Luonto-Liiton metsäryhmän GIS-kurssi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonto-Liiton metsäryhmän GIS-kurssi"

Transkriptio

1 Luonto-Liiton metsäryhmän GIS-kurssi Markku Koskinen Johdanto 1.1 GIS GIS on lyhenne sanoista Geographic Information System. Suomeksi GISjärjestelmiä kutsutaan paikkatietojärjestelmiksi. Nimensä mukaisesti paikkatietojärjestelmässä on paikkaan sidottua tietoa, eli tietoja jonkin fyysisessä maailmassa sijaitsevan pisteen, janan tai alueen ominaisuuksista. Yksinkertaisimmillaan paikkatietojärjestelmä koostuu kartasta ja vihkosesta, johon kirjataan karttaan merkittyjen kohteiden ominaisuuksia. Automaattinen tiedonkäsittely on kuitenkin tuonut uusia ulottuvuuksia tietojen hallintaan valtavan kapasiteetin, tiedonhaun ja muokkauksen helppouden sekä aineistojen yhdistelemisen nopeuden muodossa. Paikkatietojärjestelmiä käytetään laajalti etenkin maankäytön suunnittelussa, jossa on tärkeää sijoittaa eri toiminnot optimaalisiin paikkoihin. 1.2 Paikkatieto luonnonsuojelussa Luonnonsuojelussa paikkatietojärjestelmillä on oma tärkeä roolinsa. Suojelurajauksia on helppo tehdä ja muokata: mikäli esim. halutaan muodostaa suojelurajaus liito-oravien pesäpuiden perusteella, voidaan yksinkertaisesti muodostaa niiden muodostaman parven ympärille halutulla puskurilla kuvio. Tietojen siirtäminen yksittäisten toimijoiden ja viranomaisten välillä on myös yksinkertaista, kun valtava kokoelma suojeluesityksiä ja niiden perusteluja voidaan lähettää vaikka sähköpostin välityksellä. 2 Perusteita 2.1 Karttaprojektio Maapallo on pallo 1, mutta etenkin maastoon otettavat kartat ovat tasoja. Pallon pinta joudutaan siis projisoimaan kartalle. Tähän on kehitetty monia menetelmiä, kuten koulujen seinäkartoissa käytettävä pystyasentoinen lieriöprojektio, jossa pinta projisoidaan päiväntasaajalla maan pintaan koskevaan etelä-pohjoissuuntaiseen lieriöön. Tämä johtaa napoja kohti siirryttäessä erittäin voimakkaaseen vääristymään, jonka vuoksi esim. Grönlanti näyttää näissä kartoissa lähes yhtä isolta kuin Afrikka. Todellisuudessa sen pinta-ala on noin kolmastoistaosa Afrikan pinta-alasta. Tällainen projektio on kuitenkin 1 Tai oikeastaan navoiltaan litistyneen pallon ja päärynän välimuoto, geoidi. 1

2 suuntatarkka koko alueellaan, eli pohjoinen on aina ylhäällä riippumatta siitä, missä kohtaa karttaa ollaan. Pinta-alat ovat tarkkoja ainoastaan päiväntasaajan ympärillä varsin kapealla vyöhykkeellä. Toinen lieriöprojektioon perustuva projektio on poikittaisasentoinen lieriöprojektio eli englanniksi Transverse Mercator. Tällaista projektiota käyttää esimerkiksi Suomessa käytettävä kartastokoordinaattijärjestelmä (KKJ), samoin kuin tuloaan tekevä ETRS-TM35FINjärjestelmä. Poikittaisessa lieriöprojektiossa lieriö asetetaankin osoittamaan idästä länteen, ja se koskee maan pintaan halutun pituuspiirin kohdalla tai kummallakin puolella sitä, jolloin lieriön pinta on keskipituuspiirin kohdalla maan alapuolella (ks. kuva 1). Tämä johtaa siihen, että mittakaava on keskipituuspiirin kohdalla pienempi kuin sen ympärillä. Kun käytettävä kaista pidetään riittävän kapeana, mittakaavan vääristyminen idästä länteen siirryttäessä jää vähäiseksi. Kuva 1: UTM-projektio 2.2 Koordinaatisto Tasoiksi projisoiduissa kartoissa käytetään kartan pisteiden todellisuuteen sijoittamiseen tasokoordinaatteja. Ne määritellään yleensä metreinä suhteessa johonkin sovittuun pisteeseen, KKJ:n tapauksessa päiväntasaajaan (pohjoiskoordinaatti) ja kaistan keskipituuspiiriin (itäkoordinaatti). Kuntien järjestelmissä saatetaan käyttää jotain maamerkkiä koordinaatiston nollapisteenä, ja kaikkien muiden pisteiden sijainti kuvataan suhteessa esimerkiksi Kallion kirkontorniin. 2.3 Koordinaattijärjestelmä Koordinaattijärjestelmä tarkoittaa karttaprojektion ja koordinaatiston yhdistelmää. 2.4 Mitä väliä? Paikkatietoainestoa käsiteltäessä ja etenkin yhdisteltäessä on erittäin tärkeää tietää, mitä koordinaattijärjestelmää niissä on käytetty. Kun eri kaupunkien aineistoissa sama koordinaatti voi tarkoittaa täysin eri kohtaa maapallolla, on niiden yhdistely ilman muuntamista epämielekästä. Jos mahdollista, aineisto 2

3 kannattaa pyytää KKJ:n kolmoskaistassa eli yhtenäiskoordinaatistossa (YKJ) (näiden merkitys selviää myöhemmin), tai ainakin pyytää selostus käytetystä koordinaattijärjestelmästä, jotta muuntaminen on mahdollista. 2.5 Koordinaattijärjestelmät Suomessa Suomessa on tällä hetkellä käytössä pääasiassa kaksi koordinaattijärjestelmää: Kartastokoordinaattijärjestelmä ja ETRS-TM35FIN. Luonto-Liiton saamat rasterimuotoiset peruskartat ovat käytöstä vähitellen poistuvassa kartastokoordinaattijärjestelmässä, joten tässä keskitytään kuvaamaan sitä. KKJ on jaettu kuuteen kaistaan, 0 5, jotka eroavat toisistaan niiden käyttämän keskipituuspiirin suhteen. Pituuspiirit ovat kolmen asteen välein Keskipituuspiirin itäkoordinaatille annetaan KKJ-järjestelmässä arvo metriä, jonka eteen lisätään vielä käytetyn kaistan numero. Luonto-Liiton aineisto on sijoitettu koko maan kattavaksi sovittuun KKJ:n kolmoskaistaan, jonka keskipituuspiiri on 27 astetta, ja itäkoordinaatti keskipituuspiirin kohdalla m. Pohjoiskoordinaatti on metrejä keskipituuspiiriä pitkin päiväntasaajalle. Koska eri kaistat käyttävät eri pituuspiiriä, saman pisteen pohjoiskoordinaatti vaihtelee sen kaistan mukaan, jossa se kuvataan (ks. kuva 2, jossa esitetyn Vaasan torin koordinaatit KKJ:n ykköskaistassa ovat N E ja KKJ:n kolmoskaistassa eli yhtenäiskoordinaatistossa N E ). Kuva 2: KKJ:n kaistajako ja koordinaatin määräytyminen 2.6 Paikkatietojärjestelmistä Paikkatietojärjestelmissä kohteet voivat yleensä olla kolmenlaisia: pistemäisiä, janamaisia tai monikulmioisia. Pistemäisellä kohteella on ainoastaan sijainti, janamaisella on sijanti (ja suunta) ja pituus, ja monikulmioisella tiedolla sijanti ja pinta-ala (eli pituus monessa suunnassa). Kohteille annetut tiedot voivat olla lukuarvoja tai tekstiä. Esimerkkejä erilaisista kohteista voisivat olla esimerkiksi lähteet, jotka ovat selkeästi pistemäisiä kohteita, purot ja norot, jot- 3

4 ka ovat selvästi janamaisia kohteita, sekä runsaslahopuustoiset korvet, jotka ovat selvästi monikulmioisia, pinta-alaisia kohteita. Kohteille annettuja tietoja voisivat olla esimerkiksi lahopuuston määrä, joka voitaisiin antaa vaikkapa arvioituna kuutiomääränä tai jollakin luokka-asteikolla eli lukuarvoisia tietoja, tai uhanalaisen lajin nimi, eli tekstitietoja. Edellä esiteltyjen vektorimuotoisten aineistojen lisäksi käytetään rasterimuotoista aineistoa, joka muodostuu määrätyn kokoisista soluista, joille on määritelty arvo yhdellä tai useammalla kanavalla. Ilmakuvat ovat esimerkki rasteriaineistosta. 3 Quantum GIS 3.1 Alkuun Quantum GIS (QGIS) on helppokäyttöinen, alunperin paikkatietoaineistojen katselemiseen tarkoitettu ohjelma. Sitä on myöhemmin kehitetty täysiverisen paikkatietojärjestelmän suuntaan siten, että sillä voi myös muokata vektorimuotoista aineistoa. Kun QGIS käynnistetään, se luo tyhjän projektin. Projekti on yhdistelmä eri paikkatietoaineistoja ja säännöt niiden esittämiseen. Jos aletaan luoda uutta projektia, ensin on valittava sille koordinaattijärjestelmä. Tämä tapahtuu Filevalikosta Project Properties-valinnan alta. Avautuvasta ikkunasta valitaan Coordinate Reference System (CRS) -välilehti. Tarjolla on satoja eri koordinaattijärjestelmiä, joten niistä kannattaa hakea jotain tiettyä hakusanalla tai EPSGkoodilla 2. Luonto-Liiton aineiston käyttämän KKJ:n kolmoskaistan (eli yhtenäiskoordinaattijärjestelmän) EPSG-koodi on Syötetään hakukenttään 2393, ja painetaan Search. Varmistetaan, että ohjelma tarjoaa valinnaksi KKJ, ja painetaan OK. Nyt voidaan alkaa ladata ja luoda aineistoa. Luonto-Liiton saamat peruskartat ovat KKJ 3:n mukaan referoituja rasteritiedostoja. Sellaisen avaaminen tapahtuu valitsemalla Layer-valikosta Add Raster Layer (tai painamalla shift-control-r) ja valitsemalla avautuvasta tiedostonvalintaikkunasta haluttu tiedosto. Vastaavasti vektoriaineistoa ladataan saman valikon valinnalla Add Vector Layer tai painamalla shift-control-v. Lisätyt aineistot tulevat näkyviin Layers-palkkiin. Aineiston voi valita tarkastelua varten klikkaamalla sen nimeä hiiren vasemmalla napilla. Oikealla napilla saa esiin valikon, josta voi mm. poistaa aineiston, suurentaa aineiston rajoihin, aloittaa muokkaamisen, selata tietotaulua ja muokata aineiston esitystapaa eli symboliikkaa. 3.2 Selaaminen ja muokkaaminen QGISin valikoissa on monenlaisia aineiston selaamiseen tarkoitettuja työkaluja. Kartan siirtäminen onnistuu pan-työkalulla, ja suurentaminen ruudun keskikohtaa kohti tapahtuu hiiren rullalla. Vaihtoehtoisesti voi suurentaa suurennustyökalulla, jolla voi rajata kiinnostuksensa kohteen. Identify features-työkalulla voi tarkastella valittuna olevan aineiston kohteille annettuja tietoja klikkaamalla kartalla kohteen päällä. Measure-työkalulla voi mitata etäisyyksiä. Vektoriaineiston luominen ja muokkaaminen on myös melko yksinkertaista. Olemassa olevaa aineistoa voi muokata valitsemalla aineiston ja klikkaamalla 2 European Petroleum Survey Groupin määrittelemä koodisto 4

5 Toggle editing Layer-valikosta. Uuden aineiston luominen tapahtuu saman valikon alavalikosta New, valinta New Shapefile Layer. Tämä avaa ikkunan, jossa pitää valita aineiston muoto: piste, jana, monikulmio (polygon). Tämä valinta on tärkeä, koska shapefile-tiedostomuodossa, jota QGIS käyttää, yhdessä aineistotiedostossa voi olla vain yhden muotoista aineistoa. Aineiston muodon valinnan jälkeen tulee miettiä, mitä tietoja kohteille halutaan antaa. Yleensä kannattaa luoda ainakin jonkinlainen tunnistekenttä ja luokituskenttä. Aineiston esittämistä teemakarttana helpottaa, mikäli yhdessä aineistotiedostossa ei kuvailla liian montaa luokitusta. Toisaalta saman aineiston voi ladata kartalle useampaan kertaan, ja käyttää symboliikan pohjana eri tietokenttää. Kannattaa myös harkita, tekeekö luokituskentistä teksti- vai lukuarvokenttiä. Jos kohteella voi olla vain muutama erilainen luokka, joiden nimet ovat pitkiä, kannattaa luokituskentästä tehdä lukuarvoinen ja panna muistiin, mitä eri luokat tarkoittavat. Tällöin kirjoitusvirheet ovat pienempi murhe kuin pitkän tekstikentän tapauksessa. Teemakarttaa luodessa voidaan eri luokituksille antaa nimet avaimessa. Toisaalta taas lajinimiä varten kannattanee luoda tekstikenttä, koska niiden etsiminen erillisestä luettelosta (ja sellaisen luettelon luominen) aiheuttaa huomattavaa tuskaa. Kun kentät on luotu, tulee valita nimi luotavalla aineistotiedostolle. Kannattaa keksiä kuvaava nimi, mieluummin kuin esim. omajuttu1.shp (shp on shapefilen tiedostopääte). Kolmen kuukauden päästä on mahdotonta muistaa, missä omajuttu-n.shp:ssa juuri tietty aineisto oli. Kun aineistotiedosto on luotu, sitä voidaan alkaa muokata. Muokaaminen aloitetaan samoin, kuin olemassa olevan aineistotiedoston tapauksessa. Kohteita luodaan valitsemalla Capture (point, line, polygon) ja naputtelemalla noodeja eli käännepisteitä kartalle. Pisteaineistolla voi olla vain yksi noodi kohdetta kohden. Jana- ja monikulma-aineistossa noodeja voi olla rajattomasti. Noodeja sijoitellaan hiiren vasemmalla napilla, ja niiden lisääminen lopetetaan hiiren oikealla napilla. Noodien sijoittelun jälkeen tulee halutuille tietokentille antaa arvot ohjelman avaamassa ikkunassa. Sijoiteltuja noodeja voi myös siirtää tai poistaa. Kohteen luomisen jälkeen voidaan joko luoda uusi kohde tai tallentaa tehdyt muutokset ja lopettaa muokkaaminen. Luotuja kohteita voidaan muokata erilaisilla työkaluilla. Pistemäisiä kohteita voi vain siirtää paikasta toiseen (ja niille annettuja kenttiä muokata). Janamaisia kohteita voidaan lisäksi katkoa, jolloin muodostuva uusi kohde perii luokitustiedot alkuperäiseltä kohteelta. Monikulmiokohteille voidaan antaa erillisiä osia, ns. saaria, tai niiden keskeltä voidaan ottaa paloja pois, eli luoda kehä. Monikulmiokohteen pilkkominen antaa mahdollisuuden ensin rajata jonkin isomman kohteen ulkoreunat ja sitten pilkkoa sitä pienemmiksi kuvioiksi. Shapefile ei ole niin sanottu topologinen paikkatietoaineisto. Toisin sanoen kahden toisiaan sivuavan polygonin rajalla on kaksi viivaa sen sijaan, että niitä olisi vain yksi. Tämä aiheuttaa ongelmia, jos vaikkapa kuviorajoja halutaan siirtää. QGISissä on onneksi mahdollisuus matkia topologista muokkausta. Tämä ominaisuus kytketään päälle File-valikosta Project Properties-valinnan Generalvälilehdeltä. Valinnan Snapping Options alta voidaan määritellä, miten helposti mitäkin aineistoa muokatessa noodit kytketään toisiinsa, jolloin ne siirtyvät yhdessä. 5

6 3.3 Aineiston vienti QGIS tallentaa aineistot Shapefile-muodossa, jota avaavat käytännössä kaikki viranomaisten käytössä olevat paikkatieto-ohjelmistot. Tiedostoja lähettäessä on kuitenkin tärkeää huomata lähettää kaikki samalla tiedostonnimellä olevat tiedostot päätteestä huolimatta. Luotujen tiedostojen päätteet ovat.shp,.prj,.dbf,.qpj ja.shx. 3.4 Teemakartat Eräs tärkeimmistä paikkatietojärjestelmien käyttötavoista on teemakarttojen luonti. Teemakartassa taustakartan (usein ilmakuva tai peruskartta) päälle liitetään haluttuja paikkatietoaineistoja, kuten kuviorajoja, liito-oravien pesäpuita ym. Aineiston esitystavan valinnalla päätetään se, millaisena se esiintyy teemakartoissa. Esitystapa voi olla sama kaikille aineiston kohteille, tai sitten sitä voi muuttaa jonkin aineiston kentän perusteella. Esimerkiksi jos halutaan esittää eri määriä lahopuita sisältäviä kuvioita eri tavoin, voidaan valita lahopuun määrää kuvaavan kentän mukaan muuttuva väri kuviolle. Usein kuviot merkitään karttaan niiden ID-numerolla, jotta kartan käyttäminen erillisten kuviotietojen kanssa olisi mahdollista. QGISin teemakarttaeditori on melko helppokäyttöinen ja yksinkertainen. Ensin on valittava paperin koko. Tämän jälkeen tärkein elementti on karttaikkunan lisääminen, joka tapahtuu Layout-valikon valinnalla Add map. Oletuksena tämä luo paperille karttaikkunan, jonka keskipiste on sama, kuin QGISin pääkarttaikkunan keskipiste. Teemakartan karttaikkunan keskipistettä ja mittakaavaa voi muutella. Add Vector Legend -valinnalla voi paperille lisätä vektoriavaimen, johon tulostuu automaattisesti vektorien symbolien selitykset. Niitäkin voi halutessaan ja tarvittaessa muokata. Valmiin kartan voi tulostaa paperille maastoon viemistä tai esittelyä varten, tai tulostaa PDF- tai SVGtiedostoon. 3.5 Projektin tallentaminen Kun aineistotiedostoja on ladattu ja niiden esitystapoja muokattu sopiviksi, kannattaa auki oleva projekti tallentaa. Tallennetun projektin avulla QGIS osaa avata samat karttatiedostot ja esittää niissä olevat aineistot samalla tavalla kuin edellisellä käyttökerralla. Aineistoihin tehdyt muutokset toki säilyvät istuntojen välillä vaikka projektia ei erikseen tallentaisikaan. 3.6 Rasteriaineiston georeferointi Georeferoiminen tarkoittaa kuva-aineiston sijoittamista koordinaatistoon niin, että jokaisella kuvan kuvapisteellä on tunnettu sijainti. Tähän on olemassa komentorivityökaluja ja ikkunoituja työkaluja, joita voi etsiä verkosta, mutta myös QGISissä on oma georeferointityökalunsa. Työkalulla georeferointi tapahtuu kertomalla ohjelmalle, missä tietyt kuvan pisteet sijaitsevat kartalla. Pisteitä pitää antaa vähintään kaksi, mutta tulos on aina sitä parempi, mitä useampia pisteitä annetaan. Näiden pisteiden perusteella ohjelma laskee kuvan muille pisteille koordinaatit. Yleensä georeferoidaan esimerkiksi ilmakuvia peruskartan 6

7 perusteella. Hyviä referenssipisteitä ovat esimerkiksi talojen nurkat ja purojen suut, niemenkärjet ynnä muut, jotka näkyvät tarkasti sekä ilmakuvalla että peruskartassa. Tämä käydään kurssilla läpi kädestä pitäen. 7

MAANMITTAUSLAITOKSEN ILMAISTEN KARTTOJEN TULOSTAMINEN QUANTUM GIS -OHJELMALLA

MAANMITTAUSLAITOKSEN ILMAISTEN KARTTOJEN TULOSTAMINEN QUANTUM GIS -OHJELMALLA 1 (6) MAANMITTAUSLAITOKSEN ILMAISTEN KARTTOJEN TULOSTAMINEN QUANTUM GIS -OHJELMALLA TEEMU SALORIUTTA 17.6.2012 Päivitetty 28.6.2013 1. Avaa Maanmittauslaitoksen latauspalvelu osoitteesta https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta.

Lisätiedot

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGISohjelmistossa

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGISohjelmistossa 1(13) Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGISohjelmistossa (QuantumGIS) Ohjeita laatiessa on käytetty QuantumGIS:n versiota 2.0.1. Ruudunkaappauskuvat ovat englanninkielisestä versiosta,

Lisätiedot

Googlen Earthin asennus on helppoa ja maksutonta suoraan verkosta.

Googlen Earthin asennus on helppoa ja maksutonta suoraan verkosta. Quantum GIS QGIS eli Quantum GIS -ohjelmisto on ilmainen peruspaikkatieto-ohjelmisto. Ohjelmistoa kehitetään Open Source Geospatial Foundation:n eli OSGeo:n tuella. Ohjelmisto ei ole valmis kaupallinen

Lisätiedot

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1.

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1. Condes Suunnistuksen ratamestariohjelmisto Versio 8 Quick Start opas Yhteystiedot: olfellows Jouni Laaksonen Poijukuja 4 21120 RAISIO Sähköposti: jouni.laaksonen@olfellows.fi www.olfellows.fi olfellows

Lisätiedot

Planssit (layouts) ja printtaus

Planssit (layouts) ja printtaus 1 / 21 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto 17.11.2015 Planssit (layouts) ja printtaus Yksittäisen kuvan printtaus 2 / 21 Ennen printtausta valitse näkymä, jonka haluat printata, klikkaamalla

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

Jahtipaikat.fi Käyttöohje

Jahtipaikat.fi Käyttöohje Jahtipaikat.fi Käyttöohje versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO TIEDEKASVATUS. helsinki.fi/tiedekasvatus v 1.2

HELSINGIN YLIOPISTO TIEDEKASVATUS. helsinki.fi/tiedekasvatus v 1.2 Tässä harjoituksessa opit laatimaan luokitellun teemakartan maastossa aiemmin keräämästäsi aineistosta. Käytämme Esrin ArcGis-palvelun ilmaisia ominaisuuksia. Kartan tekoa voi harjoitella kokonaan ilman

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

SIVIILEIHIN KOHDISTUNEET KONFLIKTIT AFRIKASSA. Matias Järvinen 2019

SIVIILEIHIN KOHDISTUNEET KONFLIKTIT AFRIKASSA. Matias Järvinen 2019 SIVIILEIHIN KOHDISTUNEET KONFLIKTIT AFRIKASSA Matias Järvinen 2019 Johdanto Harjoitusongelma: Miten siviileihin kohdistuneet konfliktit ovat sijoittuneet Afrikassa? Kuinka vuosittaisista määristä voitaisiin

Lisätiedot

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena

Lisätiedot

Paikkatieto-ohjelmistot maataloudessa

Paikkatieto-ohjelmistot maataloudessa Paikkatieto-ohjelmistot maataloudessa 7.2.2018 Harjoitusmoniste QGIS Tämän harjoitusmonisteen tarkoitus on olla apuna koulutuksen harjoitus-osiossa. Ohjeet eivät ole täydelliset ja joka vaiheesta ei ole

Lisätiedot

Sarjamuotoisten paikkatietotuotteiden lataaminen: 1. Siirrä tuote ensin kartalle Kartalle-painikkeella ja valitse haluamasi alue kartalta

Sarjamuotoisten paikkatietotuotteiden lataaminen: 1. Siirrä tuote ensin kartalle Kartalle-painikkeella ja valitse haluamasi alue kartalta Käyttöohje 1 (14) PAIKKATIETOTUOTTEET Hae paikkatietotuote Siirrä tuote kartalle Lataus ja Rajapinta Osto Paikkatietotuotteet ovat koordinaatteihin sidottuja digitaalisesti jaettavia erityyppisiä havainto-

Lisätiedot

Public Account-tili on pysyvä, joten kannattaa käyttää mieluummin sitä kuin kaupallisen tilin kokeiluversiota.

Public Account-tili on pysyvä, joten kannattaa käyttää mieluummin sitä kuin kaupallisen tilin kokeiluversiota. 1.1 Tässä harjoituksessa opit laatimaan luokitellun teemakartan maastossa aiemmin keräämistäsi pisteistä. Käytämme Esrin ArcGis-palvelun ilmaisia ominaisuuksia. Kartan tekoa voi harjoitella kokonaan ilman

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KARTTAPALVELUN KÄYTTÖOHJEET

LOHJAN KAUPUNGIN KARTTAPALVELUN KÄYTTÖOHJEET LOHJAN KAUPUNGIN KARTTAPALVELUN KÄYTTÖOHJEET 17.11.2017 Tuki ja palaute: karttatuki@lohja.fi / 044-374 4462 0 SISÄLLYSLUETTELO 1. Aineistojen laittaminen päälle ja pois päältä 2 2. Aineiston läpinäkyvyyden

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys UpdateIT 2010: Uutisten päivitys Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Uutisen lisääminen... 1

Lisätiedot

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 7. Quick Start - opas Condes 7. olfellows www.olfellows.net 1.

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 7. Quick Start - opas Condes 7. olfellows www.olfellows.net 1. Condes Suunnistuksen ratamestariohjelmisto Versio 7 Quick Start opas Yhteystiedot: olfellows Jouni Laaksonen Poijukuja 4 21120 RAISIO jouni.laaksonen@olfellows.net www.olfellows.net olfellows www.olfellows.net

Lisätiedot

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit)

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) AUTOCAD-TULOSTUSOHJE Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) 1. MODEL VS. LAYOUT Autocadista löytyy vasemmasta alakulmasta automaattisesti

Lisätiedot

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta. Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015

Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Nuorten hyvinvointi tilastotietokannan käyttöohjeet Tieke 18.5 2015 Taulukon valinta Valitse vasemmalta kansioita, kunnes saat taulukkoluettelon näkyviin. Jos etsit tietoa jostain tietystä aiheesta, voit

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Vaatimusluettelo. Liite2_Vaatimusluettelo. Tun nus (ID) Kpl Tärkeys Toimittajan kommentit Navigointi. Haut

Vaatimusluettelo. Liite2_Vaatimusluettelo. Tun nus (ID) Kpl Tärkeys Toimittajan kommentit Navigointi. Haut Vaatimusluettelo Tun nus (ID) Kpl Tärkeys Toimittajan kommentit Navigointi 1 Karttasovelluksessa tulee olla yleisesti vastaavissa sovelluksissa käytetyt navigointitoiminnot 4.2. 1 Kartta pitää voida kohdistaa

Lisätiedot

VÄESTÖKARTTOJA PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019

VÄESTÖKARTTOJA PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019 VÄESTÖKARTTOJA PAIKKATIETOIKKUNASSA Matias Järvinen 2019 Johdanto Harjoitusongelma: Millaisia väestöön liittyviä aineistoja Paikkatietoikkunasta löytyy? Kuinka niitä voi visualisoida? Tässä harjoituksessa

Lisätiedot

PURPLE PEN OHJELMAN KÄYTTÖ Tiedoston avaaminen

PURPLE PEN OHJELMAN KÄYTTÖ Tiedoston avaaminen PURPLE PEN OHJELMAN KÄYTTÖ Tiedoston avaaminen 1. Avaa ohjelma Purple Pen työpöydän ikonia kaksois-klikkaamalla tai klikkaamalla ja painamalla Enter -näppäintä. 2. Valitse luo uusi tapahtuma, valitse ok.

Lisätiedot

Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta MapInfo

Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta MapInfo 1 Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta MapInfo Digiroad-aineistoa on mahdollista hyödyntää Liikenneviraston Katselu- ja latauspalvelusta http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/aineistopalvelut/verkkopalvelut/latauspalvelu#.vb8ikvlbi

Lisätiedot

Tie- ja puustotietojen käsittely paikkatietosovelluksilla

Tie- ja puustotietojen käsittely paikkatietosovelluksilla Tie- ja puustotietojen käsittely paikkatietosovelluksilla Erillinen liite Metsätehon raporttiin 202 Ohje 1 Metsätien vaikutusalueen määritys ja puustotiedot Marko Keisala ALKUSANAT Oheinen ohjeisto on

Lisätiedot

LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä

LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä Esri Finland LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä November 2012 Janne Saarikko Agenda Lidar-aineistot ja ArcGIS 10.1 - Miten LAS-aineistoa voidaan hyödyntää? - Aineistojen hallinta LAS Dataset

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

1) Maan muodon selvittäminen. 2) Leveys- ja pituuspiirit. 3) Mittaaminen

1) Maan muodon selvittäminen. 2) Leveys- ja pituuspiirit. 3) Mittaaminen 1) Maan muodon selvittäminen Nykyään on helppo sanoa, että maa on pallon muotoinen olet todennäköisesti itsekin nähnyt kuvia maasta avaruudesta kuvattuna. Mutta onko maapallomme täydellinen pallo? Tutki

Lisätiedot

GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019

GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019 GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA Matias Järvinen 2019 Johdanto Harjoitusongelma: Millaisia paikkatietoanalyyseja Paikkatietoikkuna-ympäristössä voi tehdä? Miten niiden avulla voi tutkia tasojen sisältämää

Lisätiedot

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota

Lisätiedot

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto MapInfo - ohjelmistossa Ohjeita laatiessa on käytetty MapInfon versiota 11.5.

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto MapInfo - ohjelmistossa Ohjeita laatiessa on käytetty MapInfon versiota 11.5. 1(6) Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto MapInfo - ohjelmistossa Ohjeita laatiessa on käytetty MapInfon versiota 11.5. Koordinaattijärjestelmä Koordinaattijärjestelmä määrittyy WMS- ja WFS-palveluita

Lisätiedot

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon Tämän oppaan sisältö Microsoft Microsoft Outlook 2010 näyttää hyvin erilaiselta kuin Outlook 2003. Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa uuden ohjelman opiskelua. Seuraavassa on tietoja uuden käyttöliittymän

Lisätiedot

Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta Esri ArcGIS

Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta Esri ArcGIS 1 Digiroad-aineiston hyödyntäminen rajapintapalveluiden kautta Esri ArcGIS Digiroad-aineistoa on mahdollista hyödyntää Liikenneviraston Katselu- ja latauspalvelusta http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/aineistopalvelut/verkkopalvelut/latauspalvelu#.vb8ikvlbi

Lisätiedot

Omien lomakkeiden käyttöönotto

Omien lomakkeiden käyttöönotto Omien lomakkeiden käyttöönotto Visma Avendossa voit ohjelman järjestelmämallien lisäksi luoda myös omia lomakkeita mm. laskujen, tarjousten ja tilausvahvistusten pohjiksi. Tässä ohjeessa käymme läpi, mitä

Lisätiedot

PaikkaOpin kartta-alustan käyttöohje

PaikkaOpin kartta-alustan käyttöohje PaikkaOpin kartta-alustan käyttöohje 1 Sisällysluettelo Käytön aloitus Yleistä kartta-alustan käytöstä... 3 Karttanäkymä... 3 Nimistöhaku... 3 Etäisyyksien ja pinta-alojen mittaaminen... 4 Kirjautuminen

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

Käyttöohje: LAPIO latauspalvelu

Käyttöohje: LAPIO latauspalvelu Käyttöohje: LAPIO latauspalvelu 24.8.2018 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Kartalla liikkuminen ja zoomaus:... 2 3. Aineistojen etsiminen ja katselu:... 2 4. Ladattavien aineistojen valinta ja metatiedot:...

Lisätiedot

Keravan karttapalvelun käyttöohje

Keravan karttapalvelun käyttöohje Keravan karttapalvelun käyttöohje Sisällys (klikkaa otsikkoa mennäksesi suoraan haluamaasi kappaleeseen) Keravan karttapalvelun käytön aloittaminen... 2 Liikkuminen kartalla... 2 Karttatasojen näyttäminen

Lisätiedot

Harjoitus 1: PaikkaOppi.fi maantieteen opetuksessa

Harjoitus 1: PaikkaOppi.fi maantieteen opetuksessa Paikkatiedon jatkokurssi: Miten sovellan paikkatietoa kouluopetuksessa? 6.10.2011 1 Harjoitus 1: PaikkaOppi.fi maantieteen opetuksessa Tutustumme PaikkaOppi -sivuston tarjoamiin mahdollisuuksiin maantieteen

Lisätiedot

Ohje internetkarttapalveluun

Ohje internetkarttapalveluun Ohje internetkarttapalveluun Kartalla liikkuminen Liiku kartalla käyttäen hiirtä, karttaikkunan zoomauspainikkeita tai pikavalikkotoimintoja. 1. Näkymän liikuttaminen: Liikuta karttaa hiirellä raahaamalla.

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Nettisivujen Päivitysohje

Nettisivujen Päivitysohje Hämeenlinnan rauhanyhdistys ry Nettisivujen Päivitysohje Ohje päivitetty 18.7.2012 Hallintapaneeli Kirjautuminen nettisivujen hallintaan Hallintapaneeliin päästään kirjautumaan klikkaamalla linkkiä nettisivujen

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

Ohjeita kirjan tekemiseen

Ohjeita kirjan tekemiseen Suomen Sukututkimustoimisto on yhdessä Omakirjan kanssa tehnyt internetiin uuden Perhekirja-sivuston. Se löytyy osoitteesta: www.omakirja.fi -> Kirjat -> Perhekirja tai http://www.omakirja.fi/perhekirja?product=6

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 1 Kuva 1 Sakari Järvenpää sakari.o.a.jarvenpaa@student.jyu.fi TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 28.3.16 2 Sisällys 1 Kaaviot... 3 1.1 Kaavion osat... 3 1.2 Kaavion tekeminen... 4 1.3 Kaavion muokkaaminen...

Lisätiedot

CADS Planner Electric perusteet

CADS Planner Electric perusteet CADS Planner Electric perusteet Aloitus Ohjelman avaaminen, alkuasetukset Tasokuvat piirretään aina Suunnitteluu tilaan oikeilla mitoilla. Kuvalle annetaan myös mittakaavatiedot tulostusta varten, sekä

Lisätiedot

Jahtipaikat.fi Käyttöohje

Jahtipaikat.fi Käyttöohje Jahtipaikat.fi Käyttöohje Versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5

Lisätiedot

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto Sisäänkirjaus Uloskirjaus Yritystieto Kustannusarvio PartSmart Siirrä PartSmart tiedosto Näytä PartSmart ostoslistat Lataa PartSmartHinnasto Tuotteet Lisävarusteet SNOW ATV PWC Öljytuotteet Öljyt, Snow

Lisätiedot

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion 2020 Fusion What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of 17 2020 Fusion Uusi 2020 Fusion 6 nopeuttaa ja helpottaa työskentelyäsi: Täysin uudistettu renderöinti Useiden tuotteiden muokkaus samalla

Lisätiedot

Excel-taulukkoon X- ja Y-sarakkeisiin tallennettujen koordinaattien muuntaminen paikkatietokohteiksi

Excel-taulukkoon X- ja Y-sarakkeisiin tallennettujen koordinaattien muuntaminen paikkatietokohteiksi Excel-taulukkoon X- ja Y-sarakkeisiin tallennettujen koordinaattien muuntaminen paikkatietokohteiksi Esimerkkinä Excel-taulukkona ladattavat Helsingin pysäköintilippuautomaatit Viimeksi muokattu 27. huhtikuuta

Lisätiedot

Garmin etrex GPS-laite

Garmin etrex GPS-laite Garmin etrex GPS-laite GPS koulutus 20.6.2007 PAIKKATIETOPAJA -hanke Painikkeet Sisäinen GPS antenni YLÖS näppäin ALAS näppäin PAGE näppäin (Esc) POWER näppäin Ulkoinen virtalähde ja tiedon siirto PC:lle

Lisätiedot

A-Tiilikate objektikirjasto

A-Tiilikate objektikirjasto A-Tiilikate objektikirjasto 15.1.2014 A-Tiilikate-objektikirjasto toimii ArchiCAD 14, 15, 16 ja 17 -versioissa. Kirjaston käyttöön tarvitaan Graphisoftin Tarvikkeet-laajennus. Tarvikkeet-laajennuksen käyttöönotto

Lisätiedot

FOTONETTI BOOK CREATOR

FOTONETTI BOOK CREATOR F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

2016/06/21 13:27 1/10 Laskentatavat

2016/06/21 13:27 1/10 Laskentatavat 2016/06/21 13:27 1/10 Laskentatavat Laskentatavat Yleistä - vaakageometrian suunnittelusta Paalu Ensimmäinen paalu Ensimmäisen paalun tartuntapiste asetetaan automaattisesti 0.0:aan. Tämä voidaan muuttaa

Lisätiedot

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu... Tärkeimmät toiminnot Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta Kun hiiren jättää kuvakkeen päälle vähäksi ajaksi Word selittää toiminnon Avaa tiedosto Tallenna Kumoa, nuolesta aiemmat

Lisätiedot

Kartografian historiaa ja perusteita. Taru Tiainen

Kartografian historiaa ja perusteita. Taru Tiainen Kartografian historiaa ja perusteita Taru Tiainen 18.4.2016 Alkutehtävä Piirrä Joensuun kartta Aikaa n. 5 minuuttia Alkutehtävä Mikä vaikuttaa karttasi tekoon? Miksi kartta on näköisensä? Mitä tämän tehtävän

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut

2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut 2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut Shortcut Menut Shortcut menut voidaan aktivoida seuraavista paikoista. Shortcut menun sisältö riippuu siitä, mistä se aktivoidaan. 1. Shortcut menu suunnitellusta linjasta

Lisätiedot

Paikkatiedot hyötykäyttöön -kurssi Harjoitustehtävä 2. Esimerkki ilmaisen paikkatieto-ohjelmiston käytöstä - Quantum GIS

Paikkatiedot hyötykäyttöön -kurssi Harjoitustehtävä 2. Esimerkki ilmaisen paikkatieto-ohjelmiston käytöstä - Quantum GIS Paikkatiedot hyötykäyttöön -kurssi Harjoitustehtävä 2. Esimerkki ilmaisen paikkatieto-ohjelmiston käytöstä - Quantum GIS MIKÄ IHMEEN QGIS? QGIS eli Quantum GIS -ohjelmisto on ilmainen peruspaikkatieto-ohjelmisto

Lisätiedot

Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje. www.360optimi.com/kiinteistopassi

Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje. www.360optimi.com/kiinteistopassi Rakennusten elinkaarimittareiden verkkotyökalun käyttöohje www.360optimi.com/kiinteistopassi Bionova Consulting, luottamuksellinen Viimeksi päivitetty 9. syyskuuta 2014 Käyttöohjeen sisällysluettelo Luo

Lisätiedot

Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla

Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla Sisältö Ratasuunnittelun aloittaminen Mittakaava Taustakartta Symbolit Muokkaustyökalut Kohteiden määrittely Ratasymbolit Rastinmääritteet Radan luonti Radan asetukset

Lisätiedot

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon.

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon. Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon www.provet.fi Finnish Net Solutions Oy www.fns.fi 1/6 Finnish Net Solutions Oy, 2/2012 Yleistä Tulostaminen PDF-tiedostoon Provet Petistä onnistuu ilmaisen

Lisätiedot

PlanMan Project 2015 projektihallintaohjelmisto loma-aikataulu

PlanMan Project 2015 projektihallintaohjelmisto loma-aikataulu PlanMan Project 2015 projektihallintaohjelmisto loma-aikataulu (PlanMan Project 2015 projektihallintaohjelmisto on PlanMan Oy:n kehittämä ja ylläpitämä tuote) 23.10.2015 Pekka Väätänen Loma-aikataulupohjan

Lisätiedot

MICROSOFT EXCEL 2010

MICROSOFT EXCEL 2010 1 MICROSOFT EXCEL 2010 Taulukkolaskentaohjelman jatkokurssin tärkeitä asioita 2 Taulukkolaskentaohjelmalla voit Käyttää tietokonetta ruutupaperin ja taskulaskimen korvaajana Laatia helposti ylläpidettäviä

Lisätiedot

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje Oy Oticon Ab Korvakappale.fi Käyttöohje 15 1 Sisältö 2 Yleistä... 3 3 Käyttäjätilit ja kirjautuminen... 3 3.1 Käyttäjätilit... 3 3.2 Pääkäyttäjätilin tilaaminen... 4 3.3 Kirjautuminen... 5 4 Peruskäyttäjän

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...

Lisätiedot

TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMA

TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMA TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMA 2015 2 / 5 SISÄLLYSLUETTELO TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMA... 1 1. TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMA... 3 2. TERVEYS JA HOITOSUUNNITELMAN LAADINTA... 4 2.1.1. Toiminnot valikon kohdat

Lisätiedot

Adobe Premiere Elements ohjeet

Adobe Premiere Elements ohjeet Adobe Premiere Elements ohjeet 1. Käynnistä ohjelma kaksoisnapsauttamalla työpöydän kuvaketta. 2. Avautuvasta Elements-ikkunasa valitse a. New Project jos aloitat uuden videoeditoinnin. b. Open Project

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen nimistö Spatialite-tietokantana. - kuvitettu ohje Quantum GIS 1.8.0 -ohjelmaa varten

Maanmittauslaitoksen nimistö Spatialite-tietokantana. - kuvitettu ohje Quantum GIS 1.8.0 -ohjelmaa varten Maanmittauslaitoksen nimistö Spatialite-tietokantana - kuvitettu ohje Quantum GIS 1.8.0 -ohjelmaa varten Taustaa Maanmittauslaitoksen nimistöaineistot ovat ladattavissa tekstitiedostoina Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

LibreOffice Writer perusteita

LibreOffice Writer perusteita LibreOffice Writer perusteita Käytetään Digabi-käyttöjärjestelmää (DigabiOS) ja harjoitellaan LibreOfficen käyttöä. 1. Ohjelman käynnistys Avaa Sovellusvalikko => Toimisto => LibreOffice Writer. Ohjelma

Lisätiedot

VIPU SÄHKÖINEN TUKIHAKU 2013 KARTTALIITTYMÄN KÄYTTÖOHJE

VIPU SÄHKÖINEN TUKIHAKU 2013 KARTTALIITTYMÄN KÄYTTÖOHJE VIPU SÄHKÖINEN TUKIHAKU 2013 KARTTALIITTYMÄN KÄYTTÖOHJE Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Yleiset toiminnallisuudet... 3 2. Peruslohkon rajakorjaus... 3 2.1 Rajaviivan muokkaus:... 3 2.2 Karttakorjausten

Lisätiedot

Gps-reittien lataaminen Lipas liikuntapaikat.fi - järjestelmään

Gps-reittien lataaminen Lipas liikuntapaikat.fi - järjestelmään Gps-reittien lataaminen Lipas liikuntapaikat.fi - järjestelmään Lipas-projekti, Jyväskylän yliopisto 11.5.2016 GPS-laitteella tallennetut reitit voi viedä Lipas-karttanäkymään joko oman digitoinnin avuksi,

Lisätiedot

Teemakarttojen laatiminen Quantum GISohjelmistolla

Teemakarttojen laatiminen Quantum GISohjelmistolla Teemakarttojen laatiminen Quantum GISohjelmistolla Ohjeen tavoite Tämän ohje opastaa teemakarttojen laatimiseen QuantumGIS ohjelmiston avulla. Tarvittavat ohjelmistot Quantum GIS http://www.qgis.org/ Tekstieditori,

Lisätiedot

Ohjekirja Kilipa Cup versio 1.0 Mäkihypyn ja yhdistetyn cup-pisteiden laskentaohjelma

Ohjekirja Kilipa Cup versio 1.0 Mäkihypyn ja yhdistetyn cup-pisteiden laskentaohjelma Ohjekirja Kilipa Cup versio 1.0 Mäkihypyn ja yhdistetyn cup-pisteiden laskentaohjelma Keijo Hyttinen Live tulospalvelu: http://www.kilipa.com/ Sisältö 1 Laitteistovaatimukset 2 Yleistä 3 Cup-kilpailun

Lisätiedot

Collector for ArcGIS. Ohje /

Collector for ArcGIS. Ohje / Collector for ArcGIS Ohje / 10.5.2019 2 (11) Sisältö 1. Collector for ArcGIS... 3 2. Kartan luominen ArcGIS Onlinessa... 3 2.1 Karttatason luominen... 3 2.2 Ominaisuustietotaulun kenttien määrittäminen...

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014 Wiki Wiki-työkalu mahdollistaa dokumenttien työstämisen kurssilla yhteisesti siten, että opettaja ja opiskelija/opiskelijat voivat muokata samaa dokumenttia. Opettaja voi luoda Jokaiselle opiskelijalle

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Planssit ja Tulosteet

Planssit ja Tulosteet 26.1.2007 Archicad 10 Planssit ja Tulosteet ArchiCAD 10:n tärkeimpiä uudistuksia on planssauksen ja tulostuksen sisällyttäminen itse ArchiCADiin. Projektin työstö luonnoksesta tulostukseen onnistuu siis

Lisätiedot

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset

Jakotaso 1. Teoriatausta. Työvaiheet. CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart. CAE DS Muotinsuunnitteluharjoitukset Jakotaso 1 Technical University of Gabrovo JuhoTaipale Tampere University of Technology Tuula Höök Teoriatausta Muotin perusrakenne Jakolinja Päästöt ja vastapäästöt CAD työkalut harjoituksessa parting_1_1.catpart

Lisätiedot

Jahtipaikat.fi Käyttöohje

Jahtipaikat.fi Käyttöohje Jahtipaikat.fi Käyttöohje Versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5

Lisätiedot

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen

Lisätiedot

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana

Pong-peli, vaihe Koordinaatistosta. Muilla kielillä: English Suomi. Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 2 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 2/7. Tämän vaiheen aikana Laitetaan pallo liikkeelle Tehdään kentälle reunat Vaihdetaan kentän taustaväri Zoomataan

Lisätiedot

Paikkatietojärjestelmät

Paikkatietojärjestelmät Paikkatietojärjestelmät Engl. GIS, Geographical Information Systems. Paikkatieto on tietoa, johon liittyy maantieteellinen sijainti (koordinaatit). Paikkatieto esitetään taulukkona jossa on kunkin sijainnin

Lisätiedot

Seuraavat tasot sisältävät alueita ja pisteitä samassa tasossa. o Asemakaavat o Kaavayksiköt o Kiinteistöt

Seuraavat tasot sisältävät alueita ja pisteitä samassa tasossa. o Asemakaavat o Kaavayksiköt o Kiinteistöt 1 (7) 14.3.2017 SeutuCD-rajapinnan käyttöohje WFS SeutuCD-rajapinnan käyttöohje WFS HSY:n tuottamia käyttöoikeuden vaatimia aineistoja on mahdollista hyödyntää OGC-standardin mukaisena rajapintana. WFS-rajapinta

Lisätiedot

E-RESULTS LITE -OHJEET

E-RESULTS LITE -OHJEET E-RESULTS LITE -OHJEET 1 ALKUVALMISTELUT Huolehdi ennen rastiesi pitoa, että Tulospalvelutietokoneen akku on ladattu täyteen Seuran EMIT-kortit ovat tallessa ja selkeästi erillään lähtöleimasimesta. Lähtö-

Lisätiedot

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGIS-ohjelmistossa

Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGIS-ohjelmistossa 1 (7) Tilastokeskuksen rajapintapalveluiden käyttöönotto QGIS-ohjelmistossa ita laadittaessa on käytetty QGIS:n versiota 2.14.3. Ruudunkaappauskuvat ovat englanninkielisestä versiosta, mutta ohjeissa esitetään

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3.1 Laajakaistaliittymän asetusten tarkistus / Windows XP Seuraavien ohjeiden avulla tarkistat Windows XP -käyttöjärjestelmien asetukset ja luot Internet-yhteyden.

Lisätiedot

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta..1 Tiedoston kytkeminen haluttuun ohjelmaan...2 Pikakuvakkeen luominen...3 Resurssien jakaminen verkossa olevien

Lisätiedot