KOULUTUS: ASE TYÖTTÖMYYTTÄ VASTAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUTUS: ASE TYÖTTÖMYYTTÄ VASTAAN"

Transkriptio

1 KOULUTUS: ASE TYÖTTÖMYYTTÄ VASTAAN

2 Τ yöpaikan etsiminen alkaa muistuttaa Euroopassa yhä enemmän kulkemista kärsimysten tiellä. Työnantajat etsivät vaateliaina ja kärkkäinä henkilökuntaa, jolla on kunnon tutkinnot ja hyvä työkokemus. Euroopan unioni tarjoaa ratkaisua tähän ongelmaan tarjoamalla sekä yleissivistäviä että ammatillisia "Valkoisessa kirjassa kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä osuvasti kuvattu panostaminen henkiseen pääomaan on välttämätöntä. Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus muodostavat siitä osan, jonka avulla sekä yritykset että työntekijät pystyvät hallitsemaan yhä nopeammin kehittyvää teknologiaa teknologia ei saa hallita heitä. " (Komissaari Edith Cressonin viesti) koulutusohjelmia, joiden avulla voit täydentää ansioluetteloasi ja valmistautua paremmin työmarkkinoille. Sinun on hallittava yhä nopeammin kehittyvää teknologiaa teknologia ei saa hallita sinua. Nuorilla on kaksinkertainen vaara joutua työttömäksi verrattuna vanhempiin henkilöihin. Joka viides pitkäaikaistyötön on alle 25 vuotias. Sinun ei tarvitse joutua näihin tilastoihin lähde Eurooppaan kouluttautumaan! Koulutus ja uudet elämykset antavat Sinulle entistä paremmat eväät työelämään.

3 OIKEUDELLINEN PERUSTA Euroopan unionin toimielimet ovat aina pyrkineet edistämään koulutusta. EHTY-sopimuksesta (1951) Rooman (1957) ja Maastrichtin sopimukseen (1992; 126 ja 127 artikla) on koulutuksen kehittämiseen kiinnitetty aina erityisen paljon huomiota. Euroopan komission valkoinen kirja kasvusta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä vuodelta 1993 on 2000-luvun tienraivaaja ja haasteiden hahmottaja. Se korostaa koulutuksen avainasemaa taloudellisen kasvun muuttamisessa työpaikoiksi. Tätä silmällä pitäen komissio on hiljattain järkiperäistänyt sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta koskevia ohjelmiaan. Erasmusta, Linguaa ja muita Comett-ohjelmia on uudistettu ja parannettu. Tehkää tilaa Sokrateelle a Leonardo da Vincule! Sokrates (470 ekr. 399 ekr.) Tätä oppinutta miestä pidetään länsimaisen filosofian perustajana. Hän opetti oppilaitaan asettamalla heille kysymyksiä ja auttamalla heitä löytämään sen, mistä he luulivat olevansa tietämättömiä. Hänen tapansa herättää ajatuksia auttoi oppilaita etenemään totuuden tiellä. Hänen ohjeensa "Tunne itsesi" teki hänestä Euroopan koulutusohjelman isän. Leonardo da Vinci ( ) Mona Lisan luoja oli myös kuvanveistäjä, arkkitehti, muusikko, anatomian tutkija, insinööri ja kaupunkisuunnittelija. Tämä koko ajan liikkeessä ollut kaikkitietävä mies ennusti lukuisia nykyajan tekniikan saavutuksia (laskuvarjo, helikopteri...). Hän osasi huonosti latinaa, mutta korvasi tämän koulutuksen puutteen turvautumalla havaintoihin, kokeiluun ja tarkkoihin laskelmiin.

4 SOKRATES Tämän vuonna 1995 alkaneen ohjelman piirissä ovat Euroopan unionin 15 jäsenvaltiota sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein. Mikä on Sokrates? Tämä uusi ohjelma jatkaa maineikkaan Erasmus-ohjelman korkeakouluopiskelijoiden vaihtoa sekä Linguan kattamaa kielikoulutusta. Lisäksi toimintaa tehostetaan uusilla toimintamuodoilla kaikilla opetuksen tasoilla. Sokrates-ohjelman tärkeimpiin kuuluva osa (I luku) on omistettu opiskelijoiden liikkuvuudelle. Sokrates tarjoaa mahdollisuuden opiskella ulkomailla ia tutustua arkielämään jossakin toisessa unionin jäsenmaassa. Ulkomailla suoritetut kurssit hyväksytään omassa yliopistossa ja tietyin ehdoin voidaan myöntää myös apurahaa. Liikkuvuus ei koske pelkästään opiskelijoita; myös opettajat voivat hyötyä siitä. Luvussa I luvataan myös tuntuvampaa apua yliopistojen kannustamiseksi lisäämään eurooppalainen ulottuvuus sellaisten opiskelijoiden kursseihin, jotka eivät suoraan osallistu liikkuvuuteen. Tässä yhteydessä painotetaan ohjelmien ylikansallista suunnittelua ja yleishyödyllisiin aiheisiin liityvää yhteistyötä. Muutamia lukuja joka vuosi noin opiskelijaa (EU + EFTA) ja yli yliopistojen ja korkeakoulujen opettajaa osallistuu liikkuvuusohjelmiin. Noin nuorta osallistuu "Nuorten Eurooppa" -ohjelman vaihtoohjelmiin. Lähes oppilasta osallistuu kielikursseille ja yli 6000 opettajaa osallistuu kieliharjoitteluun.

5 Lisätietoja eri ohjelmista ja tarvittavat osoitteet saa neuvontatoimistoista (ks. alla) tai Euroopan yhteisöjen komission edustustoista ja toimistoista (osoitteet viimeisellä sivulla). NEUVONTA TOIMISTOT Sokrates- ja Nuorten Eurooppa -toimisto Rue Montoyer 70 B-1000 Bryssel Puh Leonardo da Vinci -toimisto Avenue de l'astronomie 9 B-1210 Bryssel Puh Muut aloitteet (II luku) koskevat opetusta sekä varhaiskasvatustasolla että peruskoulussa ja lukiossa (Comenius). Tavoitteena on suosia eri unionimaiden koulujen yhteisohjelmia ja opiskella yhdessä vieraita kieliä ja toisia kulttuureja tutustuen samalla ympäristöön ja kulttuuriperintöön. Uuden teknologian käyttöä (tietokoneverkot ja -ohjelmat) kannustetaan. Lisäksi tässä luvussa esitellään toimia, joiden avulla pyritään edistämään siirtolaisten, romanien ja kiertävissä ammateissa toimivien vanhempien lasten koulutusta ja tukemaan opetushenkilöstön ammatillista jatkokoulutusta edistäviä valtioiden rajat ylittäviä hankkeita. Kolmas Sokrates-ohjelman osa (III luku) on avoin kaikille opetuksen tasoille, ja siinä vahvistetaan erityisesti entisen Lingua-ohjelman toimia. Tavoitteena on edistää kielten oppi-

6 mista laatimalla uutta oppimateriaalia, antamalla opettajille mahdollisuus osallistua kielikylpyyn muissa jäsenvaltioissa, luomalla yhteyksiä kieltenopettajia kouluttavien laitosten välillä edistääkseen opettajien ammattipätevyyttä, antamalla tuleville kieltenopettajille tilaisuus viettää muutamia kuukausia ulkomaisessa koulussa Lingua-avustajina ja edistämällä nuorisovaihtoa. Erityistoimiin ryhdytään myös avoimen ja etäopetuksen edistämiseksi ja korostetaan tällaisen opetuksen mahdollisuuksia useissa maissa. Euryclice-verkkoa on vahvistettu kaiken koulutustiedoista ja -vaihdosta saadun kokemuksen osalta, kuten opintovierailujen, joissa yhdistetään uudelleen usean maan asiantuntijat entisen Arion-toiminnan piiriin. Taloudellista tukea on myönnetty myös Naric-verkon kehittämiseen. Verkko yhdistää toisiinsa kansalliset tietokeskukset, joiden avulla tutkinnot ja opintojaksot voidaan tunnustaa kansainvälisesti. Tietokeskuksia on kaikissa jäsenvaltioissa, ja niiden avulla opiskelijat, opettajat ja työnantajat saavat tietoja tutkintojen ja ammattikoulutuksen tasosta Euroopan eri maissa. Sokrates-ohjel ma tukee myös eurooppalaisen ulottuvuuden edistämistä aikuisopetuksessa. Toimen, joka on ensimmäinen tällä alalla, tavoitteena on edistää jäsenvaltioiden kulttuurien, perinteiden ja kielten opettamista ja oppimista, opetusmateriaalin laatimista EU:n poliittisten, taloudellisten ja hallinnollisten kysymysten paremmaksi ymmärtämiseksi sekä kansojen välisen yhteistyön ja kokemustenvaihdon kehittämistä. Ketkä voivat osallistua? Opiskelijat riippumatta koulutustasosta ja -tyypistä (päiväkurssi, aikuiskurssi...), kaikentasoiset oppilaitokset, opettajat, opinto-ohjaajat sekä paikallisen, alueellisen tai kansallisen tason poliittiset päättäjät ja kasvatusalan eri yhdistykset, järjestöt ja yritykset. Käytettävissä olevat varat Koko ohjelman toteuttamiseksi on varattu 850 miljoonaa ecua kaudeksi JÄV SUOMI Sokrates Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO) PL 343 Hakaniemenkatu 2 FIN Helsinki Puh. (90) Leonardo da Vinci Leonardo da Vinci -keskus Hakaniemenkatu 2 FIN Helsinki Puh. (90) Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO) Hakaniemenkatu 2 PL 343 FIN Helsinki Puh. (90) Nuorten Eurooppa Kansainvälisen henkilövaihdon keskus (CIMO) Hakaniemenkatu 2 FIN Helsinki Puh. (90)

7 Missä ja miten hakemus tehdään? Tukihakemuksia käsittelevät komission ohella jäsenvaltioiden tätä tarkoitusta varten asettamat yksiköt (katso osoitteet). LEONARDO DA VINCI Leonardo da Vinci -ohjelma aloitettiin 6. päivänä joulukuuta 1994, ja se perustuu Maastrichtin sopimuksen 127 artiklaan. Siihen osallistuvat kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein. Lisäksi ohjelma on avoin myös assosioituneille Keski- ja Itä-Euroopan maille sekä Kyprokselle ja Maltalle. Mikä Leonardo da Vinci on? Leonardo da Vinci yhdistää sellaiset entiset yhteisön ohjelmat kuin Force (täydennyskoulutus), Petra (peruskoulutus), Comett (yliopistojen ja yritysten yhteistyö) sekä Eurotecnet (teknologisen innovaation edistäminen) ja Lingua (kielikoulutus). Tavoitteena on koulutusohjelmien selkiyttäminen. Sen päätavoite on auttaa hallitsemaan teknologian ja teollisuuden muutoksia tehostamalla ammatillista koulutusta. Tämän tulisi antaa valmiudet huomisen ammatteihin ennakoimalla tulevia uudistuksia ja luomalla uusia menetelmiä valmiuksien antamiseksi työhön. Tällä ohjelmalla pyritään parantamaan ammattikoulutuksen laatua korostamalla kansallisten koulutusjärjestelmien merkitystä ja varmistamalla, että kehitetään edelleen kunkin järjestelmän parhaita puolia. Ohjelman keskeinen ajatus on edistää elinikäistä oppimista, jotta kenenkään ei tarvitse kohdata työmarkkinoiden muutoksia valmistautumatta. Harjoittelu- ja vaihto-ohjelmien ansiosta sekä ammattikoulutuksessa olevat että yliopistossa opiskelevat nuoret voivat täydentää opintojaan työharjoittelulla jossakin toisessa unionin jäsenvaltiossa. Tällaisesta henkilövaihdosta hyötyvät myös kouluttajat ja muut asiantuntijat.

8 Leonardo da Vinci -ohjelmalla pyritään myös tukemaan kansainvälisiä uusia koulutusmoduleja, koulutustarpeiden mukauttamista ja opettajien koulutusta koskevia kokeiluhankkeita. Alan asiantuntemusta syvennetään yhteisön tasolla suorittamalla vertailevia tutkimuksia ja analyysejä. Leonardoa edeltävien toimien avulla on voitu tukea mm. Englannin kanaalitunnelissa kulkevan Eurostar-junan kuljettajien koulutusta sekä nuorisoja harjoittelijavaihtoa eri jäsenvaltioiden välillä. Leonardo da Vinci on avoin kaikille ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneille ryhmille, olivatpa ne paikallisia, alueellisia tai kansallisia. Erilaiset vaihto- ja harjoitteluohjelmat ovat avoimia ammattikoulutuksessa oleville nuorille, täydennyskoulutuksessa oleville työssäkäyville nuorille, yrityksille ja yritysryhmille (erityisesti pkyrityksille), kiel kouluttajille ja kaikille julkisille laitoksille. Käytettävissä olevat varat Ohjelman toteuttamiseksi on varattu 620 miljoonaa ecua kaudeksi Missä ja miten hakemus tehdään? Ohjelmasta kiinnostuneiden on vastattava komission ja/tai jäsenvaltion osoittaman elimen ehdotuspyyntöihin (katso osoitteet). Ketkä voivat osallistua? Ennen Leonardoa toteutetut toimet mahdollistivat esimerkiksi Englannin kanaalin alittavan iuroslar-junan kuljettajien koulutuksen tukemisen tai myös nuoriso- ja oppilasvaihdon useiden jäsenvaltioiden välillä.

9 Nuorten Eurooppa yhdistää Euroopan unionin, Islannin, Norjan ja Liechtensteinin nuoret koulutus- ja kulttuurivaihdon merkeissä. NUORTEN EUROOPPA Tämä ohjelma otettiin käyttöön maaliskuussa 1995 viideksi vuodeksi. Se on jatkoa kahdelle muulle samannimiselle ohjelmalle. Sen toiminta kattaa unionin 15 jäsenvaltion alueen sekä Islannin, Norjan ja Liechtensteinin. Mikä on Nuorten Eurooppa? Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus eivät ole ainoat henkilövaihtomahdollisuudet Euroopassa. Tämä toiminta ei koske koulutusta eikä työtä, vaan se mahdollistaa muiden nuorten tapaamisen yhteisten hankkeiden merkeissä esim. kulttuurin tai sosiaalisten aloitteiden parissa. Tarkoituksena on tarjota nuorille eurooppalaisille enemmän mahdollisuuksia edistää sellaisen Euroopan unionin rakentamista, joka on lähempänä kansalaista, yhteisvastuullisempi ja kunnioittaa enemmän erilaisuutta. Kuka voi osallistua? Nuorisojärjestöt, paikallisen, alueellisen, kansallisen tai Euroopan tason laitokset ja yksiköt (kunnat, kaupungit...) tai nuorisotoiminnassa mukana olevat yksityiset tai julkiset laitokset (jotka tekevät vapaaehtoistyötä, kouluttavat nuoriso-ohjaajia, välittävät nuorille tarkoitettuja tietoja...) sekä nuoret itse nuorisoaloitteiden puitteissa. Käytettävissä olevat varat Tämän ohjelman toteuttamiseksi on varattu 126 miljoonaa ecua kaudeksi Missä ja miten hakemus tehdään? Hanke-ehdotelmat on jätettävä joko kansallisille elimille ja/tai suoraan komissiolle ohjelman toimien mukaan (katso käsikirja/hakuopas).

10 Fl Tämä julkaisu ilmestyy kaikilla Euroopan unionin virallisilla kielillä espanjaksi, tanskaksi, saksaksi, kreikaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, hollanniksi, portugaliksi, suomeksi ja ruotsiksi. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa palvelimen kautta ( Euroopan komissio Pääosasto: Tiedotus, viestintä, kulttuuri ja audiovisuaalinen ala Julkaisuyksikkö; rue de la Loi 200, B 1049 Bryssel Käsikirjoitus valmistunut maaliskuussa Piirrokset: Mario Ramos EHTY ETY Euratom, Bryssel Luxemburg, 1996 Tekstin jäljentäminen on sallittua muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan lähdetiedot mainitaan. Printed in Germany KOMISSION EDUSTUSTO SUOMESSA Pohjoisesplanadi 31 PL 234 FIN HELSINKI Norra esplanaden 31 PB 234 FIN HELSINGFORS Puh. (90) Fax (90) Komissiolla on edustustot kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa sekä unionin ulkopuolisissa maissa eri puolilla maailmaa. ISBN T2-flE7-S72D-X *..** EUROOPAN YHTEISÖJEN VIRALLISTEN * Ofl * JULKAISUJEN TOIMISTO ***** L 2985 Luxembourg Luettelonumero: CM FI C ISSN "757208' >

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 7.10.2009 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden oppilaiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle Bryssel 4. lokakuuta 2011 Aloittelevien opettajien bruttoperuspalkat ovat lähes kaikissa Euroopan maissa

Lisätiedot

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Tulokaskoulutus 9.9.2009. Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Tulokaskoulutus 9.9.2009 Lähtevän vaihto-opiskelijan prosessi Kaisa Kurki Kansainväliset asiat Lähtevät vaihto-opiskelijat Yleisneuvonta ja tiedotus oppaat Pähkinä Erasmus-opiskelijan opas www-sivut toimisto

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 25.3.2019 A8-0111/171 171 Johdanto-osan 2 kappale (2) Komissio esitti 14 päivänä marraskuuta 2017 antamassaan tiedonannossa Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen koulutuksen ja kulttuurin avulla visionsa

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Ohjeita Europass-liikkuvuustodistuksen käyttöön

Ohjeita Europass-liikkuvuustodistuksen käyttöön OPETUSHALLITUS UTBILD NINGSSTYRELSEN Joulukuu 2010 Ohjeita Europass-liikkuvuustodistuksen käyttöön Olet tilannut Opetushallitukselta oikeuden käyttää Europassliikkuvuustodistuksia. Tässä asiakirjassa esitellään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle

Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Kansainvälisyyttä pienestä pitäen Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, joiden tavoitteena on kehittää yleissivistävää koulutusta eurooppalaisessa

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehtoja ja mukautuksia Euroopan unionin perussopimuksiin

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Työpaikan hakeminen laajentuneessa Euroopassa

Työpaikan hakeminen laajentuneessa Euroopassa Työpaikan hakeminen laajentuneessa Euroopassa Työllisyys & Euroopan sosiaalirahasto Työllisyys sosiaaliasiat CMI/Digital Vision Euroopan komissio 1 Mistä työtä voi hakea? Henkilöiden vapaa liikkuvuus on

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0633/2006, Christiane Becker, Saksan kansalainen, pyynnöstään saada asianmukaista palkkaa vastaavasta työstä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle 4.12. Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle CIMO Ammatillinen koulutus 12/ Erasmus+ -ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme Grundtvig Erasmus Leonardo

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

KOULUTUS JA NUC" slmaopas. hi« ^^^r EUROO KOMIS

KOULUTUS JA NUC slmaopas. hi« ^^^r EUROO KOMIS KOULUTUS JA NUC" S ^^^r hi«slmaopas EUROO KOMIS * * KOULUTUS JA NUORISO Ohjelmaopas EUROOPAN KOMISSIO Euroopan komissio Edith Cresson, Euroopan komission jäsen, joka vastaa tutkimuksesta, innovaatiosta,

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi SAK ry Hallituksen suositus 1(6) HENKILÖSTÖN KOULUTUKSEN KORVAUKSET JA TUKIMUODOT Sisällys Sivu 1. Ammatillinen henkilöstökoulutus.. 2 1.1 Perehdyttämiskoulutus. 2 1.2 Täydennys- ja uudelleenkoulutus.

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI EU:n budjetti vuonna 2006: yhteensä 121 mrd. euroa Maataloustuet: 43,3 mrd. euroa Muut menot: 3,6 mrd. euroa Hallintomenot: 6,7 mrd. euroa Rahoitus EU:n ulkopuolelle: 5,5 mrd. euroa Muut sisäiset politiikat:

Lisätiedot

Turku, Pori, Tampere

Turku, Pori, Tampere Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere Elämme kansainvälisessä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0389/31. Tarkistus. Dominique Bilde ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0389/31. Tarkistus. Dominique Bilde ENF-ryhmän puolesta 25.1.2017 A8-0389/31 31 78 kohta 78. korostaa, että Erasmus-järjestelmän kautta ulkomailla suoritettujen opintojaksojen määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 alkaen talous-, rahoitus- ja sosiaalikriisistä

Lisätiedot

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I

Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I 443 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 33 finnische Anhänge (Normativer Teil) 1 von 15 LIITE A Sopimuksen 3 artiklassa tarkoitettu luettelo OSA I ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT SÄÄDÖKSET JOITA ON MUUTETTU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina 8.2.2011 8.2.2011 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 404 der Beilagen XXII. GP - Beschluss NR - Anhänge Finnisch (Normativer Teil) 1 von 89 LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto

Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Romanikieli Euroopassa Kaikkein varovaisimpien arvioiden mukaan romanikielen puhujia on Euroopassa

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Matti Husso Tuntiopettaja KM, tradenomi (turvallisuus) matti.husso@edu.hel.fi 040-33 40

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 27.1.2012 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja Kansainvälistä kokemusta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Eurooppa, me ja koulutuksen tulevaisuus

Eurooppa, me ja koulutuksen tulevaisuus Eurooppa, me ja koulutuksen tulevaisuus Jyrki J.J. Kasvi eduskunta, tulevaisuusvaliokunta 24.11. 2009 www.kasvi.org 1 EU on vapaata liikkuvuutta Sisämarkkinoiden neljä vapautta: pääomien, tavaroiden, palveluiden

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO-, KOULUTUS-, TIEDONVÄLITYS- JA URHEILUVALIOKUNTA. TALOUSARVIOMENETTELY 2002 (Valmistelija: Ulpu Iivari) AIKATAULULUONNOS

KULTTUURI-, NUORISO-, KOULUTUS-, TIEDONVÄLITYS- JA URHEILUVALIOKUNTA. TALOUSARVIOMENETTELY 2002 (Valmistelija: Ulpu Iivari) AIKATAULULUONNOS KULTTUURI-, NUORISO-, KOULUTUS-, TIEDONVÄLITYS- JA URHEILUVALIOKUNTA TALOUSARVIOMENETTELY 2002 (Valmistelija: Ulpu Iivari) AIKATAULULUONNOS 8. toukokuuta: Komissio hyväksyy alustavan talousarvioesityksen

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti

Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Lakimieskoulutus EU:ssa Pohjois-Irlanti Tietolähde: The Law Society of Northern Ireland huhtikuu 2014 KUVAUS Pohjois-Irlannin KANSALLISESTA LAKIMIESKOULUTUSJRJESTELMST 1. Ammattiin pääsy Korkea-asteen

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 26.4.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Urareitti-hankkeen loppuseminaari Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen/osaamisen tunnustamisesta ja vertailusta:

Lisätiedot

OHJELMA. Nuoret liikkeellä. Maailma kylässä / 26.-27. toukokuuta 2012. Nuoret liikkeellä. Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita!

OHJELMA. Nuoret liikkeellä. Maailma kylässä / 26.-27. toukokuuta 2012. Nuoret liikkeellä. Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita! Euroopan unionin aloite Nuoret liikkeellä EUROOPASSA Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita! OHJELMA Nuoret liikkeellä Aamupäivä Lauantai 26. toukokuuta 2012 Kaikki osastomme hankkeet saivat rahoitusta

Lisätiedot

Tämä avoin julkinen verkkokuuleminen toteutetaan Eka Eurestyöpaikka -valmistelutoimen jälkiarvioinnin puitteissa.

Tämä avoin julkinen verkkokuuleminen toteutetaan Eka Eurestyöpaikka -valmistelutoimen jälkiarvioinnin puitteissa. Julkinen verkkokuuleminen Eka Eures-työpaikka -liikkuvuusjärjestelystä ja vaihtoehdoista EU:n sisäistä nuorten työntekijöiden liikkuvuutta koskeviksi tuleviksi EU:n toimenpiteiksi Tämä avoin julkinen verkkokuuleminen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö, Työministeriö, Valtiovarainministeriö UM EUR-11 Långström Mikael EI JULKINEN

Ulkoasiainministeriö, Työministeriö, Valtiovarainministeriö UM EUR-11 Långström Mikael EI JULKINEN Ulkoasiainministeriö, Työministeriö, Valtiovarainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-02441 EUR-11 Långström Mikael 22.09.2006 EI JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komissio valtuutettu

Lisätiedot

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT MITEN VOI OSALLISTUA > Olet opettaja tai sosiaalityöntekijä ja haluat järjestää yhteisössäsi tapahtuman, johon esikuva osallistuu > haluat itse osallistua esikuvana

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot