Suositus tapahtumatoimintaa koskevaksi työsuhde- ja palkkaehdoiksi
|
|
- Kaarina Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry Suomen Teatteritekninen Liitto ry Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitto ry Suositus tapahtumatoimintaa koskevaksi työsuhde- ja palkkaehdoiksi I YLEINEN OSA 1 Sopimuksen soveltamisala Tämän suosituksen piiriin kuuluvat työsuhteisina työskentelevät työntekijät tapahtumatoiminnassa, esim. festivaalien, yritystapahtumien, konserttien ja muiden tilapäisten tapahtumien työntekijöinä ohjelmatoimistojen, festivaaliorganisaatioiden, yhdistysten, säätiöiden, toimikuntien, osuuskuntien ja yksityisten henkilöiden palveluksessa, riippumatta siitä, onko tapahtumien järjestäminen sen päätoimiala. Tämä suositus ei koske alihankintaa. Alihankinnalla tarkoitetaan tilannetta, jossa yritys ostaa sen palveluihin tai tuotantoon liittyviä palveluja toiselta yritykseltä 2 Työsopimus Työhönotto tapahtuu kirjallisella työsopimuksella. Työntekijään noudatetaan samoja työterveyshuollon määräyksiä kuin työpaikan muihinkin henkilöryhmiin. Työsuhteen ja siihen perustuvien oikeuksien katsotaan alkavan siitä päivästä, jolloin työntekijä tosiasiallisesti on työnantajan käytettävissä. Työsuhde on voimassa joko toistaiseksi tai määräajan. Toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin noudatetaan työsopimuslain irtisanomismääräyksiä. Määräaikaisissa työsopimuksissa työnantajan tulee työsopimuslain mukaan työsopimusta solmittaessa ilmoittaa määräaikaisuuden syy. Määräaikaisissa työsopimuksissa työnantajan tulee työsopimusta solmittaessa pyrkiä mahdollisimman tarkasti ilmoittamaan työntekijälle työpäivien lukumäärä ja päivämäärät. Määräaikaisissa työsopimuksissa voidaan erikseen sopia irtisanomisajasta lain määräämissä puitteissa. 1
2 II PALKKAUS 3 Vähimmäispalkat tapahtumatoiminnassa Vähimmäispäivä- ja tuntipalkat lukien tapahtumatoiminnassa per päivä per tunti Palkkaryhmä ,50 Palkkaryhmä ,00 Palkkaryhmä ,50 Palkkaryhmä ,00 Mikäli työpäivän pituus on alle 8 tuntia, maksetaan em. palkka tehtyjen tuntien lukumäärän mukaan ja em. tuntipalkan mukaan. Palkka maksetaan kuitenkin vähintään 3 tunnilta. Palkkaryhmittely tapahtumatoiminnassa I ryhmä assistentit/avustavat henkilöt Täysin ohjauksen varassa olevat avustavat työntekijät. Ei ammattitutkintoa eikä merkittävää alan työkokemusta. Ammattilaisten avustajat, ei vastuuta työstä. II ryhmä ammattilaiset Itsenäiseen työhön kykenevät ammatti-ihmiset, joilla vastuu omasta työstään. Alan peruskoulutus tai muuten hankittu ammattiosaaminen. esim. autonkuljettaja, valomies (myös seuraajaheitin), äänimies (myös monitorimiksaaja), AV-teknikko, näyttämö/lavastemies, lavarakennusmies, messurakennusmies, järjestäjä, sähkömies III ryhmä vastuulliset ammattilaiset Vastuullinen erikoisosaamista vaativa työ, johon yleensä liittyy työnjohtoa. esim. valomestari, operaattori, äänimestari, monitorimiksaaja, näyttämömestari (myös lavarakennus), järjestelmäsuunnittelijat (esim. AV, sähkö jne), riggaaja IV ryhmä suunnittelijat ja työnjohtajat Oman osa-alueensa vastuullinen pääsuunnittelija. esim. valosuunnittelija, äänisuunnittelija (myös päämiksaaja), lava- ja lavastesuunnittelija, pääriggaaja, tekninen päällikkö 4 Palkanmaksu Jos palkan perusteena on tunti-/päiväpalkka, palkka on maksettava kaksi kertaa kuukaudessa ellei toisin sovita, kuitenkin viimeistään työsuhteen viimeisenä päivänä. Jos palkka erääntyy pyhä-, itsenäisyys- tai vapun-päivänä, joulu- tai juhannusaattona taikka arkilauantaina, pidetään lähinnä edellistä muuta arkipäivää erääntymispäivänä. Palkanmaksun yhteydessä on työntekijälle annettava palkkalaskelma. 2
3 III TYÖAIKA 5 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työajaksi lasketaan kaikki työntekijän työnantajalle tekemä työ, myös matkat silloin, kun se on katsottava työpisteestä toiseen siirtymiseksi ja erikseen sovituiksi työnluonteisiksi matkoiksi työnantajan sijaintipaikkakunnan ulkopuolelle. Työajaksi ei lasketa normaaleja työntekijän matkoja työpaikalle ja sieltä pois. Mikäli tapahtuman toiminnallisista syistä on perusteltua, voidaan säännöllinen työaika määritellä keskimääräisesti. Yli kahdeksan tunnin työpäiviin täytyy olla sekä työnantajan että työntekijän suostumus. Milloin vuorokautinen työaika on kuusi tuntia pitempi, työntekijälle annetaan työn aikana vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana hän saa esteettömästi poistua työpaikalta ja jota aikaa ei lueta työaikaan. Lepoaika voidaan antaa puolen tunnin pituisena niissä tapauksissa, joissa tästä käyttäjäyrityksen ja työntekijän kesken erikseen sovitaan. Jos työ vaatii jatkuvaa työpaikalla oloa ja jos lepoaikaa ei tämän vuoksi voida antaa, järjestetään työntekijälle tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla. Työntekijälle tulee taata vähintään joka kolmas tunti kymmenen minuutin pituinen virkistystauko. Työnantajan on ennalta laadittava työtuntisuunnitelma, josta työntekijän työ- ja vapaa-aika käyvät ilmi. 6 Yötyö Yötyöksi katsotaan työ, jota teetetään kello välisenä aikana. Yötyötä voidaan tehdä vain silloin kun työn luonne tai tapahtuman aukioloaika sitä vaatii. Aikataulua ei saa suunnitella niin, että se muista syistä edellyttää yötyötä, mutta odottamattomien viivytysten takia tästä voidaan molempien osapuolien hyväksynnällä joustaa. Esimerkkejä odottamattomista viivytyksistä: kalusto ei saavu ajallaan työpaikalle kuljetusajoneuvon vaurioitumisen takia, sähkösyöttö vioittuu salamaniskussa. Yötyölisänä maksetaan 30 %:n korotus tuntipalkkaan. 3
4 7 Ylityö Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta 100 %:lla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka. Työnantajan tulee ilmoittaa ylityön teettämisestä työntekijälle viimeistään edellisenä päivänä ja tällöin säännöllisenä työaikana, paitsi milloin kiireellisessä, keskeneräisessä työssä on tapahtunut teknillinen tai muu vastaava virhe, jolloin tieto ylityöstä voidaan antaa samana päivänä viimeistään neljä tuntia ennen varsinaisen työajan päättymistä. 8 Kokonaispalkkaus Yötyö-, ylityö- ja voidaan sisällyttää erillisenä kiinteänä lisänä peruspalkkaan, jos siitä sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken ja jos erillinen korvaus perustuu luotettavaan arvioon lisien määrästä. 9 Pyhäpäivien työ Sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan sunnuntaityökorvauksena 100 %:lla korotettu perustuntipalkka ja vähintään kolmen työtunnin mukaan. De facto -juhlapäivät: jouluaatto, joulupäivä, vappuaatto ja -päivä, itsenäisyyspäivä, juhannusaatto ja -päivä maksetaan aina kolminkertainen palkka ja vähintään kolmen työtunnin mukaan. 10 Vuosiloma Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa vuosiloma määräytyy vuosilomalain mukaisesti. Vuosiloman ajalta maksetaan lomaraha, joka on 50% vuosiloma-ajan palkasta. Määräaikaisessa työsuhteessa olevalle työntekijälle maksetaan vuosilomakorvauksena 13,5 % palkasta. Vuosilomakorvaus sisältää lomarahan. 11 Sairausajan palkka Jos työsuhde on jatkunut alle kuukauden, on työntekijällä oikeus saada 50 % palkastaan sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan alkaa. Työntekijällä, jonka työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, on oikeus saada täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan alkaa. 4
5 28 päivän palkalliseen sairauslomaan on oikeutettu työntekijä, jonka voimassaoleva työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden ja joka sen lisäksi on ollut saman työnantajan palveluksessa viimeisen vuoden aikana toistuvasti. Työnantajalla on oikeus saada sairausloman ajalta maksettua palkkaa vastaava osa sairausvakuutuslain mukaisesta päivärahasta. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella alkaen ensimmäisestä sairauspäivästä. 12 Matkakustannusten korvaus Sikäli, kun matkakulujen ei voida katsoa kuuluvan normaaleiksi katsottaviin elinkustannuksiin, maksaa työnantaja matkakulut. Tämän kohdan 1 momentin mukaisiin matkoihin katsotaan kuuluvaksi myös matkat, jotka tapahtuvat työnantajasta johtuen aikana, jolloin työntekijän normaalisti käyttämät joukkokuljetusvälineet eivät liikennöi säännöllisesti, mutta ei sen sijaan matkoja, joiden todetaan johtuvan työntekijästä. Työnantaja maksaa työntekijän tämän sopimuksen mukaisen 5 :n 1-kohdan mukaisen matkan joukkokuljetusvälineen toisessa luokassa, ellei matkaa suoriteta työnantajan omilla kuljetusvälineillä. Matkakustannusten korvaukset määräytyvät verohallituksen ohjeen mukaisesti. Helsingissä Teatteri- ja Mediatyöntekijät, Suomen Teatteritekninen Liitto ja Suomen Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitto 5
6 Työsopimus Työnantaja Nimi ja ly-tunnus: Osoite: Puhelin: Työntekijä Nimi: Osoite: Henkilötunnus: Pankkiyhteys: Puhelin: Työsuhde on määräaikainen alkaen ja päättyen: TAI vaihtoehtoisesti toistaiseksi voimassa oleva Määräaikaisen työsuhteen peruste: alkaen. Työntekijän pääasiallinen työtehtävä: Varsinainen työntekemispaikka: Palkka on euroa/kk ja säännöllinen työaika on tuntia viikossa. Lisäksi maksetaan vuosilomakorvaukset ja mahdolliset lomaltapaluurahat. Palkanmaksupäivä(t) ja -kausi: Lisäksi on sovittu seuraavaa mm. koeajasta, matkakustannuksista, sovellettavasta työehtosopimuksesta ja irtisanomisajasta: Edellä sovittuja määräyksiä noudatetaan sillä edellytyksellä, etteivät ne poikkea lain tai työehtosopimuksen pakottavista määräyksistä. Tämä sopimus on tehty kahtena samasanaisena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle. Allekirjoitukset ja päiväys: ssä kuuta 20 Työnantajan allekirjoitus ja nimenselvennys Työntekijän allekirjoitus ja nimenselvennys 6
7 Vähimmäispäivä- ja tuntipalkat tapahtumatoiminnassa per päivä per tunti Palkkaryhmä ,50 Palkkaryhmä ,00 Palkkaryhmä ,50 Palkkaryhmä ,00 Palkkaryhmittely tapahtumatoiminnassa I ryhmä assistentit/avustavat henkilöt Täysin ohjauksen varassa olevat avustavat työntekijät. Ei ammattitutkintoa eikä merkittävää alan työkokemusta. Ammattilaisten avustajat, ei vastuuta työstä. II ryhmä ammattilaiset Itsenäiseen työhön kykenevät ammatti-ihmiset, joilla vastuu omasta työstään. Alan peruskoulutus tai muuten hankittu ammattiosaaminen. esim. autonkuljettaja, valomies (myös seuraajaheitin), äänimies (myös monitorimiksaaja), AV-teknikko, näyttämö/lavastemies, lavarakennusmies, messurakennusmies, järjestäjä, sähkömies III ryhmä vastuulliset ammattilaiset Vastuullinen erikoisosaamista vaativa työ, johon yleensä liittyy työnjohtoa. Esim. valomestari, operaattori, äänimestari, monitorimiksaaja, näyttämömestari (myös lavarakennus), järjestelmäsuunnittelijat (esim. AV, sähkö jne), riggaaja IV ryhmä suunnittelijat ja työnjohtajat Oman osa-alueensa vastuullinen pääsuunnittelija. Esim. valosuunnittelija, äänisuunnittelija (myös päämiksaaja, lava- ja lavastesuunnittelija, pääriggaaja, tekninen päällikkö 7
Suositus tapahtumatoimintaa koskevaksi työsuhde- ja palkkaehdoiksi
SUOSITUS 2012 Suositus tapahtumatoimintaa koskevaksi työsuhde- ja palkkaehdoiksi I YLEINEN OSA 1 Sopimuksen soveltamisala Tämän suosituksen piiriin kuuluvat työsuhteisina työskentelevät työntekijät tapahtumatoiminnassa
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja
30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen
Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki
Tietotekniikan palvelualan TES vs. laki Palkat Minimipalkkalakia ei ole! Tehtäväryhmän ja vaativuuden mukaiset vähimmäispalkat. 2 Säännöllinen työaika Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia
Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa
TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi
Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 1.2.2017 31.1.2018 Puuliitto puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2018. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa
Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi
Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016
Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 11.1.2016 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa
Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...
Työsopimusmalli 1 / 4. Työsopimusmalli
Työsopimusmalli 1 / 4 Työsopimusmalli Ylemmät toimihenkilöt YTN ry Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava
MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET
LIITE 13 MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja paikallisyksikön
Työsopimus ja ohjeet sovitusta keikasta/esiintymisestä on suositeltavaa tehdä kirjallisesti. Työsopimusmalli on työehtosopimuksen liitteenä.
RAVINTOLAMUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuksen soveltamisala Tällä työehtosopimuksella määrätään vähimmäispalkat ja työehdot ohjelmatoimistoihin ja ravintoloihin työsuhteessa
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY
TYÖSOPIMUSMALLI YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Alla mainittu työnantaja ja ylempi toimihenkilö (jäljempänä toimihenkilö) ovat sopineet seuraavista työsuhteen ehdoista. Lisäksi on otettava huomioon mahdollisen
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
TURKU Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi
1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.
6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9
1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa
URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on
Taide- ja kulttuuriala
Taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.5.2012 31.5.2014 Akavan Erityisalat
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...
Työsopimus ja ohjeet sovitusta keikasta/esiintymisestä on suositeltavaa tehdä kirjallisesti tai muulla tavoin todisteellisesti.
RAVINTOLAMUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuksen soveltamisala Tällä työehtosopimuksella määrätään vähimmäispalkat ja työehdot ohjelmatoimistoihin ja ravintoloihin työsuhteessa
1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT
1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen
VIESTINNÄN ASIANTUNTIJAT
VIESTINNÄN ASIANTUNTIJAT Työsuhteen ehdot 1.12.2015 31.3.2016 Akavan Erityisalat Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti Viestinnän asiantuntijat Työsuhteen ehdot I SUOSITUKSEN SOVELTAMISALA
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus
3 TES: 313013 PL: 01 Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan valtiovarainministeriön sekä Akava-JS ry:n,
Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.
Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN JAKELUTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä vuokrayritys
KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.
KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu
PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.
PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan
Taide- ja kulttuuriala
Taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU taide- ja kulttuuriala Työsuhteen ehdot 1.6.2014 31.3.2016 Akavan Erityisalat
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen
Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit
Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Työsuhteen ehdot 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Aito HSO ry ovat laatineet tämän suosituksen työsuhteen vähimmäisehdoista tradenomi, HSOille ja HSO-sihteereille.
Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.
Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,
Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki
NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot
Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.1.2019 31.3.2020 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa
Elokuva- ja tv-tuotannon sekä tapahtuma- ja teatteritoiminnan henkilöstövuokrausta koskeva työehtosopimus
Elokuva- ja tv-tuotannon sekä tapahtuma- ja teatteritoiminnan henkilöstövuokrausta koskeva työehtosopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tätä työehtosopimusta sovelletaan Mediarinki Oy:n palveluksessa olevien
Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja
Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA
Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa
Terminaalityöntekijät 2018 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
TURKU Hyvinvointitoimiala 2015 Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Faksi 02 262 6448 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje
TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan
Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle
Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi
Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n suositus eläinlääkäreille pieneläinklinikoiden hoitohenkilökunnan työehdoiksi
Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n suositus eläinlääkäreille pieneläinklinikoiden hoitohenkilökunnan työehdoiksi I YLEISTÄ 1 Suosituksen soveltamisala Tässä suosituksessa mainittuja ehtoja sovelletaan yksityisessä
Työnantajan velvollisuudet Suomessa. Tarkastaja Kristiina Linna
Työnantajan velvollisuudet Suomessa Tarkastaja Kristiina Linna kristiina.linna@avi.fi Työnteko-oikeus Työnantajan on varmistettava virallisesta matkustusasiakirjasta (passi tai ID-kortti ja mahdollinen
HE 36/1998 vp PERUSTELUT
HE 36/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merimiesten vuosilomalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdot~taan merimiesten vuosilomalakia muutettavaksi vuosilomalain
Työelämän juridiset pelisäännöt
Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
3 Järjestyssääntö Muusikon on työaikana noudatettava yhtiön antamia järjestyssääntöjä
1.5.2010 1 Palkkiot 1.10.2011 alkaen Sopijapuolet Yleisradio Oy ja Suomen Muusikkojen Liitto ry 1 Sopimuksen soveltamisala 2 Työsopimus Tällä sopimuksella määrätään tilapäisissä tehtävissä olevien Radion
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2017 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2019) Työaika Työaika määräytyy työaikalain
Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017
Terminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta
Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN
14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
Henkilökohtaisten avustajien palkkaus Kaakkois-Suomen kunnissa
Henkilökohtaisten avustajien palkkaus Kaakkois-Suomen kunnissa Uusi henkilökohtaisia avustajia koskeva valtakunnallinen työehtosopimus astui voimaan 1.2.2018. Uudessa työehtosopimuksessa työntekijät jaetaan
Järjestyssääntö Muusikon on työaikana noudatettava yhtiön antamia järjestyssääntöjä
1.12.2017 1 Palkkiot 1.1.2018 Sopijapuolet Yleisradio Oy ja Suomen Muusikkojen Liitto ry 1 Sopimuksen soveltamisala 2 Työsopimus Tällä sopimuksella määrätään tilapäisissä tehtävissä olevien Radion Sinfoniaorkesterin
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi
Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta
KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta sopimuskauden loppuun asti (Liitteen 8 kokeilumääräyksen mukaista työaikaa voidaan soveltaa
UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO
Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa
, , , ,5 48,75 52
1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.
10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä
KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS mom. Vuosityöaika määräytyy vuosiloman pituuden mukaan seuraavasti:
YLEISKIRJEEN 26/2003 LIITE 2 1 (5) KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 LIITE 5 KESKEYTYMÄTÖN KOLMIVUOROTYÖ 1 Soveltamisala ja säännöllinen työaika 2 Vuosityöaika Tämän liitteen
Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua
Työaika yleisiä määräyksiä
Tekstimuutoksia Koulutustilaisuus Työajaksi luetaan koulutus, johon työnantaja määrää työntekijän/viranhaltijan osallistumaan Mikäli kyseessä on koulutus, johon työnantaja ei ole määrännyt ja jota ei lueta
3. Työntekijän työ kuuluu siihen palkkaryhmään, jonka mukaisia tehtäviä hän lähinnä suorittaa.
PALKKASOPIMUS 1 Palkat 1. Työehtosopimuksen piirissä oleville työntekijöille maksetaan palkkaa vähintään alan palkkaryhmittelyn, palkkasopimuksen ja siirtymäsäännösten mukaisesti. 2. Mikäli työntekijä
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät
Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2018 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2019) Työaika Työaika määräytyy työaikalain
HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4
3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.
3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE
OPAS POSTIN VARASTOTYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus 1.12.2015 31.10.2016 2 OPAS POSTIN VARASTOISSA TYÖSSÄ OLEVALLE VUOKRATYÖNTEKIJÄLLE Vuokratyössä
TYÖAIKALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula
TYÖAIKALAKI Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 2016 www.dlapiper.com 2015 0 Työaikalain soveltamisala kauppatyöaikalain ja työaikalain yhdistäminen 1996 soveltamisalakiista ylempien toimihenkilöiden
Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset
KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa
Elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus
1 Elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus I Yleiset määräykset... 3 1 Sopimuksen soveltamisala... 3 2 Työnjohto-oikeus... 3 3 Järjestäytymisoikeus... 3 4 Työsuhteen päättyminen ja irtisanomisajat...
KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013
PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset
Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen. Opas lvi-asentajien työsuhteisiin
Pia Kilpeläinen Jari Syrjälä Arvo Ylönen Opas lvi-asentajien työsuhteisiin Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2014 SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 3 SISÄLTÖ LUKIJALLE... 9 1 TYÖSUHDETTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA TYÖEHTOSOPIMUSJÄRJESTELMÄ...
YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen
YLEINEN OSA KUNNALLINEN KUUKAUSIPALKKAISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2014 2016 I LUKU YLEINEN OSA 1 Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja vähintään neljän
Elokuva- ja TV-tuotantoa koskeva työehtosopimus
Elokuva- ja TV-tuotantoa koskeva työehtosopimus 1.10.2008-30.9.2011 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Elokuva-alan Työnantajayhdistys Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe/ Suomen Journalistiliitto
LIITE 2 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIT
LIITE 2 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRIT 1 Palkkahinnoittelu 1.5.2011 Virkanimike/tehtävä 1 Ylihammaslääkärit/verrattavassa asemassa olevat Peruspalkka /kk Hammaslääkäriltä edellytetään tehtävään soveltuvaa
SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö
SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ 1. Sopijapuolet Etätyöntekijä Työyksikkö Lähiesimies 2. Työpaikka Palvelukeskus/ työyksikkö Etätyön suorituspaikka (osoite, puhelinnumero) 3. Etätyön luonne Etätyö on kokoaikaista
Elokuva- ja TV-tuotantoa koskeva TYÖEHTOSOPIMUS
Elokuva- ja TV-tuotantoa koskeva TYÖEHTOSOPIMUS 1.11.2014 31.10.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 I Yleiset määräykset... 1 1 Sopimuksen soveltamisala... 1 2 Työnjohto-oikeus... 1 3 Järjestäytymisoikeus...
Tekstimuutokset 2011 Liite Kaupan työehtosopimukseen 20.4.2010 31.3.2013
Tekstimuutokset 2011 Liite Kaupan työehtosopimukseen 20.4.2010 31.3.2013 ALKUSANAT Tähän liitteeseen on koottu Kaupan työehtosopimuksen, luottamusmiessopimuksen, yhteistoimintasopimuksen soveltamisohjeiden
RAVINTOLAMUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS
RAVINTOLAMUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1.6.2012 30.9.2014 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto (HPL) ry Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Suomen Muusikkojen Liitto ry Sisältö I YLEISET MÄÄRÄYKSET
Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016
Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen
JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen Viestinvälitys- ja logistiikka-alan TES 22 1 Etuuden vaihtaminen joustovapaaksi Ta ja tt voivat sopia (tes 22.3 ) a)
3. ASIAA KÄSITELLEEN LUOTTAMUSMIEHEN/ TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TIEDOT
OIKEUSAPUHAKEMUS Lähetetään osoitteella: TEOLLISUUSLIITTO RY Oikeudellinen yksikkö PL 107 00531 HELSINKI Täytä hakemus huolellisesti. Puutteellisesti täytetty hakemus viivästyttää asian käsittelyä. 1.
Näy$elijöiden TES kiertueolosuhteissa. Tekijä Lahdessa 24.10.2011 / Elina Mäntylä
Näy$elijöiden TES kiertueolosuhteissa Tekijä Lahdessa 24.10.2011 / Elina Mäntylä Näy$elijälii$o lyhyes@: n. 1800 ammadnäy$elijää itsenäinen ammad- ja kul$uurialan lii$o jäsenet työskentelevät tea$ereissa,
1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje,
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1970 No 158 No 158 Kiertokirje, talonmiesten työaikalaista Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (284/70): Talonmiesten työaikalaki Annettu Helsingissä
OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus)
LIITE 5.1 OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus) 1 OSA-AIKATYÖNTEKIJÄ Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, johon sovelletaan merityöaikalakia (296/76) ja jonka säännöllinen
TILITOIMISTO. Vantaa alkaen
TILITOIMISTO Vantaa 1.1.2016 alkaen Econia Yrityspalvelut Oy Käsittelemme tänään Toimitettavat lomakkeet palkanlaskentaan Työsopimuksen täyttäminen Päätösten vaikutus palkanlaskentaan Tuntilistat Sairauslomat
POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT
POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta
SUOMEN TEATTERIT RY:N JA SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITON VÄLINEN SUOMEN KANSALLISOOPPERAN BALETTIOPPILAITOSTA KOSKEVA
SUOMEN TEATTERIT RY:N JA SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITON VÄLINEN SUOMEN KANSALLISOOPPERAN BALETTIOPPILAITOSTA KOSKEVA T Y Ö E H T O S O P I M U S 2008-10 1 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALA Tämän sopimuksen piiriin kuuluvat
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela
Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen
Keskimääräisessä työajassa on huomioitu Työehtosopimuksen 20 :n mukaiset työaikaa lyhentävät
1(2) Paikallinen sopimus vuorotyötä tekevien ylempien toimihenkilöiden työaikajärjestelyistä ja niihin liittyvistä korvauksista Finnair Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä 1. Sopimuksella on sovittu Finnair
Hyvä seura työnantajana
Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset
KIERTOKIRJE 12/ sivu 1
17.11.2016 sivu 1 1. Loppu- ja alkuvuoden työaikajärjestelyt ja palkanmaksu 2. Huoltokorjaamoiden palvelusvuosilisä 3. Vuosilomien antaminen arkipyhäviikolla 1. LOPPU- JA ALKUVUODEN TYÖAIKAJÄRJESTELYT
KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos
KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen
1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon
VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3
VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan
Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti:
Vuosivapaajärjestelmä Vuosivapaan ansainta 2. Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen jälkeen,