Tamtron Group. May 31, 2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tamtron Group. May 31, 2013"

Transkriptio

1 Code of Conduct Tamtronin maine on tärkein omaisuutemme ja maineeseen vaikuttaa oma käytöksemme. Asiakkaat ja muut yhteistyökumppanit edellyttävät meiltä korkeaa etiikkaa samalla kun me täytämme sitoumuksemme ja olemme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti koskemattomia. Nämä eettiset ohjeet koskevat kaikkia Tamtron yhtiöitä ja työntekijöitä. Tamtronin eettiset ohjeet tukevat yhtiön kestävää kehitystä ja menestystä. Ne käsittelevät Tamtronin yrityskulttuuria, yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä ja sitoutumista lain ja säännösten noudattamiseen. Jotta Tamtron pystyisi täyttämään kaikki sitoumuksensa niin Tamtronin henkilöstön kuin yhtiön sidosryhmienkin (ml. alihankkijat ja toimittajat) edellytetään noudattavan niitä kaikissa yhtiötä koskettavissa liiketoimissaan ja työtehtävissään. Tomi Virtanen Toimitusjohtaja

2 Henkilöstö Yhtäläiset mahdollisuudet ja yhdenmukainen kohtelu Hyvän ilmapiirin luominen työpaikalle edellyttää kaikkien työntekijöiden yhdenmukaista kohtelua ja samojen mahdollisuuksien tarjoamista kaikille. Lisäksi toisten hyvinvoinnista on otettava yhteinen vastuu ja muiden mielipiteitä on kunnioitettava. Teemme jatkuvasti yhdessä töitä luodaksemme hyvän ja innostavan työympäristön, jonka erikoispiirteitä ovat turvallisuus, tyytyväisyys ja osallistuminen. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, ahdistelua tai mitään rikkomuksia. Lähtökohtanamme on, että jokainen ihminen on samanarvoinen, ja tämän perusteella suhtaudumme toisiimme kunnioittavasti ja luottavaisesti. Kullakin on oikeus kehittyä niin Tamtronia kuin sen työntekijöitäkin nyt ja vastaisuudessa koskevien osaamisedellytysten mukaisesti. Luovan ilmapiirin muodostumiseen myötävaikuttavat avoin mielipiteenvaihto ja kokemusten, osaamisen ja arvojen jakaminen. Pyrimme luomaan avoimen ilmapiirin, jossa jokainen voi ilmaista mielipiteensä vapaasti, osallistua ja vaikuttaa yhtiön kehitykseen ja tukea sitä päivittäisellä työpanoksellaan parhaansa mukaan. Tamtron-konserni odottaa kaikkien palveluksessaan olevien henkilöiden: käyttäytyvän eettisten normien ja lakien mukaisesti osoittavan lojaalisuutta Tamtron-konsernia kohtaan kohtelevan työtovereitaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti sekä pidättäytymään häirinnästä ja kaikenlaisesta epäasiallisesta kohtelusta* ottavan huomioon muiden sidosryhmien, kuten asiakkaiden, liiketoimintakumppaneiden, viranomaisten ja kuluttajien intressit oikeudenmukaisella ja asiallisella tavalla tuntevan hyvät liiketavat tiedostavan ja välittävän toimintamme mahdollisista haitallisista vaikutuksista ympäristölle ja ilmastoon osoittavan ammattimaisuutta ja asiantuntemusta työtehtävien hoidossa * Häirinnäksi ei kuitenkaan luokitella työnantajan antamaa ohjeistusta ja asiallista palautetta koskien työntekijän tehtäviä, laiminlyöntejä tai ohjeiden vastaista toimintaa. Ihmisoikeudet Työnantajan ominaisuudessa Tamtron on sitoutunut noudattamaan kansainvälisen työjärjestön ILO:n ydinsopimuksissa eriteltyjä periaatteita: järjestäytymisvapaus ja oikeus työehtosopimusneuvotteluihin, yhtäläinen korvaus miehille ja naisille samanarvoisesta työstä, pakkotyön lakkauttaminen, rotuun, sukupuoleen, ihonväriin, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen, syntyperään tai yhteiskunnalliseen asemaan perustuvan syrjinnän poistaminen sekä lapsityövoiman käytön lakkauttaminen. Odotamme myös asiakkaidemme, toimittajiemme ja muiden yhteistyökumppaneidemme kohtelevan työntekijöitämme kunnioittavasti ja samanarvoisesti. Ostosopimuksissamme olevan lausekkeen nojalla voimme välittömästi lopettaa yhteistyön toimittajan kanssa, jos käy ilmi, että kyseinen toimittaja käyttää lapsityövoimaa. Hyvinvointi ja turvallisuus työpaikalla Pyrimme muodostamaan turvallisen, terveellisen ja hyvin hallitun työympäristön. Ehkäisemme onnettomuuksia ja henkilövahinkoja toteuttamalla käytäntöjä ja toimenpiteitä, joilla minimoidaan työympäristölle luontaisten vaarojen aiheuttajat. Laadimme ja ylläpidämme järjestelmiä ja parhaita

3 toimintatapoja, jotta voimme havaita ja välttää työstä henkilöstön hyvinvoinnille ja turvallisuudelle mahdollisesti aiheutuvat uhat, reagoida niihin ja toimia niiden eliminoimiseksi. Turvallinen työympäristö on myös raitis. Tamtronin henkilöstöön kuuluvat eivät saa työskennellä alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisina. Rajallisia määriä alkoholia saatetaan tarjota, jos paikalliset tavat tai erityiset tilaisuudet edellyttävät tätä. Työntekijä ei voi kuitenkaan käyttää alkoholia, jos hänen on käytettävä konetta, ajettava ajoneuvoa tai tehtävä muuta sellaista, jonka suorittamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena voi koitua merkittävää haittaa. Henkilökohtaiset velvoitteet Jokaisen yhtiön palveluksessa olevan tulee tuntea tehtävissään sovellettavat hyvät käytännöt ja noudattaa niitä johdonmukaisesti. Epäselviltä vaikuttavissa tilanteissa tulee käyttää omaa arviointikykyä. Neuvoja ja ohjeita on aina mahdollista kysyä myös esimieheltä. Kunkin henkilön tulee suorittaa saamansa toimeksiannot työnantajan ohjeiden mukaisesti ja annetussa aikataulussa. Jos toimeksiantoihin liittyy epäselvyyttä tai ongelmia, tulee proaktiivisesti keskustella esimiehen kanssa ja varhaisessa vaiheessa. Sivutoimet Tamtronin työntekijät eivät saa sitoutua kilpailevaan yritykseen eivätkä osallistua toimiin, jotka voivat heikentää joko työntekijän tai Tamtronin yrityksenä nauttimaa luottamusta. Sivutoimi ei myöskään saa sitouttaa työntekijää niin, että se vaikuttaa hänen kykyynsä suoriutua työstään täysipainoisesti ja keskittyneesti. Jos sivutoimi on yritys, asia tulee selvittää yhtiön johdon kanssa etukäteen. Konserniyhtiöiden ulkopuolisille hallitusjäsenyyksille tulee työntekijän saada työnantajan kirjallinen hyväksyntä. Asiakas, toimittaja ja yhteistyökumppanisuhteet Terveellä pohjalla olevassa liiketoiminnassa hyvät asiakas-, toimittaja- ja kumppanuussuhteet ovat keskeisen tärkeitä. Siksi Tamtron panostaa merkittävästi hyvien suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen. Tilaisuuksia tapaamiseen ja näkemysten vaihtamiseen on paljon. Tällaisia ovat esimerkiksi koulutustilaisuudet, asiakastapaamiset ja messut. Tällaisissa suhteiden luontiin ja kehittämiseen tarkoitetuissa tilanteissa saatetaan keskustella muistakin asioista kuin toimintaan suoranaisesti liittyvistä koneista tai teknisistä ratkaisuista. Sosiaaliset tapahtumat ovat tärkeä osa liikesuhteita, mutta meidän näkemyksemme on, että tapahtumat tulee järjestää siten, etteivät ulkopuoliset voi kyseenalaistaa niiden merkitystä. Korruption ja lahjonnan vastainen toiminta Tamtron ei osallistu liiketoimintaan, joka saattaa johtaa eturistiriitoihin. Me emme maksa lahjuksia tai laittomia maksuja liiketoiminnan hankkimiseksi tai jatkamiseksi. Emme ota vastaan tai anna sellaisia liikelahjoja emmekä maksa sellaisia viihde- tai edustuskuluja, jotka ylittävät liikekumppaneiden välisen tavanomaisen vieraanvaraisuuden mittasuhteet. Jos lahjan tai palveluksen vastaanottaminen tai antaminen sisältää vähäisenkin eturistiriidan muodostumisen mahdollisuuden, asia tulee selvittää aina etukäteen yhtiön johdon kanssa. Käytännöllä varmistamme, että asiakkaamme, toimittajamme tai me itse emme päädy tilanteeseen, joka voitaisiin tulkita lahjonnaksi tai korruptioksi. Toteutuneeksi todettu lahjonta tai korruptio on vakava rikos, johon syylliseksi katsotaan sekä lahjontaa tarjoava että sitä vastaanottava osapuoli. Rahanpesu on kaikissa muodoissaan kielletty. Vieraanvaraisuudessa ja kiitollisuuden osoittamisessa tulee noudattaa kohtuullisuutta. Sallittua on ottaa vastaan ja antaa lahjoja tai etuuksia, jotka ovat luonteeltaan vähäisiä, määrältään ja arvoltaan kohtuullisia. Lahjan ja lahjuksen välinen raja vaihtelee eri kulttuureissa, joissain maissa pienet lahjat kuuluvat kulttuuriin, toisissa eivät. Vaikka lahja voisi tuntua kohtuulliselta, harkitse aina miltä se näyttäisi ulkopuolisen silmin.

4 Lahjasta voi kertoa avoimesti, lahjuksesta ei. Lahjaan ei liity vastapalveluksia, sen sijaan lahjukseen oletetaan liittyvän. Laskujen muokkauksen kieltäminen Laskujen muokkausta tiedetään tapahtuvan liike-elämässä ainakin jossain määrin. Laskujen muokkaus rinnastetaan oikeudellisesti aina väärän todistuksen antamiseen, joka on lainvastaista toimintaa. Tamtron ei harjoita laskujen muokkausta. Henkilöstömme tulee kieltäytyä laskujen muokkaukseen liittyvistä pyynnöistä välittömästi. Tämä periaate estää asiakkaitamme ja/tai henkilöstöämme altistumasta houkutukselle toimia rikollisesti. Rehellinen kilpailu ja kilpailun vapauden varmistavan lainsäädännön noudattaminen Vakaa yhteisöllinen talous edellyttää toimivaa kilpailua kaikilla toimialoilla. Tamtron tukee rehellistä kilpailua ja vapaita markkinoita ja pyrkii edistämään niitä. Tamtron vastustaa täten ehdottomasti kaikenlaista yhteistyötä, joka rajoittaa tai estää vapaata kilpailua. Yhteistyötä, jota Tamtron ei hyväksy, on esimerkiksi sopiminen hinnoittelusta tai markkinoiden tai asiakkaiden jakamisesta kilpailijoiden kanssa. Kilpailuetua tavoitellaan ainoastaan laillisin keinoin. Tavaran toimittajan valinnassa tulee varmistua siitä, että toimittaja noudattaa paikallisia lakeja, myös niitä, jotka koskevat ympäristöä, turvallisuutta ja lapsityövoiman käyttöä. Kaupan välikätenä toimivalle mahdolliselle kolmannelle osapuolelle maksetaan vain sopimuksen mukainen hinta tai maksu tämän palveluksista. Tuotteiden ja muiden tavaroiden tuontia ja vientiä varten hankitaan tarvittavat luvat ja tulliviranomaisille annetaan tarkat ja totuudenmukaiset tiedot. Luottamukselliset tiedot Yhtiön palveluksessa olevan tulee käyttää ja suojella Tamtronin omaisuutta huolellisesti, mukaan lukien luonteeltaan aineeton varallisuus, kuten patentoidut rakenteet ja ratkaisut, muu osaaminen ja itse kehitetyt menetelmät, tuotemerkit, brändit ja logot. Myös informaatiojärjestelmät ovat yhtiön ydinpääomaa. Tamtron kannustaa avoimeen viestintään oleellisena osana yrityskulttuuria. Avoin viestintä edistää yrityksen sisäistä kokemusten vaihtoa ja innostuksen ja motivaation leviämistä. Tästä huolimatta on tärkeää suojella yhtiön luottamuksellisia tietoja esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: Yhtiön muut luottamukselliset tiedot suhteessa asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin: hinta- ja volyymitiedot, asiakkaiden yhdessä kanssamme lähettämiin tarjouksiin liittyvät tiedot ja vastaavat tiedot suhteessa toimittajiin: tuotekehitykseen, tuotetestaukseen, hintoihin, toimitusehtoihin ja muihin vastaaviin asioihin liittyvät tiedot sisäisesti: kilpailukykyyn ja kasvumahdollisuuksiin liittyvät tiedot ja henkilöstöön liittyvät tiedot. Tamtron edellyttää henkilöstönsä kiinnittävän erityistä huomiota kumppanuushankkeisiin liittyvän tiedon laajuuteen ja luonteeseen, koska useimmissa tapauksissa hankkeen kumppani voi olla Tamtronin kilpailija jollakin toisella tuotealueella. Oletamme yhteistyökumppaneidemme suojaavan tietojamme samalla tavalla kuin me suojaamme asiakkaidemme ja toimittajiemme tietoja. Tästä syystä olemme kaikki vastuussa siitä, että yhtiön sisäiset tiedot, joita ei ole julkaistu yleisesti, pidetään luottamuksellisina.

5 Varomattomat kommentit ja lausahdukset epävirallisissa tilanteissa sekä Tamtronin tietojärjestelmiin avatut liian laajat käyttäjäoikeudet saattavat johtaa liiketoiminnan menetyksiin ja muihin vahingollisiin seuraamuksiin, joita on mahdoton korvata. IT tietoturva Tietoja säilytetään yhä enemmän erilaisissa tietoteknisissä tallennusvälineissä. Tietokoneisiin tallennettuja tietoja on luonnollisesti aivan yhtä tärkeä suojata kuin kaikkia muitakin tietoja. Ympäristönsuojelu ja turvallisuus Tamtron pyrkii kestävään kehitykseen. Yrityksen toiminta-ajatus on jo pohjimmiltaan ympäristöystävällinen. Ympäristö-, työympäristö- ja työturvallisuusasiat on integroitu toiminnallisiin tavoitteisiin. Toimimme järjestelmällisesti, jotta pystymme suojaamaan ympäristöä, luomaan hyvän työympäristön, estämään onnettomuudet ja varmistamaan turvallisen toiminnan. Seuraamme jatkuvasti sääntöjen ja säädösten kehittymistä, muokkaamme rutiinejamme ja menetelmiämme olosuhteiden muuttuessa ja tiedotamme asiakkaillemme jatkuvasti esimerkiksi yhteisiä projektejamme koskevista asioista. Asetamme toimittajillemme selkeät ympäristönsuojeluvaatimukset. Sponsorointi ja yhteisöllisyys Lahjoitukset hyväntekeväisyyteen ja potilasjärjestöille osoitettava tuki Tamtronin varoista edellyttävät johdon harkintaa ja päätöksentekoa. Tamtron ei sponsoroi aktiviteetteja, jotka liittyvät poliittiseen toimintaan, väkivaltaan, uskonnollisiin järjestöihin, alkoholiin tai huumausaineisiin. Meille sponsorointi tarkoittaa markkinointia vähintään kahden osapuolen välistä, liiketoimintaan verrattavissa olevaa yhteisten asioiden vaihtoa, jossa sponsorointiprojektiin sitoutumisen tarkoituksena on tuoda yritykselle taloudellista hyötyä. Yksi perustavista periaatteistamme on, että edellytämme myös saavamme jotain takaisin. Näin sponsorointiprojekti voidaan käsittää yhteiseksi hankkeeksi, eikä sijoitusta pidetä verotuksellisista syistä lahjoituksena. Sponsorointiprojekteista laaditaan aina kirjalliset sopimukset ja sponsorointisuunnitelmat tulee hyväksyttää konsernin toimitusjohtajalla. Tamtron kannustaa yksiköitään ja henkilöstöään osallistumaan yhteistä hyvää edistäviin yhteisöllisiin ohjelmiin sillä ehdolla, että tällaisilla ohjelmilla ei ole yhteyksiä poliittisiin puolueisiin, henkilövaalikampanjoihin tai poliittisesti suuntautuneisiin järjestöihin. Tamtron ei yhtiönä koskaan ota kantaa poliittisiin asioihin, tue poliittisia puolueita tai osoita taloudellista tukea poliittiselle toiminnalle. Eettisten ohjeiden rikkominen Tamtronn rohkaisee henkilöstöään tuomaan esiin havaintonsa Code of Conduct -ohjeiden vastaisista tai muista väärinkäytöksistä aina, kun siihen on perusteita. Varsinaisella väärinkäytöksellä tarkoitetaan tekoa tai laiminlyöntiä, jossa henkilö pyrkii saamaan itselleen tai kolmannelle osapuolelle perusteetonta ja/tai oikeudetonta taloudellista etua tai muuta hyötyä suoraan tai välillisesti. Tamtronin henkilöstön tulee arvioida

6 säännöllisesti omassa työympäristössään olevia väärinkäytösriskejä ja pyrkiä toiminnallaan aktiivisesti estämään mahdolliset väärinkäytökset. Ohjeiden vastainen toiminta tulee ottaa puheeksi ensisijaisesti oman esimiehen kanssa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, niin yhteyttä voi ottaa esimiehen esimieheen, tai konsernijohtoon. Raportoidut tapaukset käsitellään mahdollisimman nopeasti, luottamuksellisesti ja puolueettomasti. Tamtronin eettisten ohjeiden rikkomuksista raportoidaan Tamtron-konsernin johtoryhmälle. Kaikki näiden sääntöjen tai erillisten ohjeiden tai politiikkojen rikkomukset tutkitaan ja niiden pohjalta ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin, joka voi sisältää mm. jatkokoulutusta tai muita toimenpiteitä. Rikkeet saattavat johtaa myös Tamtronin työntekijän irtisanomiseen tai alihankkijan/toimittajan tapauksessa yhteistyön päättymiseen Tamtron-konsernin yhtiöiden kanssa.

Ramirent-konsernin eettiset ohjeet

Ramirent-konsernin eettiset ohjeet Ramirent-konsernin eettiset ohjeet Ramirentin eettiset ohjeet Ohjeiden hyväksyjä: yhtiön hallitus Ohjeiden laatija: konserniviestintä Intra.ramirent.com/Corporate Communications and Branding Ohjehistoria

Lisätiedot

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:

Lisätiedot

Ramirent-konsernin eettiset liiketoimintaperiaatteet

Ramirent-konsernin eettiset liiketoimintaperiaatteet Ramirent-konsernin eettiset liiketoimintaperiaatteet Dokumentin nimi: Ramirent-konsernin eettiset liiketoimintaperiaatteet Dokumentin hyväksyjä: Ramirent Oyj:n hallitus Dokumentin omistaja: Ramirent Risk

Lisätiedot

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011 Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen

Lisätiedot

Orion-konserni. Eettiset ohjeet

Orion-konserni. Eettiset ohjeet Orion-konserni Eettiset ohjeet 4 / 2013 2/12 Code of Conduct Johdanto Terveydenhuollon tuotteisiin erikoistuneena yrityksenä Orion painottaa sosiaalista, taloudellista, ekologista ja eettistä vastuullisuutta

Lisätiedot

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,

Lisätiedot

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.

Lisätiedot

EEttisEt toimintaohjeet

EEttisEt toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet Husqvarna-konsernin eettiset toimintaohjeet noudattavat YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, joiden tarkoitus on saada yritykset toimimaan ihmisoikeuksia, työntekijöiden

Lisätiedot

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Smiths Group on globaali konserni, joka toimii vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toimittajien kanssa maailmanlaajuisesti.

Lisätiedot

Toimittajien menettelyohje

Toimittajien menettelyohje Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja

Lisätiedot

Liiketoimintaan luetaan kaikki Ilmarisen toimintaan kuuluvat asiat.

Liiketoimintaan luetaan kaikki Ilmarisen toimintaan kuuluvat asiat. ILMARISEN LAHJONNANVASTAISET PERIAATTEET 1. TAUSTA JA TARKOITUS Ilmarisen lahjonnanvastaisten periaatteiden tarkoituksena on pyrkiä estämään ja auttaa havaitsemaan lahjonta. Ilmarinen ei hyväksy lahjontaa

Lisätiedot

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

RAMIRENT-KONSERNIN EETTISET LIIKETOIMINTA- PERIAATTEET

RAMIRENT-KONSERNIN EETTISET LIIKETOIMINTA- PERIAATTEET RAMIRENT-KONSERNIN EETTISET LIIKETOIMINTA- PERIAATTEET SISÄLLYSLUETTELO Toimitusjohtajan saatekirje... 3 Arvomme... 4 Ramirentin eettiset toimintaperiaatteet... 4 1. Suhteemme henkilöstöön... 6 1.1. Yhtäläiset

Lisätiedot

Toimittajien eettiset periaatteet

Toimittajien eettiset periaatteet Toimittajien eettiset periaatteet www.quantservice.com Sivu 1/7 Sisältö Toimittajien eettiset periaatteet... 3 1.1 Ihmisoikeudet... 3 1.2 Oikeudenmukaiset työehdot ja lapsityövoima... 3 1.3 Työturvallisuus

Lisätiedot

Ramirentkonsernin. eettiset ohjeet. www.ramirent.com

Ramirentkonsernin. eettiset ohjeet. www.ramirent.com Ramirentkonsernin eettiset ohjeet www.ramirent.com 2 Ramirent-konsernin eettiset ohjeet Sisällys 1. Henkilöstö... 5 1.1. Yhtäläiset mahdollisuudet ja yhdenmukainen kohtelu 1.2. Ihmisoikeudet 1.3. Hyvinvointi

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.

Lisätiedot

Rehellisen liiketoiminnan periaatteet

Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Rehellisen liiketoiminnan periaatteet Sisällys 1. Epäreilusta kilpailusta pidättyminen... 2 2. Sidosryhmien kanssa toimiminen... 2 3. Lahjonnasta kieltäytyminen... 3 4. Eturistiriitojen torjuminen... 3

Lisätiedot

ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group

ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän

Lisätiedot

SCA:n eettinen ohjeisto

SCA:n eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat

Lisätiedot

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä. EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen

Lisätiedot

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas. Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet

Lisätiedot

VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015

VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015 EETTISET OHJEET VTS-kotien EETTISET OHJEET 9.2.2015 Sisällysluettelo Toimintaperiaatteet Yleiset vaatimukset Eturistiriidat Salassapitovelvollisuus Lahjonta Lahjoitukset poliittiseen toimintaan Lahjoitukset

Lisätiedot

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARI Arvosteluperusteet LVV 5.9.2015 Välittäjäkoelautakunta

KESKUSKAUPPAKAMARI Arvosteluperusteet LVV 5.9.2015 Välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Toimeksiantosopimuksen muotovaatimukset on säädetty laissa kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä. Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei sopimusehtoja

Lisätiedot

KINNARPSIN TOIMINTAPERIAATTEET - HANKKIJOILLE

KINNARPSIN TOIMINTAPERIAATTEET - HANKKIJOILLE KINNARPSIN TOIMINTAPERIAATTEET - HANKKIJOILLE 2 ESITTELY KINNARPSIN SITOUMUS Olemme vakuuttuneita, että kestävä kehitys voidaan saavuttaa sellaisten tavarantoimittajien kanssa, jotka jakavat visiomme ja

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi

Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Our Responsibility Johdanto Polygonin eettisiin ohjeisiin Polygonin eettiset ohjeet sisältävät Polygonin yhteiskuntavastuun pääperiaatteet

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET. Johan Sjö Konsernijohtaja

TOIMINTAOHJEET. Johan Sjö Konsernijohtaja TOIMINTAOHJEET Visiomme on olla johtava arvoa tuottava yhtiö teknisen kaupan alalla. Vision toteuttamiseksi meidän on kehityttävä jatkuvasti, mutta vastuullisesta liiketoiminnasta tinkimättä. Toimintaohjeissamme

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto

TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto TOIMINTAOHJE Versio: 1.0 Päivämäärä: Lokakuu 2011 Laatinut: Kathrin Aigner Osasto: konsernin lakiasiainosasto JOHDANTO Monier-konserni uskoo maailmaan, jossa kattojen ko ko potentiaali hyödynnetään, jotta

Lisätiedot

Toimintaohje koskien korruption vastaista toimintaa

Toimintaohje koskien korruption vastaista toimintaa (1-3I) Group Instruction 2007-05-21 1(8) koskien korruption vastaista toimintaa Sisällys 1. Tausta ja tarkoitus... 1 2. Soveltaminen... 2 3. et lausuma... 2 4. eseen liittyvät asiakirjat... 8 5. en muutoshistoria...

Lisätiedot

EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos

EETTISET SÄÄNNÖT. Eurooppalainen painos EETTISET SÄÄNNÖT Eurooppalainen painos Kaikille työntekijöille MIKSI BRP:LLÄ ON EETTISET SÄÄNNÖT? Miksi BRP:llä on eettiset säännöt? Yhtiö on oikeushenkilö itse asiassa useita oikeushenkilöitä - joka

Lisätiedot

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen.

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen. Turvallisuusohje 1 (5) 1 Turvallisuuden vähimmäisvaatimukset palveluntoimittajille Metsä Groupin tavoitteena on varmistaa turvallinen ja toimintavarma työympäristö joka päivä. Tavoite koskee niin Metsä

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet.

Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet. GROUP POLICIES Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisällysluettelo Johdanto 3 Polygonin eettiset ohjeet Eettinen liiketoiminta 4 Korruption ja kartellien vastaisuus Työntekijät

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet

Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet Plus500CY Ltd. Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet Eturistiriitoja koskevat toimintaperiaatteet 1. Johdanto 1.1. Tässä eturistiriitoja koskevassa käytännössä määritetään, kuinka Plus500CY Ltd.

Lisätiedot

(5) EMPOWER CODE OF CONDUCT VASTUULLISEN TOIMINTATAVAN OHJE. 1 Ohjeen tarkoitus

(5) EMPOWER CODE OF CONDUCT VASTUULLISEN TOIMINTATAVAN OHJE. 1 Ohjeen tarkoitus 6.2 2015 1 (5) EMPOWER CODE OF CONDUCT VASTUULLISEN TOIMINTATAVAN OHJE 1 Ohjeen tarkoitus Empowerin johdon toimintaperiaatteissa Empowerin missioksi on määritelty kannattavan palveluliiketoiminnan harjoittaminen

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet 2 Nämä Cargotecin hallituksen hyväksymät eettiset toimintaohjeet määrittelevät yhteiset työskentelytapamme. Tavoitteenamme on, että Cargotec on kiistaton markkinajohtaja lastinkäsittelylaitteiden

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä

Lisätiedot

Code of Conduct eettinen ohjeistus

Code of Conduct eettinen ohjeistus Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten

Lisätiedot

Eettinen toimintaohje

Eettinen toimintaohje Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu

Lisätiedot

OHJEET KOLMANSILLE OSAPUOLILLE

OHJEET KOLMANSILLE OSAPUOLILLE OHJEET KOLMANSILLE OSAPUOLILLE Sisällysluettelo 1. Tavoitteet ja soveltamisala 1 2. Sovellettavat lisädokumentit 1 3. Kolmannet osapuolet 1 4. Yleiset standardit kanssakäymiseen kolmansien osapuolien

Lisätiedot

EETTINEN SÄÄNNÖSTÖ PÄIVITYS 2015 [TARKISTUS 1]

EETTINEN SÄÄNNÖSTÖ PÄIVITYS 2015 [TARKISTUS 1] EETTINEN SÄÄNNÖSTÖ PÄIVITYS 2015 [TARKISTUS 1] EETTINEN SÄÄNNÖSTÖ SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2. Applus+:n ARVOT 1 3 3. EETTINEN SÄÄNNÖSTÖ: ARVOJEMME TURVAAMINEN 3.1. Mikä on säännöstön tarkoitus? 3.2. Kenen täytyy

Lisätiedot

STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET

STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET STOCKMANNIN KORRUPTION VASTAISET PERIAATTEET 1. Tarkoitus Näiden korruption vastaisten periaatteiden tarkoituksena on tarkentaa ohjeita suhtautumisessamme korruptioon ja eturistiriitatilanteisiin, joita

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva

Lisätiedot

Valmetin Toimintaohje

Valmetin Toimintaohje Valmetin Toimintaohje Valmetin toimintaohje Hyvä kollega ja Valmetin yhteistyökumppani Valmetin Toimintaohje on säännöstö, joka määrittelee moraalin, etiikan, vastuut ja sopivat toimintatavat meitä jokaista

Lisätiedot

Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin

Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin www.metso.com Metson arvot: asiakkaan menestyminen kannattava uusiutuminen yksilön sitoutuminen ammatillinen kehittyminen Etiikasta yhteisiin

Lisätiedot

SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ

SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTEL- MÄSTÄ Liite E Salassapito- ja tietoturvasitoumus 1 (5) VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi Hanketoimisto 2 (5) Salassapito-

Lisätiedot

Code of Ethics WDSF. Leena Liusvaara, Tuomareiden täydennyskoulutuspäivä, Hki

Code of Ethics WDSF. Leena Liusvaara, Tuomareiden täydennyskoulutuspäivä, Hki Code of Ethics WDSF Leena Liusvaara, 27.8.2016 Tuomareiden täydennyskoulutuspäivä, Hki Tämä diasarja on esitetty kansallisessa tuomarikongressissa Helsingissä 27.8. Diojen tekstit perustuvat WDSF:n Code

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE 1 Euroopan ALH-sivustojen toimintaperiaate Lisätäkseen Amwayn, Amwayn tuotteiden ja Amwayn liiketoimintamahdollisuuden tunnettavuutta sekä ALH:ien tukemiseksi liiketoiminnan

Lisätiedot

Ohje korruption vastaiseen toimintaan

Ohje korruption vastaiseen toimintaan Ohje korruption vastaiseen toimintaan 1. Määritelmät... 1 2. Tausta ja tarkoitus... 1 3. Sovellusala... 2 4. Kaikentyyppisten etujen antaminen ja vastaanottaminen... 2 5. SSAB:n työntekijöille tarjottujen

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet

Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet Toimintaperiaatteet Sääntöjen noudattamista koskevat ohjeet SISÄLTÖ 3 KORRUPTION JA VAIKUTUSVALLAN VÄÄRINKÄYTÖN VASTAISUUS 6 KIRJANPIDON VALVONTA 7 REILU KILPAILU 8 VIENTI- JA TUONTIMÄÄRÄYKSET 2 KORRUPTION

Lisätiedot

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.

Lisätiedot

Yrityksen periaatteet

Yrityksen periaatteet Yrityksen periaatteet Eettiset toimintaohjeet Toimintaohjeiden tarkoitus Toimintaohjeet sisältävät sitovat säännöt ja odotukset, jotka kohdistamme jokapäiväiseen toimintaamme. Nämä periaatteet sitovat

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ

TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ TOIMINTAOHJE TOIMINTAOHJEEMME Tämä on Fortumin toimintaohje. Se perustuu yhteisiin arvoihimme ja auttaa meitä saavuttamaan visiomme: Olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt

Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) Tietojärjestelmien käyttösäännöt Turun ammattikorkeakoulu 13.09.2005 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT Sisällysluettelo: 1 Sääntöjen tarkoitus... 2 2 Käytön periaatteet... 2 3 Käyttöoikeus ja käyttäjätunnukset... 4 4 Käyttöoikeuden

Lisätiedot

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja.

Alla olevat tiedot täydentävät Munksjön 2014 vuosikertomuksessa annettuja tietoja. Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on riippumaton, verkostopohjainen organisaatio, joka on kehittänyt kestävän kehityksen raportointiviitekehyksen. GRI on vapaaehtoinen

Lisätiedot

ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE

ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE MIKSI EETTINEN TOIMINTAOHJE ON TÄRKEÄ? Me haluamme olla luottamuksen arvoisia ja toimia vastuullisesti ja eettisesti asiakkaita, yhteistyökumppaneita, työntekijöitä, johtajia

Lisätiedot

EETTISET toimintaperiaatteet 2016

EETTISET toimintaperiaatteet 2016 EETTISET toimintaperiaatteet 2016 1. Tavoitteet ja periaatteet Miksi etiikka on Ifille tärkeää? Yksinkertaisesti siksi, että on oikein toimia eettisesti oikealla tavalla. Mutta siihen on myös vahvoja liiketoiminnallisia

Lisätiedot

KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET

KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET 1 Liiketapaperiaatteemme kuvaavat liiketoimintamme perusvaatimukset Kemira tarjoaa asiantuntemusta ja räätälöityjä kemikaaliyhdistelmiä runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille.

Lisätiedot

Auktorisoidut henkilöstöpalveluyritykset hoitavat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalvelut asiantuntevasti, vastuullisesti ja ammattitaitoisesti.

Auktorisoidut henkilöstöpalveluyritykset hoitavat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalvelut asiantuntevasti, vastuullisesti ja ammattitaitoisesti. HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT Henkilöstöpalveluyritysten auktorisointi Auktorisoidut henkilöstöpalveluyritykset hoitavat rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalvelut asiantuntevasti, vastuullisesti

Lisätiedot

MTL Viestintätoimistojen eettiset periaatteet

MTL Viestintätoimistojen eettiset periaatteet MTL Viestintätoimistojen eettiset periaatteet MTL Viestintätoimistojen hallitus on hyväksynyt nämä periaatteet 14.9.2016. Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry on Suomessa toimivien markkinointiin

Lisätiedot

AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT. Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys

AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT. Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys AKTIA PANKKI OYJ KÄYTÄNNESÄÄNNÖT Pankki Varainhoito Vakuutukset Kiinteistönvälitys Aktiassa työskenteleville Finanssialan toimijana Aktia on riippuvainen asiakkaiden ja markkinoiden liiketoiminnallemme

Lisätiedot

Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa

Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa Elintarvikepäivä 2004 4.5. Messukeskus Professori (vt.) Pekka Aula Helsingin yliopiston viestinnän laitos pekka.aula@helsinki.fi www.aula.fi Pekka

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

Freeport-McMoRan toimittajien käytännesäännöt. elokuu 2014

Freeport-McMoRan toimittajien käytännesäännöt. elokuu 2014 Freeport-McMoRan toimittajien käytännesäännöt elokuu 2014 Sisällys Sisällys... 2 Toimittajien käytännesäännöt... 3 Esittely... 3 Ihmisarvot ja työntekijät... 3 Turvallisuus ja terveys... 4 Huumeeton ja

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Code of Conduct TOIMINTAOHJE

Code of Conduct TOIMINTAOHJE Code of Conduct TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMITUSJOHTAJAN VIESTI...4 2 TOIMINTAAMME OHJAAVAT PERIAATTEET...6 2 3 3 KUINKA KOHTELEMME TOISIAMME... 10 4 LIIKETOIMINTATAVAT...14 5 YHTIÖN OMAISUUDEN

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN OHJEET VIERAANVARAISUUDEN VASTAANOTTAMISESTA SEKÄ KAUPUNGIN EDUSTAMISESTA

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN OHJEET VIERAANVARAISUUDEN VASTAANOTTAMISESTA SEKÄ KAUPUNGIN EDUSTAMISESTA KAUNIAISTEN KAUPUNGIN OHJEET VIERAANVARAISUUDEN VASTAANOTTAMISESTA SEKÄ KAUPUNGIN EDUSTAMISESTA Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Vieraanvaraisuuden vastaanottaminen... 1 2.1 Lounaat, päivälliset ja ravintolapalvelut...

Lisätiedot

Delfort menettelytapasäännöt

Delfort menettelytapasäännöt Maaliskuu 2017 Delfort menettelytapasäännöt Hallituksen esipuhe delfortgroup AG ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan perustana ovat seuraavat avainperiaatteet: laadukkuus kunnioitus vastuu luotettavuus

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Asuntolan järjestyssäännöt

Asuntolan järjestyssäännöt Asuntolan järjestyssäännöt Koulutuksen järjestäjä on päättänyt näistä järjestyssäännöistä 26.1.2016 ja ne ovat voimassa 1.2.2016 alkaen toistaiseksi. Järjestyssääntöjen valmisteluvaiheessa on kuultu sekä

Lisätiedot

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien.

Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan Imatran Kylpylä Fitnessin klubijäsenyyksiin 23.3.2016 lukien. 1 Yleistä 1.1 Ehdot ovat osa Imatran Kylpylä Fitness -jäsensopimusta (myöhemmin Jäsensopimus ), joka

Lisätiedot

ODE CODE OF CONDUCT. Coor Group

ODE CODE OF CONDUCT. Coor Group ODE CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TOIMITUSJOHTAJAN LAUSUNTO PELIN SÄÄNNÖT Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ. Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka. Versio: 1.

SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ. Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka. Versio: 1. SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka Versio: 1.0 24.11.2014 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 1.1 Kohderyhmä... 1 1.2 Versio-,

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Taidoista työpoluiksi projekti Sisältö Työelämän peruskäsitteet Työelämässä Poissaolot Työturvallisuus ja terveys Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Työantajan oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

YIT:n liiketoimintaperiaatteet

YIT:n liiketoimintaperiaatteet YIT:n liiketoimintaperiaatteet Sisällys 1 Missio, visio ja arvot YIT:n toiminnan perusta 4 2 YIT:n johtamisen periaatteet 6 3 YIT:n suhteet sidosryhmiin 8 3.1 Suhde YIT:n asiakkaisiin 8 3.2 Suhde YIT:n

Lisätiedot

Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot

Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot 1 Tietosuoja Liikennöitsijä tiedostaa, että rekisteritietojen täyttämiseksi hänen on syötettävä järjestelmään yhtiötä koskevien tietojen lisäksi ajoneuvokohtaisia

Lisätiedot

Ifin Eettisten toimintaperiaatteiden pääkohdat

Ifin Eettisten toimintaperiaatteiden pääkohdat Ifin Eettisten toimintaperiaatteiden pääkohdat If-yhtymän hallitukset ovat hyväksyneet Eettiset toimintaperiaatteet ja ne ovat voimassa 1.1.2013 alkaen. Toimintaperiaatteet tarkistetaan vuosittain. 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Eettiset liiketoimintaa koskevat ohjeet

Eettiset liiketoimintaa koskevat ohjeet Eettiset liiketoimintaa koskevat ohjeet Tarkistettu syyskuussa 2008 Eettiset liiketoimintaa koskevat ohjeet Ohjeemme koskevat maailmanlaajuisesti kaikkia Smiths Group -yhtymän liikeyrityksiä ja työntekijöitä.

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA

LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA Meille L&T:llä vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme maine on rakentunut yli sadan vuoden aikana, ja meidän tulee vaalia sitä

Lisätiedot

TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT 1(5) TIETOJÄRJESTELMIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT YT-neuvosto hyväksynyt 21.11.2007 Vahvistanut: kuntayhtymän johtaja Pentti Leipälä 4.1.2008 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS 1 2. KÄYTÖN PERIAATTEET

Lisätiedot

LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA. Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2. Yleiset eettiset normit 2

LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA. Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2. Yleiset eettiset normit 2 LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA LIIKETAPASÄÄNNÖSTÖ JA YRITYSETIIKKA Säännöstön johdanto ja tarkoitus 2 Yleiset eettiset normit 2 Eturistiriidat 3 Salassapitovelvollisuus, Yhtiön omaisuuden suojeleminen

Lisätiedot

Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää.

Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää. SRV:n Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä

Lisätiedot

Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus

Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus työnhaussa Vates-päivät 2016 Asianajaja, varatuomari Outi Tähtinen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Viime vuosien muutoksia ja trendejä Työnteon muotojenja työnhaun

Lisätiedot

Code of Conduct. Toimintaohje

Code of Conduct. Toimintaohje Code of Conduct Toimintaohje SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMITUSJOHTAJAN VIESTI...4 2 TOIMINTAAMME OHJAAVAT PERIAATTEET...6 2 3 3 KUINKA KOHTELEMME TOISIAMME... 10 4 LIIKETOIMINTATAVAT...14 5 YHTIÖN OMAISUUDEN

Lisätiedot

Rauten toimintaohje. Tapani Kiiski toimitusjohtaja

Rauten toimintaohje. Tapani Kiiski toimitusjohtaja Rauten toimintaohje Kohtaamme päivittäisessä työssämme haasteita, jolloin on tärkeää muistaa, että paikallisten ja kansainvälisten lakien ja säädösten noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toiminta

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät

Lisätiedot

[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät]

[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät] 1(5) L I I T E 5B T I E T O S U O J A 1. TARKOITUS Tällä tietosuojaliitteellä ( Tietosuojaliite ) [tilaaja] ( Tilaaja ) rekisterinpitäjänä ja käsittelijänä ja [toimittaja] ( Toimittaja ) henkilötietojen

Lisätiedot