Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva"

Transkriptio

1 URHEILU Päivitetty: Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin pelaajamäärät ovat niin pieniä, että välillä se ainoa pelikaveri saattaa olla oma sisar, sanoo Naomi Holopainen. Sisarusparit Naomi ja Wanda Holopainen sekä Fiona ja Bea Kallio muodostavat LVS:n liigajoukkueen rungon. Kuva: Juha Tanhua Lahtelainen tennisseura LVS on siitä erikoinen, että sen riveissä pelaa kaksi sisarusparia. Bea ja Fiona Kallion lisäksi Yhdysvalloissa opiskelunsa päätökseen saaneet Naomi ja Wanda Holopainen pukevat jälleen LVS:n edustusasun ylleen. Lahtelaisseuran kaksi muuta pelaajaa tennisliigan otteluissa ovat Linnea Koskinen ja Emilia Salo.

2 Kun Kallioilta ja Holopaisilta utelee, onko jossain muussa suomalaisessa tennisseurassa samanlainen tilanne kuin Lahdessa, alkaa verraton pohdiskelu. Se, että samassa joukkueessa pelaa kaksi sisarusparia on perin harvinaista. - Ei kyllä näin äkkiseltään tule muita mieleen. Taidamme olla ainoita, Bea Kallio, 17, sanoo. Lahden juomavedessä taitaa olla jotain ekstramaustetta, sillä ennen Holopaisia ja Kallioita miekkaa kantoivat ansiokkaasti Essi ja Emma Laine. Tosin Laineet olivat silloin ainoa sisaruspari. Tennis vei meidät mukanaan. Liigapelaaja Bea Kallio - Lajikulttuuri on kuitenkin aika ohut. Yleensä tennis on koko perheen juttu. Lahdessakin pelaajamäärät ovat niin pieniä, että välillä se ainoa pelikaveri saattaakin sitten olla oma sisar, Naomi Holopainen huomauttaa. Tennis koukuttaa koko perheen Kalliot ovat hyvä esimerkki siitä, miten laji voi koukuttaa koko perheen. - Kun muutimme Lahteen vuonna 2007, aloitimme kaikki siskot pallokoulussa. Isosisko Rosa hyppäsi aika nopeasti touhusta sivuun, mutta Fiona ja minä jatkoimme pelaamista. Isä on ollut aktiivisesti mukana. Tennis vei meidät mukanaan, Bea sanoo. Kalliot olivat LVS:n tuki viime kaudella, kun lahtelaisseura varmisti nousunsa 1. divisioonasta takaisin liigaan. Edellisen kerran Lahden Verkkopalloseuran naiset pelasivat liigassa 2000-luvun alkupuolella. Silloin joukkue juhli muutaman kerran Suomen mestaruuttakin. Johtotähtenä loisti nuori ja lupaava Emma Laine.

3 Bea ja Fiona Kallio olivat tärkeässä roolissa jo viime kaudella, kun LVS nousi liigaan. "Tuntuu hienolta olla liigassa" Nyt LVS hakee uutta nousua maan kärkiseurojen joukkoon. - Totta kai tuntuu hienolta olla liigassa. Täällä saa kovempia pelejä. Meillä on hyvä joukkue. Tulemme hyvin juttuun keskenämme, Bea Kallio sanoo. Fiona Kallio, 13, kuuluu Suomen alle 14-vuotiaiden maajoukkueeseen. Nuoresta iästään huolimatta piskuinen sisupussi ei tule päästämään kokeneempia kettuja liigapeleissä helpolla. - Pystyn hyvin haastamaan vanhempia pelaajia. Saan myös tosi hyviä matseja. Kovat pelit kehittävät, joukkueen kuopus sanoo. Maajoukkuekutsu oli Fionalle mieluinen. - Sama kolmen hengen porukka jatkaa nyt, mikä meillä oli jo U12-ryhmässä. Pääsy siihen ei ollut itsestäänselvyys. Tulemme kiertämään tulevan vuoden aikana jonkin verran ulkomailla. Suomessa on myös paljon kisoja ja leirejä. Treenimäärät nousevat, mutta olen niihin valmis.

4 Jos Kalliot edustavat LVS:ssä nuoruutta, niin Holopaiset voi lukea helposti jo kokeneeseen kaartiin, sillä naistenniksessä aikuispelaajista alkaa olla jo huutava pula. Wanda ja Naomi Holopainen opiskelivat neljä vuotta Yhdysvalloissa. "USA:ssa kasvoi ihmisenä varmasti metrin" Holopaiset viettivät neljä vuotta yliopistossa tennistä pelaten. Kaksikko palasi heinäkuussa takaisin Suomeen. Jenkkiaika oli värikästä. Holopaisten ensimmäinen vuosi meni Coloradon Metropolitan State Universityssä. Loput kolme vuotta sujuivat Montana State Universityssä. Holopaisten yliopistoaikaa haittasivat lukuisat loukkaantumiset. Vaikka tennis ei ihan optimaalisesti sujunutkaan, eivät 23-vuotiaat naiset vaihtaisi jenkkivuosiaan mihinkään. - Kokemus oli kaikin puolin mahtava. Oppi ensinnäkin kielen, sai koulutuksen ja kasvoi ihmisenä varmasti metrin. Opimme myös itsestämme erittäin paljon, Wanda ja Naomi korostavat.

5 Tennis Mikä Liiga? Kahdeksan seuraa pelaavat yksinkertaisen sarjan, joka päättyy tammikuussa. Neljä parasta jatkaa pudotuspeleihin ja kaksi heikointa joutuu karsimaan. Liigaseurat ovat Åbo Lawn-Tennis Klubb, Grani Tennis, HVS-Tennis, LVS, Smash, Smash Kotka, Tampereen Tennisseura ja TVS-Tennis. LVS:ssä pelaavat Bea Kallio, Fiona Kallio, Wanda Holopainen, Naomi Holopainen, Linnea Koskinen ja Emilia Salo. Eerikki Lyytikäinen

TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03

TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03 TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03 Tenniksen miesten sisäkenttien SM-liigaa on pelattu 28 kertaa. Liigassa on ollut mukana kaikkiaan 24 eri seuran joukkueet, niistä helsinkiläinen

Lisätiedot

MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT

MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1976-2004 Tenniksen miesten ulkopelikauden SM-liigaa pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1976 kuuden joukkueen kesken. Joukkueiden määrä nostettiin kahdeksaan vuonna

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016. Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti:

Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016. Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti: Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016 1. Ehdotus Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti: Kolme sarjatasoa 1) SM-sarja 2) 1-Divisioona 3) 2-Divisioona

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta Lähdetään liikkeelle kaikki samasta pisteestä: alkulohkosta. Lohkon koko pyritään pitämään 5-6 joukkueessa. Lohkoja tehdään tarpeen mukaan, mutta tavoitellaan parillista määrää. Joukkuemäärä on kuitenkin

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Kausi 2016/2017. Hiekka- La SMASHING SISTERS VS ESST harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo 16.

Kausi 2016/2017. Hiekka- La SMASHING SISTERS VS ESST harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo 16. Kausi 2016/2017 NAISET 1-DIVISIOONA 1. A.M.M.E. -tennis Mäkelä Minna Puh. 0500974937 2. ESST Koskinen Tuulikki Puh. 0440900062 3. FinGers Nousmaa Monika Puh. 044279660 4. Idän ihmeet Kukka de Fresnes Puh.

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008

CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Hiekka- Su A.M.M.E. VS VAISALA harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 9 klo peli kentällä 7

Hiekka- Su A.M.M.E. VS VAISALA harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 9 klo peli kentällä 7 Kausi 2016/2017 NAISET 1-DIVISIOONA 1. A.M.M.E. -tennis Mäkelä Minna Puh. 0500 974 937 2. ESST Koskinen Tuulikki Puh. 044 0900 062 3. FinGers Nousmaa Monika Puh. 044 279 6606 4. Idän ihmeet Kukka de Fresnes

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN YELLOW GT TEAM ja GT TOP TEAM

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN YELLOW GT TEAM ja GT TOP TEAM GT TEAMIT 2019-2020 RED ORANGE GREEN YELLOW GT TEAM ja GT TOP TEAM MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset ja välittävät

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Näin pelataan seuraseminaari

Näin pelataan seuraseminaari Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus

Lisätiedot

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä. Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Sisällysluettelo Kuinka lisään uutisen joukkueelleni?...1 Kuinka lisään joukkueelleni ottelun ottelukalenteriin?...2 Kuinka lisään kuvan tietokantaan?...2 Kuinka muokkaan/lisään

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2 Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

Naisten SM-sarja , säännöt

Naisten SM-sarja , säännöt Naisten SM-sarja 2019-2020, säännöt Päivitetty 16.5.2019-Kilpailuvaliokunta 1. Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus SM-kilpailuihin on kaikilla Suomen Curlingliiton jäsenseuroihin kuuluvilla pelaajilla

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje joulukuu Timanttiarpajaiset. Revontuliturnaus 2018

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje joulukuu Timanttiarpajaiset. Revontuliturnaus 2018 Woman Volley ry Uutiskirje joulukuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kauden aikana useita seuratiedotteita pelaajille ja vanhemmille, jossa kerromme ajankohtaisia

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE. 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1

PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE. 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 MEIDÄN PELIN PRIORITEETIT = TAVOITTEET ERI PELITILANTEISSA HYÖKKÄYSTILANTEET PUOLUSTUSTILANTEET 1. Maalinteko 1. Maalinesto 2. Tilan voittaminen

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA 1.8.2010 SEKAPARISARJA

KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA 1.8.2010 SEKAPARISARJA KISAKANGAS BEACH OTTELUOHJELMA.8.00 SEKAPARISARJA JOUKKUEET (Lohko ) VE VEP HEP ERO Palyerit (Leena Vähäsarja/Kari Kirstinä) A 0 0 0 0 Kirsi Hattara/Antti Mattila B 0 0 0 0 Kati Lempiäinen/Aleksi Korpela

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Hiekka- La VAISALA VS IDÄN IHMEET harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8

Hiekka- La VAISALA VS IDÄN IHMEET harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 Kausi 2016/2017 NAISET 1-DIVISIOONA 1. A.M.M.E. -tennis Mäkelä Minna Puh. 0500 974 937 2. ESST Koskinen Tuulikki Puh. 044 0900 062 3. FinGers Nousmaa Monika Puh. 044 279 6606 4. Idän ihmeet Kukka de Fresnes

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2018-2019 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET URHEILULLISUUS YHTEISTYÖ TAVOITTEELLISUUS OLOSUHTEET HYVÄ JATKUMO VALMENNUS HALLINTO,kiekkoilun tuki / kaupunki PELAAJAMASSAT Blues seura Aaro Kivilinna

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

ehkä löydä itseäsi suoraan näiden kirjojen sivuilta. Mutta ehkä et lähtenytkään löytämään itseäsi. Ehkä lähdit etsimään häntä jonka kanssa teet

ehkä löydä itseäsi suoraan näiden kirjojen sivuilta. Mutta ehkä et lähtenytkään löytämään itseäsi. Ehkä lähdit etsimään häntä jonka kanssa teet SAATTEEKSI Päätöstämänkirjankirjoittamisestaonhautunutmieleniperukoillajo pidemmänaikaa.seeipaljastanutmuotoaan,tavoitettaantaiedessuuntaansa vastakunaivanviimemetreillä.samoinkäviaikaisempienkinkirjojenikohdalla:

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Taipale Laura Nurminen Aino 0-2 (16,09) Heino Satu Parikka Elle 0-2 (06,35) 4-peli Taipale/Heino Nurminen/Parikka 0-2 (36,26)

Taipale Laura Nurminen Aino 0-2 (16,09) Heino Satu Parikka Elle 0-2 (06,35) 4-peli Taipale/Heino Nurminen/Parikka 0-2 (36,26) Kausi 2014/15 NAISET MESTARUUSSARJA 1. HyTS Kiuttu Sari Puh. 050 3036 171 2. HyTS/NurTS Venho Heidi Puh. 040 8468 902 3. JäTS Komu Raija Puh. 040 6304 460 4. LaPa Parikka Ismo Puh. 0400 2311 51 5. NurTS

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot