Valkeavuoren koulun vanhempainyhdistys ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valkeavuoren koulun vanhempainyhdistys ry"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA Vanhempainyhdistyksen vuosikokous keskiviikkona klo Valkeavuoren koulun opettajainhuoneessa (yläkoulun puolella) Kaarinassa Läsnä: Mia Sauren (pj) Seija Lehtinen Kirsi Toivanen Marjo Leino Päivi Kankaristo Mervi Pitkänen Saija Elo Satu Kosomaa (siht.) Annika Tuuha (opettaja) Taru Puhakka (opettaja) 1. Mia Sauren avasi kokouksen klo18:30 2. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi - kutsut lähetettiin 7 päivää ennen kokouksen alkua - Yhdistyksen säännöissä ei ole määritelty päätösvaltaisuudelle tarvittavaa hallituksen jäsenten lukumäärää. 3. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mia Sauren ja sihteeri Satu Kosomaa. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Seija Lehtinen ja Marjo Leino 4. Puheenjohtaja kävi läpi yhdistyksen vuosikertomukset ylä- ja alakoulun osalta sekä tilit ja tilintarkastajan lausunnon edelliseltä toiminta- ja tilivuodelta. 5. Tilinpäätös vahvistettiin edelliseltä tilikaudelta ja vastuuvapaus myönnettiin yhdistyksen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 6. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Seija Lehtinen 7. Johtokunnan jäseniksi tulevalle toimintakaudelle valittiin Marjo Leino, Ritva Savolainen, Tiina Rantanen, Mia Sauren, Päivi Kankaristo ja Satu Kosomaa sekä opettajajäsenet Taru Puhakka ja Annika Tuuha.

2 8. Tilintarkastajiksi valittiin Jarkko Saarinen ja Liisa-Marja Vesala PÖYTÄKIRJA 9. Kannatusmaksun suuruudeksi vahvistettiin 10,00 euroa/perhe. - maksulomakkeet lähetetään oppilaiden mukana koteihin sekä lisätään vastaavat tiedot koulun internetsivuille vanhempainyhdistyksen osioon 10. Talousarvio kuluvaa toimintavuotta varten vahvistettiin. 11. Toimintasuunnitelma kuluvaa toimintavuotta varten vahvistettiin. 12. Vanhempainyhdistys ilmoittaa asioistaan koteihin oppilaiden kautta kulkevilla viesteillä ja koulun internet-sivuilla. Mikäli mahdollista, myös Wilmaa käytetään informaatiokanavana. 13. Muut asiat Opettaja Taru Puhakka selvittää mahdollisuudet hyödyntää Wilmaa vanhempainyhdistyksen viestien välittäjänä koteihin. Opettaja Taru Puhakka välitti vanhempainyhdistykselle koulun kasvatustiimin toiveen liikenneturvallisuus teemapäivän /illan järjestämisestä oppilaille. Asiaan päätettiin palata seuraavassa johtokunnan kokouksessa. SEURAAVA JOHTOKUNNAN KOKOUS ON TIISTAINA klo 18:00 yläkoulun opettajainhuoneessa. 14. Mia Sauren päätti kokouksen klo19:15 Mia Sauren puheenjohtaja Satu Kosomaa sihteeri Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi Seija Lehtinen Marjo Leino

3 Toimintakertomus Toimintakaudella Valkeavuoren koulun : - kutsui Timo Nuutisen luennoimaan aiheesta 'Vaaratonta iskua ei ole' järjesti luennon vanhemmille syömishäiriöistä. Luennon piti Syömishäiriöliitosta projektipäällikkö Kirsi Brorström - aloitti keskustelun Valkeavuoren koulun remontista. Remonttia oltiin siirtämässä tulevaisuuteen, mutta keskustelun ansiosta valtuusto päätti aloittaa remontin kesällä lisäsi yhteistyötä alakoulun vanhempainyhdistyksen kanssa - oli mukana Kaavaryn toiminnassa - palkitsi Vuoden Ystävät yhden tytön ja yhden pojan, jotka oppilaat valitsivat keskuudestaan - Jakoi lukuvuoden päättyessä 10 kpl stipendejä á 30 euroa - tiedotukseen käytettiin oppilaiden mukana toimitettuja viestejä ja Valkeavuoren koulun internet-sivuja

4 Valkeavuoren alakoulun vanhempainyhdistys Toimintakertomus Lukuvuonna alakoulun vanhempainyhdistykseen kuuluivat seuraavat henkilöt luokittain: 1a Kirsi Toivanen, Mervi Salminen 1b Hanna Schrey, Sari Hedman 1c Heli Lintula, Seija Kukkonen 2a Maarit Lampi-Virtanen, Anne Kuusiaho 2b Kati Suupohja, Mirka Sillanpää 2c Mirja Lehtonen, Katja Laalo 3a Tiina Kärnä, Arja-Riitta Salmela 3b Tutta Carpelan, Minna Lampinen 4a Jutta Tuominen, Tuire Vairio 4b Terhi Kesäläinen, Irene Heikola 5a Saija Elo, Anette Hautakangas 5b Satu Kontturi, Jari Nieminen 6a Maarit Liippala, Päivi Kankaristo 6b Mia Sauren, Mia Battilana pienryhmät: emu 1-3 Minna Kostet, Taru Högmander opettajajäsen Liisa Kosonen Puheenjohtajana on toiminut Maarit Liippala, varapuheenjohtajana Päivi Kankaristo, sihteerinä Satu Kontturi ja rahastonhoitajana Mia Sauren. Vanhempainyhdistys kokoontui viisi kertaa, , , , ja Epäviralliset päättäjäiset oli tarkoitus viettää Kaarinan Kiinalaisessa ravintolassa päivällisen merkeissä, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi se peruttiin. Kokouksissa suunniteltiin tulevia tapahtumia ja keskusteltiin yleisesti koulun asioista. Menneenä lukuvuotena eniten esillä oli koulun rakennusten huono kunto ja tuleva remontti. Heti ensimmäisessä kokouksessa saimme viestin rehtori Kaj Kanervavuorelta, että kaupunki on siirtämässä jo suunniteltua remonttia vuoteen 2010 tai vieläkin myöhäisemmäksi. Tähän otimme voimakkaasti kantaa pitämällä asiaa esillä tiedotusvälineissä. Olimme myös usein yhteydessä eri puolueiden ehdokkaisiin ja kaupungin virkamiehiin. Olivathan kunnallisvaalit juuri tulossa. Teimme tiivistä yhteistyötä yläkoulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Ansioksemme voi ehkä sanoa, että painostuksellamme saimme aikaan Kaarinan kaupungissa laittoman tilanteen. Kaupungin valtuusto ei hyväksynyt budjettia ajoissa, koska siitä puuttui meidän vaatima remonttiraha. Uusi budjetti saatiin vasta tammikuussa 2009 ( ) sisältäen myös Valkeavuoren koulun remontin alkamisen. Remontti alkoi kesäkuussa 2009! Syksyllä 2008 päätimme ryhtyä keräämään vapaaehtoista kannatusmaksua vanhempainyhdistykselle. Summaksi sovittiin 10 /perhe ja se kerättiin kevään aikana. Keväällä 2009 teimme anomuksen IF-turvallisuusrahastoon saadaksemme tukea salibandy lasien ostoa varten. Saimme heiltä 260. Näillä rahoilla ostimme koululle 17kpl:tta salibandy suojalaseja.

5 Toimintakaudella järjestimme seuraavia tapahtumia: Yläkoulun vanhempainyhdistyksen järjestämä luento koko koulun oppilaiden vanhemmille Timo Nuutinen: Vaaratonta iskua ei ole luento syömishäiriöistä Järjestimme Aprilligaalan alakoulun tiloissa. Illan aikana lapset esittivät kulttuuriviikon satoa. Lisäksi tarjolla oli kahvi- ja karkkipiste. Jääkiekkopisteessä sai kokeilla maalin tekoa sisätiloissa. Perinteisten arpajaisten lisäksi oli myynnissä arpoja, jossa päävoittona oli Nokian puhelin. Nuoremmille osallistujille oli viihdykkeenä videon katselua erillisessä luokassa Osallistuimme jälleen koulutulokkaiden iltaan. Syksyn ykkösluokkalaisten vanhemmat olivat opettajien pitämässä vanhempainillassa. Tuleville ykkösluokkalaisille oli ohjelmaa salissa, jossa tulevat kuutosluokkalaiset eli kummit, olivat järjestäneet temppuradan. Lisäksi yhdessä luokassa esitettiin peikkoesitystä vanhempainyhdistyksen näyttelijöiden turvin. Illan loppuvaiheessa oli kahvin ja mehun aika. Herkut olivat leiponeet ykkösluokkalaisten vanhemmat. Kahvin ja mehun tarjosi koulu. Hankinnat ja lahjoitukset koulu tilasi peliliivejä 30 kpl, jotka vanh.yhd. maksoi (360 ) - kaksi eri kirjasarjaa, 15 kpl kumpaakin, Liisa Kosonen tilasi - sähköinen kosketinsoitin (osa hinnasta koululta) - hyppynaruja - twistejä Stipendit 6-luokkalaisille 6kpl, 30 /kpl Tuloslaskelma - liite Lisätietoa pidetyistä kokouksista saa lukemalla kokousmuistiot Valkeavuoren koulun kotisivuilta. Linkin löytää Syksyn ensimmäinen kokous pidetään alakoulun opettajahuoneessa syys-lokakuussa Koska allekirjoittanut jättää puheenjohtajan tehtävät kuopuksen siirryttyä yläkoulun puolelle, lienee ensimmäisen kokouksen koollekutsuja opettaja Liisa Kosonen. Kaarinassa pj. Maarit Liippala

6 Tilintarkastuskertomus Asianmukaisesti valittuina tarkastamaan Valkeavuoren koulun vanhempainyhdistyksen tilejä tilikaudelta esitämme tehtävän suoritettuamme seuraavan lausunnon: Tilinavaus on oikein suoritettu ja se perustuu edellisen vuoden tilinpäätökseen. Kirjaukset perustuivat asianmukaisiin tositteisiin ja ne oli kirjattu oikein tileille. Tilinpäätös on oikein johdettu kirjanpidosta ja osoitti 324,88 euron ylijäämää. Yhdistyksen oma pääoma oli tilikauden päättyessä 4776,80 euroa. Kirjanpito on huolellisesti hoidettu. Tarkastuksemme perusteella esitämme, että tilinpäätös vahvistetaan ja yhdistyksen johtokunnalle sekä asianomaisille toimihenkilöille myönnetään vastuuvapaus tarkastamaltamme tilikaudelta. Kaarinassa syyskuun 22. päivänä 2009 Taru Puhakka Liisa-Marja Vesala

7 Toimintasuunnitelma toimintakaudelle Valkeavuoren koulun :n tarkoituksena on mm. edistää kodin ja koulun välistä yhteistyötä, tukea pyrkimyksiä hyvän oppimis- ja kasvuympäristön luomiseksi, tuoda esille vanhempien kannanottoja sekä toimia oppilaiden vanhempien yhteistyöelimenä. Toimikaudella vanhempainyhdistys - järjestää tarvittaessa vanhempainiltoja ja infotilaisuuksia oppilaille ajankohtaisista, johtokunnan valitsemista aiheista - osallistuu tarvittaessa koulutulokkaiden (1. ja 7. luokkalaisten) ja heidän vanhempiensa infotilaisuuteen - osallistuu ohjelmapitoisen illan järjestämiseen alakoululla o ( Gaalailta ) - palkitsee ystävänpäivänä yläkoululla Vuoden Ystävät - yhden tytön ja pojan, jotka oppilaat valitsevat helmikuussa 2010 keskuudestaan - jakaa lukuvuoden päättyessä stipendejä stipendien lukumäärän ja suositukset jakoperusteista päättää johtokunta - pitää lukuvuoden aikana yhteyttä muiden Kaarinan koulujen vanhempainyhdistyksiin - jatkaa Kaavaryn jäsenenä ja osallistuu aktiivisesti sen toimintaan - tekee tarvittaessa esityksiä ja aloitteita sekä pitää yhteyttä koulun hallintoelimiin, kouluhenkilöstöön ja muihin yhteisöihin - vanhempainyhdistys informoi toiminnastaan oppilaiden välittämien tiedotteiden avulla sekä Valkeavuoren koulun internet-sivuilla Varoja tilaisuuksien järjestämiseen ja toiminnan vahvistamiseen haetaan eri tahoilta (esim. Sateenkaarina, Kaarinan kaupungin nuorisotoimi, Lions Club) Yhdistyksen johtokunta tarkentaa toimintasuunnitelmaa ja talousarviota ensimmäisessä kokouksessaan

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen, Kaisa-Elina Kiuru, Katriina Ranta, Kati Ehrola ja Tanja Tauria

Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen, Kaisa-Elina Kiuru, Katriina Ranta, Kati Ehrola ja Tanja Tauria HATANPÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikkona 23.9.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä Hatanpään koulun opettajainhuone Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen,

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja avasi vuosikokouksen klo 18.00

1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja avasi vuosikokouksen klo 18.00 HATANPÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY. VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika ke 25.9.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Hatanpään koulun opettajainhuone Tuulikki Saarinen, Kirsi Poravuori, Minna Virtanen, Marjo-Riitta

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

5. Vahvistettiin tilinpäätös, sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen johtokunnalle.

5. Vahvistettiin tilinpäätös, sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen johtokunnalle. Johtokunta SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Aika Paikka Läsnä Keskiviikko 06.10.2010 klo17.30 Keravajoen koulun Lapilan toimipiste Päivi Palviainen Katja Piironen Mari Spanos Riitta Goncalves 1. Päivi Palviainen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Lukkarin koulun johtokunta 14.11.2013 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 LUKKARIN KOULUN 6A LUOKAN LEIRIKOULU 3 8 LUKKARIN KOULUN COMENIUS-KERHON MATKA SAKSAAN 4 9 LUKKARIN KOULUN

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.

Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3. Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry vuosikokous 31.3.2012 Sivu 1 Internet-käyttäjät ikuisesti IKI ry:n vuosikokous 31.3.2012 pöytäkirja 1. Kokouksen avaus '^l/f.vuwj /VfZ»\Af

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 21.03.2016 3/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.03.2016 1 Aika Maanantaina 21.03.2016 klo 16 16.25 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Kirkkovaltuusto 5.3.2014 1 Aika Keskiviikko 5.3.2014 klo 17.00-18.50 Paikka Jäsenet X = läsnä Seurakuntakoti Karanta, Janne klo 17.37- Kautto, Jorma Korhonen, Marja Kuustie, Liisa Marttinen, Pentti Nummi,

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 19.02.2014 1 Aika Keskiviikkona 19.02.2014 klo 16.00 17.30 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

Kolarin koti ja koulu ry..._..,.=

Kolarin koti ja koulu ry..._..,.= Kolarin koti ja koulu ry..._..,.= PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 26.10.2016 klo 18:21-19:35 Paikka: Läsnä: Kolarin peruskoulun ruokala Mikko Jokinen, puheenjohtaja Tiina Heikkilä Birgitta Vaattovaara

Lisätiedot

HELSINGIN RUDOLF STEINER -KOULUN KANNATUSYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HELSINGIN RUDOLF STEINER -KOULUN KANNATUSYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (1) HELSINGIN RUDOLF STEINER -KOULUN KANNATUSYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Jäsenyys Yhdistyksen nimi on Helsingin Rudolf Steiner -koulun kannatusyhdistys- Understödsföreningen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. UTSJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 1/15.5.20089 1 Kokousaika 15.5.2009 klo 9-14 Kokouspaikka Läsnä Kunnanvirasto, Utsjoki Pertti Kujala, pj Säde Guttorm, vpj Raimo-Esa Guttorm, j Seppo

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ Kreivilän, Moision ja Paavolan koulujen johtokunta

PÖYTÄKIRJA 1/ Kreivilän, Moision ja Paavolan koulujen johtokunta PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Asialista: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan hyväksyminen 4 Pöytäkirjan tarkastajat 5 Moision koulun toimintakertomus 2011-2012 6 Moision koulun

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo

Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo YMMERSTAN KOTI- JA KOULUYHDISTYS RY:N JOHTOKUNNAN KOKOUS 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.3.2014 klo 18.15 Paikka: Läsnä: Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo Hallikas Sami-Pekka Hovila

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Tiistai 22.5.2012 klo 13.00 15.29 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja

Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja Raidonjärven suojeluyhdistys ry:n sääntömääräisen vuosikokouksen pöytäkirja 07.08.2016 Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko Pöytäkirja Aika: 07.08.2016 Paikka: Sirkka ja Teuvo

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Zürichin Suomi-koulun säännöt

Zürichin Suomi-koulun säännöt Zürichin Suomi-koulun säännöt I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Zürichin Suomi-koulu (Finnische Schule Zürich) ja sen kotipaikka on Zürich, Sveitsi.

Lisätiedot