BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA
|
|
- Pirjo Leppänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA Biokemian linja Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan linja Elintarvikekemian linja Koulutusohjelman tavoitteet Biokemia on biologian ja kemian välimaastoon sijoittuva luonnontieteisiin kuuluva itsenäinen tieteenala. Se tutkii elävissä soluissa tapahtuvia kemiallisia reaktioita ja niiden säätelyä sekä solun kemiallista hienorakennetta. Viime vuosina tapahtunut biokemian ja varsinkin sen erään osa-alueen, molekyylibiologian, nopea kehittyminen on entisestään lisännyt biokemiassa hankitun tiedon merkitystä elävän luonnon tutkimisessa, suojelussa ja hyödyntämisessä. Biokemia perehdyttää opiskelijat biologista alkuperää olevien molekyylien rakenteeseen ja toimintaan sekä erillisten biokemiallisten tapahtumien merkitykseen yksityisille soluille ja koko organismille. Erityisesti opiskelijalle pyritään antamaan tutkimuksessa tarvittava tietotaito sekä valmiudet soveltaa opittua tieteellisten ja käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Elintarvikekemia tutkii biologisten materiaalien ja elintarvikkeiden kemiallista koostumusta, rakennetta ja ominaisuuksia sekä elintarvikkeissa tapahtuvia kemiallisia ja biokemiallisia muutoksia. Elintarvikekemia sijoittuu täten myös ravitsemustieteen lähialueelle sekä nojautuu läheisesti muihin luonnontieteisiin, erityisesti kemiaan ja biokemiaan. Elintarvikekemia on soveltava tieteenala, jonka laajan perustutkimuksen tuloksia sovelletaan käytännönläheisten ongelmien ratkaisemiseen. Elintarvikekemistin koulutuksen tavoitteena on antaa laaja-alainen näkemys elintarvikekemian kentästä sekä taata valmiudet toteuttaa elintarvikekemistin työsarkaa niin tutkimustyön, tuotekehityksen, valvonnan kuin hallinnonkin piirissä. Erityinen paino opetuksessa ja opiskelussa on elintarvikekemialliseen tutkimukseen perehtymisessä ja tämän tiedon soveltamisessa elintarvikealaa kehitettäessä. Biotekniikka tutkii ja kehittää elävien solujen, solun osien, biokemiallisten menetelmien sekä molekyylibiologian uusimpien menetelmien käyttösovellutuksia. Opiskelijat perehdytetään biotekniikan menetelmiin, joilla solujen ja yksittäisten molekyylien rakenteita ja ominaisuuksia kyetään tutkimaan ja muuntamaan sekä biotekniikkaa soveltaviin prosesseihin. Biotekniikalla on yhteyksiä useisiin eri tieteenaloihin ja sen merkitys on 22
2 jatkuvasti lisääntynyt. Opetuksen tarkoituksena on perehdyttää opiskelijat biotekniikan menetelmiin, erityisesti molekulaariseen biotekniikkaan ja in vitro -diagnostiikkaan sekä biotekniikkaa soveltaviin ja hyödyntäviin prosesseihin. Sijoittuminen eri ammattialoille Koulutusohjelmasta valmistuneet filosofian maisterit sijoittuvat hyvin monenlaisiin tehtäviin. Yleisimmin työpaikka löytyy tutkimuksen, opetuksen, laadunvalvonnan, tuotekehityksen, informaatiopalvelun, ympäristönsuojelun, markkinoinnin sekä hallinnon parista. Yhteenveto opintojen rakenteesta Opinnot Biokemian linja Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro - diagnostiikan linja Elintarvikekemian linja LuK FM LuK FM LuK FM Perusopinnot Biokemia 51,5 81,5 25,5 25,5 9,5 9,5 Biotekniikka Elintarvikekemia Gradu Kemia Tilastotiede 3 3 Vaihtoehtoiset sivuaineiden opinnot Kieli- ja 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 viestintäopinnot Yhteensä LuK = Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto FM = Filosofian maisterin tutkinto LuK-tutkielma ja seminaarin laajuus kullakin linjalla. 23
3 Biokemian linja, opintojen ohjeellinen ajoitus (FM) Ensimmäinen vuosi 1. syksy 1. kevät Toinen vuosi 2.syksy 2. kevät Kolmas vuosi 3. syksy 3. kevät Neljäs vuosi 4. syksy 4. kevät Viides vuosi 5.syksy 5.kevät Pakolliset kemian opinnot 8 ov Pakolliset kemian opinnot 7 ov Geeniteknologian menetelmät Biokemian perusharjoitustyöt 7 ov Äidinkielen opinnot LuKtutkielma ja seminaari Entsyymi- ja proteiini kemian luennot 4 ov Erikoistyöseminaari Molekyylibiologian harjoitustyöt 5 ov Erikoistyö 15 ov Erikoistyö 5 ov Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I Biomolekyylit ja aineenvaihdunta II Biokemian perustyömenetemät Mikrobiologian perusteet Geenien ilmeneminen Äidinkielen opinnot 0,5 ov Entsyymi- ja proteiinikemian harjoitustyöt Bioinformatiikkaa biokemisteille Loppukuu lustelu 4-8 ov Elintarvikekemian perusteet Ruotsi Mikrobiologian harjoitustyöt Geenien säätely Lopputentti (aineopinnot) 5 ov Syventävien opintojen harjoitustyöt 8 ov Tutkielma 8 ov Mitä biotekniikka on? Immunologian perusteet Vieras kieli Laatujärjestelmät Tieteellinen viestintä 0,5 ov Vaihtoehtoiset biokemian syventävät opinnot 5-9 ov Vaihtoehtoiset kemian aineopinnot 20 ov Vaihtoehtoiset sivuaineopinnot 17 ov 24
4 Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan linja, opintojen ohjeellinen aloitus (FM) Ensimmäinen vuosi Toinen vuosi Kolmas vuosi Neljäs vuosi 1. syksy 1. kevät 2.syksy 2. kevät 3. syksy 3. kevät 4. syksy Pakolliset kemian opinnot 8 ov Mitä biotekniikka on? Tieteellinen viestintä 0,5 ov Biokemian perusharjoitustyöt 7 ov Aineopintojen harjoitustyöt 8 ov Molekyylibiologian harjoitustyöt perusosa Entsyymi- ja proteiinikemian luennot 4 ov Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I Pakolliset kemian opinnot 7 ov Molekulaarinen biotekniikka Mikrobiologian perusteet Geenien säätely Äidinkielen opinnot 0,5 ov Ruotsin kieli Elintarvikekemian perusteet Laatujärjestelmät Mikrobiologian harjoitustyöt Geenien ilmeneminen LuKtutkielma ja seminaari Biomolekyylit ja aineenvaihdunta II Biokemian perustyömenetelmät In vitro diagnostiikka Geeniteknologian menetelmät Aineopintojen lopputentti Vieras kieli Immunologian perusteet Äidinkielen opinnot Biotekniikan syventävät opinnot 1 Vaihtoehtoiset sivuaineopinnot 10 ov Vaihtoehtoiset kemian opinnot 17 ov 4. kevät Syventävien opintojen harjoitustyöt 6 ov Viides vuosi 5.syksy 5.kevät Erikoistyö 15 ov Erikoistyö 5 ov Loppukuulustelu 4 ov Erikoistyöseminaari Tutkielma 8 ov 25
5 Elintarvikekemian linja, opintojen ohjeellinen ajoitus (FM) Ensimmäinen vuosi Toinen vuosi Kolmas vuosi 1. syksy 1. kevät 2.syksy 2. kevät 3. syksy 3. kevät Pakolliset kemian opinnot 8 ov Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I Ruotsin kieli Pakolliset kemian opinnot 7 ov Biomolekyylit ja aineenvaihdunta II Mitä biotekniikka on? Elintarvikekemian perusteet Biokemian perustyömenetelmät Kasviperäiset elintarvikkeet Laatujärjestelmät Tilastotiede Biokemian perusharjoitustyöt 7 ov Mikrobiologian perusteet Eläinperäiset elintarvikkeet Mikrobiologian harjoitustyöt Äidinkielen opinnot Kaasukromatogratia ja ylikriittinen kromatografia Tieteellinen viestintä 0,5 ov Aistittavan laadun tutkimusmenetelmät Elintarvikekemian aineopintojen harjoitustyöt 5 ov Elintarviketeknologia n perusteet LuKtutkielma, seminaari Loppukuulustelu Vieras kieli Nestekro matografia Äidinkielen opinnot 0,5 ov Vaihtoehtoiset kemian opinnot 15 ov Vaihtoehtoiset sivuaineopinnot 1 Neljäs vuosi Viides vuosi 4. syksy 4. kevät 5.syksy 5.kevät Elintarvikelain säädäntö Elintarvikkeiden tuotetutkimus Erikoistyö 15 ov Erikoistyö 5 ov Ravitsemuksen biokemia Elintarvikemikrobiologia ja hygenia Loppukuulustelu 4 ov Erikostyö seminaari Elintarvikkeiden laadunohjaus Elintarvikkeiden lisäaineet Lipidit I Syventävät harjoitustyöt 4 ov Tutkielma 8 ov Aromit Hiilihydraatit Proteiinit Vaihtoehtoiset elintarvikekemian syventävät opinnot 8 ov 26
6 OPINTOJEN RAKENNE BIOKEMIAN LINJA Pääaineen opinnot BIOKEMIAN ALAN PERUSOPINNOT 15 ov BKEM1001 Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I BKEM1002 Biomolekyylit ja aineenvaihdunta II BKEM3767 Biokemian perustyömenetelmät, tentti BKEM3768 Biokemian perustyömenetelmät, harjoitustyöt BKEM3521 Mikrobiologian perusteet FOOD3507 Elintarvikekemian perusteet BTEK4010 Mitä biotekniikka on FOOD3752 Laatujärjestelmät BIOKEMIAN AINEOPINNOT 25,5 ov Aineopinnot antavat opiskelijalle tiedot solun sisältämien yhdisteiden kemiallisesta rakenteesta ja reaktioista sekä solun synteettisistä, hajottavista ja energiaa tuottavista reaktioteistä. Opiskelija tutustuu erilaisiin biokemiallisiin analyysimenetelmiin ja oppii itsenäisesti analysoimaan ja eristämään biokemiallisesti tärkeitä yhdisteitä biologisesta materiaalista. BKEM3758 Biokemian perusharjoitustyöt BKEM3535 Geeniteknologian menetelmät BKEM3759 Geenien ilmeneminen BKEM3760 Geenien säätely BKEM3522 Mikrobiologian harjoitustyöt BKEM3748 Immunologian perusteet BKEM8903 Tieteellinen viestintä BKEM3597 LuK-tutkielma ja seminaari. BKEM3111 Lopputentti 7 ov 0.5 ov 5 ov BIOKEMIAN SYVENTÄVÄT OPINNOT 56 ov Syventäviin opintoihin kuuluu luentoja, harjoitustöitä, seminaareja, erikois-kursseja, kirjallisia harjoituksia sekä oma-aloitteisuutta ja tieteellistä ajattelutapaa kehittävää tutkimustyötä. Opintojen loppuvaiheessa keskitytään tutkielman kirjoittamiseen sekä loppukuulusteluihin. Opiskelijat saavat perusvalmiudet toimia biokemian asiantuntijatehtävissä sekä sellaiset tiedot ja taidot, jotka mahdollistavat yhteistyön biokemian lähialojen asiantuntijoiden kanssa. Biokemian syventävät opinnot antavat myös perustiedot ja -taidot biokemian alan tutkimustyöhön. Pakolliset opintojaksot 47-5 BKEM3134 Enzyme and Protein Chemistry, Lectures BKEM3752 Entsyymi- ja proteiinikemian harj.työt 4 ov 27
7 BKEM3753 Bioinformatiikkaa biokemisteille BKEM3585 Molekyylibiologian harj.työt perusosa BKEM3586 Molekyylibiologian harj.työt jatko-osa BKEM3136 Syventävien opintojen harjoitustyöt I BKEM3133 Syventävien opintojen harjoitustyöt II BKEM3742 Erikoistyö BKEM3593 Erikoistyöseminaari BKEM3598 Loppukuulustelu BKEM3599 Loppukuulustelu osa 1 BKEM3600 Loppukuulustelu osa 2 Vaihtoehtoiset opintojaksot 5-9 ov BKEM3135 Eukaryoottigenomit ja monimuotoiset geenit BTEK3561 Analyyttinen biokemia BKEM9510 Immunologian harjoitustyöt BKEM3547 Immunologian menetelmät BKEM3102 Opetusharjoittelu FOOD3529 Kaasukromatografia ja ylikriittinen kromatografia FOOD3586 Nestekromatografia BKEM3527 Työskentely tutkimusryhmässä BTEK3531 Applied Biotechnology BTEK3108 Biotechnical Diagnostics BTEK4044 Molekulaarinen biotekniikka BTEK3137 Fermentaatio- ja downstreamtekniikat sekä proteiininen puhdistus BKEM3123 Ympäristö- ja soveltavan mikrobiologian perusteet FOOD3673 Ravitsemuksen biokemia BTEK3109 Trends in Biotechnology BTEK3111 Recombinant DNA Technologies BKEM3540 Työharjoittelu 4 ov 4 ov 20 ov 4-8 ov 4 ov 1-4 ov 1- Muita biokemian erikoiskursseja. BKEM3764 PRO GRADU -TUTKIELMA 8 ov Sivuaineiden opinnot PAKOLLISET SIVUAINEET KEMIA 35 ov Kemian opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle vankka kemiallinen perusta, jota biokemian opiskelu vaatii ja jota biokemisti ammatissaan tarvitsee. KEMIAN PERUSOPINNOT 15 ov Kemian perusteet (1. sl.) Työturvallisuus (1. sl.) Kemian perusharjoitustyöt I (1. sl.). Orgaaninen kemia/perusopinnot (1. kl.) Fysikaalinen kemia/perusopinnot (1. kl.) Kemian perusharjoitustyöt II (1. kl.) 5 ov 28
8 KEMIAN AINEOPINNOT 20 ov Kemian opintoihin tulee sisällyttää yksi opintokokonaisuus kokonaan, eli luennot, työmenetelmäluennot ja harjoitustyöt sekä muita vähintään aineopintotasoisia luentoja. Harjoitustöihin pääsy edellyttää aina ko. alan luentojen ja työmenetelmäluentojen suorittamisen. Orgaaninen kemia/aineopinnot Orgaaninen kemia/harjoitustyöt ja työmenetelmät Fysikaalinen kemia/aineopinnot (A+B) Fysikaalinen kemia/harjoitustyöt ja työmenetelmät Analyyttinen kemia/aineopinnot Analyyttinen kemia/harjoitustyöt ja työmenetelmät Epäorgaaninen kemia/aineopinnot Epäorgaaninen kemia/harjoitustyöt ja työmenetelmät Spektroskopian perusteet Ympäristökemia 4 ov 5 ov 7 ov 4 ov 4,5 ov 3,5 ov 3,5 ov 1,5 ov VAIHTOEHTOISET SIVUAINEOPINNOT 17 ov Vaihtoehtoisiksi sivuaineopinnoiksi voi valita lähes kaikkea sitä, mikä jollain tavoin laajentaa tai rikastuttaa pääaineen opintoja ja auttaa opiskelijaa avartamaan näkemystään luonnontieteistä sekä lisää hänen menetelmällisiä valmiuksiaan. Opintojaksoja voi ottaa elintarvikekemiasta, biotekniikasta, mikrobiologiasta, biologiasta, fysiikasta, matematiikasta, tietojenkäsittelyopista, tilastotieteestä, ympäristötieteestä, kemiasta sekä lääketieteen ja terveyden biotieteiden koulutusohjelmista. Sivuaineopinnoiksi voi valita myös kieli- ja viestintäopintoja sekä kaupallisen alan opintoja. Sivuaineopinnot voi pyrkiä keskittämään vain yhteen tai kahteen tieteenalaan tai sitten ottaa opintojaksoja useilta eri tieteenaloilta. KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT 3,5 ov Äidinkielen opinnot KISU3321 Kirjallinen viestintä KISU3322 Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus Toisen kotimaisen kielen opinnot KIRU3001 Ruotsin kieli/matemaattis-luonnontieteellinen Vieraan kielen opinnot 0.5 ov 29
9 MOLEKULAARINEN BIOTEKNIIKKA JA IN VITRO -DIAGNOSTIIKKA Pääaineen opinnot BIOKEMIAN ALAN PERUSOPINNOT 15 ov Ks. biokemian linja. BIOTEKNIIKAN AINEOPINNOT 18 ov Aineopinnot antavat perustiedot solujen ja biomolekyylien mahdollisuuksista erilaisiin teknologisiin sovellutuksiin. BTEK4044 Molekulaarinen biotekniikka BTEK1026 In vitro -Diagnostics BTEK4023 Aineopintojen harjoitustyöt 8 ov BTEK4024 Aineopintojen lopputentti BTEK4026 LuK-tutkielma ja seminaari BIOTEKNIIKAN SYVENTÄVÄT OPINNOT 48 ov Syventäviin opintoihin kuuluu luentoja, harjoitustöitä, seminaareja, erikoiskursseja, kirjallisia harjoituksia sekä oma-aloitteisuutta ja tieteellistä ajattelutapaa kehittävää tutkimustyötä. Opiskelijoille annetaan perustiedot ja -taidot biotekniikan alan tutkimustyöhön, sekä asiantuntijatehtävissä toimimiseen. Opintojen loppuvaiheessa keskitytään tutkielman kirjoittamiseen sekä loppukuulusteluihin. Pakolliset opinnot 3 BTEK4025 Syventävien opintojen harjoitustyöt BTEK4027 Erikoistyö BTEK4028 Erikoistyöseminaari BTEK4046 Loppukuulustelu BTEK4047 Loppukuulustelu osa 1 BTEK4048 Loppukuulustelu osa 2 Vaihtoehtoiset opinnot 17 ov BTEK3111 Recombinant DNA Technologies BTEK3137 Fermentaatio- ja downstreamtekniikka sekä proteiinien puhdistus BTEK3108 Biotechnical Diagnostics BTEK1025 Trends in Clinical Chemistry BTEK3110 Possibilities of Diagnostics BTEK1024 Syventävien opintojen harjoitustyöt BTEK3135 Molekyylibiologian harjoitustyöt, jatko-osa biotekniikan opiskelijoille BTEK3531 Applied Biotechnology BTEK3107 Biotechnical Applications of Nucleic Acids. BTEK4021 Opetusharjoittelu BTEK1017 Työharjoittelu BTEK3109 Trends in Biotechnology BTEK4020 Työskentely tutkimusprojekteissa BTEK4049 Aikakauslehtikerho (Journal Club) BTEK3573 Lopputentti (erikoisteos) 6 ov 20 ov 4 ov 1-4 ov 30
10 BTEK4007 PRO GRADU -TUTKIELMA 8 ov Sivuaineiden opinnot PAKOLLISET SIVUAINEET KEMIA 3 Perusopinnot 15 ov ja aineopinnot 17 ov. Katso biokemian linja. BIOKEMIA 25.5 ov BKEM3758 Biokemian perusharjoitustyöt BKEM3759 Geenien ilmeneminen BKEM3760 Geenien säätely BKEM3535 Geeniteknologian menetelmät BKEM3754 Molekyylibiologian harjoitustyöt, perus BKEM3134 Enzyme and Protein Chemistry BKEM3522 Mikrobiologian harjoitustyöt BKEM3748 Immunologian perusteet FOOD3752 Laatujärjestelmät BKEM8903 Tieteellinen viestintä 7 ov 4 ov 0.5 ov VAIHTOEHTOISET SIVUAINEOPINNOT 10 ov Ks. teksti biokemian linjan kohdalta. Suositeltavia sivuaineopintoja ovat myös: Kasvibiotekniikka (5 ov): Luennot (), harjoitukset () ja uusinta alan kirjallisuutta (2 ov). KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT 3.5 ov Ks. biokemian linjan kohdalta. ELINTARVIKEKEMIAN LINJA Pääaineen opinnot BIOKEMIAN ALAN PERUSOPINNOT 15 ov Ks. biokemian linja. ELINTARVIKEKEMIAN AINEOPINNOT 26 ov Aineopinnot antavat opiskelijalle perustiedot raaka-aineiden koostumuksesta ja näiden teollisesta jalostamisesta elintarvikevalmisteiksi, laatuun vaikuttavista kemiallisista, biokemiallisista ja fysikaalisista muutoksista sekä säilyvyydestä. Harjoitustöiden yhteydessä opiskelija perehtyy elintarvikeanalytiikassa käytettäviin menetelmiin ja laitteisiin. FOOD3803 Kasviperäiset elintarvikkeet FOOD3804 Eläinperäiset elintarvikkeet FOOD3750 Elintarvikekemian harjoitustyöt 5 ov 31
11 FOOD3672 Elintarviketeknologian perusteet FOOD3673 Ravitsemuksen biokemia FOOD3529 Kaasukromatografia ja ylikriittinen kromatografia FOOD3586 Nestekromatografia FOOD3630 Aistittavan laadun tutkimusmenetelmät FOOD3615 LuK-tutkielma ja seminaari FOOD3511 Loppukuulustelu ELINTARVIKEKEMIAN SYVENTÄVÄT OPINNOT 5 Syventäviin opintoihin kuuluu luentoja, harjoitustöitä, seminaareja, erikoiskursseja, kirjallisia harjoituksia sekä oma-aloitteisuutta ja tieteellistä ajattelutapaa kehittävää tutkimustyötä. Opintojen loppuvaiheessa keskitytään tutkielman kirjoittamiseen sekä loppukuulusteluihin. Opiskelijat saavat perusvalmiudet asiantuntijatehtäviin, joita tuotantoelämä elintarvikekemistiltä edellyttää sekä sellaiset tiedot ja taidot, jotka mahdollistavat yhteistyön elintarvikekemian lähialojen erikoistuntijoiden kanssa. Lisäksi opiskelijat saavat myös perustiedot ja -taidot elintarvikekemian alan tutkimustyöhön. Pakolliset opintojaksot 44 ov FOOD8904 Hiilihydraatit FOOD8905 Proteiinit FOOD3813 Aromit FOOD3526 Lipidit I FOOD3824 Elintarvikekemian syventävät harj.työt FOOD8822 Elintarvikkeiden lisäaineet FOOD3683 Elintarvikkeiden laadunohjaus FOOD3684 Elintarvikkeiden tuotetutkimus FOOD3685 Elintarvikemikrobiologia ja -hygienia FOOD3504 Elintarvikelainsäädäntö FOOD3816 Erikoistyö FOOD3817 Erikoistyöseminaari FOOD3607 Loppukuulustelu, yleisteos, Fennema, osa 1 FOOD3617 Loppukuulustelu, yleisteos, Fennema, osa 2 FOOD3618 Loppukuulustelu, erikoisteos Vaihtoehtoiset opinnot 8 ov FOOD3823 Luonnon värit (FOOD3570) Natural Colours) FOOD3517 Kalatuotteiden biokemia FOOD8814 Massaspektrometrian sovellutuksia elintarvikekemiassa (FOOD3569) Mass Spectrometry on Food Analysis) FOOD8824 Ylikriittiset uuttoteknologiat (FOOD3568) Supercritical Fluid Technologies) FOOD3810 Pakkausteknologia FOOD8823 Elintarvikkeiden vieraat aineet FOOD8813 Työskentely tutkimusprojekteissa FOOD3809 Kalatuotteiden valmistus ja laadunvalvonta, harj.työt FOOD8815 Opetusharjoittelu FOOD3515 Näytteen esikäsittely FOOD8903 Työharjoittelu 4 ov 20 ov 1-4 ov 32
12 FOOD3516 Elintarvikkeiden kivennäisaineet BKEM3760 Geenien säätely BKEM3760 Geenien ilmeneminen BTEK3561 Analyyttinen biokemia TBIO2024 Funktionaaliset elintarvikkeet 4 ov TBIO2025 Sairauksien ehkäisy ja kliininen ravitsemus I TBIO2026 Sairauksien ehkäisy ja kliininen ravitsemus II TBIO2029 Ravitsemus ja ruoansulatuskanavan sairaudet TBIO2033 Challenges in Food Development TBIO2031 Probiootit, prebiootit ja synbiootit 4 ov TBIO2032 Ravitsemustieteen tutkimusmenetelmät BKEM3748 Immunologian perusteet FOOD3566 Lipidit II: Lipidit ja niiden funktiot (FOOD3567) Lipids II: Lipids and their Functions) FOOD3808 PRO GRADU -TUTKIELMA 8 ov Sivuaineiden opinnot PAKOLLISET SIVUAINEET KEMIA 30 ov Kemian perusopinnot 15 ov ja kemian aineopinnot 15 ov. Katso biokemian linja. BIOKEMIA 9.5 ov BKEM3758 Biokemian perusharjoitustyöt BKEM3522 Mikrobiologian harjoitustyöt BKEM8903 Tieteellinen viestintä 7 ov 0.5 ov TILASTOTIEDE EKOL2401 Biostatistiikka Biostatistiikan (kevätlukukaudella) sijaan voi suorittaa ao tilastotieteen johdantokurssin 5 ov (syyslukukaudella), josta kolme viikkoa lasketaan pakollisiin sivuaineisiin ja vaihtoehtoisiin sivuaineopintoihin. VAIHTOEHTOISET SIVUAINEOPINNOT 1 Sivuaineopinnoiksi voi valita lähes kaikkea sitä, mikä jollain tavoin laajentaa tai rikastuttaa pääaineen opintoja ja auttaa opiskelijaa avartamaan näkemystään luonnontieteistä sekä lisää hänen menetelmällisiä valmiuksiaan. Opiskelija voi valintansa mukaan suuntautua joko kemiaan, biokemiaan tai kaupalliselle alalle, jolloin hän valitsee ko. alan opintoja enemmän ja muita vastaavasti vähemmän. Sivuaineiksi voi valita myös kieli- ja viestintäopintoja, kaupallisia opintoja sekä sellaisten aineiden opintoja, jotka eivät muuten kuuluisi suositeltujen sivuaineiden joukkoon. KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT 3.5 ov Ks. biokemian linjan kohdalta. 33
13 OPINTOJEN SUORITTAMINEN Opetukseen osallistuminen Filosofian maisterin tai luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon suorittamiseksi biokemian koulutusohjelmassa opiskelijan on 1) osallistuttava koulutusohjelman opintojaksoihin kuuluvaan opetukseen 2) osoitettava saavuttaneensa koulutusohjelmaan kuuluvissa opinnoissa vaaditut tiedot, taidot ja valmiudet sekä 3) suoritettava kirjallinen kypsyysnäyte tai mikäli sen on tehnyt LuK-tutkielman yhteydessä, kirjoituskoe. Opintojakson suorittamista varten järjestetään kuulusteluja, jotka suoritetaan määrättyinä tenttipäivinä tai erikseen sovittuina aikoina. Virallisista tenttiajoista ilmoitetaan opinto-oppaassa sekä laitoksen ilmoitustaululla. Joihinkin kuulusteluihin voi osallistua vain tiettyinä tenttipäivinä. Näistä tenttikohtaisista rajoituksista ilmoitetaan myös laitoksen ilmoitustaululla. Kuulusteluihin ilmoittaudutaan kirjallisesti tarkoitusta varten laadittua lomaketta käyttäen. Lomake palautetaan täytettynä tenttiin ilmoittautumislaatikkoihin, joista toinen on Arcanumin 2. kerroksen ilmoitustaulun vieressä ja toinen BioCityn ilmoitustaulun vieressä. Kuulusteluun ilmoittaudutaan viimeistään kuulustelua edeltävänä maanantaina klo mennessä. Kuhunkin kuulusteluun voi ilmoittautua enintään kolme kertaa. Mikäli opiskelija ei vielä tällöin ole läpäissyt ko. tenttiä, tulee kuulustelija tarvittaessa keskustelemaan hänen kanssaan ennen seuraavaa ilmoittautumista. Opetuksesta ja opiskelusta annetun johtosäännön mukaan luentosarjan tai kurssin päätyttyä pidettävä kuulustelu on järjestettävä vähintään kolme kertaa yhden vuoden aikana luentosarjan tai kurssin päättymisestä. Mikäli opiskelija ei ole tullut hyväksytyksi biokemian, elintarvikekemian tai biotekniikan edellä tarkoitetussa kolmessa kuulustelussa, ei häneltä vaadita luentosarjan tai kurssin uudelleen seuraamista, vaan hän voi osallistua seuraaviin kuulusteluihin. Kuulustelussa vaaditaan kuitenkin viimeksi kokonaan luennoidun kirjan tai kurssin asiat. Opiskelu ulkomailla Laajentaakseen ja monipuolistaakseen opintojaan opiskelija voi suorittaa osan tutkinnostaan myös ulkomailla osallistumalla laitoksen, tiedekunnan tai yliopiston tarjoamiin opiskelijavaihto-ohjelmiin. Laitoksen kaikki kolme linjaa hyväksyvät ulkomailla suoritetut opinnot soveltuvin osin. SOKRATES/ERASMUS ohjelman yhteistyöyliopistot ovat Italiassa, Englannissa, Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa. NORDPLUS ohjelma tarjoaa opiskelupaikkoja Skandinavian maissa ja varsinkin Ruotsissa. Suositus on, että opiskelija lähtee ulkomaille aikaisintaan kolmannen opiskeluvuoden jälkeen. Laitoksen yhteyshenkilöt ovat professori Timo Lövgren (Nordplus) ja professori Rainer Huopalahti (Sokrates/Erasmus). Opiskelu ulkomailla on todellinen vaihtoehto. Opintojen arvostelu Ks. opinto-oppaan johdanto-osa. 34
14 Linjavalinnat Valinta biokemian koulutusohjelman eri linjoille tapahtuu toisen opiskeluvuoden syyslukukauden alussa seuraavin ehdoin: 1. Opintojaksot biomolekyylit ja aineenvaihdunta I (), elintarvikekemian perusteet (2 ov) ja mitä biotekniikka on () tulee olla suoritettuna niin, että niiden keskiarvo on vähintään Opiskelija on suorittanut sen linjan opintojakson, johon hän pyrkii, vähintään arvosanalla 2-. Biokemian linjan sisäänotto on 15, elintarvikekemian 10 ja molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan 15. Mikäli jollekin linjalle on enemmän hakijoita kuin mitä kiintiö on, suoritetaan valinta ko. linjan opintojakson arvosanan perusteella. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet annetaan laitoksen ilmoitustaululla. Suoritusmerkinnät ja vastuuhenkilöt Hyväksytyt opintosuoritukset viedään opintosuoritusrekisteriin. Lisätietoja saa oppiainekansliasta. Opintojaksojen vastuuhenkilöt Luentokurssi: luennoitsija tai opintojaksosta vastaava opettaja Harjoitustyöt: yliassistentti tai harjoitustöistä vastaava opettaja LuK-tutkielma ja seminaari: ao. linjan professori Erikoistyö : Työn vastuullinen ohjaaja Erikoistyöseminaari: Erikoistyötapahtumasta vastaava opettaja Pro gradu tutkielma: ao. linjan professori Sivuainekokonaisuus: kanslia vie kokonaisuuden rekisteriin Pääaineen kokonaisuus: kanslia vie kokonaisuuden rekisteriin OHJEITA OPISKELUA VARTEN Biokemian koulutusohjelman opiskelijat Opiskelija noudattaa opinnoissaan joko sitä opetussuunnitelmaa, joka on ollut voimassa hänen aloittaessaan opiskelunsa koulutusohjelmassa tai kulloinkin voimassa olevaa opetussuunnitelmaa. Opiskelun suunnitteluun ja suorittamiseen liittyviä ohjeita antavat koulutusohjelman neuvonta-assistentit sekä biokemian, elintarvikekemian ja biotekniikan opettajat. Sivuaineoikeuden saaminen biokemian koulutusohjelmasta Ei kuulustelua. Sivuaineoikeus on hakemuksetta niillä opiskelijoilla, joiden oman koulutusohjelman tutkintovaatimuksiin sisältyy pakollisia biokemian, elintarvikekemian tai biotekniikan opintoja. Vaihtoehtoisia opintoja suorittavat opiskelijat voivat osallistua niihin opintojaksoihin, joiden osanottajamäärä ei ole rajoitettu (lähinnä luennot). Harjoitustyökursseille etusija on biokemian ko:n opiskelijoilla sekä pakollisia sivuaineopintoja 35
15 suorittavilla toisten koulutusohjelmien opiskelijoilla. Karsintaa suoritetaan, mikäli halukkaiden lukumäärä ylittää käytettävissä olevat resurssit. Lopullinen varmuus pääsystä harjoitustyökurssille selviää vasta kaikkia opiskelijoita koskevan ennakkoilmoittautumisen jälkeen. Ilmoittautuminen suoritetaan biokemian koulutusohjelman ilmoitustauluilla oleviin listoihin hyvissä ajoin ennen kurssien alkamista. Mikäli opintojaksojen suorittamiselle on asetettu ennakkoehtoja, kuten sisäänpääsykoe tai aiemmat opintojaksot, vaaditaan ne myös kaikilta sivuaineopiskelijoilta. OPINTOJAKSOJEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Perusopinnot Perusopinnot ovat yhteiset kaikille kolmelle linjalle. BKEM1001 Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I () Tavoitteet ja sisältö: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I luentosarja perehdyttää opiskelijat keskeisten biomolekyylien, kuten hiilihydraattien, lipidien, proteiinien ja nukleiinihappojen rakenteisiin, toiminnallisiin ominaisuuksiin ja biokemialliseen merkitykseen, biologisten membraanien toimintaan ja signaalinvälitykseen. Kirjallisuus: Nelson ja Cox: Lehninger Principles of Biochemstry, 3. painos, kappaleet 2, 4, 5, 6 (osin, 8 (osin), 9 (osin), 10, 11, 12, 13. Suoritustavat: Luentoihin ja oppikirjaan perustuva tentti. Jarmo Niemi. BKEM1002 Biomolekyylit ja aineenvaihdunta II () Tavoitteet ja sisältö: Luentosarjan toinen osa keskittyy aineenvaihduntaan, erityisesti energian tuottoon, sekä keskeisiin anabolisiin ja katabolisiin reaktioteihin. Kirjallisuus: Nelson ja Cox: Lehninger Principles of Biochemistry, 3. painos, kappaleet 14, 15, 16, 17, 18, 19 (osin), 20, 21, 22. Suoritustavat: Luentoihin ja oppikirjaan perustuva tentti. Biokemian lehtori. Esitiedot: Edellyttää Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I kurssin tietojen omaksumista. BTEK4010 Mitä biotekniikka on? () Tavoitteet ja sisältö: Opintojaksossa selvitetään mitä biotekniikka on käsittelemällä mm. biotekniikan mahdollisuuksia ja saavutuksia lääketieteessä, maanviljelyksessä ja ympäristötutkimuksessa. Lisäksi selvitetään geenitekniikan merkitystä uuden biotekniikan kehityksessä. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin ja päättökuulusteluun. Ville Santala Kirjallisuus: Luentomoniste. FOOD3507 Elintarvikekemian perusteet () Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on antaa opiskelijalle yleiskuva elintarvikekemian eri osa-alueista ja niiden liittymisistä muihin tieteisiin. Kurssi antaa perustiedot elintarviketieteen suomen- ja englanninkielisestä sanastosta. Opintojaksolla perehdytään elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden tärkeimpien yhdisteryhmien kemialliseen koostumukseen ja tarkastellaan näiden vaikutusta elintarvikkeiden ominaisuuksiin. Kurssilla tutustutaan myös keskeisten elintarvikeanalyysien kemiallisiin ja fysikaalisiin perusteisiin sekä analyysien suoritukseen. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille ja päättökuulusteluun. Heikki Kallio, Rainer Huopalahti. 36
16 Kirjallisuus: Luentomoniste. Luentojen lähdekirjallisuutena voi käyttää aineopintojen loppukuulustelukirjoja: Coultate, T.P., 2002 Food The Chemistry of its Components, 4 th ed., James C.S Analytical Chemistry of Foods. ss BKEM3521 Mikrobiologian perusteet () Tavoitteet ja sisältö: Opintojakso tutustuttaa opiskelijat mikrobiologian perusteisiin kuten mikroskopointiin ja solumorfologiaan, prokaryoottisolujen rakenteeseen, mikrobien kasvuun ja ravintovaatimuksiin, mikrobien torjuntaan kemiallisin ja fysikaalisin menetelmin, energia-aineenvaihduntaan, mikrobien luokitteluun, hiivoihin ja homeisiin, arkkibakteereihin sekä bakteeriviruksiin. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin ja päättökuulusteluun. Biokemian lehtori. Kirjallisuus: Luennoilla jaettava materiaali (luennot) tai jokin mikrobiologian oppikirja, esim. Prescott, Harley, Klein: Microbiology, 5.painos, valituilta osin sopimuksen mukaan (itseopiskelu). BKEM3767 Biokemian perustyömenetelmät, tentti () BKEM3768 Biokemian perustyömenetelmät, harjoitustyöt () Tavoitteet ja sisältö: Tarkoitus on perehdyttää opiskelija biokemiallisten perusmenetelmien teoreettiseen taustaan sekä niissä käytettävien laitteistojen toimintaan. Käsiteltäviä asioita ovat mm. fotometria, kromatografia, elektroforeesi ja radioisotooppitekniikat. Suoritustavat: Experimental Biochemistry-kirjan sivut 1-83 ja tenttiminen siten, että kirja voi olla mukana tentissä. Tentti on suoritettava elokuun, syyskuun tai lokakuun tenttipäivinä. Hyväksytty tenttisuoritus on edellytyksenä harjoitustöihin osallistumiselle. Harjoitustyöt suoritetaan pareittain kurssimaisesti marras - joulukuun aikana. Työselostukset tehdään pareittain välittömästi kunkin harjoitustyön jälkeen. Työselostusten tulee olla hyväksytty ennen perusharjoitustöiden aloittamista. Esa-Matti Lilius. Kirjallisuus: Switzer, R., Garrity, L.: Experimental Biochemistry, 3. Painos. Esitiedot: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I ja II sekä kemian perusharjoitustyöt tai kemian kurssi biologeille harjoitustöineen on oltava täysin suoritettuja ennen kuin voi osallistua perustyömenetelmät kurssille. FOOD3752 Laatujärjestelmät (+ vaihtoehtoisesti ) Tavoitteet ja sisältö: Laatujärjestelmä-toimintatapa on käytössä eri toimialoilla. Lääketeollisuudessa laatujärjestelmän mukaan toimiminen on viranomaisvaatimus ja elintarviketeollisuudessa välttämättömyys. Kurssi antaa perustiedot laatujärjestelmistä, valmiuksia laatujärjestelmän rakentamiseen ja ylläpitämiseen erilaisissa organisaatioissa. Kurssilla esitellään myös ulkopuolisen tahon suorittamia arviointeja ja vaatimuksia. Asiaan liittyvä terminologia ja käsitteistö esitellään kurssilla. Lisäksi tehdään harjoitustöitä. Suoritustavat: Luennot, harjoitustyöt ja loppukuulustelu. Toteutetaan syyslukukaudella. Opintojakson vastuuhenkilönä on dosentti Linnéa Linko, laadunvarmistusyksikön johtaja. Kirjallisuus: Luentomonisteet. Aineopinnot BIOKEMIAN LINJA BKEM3758 Biokemian perusharjoitustyöt (7 ov) Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on antaa opiskelijalle käytännön peruskoulutus biokemiallisessa laboratoriotyöskentelyssä ja ensikosketus biologisen materiaalin tutkimiseen 37
17 biokemiallisin menetelmin. Harjoitustyöt sisältävät kokeellisia töitä eri biomolekyyleistä kuten entsyymeistä, lipideistä ja nukleiinihapoista. Suoritustavat: Osallistuminen harjoitustöihin, työselostusten laatiminen sekä osallistuminen työt ulos -kuulusteluun. Biokemian assistentit. Kirjallisuus: Harjoitustyömonisteet ja osia kirjasta Switzer, R., Garrity, L. (1999): Experimental biochemistry, 3. painos. Esitiedot: Biokemian perustyömenetelmät oltava täysin suoritettu.. BKEM3535 Geeniteknologian menetelmät () Tavoitteet ja sisältö: Luennoilla tutustutaan geenien siirtoon ja karakterisointiin liittyviin menetelmiin kuten esim. geenipankkien valmistukseen, kloonausstrategioihin ja - vektoreihin, geeniteknologiassa tarvittaviin entsyymeihin ja nukleiinihappojen hybridisaatioihin sekä mutageneesitekniikoihin. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille ja päättökuulusteluun. Opintojakson suorittaminen on edellytys molekyylibiologian harjoitustöihin pääsemiselle. Matti Karp BKEM3759 Geenien ilmeneminen () Tavoitteet ja sisältö: Tutustutaan mm. pro- ja eukaryoottien perintöaineisiin, geeneihin, geeniperheisiin ja niiden evoluutioon, geneettiseen koodiin, proteiinisynteesikoneistoon ja translaation tapahtumiin molekyylitasolla sekä proteiinien kuljetusmekanismeihin. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin, itseopiskelua ja kirjallinen kuulustelu. Reijo Lahti Kirjallisuus: Lewin, B. (2000): Genes VII-kirja/kappaleet 1-8 sekä luennoilla jaettava informaatio ja muu oheismateriaali. Esitiedot: Edellyttää perustietoja varsinkin proteiineista ja nukleiinihapoista sekä niiden rakennekomponenteista. Siksi osallistujan oletetaan suorittaneen opintojaksot: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I ja II sekä Geeniteknologian menetelmät. BKEM3760 Geenien säätely () Tavoitteet ja sisältö: Kurssilla tutustutaan mm. RNA- ja DNA-synteesikoneistoihin, transkription ja replikaation tapahtumiin, operonikäsitteeseen, geenien toiminnan säätelymekanismeihin, DNA vaurioiden korjausmekanismeihin ja hyppiviin geeneihin. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin, itseopiskelua ja kirjallinen kuulustelu. Reijo Lahti. Kirjallisuus: Lewin, B (2000): Genes VII/kappaleet 9-16 sekä luennoilla jaettava informaatio ja muu oheismateriaali. Esitiedot: Edellyttää perustietoja varsinkin proteiineista ja nukleiinihapoista sekä niiden rakennekomponenteista. Siksi osallistujan oletetaan suorittaneen opintojaksot: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I ja II sekä Geeniteknologian menetelmät. Lisäksi osallistujien oletetaan kuunnelleen luentosarjan Geenien ilmeneminen. BKEM3522 Mikrobiologian harjoitustyöt () Tavoitteet ja sisältö: Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijoille perusvalmiudet mikrobiologiseen laboratoriotyöskentelyyn. Harjoitustöissä perehdytään mm. aseptiseen työskentelyyn, siirrostusmenetelmiin, puhdasviljelmien valmistamiseen, erilaisiin ravintoalustoihin, mikroskopointiin, mikrobien värjäysmenetelmiin, mikrobien tunnistamiseen ja antibioottiherkkyyden määrittämiseen. Suoritustavat: Osallistuminen aamupalavereihin ja harjoitustöihin, töiden raportointiin ja päättökuulusteluun. Biokemian lehtori. Kirjallisuus: Harjoitustyömoniste ja töiden yhteydessä jaettava lisämateriaali. 38
18 Esitiedot: Opintojakso mikrobiologian luennot on suoritettava ennen harjoitustöihin osallistumista. BKEM3748 Immunologian perusteet () Sisältö: Opintojakso kuvaa immuunijärjestelmän sekä sellulaaristen että liukoisten tekijöiden rakennetta, toimintaa, säätelyä ja evoluutiota. Immuunijärjestelmän tehtävä on erottaa vieras rakenne isännän omasta rakenteesta. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin ja päättökuulusteluun. Esa-Matti Lilius. Esitiedot: Kemian ja biokemian perusteet tunnettava. BKEM8903 Tieteellinen viestintä (0.5 ov) Tavoitteet ja sisältö: Luennoilla kerrotaan millaisia menetelmiä käytetään, kun julkaistaan tutkimustuloksia ja -katsauksia sekä opetetaan lukemaan tieteellisiä julkaisuja ja hyödyntämään niiden sisältöjä. Erityistä huomiota kiinnitetään kirjallisuuden hakuun ja hakukoneiden käyttöön. Tavoitteena on johdattaa opiskelijat laatimaan tieteellinen katsausartikkeli, joka vaaditaan jo LuK-tutkinnossa. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille (läsnäolopakko) sekä virtuaalisurfailua netissä. Matti Karp. BKEM3597, BTEK4026, FOOD3615 LuK-tutkielma ja seminaari () Tavoitteet ja sisältö: Opiskelijan tulee perehtyä oman linjansa erityiskysymykseen osoitetun kirjallisuuden avulla. Hänen tulee laatia aiheesta tieteellinen, n. 15 sivun mittainen LuK-tutkielma sekä pitää noin 30 min. pituinen esitelmä. Tavoitteena on perehdyttää opiskelija kirjallisen tiedon julkistamiseen sekä harjaannuttaa hänen suullista esitystaitoaan, havaintovälineiden käyttämistään sekä keskustelutaitoaan. Suoritustavat: Annetusta aiheesta kirjoitetaan LuK-tutkielma, joka jätetään aiheen antajalle viimeistään viikkoa ennen seminaarin pitämistä. Tutkielman kieliasun tarkistaa äidinkielen opettaja. Itse pitämänsä seminaarin lisäksi opiskelijan tulee osallistua muiden pitämiin seminaareihin yhden lukukauden ajan (suositus 2/3). Tutkielmasta kirjoitetaan kypsyysnäyte, jonka tarkistaa professori. Tutkielman hyväksyy laitosneuvosto tai laitoksen johtaja. Kirjallisuus: Biokemian oppikirjat, kokooma-artikkelit ja osittain myös alkuperäisjulkaisut. BKEM3111 Lopputentti (5 ov) Suoritustapa: Opiskelija tenttii kirjasta Nelson, D.L. & Cox, M.M. (2000): Lehninger Principles of Biochemistry (3. painos) kappaleet Biokemian professori. MOLEKULAARISEN BIOTEKNIIKAN JA IN VITRO -DIAGNOSTIIKAN LINJA BTEK4044 Molekulaarinen biotekniikka () Kurssi järjestetään siten, että opiskelijat pitävät kurssin aikana 4-6 Journal Club -tyyppistä esitelmää suomeksi Glick & Pasternak Molecular Biotechnology 2 nd ed. -kirjan pohjalta ja siihen liittyvistä valituista julkaisuista. Kahden tunnin jakson aikana esiintyy neljä opiskelijaa. Esitysten jälkeen käydään keskustelu aiheeseen liittyvistä kysymyksistä, esiintymistavoista ja -menetelmistä. Jokaisella tunnilla on läsnäolopakko. Ei kuulustelua. Jukka Hellman. BTEK1020 In vitro-diagnostiikka () BTEK1026 In vitro- Diagnostics (2 cu) 39
19 Tavoitteet ja sisältö: Luodaan katsaus in vitro diagnostiikkaan ja diagnostisten menetelmien ja käsitteiden määrittelyyn. Erityisesti kuvataan humaani laboratoriodiagnostiikan kehitystä ja nykytilaa teknologisten mahdollisuuksien ja kliinisten tarpeiden valosssa. Vaativien rutiinikäyttöön soveltuvien bioaffiniteettimääritysten (immuno- ja nukleiinihappomääritykset) ja niitä mahdollistavien perusteknologioiden kuvaukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Pieni määrä keskeisiä kliinisiä sovellusalueita kuvataan tarkemmin. Suoritustapa: Luennot, loppukuulustelu. Luennoidaan englanniksi. Kim Pettersson. Kirjallisuus: Pääasiallisesti powerpoint esityksistä koottu luentomoniste ja suositeltu oheiskirjallisuus (kokooma-artikkelit, kliinistä kemiaa ja immunomääritysteknologiaa käsittelevien monografioiden osia). BTEK4023 Aineopintojen harjoitustyöt (8 ov) Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on perehdyttää opiskelijat käytännön tasolla osaan aiheista, joita on käsitelty Molekulaarinen biotekniikka luennoilla. Kurssi sisältää viisi erillistä työkokonaisuutta, jotka käsittelevät mm. eläinsoluviljelytekniikoita, bioluminesenssia, nukleiinihappohybridisaatiota sekä immunomääritysmenetelmiä. Suoritustavat: Osallistuminen pareittain tai pienryhmissä tehtäviin harjoitustöihin, show and tell tilaisuuksiin sekä hyväksyttävät työselostukset. Ville Santala, Mari Hakala. Esitiedot: Ennakkoilmoittautuminen biotekniikan assistentti Ville Santalalle loppukeväällä. Opintojakso tulee suorittaa opintojen ohjeellisena ajankohtana (3. opiskeluvuoden syksy), muulloin suoritetaan karsintaa. BTEK4024 Lopputentti () Suoritustapa: Opiskelija tenttii professorin kanssa sovitun kirjan, joka voi olla esim. Glick, Pasternak: Molecular Biotechnology. Jukka Hellman. BTEK4026 LuK- tutkielma, ja seminaari () Katso biokemian linjan ao kohta. ELINTARVIKEKEMIAN LINJA FOOD3803 Kasviperäiset elintarvikkeet () FOOD3804 Eläinperäiset elintarvikkeet () Tavoitteet ja sisältö: Opintojaksojen tarkoituksena on antaa perustiedot elintarvikeryhmien koostumuksesta, ominaisuuksista ja elintarvikkeissa tapahtuvista kemiallisista reaktioista. Opintojaksolla käsitellään elintarvikkeiden eri aineosien suhdetta rakenteeseen sekä kemiallisiin ja fysikaalisiin muutoksiin. Lisäksi tarkastellaan ko. elintarvikeryhmien kulutuslukuja ja niiden mahdollisia vaikutuksia ravitsemukseen. Kurssilla käsitellään myös kalan biokemiaa. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin, demonstraatioihin sekä väli- ja päättökuulusteluun. Rainer Huopalahti. Kirjallisuus: Beliz & Brosch, 1999: Food Chemistry, 2 nd ed., kappaleet 10-12, 14-18, 21, 22. Alais, C. & Linden, G Food Biochemistry, Part II: Biochemistry of the Principal Foods, ss Esitiedot: Elintarvikekemian perusteet ja biomolekyylit ja aineenvaihdunta I-II. 40
20 FOOD3750 Elintarvikekemian harjoitustyöt (5 ov) Tavoitteet ja sisältö: Harjoitustöiden tarkoituksena on perehdyttää opiskelija tavanomaisiin elintarvikeanalytiikassa käytettäviin menetelmiin ja laitteisiin. Harjoitustyöt sisältävät kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia määrityksiä eri elintarvikeryhmistä kuten kalasta, viljasta, marjoista, lihavalmisteista ja makeisista. Suoritustavat: Osallistuminen harjoitustöihin, työselostukset ja päättökuulustelu. Raija Tahvonen Esitiedot: Ennen töiden aloittamista on biokemian perusharjoitustyöt ja mikrobiologian kurssi oltava suoritettuina ja kasvi- ja eläinperäisten elintarvikkeiden luentojen kuuntelu aloitettu. Lisäksi on suotavaa, että seuraavat opintojaksot olisi suoritettu ennen töihin tuloa: kaasukromatografia ja ylikriittinen kromatografia, nestekromatografia sekä näytteen esikäsittely. FOOD3672 Elintarviketeknologian perusteet () Tavoitteet ja sisältö: Luentojen tarkoituksena on selvittää elintarvikkeiden teollista valmistusta erilaisiksi tuotteiksi. Pääsisältönä ovat teolliset käsittely- ja valmistusmenetelmät. Kurssilla käsitellään myös kalateknologian prosesseja. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään ekskursioita. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille, ekskursioille ja päättökuulusteluun. Kirjallisuus: Fellows, 1988: Food Processing. Esitiedot: Kasvi- ja eläinperäiset elintarvikkeet suoritettu. FOOD3673 Ravitsemuksen biokemia () Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on perehtyä ihmisen ravitsemuksen biokemiaan. Opintojaksossa keskitytään erityisesti hiilihydraattien, lipidien ja proteiinien ruuansulatukseen, imeytymiseen, kuljetukseen ja varastointiin. Luennoilla ja oheismateriaalien avulla selvitetään ravintoaineiden tehtäviä ja merkitystä ihmisen biokemiallisissa reaktioissa ja fysiologiassa. Oppijaksossa on englanninkielisiä osioita. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille kirjallisiin harjoituksiin ja päättökuulusteluun. Raija Tahvonen. Kirjallisuus: Luennoilla jaettava materiaali ( Aro et al., 2000: Ravitsemustiede (Duodecim); T.M. Devlin, ed., 1997: Textbook of Biochemistry with Clinical Correlations 4 th ed (Wiley-Liss). Esitiedot: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I-II sekä kasvi- ja eläinperäiset elintarvikkeet tai vastaavat tiedot. FOOD3529 Kaasukromatografia ja ylikriittinen kromatografia () Tavoitteet ja sisältö: Kurssilla opitaan käyttämään kapillaarikromato-grafiatekniikkaa elintarvikkeiden ja muun biologista alkuperää olevan mate-riaalin haihtuvien (GLC) ja haihtumattomien (SFC) aineosien tunnistamiseen ja määrälliseen analysointiin. Erityisesti tutustutaan menetelmien käyttöalueisiin ja rajoituksiin. Kurssiin kuuluvien harjoitustöiden avulla opetellaan analyysien tekninen suoritus vaiheittain sekä yleisimpien suoritusvirheiden eliminointi. Harjoitustyöosan sisäänotto rajoitettu. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin ja harjoitustöihin, työselostusten laatiminen ja päättökuulustelu. Heikki Kallio. Kirjallisuus: Kallio, H. Kapillaarikaasukromatografian perusteista ja sovellutuksista (luentomoniste), Riekkola ja Hyötyläinen 2002: Kolonnikromatografia ja kapillaarielektromigraatiotekniikat. Esitiedot: Kemian perusopinnot ja biokemian perusharjoitustyöt tai vastaavat tiedot. 41
21 FOOD3586 Nestekromatografia () Tavoitteet ja sisältö: Luennoilla käsitellään modernin nestekromatografian (HPLC) laitteistoa, työskentelytekniikkaa sekä HPLC-analytiikassa esiintyviä yleisimpiä käytännön ongelmia. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille ja harjoitustöihin sekä työselostusten laatiminen ja päättökuulustelun suorittaminen. Harjoitustöiden osanottajamäärä on rajoitettu, etusija on linjan opiskelijoilla. Opintojakso suositellaan ajoitettavaksi ennen elintarvikekemian harjoitustöitä siten, että esim. kaikki kemian opinnot ja biokemian perusharjoitustyöt tai vastaavat tiedot on suoritettu. Rainer Huopalahti. Kirjallisuus: Moniste sekä Riekkola ja Hyötyläinen 2002: Kolonnikromatografia ja kapillaarielektromigraatiotekniikat. FOOD3630 Aistittavan laadun tutkimusmenetelmät () Tavoitteet ja sisältö: Kurssin tavoitteena on antaa perustiedot elintarvikkeiden aistittavien ominaisuuksien - ulkonäön, rakenteen, hajun ja maun analysoin-nista. Kurssin pääpaino on erilaisten analyyttisten menetelmien, kuten erotustestien ja kuvailevien menetelmien esittelyllä. Lisäksi kurssilla käsitellään ihmisten aistimekanismeja. Opiskelijoille pyritään antamaan perusvalmiudet arviointiryhmien kokoamiseen ja harjaannuttamiseen sekä asianmukaisten laboratoriotilojen suunnitteluun. Kuluttaja- ja mieltymystestien hyväksikäyttöä käsitellään suppeasti. Kurssin oleellisena osana ovat harjoitustyöt, joissa opiskelijat toimivat arviointiryhmänä ja perehtyvät näin käytännössä eri arviointimenetelmien hyväksikäyttöön. Harjoitustyökurssin sisäänotto on rajoitettu. Suoritustavat: Osallistuminen luentoihin ja harjoitustöihin, työselostusten laatiminen sekä päättökuulustelu. Kirjallisuus: Lawless, H.T. & Heymann, H, 1998 Sensory Evaluation of Food Principles and Practices, Chapman & Hall, Tuorila, H. & Hellemann, U. (toim.), 1993 Elintarvikkeet aistien puntarissa, Yliopistopaino Esitiedot: Kasvi- ja eläinperäiset elintarvikkeet, elintarvikekemian harjoitustyöt sekä biostatistiikka tai tilastotieteen johdantokurssi on oltava suoritettuina ennen kurssille osallistumista. Opintojakso suositellaan ajoitettavaksi opintojen loppuvaiheeseen siten, ettei muita työkursseja ole samanaikaisesti suoritettavana. FOOD8801 Kalan biokemia () Ne opiskelijat, joille tämä opintojakso on vielä pakollinen, suorittavat sen kirjatenttinä. Tentin ottaa vastaan Rainer Huopalahti. Opintojakson asiat on siirretty eläinperäiset elintarvikkeet opintojaksoon. Kirjallisuus: Love, 1980: The Chemical Biology of Fishes, Hochachka & Mommsen, 1991: Biochemistry and molecular biology of fishes, vol. 1. Phylogenetic and biochemical perspectives soveltuvin osin. FOOD3511 Loppukuulustelu () Tentittävät kirjat: Coultate, T.P Food The Chemistry of its Components 4th ed., James, C.S., Analytical Chemisty of Foods, ss FOOD3615 LuK-tutkielma ja seminaari () Katso biokemian linjan ao. kohta. 42
22 Syventävät opinnot BIOKEMIAN LINJA BKEM8904 Entsyymi- ja proteiinikemia (4 ov) BKEM3134 Enzyme and protein chemistry (4 credits) Tavoitteet ja sisältö: Kurssilla perehdytään entsyymien katalyysin ja proteiinien rakennekemian perusteisiin sekä käydään läpi yleisimmät rakennetutkimusmenetelmät. Kurssi järjestetään yhdessä Åbo Akademin biokemian ja farmasian laitoksen kanssa ja se luennoidaan englanniksi. Suoritustavat: Osallistuminen luennoille, demonstraatioihin ja päättökuulusteluun. Pirkko Heikinheimo ja Anu Salminen. Esitiedot: Biomolekyylit ja aineenvaihdunta I ja II sekä biokemian perusharjoitustyöt. BKEM3752 Entsyymi- ja proteiinikemian harjoitustyöt () Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään proteiinien tuottosysteemeihin sekä tavallisimpiin proteiinien puhdistusmenetelmiin. Lisäksi tutustutaan entsyymikinetiikkaan sekä tietokoneiden käyttöön entsyymikinetiikassa. Suoritustavat: Osallistuminen harjoitustöihin, luentoihin ja laskuharjoituksiin. Kurssin päätyttyä on siihen liittyvä kuulustelu. Biokemian assistentit. Esitiedot: Biokemian perusharjoitustyöt täysin suoritettu. BKEM3585 Molekyylibiologian harjoitustyöt, perusosa () BKEM3586 Molekyylibiologian harjoitustyöt, jatko-osa () Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään molekyylibiologian menetelmiin. Jatko-osa on tarkoitettu vain biokemian linjan opiskelijoille. Suoritustavat: Osallistuminen harjoitustöihin, luentoihin ja keskusteluihin. Kurssin päätyttyä on siihen liittyvä kuulustelu. Esitiedot: Biokemian perusharjoitustyöt, Geenien ilmeneminen, ja Geeniteknologian menetelmät täysin suoritettu. BKEM3753 Bioinformatiikkaa biokemisteille () Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on antaa yleiskuva bioinformatiikan käytöstä tutkimuksessa (teoriaosa, ) ja perustaidot nukleotidi- ja proteiinisekvenssien analysointiin (käytäntöosa, ). Teoriaosa koostuu vierailuluennoista ja on kaikille avoin. Käytäntöosa koostuu sekä ohjatuista että omalla ajalla tehtävistä tietokoneharjoituksista ja on tarkoitettu vain biokemian linjan opiskelijoille, joille kurssi on suunniteltu suoritettavaksi heti molekyylibiologian harjoitustöiden jälkeen. Biokemian linjan opiskelijoiden pitää suorittaa sekä teoria- että käytäntöosa saadakseen kurssista merkinnän. Suoritustavat. Osallistuminen luennoille (teoriaosa). Osallistuminen tietokoneharjoituksiin ja kurssin lopussa annettujen tehtävien suorittaminen (käytäntöosa). Pekka Rappu. Esitiedot. Käytäntöosaa varten molekyylibiologian harjoitustyöt perusosa () ja jatkoosa () suoritettu. BKEM3136 Syventävien opintojen harjoitustyöt I (4 ov) BKEM3133 Syventävien opintojen harjoitustyöt II (4 ov) Tavoitteet ja sisältö: Syventävien opintojen harjoitustyöt koostuvat kahdesta neljän viikon pituisesta työstä, jotka tehdään ennen erikoistyötä ja eri tutkimusryhmissä kuin erikoistyö. Harjoitustöiden tavoitteena on opettaa itsenäistä työskentelyä sekä tutustuttaa opiskelija biokemian tutkimuksessa käytettäviin menetelmiin. Opiskelija voi tehdä harjoitustyöt 43
23 itselleen sopivana aikana joko syys- tai kevätlukukaudella heti kun entsyymi- ja proteiinikemian harjoitustyöt ja molekyylibiologian harjoitustyöt on suoritettu. Harjoitustöitä koordinoi biokemian yliassistentti. Suoritustavat: Työskentely tutkimusryhmissä, työselostus. Esitiedot: Entsyymi- ja proteiinikemian harjoitustyöt ja molekyylibiologian harjoitustyöt suoritettu. BKEM3742 Erikoistyö (20) Tavoitteet ja sisältö: Erikoistyö on ohjaajan valvonnassa tehty noin viiden kuukauden mittainen intensiivinen tutkimustyö, jonka tarkoituksena on perehdyttää opiskelija tieteellisen tutkimuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja kriittiseen tarkasteluun. Erikoistyöaiheen valinta suoritetaan kevätlukukaudella maalis-huhtikuussa syventävien opintojen harjoitustöiden päätyttyä. Erikoistöiden aiheista päättävät töiden ohjaajat. Opiskelijoiden jakaantumisesta tutkimusryhmiin päättää ohjaajien työryhmä opiskelijoiden toivomusten pohjalta, ottaen kuitenkin huomioon myös koulutusohjelman intressit. Suoritustavat: Osallistuminen tutkimuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä käytettyjen menetelmien, tulosten ja johtopäätösten kirjaaminen. Erikoistyöselostus laaditaan tarvittaessa. Erikoistyön ohjaaja. Esitiedot: Biokemian syventävät harjoitustyöt. BKEM3593 Erikoistyöseminaari () Tavoitteet ja sisältö: Opintojakson tarkoitus on perehdyttää opiskelija omien tutkimustulostensa esittämiseen julkisesti tavoilla, jotka ovat käytössä tieteellisissä kokouksissa. Suoritustavat: Erikoistyössään saamiensa tulosten pohjalta opiskelija laatii ns. tieteellisen julisteen eli posterin sekä pitää tiiviin, 20 min. pituisen esitelmän. Hän kirjoittaa työstään myös Iyhennelmän eli abstraktin, joka julkaistaan. Esitiedot: Erikoistyö tehty tai se on loppuvaiheessa. BKEM3764 Pro gradu -tutkielma (8 ov) Tavoitteet ja sisältö: Laboratoriotyön lisäksi erikoistyöhön kuuluu aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen perehtyminen. Tutkielma, johon kuuluu sekä kirjallisuusosa että kokeellinen osa, laaditaan erikoistyön ja siihen liittyvän kirjallisuuden perusteella. Tutkielman aiheen antaa erikoistyön ohjaaja. Tutkielman ohjeellinen laajuus on koneella kirjoitettua sivua. Tutkielma luovutetaan kahtena kappaleena professorille. Tutkielman aiheesta kirjoitetaan aine, ns. kirjoituskoe, jonka tarkistaa linjan professori. Tämän jälkeen linjan professorin ehdottamat tarkastajat ehdottavat arvolauseen sekä esittävät tutkielman laitosneuvoston tai laitoksen johtajan hyväksyttäväksi. Suoritustavat: Perehtyminen tutkielman aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, kokeellisen työn ja sen tulosten tiivistäminen julkaisutyyppiseksi kokonaisuudeksi ja tutkielman kirjoittaminen. BKEM3598 Loppukuulustelu (4-8 ov) Biokemian loppukuulustelulla tarkoitetaan laajaa kirjatenttiä. Opiskelija valitsee tentittävän teoksen keskusteltuaan asiasta Reijo Lahden kanssa. BKEM3135 Eukaryoottigenomit ja monimuotoiset geenit (4 ov) Tavoitteet ja sisältö: Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat kromosomien rakenteeseen ja eukaryoottigeenien ilmenemiseen ja säätelyyn. Lisäksi tutustutaan mm. vasta-aineiden 44
BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA. Biokemian linja Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan linja Elintarvikekemian linja
BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA Biokemian linja Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan linja Elintarvikekemian linja Koulutusohjelman tavoitteet Biokemia tutkii elämän perustan muodostavien molekyylien
BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA
BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA BIOKEMIAN KOULUTUSOHJELMA Biokemian linja Biotekniikan linja Elintarvikekemian linja Elintarvikekemian linja - Kalateknologian suunta Opintojen rakenne Opintojen suorittaminen
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:
VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)
Elintarviketieteiden kandiohjelma
Elintarviketieteiden kandiohjelma MMTDK Ravitsemustiede, kiintiö 15 MMTDK Elintarviketieteet, kiintiö 60 MMTDK + BYTDK Molekyylibiotieteet, kiintiö 60 ETK ETK LuK 15 max 5 max 15 max 35 max 10 max 15 max
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Miten suunnittelen opintoni?
Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä
2 Opintojen kesto ja laajuus
Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt
Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot
Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op LIIK1200 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA
Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma
Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa
1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013
1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.
Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte
Käsityötieteen opinnot
1/8 Käsityötieteen opinnot Lukuvuonna 2003-2004 käsityötieteen opetus järjestetään käsityötieteen perus-, aine- ja osittain syventävien opintojen (1.-3. vuoden opinnot) osalta 2001-2003, 2003-2005 tutkintovaatimusten
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset
4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset
34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä
Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op
Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa
KOODI OPINTOJAKSON NIMI OPETTAJA OPETUSMUO- OPETUKSEN VIIKON- KELLON- SALI PÄIVÄMÄÄRÄT & HUOMAU- TO& KOKEET MÄÄRÄ (h) PÄIVÄ AIKA TUKSET
OULUN YLIOPISTO Kemian laitos 19.8.2011 OPETUSOHJELMA LUKUVUONNA 2011-2012 SYYSLUKUKAUSI 2011 Lukujärjestys Lyhenteitä: ao = aineenopettaja, dem = demonstraatio, lu = luento, r = ryhmä, s = sovellutus,
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Opintoihin orientointi
Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA
BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Biotalous paljon mahdollisuuksia Voi sisältää monenlaisia aloja Kemiaa, ympäristötiedettä, johtamista, IT-osaamista, kieliä jne sekä näiden yhdistelmiä Tarjonta
OPINTO-OPAS 2008 2009
OPINTO-OPAS 2008 2009 Hoitotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma
FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle)
FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle) 1. SYVENTÄVÄT OPINNOT (522065), 70-100 op 1.1. Pakolliset opinnot,
Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa
Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa
AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto
1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.
Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166
WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen
Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas
Oppiaineessa sivuaineopinto-oikeuden saaneet opiskelijat voivat osallistua kansainvälisen biokuvantamisen maisteriohjelman opintoihin seuraavasti:
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPINNOT JA SIVUAINEOPINNOT v. 2013-2014 Lääketieteellisessä tiedekunnassa on mahdollisuus hakea sivuaineopinto-oikeutta ja erillisten opintojen oikeutta alla mainittuihin
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP
1 (5) RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP Ravitsemustiede selvittää ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä tutkii syömisen merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä. Perusopinnoissa
Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013 16.4.2013 Huom! Tarkista aikataulu vielä ennen opetuksen alkua, mahdollisten muutosten varalta Kaikkiin
Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä
8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen
MAANTIETEEN KOULUTUSOHJELMA
MAANTIETEEN KOULUTUSOHJELMA Maantieteen tutkimusalan linja Maantieteen opettajan linja Maantieteen tutkimuskohteena on luonnon ja yhteiskunnan alueellinen järjestelmä. Tutkiessaan ihmisen toimintaa ja
Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013.
Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tämä sääntö sisältää tiedekunnassa suoritettaviin tutkintoihin ja opintoihin
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET
1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot
Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot ABI-tapahtuma 15.1.2015 Eeva Rainio Kansainvälisen koulutuksen koordinaattori Sisältö Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelumahdollisuudet
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle
Biotieteiden perusteet farmasiassa, syksy 2017
Biotieteiden perusteet farmasiassa, syksy 2017 Maarit Kortesoja Farmaseuttisten biotieteiden osasto 23.8.2017 1 Opintojakson tavoitteet Opintojakson suoritettuaan opiskelija Osaa kuvata entsyymien rakenteen
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen
HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella
Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN TUTKINTORAKENNE
päivitetty 1.10.2018 lukuvuodelle 2018-2019 BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN TUTKINTORAKENNE 2017 2020 BIO-100 Biologian perusopinnot, 2 BIO-101 Eliökunnan evoluutio BIO-102 Eläin- ja kasvikunnan rakenne BIO-103
Käsityötieteen aineopinnot
Käsityötieteen aineopinnot KSc 1.4 Tekstiilitalous 2 ov (63302) 2. opintovuosi kl (Marja Anttila). Ks. 2. opintovuoden työjärjestys. Suurryhmä viikko 2 ti 7.1.2003 klo 14.30-16.00, S 10/527 suurryhmä viikko
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,
PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/
OPETUSSUUNNITELMA UUDISTUS KEMIAN LAITOKSELLA 2011->
OPETUSSUUNNITELMA UUDISTUS KEMIAN LAITOKSELLA 2011-> KANDIDAATIN TUTKINTO 2011-> Perusopinnot 27 op KEMP010 Alkukeitos, 2 op KEMP111 Kemian perusteet 1 (yleinen kemia 1), 5 op KEMP112 Kemian perusteet
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne
Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET PERUSOPINNOT, 25 op YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET AINEOPINNOT, 23 op OPINTOSUUNTAUKSEN MUKAISET
Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)
Metropolian OPO-info 2.11.2012
BIO- ja ELINTARVIKE- TEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Metropolian OPO-info 2.11.2012 Carola Fortelius koulutusvastaava 1 Biotekniikka on maailman vanhimpia tekniikan aloja. Ihminen on tiedostamattaan käyttänyt
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ
1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg
YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset
208 SIVUAINEKOKONAISUUDET, YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset AKVAATTISTEN TIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAAN LIITTYVÄT SIVUAINEOPINTO- KOKONAISUUDET 86173 Kala- ja
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op
OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden
Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)
Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla
KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO
ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
OPETUSOHJELMA LUKUVUONNA päiv
OULUN YLIOPISTO Kemian laitos SEURAA WEBOODIA, JOHON MUUTOKSET PÄIVITTYVÄT!! ALUSTAVA OPETUSOHJELMA LUKUVUONNA 2012-2013 päiv. 9.10.2012 SYYSLUKUKAUSI 2012 Lukujärjestys Lyhenteitä: ao = aineenopettaja,
Filosofian maisterin tutkinto (FM)
Filosofian maisterin tutkinto (FM) Pääaine: Synteettinen lääkekemia Filosofian maisterin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tämän jälkeen on mahdollisuus suuntautua jatko-opintoihin, jotka johtavat
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 6.9.2018 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 08.09.2017 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset
Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin
Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja
Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016
Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op
LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja
BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN AINEENOPETTAJAN OPINTOSUUNNAN TUTKINTORAKENNE
päivitetty 1.10.2018 lukuvuodelle 2018-2019 BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN AINEENOPETTAJAN OPINTOSUUNNAN TUTKINTORAKENNE 2017 2020 BIO-100 Biologian perusopinnot, 2 BIO-101 Eliökunnan evoluutio BIO-102 Eläin-
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3.
Oulun yliopisto Opintojen rakennekaavio 2018 2019 Tutkinto-ohjelman nimi, Kemian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 op)/ Kemisti Koodi Opintojakson nimi ja laajuus
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset
Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.
O U L U N Y L I O P I S T O L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a F L - t u t k i n n o n s u o r i t t a m i n e n 1. Opinto-oikeus Jatko-opinto-oikeuden saaminen. Tieteellisen, taiteellisen
60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä
1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö