5. Vahvistettiin tilinpäätös, sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen johtokunnalle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5. Vahvistettiin tilinpäätös, sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen johtokunnalle."

Transkriptio

1 Johtokunta SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Aika Paikka Läsnä Keskiviikko klo17.30 Keravajoen koulun Lapilan toimipiste Päivi Palviainen Katja Piironen Mari Spanos Riitta Goncalves 1. Päivi Palviainen avasi kokouksen. 2. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Valittiin puheenjohtajaksi, sihteeriksi, sekä pöytäkirjantarkastajiksi että ääntenlaskijoiksi Katja Piironen ja Päivi Palviainen. 4. Käytiin läpi yhdistyksen vuosikertomus, ja tilinpäätös. Todettiin että kuluneella kaudella sääntömääräisen syyskokouksen lisäksi johtokunta oli kokoontunut viisi kertaa. a. Vanhempain-kahvila järjestettiin kaudella kerran aiheena Urheilu harrastuksena, jossa vierailijana oli koripalloilija Samuel Haanpää. b. Disko järjestettiin alakoululla sekä syksyllä, että keväällä. Yläkoululla disko järjestettiin keväällä portugalilaisen ystävyyskoulun vierailun yhteydessä, joten näin saimme ulkomaalaisia vieraita mukaan. c. Kuluvan kauden aikana hankittiin yläkoululle sähkörumpusetti, sekä kevätjuhlan yhteydessä jokaiselle luokka-asteelle jaettiin stipendit. 5. Vahvistettiin tilinpäätös, sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen johtokunnalle. 6. Päivi Palviainen ja olisivat erovuorossa, mutta molemmat lupasivat jatkaa vielä yhden vuoden, jonka jälkeen molempien lapset vaihtavat koulua. Jäseninä jatkavat myös, Katja Piironen ja Pirjo Seppälä. Opettajajäseninä jatkaa yläkoulun puolelta Tuomo Tenhunen, ja alakoulun puolelta jäsenyys on kiertävä niin, että jokaiseen kokoukseen tulee aina kaksi opettajaa vuorollaan. 7. Tilintarkastajina jatkavat viimekauden tilintarkastajat Niina Aro ja Nuutinen. Sivu 1 10/10/2011

2 8. Jäsenmaksu säilytetään ennallaan, eli vuosimaksu on 7 euroa tai haluamansa summa. 9. Toimintasuunnitelma kaudelle a. Ollaan yhteydessä oppilaskuntaan, ja pyydetään heiltä selvitystä millaisella kerhotoiminnalla olisi kysyntää. Tuetaan kerhotoimintaa kun selviää millaista kerhotoimintaa järjestetään. b. Selvitetään mitä Keravan tanssiopiston esityksen hinnat pitävät sisällään. Mikäli mahdollista toteutetaan se ainakin keväällä Jaakkolan diskon yhteydessä. c. Välituntivälineiden hankintaa tuetaan jokaiselle yksikölle. (Jalkapalloja, koripalloja, hyppynaruja). d. Lapilan toimipisteen sukset huolletaan, ja rikkoutuneiden sauvojen tilalle hankitaan uusia. e. Lapilassa pikkujoulu disko mahdollisesti joulukuussa, ja toinen keväällä. f. Jaakkolassa disko portugalilaisen ystävyyskouluvierailun yhteydessä maaliskuussa. g. Stipendit jaetaan jokaiselle luokka-asteelle, sekä kuvataidestipendi. 10. Ilmoituskanavina päätimme käyttää Wilmaa, sekä koulun omia nettisivuja. Koulun nettisivuilla julkaistaan myös sääntömääräisen syyskokouksen pöytäkirja, sekä johtokunnan kokouksen pöytäkirja. Sieltä löytyy myös kauden toimintasuunnitelma. 11. Sääntömääräinen syyskokous päätettiin kello Vakuudeksi Puheenjohtaja Sihteeri Sivu 2 10/10/2011

3 Johtokunta JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Ke klo Paikka Keravajoen koulu Lapilan toimipiste Läsnä Päivi Palviainen Katja Piironen Mari Spanos Riitta Goncalves 1. avasi kokouksen. 2. valittiin puheenjohtajaksi sihteeriksi Päivi Palviainen varapuheenjohtajaksi ja Katja Piironen rahastonhoitajaksi. Samalla siirretään Katja Piiroselle sekä Nina Salorannalle tilinkäyttö oikeus ja tilinkäyttö oikeus poistetaan se Susanna Viira-Viljamaalta ja Päivi Palviaiselta. 3. Käytiin läpi edellisen kokouksen pöytäkirja. 4. Kartoitetaan oppilaskunnan kautta halukkuutta kerhotoimintaan yläkoulun puolella, joka toteutetaan niin päätettäessä omien resurssien mukaan. 5. Päätettiin vielä tämän syksyn aikana hankkia kaikille kolmelle yksikölle välituntivälineiksi jalka- ja koripalloja, sekä pitkiä hyppynaruja. 6. Halloween disko siirtyy pidettäväksi myöhempään ajankohtaan mahdollisesti a. Nina lupasi kysyä viime kevään diskossa Dj:nä toimineen Lauri Pylkkäsen halukkuutta toimia Dj:nä tälläkin kertaa. b. Katja lupasi hoitaa diskoon kaikki tarvittavat ostokset tukusta c. Johtokunnan jäsenten lisäksi tarvittaisiin diskoon ainakin viisi muuta vanhempaa järjestyksen ylläpitämiseen. 7. Suksien huolto toteutetaan ennen lumentuloa. Eija lupasi hoitaa. 8. Päivi lupasi olla yhteydessä Keravan tanssiopistoon lähempänä Jaakkolan diskoa, ja varmistaa, mitä heidän mahdollinen ohjelma pitää sisällään. Sivu 3 10/10/2011

4 Tanssiopiston esitystä on kaavailtu portugalilaisen ystävyyskoulun vierailu ajankohdan aikana pidettäväksi aiottuun diskoon. 9. Seuraavan kokouksen tarkempi ajankohta ilmoitetaan sähköpostitse myöhemmin. 10. Kokous päätettiin kello Vakuudeksi Puheenjohtaja Sihteeri Sivu 4 10/10/2011

5 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika To klo Paikka Keravanjoen koulu, Lapilan toimipiste, opettajainhuone Läsnä puheenjohtaja Päivi Palviainen Pirjo Seppälä Katja Piironen Juhani Sumkin opettajajäsen Marjo Hiltunen opettajajäsen sihteeri 1) Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2) Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3) Käytiin läpi edellisen kokouksen pöytäkirja. Nina ja Eija hoitavat allekirjoitukset myöhemmin. 4) Rahastonhoitaja Katja Piironen kertoi, että syksyn aikana on tilille tullut kaksi vanhempainyhdistyksen jäsenmaksua, ja menoja on ollut yksi tapahtuma, joka on suksihuolto 410. Tämänhetkinen saldo on tilillä 690, ja käteiskassassa on 14. 5) Toteutuneet hankinnat: a. Suksihuolto ja 10 paria sauvoja yhteensä 410. b. Työn alla olevat hankinnat: i. Välituntivälineiden hankinta Päivölänkaaren, Lapilan ja Jaakkolan toimipisteisiin. Toivomuksen mukaisesti hankitaan jalka- ja koripalloja sekä pitkiä hyppynaruja, kunhan saadaan selville tarvittavat määrät. ii. Teatteri-ilmaisukerho Jaakkolassa on syksyllä aloittanut toimintansa, ja jatkuu nyt keväällä. Alustavasti tähän toimintaan on varattu 250. Kevään diskojen jälkeen katsotaan rahatilanteen mukaan voidaanko mahdollisesti lisätä tukea. 6) Keskustelimme Wilman kautta tapahtuvasta tiedottamisesta, joka ainakin jäsenmaksujen osalta on toiminut todella heikosti. Syksyn aikana tuli ainoastaan kaksi jäsenmaksusuoritusta. Päätimme laittaa koteihin paperiversion reppupostina. Samaan tiedotukseen laitamme kyselyn diskoon tarvittavista valvoja-vanhemmista, sekä lupalapun diskoa varten. Disko järjestetään 3.-6.luokkalaisille, joten tiedotteesta tulee tehdä kaksi eri versiota. Oppilaita koululla on yhteensä 320, joista luokkalaisia on n.70. Nina lupasi hoitaa lappujen kopioinnin, ja toimittaa ne koululle. Ilmoituksen diskon ajankohdasta koulusihteerille Nina lupasi myös hoitaa. 7) Lapilan disko järjestetään viikon 7 keskiviikkona klo Valvojia tarvittava määrä on vanhempainyhdistyksen lisäksi viisi, josta laitetaan kysely koteihin. Kun varmistuu onko valvojia saatu tarpeellinen määrä, Nina vahvistaa Sivu 5 10/10/2011

6 koulusihteerille lopullisen diskon ajankohdan. Diskon bufettivastaava on Katja, joka hoitaa tarpeelliset hankinnat, ja tarvittaessa delegoi hankintoja myös muille. Katja lupasi hoitaa diskoon valot, ja musavehkeet. Nina on hankkinut diskoon kaksi DJ:tä. Opettajat kertoivat, että luokat tekevät mielellään diskon mainokset, kunhan ilmoitamme heille lopullisen diskon ajankohdan sen varmistuttua. 8) Muut asiat: Yläkoulun puolella pidetään disko mahdollisesti portugalilaisen ystävyyskoulun vierailun aikana , tai mahdollisesti muuna ajan kohtana. Päivi lupasi olla yhteydessä vierailusta vastaavaan opettajaan, ja kysyä onko heillä vielä tilaa ohjelmassa. 9) Kokous päätettiin klo Vakuudeksi puheenjohtaja sihteeri Sivu 6 10/10/2011

7 Keravanjoen koulun vanhempainyhdistys ry JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Ke klo Paikka Keravanjoen koulu Lapilan toimipiste, opettajainhuone Läsnä puheenjohtaja Päivi Palviainen Pirjo Seppälä Marjo-Riitta Haikonen opettajajäsen Sari Hämäläinen opettajajäsen sihteeri 1 Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Käytiin läpi edellisen kokouksen pöytäkirja. 4 Rahastonhoitaja Katja Piironen oli estynyt saapumasta, mutta välitti tiedon vanhempainyhdistyksen tämänhetkisestä varallisuustilanteesta. Sinerbrykoff on myöntänyt sanataidekerholle 925 stipendin, joka on kirjautunut tilille , joten tilin saldo on nyt 1260,80, sekä käteiskassassa 268,15 eli yhteensä 1528,95. 5 Toteutuneet tapahtumat ja hankinnat: Jaakkolan toimipisteen disko toteutui suunnitelman mukaan portugalilaisen ystävyyskoulun vierailun aikana. Tapahtuma oli järjestelyjen puolesta oikein hyvin onnistunut, mutta nuoria olisi voinut olla enemmän, sillä paikalla oli vain n. 50 nuorta. Syksyllä aloitettu ilmaisutaidon kerho on jatkanut toimintaansa taas kevätlukukaudella viiden innokkaan tytön ryhmällä, kahden tytön lopettettua alkuperäisestä kokoonpanosta. Tyttöjen mukaan kerhossa on mukavaa, ja parhaillaan heillä on työn alla vampyyri kirja parodia tyttöjen itse kehittelemien hahmojen pohjalta. Sivu 7 10/10/2011

8 Keravan Intersportista on tilattu välituntivälineiksi 15 jalkapalloa, sekä 15 koripalloa, jotka Katja lupasi noutaa mahdollisimman pian. Pallojen yhteishinta on 540. Katja käy ostamassa vielä Keravan muovista ja lelusta hyppynaruja alakouluille. 6 Lapilan disko järjestetään 3-6 luokkalaisille klo Paikalle klo Katja on hoitanut tilan varauksen. Katja hoitaa buffetti tarvikkeet, mikäli on vielä jotain hankittavaa. Päivi tuo Jaakkolan diskosta jääneet limut koululle. Marjo- Riitta ja Sari lupasivat kysyä josko 4B luokka haluaisi hoitaa tiedottamisen, eli A-3 kokoisten julisteiden tekemisen (Vappu-disko, tanssikilpailut, paras puku palkitaan, sisäänpääsy 2 ). Selvittävät myös onko koululla olemassa pohja tarvittavaan lupalappuun, ja onko siinä kohta huoltajan yhteystiedoista. Valvojiksi tulossa Nina, Pirjo, Eija, Katja, Antti Piironen, kaksi opettajaa, ja mahdollisesti muutama muu henkilö. Teemu on jälleen lupautunut hoitamaan DJ:n hommat, kiitos siitä. 7 Kevään 2011 stipendit: Tsemppari stipendi oppilaalle joka on lukuvuoden aikana eniten parantanut omaa henkilökotaista tasoaan. Kirjastipendit luokat (2+2=4 kirjaa) Päivi hankkii Rahastipendit 3.-6.luokat (yksi/luokka-aste=4 * 20 = 80 ) 7.-9.luokat (yksi/luokkaaste=3 * 30 = 90 ) Lahjakortit Suomalaiseen kirjakauppaan 9.lk kuvataide stipendi (2 * 30 = 60 ) -Kuvaamataidon opettaja voisi olla yhteydessä Päivi Palviaiseen(paivi.palviainen@elisanet.fi ) ja sopia ajankohdasta jolloin voisi käydä valitsemassa voittajatyöt. 8 Muut asiat: Eija selvittää kuka on Alikeravan koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ja kyselee ovatko he innokkaita jatkamaan ensi syksynä uusina jäseninä meidän vanhempainyhdistyksessä klo tulevat ekaluokkalaiset tutustumaan kouluun, ja silloin olisi oiva tilaisuus tavata uudet vanhemmat, ja kertoa heille vanhempainyhdistyksen toiminnasta, ja saada kenties joitakin innokkaita mukaan. 9 Seuraavan kokouksen ajankohdaksi sovittiin klo Kokoukseen saa tuoda mukanaan uusia innokkaita jäseniä. -Nina kirjoittaa Sirpalle viestin, että hän julkaisee Wilmassa tiedotteen kokouksesta. 10 Kokous päätettiin klo Vakuudeksi puheenjohtaja sihteeri Sivu 8 10/10/2011

9 JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika Ke klo Paikka Keravanjoen koulu Lapilan toimipiste, opettajainhuone Läsnä puheenjohtaja Päivi Palviainen Katja Piironen Tero Lehtiö opettajajäsen Anna Karjalainen opettajajäsen Terhi Valavirta opettajajäsen sihteeri 1 Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2 Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Käytiin läpi edellisen kokouksen pöytäkirja. 4 Rahastonhoitaja Katja Piironen kertoi, että yhdistyksen tilin saldo on Katja Piironen C saa käydä avaamassa yhdistykselle uuden tilin nettipankkitunnuksineen haluamassaan pankissa. Samalla Katjalla on oikeus lopettaa Keravanjoen koulun vanhempainyhdistys ry:n Osuuspankin tili. Katja toimittaa Nina Salorannalle lapun edellisen kauden saldosta, joka siirretään tulevalle kaudelle. 5 Nina on tänään laittanut Sirpa Nenoselle tiedotten koulun nettisivuille laitettavaksi uusien jäsenten hankinnasta. Yritämme saada mahdollisimman pian tietoon vanhempainiltojen ajankohdat, jotta voisimme tehdä kyseisiin iltoihin tiedotteen vanhempainyhdistyksestä. 6 Syyskokous päätettiin pitää syksyn vanhempainiltojen jälkeen. Wilmaan laitetaan kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen. 7 Kävimme keskustelua tulevista hankinnoista. Opettajien taholta tuli viestiä koulun talviurheiluvälineiden huonosta kunnosta. Päätimme hankkia lisää suksia, monoja sekä luistimia, kunhan kausivälineet ilmestyvät taas kauppoihin. Opettajajäsen Terhi Valavirta tulee mielellään vanhempainyhdistyksen kokouksiin. Sovimme että hänet lisätään jakelulistalle. Sivu 9 10/10/2011

10 8 Kokous päätettiin klo Vakuudeksi puheenjohtaja sihteeri Sivu 10 10/10/2011

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry

Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Pöytäkirja VUOSIKOKOUS Läsnä: Mikko Ripatti, Juhani Kerman, Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho, Sini Yläsaari, Marianne Minkkinen, Alina Kallio, Tuomas Olli, Heikki

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. HATANPÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS Aika Tiistai 27.9.2016 klo 18.00 Paikka Hatanpään koulun opettajainhuone Läsnä Jouni Hanhinen, apulaisrehtori Sari Kolari, Mari Pajala, Hanna Latosaari,

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta 1 / 5 Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry:n hallituksen kokous aika: maanantaina 4.2.2019 klo 18.01-19.22 paikka: Pahkamäen koulun ruokala läsnä: Inga Sokka, Outi Kvarnberg, Päivi Ehrnsten, Jaana Kaurinkoski,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Linnainmaan koti ja koulu ry Linnainmaankatu 12 33580 Tampere KOKOUSPÖYTÄKIRJA 18.3.2015 Klo 18 Linnainmaan koulu, opettajainhuone Paikalla Helen Chambers (pj) Nilla Hietamäki (sihteeri) Tero Suni (rehtori)

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste 1) KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen jäsen Antti Ainasoja avasi kokouksen klo 18.04 2) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 1(5) PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 11.9.2016 Paikalla: Khadija Balli, Sirpa Hovila, Mikko Lehtinen, Mira Juslin, Markku Juslin, Minna Nyman, Meeri Salo, Kirsi Salmu-Yrjölä, Johanna

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry:n vuosikokous

Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry:n vuosikokous Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry:n vuosikokous Aika: maanantaina 29.10.2018 klo 18.06 18.50 Paikka: koulun ruokala Läsnä: Inga Sokka, Heidi Tuimala (poistui klo 18.40), Jaana Kaurinkoski, Satu Viitikka,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA... Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA to 1.2.2018 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...14 2 KOKOUKSEN AVAUS...14 3 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen, Kaisa-Elina Kiuru, Katriina Ranta, Kati Ehrola ja Tanja Tauria

Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen, Kaisa-Elina Kiuru, Katriina Ranta, Kati Ehrola ja Tanja Tauria HATANPÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikkona 23.9.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä Hatanpään koulun opettajainhuone Taina Lampu, Sari Kolari, Mari Pajala, Virpi Turunen, Jouni Hanhinen,

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. VANHEMPAINYHDISTYKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika 12.5.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä Kirjaston neuvottelutila Timo Väisänen Nina Havakka Susanna Tiilikainen Annukka Monthan-Kosonen Maija Pusenius

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 125 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 8.8.2016 Klo 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 127 2 KOKOUKSEN AVAUS... 127 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ (6) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Aika , klo 18:00-20:10. Torpparin päiväkoti, Kellokoski

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ (6) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Aika , klo 18:00-20:10. Torpparin päiväkoti, Kellokoski Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (6) Aika 21.03.2018, klo 18:00-20:10 Paikka Torpparin päiväkoti, Kellokoski Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus 8 Tiedottaminen

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt 1 Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kultaranta Golf Club Naantali ry ja sen kotipaikka on Naantalin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään epävirallista lyhennettä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja avasi vuosikokouksen klo 18.00

1. Kokouksen avaus Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja avasi vuosikokouksen klo 18.00 HATANPÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY. VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika ke 25.9.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Hatanpään koulun opettajainhuone Tuulikki Saarinen, Kirsi Poravuori, Minna Virtanen, Marjo-Riitta

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: Torstai klo 18.00 20.35 Paikka: Klaukkalan yläasteen auditorio Läsnä: Antti Ainasoja Kati Hiisvirta Taija Huuskonen Asko Jortikka Juha Karppinen Harri Lepolahti Sirpa Malmström

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ ( 7) Lapsi- ja perheasiainneuvosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ ( 7) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2018 1 ( 7) Aika 04.09.2018, klo 18:00-19:50 Paikka Tuusulan kunnantalo, Kunnanhallitus Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Koulumestarin koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja Aika 12.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Koulumestarin koulu henkilökunnan kahvitila 2.krs Lauri Mähönen (pj), Sari Kuurne, Mari Koskela, Matti Toivio,

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus YKKYn puheenjohtaja Sami-Pekka Hallikas avasi kokouksen klo

PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus YKKYn puheenjohtaja Sami-Pekka Hallikas avasi kokouksen klo YMMERSTAN KOTI- JA KOULUYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS AIKA: 24.9.2018 kello 18.15 PAIKKA: Ymmerstan koulun opettajainhuone, Ristihaantie 5, Espoo PAIKALLA: Sami-Pekka Hallikas, Marika Ketomäki, Virpi Mikama,

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (9)

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (9) Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (9) Kokousaika kello 13:00 14:17 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Majakka Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat 1 (5) PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: 29.4.05 Paikka: Läsnäolijat: LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat Liite 1 Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot