HINNASTO Yleistä Vesimaksu Jätevesimaksu Veden ja jäteveden perusmaksu Mittarin vuokra (yksi mittari sisältyy perusmaksuun):

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HINNASTO 1.1.2015 Yleistä Vesimaksu Jätevesimaksu Veden ja jäteveden perusmaksu Mittarin vuokra (yksi mittari sisältyy perusmaksuun):"

Transkriptio

1 HINNASTO Yleistä Kaikki tässä hinnastossa esiintyvät maksut ovat arvonlisäverottomia. Hintoihin lisätään voimassa olevan lain mukainen arvonlisävero, joka hinnaston käyttöönottohetkellä on 24 %. Arvonlisäverollinen hinta on esitetty sulkeissa. Vesimaksu HS-Vesi (Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy) perii maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan tai ennakkona aikaisemman kulutuksen perusteella tai erityistapauksessa luotettavaan arvioon nojautuen. Vesimaksun suuruus on 1,11 (1,38) /m 3. Jätevesimaksu Jätevesimaksua peritään 1,83 (2,27) kultakin laskutetulta vesikuutiometriltä. Jäteveden laskutus voi perustua myös jäteveden määrän mittaamiseen. Tapauksissa, joissa edellä esitetyn mukaisesti määrättyä maksua on kiinteistöstä johdettavan jäteveden poikkeuksellisen laadun tai määrän vuoksi, tai muusta erityisestä syystä pidettävä kohtuuttoman suurena tai kohtuuttoman vähäisenä, tai jos veden määrää ei voi sopivasti mitata, määrätään jätevesimaksun suuruus ottaen huomioon poikkeukselliset olosuhteet ja viemäristä saatava hyöty. Mikäli kiinteistö on liittynyt pelkästään jätevesiviemäriin, eikä jäteveden määrää tai muualta hankitun veden määrää voida mitata, laskutetaan kiinteistöltä tällöin jäteveden perusmaksua 366,00 (453,84) vuodessa. Veden ja jäteveden perusmaksu Veden tai jäteveden perusmaksu sisältää yhden mittarin vuosimaksun. Mahdollisista lisämittalaitteista peritään erillistä mittarin vuokraa. Vesimittarin Veden perusmaksu Jäteveden perusmaksu koko /vuosi /vuosi 20 mm tai alle 46,90 (58,16) 85,99 (106,62) mm 252,14 (312,66) 492,57 (610,78) mm 1 049,62 (1 301,52) 2 050,41 (2 542,51) 80 mm tai yli 1 422,95 (1 764,46) 2 787,28 (3 456,23) Mittarin vuokra (yksi mittari sisältyy perusmaksuun): (alv 0 %) (alv 24 %) Mittarikoot 30 mm ja alle 28,75 35,65 Mittarikoot yli 30 mm 98,89 122,62

2 Liittymismaksu Yhtiö perii liittymismaksua ja lisäliittymismaksua investointiensa rahoittamiseksi. Kiinteistön liittymiskustannukset muodostuvat liittymismaksusta sekä alkuosamaksusta tai kytkentätyöstä. Liittymismaksu peritään kaikilta uusilta liittyjiltä, jolloin se perustuu kiinteistölle rakennettavaan kokonaiskerrosalaan. Kokonaiskerrosalaan lasketaan mukaan kiinteistön kaikki rakennukset riippumatta siitä, liitetäänkö ne HS-Veden vesihuoltoon. Lisäliittymismaksu peritään laajennettavista rakennuksista ja lisärakentamisesta, kun niiden kokonaiskerrosala lisääntyy yli 10 %. Lisäliittymismaksua ei peritä kiinteistötyypeissä omakotitalo tai paritalo. Mikäli samalle kiinteistölle halutaan toinen liittymä, tulkitaan se liittymismaksun suhteen uutena liittymänä. Verkostoon aiemmin liittyneiden kiinteistöjen osalta lisäliittymismaksua peritään laajennuksen kerrosalan mukaisesti. Aiemman kiinteistötyypin muuttuessa peritään lisäliittymismaksu uuden kiinteistötyypin mukaan vähennettynä aiemman kiinteistötyypin mukainen liittymismaksu, riippumatta siitä, onko liittymismaksua aikanaan peritty. Liittymismaksu (L) määrätään laskentakaavalla: L = A * k * m, jossa A= kiinteistön kokonaiskerrosala tai laajennuksen kerrosala (m 2 ) k = kiinteistötyypin kerroin m= liittymismaksun perusyksikkö, jonka arvo on 3,15 / m 2 Liittymismaksu määräytyy seuraavien maksuluokkien ja kiinteistön kertoimien mukaisesti: Kiinteistötyyppi kerroin kiinteä maksu k alv 0 % alv 24 % Omakotitalo <= 150 k-m , ,00 Omakotitalo k-m , ,00 Omakotitalo tai paritalo 251k-m , ,40 Rivitalo, hoiva- ja palveluasumisen kiinteistö (1 4 Asuinkerrostalo, asuinliiketalo, liike- ja toimistorakennus, julkinen rakennus, tuotanto- ja teollisuusrakennus (2 3 (1 Kuitenkin vähintään OKT-luokan kiinteä maksu (2 Kuitenkin vähintään 1,5* OKT-luokan kiinteä maksu Vapaa-ajan asunnot vähintään luokan maksu 2

3 Liittymismaksu mahdollistaa liittymisen vesijohto- ja jätevesiverkostoihin sekä myös hulevesiverkostoon silloin kun siihen voidaan liittyä. Mikäli kiinteistö liittyy vain vesijohtoon, peritään liittymismaksua 40 % täydestä maksusta ja mikäli kiinteistö liittyy vain viemäriin, peritään 60 % täydestä maksusta. Rakenteiden tai sellaisten laitosten joiden kerrosalaa ei voida määrittää tai se johtaa kohtuuttoman korkeaan tai alhaiseen maksuun, liittymismaksusta päätetään yhtiön hallituksessa liittymisestä saadun hyödyn mukaan. Liittymismaksu on siirtokelpoinen, eli se siirtyy kiinteistön uudelle omistajalle omistajan vaihdon yhteydessä siten, kun yhtiön sopimus- ja yleisissä toimitusehdoissa on määritelty. Liittymismaksuun, kuten muihinkin tariffeihin lisätään kunkin hetken verokäytännön mukaiset verot. Liittymismaksu laskutetaan, kun liittymissopimus liittyjän ja laitoksen kesken on allekirjoitettu, ja sen pitää olla maksettu ennen liittymän rakentamisen aloittamista. Tonttijohtojen alkuosat (katu- tai yleisellä alueella oleva osuus) Katujen uudisrakennustöiden yhteydessä tehtävät tonttijohtojen alkuosat, joissa tonttivesijohdon koko enintään 63 mm 1 752,46 (2 173,05 ) Maksu peritään liittymissopimuksen tultua allekirjoitetuksi. Suurempien tonttijohtokokojen ja sammutusvesijohtoliittymien alkuosat rakennetaan laskutustyönä Rakennusaikainen vesi Uudisrakennuksen rakentamisen aikaisesta vedenkäytöstä peritään sekä vesimaksu että jätevesimaksu. UUDISRAKENNUSTÖIDEN SEKÄ SANEERAUSTÖIDEN HINNOISTA ON OMA ERILLINEN HINNASTO. 3

4 PALVELUTOIMINNAN HINNAT Taksa 22, Vesimittarin jäätyminen tai vaurioituminen Vesimittarin jäätymisestä tai muuten vahingoitetun vesimittarin korjauksesta aiheutuneista kuluista yhtiö perii 157,50 (195,30) suuruisen maksun. Sama maksu peritään, mikäli vesimittarin sinetti on asiakkaan toimesta rikottu. Jos toimenpide tehdään päivystystyönä, peritään siitä päivystystyöhinnaston mukainen maksu. Taksa 23, Vesimittarin poisto, asennus ja säilöön otto Kun asiakas haluaa tilapäisen käyttökatkon ajaksi ottaa mittarin pois pakkasen tai muun vaaran johdosta, peritään asiakkaalta tällöin 115,50 (143,22) suuruinen maksu. Tällä maksulla asennetaan mittari myös takaisin kulutuspaikkaan. Jos toimenpide tehdään päivystystyönä, peritään siitä päivystystyöhinnaston mukainen maksu. Taksa 24, Tonttijohdon sulkeminen tai avaaminen Liittyjältä peritään vesijohtoverkostosta erottamisesta tai uudelleen liittämisestä aiheutuneiden kulujen peittämiseksi maksu, joka on molempien osalta 60,50 (75,02). Taksa 25, Vesimittarin tarkistusmaksu Asiakkaan pyynnöstä suoritettavasta vesimittarin tarkistuksesta peritään liittyjältä 105,87 (131,28) suuruinen tarkistusmaksu. Maksu peritään, mikäli mittarin virhe on pienempi kuin + 5 %. Taksa 26, Vesimittarin luenta (erityistapauksessa) Vesilaskutukseen liittyvästä tavanmukaisesta vesimittarin luennasta ei peritä erillistä maksua. Lukupyyntökehotuksen jälkeen kiinteistön vesimittarin luennasta peritään 21,63 (26,82) /luentakerta. Palopostin käyttömaksu Palopostin käyttömaksua peritään tarkoitukseen soveltuvan laitteiston vuokraamisesta ja vedenottopaikkojen ylläpidosta sekä käytetystä vedestä. Palopostin käyttömaksun suuruus on ensimmäinen viikko 68,31 (84,70) seuraavat viikot a 24,83 (30,79) Vesipostin käyttömaksu Vesipostin käytöstä peritään asiakkaalta maksu joka vastaa 20 m 3 :n vesimaksua /vuosi. Lietteen vastaanottomaksu Umpikaivolietteen ja sakokaivolietteen maksu tuotuna vastanottopisteeseen on 6,15 (7,63 ) kuutiolta täysinä kuormina (70 % säiliöstä) laskettuna. 4

5 Ravinnemullan myynti Paroisten jätevedenpuhdistamolla kompostoimalla valmistetun ravinnemullan myynti: (alv 0 %) (alv 24 %) Ravinnemullan myynti /tn 14,52 18,00 Ravinnemullan myynti /peräkärry *) 14,52 18,00 *) etukäteen sovittuna ajankohtana Laskutustöiden veloitusperusteet Muista kuin tässä hinnastossa yksilöidyistä liittyjän kustannettavista tai yhtiöltä tilaamista työ-suorituksista peritään työstä aiheutuneet palkkakustannukset 38,85 /h (48,17 /h), sekä materiaali-, kone- ja kuljetuskustannukset, yleiskustannusprosentti 12 %. Päivystystöinä tehtävät palvelut nostavat tuntiveloitushintaa seuraavasti: arkisin klo ,3 kertaa veroton yksikköhinta lauantaisin 1,6 kertaa veroton yksikköhinta sunnuntaisin ja vastaavina aikoina 2,2 kertaa veroton yksikköhinta TIETOA LASKUTUKSESTA Laskutusrajat Jatkuvassa laskutuksessa laskutusrajan suuruus on 15 (18,60), jota pienemmät veloitukset ja hyvitykset siirtyvät vesi- ja jätevesilaskutuksessa seuraavaan laskuun. Kuluttajan vaihtuessa tai erotessa ei 15 (18,60) pienempää laskua peritä eikä hyvitystä palauteta. Tasauslaskutuksessa 75 (93,00) pienempää hyvitystä ei lähetetä asiakkaalle erikseen, vaan se huomioidaan seuraavassa vesi- ja jätevesilaskussa. Ylimääräisten suoritusten palautukset Mikäli seuraavan laskun eräpäivä on kolmen viikon kuluessa ylimääräisen suorituksen havaitsemisesta, ei ylimääräisiä suorituksia palauteta asiakkaalle, vaan ne huomioidaan seuraavassa vesi- ja jätevesilaskussa. Mikäli asiakas kuitenkin vaatii palautuksen, veloitetaan siitä palautuskuluina 5 /palautus. Viivästyskorot ja perimiskulut Mikäli tämän hinnaston mukainen maksu ei tapahdu määräaikana, peritään yliajalta viivästyskorkoa ja perimiskulut. Viivästyskorkona käytetään korkolain mukaista Suomen Pankin vahvistamaa korkoa. Perimiskulujen suuruus on 5 / lasku. 5

6 SPRINKLERIMAKSUT Sprinkleriluokka (vanha nimi) virtaama l/min l/s LH (Kevyt K) 225 3,8 OH 1 (Normaali N I) ,2 9 OH 2 (Normaali N II) OH 3 (Normaali N III) OH 4 (Normaali N III E) HHP (Raskas R, tuotannolliset kohteet) HHS (R, varastokohteet) Hämeenlinnan kaupungin ja Hattulan kunnan alueella sovellettavat hinnat Sprinklerimaksua peritään kiinteistöön rakennetusta yhtiön vesijohtoverkkoon liitetystä erillisestä automaattisesta palonsammutuslaitteesta aiheutuneista kustannuksista. Maksu peritään vuosi-maksuna laitteiston teholuokituksen mukaan seuraavasti: LH (Kevyt K) OH 1 (Normaali N I) OH 2 (Normaali N II) OH 3 (Normaali N III) OH 4 (Normaali N III E) HHP (Raskas R, tuotanto) HHS (R, varastokohteet) 200 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 300 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 400 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 500 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 500 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 600 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 600 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto Akaan kaupungin alueella sovellettavat hinnat Liitetyistä sammutusvesilaitteistoista peritään erillistä vuosimaksua: LH (Kevyt K) OH 1 (Normaali N I) OH 2 (Normaali N II) OH 3 (Normaali N III) 148,50 / liittymä 346,50 / liittymä 687,50 / liittymä 1370,60 / liittymä Lisäksi sprinkleriasiakkailta peritään vuosittain sammutusvesilaitteiden kokeilemiseen käytetystä vedestä käyttömaksua seuraavasti: LH (Kevyt K) OH 1 (Normaali N I) OH 2 (Normaali N II) OH 3 (Normaali N III) 15 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 30 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 60 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 120 m3:n kulutusmaksu / v / liittymäjohto 6

7 YHTEYSTIETOJA Vikailmoitukset (24 h) HÄMEENLINNA (POISLUKIEN KALVOLA) JA HATTULA Viemäriviat Vesijohtoviat Veden laatuhäiriöt AKAA JA KALVOLA Viemäri- ja vesijohtoviat, veden laatuhäiriöt Laskutus ja omistajanvaihdokset (Puhelinaika ma-pe klo 8-14) Maksuvalvonta (Puhelinaika ma-pe klo 8-14) Sopimus- ja liittymisasiat (Toimistoaika ma-pe 9-11) HÄMEENLINNA (PL. KALVOLA) JA HATTULA AKAA JA KALVOLA Liitoskohtalausunnot ja liittymisen tekninen neuvonta (Toimistoaika ma-pe 9-11) Tonttijohto- ja työtilaukset HÄMEENLINNA (PL. KALVOLA) JA HATTULA AKAA JA KALVOLA Tilaukset myös 24h (tilaukset käsitellään työaikana) Mittarinvaihdot HÄMEENLINNA (PL. KALVOLA) JA HATTULA AKAA JA KALVOLA Mittarinluennat HÄMEENLINNA

Laitos perii liittyjältä kulutusmaksun toimitetusta vedestä mitatun tai arvioidun veden käytön perusteella. Kulutusmaksun suuruus on 1,70 /m 3.

Laitos perii liittyjältä kulutusmaksun toimitetusta vedestä mitatun tai arvioidun veden käytön perusteella. Kulutusmaksun suuruus on 1,70 /m 3. 1 FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS TAKSA 1.1.2015 0 YLEISTÄ Kaikki tässä taksassa esitetyt maksut perustuvat vesihuoltolain voimassa oleviin vesihuollon hinnoittelua koskeviin lakeihin ja asetuksiin. Hinnat

Lisätiedot

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2016

PALVELUHINNASTO 1.1.2016 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 1. Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Asikkalan kunnan vesihuoltolaitos

Lisätiedot

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen 1 (5) SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

Saarijärven Vesihuolto Oy:n hinnasto 1.1.2016

Saarijärven Vesihuolto Oy:n hinnasto 1.1.2016 Saarijärven Vesihuolto Oy:n hinnasto 1.1.2016 KÄYTTÖMAKSUT Veden myyntihinta /m³ 1,01 1,25 Veden tukkumyyntihinta /m³ 0,56 0,63 PERUSMAKSUT Omakotitalot /vuosi 45,32 56,20 Rivitalot 3-10 huoneistoa /vuosi

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2016 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586

Lisätiedot

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSUT 1.4.2011 JA 1.4.2012... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT 1.1.2012...

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesihuoltolaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan

Lisätiedot

HINNASTO 1.4.2014. Rakennusaikainen vesi Uudisrakennuksen rakentamisen aikaisesta vedenkäytöstä peritään sekä vesimaksu että jätevesimaksu.

HINNASTO 1.4.2014. Rakennusaikainen vesi Uudisrakennuksen rakentamisen aikaisesta vedenkäytöstä peritään sekä vesimaksu että jätevesimaksu. HINNASTO 1.4.2014 Yleistä Kaikki tässä hinnastossa esiintyvät maksut ovat arvonlisäverottomia. Hintoihin lisätään voimassa olevan lain mukainen arvonlisävero, joka hinnaston käyttöönottohetkellä on 24

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan. PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2017 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2017 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,13 e/m 3 - jätevesimaksu 3,04 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00 HINNASTO 1.1.2017 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00 Rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015 PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesiliikelaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan

Lisätiedot

Hinnasto alkaen

Hinnasto alkaen Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.1.2016 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.4.2015 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut Hollolan ja Hämeenkosken alueilla alv 0 % alv 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3

Lisätiedot

(Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004)

(Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.

UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9. UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto UURAISTEN KUNNAN VESI- JA JÄTEVESITAKSA Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.2013 (perusmaksut) Liittyy Yleisiin määräyksiin

Lisätiedot

Hinnasto alkaen

Hinnasto alkaen Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.9.2013 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,47 /m 3 1,82 /m 3 Jätevesimaksu 2,40 /m

Lisätiedot

1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä 1.1.2011

1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä 1.1.2011 PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2011 1. Liittymismaksu Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimuksen ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Laukaan Vesihuolto Oy:n taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO Yhtiö perii vesihuollosta vesihuoltolain 19 mukaisesti käyttömaksua, perusmaksua ja liittymismaksua erikseen vedenhankinnasta ja erikseen jätevesiviemäröinnistä.

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11 RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013

Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013 Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013 Hinnat sisältävät 24 % arvonlisäveroa. Käyttömaksut / m 3 Vesi m 3 Jätevesi m 3 Yhteensä 1,88 2,63 4,51 Perusmaksut /vuosi Perusmaksu määräytyy vesimittarin koon mukaan

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 6.11.2017 79 1 Käyttömaksut Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi ja korvaavat

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuinrakennukset rinnastetaan perusmaksun osalta omakotitaloihin.

Vapaa-ajan asuinrakennukset rinnastetaan perusmaksun osalta omakotitaloihin. Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.9.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m 3 3,12 /m 3 Perusmaksut alv. 0 % alv. 24 % Kulutus

Lisätiedot

ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013

ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013 ULVILAN VESILAITOKSEN TAKSA Voimaantulo 1.4.2014 Tekninen lautakunta 11.09.2013 Kaupunginhallitus 07.10.2013 Valtuusto 11.11.2013 1 Kaikkiin hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero. 1

Lisätiedot

Hinnasto alkaen

Hinnasto alkaen Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.1.2017 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2016 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m

Lisätiedot

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven

Lisätiedot

Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja.

Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja. KAUHAVAN VESI OY 1 Vesihuollon maksut Kauhavan Vesi Oy:n hallitus 26.11.2012 7 Voimaantulo 01.01.2013 Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja. PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja

Lisätiedot

Valtuusto 23.05.2005 45, tarkistettu 14.11.2005 75 kunnanhallitus 02.05.2005 151 tekninen lautakunta 13.4.2005 41

Valtuusto 23.05.2005 45, tarkistettu 14.11.2005 75 kunnanhallitus 02.05.2005 151 tekninen lautakunta 13.4.2005 41 1 Euran kunta VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA (1.1.2015 alkaen) Taksa, sen rakenne ja perusteet on hyväksytty, Valtuusto 23.05.2005 45, tarkistettu 14.11.2005 75 kunnanhallitus 02.05.2005 151 tekninen lautakunta

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIMAKSUTAKSA JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA Teknisen lautakunnan 16.10.2012 hyväksymä taksa on voimassa 01.01.2013 lähtien, käyttömaksun osalta 01.07.2013 lähtien. Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA Nakkilan kunta Voimaantulo 1.8.2015 VESILAITOKSEN TAKSA (VESIMAKSUTAKSA) SISÄLLYSLUETTELO 1 VESILAITOKSEN LIITTYMISMAKSU... 2 2 VESILAITOKSEN KULUTUSMAKSU... 3

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtokunta / 59. (voimaantulo )

Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtokunta / 59. (voimaantulo ) 1 (6) LOIMAAN VESI LOIMAAN VESI -LIIKELAITOKSEN PALVELUMAKSUHINNASTO Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtokunta 7.12.2016 / 59. (voimaantulo 1.2.2017) 1 Erillisvesimittarimaksu Vesihuollon kustannusten korvaamiseksi

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden

Lisätiedot

Ylöjärven Vesi liikelaitoksen taksat ja palvelumaksut

Ylöjärven Vesi liikelaitoksen taksat ja palvelumaksut Ylöjärven Vesi liikelaitoksen taksat ja palvelumaksut Hyväksytty: Ylöjärven Vesi liikelaitoksen johtokunta 16.9.2015 Voimaantulo: 1.1.2016 Taksat Laitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,76 0,42 2,18 Jätevesi 1,88 0,45 2,33

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,76 0,42 2,18 Jätevesi 1,88 0,45 2,33 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksun siirto- tai palautuskelpoisuus on mainittu liittymissopimuksessa.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksun siirto- tai palautuskelpoisuus on mainittu liittymissopimuksessa. 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Voimaantulo

Lisätiedot

TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015

TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015 TAKSAMALLI 1.1.2015 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtajan (VesLJ) viranhaltijapäätös 30.10.2014 voimaan 1.1.2015 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako-

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut Kuva: Marja Seppälä

Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut Kuva: Marja Seppälä Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 1.1.2016 Kuva: Marja Seppälä Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSU... 2 1.1 VESIMAKSU...2 1.2 JÄTEVESIMAKSU...2 1.3 KOROTETTU JÄTEVESIMAKSU...2 2 PERUSMAKSUT... 3 2.1

Lisätiedot

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla.

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla. HINNASTO 1.1.2018 Postiosoite Puhelin Sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos HINNASTO 1.1.2018

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.2.2007 Sivu 1/18 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1. Vesimaksu, /m3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m 3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2.

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2. PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUTAKSA Yleiset periaatteet Liittymismaksut koskevat uusia liittyjiä, jotka liitetään vesihuoltoverkostoihin. Rakennusten lisärakentamista koskee ns. lisäliittymismaksu.

Lisätiedot

Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014

Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %). HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 30. päivänä marraskuuta 2009 239

LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 30. päivänä marraskuuta 2009 239 1 LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 30. päivänä marraskuuta 2009 239 Voimaantulopäivä 1.1. 2010 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8. Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Paineviemärijärjestelmät Paineviemärijärjestelmässä viemäri

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Ylikunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma LIITE 4 Vesihuoltoyhtiöiden taksat

Ylikunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma LIITE 4 Vesihuoltoyhtiöiden taksat Ylikunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma LIITE 4 Vesihuoltoyhtiöiden taksat Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Hyväksytty Valtuusto 29.6.2010 Voimaantulopäivä 1.9.2010 Vesihuoltolaitos perii liittymistä

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 Kunnanvaltuuston 23.10.2013 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2014 1 YLEISTÄ 1.1 laitostoiminnan kustannusten kattamiseksi kunta perii laitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä huoltolain (119/2001)

Lisätiedot

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnan teknisen lautakunnan vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.01.2017 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO

PALVELUHINNASTO PALVELUHINNASTO 1.1.2017 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 27. päivänä lokakuuta 2014 211

LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa. 27. päivänä lokakuuta 2014 211 1 LAUKAAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT (HINNASTO) Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 27. päivänä lokakuuta 2014 211 Voimaantulopäivä 1.1. 2015 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

Ylöjärven Vesi Oy:n hinnasto

Ylöjärven Vesi Oy:n hinnasto Ylöjärven Vesi Oy:n hinnasto Hyväksytty: Ylöjärven Vesi Oy:n hallitus 18.1.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Laitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.1.2015 alkaen

Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.1.2015 alkaen Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.1.2015 alkaen NOKIAN VESI OY:N PALVELUMAKSUT 1.1.2015 JA 1.2.2015 ALKAEN Sivu Veden myyntihinnat 1.2.2015 alkaen 3 Veden ja jäteveden perusmaksut 1.2.2015 alkaen 3 Yleisillä

Lisätiedot

1 Käyttömaksut 1.4.2011 ja 1.4.2012

1 Käyttömaksut 1.4.2011 ja 1.4.2012 Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Kouvolan Veden taksaan sisältyvät käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. Lisäksi peritään palvelumaksuja erityistöistä ja - palveluista. 1 Käyttömaksut

Lisätiedot

Kemiönsaaren vesiliikelaitos

Kemiönsaaren vesiliikelaitos Kemiönsaaren vesiliikelaitos KEMIÖSAAREN VESILIIKELAITOKSEN TAKSA Hyväksytty Kemiönsaaren Veden Johtokunnan kokouksessa 01.10.2012 Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013 Uudet liittymät ovat siirtokelpoisia

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen xx.xx.2015 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2016 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1. TEKN.LTK 09.10.2014 72 LIITE 1. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN KUNNAN

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh.

SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie SONKAJÄRVI puh tai puh. SONKAJÄRVEN KUNTA TIEDOTE 1(3) Sonkajärven vesihuoltolaitos Rutakontie 28 74300 SONKAJÄRVI 1.1.2017 puh. 0400 243 136 tai puh. 040 148 4297 Arvoisa asiakkaamme Nykyisiltä Sonkajärven vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.5.2014 alkaen

Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.5.2014 alkaen Nokian Vesi Oy:n palvelumaksut 1.5.2014 alkaen NOKIAN VESI OY:N PALVELUMAKSUT 1.5.2014 ALKAEN Sivu Veden myyntihinnat 4 Vesihuollon perusmaksu 4 Yleisillä alueilla etukäteen rakennettavien tonttijohtojen

Lisätiedot

NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT

NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT Voimaantulopäivä 1.6.2015 (tarkistettu 22.2.2016) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Liittymismaksu, rakentamiskustannukset ja liittymiskustannus 3 1.1 Liittymismaksu 3 1.2 Liittymiskustannus

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19

KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19 KOSKEN TL KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.5.2015 - Kvalt 20.4.2015 / 18 ja 19 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Kosken Tl kunnan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Kosken Tl kunnanvaltuuston kokouksessa 20

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO (EHDOTUS)

PALVELUMAKSUHINNASTO (EHDOTUS) JÄMSÄN KAUPUNKI Jämsän Vesi liikelaitos 1(6) PALVELUMAKSUHINNASTO (EHDOTUS) LAITOS: Jämsän Vesi liikelaitos Hyväksytty Jämsän Veden johtokunnan kokouksessa xxxxxx Voimaantulopäivä 1.1.2013. Vesihuollon

Lisätiedot

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen 1 SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen Hyväksytty Sastamalan Veden johtokunnan kokouksessa 25. päivänä elokuuta 2015, 26. Voimaantulopäivä 1.1.2016. Taksat käsittävät voimaan astuessaan koko Sastamalan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä

Lisätiedot