turvallisen työilmapiirin luominen ja sen suojaaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "turvallisen työilmapiirin luominen ja sen suojaaminen"

Transkriptio

1 I. JOHDANTO EXIDE TECHNOLOGIES EETTISET JA LIIKETOIMINTAPERIAATESÄÄNNÖT Exide Technologies on laatinut nämä eettiset ja liiketoimintaperiaatteita koskevat säännöt ( säännöt ) sen varmistamiseksi, että Exide Technologiesin ja sen tytäryhtiöiden ja muiden hallitsemiensa sisaryhtiöiden 1 (kutsutaan yhteisesti yhtiöksi ) hallitusten jäsenet, johtohenkilöt ja työntekijät noudattavat liiketoiminnassaan rehellisiä, loukkaamattomia ja lainmukaisia menettelytapoja. Nämä säännöt esittävät kirjallisessa muodossa yhtiön sitoutumisen näihin perusperiaatteisiin ja antaa toimenpiteet, joiden avulla varmistetaan, että yhtiön rehellisyysnormeja ja eettisiä käyttäytymistapoja ylläpidetään yhdenmukaisesti ja tehokkaasti. Nämä säännöt koskevat kaikkia Exiden työntekijöitä huolimatta heidän asemastaan yhtiössä, mukaan lukien yhtiön päätoimitusjohtaja, päätalousjohtaja, pääkirjanpitojohtaja ja talousjohtaja tai muut samoja toimia hoitavat henkilöt. Exiden ja Exiden työntekijöiden on myös vaadittava, että Exideä edustavat kolmannet osapuolet kuten agentit, myyntiedustajat ja jälleenmyyjät suostuvat noudattamaan näitä sääntöjä ja muita yhtiön soveltuvia toimintaperiaatteita, kun he toimivat Exiden puolesta. Samoin työntekijöiden, jotka toimivat hallituksen jäseninä tai muissa vastaavissa tehtävissä itsenäisissä sisaryhtiöissä, on rohkaistava kyseisiä sisaryhtiöitä noudattamaan näitä sääntöjä ja muita yhtiön soveltuviatoimintaperiaatteita. Exide toimii sadoissa eri yhteisöissä Pohjois-Amerikassa ja yli 80 maassa muualla maailmassa. Exide pitää työntekijöitään yhtiön edustajina, joiden käyttäytyminen sekä työpaikalla että työpaikan ulkopuolella vaikuttaa suoranaisesti ja merkittävästi yhtiön liiketoimiin ja maineeseen. Exide asettaa työntekijöilleen seuraavat odotukset: kaikkien Exiden liiketoimia koskevien lakien ja määräysten noudattaminen maailmanlaajuisesti rehellisyys, oikeudenmukaisuus, eettisyys ja luotettavuus kaikissa Exiden toimissa ja suhteissa kaikkien eturistiriitatilanteiden välttäminen työasioiden ja henkilökohtaisten asioiden välillä sellaisen ilmapiirin edistäminen, jossa kaikkia Exiden monipuolisen työyhteisön jäseniä kohdellaan oikeudenmukaisia menettelytapoja noudattaen turvallisen työilmapiirin luominen ja sen suojaaminen sellaisen yrityskulttuurin ylläpito, jossa eettinen käyttäytyminen tunnistetaan, jossa sitä arvostetaan ja jota kaikki työntekijät noudattavat 1 Hallitut sisaryhtiöt ovat yhtiöitä tai muita yhteisöjä, joissa Exide Technologies omistaa suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia äänioikeudesta tai joissa Exide Technologies hallitsee yhteisöä tai sitä hallitaan Exide Technologies in puolesta. 1

2 parhaan mahdollisen työpanoksen, jakamattoman lojaalisuuden ja huomion antaminen Exidelle II. SÄÄNTÖJEN LAATIMINEN JA TOIMEENPANO Säännöstökomitea Yhtiön maailmanlaajuinen säännöstökomitea ( säännöstökomitea ) ohjaa ja avustaa työntekijöitä, tarkistaa säännöt aika ajoin ja muuttaa niitä (tarvittaessa) sekä toimii yhtiön sääntöjen ja muiden soveltuvien periaatteiden toimeenpanevana elimenä. Säännöstökomitea tarkistaa (ja johtaa tarvittaessa) tutkimuksia, joiden kohteina on sääntöjen vastaisiksi väitettyjä menettelytapoja, sovellettavia yhtiön toimintaperiaatteita ja/tai lakeja. Yhtiön intranet-sivustolla on luettelo säännöstökomiteaan kuuluvista jäsenistä. Sääntöjen vastaisista toimista ilmoittaminen Jos olet sitä mieltä, että (a) sinä itse tai joku muu henkilö on toiminut tai mahdollisesti toiminut sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden tai lain vastaisesti tai jos (b) et ole varma, onko itse harkitsema käyttäytymisesi tai jonkun muun harkitsema käyttäytyminen sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden tai lain vastaista, sinun on ilmoitettava asiasta jollekulle seuraavista: 1. yksikkösi henkilöstöjohtajalle 2. yhtiön maksuttomaan palautepuhelinnumeroon, joka on esillä yhtiön toimipaikoissa maailmanlaajuisesti 3. lakiosastolle 4. korkeampaan portaaseen yksikkösi yritysjohdossa (lukuunottamatta mahdollista häirintää koskevat asiat) tai 5. kenelle tahansa säännöstökomitean jäsenelle Yhtiö ei ryhdy toimiin ketään vastaan, joka hyvässä uskossa ilmoittaa sääntöjen rikkomuksesta tai mahdollisesta sääntöjen rikkomuksesta tai muusta yhtiön toimintaperiaatteen tai lain vastaisesta toiminnasta. Päinvastoin, yhtiö ottaa mielellään vastaan työntekijöidensä ilmoitukset epäillystä sääntöjen vastaisesta toiminnasta, arvostaa niitä ja vaatii näin tehtävän. Yhtiölle on avuksi, jos voit ilmaista henkilöllisyytesi sääntöjen vastaisia tai epäilemiäsi sääntöjen vastaisia toimia raportoidessasi, sillä se antaa Exidelle paremmat mahdollisuudet tutkia epäillyn sääntöjen vastaisen toiminnan. Yhtiö ymmärtää kuitenkin, että joissakin tapauksissa raportoiva henkilö voi haluta pysyä nimettömänä, ja rohkaisee kaikkia hyvässä uskossa raportoituja sääntöjen vastaisia toimia. Jos ilmoitat sääntöjen vastaisista toimista, yhtiö pyytää sinua antamaan mahdollisimman yksityiskohtaisia tietoja väitetystä sääntöjen vastaisesta toiminnasta, siihen liittyvistä henkilöistä ja väitteen perusteista. 2

3 Sääntöjä koskevat kysymykset Exide on sitoutunut antamaan saatavilla olevia, ajankohtaisia ja asiakohtaisia neuvoja työntekijöille, joilla on kysymyksiä säännöistä tai yhtiön muista toimintaperiaatteista tai jotka haluavat neuvoja laillisia tai eettisiä kysymyksiä koskevissa asioissa. Jos sinulla on kysyttävää, sinua pyydetään kääntymään yrityksen johtoportaan edustajan tai lakiosaston tai säännöstökomitean jäsenen puoleen. On huomioitava, että lakiosaston asianajajat ovat yrityksen palveluksessa. Näin ollen he eivät voi eivätkä saa edustaa yksittäisiä työntekijöitä eivätkä antaa heille yksilökohtaisia laillisia neuvoja. Sääntöjen vastaisten toimien tutkiminen Rarportoidut mahdolliset lakien, sääntöjen tai muiden yhtiön toimintaperiaatteiden vastaiset teot tutkitaan välittömästi tilanteen mukaan. Työntekijöiden edellytetään osoittavan yhteistyöhalukkuutta kaikissa yhtiön tutkimustoimissa. Yleisesti ottaen työntekijöillä ei ole valtuuksia eikä lupaa tehdä tutkimuksia itse. Tutkimukset suorittavat yleensä henkilöstöhallinto, sisäinen tutkimusosasto ja/tai lakiosasto. Yhtiö avustaa asianmukaisia liittovaltion, valtion ja paikallisia sääntöjen vastaisia toimia tutkivia viranomaisia parhaalla mahdollisella tavalla kohtuuden ja käytännöllisyyden huomioon ottaen. Samaa sinultakin edellytetään. Sääntöjen rikkomuksen salaaminen tai todistusaineiston muuttaminen tai hävittäminen on sääntöjen ja soveltuvien lakien vastaista. Sääntöjen laiminlyönnin seuraukset Kaikkien Exiden työntekijöiden edellytetään noudattavan lain, sääntöjen ja yhtiön muiden toimintaperiaatteiden määräyksiä sekä kirjaimellisesti että niiden hengessä. Työntekijät, jotka eivät näitä noudata, joutuvat kurinpidollisten toimenpiteiden alaisiksi, mukaan lukien mahdollinen työsuhteen irtisanominen. Sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden ja lain rikkomuksista voi olla vakavia seurauksia sekä niissä mukana oleville työntekijöille että yhtiölle. Jos toimit sääntöjen, muiden yhtiön toimintaperiaatteiden ja/tai lain vastaisesti, se voi johtaa oikeustoimiin, vankeuteen ja sakkoihin, ja sinua voidaan vaatia maksamaan yhtiölle takaisin näistä toimista aiheutuneet menetykset ja vahingot. Yhtiö voi myös joutua vastaamaan näistä sääntöjen vastaisista toimista oikeudessa. Sääntöjen rikkomuksista aiheutuvia kurinpidollisia toimia Seuraavassa annetaan esimerkkejä käyttäytymisestä, joka voi johtaa kurinpidollisiin toimiin: valtuuksien myöntäminen tai osallistuminen soveltuvien lakien, sääntöjen tai muiden yhtiön toimintaperiaatteiden vastaiseen toimintaan (kutsutaan tästä eteenpäin sääntöjen rikkomuksiksi ) sääntöjen rikkomuksista ilmoittamatta jättäminen tai asiaan liittyvien ja aineellisten sääntöjen rikkomuksia koskevien tietojen salaaminen, joista olet tai joista sinun pitäisi olla tietoinen esimiehen riittämätön työntekijään kohdistunut valvonta, mikä johtaa kyseisen työntekijän sääntöjen rikkomukseen, jota ei estetty tai tunnistettu ajoissa 3

4 suorat tai epäsuorat kostotoimenpiteet tai kostotoimenpideyritykset niitä henkilöitä kohtaan, jotka ilmoittavat sääntöjen rikkomuksista hyvässä uskossa, tai muiden rohkaiseminen edellä kuvattuun toimintaan, sekä sääntöjen rikkomusten tai mahdollisten rikkomusten raportointi, kun tiedät tai kun sinun pitäisi tietää, että ne eivät ole totta Kurinpidolliset toimenpidekriteerit Yhtiö noudattaa ja käyttää tiettyyn tilanteeseen tarpeellisiksi katsomiansa käytäntöjä ja ryhtyy vastaaviin kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Yhtiö voi ottaa huomioon seuraavat tekijät tehdessään päätöstä sääntöjen rikkomuksia koskevasta asianmukaisesta kurinpidollisesta toimesta: sääntöjen rikkomuksen luonne ja sen vaikutus tai mahdollinen vaikutus yhtiöön ja muihin työntekijöihin oliko henkilö mukana suoranaisesti vai välillisesti sääntöjen vastaisessa toiminnassa oliko sääntöjen rikkomus tahallista tai tahatonta edustiko kyseinen sääntöjen rikkomus erillistä tapahtumaa vai oliko se osa jatkuvaa käyttäytymistapaa oliko sääntöjen rikkomuksesta ilmoitettu oliko tärkeää tai sääntöjen rikkomukseen kuuluvia tietoja salattu yhteistyöhalukkuus tutkimustoimenpiteiden aikana liittyikö sääntöjen rikkomukseen sen työntekijän valvomatta jättäminen, joka osallistui sääntöjen, muiden yhtiön menettelytapojen tai lain rikkomukseen, ja jossa olosuhteet osoittavat riittämätöntä valvontaa tai huolimattomuutta liittyikö sääntöjen rikkomukseen kostotoimenpiteitä toista työntekijää kohtaan, joka oli ilmoittanut sääntöjen rikkomuksesta tai osallistunut tutkimukseen, ja sellaisen kostotoimenpiteen luonne ja vaikutus yhtiön aiemmin samantyyppisestä sääntöjen rikkomuksesta langettamat kurinpidolliset toimenpiteet, sekä aiempi sääntöihin liittyvä käyttäytyminen III. LAILLISET JA EETTISET NORMIT A. Yleistä Exide harjoittaa liiketoimintaa yli 80 maassa kautta maailman. Tästä syystä toimintamme on monien eri maiden, maakuntien, osavaltioiden, kuntien ja organisaatioiden (esim. Euroopan unioni) lakien alaisia. 4

5 Riippumatta siitä, missä työpaikkasi sijaitsee, on tärkeää, että noudatat sekä niitä lakeja ja menettelytapoja, jotka vallitsevat siinä maassa, jossa työpaikkasi sijaitsee että myös soveltuvia Yhdysvaltojen lakeja ja menettelytapoja. Yhdysvalloissa voimassa olevat lait ulottuvat usein myös Exiden toimintaan kaikkialla maailmassa sekä yhtiön työntekijöiden liiketoimiin missä tahansa he asuvat tai tekevät työtä. Muut valtiot voivat myös soveltaa lakejaan omiin kansalaisiinsa rajojen ulkopuolellakin. Joissakin tapauksissa kahden eri maan soveltuvien lakien välillä voi ilmaantua ristiriitatilanne. Jos joudut tällaisen ristiriitatilanteen eteen, sinun on käännyttävä lakiosaston puoleen ristiriitatilanteen oikeaa ratkaisua varten. Alla olevassa osassa B on yhteenveto tietyistä yhtiölle erittäin tärkeistä lakipykälistä ja eettisistä periaatteista. Tämän lisäksi sinun on luettava ja ymmärrettävä yhtiön intranet-sivustossa olevat yksityiskohtaiset toimintaperiaatteet. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta internet-yhteyteen, voit pyytää tulosteen näistä toimintaperiaatteista omalta esimieheltäsi, lakiosastolta tai henkilöstöjohtajalta. Sinun on luettava nämä yhtiön periaatteet ja noudatettava niitä. Yhtiö ymmärtää, että säännöt ja muut yhtiön toimintaperiaatteet eivät missään tapauksessa voi ennakoida kaikkia mahdollisia tilanteita ja ongelmia, joita voi tulla esiin. Tietyssä määrin yhtiön on luotettava siihen, että kaikki työntekijät toimivat rehellisesti ja parhaan harkintansa mukaisesti, että he pyytävät tarvittaessa neuvoa ja käsittelevät tilanteet eettisiä periaatteita ja vastuuta osoittaen. B. Tiettyjen avainlakien ja eettisten periaatteiden kuvaus 1. Kilpailua ja kauppaa koskevat lait Kilpailua ja kauppaa koskevat lait on tarkoitettu oikeudenmukaisen ja avoimen kilpailun ylläpitämistä ja edistämistä varten. Exide on sitoutunut noudattamaan kaikkia kilpailua ja kaupankäyntiä koskevien lakien henkeä ja tarkoitusta. Nämä lait yleensä kieltävät (i) sellaiset sopimukset kilpailijoiden kesken, joilla sidotaan hinnat tai kilpailun säännöt tai muulla tavalla rajoittavat kilpailua kohtuuttomasti ja (ii) yhden yrityksen muut poissulkevan monopolivallan tai vaarallisen markkinaylivoiman mahdollisuuden saavuttamisen. Kilpailua koskevien lakien tarkoitus on rohkaista voimakasta kilpailua ansioiden perusteella. Vallitsevien kilpailua koskevien antitrustilakien vastaisten sopimusten ei tarvitse olla kirjallisessa muodossa tai sisältää nimenomaisia sitoumuksia tai molemminpuolisia vakuutuksia. Oikeusistuimet voivat tehdä ja myös tekevät johtopäätöksiä sopimuksen olemassaolosta aihetodistusaineiston perusteella, kuten esimerkiksi senhetkisten tai tulevaisuuden hintatietojen tai kilpailevien strategisten tietojen keskinäinen vaihtaminen. Mikä tahansa viestintä kilpailijan edustajan kanssa voidaan myöhemmin kyseenalaistaa kilpailulakien vastaiseksi riippumatta siitä, miten viattomalta se tapahtumahetkellä näytti. Sinun on käyttäydyttävä aina kaikissa kanssakäymisissä kilpailijoiden ja muiden kolmansien osapuolien kanssa, sosiaaliset tapahtumat mukaan lukien, aivan kuin ne tapahtuisivat julkisella paikalla, sillä nämä suhteet voivat myöhemmässä vaiheessa joutua kyselyjen ja epätoivottavien tulkintojen kohteeksi. Esimerkiksi ammattijärjestöjen kokoukset ovat aivan laillisia ja hyödyllisiä tapahtumia. Nämä kokoukset tarjoavat kuitenkin myös mahdollisuuden asiattomiin keskusteluihin. Epäviralliset tapaamiset virallisten ammattiyhdistysten kokousten ulkopuolella ovat erityisen riskialttiita kilpailua koskevien lakien kannalta. Työntekijöiden, jotka osallistuvat sosiaalisiin tilaisuuksiin kilpailijoiden edustajien kanssa, on 5

6 rajoitettava keskustelunsa rupatteluun ja vältettävä keskustelunaiheita, jotka voidaan tulkita kolluusioksi. Kansainvälisten toimintojen yhteydessä on otettava huomioon, että Yhdysvaltojen antitrustilait koskevat myös Yhdysvaltojen ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, mikäli kyseisellä toiminnalla on suoranainen, merkityksellinen ja kohtuullisen ennakoitava vaikutus kauppaan Yhdysvaltojen sisällä. Tämän lisäksi Euroopan unionin maissa ja monissa muissa maissa sekä Euroopan unionissa että sen ulkopuolella on samantyyppisiä kilpailua suojelevia lakeja kuin Yhdysvalloissa. Tästä syystä jos sinä harjoitat yhtiön liiketoimintaa ulkomailla, sinun on noudatettava kyseisen maan lakeja Yhdysvaltain antitrustilakien lisäksi soveltuvissa tilanteissa. Samoin Yhdysvaltojen kilpailua koskevat lait soveltuvat myös samalla tavalla kaikkiin ulkomaisiin yhteisöihin, joilla on liiketoimia Yhdysvalloissa. Yllä oleva selvitys ei kuvaa kaikkea, mitä antitrustilait kattavat. Jos sinulla on kysyttävää kilpailua koskevien lakien soveltamisesta mihinkään ajankohtaiseen, ehdotettuun tai harkinnassa olevaan liiketapahtumaan tai yhtiön menettelytapaan tai niiden soveltuvuudesta kehenkään, jonka kanssa yhtiöllä on liiketoimintaa, ota yhteys lakiosastoon. 2. Eturistiriidat Yhtiön ja sen toimittajien, asiakkaiden ja muiden väliset liiketoimet on perustettava niiden yhtiölle koituvaan taloudelliseen hyötyyn eikä työntekijöiden henkilökohtaiseen etuun. Ilman yhtiön ennakkosuostumusta et voi olla asemassa tai mukana tilanteissa, joissa joudut eturistiriitatilanteeseen yhtiön kanssa. Mainitunlainen käytösei ole ainoastaan yhtiön toimintaperiaatteiden vastaista vaan myös lainvastaista. Jopa eturistiriitaiselta näyttävä tilanne voi haitata yhtiötä, ja sitä on vältettävä. Eturistiriita voi syntyä, kun yhtiön työntekijä tai edustaja ottaa osaa toimintaan, joka vie työntekijän tai edustajan aikaa tai häiritsee hänen kokonaisvaltaista ja ajallaan tapahtuvaa tehtäväsuoritustaan yhtiölle. Eturistiriitatilanne voi myös aiheutua siitä, että yhtiön työntekijällä tai edustajalla, hänen perheensä jäsenellä tai henkilöllä, jonka kanssa hän on läheisessä, joko suoranaisessa tai muun henkilön, yrityksen tai yhteisön kautta olevassa välillisessä suhteessa, on taloudellinen tai muu intressi, joka saattaa vaikuttaa yksilön harkintakykyyn yhtiön puolesta. Yhtiö käsittää termin perheenjäsen laaja-alaisesti, ja se kattaa ainakin henkilön puolison, lapset, lapsen puolison, vanhemmat, appivanhemmat, sisarukset, huollettavat tai aikuisen, joka asuu samassa asunnossa henkilön kanssa. Eturistiriitoja voi ilmetä monissa eri tilanteissa, ja siitä syystä niitä ei pyritä luettelemaan tässä yhteydessä. Alla luetellut yleissäännöt kattavat kuitekin yleisimmät ongelmatilanteet: Yksikään yhtiön työntekijä tai edustaja ei ilman yhtiön aiempaa suostumusta saa toimia seuraavasti yhdenkään henkilön, yrityksen tai yhteisön kanssa, joka toimittaa tavaraa tai palveluja yhtiölle, ostaa tavaroita tai palveluja yhtiöltä tai on yhtiön, sen tytäryhtiöiden tai sisaryhtiöiden kilpailija, ottaa vastaan lahjoja (nimellisarvoisia lahjoja lukuunottamatta), lainoja (muutoin kuin pankkien tai rahoituslaitosten kautta) tai muita etuja (esim. kestitystä) lukuunottamatta tavanomaisia liiketoiminnan käytäntöön kuuluvia kohteliaisuuksia ottaa vastaan palkkioita tai toimia ulkopuolisen liikeyrityksen johtohenkilönä, hallituksen jäsenenä, liikekumppanina, työntekijänä, omistajana tai konsulttina tai muulla tavalla toimittaa näille palveluita (joko palkattuna tai vapaaehtoisesti) 6

7 omistaa ulkopuolisen yrityksen tai sen osake-enemmistön, joko suoraan tai välillisesti, lukuunottamatta julkisia yhtiöitä, joiden osakkeita myydään normaalisti avoimilla arvopaperimarkkinoilla antaa yhtiötä koskevia luottamuksellisia tietoja (alla määritelty osassa 8.c) henkilöille, joille kyseistä tietoa ei saa antaa, tai käyttää luottamuksellista tietoa hyväkseen millään tavalla henkilökohtaisten etujen tai ansioiden edistämiseen osallistua suoranaisesti tai välillisesti omaisuuden tai omaisuusoikeuksien myyntiin, joiden tiedettäisiin kiinnostavan yhtiötä, tai olla liiketoiminnassa ulkopuolisten yhtiöiden kanssa siten, että ulkopuolinen yhtiö uskoo olevansa tekemisissä yhtiön eikä yksityisen henkilön kanssa Lahja on mikä tahansa konkreettinen arvoesine, arvoa omaava palvelu tai muu hyöty, joka ei ole kaikkien työntekijöiden tasapuolisesti ulottuvissa. Seuraavassa on esimerkkejä lahjoista: maksuton auton, veneen, lentokoneen, hotellin tai muun kiinteistön käyttö; matka-, loma-, viihde-, laki- tai kirjanpitokustannusten, henkilökohtaisten talous- ja verosuunnittelupalvelujen tai ammattihenkilöiden palkkioiden maksaminen; erityismaksut, alennukset tai lainat; yksilölliset klubijäsenyydet tai työntekijää tai työntekijän perhettä hyödyttävät palvelut. Jos joudut eturistiriitatilanteeseen tai tilanne siltä näyttää, ota välittömästi yhteyttä johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan, säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. 3. Arvopaperikauppaa koskevat lait ja luottamukselliset tiedot Yhdysvaltojen liittovaltion pörssilait ja Exideen ja maailmanlaajuisesti sen kaikkiin työntekijöihin soveltuvat lait kieltävät yhtiön tai muiden yhtiöiden osakkeiden myynnin sellaisen tiedon perusteella, joka ei ole yleisesti saatavana. Yhdysvaltojen liittovaltion laki kieltää myös työnantajien, hallituksen jäsenten, johtohenkilöiden ja työntekijöiden tietoisen kaupan sallimisen tai välinpitämättömän käyttäytymisen sellaisten kauppojen estämiseksi, joissa on mukana heidän suoranaisena tai välillisenä alaisenaan oleva työntekijä. Jos sinulla on tietoa asioista, joita ei ole julkaistu, et voi ostaa tai myydä osakkeita tai muita yhtiön arvopapereita (myynti- tai ostovaltuuksia, optioita tai muita osakkeiden ostoon tai myyntiin oikeuttavia asiakirjoja) ennen kuin riittävän ajan kuluttua kyseisen sisäpiirin tiedon julkaisemisesta. Et saa myöskään paljastaa kyseisiä sisäpiiritietoja henkilöille, jotka eivät ole yhtiön palveluksessa, ennen kuin kohtuullisen ajan kuluttua sen jälkeen, kun yhtiö on julkaissut tiedot. Tämän lisäksi yhtiön työntekijä ei saa missään tapauksessa antaa muille yhtiön arvopaperien myyntiä tai ostoa koskevia neuvoja. On hyvä tietää, että yhtiön liiketoiminnasta ja sen tulevista mahdollisuuksista keskusteleminen voi johtaa laillisiin toimenpiteisiin. Sinun on varottava keskustelemasta yhtiön luottamuksellisista asioista julkisilla paikoilla, kuten lentokoneessa, hississä tai yleisessä puhelimessa, jossa muut voivat kuulla keskustelun. Samoin on kaikkia luottamuksellisia asiakirjoja käsiteltävä turvallisuutta noudattaen, eikä niitä saa jättää muiden luettavaksi. Exide ottaa vakavasti asemansa julkisena pörssiyhtiönä. Yhtiön työntekijöiden, joiden tehtävänä on raporttien ja muiden sellaisten asiakirjojen valmistelu ja tarkistaminen, jotka lähetetään Yhdysvaltojen 7

8 arvopaperiviranomaisille, pörsseille ja muille viranomaisille, sekä lehdistötiedotteet ja muu julkinen viestintä, on pyrittävä näissä julkaisuissa antamaan täydelliset, rehelliset, täsmälliset, ajankohtaiset ja ymmärrettävissä olevat tiedot. Muiden työntekijöiden, jotka antavat asiakirjoissa käytettäviä tietoja niitä valmisteleville työntekijöille tai tilintarkistajille Exiden tilinpäätökset mukaan lukien on tehtävä samoin. Tiettyjen yhtiön avainhenkilöiden, kuten ylemmän johdon ja johtohenkilöiden, on tämän lisäksi noudatettava liittovaltion pörssilain kauppaa koskevia lisärajoituksia ja raportointivelvollisuuksia. Useimmissa tapauksissa lakiosasto toimii neuvonantajana, kun henkilö siirtyy asemaan, jossa nämä lisävaatimukset tulevat ajankohtaisiksi. 4. Työlainsäädäntö Kaikkien työntekijöiden on noudatettava soveltuvaa työlainsäädäntöä ja lisäksi edistettävä yhtiön päämääriä varmistaa kaikkien tasa-arvoinen kohtelu työhönoton, työtehtävien, koulutuksen, palkkojen, uralla etenemisen, työntekijöiden etuuksien, työntekijöiden kurinpidollisten toimien ja irtisanomisen sekä kaikkien muiden työsuhteen sääntöjen ja ehtojen osalta. Yhtiö on asettanut työlainsäädäntöä noudattavat ja päämääriinsä sovitetut toimintaperiaatteet ja ohjelmat, joihin kuuluvat rajoituksitta muun muassa tasa-arvoa koskeva käytäntö ja häirinnän ja syrjinnän estävä käytäntö. a. Tasa-arvo työsuhteessa, häirintä ja syrjintä Yhtiö on työnantajana sitoutunut tasa-arvoperiaatteeseen. Yhtiö pyrkii myös tarjoamaan työympäristön, jossa kaikki työntekijät voivat työskennellä yhdessä huoletta ja tuottavasti. Yhtiö ei salli häirintää tai syrjintää, joka perustuu yksilön rotuun, uskontoon, ihonväriin, kansalliseen alkuperään, fyysiseen tai henkiseen toimintarajoitteisuuteen, sotilas/veteraanistatukseen, ikään, sukupuoleen, sukupuoliseen suuntautumiseen tai muihin soveltuvien lakien suojaamiin ominaisuuksiin. Yhtiön eriarvoisen kohtelun kieltävä käytäntö kattaa kaikki työsuhdetta koskevat asiat Exidessä, mukaan lukien uusien työntekijöiden työhönotto, työtehtävien määrittely, koulutus, ylennykset, palkat, työntekijöiden etuudet, työntekijöiden kurinpidolliset toimet ja irtisanominen sekä kaikki muut työsuhdetta koskevat ehdot. Yhtiö ei hyväksy ei-toivottua käyttäytymistä, joka luo pelottavan, vihamielisen tai hyökkäävän työympäristön (esimerkiksi vitsit tai julisteet, sähköpostit, kuvat, jne., jotka pilkkaavat tai loukkaavat tietyn rodun tai etnisen ryhmän jäsentä tai jotka ovat luonteeltaan seksuaalisia). Ei-toivottua seksuaalista lähentelyä toista työtoveria kohtaan ei myöskään hyväksytä. Sinun vastuullasi on ylläpitää työympäristö, jossa tämäntyyppistä käyttäytymistä ei esiinny. Jos uskot, että olet joutunut sellaisen käytöksen kohteeksi, joka rikkoo yhtiön toimintaperiaatteita, sinun on noudatettava toimenpiteitä, jotka on laadittu niitä periaatteita vastaavasti työpaikkasi käytäntöä noudattaen. b. Nepotismi ja muut suhteet Yhtiön käytäntönä on tarjota tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille työntekijöille ja työnhakijoille sekä tehdä kaikki työsuhdetta koskevat päätökset tasapuolisesti ja asianmukaisesti. Koska tietyt henkilökohtaiset suhteet esimerkiksi perheenjäsenten, asuintovereiden ja romanttisessa suhteessa olevien henkilöiden väliset suhteet voivat aikaansaada todellisen tai oletetun eturistiriidan, haitata työsuoritusta tai vaikuttaa työntekijän moraaliin, tiettyjen sukulaisten ja muiden henkilökohtaisessa suhteessa olevien henkilöiden työskenteleminen yhdessä voi olla sopimatonta. Näissä tapauksissa 8

9 työhönotto, ylennykset, siirrot ja muut vastaavat toimenpiteet on annettava henkilöstöhallinnon tai lakiosaston tarkistettaviksi ja hyväksyttäviksi. 5. Asiattomat tai kirjaamattomat maksut; liialliset lahjat Sinulla ei ole lupaa maksaa tai edesauttaa asiattomia maksuja, mukaan lukien lahjukset, laittomat korvaukset tai muut maksut tai lahjat viranomaisille, tai antaa asiattomia lahjoja asiakkaille, toimittajille tai muille liikekumppaneille tai vastaanottaa niitä asiakkailta, toimittajilta tai muilta liikekumppaneilta. Et saa myöskään luoda tai ylläpitää salaisia tai kirjaamattomia tilejä tai varallisuutta tai tehdä vääriä tai tekaistuja kirjauksia yhtiön kirjoihin. Asiattomat maksut voivat olla lahjojen tai palvelujen sekä rahan muodossa. Niitä voidaan antaa tai vastaanottaa suoranaisesti tai välillisesti, mukaan lukien järjestelyt, jotka auttavat tai edistävät muita antamaan tai vastaanottamaan asiattoman maksun. Asiattomiin maksuihin kuuluvat lain kieltämät maksut, esimerkiksi kaikentyyppiset maksut viranomaisille tai toimeenpanijoille tai heiltä; maksut, jotka edustavat lahjuksia tai korvauksia viranomaisille, asiakkaille, toimittajille tai muille yhtiön liikekumppaneille tai heiltä sekä maksut, joiden tarkoitusperä on asiaton. Tämän lisäksi kaikki maksut, jotka kirjaat virheellisesti tai tahallisesti jätät kirjanpidossa kirjaamatta, ovat asiattomia. Sinun on kirjattava kaikki annetut tai vastaanotetut maksut ja liitettävä mukaan maksuja tukevat todisteet, joista ilmenee kyseisten maksujen tai kuittien tarkoitus. Kirjaamattomia, kirjanpidon ulkopuolisia maksuja tai kuitteja ei hyväksytä. Sinun on oltava tietoinen siitä, että lahjat tai maksut valtion virkamiehille voivat olla soveltuvien lakien tai kansainvälisten sopimusten vastaisia siinäkin tapauksessa, että ne on annettu ilman aikomusta vaikuttaa kyseiseen valtion virkamieheen. Yhdysvaltain laki ei myöskään salli ulkomaisten eikä kotimaisten valtion virkamiesten lahjomista. Jos valtion virkamies pyytää asiatonta maksua, sinun on otettava välittömästi yhteys johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan tai säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. Yhtiön käytäntö ei myöskään salli sitä, että työntekijät antavat tai vastaanottavat liiallisia tai epätavallisia lahjoja tai palveluita yhtiön liikekumppaneille tai liikekumppaneilta riippumatta siitä, liittyykö kyseisiin lahjoihin laittomia tai muuten asiattomia maksuja. 6. Sopimukset julkishallinnon kanssa Kun sopimuksia solmitaan kansallisten, osavaltion, paikallisten tai ulkomaisen valtion yhteisöjen kanssa, et saa antaa virheellisiä lausuntoja tai väitteitä etkä saa tarjota etkä vastaanottaa lahjuksia, korvauksia tai muita vastaavia palkkioita. Sinun on noudatettava kaikkia kansallisia, osavaltiokohtaisia, paikallisia ja ulkomaisia lakeja, jotka koskevat tarjouspyyntöjä ja sopimusten solmimista julkishallinnon yhteisöjen kanssa. Julkishallinnon sopimuksiin soveltuvat kolme pääperiaatetta. Et saa tietoisesti antaa vääriä tai vilpillisiä lausuntoja tai aiheuttaa niitä tai tehdä vääriä maksuvaatimuksia viranomaisille suullisesti etkä kirjallisesti. Tähän sisältyvät tarjouspyynnöt, tarjoukset, maksukehoitukset ja kaikki muut kaikentyyppiset asiakirjat, joissa on vääriä, tekaistuja tai vilpillisiä tietoja. 9

10 Et saa tarjota, antaa, pyytää tai vastaanottaa minkään tyyppistä lahjusta, vastiketta tai prosenttiosuutta julkishallinnon sopimuksen yhteydessä. Et saa hakea tai vastaanottaa tietoja, joita yhtiöllä ei ole lupaa omistaa, rajoituksitta mukaan lukien sopimuksista kilpailevien yritysten luottamukselliset tai yksinoikeudelliset tiedot sekä tarjouspyynnöt tai lähdevalintaa koskevat luottamuksellisiet viralliset asiakirjat. Sinun on välittömästi ilmoitettava tietoosi tulleista, näiden periaatteiden vastaisista tai epäilemistäsi teoista. Tämä on erittäin tärkeää etenkin Yhdysvaltain lain mukaan, joka kieltää minkään tyyppisen palkkion tarjoamisen, hyväksymisen tai pyytämisen suosiollista kohtelua vastaan Yhdysvaltojen julkishallinnon sopimuksen yhteydessä. Tämän ja muiden samantyyppisten lakien vastainen toiminta voi johtaa oikeudelliseen vastuuvelvollisuuteen sekä yksilö- että yhtiötasolla. Tilanteen vakavuudesta riippuen lain rikkominen voi myös johtaa yhtiön sulkemiseen pois tarjouspyyntölistalta ja yhtiön menetettyihin mahdollisuuksiin tehdä uusia tarjouksia viranomaisille. 7. Mainonta Et saa luoda, hyväksyä tai jakaa mitään mainontamateriaalia, rajoituksitta mukaan lukien akkutarrat ja myynninedistämisaineisto, joissa on vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka eivät ole riittävän perusteltuja tai muuten rikkovat soveltuvia lakeja ja määräyksiä. Soveltuvat lait ja yhtiön toimintaperiaatteet kieltävät väärän, harhaanjohtavan ja vilpillisen mainonnan ja siihen liittyvän toiminnan yhtiön myymien tuotteiden myynninedistämisen ja myynnin yhteydessä. Tämän lisäksi on tärkeää, että mainonta on tasapuolista ja totuudenmukaista yhtiön goodwillin ja maineen ylläpitämiseksi asiakkaiden ja muun yleisön keskuudessa. Tästä syystä kaikkien mainonnassa käytettyjen väitteiden on oltava totuudenmukaisia ja tietyt väitteet on perusteltava kirjallisesti ennen niiden tekemistä. Jos haluat lisätietoja minkään ehdotetun mainoksen, esitteen tai muun myyntiä edistävän materiaalin asiallisuudesta, ota yhteys säännöstökomiteaan tai lakiosastoon ennen materiaalien julkaisemista tai jakamista. Kilpailijoiden kanssa tehdyt sopimukset mainonnan vähentämiseksi tai mainonnan tavoista voivat olla kilpailua koskevien lakien vastaisia. Näinollen mainontasuunnitelmista ei saa keskustella kilpailijoiden kanssa. 8. Immateriaalioikeudet Sinulla on lupa käyttää yhtiön patentteja, tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä ja kauppasalaisuuksia ainoastaan tavalla, joka turvaa yhtiön omistusoikeuden niihin, etkä saa väärinkäyttää tai loukata muiden vastaavia immateriaalioikeuksia. Yhdysvaltojen ja kansainväliset lait suojaavat sellaisen materiaalin ja/tai tiedon käyttöä, joka voi olla patentin, tavaramerkin tai tekijänoikeuden suojaama tai jota voidaan katsoa kauppasalaisuudeksi. Yhtiö omistaa ja käyttää patentteja, tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä ja kauppasalaisuuksia. Yhtiöllä voi myös aika ajoin olla omistuksessaan aineistoa, jonka se on ostanut tai jota se on käyttänyt kolmannen osapuolen sopimuksen perusteella (esimerkiksi tekniset piirustukset, oikeus käyttää kauppanimeä tai 10

11 tietokoneen ohjelmistoa), joka voi olla patentin, tekijänoikeuden tai tavaramerkin suojaama ja/tai voi olla kolmannen osapuolen kauppasalaisuus. Yhtiön on käytettävä tällaista aineistoa siihen soveltuvan sopimuksen ehtojen mukaisesti ja noudatettava sen käyttöä koskevia lakeja. a. Tekijänoikeudet Tekijänoikeuslait antavat tekijälle oikeudet luomistyölleen, joita ovat esimerkiksi kirjat, artikkelit, aikakausilehdet, piirrokset, tietokoneohjelmistot ja valokuvat. Tekijänoikeuslait estävät tekijänoikeuslain suojaaman materiaalin luvattoman kopioinnin rajoitettuja olosuhteita lukuunottamatta. Tämän kiellon rikkominen voi saattaa sekä tekijänoikeutta rikkoneet työntekijät että yhtiön huomattavaan siviili- ja/tai rikosoikeudelliseen vastuuseen. b. Tavaramerkkisuoja Tavaramerkki on sana, symboli, nimi, laite tai niiden yhdistelmä, jota käytetään tuotteen tai tuote- tai palvelulinjan tunnistamiseen ja niiden erottamiseen muiden yritysten tuotteista ja palveluista. Yhtiö omistaa useita tavaramerkkejä, jotka ovat erittäin tunnettuja ja arvokkaita. Sinun on varmistettava, että käytät yhtiön tavaramerkkejä oikein, ja ilmoitettava yhtiölle, jos kolmas osapuoli luvatta käyttää yhtiön tavaramerkkejä. Samoin yhtiö on sitoutunut kunnioittamaan muiden tavaramerkkioikeuksia ja välttämään sellaisten tavaramerkkien käyttöä, jotka muistuttavat muiden yritysten tavaramerkkejä. Tavaramerkkisuojan loukkaus voidaan nostaa sanan tai muodon käytöstä, joka kuulostaa tai näyttää samanlaiselta kuin kolmannen osapuolen tavaramerkki, etenkin jos tuotteet ja/tai pakkaus tai muu ulkoasu (imago, motiivi tai käsite) ovat samantyyppisiä. c. Kauppasalaisuudet ja luottamukselliset tiedot Luottamuksellinen tieto on yhtiölle arvokasta omaisuutta, ja se on säilytettävä luottamuksellisena. Yhtiö on kehittänyt omia kauppasalaisuuksia sekä yksityisiä ja luottamuksellisia tietoja ja voi myös saada tietoonsa liikekumppaniensa kauppasalaisuuksia ja yksityistä ja luottamuksellista tietoa. Luottamukselliseen tietoon sisältyy rajoituksetta seuraavat tiedot yhtiöstä tai sen asiakkaista tai liikekumppaneista: kauppasalaisuudet tai yksityiset tiedot strategiset hankintatiedot tai analyysi patenttihakemukset, kehitys- ja kokeilutyöt, valmistuskaavat, testitiedot, prototyypit, mallit ja tuotteen tekniset tiedot taloudelliset tiedot myynti- ja markkinointistrategiat, suunnitelmat, ohjelmat ja tuotekehittelytiedot asiakasluettelot 11

12 työntekijöiden ja konsulttien henkilökohtaiset tiedot, rajoituksitta mukaan lukien etuudet, luontoisedut, palkat, osakeoptiot, korvaukset, kaavat tai bonukset sekä kotiosoitteet ja -puhelinnumerot organisaation rakenne ja raportointisuhteet, sekä liiketoimintasuunnitelmat Luottamuksellisia tietoja ei saa käyttää muuhun kuin yhtiön tarkoitukseen yhtiön työsuhteen aikana tai sen jälkeen, eikä kyseisiä tietoja saa antaa valtuuttomille työntekijöille tai kolmansille osapuolille, esimerkiksi asiakkaille tai ulkopuolisille urakoitsijoille ilman johtoportaan, henkilöstöjohtajan tai säännöstökomitean ennakkolupaa. Sinun on myös pidättäydyttävä sellaisen luottamuksellisen tiedon asiattomasta käytöstä, jonka olet saanut aiemmilta työnantajilta tai kolmansilta osapuolilta, esimerkiksi toimittajilta, asiakkailta tai yhteisöiltä, jotka ovat mukana yhtiön sopimusneuvotteluissa, fuusioissa, hankinnoissa tai muissa liiketoimintatapahtumissa. Jos sinulle on epäselvää onko jokin tieto luottamuksellista, ota yhteys johtoportaaseen, henkilöstöjohtajaan, säännöstökomiteaan tai lakiosastoon. Jos et ole varma, onko jokin tieto luottamuksellista, sinun on käsiteltävä kyseistä tietoa luottamuksellisena, kunnes saat selvityksen yhtiöltä, ettei se ole luottamuksellista. Luottamuksellinen tieto pysyy aina yhtiön omaisuutena. 9. Ympäristö, terveys ja turvallisuus Yhtiö tunnistaa velvollisuutensa hyvänä yrityskansalaisena toimia edistämällä puhdasta, turvallista ja terveellistä ympäristöä sekä niiden yhteisöjen puolesta, joissa meillä on liiketoimintaa, että kaikkien omien työntekijöidemme puolesta. Yhtiö on sitoutunut auttamaan ympäristön säilyttämistä, suojaamista ja mikäli mahdollista sen parantamista tulevien sukupolvien hyväksi ja samoin edellyttää, että yhtiön jokainen työntekijä on tietoinen sekä omiensa että yhtiön päätöksien ja toimien vaikutuksesta ympäristöön. Exide on johtoasemassa teollisuudenalalla, jolla on yksi tämän päivän menestyksekkäimmistä tuotteiden kierrätysohjelmista. Exiden ja sen työntekijöiden on hoidettava yhtiön liiketoimia tavalla, joka vähentää mahdollista haittavaikutusta ympäristöön, suojelee naapureidemme ja työntekijöidemme terveyttä ja turvallisuutta, tehostaa energian ja luonnonvarojen säästämistä ja noudattaa kaikilla tavoilla soveltuvia lakeja, jotka suojaavat luonnollista ympäristöä ja kaikkien terveyttä ja turvallisuutta. Yhtiön työntekijöillä tai edustajilla ei ole lupaa tietoisesti tai tahallisesti ryhtyä mihinkään toimiin, jotka eivät noudata ympäristöä, terveyttä tai turvallisuutta koskevia lakeja tai valtuuttaa, ohjata, antaa lupaa tai hyväksyä tällaista käyttäytymistä muiden osalta. Ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevien lakien ja määräysten laiminlyömisestä voi olla vakavia seurauksia lakia rikkoneille yksilöille sekä yhtiölle. Sekä yhtiö että työntekijät voivat joutua vastaamaan ympäristöonnettomuuksista johtuvan saasteen puhdistuskustannuksista huomattavalla summalla sekä sen lisäksi joutua maksamaan huomattavia sakkoja. Jokaisen toimipaikan johtajan velvollisuus on varmistaa, että toimipaikassa noudatetaan ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevia lakeja, oli kyseessä sitten sulatto, akkutehdas, muu tehdas, jakelukeskus tai haaraosasto. Ympäristöstä, terveydestä ja turvallisuudesta vastaava ministeriö laatii 12

13 menettelytavat ja ohjaa toimipaikkojen johtajia ja muuta henkilökuntaa näiden lakien noudattamisessa. Ympäristöstä, terveydestä ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset tarkkailevat myös eri laitosten suorituskykyä ja suosittelevat tarvittaessa parannusohjelmia. Parannusohjelmien lisäksi jokaisen työntekijän odotetaan ottavan täysin osaa yhtiön ympäristölakeja noudattavaan ohjelmaan, mukaan lukien: Jos tietoosi tulee, että yhtiö mahdollisesti rikkoo ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevaa lakia tai säännöstä tai yhtiön menettelytapaa tai että työntekijä antaa vääriä tietoja, ota välittömästi yhteyttä johtoportaaseen, henkilöstojohtajaan, yhtiön globaalista ympäristönsuojelusta vastaavaan varatoimitusjohtajaan, säännöstökomitean tai lakiosaston jäseneen. Kyseiset olosuhteet on korjattava välittömästi tai olosuhteet aikaansaavat toimet on lopetettava. Jokaisen on yritettävä estää ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevien lakien vastaista toimintaa ja korjattava välittömästi lain vastaiset toimet, jotka tapahtuvat yhtiön parhaasta yrityksestä huolimatta. Jokaisen on pyrittävä maksimoimaan kierrätysmahdollisuuksia ja minimoimaan tuotteiden tai järjestelmien käyttöä, jotka voivat tuottaa jätettä tai muuten haitata ympäristöä. 10. Väärät lausunnot ja vilpilliset toimet Sinulla ei ole lupaa osallistua mihinkään yhtiön kanssa liikesuhteessa olevan asiakkaan, toimittajan tai muun henkilön pettämistä koskevaan suunnitelmaan rahasta, omaisuudesta tai palveluista tai pitää itselläsi tai varastaa muiden omaisuutta. Sinun on aina annettava totuudenmukaisia tietoja yhtiön tuotteista ja palveluista, et saa tietoisesti salata aineellisia tosiseikkoja keneltäkään yhtiön kanssa liikesuhteessa olevalta etkä saa tietoisesti tehdä sitoumuksia, joita yhtiö ei voi täyttää. Erityisesti et saa tietoisesti antaa vääriä lausuntoja viranomaisille tai olla niiden aiheuttajana, suullisesti tai kirjallisesti. Samoin et saa tietoisesti ja tahallisesti salata aineellisia tosiseikkoja tai aiheuttaa niiden salaamista julkishallinnon vaatimassa raportissa, hakemuksessa tai muussa asiakirjassa. Nämä kiellot koskevat kaikkea tiedonvälitystä minkä tahansa liittovaltion, osavaltion, paikallisen tai ulkomaisen hallinnon edustajan kanssa. Saatat toimia tämän toimintaperiaatteen ja lain vastaisesti, vaikket itse henkilökohtaisesti annakaan väärää lausuntoa tai salaa aineellista tosiseikkaa. Esimerkiksi työntekijät eivät saa antaa väärää tietoa kenellekään muulle työntekijälle tai kolmannelle osapuolelle tietäen tai jos olosuhteiden mukaisesti on todennäköistä, että tieto annetaan myöhemmin julkishallinnolle. 11. Yhtiön omaisuuden varastaminen Et saa käyttää väärin yhtiön omaisuutta, antaa mitään tuotteita kenellekään henkilölle tai yhteisölle, jos se on yhtiön menettelytapojen vastaista, tai vastaanottaa mitään henkilökohtaista etua yhtiön kanssa liikesuhteessa olevalta asiakkaalta, toimittajalta tai muulta henkilöltä. Tämä kielto koskee myös yhtiön tiedonvälityslaitteiston, tietokoneiden, muiden laitteistojen tai muun yhtiön omaisuuden luvatonta käyttöä, luottamuksellinen tieto mukaan lukien. Jos tietoosi tulee, että 13

14 yhtiön omaisuutta tai resursseja on varastettu, kavallettu, käytetty väärin tai vilpillisesti, sinun on välittömästi ilmoitettava siitä. 12. Kirjanpito Kirjanpidosta vastaavien työntekijöiden on valmisteltava kaikki yhtiön kirjat huolellisesti niin, että niihin on kirjattu kaikki yhtiön tapahtumat, omaisuus ja velat, ja näitä asiakirjoja ja tukiasiakirjoja on ylläpidettävä ja säilytettävä yhtiön menettelytapojen ja toimenpiteiden sekä soveltuvien laillisten ja kirjanpidollisten vaatimusten mukaisesti. Jos uskot, ettei yhtiön kirjanpito vastaa näitä vaatimuksia, sinun on raportoitava asiasta välittömästi. a. Tositteiden valmistelu; yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden noudattaminen Yhtiön on pidettävä kirjanpidollisia asiakirjoja ja tilejä niin, että ne vastaavat tarkasti ja oikein sen kaikkia liiketapahtumia, omaisuuden tilaa ja kaikkia muita tapahtumia, jotka ovat erityisten kirjanpitoa koskevien säännösten alaisia (esimerkiksi yleisesti hyväksyt kirjanpitoperiaatteet ja muut soveltuvat tilinpäätöksien valmistelua koskevat säännöt, säädökset ja kriteerit). Tämän lisäksi yhtiön on pidettävä kirjaa sen kaikesta omaisuudesta ja vastattavista. Yhtiöllä ei missään tapauksessa saa olla kirjaamattomia varoja tai omaisuutta huolimatta siitä, mihin tarkoitukseen varat tai omaisuus on tarkoitettu, tai mitään asiatonta tai epätarkkaa tietoisesti tehtyä merkintöä yhtiön kirjanpidossa. Yhtiön puolesta ei saa hyväksyä tai suorittaa maksua, jos aikomuksena, tarkoituksena tai tiedossa on että yhtäkään maksun osaa käytetään muuhun tarkoitukseen kuin mitä maksua tukevissa todisteissa on kuvattu. Kaikki kuitit ja maksut on kuvattava yhtiön kirjanpidossa kokonaisuudessaan ja täsmällisesti, ja niihin tulee liittyä tarkoituksemukaiset tositteet. b. Tilikirjojen säilyttäminen ja suojaaminen On olemassa useita lakeja, jotka vaativat yritysten yleisesti ylläpitämien kirjanpitoasiakirjojen asianmukaista säilyttämistä. Näiden lakisääteisten vaatimusten noudattamiseksi ja yhtiön liiketoimintatarpeiden tyydyttämiseksi yhtiö on laatinut tilikirjojen säilytysperiaatteet, jotka sisältävät asianmukaiset säilytysajat jokaisen liiketoimintayksikön tai tytäryhtiön laatimille ja vastaanottamille eri tyyppisille asiakirjoille. Sovellettavien säilytysvaatimusten lisäksi vireillä olevat tai uhkaavat oikeusjutut, tutkimukset tai haasteet voivat vaatia, että tiettyjä tietoja ja asiakirjoja on säilytettävä pitempään kuin mitä yhtiön tilikirjojen säilytyskäytäntö vaatii. Yhtiö on laatinut toimenpiteet, jotka estävät sellaisten asiakirjojen tahallisen tai tahattoman hävittämisen, joka voi johtaa oikeustoimiin tai oikeuden estämiseen, ja lakiosasto lähettää näistä asioista tiedotteita sitä mukaa kun niitä tulee esiin ja antaa neuvoja siitä, minkä luokan asiakirjoja ei saa hävittää, ennen kuin asia on selvitetty. Mikäli lakiosasto ei ole lähettänyt tiedotetta vireillä olevasta asiasta, joka vaatii tiettyjen asiakirjojen jatkuvaa säilytystä, kaikki asiakirjat hävitetään soveltuvassa asiakirjojen säilytysperiaatteissa annetun ajan päätyttyä. Sinun on noudatettava asiakirjojen säilytyskäytäntöä liiketoimintayksikköösi tai tytäryhtiöösi soveltuvin osin. Esimiesten vastuulla on valvoa sitä, että osastolla noudatetaan soveltuvaa käytäntöä, 14

15 mukaan lukien asiakirjojen asianmukainen säilytys ja hävitys. Ota yhteys esimieheesi, jos et ole varma, mitä asiakirjojen säilytysperiaatteita sinun tehtävääsi yrityksessä sovelletaan. 13. Viranomaisten, lehdistön ja yleisön tiedusteluihin vastaaminen Ainoastaan valtuutetut yhtiön edustajat saavat vastata median, talousyhteisön, sijoittajien ja muiden esittämiin yhtiötä koskeviin tiedusteluihin. Työntekijöiden on lähetettävä kaikki tiedustelut välittömästi liiketoimintayksikön johtajalle ja lakiosastolle yrittämättä vastata tiedusteluun. Jos sinuun ottaa yhteyttä asianajaja, viranomainen (Yhdysvaltain oikeusministeriöstä, Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissiosta tai muusta kansallisesta, osavaltion tai kunnan virastosta), tutkija tai muu kolmas osapuoli koskien mahdollista tai käynnissä olevaa oikeudenkäyntiä tai tutkimusta huolimatta siitä, liittyykö oikeudenkäynti tai tutkimus yhtiöön, sinun on välittömästi ilmoitettava asiasta lakiosastolle. Työntekijöiden on myös välittömästi lähetettävä kaikki suulliset tai kirjalliset tietoja, asiakirjoja tai todistusta koskevat pyynnöt lakiosastolle. Asian välitön ilmoittaminen lakiosastolle on erittän tärkeää, mikäli pyynnöt tehdään kanteen, haasteen, todistajaksi kutsun tai määräyksen tai muun laillisen asiakirjan muodossa, jossa vaaditaan läsnäoloa oikeudessa tai vastausta. Kaikki alkuperäiset lailliset asiakirjat on lähetettävä välittömästi lakiosastolle. Et missään tapauksessa saa antaa vastauksia, tietoja tai asiakirjoja ottamatta ensin yhteyttä lakiosastoon. Sinun on ilmoitettava pyynnön tekevälle henkilölle, että yhtiön käytännön mukaisesti kyseiset pyynnöt hoitaa lakiosasto. 14. Poliittinen toiminta ja tuki Exide noudattaa kaikkia lakeja ja määräyksiä, jotka koskevat yhtiön varojen, omaisuuden, toimitilojen tai palvelujen käyttöä poliittisten puolueiden tai ehdokkaiden tukemiseen, ja kaikkia kampanjan rahoitusta koskevia ja poliittiis-eettisiä lakeja. Yhtiö ei kerää työntekijöiltä eikä heidän perheenjäseniltään laittomia poliittisia lahjoituksia eikä pyydä tai opasta työntekijöitä vapaaehtoistyöhön poliittisen ehdokkaan tai puolueen puolesta. Vastaavasti työntekijät eivät missään tapauksessa saa pyytää tai opastaa omia alaisiaan näihin toimiin. Työntekijät eivät saa pakottaa ketään ottamaan osaa poliittisen ehdokkaan tai komitean rahankeruuseen tai pakottaa muita tekemään lahjoituksia. Exide rohkaisee työntekijöitä osallistumaan poliittiseen prosessiin, ilmaisemaan omat mielipiteensä politiikasta tai poliittisista aiheista ja osallistumaan poliittiseen toimintaan. Näiden on kuitenkin tapahduttava työntekijän vapaa-aikana ja omalla kustannuksella. Yhtiö tunnustaa täysin oikeutesi päättää, osallistutko ja jos niin päätät, mille poliittisille ehdokkaille ja missä määrin annat rahallista tai ei-rahallista tukea. Kuitenkin jos osallistut tällaisiin toimiin tai annat poliittisia lausuntoja omasta henkilökohtaisesta poliittisesta näkökannastasi, et saa puhua tai toimia yhtiön puolesta ja sinun on vältettävä sitä, että se edes näyttäisi siltä. Exide voi lain mukaisesti käyttää resurssejaan ja kerätä varoja poliittisen toimintakomitean puolesta ja pyytää työntekijöitä osallistumaan siihen. Yhtiö voi myös tiedottaa työntekijöille lain sallimissa puitteissa poliittisista kysymyksistä, ehdotuksista ja lakiuudistuksista, jotka koskevat yhtiötä ja sen työntekijöitä. 15

16 15. Kansainvälinen liiketoiminta Työntekijöiden on noudatettava kaikkia lakeja niissä maissa, joissa he harjoittavat liiketoimia ja kaikkia Yhdysvaltain lakeja, jotka koskevat ulkomaista toimintaa (esimerkiksi Foreign Corrupt Practices Act (ulkomaan korruptiolaki); lakeja, jotka estävät yhteistyön ulkomaisten boikottien kanssa tai vaativat maakohtaisiin kauppasulkuihin osallistumista; sekä vienninsäätelylait). Työntekijöiden on myös osoitettava kunnioitusta ja kärsivällisyyttä niiden yhteisöjen ja maiden arvoja ja tapoja kohtaan, joissa yhtiö harjoittaa liiketoimintaa. a. The Foreign Corrupt Practices Act - ulkomaan korruptiolaki Yhtiön työntekijät ja agentit eivät saa suorittaa maksuja tai tehdä maksutarjouksia ulkomaisille viranomaisille, ulkomaisen viranomaisen työntekijälle tai edustajalle, poliittisen puolueen virkailijalle, poliittiselle ehdokkaalle tai julkisen kansainvälisen organisaation (esimerkiksi YK tai Maailmanpankki) virkailijalle pyrkimyksenään saada kyseinen virkailija vaikuttamaan lainsäädäntöön tai päätökseen tai avustaa yhtiötä saamaan tai ylläpitämään liiketoimintaa. Tämä käytäntö koskee maksuja lahjojen muodossa yhtä hyvin kuin rahan muodossa, ja se kattaa sekä henkilökohtaisten että yhtiön varojen käytön. Vaikka laki salliikin tietyntyyppisten maksujen suorittamisen ulkomaisille viranomaisille, mukaan lukien maksut, jotka edesauttavat normaaleja julkishallinnon toimia, on erittäin vaikeaa määritellä, mitkä maksut ovat sallittuja; se vaatii erityistaitoa ja isäntämaan käytännön tuntemusta. Laki on tältä osalta hyvin monimutkainen. Pienikin erehdys voi altistaa sekä yhtiön että sen työntekijät rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin, huomattaviin sakkoihin ja vankeuteen. Tästä syystä säännöstökomitean tai lakiosaston on hyväksyttävä etukäteen kaikki ehdotetut maksut, jotka uskot olevat edesauttavia tai muuten lain sallimia. b. Tuonti- ja tullisäännökset Yhdysvaltain tulli- ja kauppalakien mukaan kaikkien tuontitavaroiden on oltava luokiteltu ja niiden arvo määritelty asianmukaisesti, ja niiden saapuessa Yhdysvaltoihin niissä on oltava asianmukaiset kiintiö- tai vienti/tuontilisenssit, tavaraselosteet, alkuperämaamerkinnät, konossementit ja kauppalaskut. Yhdysvaltain tullilaki ja yhtiön käytäntö kieltävät myös toisen maan kautta kuljetetut tuotteet, joissa tuotteet valmistetaan yhdessä maassa, kuljetetaan toiseen maahan ja sitten Yhdysvaltoihin toisen maan tavaselosteiden ja vientilisenssien kanssa. Lisätietoja tuotteiden tuonnista saat omasta johtoportaastasi, säännöstökomitealta tai lakiosastolta. c. Vientisäännökset Yhdysvaltain ulkoministeriön alaisen kansainvälistä aseliikennettä koskevien määräysten mukaan rajan ylittävässä Yhdysvalloista peräisin olevia tavaroita sisältävässä lähetyksessä, jotka on suunniteltu, valmistettu tai muunnettu erityisesti sotilaalliseen käyttöön, jokaisella tavaralla on oltava erillinen lisenssi. Yhdysvaltain kauppaministeriön hallinnassa olevien vientimääräysten mukaan kaupallisten tuotteiden ja palvelujen vienti Yhdysvalloista voi vaatia erityisen kauppaministeriön myöntämän vientiluvan. Sama voi myös koskea yhdysvaltalaista alkuperää olevien tuotteiden toisen maan kautta tapahtuvia kuljetuksia Yhdysvaltojen ulkopuolella olevasta maasta toiseen sekä tiettyjä ulkomaista alkuperää olevia vientituotteita, joissa on yhdysvaltalaista sisältöä. Lisätietoja tuotteiden viennistä saat omalta johtoportaaltasi, säännöstökomitealta tai lakiosastolta. 16

17 d. Boikotinvastaiset lait Työntekijöiden on harjotettava yhtiön liiketoimia Yhdysvaltain boikotinvastaisten lakien mukaisesti, joiden tarkoitus on estää yrityksiä osallistumasta ulkomaisiin boikotteihin maissa, joihin Yhdysvalloilla on ystävälliset suhteet. Käytännöllisesti katsoen boikotinvastaiset asiat tulevat aina esiin arabimaiden boikotoidessa israelilaisia tuotteita. Yleensä boikotinvastaiset lait ja säännöt estävät osallistumasta ulkomaiseen boikottiin, joko (i) kieltäytymällä liiketoimista toisen henkilön kanssa, (ii) soveltamalla syrjivää työhönottokäytäntöä, (iii) antamalla yhdysvaltalaisesta henkilöstä rotua, uskontoa, sukupuolta tai kansallista alkuperää olevaa tietoa, (iv) antamalla tietoa henkilön jäsenyyksistä tai liikesuhteista boikotoidussa maassa (esimerkiksi Israel) tai henkilöstä, jonka liiketoimia uskotaan rajoitettavan boikotoivissa maissa, tai (v) käyttämällä remburssia, joka sisältää boikottisäännöksiä. Koska yhtiön on raportoitava boikotointipyynnöt, sinun on ilmoitettava säännöstökomitealle tai lakiosastolle boikotointipyynnöstä. e. Yhdysvaltojen kauppasulut Työntekijöiden on harjoitettava yhtiön liiketoimintaa International Emergency Economic Powers Act -lain (kansainvälinen hätätilanteen talousvaltuuksia koskeva laki) ja Trading With the Enemy Act -lain (kaupankäynnistä vihollisen kanssa koskeva laki) kaupparajoitusten mukaisesti. On olemassa myös lista henkilöistä ja yhteisöistä, joiden kanssa yhtiö ei saa käydä kauppaa. Nämä kyseisten lakien kiellot ja rajoitukset vaikuttavat vientiin, tuontiin, matkustukseen, valuuttatapahtumiin ja omaisuuteen ja tileihin tietyissä maissa, joko suoraan tai kolmansien osapuolien kautta. Ennen liiketoimia ulkomaan kanssa on varmistettava, ettei mitään kaupparajoituksia ole voimassa kyseisen maan osalta. Kaikki kauppasulussa olevien maiden kanssa aioitut yhteydenotot on ensin annettava lakiosaston arvioitavaksi. On huomioitava, että Yhdysvaltojen Kuuban kauppasulku koskee sekä yrityksiä Yhdysvalloissa että näiden tytäryhtiöitä ulkomailla. Sekä Kanada ja Euroopan unioni ovat omaksuneet blokkauslainsäädännön, joka estää kanadalaisia tai eurooppalaisia yrityksiä kieltäytymästä kaupankäynnistä Kuuban kanssa Yhdysvaltain kauppasulun takia. Tästä syystä näiden yritysten työntekijöitä pyydetään antamaan kaikki Kuubaan liittyvät asiat säännöstokomitealle tai lakiosastolle. 17

18 Vakuutus ja todistus Todistan täten, että olen vastaanottanut ja luen Exide Technologiesin eettiset ja liiketoiminnan periaatteita koskevat säännöt ( säännöt ). Ymmärrän, että minun on noudatettava säännöissä annettuja normeja ja menettelytapoja ja soveltuvia yhtiön toimintaperiaatteita työsuhteeni jatkamiseksi yhtiön kanssa. Ymmärrän myös, että mikäli minulla ei ole pysyvää työsopimusta (at will), säännöt ja yhtiön toimintaperiaatteet eivät muuta työtilannettani millään tavalla, eivätkä säännöt tai yhtiön toimintaperiaatteet muodosta työsuhdesopimusta. Vahvistan, että mikäli toimin sääntöjen, yhtiön toimintaperiaatteiden tai lakien vastaisesti tai saan tietää sääntöjen, yhtiön toimintaperiaatteiden tai lakien vastaisista toimista, ilmoitan siitä välittömästi säännöissä annettuja toimenpiteitä noudattaen. Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Päivämäärä 18

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:

Lisätiedot

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011 Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat

United Technologies Corporation. Toimittajilta saadut liikelahjat United Technologies Corporation Toimittajilta saadut liikelahjat Johdanto UTC ostaa tarvikkeet ja palvelut niiden arvon perusteella yrittäen samalla saada parhaan vastineen rahalle ja luoda kestävät liikesuhteet

Lisätiedot

EEttisEt toimintaohjeet

EEttisEt toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet Husqvarna-konsernin eettiset toimintaohjeet noudattavat YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, joiden tarkoitus on saada yritykset toimimaan ihmisoikeuksia, työntekijöiden

Lisätiedot

EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos

EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos EETTISET SÄÄNNÖT Eurooppalainen painos Kaikille työntekijöille MIKSI BRP:LLÄ ON EETTISET SÄÄNNÖT? Miksi BRP:llä on eettiset säännöt? Yhtiö on oikeushenkilö itse asiassa useita oikeushenkilöitä - joka

Lisätiedot

SCA:n eettinen ohjeisto

SCA:n eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE 1 Euroopan ALH-sivustojen toimintaperiaate Lisätäkseen Amwayn, Amwayn tuotteiden ja Amwayn liiketoimintamahdollisuuden tunnettavuutta sekä ALH:ien tukemiseksi liiketoiminnan

Lisätiedot

LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA. Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2. Yleiset eettiset normit 2

LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA. Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2. Yleiset eettiset normit 2 LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2 Yleiset eettiset normit 2 Eturistiriidat 3 Salassapitovelvollisuus, Yhtiön omaisuuden suojeleminen

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Sisältö. Toimintaperiaatteet

Sisältö. Toimintaperiaatteet Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet

Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet 1. Johdanto 1.1. Tässä eturistiriitoja koskevassa käytännössä määritetään, kuinka Plus500CY Ltd.

Lisätiedot

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,

Lisätiedot

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat

Lisätiedot

DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys

DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics

Lisätiedot

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet 1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä

Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä I. Yleiset kysymykset (1 ja 2 artikla) I.2. Lähettävää yritystä koskevat kysymykset 1. 1. 1 Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä Miten maanne lainsäädännössä määritellään työntekijä

Lisätiedot

RESMED INC LIIKETOIMINNAN JA EETTISTEN MENETTELYTAPOJEN SÄÄNNÖT

RESMED INC LIIKETOIMINNAN JA EETTISTEN MENETTELYTAPOJEN SÄÄNNÖT RESMED INC LIIKETOIMINNAN JA EETTISTEN MENETTELYTAPOJEN SÄÄNNÖT ResMed Inc Liiketoiminnan ja eettisten menettelytapojen säännöt Sivu 2 Muutettu 13. toukokuuta 2005 KIRJE TOIMITUSJOHTAJALTA 1. lokakuuta

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARI Arvosteluperusteet LVV 5.9.2015 Välittäjäkoelautakunta

KESKUSKAUPPAKAMARI Arvosteluperusteet LVV 5.9.2015 Välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Toimeksiantosopimuksen muotovaatimukset on säädetty laissa kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä. Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei sopimusehtoja

Lisätiedot

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Smiths Group on globaali konserni, joka toimii vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toimittajien kanssa maailmanlaajuisesti.

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Tapahtumat.infon käyttöehdot

Tapahtumat.infon käyttöehdot Tapahtumat.infon käyttöehdot Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja sovelletaan Tapahtumat.info:n (jäljempänä palveluntarjoaja) tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin. Verkkopalvelut tarkoittavat näissä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4 Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPABoS14/167 FI Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.4.2009 K(2009) 3177 KOMISSION SUOSITUS suositusten 2004/913/EY ja 2005/162/EY täydentämisestä julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinto- tai valvontaelinten

Lisätiedot

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Aspocomp Group Oyj ( Tarjouksentekijä tai Yhtiö ) tarjoutuu tämän Ostotarjouksen mukaisin ehdoin ostamaan kaikki Yhtiön 1.12.2006 liikkeeseen laskemat

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä. EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen

Lisätiedot

Tamtron Group. May 31, 2013

Tamtron Group. May 31, 2013 Code of Conduct Tamtronin maine on tärkein omaisuutemme ja maineeseen vaikuttaa oma käytöksemme. Asiakkaat ja muut yhteistyökumppanit edellyttävät meiltä korkeaa etiikkaa samalla kun me täytämme sitoumuksemme

Lisätiedot

POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ

POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ GROUP POLICIES POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisältö 2 Yhteenveto käytännöstä 3 Johdanto 4 Toimintalinjaus 4 Alihankkijat 5 Viestintä ja toteutus

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017

TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 SISÄLTÖ TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ... 3 Johdanto... 3

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

Tarkastuskomitean mandaatti

Tarkastuskomitean mandaatti EKP JULKINEN Tarkastuskomitean mandaatti Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on perustanut EKP:n työjärjestyksen artiklan 9a nojalla korkean tason tarkastuskomitean. Se vahvistaa nykyisiä sisäisen ja

Lisätiedot

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura

Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä. 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä 15.1.2016 lakimies Anna Nousiainen, Suomen Taiteilijaseura Kun luovutetaan tavaraa tai palvelua korvausta vastaan, on selvitettävä: Kenen tai minkä kanssa järjestän

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien.

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. 1 Yleistä 1.1 Ehdot ovat osa Imatran Kylpylä Fitness -jäsensopimusta (myöhemmin Jäsensopimus ), joka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Delfort menettelytapasäännöt

Delfort menettelytapasäännöt Maaliskuu 2017 Delfort menettelytapasäännöt Hallituksen esipuhe delfortgroup AG ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan perustana ovat seuraavat avainperiaatteet: laadukkuus kunnioitus vastuu luotettavuus

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015

VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015 EETTISET OHJEET VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015 Sisällysluettelo Toimintaperiaatteet Yleiset vaatimukset Eturistiriidat Salassapitovelvollisuus Lahjonta Lahjoitukset poliittiseen toimintaan Lahjoitukset

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

FOURTON OY MERKINTÄLOMAKE

FOURTON OY MERKINTÄLOMAKE MERKINTÄLOMAKE Fourton Rahastoyhtiön rahastoja voitte merkitä kaksi kertaa kuukaudessa. Merkintäpäivät ovat jokaisen kuukauden 15. päivä ja viimeinen pankkipäivä. Jos 15. päivä ei ole pankkipäivä, merkintäpäivä

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat 2010 1 (5) I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat Nordean rahastot 1 ovat hyväksyneet seuraavat omistajaohjausta koskevat suuntaviivat, joita sovelletaan suomalaisilla

Lisätiedot

Toimittajien menettelyohje

Toimittajien menettelyohje Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT. Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys

AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT. Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys Aktiassa työskenteleville Finanssialan toimijana Aktia on riippuvainen asiakkaiden ja markkinoiden liiketoiminnallemme

Lisätiedot

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat .eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.

Lisätiedot

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen

Lisätiedot

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.

Lisätiedot

Kärkkäinen Oy arvot 2019

Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat

Lisätiedot

Rehellisen liiketoiminnan periaatteet

Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Taidoista työpoluiksi projekti Sisältö Työelämän peruskäsitteet Työelämässä Poissaolot Työturvallisuus ja terveys Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Työantajan oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

Tehtävä on kaksiosainen.

Tehtävä on kaksiosainen. YRITYSKAUPPASOPIMUKSET ENNAKKOTEHTÄVÄ TAUSTAKUVAUS ENNAKKOTEHTÄVÄ Juuso Innanen ja Niklas Blomström omistavat tasaosuuksin vuonna 2003 perustamansa suomalaisen Chaos Entertainment Oy:n koko osakekannan.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-

Lisätiedot

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas. Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet

Lisätiedot

PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE

PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 2013 PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 25.9.2013 Versio 1.0 Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus 1 (8) Sisällysluettelo 1 ALKOHOLIN JA MUIDEN PÄIHTEIDEN

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 30.5.2012 2011/0430(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET

LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET FP 7 Marie Curie Grant Agreement Annex III [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT EUROOPASSA TYÖSKENTELEVILLE TUTKIJOILLE] [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT

Lisätiedot

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta

Lisätiedot

Käyttöehdot 1001pelit.com

Käyttöehdot 1001pelit.com Käyttöehdot 1001pelit.com Johdanto Verkkosivuilla www.1001pelit.com (jäljempänä Verkkosivusto) voit pelata pelejä, kirjautua uutiskirjeen vastaanottajaksi ja luoda oman profiilisi, johon voit koota suosikkipelisi

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Nämä käytännesäännöt on päivätty 21. joulukuuta 2010, ja niitä saatetaan päivittää ajoittain.

Nämä käytännesäännöt on päivätty 21. joulukuuta 2010, ja niitä saatetaan päivittää ajoittain. Johdanto perusperiaatteet ja sovellusala Takeda Pharmaceutical Company Limited ja kaikki sen tytäryhtiöt (yhdessä Takeda ) ovat vankasti sitoutuneetnoudattamaan kaikkia sovellettavia lakeja ja määräyksiä.

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT 31.1.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO I Kiinteistöarviointilautakunta 2 1 Lautakunnan tehtävät 2 2 Lautakunnan jäsenet 2 3 Lautakunnan toiminta 2 4 Esteellisyys

Lisätiedot

Osuuskunnan sulautuminen ja. Vesihuoltolaitosten yhdistyminen VT Anne Kontkanen Pellervo-Seura ry

Osuuskunnan sulautuminen ja. Vesihuoltolaitosten yhdistyminen VT Anne Kontkanen Pellervo-Seura ry Osuuskunnan sulautuminen ja osuuskunnan purkaminen Vesihuoltolaitosten yhdistyminen VT Anne Kontkanen Pellervo-Seura ry Osuuskunnan sulautuminen Osuuskunta voi sulautua toiseen osuuskuntaan siten, että

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Suomalaisen kulttuurin kehittämissäätiö. Säännöt

Suomalaisen kulttuurin kehittämissäätiö. Säännöt Suomalaisen kulttuurin kehittämissäätiö Säännöt 1. Yleissäännöt 1.1. Säätiön nimi on Soome Kultuuri Edendamise Sihtasutus. Suomeksi: Suomalaisen kulttuurin kehittämissäätiö. 1.2. Suomalaisen kulttuurin

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN... AAVIA OY AAVIA OY:N VÄLIMIESMENETTELYN SÄÄNNÖT 1.1.2016 1 YLEISET... 2 1.1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN... 2 1.2 TOIMIVALTA... 2 1.3 SOVELLETTAVA LAKI JA MENETTELYN KIELI... 2 1.4 ASIAKIRJOJEN JA VIESTIEN TOIMITTAMINEN...

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot

Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot 1. Yleistä Näitä verkkopalvelun käyttöehtoja sovelletaan Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen (jäljempänä Palveluntarjoaja) tuottamaan

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET

HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET 13.6.2018 Copyright Huurre Group Oy Huurre Groupin eettiset periaatteet 1 (5) Huurre Groupin (Huurre) eettiset periaatteet Näiden eettisten periaatteiden ensisijaisena

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperinvälittäjille MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA Rahoitustarkastus antaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 5 a :n 5 momentin nojalla arvopaperinvälittäjille tämän määräyksen asiakkaan

Lisätiedot