää kansainvälisestä risteilijäliikenteestä merkittävä taloudellinen voimatekijä ja matkailutulon lähde seudulle. Laatia Kotkan-Haminan seudun kansainvälisen matkustajaliikenteen kehittämisstrategia ja toimenpideohjelma sen toteuttamiseksi. Luoda seudullisten yritysten verkosto (klusteri) toteuttamaan palveluja risteilijävierailuille. Rakentaa toimiva yhteistyö muiden Itämeren alueen satamatoimijoiden kanssa sekä saada Itämerellä risteileviä kansainvälisiä varustamoja HaminaKotkan Sataman asiakkaiksi. 30. Neliapila Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Herättää erikois- ja tilaa vievän kaupan alan yritysten kiinnostus Katajaharjun, Tervaskankaan, Tommolan ja Korjalan muodostamaan Neliapilan alueeseen ja saada sijoittumaan alueella sijaitseviin toimitiloihin ja tonteille 3 kpl uusia yrityksiä. 31. Innovative Research Network for Kymenlaakso - INTER Merikotka Yksityinen Yhteensä Luoda Kymenlaaksoon Reseach facilitator -toimintamalli, jolla parannetaan suorien EU-rahoitushakemusten kilpailukykyä. Testatata luotu toimintamalli valmistelemalla hakemus Horisontti 2020 puiteohjelmaan yhteistyössä yritysten kanssa. TL 1

18 32. Access Southeast135 - Matkailun pelilliset mobiilisovellukset ja seudun vetovoiman kehittäminen yhteistyössä Googlen kanssa Yksityinen Yhteensä Kehittää uusia lähestymistapoja matkailutuotantoon. Lisätä pelisektorin uusia soveltavia liiketoiminta-alueita. Luoda liiketoimintaa pelialan ja matkailun rajapintayhteistyönä. Kehittää seudun kansainvälistä investointi- ja liiketoimintaympäristöä. Luoda edellytykset onnistuneille kansainvälisille rekrytointiprosesseille. 33. Ankkuri -luovien alojen keskuksen toiminnan suunnittelu Yksityinen Yhteensä Suunnitelma Ankkuri-kiinteistöön sijoittuvan luovien alojen keskuksen toimintakonseptista: toiminnan konseptisuunnittelu, jossa mukana kenttätoimijat osallistava suunnitteluvaihe ja kahden eri rahoitusmallin ja toiminta-organisaatioratkaisun vertailu. Ankkuri - Luovien alojen keskuksen toiminnan suunnittelu -loppuraportti Kaakko kasvuun! -viestintä Yksityinen Yhteensä Seudullisen viestintäyhteistyön pysyvä toimintamalli. Seudun elinkeinojen viestinnällisten kärkien ja tavoitteiden määrittely ja seudun elinkeinojen viestintästrategian suunnittelu. Vähintään yksi kohdennettu, viestintäkampanja. Kotkan-Haminan seudun elinkeinojen viestintäkonseptin suunnittelu pohjautuen Kaakko kasvuun -ohjelmaan. Kaakko kasvuun -ohjelman toimenpiteiden toteutumisen varmistaminen tehokkaalla :n painopisteiden välisellä viestinnällä ja koordinoinnilla. TL 1

19 35. Investor Network For Innovations INI Kouvola Innovation Oy Yksityinen Yhteensä kehittää ja perustaa seudulle pysyvä, pitkäntähtäimen rahastomalli jonka avulla voidaan sijoittaa korkealaatuisiin Startup -yrityksiin D-tuotantoteknologiat Kouvola innovation Oy LUT Yksityinen Yhteensä Tuoda alueen yritysten käyttöön 3D-tulostusteknologiaa sekä alan uutta tutkimusta ja osaamista. 37. SLUSH Boost Yksityinen Yhteensä Hankkeen tavoitteena on tukea seudun yrityksiä ulkomaisten pääomasijoitusten hakemisessa ja investorirajapintaan tutustumisessa SLUSH 2014 tapahtumaan osallistumalla. Kohderyhmänä ovat, joilla on selkeä tarve kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä edellytykset ulkomaisen pääomarahoituksen hakemiseen. TL 1

20 38. Uusiutuva teollisuus ja logistiikka strategia Yksityinen Yhteensä Luoda Kotka-Haminan seudun teollinen ja logistinen elinkeinostrategia, joka nojaa teknologiateollisuuden markkinoihin, cleantechin ja biotalouden mahdollisuuksiin, ja hyödyntää olemassa olevaa teollista ja logistista infrastruktuuria ja osaamista, ja joka nojaa maantieteelliseen asemaan ylivoimaisena kilpailutekijänä, ja hyödyntää satama, maantie- ja raideliikenteen mahdollisuuksia, varastointi ja käsittelypalveluita ja älykkäitä ICT-sovelluksia. Hankkeessa laaditaan strateginen roadmap teolliselle ja logistiselle elinkeinosektorille vuosille hahmottelemalla rakenteellisia pitkän tähtäimen kasvualoja ja sitomalla ne makrotaloudelliseen viitekehykseen. 39. Entrepreneur-SHIP - Yrittäjyyden luova laiva Yksityinen Yhteensä Kehitetään kolme-nelipäiväiselle risteilylle konseptia laivalla käytettävän innovaatioprosessin osalta (tiiviisti yhteistyössä mm. avainyhteistyökumppani Cambridge University Center for Entrepreneurial Learning prosessia soveltaen). 1) Laaditaan kansainvälisen tason markkinointiviestintäsuunnitelma, jonka avulla Entrepreneur-SHIP risteilylle saadaan näkyvyyttä, vaikuttavuutta sekä osallistujia. 2) Rakennetaan kansainvälinen sidosryhmäverkosto - SHIP yhteisö, jonka avulla rekrytoidaan laivaan fasilitaattori pooli. 3) Lanseerataan Entrepreneur-SHIP konsepti Kotkan meripäivillä 2015 TL 1

21 TL 2 Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen

22 ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA TL 2 Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen SISÄLLYS SAFGOF, Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät Virtual Naval Battles 4. Moderni painekyllästys ja uusien puutuotteiden testaus aidossa, rakennetussa ympäristössä -jatkohanke 5. BSN - Bridge Simulator Network 6. Cultura - Kaakkois-Suomen kulttuuriperintöpalvelut 7. Rautatiekulttuurikeskus REILIA 8. LITAS 9. Biosampo - bioenergiakoulutuskeskus 10. Kaakosta voimaa - Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois- Suomessa Teknologian kasvuohjelma , Technogrow 14. Digitaalisen liiketoiminnan kasvu - Digikasvu 15. Innorail Development jatkohanke 16. EXPOMET 17. Puun modifiointiklusteri 18. 3D-DOS 19. SimuNet 20. LOKKI 21. TUHKA 22. KSAO-RAJU 23. Biohybridi 24. Jätehuollon alueellisten toimintastrategioiden kehittäminen tutkimuksen keinoin Kymenlaaksossa - JATKE KL 25. E2 Ekologia + Ekonomia / Kouvolan puurakentamiskilpailu 26. WoodInno 27. Täydennyskoulutuspalvelujen kansainvälistäminen ja oppimateriaalien hosting - projekti FINHOST 28. Kaakon peliklusteri 29. Merlot - Meriliikenteen ohjauksen tehostaminen 30. Vientikoulun esivalmisteluhanke 31. Diginet - Digitaalisen oppimateriaalin internetjakelu ja hosting-palvelu 32. ProTeK Gamedu - Pelialan koulutuksen kehittäminen (investointiosio) 34. YTY-Yhteistyöstä yhdessätekemiseen: logistiikan osaamisen ja verkostoitumisen kehittäminen kv- toimintaympäristössä 35. Online Auttaja 36. Green Jobs - Rakennemuutoksesta vihreisiin työpaikkoihin 37. AuReStudio 38. FREES Technology 39. Mussalon puutekniikan laboratorion jatko 40. Biosampo Charcoal 41. INTER-REILIA -rautatiet osana konferenssimatkailun kehittämistä TL 2

23 42. NOSE - Vaarallisten aineiden tunnistaminen konttiliikenteessä 43. Ilmailualan oppimisympäristö / Utin helikopterikoulutuskeskus 44. Kymenlaakso Venäjän verkossa 45. Haminan Teollisuuspuisto - Hamina EcoPort 46. Laivojen päästöjen vähentäminen rikkipesurilla 47. Työelämä- ja yrittäjyyslähtöinen oppimisympäristö (SOTE- klinikka) 48. Uutta työtä osaamisen viennistä: UUSI OVI 49. Simu Prosessiteollisuuden kehittämishanke Kymenlaaksossa (ProTeK3000 jatkoa) 51. Smart Systems and Services - Internet of Things TL 2

24 SAFGOF, Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät Meriturvallisuuden ja - liikenteen tutkimusyhdistys ry. KyAMK, Turun yliopisto,teknillinen korkeakoulu, Helsingin yliopisto Yksityinen Yhteensä Selvittää Kymenlaakson meriliikenteeseen ja sitä palvelevan satamasidonnaisen liiketoiminnan kilpailutilanteeseen vaikuttavia tekijöitä. Parantaa alueen meriliikenteeseen ja sitä palvelevan satamasidonnaisen liiketoiminnan kilpailukykyä osaamisen ja uusien parhaiden käytäntöjen kautta. Tuottaa viranomaisille ja muille sidosryhmille uutta tietoa meri- ja ympäristöturvallisuuden parantamiseksi. meriturvallisuuskyselytutkimus ja meriliikenteen kehitysskenaariot yhteentörmäysriskimallinnuksen osalta Suomenlahden väyläkohtaiset törmäysmäärät laskettiin nykyliikenteelle sekä vuoden 2015 ennusteille Suomenlahden karilleajojen todennäköisyyksien laskentaan vaadittavan luotettavan mallin ensimmäinen kehitysvaihe, turva-alueen määritys poikkitieteellinen riskinarviointi- ja päätöksentekotyökalu, jonka avulla voidaan vertailla ennaltaehkäisevien ohjaustoimenpiteiden vaikutusta onnettomuustodennäköisyyteen Suomenlahdella. karttakäyttöliittymä, jonka avulla voidaan tarkastella ympäristöriskiä eri alueilla 38 julkaisua tai tutkimusraporttia 3. Virtual Naval Battles Cursor OY Nitrogames OY Yksityinen Yhteensä Suunnitella ja tuottaa onnistunut Virtual Naval Battles -laivasimulaattori parantamaan seudun vetovoimaisuutta. Virtual Naval Battles -laivasimulaattori Simulaattorin tuottamisen osallistuvien tahojen peliteknologian osaaminen lisääntyi TL 2

25 4. Moderni painekyllästys ja uusien puutuotteiden testaus aidossa, rakennetussa ympäristössä - jatkohanke KyAMK Yksityinen Yhteensä Luoda aito testiympäristö puutuotteille, jossa on mahdollisuus tutkia ja vertailla, miten rakennuksen eri osissa olevat erilaiset olosuhteet vaikuttavat testattaviin tuotteisiin. Saada objektiivista ja luotettavaa vertailutietoa eri vaihtoehtojen ja vesilasikyllästettyjen tuotteiden soveltuvuudesta rakennusten eri käyttökohteisiin. Saada tietoa, parantuuko rakentamisen laatu käyttämällä painekyllästettyjä ja/tai modifioituja puutuotteita normaalien käsittelemättömien puutuotteiden sijasta. KyAMK:lla on valmiudet palvella puuta jatkojalostavaa teollisuutta nykyistä paremmin puun kyllästykseen/ modifiointiin liittyvissä koekyllästyksissä ja testauksissa Puun modifiointi klusteri - loppuraportti Kymenlaakson ammattikorkeakoulun B-sarjan julkaisu. Julkaisussa raportoidaan testattavissa materiaaleissa tapahtuneet värimuutokset, pintakäsittelyn kunto, halkeilu (määrä, tyyppi esim. paljon pieniä vai yksittäisiä isoja), kosteuselämisestä aiheutuneet muodonmuutokset sekä mekaaniset vauriot. 5. BSN - Bridge Simulator Network KyAMK Yksityinen Yhteensä Komentosiltasimulaattorin osittainen nykyaikaistaminen tämän päivän vaatimusten tasolle sekä siirtäminen KyAMK:n ja EKAMI:n yhteiseen simulaattorikeskukseen. Yhteistyöverkoston luominen eri toimijoiden välille sekä tehdä selvitystyö uudesta järjestelmästä, joka mahdollistaa useiden oppilaitosten simulaattoreiden integroinnin ja yhteiskäytön. hankittiin komentosiltasimulaattori ja yhdistettiin se navigointisimulaattoriin hankittiin konehuonesimulaattori, joka on mahdollista integroida komentosiltasimulaattorin kanssa TL 2

26 6. Cultura - Kaakkois-Suomen kulttuuriperintöpalvelut KyAMK Yksityinen Yhteensä Kehittää toimintalinja, joka yhdistää kulttuuriperinnön ja restauroinnin alan koulutuksen, yritysten ja muiden toimijoiden osaamisen Kaakkois-Suomessa ja kehittää alan hankkeita ja projekteja alueen muiden toimijoiden kanssa, tiedottaa toiminnastaan sekä lisää alueen kulttuuriperinnön tunnettuutta. Lisätä restauroinnin alan palvelutoimintaa alueella (mm. konsultointi- ja laboratoriopalvelut) ja luoda työmahdollisuuksia opiskelijoille sekä kannustaa ja tukea heitä uusien yritysten perustamiseen. tarjottiin konkreettisia projekteja opiskelijoille, joiden lopputuloksena syntyi työelämälähtöisiä seminaari- ja opinnäytetöitä 1. Puulattioiden perinteiset pintakäsittelymenetelmät opinnäytetyönä 2. Tarkastelussa puhdistuksen etiikka sekä yleisimmät restauroinnissa käytettävät puhdistusmenetelmät seminaarityö 3. Kotkan lyseon rakennushistoriaselvitys 2010 Kotkan kaupungille 4. Kotkan Lyseon lukion sisätilojen väridokumentointi 2010 Kotkan kaupungille 5. Keisarinaseman historiallisten sisätilojen inventointi 2010 Lappeenrannan kaupungille 6. Seminaarityö Lappeenrannan kaupungille ja Etelä-Karjalan museolle: Lappeenrannan lyseon rakennushistoriaselvitys 2011Kotkan Lyseon lukion ala-aulan friisimaalausten rekonstruktiosuunnitelma seminaarityönä 2011 Kotkan kaupungille 7. Kauppalantalosta kaupungintaloksi : Nurmeksen kaupungintalon käyttötarkoitukset ja julkisivumuutosten selvitys Kolmannen luokan luksusta : Keisarinaseman III-luokan odotussalin ja matkatavaratilan koristemaalausten alustava rekonstruktiosuunnitelma ja vanhojen rakennuspaperimateriaalien tutkimus KEISARINASEMAN II -LUOKAN ODOTUSSALIN KATON SALAISUUS : Koristemaalatun pinkopahvin restauroinnin ja konservoinnin suunnittelu, etiikka ja käytäntö Keisarinaseman lattian koristemaalauksen selvitystyö Verlan Patruunan Pytingin julkisivuväritutkimus : Pytingin historiaa värikerrosten välissä PATRUNESSAN SILMÄTERÄ : Verlan Patruunan pytingin salin koristemaalatun katon restaurointisuunnitelma Kotkan lyseon seinämaalausten pigmenttitutkimus ja restaurointisuunnitelma sekä retusoinnin etiikkaa KOUVOLAN KAUPUNGINMUSEON RUUMISVAUNUT : - museoesine K1754 historian selvitys ja maalipinnan konservointi 2011 Kouvolan kaupunginmuseolle opiskelijat perustivat yrityksiä: Restaurointi Kiiski, Karhunpalvelus, Huonekalurestaurointi Helmi, Restaurointi Serafina, Heidi Kuvaja Tmi, Restaurointi Piianpeili, Työosuuskunta Innetti Kouvola restaurointifoorumi.fi -sivusto TL 2

27 7. Rautatiekulttuurikeskus REILIA Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Yksityinen Yhteensä Perustaa Kouvolaan valtakunnallinen toiminnallinen rautatiekulttuurikeskus, joka keskittyy IHMISEEN rautateillä. Sen tärkeimmäksi tehtäväksi nousee rautatiekulttuurin tutkimuksen organisointi ja toteuttaminen, näyttelytoiminta sekä arkistomateriaalin kerääminen ja dokumentointi. muodostettiin rautateiden historiaan ja tulevaisuuteen liittyvä yliopistojen välinen tutkimusverkosto rautatiekulttuurikeskus toimii rautatiekulttuuriin liittyvän tutkimuksen koordinoijana, tekijänä ja koulutuksen antajana rautatiekulttuurin liittyviä julkaisuja 4 kpl luotiin Rautatiekulttuuriin liittyviä näyttelyjä 8. LITAS KyAMK Yksityinen Yhteensä Aikaansaada oppimisympäristö, jossa on tarvittavat tilat, välineet ja laiteet ihmisen liikkumisen ja motorisen taidon opetus-, tutkimus- ja kehittämistyöhön Kehittää hankittujen perusvälineiden ja laitteiden avulla osaamista tasapainon ja lihaskunnon harjoitteluun, mittaamiseen, seurantaan ja arviointiin. hankittiin tasapainon ja eri fyysisten ominaisuuksien mittaamiseen tarvittavaa välineistöä, syvennettiin aihealueen osaamista ja integroitiin aihe opetukseen TL 2

28 9. Biosampo - bioenergiakoulutuskeskus Kouvolan kaupunki/ KSAO Yksityinen Yhteensä Luoda bioenergia-koulutuskeskus. Luoda opetusmalleja sekä materiaaleja, joilla uusiutuvien energiamuotojen ja hajautetun energiatuotannon menetelmiä voidaan opettaa. Ilmastomuutoksen hillitsemiseen liittyvien menetelmien kehittäminen. Tulos: luotiin oppimisympäristö, joka palvelee käyttäjien ja tutkijoiden tarpeita pilotoitiin käyttäjäkoulutus, luotiin opetusmateriaalit ja tehtiin opetussuunnitelmia Kouvolan seudun ammattiopisto sai bioenergia-alan ammattitutkinnon järjestämisoikeuden ja ensimmäinen ammattitutkintoon johtava koulutus käynnistettiin vuoden 2012 alussa kehitettiin biokaasun, biodieselin ja häkäkaasun tuotantoa ja tuotantolaitteita 10. Kaakosta voimaa - Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois- Suomessa Kouvola Innovation Oy Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Lappeenranta Innovation Oy Yksityinen Yhteensä Kartoitetaan Kaakkois-Suomen yritysten olemassa oleva osaaminen ja tulevaisuuden suunnitelmat tuulivoima ja bioenergian valmistukseen liittyvissä teknologioissa, palveluissa ja suunnittelussa. Luodaan yritysten ja oppilaitosten olemassa olevasta osaamisesta verkosto. Kehitetään olemassa olevia kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja tukemaan kotimaisten yritysten vientimahdollisuuksia. Rakennetaan Kaakkois-Suomeen Suomen tuulivoiman ja bioenergian osaamiskeskittymä, klusteri. Luodaan tuulivoimaklusterin hallintomalli (cluster management), jota voidaan soveltaa muissa klustereissa. Bioenergialaitoksen suunnittelutoimistojen ja laitevalmistajien liiketoiminnan kehittäminen sekä soveltava tutkimus prosessien optimoimiseksi eri raaka-aineilla. Kotkan osaprojekti: aiesopimus terästornivalmistaja Tecnoarandan kanssa investoinnista levän koekasvatuslaitosinvestointi Anjalaan esiselvitys levän hyödyntämisestä osana BioA prosessia Cluster management: Strategiaprosessi yhteistyössä Management Systems ja Wirma Lappeenrannan TL 2

29 kanssa; uusi malli luotu, testattu ja käyttöönotettu yrityksillä viestintästrategia Kouvolan osaprojekti: biomarkkinaselvitys toimeksiannot yrityksille tehtyjen selvitysten pohjalta hybridipolttopilotointi haja-asutusalueen asutuskeskittymien uusiutuvalla energialla toteutetut lämmitysratkaisut Imatran osaprojekti: menetelmä- ja kehittämisopas, jossa selvitettiin käyttömahdollisuuksia komposiittirakenteissa uusiutuvan energian tuotannossa, erityisesti tuulivoimalan komponenteissa Lappeenrannan osaprojekti: 1-2 uutta toimittajaketjua tuulivoimalatuotannon tarpeisiin edesautettiin LUT:in ja KyAMK:in tuulivoimakoulutusyhteistyötä teknologiaitujen selvitys MORE liiketoiminta- ja arvoketjuselvitys: uuden yrityksen syntyminen korkeahyötysuhteisten sähkömoottoreiden valmistukseen mahdollista rahoituksen järjestyessä Teknologian kasvuohjelma , Technogrow Yksityinen Yhteensä kehittää pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti Kotkan-Haminan seudun kasvuhaluisten ja -kykyisten teknologia-alan yritysten liiketoimintaa ja kasvuedellytyksiä sekä eri koulutusympäristöjä vastaamaan elinkeinoelämän rakennemuutokseen ja korvaamaan teknologiatoimialoilta poistuvia työpaikkoja 40 yritystä, joiden kanssa toteutettu erilaisia kehittämistoimenpiteitä selvitys Venäjän paperi- ja sellutehtaiden huolto- ja kunnossapitopalveluista selvitys Kymenlaakson puunjalostusteollisuuden kunnossapitomarkkinoista kartoitus sinkityslaitoksen perustamisesta Kotkan-Haminan seudulle selvitys innovatiivisten alusten valmistuksen ja telakkatoiminnan käynnistämisestä ympäristö- ja energiaselvitys: selvitetty Kymenlaakson ympäristö- ja energia-aloilla toimivat tahot/ ja laadittu suunnitelma jatkotoimenpiteistä metallialan yritysten verkostohankkeen esiselvitys Kolmen metallikonepajan yhteistyö alkanut selvitys yritysryhmän muodostamiseksi uusiin teknologia-alan laitostoimituksiin selvitys Mussalon puutekniikan laboratoriotoimintoijen jatkuvuuden turvaamiseksi selvitys vuonna 2013 rakennusalalle tulevan CE-merkinnän aiheuttamista toimenpiteistä aktivoitu Primus High Tech Oy:n toimintoja yhdessä Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston kanssa toteutettu Verkostoveturi-hanke (Teknologiateollisuuden malli) kolmen metallikonepajan kanssa TL 2

30 14. Digitaalisen liiketoiminnan kasvuohjelma - DigiKasvu, jatko 2009 Cursor OY Yksityinen Yhteensä Jatkokehitetään Datariinan toimintaympäristössä käytettyjä toimintamalleja kiihdyttämään seudun tietointensiivisiä ja innovatiivisiä yrityksiä ja palveluja. Vahvistetaan kehittäjätahojen yhteistyötä sekä yritysten ja oppilaitosten välistä toimintaa varmistamaan avainyritysten kasvua Kehitetään digitaalista liiketoimintaa vastaamaan elinkeinoelämän rakennemuutokseen ja korvaamaan perinteisiltä toimialoilta poistuvia työpaikkoja. kehitettiin 18 yrityksen liiketoimintaa löydetty kansainvälisiä yhteistyökumppaneita mm. Virosta (Tallinnan Teknillinen Yliopisto ja Aqris) 15. Innorail Development jatkohanke 1 Kouvolan Yritysmagneetti Oy Yksityinen Yhteensä Innorail yrityspuiston palveluiden ja imagon kehittäminen ja monipuolistaminen. Liiketoimintaverkostojen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen sekä rautatiealan koulutuksen, opetuksen ja tutkimuksen kehittäminen eri tasoilla. Kymenlaakson satamien ja Kouvolan rautatiekeskuksen välisen yhteistoiminnan kehittäminen (kokojunat, rajanylitys- ja tullauskäytännöt). Kkansainvälisen rautatieliikenteen kilpailukyvyn parantaminen kokojunakonseptien ja private-public yhteistyön avulla. Innorail yrityspuiston palveluiden ja imagon kehittäminen ja monipuolistaminen: lisää uskottavuutta ja selkänojaa paikallisille palveluyrityksille ja sijoittajien kiinnostuksen lisääntyminen sijoittumiskartoitus suomalaisen elintarviketeollisuuden vienti-/tuontiyritysten keskuudessa Uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja -verkostojen kehittäminen: elintarvikejuna Kouvola - Tokio selvittely jatkuu lannoitejakelukeskuksen toiminta on käynnistymässä hyötyajoneuvopalvelukeskuksen (ns. TruckStop) kehittäminen jatkuu Innorailista on muodostunut rautatiealalla vaikuttavien yritysten, viranomaisten, asiantuntijoiden ja tutkijoiden toimiva kansainvälinen verkosto Venäjän rautateihin ja liikenneministeriöön on muodostettu korkean tason neuvottelusuhteet. Rautatiealan koulutus: LUT:n Kouvolan yksikön toiminta vahvistui Palmenia erikoistui mm. rautatiekulttuurin tutkimukseen KSAO:lle syntyi RHK:n kanssa kumppanuussopimus riippumattoman valtakunnallisen rautatiekoulutuksen ja oppimisympäristön kehittämisestä Kouvolaan KYAMK käynnisti rautatieliiketoiminnan koulutuksen organisoimisen Kymenlaakson satamien ja Kouvolan rautatiekeskuksen välisen yhteistoiminnan kehittäminen (kokojunat, rajanylitys ja tullauskäytännöt): TL 2

31 Laadittiin konsepti konttipendelin käynnistämisestä Kotkan satama - Kouvolan konttikenttä- Vuosaaren sataman välillä Kansainvälisen rautatieliikenteen kilpailukyvyn parantaminen kokojunakonseptien ja private-public yhteistyön avulla: Suomessa ja Venäjällä rautatiealalla vallitsee yhteisymmärrys keskitetyn kokojunaliikenteen eduista verrattuna perinteisiin toimintamalleihin kehitettiin kaupallisesti toteutettavissa olevat kokojunakonseptit 16. EXPOMET Cursor OY Yksityinen Yhteensä Löytää uusia markkinoita, luoda luoda pysyviä toimintatapoja ja rakenteita. Antaa Venäjän investointihankkeista vastaaville organisaatioille tietoa Kymenlaaksosta ja Suomesta, sen tarjoamista palveluista ja sijaintieduista tilaajan näkökannalta. Kehittää yritysten toimintaa ja osaamista, jotta he voivat tarjota tuotteitaan suuriin investointihankkeisiin. Lisätä tietoa yritysten toimintaa tukevien organisaatioiden palveluista ja siten lisätä niiden käyttöä vienninedistämiseen. Rohkaista yrityksiä tekemään uusia vientiavauksia ja osaamisen kehittymisen myötä helpottaa avausten tekemistä. Parantaa yritysten sekä keskinäistä verkostoitumista että verkostoitumista venäläisten yritysten kanssa Kasvattaa yritysten liikevaihtoa ja lisätä niiden tarjoamia työllistymismahdollisuuksia. kontaktit suomalaisten toimittajien ja venäläisten tilaajien välillä Katalogi suomalaisten yritysten teollisista mahdollisuuksista suomalaisten yritysten positiivinen imago vahvistui venäläisten yritysten päätöksentekijöiden keskuudessa laivanrakennuksen sekä öljy- ja kaasuteollisuuden aloilla Öljy- ja kaasuteollisuuden avaintoimijat Venäjällä -selvitys 17. Puun modifiointiklusteri KyAMK Yksityinen Yhteensä Siirtää KyAMK:ssa syntynyt tietotaito painelaitteilla tehtävästä puun modifioinnista alueen yrityksille ja rakentaa Kymenlaaksoon Moderni painekyllästys-klusteri. Siirtää ja levittää tietotaitoa ja osaamista modifoitujen puutuotteiden ominaisuuksista ja mahdollisuuksista rakentamisessa alan yrityksiin, kauppiaille, rakentajille, suunnittelijoille, opiskelijoille ja muille alan ammattiihimisille. Hankkia alustavaa tietoa uusista puun modifointi mahdollisuuksista kansainvälisten vierailujen avulla sekä suomalaisille puulajeille tehtävien alustavien koekyllästysten avulla. luotiin puunjalostusyrityksistä sekä kone- ja laitevalmistajista puun modifiointiklusteri, joka yhteistyössä KyAMK:n kanssa sai suunniteltua vesilasikyllästykseen soveltuvan kyllästyslaitteiston TL 2

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto EAKR- ja valtion kuntien muu julkinen yksityinen rahoitus Projekti Hakija rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus yhteensä TL 1 Yritystoiminnan edistäminen Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma 2007-2013

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto EAKR- ja valtion kuntien muu julkinen yksityinen rahoitus Projekti Hakija rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus yhteensä TL 1 Yritystoiminnan edistäminen Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma 2007-2013

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto 28.4.2014

Etelä-Suomen EAKR-ohjelma: Kymenlaakson Liitto 28.4.2014 EAKR- ja valtion kuntien muu julkinen yksityinen rahoitus Projekti Hakija rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus yhteensä TL 1 Yritystoiminnan edistäminen Kymenlaakson Liitto: Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntajohtaja j Juha Haapaniemi

Kymenlaakson Liitto. Maakuntajohtaja j Juha Haapaniemi Kymenlaakson Liitto Taide ja kulttuuri maakuntaohjelman vahvuudeksi Kymenlaakson kulttuurifoorumi 21.2.20132 2013 Maakuntajohtaja j Juha Haapaniemi 25.2.2013 Maakuntaohjelmatyö alkanut Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Kansainvälistymisen palvelut

Kansainvälistymisen palvelut 1 Kansainvälistymisen palvelut Tilannekartoitus (henkilökohtainen tapaaminen) Toimenpide-ehdotukset (kirjallinen ehdotus) Yrityksen kansainvälistymissuunnitelman laadinta voi pitää sisällään mm. Kansainvälistymisvalmiuksien

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3. 91 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...3. 92 Käsittelyjärjestys...3

90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3. 91 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...3. 92 Käsittelyjärjestys...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 9.9.2013 PÖYTÄKIRJA Nro 9/2013 KOKOUSAIKA Maanantaina 9.9.2013 kello 12.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Eagle-talo 3. krs., Kyminlinnantie 6, Kotka 90 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa

ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa ULKOASIAINMINISTERIÖ Alueellisen yhteistyön yksikkö (ITÄ-30) ENPI CBC -OHJELMIA TÄYDENTÄVÄT LÄHIALUEHANKKEET 2010 Myönnetty Hakija / Hanke summa BIONOVA OY WASTE-OP: WASTE OPPORTUNITIES FOR PROFITS 89

Lisätiedot

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys MAL Kuntayhteistyö 17.3.2011 Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys Kommenttipuheenvuoro elinkeinoelämän roolista MAL yhteistyössä Pauli Korkiakoski, Cursor Oy Selvityksen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus 1. EAKR-projektihakemuksessa oli lueteltu ryhmä yrityksiä esimerkkeinä. Onko kyseisiltä yrityksiltä tai laajemmin suoritettu tarkempaa

Lisätiedot

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy) Hankkeen nimi: Älykäs satama Kymenlaakson innovaatioveturina KYM1 Hankkeen aloitusajankohta: 1.10.2016 Hankkeen päättymisajankohta:31.5.2017 Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI

Lisätiedot

MERIKOTKA tutkimustoiminta

MERIKOTKA tutkimustoiminta MERIKOTKA tutkimustoiminta 29.11.2007 Ulla Tapaninen, professori Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.merikotka.fi mkk.utu.fi Strategiset perusteet Lähtökohdat meriliikenteen

Lisätiedot

Teolliset symbioosit. Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja

Teolliset symbioosit. Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja Teolliset symbioosit Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja Kaupunkikehityksen toiminta - ajatus Pidämme huolta kaupunkielämän perusedellytyksistä tavoitteena elinvoimainen, kehittyvä,

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa vt. kaupunkikehitysjohtaja Aimo Ahti 17.3.2011 Aimo Ahti 0 Suomen tie! 17.3.2011 Aimo Ahti 1 Rakennemuutoksen ja ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) Kymenlaakson logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-ohjelma 2007-2013 NELI- ohjelma 2007-2013 Kymenlaakson

Lisätiedot

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012 Tilannekuva Matkailu on meille strateginen valinta. o Haluamme olla jälleen vetovoimainen matkailualue. Työtä tehdään yhdessä

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä

Lisätiedot

Pyydettynä lausuntonaan esittää Kuhmon kaupunki Pohjois-Pohjanmaan liitolle edellä tarkoitetusta luonnoksesta seuraavaa:

Pyydettynä lausuntonaan esittää Kuhmon kaupunki Pohjois-Pohjanmaan liitolle edellä tarkoitetusta luonnoksesta seuraavaa: Yksikkö Kuhmossa..2006 Pohjois-Pohjanmaan liitto Kauppurienkatu 8 A 90100 OULU Viite: Pohjois-Pohjanmaan liiton esittämä lausuntopyyntö Asia: LAUSUNTO POHJOIS-SUOMEN LOGISTIIKKASTRATEGIAN JA LOGISTIIKAN

Lisätiedot

HAKEMUS (sis. suunnitelma) kansallisesta varauksesta äkillisiin rakennemuutostilanteisiin

HAKEMUS (sis. suunnitelma) kansallisesta varauksesta äkillisiin rakennemuutostilanteisiin Työ- ja elinkeinoministeriö 10.9.2010 PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO HAKEMUS (sis. suunnitelma) kansallisesta varauksesta äkillisiin rakennemuutostilanteisiin 2010 (Dnro TEM 1975/581/2008) Lue täyttöohje ennen

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa?

Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? Yritys-Suomi -seminaari 06.05.2010 Miten kumppanuus rakennetaan ja varmistetaan seudullisissa yrityspalveluissa? - Miten sopimus syntyi Kotkan-Haminan seudulla? 10.5.2010 asiantuntija Eeva Koskimies Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012

Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012 Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012 Kotkan-Haminan seutu viisi kuntaa noin 88.000 asukasta noin 5000 yritystä meri ja raja 2 Avainluvut 2011 konserni

Lisätiedot

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN Kainuun Etu Oy - yritysten kehittämistä vuodesta 2001 - Palvelualojen (B-to-B) esiselvitys 2009 Lehdistötilaisuus 30.12.2009 klo 10.00 Harri Mähönen, Suomen Osaamistalo

Lisätiedot

Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus

Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus MAALI-hanke Etocon Oy TEHTÄVÄ Maaliikennekeskuksen ja HEA:n (Humppila Eco Airport and Logistics Centre) toimijakartoitus, jossa kontaktoidaan yrityksiä ja

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Helmet Business Mentors Oy

Helmet Business Mentors Oy Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala

Lisätiedot

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI TURUN LOPPURAPORTTI AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointipalvelut Usability of Shopping Centers -projekti 20.12.2008 1 (3) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Usability of Shopping Centers Hyvinvointipalvelut 20.12.2008

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

Biotalouden uudet arvoverkot

Biotalouden uudet arvoverkot Biotalouden uudet arvoverkot Metsäbiotalouden Roadshow 2013 24.9.2013 Kokkola Petri Nyberg Jyväskylä Innovation Oy Kuva, jossa ihmisiä, tässä markkeerauskuva Sisältö Taustaa Projektin kuvaus Tunnistettuja

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus

Tiedotustilaisuus Tiedotustilaisuus 8.10.2009 Toimitusketjujen hallinnan KT-keskus OHJELMA Avaussanat, Toimitusketjujen hallinnan KT-keskuksen johtaja Heikki Ruohomaa HAMKin Forssan yksikön logistiikan ja toimitusketjujen

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 tilannekatsaus valtakunnallista hankkeista ja koordinaatiohankkeista Maa ja metsätalousministeriö Valtakunnalliset maaseudun kehittämishankkeet Tavoitteena

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT)

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) 2 Agenda Kouvola Innovation Oy (Kinno) Kouvolan logistiikkasektorin

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000 Hakemustilanne 1.9.2014 Pohjois-Pohjanmaan liitto, Hakijan ja toimilinjan mukaan, EAKR Hakemus nro Hankkeen nimi Hakija TL Alkamispvm Päättymispv m Haettu: EU + valtio Kunnat Muu julkinen Yksityinen YHTEENSÄ

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista 4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n. 500 000 Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista varustamot estsivät uusia satamia ja kohteita Destinaationa

Lisätiedot

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF-hanke Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Eveliina Klemola Tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR)

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013 ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) Sisällysluettelo Lyhenteet ProTeK-hankkeet ProTeK2000 ProTeK3000 Lyhenteet EU ProTeK2000 ProTeK3000 Euroopan Unioni ESR/ELY, EKAMI

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,

Lisätiedot

Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut.

Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut. Kutsu tekniseen vuoropuheluun: Team Finland -kasvuohjelmien asiantuntijapalvelut. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/47559712.aspx Ulkoinen hankinta ID 377336-2014 Hankinnan tyyppi Ennakkoilmoitus

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 15.4.2011 Verkosto- ja hanketapaaminen Sivu 1 Valtakunnallinen hanketoiminta Toimintatapa

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa 25.8.2014 Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa sekä terävöittää sen sisältöä ja toteutusta

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys 17.03.2010 Kaakosta voimaa Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys Toteutusaika 1.9.2009-31.12.2011 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LOGISTIIKKA-ALUEIDEN MP HANKE-IDEAN ESITTELY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LOGISTIIKKA-ALUEIDEN MP HANKE-IDEAN ESITTELY PÄÄKAUPUNKISEUDUN LOGISTIIKKA-ALUEIDEN MP HANKE-IDEAN ESITTELY TAVOITE - LOGISTIIKAN TEHOKKUUDEN JA KILPAILUKYVYN KEHITTÄMINEN Tarvitaan vahvempia ja tehokkaampia keskittymiä logistiikan kansainvälisen

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

Barentsin alueelta ja tuulivoimasta uutta liiketoimintaa meriteollisuussidonnaisille yrityksille

Barentsin alueelta ja tuulivoimasta uutta liiketoimintaa meriteollisuussidonnaisille yrityksille Barentsin alueelta ja tuulivoimasta uutta liiketoimintaa meriteollisuussidonnaisille yrityksille Mikko Viitanen 5.11.2012 Kalajoki Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Innovaatiot

Lisätiedot

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani PIENYRITYSKESKUS 30 vuotta Kauppakorkeakoulun erillislaitos yrittäjyys ja pk-yritysten kehityspalvelut

Lisätiedot