Kumppanuutta ja työkaluja diakoniatyön kehittämiseen

Transkriptio

1 Jäsenpalvelut Kumppanuutta ja työkaluja diakoniatyön kehittämiseen Vähemmän voi olla enemmän Seppo Sulkko Diakoniajohtaja Lokakuu 2014

2 Sisällys 1. Johdanto Räätälöityä tukea seurakuntien diakoniatyön kehittämiseen Työn sisältöjä puntaroimassa ja tulevaisuuden suuntaa etsimässä Strategioiden ja toimintaohjelmien päivitystä sekä prosessien ohjau sta Uusia innovaatioita ja paikallisia hankke ita Kumppanuusmallilla diakoniatyön ajankohtaisia kehittämishankkeita Tulevaisuuden näkymiä ja kumppanuustarpeita Seurakuntadiakonian kehittämistyöryhmän tulevaisuuden linjauksia Johdanto Kirkkopalvelut ry ja Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston Diakonia ja sielunhoitoyksikkö ovat yhteistyössä kirkon eri toimijoiden kanssa pilotoineet syksystä 2012 alkaen seurakunnille diakoniatyön kehittämisen tueksi tarkoitettuja palveluja. Toiminta-ajatuksena on ollut tarjota seurakunnille kumppanuutta ja räätälöityä käytännön tukea diakoniatyön kehittämiseen. Seurakuntadiakonian kehittämisen palvelujen pilotoinnin päävastuu on operatiivisesti ollut Kirkkopalveluilla. Kehittämistyön ohjausta ja arviointia varten perustettiin talvella 2012 työryhmä, johon kuuluu asiantuntijajäseniä kirkkohallituksesta (KDS), hiippakunnasta, seurakunnasta, Kirkkopalveluista sekä SOSTEsta. Diakoniatyön kehittämistyöryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Kalle Kuusimäki. Diakoniatyön kehittämistyöryhmän linjauksena yhteistyö on hiippakuntatasolla kohdentunut pilotointivaiheessa pääasiassa Kuopion, Mikkelin, Lapuan ja Tampereen hiippakuntiin. Viestinnällistä sekä hankeyhteistyötä on ollut myös muiden hiippakuntien kanssa. Hiippakuntasihteerit ovat olleet tärkeinä tiedonvälittäjinä seurakuntien kehittämistarpeista sekä viestittäneet seurakuntiin päin uusista kehittämispalvelujen mahdollisuuksista. Kolmasosa seurakuntien kanssa solmituista kumppanussopimuksista onkin syntynyt tuomiokapitulien yhteyksien kautta. Reilun kahden vuoden aikana seurakuntakohtaisesti räätälöityä kehittämisyhteistyötä on tehty kahden seurakuntayhtymän ja viiden seurakunnan kanssa neljän hiippakunnan alueella. Keskeisin palvelumuoto eli räätälöity seurakuntakohtainen kehittämisyhteistyö on sisältänyt mm. paikallisia toimintaympäristöön liittyviä selvityksiä, asiakasarviointeja (mm. Bikva-arvioinnit), diakoniatyön työmuotojen ja sisältöjen arviointia, työn sisältöjen suunnittelua, uusien toimintojen ja 1

3 toimintamallien kokeiluja, diakoniastrategioiden tai toimintaohjelmien päivitystä ja taustavalmistelua sekä diakoniatyön paikallisten kehittämishankkeiden suunnittelua ja toteutusta. Osana räätälöityä palvelua toteutuvien paikallisten hankkeiden lisäksi Kirkkopalvelut on toteuttamassa seurakuntakumppanuuksien kanssa laajempia diakoniatyön kehittämishankkeita (mm. diakonisen vanhus,- nuoriso ja perhetyön kehittämishankkeet). Hankeyhteistyössä on 2014 mukana kaikkiaan jo 16 seurakuntaa. Kehittämiskumppanuuden yhtenä tavoitteena on uusien diakoniatyön innovaatioiden synnyttäminen ja tukeminen sekä hyvien ja onnistuneiden käytäntöjen levittäminen. Neljän hiippakunnan ja kirkon diakonia-ja sielunhoitoyksikön kanssa järjestetään yhteistyössä syksyllä 2014 seurakuntadiakonian kehittämisen tulevaisuustyöpajoja, joissa etsitään yhdessä seurakuntien kanssa uusia innovaatioita diakoniatyön kentälle. Yhteistyössä kirkon, Kirkkopalvelujen, oppilaitosten ja Innokylän kanssa rakennetaan lisäksi verkkoympäristöön sekä avoimia että suljettuja ympäristöjä, joissa voidaan jakaa diakoniatyön hyviä käytäntöjä ja kokemuksia. Verkkoympäristöt toimivat myös alustana, joissa työstetään kehittämisideoita ja luodaan pohjaa kokonaan uusille kokeiluille. Innovaatio-ja verkkotyöpajoja on valmisteltu kirkkohallituksen ja Kirkkopalvelujen yhteisessä työryhmässä sekä hankkeessa mukana olevien hiippakuntien kanssa. Alueellisesti kehittämisyhteistyö on organisoitunut luontevimmin hiippakunnittain. Pilotoinnissa mukana olevien neljän hiippakunnan kanssa yhteistä koordinaatio- ja valmistelutyötä on tehty työryhmällä, johon kuuluvat hiippakuntasihteerit/asiantuntijat ja Kirkkopalvelujen diakoniajohtaja. 2. Räätälöityä tukea seurakuntien diakoniatyön kehittämiseen Räätälöidyt kehittämisen palvelut ja kumppanuudet ovat rakentuneet luontevasti seurakuntien itse määrittelemistä tarpeista käsin. Kumppanuuteen perustuvalla palvelulla on kyetty vastaamaan kunkin seurakunnan tai yhtymän sen hetkiseen ja lähitulevaisuuden tarpeisiin. Kumppanuuden ulkopuolelle on rajattu lähinnä koulutustoiminta, työnohjaus, työyhteisön kehittäminen ja organisaation hallintorakenteisiin liittyvä konsultointi. Kumppanuusprosesseissa on keskitytty diakoniatyön sisältöjen arviointiin ja kehittämiseen, diakoniatyön asiakkuuksista nouseviin kehittämistarpeisiin sekä sisäisestä ja ulkoisesta toimintaympäristöstä tulevien muutosten työstämiseen. Kehittämisyhteistyö on lähtenyt seurakuntien tarpeista ja jakautunut luontevasti kolmeen keskeiseen kehittämisprosessiin: 1) diakoniatyön sisältöjen arviointi, suunnittelu ja kehittäminen (näkökulmina asiakkaat, toimintaympäristö ja työprosessit) 2) diakoniatyön strategioiden ja/tai toimintaohjelmien päivittäminen 3) uusien innovaatioiden työstäminen, kokeilujen pilotointi ja paikalliset kehittämishankkeet 2

4 Lähtökohtaisesti kaikissa kumppanuusseurakunnissa ydinprosessina on avattu diakoniatyön perustehtävää, jota on peilattu ja arvioitu mm. asiakkaista, muuttuvasta toimintaympäristöstä ja nykyisen toiminnan tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Perustehtävän arviointi ja siitä johdetut työn käytännöt sekä linjaukset ovat olleet olennainen lähtökohta kehittämiselle, vaikka kumppanuuden tarpeet muuten ovat edellä kuvatulla tavalla seurakunnittain vaihdelleetkin Työn sisältöjä puntaroimassa ja tulevaisuuden suuntaa etsimässä Nykytilanteen arviointiin ja työn kohdentamiseen sekä suunnitteluun on käytetty useita erilaisia työkaluja. Seurakunnissa jo käytettävissä olevan tiedon kerääminen ja kokoaminen on osaltaan luonut perustaa tämän hetken työn ja tulevaisuuden tarpeiden arvioinnille. Kokoamistyö vaatii kuitenkin aina vaivaa ja aikaa, eli resurssia, jota kumppanuus on seurakunnille tuonut tullessaan. Erityisen paljon lisäarvoa ovat tuoneet erilaiset arviointityökalut, joita on voitu hyödyntää työn kehittämisen pohjana. Asiakaslähtöistä arviointia Lähes kaikissa kumppanuusseurakunnissa on tehty erityyppisiä kyselyjä ja arviointeja, jotka ovat kohdentuneet suoraan diakoniatyön asiakkaisiin, ts. hyvin monenlaisissa vaikeuksissa eläviin ihmisiin. Asiakasarviointeja ja kyselyjä on toteutettu strukturoidusti joko työntekijöiden kerääminä kartoituksina tai avoimina asiakaspalautteina. Muutamissa seurakunnissa on käytetty ryhmähaastatteluihin perustuvaa Tanskalaista Bikva- asiakaslähtöistä arviointimallia, joka on pikkuhiljaa rantautunut myös Suomeen. Diakoniatyön asiakkailta saadun tiedon ja palautteiden hyödyntäminen on yksi olennainen osa työn arviointia sekä suunnittelua. Muutamissa kumppanuusseurakunnissa on asiakkailta saadun tiedonkeruumenetelmänä käytetty ns. kolmen kysymyksen mallia. Kolme asiakastilanteissa tehtyä kysymystä ovat; Miten jaksat /jaksatte tällä hetkellä? Mistä asioista teille on ollut apua arjessa selviytymiseen? Millaista asioista olisi tällä hetkellä eniten apua arkeen? Kolmen peruskysymyksen tekeminen onnistuu luontevasti monissa arjen asiakastilanteissa, koska samat asiat on hyvä kysyä useimmiten joka tapauksessa. Kyse onkin enemmän vastausten strukturoidummasta keräämisestä sekä saadun tiedon analysoinnista. Kyselyt on tehty yhdessä sovitulle kohdennetulle asiakasryhmälle ja määräaikaisena tiedonkeruuna (yleensä 3-6 kk). Kokemuksia ja tietoa on kertynyt mm. lapsiperheistä, yksinhuoltajista, nuorista äideistä, yksinäisistä vanhuksista sekä pitkäaikaistyöttömistä yksinäisistä miehistä. Tietoa on hyödynnetty työn arvioinnissa ja suunnittelussa. Asiakkailta suoraan kerättyä tietoa on vertailtu työntekijöiden kokemuksiin, yhteistyökumppaneilta saatuihin tietoihin, avoimiin asiakaspalautteisiin sekä käytettävissä oleviin tilastoihin. Bikva on ryhmämuotoinen asiakaslähtöinen arviointimalli, joka kattaa asiakkaat, työntekijät ja myös johtoportaan. Tanskasta Suomeen hankittu asiakaslähtöinen arviointiin/laadun varmistamiseen suunniteltu malli perustuu organisaation/palvelun ulkopuolisten tekemiin avoimiin ryhmähaastatteluihin. Bikva-arvioinin toteutuksessa on kolme tai neljä eri vaihetta: 1. Asiakashaastattelut, ryhmähaastatteluina (6-12 henkilöä / ryhmä) 3

5 2. Työntekijähaastattelut (esim. työtiimi, työala, palvelutiimi, osasto jne.) 3. Hallinto = johtoryhmä / esimiehet 4. Luottamushenkilöjohto, ylin päätöksentekoelin Ensimmäisessä vaiheessa kaksi Bikva haastattelijaa keskusteluttaa avoimilla kysymyksillä 6-12 asiakkaan ryhmää heidän elämästään, arjestaan ja toiveistaan. Ryhmien tulee mielellään olla ns. vertaisryhmiä, koska liian heterogeeninen ryhmä ei tuota riittävästi yhteistä puhetta. Ryhmäkeskustelun tuotos kerätään muistioksi, jonka kaikki keskustelussa mukana olleet hyväksyvät. Asiakkaiden kanssa käydyn ryhmäkeskustelun muistiota voidaan haastattelijoiden toimesta muokata seuraavaa vaihetta varten esim. aihepiireittäin loogisemmaksi keskustelun pohjaksi, mutta teksti tai asiamuutoksia siihen ei saa tehdä. Toisessa vaiheessa asiakasryhmän keskustelumuistio käydään kohta kohdalta läpi työntekijätiimin kanssa. Avoimen keskustelun pohjalta laadittu työntekijöiden ryhmäkeskustelun sisältö hyväksytään kaikkien läsnä olevien päätöksellä. Kolmannessa vaiheessa sekä asiakkaiden että työntekijöiden ryhmäkeskustelujen muistiot käydään läpi kunkin organisaation päätöksiä tekevässä johtoryhmässä. Johtoryhmän keskusteluista laaditaan samalla tavalla yhdessä hyväksytty muistio. Useimmiten johtoryhmän muistio jo sisältää keskusteltuihin asioihin liittyviä päätöksiä tai ainakin jatkotoimenpiteistä sopimista. Tarvittaessa keskustelua voidaan jatkaa myös esim. luottamushenkilöiden kanssa ja pitää koko henkilöstölle infotilaisuus Bikva -prosessin tuloksista. Bikvan vahvuus on menetelmän ryhmämuotoisuus ja avoin keskustelu. Ryhmässä avoin keskustelu tuottaa yleensä enemmän puhetta ja informaatiota kuin valmiit kysymykset ja yksilöhaastattelut. Toinen merkittävä ero moniin muihin menetelmiin verrattuna on, että keskustelut käydään kaikilla asiaan liittyvillä tasoilla ja ulkopuolisten fasilitoijien ohjaamina. Menetelmä on toki melko raskas, eli aikaa ja järjestelyjä vaativa, mutta sen tuoma informaatio ja monitasoinen keskustelu ovat jo sinällään sekä asiakkaille että työntekijöille innostava prosessi. Kumppanuusseurakuntien kanssa Bikva arviointeja on tehty mm. yksinhuoltajien, nuorten vanhempien (alle 25 vuotiaat) ja yksinäisten yli 75 vuotiaiden vanhusten ryhminä. Bikva arviointiprosessista ovat vastanneet Kirkkopalvelujen koulutetut Bikva ohjaajat. Työkaluja työn kehittämiseen Kumppanuusprosessit ovat tuoneet seurakuntien käyttöön monia kehittämistyökaluja oman ja tiimin työn arviointiin, työn suunnitteluun sekä strukturoidun mallin pieniin uusiin käytännön kokeiluihin. Perustyökaluna on käytetty Kehittämiskeskus Tyynelän kehittämisen nelikenttämallia. Nelikenttämallissa tehtyä työtä ja tulevaisuutta tarkastellaan neljästä eri näkökulmasta, joista kaikista kerätään tietoa eri menetelmillä. Kehittämisen nelikentän perusnäkökulmat: 1) ihmiset (=asiakkaat ja heidän tarpeensa) tiedonkeruumenetelminä mm. Bikva, asiakaspalautteet, haastattelut, kolmen kysymyksen otannat, tilastotiedot, jne. 4

6 2) työntekijät ja työtiimit tiedonkeruu -ja arviointinäkökulmina mm. työmuotojen tuloksellisuus suhteessa tavoitteisiin, asiantuntijuus ja osaaminen, tiimin toimintakulttuuri, työnjakoprosessit jne. Perusorientaationa käytetty pääasiassa kehittävän työntutkimuksen viitekehystä. 3) organisaatiot ja verkostot tiedonkeruun kohteina ja näkökulmina mm. eri toimijoiden roolit ja toimintakulttuurit, perustehtävät, vastuusuhteet, verkostojen toimintarakenteet, osaaminen ja kumppanuus, jne. 4) asiaan/ilmiöön liittyvä kokemustieto ja tutkittu tieto. käytettävissä olevan tiedon hyödyntäminen, tiedon hankkiminen ja kerääminen, kehittämisen kannalta olennaisen tiedon soveltaminen käytännön työssä, jne. Nelikenttämalli antaa välineitä sekä työn syvällisempään tutkimiseen/ymmärrykseen, että ennen kaikkea hyvän kokonaiskuvan työn sisältöjen arviointia ja kehittämistä varten. Nelikenttäänkin liittyvän kehittämisen työkaluina ja viitekehyksenä on ollut kehittävän työntutkimuksen perusorientaatio ja siihen liittyvät osa-alueet. Kehittävä työntutkimus antaa työn tutkimiseen joustavan kehyksen sekä konkreettisia välineitä. Perustyökaluilla voidaan arvioida mm. työn tekemisen kohteita, tavoiteltavia tuloksia ja toiminnan sekä prosessien tarkoituksenmukaisuutta. Kehittämisprosessi etenee pääsääntöisesti seuraavalla tavalla: 1) lähimenneisyyden ja alkutilanteen kartoitus 2) työn huolenaiheiden sekä ongelmakohtien tunnistaminen/nimeäminen 3) muutossuunnitelman laatiminen 4) käytännön kokeiluvaihe ja 5) toteutuksen arviointi ja uuden oppiminen. Työn kohteella ei kehittävässä työntutkimuksessa tarkoiteta esim. jotakin tiettyä asiakasryhmää, vaan kulloistenkin ihmisten kanssa tehdyn työn sisältöä. Työn kohteet muotoutuvat tavoiteltavien päämäärien ja tulosten kautta, tai ainakin näin pitäisi olla. Monesti kuitenkin tavoiteltavat tulokset voivat olla jopa ristiriidassa työn sisältöjen kanssa. Ristiriitaa tai ainakin epäsuhtaa voi olla myös tavoitteiden ja käytettävissä olevien resurssien sekä työmenetelmien suhteessa. Käytettävissä olevat resurssit, menetelmät, osaaminen eivät aina ole sopivassa suhteessa tavoiteltavien päämäärien ja tulosten kanssa. Työn tekemisen taustalla vaikuttavat lisäksi sekä yksilön että yhteisöjen arvot, säännöt, sopimukset, työn tekemisen ja jakamisen kulttuuri., leiripäivän tavoiteltavaksi tulokseksi on ajateltu yhteisöllisyy- Ristiriitaa voi syntyä jos esimerkiksi den ja osallisuuden kokemuksen vahvistaminen, mutta leiripäivän sisältö rakentuukin koko päivän tiiviisti ohjatusta ohjelmasta. Kohtaamista ja jakamista ei ohjelmoidussa päivässä todellisuudessa voi juurikaan syntyä. Ohjelmatäyteisen leiripäivän tavoiteltava tulos voisi olla esimerkiksi virkistyminen ja arjen katkaiseminen. Erilaiset tavoiteltavat tulokset vaikuttavat myös aivan erilaisiin resurssitarpeisiin ja osaamiseen. Ensimmäisessä tavoiteltavan tuloksen saavuttamiseen tarvitaan riittävästi resursseja, kuuntelevia ja ihmisiä osallistavia työntekijöitä. Jälkimmäisessä puolestaan 5

7 tarvitaan kokeneita ja osaavia ohjelman sekä ryhmien vetäjiä. Esimerkkipäivät ovat erilaisia, mutta eivät kilpaile sarjassa kumpi on parempaa leirityötä, vaan sarjassa, tiedämmekö mitä tavoittelemme ja teemmekö niiden eteen oikeita asioita? Lienee avoimempaa ja reilumpaa sekä työntekijöille että asiakkaille, jos työn päämäärät sekä tulokset on mietittyjä ja työn sisällöt vastaavat realistisesti niiden tavoittelemista. Kehittävän työntutkimuksen peruskysymykset: VÄLINEET osaaminen työkalut toimintamallit ARVOT TYÖPROSESSIT / jako KULTTUURIT SÄÄNNÖT ja NORMIT SUBJEKTI =työntekijä(t), verkostot TYÖN KOHDE ja tavoiteltava TULOS!? Tavoiteltava lopputulos määrittää työn kohteen, eli mitä haluamme/tavoittelemme saavamme työllä aikaiseksi? saiko esim. lapsi/perhe/vanhus sellaista apua ja palvelua mitä olimme tavoitelleet? miltä työn sisältö näyttää arvioinnin jälkeen tavoiteltuun lopputulokseen nähden? Useimmissa toteutuneissa kehittämisprosesseissa on tutkittu yhdessä mm. seuraavia kysymyksiä; mitä diakoniatyöllä halutaan saada aikaiseksi ihmisten (asiakkaiden) elämässä ja mitä toimenpiteitä (=millaista työtä) sen eteen on tehty ja mitä pitäisi tehdä? Tavoiteltavan päämäärän ja tulosten kautta arvioidaan, miten työ on käytännössä kohdentunut ja onko tehty niitä asioita, joilla tavoitteisiin ja tuloksiin voidaan parhaiten päästä? Kehittävän työntutkimuksen työkaluja on hyödynnetty mm. työmuotokohtaisten ( esim. taloudellinen auttaminen, retkitoiminta, ryhmätoiminta, kotikäyntityö, sielunhoito, vapaaehtoistyö jne.) käytäntöjen arvioinnissa, asiakkaiden tarpeiden tunnistamisessa ja konkreettisten kehittämiskohteiden määrittelemisessä. 6

8 Vaikka räätälöidyssä kumppanuudessa ei useimmiten olekaan kyseessä varsinainen strategiaprosessi tai toimintaohjelman laatiminen, niin kehittämiskumppanuuden yhtenä konkreettisena tuotoksena on jokaiseen seurakuntaan syntynyt ns. diakoniatyön toimintamatriisi. Matriisissa on kuvattuna strategian tapaan diakoniatyön visio, perustehtävä (missio), lähitulevaisuuden painopistealueet, konkreettiset tavoitteet ja tietenkin toiminnan tasolla myös konkreettiset toimenpiteet. Matriisi on käytännössä tiivistelmä niistä toimenpiteistä, joihin diakoniatyössä tullaan lähitulevaisuudessa joko erityisesti panostamaan ja/tai tekemään rajauksia ja millaisia uusia avauksia tullaan kokeilemaan. Kehittämistyötä ohjaava matriisi toimii luontevasti myös vuosisuunnittelun pohjana sekä laajemman koko seurakunnan toimintaohjelman osana. Matriisi ei ole itsetarkoitus, vaan sen tarkoitus on kannustaa ja ohjata työtä konkreettisiin toimiin yhdessä sovittujen päämäärien eteen Strategioiden ja toimintaohjelmien päivitystä sekä prosessien ohjausta Kehittämiskumppanuudet etenkin seurakuntayhtymien kanssa ovat sisältäneet pääasiassa diakoniastrategioiden tai toimintaohjelmien päivittämistä ja valmisteluprosessien ohjausta. Kumppanuus on tuottanut seurakunnille lisäarvoa usein melko laajankin tausta-aineiston kokoamisessa ja analysoinnissa. Lisäarvoa on ollut myös prosessiin liittyvistä erilaisista fasilitointimenetelmistä ja strategiatyökaluista. Olemassa olevan tiedon lisäksi työstämisessä on käytetty mm. edellä mainittuja tiedonkeruumenetelmiä sekä tuttuja strategiatyökaluja (mm. SWOT, tilastot, ennusteet jne.). Aineiston työstämisessä on koko työyhteisön tai tiimien tasolla sovellettu mm. Open Space, sekä Learning Cafe- menetelmää ja Innotyöpajamallia. Seurakunnat ovat myös itse tuottaneet valmistelutehtävien kautta runsaasti materiaalia strategiatyön tarpeisiin. Prosessin ohjaajan roolina on ollut huolehtia riittävästä konkreettisuuden tasosta ja eri tahojen osallisuudesta valmisteluprosessin aikana. Ohjaus on pitänyt sisällään myös strategiadokumenttien taustakirjoittamista, jossa on tuotu esille erilaisia linjausvaihtoehtoja. Strategioita tai toimintaohjelmia ovat olleet valmistelemassa minimissään kaikki diakoniatyöntekijät, diakoniapapit ja seurakunnan tai yhtymän johto (kirkkoherrat ja joissain myös talousjohtaja). Lisäarvoa on prosessiin pyritty saamaan diakoniatyön asiakkaiden ja vapaaehtoisten näkemyksistä, joka on ollut osa valmistelutyötä. Asiakkaiden ja luottamushenkilöiden osuus olisi voinut olla vielä vahvempikin, ja heidät tulee ottaa jatkossa strategiaprosesseissa enemmän huomioon. Strategian tai toimintaohjelman valmisteluun saatu tuki sisäpiiriin kuuluvalta ulkopuoliselta, kuten eräs kirkkoherra asian ilmaisi, on koettu erittäin hyödyllisenä lisäarvona. Strategian kirjoittamisessa ulkopuolisen voimin on ollut myös oma mielenkiintoinen ja hyödyllisen sävynsä. Ulkopuolisen kirjoittama teksti kun ei aina ole ollut ihan sitä, mitä eri tahot ovat omalta osaltaan tarkoittaneet. Erilaisten näkemysten ja painotusten kautta on syntynyt hyvää arvioivaa keskustelua, joka on yksi prosessin keskeisiä elementtejä. Ulkopuolinen voi helpommin kyseenalaistaa esille nousseita asioita ja etenkin niihin liittyviä johtopäätöksiä sekä tehdä ns. hölmöjä kysymyksiä. Valmisteluprosessissa ja eri vaiheiden työstämisessä on tietenkin ohjauksesta saatu lisäresurssia itse kirjoittamistyöhönkin. Valmisteluprosessit ovatkin vähintään yhtä tärkeitä työn kehittymiselle kuin prosessin tuotoksena syntynyt itse strategia tai toimintaohjelma. 7

9 2.3. Uusia innovaatioita ja paikallisia hankkeita Seurakuntadiakonian kehittämiskumppanuuden yksi lähtökohta on innostaa seurakuntia uusiin diakoniatyön innovaatioihin sekä pieniin kokeiluihin. Uuden tavat tehdä työtä eivät tietenkään ole itsetarkoitus, vaan niiden on noustava ihmisten avun tarpeesta ja /tai diakoniatyön kriittisestä itsearvioinnista. Seurakuntatasolla innovaatiotyötä on tehty pääsääntöisesti kumppanuusseurakuntien kanssa. Kriittinen itsearviointi on tuonut tullessaan kokonaan uusia tapoja sekä tehdä työtä että kohdata ihmisten avuntarpeet. Kokeilutoimintaan hyvin soveltuvaksi malliksi on osoittautunut mm. Aalto-yliopiston käyttämä kokeilemalla kehittämisen toimintamalli. Pienet kokeilut Pienten kokeilujen malli on toimiva tapa reagoida nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Pienet kokeilut tarkoittavat rajoitetulla aikavälillä toteutettavaa esim. uutta tapaa toimia aikaisemmasta poikkeavalla toimintasapluunalla tai kokonaan uuden idean kokeilua käytännössä. Kokeiluilla saadaan arvokasta uutta tietoa, käytännön kokemuksia ja palautetta työn kehittämiseen. Pilottiseurakunnat ovat toteuttaneet jo kymmeniä pieniä arjen kokeiluja, joilla on saatu aikaan muutosta ja eväitä jatkokehittämiseen. Hyviä esimerkkejä pienistä kokeiluista ovat mm. Pop Up tyyppiset kokeilut, joissa diakoniatyö on jalkautunut konkreettisesti ihmisten omiin arkiympäristöihin. Pieniä kokeiluja löytyy myös vastaanottokäytäntöjen, vaate-ja ruoka-avun, laitoskäyntien, vapaaehtoisten rekrytointien, vertaistoiminnan, etsivän työn sekä leiripäivä ja retkitoiminnan kokeiluista. Pienten kokeilujen vaiheet Aalto yliopiston perusmallin mukaan: Aloita ongelmasta tai päämäärästä = muutoksen kohteesta 1. MIETI mitä pitää parantaa? 2. KYSY viisi kertaa miksi tämä on ongelma, tai miksi päämäärä on tärkeä - näin pääset lähemmäksi ongelman ydintä ja muutoksen tarvetta 3. IDEOI mahdollisia käytännön ratkaisuja ko ongelmaan 4. MÄÄRITTELE miten voit tunnistaa, että ideasi toimi tai kun se ei toimi Kokeile rohkeasti 5. IDEOI tapoja, joilla voit kokeilla keksimääsi ideaa, toimintaa, pienesti ja nopeasti 6. PÄÄTÄ missä, milloin ja miten teet kokeilun. Tee tarvittavat valmistelut. 7. TEE kokeilu suunnitelman mukaisesti. Keskity oppimiseen ja kerää palautetta 8. SAIKO kokeilusi aikaan halutun tuloksen? Jos ei, niin miksi? 9. PARANNA alkuperäistä ideaasi / toimintaa saadun kokemuksen ja opitun perusteella. Pienten kokeilujen mallilla syntyneitä diakoniatyön uusia käytäntöjä on tarvittaessa melko helppo vakiinnuttaa pysyvimmiksi käytännöksi, koska kehitettävästä asiasta on jo saatu aitoa käytännön kokemusta. Kokeilujen avulla on voitu turvallisesti rajata pois työstä epätarkoituksenmukaisiksi osoittautuneita toimintamalleja. Kehittämiskumppanuudesta on seurakunnille uuden mallin rakentamisen lisäksi ollut hyötyä ulkopuolisesta seurannasta ja palautteesta prosessin aikana. Ul- 8

10 kopuolinen seurantatuki on koettu tärkeäksi, sillä se on lisännyt rohkeutta toteuttaa kokeiluja työn sisällöissä ja toimintatavoissa sekä tuonut sopivasti painetta muuttaa suunnitelmat teoiksi. Paikallisia diakoniahankkeita Kehittämiskumppanuus on tarjonnut seurakunnille valtakunnallisten hankkeiden rinnalla paikallisten ja alueellisten diakoniatyön kehittämishankkeiden suunnittelu, asiantuntija ja työstämisapua. Yhteinen paikallinen hankesuunnittelu lähtee aina liikkeelle tarvekartoituksesta, projekti-idean työstämisestä konkreettiseksi suunnitelmaksi sekä hankkeen kannalta tärkeimpien sidosryhmien kokoamisella. Joissain seurakunnissa diakoniatyön asiakkaiden auttamiseen on ollut käytettävissä erillisiä testamenttivaroja, joiden käytöstä on tehty hankkeen kaltainen suunnitelma. Tarvittaessa seurakunnalle on annettu ohjausta ulkoisen rahoituksen hakemisessa tai haettu hankkeille lisärahoitusta joko yhdessä tai erikseen (esim. kolehdit, rahastot, Säätiöt, apurahat jne.). Osassa paikallisia hankkeita on Kirkkopalvelut ollut mukana hankkeen toteutuksessakin. Yksi esimerkki meneillään olevasta paikallisesta hankekokeilusta on diakonisen perhetyön kehittäminen konseptimallilla, jossa perhetyön tavoitteet ja toiminnot on räätälöity selkeiksi toimintakokonaisuuksiksi. Konseptimallin vahvuutena on sen tuoma selkeys ja avoimuus sekä asiakkaille, työntekijöille että yhteistyökumppaneille. Kirkkopalveluilla on käytössään oma projektityön työkalusalkku, josta on ollut seurakunnille apua hankkeiden suunnittelussa ja toteutuvien hankkeiden tiedonkeruussa. Projektisalkku sisältää yleisimmät työkalut etenkin uusien projektien suunnitteluun. Kehittämiskeskus Tyynelän kehittämä nelikenttämalli on puolestaan ollut erinomainen työkalu projektin toteutuksen aikaiseen dokumentointiin, seurantaan ja tulosten arviointiin. Innovaatiota ja kehittämisympäristöjä Seurakuntakohtaisten innovaatioiden ja kokeilujen rinnalla on yhdessä Kirkkohallituksen (KDS) ja hiippakuntien kanssa ideoitu sekä valmisteltu diakoniatyön arjesta nousevien tulevaisuuden innovaatioiden keräämistä ja työstämistä. Kuluvan vuoden aikana uusia innovaatioita työstetään sekä valtakunnallisissa että hiippakunnallisissa innovaatiotyöpajoissa. Painopiste työpajoissa on uusien työtapojen ja innovaatioiden synnyttämisessä, mutta samalla tuetaan myös jo toimiviksi käytännöiksi kehittyneiden mallien ja kokemusten levittämistä. Syksyn 2014 aikana toteutuu kaksi tulevaisuuden diakoniatyöhön liittyvää tapahtumaa. Elokuussa Kuopiossa yhden päivän työseminaarissa on tulevaisuuden suunnitteluun mukaan kutsuttuna KDS:n ja hiippakuntien lisäksi seurakuntien diakoniajohtajia sekä järjestöjen johtoa ja kehittäjiä. Lokakuussa 2014 järjestetään Jyväskylässä diakoniatyön innovaatiotyöpajapäivät Kirkkopalvelujen, Kuopion, Mikkelin, Lapuan ja Tampereen hiippakuntien sekä KDS:n kanssa. Työpajapäivät toimivat kutsuperiaatteella, johon kukin hiippakunta kutsuu omalta alueeltaan diakoniatyöntekijöitä, diakoniajohtajia, diakoniapappeja sekä mahdollisesti myös muiden työalojen edustajia. Työpajapäivät tuottavat yhteisten prosessien (Open Space ja Innopaja) kautta kentältä nousevista tarpeista uusia innovaatioita. Työpajapäivien tuotoksista rakennetaan joko ns. pieniä kokeiluja tai/ja kehit- 9

11 tämishankkeita, joiden kautta uusia innovaatioita siirretään arjen työhön. Kirkkopalvelut vastaa työpajapäivien kustannuksista ja toimii kehittäjäkumppanina innovaatioiden jatkotyöstämisessä yhdessä hiippakuntien kanssa. Työpajapäiviä on tarkoitus jatkossakin järjestää vuosittain eri puolilla Suomea ja kehittää työpajamallia alueelliseksi kehittämisen työkaluksi. Livekohtaamisten rinnalle suunnitelluissa verkkotyöpajoissa kehittämistä voidaan tehdä sekä sul- jetussa että avoimissa verkkoympäristöissä. Molemmissa malleissa voidaan hyödyntää verkkoympäristössä tapahtuvaa työskentelyä ja tiedon jakamista. Vertaistuki on tärkeä osa uusien innovaatioiden työstämisessä käytännön piloteiksi ja hyödyllistä myös toimivien käytäntöjen arvioinnissa, kuvauksissa ja levittämisessä. Verkkopajat ja ympäristöt otetaan pilottiversioina käyttöön kevään 2015 aikana. Tärkeimpinä kumppaneina verkkoympäristöjen rakentamisessa ja toteutuksessa ovat Kirkkohallitus ja Innokylä sekä Seurakuntaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Kuhunkin kehittämisalueeseen pilotoidaan mallia, jolla voidaan nykyistä paremmin saada hyvät käytännöt leviämään laajemmin seurakuntien käyttöön. Kirkkohallituksen sekä Espoon ja Helsingin hiippakuntien kanssa yhteistyössä toteutetaan kahden vuoden pituinen diakoniatyön kehittämishanke. Hiippakunnista valitaan neljän tai enintään kuuden erikokoisen seurakunnan ryhmä ns. pajamallilla toteutettavaan kehittämisprosessiin. PAJAmallista on jo hyviä kokemuksia mm. työhyvinvoinnin parantamisessa ja seurakuntadiakonian kehittämisen pilottikokeiluissa. Kirkkopalvelut ja kirkkohallitus vastaavat hankkeen rahoituksesta, joten seurakunnille osallisuudesta ei aiheudu lisäkustannuksia. Pajamallia kehitetään saatujen kokemusten kautta ja mallia tarjotaan jatkossa toteutettavaksi myös muissa hiippakunnissa. Paja mallilla tapahtuvassa kehittämistyössä sovelletaan mm. aikaisemmin kuvattua Bikvamenetelmää ja Fredrik Modéuksen menetelmää. Bikva menetelmällä saadaan ihmisten oma kokemus sekä avun tarpeet hyödynnettyä ja käyttöön työn kehittämisessä. Fredrik Modéus on Ruotsissa toteuttanut menetelmää, joka perustuu ajatukseen, että seurakuntalaiset osallistuvat jumalanpalveluselämän kehittämiseen. PAJA hankkeessa pääpaino on syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kuuntelemisella ja heidän ottamisella aidosti mukaan työn kehittämiseen. 3. Kumppanuusmallilla diakoniatyön ajankohtaisia kehittämishankkeita Diakoniatyöllä on vahva työn perusorientaatio ja monipuolista osaamista, josta on hyvä rakentaa uusiakin tapoja toimia ja kohdata lähitulevaisuuden yhä kasvavat haasteet. Ratkaistavia asioita riittää niin työn resursoinnin, toimintakäytäntöjen kuin uusien avaustenkin näkökulmasta. Diakoniabarometrin mukaan vanhustyö ja perhetyö ovat perinteisesti vahvoja diakoniatyön alueita, mutta toimintaympäristöstä nousevat muutospaineet haastavat myös vanhus ja perhetyötä uudistumaan. Huoli syrjäytyneistä nuorista on diakoniatyössäkin noussut yhä kasvavan asiakasjoukon myötä yhdeksi tärkeäksi kehittämisalueeksi. Tärkeitä keskusteltavia asioista on myös seurakuntien 10

12 eri työalojen välisten rajojen madaltaminen, uusien yhteistyökäytäntöjen rakentaminen sekä ammattillisen ja vapaaehtoistyön roolien täsmentäminen. Kirkkopalvelut on räätälöityjen kehittämispalvelujen lisäksi mukana toteuttamassa konkreetista diakoniatyön asiakkaisiin kohdentuvaa kehittämistyötä myös valtakunnallisten diakoniahankkeiden kautta. Diakoniahankkeista tällä hetkellä merkittävin on etsivän ja osallistavan vanhustyön hanke, IkäArvokas-projekti , joka toteutetaan yhteistyössä kuuden pilottiseurakunnan ja kahdeksan kummiseurakunnan kanssa. Projekti toteutuu neljän hiippakunnan alueella ja sen rahoitus tulee Yhteisvastuukeräykseltä. Projektin päämääränä on ikääntyneiden huono-osaisuudesta johtuvan eristäytyneisyyden vähentäminen ja osallisuuden edistäminen omaan elämään, yhteisöihin ja palveluihin. Projektin toiminta-ajatuksena on etsiä ja kehittää uusia keinoja kaikkein huonoimmassa tilanteessa olevien yksinäisten vanhusten löytämiseksi. Toinen keskeinen tavoite on tarjota eristäytyneille, yksinäisille vanhuksille yksilöllisiä ja ryhmämuotoisia voimaannuttavia osallisuuden kokemuksia heille tutuissa arkisissa toimintaympäristöissä. Etsivään työhön haastetaan mukaan uusia kumppaneita (esim. taksit, apteekit, kaupat, asukasyhdistykset jne.), rakennetaan vertaistukea ja osallisuuden mahdollisuuksia sekä madalletaan vanhusten kynnystä hakea ja saada palveluja. Vuoden 2014 aikana käynnistyy parivuotinen koulunsa päättäneisiin syrjäytyviin nuoriin kohdentuva ns. diakonisen nuorisotyön kehittämishanke ( ). Projektin päätavoitteena on koulun- sa päättäneiden nuorten syrjäytymisen riskien vähentäminen, syrjäytyneen nuoren tukeminen ja osallisuuden mahdollisuuksien lisäämien sekä vahvistaminen. Päätavoitteen saavuttamiseksi projektilla kehitetään nuorisodiakonista työotetta seurakuntien diakonia-ja nuorisotyössä sekä vahvistetaan verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä ja osaamista. Projektissa nuoret otetaan tasavertaisina kumppaneina mukaan sekä suunnitteluun että toteutukseen. Nuoren lähisuhteiden huomioiminen ja saaminen osaksi tukiverkostoa ovat myös tärkeitä lähtökohtia tavoitteen saavuttamiseksi. Nuorisodiakonista kehittämisprojektia toteutetaan neljän kumppanuusseurakunnan kanssa (lopullinen pilottiseurakuntien määrä ratkeaa syksyllä 2014). Diakonisen perhetyön kehittämishanke ( ) käynnistyy vuoden 2015 aikana, jossa kumppanina tulee olemaan myös neljästä kuuteen seurakuntaa. Projektin päätavoitteena on vanhemman ja lapsen voimaannuttaminen arjessa tapahtuvan yhteisen tekemisen, neuvonnan, ohjauksen ja vertaistuen avulla. Koko perheen voimaantumista tuetaan arjessa toteutuvien korjaavien kokemusten ja tekemisen kautta (ns. arki ja pyhä ja arjen apu toiminta). Projekti tukee perheitä myös vahvistamalla vertaistukea ja laajentamalla sosiaalista tukiverkostoa (esim. kummitoiminta ja vertaisapu). Diakonisten nuoriso-ja perhetyön hankkeiden rahoitus tulee pääosin kolehtituotoista. Kaikki kuvatut diakoniatyön kehittämishankkeet liittyvät myös laajempaan palvelukokonaisuuteen, jolla tuetaan seurakuntien diakoniatyötä ja palvellaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Hankkeiden tuottamat diakoniatyön innovaatiot ja kokeilut ovat osa kehittämisprosessia, joista 11