Johannes Brahms ( ): Ein deutsches Requiem. Etelä-Karjalan klassinen kuoro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johannes Brahms (1833-1897): Ein deutsches Requiem. Etelä-Karjalan klassinen kuoro"

Transkriptio

1

2 Johannes Brahms ( ): Ein deutsches Requiem kuorolle ja nelikätiselle pianolle Etelä-Karjalan klassinen kuoro Pekka Hyyrynen, baritoni Emmi Kaijansinkko, sopraano Timo Koskinen ja Ninni Niemi, piano Johtaa Toomas Kapten

3 Johannes Brahms ( ) Johannes Brahms oli saksalainen klassisen musiikin säveltäjä, joka edusti tyylillisesti romantiikkaa. Häntä pidetään yhtenä suurimmista koskaan eläneistä säveltäjistä. Brahms luokiteltiin omana aikanaan saksalaisen musiikin konservatiivisen leirin edustajaksi, mutta hän loi hyvin omaperäisen tyylinsä, josta on myöhemmin löydetty paljon edistyksellisenä pidettyjä elementtejä. Sävellystekniikkansa Brahms pohjasi barokkiin ja klassismiin, mutta omaksui romantiikan musiikin suurellisuuden ja kehitti myös aikansa sävelkielen soinnutusta ja melodisuutta. Brahmsin neljä sinfoniaa kuuluvat klassisen musiikin arvostetuimpiin teoksiin. Samanlaisessa asemassa ovat hänen viulukonserttonsa sekä kaksi suuren mittakaavan mukaan sävellettyä pianokonserttoa. Brahmsin kenties rakastetuin teos on Saksankielinen sielunmessu (Ein deutsches Requiem), joka on sävelletty Martin Lutherin kääntämiin raamatunteksteihin kuorolle ja orkesterille. Brahmsin luomista sävellyksistä tunnetuin suuren yleisön keskuudessa lienee kuitenkin Brahmsin kehtolaulu. Brahms sävelsi myös runsaasti kamarimusiikkia ja musiikkia soolopianolle sekä 200 liediä. Oopperoita tai sävelrunoja Brahms ei kuitenkaan koskaan säveltänyt. Brahmsin musiikki yhdistää klassisen muotokauneuden voimakkaan romanttiseen ilmaisuun. Hänen teoksilleen ovat ominaisia täyteläinen sointi sekä vuolas ja tehokas melodiikka. Brahmsin kuorotuotanto on erittäin laaja ja monipuolinen. Oratoristen teosten lisäksi (joista tärkein on Ein deutsches Requiem) Brahms sävelsi paljon a cappella -musiikkia sekakuorolle sekä nais- ja mieskuorolle. Nämä laulut muodostavat erittäin tärkeän osan romantiikan ajan kuoromusiikkia. Tuotanto sisältää sekä maallista että hengellistä musiikkia, neliäänisistä kansanlaulusovituksista aina hyvin vaativiin motetteihin. Lisäksi Brahms sävelsi laulusarjoja kuorolle ja pianolle. (

4 Toomas Kapten (s. 1957) on arvostettu virolainen kapellimestari ja musiikin monitaituri. Hän on Tallinnan Musiikkiakatemian kapellimestariosaston johtaja ja orkesterinjohdon professori. Mittavan uransa aikana Kapten on johtanut mm. Viron Radiokuoroa vuosina Viron musiikki- ja teatteriakatemian opettajana ja orkesterinjohtajana hän on toiminut vuodesta Vuonna 1994 hänet nimitettiin kuoron- ja orkesterinjohdon apulaisprofessoriksi ja kapellimestariosaston johtajaksi. Vuodesta 2004 hän on toiminut osaston professorina. Kaptenin ura on ollut monipuolinen. Hän on perustanut Tallinnan konservatorion sinfoniaorkesterin ja Tallinnan nuorten filharmonikkojen sinfoniettan, joka voitti vuosina 1988 sekä 1992 Euroopan kamariorkesterien kilpailun. Hänet palkittiin Virossa vuonna 1993 Vuoden muusikko arvonimellä. Etelä-Karjalan klassisen kuoron taiteellisena johtajana Toomas Kapten on toiminut vuodesta Hän on taitavalla, määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työllään tehnyt kuorosta tasokkaan harrastajakuoron, joka pystyy laulamaan vaativia kuoroteoksia. Kuoron varajohtaja ja stemmaharjoittaja on musiikkipedagogi Nadja Härkönen. Kuoron ohjelmiston pääpaino on suurissa kirkkomusiikkiteoksissa, ja kuoro onkin koko historiansa ajan tehnyt töitä eri orkestereiden kanssa. Lappeenrannan kaupunginorkesteri on merkittävä yhteistyökumppani. Esiintymismatkoja on tehty Unkarissa Budapestiin, Ruotsissa Fagerstaan ja Virossa Tallinnaan ja Rakvereen. Kuoron toiminnan rungoksi on vuosien saatossa muodostunut joulukonsertti ja hiljaisella viikolla pidettävä pääsiäiskonsertti. Ohjelmistossa on yleensä jokin verrattain tunnettu oratorio, messu tai passio. Viime vuosina kuoro on ottanut ohjelmistoonsa myös suomalaista sekakuoromusiikkia. Keväällä 2013 ohjelmassa on perinteinen pääsiäiskonsertti, jossa esitetään W.A. Mozartin Requiem yhdessä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa.

5 Emmi Kaijansinkko Laulupedagogiksi 2008 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistunut Emmi Kaijansinkko on opiskellut laulua myöhemmin Hollannissa maisteriohjelmassa, ja tällä hetkellä hän täydentää opintojaan Metropolia-ammattikorkeakoulussa laulun erikoistumisopinnoissa. Kaijansinkko valmistuu myös kulttuurintuottajaksi tämän kevään aikana. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Hannele Valtasaari, Seppo Ruohonen ja Annette Kleine. Tällä hetkellä hän on Margareta Haverisen oppilaana. Kuvaaja Teemu Keränen Pekka Hyyrynen on opiskellut laulua yksityisesti mm. Matti Piipposen, Risto Savolaisen, Airi Tokolan sekä Jaakko Ryhäsen johdolla. Vuodesta 1995 Hyyrynen on ollut Savonlinnan oopperajuhlakuoron laulajana sekä paikallisesti kirkkomuusikoitten sijaisena. Omia konsertteja sekä muita soolotehtäviä on ollut vuodesta Hyyrysen ohjelmisto käsittää liediä, oopperaa sekä kirkkomusiikkia.

6 Timo Koskinen Timo Koskisen (1965) taiteilijakuvaan on oleellisesti vaikuttanut kaksi asiaa: puolalaisen pianotaiteen traditioon pohjautunut opetus, jota antoi kahdeksan vuoden ajan Koskisen ensimmäinen opettaja Michal Zieliński Helsingin Konservatoriossa sekä kamaripianistina eli säestyksen lehtorina toimiminen Sibelius-Akatemiassa vuodesta Ennen 1990 Helsingissä antamaansa ensikonserttia hän opiskeli myös Sibelius- Akatemiassa ja Varsovan Chopin-Akatemiassa opettajinaan mm. Liisa Pohjola, Erik T. Tawaststjerna ja Andrej Stefanski. Timo Koskinen on kotimaansa lisäksi konsertoinut useissa Keski-Euroopan maissa, ja hän on toiminut eri soitinten kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa tunnustettuna kilpailupianistina. Koskinen on osallistunut myös pianokilpailuihin, joissa menestymisistä mainittakoon 1. palkinto Ilmari Hannikainen pianokilpailuissa 1978 ja 2. palkinto Maj Lind pianokilpailuissa Ninni Niemi toimii Lappeenrannan Musiikkiopiston pianonsoiton lehtorina. Hän esiintyy myös kamarimuusikkona ja säestäjänä. Ninni Niemi on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen linjalta vuonna Hänen opettajinaan olivat mm. Liisa Pohjola, Hui Ying Liu- Tawaststjerna sekä Jussi Siirala.

7 Johannes Brahms ( ): Ein deutsches Requiem 1. Selig sind, die da Leid tragen (Chor) Selig sind, die da Leid tragen, denn sie sollen getröstet werden. (Matthäus 5: 4) Die mit Tränen säen, werden mit Freuden ernten. Sie gehen hin und weinen, und tragen edlen Samen, und kommen mit Freuden und bringen ihre Garben. (Psalm 126: 5-6) 2. Denn alles Fleisch (Chor) Denn alles Fleisch es ist wie Gras und alle Herrlichkeit des Menschen wie des Grases Blumen. Das Gras ist verdorret und die Blume abgefallen. (1. Brief des Petrus 1: 24) So seid nun geduldig, lieben Brüder, bis auf die Zukunft des Herrn. Siehe, ein Ackermann wartet auf die köstliche Frucht der Erde und ist geduldig darüber, bis er empfahe den Morgenregen und Abendregen. (Brief des Jakobus 5: 7) Aber des Herrn Wort bleibet in Ewigkeit. (1. Brief des Petrus 1: 25) 1. Autuaita ovat murheelliset (Kuoro) Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. (Matteus 5: 4) Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. (Psalmi 126: 5-6) 2. Sillä kaikki liha (Kuoro) Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu. (1. Pietarin kirje 1: 24) Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka. (Jaakobin kirje 5: 7) mutta Herran sana pysyy iäti. (1. Pietarin kirje 1: 25)

8 Die Erlöseten des Herrn werden wieder kommen, und gen Zion kommen mit Jauchzen; ewige Freude wird über ihrem Haupte sein; Freude und Wonne werden sie ergreifen, und Schmerz und Seufzen wird weg müssen. (Prophet Jesaja 35: 10) 3. Herr, lehre doch mich (Chor, Bariton) Herr, lehre doch mich, daß ein Ende mit mir haben muß,und mein Leben ein Ziel hat und ich davon muß. Siehe, meine Tage sind einer Hand breit vor dir, und mein Leben ist wie nichts vor dir. Ach, wie gar nichts sind alle Menschen, die doch so sicher leben. Sie gehen daher wie ein Schemen, und machen ihnen viel vergebliche Unruhe; sie sammeln und wissen nicht wer es kriegen wird. Nun, Herr, wes soll ich mich trösten? Ich hoffe auf dich. (Psalm 39: 4-7) Der Gerechten Seelen sind in Gottes Hand und keine Qual rühret sie an. (Weisheit Salomos 3: 1) Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. (Jesaja 35: 10) 3. Herra, opeta minua (Kuoro, baritoni) Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. Ihminen tulee ja menee, katoaa kuin varjo. Turhaan hän hyörii ja kokoaa omaisuutta, ei hän tiedä, kenen käsiin se joutuu. Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi. (Psalmi 39: 4-7) Mutta vanhurskasten sielut ovat Jumalan kädessä eikä vaiva saavuta heitä. (Viisauden kirja 3: 1)

9 4. Wie lieblich sind deine Wohnungen (Chor) Wie lieblich sind deine Wohnungen, Herr Zebaoth! Meine Seele verlanget und sehnet sich nach den Vorhöfen des Herrn; mein Leib und Seele freuen sich in dem lebendigen Gott. Wohl denen, die in deinem Hause wohnen; die loben dich immerdar. (Psalm 84: 2-4) 5. Ihr habt nun Traurigkeit (Chor, Sopran) Ihr habt nun Traurigkeit; aber ich will euch wieder sehen, und euer Herz soll sich freuen, und eure Freude soll niemand von euch nehmen. (Johannes 16: 22) Sehet mich an: ich habe eine kleine Zeit Mühe und Arbeit gehabt und habe großen Trost funden. (Jesus Sirach 51: 27) Ich will euch trösten, wie einen seine Mutter tröstet. (Jesaja 66: 13) 4. Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi (Kuoro) Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. (Psalmi 84: 2-4) 5. Niin on myös teillä nyt murhe (Kuoro, sopraano) Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. (Johannes 16: 22) Nähkää omin silmin, että minulla on ollut vähän vaivaa, mutta olen saanut suuren levon. (Jeesus Siirak 51: 27) Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan. (Jesaja 66: 13)

10 6. Denn wir haben hie (Chor, Bariton) Denn wir haben hie keine bleibende Statt, sondern die zukünftige suchen wir. (Brief an die Hebräer 13: 14) Siehe, ich sage euch ein Geheimnis: Wir werden nicht alle entschlafen, wir werden aber alle verwandelt werden; und dasselbige plötzlich, in einem Augenblick, zu der Zeit der letzten Posaune. Denn es wird die Posaune schallen, und die Toten werden auferstehen unverweslich, und wir werden verwandelt werden. Dann wird erfüllet werden das Wort, das geschrieben steht: Der Tod ist verschlungen in den Sieg. Tod, wo ist dein Stachel? Hölle, wo ist dein Sieg? (1. Brief des Paulus an die Korinther 15: 51-52, 54-55) Herr, du bist würdig zu nehmen Preis und Ehre und Kraft; denn du hast alle Dinge erschaffen und durch deinen Willen haben sie das Wesen und sind geschaffen. (Die Offenbarung des Johannes 4: 11) 6. Sillä ei meillä ole täällä (Kuoro, baritoni) Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. (Kirje heprealaisille 13: 14) Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: Kuolema on nielty ja voitto saatu. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? (1. Kirje korinttilaisille 15:51-52, 55-55) Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu. (Johanneksen ilmestys 4: 11)

11 7. Selig sind die Toten (Chor) Selig sind die Toten, die in dem Herren sterben von nun an. Ja, der Geist spricht, daß sie ruhen von ihrer Arbeit; denn ihre Werke folgen ihnen nach. (Die Offenbarung des Johannes 14: 13) 7. Autuaat ovat ne kuolleet (Kuoro) Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä. (Johanneksen ilmestys 14: 13) (Suomenkielinen teksti Raamattu 1992) Kiitos Lappeenrannan Lyseon lukiolle flyygelin lainasta!

12 Etelä-Karjalan klassinen kuoro kiittää tuesta: Valtakatu Lappeenranta Taipalsaaren apteekki Saimaanharju, Kuhatie puh avoinna ma-pe 9-17, la 9-14

Ein deutsches Requiem

Ein deutsches Requiem Johannes Brahms (1833-1897) Ein deutsches Requiem kuorolle ja nelikätiselle pianolle Etelä-Karjalan klassinen kuoro Szent Istvan oratoriokuoro Ksenja Kuchukova, sopraano Jouni Kokora, baritoni Kristi Kapten

Lisätiedot

EIN DEUTSCHES REQUIEM 30.10. 2015

EIN DEUTSCHES REQUIEM 30.10. 2015 30.10. 2015 EIN DEUTSCHES REQUIEM Tampere Filharmonia Leif Segerstam, kapellimestari Camilla Nylund, sopraano Arttu Kataja, baritoni Tampereen Filharmoninen Kuoro Perjantai 30.10.2015 klo 19 Tampere-talon

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Pori Organ AVAJAISKONSERTTI FESTIVAALI poriorgan.fi

Pori Organ AVAJAISKONSERTTI FESTIVAALI poriorgan.fi Pori Organ -FESTIVAALI 11.-17.6.2018 AVAJAISKONSERTTI 11.6. poriorgan.fi MAANANTAI 11.6. KESKI-PORIN KIRKKO KLO 19 PORIN FILHARMONINEN KUORO JOHTAA OGNIAN VASSILEV PIA FREUND, SOPRAANO JOHANN TILLI, BASSO

Lisätiedot

21.9. PERJANTAISARJA 2

21.9. PERJANTAISARJA 2 21.9. PERJANTAISARJA 2 Musiikkitalo klo 19.00 Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari Ruth Ziesak, sopraano Michael Nagy, baritoni Musiikkitalon Kuoro, kuoromestari Tapani Länsiö Valentin Silvestrov: Sinfonia

Lisätiedot

ÜB. 1. der Fuβ der Kopf das Knie der Bauch die Schulter das Auge der Mund. jalka pää polvi vatsa hartia, olkapää silmä suu

ÜB. 1. der Fuβ der Kopf das Knie der Bauch die Schulter das Auge der Mund. jalka pää polvi vatsa hartia, olkapää silmä suu Lektion 7 Hatschi! ÜB. 1 der Fuβ der Kopf das Knie der Bauch die Schulter das Auge der Mund jalka pää polvi vatsa hartia, olkapää silmä suu ÜB. 1 Fortsetzung die Hand das Ohr der Finger die Nase das Bein

Lisätiedot

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassinen kuoro 16.10.2011 Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassisen kuoron syyskonsertin ohjelmisto kuvaa karjalaista ja kalevalaista sielunmaisemaa sekakuoromusiikin myötä. Kuoron taiteellinen

Lisätiedot

ÜB. 1. a) Lektion 7. Ein Gute-Nacht-Bier ÜB. 2 (1) ÜB. 1. b)

ÜB. 1. a) Lektion 7. Ein Gute-Nacht-Bier ÜB. 2 (1) ÜB. 1. b) ÜB. 1. a) Lektion 7 Ein Gute-Nacht-Bier 1. Mozart-Straße 23 2. Kahden hengen huone maksaa 103-170 euroa. 3. Ensin lähijunalla Marienplatzille ja sitten metrolla Universitätille (yliopiston pysäkille).

Lisätiedot

Lektion 5. Unterwegs

Lektion 5. Unterwegs Lektion 5 Unterwegs ÜBUNG 1.a) und b) 1. Dessau 2. Dresden 3. Frankfurt an der Oder 4. Jena 5. Leipzig 6. Rostock 7. Weimar 8. Wittenberg A Sachsen-Anhalt B Sachsen E Brandenburg C Thüringen H Sachsen

Lisätiedot

Johannes Brahms Ein deutsches Requiem KE ON KLO 19 LOHJAN KIRKKO LOJO KYRKA

Johannes Brahms Ein deutsches Requiem KE ON KLO 19 LOHJAN KIRKKO LOJO KYRKA KE ON 31.10.2018 KLO 19 LOHJAN KIRKKO LOJO KYRKA PE FR 2.11.2018 KLO 19 HELSINGIN TUOMIOKIRKKO HELSINGFORS DOMKYRKA Johannes Brahms Ein deutsches Requiem Adventtikonsertti su 2.12.2018 klo 18 Karjalohjan

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Herrn Peter Müller Falkenstraße 28 20140 Hamburg Deutschland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Herrn Peter Müller Falkenstraße 28 20140 Hamburg

Lisätiedot

Kertaustehtävät. 1 Ratkaise numeroristikko. 2 Täydennä verbitaulukko. kommen finden nehmen schlafen. du er/sie/es. Sie. a b a) 20.

Kertaustehtävät. 1 Ratkaise numeroristikko. 2 Täydennä verbitaulukko. kommen finden nehmen schlafen. du er/sie/es. Sie. a b a) 20. Kertaustehtävät 1 Ratkaise numeroristikko. a b a) 20 c b) 9 c) 11 d d) 12 e e) 40 f f) 2 g g) 3 h h) 70 i i) 30 j j) 6 k k) 100 l l) 18 m m) 17 n n) 61 o)! 2 Täydennä verbitaulukko. ich du er/sie/es kommen

Lisätiedot

SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa

SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa 3.10.2016 Tutkintoaineen sensorikokous on tarkentanut hyvän vastauksen sisältöjä seuraavasti. Sensorikokous on päättänyt muuttaa tehtävien 15 16 pisteitystä. Pisteitys

Lisätiedot

DESIGN NEWS MATTI MÄKINEN EIN DESIGNER IN ANGEBOT WIE LOCKEN WIR DEN GEIST IN DIE FLASCHE?

DESIGN NEWS MATTI MÄKINEN EIN DESIGNER IN ANGEBOT WIE LOCKEN WIR DEN GEIST IN DIE FLASCHE? WIE KÖNNEN SIE MATTI MÄKINEN TREFFEN? EIN DESIGNER IN ANGEBOT EIN GELUNGENES PRODUKT WORAN ERKENNT MAN DAS GELUNGENE PRODUKT? WIE LOCKEN WIR DEN GEIST IN DIE FLASCHE? UND WAS BEDEUTET DIESES KURZ ZUSAMMENGEFASST?

Lisätiedot

BACH Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo. Yhtenäistetty Johann Sebastian. Heikki Poroila

BACH Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo. Yhtenäistetty Johann Sebastian. Heikki Poroila Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 100 Yhtenäistetty Johann Sebastian BACH Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo Heikki Poroila Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2012 Julkaisija

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Herrn Peter Müller Falkenstraße 28 20140 Hamburg Deutschland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki

Lisätiedot

Maahanmuutto Asuminen

Maahanmuutto Asuminen - Vuokraaminen Saksa Ich möchte mieten. Ilmoitat, että haluat vuokrata jotakin Norja ein Zimmer eine Wohnung/ ein Apartment ein Studioapartment ein Einfamilienhaus ein Doppelhaus ein Reihenhaus Wie viel

Lisätiedot

die Olympischen Spiele: 1936 B:ssä järjestettiin kesäolympialaiset, joita kansallissosialistit käyttivät myös propagandistisesti hyväkseen.

die Olympischen Spiele: 1936 B:ssä järjestettiin kesäolympialaiset, joita kansallissosialistit käyttivät myös propagandistisesti hyväkseen. Lektion 2 Eine Wild-East-Tour ÜB. 1 (2) die Spree: Berliinin läpi virtaava joki der Bundeskanzler: pääkaupunkiaseman vuoksi Saksan politiikan johtohahmon, liittokanslerin, asemapaikka die Türkei (Turkki):

Lisätiedot

Ke 1.4.2015 klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI

Ke 1.4.2015 klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI Ke 1.4.2015 klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI Seppo Murto, kapellimestari Ilona Jokinen, sopraano Jeni Packalén, altto Jussi Salonen, tenori (Evankelista) Elja Puukko, basso (Pilatus) Esa Ruuttunen,

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Können Sie mir bitte helfen? Sprechen Sie Englisch? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

PEKKA ERVASTIN KIRJE RUDOLF STEINERILLE

PEKKA ERVASTIN KIRJE RUDOLF STEINERILLE PEKKA ERVASTIN KIRJE RUDOLF STEINERILLE Käännös saksankielestä 18.1.1999 Kristian Miettinen. Käännöksen tarkistus Pentti Aaltonen. Alaviitteet Seppo Aalto. Kirje on peräisin Dornachin Rudolf Steiner -arkistosta.

Lisätiedot

ÜB. 1. a) Lektion 2. ÜB. 1. b) (2) ÜB. 1. b) (1)

ÜB. 1. a) Lektion 2. ÜB. 1. b) (2) ÜB. 1. b) (1) ÜB. 1. a) Lektion 2 Aus Klein-Tokio 1. Sepp Paulaner on 40-vuotias. 2. Hän asuu Münchenissä. 3. Teemavaelluksia hän on vetänyt jo 15 vuoden ajan. 4. Hän puhuu saksaa, englantia ja vähän italiaa. ÜB. 1.

Lisätiedot

A.2 B.7 C.8 D.3 E.5 F.6 G.4 H Linnaan 1,5 milj.ihmistä ja linnan puistoon 5,2 milj. eli kaikkiaan 6,7 milj.

A.2 B.7 C.8 D.3 E.5 F.6 G.4 H Linnaan 1,5 milj.ihmistä ja linnan puistoon 5,2 milj. eli kaikkiaan 6,7 milj. Lektion 9 Wien by night ÜB. 1.a) A.2 B.7 C.8 D.3 E.5 F.6 G.4 H.1 ÜB. 1.b) 1. 137 metriä 2. Linnaan 1,5 milj.ihmistä ja linnan puistoon 5,2 milj. eli kaikkiaan 6,7 milj. 3. Ensin keskustasta raitiovaunulla

Lisätiedot

Auswandern Wohnen. Wohnen - Mieten. Äußern dass man etwas mieten möchte. Art der Unterbringung. Art der Unterbringung

Auswandern Wohnen. Wohnen - Mieten. Äußern dass man etwas mieten möchte. Art der Unterbringung. Art der Unterbringung - Mieten Deutsch Ich möchte mieten. Äußern dass man etwas mieten möchte ein Zimmer eine Wohnung/ ein Apartment ein Studioapartment ein Einfamilienhaus ein Doppelhaus ein Reihenhaus Wie viel beträgt die

Lisätiedot

Esittäytyminen Vorstellungen

Esittäytyminen Vorstellungen Esittäytyminen Vorstellungen Tehtävän kohderyhmä saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen ja saksalainen oppilas tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa oltuaan sähköpostiyhteydessä.

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Ich habe mich verirrt. Et tiedä missä olet. Können Sie mir zeigen, wo das auf der Karte ist? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Wo kann ich finden? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu...

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset saksa-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset saksa-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Herzlichen Glückwunsch! Für Euren gemeinsamen Lebensweg wünschen wir Euch alle Liebe und alles Glück dieser Welt. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa.

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-saksa

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-saksa Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Herzlichen Glückwunsch! Für Euren gemeinsamen Lebensweg wünschen wir Euch alle Liebe und alles Glück dieser

Lisätiedot

ELIAS Libretto: Julius Schubring

ELIAS Libretto: Julius Schubring ELIAS Libretto: Julius Schubring Suomennos Erkki Pullinen / Sibelius-Akatemian Laura-tietokanta I TEIL FLUCH DES ELIAS Einleitung ELIAS: So wahr der Herr, der Gott Israels lebet, vor dem ich stehe: Es

Lisätiedot

Erään. henkisen parantumisen tukijan. Credo. eines. Spirituellenheilungsbegleiters - 1 -

Erään. henkisen parantumisen tukijan. Credo. eines. Spirituellenheilungsbegleiters - 1 - Erään henkisen parantumisen tukijan Credo eines Spirituellenheilungsbegleiters - 1 - Credo eines Spirituellenheilungsbegleiters Text: Pablo Andrés Alemany Lektorat: Astrid Ogbeiwi In Finnisch übersetzt

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalvelut Virtain kylissä Personentransportdienste in den Dörfern von Virrat

Henkilökuljetuspalvelut Virtain kylissä Personentransportdienste in den Dörfern von Virrat Henkilökuljetuspalvelut Virtain kylissä Personentransportdienste in den Dörfern von Virrat Henkilökuljetukset Personentransporte Sivistystoimi Koulukuljetukset Asiointiliikenne Perusturva Schulverwaltungsamt

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Suomi Saksa Arvoisa Herra Presidentti Sehr geehrter Herr Präsident, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Suomi Saksa Arvoisa Herra Presidentti Sehr geehrter Herr Präsident, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Herrn Peter Müller Falkenstraße 28 20140 Hamburg Deutschland

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Herzlichen Glückwunsch! Für Euren gemeinsamen Lebensweg wünschen wir Euch alle Liebe und alles Glück dieser Welt. Vastavihityn parin onnittelu Die allerbesten Wünsche zur Hochzeit, viel Freude

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Herrn Peter Müller Falkenstraße 28 20140 Hamburg Deutschland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY

Lisätiedot

Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger

Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger 1 2 Enni Saarinen Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger Stufen A1 und A2 zweisprachig mit finnisch-deutscher Übersetzung 3 Das Erste Finnische Lesebuch für

Lisätiedot

Kielioppikäsitteitä saksan opiskelua varten

Kielioppikäsitteitä saksan opiskelua varten Kielioppikäsitteitä saksan opiskelua varten Puhuttaessa vieraasta kielestä kieliopin termien avulla on ymmärrettävä, mitä ovat 1. sanaluokat (esim. substantiivi), 2. lausekkeet (esim. substantiivilauseke)

Lisätiedot

Reisen Gesundheit. Gesundheit - Notfall. Gesundheit - Beim Arzt. Sagen, dass man in ein Krankenhaus gebracht werden muss

Reisen Gesundheit. Gesundheit - Notfall. Gesundheit - Beim Arzt. Sagen, dass man in ein Krankenhaus gebracht werden muss - Notfall Minun tarvitsee päästä sairaalaan Ich muss in ein Krankhaus. Sagen, dass man in ein Krankenhaus gebracht werden muss Voin pahoin. Mir ist übel. Tarvitsen lääkäriä välittömästi! Um unverzügliche

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee Tyres of Manhattan 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Herrn Peter Müller Falkenstraße 28

Lisätiedot

Tehtävä 4. Tehtävä 3. Saksan kielessä c, d, x, z ja q ovat yleisiä kirjaimia. Agricola hyödynsi näitä omissa teksteissään hyvin paljon.

Tehtävä 4. Tehtävä 3. Saksan kielessä c, d, x, z ja q ovat yleisiä kirjaimia. Agricola hyödynsi näitä omissa teksteissään hyvin paljon. Tehtävä 1 Vieressä olevalle tuomiokirkon kartalle on merkitty neljä nuolta, etsi nuolien kohdalla olevat hautakivet kirkosta ja kirjoita niissä lukevat saksalaiset sukunimet ylös. Yritä löytää ainakin

Lisätiedot

Harrastukset ja vapaa-aika Hobby und Freizeit. Tehtävän kohderyhmä. Tehtävän konteksti. saksa; yläkoulun A- ja B-kieli

Harrastukset ja vapaa-aika Hobby und Freizeit. Tehtävän kohderyhmä. Tehtävän konteksti. saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Harrastukset ja vapaa-aika Hobby und Freizeit Tehtävän kohderyhmä saksa; yläkoulun A- ja B-kieli Tehtävän konteksti Suomalainen nuori kertoo harrastuksistaan saman ikäisille ulkomaalaisille nuorille. Aihepiirinä

Lisätiedot

"Adventtiin ja jouluun Buxtehuden sävelin "

Adventtiin ja jouluun Buxtehuden sävelin "Adventtiin ja jouluun Buxtehuden sävelin " Kotkan ki rkossa Sunnuntaina 2. joulukuuta klo 18.00 Esiintyjät: Ensemble Plein-Jeu,johtaa Kati Hämäläinen Sanna Vuolteenaho, sopraano Päivi Järviö, sopraano

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Finanzmärkte III: Finanzmarktanalyse

Finanzmärkte III: Finanzmarktanalyse Finanzmärkte III: Finanzmarktanalyse Siegfried Trautmann /4 Finanzmärkte III : Finanzmarktanalyse Teil C : Makromarkt-Perspektive 8 Finanzmärkte 9 Preise und Renditen im Finanzmarktgleichgewicht 0 Empirische

Lisätiedot

Ke klo 19 Ristinkirkko PÄÄSIÄISKONSERTTI

Ke klo 19 Ristinkirkko PÄÄSIÄISKONSERTTI Ke 12.4.2017 klo 19 Ristinkirkko PÄÄSIÄISKONSERTTI Andreas Spering, kapellimestari Tobias Hunger, tenori (evankelista ja aariat) Juha Kotilainen, baritoni (Jeesus) Berit Solset, sopraano Ulrike Mayer,

Lisätiedot

Lektion 1. Ärger in Tegel

Lektion 1. Ärger in Tegel Lektion 1 Ärger in Tegel ÜB. 1. a) 1. C 2. G 3. K 4. E (myös: der Föhn) 5. D 6. I 7. M 8. A 9. H 10. B 11. F 12. J 13. L ÜB. 2 (1) draußen lentokenttä essen gehen valitettavasti der Gast erledigen ulkona

Lisätiedot

PETRI NIEMELÄ MENSCHSEIN

PETRI NIEMELÄ MENSCHSEIN PETRI NIEMELÄ MENSCHSEIN Eine Ausstelllung der Münchner Bank eg, Frauenplatz 2 Als Gegenpol zur heute omnipräsenten digitalen Welt erschafft Petri Niemelä eine malerische Welt in Öl auf Leinwand, in der

Lisätiedot

Ti klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki Ke klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI

Ti klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki Ke klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI Ti 27.3.2018 klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki Ke 28.3.2018 klo 19 Ristinkirkko, Lahti PÄÄSIÄISKONSERTTI Dominante ja Sinfonia Lahti Seppo Murto, kapellimestari Johan Christensson, evankelista Ilona

Lisätiedot

SAKSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa

SAKSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa SAKSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, kirjallinen osa 21.9.2016 Tutkintoaineen sensorikokous on tarkentanut hyvän vastauksen sisältöjä seuraavasti. Sisällysluettelo: Täydet pisteet antavan vastauksen sisällöt Kokeen

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

Lektion 4. Preiswert, sicher und bequem!

Lektion 4. Preiswert, sicher und bequem! Lektion 4 Preiswert, sicher und bequem! ÜB. 1 Datum: 20. März Uhrzeit: 10 Uhr Von: Berlin (Operncafé) Nach: Freiburg Über: Leipzig und Stuttgart Bietet 3 freie Plätze an. Auto: Volkswagen Golf Baujahr:

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Olen eksyksissä. Et tiedä missä olet. Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Mistä täällä on? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu...wc?...pankki

Lisätiedot

Page 1 of 9. Suurlähettiläs Päivi Luostarinen Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2011 Felleshus. Hyvät naiset ja herrat, Hyvät ystävät,

Page 1 of 9. Suurlähettiläs Päivi Luostarinen Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2011 Felleshus. Hyvät naiset ja herrat, Hyvät ystävät, Page 1 of 9 Suurlähettiläs Päivi Luostarinen Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2011 Felleshus Hyvät naiset ja herrat, Hyvät ystävät, Olen tavattoman iloinen ja ylpeä, että saan emännöidä ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ

SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ SAKSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2018 Nämä täydet pisteet antavan vastauksen sisällöt eivät sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisesta arvostelusta päättää tutkintoaineen sensorikunta. Kohtien

Lisätiedot

Yhtenäistetty Heinrich Schütz

Yhtenäistetty Heinrich Schütz Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 114 Yhtenäistetty Heinrich Schütz Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo Heikki Poroila Suomen musiikkikirjastoyhdistys Helsinki 2013 Julkaisija

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du vara snäll och hjälpa mig? Talar du engelska? Sprechen Sie _[Sprache]_?

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du vara snäll och hjälpa mig? Avun pyytäminen Talar du engelska? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Können Sie mir bitte helfen? Sprechen Sie Englisch? Talar du _[språk]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Mr. Adam Smith Smith Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ

Mr. Adam Smith Smith Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ - Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs CA 92926 Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain:

Lisätiedot

KE ON KLO 19 PE FR KLO 18 HELSINGIN TUOMIOKIRKKO HELSINGFORS DOMKYRKA. J. S. Bach: Johannes-passio.

KE ON KLO 19 PE FR KLO 18 HELSINGIN TUOMIOKIRKKO HELSINGFORS DOMKYRKA. J. S. Bach: Johannes-passio. KE ON 17.4. KLO 19 PE FR 19.4.2019 KLO 18 HELSINGIN TUOMIOKIRKKO HELSINGFORS DOMKYRKA J. S. Bach: Johannes-passio Johannespassionen bu ne s f es si c 1989 Bu di g c bu ne s f einsthe privatesequity 1989

Lisätiedot

ÜB. 1. a) ja b) (1) Lektion 6. Aber bitte mit Sahne! ÜB. 1. a) ja b) (2) ÜB. 2. a)

ÜB. 1. a) ja b) (1) Lektion 6. Aber bitte mit Sahne! ÜB. 1. a) ja b) (2) ÜB. 2. a) ÜB. 1. a) ja b) (1) Lektion 6 Aber bitte mit Sahne! Amaretto-Apfel-Torte Amaretto-omenakakku X Apfelstrudel Omenatorttu Bananenkuchen Banaanikakku Champagner-Torte Samppanjakakku X Erdbeerkuchen Mansikkakakku

Lisätiedot

Einheit 1. Aihepiiri. Viestinnällinen tavoite. Ääntäminen (kertaus) Kielioppi. Moniste-/Kalvopohjat. Vinkkejä käsittelyyn.

Einheit 1. Aihepiiri. Viestinnällinen tavoite. Ääntäminen (kertaus) Kielioppi. Moniste-/Kalvopohjat. Vinkkejä käsittelyyn. Aihepiiri Vaateostoksilla Viestinnällinen tavoite Esittäytyminen ja tutustuminen (kertaus) Ostosten tekeminen Ääntäminen (kertaus) Vokaaliyhtymät ei, ie ja eu ä Vokaalin jälkeinen h b, d, g sanan ja tavun

Lisätiedot

1 Täydennä werden-verbillä. Wie alt 1) ihr Anna, Peter und Paul? Anna 2) 18 und Peter und ich 3) 16.

1 Täydennä werden-verbillä. Wie alt 1) ihr Anna, Peter und Paul? Anna 2) 18 und Peter und ich 3) 16. Kertaustehtävät 1 Täydennä werden-verbillä. Mira: Paul: Wie alt 1) ihr Anna, Peter und Paul? Anna 2) 18 und Peter und ich 3) 16. Laura: Frau Schumacher, wie alt 4) Sie dieses Jahr? Frau Schumacher: Ich

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

b) finiitti verbin imperfektillä (+ ptp ja tai infinitiivillä) * sana muodoissa huomioitavaa sija valinnan jälkeen (substantiivi fraase)

b) finiitti verbin imperfektillä (+ ptp ja tai infinitiivillä) * sana muodoissa huomioitavaa sija valinnan jälkeen (substantiivi fraase) SAKSAN KIELIOPPI (opintoni muistiinpanoja) 1) KURSSEILLA > OPITAAN KIELEN PERUS YKSITYISKOHDAT ja KÄYTTÄMINEN * sanatasolla (sanamuodot) > fraasetasolla (sijat) > lausetasolla (sanajärjestys) > virketasolla

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

Hotelliin saapuminen An der Rezeption

Hotelliin saapuminen An der Rezeption 1 Tehtävän kohderyhmä saksa A- ja B-kieli, 7.-9.-luokka 2 Tehtävän konteksti matkustaminen aihepiirin käsittelyvaihe: Hotelliin saapuminen An der Rezeption Ennakkoon on käsitelty lukukirjasta tekstikappale,

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Matkustaminen Ulkona syöminen

Matkustaminen Ulkona syöminen - Saapuminen Ich würde gern einen Tisch für _[Personenanzahl]_ Personen um _[Uhrzeit]_ reservieren. Varauksen tekeminen Einen Tisch für _[Personenanzahl]_ Personen, bitte. Pöydän varaaminen Kann ich mit

Lisätiedot

Matkustaminen Terveys

Matkustaminen Terveys - Hätätilanteet Ich muss in ein Krankhaus. Pyyntö sairaalaan pääsystä Mir ist übel. Ich muss in ein Krankhaus. Mir ist übel. Ich muss sofort zu einem Arzt. Välitön avun tarve ja sen pyytäminen Hilfe! Avunhuuto,

Lisätiedot

juliste: MainosMariini

juliste: MainosMariini juliste: MainosMariini SELLO-PIANO -KONSERTTI PERJANTAINA 22.11.2013 Markus Hallikainen (s. 1987) aloitti sellonsoiton 5-vuotiaan Helli Sepän oppilaana. Espoon musiikkiopistossa häntä opetti vuodesta -97

Lisätiedot

Gemeinschaftskonto Kinderkonto Konto für fremde Währungen Businesskonto Studentenkonto Fallen monatlich Gebühren an? Kysyt, aiheutuuko tilin käytöstä

Gemeinschaftskonto Kinderkonto Konto für fremde Währungen Businesskonto Studentenkonto Fallen monatlich Gebühren an? Kysyt, aiheutuuko tilin käytöstä - Yleistä Kann ich in [Land] gebührenfrei Geld abheben? Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja Welche Gebühren fallen bei der Nutzung von Geldautomaten anderer Banken an?

Lisätiedot

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Luettelo nro 661 Eero Erkkilä Signum: Coll.726 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Erkkilä (20.1.1941,Lohtaja). Laulaja, kuoronjohtaja, säveltäjä, dir.cant. ja musiikkineuvos. Eero Erkkilä on

Lisätiedot

Katharina Schlender PLUMPSACK

Katharina Schlender PLUMPSACK Katharina Schlender PLUMPSACK 1 henschel SCHAUSPIEL Theaterverlag Berlin GmbH 2000 Als unverkäufliches Manuskript vervielfältigt. Alle Rechte am Text, auch einzelner Abschnitte, vorbehalten, insbesondere

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

ÜB. 1. a) Lektion 5. Immer geradeaus! ÜB. 1. d) ÜB. 2. a) (1) 1.C 3. B 5. G 7. A 2. F 4. E 6. H 8. D

ÜB. 1. a) Lektion 5. Immer geradeaus! ÜB. 1. d) ÜB. 2. a) (1) 1.C 3. B 5. G 7. A 2. F 4. E 6. H 8. D ÜB. 1. a) Lektion 5 1.C 3. B 5. G 7. A 2. F 4. E 6. H 8. D Immer geradeaus! Esim. Johann Strau Herbert von Karajan Siegmund Freud Maria Theresia Franz Josef Sissi Kurt Waldheim ÜB. 1. d) Wolfgang Schüssel

Lisätiedot

Apukysymyksiä: Wie viele Einwohner? Wie alt? Sehenswürdigkeiten? Was kann man dort machen?

Apukysymyksiä: Wie viele Einwohner? Wie alt? Sehenswürdigkeiten? Was kann man dort machen? Aihepiiri Helsinki Suomen kesä Mökkielämä Viestinnällinen tavoite Matkalipun osto Hotellihuoneen varaaminen Toriostosten tekeminen Suomen kesästä kertominen Oman kotipaikkakunnan esitteleminen Ääntäminen

Lisätiedot

12.12. TORSTAISARJA 5

12.12. TORSTAISARJA 5 12.12. TORSTAISARJA 5 Musiikkitalo klo 19.00 Anna-Maria Helsing, kapellimestari Johanna Rusanen-Kartano, sopraano Monica Groop, mezzosopraano Anton Webern: Passacaglia op. 1 11 min Gustav Mahler: Kindertotenlieder

Lisätiedot

Maahanmuutto Pankki. Pankki - Yleistä. Pankki - Pankkitilin avaaminen. Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja

Maahanmuutto Pankki. Pankki - Yleistä. Pankki - Pankkitilin avaaminen. Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja - Yleistä Kann ich in [Land] gebührenfrei Geld abheben? Kysyt, aiheutuuko tietyssä maassa tehdyistä rahan nostamisista kuluja Welche Gebühren fallen bei der Nutzung von Geldautomaten anderer Banken an?

Lisätiedot

Maahanmuutto Dokumentit

Maahanmuutto Dokumentit - Yleistä Mistä löydän lomakkeen varten? Kysyt, mistä löydät lomakkeen Milloin [dokumenttisi] on myönnetty? Kysyt, milloin dokumentti on myönnetty Missä [dokumenttisi] on myönnetty? Kysyt, missä dokumentti

Lisätiedot

Maahanmuutto Dokumentit

Maahanmuutto Dokumentit - Yleistä Mistä löydän lomakkeen varten? Kysyt, mistä löydät lomakkeen Milloin [dokumenttisi] on myönnetty? Kysyt, milloin dokumentti on myönnetty Missä [dokumenttisi] on myönnetty? Kysyt, missä dokumentti

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Kan du hjælpe mig, tak? Snakker du engelsk? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Kan du hjælpe mig, tak? Avun pyytäminen Snakker du engelsk? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Können Sie mir bitte helfen? Sprechen Sie Englisch? snakker du _[language]_? Tiedustelu

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Vieraanamme Helsingin Barokkiorkesteri TORSTAINA 19.12.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI

Vieraanamme Helsingin Barokkiorkesteri TORSTAINA 19.12.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Vieraanamme Helsingin Barokkiorkesteri Helsingin Barokkiorkesteri TORSTAINA 19.12.2013 KLO 19 MADETOJAN SALI Ohjelma Torstaina 19.12.2013 klo 19 VIERAANAMME HELSINGIN BAROKKIORKESTERI Kajsa Dahlbäck, sopraano

Lisätiedot

Finnisch Sprachkurs mit Maria Baier. 1. Kurze Vorstellung. Personalpronomen 1. minä 2. sinä 3. hän (se bei Gegenständen, Tieren)

Finnisch Sprachkurs mit Maria Baier. 1. Kurze Vorstellung. Personalpronomen 1. minä 2. sinä 3. hän (se bei Gegenständen, Tieren) Finnisch Sprachkurs mit Maria Baier 1. Kurze Vorstellung Kuka sinä olet? Wer du bist? Wer bist du? Minä olen... Ich bin... Hauska tutustua! Schön, dich kennen zulernen Personalpronomen 1. minä 2. sinä

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Sehr geehrter Herr, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Sehr geehrter Herr, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon - Aloitus Sehr geehrter Herr, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Sehr geehrte Frau, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Sehr geehrte Damen und Herren, Virallinen, vastaanottajan

Lisätiedot

Bastian Fähnrich & Samuel Hägele

Bastian Fähnrich & Samuel Hägele Papas Bastian Fähnrich & Samuel Hägele 2012 Erinnerungsbilder Im Leben können wir nichts und niemanden auf Dauer für uns festhalten oder behalten. Dies ist uns nur in der Erinnerung möglich, solange unser

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Können Sie mir bitte helfen? Asking for help Sprechen Sie Englisch? Asking if a person speaks English Sprechen Sie _[Sprache]_? Asking if a person speaks a certain language Ich spreche kein

Lisätiedot

VORSCHAU. zur Vollversion

VORSCHAU. zur Vollversion Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger 1 2 Enni Saarinen Das Erste Finnische Lesebuch für Anfänger Stufen A1 und A2 Zweisprachig mit Finnisch-deutscher Übersetzung 3 So steuern Sie die Geschwindigkeit

Lisätiedot

PARTIZIPIEN. -tava / -tävä, -ttava/ -ttävä -tu / -ty, -ttu / -tty. AKTIV PASSIV PRÄSENS lukeva luettava PERFEKT lukenut luettu

PARTIZIPIEN. -tava / -tävä, -ttava/ -ttävä -tu / -ty, -ttu / -tty. AKTIV PASSIV PRÄSENS lukeva luettava PERFEKT lukenut luettu PARTIZIPIEN AKTIV PASSIV PRÄSENS lukeva luettava PERFEKT lukenut luettu Die Partizipien sind Adjektive, die von Verben gebildet werden. Sie ersetzen einen Relativ- Nebensatz (joka-nebensatz). Sie kongruiren

Lisätiedot

Lektion 10. Basel tickt anders ÜB. 1

Lektion 10. Basel tickt anders ÜB. 1 Lektion 10 Basel tickt anders ÜB. 1 1. väärin (Haastateltavan mukaan Baselissa on melkein 30 museota.) 2. väärin (Kemian yritykset[konsernit] rakentavat Baselissa museoita.) 3. väärin (Baselin sijainti

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Können Sie mir bitte helfen? Avun pyytäminen Sprechen Sie Englisch? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Podría ayudarme? Habla inglés? Sprechen Sie _[Sprache]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot